Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli ihan ite.

Teleporttaa chattiin! >click<

Huomioithan, että peli on avoin vain hyväksytysti liittyneille.
Hahmojen tiedot löytyvät pelaajat-osiosta.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Harley

17.01.2018 17:18
Mustafa//
Kerrassaan uskomatonta, miten nopeasti ja vaivattomasti Mustafan onnistui pyyhkiä mielestään, että kirjaimellisesti alle minuutti sitten hänen seuraansa liittyi kaksi ventovierasta - hän ei osoittanut edes tiedostavansa kaksikon läsnäoloa. Sen sijaan lahopäinen taiteilija tuijotteli luonnostelemaansa fantasiaelukkaa lasittuneesti, kunnes toinen vähintään yhtä päämäärätön puuhastelu, mielialasormuksen pyörittely ja kämmenen viivojen laskeminen, varasti hänen heikon huomionsa.
Mustafan säpsähti hädin tuskin huomattavasti paikoillaan, kun ujohko naisääni herätteli hänet tosimaailmaan. Poissaolevuuttaan miehellä oli alkuun suuria vaikeuksia paikantaa, kuka puhuja oli ja ketä tässä ylipäänsä puhuteltiin, joten hän käänteli päätään laiskasti ja pälyili ympärilleen otsalle valuneiden takkujen alta kuin yrittäen etsiä asiakaslauman joukosta jotakuta erityistä. Olisi luullut, että asia on päivänselvä ilman ihmettelyäkin, mutta vasta reilun parinkymmenen sekunnin viiveellä Mustafalle valkeni, että kysymyksen esittäjä istui hänen edessään, suoraan vastapäätä. Tummat mantelisilmät laskeutuivat naiseen, ja Mustafa osoitti itseään pöllämystyneenä rintakehään etusormellaan kuin kysyen, tarkoittiko vaaleaverikkö oikeasti häntä. Huvittunut hymynpoikanen nykäisi pisamakasvon suupielen vinoon. Vai herra? Vau, moista hienostotermiä ei ollut tullut vastaan miesmuistiin, harvat kun sattuivat pitämään pummilta tai huumehörhöltä vaikuttavaa taiteilijanrenttua teitittelyn arvoisena tallaajana. Hän haroi kiharapehkoaan entistä villimpään pörröön yllättyneenä saamastaan kohteliaisuudesta.
"Muustafaa.... Yooooshida", mies vastasi tokkurassa, venyttäen sanoja lähes koomisen pitkiksi kuin kesken kaiken olisi iskenyt epävarmuus siitä, mitkä hänen etu- ja sukunimensä taas olivatkaan. Hänen katseensa seilasi hitaasti blondin ja vieressä hiljaa istuvan nuorukaisen välillä, poimien kasvonpiirteistä yksityiskohtia, jotka olivat kaikista kiinnostavimmat, kuten naisen tummat räpsyripset ja pojan kasvoja halkovat valkeat raidat. Mies naputteli mustaksi lakatuilla kynsillään puupöytää harkiten ja pian ojensi kätensä veltosti naista kohti. Kun uusi tuttavuus tarttui kiinni kätelläkseen(?), Mustafa omituisuuksilleen uskollisesti poikkesi jyrkästi sivuun totutusta ja normaalin tervehtimisen sijaan nappasi hellästi kiinni naisen ranteesta, piirtäen sivellintussinsa kutittavalla kärjellä kämmeneen simppelin hymiön.
"Joo-oh... Kiva tavata", hän hymähti pehmeästi, lauhkeudesta apaattisuuden puolelle kallistuvasta sävystä huolimatta ystävällisesti, päästäessään valmiiksi löysän otteen kokonaan irti. Kapea hammasrako vilahti hetkeksi näkyviin kevyessä hymynkareessa. "Sut kans", hän lisäsi lyhkäisesti nyökäten ja osoitteli kynällään erikoisen näköistä pojankossia, ennen kuin sulki tussin korkin.
Mustafa kallisteli päätään unisena puolelta toiselle ja veti puoliksi juodun kahvinsa lähemmäs itseään, sivellen keraamisen kupin pintaa hajamielisesti. Reiluksi minuutiksi hän unohtui ihailemaan astian kylkeen maalattua kirkkaankeltaista krysanteemia. "Teil nimii?" hiljainen haukotus, jonka hän peitti villatakin hihansuuhun, puuroutti sanat osittain hänen tiedustellessaan vuorostaan, keitä kaverukset olivat.

// tulipa kehno rooli :'D ja anteeksi pienestä autohitistä! //

Nimi: Harley

03.01.2018 16:44
Greed//
Greed tunki itselleen tyypillisen häikäilemättömästi ja äkkinäisellä liikkeellä entistä lähemmäs, kunnes jäljelle ei jäänyt käytännössä minkäänlaista turvaväliä - eikä myöskään pakoreittiä. Mielipuolinen virnistys suupieliin liimattuna, innokas hullunkiilto tummissa silmissään hän tutkaili uhriaan kuin hämähäkki verkkoonsa juuttunutta saalista ja nappasi meren suojelijan kasvot kivuliaan tiukkaan pihtiotteeseen, väkisin vääntäen hänen leukansa yläviistoon(?), jotta sai lukittua uuteen leikkikaveriinsa katsekontaktin. Kimeää ja epävireistä, selkäpiitä karmivaa hihitystä purkautui miehen leveään Pepsodent-hymyyn kiristettyjen hampaiden välistä, kun hän tuuppasi nenänpäänsä melkein kiinni itseään huomattavasti lyhyemmän pikkusintin naamaan. Samalla hän vapaan kätensä sormenpäillä nappasi nahkashortiensa takataskusta stiletin, jota ei edes yrittänyt piilotella.
"No, mitä ootat?" hän kuiskasi naureskellen ja nosti veitsen ylös kiiltävän terän ponnahtaessa esiin kahvasta.

Nimi: Wompatti

03.01.2018 12:13
Beatrice//

Bea katsoi närkästyneenä patalaiskalta ja kännisiseltä vaikuttavaa miestä, mutta hänen katsoessaan häntä, hymyili hän kevyesti. Kun lupa tuli istua, siirtyi nainen ystävälleen tilaa tehden kauemmas tuntemattomasta. Hän antoi Riptiden ottaa rauhallisimman nurkan (?) ja itse istui hieman lähemmäksi väenpaljoutta. Ei hänkään kamalasti nauttinut tuntemattomista, mutta kyllä nyt lämpimässä kahvilassa istuminen palelun voitti. Hitaasti kiusallinen hiljaisuus laskeutui kolmikon ylle. Tahattomasti Betrice alkoi katselemaan ympärilleen ja alkoi silittelemään koruaan. Katse pyyhälsi ympäri kahvilaa, tutki kauniita seiniä, muita ihmisiä, kunnes päätyi takaisin pöydälle. Siellä pistävä katse alkoi tutkia pöydän toisella puolella istuvaa miestä ja tuon taiteilua. Pöydällä olevat piirrokset (?) olivat hyvin kauniita. Bea hämmentyi siitä miten joku osasi edes piirtää noin kauniisti.
"Anteeksi, herra? Mikä on teidän nimenne?" vaaleahiuksinen kysyi hetken kuluttua ujosti. Itsensä rauhoittamiseksi hän kääntyi hetkeksi katsomaan Riptideä. Pojassa oli jotakin niin rauhoittavaa, vaikka itse tuntui pelkäävän kaikkea. Beatrice käänsi nopeasti katseensa pojasta poispäin, sillä tuijottaminen oli epäkohteliasta, eikä kukaan pitänyt siitä.

Nimi: Harley

03.01.2018 00:17
Mustafa//
Nahkasohvan pehmeään nurkkaukseen vetäytynyt taiteilijanretku jätti nopeasti hutaistun piirroksen hämmästyneesti hymyilevästä tytöstä kukkaseppeleessä pelkäksi suttuiseksi parin minuutin lämmittelyluonnokseksi, sillä puolivahingossa ajatuksiinsa uponnut Mustafa harhautui tuhertamaan sivellintussin ohuella kärjellä pikkuisia, mutta yksityiskohtaisia kirsikankukkia kämmenselkäänsä kohtaan, jossa ihoa eivät entuudestaan peittäneet mustetahrat tai tatuoinnit. Päämäärättömän puuhastelun keskeytti kotvan kuluttua vierestä kuuluva naisääni, joka tiedusteli lupaa istua saman pöydän ääreen, ja sitä seuraava napakka koputus pöydän mahonkipintaan. Erittäin hitaasti, selkeästi viiveellä miekkonen havahtui siihen tosiasiaan, että tuo joku ventovieras oli puhutellut häntä, ei sittenkään naapuripöydän poppoota, ja hoksasi kohottaa katseensa mustiksi lakatuista kynsistään kyselijöihin. Tummat mantelisilmät seilasivat hetken ympäristössä löytämättä kiinnekohtaa, kunnes lopulta pysähtyivät suoraan vieressä seisoskelevaan kaksikkoon, nuoreen vaaleaverikköön, joka kanniskeli selässään jousta ja nuolia, ja todella uniikin näköiseen pojankloppiin, jonka suupielissä piileksi ujo hymynpoikanen. Mustafa tutkaili parivaljakkoa hämmentävän pitkän hetken halaistua sanaakaan sanomatta ja kallisti päätään uniset kasvonsa ilmeettöminä, ikään kuin simppeli viesti ei olisi mennyt perille, kunnes peitti leveän haukotuksen rystysiinsä, nosti tuuheita kulmiaan ja kohautti olkiaan laiskasti, hädin tuskin huomattavasti, kuin isompi liikahdus olisi vaatinut liian raskaita ponnistuksia. Ulkopuolinen voisi hyvin helposti erehtyä luulemaan takkutukkaisen retrohipin olevan pahassakin lääketokkurassa, jos jonkinlaisten aineiden vaikutuksen alaisena - todellisuudessa illuusiosta oli yksin vastuussa hänen synnynnäinen poissaolevuutensa, Mustafa kun sattumoisin kerrankin oli lähes sataprosenttisen selvinpäin liikenteessä.
"Joo, painakaa puuta", hän sai vihoviimein aikaan antaa vastauksen, matala ääni tuttuun tapaan epämääräisenä ja pehmeänä mutinana. Hän viittasi vastapäiseen penkkiin vetelästi etusormellaan, jossa killui ikivanhan claddagh-sormuksen lisäksi mielialasormus, joka oli oikeasti vain halpaa muovirihkamaa, vastapäiseen penkkiin, kehottaen näin ystävykset liittymään vapaasti seuraan. Sen jälkeen hän leijaili takaisin omiin utuisiin ulottuvuuksiinsa, sekoitteli ajat sitten kylmennyttä kahviaan lusikalla ja palasi luonnoskirjansa puoleen, kääntäen vihosta uuden tyhjän lehden ja raapustellen paperille sivellinkynällä huolettomana mielikuvitusotusta, joka muistutti jonkinlaista aavikkoketun ja heinäsirkan kummallista yhdistelmää. Kun kaksi tuntematonta kävivät istumaan(?), Mustafa ei kiinnittänyt heihin minkäänlaista huomiota, vaan edes itse tajuamattaan kohteli heitä välinpitämättömästi kuin ilmaa.

Nimi: Frosty

02.01.2018 23:15
Riptide//
Siinä vaiheessa, kun tajusin millainen hirvittävä ruuhka kahvilassa oli, alkoi Bean seuraksi lähteminen tuntua huonoimmalta idealta pariinkymmeneen vuoteen. Mutta ei tässä enää takaisin voinut kääntyä, vaikka mieli tekikin. Minua ei oltu luotu sosiaalisia tilanteita varten, saatika kahvilan ruuhlahuipun tungoksessa soikkaroimaan, ei todelöakaan, minä olin yksineläjä joka ei seurasta perustanut ja jota kaikki katselivat oudosti ja joka takuuvarmasti kompastuisi johonkin ja rikkoisi astioita ja kaataisi jotain päällensä tai jonkun toisen päälle ja joutuisi korvaamaan vahingot joita tumpelous ja kömpelyys olivat aiheuttaneet ja siinähän menisi ikä ja terveys ja kunnia jos minulla edes kunniaa oli!
Hengitin syvin henkäyksin ja pakotin jalkani liikkeelle. Ihmispaljouden seassa sydämen jo valmiiksi hermostuksesta korkea syke nousi entisestään. Hoin anteeksipyyntöä lähinnä konemaisesti pujotellessani olentojen seassa, yrittäen olla välittämättä oudoksuvista katseista ja pitää Beatricen näkyvissä.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua pääsin pysähtymään, kauemmas hälisevästä kansasta ja vetämään henkeä. Täältä tuskin tyhjää pöytää löytyisi, mutta melkein tyhjä kylläkin. Kyseisessä pöydässä istuskeli muuan tumma mieshenkilö piirtämässä. Väläytin pienen, hermostuneen hymyn miehen suuntaan, mutten sanonut mitään, jäin vain holjaa seuraamaan, mitä hän vastaisi Bean kysymykseen.

Nimi: Harley

02.01.2018 18:56
Lee//
Lee tunsi sydämensä takovan, käsiensä hikoilevan, vatsansa vääntyvän kipeästi solmulle ja hengityksen rohisevan huulten raosta epäterveen pinnallisena puhtaasti jännityksestä vuoksi - nuorenmiehen ilmeettömät, mutta hätääntyneet kasvot olivat valahtaneet lakananvalkeiksi kuin aaveen nähneellä ja hän puri takahampaitaan yhteen melkein paniikkikyyneleet silmäkulmissa. Lukema hermostuneisuusmittarissa vain kohosi, kun Cole tempaisi tuulesta riskialttiin suunnitelman, mutta olkapäälleen laskeutunutta käsivartta säpsähtäen säikähtäneelle Leelle jäi ainoaksi vaihtoehdoksi laskea kaikki toivonsa, uskonsa ja luottamuksensa sen varaan, että Colen taitava kaatokänniläisen esittäminen uppoaisi täydestä kaksikkoa tuikeasti mulkoilevaan työntekijään.
"Pah", keski-ikäinen nainen tuhahti tympääntyneesti, kuulostaen epäluuloisen sijaan ennemmin pettyneeltä, ikään kuin olisi muka toivonut saavansa parivaljakon kiinni rysän päältä puuhaamassa jotakin niin skandaalinkäryistä, että tarinasta irtoaisi juoruilun aihetta koko kuukaudeksi. Hänen mielenkiintonsa ilmiselvästi lopahti, kun harmillisesti selvisi, ettei näistä nuorukaisista ilmeisesti saisikaan irti mehukasta juorumateriaalia kortinpeluuiltoja piristämään.
"Painu vaikka lumihankeen, jos on tarvis yrjötä, kloppi", käheä-ääninen matami jatkoi välinpitämättömästi, osoitti peukalolla taakseen kohti ulko-ovea ja kirkuvanpinkit piikkikorot kopisten lähti laahustamaan tavernan puolelle autuaan tietämättömänä, että tuli juuri päästäneeksi rikoskumppanukset kuin koira veräjästä.
Lee seurasi otsahiustensa alta silmät pyöreinä hidasta poistumista ja uskalsi hengittää kunnolla vasta, kun leopardikuosiin pukeutunut nainen oli takuuvarmasti mennyt menojaan. Raskaasti nielaisten, edelleen nyrkit aavistuksen täristen hän loi aran ja eksyneen, ohjeita kysyvän vilkaisun Coleen.

Gryselda//
"Voi että, valtavasti kiitoksia, tohtori", näpäytin valelääkäriksi tekeytyneelle kaverilleni piikikkäästi, mutta hyväntahtoisella tapaa ilkikurinen hymynkare suupielessäni roikkuen, mikä välitti piiloviestin, että olin pohjimmiltani mielissäni neuvosta. Taisin kuitenkin aliarvioida kolhuni pitäessäni sitä aluksi mitättömänä pikkunaarmuna, sillä kun reippaasti laskin jalan lammen pohjamutaan, horjahdin sivulle juuri ja juuri tasapainoni säilyttäen. "Perkele", sihahdin kivusta äkäisesti.
"Sori, kuomaseni, pitää ehkä sittenki katkasta meiän kuutamouinti lyhyeen tän vuosisadan tragedian takia", huokaisin lievästi huvittuneena, lievästi ärsyyntyneenä omiin toilailuihini, mutta kohautin olkani huolettomasti kuin sanoen, että ei voi mitään, elämä on. Viitoin miestä seuraamaan perässä takaisin kuivalle maalle ja lähdin ontuen, mutta päättäväisesti kahlaamaan eteenpäin. "Ennenku menehyn verenhukkaan", heitin vielä lisäkommentin sarkastisen naurunröhähdyksen säestyksellä.
Vaikka jalkapohjaan revennyt haava kirveli aika tuskallisesti, pienesti hymyilevä naamatauluni ei paljastanut kipua muuten kuin ahkeran hampaiden kiristelyn muodossa. Piakkoin tepastelin viileästä lampivedestä laakeille, sileille rantakiville, joiden edustalla kaislikko huojui tuulenvirissä. Ensitöikseni ravistelin pisaroita kiharapehkostani kuin turkkinsa kuivaava koira pudistelemalla päätäni, sitten pyllähdin istumaan maahan, vedin vahingoittuneen jalan syliini ja tutkailin veristä kantapäätä puolisen minuuttia happamasti.
"Nah, mä taidan jäädä henkiin. Sun kiusaksi", pilailin käsivarsiani venytellen ja virnistin vinosti Adrianille.

Tomás//
Mickain kiskaistessa kädet tuomitsevasti puuskaan oli fyysisesti mahdotonta olla virnistämättä entistä leveämmin huvittuneena - jösses, miten syötävän söpö se on myös kiukkuisena! Kevyesti päätäni pudistellen mä kikatin pikkupoikamaisesti melkein nenänpää kiinni sen poskipään ihossa, puoliväkisin hilliten kutkuttavan halun näykkäistä sen houkuttelevaa alahuulta tai upottaa kynnet sen päänahkaan tai juoksuttaa sormenpäitä sen paljaalla rintakehällä.
"Joo joo, laitetaan laitetaan, vannon kautta kiven ja kannon ja silleen", latelin lupauksia kärsimättömästi ja piirsin pikapikaa ruksin suurin piirtein mun sydämen päälle sitovan valan eleenä, tahtomatta pysyä pöksyissäni (kirjaimellisesti), mutta silti naureskellen intopiukeena. Tyrkkäsin makkarini oven auki sepposen selälleen vähän yliampuvankin sankarillisesti, kiskaisin Mickain käsivarresta mukaani sisään, potkaisin oven kiinni perässämme ja lopuksi kiersin oven lukkoon pienellä avaimella liioitellun selkeästi, jotta herra Ylihuolehtivainen satavarmasti huomaisi, että eipä enää tarvitse kantaa murhetta ei-toivotuista tunkeilijoista.
Pyörähdin kannoillani Mickain puoleen ovelasti virnistäen ja kipsutin päkiöillä sen luokse, liimaten kroppani tiukasti kiinni sitä vasten, kiepauttaen käteni jumalallisen epäjumalan niskan taakse omistushaluisesti ja painaen sen viiniltä maistuville huulille erittäin hanakan suudelman, toisen ja kolmannnen, sitten taisinkin jo seota laskuissa. Samalla mun kädet lähti vaeltamaan määrätietoisesti alas näpertämään sen kangashousujen vyötärönauhaa, kunnes nappasin lujaa kiinni lanteista.

Nimi: Kiiwi

02.01.2018 14:55
Cole//
Penkomiseni ei toistaiseksi tuottanut tulosta ja aloin jo turhautua. Lisäksi Lee vielä ilmoitti jonkun olevan tulossa ja tieto sai minut suorastaan sähähtämään kun yritin kuumeisesti keksiä yhtä aikaa mahdollisia tavaroiden säilytyspaikkoja, pakoreittiä ja todennäköisesti tarpeeseen tulevaa valkoista valhetta.
Vaikka kyykistelin, niin onnistuin näkemään jonkin verran portaita laskeutuvasta ongelmastamme. En saanut ulkonäöstä mitään vihiä hänen lajistaan, joten en tiennyt miten heikkoa heikko jää allamme oli. Tiedä vaikka olisi ajatuksia lukeva noita-akka. Siispä päätin heittäytyä heikolle jäälle meritähtiasentoon ja toivoa parasta.
Noustessani lattialta horjahdin tahallani taaksepäin ja sitten ristiaskeleella kohti Leetä, heittäen käteni hänen niskan taakse ilme mahdollisimman hyvin umpikänniä kopioiden.
”Oikkee kyshmys ois mitä me hommailtIIN… muttha joss viittoo nykhetkeen nii mä oin vesssaa ettmäs jja tää täss toimii mun henkkoht kävelykeppiin kunkatos täällon niin yllättävii kynnyksii näin alkoholin vaikutukssen alaseen tiiäkkös?” selittelin puutaheinää.
”MUTta ei hättää, sää näytät oikeen tiätäväselt joten viittoolisikko oikeen ilmansuunna? Alkaa-” taktinen huonovointisuutta ilmaiseva tauko ”-kiire oleen.”

Adrian//
Ilmeisesti tilanteessa oli Gryseldan mielestä jotain erityisen huvittavaa, sillä hänellä näytti olevan pienoisia hankaluuksia hillitä naureskeluaan. Siitä kuitenkin yli päästyään hänen ilmeensä muuttui ilkikurisemmaksi, kuin hyvänkin suunnitelman keksineenä. Ilmeeni muuttui ehkä millin verran varautuneemmaksi odotellessani Gryseldan seuraavaa liikettä, joka minulle sitten selvisikin alkaessani saada vettä niskaani.
Hyökkäys kuitenkin katkesi kuin seinään Gryseldan lyödessä oletetusti jalkansa johonkin veden alla. Rähmäleen Gryselda ei kuitenkaan kaatunut, sillä hän oli saanut kahlattua tarpeeksi lähelle minua ennen kaatumistaan, joten sain refleksinomaisesti otettua hänet kiinni. Ei siinä kyllä paljoa taitoa tarvittu, sillä kaatuihan nainen aika suoraan minua päin.
Sosiaalisesta hitaudestani johtuen en ehtinyt kummemmin edes sanallisesti tilanteeseen reagoimaan, kun Gryselda jo ennätti tuuupata minut kauemmas pöyristyneenä, syyttäen lähentelijäksikin. Naisen virne tosin paljasti, ettei hän kovin tosissaan ollut, minkä takia kohotinkin toista kulmaani kyseenalaistavasti (vähän sellanen yeah right-ilme).
Säikähdyksestä toivuttuaan Gryselda marssi matalikkoon vaurioita tutkimaan ja minä seurasin mukana hitaammanpuoleisesti. Ilmeisesti jalka vuosi verta, minkä huomasin pian itsekin lähemmäs päästyäni.
”Jos haavan kuivaisi, niin se tyrehtyisi nopeammin”, totesin. En kuitenkaan alkanut enempää ohjeistamaan, sillä Gryselda ei vaikuttanut olevan kovinkaan liikuttunut haavasta, eikä paniikkiin tässä ollutkaan aihetta. Haava kuitenkin oli parantumisen kannalta hankalassa kohtaa, sillä jalan käyttämistä oli vaikea varoa.
//ja tähän loppuun roolija kiljuu adrianille kun se on niin kalkkis eikä innostunut mun mahtavasta ideasta että se kantais Gryseldan kotio xD//

Mickai//
Tomás ei vastauksella saanut ainakaan mieltäni tyyntymään. En minä nyt mikään kovin siveellinen tyyppi ollut mutta arvostin sentään yksityisyyden tuntua makkarin puolella. Eri asia sitten jos tilanne oli järjestetty mutta ei nyt mennä sinne asti.
Tomásin heilutellessa kulmakarvojaan vedin käteni puuskaan tuhahtaen, sillä tämä ei mielestäni ollut leikin asia. En minä toki kovin tosissani ollut, mutta kieltämättä olisin voinut jatkaa elämääni ilmankin sitä tietoa, että Tomásilla oli kokemusta keskeytyksistä useammalta kerralta.
Rauhoittelutaktiikka vaikutti kuitenkin muuttuvan, kun Tomás vakuutteli minua siitä, että Shan tuskin tulisi meitä häiritsemään vaikka… paritteluhuutoja kuuluisikin. Irvistin sanavaliinnalle, vaikka ei minulla mitään äänekkyyttä vastaan ollut. Riippui äänien laadusta. Irvistys kuitenkin pyyhkiytyi kun Tomás onnistui hiippailemaan aivan iholle ja sain nopean suukon. Poskien taputtelun olisin tosin jättänyt välistä jos olisin saanut valita, mutta annoin asian olla.
”Mennään mennään, mutta laita se ovi silti lukkoon”, vastasin.

Kri//
Hetken hiippari vaikutti pettyneeltä, mutta se kääntyi hyvin äkkinäisesti innostukseksi, kun hän hoksasi että voisi minua opettaa. Vilkuilin vuoroin Greediin hyvin epäluuloisena ja vuoroin hänen ohitseen jonnekin alaviistoon, sillä katsekontaktin ylläpitäminen tuntui jotenkin riskiltä.
Jouduin kuitenkin säikähdyksestä säälittävästi vinkaisten riistämään katseeni hiekan tuijottelusta Greediin, kun hän tarrasi minua olkapäistä hehkuttaakseen, miten hauskaa tästä tulisi. Itse en voinut samaistua moiseen innostukseen, sillä polttava tarve päästä pakoon pisteli ihon alla. Pistelyä pahensi se, että tidostin olevani sen verran kaukana rantaviivasta, että heikoilla jaloillani tuskin ehtisin sinne juosta.


Nimi: Wompatti

02.01.2018 09:08
Beartice//

Huomatessaan tutun hahmon lähestyvän häntä, nousi tämä ylös ja hymyili pienesti. Beatrice sivuutti Tiden pahoittelut kädenheilautuksella ja nyökkäsi kahvilaa kohti.
"Tuletko?" nainen kysyi ja kohotti hiukan toista tummaa kulmaa. Uloskin näki jo, että kahvila kärsi väenpaljoudesta. Odottelematta turhia, joka oli vastoin kaikkia Bean oppimia käytöstapoja, hän käänsi selkänsä ja pyyhälsi väenpaljouteen. Toivottavasti väenpaljoudesta löytyisi edes yksi vapaa pöytä, tai edes tuoli. Vaaleahiuksinen neitonen ujuttautui ihmisten ohi nuoliviini ja jousi selkää hangaten. Hetken hän joutui vain seisomaan ja kääntelemään päätänsä huomatakseen lähes tyhjän pöydän. Siellä tosin istui jo joku löysiin vaatteisiin ja kaulahuiviin kääriytynyt mies, joka näytti piirtävän. Hetken pohdittuansa istuisiko tuon spurgun lähelle vaiko etsisikö uuden paikan, hän päätyi kuitenkin ensimmäiseen vaihtoehtoon. Samaan pöytään mahtuisi kuitenkin Riptide ja paikka oli muista etäämmällä ja rauhallinen. Toivottavasti poika ei pelännyt suuria ihmismassoja, sillä tähän mennessä hän oli saanut pojasta vain pari asiaa selville. Ilman Sherlock- taitojakin tajusi hyvin, ettei muodonmuuttaja ollut mikään kaikista kovapäisin persoona.
"Anteeksi, saako tähän istua?" Beatrice kysyi mieheltä ja kopautti rystysellään pöytää saadakseen häneltä huomion.

Nimi: Harley

01.01.2018 23:47
Mustafa//
Kotoisan nukkavieru kahvila, jonka lakattuja hirsiseiniä pitkin kiipeili murattiköynnöksiä ja joka oli valaistu tunnelmallisesti muutamilla värikkäillä paperilyhdyillä ja kymmenillä tuikuilla, täyttyi naurunhelähdyksistä, vilkkaasta puheensorinasta, posliinikuppien kilahduksista ja askeleiden kopinasta. Käsillä oli ilmiselvästi vuorokauden pahin ruuhka-aika: sisään pyrkivät ja ulos lähtevät olennot pörräsivät etuovella hälisevänä parvena, jono tiskille oli venähtänyt pitkäksi, tarjoilijat kiiruhtivat ympäriinsä kirjaamassa ylös odottavien asiakkaiden tilauksia, eikä pöytiä vaikuttanut enää olevan vapaana, mitä nyt jokunen satunnainen tyhjä tuoli siellä täällä.
Kun Mustafa seurasi turvallisen välimatkan etäisyydeltä väentungosta, hän tunsi syvää tyytyväisyyttä siitä, että oli ennättänyt vakiopaikalleen mökin suojaisimpaan ja syrjäisimpään nurkkaukseen - ihmismassat olivat hänen mielestään lähinnä epämukavia, sopiva määrä omaa rauhaa huomattavasti rentouttavampaa. Norkoiltuaan kuppilassa jo kaksi tuntia ja risat hän oli pitänyt loosia varattuna itselleen joidenkin mielestä takuulla röyhkeän pitkän aikaa, mutta minkäs sille mahtaa, jos tykkää juoda kahvinsa hitaasti ja nautiskellen? Kukkakuvioisiin haaremihousuihin, jättikokoiseen tummanharmaaseen villatakkiin ja paksuun kaulahuiviin kääriytynyt mies vaihtoi asentonsa kulahtaneella nahkapenkillä risti-istuntaan ikään kuin aikeissa meditoida, rapsutteli hajamielisesti kähärää kiharapehkoaan ja palasi sitten velttoon ryhtiin kumartuen takaisin luonnoskirjansa pariin. Kevyesti hän hahmotteli lyijykynän kärjellä kellertävälle paperille kuvitteellisen naisen kasvonpiirteitä, pientä nykerönenää ja syvää amorinkaarta, ja nosti kupin huulilleen ottaakseen laiskan hörpyn kanelilla maustetusta cappuccinostaan.

Nimi: Frosty

01.01.2018 23:21
Riptide//
Pakkasilma poltti keuhkoissa ja suussa maistui rauta, kun haukoin happea juostessani. Lumi pöllähteli ilmaan sorkkien nostamana ja höyrypilviä kohosi suusta ja sieraimista. Kuinka kaukana se paikka oikein oli?
Kun alkoi tuntua siltä, että nyt en jaksa enää ollenkaan, jonkin ison eläimen ääni halkoi ilmaa säikäyttäen minut totaalisesti. Löin sorkat maahan ja liu'uin pysähdyksiin, korvat kääntyillen kuulostellessani ympäristöä. Mikä ihme se oli ollut? Hetkonen...iso eläin? Bea? Kenties.
Jatkoin kulkua eteenpäin, nyt kävelyvauhtia, varovasti ja hipihiljaa, pää kumarassa ja sarvet tanassa, valmiina puolustautumaan. Kun mitään ei näkynyt tai kuulunut, aloin jälleen rentoutua ja uskalsin kiihdyttää tahtiani juoksuksi. Toivottavasti Bea odottaisi...
Niin hän oli ilmeisesti tehnyt, sillä yllättäen huomasin poistuneeni metsästä, ja että tuttu vaaleahiuksinen nainen istuskeli maassa (?). Helpottuneena hidastin vauhdin raviksi ja Bean luo päästyäni muutuin ihmiseksi.
"Anteeksi. Säikähdin ja hidastin", pahoittelin mahdollista viivyttelyäni. "Mennäänkö?"

Nimi: Wompatti

01.01.2018 22:01
Beatrice//

Ilma viilensi suippoja kasvojani ja virtasi siipieni ja ruumiini ohitse ihana virtana. Vilkaisin varovaisesti taakseni ja alleni, enkä harmikseni huomannut pienintäkään merkkiä uudesta ystävästäni. Tosin, minulla ei ollut mikään parhain näkö, joten eiköhän Riptide siellä perässä roikkuisi. Sitä paitsi, olimme aivan pian perilläkin. Huomasin tutun mökin lähenevän edessäpäin ja aloin valmistautua laskuun. Supistin siipeni vartaloani vasten ja lähdin hallittuun syöksyyn. Maanpinta lähestyi nopeasti, samoin majatalo. Noin kaksikymmentä metriä ennen maanpintaan osumista avasin siipeni ja heilautin niitä muutaman kerran. Ilmavirta otti vastaan ja aloin hiljakseen kierrellä kohti maata, eikä hetkeäkään kun raskas kehoni tömähti maahan jalat edellä. Urahdin katsoessani suuntaan josta olin tullut. Kenties Tide kuulisi huutoni ja tulisi, tai sitten säikäytin juuri muodonmuuttajalta hengen pihalle... Hiljaa aloin muuttua taas omaan ihmismuotooni. Tunsin kaiken vetäytyvän sisälleni, silmien hehkun katoavan. Romahdin istumaan maahan ja odottamaan. Kehoni vapisi hiukan, mutta sekin loppuisi aivan pian, kuten aina.

//Tönks ;__;

Nimi: Harley

01.01.2018 15:32
Klaus//
Vampyyri kyyristeli nelinkontin käppyräisen kelopuun harmaata runkoa vasten kuin kivettyneenä irvistäväksi gargoiliksi, mulkoili kulmiensa ja otsalle valuneiden hiussuortuvien alta synkeästi hänet piirittänyttä kolmea olentoa, obsidiaanimustissa silmissä kiiluen uhka ja pelko, häkin nurkkaan ajetun petoeläimen viha. Kun ihmisen nahkaan naamioitunut punahiuksi alkoi puhutella häntä, Klaus vaistonvaraisesti tyrkkäsi ruosteista ristiriipusta lähemmäs, paljasti terävät kulmahampaansa nostamalla ylähuultaan ja päästi kurkunpohjalta varoitukseksi matalaa, rosoista sähinää. Hiljainen murina vaimeni kuitenkin pian olemattomiin, kun hän vastentahtoisesti ja epäluuloisena suostui pysähtymään kuuntelemaan, mitä syntisiä valheita hänelle yritettiin syöttää petkutukseksi, viettelemään harhaan totuuden polulta. Revontulia ja henki? Nuo epäpyhillä kielillä ääntelehtivät saastat ehkä luulivat voivansa huijata ja hämätä häntä, mutta hän ei ikimaailmassa, ei koskaan uskoisi Helvetin lähettiläiden sanaan.
Kun tiheän sekametsän pimeyteen punaista valoa hehkuva demonitar osoitti puukepillä aluskasvillisuudessa retkottavaa ruumista ja tivasi kuulla piruparan kohtalosta, vihamielisyys ja inho vampyyrin ilmeessä sulivat nopeasti ilmeettömyyteen, jääkylmään kuin teräksinen kuolinnaamio, ja hän laski kasvonsa alaviistoon.
"Es ist tot. Und es ist weg", Klaus pihahti saksankielisen vastauksensa hipihiljaa ja värittömästi, pudottaen vastauksen huuliltaan kevyesti kuin yksinkertaisen itsestäänselvyyden. Pahaenteisiä varjoja lankesi vampyyrinuorukaisen kasvoille, kun erittäin hitaasti nosti katseensa takaisin edessään vaaniviin riivaajiin.
"Kuollut. Poissa", hän toisti karkealla englannilla raskaampaan ja hengästyneempään, huolestuttavan kiihkoiseen ja värisevään äänensävyyn, kuin kohta joko napsahtaisi järjiltään jumalattoman raivon valtaan tai purskahtaisi itkuun, ellei molempia. Salamannopeasti mies kiskaisi trenssitakin sisätaskusta veritahraisen tikarin, saman aseen, jolla vasta oli riistänyt hengen vaaleahiuksiselta neidolta saappaidensa juuressa, ja ponkaisi ylös maasta syöksähtäen hyökkäykseen, aikeenaan survaista pitkä terä naisdemonin sydämeen.

Nimi: Harley

30.12.2017 16:17
Domenico//
Seurasin tytön pohdiskelua keskittyneesti, melkein huomaamaton huoliryppy kulmieni välissä ja kevyesti päätäni nyökytellen, yrittäen samalla itsekin ankarasti järkeillä, missä oli pohjoinen ja missä etelä. Luonteelleni ominaisesti, vaikka sitä joku skeptisempi kukaties olisi saattanut kutsua typeräksi hyväuskoisuudeksi, luotin vasta tapaamani ventovieraan ohjeisiin ilman epäluulon häivää ja väläytin hänelle kiitollisen hymynkareen. Hienoa, enköhän minä näillä neuvoilla löytäisi tieni eteläpuolen rannalle ennemmin tai myöhemmin.
Opalin lemmikki kuitenkin keskeytti minut näyttävällä sisääntulollaan, ennen kuin ehdin lausumaan kiitoksia ääneen, ja säikysti kavahdin pikkuruisen askeleen taaksepäin, kun korpin laskeutuessa lekottelemaan emäntänsä kädelle sen kiiltävänmusta siipi huitaisi minua rintakehään. Komean lintuystävän yhtäkkiä tervehtiessä minua englanniksi kuin vanha tekijä kulmani pomppasivat korkealle ylös ja suuni loksahti raolleen silkasta suuresta hämmästyksestä, mutta hyvin nopeasti iloisesti ällistynyt hymy suli suupielilleni. Silmäilin puhuvaa lintua vaikuttuneena, ja huuliltani karkasi pehmeä naurunpoikanen, kun tyttö jutusteli nokkelin sanankääntein. Opalin puheen hyppiessä rikkonaisesti korkeammista sävelistä matalampiin tavalla, joka muistutti minua omista kipuiluistani teinivuosien äänenmurroksen kanssa, en olisi ikimaailmassa kuvitellutkaan pilkkaavani häntä, vaan sen sijaan loin nolostuneeseen tyttöön ripsieni takaa myötätuntoisen ja lempeän katseen.
"Ei, olet sinä oikeassa. Kaikki hyvin", sanoin lauhkeasti ja hymyilin rauhallisesti vastaukseni vakuudeksi. Toki olimme kumpainenkin tainneet pelästyä korpin hurjaa taitolentoesitystä, mutta minkäänlaista oikeaa vahinkoa ei ollut onneksi tapahtunut rytäkässä. Sipaisin karanneen hiuskiehkuran korvani taakse ja vilkaisin mietteliäästi taaksepäin vasemmalle, aluskasvillisuuden ja lumikinosten tukkimalle, mutta laskevan auringon kauniisti valaisemalle kinttupolulle, jonne tyttö oli muutama minuutti sitten opastanut minua lähtemään.
"Saanko kysyä, minne itse olet matkalla?" tiedustelin kohteliaasti, sillä en halunnut tietenkään vaikuttaa tungettelevalta. "Ajattelin nimittäin, että ehkä voisimme kulkea jonkin matkaa yhdessä?" ehdotin ystävälliseen sävyyn. Tyttö vaikutti miellyttävälle persoonalle, ja seura tekisi luultavasti hyvää pitkän yksinolon jälkeen, vaikka totta kai ymmärtäisin, jos hänellä olisi muita kiireitä.

Yara//
Kivenhenki oli niin keskittynyt tuijottamaan auringonkajoa sinertävänharmaassa horisontissa, ettei aluksi huomannut Skyllan lähtevän kuivalta maalta - siksi hän hätkähti yllätetysti, kun hoksasi muodonmuuttajan siirtyneen takaisin rantaveteen. Kiukkuinen punastus poskipäitä nipistellen Yara huitaisi takkuuntuneita hiussuortuvia pois otsaltaan, vältellen suoraa katsekontaktia tyttöön ja kiskaisten käsivartensa tiukasti puuskaan.
Skylla vaikutti kysellessään, kuinka kauan kivenhenki oli asustanut saarella. Yaran korvaan särähti ikävästi epäuskoinen sävy, josta hän miettimättä hyppäsi johtopäätökseen, että tyttö väitti hänen valehdelleen kertoessaan tutkineensa saaren metsät ja vuoret läpikotaisin. Ilmiselvästi pöyristyneenä ja tulistuneena hän kiepahti kääntämään rintamasuuntansa matalikossa polskivaan tyttöön ja puristi molemmat kätensä nyrkkiin.
"No ainakin jotain sata vuotta", hän vastasi uhmakkaalla tiuskaisulla ja pyöräytti silmiään tuskastuneesti. Eikö siinä ajassa muka kuka tahansa kyllästy puuduttavan tutun ympäristön koluamiseen, vai? Henki käänsi selkänsä puoliksi Skyllalle, rypisti kulmansa ja mutristi alahuultaan kuin pahasti keskenkasvuinen, tuittupäinen murjottaja. "Eli ihan liian kauan", hän vielä mutisi nyrpeän lisäyksen ja puuskahti hiiltyneesti.

Ludovic//
Jykevässä ryhdissä seisten tuijotin julman kylmäkasvoisesti alas tytöntylleröön, joka luimisteli pörrökorviaan kuin mikäkin kissanpenikka kiipelissä, mutta tuollaisella naurettavalla sähinällä oli turha yrittää pelotella metsästäjiä. Positiivisesti yllättävää kyllä, ettei likka alkanut pässinpäisesti inttämään vastaan, vaan kuuliaisesti otti neuvostani vaarin ja pahoitteli perättömiä syytöksiään. Anteeksipyyntökin totta puhuen lievästi nyppi minua, koska karussa tosimaailmassa ei parilla nätillä korusanalla korjata töppäilyjä, mutta tyydyin rauhoittumaan syvällä huokaisulla ja luopumaan ylenpalttisesta aggressiivisuudesta. Hitot, pääskööt tämän yhden kerran kuin katti veräjästä, päätin vastentahtoisesti armahtaa pennun mulkaistessani häntä vakavana. Kunpahan tämän informatiivisen kokemuksen jälkeen tajuaisi olla möläyttelemästä mitä tahansa typeryyksiä sylki suuhun tuo.
"Oppia ikä kaikki, kullannuppu", murahdin synkeästi vastauksena ja ristin rotevat käsivarteni rintakehälleni. Kireä ilmeeni heltyi hieman, kun tyttönen seuraavaksi ehdotti, että voisi kadota maisemista - loin pilvisele taivaalle vilkaisun kuin ylistäen ylempää voimaa, että pikkuneiti häipyisi tuottamasta harmaita hiuksia.
"Kaikin mokomin, ala kalppia siitä", kannustaessani hätyytin häntä parilla laiskalla kädenhuitaisulla ja aloin jo kaivaa taskusta tupakka-askia ja sytkäriä, jotta voisin jatkaa sauhuttelua päästyäni maanvaivasta eroon.
Maanvaivoista puheen ollen, yhtäkkiä metsiköstä alkoi kuulua lähestyviä reippaita askelia ja kammottavan epävireistä hoilailua sekoitettuna tärähtäneeseen naureskeluun. Ei helvetti, antakaa mun nyt kaikki kestää... Juuri kun erehdyin luulemaan, ettei päiväni tästä enää paljoa huonone. Huokaisin ääneen kärsivästi ja hautasin otsani kämmeneeni tuskastuneena, kun leiriaukealle pöllähti pinkin, violetin ja sinisen kirjavassa farkkuliivissään Greed, jolla jostain syystä, jota en todellakaan halunnut tietää, oli kantamuksenaan vanha pesäpallomaila ja leukapielessään kuivunut veritahra. Miekkosen naamataululle levittäytyi maaninen, yli-innokas virne, kun hän huomasi tyttösen läsnäolon.
"Painu helvettiin", komensin kollegaani jäätävällä äänellä ja osoitin pusikkoon haudanvakavana.
"Älä viiiitsi, Vic, eihän tuollanen oo oikee tapa tervehtiä kaveria, eihän?" Greed lirkutteli hyväntuulisena ja hyppelehti luokseni läppäisemään minua rakastavaisesti poskelle, mutta torjuin käden ja katsoin häntä murhaavasti. Pahanilmanlintu siirsi huomionsa nopeasti minua kiinnostavampaan uhriin, kenenkäs muuhun kuin kissaneitiin, syöksyi epäilyttävän lähelle häntä ja pällisteli tyttöreppanaa hullunkiilto silmissään.
"Et muuten varmasti koske häneen pitkällä tikul -", askeleen eteenpäin astuen aloitin tiukan kieltosaarnan.
"Moi! Greed! Entäs sä, pikkukamu?" mies keskeytti puheenvuoroni tylysti ja ojensi kätensä kissaneidille.

Nimi: Frosty

29.12.2017 23:33
Coal//
Hetkellinen hymy valaisi Coalin kasvoja, kun ilmeisen tympääntynyt mies tumppasi tupakkansa. Vaalean turkin peittämä käsi laskeutui pois suun ja nenän edestä, kun savun lähde oli poissa, vaikka inha haju jäikin. Tyttönen luimisti korviaan, kun hänen selityksensä siitä, miksi hän sattui paikalla olemaan, ei tuntunut kelpaavan kysyjälle. Hän avasi jo suunsa vastaväitteisiin, mutta sulki sen saman tien, kun kärttyisä miekkonen alkoi jälleen puhua, kysymystään tarkentaen.
"Koska..." kissankorvainen aloitti ja keskeytti sitten pohtiakseen vastausta. "Koska mulla oli juttu kesken. Kait. Ja seura on jees", hän selitti ja nyökkäsi lopuksi. "Vaikka et sä kaikista kivointa seuraa oo", tyttö lisäsi vielä. Silmien väliin ilmestyi pohtiva ryppy.
Kuin ei olisi lainkaan huomannut sarkastista äänensävyä, Coal nyökytteli hymyillen. Jotain siihen suuntaan hän kai olikin, kun ei kerta vanhempia ollut. Kieltämättä geenimanipuloitua hiukan hämmensi miehen yllättävä tarkkaavaisuus, ruskeat silmät kun tutkivat häntä ilmeisen kiinnostuneena. Liittyikö tämä nyt jotenkin siihen "lääketieteelinen ihme"-hommaan? Näin Coal oletti ja kuittasi tarkastelun kummmastuneella silmäyksellä.
Kun kissaneiti päätti pompata ylös ja tivata, oliko mies joku valelääkäri, teki hän virheen. Tuima ilme suli säikähdykseksi, kun valelääkäriksi syytetyn kasvoille alkoi ilmaantua ikävän synkkä ilme. Kun keskusteluntapaisen toinen osapuoli ponkaisi seisomaan tuolistaan, perääntyi Coal muutaman askeleen, kyyryssä, häntä huiskien, luimukorvaisena ja pitäen sähinää, joka katkesi aina välillä hengityksen tieltä. Ei hän sähinää kauan jaksanut pitää, itse asiassa lopetti sen, ennen kuin tulisrinut mies pääsi saarnansa loppuun. Näkevä silmä säikähdyksestä levinneenä tyttö koetti käsitellä saamansa informaation mahdollisimman nopeasti. Kesti hetken, ennen kuin hän sai suunsa taas auki.
"En mä halunnu suututtaa, anteeks", tuli suusta ensimmäisenä varsin, nopeaan tahtiin. "Enkä mä tienny. Mut hyvä ku selitit, nyt tiiän enkä muita syyttele syyttä."
Jotenkin tilanne pitäisi saada korjattua. Coalista mies näytti samalta, kuin laitoksen väki silloin, kun hän ei tehnyt mieliksi, eikä siitä seurannut hyvää.
"Sähän et mua tänne halunnu? Voin mä lähtä nyt", hän sopotti, osoittaen samalla etusormen terävällä kynnellä metsään, poispäin leiristä.

Skylla//
Kohotin kulmaani kysyvästi, kun Yara ilmaisi mielipiteensä asioiden tuttuudesta ja tuntemattomuudesta. Siinä kuunnellessani vilakka tuulenvire alkoi tuntua sen verran ikävältä, että liusuin kiveltä takaisin veteen. Potkin jaloillani kevyesti pysyäkseni paremmin pinnalla ja pohdin samalla hämmentyneenä, miten ihmeessä kivenhenki oli ehtinyt kiertää saaren läpi niin monta kertaa. Ehkä sitä teleportaatio-mikäliejuttua käyttäen? Muisto kivettymisestä sai puistatuksen kulkemaaan kehoni läpi, se ei ollut mikään mukava kokemus. Toisaalta Vechnostiin saapuminen oli sitäkin pahempi, enemmän paniikkia ja järkytys muutoksesta hippokampiksi.
Mieleni teki kysäistä, näkikö rääkyviä kalahevosia useinkin, mutta aikeeksi se vain jäi - en kehdannut ottaa sitä riskiä, että olisin synkentänyt Yaraa entisestään.
"Kauanko olet sitten ollut täällä?" kysyin hengeltä, samalla kun uin parilla napakalla rintauintivedolla lähemmäs rantaa. "Kun kerta olet kiertänyt saarta kyllästymiseen asti. Aika iso paikkahan tämä vissiin on."
Äänestäni kuulsi epäusko. En voinut käsittää, miten noin nuoren oloinen henkilö - jestas, saman ikäisiähän tässä taidettiin olla! - olisi kyennyt kiertämään Vechnostin kokoisen paikan niin monesti. Ellei hän sitten liioitellut ylenpalttisesti.

Nimi: Harley

29.12.2017 21:25
Ambrose//
Heti rynnättyäni narisevasta puuovesta sisään tavernan puolelle tiesin ilman epäilyksen häivää, että olin astellut jokseenkin hämäräperäiseen, rehellisesti sanottuna varsin vastenmieliseen juottolaan. Sieraimiin tunkeutui pistävä hien ja väkevän alkoholin löyhkä, joka sai minut vaistosta peittämään nenäni osittain kämmeneen sekä voimaan lievästi pahoin. Ohi kulkiessani mulkaisin paheksuvasti kaatokännissä örveltävää keski-ikäistä miestä; holtiton juominen muuttaa fiksuistakin aikuisista huonokäytöksisiä pellejä - liiankin tehokas muistutus siitä, miksi itse valitsin noudattaa lähes yhtä tiukkapipoista raittiutta kuin täyskieltäytyvä absolutisti. Oluttuoppien kilinä, riitasointuiset juomalaulut, räkäinen nauru ja kiivas puheensorina täyttivät tupakansavusta tunkkaisen ja sakean ilman korviavihlovalla mölyllä. Sydämeni takoi tuhatta ja sataa, kun kallista aikaa tuhlaamatta sukelsin remuavan ihmismassan keskelle ja pujottelin tieni eteenpäin vikkelästi pöytäryhmien joukossa, väistellen parhaani mukaan yhteentörmäyksiä humalaisesti sivulta toiselle keinahtelevien rellestäjien kanssa. Pysähdyin lopulta hengästyneenä, suu kuivana ja naama haudanvakavana seisoksimaan keskelle täpötäyttä tupaa, kurkottaen kaulaani ja tähyillen ympärilleni valppaasti, epätoivoisesti toivoen nappaavani edes nopean vilauksen Noelista. Lujasta päättäväisyydestäni huolimatta tunsin pikkuhiljaa avuttomuuden hiipparoivan lähelle, mikä nakersi määrätietoisuuttani ja sai minut nielaisemaan raskaasti.
Äkkiarvaamatta takaapäin kuitenkin tuttu ääni kajautti huudon - enkä ollut taatusti ikinä aiemmin ilahtunut niin paljon kuullessani minua kutsuttavan tuolla lempinimellä, jota tavallisesti vihasin. Siinä samassa joku läimäisi käsivartensa lepäämään hartialleni ja valui nojaamaan kylkeäni vasten. Odottamattoman kosketuksen vuoksi hätkähdin rajusti, totta puhuen olin erittäin vähällä hypätä ulos nahoistani kuin säikäytetty kissa, mutta hoksattuani iholle hyökänneen miehen olevan etsimäni ystävä, kivi vierähti sydämeltäni.
"Noel!" huudahdin äimistyneenä, kierähdin yllättävän sulavasti irti luistelijan otteesta ja tarrasin häntä olkapäistä ikään kuin varmistaakseni, että hän ei ollut harhaa. Pökerryttävän helpotuksen vallassa huokaisin syvään ja uskalsin heittää pelkoni ja kauhukuvat menemään. Kaikki hyvin, hän on elossa, ei naarmuakaan.
Surkuhupaisan lyhytkestoinen riemuni hiipui kuitenkin hetkessä, kun huojennuksesta selvittyäni aloin hahmottaa, mitä todella on tekeillä. Kaikki ei sittenkään ollut kohdillaan, päinvastoin jokin oli pahasti pielessä. Kiskaisin otteeni irti miehestä pikaisesti, ikän kuin yhtäkkiä olisin tajunnut piteleväni tulikuumaa rautaa, mutta jäin tapittamaan hänen kasvojaan intensiivisesti lähietäisyydeltä, rypistäen kulmani jyrkästi ja tuomitsevasti alas.
"Noel, oletko sinä humalassa?" tivasin hyytävän selkeästi artikuloiden, ilmeeni kuvastaen puhdasta epäuskoa.

Nimi: Sonya

29.12.2017 20:13
Noel//
Katseeni hyppelehti holtittoman puheeni tahdissa pitkin seiniä ja ihmisiä, kun en kyennyt päättämään, missä istuisin ja kenen kanssa. Esittäydyin aivan varmasti jokaiselle elävälle olennolle jonka kohtasin, ja aina välillä joku törkkäsi käteeni uuden juoman. Otin kaikki lahjukset kiitollisina vastaan, tajuamatta laisinkaan, millaiseen tilaan olin itseäni ajamassa. Järkyttävän pitkä alkoholiton vaihe oli tehnyt tehtävänsä - hallinta ja omien rajojen tunteminen olivat muisto vain, pelkkä ote lukion terveystiedon kirjoista.
Rauhoituin jossain vaiheessa pieneksi hetkeksi sen verran, että jäin kiinni täysin turhanpäiväiseen väittelyyn vanhemman, viskintuoksuisen herrasmiehen kanssa. Mies kovaan ääneen väitti, että jalkapallo ja jääkiekko olivat ainoat lajit koko maailmassa, joissa oli jotain järkeä, ja yritin parhaani mukaan hänet saada ymmärtämään muidenkin lajien hienouden. Lopulta kuitenkin päädyimme kinastelemaan kumpi onkaan oikeasti parempi, Ronaldo vai Messi.
Unohdin kuitenkin aggressiivisen Ronaldon puolustamisen kuin taikaiskusta havaitessani kumman tutun takaraivon ihmisjoukon keskellä. Mies seisoi jäykkänä paikoillaan, tihustaen savun läpi kuoleman vakava ilme kasvoillaan, selvästi etsien jotain.
Nousin pöydän äärestä niin että kolina kävi ja rynnistin nurkasta haltian luo. "Rosie!" huusin kovaan ääneen ja heittäydyin miehen kimppuun retkauttaen oikean käteni Ambrosen harteille, ja siinä ohessa myös koko painoni.

Nimi: Harley

29.12.2017 15:05
Eir//
Nyökyttelin tytön vastaukselle ja väläytin hänelle pienen, ystävällisen hymynkareen. Vau, vasta puolisen vuotta, hän siis todellakin on uusi asukas saarella, tuumasin sukiessani takkuuntuneita punaisia kiharoita suippokärkisen korvalehteni taakse. Onhan se huomattavasti lyhyempi aika kuin minulla, joka olen viettänyt saarella reilusti yli puolet elämästäni - irvistin ohimennen inhosta ajatukselle, että olin jumittanut tässä loukussa vuosikaudet.
Avala kyseli suhteistani majatalon henkilökuntaan, mikä sai minut välttelemään tytön sinisiä silmiä kiusaantuneena. Nii-in, miten sen nyt oikein ottaa. Välini kollegoihin voisivat luultavasti olla paremmassa kunnossa, mutta lapsekkaan optimismini vuoksi tuppasin ajattelemaan, että asiat voisivat olla myös pahemmalla tolalla. Tarkalleen ottaenhan me kai suurimmaksi osaksi tulimme toimeen, siis jotenkuten, siedettävästi tai mukiinmenevästi, paitsi ehkä lukuun ottamatta Crooked Johnnya, pomon rotankasvoista ykköskätyriä, jonka vastuulle sysättiin likaisimmat hämärähommat, mukaan lukien minun rökittämiseni, jos erehdyin rikkomaan sääntöjä. Hankalasti ja vaivaantuneesti vaihdoin asentoni risti-istuntaan, naputellen lankkulattiaa sormenpäilläni levottomasti ja pureskellen alahuultani kevyesti etuhampaiden välissä miettiessäni, vastaisinko rehellisesti vai kiertelisinkö totuutta totuttuun tapaan - pitäisikö jopa kehua työtovereitani kivoiksi tai jotain sellaista tavalliselta ja huolettomalta kuulostavaa, etten vahingossakaan huolestuttaisi tyttöä tai herättäisi epäilyksiä? Lopulta kohautin olkiani epämääräisesti ja jähmeästi hymyillen.
Näytin tytölle peukaloa ylöspäin, millä tarkoitin suurin piirtein: "Juu, kyllä me pärjäillään keskenämme."
Avalan seuraava kysymys oli niin yllättävä ja ennalta-arvaamaton, että luulin aluksi lukeneeni hänen huuliaan väärin. "Mitä?" viitoin perinpohjin hämmentyneenä, räpytellen silmiäni pöllämystyneesti, kohottaen kulmani ja kallistaen pääni sivulle. Tanssia, minäkö? Ehei, en todellakaan osannut - tai no, en ollut ihan satavarma, mutta en ainakaan uskonut osavaani. Olin lattioita jynssätessäni toki sivusta huvikseen seurannut, kun asiakkaat pistivät jalalla koreaksi hameenhelmat ja oluttuopit heiluen, mutta en äkkiseltään muistanut, milloin viimeksi itse muka olisin yrittänyt tanssahdella. Kömpelyyteni tuntien siitä ei hyvää seuraisi.
Avalan ilmeessä säihkyvä innostus sai ihoni kihelmöimään jännittävästi, enkä mahtanut mitään leveälle ja aurinkoiselle hammashymylle, joka kirkasti kasvoni ullakon himmeässä kynttilänvalossa - myös punastus tarttui, sillä piakkoin kymmenten pisamien täplittämät poskeni taas helottivat ruusuisesti. Pudistelin päätäni huvittuneesti vastaukseksi ja hieroin käsivarttani hiukan nolona. Pitäisikö hän minua outona tai sivistymättömänä tumpelona, kun en osannut tanssia?

Nimi: Frosty

28.12.2017 00:47
Riptide//
Tuijotin muuttuvaa Beaa punasilmät kauhunsekaisista tunteista ymmyrkäisinä, hevosensuu raollaan ja kylki puuta vasten painettuna. Samas tahtia lohikäärmeen koon kanssa kasvoi pelkoni liiskaantumisesta, joka kaikeksi onneksi oli turhaa. Olin tarpeeksi kaukana, ja se jos mikä oli hyvä juttu!
Lohikäärmeen katsahtaesa suuntaani rintakehää puristi kauhu. Vaikka tiesin, että kyseessä oli ilmeisen mukava henkilö, vain aivan eri näköisenä, en osannut sulkea mielestäni ajatusta valtavista leuoista tavoittelemassa minua. Puistatus kulki lävitseni. Hyh, ei mikään mukavin kuvitema.
Siinä vaiheessa, kun Bea levitti jättimäiset siipensä, katsoin parhaimmaksi perääntyä reippaasti. Ilmavirta oli kipata minut nurin, ainakin siltä tuntui. Siniharmaat jouhet hulmahdellen kaivoin sorkat maahan niin hyvin kuin taisin ja siristin silmät lähes kiinni. Kun valkea taruolento sitten lähti liikkeelle päästyään ilmaan, suuntanaan se paljonpuhuttu kahvipaikka, sain jalat alleni ja lähdin seuraamaan häntä niin kovaa tahtia kuin taisin. Sorkat tömisivät, kun pingoin niin kovaa kuin honteloin eläinlapsen koivin pääsin liikkumaan, katse koko ajan Beaan suunnattuna.

Annawon//
Linnunnokka toverinsa kanssa alkoi vaikuttaa sen verran ärsyyntyneeltä, että paikalta poistuminen voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Niinpä kohosin reippain siivenheilautuksin ylemmäs ja suotuani ikääntyneelle kaksikolle ilkeämielisen virneen lähdin lentämään poispäin.
"Hyvä veto", kehaisin pikkumiehelle. "Eihän sitä ikinä tiedä, kuka nuori on ja kuka vanhanpuoleinen."
Päästin naurunräkätyksen ja viskasin Mortyn kädestä toiseen kuin jonglöörin pallon. Ja toisenkin kerran. Ja kolmannen. Viskelin pikku-ukkoa kädestä toiseen samalla, kun pyrähdin muuannen puun luokse ja istahdin oksalle.
"Mitäs seuraavaksi?" tivasin ukkelilta. Kasvoillani loimotti leveä virne ja vedin siniset silmäni kieroon.

Nimi: Amé

27.12.2017 18:24
Avala//
Hiukan ujo hymy nousi kasvoilleni Eirin kysyessä kauan olin asunut saarella. En ollut edes varma ajasta, suunnilleen ehkä puoli vuotta? Ensimmäiset, monet viikot oli kuluneet pelkästään pelätessä kuolemaa, kai se oli inhimillistä. En ollut ikinä nauttinut pimeästä, ja pelkäsin sitä enemmän kuin mitään, joten yöt olivat niitä hirveimpiä. Olin saattanut itkeä monta tuntia putkeen, pelkästä ikävästä.
”Ehkä puoli vuotta. En kuitenkaan hirveän kauaa”, totesin, katsellen varovaisesti Eiriä.
Kallistin päätäni ja varovaisesti vaihdoin asentoani mukavampaan. En ollut hyvä keskusteluissa, nytkin naamani varmasti heloitti tomaatin eri sävyissä. Näpläsin epätoivoisesti pienistä simpukoista tehtyä korua, jonka olin pujottanut ranteeseeni.
”Millaisia työkaverisi ovat? Tuletko heidän kanssaan hyvin toimeen?” kysyin, kurkistaen varovaisesti alas ullakolta. Olin varovainen aina ihmisten seurassa, olin käytännössä jollekin olennolle valmis saalis. Vedessä ainoastaan olin turvassa, siellä minua ei uhkaisi mikään, paitsi tietenkin toiset megalodonit, joihin en kyllä ollut törmännyt kertaakaan.
”Osaatko sä tanssia?” kysyin aivan yhtäkkiä, innostunut puna noustessa poskilleni.
Australiassa elämä oli ollut bilettämistä, yleensä surffauskämpillä. Olin rakastanut tanssimista silloin, ja rakastin sitä vieläkin. Kai se jotenkin rentoutti.

Nimi: Harley

26.12.2017 14:03
Bertrand Loyal//
Talon katala isäntä seurasi sivusta nälkäisesti huuliaan nuoleskellen ja kerrassaan pahaenteisen tyytyväinen hymynkare suupieliin liimattuna, kuinka saatuaan reilun annoksen alkoholia verenkiertoonsa nuoren porvariherran estot katosivat kiihtyvää vauhtia. Pennrosen kitattua toisen tuopillisen pohjaan Loyal ovelana saappaannuolijana pinkaisi baaritiskille ja haki monsieurille piripintaan täytetyn lasin, tämä erä terästettynä reilukätisellä tilkkasella 60-prosenttista rommia.
"Talo tarjoaa!" hän huudahti kovaan ja iloiseen ääneen, kun tyrkkäsi kolmannen tuopin juopuneelle rahasammolleen(?), joka keräsi osakseen paljon huomiota kiertelemällä ja kaartelemalla ympäriinsä tavernassa ja jututtamalla käytännössä jokaista paikallaolijaa kuin vanhaa tuttua. Samalla, kun Loyal läimäisi monsieur Pennrosea ronskisti selälle, hän konkarinäpistelijän elkein sujautti koppuraiset sormensa nuorukaisen taskuun ja tuosta vain kissamaisen huomaamattomasti kerrytti päivän saalista vohkimalla kauniin valkokultaisen kellon(?). Nerokkaan suunnitelmansa toteutettuaan mestarivoro muina miehinä hilpeästi vihellellen tepasteli kauemmas ja sulautui osaksi räkättävää ja remuavaa känniläisten väkijoukkoa, jotka mässäilivät, hävisivät kortissa ja lauloivat epävireisesti. Päästyään suljettuen ovien taakse turvaan räkälän hämärästi valaistuun takahuoneeseen kelmi ihasteli kokoelmansa uutta helmeä häijysti virnuillen. Kyllä se rikos vaan kannattaa!

Ambrose//
Tuli hännän alla viuhdoin kohti majataloa, jonka tarkasta sijainnista en ollut varma, ja joka kerta liukastuttuani mustaan jäähän rämmin ylös edes miettimättä hengähdystauolle pysähtymistä. Pingottuani korkeassa hangessa useita kilometrejä maitohapoille kuluneet lihakset vaikeroivat, mutta hammasta purren puskin eteenpäin vauhdista tinkimättä, käyttäen polttoaineena adrenaliinia ja raakaa tahdonvoimaa. Kiitin onneani, että sää oli suotuisa ja pilvettömällä tähtitaivaalla paistoi kirkas puolikuu, joka valaisi talviyön, sillä lumituisku ja pimeys olisivat vaikeuttaneet pelastuspuuhia entisestään.
Ajantaju katosi matkan aikana, sillä pystyin keskittymään vain määränpäähän, tavoitteeseen ja veren kohinaan korvissani. Tiesin saapuneeni Lohikäärmelaaksoon, kun edessä levittäytyivät aavat ja puuttomat tasangot, ja lopulta huomasin syrjässä kinosten kuorruttamien havujen takaa kajastavan valoa. Kiiruhdin lähemmäs suurikokoista talonrämää, jonka kiviseinien läpi kantautui möykkää ja meteliä, naurunröhötyksen ja menevän tanssimusiikin kakofonia. Tämän täytyy olla se, ajattelin raudanluja päättäväisyys silmissäni kiiluen ja hetkeäkään hukkaamatta viiletin paiskaamaan etuoven auki.
Epämääräisen juottolan rähjäisessä aulassa oli tyhjää lukuun ottamatta työpisteessään ikivanhaa sanomalehteä selaavaa vastaanottovirkailijaa: suurin piirtein keski-ikäinen, ihoa nuolevan tiukkaan leopardikuvioiseen pikkumekkoon pukeutunut ja halvalle sherrylle haiskahtava puumanainen, joka oli maalannut tympääntyneet kasvonsa paksulla kerroksella pakkelia ja hankkinut vetyblondattuun hiuspehkoon kasarihenkiset permanenttikiharat.
"Onko tämä majatalo Pikku Lisette?" tivasin kiireesti ja läimäytin käteni tiskille turhankin kiivaasti.
Nainen kohotti katseensa laiskasti, mutta tummanpunaiset huulet kääntyivät keimailevaan hymyyn ilmeisesti, koska tajusi minun olevan miespuolinen nuori henkilö. "Tottahan toki, kultsi", hän vastasi flirttailevasti tajuttoman käheällä bassoäänellä; raakunta muistutti flunssaisesta variksesta, jolla on stereotyyppinen teksasilainen aksentti.
"Mitäs haluat? Onko sulla nimi, muru? Meikätyttö on Betty Sue, täällä tosin kutsuvat Pet-", puuta kotkamaisilla tekokynsillään viekottelevasti naputteleva nainen yritti kalastaa henkilötietojani, mutta minulla ei todellakaan ollut aikaa rupatella.
"Onko tänne saapunut mies nimeltään Noel Pennrose?" tungin kysymykseni puheenvuoron väliin häikäilemättömsäti. Keskeytys ei ilmiselvästi ilahduttanut naista, sillä hänen vähäinenkin vino hymynsä katosi jurottavaan synkeyteen. Piinallisen hitaasti, varmaan tieten tahtoen vitkutellen, nainen selasi vieraskirjaa.
"Nätti poika? Tumma tukka ja kalliit kuteet?" Betty Sue kuvaili. Nyökyttelin ankarasti, sen täytyy olla Noel.
"Kiitos", huikkasin hätäisesti taakseni nyrpeästi huoahtavalle naiselle ja ryntäsin suorinta tietä puoliksi avatulle ovelle, jonka takaa uskoin löytäväni etsimäni tavernan, toivottavasti myös kiipeliin joutuneen ystävämme. Kunpa vain ehtisin ajoissa...

Nimi: Sonya

26.12.2017 00:56
Noel//
Alkoholin huuma vähensi arkeeni kuuluvia epäluuloja hälyttävällä vauhdilla. Mitä enemmän join, sitä vähemmän jaksoin välittää muiden ihmisten touhuista tai mielipiteistä. Uuden tuopin kolahtaessa eteeni kiitin suurieleisesti talon isäntää ja ponkaisin ylös nojatuolistani, hörppien olutta matkatessani, uskokaa tai älkää, seurustelemaan. Tai no enemmänkin tervehdyskierrokseksi sitä olisi voinut kutsua, sillä varttia myöhemmin, kun toinenkin tuoppi oli jo tyhjentynyt ja alkoholi ehtinyt ihmeen vauhdilla hujahtaa päähäni, olin täydessä vauhdissa ja kovassa äänessä kierrellessäni pöydästä toiseen, utelemassa salaisuuksia ja haastamassa riitaa vuoron perään.

Nimi: Harley

26.12.2017 00:37
Bertrand Loyal//
Loyal nappasi kellon nyrkkiinsä ja tutki parinkymmenen karaatin kultaa kieli keskellä suuta, silmät säihkyen materialismionnellisuudesta. Hänet havahdutti haavetuokiostaan miehen pyyntö, jonka toteuttamisen hän hoksasi olevan erinomainen keino taata suunnitelmansa onnistuminen - haa, nuoriherra sinetöi kohtalonsa kuin hopeatarjottimella ojentaisi välineet omaan turmioonsa! Se sai majatalonpitäjän hymyn levenemään entisestään hälyttävästi, kihartumaan suupieliin ovelana. "Tietenkin", hän lupasi epäilyttävän iloisesti ja poistui kumartaen.
Hetkisen kuluttua ukko palasi uuden lempiasiakkaansa luokse askel hypähtelevän kevyenä ja iski pöytään toisen ison tuopillisen, johon oli tällä kertaa salassa lisätty aiempaakin suurempi tilkka väkevää viinaa, ihan vain toimenpiteen jouduttamiseksi, pitkä odotteluhan kyllästyttäisi.
"Olkaapa hyvä", monsieur sanoi myhäillen.

Nimi: Sonya

26.12.2017 00:25
Noel//
Napsautin yhdellä sulavalla liikkeellä kellon lukon auki ja pujotin sen pois ranteestani, ojentaen sen välinpitämättömästi majatalon isännälle. "Saisinko toisen tuopillisen olutta?" kysyin toiveikkaasti, sillä humautin edellisen juuri tyhjäksi. Katseeni seilasi levottomasti pitkin seiniä ja hymy nyki tuntemattomasta syystä huulillani. Nousuhumala, siinäpä ihana tila, josta en ollut saanut nauttia vuosiin.

Nimi: Harley

26.12.2017 00:16
Bertrand Loyal//
Pettymys ja nyrpeys rakoilivat esiin tekaistun hyväntuulisen kuoren alta, eikä majatalon isäntä niellyt nuorukaisen vastausta tuosta vain täydestä todesta, vaan siristi silmiään epäluuloisena. Tässäkö muka oikeasti kaikki, koko potti, vain yksi pahainen kello? Ettei pojankloppi suinkaan yrittänyt pimittää tietoja omaisuudensa mittavuudesta? Loyal kuitenkin rapsutteli mietteliäänä risupartaansa ja pikaisesti väänsi huulilleen tutun mairean virneen.
"Otan otan tietenkin, hyvä monsieur", hän kiirehti vastaamaan myöntävästi ja ojensi kätensä ahneesti, hiljaa mielessään juonitellen, että voisi aivan hyvin piakkoin tehdä pienen kurkistuksen asiakkaansa taskuihin, kunhan mokoma olisi juonut itsensä riittävän humalaan ymmärtääkseen olla pokkuroimatta tarkastusta vastaan.

Nimi: Harley

26.12.2017 00:07
Ambrose//
Majatalo, Lohikäärmelaakso, painoin simppelit suuntaohjeet mieleeni visusti ja nyökkäsin viileän määrätietoisesti, silmissäni loimuten pelkoa satakertaisesti vahvempana päättäväisyys ja tahdonvoima. Haluamatta hukata ainoatakaan arvokasta murto-osasekuntia kiiruhdin takahuoneen ovelle ja nappasin viereisestä naulakosta suurikokoisen parkatakkini, heittäen sen niskaani yhdessä hujauksessa, kiskaisten karvareunuksisen hupun ylös ja pukien ylleni lisäksi ennätysvauhdilla paksun kaulahuivin, pipon ja hansikkaat, jotten varmasti paleltuisi taas. Käännähdin vilkaisemaan olkani ylitse haudanvakavana Rebeccan puoleen.
"Sulje kahvila, mene lepäämään", määräsin tiukasti, ehdottoman kuuloisesti, vaikka puhuttelinkin pomoani. Tuollaisen pyörtymisen ja järkytyksen jälkeen ei olisi tervettä jatkaa työvuoroa, vielä kun yhtälöön lisättiin ystävämme kohtalosta aiheutuva huoli. Sen pidemmittä puheitta syöksyin ulos henkilökunnan tiloista ja ryntäsin kahvilan läpi ulko-ovesta tyyneen pakkasiltaan, asiakkaiden kysyvät katseet seuraten minua tiiviisti.
Kuistilla vedin syvään henkeä, ennen kuin lähdin juoksemaan niin kovaa kuin jaloistani pääsin, hanki narskuen maihinnousukenkieni pohjien alla, kun kiisin kapeaa ja liukasta metsäpolkua pitkin kohti määränpäätäni, joka tuntui olevan epätoivoisen pitkän matkan päässä. Ajatus siitä, mitä saattaisi pahimmillaan tapahtua, puristi sydänalaani, ja kun huomasin poskelleni vierähtävän kyyneleen, tiesin, ettei se johtunut pelkästään kasvoille kylmästi ja terävästi puhaltavasta vastatuulesta. En voisi epäonnistua, enkä minä aikonut.

©2018 Blackrose ☆ - suntuubi.com