Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli ihan ite.

Teleporttaa chattiin! >click<

Huomioithan, että peli on avoin vain hyväksytysti liittyneille.
Hahmojen tiedot löytyvät pelaajat-osiosta.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Harley

17.06.2018 20:22
Bertrand//
"Jaajaa, vai niin", Loyal hoki täytesanoja muodon vuoksi, lepuutti leukaansa rystysiään vasten ja nojautui lähemmäs kuulusteltavaansa teatraalisen kiinnostuneena, nyökytellen yli-innokkaasti, vaikka todellisuudessa antoi tarinan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. "No mutta, sittenhän te olette oikein vanha tekijä! Sen kyllä huomaa, taitonne ovat vertaansa vailla, c'est un travail remarquable", hän kehui lipevä hymy huulillaan.
Talon isäntä venytteli raajojaan maireasti, uppoutui syvemmälle löhötuolissaan ja otti aimo kulauksen juomastaan, henkäisten tyytyväisenä, vaikka ginin katajainen karvaus hieman yskitti. Laisinkaan kiirehtimättä hän alkoi kaivelemaan työpöydän laatikon romujen seasta lappusta, josta voisi kyhätä jonkin sortin työsopimuksen, ja kostutti sulkakynän terää laiskasti kielellään.
"Joten, keskustellaanpa pari sanaa työehdoista, eikö?" hän johdatteli kepeästi, mutta loi ovelan silmäyksen Dunniin harottavien kulmakarvojensa alta. Röhnöttävää ryhtiään virallisemmaksi suoristaen Loyal iski allekirjoittamattoman paperin esiin ja risti sormensa. "Toivomuksia, monsieur?" hän ehdotti suopeasti.

Calypso//
Calypso odotti kärsivällisesti, josko mies laskisi puolustuksensa, ja seisoi kaikessa rauhassa, arvokkaan suoraselkäisenä matalalla rantakalliolla, suolaiset tuulenvireet hulmuttaen mekon helmaa. Velhon olemuksen palatessa tavallisemmaksi naisen suupielet tavoitti lempeä hymynpoikanen, jota sävytti apea myötätunto, kun mies selitti kohdanneensa paljon vääryyttä. Hän nyökäytti päätään surullisesti, tietäen veritaikuuden maailman on julma, vaarojen varjostama.
"Älä murehdi, poikaseni", hän sanoi ymmärtäväisesti, lämmöllä. Veitsellä osoittelu ei totisesti kuulunut hyviin käytöstapoihin, mutta noita ei ollut lainkaan pois tolaltaan eikä pahastunut, vieläpä kun oltiin kauniisti pyydetty anteeksi.
"Ah, olet tismalleen oikeassa, voi miten epäystävällistä minulta", vanhus henkäisi hajamielisenä, kun tajusi, ettei tosiaan ollut edes esitellyt itseään, pääsi häneltä kepeä naurahduskin omalle höpsöydelleen. "Pahoitteluni, Alistair hyvä. Mutta tietenkin, nimessäni ei ole mitään salattavaa: olen Calypso", hän kertoi. Niiauksen sijaan nainen taivutti lettikruunun koristaman päänsä pieneen kumarrukseen, kristalliset korvakorut välkähtäen auringonkajossa.

Einar//
Avala vaikutti erittäin aidosti ilahtuneelta, vaikka vanha kiviriipukseni olikin mitätön ja surkea rihkamahely, ei kultaa eikä jalokiviä. Hän pitää siitä, hän aivan oikeasti pitää siitä! Valtaisa huojennus sai oloni niin tolkuttoman iloiseksi, että olisin voinut hypähtää leijailemaan riemusta. Kasvonit punoittivat räikeästi, ja sydämeni tykytti hurjaa vauhtia, kun sinihiuksen suloisuus haltioitti minut täydellisesti.
Hyvä tuuli kuitenkin laantui pelkäksi heikoksi vireeksi, kun hän muistutti, että oli parhaillaan tekemässä lähtöä. Himpura, olin melkein onnistunut unohtamaan teidemme erkanemisen, mikäkin typerys. Suupieleni nykivät pettyneesti alaspäin, vieden loistavan hymyn mukanaan, mutta tolkutin itselleni, että näin on parasta hänelle - ja myös minulle, enhän saisi jutella kenellekään, pomo raivostuisi. Alistuneesti nyökkäsin.
"Tavataan", viitoin toiveikkaasti, melkein kuin pyynnön, ja väläytin hänelle reippaan virneen, vaikka minua todella harmitti. Omituisen voimakas ikävä kaihersi. Entä, jos emme sittenkään enää koskaan tapaisi? Ajatuskin siitä, että Avalan kuljettua ulos hirsiovista menettäisin hänet ikiajoiksi, kivisti ilkeästi.
Yhtäkkiä tyttö riensi luokseni ja nappasi minut käsivarsiinsa, ja kosketus sai pisamanaamani helottamaan kirkkaammin. Ällistyneenä jumitin hetken aloillani, mutta lopulta uskalsin vastata halaukseen ujosti, sulaen varovaiseen syleilyymme.
Hengitin vasta, kun irrotimme otteemme, ja vastahakoisesti pakotin itseni pysymään aloillani, kun Avala hissukseen suunnisti ovelle. Hymyilin hänelle vaisusti, vilkuttaen hyvästiksi. Hetki vain, ja olin tallissa ypöyksin. Tuntuipa se yhtäkkiä kolkolle ja tyhjälle.
Toljotin poissaolevana tallin seinää, paikkaa, jossa tyttö oli vielä äsken seissyt. Hänen sievät kasvonsa kummittelivat minulle, kutittivat vatsanpohjaa jännityksellä ja lämmöllä, jota en osannut selittää järjellä, ja leveä ihastuksen hymy hiipi huulilleni. Pystymättä uskomaan todeksi tuuriani, että olin aivan oikeasti tavannut jonkun näin satumaisen, pää pyörällä onnesta, käännyin silittelemään viereisessä karsinassa lepäilevää ruunaa.

Nimi: Frosty

17.06.2018 00:35
Opal//
”Ihan miten vaan”, sanoin olkiani kohauttaen. ”Kyllä meillä keinot olisi sinut hiljentää, jos häiritsisit.”
Virnistin niin pirullisesti kuin osasin ja hieroin kämmeniäni yhteen kuin pahinkin rikollinen, mutta seuraavassa hetkessä nauroin jo omalle vitsilleni osoittaakseni, etten suinkaan ollut tosissani.
Vastasin Domenicon hymyyn samanmoisella. Kiitokset huomattavalle Aku Ankan kulutukselleni siitä, että ymmärsin tavallisen englannin lisäksi ainakin osan vieraskielisistä sanoista: kiitos sekin. Oli tavallaan harmillista, että joutuisimme jo nyt eroamaan, eihän mies ollut lainkaan hullumpi tyyppi. Täytyi toivoa, että onni potkaisisi ja tapaisimme joskus uudestaan.
”Ole hyvä vaan”, vastasin. ”Arrivederci, ja turvallista matkaa!”
Heilautin kättäni hyvästiksi, otin pantterin muodon pienellä keskittymisellä ja lähdin tallustamaan polulta takaisin metsikköön, jonne Satakieli oli jo edeltä lehahtanut.

Skylla//
”Ai”, töksäytin yllättyneenä, kun Puja selitti henkien vanhenemisesta, tai oikeastaan siitä, etteivät he vanhenneet. Se herätti lukuisia lisäkysymyksiä, mutta niiden esittäminen ei tainnut tulla kysymykseenkään – kivenhenki nimittäin käyttäytyi perin kummallisesti. Katselin ympäri kääntynyttä, päätään ravistelevaa ja ohimoitaan paukuttavaa tyttöä oudoksuen ja huolestuneena. Mikä hänelle tuli? Jonkinlainen kohtaus? Pakkoliikkeitä? Tarvitsiko hän apua?
Uin parin vedon verran rantaa kohden, kunnes sain jalat pohjaan ja pystyin kävelemään maihin. Viileä tuulenpuuska sai vilunväristyksen kulkemaan koko kehon läpi. Likomärät alusvaatteet ja t-paita, jotka toimittivat uima-asun virkaa, eivät todellakaan pitäneet syksyn kylmyyttä poissa iholta. Itseäni halaten otin hiekalla pari askelta lähemmäs Pujaa, joka kuitenkin näkyi saaneen itsensä kasaan ja kääntyi taas mereen päin, selvästikin hyvin hämmästyneenä häneen verrattuna hyvin nuoresta iästäni.
”Joo, niin olen”, vastasin, ja välittämättä selittä nuorta ikääni sen enempää vaihdoin puheenaiheen Pujan kummalliseen käytökseen.
”Onko kaikki hyvin? Näytit äsken aika huonovointiselta. Ja näytät oikeastaan vähän edellenkin, olet kalpea.”
Tarkastelin kivenhengen kulmat huolestuneessa kurtussa. Mikä oli saanut hänet käyttäytymään niin?

Coal//
Coal tähyili lattiatasosta ylös miehen kasvoihin, tosin katse välillä oravaan harhautuen. Tuntematon henkilö ja saaliseläimeksi kelpaava orava riittivät pitämään tyttösen mielenkiinnon oleellisessa, joka tällä kertaa sattui olemaan esittäytyminen.
”Kaikilla on hassut nimet”, hän tokaisi varsin nyreään sävyyn ja kulmiaan kurtistaen, kuin olisi henkilökohtaisesti loukkaantunut asiasta. Nopeasti ilme kuitenkin palautui perinteiseen leveään hymyyn, jossa kuitenkin oli tavallisesta poiketen hiukan varautunut sävy. Kyllähän Coal vielä muisti aikaisemman huonon kokemuksensa ihmisolentojen seurassa, eihän siitä ollut aikaa paljoakaan, ja tämä fakta sai yleensä vilpittömän avoimesti käyttäytyvän lapsen varovaiseksi. Tosin vieraampi henkilö tuskin huomasi eroa, ellei ollut kovinkin tarkkanäköinen, olihan kissankorvaisen käytös yhä lähes normaalia – hänen mittapuullaan tietysti.
”Coal”, tyttönen esittäytyi lyhykäisesti ja nyökäytti päätään pörröinen hiuspehko heilahtaen. Hän ponkaisi kepoisesti seisomaan päkiöilleen kuin kyykkyhyppyjä tehden ja tapitti tiiviisti ainokaisella näkevällä silmällään punaruskeaa oravaa. ”Onko tuo sun kaveri? Pääsi multa pakoon. Nopsat jalat.”
Coal mutristi suutaan harmissaan, mutta matalamielisyyttä kesti vain hetken. Vastausta odottamatta hän käännähti tutkiskelemaan ruukussaan aurinkoa kohden kohoavan kasvin suuria lehtiä.
”Hassu talo. Ei kasvit tarvii taloa, vai tarviiko?” hän puhua pulputti innokkaasti. ”Vai onko tää kasvihuone? Mä luin sellasesta joskus, ja kasvihuoneilmiöstä, ja ilmastonmuutoksesta, ja siitä että Islannissa kasvaa paljon banaaneja. Miksköhän niitä kasvatetaan? Ne on ra-di-o-ak-tii-vi-si-a”, hän tavasi pitkän sanan hitaasti, ennen kuin jatkoi nopeatempoista faktojen ja retoristen kysymysten virtaa.

Marie//
Rauhallisempi lähestymistapa ja jopa aika lailla aikaisemmasta eroava kysymys eivät auttaneet tiedonhaussa paljoa ollenkaan: pahanilmanlintu hoki kerta toisensa jälkeen samaa soopaa Saatanan käskyläisistä. Huokasin turhautuneena ja rapsutin päänahkaani siirtämättä katsettani ruumiista.
~Ajanhukkaa~, Solar naksautti. ~Jätetään tuo rauhaan ja mennään etsimään Castor. ~
~Kyllä se pärjää vielä vähän aikaa~, esitin vastaväitteen. -Tämä on mielenkiintoinen homma.~
~Tulkkaa sitten minulle, mitä sinä sanot ja mitä tuo sanoo, on tylsää kuunnella kun ei ymmärrä.~
Ai niin, se oli päässyt unohtumaan. Sihisin revontulelle anteeksipyynnön hampaideni lomasta ja käännyin jälleen matalana kyyristelevän miehen puoleen.
”Jahas, sehän kiva”, sanoin Saatanan käskyläiset-höpinään liittyen. ”Et vastannut kysymykseen. Minkä ihmeen takia sitä on pitänyt tökkiä teräaseella?” toistin aikaisemmat sanani (sekä käänsin koko roskan revontulikielelle) ja jäin odottelemaan vastausta vampyyriltä.

Nimi: Amé

16.06.2018 23:55
Avala//
Einar antoi minulle oman korunsa! Puristin sitä kädessäni kuin se olisi ollut viimeinen esine jonka tulisin ikinä näkemään. Nopeasti ripustin sen omaan kaulaani, ja puristin kiveä joka siinä roikkui hellästi.
”Kiitos Einar, kiitos”, kuiskasin, katsellen porkkanapään ihanan värisiä hiuksia, jotka kuin automaationa piristivät muuten synkeää sadepäivää - vaikka sateethan itseasiassa olivat sitä parasta mitä luontoäiti meille tarjosi - mutta Einarin jättäminen talliin tuntui ikävänä puristuksena sydämessäni, kuin jokin kahle olisi vaatinut minua jäämään tänne. Mutta Einar halusi minun lähtevän, joten niin olisi hyvä tehdä.
”Einar, oli ihana tutustua. Toivon todella että näemme vielä”, sanoin kevyesti huultani purren, katsellen punastuen poikaa. Voih, mistä lähtien olin edes punastellut? Viimeksi varmaan 15 vuotiaana Australiassa, ei tämä kuulunut ollenkaan tapoihini, toivottavasti Einar ei pistäisi pahakseen. Kevyesti astelin lähemmäs Einaria, ja kiersin käteni pojan ympärille(?) painaen pääni hetkeksi pojan niskaa vasten(?). Vielä hetken aikaa halusin tuntea sen lämmön. Minusta tuntui kuin olisin kaivannut Einarin halaamista viimeiset 10 vuotta, se tuntui niin luonnolliselta, lämpimältä ja ihanalta. Mutta Einar tuskin piti siitä, joten vetäydyin pois, enhän haluaisi vaikuttaa miltään pervolta kalapuikolta. Käännyin vielä hetkeksi katsomaan punahiuksista poikaa, ennen kuin avasin oven. Yhä satoi, mutta vähemmän, niin että siellä pärjäsi kyllä. Vedin hupparini hupun päähän, niin että siniset hiukseni peittyivät melkein kokonaan. Loin viimeisen silmäyksen talliin, kyyneleet sumentaen näkökenttäni, ennen kuin katosin yöhön.

DD//
Kikatin niin, että hyvä kun sain miehen heittämän peilin kiinni.
”Da Vinci olisi hyvin kateellinen näistä viiksistä”, kikatin, liuttaen kättäni Greedin rintakehällä(?). Katselin huuliani mutristaen miehen kaulaa, ja mitään varoittelematta aloin suutelemaan sitä(?). Jos jotain rakastin niin kaulan suutelemista, se oli seksuaalista, mutta kuitenkin sellaista ettei lapset välttämättä saisi seksuaalisia traumoja - vaikka nehän vasta lasta kasvattivat, joten kannatin itse niiden antamista pienille kiusankappaleille. Suutelin kaulaa ehkä minuutin ajan, kunnes nousin ylös, työntäen itseäni lähemmäs Greediä.
”Mutta mun taideteos on totuudenmukainen”, kuiskasin Greedin korvaan viettelevästi, samalla kietoen jalkani tiukasti Greedin ympärille. Olin potkinut korkokengät jalastani, niin sain nilkkani lukittua paremmin yhteen, katsellessani Greediä tiiviisti.
”Neljä shottia”, tilasin baarimikolta, pitäen katseeni Greedissä. Baarimikko kyllä tiesi minut, ja että maksaisin myöhemmin sen seksillä, joten kiltisti mies toi meille shotit. En vieläkään kääntänyt katsettani mihinkään, vaan kuvainnollisesti söin miestä katseellani.
”Haluatko juoda?” kysyin käheällä äänellä viitaten shotteihin jotka odottivat pöydällä vieressämme

Nimi: Sebarus

16.06.2018 22:54
Carrick//
Seurasin kernaasti äkkiä innostunutta miestä nuhjuiseen takahuoneeseen, ja istahdin hänen osoittamaansa nojatuoliin, saaden aikaan pienen pölypilven, joka kutitti nenääni. Tuoli tuntui vanhalta, siihen upposi hieman, ja sen jouset tuntuivat lievästi takapuolessani. Otin juoman vastaan kiittäen. Otin siitä pienen huikan, ennenkuin laskin sitä pitelevän käsivarteni tuolin käsinojalle. Luoja tietää, että pidin juomisesta, mutta en saattanut antaa tämän miehen juottaa minua juovuksiin toiveessa keplotella minut huonoon työsopimukseen.
"Synnyin Irlannissa, isäni oli yksinhuoltaja, ammatiltaan nyrkkeilijä. Karkasin kotoa 18-vuotiaana. Illusionismia olen harrastanut nyt 15 vuotta. Työskentelin lähinnä katutaikurina, kunnes päädyin tänne Vechnostiin", kerroin kiteyttäen elämäni vain pariin lauseeseen, päättäen jättää pois rikollisen taustani. Suorittamani varkaudet, huijaukset, korttihallien kieroilut, salakuljetus ja kielletyn tavaran myyminen kun ei tupannut herättää ihmisissä luottamusta.
Toisaalta, minusta tuntui, ettei monsieur ollut itsekkään mikään puhdas pulmunen.

Alistair//
Epäröityäni hetken päästin irti athamesta, antaen sen hajota tuhkaksi, jonka hento tuulenvire kuljetti pois. Suljin hetkeksi silmäni, antaen itseni rauhoittua. Avatessani ne, silmäni olivat muuttuneet normaaliksi, ja riimuni olivat sammuneet.
"Olen pahoillani. Minun alallani tapaa paljon pahoja ihmisiä. Pahoja olentoja. Sitä oppii olemaan luottamatta ihmisiin".
Toruin hetken itseäni hiljaa, olin melkein aikonut kääntää vanhan naisen sisäelimet ulkopuolelle. En vieläkään täysin luottanut häneen, mutta hän oli parantanut minut ja ollut ystävällinen alusta saakka. Olin antanut vihani ja epäluuloni ottaa vallan.
"Mikä sinun nimesi on? On vain reilua, että kerrot minulle omasi kun kerran tiesit jo etukäteen minun", sanoin koittaen tehdä hieman tuttavuutta ja korvata reaktioni.

Nimi: Harley

16.06.2018 21:39
Bertrand//
"Tietenkin, tietenkin", Loyal myötäili vuolaasti ja nyökytteli innokkaana hieromaan yhteistyökumppanuutta, hän pystyi vainuamaan Dunnin potentiaalin rahasammoksi. Hän taputti uusinta työntekijäänsä ronskisti yläselälle, ohjaten miehen päättäväisesti kohti ahdasta takahuonetta, jonne pääsi baaritiskin taakse jäävästä puuovesta.
"Jutustellaan vähän, kirjoitetaan sopimus, keskustellaan palkasta, sen sellaista, tiedäthän", mies selitteli leppoisasti astellessaan sisään. Hän raivasi sotkuiselta työpöydältä enimpiä paperikasoja sivuun ja kaivoi mahonkikaapista esiin pullollisen hyvin kypsynyttä giniä sekä kaksi matalaa lasia.
"Istu, istu", hännystelijä ohjeisti kera mairittelevan hymyn ja viittoi Dunnia painamaan puuta nukkavieruun, hieman pölyttyneeseen nojatuoliin samalla, kun kaatoi heille juomat piripintaan. Loyal ojensi drinkin miehelle ennen kuin lösähti istumaan häntä vastapäätä pöydän toiselle puolen itsevarmasti.
"Kerro jotain itsestäsi, pyydän", hän kannusti mukamas erittäin kiinnostuneena kuulemaan hattupään elämäntarinan, vaikka todellisuudessa halusi vain kartoittaa kaikki bisnesideat, jotka voisi nyhtää irti talon tuoreesta viihdyttäjästä. "Mistä tulet? Kauanko olet harrastellut tällaista, hmm, miksi sitä nyt kutsuisi, illuusiotaituruutta?" Loyal heitti pari kysymystä.

Calypso//
Nainen hätkähti pienesti, kun veritaikuuden harjoittaja kiiruhti puolustusasemiin ja kiskaisi veitsen esiin omasta lihastaan, ja asetti kätensä lievästi yllättyneenä sydänalalleen. Taivas paratkoon, eihän hänen ollut tarkoittanut järkyttää nimitietämyksellään, ottipa poikakulta tämän nyt raskaasti. Calypso ei kuitenkaan säikkynyt hohtavia riimuja, tummunutta ääntä, pikimustia silmiä ja teräaseella osoittelua, vaan huoahti hiljaa ja pudisti päätään kuin väsähtänyt isoäiti, joka on pettynyt lapsenlapsensa jääräpäisyyteen. Hymyn kaikotessa uurteiset kasvot olivat vakavammat, mutta myös viisaammat.
"Ei hätää", hän tyynnytteli rauhallisesti, vakaaseen ja varmaan ääneen, joka oli omiaan herättämään luottamusta. "Voit olla tyystin levollisin mielin. En ole koskenut ajatuksiisi, eikä minulla ole aikomustakaan satuttaa sinua, mies hyvä. Sanotaanko, että sinä vain kovasti vaikutat minusta Alistairille. Noidan maaginen intuitio."
Häive lämpöisästä hymystä palasi huultennurkkiin. "Jospa laittaisit veitsesi pois? Sille ei tosiaankaan ole tarvetta, lupaan sen. Mutta hyvänen aika, vastahan ehdin parantaa sinut ja taas heti olet veritaikojen parissa. Sinähän tarvitset jatkuvaa paikkaamista, yritäpä pysyä perässäsi", hän hymähti lempeän huvittuneesti.

Nimi: Sebarus

16.06.2018 20:03
Carrick//
Hymähdin hieman itsekseni miehen olemuksen muuttuessa täysin. Minä tiesin, kun minua voideltiin. Herra Loyal varmaan suunnitteli käyttävänsä kykyjäni johonkin muuhunkin, kuin vain asiakkaiden viihdyttämiseen. Olihan hän bisnesmies. Tämä sopisi minulle hyvin, olinhan itsekkin paatunut huijari, kunhan Bertrand ei vain kuvitellut voivansa huijata minua.
"Hienoa!", sanoin hymyillen, ja napsautin sormiani, saaden Pariisin katoamaan ja palauttaen kaiken ennalleen.
"Olen varma, että yhteistyömme osoittautuu tuotteliaaksi meille kummallekkin".

Alistair//
Seisoin siinä hieman kiusallisena vanhan naisen tutkaillessa veristä kehoani. Tuijotin häntä, odottaen hänen tekevän jotakin minulle vahingollista, valmiina vetämään uuden veitsen käsivarrestani.
Uhkaa ei kuitenkaan koskaan tullut, ja sen sijaan nainen teki mitä sanoi tekevänsä. Paransi haavani.
"Kiitos", mutisin ensiksi, ennenkuin tajusin, etten ollut kertonut nimeäni. Tämä tajunnanväläys herätti äkkinäisesti epäluuloisuuteni uudestaan, ja ennenkuin huomasinkaan, kädessäni oli athame, ja arpeni hohtivat heikosti.
"Mistä sinä tiedät nimeni? Luitko sinä minun ajatukseni?", kysyin matalalla äänellä, tuijottaen naista mustilla silmilläni.
Aloin epäillä, josko hänen käyttämänsä loitsu oli edes parannusloitsu. Tutkailin olotilaani löytääkseni merkkejä jonkinlaisesta kirouksesta. Oliko hän kenties joku ihmismaailmasta karkottamani olento? Mitään merkkejä pahasta taikuudesta ei kuitenkaan löytynyt, ja oloni oli täysin terve.

Nimi: Harley

16.06.2018 16:25
Bertrand//
Loyal kuunteli hattupään selitystä pöllämystyneenä, tuijottaen silmät lautasina, miten työnhakija nakkeli Eiffel-tornia kuin jättimäinen rakennelma olisi pahainen leikkikalu. Niin kovasti kuin huonotuulinen talon isäntä olisi halunnut ivanauraa päin miekkosen naamaa ja kieltäytyä palkkaamasta häntä, ei hän voinut väittää, etteikö tämä illuusio ollut erittäin vaikuttava, ensiluokkaista taikuutta. Edelleen maisemasta hämmästyneenä hän astahti pari metriä sivulleen, sivellen viiksiään mietteliäästi. Ovela pilke välkähti yrittäjänretkun silmissä, kun hän maalaili pääkopassaan skenaarioita, millä lukuisilla eri tavoilla voisi tyhjentää saarelaisten taskut Dunnin avulla. Herranen aika, tällaiset kyvyt voisi valjastaa paitsi viihdykkeeksi, myös mitä kieroimpiin huijauksiin.
Innostuessaan tarjoutuneista mahdollisuuksista Loyal oli vähällä hykertää tyytyväisyydestä ja hän käännähti takaisin miehen puoleen velmu, viekas hymynkare suupielillään - äskeinen kärttyisyys oli haihtunut myhäilyn ja mielistelyn tieltä. "Ah, bravo! C'est trés magnifique, monsieur. Erittäin hienoa, upeaa kerrassaan", hän kehuskeli antaen aplodit, ja jo muuttui ääni kellossa imartelevaksi.
Loyal läimäisi tulevaa ykkösesiintyjäänsä toverillisesti selälle ja kiepautti kätensä lipevästi hänen harteilleen. "Quelle chance, olette täysin oikeassa! Uskokaa, minä jos kuka tunnistan kyvykkyyden sellaista nähdessäni, ja teiltä, mon ami, tähtiainesta löytyy!" hän voiteli miekkosta vuolailla ylistyksillä.
Räsypekka livahti kauemmas ja väläytti keltaisen hymyn. "Ei tarvetta jahkailuun, asia on tällä selvä, paikka on teidän. Miten oiva lisä henkilökuntaamme, c'est super! Tervetuloa joukkoon, monsieur Dunn", hän ilmoitti juhlavasti eikä voinut kuin hymyillä leveästi haaveillessaan, miten hedelmällisiä bisneksiä tästä syntyisi.

Calypso//
Vanhusta hivenen huvitti miehen epäluuloisuus, muttei hän suinkaan soimannut siitä - olihan muukalaisiin luottamisessa piileviä riskejä, joten harkinta on viisasta. Calypso naurahti leppeästi, kun mies esitti varoituksen uhkauksella maustettuna, ja huitaisi kättään vaikuttaen täydellisen vaarattomalle muorille.
"Ei huolta", hän vakuutti, ja ilahtunut hymy karehti suupielissä, kun mies oli skeptisyydestään huolimatta myöntänyt luvan pikaparannukseen. Nainen tutkaili katseellaan hetken autettavansa vammoja, nyökytteli itsekseen päätään mietteliäänä, kunnes päätti, mikä olisi näppärin loitsuvalinta.
"Tämän ei pitäisi sattua, mutta se saattaa hippusen nipistää", noita varoitti. Tottunein ja tyynein elkein Calypso kohotti kämmenensä ja pyyhkäisi sen miestä kohti vakaasti. Aukinaisten haavojen reunat hohtivat himmeästi vaaleanvihertävää valoa, ja viillot kuroutuivat umpeen hitaasti. Veritahratkin katosivat iholta kuin vesi olisi haihtunut höyryksi.
"Kas noin, näyttää paljon paremmalta", Calypso huoahti tyytyväisenä siistiin lopputulokseen. "Mikä on nyt vointisi, Alistair?" hän kysäisi, ja sinisissä silmissä tuikahti pientä kaikkitietävää oveluutta, kun hän puhutteli miestä tuttavallisesti etunimellä, vaikkeivät he vielä olleet esittäytyneet toisilleen.

Nimi: Sebarus

16.06.2018 15:31
Carrick//
Hymyilin itsekseni nähdessäni, että illuusioni oli toiminut. Hämmästyneet henkäykset taiteeni todistajilta saivat minut aina iloiselle tuulelle.
Ryhdistyin hieman, kuitenkin huvittuneesti hymähtäen, kun Bertrand kääntyi puoleeni, majatalostaan minua kuulustellen. Hänen reaktionsa oli oikeutettu. Olinhan hänen näkökulmastaan juuri vienyt hänet kokonaan toiseen ulottuvuuteen.
"Älä huoli, majatalosi on kunnossa", sanoin, ja ryhdyin kävelemään laajassa kaaressa, näyttäen Bertrandille tilan olevan suurempi ja avarampi kuin hänen baarinsa. Todellisuudessa otin vain muutaman askeleen.
"Minulla on kyky vaikuttaa siihen, miten ihmiset kokevat ympäristönsä", selitin kävellessäni.
"Todellisuudessa, ette ole liikkuneet metriäkään", sanoin pysähtyen.
"Mutta aivosi ja silmäsi luulevat toisin. Jos niin halajatte, voisitte mennä ravintolaan syömään ja juomaan, ja kaikki kokemanne tuntuisi täysin aidolta, vaikka se olisikin pelkkää kuvitelmaa".
Sitten, näyttääkseni että kykenin muovaamaan näkymää mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla, nappasin Eiffelin-tornin horisontista, tehden siitä kämmeneen mahtuvan. Tutkin sitä pienen hetken, ennenkuin heitin sen takaisin omalle paikalleen, ja oikeaan kokoonsa.
"Toivon että näette potentiaalini asiakkaittenne viihdyttäjänä. Voin viedä heidät minne tahansa, näyttää heille mitä näyttävämpiä spektaakkeleita. Hitto, kun minä olen talossa, te voisitte myydä heille kuravettä, ja minä voisin tehdä siitä heille parhaan juoman mitä he ovat koskaan maistaneet".

Alistair//
Heitin ilkeän katseen naisen suuntaan hänen matkiessa sanojani. Kuka hän luuli oikein olevansa? Ja sitä paitsi, en ollut valehdellut. Sisälläni oleva pala siitä olennosta, jolta olin saanut voimani, teki mustasta magiasta, erityisesti veritaikuudesta, ainoan taikuuden haaran joka minulta luonnistui.
Mittailin naista katseellani epäluuloisesti. Ei ollut tapanani antaa ventovieraiden hoitaa itseäni. Jokin hänessä kuitenkin herätti luottamusta, joten nyökkäsin pienesti, myöntävästi murahtaen ja nousin ylös.
"Hyvä on. Mutta älä luulekkaan, että päästäisin sinua silmistäni, joten älä yritä mitään hassua. Olen varma että tiedät, mitä veritaikuus voi tehdä ihmisille".

Nimi: Harley

16.06.2018 00:00
Bertrand//
Loyal risti käsivartensa odottessaan, että miekkonen osoittaisi niin kutsutut taitonsa, ja hymähti väheksyvästi, kun hän hieroskeli käsiään yhteen - eipä show alkuun vaikuttanut hämmästyttävälle, ja keskinkertaista taikuruutta on nähty näillä nurkin riittämiin. Oli jo tipalla, ettei lämmittelyyn kyllästynyt majatalonpitäjä äkeissään tiuskaissut hattupäätä painumaan tiehensä hänen kallista aikaansa tuhlaamasta, mutta siinä samassa ympäristö häilyi ja muutti muotoaan: rähjäinen räkälä vaihtui hurmaavaan ranskalaismaisemaan. Loyalin suu loksahti ammolleen ällistyksestä, kun hän tähysti suihkulähteitä, vehmaita koristepuita ja kuuluisaa rautamonumenttia. Ei kai hän ole oikeasti putkahtanut Vechnostista Pariisiin, eihän? Sehän olisi mahdotonta! Mutta paikka oli juuri kuten hän sen muisti vuosikymmenten takaa, tulvillaan todentuntuista elämää ja kuhinaa.
"Mon Dieu, la tour Eiffel! C'est incroyable", hän henkäisi pää pyörällä yllätyksestä. Erittäin nopeasti Loyal kuitenkin ravisteli itsensä maanpinnalle, kääntyen kannoillaan Dunnin puoleen ja mulkoillen häntä päästä varpaisiin skeptisesti, osaamatta päättää, ollako vaikuttunut vai salaa kauhuissaan siitä, että eteen oli marssinut hyvin väkeviä taikavoimia omaava henkilö. Kuka tämä maagikko oikein on miehiään? Ettei kyseessä vain ole huijarinplanttu, joka luulee voivansa harrastaa jonkin sortin vilunkia?
"Mitäs tämä on olevinaan? Mitä teit majatalolleni?" talon isäntä rähisi silmät epäluuloisesti sirrillään.

Calypso//
Noitavanhus kohotti kulmiaan hilpeästi, joskin vain kevyen aavistuksen, miehen vilpoisuudelle ja itsevarmuudelle. Elegantisti kuin hienostoleidi hän nosti keskiyönsinisen leninkinsä helmaa, jottei se laahaisi maata, kun hän rauhallisesti siirtyi hiukan lähemmäs rantakivikolla istuskelevaa seuralaistaan.
"Se tulee minulle luonnostaan", hän matki miehen sanoja häiveellä ilkikurisuutta, vaikkei piruillakseen. Pehmeän arvoituksellinen ja hillitty hymynkare tavoitteli uurteisia suupieliä. "Älähän toki, poikakulta, ei pikku huolehtiminen ole pahitteeksi, vaikka kyseessä olisikin ventovieras. Tällainen kuulunee höpsöjen mummeleiden toimenkuvaan", nainen naurahti lämpöisästi kera leppoisan kädenheilautuksen.
Calypso mittaili veritaikuuden taitajaa pöllönkatseellaan hiljaa huoahtaen. Torjuvan oloinen mies ei selvästikään toivottanut ohikulkijan apua tervetulleeksi innoissaan, mutta hyvänen aika, eihän hän voisi jättää tätä olentoa näin surkeaan kuntoon, moinen välinpitämättömyys ei tule kuuloonkaan.
"Mikäli juttutuokio ei huvita, sallit kai minun sentään parantaa haavasi?" nainen sanoi simppelisti miltei kuin olisi hänestä itsestäänselvyys, että saisi hoivata hänet ehjäksi, mutta esitti sen silti ystävällisenä ehdotuksena, ei päällepäsmäröivänä tuputuksena. "Parilla vanhalla luottoloitsulla se hoitunee käden käänteessä", hän tuumasi hyväntuulisesti.

Nimi: Sebarus

10.06.2018 17:35
Carrick//
Jätin ukon huonotuulisen tympeyden täysin huomioimatta, ja pidin yllä ystävällistä ulkoasuani. Oli selvää, että herra Loyal ei odottanut minulta paljoa. Minulle, se oli toki parempi niin.
"Minun on varmaan helpointa näyttää, mihin pystyn", sanoin omahyväinen virne huulillani, ja ryhdyin hankaamaan kämmeniäni yhteen, samalla toivoen, herra Loyal ei olisi immuuni voimilleni, Vechnostissa kun ei koskaan tiennyt.
Yllätysefektin kasvattamiseksi en antanut hankaamisen tehdä aluksi mitään, mutta muutaman sekunnin kuluttua baari haihtui pois, ja sen korvasi Trocadero-aukio Pariisissa. Musiikki ja leivonnaisten tuoksu täytti ilman, ja Eiffel-torni kaikessa komeudessaan siinti puiston takaa.
"Päättelin, että olette ranskalainen, ja ajattelin että tuttu maisema voisi virkistää", sanoin hymyillen. Minä toki näin yhä baarin, ja niin myös kaikki muut paikalla olijat. Tämä illuusio oli tarkoitettu vain ja ainoastaan herra Loyalille, jonka toivoin kokevan mitä halusin hänen kokevan.

Alistair//
Havaitessani naisen läsnäolon, otin syvän henkäyksen sikaristani, sitten sammuttaen sen kämmeneeni tumppaamalla. Polte sai minut kiristelemään leukojani hetkellisesti.
"Se tulee minulle luonnostaan", sanoin heittäessäni sikarin olkani yli, katsettani kääntämättä.
Olin jo aavistanut naisen olevan noita, tai ainakin jokin taikoja, mutta aavistukseni vahvistui hänen puhdistaessaan veden verestäni. Käänsin vihdoin katseeni hänen puoleensa.
"Olen kokenut pahempaakin. Mutta mitä minun hyvinvointini sinua liikuttaa?", kysyin toinen kulma kohotettuna.

Nimi: Harley

10.06.2018 16:29
Ilya//
Ilya kurtisti aavistuksen hämillään kulmiaan, kun mustahiuksi töksäytti, ettei ollut taitanut balalaikansoittoa eikä edes liiemmin pitänyt musisoinnista - hetken väärinkäsitystään ihmeteltyään hän kuitenkin tajusi sekoittaneensa Netopýrin erääseen toiseen taannoiseen oppilaaseen ja naurahti huvittuneena omasta huonomuistisuudestaan. Valtavan ilahtunut sekä osittain helpottunut, vaikkakin hienostuneen hillitty, hymynkare kihartui miehen suupieliin kirkkaansinisten silmien säihkyessä.
"Suurkiitos, että uskotte sanaani, neiti Bessmertnyj", hän sanoi kera kumarruksen. Säveltäjä tunsi sisällään liikuttunutta lämpöä siitä, että oli onnistunut vakuuttamaan naisen ja voittanut hänen luottamuksensa. Jumalalle kiitos, että he näin onnellisesti sattuman kaupalla törmäsivät talvisen metsän yössä kaikkien näiden ohitse vierähtäneiden vuosikymmenten jälkeen - tämä oli suoranainen ihme.
"Voitte kutsua minua kuten mielitte. Suosin tätä nykyä Lebedeviä, mutta mikäli vanha sukunimeni on teille luontevampi, voitte vapaasti käyttää sitäkin", hän vastasi kysymykseen. "Joskin te voitte niin halutessanne luopua herroittelusta kokonaan, Ilya riittää puolestani hyvin", vaaleaverikkö lisäsi lempeästi. Hän itse yleensä teititteli muita kohteliaisuussyistä ja tottumuksesta, ellei kyseessä ollut läheisempi ystävä, mutta suvaitsi tuttavallisempaa puhuttelua. Edes aikoinaan 1700-luvun nuoruudessa hän ei ollut moitteettomista käytöstavoistaan huolimatta piitannut liian jäykästä etiketistä.

Nimi: Harley

10.06.2018 16:01
Bertrand//
Työntekijöidensä töppäilyihin uuvahtanut Loyal laski silinterinsä äreästi huoahtaen baaritiskille, jota vasten nojasi kyynärpäillään. Hän kuitenkin ryhdistäytyi vikkelästi, kun huomasi muuannen hattupäisen herran astelevan luokseen, ja kiskaisi hammashymyn kasvoilleen siltä varalta, että kyseessä olisi tyytymätön asiakas, jolle pitäisi hiukan makeilla ja mairitella.
Tekaistu kohteliaisuus kuitenkin katosi tympeään kulmienkurtistukseen, kun vieras tokaisikin saapuneensa töiden toivossa. Luoja paratkoon, ei tänne kaivattu enempää toistaitoisia tunareja tuhoamaan kalustoa - yksikin mämmikoura lisää ja talon isäntä repisi pelihousunsa. Loyal mittaili itsensä esitellyttä miekkosta päästä varpaisiin arvioivasti ja varauksella, silmät sirrillään kuin hän, helppoheikeistä ja huijareista paatunein, epäilisi tämän muukalaisen tarkoitusperiä.
"Tout à fait, monsieur. Bertrand Loyal palveluksessanne", hän vahvisti miehen oletuksen osuneen oikeaan ja taipui lyhkäiseen kumarrukseen, mutta huonotuulisuus paistoi läpi happamassa äänensävyssä ja epäystävällisessä olemuksessa. Hän hiveli viiksiään vakavana miettiessään, ajaisiko työnhakijan suosiolla heti matkoihinsa vai antaisiko tilaisuuden todistaa hyödyllisyytensä. Noh, yrittäkööt näyttää kykynsä, kun kerran tänne saakka vaivautui.
"Ja minkämoista työtä mahdatte havitella?" Loyal kysyi turhia jaarittelematta. Kunhan ei vain kuvitellut pääsevänsä luudanvarteen, lattiankuuraajia palkkalistoilla oli jo hänen makuunsa riittämiin, eihän pari pölypalloa siellä täällä ole haitaksi.

Calypso//
Rauhalliset askeleet kuljettivat vanhaa noitaa hitaasti saaren eteläiseen kärkeen. Kesäinen ilta oli miellyttävän leuto, tuulenvireessä tuoksui meren suola, ja vaaleankultainen auringonsilta kimmelsi lainehtivalla ulapalla - miten oivallinen sää ihastella rannan hiljaisuutta. Calypso olikin istunut kirjastossaan yksinään jo niin pitkään, että oli korkea aika virkistävälle kävelyretkelle.
Naisen levollinen ilme värähti hieman yllätyksestä, kun hän huomasi kauempana kivikolla istuksivan ihmisen siluetin. Ilahtuneena seurasta hän lähestyi hahmoa, mutta pysähtyi pian sydänalaansa pidellen, kun järkytyksekseen tajusi matalikon värjäytyneen verenpunaiseksi - kautta henkien, ei kai mies suinkaan ollut vahingoittunut? Calypso kuitenkin kokeneena maagina aisti ilmassa taikuuden; täällä oli vastikään loihdittu pimeyden voimilla. Ymmärryksen valjetessa salaperäinen hymynkare tavoitti hänen huulennurkkansa.
"Oletpa valinnut vaikean taikuudenhaaran", nainen sanahti tyynen pehmeästi, hentoista huvittuneisuutta äänessään, kun hän vihdoin saavutti herran. Sateensinisissä silmissä välkehti tutkivaa ilkikurisuutta ja viisaan vanhuksen oveluutta, kun hän silmäili veritaikuuden harjoittajaa tarkasti.
"Sekä vaarallisen", hän lisäsi isoäidillisen nuhtelevasti, vaikkei paheksuen tai tuomiten, seisahtuessaan parin metrin etäisyydelle miehestä. Hän ojensi kuukivi- ja hopeasormuskin koristellun kätensä vakaasti aallokon ylle, heilauttaen sitä kevyesti. Vesi kirkastui puhtaaksi verestä.
"Oletko kunnossa? Tätä ei sovi jättää vaille hoitoa, hyvä mies", Calypso kääntyi takaisin toisen puoleen hänen vointiaan huolehtien, pudistaen päätään toruen sille, että mies huoletta poltteli sikaria ennen kuin edes oli parantanut haavojaan. Voi näitä nykynuoria.

Nimi: Sebarus

09.06.2018 18:52
Alistair//
Heräsin polttavaan kipuun rinnassani. En nähnyt kunnolla eteeni. Hätääntynenä ja epätietoisena sijainnistani heiluttelin raajojani ympäriinsä kuin mielipuoli. Käteni tavoittivat hiekkaa. Jokin painoi minua alaspäin. Se oli vettä, sakeana verestä. Se oli minun vertani, tajusin. Tajusin myös, etten voinut hengittää, joten nousin pikaisesti ylös, kaatuen sitten kivusta polvilleni. Ryömin verisestä vedestä rannalle, ja oksensin keuhkoni täyttäneen veden hiekalle, ennenkuin romahdin selälleni makaamaan.
Suljin silmäni, ja mietin mitä oli tapahtunut. Ai niin. Olin yrittänyt päästä pois tästä kirotusta ulottuvuudesta luomalla portaalin veteen. Olin epäonnistunut. Hetken kerättyä voimiani nousin ylös, sillä hiekka poltteli haavojani. Raahauduin istumaan yläosattomana rantakiveykselle, missä paitani, takkini ja laukkuni olivat.
Vedin käsivarrestani athamen, jolla leikkasin suortuvan päästäni, ennenkuin päästin irti veitsestä, antaen sen hajota tuhkaksi. Arpeni hohtivat muutaman sekunnin ajan, kun puristin suortuvan nyrkkiini, jossa se muovautui sikariksi. Sytytin sikarin ja asetin sen suuhuni, miettien, millä loitsulla yrittäisin seuraavaksi karata.

Nimi: Frosty

08.06.2018 22:59
Netopýr//
Kuuntelin kulmat mietteliäässä rypyssä herra Lebedevin – oletetun herra Leontjevin – selostusta minusta ja perheestäni. Mies puhui täyttä asiaa, faktaa faktan perään. Balalaikka-osio tosin särähti korvaani pahemman kerran, mutta muu tieto piti paikkaansa. Selityksen tultua päätökseen nyökäytin päätäni, . Osa herra Lebedevin tiedoista oli sellaista, jota kukaan muu kuin meillä asunut tai työskennellyt henkilö olisi voinut saada selville, eihän nyt arvostetun perheen tyttären edesottamuksista oppitunneilla huudeltu ympäriinsä. Lisäksi hän oli selvästikin aikalaisiani, tiesihän hän karkumatkastanikin.
Mutta toisaalta, maailmassa oli monenlaisia olentoja, joilla oli monenlaisia kykyjä. Mitä jos tämä mies kykeni lukemaan ajatuksia? Mitä jos hän oli napsinut kaikki tiedonmuruset omasta päästäni, muokannut balalaikka-osion virheelliseksi käydäkseen normaalista vechnostlaisesta, jolla oli tavallinen, rajallinen muisti?
Hmh, kerrassaan pulmallinen tilanne. Todisteet – herra Lebedevin ulkomuoto ja hänen kertomansa – puhuivat sen puolesta, että kyseessä todellakin oli vanha tuttu vuosisatojen takaa, mutta epäluulo kaihersi mielessä. Eihän siitä voinut aivan varma olla, puhuiko hän omasta kokemuksesta vai ei. Vaihdoin painoa jalalta toiselle ja tarkastelin vaaleahiuksisen kasvonpiirteitä tiiviisti tuijottaen – mitä sitä suotta varoen tiirailemaan, tässä tilanteessa, kun hän tiesi minun yrittävän varmistaa hänen henkilöllisyyttään.
Mies vaikutti kyllä rehelliseltä, ja kuten sanottu, todisteet olivat hänen puolellaan. Joko hän oli hyvin taitava huijari tai puhui totta. Helvetti, kai sitä pitäisi opetella vähitellen luottamaan muihin, vuosikausiin ei ollut tarvinnut pelätä henkensä edestä ja olla valmiina pakenemaan.
”Balalaikan soitosta en pitänyt laisinkaan”, sanoin, ”ja olin sen soitossa aivan yhtä huono kuin muissakin soittimissa. Muuten oikein. Selityksenne oli vakuuttava - kyllä minä teitä uskon. Ja mitä nimeä minun tulisi teistä nyt käyttää?”
No niin, sanottu mikä sanottu. Totta puhuen se oli valhe, en minä aivan täysin häntä uskonut. Toivottavasti en ollut tehnyt virhettä väittäessäni toisin ja joutuisi myöhemmin huomaamaan joutuneeni huijauksen kohteeksi. Kiskaisin huppua paremmin päähäni ja työnsin palelevat käteni takin taskuihin, vaikka metalliset veitset eivät ainakaan helpottaneet niiden lämpenemistä.

Nimi: Sebarus

07.06.2018 20:58
Olin ehtinyt jo vajota mietteisiini, kun huomioni kiinnittyi äänekkäästi sisään tulleeseen mieheen. Seurasin tilannetta sivusta, enkä voinut kuin kokea myötätuntoa nuorta tarjoilijatarta kohtaan.
Naisen lähdettyä työnsin kuitenkin säälini sivuun. Olinhan täällä työn perässä, ja oletettavasti en sellaista saisi, jos alkaisin syyttää mahdollista työnantajaa naisten kaltoinkohtelusta.
Siispä, hetken mietittyäni, josko tämä oli väärä hetki kysellä töitä, päätin suoristaa kaulukseni ja kävellä suoraselkäisenä miehen luokse.
"Herra Loyal, otaksun? Nimeni on Carrick Dunn, hakisin töitä".

Nimi: Harley

07.06.2018 19:28
Bertrand//
Talon isäntä marssi takahuoneesta ovet paukkuen kievarin puolelle, jossa ei tähän aikaan illasta ollut vasta kuin pari asiakasta, jokunen yksinäinen laitapuolen kulkija särpimässä väljähtänyttä olutta ja nuokkumassa nurkkapöydässä. Hän sätti erästä vaaleahiuksista tarjoilijatarta, joka seurasi pomonsa vanavedessä vastahakoisesti, katse alistuneesti ja nöyryytetysti maahan painettuna. Ranskankielisiä haukkuja ja moitteita lenteli ilmaan kiivaasti, eikä vihastunut majatalonpitäjä harkinnutkaan osoittavansa armoa. Mitäs heitukka oli mennyt pudottamaan kokonaisen lautaspinon! Mokoman rähmäkäpälän takia pitäisi hankkia uutta astiastoa, hänen toilailunsa maksoivat bisnekselle pitkän pennin.
Lopulta silinteripää komensi blondia laputtamaan takaisin paiskimaan töitä ja patisti hänet tiehensä yhä kiukkuisena kuin ampiainen. Nuoren naisen luikittua matkoihinsa säikysti Loyal hieroi ohimoitaan rasittuneena ja äreänä. Äh, nämä tuoreet palkolliset koituisivat vielä hänen liiketoimintansa kohtaloksi.

Nimi: Sebarus

07.06.2018 19:06
Carrick//
"Kiitoksia vaivannäöstänne", sanoin vastaanotossa istuvalle naiselle tämän epäkohteliaisuudesta huolimatta, samalla taikoen käteeni illuusion lasisesta vaasista, jonka pistin pöydälle. Sitten, sormiani pyöräyttäen loin yhtä kuvitteellisen ruusun, jonka asetin vaasiin.
"Arvon neiti", sanoin hattuani pienesti nostaen, ennen kuin poistuin hänen seurastaan, kievarin puolelle siirtyen.
Katselin oviaukosta huonetta, koittaen äkätä jonkun, joka voisi olla paikan omistaja, mutta kukaan ei erityisemmin pistänyt silmääni, joten päätin istahtaa vapaana olevaan pöytään odottelemaan, josko tämä Loyal ilmaantuisi.

Nimi: Harley

07.06.2018 16:21
Puja//
Puja potkiskeli pientä kivenmurikkaa kohti vaahtoista vedenrajaa, suojautuen kylmältä meriviimalta puristamalla käsivarsia tiukasti puuskaan. Hän katsahti Skyllaan kulmat vieroksuvasti rutussa, kun toinen kyseli henkien elinkaaren pituudesta - oliko muka siinä jotain ihmeteltävää, että jotkut ikinuoret taikaolennot porskuttavat vuosituhansia? Hänestä se tuntui simppelille itsestäänselvyydelle.
"Henget ei vanhene. Eli niin kauan, että joku tappaa, kai", hän töksäytti olkia huolettomasti kohauttaen, mutta hetken viiveellä läimäisi kätensä suulleen järkyttyneenä kuin olisi tajunnut möläyttäneensä jättimäisen salaisuuden - vaikkakin vain osittain sen takia, että henkien mielestä ei ollut viisasta huudella ympäriinsä, miten hengen voimat siirtyvät edellisen viranhaltijan surmaajalle. Naama punoittaen ja kaula kuumottaen hän kiepahti hetkeksi poispäin muodonmuuttajasta.
Pujaa puistatti. Vatsanpohja vääntyi kivuliaasti solmulle, ja hän taipui pahoivoivasti kumaraan, kun hänen mieleensä syöksytulvivat arat muistot Benjaminista, taannoisesta kivenhengestä - joka ikinen kerta, kun hän tai joku muu erehtyi mainitsemaan puolikkaankaan sanan henkien kuolintavoista, palasivat vanhat omantunnontuskat kummittelemaan armotta. Hän pakotti inhottavat mietteet tiehensä ravistelemalla raivokkaasti päätään selkeäksi ja hakkaamalla ohimoitaan nyrkeillä aivan kuin sillä voisi karkoittaa menneisyyden aaveet pääkopastaan.
Skyllan kertoessa oman ikänsä Puja pinnisteli takaisin nykyhetkeen ja kääntyi huoahtaen tytön puoleen - kasvot olivat hitusen kalvakat ja suu kireä viiva, mutta muutoin hän vaikutti rauhoittuneelle. Alkuun hän vain tapitti sinihiusta sisäistäen saamaansa tietoa, sitten silmät laajenivat ällistyneesti. Vain neljän- tai viidentoista?
"Eikä, oletko niin nuori?" hän älähti uskomatta korviaan ja tuijotti Skyllaa kuin alienia vieraalta planeetalta.

Saoul//
"No niin! Nyt sinä suututit sen!" parkaisin säikähtäneen avunhuudon, kun omituinen keijuolento perääntyi kiukkuisen oloisena Mustafan ojennetusta kädestä, ja hoipuin kauemmas turvaan muutaman metrin päähän. Olin niin hermostunut, etten heti ehtinyt tuntemaan edes häpeää ja noloutta siitä, että ääneni oli noussut kimeäksi kuin alle murrosikäisellä pojanklopilla ja että kavahdin moista pikkuriikkistä öttiäistä kuin verenhimoista villipetoa. Varovaisesti varvastelin ja tarkkailin kaukaa leukoja kiristellen, mitä pörröpää aikoi tehdä.
"Ei tullu kyytiin. Tais saada osumaa ku putos", Mustafa hymähti harmistuneesti, ja jouduin ponnistelemaan, että sain tolkkua hänen huonosti artikuloidusta mutinastaan. Suupieleni mutristuivat hiukan myötätuntoisesti, kun hetken mietin, oliko luontokappale haavoittunut pahasti, mutta itsekkäät pelkoni jyräsivät hoivavietin ylitse.
"Hei, eikö meidän pitäisi nyt vaan jatkaa matkaa? Voidaanko mennä?" ehdotin, tai melkein anelin, heiveröisesti ja hiljaa. Polunvarrella kyykistelevä Mustafa ei vaikuttanut edes kuuntelevan piipitystäni, vaan hän edelleen tutkaili siivekästä minivarsaa, ja huomiotta jättäminen sai minut keikkumaan aloillani levottomasti ja tuskastuneesti.
Huomasin miehen alkavan kaivelemaan jotakin solmuvärjätystä kangaskassistaan. "Mitä teet?" kysyin äkkiä varuillani kuin epäillen hänen kiskovan esiin jotain tuhoisaa, mutta onneksi kyseessä olikin vain luonnosvihko ja lyijykynä. Huh, ei mitään hätää, huoahdin helpottuneesti. Eipäs kun hetkinen!
"Ei nyt ole sopiva hetki!" vaikersin vastaväitteen, mutta jo luovuttaneesti.
"Relaa, S. Mä vaan ihan nopee piirrän tän pikkukaverin", Mustafa toppuutteli rauhallisena. Mulkoilin taiteilijanretkua pahasti, mutta en häirinnyt hänen piirtelyjään, jotta hän saisi hahmotelman valmiiksi ja pääsisimme häipymään mahdollisimman pian. Voi kamalaa, miten kaipasinkaan kotisohvalle, ei yhtäkään lentävää käpyä eikä outoa keijukaishevosta.

Ruvik//
Juttutuokioni pörröhännän kanssa keskeytti kutsumattoman muukalaisen saapuminen: yhtäkkiä lasiovista rynnisti sisään entuudestaan täysin tuntematon nuori nainen, jolla oli huomiota herättävän kissamaisia piirteitä. Hätkähdin vain aavistuksen yllätysvierasta, joka jäi kököttämään jähmeästi aloilleen, katsellen häntä tarkkaavaisesti ja analysoiden neutraalein ilmein pyöreiden linssieni takaa. Lieneekö tässä kyseessä geenimuokkausten lopputulos? Sepä olisi mielenkiintoinen ja onnekas yhteensattuma.
"Ah, onko tämä uusi ystäväsi, Carolus?" kysyin hillityn huvittuneena oravaltani, joka vilisti kauluspaitani hihaa pitkin istumaan olkapäälleni. Kevyt ja vaaraton, joskin hiukan viileä, hymynkare taipui suupielteni nurkkiin jonkinlaisena vakuutena, ettei tytön tarvinnut hätäillä. Vaikkeivät tunkeilijat normaalisti olekaan lämpimästi tervetulleita yksityiseen kasvihuoneeseeni, sallittakoon poikkeus sääntöön.
Annoin oravan kipittää ruukkuhyllyjen sekaan omille teilleen ennen kuin astelin kissaihmisen luokse tyynesti. Parin metrin hajuaraon jättäen tutkailin häntä korvankärjistä hännänpäähän keskittyneesti sekä erittäin vaikeasti tulkittavana, vaikkakin aavistus uteliaisuutta havaittavissa tummissa silmissäni.
"Tohtori Wiktor Rudziński. Ruvik tuttujen kesken", esittäydyin kohteliaasti sekä oikealla nimelläni että tutummalla pseudonyymilläni, mutten ojentanut hansikoitua kättäni - kättelemistä olen nimittäin aina pitänyt sangen jonninjoutavana sosiaalisena riittinä. "Ja sinä olet?" tiedustelin hänen nimeään turhia jaarittelematta.

Nimi: Harley

06.06.2018 16:33
Bertrand//
Majatalon nuhjuisessa eteisessä oli pysähtynyttä ja hiljaista - vilkkain ruuhka sijoittui aina yönsuuhun, mutta ilta oli vasta laskeutumassa, joten rahastettavien ja höynäytettävien saarelaisten virtaa joutui odottelemaan. Vastaanotossa tylsistyneenä päivystävän keski-ikäisen matamin synkeät kasvot kirkastuivat, kun tiskille marssi tummahiuksinen komistus: kiireellä hän tumppasi savukkeensa tuhkakuppiin, nykäisi seeprakuvioisen mekkonsa matalaa kaula-aukkoa alemmas rintamusta röyhistäen, korjasi pikaisesti blondattua permanenttipehkoa, joka sojotti pystyssä kuin räjähdyksen jäljiltä, nojautui liehakoivasti lähemmäs ja väänsi tummanpinkeiksi maalatut huulensa imartelevaan hymyyn niin, että tupakoinnin kellastamat hampaankaulat paljastuivat.
"Heipä hei, muru", naisen käheä alttoääni raakkui kuin teksasilaisittain murtava varis. Miehen, joka oli joutunut flirtin uhriksi, kysellessä mörskän omistajan perään, sammui innostus hänen kasvoilta taikaiskusta normaaliin tympeään happamuuteen. Hän puuskahti tyytymättömästi, pettyneenä siihen, että miekkosta kiinnostikin talon mösjöö eikä hänenlaisensa uhkea neitokainen, sinne meni toivo kavaljeerin nappaamisesta.
"Jaa, että sitä ollaan Loyalia etsimässä...", emäntä jupisi kitkerästi. "Missä lie mokoma herra, eipä ole minun päänvaivani. Voithan vilkaista tuonne kievarin puolelle, jos sieltä sattuisi löytymään", epäystävällisen asiakaspalvelijan perikuva huitoi välinpitämättömästi tavernan oven puoleen ja menettäneenä mielenkiintonsa koko mieheen hän jatkoi vuosikymmeniä vanhan muotilehden selailua.

Nimi: Sebarus

02.06.2018 17:59
Carrick//
Eilisiltana olin kuullut eräältä ilmeisen krapulaiselta kääpiöltä, että joku hyväkäs oli päättänyt perustaa tänne Vechnostiin jonkin sortin majatalon jo jokin aikaa sitten, jossa ilmeisesti oli ihan hyvin kävijöitä. Pikku Lisetteksi hän kutsui sitä. Olin varsin ymmälläni. Miten en ollut kuullut tästä paikasta aikaisemmin? Luonnollisesti, tahdoin selvittää, mistä oli kyse. Toiveet kunnon kaljasta, ja yleisön edessä esiintymisestä nostivat päätään pitkästä aikaa.
Kääpiön vintti oli niin epäjärjestyksessä, ettei hän kyennyt antamaan minulle tarkempaa sijaintia, kuin että se on jossakin päin Lohikäärmelaaksoa. Siispä, lähdin matkaamaan aluetta kohti, kysellen jokaiselta vastaantulijalta, josko he tietäisivät mitään. Muutamaan kävijään törmättyäni sain kuin sainkin selville, missä majatalo sijaitsee. Sen löytäminen ei sen jälkeen ollut enää vaikeaa.
Seistessäni siinä, majatalon pihamaalla, tulin nostalgiselle päälle. Sisältä kantautuva nauru ja kapakoille tuttu tunkkainen löyhkä toivat lämpimiä muistoja mieleen synnyinmaailmastani. Sitten, tunne meni ohi, ja astelin sisään. Selkä suorana ja ystävällinen hymy huulilla kävelin vastaanottotiskin luo, ja asetuin rennosti nojaamaan pöytää vasten toisella käsivarrellani.
"Päivää taloon! Mistäs saattaisin löytää paikan omistajan?"

Nimi: Harley

02.06.2018 13:57
Ambrose//
Myönnän, että Noelin ilahtunut virne oli todella tipalla tarttua, mutta huolestunut ja mietteliäs suunmutristus vei voiton ilmerintamalla. Sumuinen pääkoppani surisi sadottain ja tuhansittain sekavia ajatuksia - kammottava kakofonia, josta ei löytynyt punaista lankaa, ei päätä eikä häntää. Inhosin eksyneisyyden tunnetta; tarvitsin hallintaa ja strategiaa, selkeyttä ja päämäärätietoisuutta. Mutta vatsanpohjassani tuntui mystistä kutkutusta, kun katsoin luistelijan hymykuoppaa, hänen amorinkaartaan, hänen edelleen hieman pörröisiä hiuksiaan. Sydämeni ääni jyrisi hämmennyksestä sanattomaksi menneen järjen ylitse ja opasti itsevarmasti luottamaan spontaaniin intuitioon. Vaisto, kuuntele ja seuraa vaistoasi.
Kädet puuskassa vaihtelin painoa jalalta toiselle jokseenkin levottomana, pystymättä keskittymään mihinkään kunnolla, tilanteen absurdius ylikuormitti aivosoluni ja aistinreseptorini. Kireät suupieleni antoivat vihoviimein periksi hymylle, kun Noel ei yrittänytkään pitää aisoissa äänensävynsä intoa hoputtaessa meitä nostamaan kytkintä. Samassa minulta karkasi joukko pieniä naurahduksia, ja läimäytin huvittuneena käteni otsalleni, pystymättä hädin tuskin uskomaan todeksi, että me tosissamme aioimme livistää juhlista kaksistaan. Hölmöä, lapsellista, epäkypsää. Olemme hassahtaneita. Suoraan kuin tökerösti käsikirjoitetusta teinien tv-draamasarjasta.
"Mennään sitten", kuiskasin aivan kuin salaliittolaiselle, ja ovela hymynpoikanen nyki huulennurkkaani. Pari sekuntia harkitsin tarttuvani miestä kädestä, mutta viime hetkellä tajusin, että se olisi ylilyönti, joten vain viitoin häntä seuraamaan. Laskeutuessamme peräkanaa varoen mutta nopeasti rappuset alas tunsin oloni käsittämättömän typeräksi, mutta tässä hiippailussa oli jotain omalla pöljällä tavallaan hauskaa - ehkä se oli uutuudeenviehätystä? Tällaista tempausta en nimittäin ollut eläissäni edes kuvitellut kokeilevani.
Kiitin onneani, kun alkoholin makuun päässyt juhlaväki mekkaloi niin, että vanhojen portaiden narina peittyi naurunhälinään eikä kukaan huomannut meitä. Vilkaisin taakseni Noeliin painaen etusormen huulilleni sen merkiksi, että parempi pitää volyymi minimissä, ja minä edellä kulkien setvimme pakoreittimme keittiön lävitse turvallisesti takaovelle. Puuskahdin huojentuneesti, työnsin oven hiljaa auki ja livahdin ulos.
Kesäyö oli valoisa ja lämmin, ja jopa ulapalta puhaltava tuuli oli leppeä. Auringon vihoviimeiset säteet kurkottelivaan kimmeltämään vedessä. Minä, tunnettu vilukissa, tarkenin hyvin ilman takkia, joten voidaan reilusti todeta, ettei sää ollut lainkaan viileä. Vedin syvälle keuhkoihin raikasta ja kosteaa meri-ilmaa, kävellen ripeästi muutamia metrejä ennen kuin käännähdin kannoillani rikostoverini puoleen. Jouduin puraisemaan itseäni kieleen estääkseni virneen.
"Tämä on naurettavaa. Olemme säälittäviä", totesin naama vakavana, mutta vitsillä. Katsoin Noelin aallokkoa muistuttavan sinisiin silmiin yhtä aikaa sekä tuomitsevasti, kyseenalaistaen tämän idean, kyseenalaistaen kaiken komerossa tapahtuneen, että jollain tapaa hilpeästi, puolipiilotetulla ilkikurisuudella.

Nimi: Sonya

01.06.2018 22:29
Noel//
Odotin Ambrosen vastausta ristiriitaisissa tunnelmissa. Ahdisti ajatella, että hän todennäköisesti haluaisi rynnistää alakertaan oikaisemaan väärinkäsityksiä ja puolustamaan oikeutta. Minä en kyllä millään jaksaisi juhlaväen seuraa, pahimmassa tapauksessa kilahtaisin ja vetäisin Tomásia kuonoon. Enkä haluaisi päästää Ambrosea luotani noiden muiden armoille...
Hätkähdin yllättyneesti Ambrosen päätyessä siihen tulokseen, että olisi parasta hipsiä meille. Hetken tapitin miestä uskomatta korviani, mutta sitten leveä hymy levisi kasvoilleni, paljastaen typerän hymykuoppani ja valkeana säihkyvät hampaani.
"No lähdetään heti", totesin pystymättä peittämään innostustani. Kutina vatsanpohjassani ja himo voimistuivat jälleen, kun ajattelin, että pääsisin oman kotini rauhaan Ambrosen kanssa.

Nimi: Frosty

31.05.2018 22:03
Coal//
Tyttösen oli perin hankala ymmärtää, miksi lääkärisetää niin kovasti kismitti Greedin saapuminen. Jos hän olisi ollut hitusenkin enemmän perillä ihmisistä, muista kuin tiedeväestä ja tutkimuslaitoksen geenimanipuloiduista, sekä niistä, joihin oli saarella törmännyt, olisi hän kenties osannut nähdä miehen käytöksessä jotakin epäilyttävää. Tarvittavaa ymmärrystä Coalilta ei kuitenkaan löytynyt, ja niinpä hän vastasi miehen leveään virneeseen samanmoisella, vailla epäilyksiä. Posken nipistys sai aikaan kirkasäänisen kikatuksen, joka katkesi harmistuneeseen sähähdykseen oranssilasisen miehen kiskoessa varsin hauskalta vaikuttaneen Greedin reippaasti kauemmas. Tyttö luimisteli kissankorviaan parhaansa mukaan, kulmat kurtussa ja häntä äkäisesti nytkähdellen.
”Mitä sä-” vastalauseiden virta katkesi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan, kun miesten puheiden kuuntelu osoittautui huomattavasti mielenkiintoisemmaksi puuhaksi. Coalin elekieli muuttui silmänräpäyksessä ärtyneestä kiinnostuneeksi korvien kääntyessä normaaliin asemaansa, ilmeen tasoittuessa ja hännän liikkeen rauhoittuessa laajaksi kahdeksikoksi. Ajattelematta asiaa sen kummemmin hän nyökytteli päätään vimmatusti Greedin anoessa polvillaan lupaa ”pitää” kissaa kovasti muistuttava nuori geenimanipuloitu, hänen korvissaan idea kun kuulosti vallan mainiolta. Into kuitenkin muuttui hetkessä pettymykseksi, ja siitä peloksi.
Mitä? Syödä? Kesti hetken, ennen kuin Greedin sanat saavuttivat Coalin tajunnan ja hän käsitti, mitä mies oli ehdottanut lääkärisedälle.
”Eikä!” hän rääkäisi varsin kovaan ääneen ja otti pari pomppivaa askelta taaksepäin pörhistellen vähäistä turkkiaan. Häntähän ei syötäisi, ei todellakaan! Tyttö tuijotti terve silmä pelosta apposen auki maahan nurin kipannutta Greediä ja ohimoitaan hierovaa lääkäriä, joka ei kaikeksi onneksi kannattanut tätäkään ideaa.
”Kivalta se vaikutti”, hän tokaisi vastauksena miehen anteeksipyyntöön ja väisti olkapäälleen laskeutumassa olevaa kättä sihahtaen äkäisesti.
”Mä menen. Ihan heti. Ette mua syö”, Coal vakuutteli, käännähti päkiöillään ympäri ja pinkaisi kovaa vauhtia pois leiristä.

Ylivilkkaus laittoi Coalin liikkumaan paljon, eikä tyttösen kunto ollut ollenkaan huonoimmasta päästä, joten matkaa taittui vauhdikkaasti. Muutaman sadan metrin päähän päästyään hän uskalsi hidastaa vauhtiaan ja pysähtyi tasaamaan hengitystään, ennen kuin lähti taas liikkeelle. Pelko alkoi väistyä vähitellen, kun ympäristön tarjoamat virikkeet veivät ajatuksia pois epämiellyttävästä kokemuksesta. Hetken mielijohteesta Coal kiskaisi hiiripehmolelunsa olkavartta kiertävän heijastinnauhan alta ja jatkoi kulkuaan pomppien ees taas ja lörpötellen lelulleen niitä näitä sitä käsissään pyöritellen.
Yhtäkkiä tyttösen editse singahti jokin punaruskea. Hän jähmettyi paikalleen ja tähysteli asian menosuuntaan päin. Se paljastui oravaksi, joka oli sekin pysähtynyt ja tähyili ympäristöään. Kun se huomasi saaneensa seuraa, lähti se kipin kapin liikenteeseen.
Kissan geenien mukana oli tullut myös saalistajan vaistot. Bibiä toisessa kädessään puristaen Coal lähti seuraamaan pientä eläintä, välillä juosten ja välillä hiljaa hiipien. Takaa-ajon huumassa hän ei ehtinyt huomioida ympäristöään, ja kun orava pujahti sisään lasisen rakennuksen ovesta, viiletti hän perässä sisälle – ja löi jarrut pohjaan älytessään, että oli suoraa päätä matkalla kukkaruukkurivistöä päin. Sydän villisti hakaten Coal liukui pysähdykseen, suoristi kumaraan painuneen ryhtinsä ja katseli hämmentyneenä ympärilleen, lasiseiniä ja siististi ruukuissa kasvavia kasveja. Kun hän sitten huomasi, ettei ollut yksin, säpsähti hän yllättyneenä ja pälysi tummahiuksista miestä aavistuksen pelokkaana, yhä pehmohiirtä kädessään puristaen.

Aura//
Lämpö oli totta kai tervetullutta, mutta se tuppasi väsyttämään. Peitin haukotuksen kädelläni ja räpyttelin silmiäni kuin vasta heränneenä. Pystyyn nukahtaminen kuulosti tietyllä tapaa oikein hyvältä vaihtoehdolta, mutta vieraan ihmisen kotona...ei kiitos. Parempi yrittää keksiä jokin puheenaihe, keskustelu pitäisi tehokkaasti hereillä. Kulmani kurtistuivat vaistomaisesti niin aiheen miettimisestä, kuin keskustelunavauksen muodostamisesta.
”Kuinka pitkään…sinä...olet ollut…täällä?”
Lauseen sanomisessa meni aikaa, sanojen ja sanaparien välillä oli reippaasti taukoa, kun yritin metsästää oikeita ilmaisuja vieraasta kielestä. Pitkien lauseiden muodostaminen oli aina hankalaa ja tuntui nyt, pitkän hiljaisen jakson jälkeen vielä normaalia haastavammalta. Käänsin katseeni takassa leiskuvista liekeistä Lucyyn ja jäin odottamaan vastausta.

Nimi: Harley

25.05.2018 18:24
Ruvik//
Kun kuljin pihan poikki, Fringilla coelebs visersi pihakoivussa keväistä lauluaan; punainen rinta välkkyi peippokoiraan kurkkiessa oksaston takaa uteliaana. Aurinkoinen aamu helli lauhalla säällä, ja astellessani kasvihuoneeseen jätin ovet raolleen, jotta lempeät tuulahdukset pääsisivät peremmälle lasiseen taloon.
Kasvihuoneeni, ylpeydenaiheeni sekä iloni, kukoisti vehreänä. Kävellessäni tyynesti seinänvierustaa pitkin tutkailin ruukkuihin istutettuja kasveja hymähdellen tyytyväisesti huomatessani, miten menestyksekkäästi ne versoivat. Asplenium adulterinum, kansankielellä serpentiiniraunioinen, kurkotteli komeita lehtiään pöydälle.
Ihastellessani harvinaista saniaista en välittömästi tajunnut, että pieni pörröhäntäinen ystäväni vipelsi sisään, mutta en olisi voinut olla huomaamatta sen läsnäoloa, kun luontokappale kiipesi housunlahjettani pitkin.
"Erinomaista päivää sinulle, Carolus", tervehdin mäntyoravaa jokseenkin yllättyneesti, mutta järkyttymättä, antaen lemmikikseni adoptoimani jyrsijän vapaasti vipeltää käsivarttani pitkin. Pikkuruiset käpälät kaivoivat kauluspaitani povitaskua herkkujen toivossa - on tässäkin ahne otus.
"Turha toivo", tuhahdin hivenen huvittuneesti ja pudistin päätäni. "Harmiksesi en piilottele mitään makupaloja."

Nimi: Harley

22.05.2018 20:51
Ambrose//
Sinne meni. Helvetti! Polkaisin jalan kiukkuisesti maahan, äärimmäisen turhautuneena, etten ehtinyt pysäyttää Tomásia ennen kuin hän pinkoi alakertaan huutelemaan älyttömyyksiä. Minun oli pitänyt pitää hänelle tulikivenkatkuinen puhuttelu aiheesta "Miksi ihmisten pakottaminen lukkojen taakse ilman suostumusta ei ole hyväksyttävää", koska vaikka myönnän, että ahdistuspiikistä selvittyäni komerossa vietetyt minuutit olivat osoittautuneet yllättävän, hm, antoisaksi ja mielenkiintoiseksi uudeksi kokemukseksi, en todellakaan aikonut antaa miehen livistää kuin koira veräjästä halpamaisen temppunsa kanssa.
Olin kuitenkin tyystin liian pöllämystynyt ryntäämään perään saarnaamaan; seistä kökötin jähmeänä, jopa melko väsähtäneenä aloillani. Jos kaappireissu panikointeineen ja suudelmineen ei ollut jo vienyt mehuja, tämä aivojen paha ylikuormittuminen kulutti energiaa niin runsaasti, että olin kunnon levähdystauon tarpeessa.
Hiukan vaivaannuttavan pitkäksi venyvän hetken ajan vain kuuntelin alhaalta kantautuvaa puheensorinaa, alahuuleen purren yrittäen kuvitella, mitäköhän he nyt supisivat meistä juorukerhossaan - kunhan eivät vääristelisi tarinaa keksimällä mitään liioitteluja, vihaan sellaista valheellista hölynpölyä. Olin juuttunut henkiselle pysäkille, mutta havahduin vellomasta ajatusten sumusta ja käänsin rintamasuunnan hitaasti aivan yhtä hiljaisen ja vaisun Noelin puoleen vihdoin, kun aistin hänen katseensa ihollani.
Kuuntelin miestä kiitollisena siitä, että toinen meistä sai aikaan konkreettisen ehdotuksen, miten toimia, ja nyökkäsin mietteliäs huoliryppy kulmien välissä. Puntaroin vaihtoehtojamme kädet puuskassa, tuijottaen tiiviisti lattianrajaa, ja kirosin sitä, että juhlaväen etäinen naurunhelinä häiritsi keskittymistäni.
Mitä järkeä meidän muka olisi vältellä ystäviämme? Syntymäpäiväjuhlista poistuminen kesken kaiken tuntuisi paitsi töykeälle Rebeccan kannalta, mutta myös typerälle ongelmien pakoilulle. Joutuisimme kuitenkin ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan heidät, joten miksi vaivautua karkaamaan lapsellisesti? Silti, vaikka olen totuttautunut syöksymään suoraan tulta ja pelkoja päin, tarttumaan härkää sarvista, tuntui tämä erittäin vastahakoiselle, oikeasti poikkeuksellisen inhottavalle. Ymmärsin Noelin pointin: minullakin luultavasti palaisi pinna vähintään vartissa, jos meitä alettaisiin pommittaa tuhansilla kysymyksillä.
Huokaisin syvään, hieroen ohimoita rasittuneena kuin päänsärystä kärsien. "No, lähdetäänkö sinun luoksesi?" vastasin lopulta asiaa harkittuani ja katsoin luistelijaa vakavana. "Voisimme periaatteessa jäädä tänne yläkertaan norkoilemaan, mutta jos Tomás haluaa kiskoa meidät takaisin ihmisten ilmoille, niin kuin hän mitä luultavammin vielä jossain välissä iltaa haluaa, hän kyllä tietää, mistä tulla etsimään. Siksi olisi varman päälle pelaamista mennä talollesi", avasin kantaani strategisesta näkökulmasta. "Ja jos käytämme takaovea, en usko kenenkään heti huomaavan lähtöämme."

©2018 BLACKROSE - suntuubi.com