Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli ihan ite.

Teleporttaa chattiin! >click<

Huomioithan, että peli on avoin vain hyväksytysti liittyneille.
Hahmojen tiedot löytyvät pelaajat-osiosta.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Frosty

19.08.2018 22:17
Deva//
Haukkujen virta ei tauonnut nuorukaisen rohkean huomautuksen myötä, vaikka Deva säikähdyksensä keskellä niin toivoikin tapahtuvan. Sen sijaan hän sai kuulla lisää töykeitä sanoja, mitkä eivät luonnollisesti ainakaan kohottaneet tunnelmaa. Kun haukkujen aihe vaihtui hybridin mielenkiintoisesta asuvalinnasta tämän epäselvään puheeseen. Nuorukainen mutisi nopean hyvän päivänjatkon toivotuksen, käännähti päkiöillään ympäri, jaksamatta kuunnella enempää ilkeitä sanoja, ja lähti kulkemaan tulosuuntaansa nopein, melkein vihaisin askelin, häpeän, kiukun ja pelon sekaisesta tunteesta täristen ja kädet syvälle taskuihin tungettuna.
Kovin kauas hän ei ehtinyt kulkea, ennen kuin hänen päähänsä pälkähti mitä epädevamaisin ajatus. Hybridi pysähtyi, käännähti jälleen ympäri ja loi Cristeaan myrskyisän katseen.
”E-e-ei kukaan järkevä ihminen ku-ul-je korkokengillä tä-tähän aikaan vuo-o-o-des-ta!” Deva napautti vuorostaan, eikä tällä kertaa säpsähtänyt yllättävää uskaliaisuuttaan – ainakaan vielä.

Nimi: Harley

18.08.2018 14:41
Ludovic//
Jaa että ukkelinretaleen nimi on mösjöö Loyal. Rekisteröin sen ennätysnopeasti mentaaliselle mustalle listalleni. Jos törmäisin häiskään tulevaisuudessa, nappaisin sitä moukkaa reippaasti kauluksista ja sanoisin muutaman hyvin valitun sanasen mahdollisesti parilla tällillä maustettuna. Surkuhupaisaa, miten joku ventovieras, jota et ole koskaan tavannut naamatusten, voikin etoa näin pirusti. Mutta niin se menee, loukkaa minua verisesti ja voin unohtaa kämmisi, jos suksit helvettiin etkä tuota enempää harmeja jatkossa, mutta loukkaa perhettäni yhden ainoan kerran ja julistaudun elinikäiseksi arkkiviholliseksesi. Varoitan, vihaisena osaan kuulemma olla hyvinkin pelottava.
Marinan kertoessa, että hän oli säikäyttänyt nilkin pikku asenäytöksellä, koin häijyä tyytyväisyyttä, joka lauhdutti kiukkuani. Olisi nilviäisestä puolestani voinut tehdä samantien madonruokaakin, mutta sentään sai maistaa tilkkasen omaa lääkettään. Ensi kerralla juotetaan koko pullollinen. "Hyvä tyttö", kehuin johtajaani kuin lapsensa koenumerosta ylpeä isukki konsanaan. En nyt sentään päälaelle taputtanut, joku raja.
"Missä päin raunioita tämä kartano nyt sitten sijaitsee?" vaihdoin aiheen takaisin etsimäämme kohteeseen, alkoi tämän papan verenpaine kohota liikaa majatalon niin kutsutun isännän ajattelemisesta. Tähyilin muuttuvaa ympäristöä tarkkaavaisena kuin saalistava haukka metsän harventuessa ja maiseman vaihtuessa karumpaan ja kivisempään sen merkiksi, että lähestyimme määränpäätä.

Ambrose//
Olin tottunut olemaan äärimmäisen määrätietoinen ja päättäväinen, puskemaan eteenpäin satakymmenen prosenttia varmana tavoitteistani. Toki minullakin oli omat inhimilliset horjahdukseni ja kompastuskiveni, mutta aina ponnistin niiden ylitse liikaa jahkailematta ja juuttumatta. Nyt kuitenkin, vaikka sisimmässäni tiesin lujasti ja palavasti haluavani tätä, minun vatsaani kouraisi kammottava, kalvava epävarmuus. Puolimatkassa jäädyin aloilleni empimään, uskaltamatta silmiä räpäyttää tai edes kunnolla hengittää, sydän rummuttaen tärykalvojani villisti. Kuin yhtäkkiä minut olisi viskattu keskelle moraalista dilemmaa "Onko tämä oikea päätös?". Mutta en ymmärtänyt, miksi aivoni väkisin tuputtivat minulle tällaisia aiheettomia huolia, sillä miksi ihmeessä tämä olisi väärin?
Puhalsin ulos rauhoittuakseni ja rohkaistuneena kuroin viimeiset pari metriä väliltämme umpeen - liikkumiseni parvella peittojen keskellä ei ollut ehkä ideaalin sulavaa ja viehkeää, mutten jaksanut edes vaivata päätäni sillä, näytinkö kömpelölle ryömiessäni Noelin luokse vaiko en. Varovaisesti istuin polvilleni hänen viereensä, tutkaillen sanaakaan sanomatta miehen kauniita kasvonpiirteitä, leuan kaarta, jolle takaa himmeästi loistava kuunvalo maalasi hopeareunat. Tajusin, miten siniset hänen silmänsä olivatkaan. Valtamerien syvyydet.
Hitaasti ja hellästi, miltei vain kevyesti hipaisten, laskin käteni lepäämään Noelin hartialle. Suljin silmäni ja hetken aikaa vain sivelin hänen solisluutaan ja kaulan sivua sormenpäilläni, tunnustellen pehmeää ihoa, tutustuen siihen. En tiedä, pitikö Noel hipelöintiäni yksinkertaisesti omituisena tai oliko niin ylipäänsä suotavaa tehdä tällaisissa tilanteissa vai oliko tämä järkyttävä etikettivirhe, mutta minusta läheisyys tuntui mukavalle, sai lämmintä kihelmöintiä aikaan.
Lopulta nojauduin lähelle ja painoin huuleni ensin luistelijan ohimolle, sitten poskelle. Silkkinen. Raskaasti hengittäen löysin tieni viimein hänen huulilleen. Lempeä suudelma oli pitkä ja harras, halusin hetken lumouksen viipyvän ja säilyvän eikä koskaan hälvenevän. Se ei ollut läheskään yhtä intohimoista eikä kiivasta kuin komerossa, vaan jotain uutta ja herkempää. Rakastavampaa.

Nimi: Sonya

17.08.2018 21:47
Marina//
Pakko myöntää, että Ludon reaktio jollain oudolla tapaa ilahdutti minua. Tunsin kiitollisuutta, kun hän oli taas niin valmiina puolustamaan minua - ei sen takia, että voisin käskeä hänet tekemään niin, vaan koska hän halusi. Aidosti ja vilpittömästi halusi suojella minua, mikä on turhaa ja typerää, mutta silti niin kunnioitettavaa. Ukon typerys, olevinaan niin isähahmo.
"Itse asiassa Monsieur Loyal on hengissä ja täysin haavoittumaton. Ainakin toistaiseksi", totesin kylmästi myhäillen. Niin inhottavalta kuin se tuntuukin myöntää, onhan se ihmisen kuvatus omalla tavallaan aivan helvetin arvokas. Tuon tyyppiset iljetykset nyt vain sattumat näkemään ja kuulemaan paljon. Tosin jos saamme tästä kartanosta tarpeeksi irti, enkä enää tarvitse majatalon isännän palveluksia, voisin käydä vielä kerran tervehtimässä...
"Jätin tosin lähtemättömän vaikutuksen ja puumerkin siihen feikkiin mahonkipöytään", lisäsin pienesti virnistäen, edelleen ylpeänä veitsitempustani.

Noel//
Odotin Ambrosen vastausta kauhulla. Suunnaton ahdistus salpasi hengitykseni. Ehkä en pääsisi sähköaitojen sisältä pakoon, vaan minut piestäisiin kahta pahemmin, kun edes kehtasin harkita moista.
Mitä jos hän ei haluaisikaan minua? Jos hän katuisi komeron tapahtumia? Koki inhoa? Oliko ystävyytemme pilalla lopullisesti? Oliko tämä kaikki nyt tässä? Pilalla ja tuhottu, kaikki. Yli vuoden ystävyyssuhde, pilalla.
Kun Ambrose lopulta vastasi myöntävästi, leukani vapautui lukkoasennosta ja loksahti hieman alaspäin, ja käännyin häkeltyneenä katsomaan muuttujan suuntaan. Sähköisku tuli ja meni. Se kirpaisi vain kerran. Ja nyt olimme molemmat vapaina vehreämmillä niityillä.
Ambrosen varovainen kysymys oli jälleen aivan käsittämättömän hellyyttävä. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa, kun nyökkäsin jäykästi. Jähmetyin paikalleni kuin patsas ja tarkkailin hengittämättä miehen jokaista liikettä, odottaen tulevaa suurella innolla.

Nimi: Harley

17.08.2018 21:15
Calypso//
Alkuun veritaikuuden taitaja vaikutti erittäin varautuneelle ja skeptiselle kutsun suhteen, mutta hän muutti mielensä lennosta. Ilahtunut hymynpoikanen levittäytyi leikittelemään vanhuksen huulille. "Mainiota, sehän on sitten sovittu. Onpas ihastuttavaa saada pitkästä aikaa juttuseuraa teelle, yksinäänhän sitä vallan pitkästyy", hän höpötteli tyytyväisenä, lämmin ja iloinen pilke myrskynsinisissä silmissä tuikkien.
"Voisimme toki käyttää taikakonsteja nopeampaan paikasta seuraavaan siirtymiseen, mutta mikäli se sinulle sopii, poikakultani, minä mielihyvin kulkisin jalan. Reipas kävely ja raitis ilma tekisivät terää, eikä tästä ole pitkästi matkaa talolleni, joten ei siinä kulu kuin kotvanen", Calypso selitti naurahtaen ja tukeutui keppiinsä köpötellessään vaahtoisesta vedenrajasta ylemmäs sileille kallioille. "Nytpä onkin vielä niin kaunis sää, sopivan leutoa. Auringonlaskuissa toden totta kuvastuu luonnon maagisuus", hän lisäsi katsellessaan onnellisena oranssiksi, vaaleanpunaiseksi ja violetiksi värjäytynyttä taivaanrantaa.
"Mitäs sanot, lähdemmekö?" noita kysäisi unohduttuaan hetkeksi tuijottamaan horisonttiin.

Charlie//
Aidan taiteili alas paloportaista näyttävällä tempulla, mutta huolimatta turvavälin puutteesta sateenhenki ei hätkähtänyt volttia milliäkään. Punahiuksisen miehen käsi kiertyi toverillisesti hänen harteilleen, ja koska Charlie ei ollut tottunut fyysiseen kontaktiin, erottui hänen aina ilmeettömillä kasvoillaan hento häivähdys ihmetystä, mutta hatara tuntemus epämukavuudesta ei ollut läheskään tarpeeksi vahva, jotta hän olisi kiemurrellut pakoon.
Aidanin esittäessä omituisen kysymyksen Charlie katsahti häneen lasiensa takaa tulkitsemattomasti, mutta erittäin kevyt, lähes huomaamaton kulmien kurtistus viestitti lievää hämmennystä. Sateenhenki mietti, mitä keksiä vastaukseksi, ja tuijotti poissaolevasti eteenpäin heidän kulkiessaan hitaasti hiljaisen kaupungin lommoisella jalkakäytävällä, jota kadun baarien ja yökerhojen neonkyltit valaisivat. Oliko normi tai oletus, että kaikki omaavat preferenssin sukupuolen suhteen? Siitä sateenhengellä ei oikeastaan ollut tietoa. Ei hän myöskään käsittänyt, mistä syystä Aidankaan olisi asianlaidasta huolissaan tai millä tavoin se miestä hyödyttäisi. Kenties tiedustelut johtuivat siitä, jota kutsuttiin uteliaisuudeksi?
"En ymmärrä kysymystä", Charlie lopulta totesi pitkän pohdintatauon jälkeen. "Ehkä haluat selittää tarkemmin?" hän ehdotti. Harmaassa äänessä ei ollut minkäänlaista intoa eikä kiinnostusta, mutta sateenhenki päätteli, että oli kohteliaampaa jatkaa keskustelua kuin katkaista se alkumetreille, kun hän kerta oli vapaaehtoisesti lähtenyt Aidanin seuralaiseksi ihmismaailmaan.

Bertrand//
Neuvottelut sujuivat helposti kuin heinänteko, Dunn ei onneksi nirsoillut turhia majoituksen kanssa. Talon isäntä myhäili tyytyväisenä, kuinka mallikkaasti työehtojen latelu onnistui, ja siveli viiksiään mietteliäästi tulevan vetonaulansa kysellessä, milloin hän viihdyttäisi asiakkaita. Ahneus oli saada Loyalin möläyttämään, että kyllähän miehen paranee paiskia töissä suurimman osan viikosta, mutta viime hetkellä hän hillitsi kielensä ja muisti, mitä viisauksia oli juuri äsken jaellut illuusioiden erityisyyden säilyttämisestä.
"Hmm, olette oikeassa, meidän ehdottomasti täytyy laatia esitysaikataulu. Ymmärtänet varmasti, että mitä harvemmin olette käytettävissä, sitä pienempää palkkaa pystymme maksamaan - onhan meille kertynyt kiitettävästi mainetta ja menestystä, mutta loppujen lopuksi olemme silti vain vaatimaton majatalo", hän voivotteli, koska ei halunnut, että herra Dunn luulisi voivansa vaatia palveluksestaan tähtitieteellistä liksaa. Taitoja tai ei, tässä yrityksessä ei ole varaa palkita henkilökuntaa ruhtinaallisesti, kun pomo käärii tuotot omaan kukkaroonsa.
"Mitäpä, jos teemme teistä viikonloppujen spesiaalin?" hän ehdotti houkuttelevaan sävyyn, jolla yritti huijata illusionistin uskomaan, että tämä olisi korkeasti arvostettu pesti. Se ei toki ollut täysi valhekaan, sillä takuulla hän saisi nauttia yleisön suosiosta, mutta ainakin mammonasta olisi turha toivo haaveilla.

Cristea//
Hmph, lapsukainen vaikutti hermoheikolle, ehkäpä oli vikatikki tuhlata kallista aikaa tähän muotikriminaaliin. Rajun punastumisen perusteella näytti myös sille, että hän otti vaatesuunnittelijan kritiikin vakavissaan - hyvä, ymmärsi sentään vihdoin nolostumisen olevan paikallaan. On sitä paitsi valtaisa etuoikeus ja kunnia saada kullanarvoisia neuvoja itsensä maailmankuululta mestarilta, vieläpä ilmaiseksi. Tämän pitäisi olla nassikan onnenpäivä.
Cristea kohotti kulmiaan loukkaantuneesti ja painoi hansikoidun käden rintakehälle pöyristyneenä, kun tuo mitätön maan matonen kehtasi nousta hänen ammattilaisen tuomiota vastaan omilla säälittävillä mielipiteillään. Säikähtäneestä reaktiosta päätellen pentu tosin itsekin tajusi astuneensa rajan ylitse. Vai että oikein tykkää "asustaan"? Hellanlettas, onpa oksettavaa. Cristea oli valitettavasti urallaan kohdannut toinen toistaan pöyristyttävimpiä muotikatastrofeja, mutta hän ei ollut pitkään aikaan tavannut ketään, jolla oli näin huutava pula tyylitajusta. Hän itse ei ikimaailmassa mistään hinnasta suostuisi poistumaan talostaan tuollaisissa kammottavissa rievuissa, ei vaikka olisi henki vaakalaudalla.
"Minäkin pidän kaviaarista, mutten silti pukeutuisi kalan mätiin", Cristea sivalsi jäätävään ääneen ja tuhahti halveksuvasti, sävyyn, joka vihjasi hänen ajattelevan tämän ohikulkijan olevan aivoton idiootti. Aurinkolasejaan laskien hän siristeli silmiään, aivan kuin kirjavat pukimet olisivat hänestä niin vastenmieliset, että kipeää tekee.
"Tee noille hirvityksille jotakin niin pian kuin mahdollista tai älä enää vaivaudu ihmisten ilmoille", hän komensi kuin omaisi kaikki oikeudet pompotella muita mielivaltaisesti ja viittasi nuorta päästä varpaisiin. "Ja opettele artikuloimaan selkeästi. Muminastasi saa hädin tuskin selvää", hän heitti kehiin lisää haukkuja.

Puja//
"Onpas!" Puja kiljui miltei hysteerisesti, silmät kiiluen pelokkaasti kuin nurkkaan ahdistetulla kissapedolla, joka yrittää puolustautua sähinällä. Hän uhkui uhmaa, hän inttäisi olevansa kunnossa vaikka maailmanloppuun saakka, hän roikkuisi jääräpäisesti kiinni vastaväitteissään, mutta ei takuulla hiiskahtaisi totuudesta, ei koskaan.
Vaikeat tunteet, joita hän pidätteli piilossa kiukkupussin kuoren alla, jyräsivät kivenhengen ylitse yhtenä murskaavana pahan olon ja kipeiden muistojen hyökyaaltona: myrskyisä sekoitus äitinsä menettämisen tuskaa ja vihaa hänet tappanutta uutta maanhenkeä kohtaan. Naama tulipunaisena, polvet heikkoina Puja rutisti täriseviä käsiään raivokkaasti nyrkkiin, yritti sinnikkäästi pysyä kasassa, vastustaen murtumista koko tahdonvoimallaan, sillä vihoviimeinen niitti olisi purskahtaa vollottamaan Skyllan edessä. Kauhukseen hän kuitenkin tunsi kyynelten jo polttelevan silmäkulmissa.
"Asiat eivät mitenkään - eivät voisi olla tämän paremmin. Eivät", hän pihisi ulos väkisin, ääni itkuisuuden käheyttämänä. Ei olisi voinut olla räikeämmin ilmiselvää, että hän valehteli; hän ei uskaltanut enää edes katsoa suoraan Skyllaan, vaan tuijotti viistosti maahan. Puja puri alahuultaan niin lujaa, että sattui, jottei alkaisi parkumaan, mutta hän ei pystynyt estämään surkeaa vinkaisua, joka karkasi kurkun perukoilta kuin haavoittuneesta pikkueläimestä. Nolostuneena ja hiljaa nyyhkyttäen hän hautasi kasvonsa kämmeniinsä.

Ludovic//
Hymähdin tyytyväisesti ja nyökäytin. Hyvä juttu, ettei suuntaohjeista ollut peritty mitään järjetöntä kiskurihintaa. En sinällään kyllä pysty edes kuvittelemaan, että Marina olisi mukamas kiltisti tyhjentänyt koko rahakirstumme jonkun ukkelin tietopankin avatakseen, jos häneltä oltaisiin yritetty purnata törkeitä summia palkkioksi, mutta siitä huolimatta kyllä tämä penninvenyttäjän kitsasta sydäntä lämmittää.
Tein melkein äkkipysähdyksen, kun Marina puskista todeta töräytti, että majatalon häiskä oli halunnut häneltä seksiä maksuksi - jos nyt olisin hörppinyt kahviani, olisin voinut purskauttaa juomani silkasta järkytyksestä ulos. Toisaalta olisin yhtä hyvin voinut ratketa kolkkoon nauruun tietäen, että jos joku pahaa-aavistamaton limanäppi yrittäisi lääppiä ryhmäni johtajaa, hän saisi erittäin nopeasti veitsestä. Tiesin kuitenkin tarkalleen, miten perkeleen vaikea paikka Marinalle on menneisyytensä vuoksi antaa kenenkään hipaistakaan häntä, joten tässä ei minusta ollut mitään vitsailun aihetta. Olin ollut hänen oikea kätensä vuosia ja minullekin hän myönsi luvan koskettamiseen pääasiassa vain lääkinnällisiin syihin.
"Hyi saatana", ärähdin peittelemättä kuvotustani. Haudanvakavasta ilmeestäni välittyi vihaa, vaikka pidättelinkin todellista suuttumustani aisoissa. Asianlaita nimittäin on, että varjelen Marinaa kaiken maailman pervoperteiltä isällisellä raivolla, olkoonkin, että hän on pärjäävä aikuinen, vieläpä tappokykyinen sellainen. Että tekikin mieli etsiä äijänkäppyrä käsiini ja piestä se paskiainen perusteellisesti henkihieveriin - tai ehkei aivan sentään, ei liioitella, mutta ymmärrät pointin. Emme ole verisukulaiset, mutta Marina on käytännössä adoptiotyttäreni, joten suojeluvaisto lienee luonnollista.
"Toivottavasti mottasit sitä pukkia puolestani", murahdin synkästi.

Ambrose//
Odotin intensiivisesti, tiivis katse vaatien Noelia puhumaan nyt tai vaikenemaan iäksi. Lopulta pitkän ja painostavan hiljaisuuden jälkeen mies sai vihdoin suunsa auki, mutta hänen sanansa eivät olleet sellaiset, jotka olisin osannut ennakoida. Tuntui kuin minua ravisteltaisiin sydänjuuria myöten.
"Ai", totesin häkeltyneenä enkä voinut muuta kuin tuijottaa Noelia silmät pyöreinä ikään kuin olisin äkkiä menettänyt kaikki kommunikaatiokyvyt. Aivoni raksuttivat tuhatta ja sataa yrittäessään prosessoida tilanteen käännettä. Totta puhuen olin enemmän ihmeissäni siitä, etten ollut arvannut, mikä hänen kuningasideansa on, kuin itse ehdotuksesta. Kirosin hidasälyisyyttäni, mutta syytettäköön kokemukseni vähäisyyttä. Tämä outoudessaan oli omalla tavallaan mutkatonta ja päivänselvää ja kävi täydellisesti järkeen: kaipa hänellä oli ollut polttava tarve kysyä, vaivaavatko komeron tapahtumat minua, jos itse koki, että olimme lopettaneet puolitiehen, missä ikinä päätepysäkki sitten olikaan. En väitä, etteivätkö tunteeni olleet kaaosmainen sekamelska, mutta silti tiesin vakaasti, että olin samaa mieltä. Jokin oli jäänyt pahasti viimeistelemättä.
Hengitykseni muuttui raskaammaksi ja hiukan nieleksien katsoin Noelia. Suuni aukesi, enkä saanut ääntä muodostettua. Punastelu tarttui, polte kiipi kaulaani myöten ja pian kasvojani kuumotti kuin olisin tulisilla hiilillä, ja hankalasti vaihdoin asentoni jonkinlaiseen kömpelöön risti-istuntaan, eikä sen ryhdittömyys ollut tapaistani, mutta tämä iltana ilmeisesti rikottiin kaikkia tavallisuuden lakeja kertaheitolla.
"Se on... Jaa", haparoin sanoissani osaamatta tarjota selkeää mielipidettäni ja haroen hiuspörröäni. Tavallaan houkutti huutaa täysin palkein, että hyvä on, vauhtia sitten, mutta niin paljon kuin aina hehkutan sitä kuuluisaa suorasukaisuutta, moinen rynnäkkö vaikutti hiukan yli-innokkaalle sekä karkealle. Minusta tuntui, että yritin keksiä sivistyneen, hillityn keinon ilmaista halukkuuttani niin epätoivoisesti, että aloin hikoilemaan.
"Minustakin. Minustakin meidän pitäisi", puuskahdin lopulta, nopeasti ja säälimättä kuin olisi kiskaissut laastarin irti. Oli helpotus saada se sanotuksi, eikä se tuntunutkaan niin pökerryttävälle kuin olin ehkä pelännyt. Sulattelin pikku hetken omaa päätöstäni ja ylipäänsä sitä tajunnanräjäyttävää seikkaa, että Noel halusi, siis aivan todella halusi, suudella minua ilman, että kyseessä oli jonkun pöhkön seuraleikin sääntö.
"Saanko minä?" Varovainen kysymys lienee hiukan kryptinen, mutta luotin siihen, että olimme Noelin kanssa nyt samalla aaltopituudella, joten hän ymmärtäisi, mihin pyydän lupaa. Hitaasti, miltei madellen ryhdyin hivuttautumaan lähemmäs, sydämeni holtiton jyskytys voimistuen korvissani joka sekunnilla.

Nimi: Sonya

13.08.2018 21:46
Marina//
Katsahdin Ludoon hieman ylimielisen vieroksuva ilme kasvoillani. Maksusta uteleminen oli turhaa, ihan niin kuin minä olisin muka saattanut meidät perikatoon muutaman tiedonjyvän takia. Ennemmin olisi listinyt sen inhan isännän ja etsinyt toisen tietolähteen.
"Älä huoli, annoin hänelle vain muutaman uhreiltä varastetun kultakorun. Emme me niitä täällä pahemmin kaipaa", vastasin lyhyesti ja käänsin katseeni menosuuntaan. Mietin hetken, jatkaisinko majatalonpitäjän toiseen maksun perimisyritykseen.
Greedin, Maryn tai kenen tahansa muun seurassa voisin selittää hulvattoman kertomuksen siitä, miten ukko kuvitteli kerrankin saavansa pesää, mutta järkytinkin hänet ikihyviksi veitsitempuillani. Ludon kanssa se oli kuitenkin eri juttu. Hän tietää fyysisistä rajoistani enemmän kuin muut. Se oli samaan aikaan sekä vapauttavaa että ahdistavaa. Vaikka kyseessä olikin Ludo, mies johon luotan kuin vuoreen, silti ahdisti välillä, että joku tietää heikkouteni ja salaisuuteni.
"Ukko ehdotteli innokkaasti myös, että toimisin itse maksuvälineenä", töksäytin synkeästi. "Sitähän hän ei tietenkään saanut", lisäsin hiljaa, katsahtaen painostavasti Ludon suuntaan, kylmä hymy huulillani nytkähtäen. Ei olisi saanut, vaikka olisi ollut maailman upein, komein ja rikkain herrasmies, nainen, tai ihan kuka tahansa. Minuun ei kosketa.

Noel//
Huokaisin syvään ja haroin taas hiuksiani, kuin olisin epätoivoisesti yrittänyt hieroa ajatukseni suoriksi. "En ymmärrä minäkään", totesin kuivakasti ja onnistuin väläyttämään pikaisen virnistyksen Ambroselle. Katsoin häntä hetken aikaa pahoittelevasti silmiin, mutta sitten suljin silmäni ja vedin syvään henkeä.
Kohotin katseeni hetkisen kuluttua takaisin muuttujan hölmöläisen silmiin. "Meidän pitäisi jatkaa siitä mihin jäimme komerossa", pamautin ilmoille, ja vain sekuntia lauseeni jälkeen katseeni pakeni maan tasalle ja puna kohosi poskilleni. Odotin sähköiskua kauhulla, mutta samalla holtiton innokkuus ja intohimo hillitsivät pelkoa epäonnistumisesta ja itsensä häpäisemisestä.

Nimi: Harley

12.08.2018 21:54
Ludovic//
Kuunnellessani selontekoa kaivelin tottumuksesta röökiaskia ja sytkäriä olkalaukun sivutaskusta, mutta jätin homman sikseen, kun muistin altistavani Marinan passiiviselle tupakoinnille, jos tässä kävellessämme polttelisin. Ehtiihän sitä aina myöhemminkin tervata keuhkot.
Nyökkäsin mietteliäästi Marinan saatettua tarinan maaliin. Jaaha, siis on meillä jonkin sortin mummoressu vastassamme, eipä joku seniili tummu vaikuta polvia tutisuttavan vaaralliselle vastukselle. Olen kuitenkin oppinut kantapään kautta, ettei ketään pidä iän tai ulkomuodon tai muiden pikkuvikojen perusteella aliarvioida, sudet viattoman lampaan vaatteissa vasta ovatkin helvetinmoisia piruja. Noidat, myös vanhuudenhöperöt sellaiset, voivat hallita vaikka minkälaisia tuhovoimia taikakonsteillaan, joten ota kovaksi keitetyn metsästäjä neuvosta vaari ja pidä varasi hokkuspokkustelijoita uhitellessa.
"Että ahne?" tokaisin ja puuskahdin hiljaa kuin inhoksuen, enkä nyt sinällään tämän Marinan tapaaman kanaljan paheiden vuoksi, vaan koska assisioin sanan automaattisesti Greedin. "No mitä tämä herra majatalonpitäjä mankui palkaksi vaivoistaan?" kysyin vielä, mitä palvelus oli maksanut. Jos se oli käynyt kalliiksi kukkarolle, sopii toivoa, että tosiaan saamme haalittua hyödyllisiä tietoja poppamuorilta.

Ambrose//
Keskustelukykyä tai ei, Noel ainakin hallitsee hämmentämisen jalon taidon. En ottanut hänen puheistaan tässä välissä paljoakaan selkoa, joten tapitin katsekontaktia pakenevaa miestä kulmat kurtussa yrittäen tuijotuksen voimalla ratkoa, mitä hän vihjaa. Jouduin muistuttelemaan itseäni tiukasti, etten saisi taas menettää malttia, vaikka kuinka epäselvät sönkötykset turhauttaisivat, sillä on kummankin kannalta mukavampi, jos pidän temperamenttini kurissa ja pään kylmänä. Osaamatta alkuun sanoa juuta tai jaata näykin alahuultani etuhampailla kuten minulla on valitettavasti tapana, jos pohdiskelen jotakin keskittyneesti.
Heräsin vellomasta ajatuksistani siinä välissä, kun huulen pureminen yltyi niin intensiiviseksi, että maistoin veripisaran tirskahtavan kielelleni. "Sinä siis... tiedät vai et tiedä? Anteeksi, mutta en taida ymmärtää puoliakaan siitä, mitä yrität sanoa", huoahdin lopulta topakasti, vaikken halunnutkaan kuulostaa liian ankaralle. Vaikka hienotunteisuus ja tilannetaju ovat tärkeitä, on suorasukaisuus suuresti arvostamani ominaisuus, enkä meinaa sietää tolkutonta kiertelyä ja faktojen väistelyä. Kuin tahallaan pitkittäisi tuskaa.
"Mikä hyvänsä idea se on, surkea tai nerokas, en minä tuomitse tai pilkkaa sinua siitä", lupasin ja yritin tällä keinolla rohkaista, ellei jopa maanitella, Noelin kakistamaan asiansa ulos. Minua tosin alkoi jo hiukan huolettaa, mitäköhän luistelija muka pyöritteli päässään, jos hänelle oli näin hankalaa ehdottaa sitä ääneen. Epäilykseni nostatti epämääräistä, kihelmöivää jännitystä.

Nimi: Sonya

12.08.2018 14:39
Marina//
Ludo oli taivaan kiitos ripeä liikkeissään ja pääsimme matkaan muutamassa minuutissa. Ehtisimme kohteeseen ennen pimeän tuloa, vaikkei sillä sinänsä ollut merkitystä olisiko päivä vai yö. Pimeän turvin kartanoon tunkeutuminen voisi toki olla helpompaa.
Ludon kommentoidessa hymyilyäni virnistin vain kahta leveämmin, ja miehen kehotuksesta painelin pihalle hökkelistämme, turhaan heikkoja saranoita varomatta heilauttaessani oven auki. Pyöräytin silmiäni ukon käppänän lukitessa oven. Ei tuolla ollut mitään oikeasti varastamisen arvoista, ja jos joku kehtaisi tavaroitamme kähveltää, hän kyllä katuisi sitä suuresti myöhemmin.
"Raunioilla on kartano, täynnä tietoa. Joku vanha noita siellä asustaa, joten sisään tuskin pääsee vain koputtamalla ja pyytämällä", kerroin marssiessani ripeällä tahdilla eteen päin. "Pikkulintu ei visertänyt, vaan inhottava majatalon isäntä, joka luulee itsestään liikoja. Meidän onneksemme hän on kuitenkin juorukellojen aatelia, tosin valitettavan ahne", jatkoin muistellen oksettavaa ukkelia pelkästään pahalla. Seuraavalla kerralla taidan ihan huvikseni iskeä puukon pöydän sijasta suoraan miehen sisuskaluihin.

Noel//
Olisi kai pitänyt kiittää tai jotain, kun Ambrose kiven kovaan väitti minun olevan pätevä keskustelija halutessani, mutta menin taas vain pyöräyttämään silmiäni ja tuhahtamaan erimielisyyden merkiksi. Vastarannan kiiski minä olin, ja pahimman luokan introvertti kaupan päälle.
Ambrosen kysyessä, mitä meidän pitäisi mielestäni tehdä, meinasin tukehtua ihan vain omaan hengitykseeni, kun sykkeeni lähti taas holtittomalle laukalle. Katseeni karkasi taas kauas miehen silmistä, jotka kiiluivat yhtä määrätietoisina kuin aina. Lämpötila tuntui taas nousevan muutamat kymmenet asteet.
Ahdisti vähän samalla tavalla kuin sähköpaimenten taakse ilman ruokaa kahlittua eläintä. Aidan takana odottivat vehreät laitumet ja vapaus, mutta sähköisku pelotti silti liikaa. En uskaltanut hivuttautua Ambrosen kimppuun, en edes milliä lähemmäs. Jotenkin tuntui, että komeroman tapahtumat olivat kuitenkin vain haavekuvitelmia, eikä homma etenisi niin erinomaisella tavalla tällä kertaa.
"En tiedä... Tai tiedän... Enemmänkin ehkä toivon. Mutten tiedä onko se hyvä idea", sopersin. Puheissani ei ollut päätä eikä häntää.

Nimi: Harley

12.08.2018 00:09
Ludovic//
Loppukesän illat ja yöt voivat olla jo viileähköjä, joten vaihdoin t-paidan urheilulliseen kokomustaan pitkähihaiseen. En kuitenkaan olettanut tiedonhaun vaativan käsiaseeseen turvautuvalta lääkintämieheltä älytöntä fyysistä aktiivisuutta, enkä minä hemmetti raihnainen ukkeli sitä paitsi ole kuuluisa akrobaattisesta temppuilusta, joten jätin siistit kangashousut ylleni ja lenkkikenkien sijaan vedin jalkaan vanhat, mutta hyvin kolhuja kestäneet nahkasaapikkaat, yhdet suosikeistani. Ei sitä nyt tarvitse tyylistä tinkiä, vaikka lahtaakin porukkaa ammatikseen.
Kelpo metsästäjät ovat valmiit lähtöön nopeasti halutessaan, joten parin kolmen minuutin kuluttua olin kerännyt reippaasti kaiken tarpeellisen mukaan varapanoksista sideharsoon. Heilautin punaisella ristillä merkityn laukun olalleni palatessani Marinan luo, joka kiltisti odotti minua mörskämme etuovella. Huokaisin vielä kerran lattian surulliselle kohtalolle, mutta en jäänyt märehtimään sotkua, kitistään siitä sitten myöhemmin.
"Tuo ilme epäilyttää minua", totesin kuivasti ja silmiä siristellen analysoin pomon pientä hymyä, jonka tulkitsin innokkuudeksi. No, hyvä että joku on iloinen yllätyskeikasta, koska juuri nyt minua huvittaisi mieluummin köllötellä nojatuolissa ja nautiskella mielenkiintoisesta romaanista. Perkele saatana, juomanihan on muuten kylmää siinä vaiheessa, kun palaamme hupiretkeltä, oikein sydäntä vihloo haaskata kahvinpuruja.
"Aletaas marssia", hoputin ja viitoin Marinaa kulkemaan edelläni ulos. Lukitsin oven visusti perässä, mikä ei nyt sinällään takaa, etteikö joku hämäräveikko pääsisi helpolla murtautumaan valtaamaamme röttelöön, sillä ovemme oli jumalauta niin heikkoa tekoa, että meinasi irrota saranoiltaan avatessa ja sulkiessa.
"Kerros vähän yksityiskohtia. Minne suuntaamme ja keneltä me oletettavasti saamme tietoja saaresta?" aloin vaatimaan lisätietoja samalla, kun lähdimme rinta rinnan kävelemään tukikohdan pihasta tiheän kuusikon varjostamalle polulle. "Ja mistä helvetistä ylipäänsä sait tietää tästä karttahenkilöstä? Pikkulintu tuskin visersi."

Ambrose//
Noelin hätäinen korjaus ei nyt sentään säikäyttänyt minua nahoistani, mutta mies oikaisi ilmaisunsa niin kiihkeästi, että miltei säpsähdin. Tuijotin häntä hämilläni, yllättyneenä siitä, kuinka kova luistelijan kiire oli, kuin hän olisi todella pelännyt minun käsittävän väärin. Jollain oudolla tapaa hänen huolensa suuruus oli - voisinko ehkäpä sanoa hellyyttävää? Oli mitä hyvänsä, Noelin sanoessa härnäävän tuntemuksen olevan positiivinen eikä mitään inhottavaa, tunsin outoa lämpöä. Nyökäytin päätäni ymmärtäväisesti.
"Tajuan kyllä, mitä tarkoitat. Pystyn samaistumaan kuvailemaasi", vakuutin hänelle ja huomasin ääneni olevan himpun normaalia hitaampi, pehmeämpi ja rauhallisempi, ei niin kärkäs ja terävä kuin yleensä viskoessani kannanottoja ja analyyseja. Noel ei ehkä itse pitänyt itseään taitavana itseilmaisussa, mutta hän oli onnistunut kiteyttämään minunkin myrskyävät ja ristiriitaiset tunteeni yhteen virkkeeseen: Tämä vaivaa minua, mutta miellyttävällä tapaa. Niin pähkähullua kuin se onkin.
Puuskahdin pienesti, kun Noel torppasi ideani jutella ongelman auki. "Tuo on oma perspektiivisi ja oman itsekriittisyytesi ääni, sillä et ole lainkaan onneton keskustelija, jos käsiteltävä aihe on sinulle mielenkiintoinen", näpäytin häntä, sillä pistää vihaksi, kun ihmiset aliarvioivat ja vähättelevät taitojaan. Kyllähän minä tiesin, millä upealla ja inspiroivalla tavalla Noel syttyy, kun hän puhuu esimerkiksi omasta lajistaan. Täten olisi silkka valhe väittää, etteikö hän osaa keskustella - täysin eri asia on, haluaako hän.
Suoristin ryhtiäni yrittäessäni miettiä, mitäs nyt, jos puhuminen ei kerta maistu hänelle. Yksinäänkään on turha alkaa höpöttämään ja saarnaamaan, ratkaisun pitäisi löytyä vuorovaikutuksesta. "No, jos keskusteleminen ei sovi sinulle, mitä ehdottaisit meidän tekevän?" kysyin melko jämäkästi, sillä olin jo yrittänyt tarjoilla useampaa vaihtoehtoa ja luovuuteni alkoi ehtyä.

Nimi: Sonya

11.08.2018 23:08
Marina//
"Kyllä, isi", vastasin piruileva virne kasvoillani ja nostin käteni ilmaan antautumisen merkiksi. Ludon pyyntöä kiltisti noudattaen en hievahtanutkaan, pyörittelin vain malttamattomasti rakasta sormustani käsissäni - siitä oli muotoutunut nopeasti aseen löytymisen jälkeen pinttynyt tapa. Hipelöin tummaa metallia säännöllisesti tajuamatta edes tekeväni sitä. (Side note: sellaiseen LOTR klonkkutyyliin, hehee ;D)
Katseeni seurasi tarkkana Ludon liikkeitä, vaikken sinällään kytännyt, mitä ukko pakkaili mukaan tälle "seikkailullemme". Kunhan tarkkailin, kuten aina. En kyennyt olemaan katsomatta kanssani samassa tilassa olevia ihmisiä, oli kyseessä sitten tuttu tai tuntematon.
Pieni hymy väreili kasvoillani, oli oikeastaan jollain tavalla ihanaa päästä taas Ludon kanssa töihin. Viimeisestä yhteisestä keikastamme oli jo vierähtänyt järkyttävän pitkä aika, jos ei siis lasketa sitä, että sattumalta pimeyden olentoihin törmätessämme listimme heidät. Nyt oli kyseessä oikea, suunniteltu ja tärkeä tapaus. En voinut sanoa jännittäväni, mutta innokasta adrenaliinia tuntui olevan liikkeellä.

Noel//
"Ei minuakaan vaivaa varsinaisesti", korjasin heti, melkein hätkähtäen. Vaivata oli hieman huono termi, niin kovin negatiivissävytteinen. Katseeni laskeutui alaviistoon, kun haroin hiuksiani mietteliäästi ja päivän selvästi vaivaantuneen oloisena, joten sanani sotivat olemustani vastaan.
"Tai no vaivaa, mutta sillein positiivisesti", yritin selventää surkein tuloksin. On tämäkin nyt saakeli soppa. Ei taida tämä härkää sarvista tarttuminenkaan johtaa mihinkään muuhun kuin härkätaistelijan hitaaseen kuolemaan... Olimme tuomittuja. Tomás oli tuominnut meidät tähän vaikeuteen. Perkele.
Katseeni tummeni Ambrosen ehdottaessa puhumista ja katsoin häntä hetken, kuin ehdotus olisi ollut aivan järjetön. "Kyllähän sinä tiedät, etten minä ole mikään kummoinen keskustelija...", sönkötin surkean vastaukseni. Totta helvetissä haluan keskustella siitä, en vain tiedä mitä hittoa sanoisin!
Tai oikeastaan en ehkä haluaisi keskustella, en juuri nyt. Ehkä huomenna tai viikon päästä... Juuri nyt voitaisiin vain saattaa loppuun se mikä aloitettiin...

Nimi: Frosty

31.07.2018 22:30
Deva//
Cristea oli kasvotusten tavattuna samanlainen diiva kuin mediassakin – Devan hiljaisen ihailun kohteen käytös oli perin ylimielistä. Hän pohdiskeli itsekseen, oliko kuuluisuus kihahtanut hattuun vai oliko Cristea ollut tuollainen aina, siinä samalla lapasista roikkuvia tupsuja hermostuneena näperrellen ja pälyillen ympärilleen kuin pakotietä etsivä eläin, osaamatta asettaa katsettaan yhtään mihinkään.
Hetkeksi nuorukainen ehti jo huolestua: muotisuunnittelija ei selvästikään arvostanut rivien välistä luettavissa ollutta pyyntöä toistaa sanomansa englanniksi. Vastaus kuitenkin tuli, tosin ei millään muotoa miellyttävä. Olihan Deva jo tottunut siihen, että hänen erikoista pukeutumistyyliään arvosteltiin joko tuomitsevin katsein tai sanoin, tässä tapauksessa molemmin, mutta aina se tuntui yhtä ikävältä, nostatti häpeän punan poskille ja tökkäsi kipeästi rintakehän tienoille.
”Y-ymmärrän näkökan-kan-kantanne”, hybridi onnistui sopertamaan kengänkärkiään tuijotellen. ”M-mutta minä itse pi-i-i-dän siitä.”
Saman tien hän jo lennätti kädet suunsa peitoksi järkyttyneenä omista sanoistaan. Hyvänen aika, ei hänen noin pitänyt sanoa!

Skylla//
Säpsähtely oli selvästikin tarttuvaa – kun Puja hypähti ilmeisen säikähtäneenä kääntyessään ympäri, hypähdin itsekin. Nojauduin vaistomaisesti hiukan kivenhenkeen päin ja tarkastelin hänen kasvojensa värisävyä kulmat huolestuneessa kurtussa. Kalpea hän ei enää ollut, pikemminkin punainen, ja kääntyi taas ympäri. Pitäisikö tästäkin huolestua?
Kysymykseni Pujan voinnista aiheutti jo tutuksi tulleen kiukunpuuskan. Astahdin säikähtäneenä pari askelta taaksepäin.
”Älä viitsi, ei sinulla kaikki hyvin ole”, sanoin vastaan toinen kämmen stop-merkiksi eteen nostettuna. Olin ihan tosissani huolestunut Pujasta, tosin jokin ärsyttävä ääni takaraivossa komensi palaamaan veteen ja uimaan kauas pois äkäisen henkiolennon luota.

Nimi: Harley

31.07.2018 22:22
Ludovic//
Jaaha, miten kiva kuulla, että tässä talossa elämää nähneen konkarin oppeja ei arvosteta paskaakaan. Myönnetään, ettei tämä ole mikään luksuslukaali, mutta yrittäisivät nyt jumalauta olla pahentamatta tilannetta sottapyttyilemällä. Huokaisin syvästi pettyneenä ja äreissäni, mutta en jaksanut ruikuttaa enempää, pelkkää ajanhaaskausta voivotella turmeltuja lattioita, senkus kuuraan ne uudelleen. En kuitenkaan kiirehtinyt pää kolmantena jalkana mopinvarteen, vaan aioin tiedustella, missäs Marina on samoillut koko illan - sopii toivoa, ettei kyseessä ollut mikään joutava hukkareissu -, mutta hän ehtikin aloittaa löydöistään raportoinnin ennen kuin ehdin kyselemään mitään. Kohotin toista kulmaani kiinnostuneesti kapun jakaessa ilouutisensa.
"No siinä olet oikeassa, en haluaisi", totesin vakavana. Kannatin sataprosenttisesti suunnitelmaa hankkia hyppysiimme kunnon kartasto, mutta polttaisin käämini, jos Marina luuli voivansa porhaltaa omin voimin jonkun vahvan otuksen omaisuutta anastamaan - tai sanotaanko nätimmin että lainaamaan. Olkoot vain sakkimme kunnianarvoisa johtaja ja helvetinmoinen metsästäjämestari, mutta olisi idioottimainen virhe kaatua sen vuoksi, että sattui yliarvioimaan kykynsä tai aliarvioimaan vihollisensa.
"Eiköhän sitten valmistauduta seikkailulle, turhaan tässä seisoskellaan ja paskaa jauhetaan", murahdin ja käännyin hakeakseni tärkeimmät kamppeet. Pysähdyin kuitenkin hyvin äkisti vaivaisen metrin edettyäni. "Älä luulekaan saapastelevasi peremmälle, kullanmuru. Paikka siinä", komensin tuimasti melkein kuin rakkikoiraa käskyttäisi, sillä vannon repiväni pelihousuni, jos palattuani eteisen kurapitoisuus on tuplaantunut. Marssin sitten matkoihin noutamaan revolveria ja lääkintälaukkua huomattavasti ripeämmin kuin saapuessani.

Ambrose//
Katselin sivusilmällä Noelin selkää odottaen vastausta, jota sitä ei kuulunut. Ärsyttävää, aivan kuin hän tahallaan leikkisi, ettei muka kuule minua. Huokaisin hiljaa turhautuneesti, mutta päätin antaa olla, pitäkööt herra mykkäkoulua jos mököttäminen huvittaa. Siirryin tuijottamaan vastapäistä seinää, käpertyen tiukemmin kasaksi. Upposin pohdinnoissani äkkisyvään, pyöritellen hajamielisenä yhtä hiussuortuvaa sormeni ympärille ja nakertaen alahuultani kuin keskittyen kuumeisesti ratkomaan mahdottomia matemaattisia yhtälöitä. Hmph, järjetöntä absurdiutta koko ilta, oli ehdottomasti suuri virhe antaa Tomásille vapaus ja vastuu syntymäpäiväjuhlien ohjelmanumeroista mielivaltaisesti. Oltaisiin tältäkin farssilta vältytty.
Hätkähdin hiukan, kun yhtäkkiä Noelin ääni herätti minut todellisuuteen. Käänsin meripihkaisina kiiluvat kissansilmäni hämilläni hänen puoleensa, ryppy ilmestyen otsalleni kurtistaessani kulmani hartaasti. En ollut edes varma, miten reagoida kysymykseen. Että vaivasiko? Kyllä ja ei. Komeron tapahtumat ja niiden kelaaminen filminauhana eestaas mielessäni härnäsi, piinasi, vainosi ja vihastutti, mutta silti sai innon ja ilon kuplimaan vatsanpohjalla. Sekavaa tunnekirjoa ja ajatusten myrskyä ei pystynyt pukemaan sanoiksi ymmärrettävästi.
"Ei suoranaisesti vaivaa", sanoin hetken emmittyäni, painottaen viimeistä sanaa merkittävästi, lähes ärsyyntyneen kuuloisena. Huoahdin pienesti, mutta kärsimättömästi yrittäessäni keksiä osuvamman verbin, jollaista ei vaikuttanut löytyvän. "Pikemminkin mietityttää", valikoin viimein sanan, joka tuntui vaihtoehdoista rehellisimmälle ja kuvaavimmalle. Äänensävy oli vaikeasti tulkittavan neutraali.
Katsoin tovin katonrajaa liikkumatta, mutta käänsin rintamasuuntani luistelijaan päin hitaasti. Tutkin hänen kasvojaan miltei jonkin signaalin toivossa. "Sinua se siis ilmeisesti vaivaa", totesin hivenen kysyvästi. "Haluatko... keskustella siitä?" ehdotin. Kokeilin jäätä kepillä ja tiesin sen.

Nimi: Sebarus

31.07.2018 20:14
Alistair//
En niellyt rouvan sepityksiä, mutta päätin olla painamatta asiaa sen enempää. Hän kertoisi jos haluaisi, eikä se minulle kuulunutkaan.
"Olen samaa mieltä", vastasin hänen huomioonsa tavallisuudesta. Sitten jäin katsomaan, kun Calypso jäi hiljaa tuijottelemaan merelle päin, ja hetken päästä aloin jo miettimään, josko nainen oli saamassa slaagin. Päätin odotellessa pukea kivillä makaavat vaatteet päälleni.
Pysähdyin kesken takin pukemisen kuullessani yhtäkkisen kutsun teelle. Pistin takin siististi päälleni silmäillessäni naista epäluuloisesti. Miksi hän halusi minut juomaan teetä? Ettei hänellä sittenkin ollut joku juoni?
"Luuletko sinä että...", olin jo kieltäytymässä, kun aloin tulla toisiin ajatuksiin. Hän oli ollut ystävällinen tähän saakka, joten ehkei hänestä ollutkaan vaaraa.
"Tiedätkö mitä? Tee voisi sittenkin olla virkistävää. Toki."

Aidan//
Huomatessani Charlien lampsivan vierelleni, vedin itseni paloportaiden reunan yläpuolelle, kallistuin taaksepäin ponnistaen ja vedin polveni kiinni rintaani, laskeutuen voltilla takaperin voltilla maahan. Sitten käännyin hymyillen Charlien puoleen, pistin käsivarteni hänen olalleen, ja lähdin johdattelemaan häntä pois sivukujalta (?).
"Charlie, kerrohan, tykkäätkös sinä naisista vai miehistä? En tuomitse kumminkaan päin...", sanoin nostaen avokämmeneni pääni sivuille melkein puolustelevaan asentoon, "...mutta se olisi hyvää tietää tämän illan vuoksi".

Carrick//
"Hienoa, kiitos", vastasin Bertrandin tarjouksesta yöpyä henkilökunnan asumuksissa milloin vain. Vanhan majatalon kellari ei toki ollut mikään kaikista hohdokkain yöpymispaikka, mutta en valittanut. Oli sitä pahemmassakin paikoissa nukuttu.
"Olette aivan oikeassa, herra Loyal", vastasin. Pitihän minulla olla myös aikaa keksiä uutta materiaalia.
"Kuinka usein te ajattelisitte minun esiintyvän täällä? Olisi varmaan järkevää muodostaa jonkinlainen aikataulu, jotta tiedän milloin tänne tulla", ehdotin.

Nimi: Sonya

30.07.2018 21:54
Marina//
Ludon raahautuminen näkyville surkean tukikohtamme syövereistä tuntui kestävän ikuisuuden, ja naputin kärsimättömästi lattiaa jalallani seistessäni siinä tuimana kädet ristissä. Lopulta papparainen sai aikaiseksi ilmestyä eteeni, ja heti ensimmäisenä hänen tietenkin piti alkaa vikisemään jostain helvetin kurasta matoilla. Huokaisin tuohtuneesti ja pudistin päätäni. "Joo joo, opetit kyllä", murahdin silmiäni pyöräyttäen, tehden hyvin selväksi, ettei oppi ollut mennyt perille.
"Tällä läävällä ei kuitenkaan ole enää merkitystä, pääsemme pian pois", jatkoin sitten huomattavasti innokkaampaan sävyyn, ja jopa pieni virnistys levisi kasvoilleni. Katsoin hetken Ludoa silmät kultaisina kiiluen, kuin antaen jännityksen tiivistyä.
"Onnistuin vihdoin saamaan kunnollisen johtolangan unelmien tietolähteen, sekä ennen kaikkea karttojen, jäljille. Niiden hallussapitäjä taitaa kuitenkin olla melkoisen voimakas, joten ajattelin, ettet ehkä haluaisi minun rynnistävän sinne yksin", selitin.

Noel//
Yritin parhaani mukaan käyttäytyä samalla tavalla kuin olin käyttäytynyt Ambrosen seurassa kuukausia aiemmin: ei hermostumista, ei raivokasta sykettä, ei hengenahdistusta. Vain synkkää huumoria ja loputtomia kiistelyitä politiikasta, ihmisarvoista ja maailmanrauhasta
Yritys oli kuitenkin täysin tulokseton. En saanut rauhaa hetkeksikään. En kyennyt edes kunnolla reagoimaan Ambrosen kuiviin vitseihin saatika muihin kommenteihin. Lauseet menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, keskittymiskykyni oli laskenut miinukselle.
Kuuma. Niin todellakin, täällä on älyttömän kuuma. Ehkä sen takia vain ahdistaa... Pitäisi avata ikkuna. Kohottauduin hieman kääntäen katseeni ikkunalle, josta levittyi kuun valoa yllemme, aikeenani kiiruhtaa repimään se auki. Mutta perkele, sehän oli jo levällään. Oli ollut monta päivää. Ilma huoneessa tuntui viileältä ihoani vasten, mutta silti tuntui kuin palaisin karrelle.
Painoin taas pääni tiukasti tyynyyn ja purin hammastani. Pitäisikö vain heittää Ambrose pihalle? Se varmaan ratkaisisi kaiken. Muutamaksi sekunniksi ehkä... Voi helvetin helvetti nyt oikeasti. Ei tämä voi jatkua näin. Täytyisi vain kohdata asia ja lopettaa tämä alitajuinen pakoilu.
Nousin yllättäen istumaan ja käännyin Ambroseen päin. Hetken vain katsoin häntä ilmeettömänä, nielaisten muutaman kerran hermostuneesti. "Vaivaako se komeron episodi sinuakin?" sain lopulta kysyttyä.

Nimi: Harley

20.07.2018 18:36
Gryselda//
Virnistin vinosti Adrianille, kun hän liittyi seuraani kiskomaan vaatteet päälle. Tuuli ei juuri puhaltanut näin peilityynellä säällä, joten kostea ilma seisoi ja teki kesäyöstä niin hiostavan kuuman, etten loppujen lopuksi nähnyt järkevää syytä pukeutua, mitä nyt nopeasti pörrötin vettä valuvat hiukseni kuiviksi paidallani. Urheiluliiveillä ja mummoalkkareilla lähdin nilkuttamaan tomerasti samaan suuntaan, josta olimme saapuneet järven rantaan, ja huidoin kädellä varjoherraa mukaan.
Tohtori Adrianin ensiapu auttoi hieman; siteen ansiosta pysyin pystyssä huojumatta ja ilman rähmälleni kaatumisen pelkoa. Irvistin silti melkein jokaisella askeleella ja kävelin nilkka oudosti mutkalla yrittäessäni estää painon laskeutumisen kolhaisun saaneelle jalalle. Hittolainen kun teki kipeää, vaikka on sitä uran varrella tuhannesti pahempiakin vammoja saatu pajalla rautaa takoessa että lentohärvelien kanssa värkätessä. Ruikuttaminen ja luovuttaminen eivät sitä paitsi kuulu saati tule ikinä kuulumaan sanavarastooni, ei auta itku markkinoilla, joten leuka päättäväisesti pystyssä ja hammasta purren marssin ehkä vähän tarpeettomankin hurjaa tahtia eteenpäin, sillä eihän minnekään tulipalokiire ollut.
Pysähdyin hiukan hätkähtäen, kun käyskenneltyämme muutamia minuutteja villilupiinien reunustamalla metsikköpolulla Adrian ehdotti kantavansa minut kotiin. Mulkaisin häntä epäuskoisena, ellen hitusen pöyristyneenä ja vihaisena. Haloo, vaikutanko mä muka oikeasti neidolle pulassa? Meinasin jo hörähtää, että ei kiitti, selviän kuules omillani ja itsekseni paremmin kuin hyvin, mutta tajusin, että rajaton jääräpäisyyteni se tässä oikuttelee. Äly hoi, kyllä voit hyvällä omallatunnolla antaa kaverisi auttaa.
"No jos tän kerran", naurahdin ja muksautin Adriani hellästi nyrkillä olkavarteen. Linkutin miehen taakse ja yritin miettiä, pääsisinkö ponnistamaan ihmisratsuni kyytiin tuosta vain, kun meillä on aikamoinen pituusero. Pienen kiemurtelun kautta onnistuin keplottelemaan itseni reppuselkään tukevasti.
"Kiidä kuin tuuli, kuninkaallinen orini", komensin vitsikkäästi ja osoitin sormella eteenpäin.

Tomás//
Mua ei herättänyt idyllisesti verhojenraosta kajastava aamuauringon säde, vaan jyskytys ohimoissa. Helkkari, ei ole koskaan hauskaa havahtua päänsärkyyn, mutta näin se yksi ylimääräinen viinimukillinen kostautuu. Kymmenisen minuuttia kääntelin kylkeä peitoissa, puristaen silmiä tiukasti kiinni kuin epätoivoisesti haluaisin paeta takaisin höyhensaarille. Uni ei valitettavasti rientänyt pelastamaan, joten vääntäydyin kankeasti istumaan sängynreunalle, hieroen krapulaisena takaraivoani. Auts, ei kiva. Ei sentään vaikuttanut sille, että lentäisi laatta, mikä on hyvä merkki.
Koottuani väsynyttä itseäni kasaan katseeni siirtyi hitaasti olkani taakse Mickaihin, joka tuhisi söpönä vällyjen välissä. Sydänkäyräni rikkoi henkilökohtaisen ennätyksensä korkeushypyssä, ja mun naamalle levittyi välittömästi valtava, onnellinen hymy. Jumalaisen hyvännäköinen kundi upeine alastomine tanssijankroppineen pötköttelee sormieni ulottuvilla omassa sängyssäni, herranisä, kyllä tämän darran kärsiminen on intohimoisen yömme arvoista. Olin sitä paitsi uutta jännittävää kokemusta rikkaampi, koska jos alkoholihuurut eivät sekoittaneet muistikuviani täysin, päädyin toppaamaan ja, vau, ei kuulkaas ollut pöllömpää. Tässähän tuntee olonsa raavaaksi urooksi, kuka tietää vaikka musta pikku bottompojasta kuoriutuu dominoiva alfa.
Autuas hymy naamalleni liimautuneena ja perhosia vatsassa jäin ihastelemaan rauhallisesti uinuvaa Mickaita (pyh, suu kiinni, ei toisen nukkumisen tuijottaminen ole karmivaa). Mut ampui alas pilvilinnoista raivokas koputus ovella. Säikähdin niin hirveästi pamausta, että olin vähällä saada slaagin ja kipata kuperkeikalla alas sängyltä. "Jeesus Kristus", pihahdin järkyttyneenä ja pitelin sydänalaani.
"Tomtom! Ootsä siellä?" Shanin topakka ääni huusi. Lisää kärsimätöntä koputtelua ja kahvan rynkyttämistä.
Voi ei, tietty kämppikset päättävät rysäyttää paikalle pilaamaan romanttiset unelmointini, kiitti niinku kamalan paljon tästä ylläristä. "Paska", kirosin hiljaa ja korjailin samalla hädissäni räjähtänyttä kiharapehkoani. Pomppasin ylös rientääkseni avaamaan, mutta puolimatkassa tajusin kekkuloivani nakupellenä, joten heittäydyin polvilleni lattialle kalastamaan alushousuja kaiken kaman keskeltä.
"Tom! Oletko elossa?" Paola kyseli sen tuntien luultavasti oikeasti huolestuneena.
"Joojoo, täällä ollaan!" huikkasin pikaisesti kesken vaatekasan kaivelemisen.
"No ovi auki perkele ja äkkiä, liikettä niveliin", kuului tiukka vaatimus vuorostaan Shanin suusta.
"Rauhottukaa! Oota nyt pikkupikkuhetki", ähkäisin. Vihdoin löysin etsimäni ja kiskoin pöksyt jalkaan samalla, kun loikin huoneen poikki. Hengästyneenä käänsin avainta lukossa ja työnsin oven puoliksi auki, niin ettei vastapuolella seisova voinut kuin kurkistaa sisälle ohitseni.
"No mutta hei, Shan, Lala, mitäs teille neideille kuuluu tänä kauniina aamuna?" lurittelin sädehtivästi hymyillen ja nojasin epäilyttävän rennosti ovenkarmiin. Mun kämppikset eivät valitettavasti olleet idiootteja, joten niiden ilmeistä näki heti, etteivät ne uskoneet sekuntiakaan, etten muka piilotellut jotakin tai pitäisikö sanoa jotakuta kamarissani. Vilkaisin salaa taakse nähdäkseni, joko Mickai oli valveilla.

Domenico//
Saari oli paistatellut kovissa helteissä useamman viikon, ja pitkä sateeton kausi sai kasvit nuukahtamaan ja ajoi asukkaat viilentymään varjoihin. Auringon porotus miltei poltti ihoa, mutta toisaalta se muistutti minua lapsuuden suloisista kesistä täynnä mansikanmakuista jäätelöä ja purjeveneiden katselua satamalaiturissa. Minäkin pysyttelin päiväsaikaan ilman ollessa kuumimmillaan visusti sisätiloissa lueskelemassa kirjoja, mutta illansuussa uskaltauduin ulos käymään reippaan mittaisilla kävelyillä, jotteivät kaikki päivät vierähtäisi yksin passiivisena istuskellessa.
Suuntasin taas tutuksi tulleelle reitilleni kohti rantaa, sillä vaikka uimapelko piti minut poissa vedestä, oli minusta erittäin mukava kuunnella aaltojen kuohua sekä lokkien naurua. Aurinko laski jo taivaanrantaan, mutta ilma pysyi sinnikkäästi hiostavana. Vaikka suolainen merituuli puhalsi ulapalta helpottamaan tukaluutta ja vaikka minulla oli ylläni vain beiget vyöshortsit ja puolihihainen puuvillapaita, oli oloni hiukan nihkeä. Koska toinen sandaalini oli hukkunut viime vuonna, jouduin käyttämään purjehduskenkiä, mikä ei yhtään auttanut - rantaan päästyäni kuitenkin riisuin kengät kokonana ja jatkoin paljain jaloin, nauttien pehmeästä hiekasta.
Pysähdyin seisomaan sileälle rantakivelle, jonka reunoja valkoiset aallonharjat nuolivat. Hengitin syvään suolan tuoksua, siristelin silmiäni katsellessani kirkkaasti kimmeltävää horisonttia, vaaleanpunaisia pilviä. Kuten aina tänne saapuessani, juolahti mieleeni ensimmäiseksi Kri. En ollut tavannut meren suojelijaa aikoihin. Toivottavasti hän voi hyvin.

Charlie (Dante)//
Sarvipäinen mies vahvisti, että sateenhengen olettamus oli osunut oikeaan. Hän ei pahastunut, eikä luultavasti ollut kykeneväinenkään loukkaantumaan siitä, ettei uusi kollega etukäteen tunnistanut häntä nimeltä, ei hän olisi sitä odottanutkaan. Charlie nyökäytti päätään lyhyesti ja verkkaiseltaan, harmaat silmät tuijottaen räpäyttämättä Danten kasvoja, mutta varsinaisesti keskittymättä niihin, kuin hän olisi pikemminkin katsonut suoraan maanhengen metallisen ruumiin lävitse.
"Minua kutsutaan Charlieksi", hän esitteli itsensä pienellä viiveellä samaan tasapaksuun, värähtämättömään ja lämmöttömään ääneen. Luisevat sormet työnsivät puolikuun muotoisia silmälaseja ylöspäin nenänvarrella hitaalla, mekaanisella liikkeellä. "Kuulun vedenhenkiin. Olen sateenhenki", hän tarkensi toimenkuvansa.
Kohteliaisuuden nimissä olisi ollut asianmukaista ja ystävällistä sanoa, että Charliesta oli hauska tutustua, mutta hän ei ymmärtänyt ihmisten etiketin päälle kuin hatarasti pinnallisin puolin, joten ei vaivautunut korulauseisiin. "Sinun odotetaan saapuvan seuraavaan kokoukseen", hän sen sijaan ilmoitti virallisena, että maanhenkeä kaivattiin henkien yhteisissä palavereissa. Henkien rivit olivat olleet liian kauan vajaat Danten potiessa hengeksi muuttumiseen yhteydessä esiintyvää koomaa, joten oli korkea aika, että kaikki päähenget olisivat paikalla neuvottelupöydässä, onhan se johtajien velvollisuus.

Nimi: Harley

17.07.2018 17:41
Ludovic//
Muut ryhmäläiset olivat seikkailemassa missä lie omilla teillään, joten pyhitin helteisen lomapäivän kotiaskareiden parissa huhkimiselle. Kun vihoviimein sain illansuussa työlistan viimeisenkin tehtävän yliviivatuksi, viimeisen pyykkikasan viikatuksi ja viimeisen lautasen kiillotettua tahrattomasti, istahdin vanhaan nojatuoliin pitämään hyvin ansaittua taukoa Vernen kanssa. Ehdin vasta ottaa ensimmäisen kulauksen höyryävästä kahvistani, kun kuulin Marinan huhuilevan minua eteisestä.
Niinpä tietenkin, heti kun pääsin levähtämään. Läimäytin kupin sekä romaanin pöydälle ärtyneesti, raskaasti huokaisten ja taittelin silmälasini v-aukkoisen paidan rintataskuun siivosti. "Tullaan tullaan", ilmoitin läsnäolostani johtajalleni kärttyisällä huudahduksella, kun kampesin itseni hiukan vaivalloisesti ylös tuolista. Perkele, polven vanha vamma se taas vihoittelee, ei tässä enää olla nuoria ja vetreitä.
En kiirehtinyt nilkuttaessani tukikohdaksemme valtaamamme hökkelin pääovelle. Nähdessäni eteisessä odottavan Marinan en tervehtinyt häntä hurmaavalla hymyllä, vaan vihaisella mulkaisulla, ristien käsivarret vakavasti rintakehälleni. Osoitin vasurilla kuraisia jalanjälkiä. "Ja mitäs helvettiä tuo on? tivasin selitystä, miksi vasta moppaamani lattia oli taas rapainen.
"Enkö muka opettanut teitä pyyhkimään kenkänne ennen kuin saapastelette sisälle sotkemaan kaikki paikat?" murahdin happamana kuin lastensa riehumiseen kyllästynyt isä. 7 Sinsin kanssa eläminen tällaisena seniorina välillä kyllä tuntuikin siltä kuin kasvattaisi kuutta aikuista kakaraa.

Ambrose//
Rasittavaa, en yksinkertaisesti löytänyt siedettävää istuma-asentoa. Vääntyilin ja kääntyilin aloillani, mutta mahdollisimman vaivihkaa ja lakanoita kahisuttamatta, jotta Noel ei kiinnittäisi liikaa huomiota outoon kiemurteluuni. Lämmin kesäyö hiosti, levottomuus piinasi. Ajatukseni pyörivät väkkärää uskomatonta vauhtia, ja katseeni nauliintui itsepäisesti uudelleen, uudelleen ja uudelleen vatsallaan makaavan Noelin paljaaseen selkään, lihaksiin ja ihon alta esiin pistäviin lapaluihin. Saatoin olla vain olla sekoamassa, mutta huuliani miltei tuntui pistelevän ja polttavan, aivan kuin komeron suudelmat olisivat palanneet kummittelemaan. Yritin nuolaista kihelmöinnin pois tuloksetta.
Kurtistin kulmiani hiukan hämilläni luistelijan vastaukselle. No, totta puhuen en minäkään olisi voinut kuvitella pystyväni nukahtamaan, en tässä tukalassa ja kiihtyneessä olotilassa - kroppani ja aivoni olivat ylikierroksilla, eivät valmiina yöpuulle. Noelin insomniapuheet olivat kuitenkin melko radikaaleja.
"Toivottavasti vain liioittelet, tai muuten minun pitää huolestua", totesin lopulta hiukan kuivalla huumorilla, sillä oletin miehen vain dramatisoivan, mutta naamani säilytti vakavuuden. Minua kalvoi pieni epävarmuus, mikä ihmeen murhe häntä nyt voisi niin valvottaa, ettei hän mukamas enää koskaan saisi unen päästä kiinni.
Mahaani pisteli, ja vedin pitkät jalkani tiukasti rintakehääni vasten, laskien leuankärkeni polvilleni ja nojaten seinään takanani. Hämärässä tuijotin Noelia tarkkaavaisin silmin, pupillit viiruina, ilme tulkitsemattomana. Hiljaisuus tuntui tuskallisen raskaalle, mutta minulla ei ollut harmainta aavistusta, mistä repäistä puheenaiheen, jolla rikkoa tämä kummallinen jännitte. Hitto, ehkä pitäisi vain toivottaa hyvät yöt, kaivautua peittoon ja teeskennellä nukkuvaa. Pakoilu ei kuitenkaan olisi yhtään tapaistani.
"No, jos yritämme kuitenkin alkaa nukkumaan? Vai haluatko mieluummin jutella jostakin?" puoliväkisin keksin ehdotuksia, mitä tekisimme, sillä paikoillaan junnaaminen alkoi koetella hermojani. "Rehellisesti sanottuna minuakaan ei väsytä. Nyt on vielä niin kuumakin", lisäsin huokaisten ja yritin viilentää itseäni löyhyttelemällä kasvojani.

Nimi: Sonya

13.07.2018 21:38
Noel//
Makasin vatsallani ja painoin kasvojani tiukasti tyynyyn, leikilläni yritin melkein tukehduttaa itseni. Kuuntelin Ambrosen rauhallisia askeleita hengittämättä. En vilkaissutkaan tulijaan päin, yritin vain keskittyä rauhoittumiseen. Ei tästä elämästä tulisi mitään, jos Ambrosen läsnäolo saisi jatkossa aina aikaan tällaisen raivon, ilon, himon, ahdistuksen ja ties minkä sekamelskan.
Muuttujan perkele meni kuitenkin kysymään kysymyksen, joten minun oli pakko kääntää pääni hänen suuntaansa ja hengittää. Sydämeni syke kiihtyi heti huippulukemiin, kun silmäni tavoittivat lähelleni istahtaneen Ambrosen. "Ei yhtään. Päinvastoin en saa unta varmaan enää ikinä", vastasin vaivalloisesti ja puristin tyynyäni rystyset valkoisena.
Kurkkuni tuntui kuivalta ja yritin epätoivoisesti nieleskellä oloa paremmaksi, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Alitajunnassani joku pieni seksuaalinen peto huusi, että käy päälle vain, mutten todellakaan olisi kyennyt sellaiseen. En ikinä uskaltaisi. Olin käyttänyt kaiken rohkeuteni silloin, kun ensimmäisen kerran suutelin Ambrosea selvin päin.
Aaargh, miksi tämä on tällaista?!? Olisinko voinut ihastua vaikka johonkin tyhmään blondityttöön?
Tai siis. En ole ihastunut. En sitten yhtään. Olemme vain ystäviä. Ystäviä...

Marina//
Pamautin sisään surkeaan tukikohtaamme turhia kenkiä kopauttelematta ja kurat jaloistani levisivät yllättävän siistille lattialle. Näiden uusien johtolankojen lyötä voisimme saada kartan ja kunnollista tietoa alueen tarjoamista mahdollisuuksista, ja sitä myötä voisimme jättää myös tämän heikkolaatuisen piilopaikan. "Ludo, oletko täällä?" kailotin luolan kylkeen kyhäillyn talon perukoille, malttamatta itse kävellä laajaa asumusta läpi miestä etsien.

Nimi: Harley

11.07.2018 23:54
Ambrose//
En voi väittää, etteikö korvaani särähtänyt se, että Noel kutsui minua parhaaksi ystäväkseen. Sen ei olisi järjellä ajateltuna pitänyt olla mitenkään hätkähdyttävä titteli - olimmehan samalla aaltopituudella asiassa, sillä minäkin mielsin hänet Rebeccan ohella omaksi parhaaksi ystäväkseni, jos nyt muka oli välttämätön pakko asettaa ystävät tärkeysjärjestykseen.
Sanavalinta sai minut pysähtymään kesken kynttilöiden sammuttelun muutamaksi millisekunniksi täydellisesti, aivan kuin olisin leikkinyt hengen pidättelemistä veden alla kuivalla maalla. "Niinpä kai sitten", lopulta totesin vain tyynesti, hämäävään rauhallisesti ja arkisesti, vaikka todellisuudessa sydämeni takoi taas hiukan tiheämmin ja pääni kakofoninen surina voimistui.

Kuoriuduin vaatteistani erittäin hitaasti, vaikka tavallisesti hoidan moiset rutiinit todella reippaasti ja tomerasti. Tahallista vitkuttelua. Keskittymiskyvystäni oli jäljellä vain mitättömät rippeet - ajatukset jumittivat, harhailivat ja katkeilivat ikään kuin aivoni kieltäytyisivät ottamasta komentoja vastaan. Miten tästä kaikesta tuli näin hämmentävän hankalaa, miksi Tomásin typerä juhlaleikki eksytti meidät tähän muuttuvaan labyrinttiin ilman uloskäyntiä? Hitto, saisipa jostakin helposti ja näppärästi ostettu selkeitä vastauksia ongelmiimme, hippusenkaan logiikkaa. Viikatessani kauluspaitani nojatuolille huokaisin toivoen, että aamu valottaisi asioita.

Vihdoin kipusin parvelle, ylläni enää musta hihaton paita ja laivastonsiniset alushousut. Vatsani päätti heittää kuperkeikan heti, kun näin Noelin loikoilemassa peittovuorten keskellä. Kiivas sydämensyke rummutti tärykalvoja erittäin epämukavalla tapaa, mutta päättäväisesti kömmin peremmälle.
Nuolaisin kuivahtaneita huuliani yrittäessäni ratkoa, mitä tässä pitäisi jutella. Riitaisa ilmapiiri oli onneksi jo laantunut. "On ollut melko pitkä päivä syntymäpäiviä järjestäessä ja viettäessä. Väsyttääkö jo?" yritin viritellä hieman hiljaiseen ääneen, kun kävin risti-istuntaan parin kolmen metrin päässä Noelista.

Nimi: Harley

11.07.2018 23:38
Bertrand//
Isäntä nauraa tirskahteli tyytyväisesti, kun neitokainen oli valmiina nostamaan kytkintä, mutta jo mairea hymy hyytyi tämän viattomalle tyttökullalle vaikuttaneen naisen äkkiarvaamatta iskiessä veitsen vaarallisen lähelle miehenretaleen likaisia näppejä. Loyal oli liian pahanpäiväisesti järkyttynyt liikahtaakseen, joten hädin tuskin edes säpsähti hyökkäystä, kuin myös kiljuakseen, ja vain säälittävän pieni, tukahtunut vinkaisu kähähti kurkun perukoilta. Shokissa hän tuijotti kiiltävää terää, joka törrötti puupöydässä. Milloin, miksi, miten, kuinka ihmeessä tämä sievä nukke voikin paljastua verenhimoiseksi sudeksi lampaan vaatteissa?
Tällaisessa hämyisässä räkälässä hiippaili jos jonkinmoisia roiseja tappelupukareita, jopa murhamiehiä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun Loyal oli ollut vähällä joutua lävistetyksi omassa tavernassaan. Silmät levällään, hämmennyksen sekä puhtaan kauhun kirjo paistaen pärställään hän katsoi tummaverikköä, joka tyynen rauhallisesti oli poistumassa paikalta, ja reittä koristavaa veitsikokoelmaa. 7 Sins? Mitä tämä kaikki höpinä on olevinaan? Miten tämä heitukka kehtaa marssia hänen majataloonsa ja huijata häntä röyhkeästi? Pöyristyttävää! Ennenkuulumatonta!
Bertrand kiskaisi kätensä nopeasti turvaan ja sydän takoi aataminomenassa saakka hänen nielaistessaan hermostuneesti, ukko vapisi kauttaaltaan. Vaikka kuinka viha petkutetuksi tulemisesta virtasi hänen suonissaan, ei hän uskaltanut ruveta räyhäämään ja vaatimaan maksuaan, kun vaakakupissa saattoi olla kallis potti, oma henkiriepunsa. Vasta naisen kadotessa väkijoukkoon hän ponkaisi seisomaan.
"Va te faire foutre!" hän huusi raivosta kihisten ja täristen naisen perään, mutta varmuuden vuoksi hiljaa, ja luetteli perään litanian ranskankielisiä kirosanoja. Kiero, hullu narttu! Tuohtuneena ja nöyryytettynä Loyal tunki silinterihatun syvemmälle päähänsä ja tömisteli takahuoneen puolelle purkamaan kiukkuaan henkilökuntaansa.

Nimi: Sonya

11.07.2018 23:32
Noel//
Tuhahdin vähättelevästi miehen tarjoukselle jäädä sohvalle. "Olethan sinä nukkunut vierelläni parvella jo kerran aikaisemminkin, joten ei kai sillä ole enää niin väliä. Enhän minä nyt parasta ystävääni voi loputtomasti epämukavalle sohvalle potkia", sanoin yllättävän rauhallisesti, ottaen huomioon miten villinä ajatukseni laukkailivat.
Nyökkäsin konemaisesti Ambroselle, kun tämä suunnisti kynttilöitä sammuttelemaan. Itse en olisi varmaan edes tajunnut. Tai oikeastaan tajuaisinhan minä, en vain jaksaisi vaivaantua ennen kuin on aivan pakko. En suinkaan unohtaisi kynttilöitä. Muistasin ne, mutta vaivaantuisin tekemään asialle jotain vasta, kun taloni olisi jo tulessa. Yksi pahimpia luonteen oikkujani, kieltämättä.
Lähdin astelemaan rappusia ylös ja suorastaan revin kauluspaidan pois yltäni, olinhan halunnut siitä eroon jo hyvän tovin. Valkoinen paita putosi käsistäni rappusiin ja hetkeä myöhemmin sukkani ja flanellihousuni jäivät jonnekin jonon jatkeeksi.
Vilkaisin alas vain todetakseni, että Ambrose oli viikannut omat vaatteensa siististi tuolille. Pudistin päätäni ja huokaisin syvään, en voi käsittää tätä yhtälöä. Olemme kuin yö ja päivä. Ei ihme, että hänen kanssaan toimiminen on välillä niin käsittämättömän vaikeaa. Miksi ihmeessä sitten ajattelen koko ajan sitä komeroa, puhumattakaan niistä ensi yötä koskevia mielikuvista, joita alitajuntani ilman lupia tunkee päähäni? Heittäydyin valtavan parvisängyn pohjalle pelkissä mustissa boksereissa, ajatukset ja tunteet sekavana, epätoivoisena ja räjähdyspisteessä.

Nimi: Harley

11.07.2018 23:14
Ambrose//
Välillä en voinut muuta kuin kirota ja manata tapaa, jolla Noelin oikuttelu sai vereni kiehumaan. Olihan minulla melko hurja temperamentti ylipäänsä, mutta hänen seurassaan ajatuksenjuoksuni muuttui niin hiton monimutkaiseksi ja villisti poukkoilevaksi, etten onnistunut kontrolloimaan hiiltymistä yhtä helposti kuin normaalisti. Kismittävintä onkin, millä mysteerikeinolla hän pystyy sekoittamaan pääni näin pahasti.
Noelin varovaisella hymyllä oli minuun rauhoittava efekti - tosin se myös sai minut tuntemaan ilkeän omantunnon pistoksen, koska tajusin, miten epäreilua kivahteluni oli, joten vaisusti käänsin katseeni lattianrajaan. Luistelijan myöntyessä ideaani painua nukkumaan olin täysin valmis ryhtymään petaamaan itselleni sänkyä olohuoneen sohvalle, jossa tavallisesti koisin yökyläillessä, mutta hän heitti ilmoille yllättävän ehdotuksen. Jämähdin tuijottamaan miestä pitkään ilmeettömästi ja epäuskoisena. Oikeasti? Hänkö päästää minut yksityiselle parvelleen? Onko tämä jokin hyvitys kinastelustamme vai mistä nyt tuulee?
"Voisin minä ihan hyvin tähän sohvallekin jäädä, mutta hyvä on", vastasin lopulta selvittyäni yli hämmennyksestäni. Rutistin kulmiani hiukan huolestuneena siitä, miten ihmeessä Noel antoi minulle kulkuluvan armaaseen pikku piilosoppiinsa, kun kävelin hänen ohitseen puhaltamaan kynttilät sammuksiin.
"Mene edeltä, tulen kohta", huikkasin, kun aloin riisumaan päällysvaatteitani tuolinkarmille.

Nimi: Sonya

11.07.2018 22:52
Noel//
Eh? Nytkö hän suuttui minulle? Sinä se tässä hankala olet, helvetti! Miksi sinun pitää aina olla niin pirun poliittinen ja järkevä? Miksei mikään saa sinua todella hätkähtämään? Miksi aina minussa on muka jotain vikaa, jos en saa sanoja suustani tai kykene toimimaan täydellisesti? Hiton perfektionisti!
Se pieni osa minua, joka kykenee syväulotteiseen itseluotaamiseen yritti kimittää, että olemme molemmat aivan yhtä hankalia. Minä olen ehkä se pahempi monessa tilanteessa, mutta sitähän en myönnä. Vaimensin tämän omatunnon tyngän äänen kuitenkin vakiintuneella taidolla ja olin valmis aloittamaan kinastelun.
Sydämeni kuitenkin hypähti kurkkuun ja ahdistus vyöryi niskaani, kun tajusin Ambrosen katsahtavan ulko-oven suuntaan arvioivasti. Aiotko lähteä? Ei, älä. Älä lähde. Hädissäni astahdin jopa pari askelta miestä kohti, kätenikin kohosi hieman kyljeltäni vain haroakseen ilmaa nyrkkiinsä.
Ambrosen ehdotus sai minut kuitenkin rauhoittumaan - hetkeksi. "Joo mennään vain", sanoin hiljaa, soin miehelle jopa pienen, tosin kireän ja jotenkin aran hymyn. Katseeni seilasi pyhälle parvelleni, rakkaaseen yksityispesääni ja sen valtaviin peitto- ja tyynyvuoriin. Sykkeeni nousi pelkästä ajatuksestakin.
Poskeni helottivat punaisina ja epäilin todella, olisiko se hyvä idea, mutta silti ehdotin sitä ääneen. "Voimme molemmat nukkua parvella."

Nimi: Sonya

11.07.2018 22:38
Marina//
Meinasin tulla pahoinvoivaksi siinä istuessani löyhkäävän isännän lähettyvillä. Mies, jos tuota nyt voi sellaiseksi kutsua, oli tarpeeksi ällöttävä ihan kaukaa katsottunakin, puhumattakaan siitä, että kehtasi koskea hiuksiini ja supista korvani juuressa. Nyt täytyi kuitenkin sinnitellä. Vielä muutama sekunti tätä roolia.
Painoin jokaisen sanan mieleeni tarkasti yksityiskohtia myöten. Tiesin satavarmaksi, että noidasta, oli hän kuinka omintakainen tahansa, olisi minulle enemmän hyötyä kuin tästä huijarista.
Saatuani haluamani tilanne oli sillä selvä. Yleensä oli järkevää ja hyödyllistä poistua tilanteesta rooliaan edelleen ylläpitäen, mutta tämän lurjuksen halusin yllättää. Sitä paitsi hän on kova mies juoruilemaan - ei haittaisi yhtään, jos 7 Sinsin maine leviäisi tällä saaren pahasella hieman.
"Minä menen kyllä", tokaisin omahyväinen, tyytyväinen hymy huulillani. Katseeni laskeutui isännän oikeaan käteen, joka lepäsi pöydällä sormet sopivasti levällään. Yhdellä sulavalla liikkeellä, ääntäkää päästämättä ja ulkopuolisten silmin melkein liikkumatta nappasin veitsen reideltäni vaatteiden suojista ja iskin sen miehen etu- ja keskisormen väliin, antaen sen upota syvälle aitoa mahonkia säälittävästi jäljittelevään halppispuuhun.
Nousin eleettömästi seisomaan, langettaen varjoni miehen siluetin ylle. "Kiitän vilpittömästi avustanne", sanoin maireasti, hymyillen majatalon arvokkaalle isännälle niin aurinkoisesti kuin suinkin osasin. Nykäisin veitsen irti ja palautin sen paikoilleen reidelleni, vapautin takkini lanteiltani ja vedin sen t-paitani ylle, paljastaen reidelleni lukitut lukuisat teräaseet.
"The 7 Sins will liberate this island", totesin hiljaa, kääntyen jo valmiina lähtemään. "I am Pride, the deadliest one. It was a pleasure meeting you, sir Loyal", lisäsin, vilkaisten vielä isäntää olkani yli. Pääsenkö vainkävelemään ulos, vai onko hänellä olemassa jonkin lainen ratkaisu tällaisiin tilanteisiin? Ei sillä, että hän voisi mitenkään minua pysäyttää.

Nimi: Harley

10.07.2018 15:53
Bertrand//
Voitonriemu paistoi risuparran kasvoilla; keltainen purukalusto sekä pari kultahammasta paljastuivat maireassa, omahyväisessä virneessä. "Trés bien, hyvä tyttö", hän myhäili lähes kehräten, ja tuolinjalat raapivat äänekkäästi lattialankkuja, kun hän hivuttautui naisen viereen epämiellyttävän lähelle.
Loyal oli huijausten konkari, joten hän tiesi kantapään kautta, että jopa viattomimman oloiset pikkulikat saattoivat piilotella kieroja temppuja hihassaan. Tavallisesti hän kieltäytyisikin antamasta murustakaan tietoja ennen kuin maksu on suoritettu rehdisti, mutta tämä kainosteleva tummaverikkö vaikutti vuorenvarmasti pelkälle eksyneelle neitopololle, takuulla hänellä oli puhtaat jauhot pussissaan.
Loyal nojautui naisen viereen ovelasti hymyillen ja sujautti yhden hiussuortuvan sivuun tyttösen ohimolta olematta erityisen hellävarainen ja lupia kyselemättä (?). "Raunioilta löydät ikivanhan kivikartanon. Se sijaitsee lounaisella rannalla, veden ympäröimänä pikku saarekkeella, jonne johtaa jokunen silta. Siellä hänen kerrotaan asustavan. Sanovat, että pääovi on aina lukitsematta, koska noita on hiukan, kuinka sitä sanoisi, omintakeinen henkilö", miekkonen kuiskasi hänen korvansa juurelle hipihiljaa.
Kierosti virnuillen hän vetäytyi jokusen tuuman. No niin, nyt oli myyntiartikkeli vaihtanut omistajaa. "Mennäänkö, kultaseni?" hän hoputti heitä etenemään palkkioonsa, vaikka yrittikin ällömakealla äänensävyllä kuulostaa edelleen kohteliaan kärsivälliselle ja kaikin puolin yltiöystävälliselle gentlemannille.

Ambrose//
Odottaessani, mikä olisi seuraava siirto, yritin komentaa kurittomasti pamppailevan sydämeni rauhoittumaan, mutta turhaan, sykkeeni vain kiihtyi. Lämpö kupli joka soluuni - sama outo innon ja jännityksen tuntemus, joka oli sähköistänyt kroppani päälaesta varpaisiin kahvilan yläkerran ruokakomerossa.
En tiedä, olinko odottanut jonkinlaista merkkiä ilahtumisesta, mutta Noelin reaktio jäi hyvin latteaksi. Mitä hän halusi tai ei halunnut, miksei olla suorasanainen? Eikö olisi käynyt järkeen, että hän olisi tyytyväinen, kun kerta itsekin kuulemma piti kaapin sattumuksia hyvänä asiana? Ja hitot, hän vain mumisi vaisusti ja ivallisen oloisesti, että kiitos infosta. Olin toivottamasti eksynyt kartalta, ja sekavat ajatukseni vilisivät liian nopeasti.
"Artikuloi selvästi", tiuskaisin hänelle tuohtuneena, vaikka olinkin saanut selvää, mitä hän oli nurissut äsken. Rytistin kulmani kiivaasti alas, puristaen käsivarsiani tiukemmin puuskaan, ja hämmennyksensekainen ärtymys poltteli kasvojani. Voi luoja, tällekö meidän vuoden mittainen ystävyytemme rakentuu, iänikuiselle kiukuttelun ja kiistelyn ja väärinymmärrysten ja pätkivän kommunikaation noidankehälle? Kiertelyä ja kaartelua, vääntöä ja väittelyä, jankkaamista ja jauhamista, ei mitään konsensusta. Onko tässä soutamisessa ja huopaamisesa järjen hiventäkään?
Vilkaisin äreästi olohuoneen poikki eteiseen, jossa kenkäni pilkottivat seinän takaa. Ei, ei käy, en minä voisi lähteä marssimaan yön selkään edes mielenosoitukseksi, se olisi vain typerää hosumista - eikä sitä paitsi ratkaisisi ongelmia, vaan syventäisi suotamme. Mutta diplomaattinen neuvotteleminenkaan ei nyt houkutellut.
"Kuule, ehkä olemme molemmat väsyneitä, kun tämä keskustelu ei vaikuta johtavan mihinkään, joten mennäänkö vain suosiolla nukkumaan?" ehdotin, tai pikemminkin kivahdin, melko passiivis-aggressiiviseen sävyyn ja käännyin takaisin Noelin puoleen kasvolihakset yhä hirveän kireinä.

Nimi: Sonya

10.07.2018 09:23
Marina//
Oksettavaa. Yksinkertaisesti iljettävä mies. Tällaista esitystä olin saanut katselle todella montaa kertaa ennenkin, mutta lähes poikkeuksetta kyseessä oli ollut edes jossain määrin oikeasti hyvännäköinen ihminen. Tai edes siisti. Luuleeko ukko olevansa jotenkin viehkeä?
Punastumista en sentään kyennyt feikkaamaan, mutta koetin toki näyttää mahdollisimman ujostuneelta ja herttaiselta. Otin kuitenkin katsekontaktin ja soin isännälle hieman viekkaan hymyn. "Kertokaa, mistä löydän tämän noidan, niin vannon liittyväni seuraanne ja tekeväni, mitä ikinä tahdotte", sanoin hymyillen, mutta tehden selväksi, että ukko jää ilman pesää, jos ei kerro tässä ja nyt kartanon sijaintia. Jää kyllä muutenkin ilman, mutta sitähän hän ei tiedä. Noidan nimeä en sinänsä tarvinnut, sitä voisi kysyä häneltä itseltäänkin.

Noel//
Tällä kertaa oli ehkä minun vuoroni ärsyyntyä Ambrosen tyynestä olemuksesta. Tällä kertaa se oli hän, joka sai koko asian tuntumaan vähemmän merkitykselliseltä. Miten hän oli niin hiton rauhallinen ja tyyni koko ajan, kuin tämä olisi joku tuiki tavallinen keskustelu teekupposen äärellä?
Enemmän minua ehkä ärsytti se, etten itse kyennyt olemaan rauhallinen. Ärsytti ja hämmensi, että Ambrose sai minussa tämän reaktion aikaan. Liikahtelen levottomasti paikoillani, enkä kyennyt ottamaan katsekontaktia kuin muutamaksi sekunniksi kerrallaan. Sydän hakkasi niin lujaa, että korvissa soi. Ärsyttävää.
Vai ei sinuakaan haittaisi? Pidit siitä? "Kiva tietää", mutisin. Olisi ollutkin aika absurdia, jos olisit niin hanakasti käynyt päälle pitämättä siitä mitä teit. Meinasin hieman jopa suuttua, mutta nostaessani katseeni taas Ambrosen suuntaan kohtasin hänen kissamaisesti kiiluvat innokkaat silmänsä. Olin sulaa vahaa, hyvä että pysyin pystyssä.
Käy päälle, äläkä vain seiso siinä.

Nimi: Harley

09.07.2018 23:05
Bertrand//
"Voi, miten suuri sääli", talon isäntä voihkaisi muka valtavan harmissaan. Neitokaisen vastaus oli pettymys aarrekammion kerryttämisen kannalta, mutta muutoin sulosointuja Loyalin korville, sillä mies aavisteli tilaisuutensa koittaneen. Häikäilemättömän röyhkeästi hän nojautui entistä lähemmäs vastapäätään istuvaa naista, liu'uttaen sormiaan rasvaisina roikkuvien hiustensa lomaan ilmeisesti uskoen, että ele sai hänet näyttämään vastustamattomalle hurmurille.
"Tu es très jolie, ma chérie - te olette mitä viehkein ja ihastuttavin kukkanen, mitä sädehtivin helmi", hän heittäytyi ylistämään naisen ulkonäköä vuolaasti ja innokkaasti. Pelkästään miehen himoavasta katseesta pystyi varsin hyvin päättelemään, mitä lurjus oli vailla - sanat olivat kauniisiin kehuhin piilotettua mielistelyä, ja silmät vaelsivat ahneesti kohti dekolteeta.
"Voisitteko harkita liittyvänne seuraani majatalon yläkerrassa, ma belle?" Loyal ehdotti hiljaa, ja hänen äänensä oli tihentyneestä hengityksestä irstaan käheä. "Se olisi enemmän kuin tarpeeksi kuittaamaan loput maksustanne. Voisin vieläpä alentaa hintaa, vain teitä varten, kultaseni", hän yritti houkutella.

©2018 BLACKROSE - suntuubi.com