Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tervetuloa liittymisnurkkaan!

Tässä netinkolkkani osiossa käytetään järkeä ihan tosissaan.
Laittakaa asiat liittymisestä, hahmojen tietojen muunnoksista yms. selvästi tänne, niin asia hoituu helposti ja nopeasti ♥

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Harley

22.06.2017 17:11
When the sins of my father weigh down in my soul
And the pain of my mother will not let me go

Nimi: Klaus Ludwig Engel

Kutsumanimi: Klaus

Laji: Vampyyri

Syntynyt: 24.12.1923, fyysisesti noin 25-vuotias

Sukupuoli: Mies

Quantus tremor est futurus
Quando judex est venturus
Cuncta stricte discussurus

Luonne: Klaus on erittäin juro, vähintäänkin omintakeinen oman tiensä kulkija, jonka yritykset liikkua varjoissa ja vältellä ihmiskontaktia eivät aina ota onnistuakseen, sillä erikoinen ja tummanpuhuva olemus kiinnittää huomiota kuin piste tyhjällä paperilla tai musta lammas valkoisten joukossa. Mies on piripintaan täynnä patoutunutta vihaa ja katkeruutta, todellinen yksinäisen suden perikuva. Sisäänpäinkääntyneen kivinaaman kova kylmyys, synkeä mulkoilu kulmien alta, ankean hymyttömät kasvot ja pimeillä teillä liikkuvat ajatukset eivät ainakaan houkuttele lähestymään häntä vapaaehtoisesti. Säpsähtely pienimmästä äänestä, pään kääntely villisti puolelta toiselle ja herkeämätön, sairaalloinen valppaus ja varuillaanolo kielivät rajuista vainoharhoista. Kosketusta hän ei siedä, vaan hyppää kattoon ja on täydessä taisteluvalmiudessa, jos kuka tahansa lähestyy ilman lupaa ja varoitusta. Kaiken kaikkiaan Klausin tullessa vastaan valtaosalla terve itsesuojeluvaisto kehottaa pysymään suosiolla erossa epäilyksiä herättävästä, kokomustaan pukeutuvasta vampyyrista, joka kulkee alati pää kumarassa, mutisee itsekseen ja tuijottaa vastaantulijoita otsahiusten takaa luut ja ytimet jäädyttävällä intensiteetillä.

Poikkeuksetta synkistelevässä ja haudanvakavassa miehessä on koko ihmiskuntaa vihaavan ja halveksuvan misantroopin tunnuspiirteitä. Varttuminen eristyksissä ja palopuheet maailman pahuudesta juurruttivat Klausin mieleen lähtemättömästi hyvin negatiiviset ennakkoluulot, parantumattoman epäluottamuksen ja vahvan vihamielisyyden. Hänen väkevä pelkonsa kanssakäymistä kohtaan on muovautunut ajan kuluessa silkaksi aggressiivisuudeksi, joten mies välttää läheisyyttä kuin kuolettavaa sairautta eikä yleisesti ottaen puhuttele muukalaisia, ellei kyse ole tilanteen pakosta. Klaus ei ole lainkaan karismaattinen tai omaa nimeksikään valovoimaa, vaan on sosiaalisesti yhtä jäykkä kuin rautakanki, ja erakkomainen karkeus on useimmista sangen luotaantyöntävä, selkäpiitä karmiva piirre. Itseensä käpertynyt, pidättäytyväinen mies tuppaa olemaan mahdollisimman vähäsanainen ja pukemaan sanoiksi vain olennaiset ydinasiat, turvautuen myös pitkälti murahduksiin, nyökkäilyyn ja päänpudisteluun, pitäen kortit turvallisesti piilossa hihassaan. Arkinen juttelu on tyystin hänen kykyjensä ulkopuolella sosiaalisten rajoitteidensa vuoksi, eikä Klaus häävin osaa edes teorian tasolla ymmärtää, miksi muut kokevat esimerkiksi mielenkiinnon kohteista keskustelemisen älyllisenä ajanvietteenä. Hauskanpito ei kerta kaikkiaan ole hänelle tuttu käsite.

Itsenäisen, epäsosiaalisen ja henkisesti tavoittelemattoman Klausin on erittäin vaikea, lähes mahdoton muodostaa siteitä toisiin, sillä hän ei luota juuri kehenkään, vetäytyy lähestymisen sijaan ja jopa tiedostamattomasti pyrkii pitämään muut loitolla. Hänen vähäisiä ihmissuhteitaan, kuten käytännössä kaikkia mustavalkoisesti ajattelevan miehen käsityksiä, leimaa erittäin jyrkkä ehdottomuus. Useimmat ovat hänelle kasvotonta harmaata massaa, johon ei tule kiinnittää ylimääräistä huomiota, mutta harvat henkilöt, jotka jollain vippaskonstilla onnistuvat pujahtamaan vampyyrin elämään, päätyvät joko jumaloivan pakkomielteen kohteeksi tai veriviholliseksi, jota anteeksiantoa tuntematon mies piinaa hamaan loppuun saakka. Toisin sanoen Klausin suhteet ovat varsin intensiivisiä, eikä vaihtoehtoina ole kuin äärimmäinen ihannointi tai äärimmäinen vihanpito: mies uskoo taipumattomasti hyvään ja pahaan, välimuotoja tai harmaan sävyjä ole, ja jokainen on hänen puolellaan tai häntä vastaan. Vampyyrin luonne on vakavasti obsessiivinen, joten kenestä vain saattaa kehittyä hänelle epäterve päähänpinttymä. Pahimmillaan tämä ilmenee esimerkiksi hänen jahdatessaan kaiken pahan alkuna ja juurena pitämäänsä isäänsä kuin riivattu. Kaikella on kääntöpuolensa, joten positiivisia ominaisuuksia piirteellä on siinä mielessä, että välittäessään jostakusta Klaus asettaa heidän elämänsä kaiken muun yläpuolelle ja kohtaa mielihyvin marttyyrikuoleman, jos se tarkoittaa läheisen hyvinvoinnin takaamista. Toisaalta hänelle ei ole opetettu ymmärtämään rakkautta tai vastaanottamaan hellyyttä: hänen kiintymyksensä ei ole terve ja tasapainoinen suhde, vaan ennen kaikkea riippuvuus.

Klausin eteenpäin ajava energia ja dominoivin tunne on viha. Hänen pääasiallinen, ellei ainoa motivaationsa on leppymätön kostonhalu, taipumaton tahto oikaista traagisen lopun kohdanneen äitinsä kokemat vääryydet etsimällä ja surmaamalla isänsä Iskariot. Pakkomielteeksi muodostuneelta päämäärältä hän ei kykene rakentamaan omaa elämäänsä tai suunnittelemaan tulevaisuutta. Ahdistukseen saakka levoton mies on vankina negatiivisten tunteiden ja ajatusten noidankehässä, mikä syö mahdollisuuden kokea aitoa onnellisuutta tai tyytyväisyyttä. Synkistelijä on joustamattoman vakava ja kurinalainen, konemaisiin kaavoihin takertuva, omia tiukkoja sääntöviivoja säntillisesti noudattava ja sairaalloisessa mittakaavassa ankara, eikä tuomitse vain toisia, vaan ennen kaikkea itsensä. Hänen fanaattinen äärikristitty vakaumuksensa, jota voi luonnehtia erittäin harhaanjohdetuksi ja kieroon kasvatetuksi, tulee eittämättä selväksi kaikille, sillä hyvin usein hän mutisee pakanallisuudesta ja kadotuksesta, jopa luettelee ulkomuistista pitkiä synnintunnustuksia tai saarnaa tulikivenkatkuisesti viimeisestä tuomiosta, joka väistämättä lankea luomakunnan ylle. Klaus uskoo kaikkien taikaolentojen olevan epäpyhiä, mutta tietenkin pahimpia pahimmat ovat pimeyden olennot, erityisesti vampyyrit, joita kohtaan hänellä on suunnaton inho. Jokseenkin harhaisesti hän on vakuuttanut itselleen, että lajitoverien metsästäminen on Luojan tahtomaa puhdistusta.

Nuori vampyyri on vaaraksi saakka epävakaa; kiihtyy nollasta sataseen, räjähtää käsin ja riehuu hirmumyrskyn lailla, jos menettää kaivatun kontrollin tilanteesta. Toisaalta hän rauhoittuu samalla nopeudella ja saattaa raivonpuuskan jälkeen käyttäytyä puolen minuutin sisään kuin kerta kaikkiaan mitään ei olisi tapahtunut. Osiltaan miehen voi kuvailla olevan kuori ilman minkäänlaisia positiivisia emootioita, mutta poikkeus vahvistaa säännön, sillä harvinaisissa tilanteissa Klaus kokee tilapäistä lämpöä, kuten iloa ja myötätuntoa. Myös hänet hengissä pitävä, kaikkia valintoja ohjaava vihansa kumoaa väitteen tunteettomuudesta. Klausilla on taakkanaan uskomattomat määrät laiminlyötyä surua ja käsittelemätöntä psyykkistä traumaa, jotka ovat muuttaneet muotoaan palavaksi raivoksi ja katkeruudeksi. Hänellä on paljon patoutuneita aggressioita ja väkivaltaisia impulsseja, jotka purkautuvat tuhoisin seurauksin ja ikävimmillään kohdistuvat eläviin olentoihin. Aina hyökkäysvalmiudessa oleva vampyyri vaistoaa vaaran kuin petoeläin kuudennella aistilla ja kokee olonsa erittäin helpolla uhatuksi, joten saattaa käydä kimppuun äkkiarvaamatta pienimmästä ärsykkeestä, näennäisesti ilman syytä. Todellisuudessa Klausin päällekarkaukseen on aina yllyke ja perimmäinen syy, vaikka monesti kyseessä onkin jotain muiden näkökulmasta tyystin turhaa ja harmitonta. Loppujen lopuksi häntä ohjaa erittäin alkukantainen “taistele tai pakene” -vaisto. Mikäli Klaus uskoo vastapuolen olevan vihollinen, häntä ei hevin taltuteta ja vakuuteta muuttamaan mieltään, sillä mies on periksiantamaton ja armoton vakuuttuneena vaarasta. Kaikesta huolimatta vampyyrilla ei ole taipumusta sadismiin, vaan itse asiassa kokee kärsimyksen seuraamisen etovana ja välttää ylimääräisen kivun tuottamista: hän ei kiduta kohteitaan turhanpäiten, vaan pyrkii hoitamaan heidät päiviltä mahdollisimman nopeasti.

Tarpeeksi hyväsydäminen saattaa pitää Klausia väärinymmärrettynä raukkana. Jo agenda vampyyreja vastaan kertoo, ettei hänen minäkuvansa voisi olla juuri nykyistä negatiivisempi: Klausille on opetettu niin kauan kuin hän jaksaa muistaa olevansa paholaisen työtä, demoninen ja epäpyhä hirviö, joka on ansainnut rangaistuksen kiirastulessa pelkällä olemassaolollaan. Hän todellakin vihaa itseään, ja hänen omaan minäänsä liittämät häpeän, epäpuhtauden ja pahuuden tuntemukset saavat aikaan paljon itsetuhoisia mielihaluja. Hän kurittaa itseään ruumiillisesti ja omaa askeettisia elämäntapoja, kuten eräänlaisen paaston viettämisen janon venyttämisellä äärirajoille, mikä voi johtaa siihen, että pidätelty verenhimo ottaa hänet valtaansa ja pakottaa hyökkäämään. Toisaalta ehdoton itsekuri on kehittänyt Klausille joillain osa-alueilla rautaisen itsehillinnän, eikä hän anna elämässään haihatuksille tai häiriötekijöille sijaa, vaan keskittyy armoa antamatta pahuuden kitkemiseen Herran nimeen. Klausin syvään kasvaneen itseinhon vakavuusasteesta kertoo paljon esimerkiksi se, että hänellä esiintyy voimakas peilaavien pintojen kammo ja fantasioita omasta kuolemasta.

Klaus ei sinällään omaa normaalia pelkoreaktiota, vaan lähinnä vain alitajunnan tasolla pelkää ja välttää kipua. Hän omaa silti voimakkaan selviytymisvaiston, koska ei ennen himoitun koston saavuttamista suostu hyvästelemään julmaa maailmaa, vaan taistelee tiensä läpi harmaan kiven kynsin ja hampain. Miestä voi tiettyyn pisteeseen saakka pitää loogisena rationalistina, koska hän pitää päänsä visusti poissa pilvistä siitä huolimatta, että todellisuudentaju on osin hämärtynyt tai vinksahtanut. Vampyyri kuitenkin on lähes täysivaltaisesti ennalta-arvaamattoman tunne-elämänsä ja kesyttämättömien vaistojen vetonarussa: Klausin kyky lukea, ilmaista, tulkita ja hallita tunteita on mitättömyydessään miltei olematon. Valtavat, holtittomat tunnekuohut saattavat kaikista hurjimmillaan kärjistyä totaaliseen hysteriaan tai maniaan, kuten hallitsemattomaan itkuhuutoon tai raivohulluun kohtaukseen. Miehellä on selkeästi eläimellisiä maneereja; esimerkiksi vihaisena hän esittelee kulmahampaitaan sähisten ja muristen. Klausin tunneilmaisu on muutoin hyvin vajavaista verbaalisella sekä elekielen tasolla: valtaosan ajasta hänen kasvonsa ovat apaattiset kuin kuolinnaamio, mikä ei tee hämärän ja tutkimattoman ajatusmaailman tulkintaa sen helpommaksi. Vaikuttaa lähes, että vampyyrilla on ikään kuin fyysisiä esteitä ilmeiden kanssa, sillä hänen tarumaisen harvat hymynsä kääntyvät enemmän kivuliaan irveen puolelle, vaikka silti saavat piirteet jopa herkiksi ja pehmeiksi.

Judex ergo cum sedebit
Quidquid latet apparebit
Nil inultum remanebit

Ulkonäkö: Klaus on 184 senttimetriä pitkä nuorimies, jolla on kohtalaisen hoikka varsi ja laihan puoleiset, pitkät raajat. Miehenalku, joka on tullut monilta muilta osin selvästi isäänsä, on perinyt ihoonsa aavistuksen idän hiekkaista lämpöä, mutta hipiä on kaiken kaikkiaan kalpea auringon välttelystä. Klausin elekieli on vähäistä ja liikkuminen hieman ruosteista, lukuun ottamatta salamannopeita refleksejä, ylivalpasta puolelta toiselle vilkuilua sekä nykiviä pakkoliikkeitä esimerkiksi sormissa. Hänellä on huono ryhti ja opittu tapa kulkea niska aina kumarassa, kuin osoittaen alistumista tai nöyryyttä. Peittävän pukeutumisen vuoksi Klausin useat arvet eivät vuoda julkisuuteen, mutta hänellä riittää kovan elämän jälkiä kehossaan: pitkin selkää on useita ruoskaniskujen jättämiä viiltoja, osa näkyvämpiä kuin toiset, ranteissa hiertymäjäljet sitomisesta ja satunnaisia taisteluarpia siellä täällä. Vasen käsivarsi ranteesta yli kyynärpään saakka on täynnä tukkimiehen kirjanpidoksi tarkoitettuja viivoja, yksi jokaista miehen viemää henkeä kohden.

Klausin kasvot ovat melko neliskanttiset, kohtalaisen kulmikkaat ja ennen kaikkea ilmeettömän, tuiman vakavat. Voimakkaimpia piirteitä ovat leveä leukalinja, tummat ja matalalle kaartuvat kulmat sekä suurehko, koukkuinen nenä, jota tasapainottaa ohuet huulet. Hymy on harvinainen vieras vampyyrin synkeillä kasvoilla, mutta kylmästi palavien, tummien renkaiden ja tuuheiden ripsien kehystämien, lähes mustan väristen silmien katse on sitä luokkaa, että pelkän tuijotuksen uskoisi seivästävän. Nuorukaisen leukaluihin yltävät hiukset, jotka hän itse leikkaa veitsellä hieman miten sattuu, ovat luonnonlainehtivat ja sojottavat sinne tänne kuin myrskytuuli olisi suunnitellut kampauksen. Väriltään paksut ja vallattomat hiukset, jotka roikkuvat usein hänen kasvoillaan, ovat pikimustat.

Klaus luottaa pukeutumisessa kiireestä kantapäähän klassiseen mustaan, eikä hänen yllään näe koskaan mitään muuta väriä. Vampyyrin arkinen vaatetus on oikeastaan päivästä, vuodenajasta ja säätilasta riippumatta sama kokonaisuus: hyvin istuva, korkeakauluksinen puuvillapaita, siistit suorat housut vyön kanssa, nauhoitetut nahkakengät ja tavaramerkiksi muodostunut, melkein nilkkoihin yltävä trenssitakki. Kaulassa kulkee hänen kallein omaisuutensa, äidiltä peritty, pronssinen ristikoru, ja ketjuun kiinnitetty, pyhällä vedellä täytetty lasiputeli.

I believe that dreams are sacred
Take my darkest fears and play them
Like a lullaby, like a reason why
Like a play of my obsessions

Taidot: Biologisena vampyyrina Klaus on luonnollisesti voimakas pimeyden olento. Hän ei ole kuitenkaan vampyyriksi erityisen vahva, vaan lihasvoima pysyy inhimillisissä rajoissa ja vastaa tasoltaan lähinnä tavallista kehonrakentajaa. Sen sijaan hänen valttinsa on häkellyttävä nopeus niin väistöliikkeissä, reflekseissä kuin pidempiä matkoja taittaessa. Hänellä on erittäin pikkutarkat, oikeastaan yliherkät aistit, joten hän havaitsee pienetkin rasahdukset reilulta etäisyydeltä ja pystyy toimimaan vainukoirana. Koska Klaus on lapsesta saakka totuttautunut juomaan verta mahdollisimman pitkin väliajoin, hän hallitsee verenhimonsa verrattain todella hyvin ja pystyy kituuttamaan ilman suurempia ongelmia parikin viikkoa ilman ravintoa, myös verta haistaessaan. Liian pitkään pidättäytyessään jano saattaa kuitenkin yllättää odottamattomassa tilanteessa ja ajaa hänet petomaiseen saalistustilaan, jolloin ei kontrolloi tekemisiään.

Vuosikymmenten varrella Klaus on hionut taistelutaitonsa huippuun ja on kurinalaisen harjoituksen seurauksena hyvin vaarallinen vastus. Hän on erikoistunut nopeaan tappoon ja palkkamurhaajan tyyliseen salakavaluuteen, joten osaa liikkua huomaamattomasti ja iskeä kohteen kimppuun varjoista, kun hyökkäystä vähiten odotetaan. Uhattuna mies taistelee vaikka paljain käsin eläimellisellä raivolla eikä epäröi vahingon tuottamista. Hänen painopisteensä ja mukavuusalueensa on erilaisten teräaseiden käyttö, vampyyrien kohdalla erityinen puusta valmistettu tikari. Maininnan ansaitsee lisäksi Klausin yllättävä älykkyys, jonka kaikki potentiaali ei ole kenties rajoittuneen kasvatuksen vuoksi päässyt käyttöön: hänellä on erittäin yksityiskohtaisen tarkka lukumuisti, mahdollisesti myös valokuvamuisti, ja laaja matemaattis-looginen päättelykyky.

And I'll try and find the image of God
In mountains made of ash and clouds of smoke
It's fight or flight, buried in my mind
It's fight or flight, it keeps my mind cold

Menneisyys: Theresa Engel oli keskiluokkaisen työläisperheen nuorin tytär. Arka kiharahius oli vain 19-vuotias, linnunluinen tyttörukka saadessaan tietää, että odottaa lasta salaperäiselle miehelle, joka oli saapunut pikkuiseen saksalaiseen tuppukylään kiertelijänä kaukaa idästä. Pelkällä Iskariot-nimellä liikkuva vanhempi mies oli houkutellut herkkäuskoisen seinäruusun sänkyynsä itsekkäistä mielihaluista, tyydyttääkseen vampyyrin verenjanonsa, ja jätti hänet oman onnensa nojaan välittömästi saatuaan haluamansa, mikä murskasi sieluaan myöten arvoitukselliseen kulkijaan rakastuneen Theresa-tyttösen. Lasinen sydän särjettynä, syntymättömän lapsen isän hylkäämänä ja hädissään hän yritti rukoili miehen palaavan ja yritti keksiä keinon salata syntiinlankeemuksensa lähipiiriltään. Raskauden piilottelu ei kuitenkaan ollut mahdollista loputtomiin, ja paljastaessaan hairahduksensa hän sai perheeltään kylmää kyytiä: säälimättömästi vanhemmat ja kihlattu, muuan nuorukainen kylän pappilasta, heittivät hänet talosta, huutaen tytön olevan siveetön heitukka, joka häpäisi sukupuunsa äpärälapsella. Nälkiintyneenä, rutiköyhänä ja kodittomana hän sinnitteli päivästä toiseen, karkasi synnyinseuduilta etelään ja kerjäsi kaduilla ja myi itseään vieraille selvitäkseen hengissä.

Theresa asettui lähelle Blankenheimin keskiajalla rakennettua pikkukaupunkia, kun hyväntahtoinen kenkätehtaan omistaja Johann Schubert antoi hänelle katon päänsä päälle ja vakituisen työpaikan. Vaikka köyhälistön korttelissa sijaitsevassa talonrämässä oli vuotava katto, jääkylmät lattiat ja tilanpuutetta, koska siellä asui kymmenen muuta tehtaan tyttöä, saattoi röttelöä kutsua kodiksi. Työpäivät olivat pitkiä, raskaita ja puuduttavan rutiininomaisia, eikä vähäpätöisestä palkasta riittänyt juuri kuin voihin leivän päälle, mutta hänellä oli vihdoin kunnollinen turvapaikka, mihin täytyi tyytyä tai mennä paleltumaan kadulle. Raskausaika oli Theresalle erittäin tuskallinen, vaikkei tuolloin osannut yhdistää asiaa syntymättömän lapsen orastavaan vampirismiin, mutta lepäämään jääminen ja töiden jättäminen väliin ei ollut vaihtoehto. Lopulta vuoden 1923 lumipyryisenä jouluaattona lapsi saapui maailmaan tehdastyöläisten hökkelissä todella vaikean ja pitkän synnytyksen jälkeen, josta äiti selvisi vain juuri ja juuri hengissä. Ensimmäisen maailmansodan jaloissa kärsineeseen Saksaan syntynyt poikavauva sai nimekseen Klaus Ludwig.

Niin paljon kuin Theresa oli kammoksunut lapsensa väistämättömästi koittavaa syntymää, hänen sydämensä heltyi, kun sai kapalon ensi kertaa käsivarsilleen. Tummahiuksinen, mustasilmäinen poika oli nimittäin kuin ilmetty isänsä, jonka ulkomuotoa rakkaudesta hullu tyttö oli palvonut. Vaikeudet eivät olleet läheskään takana, vaan kumpaisenkin polku kävi yhä kivikkoisemmaksi. Ensimmäinen murhe oli äidin hengenvaarallisen synnytyksen jälkeen pohjalukemiin romahtanut peruskunto, eikä hän enää toipunut, vaan oli välillä viikkokausia sairaana vuoteenomana, suuremman osan ajasta korkeassa kuumeessa kuin terve, ja päätyi käytännössä kokonaan työkyvyttömäksi alati huononevan tilan vuoksi. Nuoren naisen herkkätunteinen mieli oli runnottu koettelemuksissa, joten jatkuvissa tuskissa hyvin pian myös mielenterveys heikkeni: osaksi arkipäivää tulivat hysteeriset kohtaukset ja harha-aistimukset, joista vahvimpia olivat lapsen teille tietymättömille lähteneeseen isään liittyvät houreiset kuvitelmat, joiden aikana hän puhui Iskariotille kuin onneton ensirakkaus olisi läsnä. Tehtaanomistaja Schubert ei hyvää tahtoaan raaskinut lähettää äitiä lapsineen pois, vaikkei hänestä enää ollut tehokkaaksi työntekijäksi, joten he saivat jäädä asumaan työläisten nurkkiin. Työtoverit, jotka olivat kiintyneet itkuherkkään Theresa-reppanaan kuin sairastavaan pikkusiskoon, pitivät yhteistuumin huolta hänestä auttamalla arjen askareissa.

Klaus ei ollut laisinkaan terveen tai tavallisen oloinen vauva, vaan pyöri kehdossa rauhattomasti ja itki yöt läpeensä kuin suurissa kivuissa, riistäen koko kerrostalon asukkaiden unirauhan. Hän suostui vain pakottamalla juomaan äidinmaitoa, joten oli nälkäkuoleman partaalla, ja Theresa kävi epätoivoiseksi. Parin viikon iässä äiti huomasi suureksi järkytykseksi pienokaisella kasvavan veitsenterävät pikku kulmahampaat, kuin pedolla. Löydöstä kauhistuneena Theresa teki paniikkiratkaisun ja esitti kaikille lapsensa menehtyneen kätkytkuolemaan, mutta kulissien takana piilotti poikansa visusti lukkojen taakse kellarikerroksen komeroon. Hirviöhampaiden puhjettua isänsä vuoksi vampyyriksi syntynyt Klaus pääsi ensi kertaa veren makuun, kun puri pahaa-aavistamatonta äitiään sormeen. Theresan kammo lasta kohtaan kasvoi entisestään, mikä oli repivässä ristiriidassa pakkomielteisen vahvan äidinrakkauden kanssa. Vaikka hän pelkäsi omaa jälkikasvuaan kuin tappavaa tautia ja vakaasti uskoi hänen olevan kirottu ihmispedoksi syntymässään, ei Theresalla ollut sydäntä hylätä tai jopa surmata pienokaistaan. Niin hän päätti hyväksyä hirvittävän tilanteen ja ryhtyi ruokkimaan kaappiin kätkettyä poikaansa omalla ja eläinten verellä.

Lähes neljä vuotta Klausin elossaolo onnistuttiin pitämään täydellisenä salaisuutena muilta, mutta tilanne oli liian riskialtis säilyäkseen niinkin rauhallisena. Lopulta äidin läheisin työtoveri Frieda Kühn sattumalta kuuli epämääräisiä ääniä kellarikomerosta, uteliaisuuttaan pihisti avaimen lukkoon ja kiljui vertahyytävästi, kun oven takaa hänen kimppuunsa kävi kulmahampaat paljastettuna ja punaista kiiluvin silmin Klaus, jota oltiin pidetty kuolleena pikkuvauvasta pitäen. Hän pakeni vapaaksi päässeeltä pojalta yläkertaan ja huusi löydöstään kuin aaveen nähneenä, mikä pakotti Theresan kertomaan läsnäolijoille totuuden siitä, että oli vain lavastanut lapsensa kuoleman. Pelosta tolaltaan ennen niin huomaavaiset ja uskolliset työtoverit heittäytyivät vihamielisiksi, tappouhkauksia huudellen hätistivät äidin ja hänen demonilapsensa pois talon lähettyviltä ja lähettivät perään virkavallan. Frieda, joka kaikesta huolimatta tunsi ystävyyttä ja myötätuntoa Theresaa kohtaan, etsi kylän kaduille paenneen naisen käsiinsä ja neuvoi häntä lähtemään Kölniin, jossa huhujen mukaan asui pappismies, joka osaa karkoittaa epäpyhät voimat.

Theresa lähti kylästä välittömästi lapsi mukanaan, pitäen kuulopuheiden piispaa viimeisenä oljenkortenaan. Hän matkusti hengenhädässä Kölnin kaupunkiin Rein-joen rannalle ja vimmassa kiirehti takomaan goottilaisen tuomiokirkon ovia. Onnenkantamoisella hän pääsi heti etsimänsä miehen puheille: Hubert Gottschalk oli katolisen katedraalin vihkipiispa, ryhdikäs vanhempi herrasmies, jolla oli siististi ajeltu valkoparta, ystävälliset kirkkaansiniset silmät ja rauhoittavan matala puheääni. Miehen lämmin lempeys vakuutti naisen luottamaan häneen mutkattomasti, joten hän arkailematta kertoi pelkäävänsä kuollakseen lastaan, jonka uskoi olevan riivattu. Hubert kiinnostus heräsi oitis ja hän pyysi tarkastella poikaa. Piispa ei kertonut huolesta sairaalle äidille totuutta, että jo tuolloin tunnisti Klausin vampyyriksi - Hubert saattoi olla vain tuiki tavallinen ihminen, mutta erittäin hyvin perillä taikaolentojen olemassaolosta, ja pitikin kaikkea yli-inhimillistä paholaisen tekoina, jotka täytyisi kitkeä pois Herran nimeen. Mahdollisuus kasvattaa pimeyden olento valoon oli hänelle houkutteleva haaste, joten ilman vastapalveluksen vaatimista hän osoitti myötätuntoa pennittömälle naisparalle ja vannoi, että ottaa pojan kirkon suojaan ja parantaa hänet epäpyhistä hengistä. Theresa itki kiitoksiaan tuomiokirkon rappusilla, kun lähti yksin uusia teitä etsimään, ja vasten tahtoaan, äitinsä perään parkuen Klaus joutui jäämään vieraan miehen huomaan.

Ulospäin piispa Gottschalk oli miellyttävä ja hellä mies, mutta kultaisessa sydämessä piili synkät vaarat, julmuutta ja ankara ehdottomuus. Nelivuotias Klaus vietiin syvälle tuomiokirkon alla sijaitseviin salakäytäviin ja hänen uudeksi kodikseen, ellei pikemmin tyrmäkseen, nimitettiin katedraalin kylmä maakellari, jonka ovet teljettiin varmuudeksi moninkertaisin lukoin. Pienessä huoneessa hän sai kävellä ympyrää mielensä mukaan, mutta oli silti kahlittu ranteista kettingeillä seinään, jottei koskaan onnistuisi livahtamaan turvapaikkansa ulkopuolelle ilman poistumislupaa. Hubert esiintyi Klausille huolehtivaisena sijaisisänä, suorastaan pyhimyksenä, joka hyvää hyvyyttään hoivaa ja suojelee demonista äpärää. Koska varhaisimmat vuotensa Klausin elämän ainoa ihminen oli ollut hänen äitinsä, oli hänelle muodostunut äitiinsä äärimmäinen läheisriippuvuus ja jumaloiva suhde, joten eron lopullisuuden hyväksyminen oli kovan tuskan takana. Ennen pitkää hän kuitenkin asettui uuteen elämäänsä ja hyväksyi Hubertin niin sanotusti uutena palvonnankohteena, vanginvartijanaan ja opastajanaan. Piispa antoi armottoman kasvatuksen; kertoi erittäin puolueellisesta näkökulmasta vampyyreista ja aloitti jokaisen päivän kertaamalla, että poika on paha luonnonoikku ja epäpyhä paholaisen olento. Häneltä jopa vedettiin säännöllisin väliajoin irti kulmahampaansa, jotka vampyyreille ominaisesti kasvoivat yhä uudelleen takaisin. Luonnollisesti pikkulapsi uskoi kasvatti-isänsä sanoihin, ja syvään juurtunut itseinho alkoi paisua hänen sisimmässään nuoresta iästä saakka.

Elämä tuomiokirkon pohjakerroksen piilossa oli Klausille toistuvaan rutiiniin perustuvaa harmaata massaa, päivästä toiseen yhtä ja samaa kaavaa. Arjessa ainoa läsnä oleva henkilö oli Hubert, joka aamutuimaan ja iltaisin vieraili ottolapsensa luona, mutta muutoin sosiaalista kanssakäymistä ei ollut, ja vuosikausien liki täydellinen eristäytyneisyys selittää monia nykyisiä luonteen oikkuja. Hänen täsmällisesti laadittuun päivittäiseen aikataulunsa kuului opiskelu, jonka painopiste oli Raamatun lukemisella ja muilla kristillisillä teksteillä, joskin Hubert myönsi hänelle luvan tutustua myös tiedettä, kulttuuria ja taikaolentoja käsittelevään kirjallisuuteen, erityisesti pimeyden olentojen vaarallisuudesta kertoviin opuksiin. Klaus opetteli itselleen useita kieliä kirjoja ahmiessaan ja osoitti terävää matemaattista ajattelukykyä laskutaidoillaan. Askareisiin kuului myös työntekoa, kuten kirkon hopeoiden kiillottamista sekä siivoustöitä omassa huoneessa ja yöaikaan tyhjillään olevassa katedraalissa. Verenjanon hillitsemiseen oli niin sanotusti omat pakkohoitonsa: hän sai juodakseen vain mahdollisimman pitkin aikavälein, pahimmillaan ruokailusta pidättäytyminen kesti lähes yli kuukauden, ja ruokavalio koostui riistaeläinten verestä. Jokaisen ruokailun yhteydessä Klausia odotti rangaistus, joka useimmiten oli ruoskinta ja määräys kirjoittaa tietty synnintunnustus tai rukous sanasta sanaan sata kertaa. Klaus totteli moitteettomasti käskyjä, vaikka viha hänen sisässään kasvoi jokaisella raipaniskulla ja saarnalla. Sunnuntai oli erityinen viikonpäivä, sillä hänet päästettiin ihmisten ilmoille kellaristaan seuraamaan jumalanpalvelusta, vaikka silloinkin hänen oli määrä istua tavallisesta kansasta eristyksissä kirkon urkuparvella. Puhuminen vieraille oli tiukasti kiellettyä, mutta ajan mittaan hän väkisin tutustui urkureihin, kanttoreihin ja kuorolaisiin, vaihtoi jopa tervehdyksen tai pari sanaa heidän kanssaan. Hyvästä käytöksestä palkkiona oli muutaman kuukauden välein päivän tai kahden loma, toisin sanoen retki maaseudulle ulkoilemaan, ja vuoden kohokohta oli joulu, kun joululahjan ja syntymäpäivälahjan yhdistelmänä hän sai vuotuisen kirjeen äidiltään.

Äidistä puheen ollen, ei Theresan elämäntilanne ollut helpottanut vuosien mittaan: hän oli päätynyt päästään sekaisin, yhteiskunnan pohjasakkana ja vaivaisena köyhäintaloon, sieltä lopulta hullujenhuoneelle. Kun Klaus oli 14-vuotias, katedraaliin kantautui muutaman kuukauden viiveellä suru-uutinen: hänen äitinsä oli menehtynyt keuhkotautiin mielisairaalassa. Vaikka hän oli tavannut äitinsä viimeksi kymmenen vuotta sitten, eikä muistikuvista ollut jäljellä juuri muuta kuin muisto veren ominaismausta, kullanvärisistä kiharoista ja hellistä käsistä, oli hän kaikki vuodet pakkomielteisesti ajatellut äitiään, joka lapsuudessa oli ollut hänen maailmansa keskipiste. Siksi tieto äidin traagisesta poismenosta sattui syvälle. Klaus sai perinnöksi äitirukaltaan vain muutaman vanhan päiväkirjan ja rahallisesti arvottoman ristikorun, jota alkoi kantaa kaulassaan kalleimpana aarteenaan. Päivyrien lukemisesta tuli hänelle suoranainen riippuvuus, olihan niin paljon asioita, joita hän halusi tietää äitivainajastaan, jonka oli käytännössä menettänyt jo pikkupoikana. Yöt läpeensä hän selasi samoja merkintöjä uudelleen ja uudelleen. Tekstistä hyppäsi räikeästi esille kerta toisensa jälkeen nimi, jonka hän sattumoisin muisti Theresan lukuisat kerrat maininneen hänelle, kun he vielä asuivat yhdessä: nimi oli hänen isänsä, Iskariot. Isästä, josta hän ei ollut koskaan kuullut enempää kuin tuon mieltä polttavan nimen ja sen, että oli perinyt hänen ulkomuotonsa, tuli hänelle nopeasti sairaalloinen päähänpinttymä, kaiken patoutuneen vihan ja katkeruuden kohde. Sekavien päiväkirjamerkintöjen perusteella Klaus vakuutti itselleen, että Iskariot-niminen mies oli hänen julistamaton verivihollisensa ja paholainen, joka oli tehnyt hänen rakkaan äitinsä elämästä maanpäällisen Helvetin ja epäilemättä myös tartuttanut jälkikasvulleen vampirismin kauheudet. Klaus oli aina ollut parantumattomasti melankolinen lapsi, mutta hänestä kasvoi lyhyellä aikavälillä yhä synkempi ja vihaisempi, harhaisia ajatuksia mielessään joka hetki. Hubertilla ei ollut harmainta aavistusta, että hänen selkänsä takana kasvattipoika suunnitteli vakavissaan ryhtyvänsä vampyyrinmetsästäjäksi kostaakseen vääryydet.

Uudenvuodenaattona, noin viikko 15-vuotispäivänsä jälkeen Klaus pani täytäntöön suunnitelmansa, aloittaen sillä, että varasti itselleen ruokailuveitsen. Yönsuussa Hubert haki tavan mukaan häntä ylös siivousavuksi kirkkoon, ja kuullessaan askeleet käytävässä hän piiloutui rautaoven taakse odottamaan. Kun piispa pahaa-aavistamattomana astui sisään ja käänsi selkänsä, nuorukainen hivuttautui ulos piilostaan ja kuristi kasvatti-isänsä ketjuilla, jotka olivat vuodet pitäneet hänet kahlittuina huoneen kiviseinään. Tyydytettyään janonsa Hubertin verellä hän viilsi käsivarteensa viivan pysyväksi merkiksi teostaan, toisin sanoen ensimmäistä kertaa kaiversi uhriensa lukumäärän ihoonsa. Hän nappasi avaimet kahleisiin Hubertin taskusta, päästi itsensä vapaaksi ja karkasi epäinhimillisellä juoksuvauhdilla Kölnin talviyöhön.

Karkaamisen myötä viisitoistakesäisen miehenalun ura epävirallisena vampyyrinmetsästäjänä alkoi. Ensimmäiseltä surmaamaltaan vampyyrilta Klaus pihisti nykyisen päiväsormuksensa, joka helpotti ja nopeutti kulkemista huomattavasti. Hän kierteli kohteiden perässä Saksan maaperällä, toteutti Luojan tahtona pitämäänsä elämäntehtäväänsä lepäämättä, oppi lisää katedraalin ulkopuolisesta maailmasta ja taikaolennoista, ruokaili pääasiassa toisten vampyyrien verellä ja etsi väsymättömällä kiihkolla vihjeitä isänsä nykyisestä olinpaikasta. Toisen maailmansodan etenemisen kiihtyessä vuoden 1939 mittaan Klaus pakeni Natsi-Saksasta naapurivaltio Ranskaan, josta hän ylitti meren Englantiin, josta edelleen jatkoi muutaman kuukauden sisällä ja jätti taistelutantereeksi muuttuneen Euroopan taakseen seilatessaan Yhdysvaltoihin. Hän ei koskaan asettunut aloilleen pitkäksi aikaa, vaan oli alituiseen liikkeessä, hyppi osavaltiosta ja kaupungista toiseen, ei jättänyt jälkiä taaksensa tai antanut kenenkään painaa kasvojaan mieleen. Pohjois-Amerikassa vietettyjen parin vuosikymmenen aikana tieltä raivattujen vampyyrien määrä oli noussut kaksinumeroisiin lukuihin ja voittoputki jatkui, kun hän ennen pitkää palasi Atlantin yli Eurooppaan isäänsä jäljittämään. Vastaanotto kotimantereella ei ollut lämpimin mahdollinen, sillä pian hän päätyi nokittain metsästäjien Veljeskunnan kanssa, joka otti oikein sydämen asiaksi jahdata Klausia hamaan kuolemaan saakka. Klaus joutui olemaan kaksinverroin valppaampi vältellessään yhteenottoja veljeskuntalaisten kanssa, mutta piiloutumis- ja taistelutaitojensa vuoksi selviytyi täpäristä tilanteista.

Lopulta alkuvuonna 2017 Klaus sai Tšekin pääkaupunkiseudulla vihiä taikaolentojen asuttamasta saaresta. Huhu herätti välittömästi hänen mielenkiintonsa, koska Vechnostiksi kutsuttu toinen ulottuvuus voisi hyvinkin olla paikka, jossa Iskariot piilottelee. Suuremmin siirtoa suunnittelematta hän lähti keräämään lisätietoja ja etsimään reittiä salaperäiselle saarelle. Muutaman kuukauden kuluttua Klaus löysi itsensä slovakialaisessa aarniometsässä kiertelyn jälkeen sumuisilta raunioilta ja sai pian tietää löytäneensä päämääräänsä, jossa jatkoi isänsä jäljittämistä.

Don't get too close
It's dark inside
It's where my demons hide
It’s where my demons hide

Muuta: Klausin äidinkieli on saksa. Hän luki lapsuudessa ja nuoruudessa paljon vierailla kielillä ja opetti itselleen latinan ja kreikan, joiden lisäksi osaa kohtalaisesti hepreaa ja arameaa. Vampyyri taitaa englantia ilman merkittäviä virheitä ja takeltelua, mutta hänen saksalainen korostuksensa on erittäin vahva. Klausin ääni on jopa odottamattoman korkea ja kirkas, jollain tavalla nuorekkaan viaton, mutta hän tapaa puhua hieman mutisten ja matalassa rekisterissä. Ärsytettynä ääni voi nousta vavisuttavan raivokkaisiin karjaisuihin.

Vampyyrilla ei ole merkittävää omaisuutta mukanaan. Tunnearvossa hänen tärkeimpiä esineitään ovat ikivanha, siro pronssinen risti ja kolme päiväkirjaa, jotka peri äidiltään. Hän omistaa useita erilaisia veitsiä, joita säilyttää trenssitakin sisätaskuissa piilotettuna, mutta tärkein työväline on kokonaan puusta veistetty tikari. Klausin päiväsormus on ohut ja kolkon pelkistetty pronssirengas, ulkonäöstä päätellen melkein antiikkinen. Hän omistaa kuitenkin jopa yli 30 päiväsormusta, jotka on kerännyt surmaamiltaan vampyyreilta vuosikausien varrella, ja kantaa niitä mukanaan yhteen metalliketjuun pujotettuna taskussa.

Mies ei kutsu itseään vampyyrinmetsästäjäksi, vaikka ammattinimike käytännössä sopii hänen toimenkuvaansa juuri eikä melkein. Klausin mustalle listalle päätyvät usein myös muut pimeyden olennot, mikäli sellaisia tulee vastaan, mutta vainojen pääpaino on lajitovereilla. Hänen ensisijainen tavoitteensa tällä hetkellä on löytää isänsä Iskariot. Jokaisesta surmaamastaan Klaus viiltää vasempaan käsivarteensa viivan tukkimiehen kirjanpidolla. Verenjanonsa hän tyydyttää pääasiassa uhreikseen joutuvilla vampyyreilla, silloin tällöin myös eläimillä, mutta vain poikkeusolosuhteissa muilla elävillä olennoilla.

Klaus on vasta vähän aikaa sitten saapunut saarelle, mutta on tutustunut eri alueisiin jo kohtalaisen hyvin. Hänellä ei toistaiseksi ole asuinpaikkaa tai aikomusta hankkia sellaista, vaan kiertelee ympäriinsä.

To forgive is divine
But vengeance is mine

~~~~

tässä synkkä lapsonen, valmiina sotkemaan Hariotin elämää entisestään :'D tietoja ei tosiaan tarvitse lisäillä tänne, vaan laittelen ne hahmosivuille esiin, kuhan kerkiän jatkaa sivujen väsäämistä!

Nimi: Pixie

21.06.2017 20:36
Laitoin tarkoituksella taidot heti alkuun, lopun lukeminen helpottuu huomattavasti jos lukee sen ensin :D


Nimi: Prie Tadleen/Rose Tadleen

Kutsumanimi: Prie/Rose

Laji: Noita

Syntynyt: Prie on syntynyt 13.4. vuonna 1997, Rose 28.3. 2002. Keho jossa he asuvat on alun perin Prien ja on siis hänen ikäisensä.

Sukupuoli: Nainen

Taidot: Prie ja Rose ovat kaksi siskosta, jotka molemmat asuvat Prien kehon sisällä, vuorotellen passiivisen ja aktiivisen tilan välillä. Aktiivisessa tilassa oleva ohjaa ja hallitsee kehoa ja passiivisessa tilassa oleva voi käyttää kehon aisteja, mutta ei vaikuttaa sen toimintaan. Passiivinen osapuoli voi puhua aktiiviselle, joka kuulee puheen päänsä sisällä, mutta jos aktiivinen osapuoli haluaa puhua passiiviselle, hänen on puhuttava ääneen. Niinpä tyttöjen juttelu näyttää ulkopuolisista siltä, kuin joku puhuisi itsekseen. Siskokset voivat vaihtaa passiivisen ja aktiivisen roolin välillä milloin haluavat. Molemmat tytöt ovat noitia; Prie osaa puolustusloitsuja ja Rose hyökkäys- ja parantamisloitsuja. Lisäksi Prien sisällä uinuu tämän vanhemmilta peritty omituinen voima, joka erittäin harvoin herätessään saa tytön tekemään jonkin yksittäisen erittäin edistyneen loitsun tai maagisen teon. Näin on tapahtunut Prien elämässä vain kahdesti – pikkulapsena hän ennusti Rosen syntymän ja nuorena aikuisena tappoi äitinsä ja siirsi Rosen samaan kehoon kanssaan. Prie ei pysty itse vaikuttamaan voimansa aktivoitumiseen, joka tapahtuu äärimmäisen harvoin.

Luonne: Prie on siskoksista vanhempi. Hän on pessimistisempi kuin Rose ja odottaa usein pahinta, vaikka tilanne ei olisikaan niin vakava kuin miltä tuntuu. Priellä on huono itsetunto, varsinkin kykyjensä suhteen, ja hän uskoo erittäin helposti olevansa turha ja osaamaton. Tämä on varmasti ainakin osittain seurausta hänen vaikeasta suhteestaan äitiinsä. Prie ei kovin helposti luota kehenkään, edes ystäviinsä, mutta yllättävää kyllä, hän on sisaruksista rohkeampi. Prie on äärimmäisen kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja rakastaa lukemista. Hän on utelias ja haluaa ymmärtää, miten asiat toimivat. Jos hän näkee jotain omituista, hän ei saa rauhaa, ennen kuin on ottanut selvää, mistä on kyse. Prie rakastaa siskoaan äärimmäisen paljon, ja on turhautunut, koska on huono taistelussa ja siksi kokee, ettei pysty suojelemaan pikkusiskoaan, minkä kokee isosiskona velvollisuudekseen. Hänestä on noloa, että Rose joutuu suojelemaan häntä eikä toisinpäin. Prielle on tärkeää olla hyvässä kunnossa, ja hän kuntoilee säännöllisesti, minkä vuoksi heidän kehonsa on aina hyvässä kunnossa. Prie on helposti tulistuva, eikä pelkää sanoa muille suoria sanoja. Jos joku loukkaa hänen ystäviään – etenkin Rosea – loukkaaja saa varautua melkoiseen ryöpytykseen. Toisin kuin oikeudentuntoinen Rose, Prietä ei haittaa vähän venyttää sääntöjä silloin tällöin. Hän valehtelee ja tarvittaessa jopa varastaa, vaikka Rose tuomitseekin molemmat jyrkästi. Tämä on niitä harvoja asioita, joista sisaruksilla joskus syntyy riitoja.

Rose on Prien pikkusisko ja monissa asioissa tämän täysi vastakohta – iloinen, optimistinen ja täynnä elämää. Rose on aurinkoinen persoona, joka onnistuu aina piristämään muiden päivää. Hän on kuitenkin hiukan ujo ja pelokas, eikä hänen iloisuutensa pääse vieraiden seurassa täysiin mittoihin. Ujoudestaan huolimatta hän on aina valmis tutustumaan uusiin ihmisiin (ja muihin otuksiin). Hän on siskonsa tavoin suorasukainen, ja jos joku kohtelee muita väärin tai tekee pahaa, hän ei epäröi sanoa mielipidettään ääneen. Rosella on äärimmäisen voimakas oikeudentunto, jopa hieman naiivilla tavalla. Hänen mielestään mikään teko tai tilanne ei oikeuta valehtelemiseen tai muihin vääryyksiin; hän uskoo, että kaikissa olennoissa on jotain hyvää, ja että kaikki tilanteet selviävät puhumalla. Siinä missä Prie ajattelee siskosten olevan omillaan ja yksin maailmassa, Rosen näkökulmasta aina on joku, joka voi auttaa pulassa olevaa. Vaikka Rose onkin jo viisitoista, hän on silti lapsi, ja tuppaa ajattelemaan lapsekkaammin kuin kypsempi sisarensa. Hän käyttäytyy usein ikäistään nuorempien lailla ja on muutenkin vielä toinen jalka lapsuudessa ja toinenkin vain hädin tuskin sieltä pois. Rose ei halua, että kukaan enää koskaan kohtelee Prietä kuten heidän äitinsä, ja omistautuu voimakkaasti sisarensa suojelemiselle. Jos joku on Prielle hiukankin ilkeä, hän raivostuu ja antaa haukkujan kuulla kunniansa. Taisteluissa Rose vaatii saada olla aktiivisessa tilassa, osaahan hän hyökkäysloitsuja paljon sisartaan enemmän. Rose on tunteellinen ja itkee helposti, mutta myös nauraa pienimmästäkin ilonaiheesta. Hän kokee kaikki tunteet tavallista voimakkaammin, kun Prie taas on apaattisempi.

Ulkonäkö: http://tinypic.com/view.php?pic=2s8pa20&s=9#.WUqmYcZpzIV (Anteeksi huono laatu, jouduin ottamaan piirustuksesta kännykällä kuvan ja muokkaamaan sitä laadukkaammaksi)

Prien ja Rosen keho on parikymppinen, eli sisarukset näyttävät nuorelta aikuiselta. Heidän kehonsa on 162 senttiä pitkä ja hyväkuntoinen, lihaksikas – Rose ei liiemmin välitä ulkonäöstään, mutta Prie rakastaa kuntoilua ja pitää huolta siitä, että heidän kehonsa pysyy timmissä kunnossa. Hiukset ovat tummanpunaiset ja yltävät alaselkään. He pitävät niitä useimmiten auki. Silloin harvoin kun hiukset ovat kiinni, ne ovat yleensä jonkinlaisella lettikampauksella. Varsinkin Rose pitää hiustensa letittämisestä. Silmien väri vaihtelee valaistuksesta riippuen syvänsinisestä mustaan. Sisaruksilla on melko samanlainen vaatemaku – he molemmat pitävät käytännöllisyydestä ja kirkkaista väreistä – mutta Prie pitää paljastavammista ja Rose peittävämmistä vaatteista. Rose on myös enemmän hameiden ystävä, kun Prie suosii shortseja. Siskokset valitsevat vaatteet tasapuolisesti vuoropäivinä. (Kuvan vaatteet valitsi Prie). Paras keino erottaa, kumpi sisaruksista on aktiivisena osapuolena, on kuunnella ääntä ja katsella kehonkieltä; Prie puhuu matalammalla äänellä kuin Rose ja myös näyttää tunteitaan harvemmin. Jos näet heidän kehonsa nauramassa katketakseen tai kiljumassa innosta, kannattaa lyödä vetoa Rosen puolesta. Prien kehonkieli on myös enemmän apaattista ja sisäänpäinkääntynyttä kuin Rosen.

Menneisyys: Prie syntyi Uniaavikolla asuvan noidan ja tämän velhopuolison tyttäreksi. Prien äiti ja isä olivat molemmat äärimmäisen kyvykkäitä taikojen suhteen, joten he luonnollisesti odottivat samaa myös tyttäreltään. Niinpä he alkoivat kouluttaa Priestä samanlaista taikataituria kuin he itse olivat olleet lapsesta asti. Pettymys oli suuri, kun Prie osoitti erittäin heikkoja kykyjä magian oppimiseen. Ainoat loitsut, jotka hän sai jotenkuten toimimaan, olivat puolustusloitsut, mutta ne eivät kelvanneet hänen vanhemmilleen – he halusivat Priestä kyvykkään taistelijan, joka osaisi muutakin kuin vain loihtia eteensä kilven ja piiloutua sen taakse. Mutta vaikka Prie kuinka yritti, hän ei kyennyt oppimaan hyökkääviä loitsuja sen enempää kuin mitään muutakaan kuin ne samat iänikuiset puolustautumiskeinonsa. Kenenkään tietämättä Prie oli kyllä perinyt vanhempiensa voimat, mutta tuntemattomasta syystä hänen kehonsa ja mielensä olivat päättäneet lukita ne hänen ulottumattomiinsa, eikä hän siksi voinut hyödyntää valtavaa potentiaaliaan.

Prien vanhemmat olivat hyvin pettyneitä nuoreen tyttäreensä, ja lapsesta lähtien hän sai kuulla olevansa huono ja arvoton, ja että hänestä ei ollut mihinkään muuhun kuin juoksemaan piiloon kilpensä taakse. Prie ei saanut lainkaan hyväksyntää ja rakkautta kunnianhimoisilta vanhemmiltaan, ja koska perhe ei asunut kylässä vaan kauempana aavikolla, tytöllä ei ollut ystäviäkään. Neljävuotiaana hän näki unta suloisesta tytöstä, joka oli hänelle kiltti ja leikki hänen kanssaan. Hän alkoi pitää tyttöä mielikuvitusystävänään, ja huomasi pian, että pystyi Uniaavikon hiekkadyyneillä näkemään mielikuvitusystävänsä oikeasti. Viisivuotiaana hän vietti melkein kaiken aikansa aavikolla harhojensa kanssa. Vanhempia ei kiinnostanut katsoa pikkutytön perään, ja tämä sai viettää aikaansa aavikolla niin paljon kuin halusi. Koska hän ei viettänyt kotona aikaa lähes lainkaan, pikkusiskokin tuli hänelle yllätyksenä. Eräänä päivänä hän vain näki äitinsä imettämässä vauvaa ja kysyi, kenen se oli. Äidin vastatessa kylmään sävyyn, että Rose oli hänen siskonsa, hän ei ollut uskoa sitä todeksi. Saisiko hän nyt oikean ystävän?

Ikäerosta huolimatta Priestä ja Rosesta tuli hyvin läheisiä. Prie lakkasi viettämästä aikaa aavikolla ja alkoi sen sijaan hoitaa Rosea. Äiti vastusteli ensin, mutta tajusi sitten, että Prien toimiessa lastenhoitajana hänelle jäisi enemmän omaa aikaa. Niinpä hän jätti Rosen lähes kokonaan isosiskonsa vastuulle. Se ei Prietä haitannut. Hän keskittyi siskostaan huolehtimiseen niin kovasti, että ei tehnyt melkein mitään muuta. Ja jotenkin Rosesta kasvoi saman näköinen ja luonteinen kuin Prien mielikuvitusystävästä. Vaikka Prie ei sitä silloin ymmärtänytkään, hän oli käyttänyt sisällään uinuvia voimia tiedostamattaan ja ennustanut sisarensa syntymän. Jos hän olisi kertonut tästä äidilleen, hän olisi luultavasti saanut äidin kiinnostumaan tyttärestään aiempaa enemmän ja viettämään tämän kanssa aikaa harjoitellen ennustamiseen liittyviä loitsuja, mutta hän ei ajatellut asian olevan kertomisen arvoinen. Ja niinpä Prien vanhemmat pitivät häntä yhä taitamattomana surkimuksena, josta Rosen hoidon myötä alkoi tulla yhä enemmän ja enemmän taloudenhoitaja kuin tytär. Tyttöjen isä rakasti molempia lapsiaan Prien kyvyttömyydestä huolimatta, ja vaikka hänkin oli pettynyt Prieen ja toivoi tämän olevan lahjakkaampi, hän ei kestänyt katsella, kuinka hänen vaimonsa kohteli lasta. Niinpä hän jätti perheensä, eikä hänestä olla sen jälkeen kuultu.

Rose sen sijaan oli eri maata kuin siskonsa. Aivan kuin vanhemmilta periytynyt magia olisi hypännyt Prien yli antaakseen Roselle kaksinkertaiset kyvyt; hän osoitti jo hyvin nuorena äärimmäistä lahjakkuutta loitsujen käyttöön, etenkin tyttöjen vanhempien niin arvostamien hyökkäävien loitsujen saloihin. Prien ja Rosen äiti oli innoissaan. Viimeinkin hänellä oli se lahjakas tytär, josta hän oli haaveillut synnyttäessään Prien. Siinä missä Prie sai osakseen kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä, Rose sai äidin kaiken rakkauden ja huolenpidon. Hänestä tuli äidin lempilapsi, kun Prie jäi yhä enemmän varjoon. Siskon hoitaminen johti luonnollisella tavalla muihin kotitöihin, ja kun Rose ei enää kaivannut vahtijaa ja leikittäjää joka hetki, Priestä tuli talon palvelija.

Tämä ei kuitenkaan estänyt tyttöjä tulemasta hyvin läheisiksi keskenään. Aina kun Priellä ei ollut töitä tehtävänä eikä Rosella loitsuja harjoiteltavana, tytöt leikkivät keskenään. Prie yritti esitellä sisarelleen lempipaikkaansa Uniaavikkoa, jossa hän oli tavannut sisarensa ennen tämän syntymää, mutta harhanäkyjä luova aavikko karmi Rosea liikaa. Niinpä he leikkivät talon puutarhassa, joka pysyi vanhempien langettamien loitsujen avulla vehreänä ja sopivan lämpimänä ympäri vuoden.

Kun Prie oli yksitoista ja Rose kuusi, Rose kysyi äidiltään, miksei tämä ikinä harjoitellut Prien kanssa tai sanonut rakastavansa tätä tai halannut tätä. Äiti säikähti menettävänsä hyvän suhteensa tyttäreensä, jos tämä alkaisi ajatella äitikullan kohtelevan isosiskoa huonosti, joten hän selitti kiireesti, ettei Prie ollut hyvää seuraa Roselle, joka oli kaikessa niin paljon parempi kuin huono ja taitamaton siskonsa. Rose väitti edelleen vastaan, joten äiti katsoi parhaaksi erottaa tytöt toisistaan. Hän siirsi Rosen huoneen kartanon ylimpään kerrokseen, kun Prie sai muuttaa kellariin. Äiti teki parhaansa pitääkseen molemmat tytöt niin kiireisinä, ettei heillä olisi aikaa tavata toisiaan; Rosen kaikki aika kului loitsuharjoituksissa, ja Prie raatoi kotitöiden parissa. Lisäksi hän piti Prielle ankaran puhuttelun, jossa hän kielsi Prietä ”olemasta missään tekemisissä tyttäreni kanssa”. Rosea hän aivopesi haukkumalla Prietä ja vastaavasti kehumalla Rosea jatkuvasti.

Kun Prie oli viisitoista ja Rose kymmenen, Rose ei tiennyt mitä ajatella isosiskostaan. Toisaalla olivat vuosien ihanat muistot sisaren kanssa leikityistä leikeistä, toisaalla äidin haukut ja Prien jatkuva mustamaalaus. Prie puolestaan oli varma ajatuksistaan – hän ei enää rakastanut todelliseksi syntynyttä mielikuvitusolentoaan, hän vihasi sitä. Prien näkökulmasta Rose oli ilmestynyt tyhjästä, vienyt äidin viimeisetkin rakkauden rippeet itselleen, tehnyt Priestä palvelijan ja kaiken huipuksi karkottanut tämän mukavasta huoneestaan kylmään kellariin. Ennen Prien elämä oli ollut siedettävää; nyt se oli helvettiä. Monen vuoden ajan tytöt tapasivat toisiaan hyvin harvoin – sen lisäksi että heidät yritettiin tarkoituksella erottaa toisistaan, he myös välttelivät toisiaan parhaansa mukaan. He erääntyivät toisistaan ja heidän ystävyytensä haalistui vanhaksi muistoksi.

Eräänä iltana, kun Prie oli seitsemäntoista ja Rose kaksitoista, Prie kuuli huoneensa ovelta hiljaisen koputuksen. Uteliaana hän kääntyi katsomaan, kuka ovella oli, ja yllättyi toden teolla nähdessään pikkusiskonsa. Rose selitti, että hän oli halunnut tavata Prien ja puhua asiat halki. Prie vastusti ajatusta ensin, mutta myöntyi lopulta. Niinpä molemmat kertoivat oman puolensa asiasta.

Koko yön juteltuaan tytöistä tuntui, kuin viime vuodet olisivat pyyhkiytyneet olemattomiin. He olivat taas ne samat sielunsiskokset kuin lapsina. Molempia raivostutti heidän äitinsä julma käytös, ja he päättivät yhteistuumin mennä seuraavana päivänä sanomaan äidille suorat sanat. Ja jos äiti yrittäisi taas erottaa heidät, he vaikka karkaisivat kotoa.
Heidän ei kuitenkaan tarvinnut odottaa seuraavaan päivään. Molempien tietämättä heidän äitinsä oli kuunnellut oven takana, ja nyt hän avasi oven ja astui sisään. Molemmat tytöt hätkähtivät ja nousivat säikähtäneinä pystyyn nähdessään äitinsä kasvot. Ne olivat kuin myrskyn merkki. Raivoissaan hän huusi tytöille, näinkö he kiittivät häntä vuosien elättämisestä ja huolenpidosta. Mutta nyt tapahtui jotain sellaista, mikä oli tässä talossa ennenkuulumatonta – Prie nousi äitiään vastaan. Aivan yhtä vihaisella äänellä hän huusi päin noidan naamaa, ettei tämä ollut koskaan rakastanut häntä, ja että Roseakin hän rakasti vain tämän kykyjen vuoksi. Naisen kasvot muuttuivat hirvittävän näköisiksi, tämän käteen ilmestyi veitsi ja hän ryntäsi kohti Prietä. Kuului kammottava veitsen iskeytymisen ääni ja lattialle roiskahti verta. Mutta maahan kaatui Rose, ei Prie. Hän oli hypännyt isosiskonsa eteen tätä puolustaakseen.
Silloin Prie tunsi sisällään jotain polttavaa ja valtavan suurta, ja hänen kehonsa tuntui olevan räjähtämäisillään. Hän antoi voiman purskahtaa ulos, ja se syöksyi renkaana joka suuntaan, iskien Prien äitiä rintaan. Tämä ehti nähdä tyttärensä alkavan hehkua omituisesti, miettiä mitä ihmettä oikein tapahtui, tuntea terävän kivun rinnassaan ja vajota pimeyteen. Hän oli kuollut. Isku osui myös Roseen, joka kaatui velttona maahan.

Sitten voima palasi takaisin Prien sisään, vetäen samalla mukaansa jotain Rosen kehosta. Ennen kuin hän itsekään tajusi asiaa, hän kuuli siskonsa äänen, mutta ei tämän ruumiista, vaan oman päänsä sisältä. Sisaruksilla kesti hetki ymmärtää, että Rose oli siirtynyt Prien kehon sisälle. Tytöt pohtivat tilannetta, eikä Priellä ollut aavistustakaan, mistä oli saanut voiman, joka oli tappanut hänen äitinsä ja lukinnut Rosen samaan kehoon hänen kanssaan. Molempien mielestä kyseessä oli voimakasta ja pelottavaa magiaa, mikä tuntui ihmeeltä. Priehän oli aina ollut surkea noita. Yrityksistä huolimatta Prie ei ikinä saanut temppua onnistumaan uudestaan tahdonvoimalla. Myös pikkulapsena tehty ennustus ymmärrettiin nyt ennustamiseksi, mutta siihenkään Prie ei enää pystynyt. Rosen keho oli kuollut, joten tytöt päättivät, etteivät yrittäisi palauttaa tilannetta ennalleen – he eivät tienneet, miten Rosen kävisi, jos he ylipäätään onnistuisivat.

Muuta: Prie ja Rose asuvat Keijumetsän koilisosassa, lähellä Susimetsän rajaa. He ovat kunnostaneet pienen mökin, jossa on juuri sopivasti tilaa yhdelle asukkaalle. He pitävät muutamia kanoja ja yhtä lehmää sekä kasvimaata, mutta sen ruoan mitä eivät itse pysty tuottamaan, he metsästävät. Lisäksi heillä on kissa nimeltä Bear (pörhistäessään ruskeaa turkkiaan se muistuttaa hämmästyttävästi pientä karhunpoikasta), joka käytännössä elättää itsensä pikkueläimiä pyydystämällä eikä huoli omistajiensa tarjoamaa ruokaa. Se liikkuu vapaana mökin lähistöllä eikä usein tule kotiin yli viikkoon, mutta kotona ollessaan se rakastaa silittelyä ja hellittelyä. Priellä ja Rosella on jousipyssy, jonka käytössä Rose on erittäin lahjakas, mutta useammin he metsästävät ruokansa taikuuden avulla. Prie osaa käyttää veistä, mutta ei kovin taitavasti.

Vastaus:

Vautsi, aivan erinomainen hahmo! Todella hyvin sait selitettyä monimutkaisen kokonaisuuden, jopa mun puuaivot tajus koko homman! :D Lisään hänet/heidät heti, tervetuloa pelaamaan! :)

Nimi: Frosty

11.06.2017 21:42
Marille kuvia ^^:
Ihmismuoto: http://aijaa.com/Vcxgiu
Kumpikin elukkamuoto: http://tinypic.com/view.php?pic=157111x&s=9#.WT2PBT6U_qA

Vastaus:

Päivitetty! :3

Nimi: Aria

08.06.2017 13:06
Nimi: Shannon Greene
Kutsumanimi: Zeta (kreikankielen kirjain, Shannonin ryhmän nimeämisperiaate)
Laji: kyborgimuodonmuuttaja (leopardi)
Syntynyt: 22.7.1999
Sukupuoli: nainen

Luonne: Shannon tarkkailee ympäristöään jatkuvasti ollakseen perillä siitä, mitä milloinkin tapahtuu. Hänen käytökseensä on juurtunut muitakin sotilasmaisia piirteitä, kuten pakoreittien tarkistaminen ja varmistaminen minne ikinä meneekään, neutraalit kasvot kommunikoidessa sekä jatkuva taisteluvalmius. Hän tykkää olla liikkeellä, sillä silloin nainen kokee olonsa jollain tapaa turvallisemmaksi. Kämpällään – jota hän kutsuu tukikohdaksi – nainen käväisee vain silloin tällöin.

Shannon pitää yllä taistelutaitojaan harjoittelemalla niitä säntillisesti. Hän herää yleensä joka päivä kukonlaulun aikaan ja pitää aamusta muutaman tunnin tuokion hioen liikkeitään ja aseidensa käyttöä. Shannon liikkuu myös usein leopardin muodossa, jolloin hän muun muassa saalistaa itselleen ruokaa. Järjestelmällisyys ja vakiintuneet rutiinit kannattelevat naisen päivärytmiä; tarkkuus on peruja koulutusajoilta.

Shannon näyttää ulospäin aina neutraalilta kivikasvolta, ja sen mukaista hänen käyttäytymisensä usein onkin tuntemattomia kohtaan. Nainen ei ole myöskään puheliaimmasta päästä, sillä turha sananhelinä on silkkaa energian tuhlausta. Ei tämä kuitenkaan hiljaa pysy jos häneltä jotain kysytään, sillä tieto on valtaa, eikä sitä tiedä vaikka saisikin tietää toisesta jotain mielenkiintoista. Pinnan alla Shannonilla on samanlaiset tunteet kuin kaikilla muillakin, mutta niiden esiin puskeminen on harvinaista, sillä Shannon ei koe sille lähes koskaan tarvetta. Nainen on aika avuton ihmissuhteiden kanssa, sillä hänelle on useampi vuosi jankutettu, että suhteet ovat heikkouden merkki.

Jos nainen tulee yllätetyksi tai ei muuten vain pidä tilanteesta, hän naksauttaa hyvin herkästi veitsensä esille. Koskaan ei voi olla liian varautunut, sillä jokaisessa olennossa saattaa piileä potentiaalinen vihollisen uhka. Shannon on tosin tullut hieman rennommaksi otteissaan ajan saatossa, sillä hän on huomannut, että saarella ei ole kuitenkaan joka nurkan takana vaara vaanimassa. Muiden olentojen jatkuva analysoiminen on kuitenkin jäänyt päälle ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi.

Ulkonäkö: Shannon on 172 senttimetriä pitkä, ruumiinrakenteeltaan jäntevä nainen. Hänen lihaksensa ovat pikkutyttönä aloitetun koulutuksen tulosta, ja vaikkei Shannon niin silmiinpistävä lihaskimppu olekaan, tästä kyllä erottaa vuosien työn. Hänellä on kaikesta huolimatta melko naisellinen vartalo, mikä häiritsee Shannonia hieman, sillä siitä on sotilastehtävissä ollut aina enemmän haittaa kuin hyötyä. Shannonin kehon metalliset osat ovat esillä selvästi, ja tämän kyborgius näkyy parhaiten hänen vasemmasta käsivarrestaan. Naisen ihonsävy on hieman normaalia tummempi, aivan kuin hänellä olisi ympärivuotinen kevyt rusketus.

Shannonin hiukset ovat vaaleahkon ruskeat, jotka taittavat hieman kultaiseen sävyyn. Ne ovat luonnostaan loivilla laineilla ja yltävät naista hieman olkapäiden alapuolelle. Hiukset ovat melko villin näköiset ja epätasaisesti kasvaneet, sillä Shannon on antanut niiden kasvaa siiliksi leikatusta tukastaan. Shannonin silmät ovat tumman meripihkan väriset, jotka vastaavat samanlaista väriä kuin hänen leopardimuotonsakin silmät. Naisen kasvot ovat voimakkaasti kulmautuneet; vahva leukalinja, korkeat poskipäät, suora nenä sekä ilmeikkäät kulmaluut. Hänellä on sievät, kauniisti muotoutuneet huulet, joiden toinen puoli on tosin hieman epäsymmetrinen verrattuna toiseen vanhan taisteluvamman seurauksena.

Shannon pukeutuu mielellään ihonmyötäisiin, kevyisiin vaatteisiin, jotka ovat mahdollisimman vähän tiellä ja joissa on helppo liikkua. Väreistä hän suosii kaikkea, mitkä sulautuvat hyvin maastoon; yleensä hänen yllään näkee vihreän eri sävyjä ja mustaa. Shannonilta löytyy mustia t-paitoja ja pitkähihaisia sekä maastokuvioituja housuja useammat kappaleet. Hän omistaa myös mustat varsikengät (millaiset kengät nyt sotilailla yleensäkin on) sekä maastokuvioisen takin, jota hän käyttää säästä riippuen.

Taidot: Shannon on muodonmuuttajaeläimensä ansiosta vahva, kestävä ja nopea. Ketteryyttä vaativat tehtävät eivät tuota myöskään ongelmia, sillä Shannon kiipeilee leopardien lailla mielellään puissa. Vuosien eliittisotilaskoulutus on antanut naiselle hyvät taistelutaidot. Shannon on osaksi kyborgi, sillä hänen kehoonsa on rakennettu erinäisiä aseita. Vasen käsivarsi on osittain korvattu ja lujitettu metallilla; sitä nainen käyttää kilpikätenään suojautuakseen esimerkiksi teräaseiden iskuilta tai jopa luodeilta. Oikeaan kämmenselkään on sisäänrakennettu järjestelmä, johon upotetun veitsenterän Shannon saa esiin puristamalla peukalon ja etusormen yhteen. Tällä on samanlainen veitsisysteemi myös molemmissa kyynärpäissään sekä nilkoissaan, ja veitsien avaaminen toimii sormitekniikalla (esimerkiksi vasemman nilkan veitsen saa esiin vasemman käden peukalo- ja keskisormella. Perustuu hermostoissa kulkeviin virtapiireihin). Shannonin kehossa henkiinjäämisen kannalta tärkeitä kohtia, kuten rintakehää, selkäydintä sekä valtimoiden seutuja on pyritty vahvistamaan erilaisilla suojarakenteilla.

Menneisyys: Shannon syntyi ainoaksi lapseksi köyhään perheeseen Arabian niemimaalla. Kumpikaan Shannonin vanhemmista ei ollut muodonmuuttaja, vaan tämä ominaisuus periytyi tytölle muun suvun kautta. Jo lapsena leikkiessään Shannon oli muita voimakkaampi ja nopeampi, mikä herätti nopeasti alueelta silloin tällöin uusia koulutettavia etsivien basiliskien mielenkiinnon. Basiliskit – kuten he itseään nimittivät - olivat laajalle verkostoitunut järjestö, jotka kouluttivat erityisiä eliittisotilaita erinäisiin tarkoituksiin; alueiden valtauksiin, palkkamurhiin ja ylipäätään vallan haalimiseen. Ulkopuolisille ryhmää tietenkin markkinoitiin viattomana sotilaskoulutuksena, etenkin silloin, jos oli tarve suostutella vanhemmat luovuttamaan lapsi koulutukseen. Köyhille perheille tarjoukset olivat houkuttelevia, sillä basiliskit tukivat varallisesti niitä, joiden lapsi koulutukseen valittiin. Shannonin vanhemmilla ei ollut varaa kustantaa tytölle minkäänlaista koulutusta, ja kun basiliskit tarjosivat heille tilaisuuden, he hyödynsivät sen ilomielin; tulisihan Shannonista kunniakas ja arvostettu sotilas.

Niinpä Shannon matkasi kauas kotoaan, salaiseen tukikohtaan toiselle puolelle niemimaata, jossa basiliskit testasivat ja kouluttivat pientä ryhmää sotilaita. Eliittiin päästäkseen tuli tietysti läpäistä koe, jonka Shannon muodonmuuttajaeläimensä suomien taitojen avulla helposti suorittikin. Tyttö oli tuolloin kuusivuotias; hieman vanhempi kuin koulutettavat keskimäärin. Hänet hyväksyttiin silti ohjelmaan mukaan, ja siitä alkoi Shannonin kymmenen vuoden mittainen sotilasura.

Shannon ja muut ryhmän jäsenet nimettiin kreikankielisten kirjainten mukaan, sillä eliitissä ei käytetty oikeita nimiä liian tuttavallisuuden ja inhimillisyyden pelossa. Näin ollen Shannonista tuli sotilas Zeta – nimi on vakiintunut hänen käyttöönsä nykypäivänäkin. Lisäksi Shannonin pitkät hiukset ajeltiin kokonaan pois, sillä lyhyt tukka oli paljon käytännöllisempi kenttätöissä. Shannonia ja hänen ryhmänsä muita jäseniä koulutettiin ankaralla kädellä; olemattomat yöunet, raskaat lihas- ja kestävyyskuntoharjoitteet, aseiden käsittely sekä henkisen kantin koetteleminen olivat osa jokaista päivää. Shannon menestyi koulutuksessa hyvin, sillä hänellä oli muodonmuuttajuutensa ansiosta aina pieni etulyöntiasema tavallisiin ihmisiin. Tässä vaiheessa tyttö ei toki itsekään tiennyt olevansa moinen, vaikka normaalia voimakkaampi olikin.

Shannon ei juurikaan tutustunut muiden ryhmäläistensä kanssa, sillä eliittisotilaat eivät saaneet muodostaa tehtäviään mahdollisesti haittaavia ihmissuhteita. Vaikka tyttö ei sitä ikinä ulospäin näyttänytkään, hän tunsi olonsa välillä yksinäiseksi kaivatessaan lapsuutensa leikkejä muiden kanssa. Shannon oppi piilottamaan myös muut tunteensa ansiokkaasti, mikä teki hänestä entistä paremman sotilaan basiliskien silmissä. Basiliskit olivat keksineet keinon kehittää eliittisotilaita vielä paremmiksi, ja eräänä päivänä ryhmä sai kutsun tukikohdan laboratorioon. Sieltä jokainen palasi erinäisiä aseita ja suojauksia kehoonsa rakennettuina; samalla testattiin, kuinka hyvin sotilaat kestivät kipua operaation aikana. Shannon ei ole vieläkään unohtanut sitä, miltä hänen metalliosiensa asentaminen tuntui.

Pian eliittiryhmän jäseniä alettiin valmistella oikeita tehtäviä varten. He saivat komentoja sotakentille, valloitetuille alueille ja muihin tukikohtiin. Shannonin tehtävä oli yleensä toimia tiedustelijana tai vakoojana taitavan liikkumisensa ansiosta, mikä oli tytölle helpotus; vaikka vuosien koulutus oli kovettanut häntä paljon, hän ei tiennyt, olisiko kyennyt painamaan liipaisinta oikeasti tappamistarkoituksessa. Shannon hoiti kenttätyönsä hyvin, mistä hän myös tunsi silloin tällöin huonoa omaatuntoa, sillä onnistunut tiedustelukeikka tiesi usein onnistunutta iskua muiden ryhmäläisten toimesta. Kun Shannon sitten eräänä päivänä yllättäen muuntautui jänteväksi leopardiksi kaikkien edessä, basiliskien riemulla ei ollut rajoja. Heille ei ollut mitään väliä, oliko Shannon kummajainen vai ei, mutta isoksi kissaksi muuntautuva eliittisotilas oli painonsa arvosta kultaa. Shannon itse oli hämmentynyt ja hieman järkyttynytkin omasta kyvystään, eikä hänellä ollut mitään hajua, kuinka se oli edes mahdollista. Kuten tavallista, Shannonin oli päästävä asiasta yli ilmekään värähtämättä ja alettava harjoittelemaan eläimeksi muuttumista niin, että se olisi mahdollisimman tehokasta ja vaivatonta. Häntä oli määrä myöhemmin alkaa tutkimaan, sillä muodonmuuttajageenin viljely olisi ollut tuottoisaa hommaa.

Basiliskit saattoivat kuitenkin huomata Shannonin kuoren alla piilevät tuntemukset, sillä eräänä päivänä he antoivat tytölle henkilökohtaisen tehtävän; murhan. Shannonin oli määrä surmata yön pimeydessä basiliskeille kapuloita rattaisiin heitelleen herran sekä tämän perheen. Shannon suoritti tehtävän hyvin aina siihen asti, että onnistui murtautumaan ensimmäisen uhrin huoneeseen. Nähdessään sängyssä nukkuvan nelivuotiaan hän ei kuitenkaan mitenkään voinut vetää tämän kurkkua auki, vaan pakeni talosta suorinta reittiä ulos. Shannon oli aivan hukassa ja kauhistunut tiedostaessaan, että hän oli pettänyt basiliskit. Vaikka tyttö oli aluksi pysytellyt ryhmässä lähinnä vanhempiensa elannon turvaamiseksi, häneen oli ajan kuluessa iskostunut jonkin verran basiliskien oppeja ja arvoja. Shannon ei voinut tuskissaan palata tukikohdalle, eikä hän olisi uskaltanutkaan rangaistuksen pelossa. Niinpä tyttö muuttui leopardiksi ja alkoi juoksemaan päättömästi pois päin kaikesta, lopulta huomaten kuinka maisema vaihtui synkeään ja hämärään metsään. Shannonin sotilasvaistot ottivat vallan, eikä hän antanut itsensä joutua paniikkiin, vaan yritti kartoittaa uutta ympäristöään niin hyvin kuin taisi. Jonkin aikaa yritettyään tyttö tajusi, että ei tulisi pääsemään pois. Nykyään Shannon on astunut saarella muutaman vuoden.

Muuta: Shannonin tukikohta on vanhanaikainen, puusta ja valkoiseksi rapatusta kivestä rakennettu talo, joka sijaitsee Keijumetsän ja Lohikäärmelaakson rajamailla. Nainen viettää aikaansa kuitenkin liikuskellen melko paljon ympäriinsä. Vaikka Shannonilla on sisäänrakennettuja teräaseita, hän kantaa mukanaan aina kaiken varalta muutamaa erillistä veistä. Vaikka hänet on koulutettu käyttämään myös ampuma-aseita, ne eivät tunnu naisen mielestä niin luontevilta.

Vastaus:

Oikein mainio hahmo, lisään heti! :)

Nimi: Amé

05.06.2017 20:39
Nimi: Morgayne- Noella Heleyra

Kutsumanimi: Morgan ja Noella

Laji: Merinoita

Syntynyt: 2.1.1999

Sukupuoli: Nainen

You and me, we made a vow
For better or for worse
I can't believe you let me down
But the proof's in the way it hurts


Luonne: Tämä nainen on kaksoispersoonan omistava olento. Morgan on kaksikosta ehdottomasti se julmempi, häijympi ja ilkeämpi persoona. Nainen on suoraan sanottuna todella kylmä ihminen, joka ei välitä mistään tai kenestäkään. Morgan on todellakin olento jonka eteen ei kannata joutua. Nainen ei nimittäin tunne sääliä ketään kohtaan, vaan jos joku todella alkaa Morgania ärsyttämään, nainen kyllä vetää toista helpostikin pataan. Nainen rakastaa ylikaiken kaikkea väkivaltaista, ja jos vain voi, niin Morgan manipuloi muut tekemään jotain väkivaltaista. Sehän on naiselle kuin viihdettä, katsella miten muut tappelevat ja sitten myöhemmin vaikka tappaa kumpikin osapuoli. Se on naiselle ihan okei, ja oikeastaan voisi ajatella että Morganilla ei ole omaatuntoa juuri ollenkaan. Ja se on totta. Nainen harvemmin tuntee minkäänlaista omatunnon pistosta vaikka olisi tappanut rekkalastillisen ihmisiä. Se kertookin jo varmasti naisen luonteesta paljon. Morgan valehtelee usein, vaikka itse vihaakin sitä yli kaiken. Mutta tehty mikä tehty, nainen valehtelee lähes aina jos ei halua kertoa totuutta. Ja tämäkin tulee automaationa, sillä jos totuus ei ole miellyttävä, Morgan valehtelee vain itsensä takia. Eli nainen on todella, todella itserakas. Ei mikään merkitse tälle yhtä paljon kuin tämä itse. Morgan laittaa itsensä aina muiden edun edelle, eikä edes häpeä sitä. Nainen on erittäin pitkävihainen, ja joskus vaikuttaa että Morganilla on lista kenen kanssa on joskus riidellyt, niin kauan nainen joskus vihoittelee joillekin. Jossain vaiheessa nainen vielä vetää kehiin että toinen on tälle velassa. Silloin toinen on pulassa. Morgan saattaa nimittäin keksiä ties minkälaisia tehtäviä mitä toisen pitää suorittaa tälle. Sukeltaa seireenien sekaan jotta saisi jonkun tärkeän yrtin. Esimerkiksi tuollaisia tehtäviä tulee useinkin vastaan. Morgan on nainen joka mieluusti tekee toisille palveluksia, jotta toiset saavat joskus korvata tuplasti sen naiselle. Ja jos luvattua korvausta ei kuulu, Morgan laittaa sen kuulumaan. Nainen ei pelkää mitenkään näyttää voimiaan, vaan mieluusti haastaa toisille riitaa ja toimii toisten henkisenä että fyysisenä hakkaajana. Lapsia kohtaan Morgan tuntee kirjaimellista vihaa, ja yleensä tämän vihan kohteeksi joutuukin pienet lapsoset. Heihin nainen ei kuitenkaan kajoa pitkällä tikullakaan, vaan enemmänkin laittaa jotain myrkkyä ruokaan. Se olisi naisen moraalille sopivaa. Morgan on hyvin tietoinen Noellan olemassa olosta, ja pyrkii kaikella toiminnallaan vahingoittamaan kaksoispersoonaansa.
Noella on kuin Morganin vastakohta. Tämä on herkkä ja hellä, lähes aina ystävällinen nainen. Tämän suusta tuskin ikinä kuulee yhtään toisia loukkaavia sanoja, vaan enemmänkin välillä vähän liiankin täydellistä tekstiä. Joskus saattaa jopa vaikuttaa siltä että Noella on kuin satujen prinsessat, täynnä kaikkea hyvää ja aina hyvällä tuulella. Se pitää kutakuinkin paikkansa. Nainen sen harvemmin on huonolla tuulella, ja silloinkin se esiintyy vain normaalista hiljaisempana päivänä, jolloin Noella kuluttaa päivät uimalla ja luonnon kauneutta ihailemalla. Noella on muutenkin yleensä suorastaan hyväntuulisuutta hehkuva, eli nainen suorastaan levittää sitä ympärilleen hymyilemällä, toisia kehumalla ja olemalla ystävällinen. Noella vihaa valehtelua, eikä juurikaan valehtele ikinä. Nainen on hyvin tietoinen siitä mitä Morgan tekee, ja yrittää parhaansa mukaan korvata kaksoispersoonansa tekemisiä, vaikkei se oikein onnistukkaan. Noella on siis välillä hiukan liiankin tietoinen kaksoispersoonansa olemassa olosta, ja yrittää koko ajan pitää Morganin poissa päänsä sisältä. Sen saattaa huomata naisen käytöksestä, sillä tämä on varovainen, eikä suostu missään olosuhteessa sanomaan nimeä noita. Noella on muutenkin hiukan ujo, eikä tästä saa millään ilveellä suulasta. Korkeintaan ehkä persoonaksi, joka puhuu sopivan määrän. Huumoria Noella ymmärtää todella hyvin, ja itse laukoo hyväntahtoista, yleensä ihmisiä naurattavaa läppää. Nainen itse eniten on ehkä realisti, mutta välillä tämän ajatukset kohoavat optimistin tasolle, vaikka yleensä Noella yrittääkin ajatella kaiken positiivisen kautta. Noella on todella eläinystävällinen, ja tämä ei ikinä haluaisi satuttaa yhtäkään eläintä. Yleensä tytön löytääkin ihailemasta merien ja luonnon monimuotoisuutta ja kauneutta. Noella rakastaa merta, eikä vapaaehtoisesti halua jättää sitä, muuta kuin muutamiksi tunneiksi. Nainen on utelias, ja välillä tämän uteliaisuus käy niinkin kovaksi että Noella lähtee sen takia tutkimaan maata. Silloin tämä yleensä pitää Morgania lähellään, jotta tarpeen tullen pystyisi vaihtamaan persoonaansa, silläkin uhalla että tämä katoaisi ikuisiksi ajoiksi.

For months on end I've had my doubts
Denying every tear
I wish this would be over now
But I know that I need you here

Ulkonäkö: Morgan on tästä kaksikosta se rumempi yksilö, vaikka tämäkin on ihan kaunis. Nainen on painoonsa nähden muodokas, mutta kuitenkin todella laiha. Eli ei tällä mitenkään kehuttavan muodokas keho ole. Naisella on hiukan liiankin valkoiset ja luiset kasvot, jotka ovat kuitenkin ihan sievät. Morganilla on suurehkot, jäänsiniset silmät, joissa on hämmästyttävän kirkas väri. Naisella on sen lisäksi mustat, todella paksut hiukset, jotka yleensä ovat auki, ihan vain koska Morgan ei osaa laittaa niitä muuten. Morganilla itseasiassa pituutta on vajaat 180 senttimetriä, eli tämä on yllättävän pitkä. Tosin siihen kyllä vaikuttaa se, että melkeinpä puolet tämän pituudesta vie tämän pyrstö, joka on kuin mustekalan lonkerot. Väriltään lonkerot ovat liilat, mutta imukupit jotka lonkeroiden alapuolella ovat, ovat hiukan vaaleamman violetit. Morgan pitää yläosassaan hiukan merileväsuikaletta muistuttavaa kappaletta, joka peittää kaulasta navan yläpuolelle tämän ihon. Sen lisäksi tämän kaulassa on koru, joka on keltainen simpukka. Koru kuitenkin hehkuu todella kummallisesti. Morgan on ihmismuodossaan reilut 175 senttimetriä pitkä, ja tällä on hontelot jalat ja muutenkin hontelo vartalo. Silloin nainen käyttää tiukkoja vaatteita, jotka ovat mahdollisimman paljastavia, eli yleensä talvisinkin tällä on bikinien yläosa ja sortsit päällään. Jalassaan tämä pitää tennareita tai lenkkareita, joilla tämä saa liikuttua paikasta toiseen nopeasti.
Noella on taas kuin kauneus itse. Naisella on muodokas keho, joka on täydellinen tiimalasivartalo. Noella on 178 senttimetriä pitkä pyrstöineen päivineen. Tällä on platinablondit hiukset, jotka yltävät noin rintojen korkeudelle. Niissä on muutama kihara, ja aina kastuttuaan, hiukset ovat todella kiharat. Noella on muutenkin kasvoiltaan täydellinen. Naisella on kaunis, vaaleahko iho, jolla on muutama harmiton pisama. Silmät Noellalla ovat kauniin taivaansiniset, mutta aivan iiriksien ulkoreunoilla väri tummenee merensinisiksi. Merensinisten reunojen vierellä on aivan pieni häivähdys jäänsinistä, mutta se on todella vaikeasti huomattavissa. Naisella on pitkä pyrstö, joka muistuttaa eniten ehkä merenneitojen pyrstöä. Se on väriltään vaaleansininen, mutta joissakin kohdissa, kun esimerkiksi evissä se on paljon tummempi, enemmän merensinisempi. Noellalla on yläosassaan kaksi valkoista simpukkaa, jotka peittävät juuri sopivasti naisen rinnat. Noella ihmismuodossa on yhtä kaunis, 173 senttimetriä pitkä valkohiuksinen nainen. Noellalla on silloin päällään lähes aina valkoista, mutta joskus jotain sinistä. Yksi piirre vaatteissa on lähes aina, ne ovat väljät, ja jollain tavalla tyttömäiset. Niissä on harvoin mitään enempää paljastavaa, vaan ne ovat todella peittävät. Noellalla on sen lisäksi Morganin tavoin koru, joka on hohtava valkoinen simpukka. Jalassaan nainen pitää valkoisia sandaalin tyyppisiä kenkiä.

You say I'm crazy
Cause you don't think I know what you've
But when you call me baby
I know I'm not the only one

Taidot: Morganin taitoihin kuuluu ehdottomasti erilaisten taikojen tekeminen. Toisin kuin Noella, Morgan on opiskellut paljonkin noitien perusteita, ja on todella taitava noita. Tämän taidot ovat oikeastaan todella hyvällä mallilla, mutta tällä on todella paljon opittavaakin vielä. Nainen on sen lisäksi nopea uimaan, ja harva meriolio osaa uida yhtä pienistä koloista kuin Morgan, tämän lonkeroiden ansiosta. Nainen on muuten fyysiseltään kunnoltaan ihan sitä perussakkia, ei mitään sen kummallisempaa osaamista muuten osaa.

Noellan voimat ovat taas enemmän veteen liittyviä kuin Morganin. Nainen osaa parantaa veden kautta, ja jopa maallakin olevia, mereltä tulevista myrskyistä tulevia tuhoja nainen pystyy korjailemaan veden kautta. Sen enempää Noella ei kuitenkaan kykene tekemään. Peruskunnoltaan Noella on todella ketterä, ja nopea uimaan, mutta muuten tämän peruskunto on aikas huono.

You've been so unavailable
Now sadly I know why
Your heart is unobtainable
Even though Lord knows you kept mine

Menneisyys: Nainen syntyi normaalisti vanhemmilleen, Vechnostiin, Seireenin merelle. He olivat kumpikin meri-ihmisiä. Hänen äitinsä Gilla ja isänsä Iala, olivat kumpikin halunneet kauan lapsia, ja kun he saivat naisen, he olivat onnensa kukkuloilla. Tasan vuosi naisen syntymän jälkeen he saivat vielä kaksoset, kaksi poikaa, Miroslavin ja Sebastianin. Miroslav etenkin on ollut aina huolehtivainen isosiskoaan kohtaan, ja on pitänyt tätä kuin kukkaa kämmenellään.

Hänen vanhempansa alusta alkaen tiesivät että naisella oli kaksoispersoona, ja näistä kahdesta vanhemmat pitivät paljon enemmän Noellasta, joka totteli aina vanhempiaan mukisematta. Merenmiehet eivät kuitenkaan välittäneet Noellan hienoisesta avuttomuudesta, vaan käyttivät tätä pahasti seksuaalisesti hyväksi kun tyttö oli 8 vuotias. Se sai Noellan traumatisoitumaan, ja myöhemmin Miroslav meni kirjaimellisesti vetämään poikia turpiin jotka olivat satuttaneet tämän siskoa.

Morgan oli koko murrosikänsä ajan hyvin kapinoiva, ja tämä seurusteli todella monen pojan kanssa. Pisin aika jonka tämä seurusteli yhden pojan kanssa, oli kutakuinkin puolisen vuotta. Morgan rakastui merenmieheen, Theoon, ollessaan 16. Tämä yritti kaikkensa tehdäkseen Theoon vaikutuksen, ja 17 vuotiaana nainen onnistuikin tässä. Theo rakastui naiseen, ja käytti tätä hyväksi kuten Noellaa. Morgan suuttui tästä, ja kaikkien kauhuksi raa'asti surmasi Theon läheiseen merivirtaan. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut tehdä mitääm Morganille, koska pelkäsivät samalla satuttavansa kaikkien rakastamaa Noellaa, ja muutenkin Morgan oli todella vaarallinen jo siinä iässä.

Noella oli kouluissa aina huippuoppilas, ja tämä haaveili että olisi voinut lukea itselleen jonkin ammatin. Tätä kuitenkin häiritsi se, että jokainen suorastaan vältteli tätä, sillä meri-ihmiset pelkäsivät että Morgan vaihtuisi persoonaan. Se sai Noellankin tuohtuneeksi, ja juuri kun tämä oli täyttänyt 18 Noella karkasi kahdeksi kuukaudeksi maalle. Silloin meri-ihmiset ikävöivät todella iloista ja valovoimaista persoonaa, mutta etenkin Miroslav. Tämä suorastaan sairastui huolestaan siskoaan kohtaan, ja sai itselleen pahan masennuksen. Noella taas rakastui syvästi mantereen kauneuteen, ja halusi ehdottomasti uudestaan mantereelle, kun palasi merelle.

Merellä Noellan persoona vaihtui nopeasti Morganiin. Huolesta sairas Miroslav helpottui nähdessään siskonsa palaavan mantereelta, mutta Noellan vaihtuessa persoonaan Miroslavin kannalta kaikki oli liian myöhäistä. Mies on edelleenkin sairas, eikä tähänkään mennessä ole löydetty parannuskeinoa sairauteen. Noella kuitenkin yrittää joka päivänä etsiä parannuskeinoja.

Muuta: Morgan ja Noella ovat kumpikin heteroseksuaaleja, ja tykkäävät saarella asumisesta. Noella on harrastanut aina maalla käydessään tanssia, ja tämä tanssii lumoavan kauniisti. Noellalla on lumoava lauluääni. Aina kun Noella sanoo sanan noita, tämän vartalo muuttuu Morganin vartaloksi. Kaksoispersoona häiriö itsessään on vähän kuin kaksisuuntainen mielenterveyshäiriö, mutta tässä tilanteessa merenihmis-geenit vain pahensivat asiaa entisestään. Se toimii vähän kuin kirouksena.

Vastaus:

Oon jotenki vieläkin vähän kujalla tästä, mutta nooh, se johtuu varmaankin vain minusta :D Onhan se vähän monimutkaista lukea kahden hahmon tietoja samasta paketista. Pitäiskö ne tehdä erikseen? Koska tavallaanhan tässä on kuitenkin kaksi hahmoa, jotka vain ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa.
Mutta niin, vielä multa löytyis tarkentava kysymys: voiko toi pelkkä persoona vaihtua ilman että vartalo vaihtuu?

Nimi: Sebarus

05.06.2017 00:41
Nimi: Siryeena
Laji: Vocch
Ikä: Määrittelemätön
Sukupuoli: Neutraali

Luonne: Jos sotiminen ja raivo voitaisiin keskeyttää yhdellä ainoalla katseella, voisi se katse helposti kuulua Siryeenalle. Niin rauhallinen ja tyyni hän on. Vaikka puukon terä lepäisi hänen kaulallaan, katsoisi hän silti uhkaajaansa suoraan silmiin, ilmekkään värähtämättä ja kysyisi vaikka tämän päivästä. Tämä sereenisyys on niin voimakasta, että sillä on tapana tarttua muihin ja hänen pelkällä läsnäolollaan on rauhoittava vaikutus kiihtyneessä mielentilassa oleviin henkilöihin. Siryeena on huomannut tämän helpottavan konfliktitilanteita huomattavasti ja se, sekä hyvät kuuntelijan lahjat, tekevät hänestä erinomaisen lohduttajan.

Siryeena osaa kuitenkin heittäytyä hetken vietäväksi ja nauttia elämästä täysin rinnoin, jolloin läsnäolijat saavat nauttia hänen lämpimästä hymystään sekä heleästä naurustaan, joka muistuttaa pieniä, tuulen kuljettamia kelloja.
Sureminenkin luonnistuu, mutta mitkä tahansa turhan päiväiset pikku asiat eivät saa hänen tunnelmaansa latistumaan. Vain silloin, kun joku on kuollut, tai jos jonkun henki on muuten menetetty, voi Siryeenan sanoa surevan. Tämän henkilön ei tarvitse olla hänelle läheinen, sillä Siryeena arvostaa yhtälailla kaikkea elämää. Jopa niiden, jotka kylvävät tuhoa ja tuskaa mennessään, sekä niiden jotka piiloutuvat varjoihin valoa peläten. Olitpa vampyyri tai enkeli, murhaaja tai rehellinen kansalainen, hän itkee puolestasi.
Samaan tapaan raivon kanssa. Siryeena ei suutu kenellekään mistään muusta syystä, kuin elämän viemisestä tai muuten turmelemisesta.

Hän ei ole raivopää, hän ei ole itsekäs, eikä mikään valittaja, mutta hänen ongelmansa löytyykin juuri liiallisesta viattomuudesta ja ystävällisyydestä. Siryeena ei aina osaa nähdä pahuutta tai vaaraa, keskittyessään vain henkilön tai tilanteen valoisiin puoliin. Hän ajattelee kaikista aina parasta, joten petos tulee aivan nurkan takaa.

Ulkonäkö: Ilman rauhallisuuttan Siryeena voisi olla hiukset nostattava näky. Tämän fyysisesti hyvin heikon olennon sileä, kylmä nahka on vaalean sininen tummemmilla raidoilla siellä täällä, ja hänen silmänsä ovat suuret, mantelin muotoiset ja täysin mustat. Hänellä ei ole minkäänlaista karvoitusta, ei edes kulmakarvoja.
Hänen päänsä on pitkä suurien aivojen seurauksena ja otsassaan hänellä kulkee ohkainen uurre, joka on varustettu useilla, erilaisilla tuntohermoilla, mikä tarkoittaa sitä että sekä Siryeenan kuulo-, että hajuaisti sijaitsevat uurteessa. Tästä johtuen hänellä ei ole korvia taikka nenää, mutta pään sivuilla ovat hieman kiduksia muistuttavat rakenteet.
Suu, sekä hammasrakenne on hyvin ihmismäinen ja huulet ovat täyteläiset.

Neutraalin sukupuolensa takia hänellä ei ole minkäänlaisia lisääntymiselimiä, eikä hänen ruumiinrakenteensa sinällään kuulu miehelle eikä naiselle. Siryeena on kuitenkin siro, minkä takia suurin osa saa hänestä feminiinisen kuvan. Hän on 172 senttimetriä pitkä.

Siryeena pukeutuu lajilleen ominaisiin vaatteisiin, jotka ovat väritykseltään sinertävät, kellertävillä koristuksilla. Sekä hihat, että lahkeet, alkavat löysästi ylhäältä ja tiukentuvat loppua kohden. Paita on sidottu ylle hieman aasialaiseen tyyliin. Vaatteita ei ole tehty kankaasta. Sen materiaali on erityistä kuitua, joka on paljon taipuisampaa ja elastisempaa rakenteeltaan kuin mikään tavallisten ihmisten valmistama lanka. Se on äärimmäisen kestävää ja pitää Siryeenan lämpimänä kylmissä olosuhteissa ja viileänä kuumissa. Äärimmäisiltä olosuhteilta se ei kuitenkaan suojele.

Taidot: Vocchien fysiologia sekä anatomia on hyvin erilainen verrattuna ihmisiin, tai oikeastaan melkein kaikkeen muuhunkin ihmisten ulottuvuudesta. He koostuvat pääosin tuntemattomasta aineesta, josta heidän koko ulottuvuutensa muodostuu. Tämä aine sallii heille useita ominaisuuksia, joita muuten harvoin löytyy selkärankaisista olennoista.
Esimerkiksi, yksi Vocchien erikoisuuksista on se, että heillä ei ole minkäänlaista ruuansulatusjärjestelmää. Tämä johtuu siitä, että he käyttävät fyysisen ruoan sijasta energiaa ravintonaan. Tämän mahdollistavat aiemmin mainitut kidusmaiset rakenteet pään sivuilla, jotka aukeavat paljastaen monimutkaisen, hieman kennomaisen kuvion. Eksoottisesta aineesta muodostuneet solut kuvion pinnalla absorboivat kaikkia energian muotoja itseensä, mutta auringosta tuleva säteily toimii parhaiten. Tai no, parhaiten toimisi Siryeenan omassa ulottuvuudessa virtaava energia, mutta sitä ei ole saatavilla. Säteily muutetaan kehossa sähkövirraksi, joka pitää kudokset käynnissä. Tämän takia Siryeenan kehossa on ihmistä suurempi sähköinen varaus, mutta ei paljoa suurempi.
Toinen erikoisuus jonka erityislaatuinen solurakenne mahdollistaa, on äärimmäinen joustavuus lihassäikeissä sekä nivelissä, mikä mahdollistaa mitä luonnottomimpiin asentoihin menemisen. Hänellä ei myöskään ole luita, jonka takia hän kykenee puristautumaan itseään paljon pienemmistä aukoista.
Hänellä ei myöskään ole keuhkoja, sillä hänen ei oikeastaan tarvitse hengittää. Hänen omassa ulottuvuudessaan käytännössä vallitsee tyhjiö.

Veren sijasta Siryeenan suonissa virtaa ainetta, joka on suurimmalle osalle ihmismaailman olennoista hieman myrkyllistä. Se ei sisällä plasmaa eikä verihiutaleita, eikä mitään ihmisten tuntemaa alkuainetta. Väriltään se on purppuraa ja koostumukseltaan aavistuksen paksumpaa kuin ihmisveri. Se myös johtaa sähköä paljon paremmin.

Ehkä kaikista mielenkiintoisin ominaisuus Voccheissa on kuitenkin heidän aivonsa. Toisin kuin ihmiset jotka käyttävät vain 25% aivokapasiteetistaan kerralla, tavalliset Vocchit käyttävät 100%. Siryeenan aivokapasiteetti on kuitenkin tiputettu 60%.
Tämä ei tee hänestä vain älykästä, vaan sallii sangen mielenkiintoisia psyykkisiä ominaisuuksia. Hän kykenee lievään telekinesiaan, jonka avulla Siryeena kykenee liikuttelemaan pieniä objekteja mielensä avulla helposti. Kyllä hän isommatkin, enintään ihmisen kokoiset, asiat saa siirtymään, mutta se on raskasta, eikä hän pysty liikuttelemaan niitä pitkälle, ellei ole kytkettynä voimakkaasen energianlähteeseen.
Hän kykenee myös lukemaan ajatuksia, mutta niin tehdäkseen hänen täytyy päästä koskettamaan luettavaa kohdetta.
Siryeena on myös kykenevä astraaliprojektioon, jonka avulla hän voi siirtyä kehonsa ulkopuolelle. Tässä tilassa hän ei kuitenkaan voi koskettaa mitään tai vaikuttaa mihinkään ja siihen päästäkseen hänen täytyy olla transsissa. Vocchit nimittäin meditoivat nukkumisen sijasta. Astraalitilassa hän voi kuitenkin observoida kaukaisia paikkoja ja tilanteita, sekä kävellä vaikka seinien läpi. Tässä tilassa hän voi halutessaan olla joko näkymätön tai näkyvä.

Kehittyneet aivot vievät kuitenkin valtavan määrän energiaa, minkä takia muu keho toimii säästöliekillä, mikä puolestaan on syynä Siryeenan heiveröisyyteen. Hänen on käytännössä mahdotonta saada lihasmassaa, eikä siksi kykene edes kunnolliseen juoksemiseen. Kun Siryeena yrittää juosta, näyttää se enemmänkin surkuhupaisan epätoivoiselta pyrähdykseltä. Hänellä on myös huono metabolismi ja on siksi erityisen haavoittuvainen kaikenlaisille myrkyille, ja pienen haavankin paranemiseen menee kauan.

Menneisyys: Siryeenan syntymähetkestä voisi käydä pitkiä ja syvällisiä keskusteluja, tai kiivaita väittelyjä. Asia ei nimittäin ole aivan yhtä mustavalkoinen kuin ihmisillä. Vocchien ulottuvuus, jota he kutsuvat nimellä Olemus, on hyvin erilainen kuin se mihin me olemme tottuneet. Siellä ei ole planeettoja, ei tähtiä. Koko maailma koostuu yhdestä aineesta, joka on samaan aikaan sekä kiinteää että nestemäistä. Se on jatkuvasti liikkeessä, poimuillen, supistuen ja välillä laajentuen luoden avaria tiloja jotka voivat olla galaksien kokoisia. Tässä vaiheessa pääsemme takaisin Vocchien syntymisen arvoitukseen, sillä myös he koostuvat tästä aineesta.
Olemus on ollut olemassa ikuisuuden ajan. Se on miljoonien tietoisuuksien luoma kollektiivi, joka ajattelee ja toimii yhdessä, mutta, jonakin täysin määrittelemättömänä ajan kohtana, yksi ainut Olemuksen solu, joka on ollut osa ulottuvuutta sellaisenaan ikuisesti, alkaa nopeasti kehittymään. Se jakaantuu eksponentiaalisesti, nopeasti luoden kiinteän kehon, joka täysin kehittyään astuu ulos Olemuksesta, kaikki sen tieto valmiiksi päässään, valmiiksi aikuisessa muodossa. Voccheilla ei edes ole lapsuusvaihetta.
Tämän juuri kehonsa saanut Vocch ryhtyy kulkemaan Olemuksen pinnalla, jolla hän pysyy huolimatta siitä mihin päin pinta on suhteessa muihin, sillä Olemuksella on kova painovoima joka pitää objektit sen pinnalla kaikkialla. Olemuksessa voisit siis lähteä kävelemään pitkin pintaa, joka itseesi nähden vaikuttaa pystysuoralta seinämältä. Jokatapauksessa, tämä matkaava Vocch lähtee etsimään kupolia. Kupolit ovat Vocchien kaupunkeja, jotka Olemus on muovannut itsestään heille. Nimestä päätellen, ne ovat kupolin muotoisia. Kupolien koko voi vaihdella suuresti. Jotkin niistä ovat pieniä, asuttaen vain muutaman kymmenen Vocchin, kun taas toisten sisällä saattaa elää tuhansien yksilöiden kukoistava yhteiskunta. Kupolit kasvavat aina sitä mukaan kun uusia Voccheja asettuu sinne asumaan.
Siryeenan löytämä kupoli oli harvinaisen suuri. Noin kymmenentuhatta Vocchia pystyi kutsumaan sitä kodikseen. Siryeena oli aluksi hyvin iloinen löydettyään kaltaisiaan, löydettyään kodin, mutta pian hän hoksasi, että muut hänen kaltaisensa eivät olleet yhtä ystävällisiä. Muut olivat kylmiä, miltei tunteettomia ja heidän olemuksensa häiritsi Siryeenaa syvästi. Heillä oli nimittäin tapana suunnata katseensa muihin ulottuvuuksiin, seuraten näiden tapahtumia mielenkiinnosta. Yksi vocch pistäisi käsivartensa suoraan ylös ja sitten hitaasti levittäisi sivulleen, muodostaen suuren pyörteen josta näki selvästi muihin maailmoihin. Ei siinä vielä mitään, mutta he olivat erityisen kiinnostuneita kaikkein traagisimmista tapahtumista. Sodista, kuolemista, nääntymisestä ja sairauksista. Ja he vain seurasivat. Katsoivat kuinka muut kärsivät kuin ihmiset katsoisivat televisiota ja nauttivat siitä. Kutsuivat sitä tutkimukseksi. Meditoinnista tuli Siryeenalle mahdotonta, kun hän ei voinut tyhjentää mieltään ajatuksesta, että voisi auttaa kaikkia noita maailmoja. Vocchien lait kuitenkin kielsivät sekaantumasta ja rangaistus oli pahin mahdollinen. Irtaantuminen Olemuksesta. Tämän takia Siryeena koitti elää asian kanssa ajan, joka vastaa muutamaa ihmisvuotta. Mutta eräänä hetkenä, Siryeena näki pyörteen läpi vauvan, joka oli syntynyt kuolleena ja heitetty sydämmettömästi ojaan. Tämä pieni ja viaton olento herätti jonkinlaisen äidinvaiston Siryeenassa ja heti kun hän pääsi olemaan yksin, hän avasi portin toiseen ulottuvuuteen, Maapallolle. Hän noukki kylmän, pienen ruumiin syliinsä ja keskitti energiansa tähän. Ei mennyt kauaa, kun pienokaisen sydän alkoi lyömään ja se hengitti ensimmäisen kerran. Lämmin hehku levisi läpi Siryeenan kehon, tunne, jota hän ei ollut ikinä ennen kokenut. Sitten, hän selvitti missä vauva asui ja yön turvin palautti tämän seimeensä, antoi hyvän onnen suukon vauvan otsalle ja palasi Olemukseen. Hän onnistui pelastamaan muutaman hengen ennenkuin muut huomasivat hänen sekaantumisensa. Siryeenalla ei ollut mitään mahdollisuutta pistää vastaan, kun tuhannet Vocchit yhdessä katkaisivat Siryeenan yhteyden Olemukseen, vieden suurimman osan tämän voimista ja heittivät Vechnostina tunnettuun ulottuvuuteen, missä hän on elänyt siitä lähtien.

Muuta: Siryeena elää Susimetsän laitamilla eräässä puussa, johon on rakennettu alkukantainen puutalo johon pääsee tikkailla sekä oksien välissä oleva riippumatto jossa Siryeena voi maata auringon valoa ravinnokseen käyttäen.

//siinäpä Siryeena, tämä heppu onkin ollut pitkään työn alla, toivottavasti se näkyy :,)

Vastaus:

No kyllä todellakin näkyy! Eksoottinen ja todella mielenkiintoinen hahmo! Lisäilen hänet :)

Nimi: Harley

04.06.2017 00:50
Is this the real life? Is this just fantasy?
Caught in a landslide, no escape from reality

Nimi: Mustafa Sugiyama

Kutsumanimi: Mustafa, Mufa

Laji: Muodonmuuttaja → egyptinmau

Syntynyt: 21.9.1992

Sukupuoli: Mies

Everybody seems to think I’m lazy
I don’t mind, I think they’re crazy
Running everywhere at such a speed
‘Till they find there’s no need

Luonne: Patalaiskan Mustafan eksentrinen persoona kulminoituu jatkuvaan haukotteluun, ajatuksiin vaipumiseen ja uniseen tokkuraan, josta hän ei pääse, vaikka kuinka litkisi kofeiinijuomia. Mies on uskomattoman vetelä tyhjäntoimittaja, jonka päämäärä elämässä on lokoisten kissanpäivien viettäminen. Ahertamista parhaan kykynsä mukaan välttävän velttoilijan nyrkkisääntö on, että mikäli jokin epämiellyttävä homma ei ole pakollinen nyt, hän ei todennäköisesti hoida sitä koskaan pois alta - miksi rehkiä tänään, kun asiaa voi lykätä surutta, kunnes se vaipuu unholaan? Mustafalla pahimmillaan kuluu enemmän voimia ja mielikuvitusta vastuun karttamiseen kuin itse työntekoon, eikä hän jätä mukavuusaluettaan, ellei kyseessä ole tulenpalava tarve. Unikeon huonot fyysis-motoriset taidot, alituinen poissaolevuus ja kumman hitaat liikeradat luovat hänestä niin huteran huojuvan, sekavan vaikutelman, että Mustafan voi erehtyä olevan koko ajan pilvessä tai hiprakassa.

Mustafa on erittäin immuuni sosiaalisille paineille, eikä edes tule ajatelleeksi, mitä muut mahtavat ajatella hänestä. Vastavuoroisesti hän itse on tuomitsematon, hämmentävän suvaitsevainen kaikkien kaveri, joka hyväksyy outoudet mukisematta eikä menetä yöuniaan erilaisuudesta; epätavalliset persoonat ovat hänestä nimenomaan kiehtovia. Hän on pohjia myöten leppoinen tyyppi, jonka läsnäolo levittää välittömyyden ja unenomaisuuden pysähtynyttä ilmapiiriä. Mustafa ei kaihda seuraa tai säiky ventovieraita, mutta ei ole laumaihminen, joka etsimällä etsii tilaisuuksia laajentaa tuttavapiiriä. Jos joku ystävällismielinen on kiinnostunut liittymään seuraan, ei hän käskytä pois, vaan on oma rento itsensä ja lähtee mukaan rupatteluun. Muodonmuuttajan tavattuaan kuivan sarkastinen huumorintaju ja hiljainen, katkonainen naureskelu tulevat tutuksi varsinkin, jos tuore tuttavuus ymmärtää hänen omintakeisten vitsiensä päälle.

Mies on sitoutumaton, antaa ihmissuhteiden tulla ja mennä omia aikojaan. Hän inhoaa suhdesotkuja, joten ei pysty katsomaan draamakuningattaria pitkään kaveripiirissään, vaan painottaa suhteissa vapautta, avoimuutta ja yksinkertaisuutta; yhdessäoloa ilman sen kummempia velvoitteita. Kantaaottavat, erityisesti poliittiset keskustelut eivät ole Mustafan heiniä tai ainakaan mielipuuhaa, joten hänestä saa irti epämääräisiä, päättämättömiä vastauksia, mikä antaa vaikutelman, ettei hänellä juuri ole omia mielipiteitä ja arvoja, joiden takana seisoo. Mies ei perusta esimerkiksi väittelyistä, vaikka samaan aikaan on suorapuheinen, ei nolostu millään ilveellä eikä koe tabujen ylläpitämisen olevan hyväksi. Vaikka erinomaiseksi lohduttajaksi Mustafaa ei voi luonnehtia, hän kuuntelee aivan mielellään, mitä muilla on sanottavaa, oli kyse kuinka pitkästä vuorisaarnasta tai elämäntarinasta hyvänsä - vaikka riskinä luonnollisesti on, että hän unohtuu tuijottamaan tyhjyyteen tai nukahtaa. Mustafa on ystävien kesken hyvin aito, läheinen ja rehellinen, vaikka alitajuisesti pitää turvallista etäisyyttä, ei päästä ketään aivan sydämeensä saakka. Miehellä on korkea libido, joten suhteiden luonteeseen kuuluu usein fyysinen intiimiys: platoniset suukottelut ja irtosuhteet ovat Mustafalle harmitonta, molempia osapuolia hyödyttävää stressinlievitystä ja hauskanpitoa.

Mustafa noudattaa simppeliä, avarakatseista “elä ja anna elää” -ideologiaa, eikä koe minkäänlaista tarvetta puuttua muiden elämänvalintoihin. Mies ei uhraa liiaksi ajatuksia toisten olemiselle tai lähde tuomitsemaan, moinen päällepäsmäröinti on hänestä turhanpäiväistä ja väsyttävää puuhaaa. Vapaa sielu ei ole hyvillään, jos muut puolestaan ottavat asiakseen arvostella hänen tekemisiään, vaikka kyseessä olisi vain ystävällismielinen ohjenuora. Moralisoivat huomautukset tulevat helposti ohitetuksi, onhan taiteilijalla varsin valikoiva kuulo, mutta toisinaan niiden tarpeellisuutta ei voi kiistää, sillä Mustafa antaa ehkäpä hälyttävän vähän arvoa itselleen, mikä esiintyy esimerkiksi lähes huomaamattomana välinpitämättömyytenä omaa hyvinvointia kohtaan. Rajumpi riskikäyttäytyminen jäi nuoruusvuosiin, mutta edelleen mies etsii elämäniloa ja turvaa päihteistä. Saamaton, risaiseen elämäntyyliin tyytyvä Mustafa ei viitsi vaivautua avaamaan solmukohtiaan, joten viittaa kintaalla ongelmille, vähättelee totuutta ja peittää itsetunto-ongelmat itseironialla, vaikkei suoranaisesti pelkää tai vältä muutosta.

Mies täyttää boheemin ja rappioromanttisen taiteilijan arkkityypin. Mustafa ei ole perfektionistia nähnytkään, vaan on hutiloiva huithapeli, joka kulkee hiukset pystyssä ja jättää jälkeensä luvattoman paljon vaatekasoja ja tyhjiä kahvikuppeja. Hän itse ei koe renttumaista elämäntapaansa ongelmana. Luova ja huolimattoman rento vätys käyttää ylenpalttisesti aikaa nokosiin ja pilvibongailuun, eikä koskaan kiirehdi, vaan laahustaa ympäriinsä kaikessa rauhassa ja vailla huolta huomisesta. Hänestä löytyy omintakeinen säväys pöytälaatikkorunoilijan filosofisuutta, mutta miehen hämärässä ajatusmaailmassa liikkuu lähinnä höpsöjä, asianyhteyteen täysin irrallisia, turhanpäiväisyyksiltä vaikuttavia pohdintoja. Sivusta on hämmentävää, toisinaan aavistuksen karmivaa seurata, kun yksinpuhelua harrastava Mustafa puolinukuksissa mutisee itsekseen toinen toistaan kummallisempia mietteitä maailmankaikkeudesta.

Omalaatuinen taiteilija leijailee omissa levollisissa ulottuvuuksissaan eikä pysy millään ilveellä kiinni normaalissa, säännönmukaisuuksia noudattavassa arkielämässä. Kuvataiteilijan ajantaju on koomisen huono ja sisäinen kello perusteellisen korjauksen tarpeessa: hän on jatkuvasti väärässä vuorokaudenajassa, myöhästyy vähintään puoli tuntia sovituista tapaamisista, ja vähäinen valveillaoloaika sijoittuu keskelle yötä. Mietteisiinsä eksyvä Mustafa keskittyy paljon mieluummin hullunkurisiin ideoihin, mahdottomuuksiin ja epätodellisilla ajatuksilla leikittelyyn kuin reaalimaailmaan, joten on malliesimerkki todellisuuspakoisesta ihmisestä. Hän on luovuttanut ohjat kohtalottarelle ja antaa asioiden mennä täysin kuin ovat mennäkseen, minkä puolesta voi vaikuttaa antaneen periksi. Mustafa on useista selkärangaton, aloitekyvytön nahjus, jolla ei ole kunnianhimoa tai mitään konkreettisia tavoitteita - todellisuudessa hänellä on riittämiin potentiaalia omaavia taiteellisia aivoituksia, mutta harmillisesti työn alle ulos pääkopasta pääsee vain murto-osa.

Taidemaalari on virkeimmillään inspiraation iskiessä; parhaina päivinään hän saattaa olla hämmästyttävän tuottelias. Toisaalta, kun Mustafa jostain innostuu, saattaa hän muuttaa mielensä alta aikayksikön, jos idean toteuttaminen vaatii sängystä nousemisen kaltaisia ponnisteluja. Toimeliaisuuteen patistaminen irrottaa miehestä marinaa ja vastahakoista mutinaa, mutta tarpeeksi sinnikkäällä suostuttelulla laiskajaakon voi saada kiinnostumaan jopa aktiviteetista, joka edellyttää talosta poistumista. Pitkästyminen ei ole koskaan ollut Mustafalle pelottava tai edes tuttu konsepti, sillä jopa päiväkausien lattialla makoilu ja savurenkaiden puhaltelu katonrajaan eivät saa häntä kyllästymään. Häneltä löytyy silti paljon spontaaneja päähänpistoja omasta takaa, joskaan ne kaikki eivät ole shokeeraavia, vaan yleensä humalahakuista punaviinin juomista, kakun leipominen keskellä yötä tai seinien maalaaminen hetken mielijohteesta. Vaikka Mustafa on suuren osan ajasta henkisesti pysäkillä, mitä tulee seikkailulle lähtemisen suhteen, on hän liikkeelle päästyään yllättävissä määrin ennakkoluuloton, kokeilunhaluinen ja avoin uudelle ja tuntemattomalle.

Mustafan tunne-elämä on tasapaksua ja harmonista, eikä hänen suurilta osin leppoisista hymyistä ja hymähdyksistä koostuva itseilmaisunsa ole mainittavan rikasta. Hieman hitaalla käyvä mies ei koskaan ylitunteile - reaktiot vaikuttavat pikemmin jäävän jotain vaille, vaikka Mustafan tunteet ja niiden osoitukset kaikessa lauhkeudessaan ovat aitoja. Hän on saavuttanut tietyn vapautumisen ja välittömyyden mielentilan, joka lähestyy henkistä puutumista. Taivaanrannanmaalari uskoo tyytyväisesti, että kyllä elämä kantaa ja maailma jatkaa pyörimistä, vaikka sattuisi kömmähdyksiä, eikä siksi viitsi surra; murehtiminen on hänestä aiheetonta energiankulutusta. Mustafa luottaa kuitenkin intuitioon ja tarttuu hetkeen, tehden päätökset vaiston varassa, ei järkeilemällä päätään puhki. Seesteisyyden perikuva ei jaksa ottaa itseensä, vaikka saisi kunnon haukut päin naamaa, ja on erittäin haluton ottamaan osaa riitoihin, joskin kovasti hiillostettuna näpäyttää sarkasmilla. Kiukun sijaan Mustafa tuppaa huokailemaan antaumuksella, mutta voi kiistellä, onko kyseessä pikemmin välinpitämättömyyttä kuin kärsivällisyyttä. Lievän ärsyyntymisen aihetta Mufa löytää pikkuasioista: hän esimerkiksi menee huomattavan pahantuuliseksi, jos hänet herättää kesken unien, tai jos joku lähtee pomottamaan tai hoputtamaan. Mikäli mies sattuu tosissaan loukkaantumaan tai olemaan murhemielellä, hän turruttaa negatiiviset tunteet taiteeseen ja humalaan, erakoituu tavallista pahemmin ja käpertyy itseensä, vaikka puhuu tunteista rehellisyydellä, jos kaveri tulee varta vasten huolehtimaan voinnista.

Is it my imagination
Or have I finally found
Something worth living for?
I was looking for some action
But all I found was cigarettes and alcohol

Ulkonäkö: Mustafa on 184 senttimetriä pitkä, normaalipainoinen nuorimies, jolla on keskivertoinen, ei erityisen tukeva, hoikka saati lihaksikas ruumiinrakenne, joskin taiteilijan kädet ovat siron puoleiset. Miehen ihonväri on vaaleanruskea ja hänen ulkomuodostaan on havaittavissa japanilainen ja egyptiläinen geeniperimä. Mustafalla on jokseenkin veltto ryhti, laiskan hidas elekieli ja tapa laahustaa varsinaisen kävelemisen sijaan. Taiteilijalla näkee usein kynän, pensselin tai tupakan korvantaustan takana.

Miehen kasvonpiirteiden kaaret ovat nuoren pehmeälinjaiset, vaikka jo kypsyneet aikuistumisen myötä. Mustafan perusilme on hymyn puutteesta huolimatta rento ja leppoisa, omalla erikoisella tavallaan ystävällinen, mutta samalla poissaoleva ja mitäänsanomaton. Matalilla poskipäillä on himpun verran tummia pisamia, leuka suhteellisen kapea, nenänpää pyöreähkö, korvat hieman höröllään, huulet sopusuhtaisesti täyteläiset ja amorinkaari matala. Nenän alla on joskus huolimattomia haituvia, kun taiteilija ei muista saati jaksa ajella alulle päässeitä viiksiä, mutta yleisesti ottaen hän on erittäin siloposkinen. Hallitsevimpia piirteitä ovat todella tummat, tuuheat kulmakarvat sekä kapeat, mantelinmuotoiset tummanruskeat silmät, joiden katse on useimmiten unisen kaukainen. Unen reilusta määrästä huolimatta miehellä on tummat silmänaluset ja silmäpussit, jotka täydentävät vasta sängystä nousseen vaikutelman, jonka sinne tänne sojottava hiuspehko luo. Mustafan lyhyet ja tummanruskeat, liki mustat hiukset ovat paksua ja karheaa kiharaa - pörröinen tukka on aina pahasti sekaisin.

Mustafan renttumainen pukeutumistyyli tukee boheemin taiteilijan lookkia; lähes puhki kuluneet vaatteet vaikuttavat kirpputorilöydöiltä ja niissä on maalitahroja siellä täällä. Mies ei ole nirso vaatteiden suhteen, vaan vetää ylleen, mitä sattuu olemaan puhtaana tai ensimmäisenä käden ulottuvilla - suuren osan aikaa hän liikkuu myös paljain jaloin pelkissä pyjamahousuissa ja t-paidassa, hurjimmillaan vain alusvaatteissa. Värimaailmaan kuuluu valkoisen ja mustan lisäksi murrettuja, tummia sävyjä, vaikka joskus hän repäisee vetämällä ylleen jotain räikeämpää. Tavallisesti Mustafalla on farkut, tiukasti istuvat mustat tai väljemmät risaiset, arkinen lyhythihainen printtipaita, viileällä säällä ylikokoinen villatakki, jalassa harmaaksi kuluneet Chuck Taylorit. Miehen tavaramerkki on eripariset sukat, joissa on toinen toistaan kirkkaampia värejä ja oudompia kuvioita.

And we'll never be royals
It don't run in our blood
That kind of luxe just ain't for us
We crave a different kind of buzz

Taidot: Mustafa on hallinnut esiteini-iästä saakka muodonmuuttajan kykynsä. Hän muuttuu ruskeaturkkiseksi egyptinmau-kissaksi. Eläinmuodossaan hän on kissalle ominaisen ketterä ja vikkelä, vaikka ihmisenä peruskunto ei ole hääppöinen.

Lazy old day rolling away
Dreaming the day away
Don't want to go
Now that I'm in the flow
Crazy amazing day

Menneisyys: Mustafa syntyi sisäisten ristiriitojen kanssa kamppailevaan perheeseen vuoden 1992 syksyllä Etelä-Egyptissä, Assuanin kaupungissa. Hänen hädin tuskin aikuistunut japanilainen äitinsä oli kohdannut aviomiehensä ja poikansa isän karattuaan kotoa maailmaa kiertämään. Egyptiin hänet oli tuonut maan muinainen taidehistoria. Pariskunta oli kuin yö ja päivä: äiti Sana tunteiden tuulimylly ja kahlitsematon taiteilijasielu, isä Ahmad puolestaan pitkäpinnainen loogikko ja suuren perheyrityksen perillisenä vastuuntuntoisuuden perikuva. Kiireisenä bisnesmiehenä isä oli paljon poissa kotoa ja huolimaton äiti huiteli ties missä, joten varhaisimmat vuotensa Mustafa kasvoi suurimmilta osin isovanhempiensa hoivassa, mikä oli vaikea yhtälö, sillä Ahmadin vanhemmat eivät alkuunkaan hyväksyneet poikansa puolisoa, jonka mielsivät kevytkenkäiseksi hupakoksi. Muutaman vuoden kyyhkyläisten liitto kesti riitaisan arjen, mutta kiistat kärjistyivät ajan mittaan hurjemmiksi työkiireiden, Sanan päihteidenkäytön ja Ahmadin vanhempien vastustuksen takia. Kun Mustafa oli 5-vuotias, hänen vanhempansa erosivat suhteen kariuduttua erimielisyyksiin. Pojan huoltajuus jäi äidille, ja he muuttivat Sanan kotikonnuille Japaniin.

Poika ja äiti viettivät rauhallista eloa Sanan vanhempien nurkissa hänen lapsuudenkodissaan, joka sijaitsi Takayamassa, Gifun prefektuurissa. Näiden parin vuoden aikana Mustafasta tuli varsin läheinen japanilaisten isovanhempiensa kanssa. Sittemmin he muuttivat muutamaan otteeseen tiheään tahtiin, eikä Mustafa ehtinyt sopeutua kunnolla jatkuvasti vaihtuvaan kouluympäristöön ja kaveriporukoihin. Elämäntyyli tasaantui, kun pojan ollessa 9-vuotias he asettuivat vakituisesti ahtaanpuoleiseen kerrostaloasuntoon Osakaan, yhteen Japanin vilkkaista suurkaupungeista, jossa Mustafa varttui pitkälle nuoruusvuosiin saakka. Lapsuuden merkittäviä taitekohtia oli, kun pojan muodonmuuttajan voimat heräsivät ja hän ensimmäistä kertaa otti kissamuotonsa. Yli-inhimillinen taito ei järkyttänyt häntä itseään saati perhepiiriä, sillä Mustafa tiesi vallan hyvin äitinsä olevan muodonmuuttaja, jonka eläinmuoto oli japanilainen supikoira eli tanuki.

Mustafa koki pienestä pitäen keskittymisen koulussa hankalaksi, koska jos aihepiiri ei kiehtonut häntä, ei hän jaksanut panostaa opiskeluun pätkän vertaa. Haahuiljaluonteinen poika oli aina omissa maailmoissaan ja osoitti kuvataiteellisen kiinnostuksensa jo varhain, koska rakasti maaleilla leikkimistä ja käytti koulutunnit mieluummin vihkoihin piirtelyyn kuin itse asiaan. Ystäviä rento, sosiaalisesti estoton Mustafa löysi löysi ympärilleen vaivattomasti, vaikka jotkut esimerkiksi ihmettelivät erilaista etnistä taustaa ääneen. Boheemisti elävä Sana oli vähävarainen taiteilija, jolle ei tullut mieleenkään ojentaa poikaansa panostamaan koulunkäyntiin; hän laski kaiken uskonsa vapaaseen kasvatukseen ja vastusti rajojen asettamista. Hän kannusti Mustafaa taideharrastuksessa ja oli viime kädessä rakastava äiti, vaikka oli henkisesti tavoittamattomissa ja antoi kehnoa esimerkkiä vastuuttomilla elämäntavoilla, kuten yöt läpeensä kestävällä juhlinnalla ja päihteiden suurkulutuksella. Kesälomien ajaksi Mustafa matkusti Kairoon asumaan isänsä, uuden äitipuolensa ja kahden nuoremman siskopuolensa luokse uusperheen hulppeaan lukaaliin, jossa bisnesmaailmassa räjähtävää menestystä niittänyt isä vietti yltäkylläistä luksuselämää. Mustafa eli siis eräänlaista kaksoiselämää, kun kotona Japanissa oli köyhän taidemaalarin poika, kesäisin parin kuukauden ajan egyptiläisen bisnesmogulin suojatti. Vierailuista huolimatta suhteet vakavaan ja vaativaan isään jäivät kylmiksi, eikä Ahmad koskaan osoittanut olevansa tyytyväinen esikoiseensa.

Sinä kesänä, kun Mustafan oli määrä tulevana syksynä aloittaa opinnot lukiossa, hän ei lähtenyt perinteen mukaan Egyptiin lomaa viettämään. Spontaanina naisena hänen äitinsä päätti hetken mielijohteesta solmia työsopimuksen nykytaiteen museoon USA:ssa. Perhe pakkasi vähäiset kimpsunsa ja kampsunsa, hyppäsi lentokoneeseen ja asettui kodiksi idylliseen puutaloon San Franciscossa. Kulttuurishokki ja kielikylpy olivat välttämättömät, mutta Mustafa oli ilahtunut maisemanvaihdoksesta, sopeutui varsin nopeasti yhdysvaltalaiseen nuorisoon ja löysi laajat kaveriporukat uudesta koulusta. Piakkoin katon alle muutti myös äidin uusin naisystävä Nancy ja hänen kaksi kissaansa. Nuoruusvuodet olivat Mustafalle todella värikästä ja tapahtumarikasta kokeilujen aikaa: hän otti osaa ystäviensä kahjoihin päähänpistoihin, vietti enemmän aikaa kotibileissä kuin läksyjen parissa, maalasi huumekokeilujen aikana hallusinaatioita ja teki taidetta kasvavalla intohimolla. Opettajat motkottivat hänelle pohjamutia laahaavista arvosanoista, mutta suurkaupungin taidepiirit kiinnostivat nuorukaista paljon enemmän kuin oppikirjat. Hän rämpi tiensä läpi lukion sieltä, mistä aita on matalin, ja valmistui niukin naukin.

Mustafa sai muutamalta opettajalta ja äidin taiteilijaystävältä suosituksia taidekouluun hakemista varten, muun muassa lukion kuvaamataidon opettajaltaan, joka oli suhtautunut todella myönteisesti pojan harrastuneisuuteen ja tullut parin vuoden mittaan läheiseksi hänen kanssaan. Suositusten ja monipuolisen portfolion ansiosta hänelle myönnettiin stipendi taidekouluun klassisen maalauksen linjalle, mikä oli onnenpotku, sillä ilman apurahaa hänellä ei olisi ollut edes villeimmissä haaveissaan varaa lähteä opiskelemaan. 18-vuotias Mustafa muutti omilleen pikkuiseen opiskelijakämppään Chicagossa aloittamaan opintonsa ja työskentelemään ruokarahan toivossa erinäisissä kuppiloissa. Kalliissa ja hienostuneessa klassisen taiteen opistossa ei ollut kuitenkaan ruusuilla tanssimista; opettajat muun muassa osoittivat armottomasti halveksuntansa Mustafan abstraktia tyyliä ja epäsovinnaisia aiheita kohtaan. Nuorukainen ei tullut toimeen henkilökunnan kanssa, mutta opiskelijoista löytyi joukoittain ihmisiä, joiden kanssa kemiat kohtasivat. Vapaa-aikaan, jota opinnoilta ja pätkätöiltä jäi niukasti, lukeutui suuret määrät kaveriporukalla toteutettuja retkiä ja päihteillä kyllästettyjä illanistujaisia.

Heti ensimmäisen lukuvuoden alussa Mustafa tapasi yhteisen kaverin kautta kotibileissä tulevan parhaan ystävänsä: Jonathan “Jonah” Goffman oli vuotta vanhempi elokuva-alan opiskelija, ilkikurinen kasvoiltaan ja riehakas luonteeltaan. Se oli ystävyyttä ensisilmäyksellä, juttu luisti välittömästi. Heistä hitsautui vain parin kuukauden sisällä erottamaton parivaljakko. Heillä oli raudanluja side ja poikkeuksellinen yhteisymmärrys: he eivät kärsineet koskaan eripurasta, omasivat samankaltaisen huumorin, tukivat toisiaan missä hyvänsä, kävivät pitkiä keskusteluja tunteista ja jakoivat kaiken kokemansa. Kun taidekoulun paineet madalsivat Mustafan mieltä ja hän uhkasi lukittautua pysyvästi makuuhuoneeseen nukkumaan, oli Jonah paikalla vetämässä hänet sängynpohjalta ja työntämässä selästä eteenpäin. Hän koki miehen läheisimmäksi henkilöksi, joka hänellä oli koskaan elämässään ollut. Siksi karkauspäivä vuonna 2012 oli hänelle kuin esimakua maailmanlopusta. Kyseisen päivän iltana puhelinsoiton välityksellä hän sai tiedon, että Jonah oli hirttänyt itsensä asuntonsa vaatekomeroon vyöllä. Mustafa oli perillä ystävänsä vaikeuksista, sillä pojat olivat avanneet taustojaan ja mielenterveyttään toisilleen syvällisten öisten keskustelujen aikana, mutta ei tiennyt koko totuutta, ja yllättävä menetys murskasi Mustafan totaalisesti.

Mustafan elämänilo katosi tuhkana tuuleen. Onnettomana hän eristäytyi viikoiksi yksinään asuntoonsa, makasi tunteja liikkumatta peitoissa ja turvautui aiempaa enemmän päihteisiin, erityisesti psykedeeleihin. Muutaman kuukauden ajan maalaaminen oli mahdottomuus, mutta ajan parannellessa haavoja hän tarttui pensseliin ja alkoi lohtukeinona ikuistaa Jonahia yhä uudelleen ja uudelleen kankaalle. Hankaluudet olivat kuitenkin vasta aluillaan, todellinen alamäki alkoi ja epäonnen kierre jatkui: Poissaolojen ja palauttamattomien tehtävien takia hänet potkittiin ulos taidekoulusta, mutta Mustafaa ei tässä välissä enää paljon liikuttanut. Vuoden 2014 tammikuussa hänen äitinsä, jonka holtiton elämäntyyli oli villiintynyt entisestään lapsen lennettyä pesästä, menehtyi heroiinin yliannostukseen. Vastuunsa laiminlyövä Mustafa irtisanottiin lopulta kahvilasta, jossa hän oli pitkään tehnyt osa-aikaista pestiä, ja pian hän menetti myös asuinpaikkansa, kun jätti laskut maksamatta, vuokrasopimuksen vastaisesti poltti sisätiloissa ja kaiken kukkuraksi aiheutti vesivahingon sammuttuaan suihkuun. Isä ei suostunut kustantamaan asumista esikoiselleen, jota piti vastuuttomana ja kelvottomana nahjuksena, joten kotia vailla Mustafa käytti kekseliäisyyttä ja ryhtyi elämään kujakissana eläinmuodossaan. Hän vietti valtaosan ajasta kissana, mutta liikkui usein keskustassa ihmisenä huvin vuoksi tai tarpeen vaatiessa. Kissanpäivät Chicagon kaduilla kestivät noin puoli vuotta, kunnes Mustafa palasi lopullisesti ihmisten pariin. Hän sai apua muuan hyväntahtoiselta nuorelta vampyyripariskunnalta, Charitylta ja Mythiltä, jotka olivat tunnistaneet hänet muodonmuuttajaksi ja tehneet tuttavuutta. He tarjosivat uudelle ystävälleen katon pään päälle ja hommia omistamastaan tatuointiliikkeestä, jossa Mustafa sai häärätä kassalla ja joskus suunnitella tatuointeja asiakkaille.

Vampyyriystävien kautta Mustafa sai varsinaisesti tietää taikasaari Vechnostin olemassaolosta, vaikka ensimmäistä kertaa oli jo pikkupoikana kuunnellut äitinsä vanhempien satuilevan toisista ulottuvuuksista. Luonnonkaunis saari, jossa ei tarvitse kantaa huolta yhteiskunnan asettamista velvollisuuksista, vaikutti hänestä houkuttelevalle mahdollisuudelle. Mustafa pakkasi välttämättömät tavarat ja nosti kytkinsä, suuntana puhtaalta pöydältä aloittaminen taikaolentojen ulottuvuudessa. Hän löysi tiensä saarelle hyvin pian lähdettyään matkalle kesäkuussa 2015 ja asettui löytämäänsä suureen taloon viettämään huoletonta taiteilijaelämää.

Wiping my eyes of sleep
Drinking yesterday morning's coffee
Slam my head against the wall
Put the same black jeans on

Muuta: Mustafa on kaksikielinen; hänen äidinkielensä ovat japani ja arabia. Koulun ja Yhdysvalloissa asuttujen vuosien puolesta hän osaa erittäin sujuvasti englantia, jota ääntää amerikkalaisittain, vaikka jäämiä aksentista on edelleen havaittavissa. Miehen ääni on helposti tunnistettava, sillä se on kovin matala ja kohtalaisen karhea. Puheesta on paikoitellen hankala saada selvää, sillä Mustafa vahingossa usein mutisee, lähes sammaltaa.

Mies on julistanut itsensä taiteilijaksi, on taitava pensselin sekä lyijykynän kanssa ja kuljettaa luonnoskirjaa mukanaan minne meneekin. Hän ei virallisesti tee taidemaalarin hommia, mutta ottaa tilauksia sovittua maksua vastaan. Mustafan tyyliin kuuluu absurdit teemat, liioitellut mittasuhteet, erittäin voimakas ja räikeä väripaletti sekä mielivaltaisuus, joka näkyy esimerkiksi omaperäisissä muodoissa, leveissä siveltimenvedoissa ja maalin roiskimisessa. Hän maalaa kaikista mieluiten ihmisolentoja, tarkemmin ottaen abstrakteja muotokuvia, voimakkaita kasvonilmeitä ja alastomia vartaloita. Taiteilija etsii aina malliksi henkilöitä, joilla on häntä kiinnostavat uniikit kasvot tai muu erityispiirre, ja hän luonnostelee tuttaviaan huvikseen tuon tuosta.

Mustafa asuu yksinään vanhassa, silti hyväkuntoisessa puutalossa, joka sijaitsee Susimetsän ja Keijumetsän rajamaastossa. Kotoisassa ja omaperäisillä pikkuesineillä somistettussa talossa on pari tilavaa huonetta kahdessa kerroksessa sekä pieni ullakko, joka toimii säilytystilana. Kämppä on aina sotkussa ja sekasorrossa: valtavia vaatekasoja, rypistettyjä papereita, siivoamattomia astioita, maalaustarvikkeita ja sen sellaista ympäriinsä. Roinan alta on välillä jopa vaikea löytää huonekaluja. Valtaosan ajasta Mustafa viettää alakerran suurimmassa huoneessa, joka on yhdistelmä olohuonetta ja ateljeeta: tilassa on kivitakan, matalajalkaisen pöydän ja monen nojatuolin lisäksi sohvasänky, jossa herra vetää usein päiväunia, suuri maalausteline, lukuisia tyhjiä ja maalattuja kankaita sekä antiikkinen divaanisohva. Huoneen seinät peittyvät lähes kokonaan piirustuksiin ja maalauksiin.

I'm just a poor boy, I need no sympathy
Because I'm easy come, easy go
Little high, little low
Any way the wind blows
Doesn't really matter to me

~~~~

Siinä olisi taiteilijanrenttu, kiitos taas kerran :>

Vastaus:

Hän on ihana! En malta oottaa hänen ja Marzian kohtaamista :3

Nimi: Nasta

28.05.2017 23:36
Linkki Mia Silverin kuvaan :3

http://aijaa.com/0BxNXV

Vastaus:

Jees

Nimi: Nasta

28.05.2017 23:30
Tämmöistä hahmosta tällä kertaa :3


Nimi: Mia Silver

Kutsumanimi: Mia

Laji: Kyborgi

Syntynyt: 22.2.2002

Sukupuoli: Nainen

See your body into the moonlight
Even if I try to cancel
All the pictures into the mind
There's a flashing in my eyes

Don't you see my commission, the nation
Has gone running again
Can't you see now, illusions
Right into your mind

Luonne: Mia on melko pirteä ja iloinen persoona. Hänelläkin toki on huonoja päiviä eikä hän silloin kaipaa ihmisten tai olentojen seuraa juuri ollenkaan. Myös veli Milo saattaa käydä välillä hermoille, hänestä kun ei eroon pääse (Milosta lisää alempana). Yleensä Mia on kuitenkin hyväntuulinen. Tyttö on myös jokseenkin peloton välillä ehkä jopa tyhmänrohkea. Hän yrittää kovasti kehittää itseään ja onkin todella kilpailuhenkinen kaveri ja usein tappiot menevät tunteisiin. Hetken tyttö saattaa olla allapäin, mutta lopulta hän ymmärtää ettei mököttäminen auta mitään.

Joissain tapauksissa, jos Mia näkee jonkun henkilön, jota ei ole vielä tavannut, saattaa hän ensiksi lipua lähemmäksi piiloon ja tarkastella henkilö sivusta ennen juttelemaan menoa mikäli hän siis aikoisi tutustua näkemäänsä henkilöön. Mia on jokseenkin utelias ja tutustuu mielellään uusiin ihmisiin. Joskus tyttöä saattaa ujostuttaa, mutta veli Milo on kyllä heti rohkaisemassa siskoaan. Ystävät ovat aina kullanarvoinen asia ja tyttö on hyvin iloinen, jos tapaa saarella jonkun luotettavan ja uskollisen henkilön. Jos Mia huomaa jonkinlaisen kärhämän hän näkee usein parhaaksi vaihtoehdoksi pysyä poissa tieltä.

Mia on kerran ollut ihastunut hänen luokallaan olleeseen poikaan, mutta ei onnettomuuden takia ehtinyt koskaan kertoa tunteistaan tälle. Hän oli tuolloin myös aika nuori, joten ihastus todennäköisemmin olisi ollut vain ohimenevä vaihe tytön kehityksessä.

Veli Milo on luonteeltaan hieman suojelevainen, mutta hän osaa myös ottaa rennosti. Usein hän kyllä pitää siskoaan tarkasti silmällä ja Miloa epäilyttävät henkilöt voivat saada huomautuksia näkymättömältä läsnäolijalta. Milo on osittain riippuvainen Miasta ja tytön päätöksistä, sillä poika ei voi olla 20 metriä kauempana Miasta heidän välillään olevan "siteen" vuoksi. Side on kuitenkin näkymätön eikä sitä voi esim. vaikka katkaista veitsellä.

Deja vu, I've just been in this place before
Higher on the street, and I know it's my time to go
Calling you, and the search is a mystery
Standing on my feet, it's so hard when I try to be me, woah

Deja vu, I've just been in this time before
Higher on the beat, and I know it's a place to go
Calling you and the search is a mystery
Standing on my feet, it's so hard when I try to be me, yeah

Ulkonäkö: Mia on kotoisin Espanjasta, mikä selittääkin hänen tumman puoleisen ihonvärinsä. Myös hänen molemmat vanhempansa olivat espanjalaisia. Tyttö on noin 161 cm pitkä ja hän painaa noin 55 kg. Mialla on mustat vähän olkapäiden yli ulottuvat hiukset, jotka eivät kylläkään ole hänen omia hiuksiaan vaan tekohiukset, jotka Edel López Mian kummisetä laittoi hänelle samalla, kun mies työsti tytön ruumista. Mian silmät tai oikeastaan oikea silmä on tummanturkoosi ja hänen vasen silmänsä kokonaan sininen. Noin puolet tytön kehosta on korvattu robotin osilla. Myös hänen toinen silmänsä. Mialla on yllään musta-vihreä college-asu, joka koostuu hupparista ja housuista. Vaatteiden resorit ovat vaaleanvihreät ja asu on muutoin musta. Hupparin alla tyttö pitää mustaa T-paitaa. Tytön kengät ovat kauttaaltaan mustat lenkkarit. Mia käyttää myös värimaailmaansa palvelevaa lippistä.

Mian veli on väritön ja näkymätön, mutta jos hän näkyisi hänellä olisi valkoinen löysä huppari ja valkoiset löysät housut. Kenkiä hänellä ei olisi. Pojan hiukset olisivat lyhyehköt pystyyn sojottavat ja väriltään tummanruskeat. Ihonväri olisi sama kuin siskollaan. Silmätkin olisivat suunnilleen samanväriset. Hän olisi noin 169 cm pitkä ja painaisi 65 kg.

See the future into the present
See my past steals in the distance
Try to guess now what's going on
And the band begins to play

Don't you see my commission, the nation
Has gone running again
Can't you see now, illusions
Right into your mind

Taidot: Mian kyborgisuus ei ole paljoudestaan huolimatta rajoittanut tytön inhimillistä käyttäytymistään. Päin vastoin, se on tuonut uusia kykyjä mukanaan. Mian älykkyys on kasvanut huimasti puoliksi koneellisten aivojen vuoksi. Vaikka ihmisaivoja sanotaankin tehokkaimmaksi koneistoksi, mitä maa päällään kantaa, on tytön päähän asetettu aivan ennennäkemätöntä teknologiaa. Myös fyysiset ominaisuudet ovat parantuneet. Mian reaktiokyky ja juoksemis nopeus ovat kehittyneet huomattavasti.

On kuitenkin yksi erityinen kyky, joka ylittää äsken mainitut ominaisuudet erikoisuudellaan varsin helposti. Mian vasen silmä, joka on osa koneistoa, sisältää kasvontunnistimen. Mian pitää vain katsoa toista kasvoihin ja hän saa henkilön nimen, syntymäajan tietoonsa. Mikäli henkilö on jotakin lajia, kasvontunnistin kertoo senkin. Kyseinen kyky saattaa välillä myös ärsyttää Miaa, sillä ethän sinäkään aina haluaisi tietää kaikkien vastaantulijoiden henkilötietoja. Mian kummisetä Edel loi kyvyn ihan Mian turvallisuutta ajatellen. Kasvontunnistus kykyä voi huijata pitämällä huivia tai liinaa puolessa naamassa niin, että silmät jäävät näkyviin. Jos kasvontunnistin on jo tallentanut henkilön tiedot, se ei toimi enää tähän.

Erikoisuudet eivät olleet vielä siinä. Edelin rakentaessa ja korjatessa Mian ruumista hän teki omituisen löydön analysoidessaan ruumiiseen tapahtuneita vaurioita. Miehen laboratorion tunnistin antennit havaitsivat outoa liikettä/värähtelyä Mian ympärillä. Edelin tutkittuaan yhä enemmän outoa ilmiötä, hän sai selville, että se oli kuin "henki", joka pyöri Mian ympärillä. Edel sai myös selville, että "hengellä" oli jokin yhteys Miaan. Pidempien tutkimuksien myötä Edel sai kuin saikin yhteyden tähän muukalaiseen. Muukalainen paljastui Mian kaksoisveljeksi, jonka sielu oli liittynyt yhteen Mian sielun kanssa. Mian äiti Maya olikin saanut kaksoset, joista vain toinen jäi henkiin.

Mian veli pystyy liikuttelemaan kohtuullisen kokoisia tavaroita. Hän pystyy kulkemaan lähes kaikenlaisten objektien läpi. Poika pystyy myös joissain tapauksissa ottamaan toisen henkilön haltuunsa, riivaamaan tämän. Myös jonkinlaisten järjestelmien hakkerointi onnistuu häneltä.

Deja vu, I've just been in this place before
Higher on the street, and I know it's my time to go
Calling you, and the search is a mystery
Standing on my feet, it's so hard when I try to be me, woah

Deja vu, I've just been in this time before
Higher on the beat, and I know it's a place to go
Calling you, and the search is a mystery
Standing on my feet, it's so hard when I try to be me, yeah

Menneisyys: Mia asui onnellisesti vanhempiensa Maya ja Luis Silverin kanssa Espanjassa ennen Vechnostiin saapumistaan. Kolmikko asui kerrostalossa lähellä maan pääkaupunkia. Tuolloin Mia oli vielä ihan tavallinen tyttö ilman mitään erikoiskykyjä.

Eräänä päivänä tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta. Kerrostalon luona oli hiippaillut jo useampana päivänä mustiin vaatteisiin pukeutunut mies, jolla oli myös huivi naamansa edessä ja silmillään mustat aurinkolasit. Mia oli nähnyt miehen silloin tällöin katsellessaan ikkunasta ulkosalle. Sinä päivänä mies mustissa vaatteissaan, huivi naamallaan, aurinkolasit silmillään asteli toisen miehen kanssa kerrostaloon sisälle. Miehillä oli mukanaan suhteellisen täyteen ahdettu musta reppu. Mia oli taas seuraillut ikkunasta miesten touhuja. Tyttö ei kuitenkaan jaksanut kiinnostua juuri näkemästään, sillä samainen mieshenkilö oli jo tuttu näky asuinalueella. Mia oli myös kysynyt äidiltään Mayalta miehestä ja tämä oli sanonut miestä mukavaksi. He olivat kuulemma usein vaihtaneet kuulumisia rappukäytävässä. Mies asui talon toisessa kerroksessa Silverin perheen alapuolella. Silverit asuivat kolmannessa kerroksessa.

Sinä päivänä taisi kuitenkin selvitä miehen todellinen luonne. Lokakuun 7. päivänä kello 17:43 kuului kova pamaus ja samassa myös Silverien kodin lattia romahti ja perhe tippui alemman kerroksen raunioihin. Miehillä oli ollut hallussaan pommi, joka oli räjähtänyt heidän käsiinsä. Kumpikin miehistä olivat kuolleet välittömästi räjähdyksessä. Räjähdys oli myös sytyttänyt suuren tulipalon taloon ja Silverit olivat ansassa raunioissa. Mian käsi oli murtunut hänen tiputtuaan alas. Tyttö yritti ryömiä savun keskellä vanhempiansa luo, mutta sai kaihistuksekseen huomata, että molemmat olivat menehtyneet pudottuaan toiseen kerrokseen. Mialla ei ollut talosta ulospääsyä ja liekit tavoittelivat häntä yhä lähempää lopulta saavuttaen kohteensa.

Seuraavan kerran, kun Mia heräsi, hän oli edelleen elossa, mutta ei suinkaan ollut sairaalassa, missä tavallisesti onnettomuuksien jälkeen ollaan. Hän sai myös yllätyksekseen huomata, että lähes puolet hänen kehostaan oli metallia. Tyttö oli kauhuissaan eikä uskaltanut liikkua. Pian hänen luoksensa tuli tuttu mies Edel López. Mies oli Mian kummisetä ja hänen äitinsä paras miespuolinen ystävä. Lisäksi mies oli aikamoinen monilahjakkuus. Hän osasi ja ymmärsi lähes kaiken matematiikasta, fysiikasta, kemiasta ja ohjelmoinnista sekä paljon muusta.

Edel oli hämmentynyt Mian heräämisestä, sillä mies oli laskenut Mian heräävän vasta noin kahden kuukauden päästä. Mia oli kuitenkin ollut vähän yli kaksi vuotta koomassa eli hän oli onnettomuuden sattuessa 11 ja herätessään 13-vuotias. Edel meni oitis lähemmäksi tyttöä ja kysyi tämän vointia. Edel halusi myös tietää tunnistiko Mia häntä ja mitä muuta tämä menneisyydestään muisti. Suuren aivovaurion takia muistot voivat olla suurimmin osin mennyttä, sitä López pelkäsikin eniten. Mia kuitenkin muisti miehen, mikä oli Edelille helpotus, mutta tyttö ei muistanut vanhempiensa nimiä eikä ulkonäköä. Muistot Edelistäkin olivat muuttuneet, kun tyttö osasi yhdistää Edelin muistoissaan isäkseen eikä kummikseen. Edelin lisäksi Mia muisti nimensä ja syntymäaikansa. Positiivisena asiana fyysiset taidot olivat säilyneet jokseenkin ennallaan. Mia muisti myös kaikki kaverinsa nimeltä. Muitakin satunnaisia muistoja oli jäänyt hänen mieleensä. Luku-, kirjoitus- ja laskutaito olivat muistissa, mutta myös kehittyivät uusien aivojen myötä.

Edel ei kuitenkaan jäänyt pyörittelemään peukaloitaan. Sen sijaan mies rupesi heti opettamaan Miaa toimimaan uuden kehonsa kanssa. Se oli aluksi haastavaa, mutta pian Mia tottui uusiin ominaisuuksiinsa. Toisin kuin useat, jotka vihasivat itsensä kyborgisuutta, Mia oli hyvin onnellinen siitä. Edel oli pelastanut Mian hengen eikä tyttö koskaan tulisi unohtamaan sitä. Myös Edel alkoi hyväksyä hiljalleen sen, että Mia piti tätä isänään, vaikka mies sanelikin jääräpäiselle tytölle usein faktat pöytään. Pian mies hakikin huoltajuutta tytölle, koska tarpeeksi lähellä ei asunut ketään sukulaisia ja hän arvelikin ettei kukaan varmaan olisikaan kyborgia halunnut ottaa. Suku oli muutenkin jokseenkin rajoittunut uusille ja erikoisille asioille. Tämän López oli kuullut parhaalta ystävältään Mayalta, Mian äidiltä.

Mian täytettyä 14 vuotta, Edel antoi tytölle lahjaksi kehittelemänsä lentolaudan. Tyttö ihastui samantien uuteen menopeliinsä ja alkoi heti harjoitella sen käyttöä. Mia oppikin nopeasti hallitsemaan sitä ja lautaili usein, kun oli vain mahdollista. Lentolauta on väriltään metallin harmaa ja se on edestä ja takaa leveämpi ja kapenee keskelle. Laudan takaosassa on kaksi roottoria, joista tulee pienehköt vaaleansiniset liekit laudan ollessa "käynnissä". Vaikka laudassa ei näkyisikään sinisiä liekkejä leijuu se silti, jos sen laittaa ilmaan. Laudan saa myös asetettua taskukokoon.

Samoihin aikoihin, kun Mia sai laudan hän sai tutustua myös veljeensä. Edel kertoi, että oli käskenyt veljen pitää matalaa profiilia kunhan Mian elämä saataisiin rullaamaan suht normaalisti. Ensiksi asia hämmensi tyttöä todella paljon, mutta pian hän tottui elämään yhdessä veljensä kanssa. Edel ja Mia nimesivät pojan Miloksi.

Mia ja Milo löysivät tiensä Vechnostiin, kun Edel joutui viranomaisten kanssa vaikeuksiin. López sai useita syytteitä laittomien ihmiskokeiden tekemisestä. Hänet haastettiin myös oikeuteen valtion toimesta. Edel sanoi Mialle, että tämän oli lähdettävä pian, jonnekin turvalliseen paikkaan ennen kuin virkavalta tulisi hakemaan miestä. Niinpä Mia ja Milo lähtivät haikein ja vastahakoisin mielin pois etsimään jotain turvallista paikkaa, missä voisi elää rauhassa ilman takaa-ajajia. Kaksosten mieltä pakoretkellä rohkaisi Edelin viimeiset sanansa heille: "Ajatelkaa paikkaa, jossa kaikki voivat surutta olla omia itsejänsä eikä erilaisuutta tuomita ja ajatelkaa olevanne siellä".

See your body into the moonlight
Even if I try to cancel
All the pictures into the mind
There's a flashing in my eyes

Don't you see my commission, the nation
Has gone running again
Can't you see now, illusions
Right into your mind

Muuta: Mian ja Milon välistä sidettä ei pysty katkaisemaan tavallisilla esineillä kuten veitsellä tai saksilla. Siteen katkaisuun tarvitaan jotain vahvempaa tai yliluonnollista voimaa. Katkennut side voi tosin tehdä kamalaa jälkeä ja aiheuttaa sekä Mialle, että Milolle sietämätöntä kipua, joka voi pahimmillaan johtaa lopulliseen kuolemaan.

Mian onnettomuus "vapautti" Milon "tyhjyydestä", jossa poika oli nuo vuodet. Kun Milo viimein pääsi pois sieltä, hän pystyi olemaan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Tosin kommunikointi "suullisesti" onnistuu vain Mian kanssa, koska tyttö on ainoa, joka kuulee pojan äänen tämän puhuessa. Se johtunee kaksosten välisestä siteestä.

Vechnostissa ollessaan Mia toivoo saavansa takaisin menettäneensä muistot. Hän on kuitenkin epätoivoinen sen suhteen, sillä Edelkin oli sanonut muistojen palautumisen olevan 99% mahdotonta, vaikka Mian ollessa vielä Edelin kuntoutettavana sai tyttö päähänsä jaksoittain pieniä muistikuvia menneisyydestään. Pieni toivonkipinä elää yhä, vaikka välillä sen luulisi sammuneen lopullisesti.

Tulipalossa Mian sydän sai suuria vaurioita kuten tämän aivotkin. Edel ei aikonut hankkia Mialle uutta sydäntä vaan korvasi sen itse rakentamallaan ytimellä. Tämä tarkoitti tietenkin sitä, että Edelin piti poistaa Mian ruumiista kaikki veri sillä uusi laite ei kierrättäisi sitä. Mies oli kehittänyt verta vastaavan tummansinisen aineen, jota laite kierrättää Mian kehon niissä osissa, joita ei tarvinnut korvata robotin osilla. Aine kuljettaa mukanaan happea ja muita aineita, mitä keho vain tarvitsee. López löysi ennennäkemättömän energianlähteen nuorempana ollessaan tutkimusretkellä Etelä-Afrikan tuntemattomissa ja vaarallisissa luolistoissa. Tutkittuaan vaalensinistä kimpaletta, hän sai selville, että se pysyy "eloisassa muodossa" noin 200 vuotta. Vaikka mies ei niinkään usko taikuuteen, hän kuitenkin epäilee jalokivessä piilevän jonkinlaista taikaan viittaavaa energiaa. Edel kutsuu jalokiveä nimellä EdStar.

Mia oppi englanninkielen Edeliltä, joka oli taitava lähes kaikessa ja oli nähnyt maailmaa matkoillaan ja tutkimusretkillään. Reissuilla ollessaan Edel oli kertonut, että tutkimusryhmissä puhuttiin pääasiassa englantia, koska porukkaa ryhmiin tuli lähes, joka puolelta maailmaa. Milolle englanninkielen taito ei ole niin välttämätön, sillä hän pystyy puhumaan vain Mialle, joten poika pärjää hyvin espanjalla.

Mian selän vasen puoli on lähes kokonaan metallia. Siinä noin lapaluun kohdalla on nyrkin kokoinen "luukku", jonka takana on pieni kytkin. Kytkin pitää yllä Mian kehon läpi kulkevaa virtapiiriä, jonka energia tulee EdStarista. Jos kytkin laitetaan pois päältä, Mia lamaantuu saman tien. Kytkimen ollessa yhtäjaksoisesti noin 2 tuntia pois päältä Mian kuolema on erittäin lähellä. Miloon kytkin ei kuitenkaan vaikuta. Milo kuolee lopullisesti vasta sitten, kun hänen siskonsakin kuolee.

Deja vu, I've just been in this place before
Higher on the street, and I know it's my time to go
Calling you, and the search is a mystery
Standing on my feet, it's so hard when I try to be me, woah

Deja vu, I've just been in this time before
Higher on the beat, and I know it's a place to go
Calling you and the search is a mystery
Standing on my feet, it's so hard when I try to be me, yeah

Vastaus:

Hieno hahmo, lisätty!

Nimi: Aria

28.05.2017 19:20
Uusi hahmonen :3

Nimi: Norine Chamberlain
Kutsumanimi: Nor
Laji: noita
Syntynyt: 16.1.1998
Sukupuoli: nainen

Luonne: Norine on pääpiirteittäin hymyileväinen ja sosiaalinen noita; reipas asenne on jäänyt hänelle päälle majatalossa työskentelemisen ansiosta (menneisyys). Hän viihtyy hyvin muiden seurassa ja pitää erityisesti huonon huumorin heittämisestä silloinkin, kun sitä vähiten kaivattaisiin. Norine tutustuu melko nopeasti muihin ja esittelee itsensä lähes aina nimensä lyhennetyllä muodolla; harva tietääkään hänen koko nimeään. Vaikka Nor on seurallinen persoona, hänen on pohjimmiltaan kovin vaikeaa oikeasti päästää ketään ”hyvänpäiväntuttu” -statusta lähemmäs. Tämä johtuu siitä, että Norilla ei ole elämänsä aikana juurikaan ollut kestäviä ja turvallisia ihmissuhteita, ja tämä on nuoresta lähtien huolehtinut itse itsestään, jolloin keneen tahansa ei kannattanut luottaa. Naiselle on myöskin jäänyt jonkin asteen henkinen trauma kuoleman kohtaamisesta niin nuorena, eikä tämä ole koskaan saanut puhuttua asiasta kenellekään (lisää menneisyydessä).

Vaikka Nor kulkee itse yleensä hymy kasvoillaan, hänen tunnetilansa voivat vaihdella hyvinkin nopeasti. Nainen ärsyyntyy herkästi, jolloin hänen silmänsä muuttuvat lähes mustiksi. Silloin kannattaa varoa, jollei ehdoin tahdoin halua nuoren, kiukkuisen noidan vihoja niskaansa. Suuttuessaan Nor osaa olla myös hyvin kärkäs kielestään, ja alkaa usein haastamaan vastapuolen kanssa riitaa. Nainen on välillä oikea jääräpää, ja hän ei mielellään myönnä olevansa väärässä. Jos Norilla on huono päivä, hän saattaa olla kärttyinen ja pisteliäs ihan muuten vain, vaikkei kukaan sitä kerjäisikään.

Norine rakastaa taikavoimiensa käyttämistä. Hän on kiitollinen voimistaan ja kunnioittaa niitä, mutta ei ajattele turhan vakavasti koko noitana olemista. Yleensä nainen hoitelee arkipäivän askareita taikuuden avulla, ja silloin tällöin leikkii voimillaan ihan vain omaksi tai muiden iloksi. Norinen mukana kulkeva Kissa on naiselle hyvin tärkeä (jälleen menneisyydessä lisää tietoa).

Ulkonäkö: Norine on rakenteeltaan hoikka ja sulava. Hän on noin 167 senttimetriä pitkä, mitä voisi sanoa melko normaalin mittaiseksi. Norinella on sydämenmuotoiset kasvot johtuen hänen hiusrajastaan ja kapeahkosta leuastaan. Naisen nenänvarsi on suora, ja hänen huultensa amorinkaari on syvään muotoutunut. Norinen silmät ovat eriväriset; toinen on tummahkon violetti, toinen harmaa. Hänen hiuksensa ovat suorat, sileät ja väritykseltään kiiltävänmustat. Hiuksissa on se erikoinen ominaisuus, että ne kasvavat lyhyessä ajassa hyvin pitkiksi; tällä hetkellä ne yltävät Norinea vyötäisille. Hän leikkaa hiuksiaan säännöllisesti, sillä polvitaipeissa asti laahaava tukka ei ole kovin käytännöllinen. Norine rakastaa hiuksillaan leikkimistä, ja pienten loitsujen avulla punoo niihin yleensä mitä monimutkaisimpia lettejä.

Norinen pukeutumistyyli on rento ja muodikas. Hän suosii eritoten erilaisia farkkuja, yleensä revittyjä sellaisia. Niiden parina hän käyttää usein ylisuuria paitoja, joihin on myös erityisen hurahtanut; hupparit, t-paidat, neuleet… kaikki käy. Kengiksi Norinelle ovat vakiintuneet mustat maiharit, joilla hän liikkuu käytännössä joka paikassa (sen huomaa kenkien kunnostakin). Joskus nainen tosin haluaa kokeilla jotain erilaista, ja niinä päivinä hänen päälleen saattaa eksyä jopa hame tai tiukempi toppi. Norine pitää oikeastaan kaikista väreistä, mikä näkyy hänen pukeutumisessaan.

Taidot: ”Silmät ovat sielun peili”; Norine pystyy lukemaan melko tarkasti erilaisia tunteita muiden silmistä, jos vain saa niihin tarpeeksi pitkän katsekontaktin. Hän kykenee aistimaan tunnetiloja ilman silmiin tuijotteluakin, mutta se on usein paljon vaikeampaa. Norinen toinen luontainen kyky on ympäristöönsä naamioituminen. Mekanismi on samankaltainen kuin kameleontilla; Norine ei katoa mihinkään, mutta häntä on lähes mahdotonta erottaa taustastaan. Norine voi ylläpitää lumetta useamman tunnin, sillä se on yksi hänen vahvimmista kyvyistään. Hänen on kuitenkin pysyttävä paikoillaan, tai muuten hän muuttuu näkyväksi heti. Kahden synnynnäisen taitonsa lisäksi nainen opettelee ahkerasti uusia loitsuja. Tähän mennessä hän on oppinut tekemään pieniä temppuja luonnon elementeillä – näistä ei tosin ole ainakaan vielä muuta hyötyä kuin itsensä viihdyttäminen. Elementeistä Norine hallitsee parhaiten tulta, ja kyseinen elementti toimii jollain tapaa hänen puolustuskeinonaan, vaikka hän ei ole erikseen sitä opetellut. Tällä hetkellä työn alla on elementtien lisäksi pienten esineiden liikuttelu. Hiuksiaan Nor on aina kyennyt ohjailemaan ja letittelemään ilman sen kummempia ponnisteluita, mikä tekee hänen elämästään huomattavasti helpompaa.

Menneisyys: Norine ei muista biologisista vanhemmistaan juuri mitään, sillä nämä kuolivat auto-onnettomuudessa hänen ollessaan nelivuotias. Norine jäi orvoksi, ja pienelle tytölle etsittiin sijaisperhe. Se ei ollut helppoa, sillä ihmiset oudoksuivat lasta, joka näytti erilaiselta kuin muut. Norine kerkesi olla ensimmäisessä sijaisperheessään puolisen vuotta, mutta vanhemmat eivät kestäneet tyttöä, joka käyttäytyi oudosti; tuijotti eriparisilla silmillään, puheli itsekseen ja katoili mystisesti aika ajoin (kameleontin kyky, silloin tosin Norine ei osannut hallita sitä). Niinpä tyttö luovutettiin uuteen sijaiskotiin.

Toisesta sijaiskodista tyttö lähti aivan yhtä nopeasti, suurimmaksi osaksi aiemmin mainittujen syiden vuoksi. Sosiaaliviranomaiset päättivät kokeilla vielä yhtä perhettä ennen sijoitusta orpokotiin. Niinpä Norine päätyi kolmanteen sijaisperheeseensä. Perheellä oli jo ennestään lapsi, viisivuotias poika, ja he kuittasivat Norinen outouden ”lapset ovat lapsia” -sanonnalla. Valitettavasti perheen poika oli oikea kiusanhenki ja yritti tehdä Norinen elämästä painajaista kiusaamalla ja nimittelemällä häntä säännöllisesti. Eräänä päivänä poika oli leikkimässä olohuoneen tulisijan lähistöllä, ja hänen hiuksensa syttyivät yllättäen tuleen. Vaikka perhe ei voinut tietenkään mitenkään todistaa pienen Norinen osallisuutta asiaan, he passittivat hänet pois elämästään.

Tällä kertaa tyttö ei päätynyt uuteen sijaisperheeseen, vaan hänet sijoitettiin orpokotiin. Vastoin kaikkia odotuksia Norine viihtyi orpokodissa melko hyvin ja tutustui jopa muihin lapsiin. Kukaan ei jaksanut välittää Norinen kummallisesta ulkonäöstä, sillä orpokodin muutkin lapset olivat pääasiassa jollain tapaa erikoisempia. Muutama orpokodin työntekijöistä tuli kuitenkin epäluuloiseksi omituista tyttöä kohtaan, ja kun yksi heistä eräänä päivänä näki Norinen hiusten letittävän itse itseään, huhut olivat irti. Käytävillä kuiskittiin sanaa ”noita”, ja pian lapsetkin alkoivat pelkäämään ja karttamaan Norinea. Nor tuli hyvin surulliseksi, sillä hän oli luullut saaneensa ystäviä. Samoihin aikoihin tytön taikavoimat tulivat vahvemmiksi ja räiskyvämmiksi, ja hän saattoi muuttua tahtomattaan useasti päivässä ”näkymättömäksi”. Orpokodin työntekijät ja lapset karttoivat Norinea, ja eräänä päivänä he ottivat yhteyttä jälleen viranomaisiin ja luovuttivat tytön eteenpäin.

Norine oli nyt kahdeksan. Hänelle etsittiin jälleen uutta huoltajaa, ja siinä vierähtikin hyvä tovi. Useamman kuukauden jälkeen kuitenkin sosiaaliviranomaisiin otettiin yhteyttä, ja Norine lähti viidenteen asuinpaikkaansa. Tytöllä oli onnea, sillä hänet oli huomannut muuan velho, joka asui ihmisten ulottuvuudessa. Velho oli nimeltään Brock, ja hän pyöritti pientä majataloa, jossa Norine aloitti työt jo nuorena. Heillä oli diili; Brock antoi Norinelle yösijan ja ruokaa, ja Nor puolestaan toimi majatalon siivoajana. Brock oli ottanut majataloonsa töihin myös muodonmuuttajanaisen (Annabelle) ja toisen noidan (Moira), joiden elämä oli käynyt tukalaksi. Näistä kolmesta ja majatalon omituisesta kissasta (Kissa nimeltään) tuli Norinen perheyhteisö seuraavaksi neljäksi vuodeksi, ja vaikka hänen tekemänsä työ oli välillä raskasta, hänellä oli sentään turvallinen katto päänsä päällä.

Norinen elämän traagisin tapaus sattui hänen ollessaan yhdentoista ikäinen. Majatalossa ramppasi aina jos jonkinlaista porukkaa, ja tyttö oli oppinut varomaan epäilyttäviä ihmisiä ja olemaan iloinen mukavilla ihmisille. Eräänä iltana majataloon saapui kaksi miestä, joiden pelkkä läsnäolo aiheutti Norinelle kylmiä väreitä. Hän näki miesten silmistä myös vihan ja kylmyyden, mikä laittoi tytön hälytyskellot soimaan entistä enemmän. Norine kertoi epäilyksistään Brockille, mutta tämä vakuutti kaiken olevan kunnossa. Myöhemmin samana iltana velho lähetti yllättäen Norinen asioille läheiseen putiikkiin. Nor aavisti, että kaikki ei ollut hyvin, mutta ei halunnut pistää vastaankaan. Tytön tullessa myöhään asioilta takaisin majatalo oli hiljainen ja pimeä; ei asiakkaita, ei Brockia, ei muita työntekijöitä, ei kahta miestä. Hetken ympäriinsä katselun jälkeen Norine näki jotain, mikä syöpyi hänen verkkokalvoilleen ikuisesti; Brock, Annabelle ja Moira makasivat kuolleina portaissa. Tyttö yritti paniikissa turhaan herätellä heitä, mutta tunsi heidän elämänsä sammuneen, vaikkei kenessäkään ruumiillisia vammoja näkynytkään. Ainoa eloonjäänyt oli Kissa. Norine peitteli ruumiit hellävaroen, sulki niiden silmät ja jätti jokaisen päälle ulkoaan poimimansa kukkasen. Tyttö oli liian shokissa käsittääkseen tapahtunutta kunnolla. Norine ei koskaan saanut tietää, miten ja minkä vuoksi majatalon väki oli kuollut.

Myöhemmin samana yönä hän pakkasi vähäiset tavaransa, otti Kissan mukaansa ja jätti majatalon taakseen. Norine kulki pitkin kaupungin katuja, kunnes löysi tarpeeksi suojaisan paikan nukkumiseen. Näin alkoi Norinen kahden vuoden mittainen elämä kaduilla. Vaikka Norine oli aina ollut hyvin tunnollinen tyttö, hänen oli pakko alkaa hankkimaan ruokansa näpistämällä. Se oli helppoa, sillä tyttö pystyi sulautumaan maisemaan. Välillä Norine lyöttäytyi yhteen muiden kiertolaisten kanssa, mutta ei koskaan jäänyt muutamaa päivää pidemmäksi.

Norinen päätyminen Vechnostiin tapahtui samalla lailla kuin useiden muidenkin olentojen. Kaupungissa, missä hän oli sillä hetkellä liikkeellä, kiersi huhuja tummatukkaisesta noitatytöstä, jolla oli eriväriset silmät ja musta kissa. Norine itse oli autuaan tietämätön asioista, mutta eräänä iltana, kun hän oli pihistämässä omenaa torikojusta, hänet yllätettiin. Kauppias nappasi tytöstä kiinni ennen kuin tämä kerkesi sulautua pois näkyvistä, ja paikalle ilmaantui enemmän väkeä. Ihmisillä oli tarkoitus hävittää noita heidän kaupungistaan. Nor onnistui kuitenkin pakenemaan Kissan hyökättyä kauppiaan kimppuun, mutta kun hän kääntyi kulman taakse, hän huomasi saapuneensa kuolleelta vaikuttavaan metsään. Kissa oli onnistunut keplottelemaan itsensä Vechnostiin samalla kertaa, ja niinpä nämä kaksi ovat edelleen parivaljakko.

Muuta: Norine asuu siistissä ja hyväkuntoisessa kivimökissä Käärmekanjonin ja Lohikäärmelaakson rajoilla. Vaikka mökki toimii hänen varsinaisena asuinpaikkanaan, nainen vaeltelee usein pitkin saarta. Mökissä on yksi suurempi huone, joka kattaa keittiönurkkauksen sekä oleskelutilan. Peräseinää hallitsee massiivinen kivitakka, jonka äärellä Norine usein istuu harjoittelemassa tulen käsittelyä. Seinustalla sijaitsevasta kirjahyllystä löytyy paljon taikuuteen liittyviä opuksia, joita Nor on haalinut ympäri saarta. Mökin katonrajassa sijaitsee pieni parvi, joka toimii naisen nukkumapaikkana.

Norine asustaa mökissään yhdessä Kissan kanssa. Kissa käyttäytyy toisinaan hyvin ihmismäisesti, ja Norine arveleekin, että Kissaan liittyy joitakin lumouksia tai taikaa.

Vastaus:

Oikein hyvät tiedot, lisätty!

Nimi: Aria

27.05.2017 21:42
Tajusin juuri, että Thalialla ei ole sukunimeä ollenkaan :o Thaliasta tulee siis Thalia Harlow, sillä haluan laittaa tytölle sukunimenkin.

Vastaus:

Jees!

Nimi: Aria

26.05.2017 15:36
Thalialle hieman perusteellisemmat tiedot. :3

Luonne: Thalia on melko varautunut ja epäluuloinen nuori nainen. Muihin tutustuminen ottaa oman aikansa, eikä hän luota kehen tahansa. Thalia kaipaa silti jonkinlaista läheisyyttä ja laumaa, sillä hän on varttunut ihmisten ulottuvuudessa, jossa sosiaalinen kanssakäyminen oli runsasta. Thalian eläin, susi, on myös osasyy siihen miksi tällä on toisinaan kova läheisyydenkaipuu. Itse asiassa tytöstä tuli varautunut vasta sen myötä, kun hän saapui Vechnostiin, sillä saari ja sen olennot ovat hänelle vielä outoja ja tuntemattomia. Aika ajoin Thaliaa ahdistaa Vechnostissa eläminen, sillä hän kokee olevansa yksin vieraalla maaperällä. Thalia kaipaa vanhempiaan paljon, ja tämänkaltaisen rakkauden katoaminen hänen elämästään on kovettanut tyttöä jonkin verran.

Thalia kaipaa silloin tällöin takaisin ihmisten ulottuvuuteen. Hänellä on sisäinen ristiriita omasta ihmisyydestään; hän ei halua kadottaa sitä, mutta toisaalta ihmiset olivat juuri niitä, joita hän joutui lähtemään aikanaan pakoon. Ehkä voisikin sanoa, että Thalia kaipaa ennemminkin muistoa siitä, kuinka helppoa kaikki joskus oli. Thalia kokee välillä paineita siitä, että ihmisyys istuu hänessä melko vahvaleimaisena, sillä ihmisiä ei kovinkaan arvosteta Vechnostissa. Tyttö viihtyykin yleensä mieluummin suden hahmossa mökkinsä ulkopuolella; silloin hän tuntee olonsa itsevarmemmaksi. Thalia pitää enemmän pimeällä liikkumisesta, koska silloin hän voi sulautua varjoihin ja olla huomaamattomampi.

Vaikka Thalia ei koe kovinkaan kuuluvansa saarelle, hänen pintansa alla kytee uteliaisuutta. Hän käy usein omilla tutkimusretkillään saarella, sillä tyttö haluaa ainakin olla selvillä ympäristöstään. Jos Thalia sattuu näkemään jonkun toisen, hän livahtaa yleensä nopeasti pois näkyvistä – ellei tämä toinen sitten ota jotain kontaktia, jolloin Thalia mielialastaan riippuen saattaa uskaltautua jopa puhumaan. Tyttö on epäluuloisuutensa ja pienoisen ahdistuneisuutensa takana pohjimmiltaan rauhaa rakastava ja nauravainen persoona, vaikka viimeisenä mainittua harvoin nykyään kuuleekin. Joskus Thalia kuitenkin pystyy näyttämään positiivisia tunteitaan muillekin asti, sillä jollain alitajunnan tasolla hän taistelee synkistelyään ja varautuneisuuttaan vastaan.

Mitä muuta Thaliasta sitten tulisi tietää? Hänen salainen unelmansa on kaikkien ulottuvuuksien ja olentojen välinen rauha ja sopuisa yhteiselo. Hän ei ole koskaan seurustellut tai edes ihastunut, eikä omien sanojensa mukaan usko tosirakkauteen, ellei joku sitä kykene hänelle todistamaan. Thalialla ei ole koskaan ollut myöskään ystävää, johon hän voisi luottaa sataprosenttisesti – tämä kaihertaa tytön mieltä yksinäisinä päivinä hieman.

Ulkonäkö: Thalia on ruumiinrakenteeltaan hoikka ja melko siro. Hän on noin 165 senttimetriä pitkä, mihin ei ole ollenkaan tyytyväinen, sillä haluaisi olla pidempi. Thalialla on melko tavalliset, ovaalin muotoiset kasvot, joille särmää antavat korkeat poskipäät. Hänellä on täyteläiset huulet ja jonkin verran ylöspäin kaartuva nenä. Thalian silmät ovat pistävän kultaiset niin ihmisen kuin suden hahmossakin. Hänen hiuksensa ovat pitkät ja suorat, ja niiden väritys johtuu pitkälti hänen sutensa turkin värityksestä; savunharmaat, joissa siellä täällä on vaaleampia, hopeaan taittavia raitoja. Tyttö pitää hiuksiaan useimmiten joko poninhännällä tai erilaisilla leteillä, sillä muuten massiivinen tukka olisi vain edessä. Thalian kulmakarvat ovat samaa sävyä hänen hiustensa kanssa. Hänellä on rosoreunaisen viirun muotoinen syntymämerkki, joka peittää toisen solisluun kokonaan. Se erottuu ihosta tummempana.

Thalia juoksee paljon, ja siten tytölle on kehittynyt hyvä kestävyyskunto. Hän ei saa ahkerista yrityksistään huolimatta lihasmassaansa kasvamaan kovin menestyksekkäästi, eikä näin ollen ole erityisen vahva. Vaikka Thalia on sutena hieman vahvempi kuin ihmisenä, hän yrittää korvata suuremman voiman puutteen nopeudella ja ketteryydellä. Suden hahmossaan hänellä on hoikat jalat, jotka päättyvät mustien kynsien koristamiin maastovarmoihin tassuihin. Turkki on melko tuuhea ja väritykseltään tummemman harmaa. Turkissaan hänellä on hopeita kohtia korviensa päissä, vasemmassa etujalassa, silmien ympärillä sekä hännässä. Thalia on suden hahmossakin melko sirorakenteinen eikä kovin suuri.

Ihmisenä Thalia tykkää pukeutua mahdollisimman mukaviin ja joustaviin vaatteisiin. Hänellä on yleensä päällään urheilutrikoot tai muut monikäyttöiset housut, varsikengät ja huppari, jotka kaikki ovat yleensä väritykseltään mustia. Tyttö omistaa jonkin verran myös muita vaatteita, mutta on kokenut edellämainitut käyttökelpoisimmiksi. Kuumalla säällä hän korvaa hupparin t-paidalla ja varsikengät lenkkareilla.

Taidot: Thalia on nopea ja ketterä, mutta harmikseen ei kovinkaan vahva. Hän pärjää taistelussa jotenkuten näiden ominaisuuksien ansiosta, mutta lähikontaktissa vahvemman vastustajan kanssa on melko lailla helisemässä. Thalialla on hyvin tarkka kuulo- ja hajuaisti, joiden ansiosta hän on pelastunut pinteestä jos toisestakin. Hän ei osaa pahemmin käsitellä aseita, vaan turvautuu ennemmin suden hahmoonsa ja sen tuomiin lisäetuihin. Tyttö harjoittelee kuitenkin silloin tällöin mökistään löytämänsä veitsen käyttöä hätätilanteiden varalta. Thalia on taitava hiljaa liikkumisessa ja piileskelyssä.

Menneisyys: Thalia syntyi erikoisenvärisillä silmillä ja hiuksilla varustettuna. Hänen molemmat vanhempansa olivat muodonmuuttajia, ja nämä kertoivat tytölle jo varhaisessa vaiheessa myös hänen olevan sellainen. Turvallisuussyistä Thalia ei leikkinyt pienempänä tavallisten lasten kanssa ja hänelle järjestettiin kotiopetusta koulun sijaan. Kun hän tuli vanhemmaksi, hänen vanhempansa päästivät hänet kaupungille. Thalia hankki vihreät piilolinssit peittämään kultaisia silmiään – hiuksilleen hänen ei tarvinut tehdä mitään, sillä erikoinen väri selittyi helposti värjäämisellä.

Thalialla oli hyvin tavanomainen lapsuus ja varhaisnuoruus. Hän ei edes ajatellut itseään kovinkaan erikoisena, sillä muodonmuuttajuus ei vaikuttanut tytön elämään juuri lainkaan. Thalia viihtyi hyvin ihmisystäviensä seurassa, ja kasvettuaan vielä vähän vanhemmaksi pystyi aloittamaan tavallisen koulun. Thalia ei ollut vieläkään muuttunut eläimeksi missään vaiheessa, eikä hän sitä kovin paljoa odottanutkaan. Eräänä päivänä se kuitenkin tapahtui, keskellä kaupunkia. Teinitytön muuntautuminen petoeläimeksi kymmenien todistajien läsnäollessa ei mahtunut ihmisten tajuntaa, ja asia oli paljon helpompi kuitata sillä, että ”uhkaavasti käyttäytyvä susi jouduttiin ampumaan”. Thalian onneksi niin ei koskaan käynyt, sillä paniikistaan huolimatta hän pääsi pakenemaan paikalta.

Thalia oli hyvin järkyttynyt siitä, että hänen muodonmuuttajuutensa oli paljastunut. Tyttö ei osannut hallita susi- ja ihmishahmon välillä vaihtelemista vielä, ja niinpä hän vietti seuraavan yönsä metsässä sutena. Kun hän viimeinkin onnistui muuntautumaan takaisin ihmiseksi ja palasi vähin äänin kotitalolleen, sen ympärillä tungeksi ihmisiä ja virkavaltaa. Thalia katsoi parhaaksi piiloutua jälleen. Kun hän suurimman kohun laskeuduttua palasi takaisin, hänen vanhempansa olivat poissa. Vaikka tyttö kuinka odotti ja odotti, he eivät tulleet takaisin. Thalia oli epätoivoinen, sillä hänellä ei ollut kaupungissa ketään, johon ottaa yhteyttä, sillä kaikki olivat jo kuulleet huhun ”ihmissudesta”.

Thalia pystyi elämään neljän seinän sisällä siihen asti, kunnes ruoka loppui. Lopulta hän pakkasi vaatteensa ja välttämättömimmät tavarat mukaansa, aikeenaan jättää kaupunki ja etsiä jostain töitä. Thalian oli kuitenkin pakko näyttäytyä vielä kerran kotikaupungissaan, sillä hän tarvitsi jotain syötävää. Hän piilotti hiuksensa ja silmiensä värin, mutta pahaksi onnekseen ihmiset tunnistivat hänet silti uutisista. Thalia yritettiin ottaa kiinni, ja hän lähti pakoon, vaikkei täysin ymmärtänytkään jahdin syytä. Tarpeeksi kauan ihmisiä pakoon juostuaan hän tunsi ajan aivan kuin hidastuvan. Kun Thalia vilkaisi taakseen, hän huomasi yllätyksekseen, että häntä ei enää jahdattu. Samalla tyttö huomasi myös, että kaupunki oli vaihtunut karuksi, kivikkoiseksi metsäksi. Thalia yritti palata hätääntyneenä takaisin päin, mutta huomasi matkan katkeavan mereen, joka jatkui silmän kantamattomiin. Näin Thalia päätyi Vechnostiin; hän ei olisi ollut turvassa enää ihmisten maailmassa.

Muuta: Thalia asuu Käärmekanjonin itäpuolella, alhaalla vuoristossa sieltä löytämästään pienessä puumökissä. Mökki on ulkoapäin tumman puun värinen ja siinä on musta harjakatto. Sisällä on yhdistetty olohuone-keittiö sekä yksi makuuhuone. Thalia ei ole pahemmin sisustanut mökkiään, mutta sieltä löytyvät kyllä kaikki välttämättömät esineet. Mökin lähistöllä virtaa joki, ja asunnon ympärillä on sen verran kasvillisuutta, että Thalia kokee olevansa suojassa. Thalian ruokavalio on melko kasvispainoitteista, vaikka hän susi onkin, sillä tämä saalistaa harvoin. Thalia kantaa kaulallaan pikimustaa kiveä, jonka hän on ottanut mukaansa ihmisten ulottuvuudesta. Siitä on tullut tytölle tärkeä esine, sillä se muistuttaa häntä hänen vanhemmistaan.

Vastaus:

Päivitetty :)

Nimi: Nasta

21.05.2017 21:09
Tässä olisi Dominick Higgsille sopivampi hahmobiisi :)

It's time for training and we're getting started
it's on, you know
and we wanna see you whip and shout it
we rock!
you roll!

They say, go slow
and everything just stands so still
We say, go go,
We're ready for the fight, we know the drill

Nimi:...
Kutsumanimi:...
Laji:...
Syntynyt:...
Suk upuoli:...

Monday morning and we feel defeated,
seems so long ago
tuesday's comin'
we just keep on beating
'til we're in our zone

They say, go slow
and everything just stands so still
we say, go go!
you're gonna see us rip into it,

Luonne:...

Just jump up kick back whip around and spin
and then we jump back, do it again
Ninja-Go!
Ninja-Go (uoo)
come on, come on
we're gonna do it again,

We just jump up kick back whip around and spin
and then we jump back, do it again
Ninja-Go!
Ninja-Go! (uoh)
come on, come on
and do the weekend whip

Ulkonäkö:...

Wednesday mornin' and we soon discover
we gotta push our game
we slept on Thursday just to get it over,
the whip's a day away!

They say, go slow!
and everything just stands so still
we say, go go!

Taidot:...

You're gonna see us rip into it,
just jump up kick back whip around and spin
and then we jump back, do it again
Ninja-Go!
Ninja-Go! (uoh)
come on, come on
we're gonna do it again,

We just jump up kick back whip around and spin
and then we jump back, do it again
Ninja-Go!
Ninja-Go! (uoh)
come on, come on
and do the weekend whip

Menneisyys:...

They say, no! no!
but we don't wanna sit around no more
we say, go go!
You're gonna see us rip into it,

Just jump up kick back whip around and spin
and then we jump back, do it agaaan
(and then we jump back, do it again)
Ninja-Go!
Ninja-Go! (uoh)
come on, come on
we're gonna do it again,

Muuta:...

We just jump up kick back whip around and spin
and then we jump back, do it again
Ninja-Go!
Ninja-Go! (uoh)
come on, come on
and do the weekend whip

Ninja-Go!
Ninja-Go! (uoh)
come on, come on
and do the weekend whip
jump up kick back whip around and spin!

Vastaus:

Päivitän nämä :)

Nimi: Nanaba
Kotisivut: http://u.kahvipaketti.com/u/42532871011.png

21.05.2017 01:53
Somboomin kuvan tulin (taas) päivittämään. c: kyllästyin tuohon semirealistiseen kuvaan jo eikä silmät kestäny enää katsella sitä. :'D

Uusi kuva: http://u.kahvipaketti.com/u/42532871011.png

Vastaus:

Vaihdettu! Ihan törkeen hieno kuva jälleen :3

Nimi: Harley

20.05.2017 21:27
Tulin heittämään Domenicon (entisen Raffaelen) uusitut tiedot :>

~~~~

Lie to me, convince me that I’ve been sick forever
And all of this will make sense when I get better

Nimi: Domenico Gabriele Abatangelo

Kutsumanimi: Domenico, Mico, alias Fides

Laji: Tuntematon

Syntynyt: 22.7.1996

Sukupuoli: Mies

I’ll tell you my sins
And you can sharpen your knife
Offer me that deathless death
Good God, let me give you my life

Luonne: Domenicon katseessa on yhtä aikaa lempeys ja murhe; haikeuteen taipuva rauhallisuus ja pohdiskelu leimaavat nuorenmiehen koko olemusta. Hän on aina ollut mietteliäs, ihmetellyt elämää ja viettänyt aikaa suurten kysymysten äärellä. Domenico on kauan joutunut kamppailemaan erityisesti itsensä löytämisen ja hyväksymisen kanssa, eivätkä hänen taistelunsa ja hapuilu omalle polulle ole vielä pitkään ohitse. Menneisyyden kokemukset ovat jättäneet jälkiä ja saaneet nuorukaisen epäilemään kykyään pysyä pinnalla ajatustensa syvissä vesissä. Romanttiseen idealismiin taipuvalla Micolla on vahvoja mielipiteitä ja arvoja, joita haluaa vaalia, mutta tuo ne esiin arjen pienillä teoilla saarnaamisen sijaan. Hän pyrkii toimillaan tekemään maailmasta edes hieman paremman paikan, ja vaikka Domenicon hyvää tahtoa on käytetty väärin useammin kuin kerran, ei hän lakkaa seisomasta periaatteidensa takana.

Nuorukaisen tavatessa voi hänen todeta olevan erittäin hyvätapainen, maltillinen ja ystävällinen luonne, joka vaikuttaa tasapainoiselta rauhan rakastajalta. Domenico tarvitsee tuulettuakseen riittämiin omaa tilaa ja jotain leppoisaa tekemistä, esimerkiksi syventymistä kirjaan tai kävelyä merenrannalla. Eritoten vieraiden kesken Mico on kaino ja nöyristelevän kohtelias, mutta selkeästi humaani ja tunneälykäs persoona, joka mielihyvin laajentaa tuttavapiiriään ja kohtaa ihmiset aitoudella. Miehenalku on todella huomaavainen keskustelukumppani, joka varoo sekä liiallista tuttavallisuutta että liiallista hiljaisuutta. Vaikka arkiset sekä henkevämmätkin keskustelut sujuvat, hän tilanteen suodessa mieluummin kuuntelee kuin on äänessä. Mico onkin erinomainen kuuntelija: kiinnostunut, kunnioittava ja ymmärtäväinen. Vahva intuitio ja hienotunteisuus tekevät hänestä hyvän ihmistuntijan ja auttavat vaikeiden tilanteiden käsittelyssä. Micolla on taito lohduttaa sanoilla ja eleillä, kuten katsomalla pitkään silmiin tai laskemalla käden rohkaisevasti hartialle. Hänen helposti lähestyttävä, aidosti välittävä olemuksensa viestii luotettavuudesta. Domenico uhraa jopa liian valtavia määriä aikaa ja vaivannäköä ihmissuhteisiin, eikä ikimaailmassa käyttäisi toista välineenä oman edun tavoittelemiseen.

Domenico ei halua olla vaivaksi muille tai tuoda itseään esille; hän on varsin vaatimaton. Miehellä on tapana vähätellä ja laiminlyödä tunnekokemuksiaan, vaikka on herkkä ja elää myötä -ja vastoinkäymiset voimakkaasti. Hän avautuu mieltään painavista asioista ylimalkaan vain, jos joku läheinen sinnikkäästi kerta toisensa jälkeen, onko hänellä kaikki hyvin. Mico pitää silti tunteista puhumista ja toisten ihmisten kohtaamista onnellisuuden kulmakivenä, eikä kannusta ketään patoamaan surujaan - hänen olisi hyvä ottaa oppia omasta periaatteestaan ja harjoittaa rohkeutta itseilmaisuun. Hän ei pane pahakseen, jos ventovieras tarvitsee olkapään, jota vasten itkeä, sillä hellällä nuorukaisella ei ole sydäntä käännyttää edes verivihollista pois luotaan. Mico on jopa niin naurettavan epäitsekäs ja uhrautuvainen, että kyynisempi voi ajatella hänen teeskentelevän pyhimystä. Hän asettaa toisten tarpeet ja toiveet alinomaa itsensä edelle: Domenico on valmis venymään saumoistaan ratkeamispisteeseen saakka ja jättämään omat ongelmansa taka-alalle ollakseen hyödyksi, tueksi ja lohduksi. Micon sopuisuuden, miellyttämishalun ja mitään pyytämättömän avuliaisuuden vuoksi hänen kiltteyttään on vaivatonta käyttää hyväksi.

Hyväntahtoisuus dominoi nuorukaisen persoonaa. Hengelliselle katolilaiselle uskonnolliset arvot ja lähimmäisenrakkauden sekä nöyryyden kaltaiset hyveet ovat lähellä sydäntä. Domenico uskoo jokaisen, oli kyse todella kenestä tahansa, kykenevän rakkauteen, hyvyyteen ja katumukseen. Hän haaveilee sopusoinnusta ja haluaa toimia niin, että tekee toisille kaiken, minkä tahtoo heidän tekevän hänelle, kuten tunnettu vuorisaarna opettaa. Domenico pyrkii olemaan oikeudenmukainen, jakamaan omastaan ja välttämään toisten satuttamista joka tilanteessa. Joskus miehen naivistinen kaipuu täydelliseen harmoniaan on lähes vaaraksi, sillä se yllyttää häntä sivuuttamaan täysin aiheellisia ja oikeutettuja negatiivisia tunteita. Hän hyväksyy hammasta purren, jos joku toistuvasti satuttaa häntä, eikä rohkene suoraan vaatia kunnollista kohtelua. Mico antaa helposti myöten anteeksipyynnöille ja suo uuden mahdollisuuden silloinkin, kun luottamiseen ja armahtamiseen ei ole syytä. Koska hänellä on tapa potea syyllisyyttä ja kantaa vastuuta sellaisesta, johon ei voi mitenkään vaikuttaa, vaikuttaa usein siltä, että Domenico yrittää kannatella yksinään koko maailman murheita.

Edes Domenico ei sulata kaikkea vaan on kykenevä vihaan siinä missä kuka hyvänsä. Vihaisena hän haluaa eristäytyä kaikista ja kaikesta, ettei tekisi mitään, jota katuisi jälkikäteen. Vaikka vihaan olisi perusteltu syy, Domenico kärsii tunnontuskista suuttuessaan ja pinnistelee viimeiseen saakka pitääkseen kiukunpuuskan sisällään. Hillitty ilmaisutyyli ja pehmeät keinot eivät rajoitu vain mielipahaan: Hän on hymyileväinen, mutta ei naura usein. Hän herkistyy kyyneliin helposti, mutta ei mielellään itke muiden seurassa. Domenico silti kokee kaiken vahvasti, erityisesti asiat, jotka koskettavat ihmisiä hänen ympärillään. Hän aistii nopeasti muiden mielialan vaihtelut, myös piilotellut surut ja epävarmuudet. Vääryyttä ja pahantekoa todistaessaan Micosta nousee esiin nukkuva voimakkaampi puoli. Hän ei kerrassaan siedä, jos jotakuta kohdellaan kaltoin hänen vahtivuorollaan, eikä mies alistu pysymään hyödyttömänä sivustakatsojana, vaan käy sanan säilällä puolustamaan sorrettua. Tämä jokseenkin sotii Domenicon tarkasti harkitsevaa, muiden mielihaluja myötäilevää luonnetta vastaan. Väkivaltaan rauhan ja rakkauden puolestapuhuja kieltäytyy sortumasta, vaan hän tuo rohkeutensa julki ennemmin tunteisiin vetoamalla, järjen puhumisella ja sopuisilla neuvotteluilla.

Surullisista tapahtumista ja läheisten vastoinkäymisistä kuuleminen, puhumattakaan niiden todistamisesta, saavat Domenicon synkistelemään. Hän käyttää välillä huolestuttavan paljon aikaa eksistentiaaleissa ajatuksissa lillumiseen, pahimmillaan nuorukainen kääriytyy allapäin peittoihin useaksi päiväksi. Mico saattaakin vaikuttaa apean mietteliäältä jopa hyvällä tuulella, eikä siksi ole helppo uskoa, vaikka hän vakuuttaa kaiken olevan kunnossa. Myös hyvässä seurassa Domenico saattaa mielessään joutua tuuliajolle, vaipua huolestuneeseen hajamielisyyteen ja kadota ajatusmaailmaansa. Murskaavat melankolian ja epätoivon puuskat yllättävät hänet silloin tällöin, minkä seurauksena hän jumiutuu pitkiksi ajoiksi puimaan mennyttä, nykyistä sekä tulevaa yksikseen. Alitajunnan pohjaan työnnetyistä epävarmuuksista ja kipuiluista huolimatta Mico yrittää parhaan kykynsä mukaan olla kiitollinen joka päivästä ja ajatella positiivisesti. Keksimällä itselleen mielekästä puuhaa, ulkoilemalla meren äärellä, hakeutumalla hyvään seuraan ja turvautumalla rukoukseen hän pääsee ylitse pahimmasta alakulosta. Domenico ilmaisee ajatuksistaan vain murto-osan ääneen ja pitää paljon kuohuja sisällään, vaikka uskaltautuu filosofiseen keskusteluun sellaisen sattuessa kohdalle.

And the tears come streaming down your face
When you lose something you can’t replace
When you love someone, but it goes to waste
Could it be worse?

Ulkonäkö: Domenico on noin 180 senttimetriä pitkä, erittäin solakan, hieman atleettisen ruumiinrakenteen omaava nuorukainen. Italialaisen miehen ihonväri on vaalean oliivinen ja ruskettuu nopeasti kesäauringossa. Micon elekieli ja liikkuminen on yksinkertaistetun rauhallista ja luontevaa, vaikka hänellä on muutamia tiedostamattomia maneereja, kuten hiusten pyyhkiminen kasvoilta ja kaulaketjun hypistely.

Nuorukaisen kasvot ovat jokseenkin kulmikkaat ja siro luusto erottuu selkeästi, varsinkin poskipäät, kapeaan leukaan verraten vahvat leukaperät ja hädin tuskin koukkuinen, lähes suora nenänvarsi. Piirteet ovat siitä huolimatta ystävällisen pehmeät. Rentona Domenicon perusilme on luonnostaan hitusen alakuloinen ja mietteliäs, mitä matalat kulmakarvat korostavat, mutta suupielissä näkyy usein pieni, ujo ja hyväntahtoinen hymy. Miehellä on pitkät tummat ripset ja lempeät, vihreään taittavan vaaleansiniset silmät, jotka peilaavat hänen mietteitään liiankin perinpohjaisesti. Domenicon todella paksut, kiharaiset hiukset yltävät reilusti leukapieliin saakka ja ovat väriltään syvän tummanruskeat, lähes mustat.

Domenico pukeutuu arkisen siististi ja suhteellisen yksinkertaisesti, esimerkiksi hyvin istuviin kivipestyihin farkkuihin, pitkähihaiseen puuvilla -tai neulepaitaan ja mukaviin purjehduskenkiin. Kesällä riittää polvipituiset shortsit, t-paita ja sandaalit, talvella asuun kuuluu pitkä ruskea duffelitakki ja ruudullinen villahuivi. Värimaailma on maltillisen hillitty, nuorimies suosii muun muassa neutraaleja sinisiä, vihreitä ja harmaita. Domenico ei perusta asusteista, mutta uskonsa merkkinä hänellä on kaulassaan aina hopeinen krusifiksi-koruketju, yleensä paidan alla näkymättömissä.

God knows what is hiding in
This world of little consequence
Behind the tears, inside the lies
A thousand slowly dying sunsets

Taidot: Domenicolla ei ole ilmennyt yli-inhimillisiä kykyjä, joten hän on vakuuttunut olevansa tuiki tavallinen ihminen. Jo luonteensa vuoksi hän pysyy erossa tappeluista, joten hänellä ole mainittavia taistelutaitoja. Kunto Micolla on kuitenkin kehuttava, tarkemmin ottaen juoksunopeus -ja kestävyys, kiitos fyysisen aktiivisuuden, kuten lenkkeilyn. Nuorukaisen vahvuudet keskittyvät taiteelliselle ja henkiselle puolelle; hän on taitava musiikin parissa, erityisesti laulussa ja kitaransoitossa, ja erinomainen ihmisten kanssa, mitä tulee murheiden kuuntelemiseen ja lohduttamiseen.

I believe in miracles
‘Cause it's a miracle I'm here
Guess you could call me spiritual
‘Cause physical is fear

Menneisyys: Onnelliseen perheeseen syntyi Italian rannikolla, Camoglin pienessä kalastajakaupungissa esikoispoika vuoden 1996 kesällä. Lapsi sai nimekseen Domenico Gabriele Abatangelo. Pikku Micon vanhemmat, sairaalan sihteerinä työskentelevä Silvia-äiti ja rakennusmestari-isä Filippo, olivat asuneet jo vuosia Camoglissa ennen hänen syntymäänsä ja siellä poika vietti lapsuutensa varhaisimmat vuodet. Domenicon ollessa lähes 7-vuotias he muuttivat sisämaassa sijaitsevaan San Gimignanon kaupunkiin, jossa pojanviikari tuli käymään koulunsa ja varttumaan. Muuton aikoihin perhe sai lisäystä, kun pikkusisko Angiola syntyi. Domenico vietti hyvin paljon aikaa siskonsa kanssa ja oli aina kaitsemassa pienokaista, joten sisaruksille muodostui todella läheinen, kestävä ja luottamuksellinen suhde.

Domenicolla oli turvallinen lapsuus rakastavan perheen ja laajan ystäväpiirin ympäröimänä. Perheessä korostettiin koulutuksen ja arvosanojen tärkeyttä, joten Mico jaksoi aina lukea läksynsä, ja vapaa-aikansa reipas poika vietti kavereiden ja jalkapallon parissa. Jo varhaisessa lapsuudessa musiikki oli kiinteä osa Domenicon arkea ja persoonaa, koska isä soitti kitaraa aina ehtiessään ja laulatti lapsia. Alakoulussa hän aloitti laulamaan paikallisen kirkon kuorossa ja teini-iässä opetteli itsekseen kitaralla ja pianolla soittamista, vaikka pikkuhiljaa varttuessa musiikkiharrastus jäi laulamista lukuun ottamatta taka-alalle. Syntymästä saakka merkittävä osa arkipäivää oli myös perheen uskonnollinen vakaumus: Domenicon molemmat vanhemmat olivat hartaita katolilaisia ja halusivat lastensa kasvavan uskoon. Uskonnosta tuli merkittävä osa Micon identiteettiä, sunnuntaikirkko oli jokaviikkoinen tapa ja poika nautti suuresti uskonnon tarjoamasta yhteenkuuluvuudesta - kirkon tapahtumien ja lasten kerhojen kautta, kuten kuorosta, hän löysikin monia hyviä ystäviä. Vaikka myöhemmin teini-iän tuoma kyseenalaistaminen ja itsensä etsiminen saivat hänet hämilleen, kokemaan ulkopuolisuutta ja epäröimään uskoaan, yhä edelleen Domenico kantaa ristinmerkkiä kaulassaan.

Micon tullessa 13 vuoden ikään perheidylli särkyi. Vanhempien välit olivat kireät ja vakavat, eikä nuori käsittänyt, mikä oli vialla. Lopulta Silvia-äiti ei voinut enää peitellä kauan piiloteltua salaisuuttaan: hänen aviomiehensä ei ollut Domenicon biologinen isä, sillä Silvia oli pettänyt puolisoaan ja saanut lapsen toiselle miehelle, vaikka vuodet hän oli pitänyt syrjähypyn salassa ja uskotellut Micon olevan Filippon lapsi. Tunnustuksen myötä syttyi, kuten arvata saattaa, ennenkuulumaton riita. Kukaan ei eripuran keskellä kysynyt, miltä Domenicosta tilanne tuntui, ja hän oli hämmennyksensä, surunsa ja syyllisyydentuntojensa kanssa omillaan. Ankarat kiistelyt päättyivät avioeroon, jonka seurauksena Domenico ja Angiola jäivät asumaan äitinsä huoltajuuden alaiseksi. Isä muutti synnyinseuduilleen Pohjois-Italiassa, eivätkä lapset valitettavasti tavanneet häntä enää usein välimatkan ja työkiireiden vuoksi. Mico kuitenkin edelleen piti Filippoa oikeana isänään yhtä lailla kuin Filippo häntä poikanaan, eivätkä heidän läheiset välinsä kärsineet totuuden paljastumisesta.

Avioero koetteli rankasti perheen äitiä, jolle surun taakka meinasi olla liian raskas kannettavaksi, eikä kerääntyvä työväsymys ja taloudelliset vaikeudet auttaneet toipumisessa. Domenico yritti epätoivoisesti olla avuksi, joten nuoresta iästään huolimatta hän teki ahkerasti kotitöitä, huolehti pikkusiskosta ja muun muassa kiersi illat kaupunkia polkupyörällä jakamassa paikallislehteä. Koska huolehdittavaa oli paljon, hän joutui karsimaan pois tapaamisia kavereiden kanssa ja rakkaita vapaa-ajan aktiviteetteja, myös jalkapallon. Äidin poissaolevuus ja melankolia eivät yksin ahdistaneet varttuvaa Domenicoa, sillä epäselvät tulevaisuudensuunnitelmat, jatko-opinnot ja perheen ulkopuoliset suhteet olivat oma lukunsa. Vaikeina päivinä teinipoika haki tapansa mukaan tukea ylemmästä voimasta - äiti saati pikkusisko eivät tulleet enää seuraksi, mutta Mico jaksoi käydä joka viikko kirkossa lohdutusta etsimässä.

Nuoruuden kynnyksellä kasvavat identiteettikysymykset koettelivat Domenicoa. Toisin kuin monet kaverinsa, oli hän täysin kokematon rakkauselämän suhteen, eikä kotona näistä asioista juuri sanallakaan hiiskuttu. Jo pikkupoikana Mico oli tuntenut olevansa erilainen, sillä tiesi kokevansa kiinnostusta samaan sukupuoleen, mutta oli jättänyt ohimenevät perhoset vatsassa huomiotta ja puoliksi tiedostaen sivuuttanut asian. Lukion ensimmäisellä luokalla Domenico kuitenkin joutui kohtaamaan tosiasiat, kun hän ihastui kaksi vuotta itseään vanhempaan opiskelijaan. Nino Lombardo oli paha paha poika mustassa nahkatakissa. Kun ujosteleva Domenico päätyi puheväleihin Ninon kanssa, paluuta ei ollut ja rakkaus kärjistyi pakkomielteen rajamaille.

Domenico piti suhteensa Ninoon ehdottoman salaisena ja pelkäsi paljastumista henkensä edestä. Hän häpesi itseään, uskoi olevansa rikollinen ja inhosi valehtelemista, mutta ei kuitenkaan voinut pysyä erossa armaastaan. Ensirakkaudesta lumoutuneena ja naiivina Domenico ei myöntänyt itselleen, kuinka myrkyllinen ja manipuloiva Nino oli - vanhempi opiskelija nimittäin painosti, uhkaili, häiriköi ja välillä ruumiillisesti kaltoinkohteli häntä. Arveluttava niin sanottu romanssi kesti vaivaiset neljä myrskyistä kuukautta ja päättyi, kun kyllästynyt Nino paljasti, että oli pettänyt Micoa suhteen alusta saakka, toisin sanoen käyttänyt häikäilemättä hyväkseen hämmentynyttä poikaa. Domenicon oli kivuliasta niellä, ettei Nino ollut koskaan rakastanut häntä, kun oli tehnyt parhaansa ollakseen riittävä. Vahingollisesta suhteesta selviämisestä teki erityisen vaikeaa se, ettei Domenico mielestään voinut puhua tapahtuneesta ristin sielulle. Tarvittu tuki ja lohdutus jäivät kokonaan saamatta, joten ikävät kokemukset jättivät selvät arvet.

Perheen arkea piristi elpynyt taloudellinen tilanne ja äidin uusi aviomies, sähköinsinööri Faustino Vitali, joka muutti heidän luokseen häiden myötä ja tuli hyvin läheiseksi isäpuoleksi lapsille. Ensirakkauden kariutumisen myötä Domenico tajusi kulkevansa umpikujaa kohti. Sisällä kytevä paha olo sai nuoren hyvin onnettomaksi ja eristäytyneeksi, mutta hän ei osannut tai uskaltanut hakea apua masennuksen oireisiin. Hän kitkutteli lukiossa, kunnes jätti opintonsa uupumuksen vuoksi kesken toisena vuonna, jonka jälkeen pohti mahdollisuuksia, auttoi kotona, hoivasi 9-vuotiasta pikkusiskoaan ja teki töitä perhetutun kahvilassa jaksamisen mukaan. Tutkinnon puute ja epävarma tulevaisuus pelottivat häntä valtavasti. Silvia-äiti astui yllättäen kuvioihin muistuttamalla poikaa Amedeo-isoveljestään, joka työskenteli katolisen kirkon palveluksessa Vatikaanissa. Amedeo suostui ilomielen auttamaan siskonpoikaa mäessä, ja enon suosituksen, moitteettomien papereiden ja työvoimapulan ansiosta Domenico pääsi siivoojaksi apostoliseen palatsiin. Työn vuoksi Mico muutti omilleen pikkuruiseen yksiöön pääkaupunki Rooman kuhinassa.

17-vuotias Domenico koki Vatikaanivaltion leivissä siivoojana toimimisen olevan suuri kunnia, ja työnteko ylensi nuorukaisen lohdutonta mielialaa rutkasti. Hän ehti työskennellä vain viikon, kun esimies pyysi häntä juttusille ja johdatti kuuluisaan Sikstuksen kappeliin, jossa odottamassa oli kardinaali, jonka nimeä saati kasvoja Mico ei muistanut tuntevansa. Poika kuunteli hämillään ja nöyränä, kun kardinaali kertoi, että hänelle tarjottiin erityistä, ehdotonta sitoutumista edellyttävää työtehtävää. Kun Domenico vannoi uskollisuutensa, kardinaali alkoi selittää tilannetta: apostolisen palatsin maanalaisissa kerroksissa oli lukittuna tyttö, jolle he tarvitsivat ruokalähetin. Häneltä ei vaadittu muuta kuin aterian kiikuttaminen tytölle määrättyinä ruoka-aikoina normaalien siivoustehtävien lisäksi. Kardinaali vetosi ymmällään olevaan nuorukaiseen lisäämällä, että hän saisi palkkaansa tuntuvan bonuksen. Ennen suostumusta Domenico uskalsi pyytää tarkennusta, ja kardinaali kierrellen vastasi tytön olevan kaukaista sukua jollekulle kardinaaleista ja mieleltään niin pahasti järkkynyt, että hänet pidettiin eristyksissä, jotta saisi parantua turvassa ja rauhassa. Kun nuorukainen epäröiden otti lisätehtävän vastuulleen, tyytyväinen kardinaali tarkemmin selittämättä ilmoitti, että tästedes hänen täytyi liikkua apostolisessa palatsissa salanimellä Fides.

Seuraavana päivänä Domenico kävi uuteen toimeen täristen ja kulki kellariin salaoven taakse piilotetun portaikon kautta. Eristysselliä muistuttava huone, jossa piilotettu tyttö asui, oli ankea näky. Laihasta ja kalpeasta nuoresta tytöstä saattoi sanoa samaa, mutta pelkoa, surua tai ahdistusta hänen silmissään ei näkynyt. Domenico epäröi peremmälle käymistä, koska hänelle oli varoitettu tytön olevan pahimmillaan hyvin vaarallinen, vaikka sillä hetkellä tummahiuksinen ei noteerannut ruokalähettiä ollenkaan. Mico koetti onneaan lähestymällä tyttöä ja esittelemällä itsensä. Seuraavaksi tyttö oli jo kampannut ja vanginnut hänet makuulleen maahan, ja kun hän pääsi pyristelemään irti ja lukitsemaan rautaoven takanaan, tajusi hän tytön kovakouraisuuden aiheuttaneen käteen murtuman. Lyhyen sairasloman jälkeen Domenico palasi ruokalähetiksi järkyttävästä tapahtumasta huolimatta, mukanaan polttavia kysymyksiä salaperäisestä tytöstä. Hän alkoi salaa viipyä joka käynnillä pari minuuttia huoneessa ja tytön kanssa vietetty aika piteni kerta toisensa jälkeen. He tottuivat toinen toiseensa, ja sitä mukaa tytön holtiton käytös rauhoittui, vaikka päällekarkauksia sattui välillä.

Domenico tunsi suurta sääliä ja myötätuntoa Aquilaksi esittäytynyttä tyttöä kohtaan. Hän alkoi kokea voimakasta, väkevyydessään lähes pakkomielteistä suojeluvaistoa ja tahtoa olla pelastava enkeli tälle aliravitulle, vankeudessa pidetylle ja omasta mielestään väärinymmärretylle tytölle. Mitä enemmän he puhuivat, sitä paremmin Mico alkoi ymmärtää tilanteen hirveyden. Kardinaalien valheet paljastuivat, kun ajan mittaan Aquila kertoi totuuden taustoistaan: hän oli työtä tarjonneen kardinaalin tytär, jota pidettiin vankina sen vuoksi, ettei totuus kardinaalin selibaatin rikkomisesta pääsisi päivänvaloon. Kirkonmiehen petollisuus järkytti Domenicoa, mutta nuorten välinen side vahvistui entisestään. Aquilan vuoksi poika jatkoi työskentelyä Vatikaanissa peräti kahden vuoden ajan. Parissa vuodessa nuorille oli kehkeytynyt vahvoja tunteita toisiaan kohtaan, ja uusi, yllättävä rakkaus oli parantavaa nuorukaiselle, joka edelleen hoivasi Ninon jälkeensä jättämistä mustelmia. Domenico oli vakaasti sitä mieltä, että tytön täytyi päästä pois julmasta vankeudesta pikimmiten, ja näin he ryhtyivät kehittämään pakosuunnitelmaa. Hän oli valmis ottamaan riskin, että joutuisi hankkeensa vuoksi jopa hengenvaaraan, jos he jäisivät kiinni. Myöhäisenä iltana, kun Domenicon työvuoro päättyi, hän livahti Aquilan luo ja avasi sellin oven viimeistä kertaa. Kaksikko otti jalat alleen ja pakeni Vatikaanista.

Domenicon äiti, isäpuoli ja sisko olivat muuttaneet Veronaan noin vuosi aikaisemmin. Hän ei halunnut jäädä Roomaan, epämieluisan lähelle apostolisen palatsin uhkaa, joten he pakkasivat välttämättömät tavarat ja kiiruhtivat Domenicon perheen siiven suojaan kohti pohjoista. Sieltä he löysivät uuden rauhan ja onnen. Vaikka Domenicon perhe oli yhtä mieltä, että perheen esikoisen tyttöystävässä oli jotain sangen erikoista, he ottivat hänet lämpimästi vastaan. Aquilan taustoja nuoret eivät vielä uskaltaneet paljastaa, vaan he pelasivat varman päälle ja salasivat koko totuuden toistaiseksi. Pari kuukautta he viettivät rauhallista arkea Veronassa. Kun Mico lähti parin vanhan ystävänsä kanssa naapurikaupungin vuotuisille kirkkomusiikkijuhlille, hän sai palattuaan tietää, että onni oli särkyvämpää kuin hän koskaan oli uskonut.

Kuinka osuvaa, että tragedia tapahtui Romeon ja Julian kotikaupungissa: Domenicon palatessa junalta aamuvarhain koti oli painajaismainen, verinen sotku. Äidin, isäpuolen ja 13-vuotiaan pikkusiskon ruumiit retkottivat tuhotussa olohuoneessa, Aquila sen sijaan seisoi koskemattoman näköisenä keskellä kaaosta. Murskaavan surun ylitse puski alkukantainen raivo, jonkalaista Domenico ei ollut koskaan kokenut; ensi kertaa hän halusi satuttaa tarkoituksella. Hermorauniona ja hysteerisenä nuorukainen paiskasi tytön seinään, repi häntä mistä kiinni sai ja yritti kuristaa, vaikka suurta vahinkoa ei saanut aikaan paljain käsin, ja pystyi huutamaan vain kysymystä “Miksi?” toistuvasti riehuessaan. Aquila pääsi lopulta karkaamaan häneltä, poistumaan talosta ja pakenemaan tuntemattomille teille. Domenico uskoi tukehtuvansa itkuun, kun hän pahoinvoivana ja kaikkensa menettäneenä lyyhistyi pikkusiskonsa ruumiin viereen. Ennen pitkää hän menetti tajunsa ja illansuussa heräsi uuteen itkukohtaukseen, johon uuden tason ahdistusta lisäsi pelko aiempaa käytöstä kohtaan - sellaista väkivaltaisuutta hän ei voinut antaa itselleen anteeksi, vaikka Aquila olisi tehnyt mitä pahaa hyvänsä.

Domenico sai soitettua poliisit paikalle, virkavalta saapui apuun ja hänet vietiin turvaan kauttaaltaan kauhusta tärisevänä. Aquilaa ei koskaan napattu, vaan etsinnöistä luovuttiin vuoden jälkeen - poliisit jopa kyseenalaistivat koko henkilön olemassaolon, koska hänestä ei löytynyt tietoja edes väestörekisteristä. Äidin, isäpuolen ja siskon hautajaisissa osa Micosta meni multaan heidän mukanaan, hänen mielensä oli pirstaleina. Hän kävi säännöllisesti terapiassa, söi lääkkeitä, sai tukea isältään, tapasi vanhoja ystäviään ja rukoili, mutta kivipohjan pimeästä nouseminen vaikutti mahdottomuudelta. Domenicon kierre mielen synkkyyteen syveni, hän alkoi vierastaa kaikkea sosiaalisuutta ja linnoittautua peittojen alle tuntikausiksi. Puolitoista vuotta perheen kuolemasta oli kulunut, ja vaikka nuorimies oli halunnut ja yrittänyt jatkaa, hän alkoi uskoa, että päätepysäkki oli tullut vastaan. Hän kävi ripittäytymässä, lähetti asuntonsa ja äidiltä perityn talon avaimet isälleen ja kirjoitti kaikille läheisilleen parin rivin jäähyväiskirjeet.

Mies otti mukaansa reppuun vain vesipullon, kun lähti kotoaan iltapäivällä ja nousi tyhjään bussiin, joka pitkän matkan jälkeen pysähtyi lähelle metsää, jossa hän oli aikoja sitten retkeillyt perheensä kanssa. Päämäärättömästi ja tietämättä, kuinka kauas polut kantaisivat, hän lähti kulkemaan metsän rauhaan. Domenico saapui suurelle joelle, istahti kivelle katselemaan veden virtausta ja jäi pohtimaan, olisiko elämä nopeasti ohitse, jos hyppäisi. Laskevan auringon leikki vedenpinnalla oli hypnoottista, ja huomaamattaan hän vaipui syvistä mietteistä unen puolelle.

Kun nuorukainen heräsi, hän ei ollut enää tuntemassaan metsässä - ympärillä oli karua maata ja kummallisia raunioita. Taivas se tuskin oli, sinne pääsyään Domenico nimittäin epäili vakavasti. Hän lähti kävelemään ympäriinsä tietämättä, oliko unessa vai jopa kuollut. Vastaantulijoiden tapaamisen myötä kokonaisuus alkoi hahmottua pala palalta: hän oli Vechnost-nimisellä saarella, jota taikaolennot asuttivat. Vähitellen Domenicon ei auttanut kuin luopua epäuskosta ja hyväksyä fantasiakirjoista tutut yliluonnollisuudet todeksi. Hän oli metsään mennessään luullut, ettei sieltä varmaan palaisi, eikä toiseen ulottuvuuteen päätyminen ollut osa suunnitelmaa. Micosta alkoi kuitenkin tuntua, että saarelle päätyminen oli merkki siitä, että hänen pitäisi vielä yrittää. Niinpä hän kunnosti itselleen kotoisan kivimökin ja tarttui odottamattoman käänteen suomaan tilaisuuteen rakentaa uutta elämää. Pitkästä aikaa vaikutti siltä, että tunnelin päässä odotti valoa. Saarella asumisen myötä Domenico sai paljon uusia tuttavuuksia, muun muassa hänet hukkumiselta pelastaneen meren suojelija Krin. Pakkaa sekoittamaan ilmaantui myös aave menneisyydestä, Aquila, ja kohtalokkaan jälleennäkemisen myötä hänelle paljastui totuus perheensä kuolemasta ihmissuden kynsissä.

Not ready to let go
Cause then I’d never know
What I could be missing
But I’m missing way too much
So when do I give up
What I’ve been wishing for?

Muuta: Domenico hallitsee äidinkielensä italian lisäksi hyvin englannin ja latinan. Englanti ei ole hiottu täydellisyyteen, mutta satunnaiset kielioppivirheet ja korostuksen pois lukien kielitaito on hyvä. Hänellä on todella pehmeä, rauhoittava, mataluudestaan huolimatta kirkas ääni, jota on miellyttävä kuunnella.

Koska Domenicolla ei ollut harmainta aavistusta taikaolentojen olemassaolosta ennen saarelle päätymistä, hän on melko pihalla asioista. Hänen tuntemuksensa taikamaailmasta on vähäinen, mutta saarella asumisen myötä perusasiat on saatu hallintaan. Mico ei tiedä lainkaan, mikä on lajiltaan - asia mietityttää häntä, mutta toisaalta nuorukainen ei halua uskovansa olevan muuta kuin tavallinen ihminen.

Domenico asuu yksin Käärmekanjonin alueella, hyväkuntoisessa kivimökissä. Mökki sijaitsee rauhallisella paikalla kallionkielekkeen varjossa, josta ei ole pitkä saati raskas matka putouksille. Pihassa on vanha kaivo, joka on osoittautunut käteväksi. Sisätilat siistimällä Mico on saanut itselleen mukavan asumuksen, ja mökin ainoassa, tilavassa huoneessa on suuri kivinen tulisija, pöytäryhmä, sänky, pari hyllyä ja nojatuoli, työtasoja sekä suuri puinen lipasto. Hyllyillä on reilusti hyödyllistä pientavaraa, kuten astia kasvojenpesuun, pieni peili, vanha kitara, ihmisten kirjoja ja shakkilauta sadepäivien iloksi.

I ain’t no angel
I never was

Vastaus:

Mahtavaa, päivitän nämä!

Nimi: Aria

20.05.2017 16:51
Nimi: Thalia
Kutsumanimi: -
Laji: Muodonmuuttaja - susi
Syntynyt: 17.3.2000
Sukupuoli: nainen

Luonne: Thalia on varautunut ja epäluuloinen nuori nainen. Hän ei helposti uskalla tutustua muihin, mutta kaipaa silti läheisyyttä ja laumaa. Thalia pitää enemmän suden hahmossa liikkumisesta, sillä vuoristoisella alueella se on helpompaa.

Thalia kaipaa silloin tällöin takaisin ihmisten ulottuvuuteen ja maailmaan. Tyttö kokee, että hänen vahvaleimainen ihmisyytensä on huono juttu saarella, vaikka hän muodonmuuttaja onkin. Thalia vieroksuu joitakin saaren olentoja, sillä hän on elänyt aina tavallisten ihmisten keskellä. Tyttö tiedostaa kuitenkin, että hän joutui jättämään ihmisten ulottuvuuden heidän itsensä takiaan. Hän ei kaipaakaan itse ihmisiä vaan muistoa siitä, kuinka helppoa kaikki joskus oli.

Vaikka Thalia on epäluuloinen lähes kaikkea kohtaan, tämän pinnan alla kytee silti myös vahvaa uteliaisuutta. Hän käy usein omilla tutkimusretkillään saarella, mutta livahtaa yleensä nopeasti pois näkyvistä, jos sattuu törmäämään johonkuhun toiseen.

Thalia uneksii silloin tällöin, että kaikki maailman olennot voisivat elää sovussa keskenään. Hän on pohjimmiltaan rauhaa rakastava, iloinen sekä kiltti persoona, vaikka vuosien varrella häneen kiinni juurtunut epäluuloisuus varjostaa näitä luonteenpiirteitä hieman.

Ulkonäkö: Thalia on hoikka ja sirorakenteinen. Hän on noin 165 senttimetriä pitkä, ja näine ominaisuuksineen Thaliaa voikin kutsua yleisesti pienikokoiseksi. Thalia juoksee paljon, ja siten tytölle on kehittynyt hyvä kestävyyskunto. Hän ei ahkerasta yrityksestään huolimatta saa lihasmassaansa kasvamaan kovinkaan menestyksekkäästi, eikä näin ollen ole erityisen vahva. Tämän puutteen Thalia yrittää korvata nopeudella ja taktikoinnilla.

Thalialla on pitkät hiukset, joiden väritys johtuu pitkälti hänen sutensa turkin värityksestä. Savunharmaat, joissa siellä täällä on vaaleampia, hopeaan taittavia raitoja. Hän pitää hiuksiaan useimmiten kiinni. Tytön silmät ovat pistävän kultaiset niin susi- kuin ihmishahmossakin. Hänen kasvonsa ovat sirot, huulet täyteläiset ja iho melko vaalea.

Susihahmossaan hänellä on hoikat jalat, tuuhea turkki ja kapea kuono. Hopeita kohtia hänellä on korviensa päissä, vasemmassa etujalassa, silmien ympärillä sekä hännässä. Thalia on suden hahmossakin melko sirorakenteinen eikä kovin suuri.

Ihmisenä Thalia tykkää pukeutua mahdollisimman mukaviin ja joustaviin vaatteisiin. Hänellä on yleensä päällään urheilutrikoot, varsikengät ja huppari, jotka kaikki ovat mustia. Tyttö omistaa jonkin verran myös muita vaatteita, mutta on kokenut edellämainitut käyttökelpoisimmiksi.

Taidot: Thalia on nopea ja ketterä, mutta harmikseen ei kovinkaan vahva. Hän pärjää taistelussa joten kuten näiden ominaisuuksien ansiosta, mutta lähikontaktissa vahvemman vastustajan kanssa on melko lailla helisemässä. Thalialla on hyvin tarkka kuulo ja hajuaisti, joiden ansiosta hän on pelastunut pinteestä jos toisestakin. Hän ei osaa pahemmin käsitellä aseita, vaan turvautuu ennemmin suden hahmoonsa ja sen tuomiin lisäetuihin. Thalia on taitava hiljaa liikkumisessa ja piileskelyssä.

Menneisyys: Thalia ei käynyt koulua muiden lasten kanssa, vaan hänelle järjestettiin kotiopetusta. Thalian molemmat vanhemmat olivat muodonmuuttajia, ja he kertoivat tytölle varhaisessa vaiheessa myös tämän olevan mahdollisesti sellainen. Thalian silmät ja hiukset olivat erikoiset jo hänen syntymästään lähtien, joten oletus periytymiseen oli vahva.

Thalia ei lähes koskaan leikkinyt muiden lasten kanssa. Kun hän tuli vanhemmaksi, hänen vanhempansa kuitenkin päästivät hänet kaupungille sillä ehdolla, että hän hankkisi piilolinssit. Niinpä Thalian silmät muuntautuivat aina vihreiksi hänen lähtiessään ulos, sillä oli helpompaa teeskennellä omaavansa tavallisen väriset silmät kuin väittää käyttävänsä kultaisia piilolinssejä. Erikoisen väriset hiukset selittyivät onneksi helposti värjäämisellä.

Thalia viihtyi hänen ihmisystäviensä seurassa, ja pian hän aloitti tavallisen koulun. Tyttö ei ollut vieläkään missään vaiheessa muuntautunut eläimeksi, kunnes eräänä päivänä keskellä ihmispaljoutta se tapahtui. Teinitytön muuntautuminen petoeläimeksi ei mahtunut ihmisten tajuntaan, ja asia oli helpompi kuitata sillä, että "uhkaavasti käyttäytyvä susi jouduttiin ampumaan" - joskin Thalian onneksi niin ei koskaan käynyt, sillä hän kerkesi paeta paikalta.

Thalia vietti seuraavan yönsä metsässä sutena. Kun hän muuntautui takaisin ihmiseksi ja palasi kotitalolleen, sen ympärillä tungeksi ihmisiä ja virkavaltaa. Thalia piiloutui jälleen, ja kun hän suuremman kohun laskeuduttua meni takaisin, hänen vanhempansa olivat poissa. He eivät tulleet takaisin, vaikka tyttö kuinka odotti ja odotti.

Lopulta hän pakkasi tavaransa pieneen matkalaukkuun ja jätti kotitalonsa. Thalia oli aivan yksin, eikä hän tiennyt, mitä hänen vanhemmilleen oli tapahtunut. Hänellä ei ollut mitään päämäärää.

Thalian oli jonkin ajan kuluttua pakko mennä ihmisten ilmoille, sillä hän tarvitsi ruokaa. Tyttö piilotti hiuksensa ja silmänsä, mutta hänen pahaksi onnekseen ihmiset tunnistivat hänet uutisista. Alkoi takaa-ajo, ja Thalia juoksi juoksemistaan, vaikka ei ymmärtänytkään miksi häntä jahdattiin.

Tarpeeksi kauan juostuaan aika yhtäkkiä aivan kuin hidastui. Thalia tunsi raastavaa epätoivoa, ja kun hän vilkaisi taakseen, tyttö huomasi yllätyksekseen että häntä ei enää seurattu. Samalla hän huomasi myös, että kaupunki oli vaihtunut karuksi, kivikkoiseksi metsäksi. Thalia yritti palata takaisinpäin, mutta huomasi matkan katkeavan mereen, joka jatkui silmän kantamattomiin. Näin Thalia päätyi Vechnostiin; hänen aikansa oli tullut, sillä hän ei enää kyennyt elämään ihmisten kanssa.

Muuta: Thalia asuu Käärmekanjonin itäpuolella, vuoriston juurelta löytämässään pienessä puumökissä. Mökin lähistöllä virtaa joki, ja sen ympärillä on sen verran kasvillisuutta, että Thalia tuntee olevansa suojassa. Vaikka Thalia kaipaakin toisinaan ihmisten maailmaan, hänen mielestään Vechnostissa on parempi, sillä täällä hän saa elää rauhassa. Thalian kallein aarre on pikimusta, sileäksi hiottu kivi, jota hän kantaa kaulallaan. Sen hän on löytänyt ihmisten ulottuvuudesta kotitalonsa pihamaalta.

Vastaus:

Oikein hyvät tiedot, tervetuloa mukaan! Lisäilen nämä pian :)

Nimi: Pumpkin-Girl

16.05.2017 22:30
Nimet: Fubuki Tanaka
Kutsumanimi: Fubuki
Laji: Muodonmuuttaja (iriomotenkissa)
Syntynyt: 18.7.1992
Sukupuoli: Nainen

Luonne: Fubuki on varsinainen diiva. Nainen ei pelkää kailottaa muille saavutuksiaan ja lesoilla olemuksellaan. Fubuki on tahtomattaankin hieman itserakas ja tahtoo saada muiltakin ihmisiltä huomionosoituksia ja ihailua. Hän haluaa tehdä kaiken isosti ja näyttävästi ja tylsät ja yksinkertaiset ihmiset eivät ole hänen mieleensä. Fubuki tykkää esitellä muille musikaalisia taitojaan ja erityisesti esiintyminen suuryleisön edessä on hänelle mieleen. Isot lavashowt ja niiden järjestäminen kuulostaa Fubukin korviin täydelliseltä ajanvietolta. Lavakarismaa naisella riittää ja onhan hänellä kovin kaunis lauluäänikin.

Fubuki ärsyyntyy herkästi, jos ihmiset eivät arvosta häntä ja jos asiat eivät muutenkaan mene naikkosen suunnitelmien mukaan. Hän on hyvin tarkka aikatauluissa ja vihaa ihmisiä, jotka eivät niitä noudata tahallaan tai tahattomasti. Fubukilla riittää myös perfektionistin piirteitä, sillä hän monesti tekee muiden tekemät asiat uudestaan, jos ne eivät häntä itseään miellytä.

Fubukillakin on ongelmia itsensä kanssa, sillä hänen sukunsa suhtautuminen häneen on jättänyt tyttöön jäljet. Täydellisyyteen pyrkivälle Fubukille ei tunnu mikään loppujen lopuksi riittävän. Vaikka esiintymisessä ja sen jälkeen olo olisi hetkisesti mainio, pian alkaa nainen jo arvostelemaan itseään ja miettiä mitä olisi voinut tehdä paremmin. Varsinkin ulkonäkönsä kanssa nainen on hyvin kriittinen. Hänen tyytymättömyytensä omaan kehoonsa on ajanut hänet laihduttamaan itsensä luuviuluksi.

Ulkonäkö: Fubukilla on vaaleankellertävä ja pehmeä iho. Nainen on ruumiinrakenteeltaan siro, mutta selvästi alipainoinen. Naisen luuston rakenne näkyy selvästi ja kylkiluutkin pistävät esiin langanlaihan kehon alta. Naisella on erittäin pitkät jalat, jotka kuitenkin laihuutensa vuoksi näyttävät enemmän kanankoivilta kuin näyttäviltä. Fubukilla on pituutta 180cm ja hänen ryhtinsä on mitä mainioin. Nainen on todella ylväs näky. Hänellä on sirot ja kaunisluustoiset kasvot, joilla on yleensä hieman ylimielinen ilme. Naisen silmät ovat kauniin tummanruskeat ja ne ovat aasialaistyylisesti kapeat ja vinot. Hänellä on usein silmiään korostamassa punertava tai oranssihtava hento silmämeikki. Naisen ripset ovat häkellyttävän tummat ja pitkät. Fubukin huulet ovat ohuet, niissä on hyvin terävä amorinkaari ja ne ovat luonnollisesti pehmeän punertavat, mutta nainen kuitenkin käyttää huulillaan tummanpunaista ja voimakasta huulipunaa. Naisen poskipäät ovat terävät ja niillä on usein persinkanväristä poskipunaa korostuksena. Fubukin hiukset ovat tummanruskeat ja ohuet. Hänen hiuksensa ulottuvat lanteille, mutta hän pitää niitä yleensä tiukalla nutturalla, josta karkailee pari hiusta. Fubukin kynnet ovat pitkät ja ne on usein lakattu kultaisiksi hopeisilla yksityiskohdilla. Fubuki pukeutuu yleensä aprikoosinväriseen kimonoon, jossa on punaisia liljoja. Jaloissaan naisella on vaaleat sandaalit. Naisella on yleensä hiuksissaan erilaisia koristeita. Fubukia ei juurikaan näe ilman meikkiä, koska hän haluaa olla mieleenpainuva ja näyttävä ulkonäöltään.

Taidot: Fubuki on muodonmuuttajana hyvinkin ketterä ja nopea liikkeissään. Naisen näkö on myös todella hyvä. Kiipeilytaitojakaan ei Fubukilta puutu, mutta nainen ei juurikaan käytä muodonmuuttajuudesta tulleita taitojaan. Fubuki ei osaa uida.

Menneisyys: Fubuki syntyi japanilaiseen Tanaka-perheeseen toiseksi lapseksi. Neitokainen ei ollut kaivattu lapsi, sillä hänen vanhempansa toivoivat poikaa, joka voisi menestyä ja tuottaa suvulleen kunniaa, aivan kuin Fubukin isoveli. Fubukilla oli ankea lapsuus, sillä hänen koko sukunsa vertaili neitokaista hänen isoveljeensä. Fubuki tottuikin siihen, että hän jäi aina täydellisen isoveljensä varjoon. Tytölle sanottiin hänen olevan huono ja ettei hän tulisi pääsemään elämässään pitkälle ja valitettavasti japanilaisneito uskoikin näihin julmiin kommenteihin.

Fubukilla oli aina ollut sydämessään paikka musiikille ja aina tytön ollessa surullinen hän lauloi. Hän toivoi saavansa vielä uran musiikista, mutta oli epävarma, koska koko hänen sukunsa tuntui pitävän häntä säälittävyyden huippuna. Vasta vanhetessaan Fubuki uskaltautui menemään opiskelemaan musiikkia ja siellä hänen lahjansa huomattiin. Fubuki kuuli ensimmäistä kertaa oikeasti olevansa lahjakas. Tämä lämmitti kovasti nuoren naisen sydäntä ja kun häntä pyydettiin esiintymään hän ei kahta kertaa harkinnut vastaessaan myöntävästi. Esityksen myötä tuli ilmi, että Fubuki oli esiintymisessä luonnonlahjakkuus ja ihmiset ihastuivat oitis häneen ja hänen persoonallisiin esityksiinsä.

Fubuki sai esiintymisiensä myötä paljon huomiota ja pian hän solmi levytyssopimuksen. Hän nautti kovasti saadessaan toteuttaa itseään musiikin kautta, mutta vähitellen alkoi musiikin myötä tullut suosio nousta hänen päähänsä. Fubukista tuli melko itsekeskeinen ja entistä vaateliaampi esityksiään kohtaan. Hän alkoi myös vaatia itseltään enemmän, koska tiesi ihmisten odotusten olevan korkealla. Nainen alkoi myös laihduttaa ollakseen miellyttävän näköinen lavalla tanssahdellessaan ja laulaessaan.

Vaikka Fubukilla olikin kovat vaatimukset itsensä ja esityksiensä kanssa, oli naisen elämässä oikeastaan kaikki kohdalla. Hän oli pidetty, rikas ja hän sai toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. Kaikilla ei elämässä ollut käynyt yhtä onnekkaasti - Fubukin isoveli eli halvassa ja homeisessa asunnossa. Hänellä oli pahoja ongelmia alkoholin kanssa ja veli oli todella katkera siskonsa menestyksestä. Veli päättikin käydä vierailemassa siskonsa luona "onnitellakseen" häntä saavutuksistaan.

Fubuki ei innostunut alkoholilta lemuavan veljensä tupsahtaessa hänen kotiovelleen. Vielä ikävämmän yllätyksen Fubuki koki veljensä muuttuessa raivokkaaksi villisiaksi. Veli kävi Fubukin kimppuun ja kaikessa siinä hässäkässä heräsi Fubukin sisässä asuva muodonmuuttajakyky ja neitokainen muuttui iriomotenkissaksi. Nainen ei ehtinyt veljensä kynsissä panikoimaan muutostaan eläimeksi, sillä tärkeämpää oli päästä pakoon. Fubuki onnistui pienehkönä ja ketteränä eläimenä pakenemaan. Hän rynnisti oitis ulos talostaan ja juoksi paniikissa vailla päämäärää. Lopulta eläimeksi muuttunut laulaja väsähti ja lysähti maahan lepäämään. Kun hän seuraavan kerran heräsi oli hän muuttunut takaisin ihmiseksi, mutta paikka ei todellakaan ollut Japani. Hän oli päätynyt Vechnostille.

Muuta: Fubuki asustaa Keijumetsässä. Naisen talo muistuttaa pienikokoista japanilaista temppeliä ja se on väriltään valkoinen mustalla katolla. Fubuki elää varsin tiukalla ruokavaliolla ja välillä nainen ei syö mitään muutamiin päiviin. Fubuki puhuu sujuvasti japania, englantia ja myös espanjaa.

Vastaus:

Vallan mainio hahmonen, lisäilen :)

Nimi: Nasta

16.05.2017 20:24
Ja vielä lisätietoja Adamista "Muuta" kohtaan viimeiseksi:

Adam oppi ymmärtämään ja puhumaan englantia tiedemiesten laboratoriossa. Olihan poika kuitenki noin 10 vuotta kuunnellut tiedemiesten kommunikoimista englanninkielellä.

Vastaus:

Nonni, nyt on koko paketti kasassa! :D

Nimi: Nasta

16.05.2017 06:33
Jotta kävisin kunnolla hermoillenne niin annan korjausten vuoksi uuden linkin Adamin kuvaan:

http://aijaa.com/nfiKlr

Vastaus:

Jees :D

Nimi: Nasta

16.05.2017 06:22
Nonni, ulempahan lisäämään Adamiin korjauksen elikäs "Adam on 168 cm pitkä ja hän painaa 67 kg" tuo tulisi silmien värin jälkeen :)

Vastaus:

Jees :)

Nimi: Nasta

15.05.2017 22:14
Tässä on linkki Dominickin kuvaan, jossa on nimmari:

http://aijaa.com/1Pn650

Vastaus:

Jees

Nimi: Nasta

15.05.2017 22:12
Adamin kuva:

http://aijaa.com/maOKn5

Vastaus:

Jees

Nimi: Nasta

15.05.2017 21:54
Nimi: Adam Ruff

Kutsumanimi: Adam

Laji: Geenimanipuloitu

Syntynyt: 14.10.2002

Step by step I walk this lonely road
High on love, divinity, wine and gold
But my conscious starts to crumble
In the city of the jungle
And the holy cry of mumbles
Now is the time

Luonne: Adam on suhteellisen rento ja rauhallinen persoona. Hän ei niinkään välitä kiireestä ja antaa asioiden tapahtua omalla painollaan. Poika ei jaksa välittää "vinkumisesta" eli siitä, että joku saarnaa kuinka Adam teki tuon väärin ja tämän huonosti jne. Hän ajattelee mielummin asiat positiivisuuden kautta ja on sitä mieltä, jos vaikka täysi vesilasi kaatuu niin sittenpähän kaatuu. "Ei sitten ensi kerralla laiteta lasia liian lähelle pöydän reunaa.", hän voisi vastata jokseenkin viisastellen hauskan ärsyttävä virne kasvoillaan. Vaikka Adam onkin rento hänen välinpitämättömyytensä voi loukata herkästi toisia. "Huonosta piirteestään" huolimatta Adam osaa kuitenki pyytää anteeksi typeryyttään. Hän ei tykkää riitelystä etenkään henkilöitten kanssa joihin hän on jollain tapaa kiintynyt tai he ovat hänen ystäviään. Adam voi joissain tapauksissa suuttua herkästi, jos joku ei kunnioita hänelle tärkeitä asioita.

Adam ei ole koskaan seurustellut eikä ihastunut kehenkään. Poika osaa kuitenkin joissain tapauksissa olla romanttinen ja hei let's face it, eiköhän tuon söpöliinin joku onnekas vielä nappaa ;D.

To howl like the wolf that you are
So howl like the wolf that you are
The wolf that you are, you are, you are
You are, you are, you are
So howl like the wolf that you are
The wolf that you (The wolf that you)

Ulkonäkö: Adam on kotoisin Thaimaasta. Hänen ihonvärinsä on tummemman puoleinen. Adamilla on vaaleat lyhyehköt hiukset, mutta sen verran pitkät kuitenkin, että etuhiukset ylettyvät silmille. Adamin silmät ovat jokseenkin poikkeuksellisen väriset, sillä hänen silmiensä iirikset ovat kirkkaanpunaiset.

Adamiin on istutettu suden geenejä, joka on aiheuttanut hänen korviensa katoamisen ja tialalle on tullut suden korvat lähemmäksi päälakea. Geenimanipulaation myötä pojan alaselkään on kasvanut suden häntä.

Adamilla on yllään vaaleansininen resoriton huppari ja tumman siniset farkut. Jalassaan pojalla on tummanharmaat skeittikengät joissa on valkoiset pohjat.

Breath by breath I run for thousand miles
Pumping blood, adrenaline deep inside
Cause when your conscious starts to crumble
In the city of the jungle
And the holy cry of mumbles
Now is the time

Taidot: Geenimanipulaatio on saanut Adamissa heräämään suden vaistoja. Hänen kuulo- ja hajuaistinsa ovat parantuneet huimasti. Poika on myös nopeampi juoksia ja ketterämpi menijä kuin ennen muutosta. Geenimanipulaatio ei kuitenkaan ole tehnyt Adamista verenhimoista eikä vegaani ole edes harkinnut koskevansa lihaan.

To howl like the wolf that you are
So howl like the wolf that you are
Oh you better howl
You better howl
So howl like the wolf that you are
The wolf that you (The wolf that you)

Menneisyys: Adam syntyi thaimaalaiseen perheeseen ja asuikin Thaimaassa elämänsä kolme ensimmäistä vuotta. Hänellä oli yksi isoveli Atid ja yksi isosisko Arich. Sisarukset olivat jo kuitenkin niin vanhoja, että he olivat jo muuttaneet pois kotoa ennen Adamin syntymää. Hänen vanhempansa ovat Mali ja Decha Ruff. Kun Adam oli kolme vuotias hänen vanhempansa erosivat isän huumeiden käytön takia ja erosta lähtien pojan elämä olikin pelkkää helvettiä.

Adam ja hänen äitinsä Mali muuttivat Intiaan Adamin isän Dechin jäädessä heidän entiseen kotiinsa. Mali näki parhaimmaksi vaihtoehdoksi lähteä mahdollisimman kauas kuin varaa oli, jotta huumeista seonnut Dechi ei satuttaisi poikaa. Elämä Intiassa alkoi suhteellisen hyvin ja kaksikko elelikin vuoden ilman ongelmia. Lisää onnellisuutta heille toi Malin uusi aviomies Mitul Yadav, joka rakastikin Malia ja Adamia koko sydämestään.

Viiden vuoden iässä Adam katosi kuin tyhjään. Mali ja Mitul etsivät poikaa lähiseuduilta ja hälyttivät poliisinkin apuun. Etsintää kesti noin kolmisen kuukautta ilman minkäänlaisia tuloksi. Poliisi kertoi huolestuneille vanhemmille, että todennäköisin syy pojan katoamiselle on hukkuminen. Olihan merelle vain muutama sata metriä matkaa. Todellisuus oli kuitenkin toinen. Adamia oli tarkkailtu muutama päivä ennen hänen katoamistaan. Sen kerran, kun poika jäi yksi ulos leikkimään. Aloittivat pakettiautossa odottaneet miehet suunnitelmansa ensimmäisen vaiheen, lapsen kaappaamisen. He onnistuvat ja veivät pojan salaiseen laboratorioon Etelä-Kiinaan. Siellä tiedemiehet aloittivat laittomat ihmiskokeet Adamilla. Tiedemiehet suunnittelivat tekevänsä geenimanipulaation, jossa asetetaan ihmiseen suden geenejä.

Laboratorio saikin merkittäviä tuloksia ja tiedemiehet olivat yllättyneet miten lapsi kesti niin suuret muutokset kehossaan. Eräänä päivänä tiedemiehet poistuvat neuvottelemaan uusista geenivalmisteista laboratorion kokoushuoneeseen ja huomaamattaan jättivät Adamia paikallaan pitävät remmit liian löysälle. Adam huomasi tilaisuutensa ja onnistui kuin onnistuikin jotenkin pääsemään laboratorion viemäriverkostoon. Päästyään viimein pois loputtomista tunneleista Adam huomasi seisovansa raunioiden ja hyisen tuulen ympäröimällä kerrassaan selkäpiitä karmaisevalla alueella. Adam oli saapunut Vechnostiin.

Muuta: Adam ei osaa taistella, koska hänen ei ole koskaan tarvinnut edes lyödä ketään. Adam ei myöskään omista minkäänlaisia aseita. Adam on vegaani eikä hän syö ollenkaan lihaa tai eläinperäisiä tuotteita.

Vastaus:

Hyvät tiedot nämäkin, lisäilen pian!

Nimi: Nasta

15.05.2017 06:25
Dominickin kuva:

http://aijaa.com/7laO06

Vastaus:

Jees :)

Nimi: Nasta

14.05.2017 20:07
Nimi: Dominick Higgs

Kutsumanimi: Dominick, Dom

Laji: S-ihminen

Syntynyt: 7.6.2002

Sukupuoli: Mies

I could never find the right way to tell you
Have you noticed I've been gone?
'Cause I left behind the home that you made me
But I will carry it along

Luonne: Dominick on jokseenkin utelias, mutta myös hieman arka ja pysyttelee varjoissa etenkin, jos hän on vieraassa ympäristössä eikä tunne paikallista väkeä. Hän ei ole hirveän oma-aloitteinen tutustuja. Hän mielummin odottaa, että joku tulisi puhumaan hänelle kuin, että hän itse puhuisi tuntemattomille. Hän voi myös käyttäytyä poikkeuksellisesti joissain tilanteissa. Tutustumisen alkuvaiheessa Dom saattaa vaikuttaa ujolta tyypiltä, mutta ajan myötä hänestä voi paljastua aivan uusia puolia. Dom on tottunut olemaan yksin eikä mielellään puhu menneisyydestään. Hän kuitenkin joskus kaipailee ystävää, johon turvautua. Dominick ei ole koskaan ihastunut kehenkään eikä seurustellut. Hän ei ole kauhean romanttinen johtunee hänen nuoresta iästään ja kokemattomuudestaan rakkauden poluilla.

Dominick arvostaa suuresti luontoa ja sen kaikkia elementtejä. Hän myös viihtyy enemmän rauhaisassa metsikössä kuunnellen luonnon ääniä kuin kaupungissa erilaisten koneiden ja muiden hyrinän keskellä. Hän ei pidä ympäristön turmelemisesta eikä epäkunnioittavasta käytöksestä sitä kohtaan. Kaikki roskaamiseen syylistyneet saavat huomautuksen Dominickilta mikäli hän sattuu olemaan paikalla näkemässä kyseistä toimintaa. Temppelissä Domin ollessa hänen isoisänsä Sensei Hiroshi oli opettanut pojalle, että ympäristössä piilevä kaikkialla jollain tavalla läsnäoleva jumaluus vaatii puhtaan ja luonnollisen elintilan. Dom kunnioittaa Hiroshia ja tämän opetuksia koko sydämestään ja haluaisi kaikkien ymmärtävän luonnon ja ympäristön hyvinvoinnin tärkeyden.

And it's a long way forward, so trust in me
I'll give them shelter, like you've done for me
And I know, I'm not alone, you'll be watching over us
Until you're gone

Ulkonäkö: Dominick on puoliksi japanilainen ja puoliksi englantilainen. Hän on ihonväriltään jokseenkin tummemman puoleinen. Hänellä on ruskeat silmät ja tummanharmaan sävyiset pystyyn sojottavat hiukset. Dom on noin 170 cm pitkä ja hän painaa 70 kg. Hän ei ole erityisen lihaksikas, mutta voimaa kyllä löytyy, onhan hän sentään ninja. Domin vasen kulmakarva on ollut syntymästä asti katki. Poika pitää erikoista kulmaansa syntymämerkkinään.

Domilla on suhteellisen tavallisen näköinen musta ninjan asu, keikogi, paitsi, että hänen takissaan, uwagissa ei ole hihoja. Uwagin alla Domilla on valkoinen ninjan paita. Keikogin housut, zubon ovat myös mustat. Pojalla on valkoinen keikogiin kuuluva vyö, obi. Obin väri ei mittaa hänen osaamistaan ninjana. Domilla on myös köysi rintakehänsä ympärillä siten, että se kiertää oikean olkapään ja molempien kylkien kautta eteen ja taakse solmuun. Edessä olevan solmun päällä on kultainen mitali johon on kaiverrettu "D", joka tarkoittanee Dominickia itseään. Takana olevassa solmussa hänellä mukanaan musta tuppi, jossa hän pitää isältään lahjaksi saamaansa katanaa. Katana on hänen ensimmäinen oma aseensa. Aseen kahva on musta ja terä kiiltävä vaaleanharmaa. Terän juureen on kaiverrettu pojan nimi ja syntymäaika. Jalkineena Domilla on ninjan tabi-jalkineet. Niiden pohjat ovat niin pehmeät, että askelet ovat lähes äänettömät. Tabi-jalkineissa isovarvas on erotettu muista. Näin ollen se parantaa otetta ja helpottaa kiipeämistä. Pojalla on myös ninjan huivi, sanjaku-tenugui, joka kootaan kahdesta lähes metrin mittaisesta kangaskaistaleesta. Kankaat kiedotaan pään ympäri niin, että vain silmät jäävät näkyviin.



When I'm older, I'll be silent beside you
I know words won't be enough
And they won't need to know the names on our faces
But they will carry on for us

Taidot: Dominick taitaa kaikki ninjan perustaidot, joita selviytymiseen tarvitaan. Hän osaa itsepuolustusta ja väijytystä. Vakoilukin onnistuu nuorukaiselta. Domin koulutuksen mukaisesti hän osaa myös tappaa, mutta poika on oppinut ettei sitä lasketa vaihtoehdoksi ellei ole aivan pakko.

Pienestä asti Dominick on ollut kiinnostunut kiipeilystä ja ns. kaikenlaisista tempuista kuten volteista yms. joten hänellä on hallinnassaan parkouria muistuttavaa osaamista.

Dominick on lajiltaan s-ihminen eli ei täysin tavallinen tallaaja, vaikka voisi päällepäin niin luulla. Domilla on erikoinen kyky telekinesia. Telekinesian avulla hän pystyy siirtämään ja leijuttamaan kaikenlaisia objekteja koskematta niihin. Edellinen kyvyn taitaja Domin suvussa oli hänen isänsä isoisoisoisä, jolta poika peri kyvyn.

And it's a long way forward, so trust in me
I'll give them shelter, like you've done for me
And I know, I'm not alone, you'll be watching over us
Until you're gone

Menneisyys: Dominick on koko ikänsä asunut Japanissa. Hänen äitinsä on japanilainen ja isänsä englantilainen. Dom on saanut nimensä isänsä Anthony Dominick Higgsin mukaan. Domin äidin nimi on Kameyo Higgs. Dom perheineen asui maaseudulla, kauempana kaupungista ja kylistä, vähän syrjäisemmällä alueella. Tosin eihän sinne kukaan noin vain päässytkään, kun aluetta vartioivat ninjat.

Domin äiti Kameyo oli ninja-mestarin tytär. Domin perhe asuikin ninja-temppelissä, jossa hänen sukunsa äidin puolellta oli jo vuosia harjoittanut erilaisia kamppailulajeja. Temppelissä asui paljon Kameyon sukulaisia, jotka halusivat vaalia perinteitä ja jakaa Kameyon isän Sensei Hiroshin ja hänen esi-isiensä opetuksia tuleville sukupolville. Toki oli myös niitä, jotka eivät välittäneet perinteestä. He, jotka päättivät toisin lähtivät ja jättivät luostarin ja arvokkaan kamppailulajien taidon perinnön. Yksi lähtijöistä oli Kameyon veli Katashi. Sensei Hiroshi ei ollut mielissään ainoan poikansa lähdöstä, mutta ei voinut estää tätä.

Aikaa kului ja Dominick alkoi olla vähän varttuneempi. Sensei Hiroshi alkoi opettaa Dominickia niin kuin hän oli aikanaan Katashiakin opettanut. Näin Dominick oppi ninjan perustaidot ja vain muutamassa vuodessa, kun hän oli innokas oppilas ja Hiroshilla oli aina aikaa lapsenlapselleen. Koulutuksen lomassa Domin telekinesia paljastui. Domin isä Anthony kertoi Hiroshille hänen suvussaan kulkeneesta telekinesian taitajan legendasta. Hiroshi tiesi paljon erikoisista kyvyistä ja taidoista. Sensei oli nähnyt temppelissä monenlaisia ninjoja, koska siellä asui muidenkin sukujen edustajia. Pian hämmennyksestä toivuttiin ja Dominickin koulutus jatkui normaalisti.

Suuri yllätys oli kuitenkin luvassa. 7.6.2010 Dominickin yhdeksänvuotissyntymäpäivänä temppeliin hyökkäsi joukko tummansinisiin keikogeihin pukeutuneita ninjoja mustine panssareineen. Heidän johtajansa oli Katashi. Hän määräsi ninjansa vangitsemaan isänsä Sensei Hiroshin ja siskonsa Kameyon sekä surmaamaan kaikki yli kolme vuotiaat temppelin asukkaat. Alle kolme vuotiaat otettaisiin huostaan ja kasvatettaisiin Katashin riveihin. Suurin osa temppelin ninjoista päätti päivänsä tuolloin myös Domin isä kuoli. Katashi ninjoineen jäi asuttamaan temppeliä. Ne harvat, jotka pääsivät karkuun eivät koskaan palanneet edes lähiseuduille. Yksi karkulaisista oli Dominick. Hän onnistui livahtamaan hyökkääjien ohi ja pääsi ulos luostarista. Hän sai napattua mukaansa vain katanan, sen, jonka oli saanut isältään lahjaksi.

Seuraavat vuodet Dom olikin asunut kadulla ja välillä anteliaitten ja hyväsydämisien ihmisten luona ennen kuin löysi tiensä Vechnostiin. Dominick ei vieläkään tiedä, miksi Katashi hyökkäsi temppeliin tai saatika surmasi lähes kaikki sen asukkaat. Poika usein pohtii halusiko Katashi valtaa vai oliko enonsa vain päästään sekaisin.

Oh it's a long way forward, trust in me
I'll give them shelter, like you've done for me
And I know, I'm not alone, you'll be watching over us
Until...

Muuta: Dominick ei aluksi tiedä päätyneensä Vechnostiin. Saatuaan sen selville, Dom koittaa jäädä hetkeksi aloilleen pohdiskelemaan viime vuosien tapahtumia ja muutoksia hänen elämässään. Hän yrittää myös kasvaa henkisesti. Dom toivoo, että jonain päivänä hän voisi palata temppelille vahvana ja viisaana kukistamaan Katashin ja tämän pahat joukot, mutta ennen kaikkea hän haluaa pelastaa äitinsä ja isoisänsä. Dom tietää, että Kameyo ja Hiroshi voivat olla jo mennyttä, mutta palattuaan temppelille hän ainakin poistaisi sieltä kaiken pahuuden ja alueen yllä varjostavan tumman pilven.

Vastaus:

Hyvät tiedot, tervetuloa mukaan! :)

©2017 Blackrose ☆ - suntuubi.com