Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tervetuloa liittymisnurkkaan!

Tässä netinkolkan osiossa käytetään järkeä ihan tosissaan. Laittakaa asiat liittymisestä, hahmojen tietojen muutoksista ja muusta vastaavasta siististi ja selkeästi tänne, niin homma saadaan hoidettua helposti ja nopeasti! ♥

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Sebarus

09.06.2018 16:34
Nimi: Alistair Timothy Lane
Laji: Velho
Syntynyt: 26.5.1983
Sukupuoli: Mies

Luonne: Iloinen, on sana jolla Alistairia ei voi kuvailla. Hänen perusilmeensä on vakava, ja hänen silmänsä väsyneet. Hän ei kuitenkaan täysin kivikasvo ole, vaikkakin miestä on vaikea saada nauramaan äänekkäästi, tai itkemään vuolaasti.
Hän ei yleensä ota muita huomioon, eikä pelkää olla töykeä tai suorapuheinen. Tarvittaessa hän on myös täysin valmis puhumaan nyrkeillään sanojen siasta, ja hänen on todettu kärsivän vihanhallintaongelmista, jotka saattavat paikoitellen johtaa räjähdysmäisiin vihanpurkauksiin.

Täysin itsekäs Alistair ei kuitenkaan ole, sillä miehestä löytyy tietynlaista jaloutta. Hän on nimittäin täysin valmis auttamaan niitä, jotka apua tarvitsevat, eikä koskaan jättäisi viatonta hengenvaaraan yrittämättä ensin pelastaa tätä.

Uhkarohkeuttakin miehestä löytää, sillä hän pelkää vain harvoja. Josko tämä on heikkous vai vahvuus, riippuu usein tilanteesta. Mainittakoon, että Alistair on saanut useammankin selkäsaunan elämänsä aikana juuri tämän piirteen ansiosta.

Kova ulkokuori on kuitenkin silkkaa silmänlummetta. Syvällä kovan jätkän sisimmässä piileskelee herkkä rikkinäinen pikkupoika, joka on elämän koettelemuksien seurauksena tullut niin pelokkaaksi, että sen ainut selviytymiskeino on ollut rakentaa kilometrien paksuinen tunnemuuri erottamaan se ulkomaailmasta. Tästä syystä Alistair pidättäytyy tekemästä ystäviä, sillä hän pelkää, että menisi totaalisen rikki, jos joku onnistuisi pääsemään hänek muuriensa ohitse. Miehelle ei ole kuitenkaan täysin ennenkuulumatonta muodostaa kaverisuhteita, mutta mitään läheistä ystävää hänestä tuskin saa.

Ulkonäkö: Alistairilla on käytännössä kaksi ulkonäköä. Suurimman osan ajasta hän näyttää tavalliselta mieheltä, jolla on lyhyt, ruskea tukka ja kastanjanväriset silmät, joiden ympärykset ovat tummat johtuen huonosti nukutuista öistä. Hänen kasvonpiirteensä ovat siinä kulmikkaan ja hiukan pyöreän välimaastossa, ja mies on 186 senttimetriä pitkä. Hänen kuntonsa vaihtelee ajoittain johtuen hänen taikuutensa vaatimasta verosta, mutta Alistair pyrkii pitämään itsensä hyväkuntoisena.
Taikoja tehdessä velhon ulkomuoto kuitenkin muuttuu. Lukuisat, näkymättömät arvet maagisten riimujen muodossa alkavat hohtaa kirkkaanpunaista valoa, ja miehen silmät muuttuvat kokonaan mustiksi seurauksena vuosikymmeniä harjoitetusta mustasta magiasta ja pimeiden voimien kanssa veljeilystä. Joskus hänen äänensäkkin muuttuu normaalia huomattavasti matalemmaksi.

Nämä Alistairin itse kaivertamat maagiset arvet peittävät suurimman osan hänen kehostaan, mutta kaikista huomattavin on hänen otsassaan koreileva väärinpäin oleva risti, jossa on kaksi horisontaalista viivaa yhden sijasta.
Hänellä on myös kaksi pyöreää, tavallista arpea kummassakin kämmenessä, jotka ovat kokoajan näkyvillä.

Mies pukeutuu yleensä kasuaalisti farkkuihin, kauluspaitaan ja aukinaiseen, sekä hieman kuluneeseen trenssiin. Hän myös kantaa toisella olallaan nahkaista olkalaukkua, joka on suurempi sisältä kuin ulkoa.

Taidot: Alastair on kyvykäs velho, joka on erikoistunut mustaan magiaan ja veritaikuuteen. Tästä syystä hänen käyttämänsä taiat ovat voimakkaita, mutta tulevat aina hinnan kanssa, lukuunottamatta joitakin pieniä jokavelhon taikoja. Pienemmät veritaiat saattavat vaatia paria tipallista verta tai hetkenaikaista kipua, kun taas suuremmat taian näytöt voivat vaatia tunteja kestävää tauotonta kidutusta, tai jotakin muuta yhtä ikävää. Tälläiset taiat tuppaavat myös jättämään pysyviä vammoja Alistairin psyykkeeseen, mistä syystä Alistair ei ole kyennyt nukkumaan ilman kamalia painajaisia enää vuosiin.
Velho on myös kaivertanut omaan lihaansa useita riimuja, joista suurin osa toimii suojina niitä pimeitä voimia vastaan, joille Alistair joutuu usein itsensä altistamaan harjoittaessaan taikuuttaan.

Muutamat riimut kuitenkin toimivat eräänlaisina kannettavina loitsuina. Kumpaankin kämmenselkään on kaiverrettu symbolit, jotka tietyssä käsien asennossa muodostavat kolmion, joka antaa Alistairin tuntea tiettyyn paikkaan kohdistuneita energioita ja tunteita.
Oikeassa käsivarressa on koukeroinen symboli, josta Alistair voi tarvittaessa vetää athameveitsen omien luu ja lihaskudostensa kustannuksella, jotka menevät veitsen muodostamiseen. Athamen terä on luuta, ja sen kahva on tehty kuivatusta lihasta.
Lisäksi kumpaankin nilkkaan on kaiverrettu kolme rengasta, jotka vaimentavat pudotuksista kärsittyä vahinkoa. Alistair kuitenkin tuntee pudotuksista yhtä paljon kipua kuin normaali ihminen, vaikka ei olisi saanut vammoja. Renkaat eivät myöskään pelasta pudotuksilta, jotka olisivat normaalisti kuolettavia.

Alistair on suhteellisen hyvä taistelija, mutta luottaa mieluummin taikoihinsa. Lisäksi hän puhuu hepreaa, latinaa, arabiaa sekä muinasegyptiä, sillä niitä tarvitaan osassa hänen loitsuistaan.

Historia: Alistair syntyi hyvään perheeseen ja rauhalliseen naapurustoon. Hänen vanhempansa rakastivat häntä ja perheellä ei ollut rahaongelmia isän hyväpalkkaisen työn ansiosta. Alistairilla oli katto pään päällä, vatsa aina täynnä, hänellä oli ystäviä, ja hän sai yleensä kaiken mitä halusi. Tämä kaikki, tulisi kuitenkin muuttumaan.
Kohtalokkaana päivänä, 15.3.1993, kolme hupullista hahmoa pakettiautossa kidnappasivat Alistairin hänen koulunsa edestä.

Ikuisuudelta tuntuneen automatkan jälkeen itkevä Alistair tuotiin suureen saliin, jota valaisivat lukuisat kynttilät. Keskellä huonetta oli pikimustasta kivestä hakattu rakenne. Se oli melkein kuin risti, jonka Alistair tunsi uskonnonkirjasta, mutta se näytti siltä, niin kuin se olisi tarkoitettu jollekin nelikätiselle.
Kidnappaajat nostivat Alistairin ristille, ja kiinnittivät hänet siihen kämmenien läpi menevillä nauloilla. Sitten, yksi hahmoista veti kaavustaan koukeroisen tikarin, ja pojan huudoista välittämättä viilsi Alistairin otsaan saman ristin, johon hänet oli naulittu, mutta vain ylösalaisin.

Pojan veren vuotaessa hitaasti ristiltä alas pölyiseen maahan, hupulliset hahmot asettuivat polvilleen hänen ympärilleen, ja alkoivat messuta kielellä, jota Alistair ei tunnistanut. Jokainen tippa Alistairista valunutta verta sihisi ja muuttui mustaksi savuksi välittömästi maahan osuessaan, ja pian tästä savusta alkoi muodostua epämääräinen hahmo keskelle huonetta.
Hahmo kasvoi, ja Alistair unohti kipunsa ja nimensä, jonkin primaalisen pelon täyttäessä hänen mielensä. Alistairin mielessä hänen elämästään, ja hänen olemassaolostaan, tuli merkityksettömiä. Pelko muuttui syväksi rauhaksi, sillä millään ei ollut enää väliä, ainoastaan Hänellä. Alistair nauroi tajutessaan mikä hölmö hän oli ollut pelätessään. Eihän Hän ollut pelottava, Hän halusi vain pelastaa.
Tämän ymmärtäessään Alistair antautui täysin Hänen syliinsä, sallien pimeyden ympäröidä hänet, antaen sen painaa kaiken ilman hänen keuhkoistaan, sillä poika ei tarvinnut enää happea, sillä Hän antoi sielunsa hänen hengitettäväkseen. Alistair ei tarvinnut enää kehoaan, sillä hän oli osa jotakin suurempaa.

Alistair oli jo valmis olemaan ei mitään, kun hänen huomionsa kiinnityi kummalliseen valoon, joka lävisti rauhallisen pimeyden. Valosta kuului ääni, joka anoi Alistairia tulemaan takaisin. Poika ei luottanut valoon, mutta Alistair totteli sitä siitä huolimatta. Silmänräpäyksessä, hän oli taas roikkumassa ristillä vertavuotavana. Hän tunsi jonkin vetävän juurensa ulos hänen aivoistaan, huutaen kivusta, jota yksikään lihallinen ei voi kuvitella. Verestä ja savusta luotu olento katosi, katkaisten kaikkien huoneessa olevien niskat mennessään, Alistairia lukuunottamatta. Menetettyään runsaasti verta, Alistairin tajunta alkoi hämärtyä, ja kun se viimein sammui, ainut ajatus pojan mielessä oli kalvava tunne siitä, kuin jotakin pimeää olisi vielä jäänyt hänen sisälleen.

Kun Alistair seuraavan kerran avasi silmänsä, hän tuijotti valkoista kattoa. Hänen korvissaan kuului tasainen piipitys, mutta lamaannuttavan voimakas päänsärky esti häntä etsimästä äänen lähdettä. Kaikkialle sattui. Valkoiseen takkiin pukeutunut nainen tuli huoneeseen. Lääkäri kertoi Alistairille, että hänen vanhempansa olivat soittaneet poliisille, kun pojasta ei ollut kuulunut. Koulun valvontakamerat olivat nähneet pakettiauton rekisterikilven, ja sen reitti jäljitettiin vanhaan tehdasrakennukseen, josta poliisi oli löytänyt Alistairin, sekä 8 ruumista.
Alistair pysyi kaksi viikkoa sairaalassa, ja sairaalaväki oli kovin ystävällistä ja tekivät kaiken tehdäkseen pojan olosta mukavan. Olihan hän elänyt painajaisen läpi. Mutta se tunne jostakin pahasta ryömimässä hänen sisällään pysyi, ja se teki pojasta levottoman.

Lopulta, Alistair päästettiin kotiin. Poliisiupseeri tuli kyselemään häneltä tapahtuneesta, ja Alistair kertoi kaiken niinkuin se oli. Poliisi totesi itselleen, että poika oli luultavasti sokissa, eikä kysellyt enempää. Alistairin kidnappaajien kuolema kirjoitettiin raporttiin ritualistisena joukkoitsemurhana.

Viikot sairaalasta pääsemisen jälkeen olivat täynnä terapiakäyntejä ja muita tapaamisia helpottamaan tapahtumasta aiheutunutta traumaa, mutta kukaan ei todella tiennyt mitä Alistair oli kokenut, ja poikaa, joka oli vasta 10, alkoi vähitellen ärsyttää se, kuinka kaikki tuntuivat kävelevän kananmunan kuorilla hänen seurassaan. Häntä käsiteltiin kuin haurasta posliiniruukkua, ja pojassa nouseva viha sai hänen ihonsa alla olevan pimeyden kasvamaan.

Kuukaudet ja vuodet vierivät ja Alistair pääsi takaisin kouluun, mutta hänen otsassaan oleva arpi teki hänestä kummajaisen muiden lasten silmissä. Kukaan ei halunnut kaveerata hänen kanssaan, ja Alistair pysyi yksinäisenä. Hän kesti ilkeämpien lasten solvauksia hiljaa, mutta hänen sisäinen vihansa ruokki itseään jokaisella pahalla sanalla, kunnes se oli tarpeeksi vahva päästäkseen ulos.
1998, Alistair seisoskeli koulunsa pihamaalla välitunnin aikana, kun joukko öykkäreitä kerääntyi hänen ympärilleen. He nauroivat hänen arvilleen, ja kaatoivat hänet maahan. Nauru kuitenkin loppui lyhyeen, kun maassa ollut kivi lennähti näkymättömän voiman kannattelemana, iskeytyen Alistairin kaataneen lapsen naamaan, iskien tämän tajuttomaksi. Metallikaide irtosi maasta, ja kietoi itsensä toisen pojan ympärille. Loput juoksivat. Poika, joka oli saanut kiven naamansa, oli saanut kallomurtuman, sekä pahan aivotärähdyksen joka jätti hänet henkisesti alikehittyneeksi. Toiselta murtui useita luita, eikä hän koskaan voinut enää kävellä ilman tukea. Alistairia syytettiin pahoinpitelystä.
Henkisessä arvioinissa hänelle todettiin post-traumaattinen stressioireyhtymä, vihaongelmia, sekä skitsofrenia, kun poika kertoi häntä vuosia kalvaneesta pimeyden tunteesta, sekä siitä, miten hänen väitetty pahoinpitelynsä oikeasti tapahtui. Hän joutui lääkityksen alaiseksi, ja lopulta mielisairaalaan, mistä hän lopulta karkasi 20-vuotiaana erään noidan avustuksella, joka samalla teki Alistairin otsassa olevasta arvesta näkymättömän, lukuunottamatta niitä hetkiä kun Alistair käyttää taikaansa, jonka olemassaolosta hän oli nyt vakuuttunut.

Mielisairaalasta karattuaan Alistair alkoi tutkimaan ja harjoittamaan enemmän taikuutta, ahmien kaiken mitä aiheesta löysi. Kokeilujen ansiosta hänelle ilmeni, että suurin osa loitsuista eivät toimineet hänelle ollenkaan, tai niiden vaikutukset olivat päinvastaiset kuin mitä tarkoitettu. Yksi taikuuden alalaji kuitenkin vaikutti tulevan hänelle luonnostaan. Musta magia, ja eritoten eräs sen alalaji, veritaikuus. Siispä, Alistair kidutti itseään yli 48 tuntia kaivertaessaan riimuja jokapuolelle kehoonsa, ladaten ne mystisillä energioilla. Suojaavien riimujen pystyttämisen jälkeen hän alkoi tosissaan harjoittaa magiaa, mutta hän päätti käyttää mustaa magiaa johonkin, mihin se ei ollut tarkoitettu. Hän alkoi tekemään sillä hyvää. Alistair kierteli ympäri Amerikkaa, auttaen ihmisiä erinäköisten yliluonnollisten ongelmien kanssa, kunnes eräänä päivänä, hän saapui matkoillaan Vechnostiin puolivahingossa erään karkotusloitsun mennessä mönkään. Hän on koittanut etsiä tietään ulos siitä lähtien.

Muuta: Alistair asuu Susimetsän siimeksessä kaksikerroksisessa hirsitalossa, jonka ovi ja ikkunat on varustettu riimuilla, joiden tarkoitus on pitää kutsumattomat vieraat poissa.

Hänellä on maaginen laukku, joka on sisältä paljon suurempi kuin ulkoa, ja Alistair kykenee vetämään sieltä ulos mitä tahansa mitä laukkuun on pistetty. Laukun sisältöihin kuuluu useita loitsukirjoja, yrttejä, kynttilävahaa, sekä muita taikuuteen tarvittavia esineitä.

Nimi: Sebarus

28.05.2018 17:40
Nimi: Carrick Adair Dunn
Laji: S-Ihminen
Ikä: Syntymä-aika 20.8.1988
Sukupuoli: Mies

Luonne: Carrick on pohjimmiltaan showmies. Hän pyrkii lumoamaan ihmiset charmillaan, ja puhe onkin miehen vahvoja puolia. Hän on hyvä lukemaan ihmisiä, ja osaa siksi valita tarkkaan mitä kenellekin sanoa. Tästä syystä hänen persoonallisuutensa vaihtelee eri ihmisten seurassa, mutta, kuten kuka tahansa taikuri, hän nauttii salaperäisyydestä, ja hänellä on tapana jättää ihmiset arvailemaan.
Hän on itsevarma, sekä hieman leuhka, nauttien muiden alentamisesta sarkastisella ivalla, vaikka mies taitaakin myös yltiöllisen kehuskelun.

Carrick on melko häikäilemätön, eikä epäröi hyväksikäyttää muita saadakseen mitä haluaa, ja onkin jättänyt suuren määrän murtuneita sydämiä jälkeensä.
Tästä huolimatta, Carrick pitää itseään herrasmiesvarkaana, sillä häikäilettömyydestä huolimatta, miehellä on tarkka moraalikoodi. Hän ei koskaan varasta köyhiltä, eikä hän käytä hyväkseen rampoja eikä henkisesti vajaita. Hän ei koskaan löisi lasta, ja naistakin vain itsepuolustuksena. Hän on muutaman kerran jopa palauttanut varastamaansa omaisuutta tajutessaan, että se oli alkuperäiselle omistajalleen huomattavasti tärkeämpi kuin hänelle itselleen.

Ajoittaisesta jalomielisyydestä huolimatta Carrickissa on kuitenkin hieman pelkurin vikaa, ja hän mieluummin pakenee, kuin taistelee. Tästä syystä hänen kykyjensä tuoma turva on ainut syy miehen itsevarmuuteen.

Koska Carrick on hyvä ihmistuntija, on hän itse opetellut hallitsemaan naamaansa. Tästä syystä on vaikea nähdä milloin Carrick valehtelee, jonka jokainen hänet tunteva tietää olevan usein.
Carrick on myös hyvin nautinnonhakuinen ihminen, joka helposti antautuu alkoholin ja uhkapelaamisen kaltaisiin huveihin. Kumppania hän ei kuitenkaan etsi, vaikka saattakin harrastaa satunnaisia yhden yön suhteita.
Silti, itsekkyydestä ja pelkuruudesta huolimatta, Carrick nauttii viihdyttämisestä. Hän on onnellisimmillaan silloin, kun pääsee hämmästyttämään ihmisiä illuusioillaan ja luomaan yllättyneitä hengähdyksiä yleisöstä. Hän pitää itseään taiteilijana, ja siitä syystä osittain katuu valinneensa valehtelijan ja varkaan ammatin, mutta hän ei usko voivansa enää kääntyä takaisin.

Ulkonäkö: Carrick on 175 senttimetrin korkeudessa heiluva miekkonen, jonka komeita kasvoja koristaa karkea parransänki ja tyylitellyt ruskeat hiukset. Naaman keskeltä paistavat kylmän turkoosit silmät joiden katse on porautuva, mutta ystävällinen ja houkutteleva.
Illusionisti pukeutuu tyylikkäästi, ja hänellä on päässään harmaa fedora, jota ilman hän ei mene minnekkään. Hatun väriin sopiva hihallinen liivitakki, joka on useimmiten auki, roikkuu miehen harteilla, ja sen taskut ovat täydelliset esittämään kaiken maailman esineiden kaivamista tyhjästä. Takin sisällä on myös kaksi *?lisätaskua, joista toisessa on puukko tupessaan pahan paikan varalle, sekä useita tiirikoita. Toisessa taskussa on ketjun päässä roikkuva taskukello. Liivin alla on musta kauluspaita ja jaloissa harmaat khakihousut. Ei silti ole harvinaista nähdä miestä muunlaisiin vaatteisiin pukeutuneena, vaikka on hyvin mahdollista, että tälläisissa tapauksissa on kyseessä illuusio.

Miehen sormet ovat pitkät ja jäntevät, sekä erittäin näppärät.
Carrick on suhteellisen hyvässä kunnossa. Lihaksia löytyy kyllä mutta hän ei ole mikään atleetti, eikä oikein osaa taistella muutoin kuin puukkonsa kanssa ja siksi välttääkin yhteenottoja viimeiseen asti.

Taidot: Carrick on S-Ihminen ja hänen spesiaali kykynsä on silmänkääntäminen, tai toisin sanoen illusionismi. Hän kykenee laittamaan ihmiset näkemään mitä ikinä Carrick itse tahtoo, kunhan he näkevät ja/tai kuulevat hänet. Kaikista helpointa illuusioiden luominen on jos kohde katsoo Carrickia suoraan silmiin. Hän voi luoda illuusioita yksittäiselle ihmiselle tai kokonaiselle väkijoukolle, vaikka viimeinen onkin huomattavasti haastavampaa.
Illuusiot perustuvat osittain jonkin asteiseen telepatiaan, osittain harhauttamiseen ja osittain huijauksiin ja kaikenlaisiin temppuihin, jopa hypnoosiin.
Kuvajaiset todella ovat sitä, pelkkiä kuvia. Ne näyttävät äärimmäisen aidoilta ja saattavat jopa tuntua, joskus jopa kivuksi asti, mutta lopulta kaikki on pelkkää illuusiota ja jos joku ulkopuolinen joka ei ole Carrickin huijauksen alaisena saapuu paikalle, näkee hän miten asiat todella ovat. Jos illuusion epätodellisuudesta mainitaan, se katoaa. Illuusio voi kuitenkin silti säilyä, vaikka Carrick ei itse olisi enää paikalla. Carrick voi myös luoda illuusioita ihmisille, jotka jo tietävät hänen kyvystään. Varsinkin sellaisia illuusioita, jotka poikkeavat todellisuudesta vain hieman, on vaikea murtaa.

Näppärien sormiensa ansiosta Carrick on myös taitava taskuvaras ja tiirikoija, sekä etevä korttitemppujen taitaja. Korttipeliin ryhtyminen Carrickin kanssa on useimmiten tyhmää, vaikka mies ei olisi kykenevä huijaamaan aisteja. Carrick on nimittäin mestarillinen korttimekaanikko, ja jos hän pääsee koskemaan pakkaan edes vähäksi aikaa, on hyvin todennäköistä että peli on menetty muille pelaajille.

Menneisyys: Carrick syntyi Irlanissa, pienessä kaupungissa nimeltä Mullingar. Hänen isänsä, Dominick Dunn, oli kuuluisa nyrkkeilijä, joka ei ollut hävinnyt yhtäkään ottelua vuosiin. Carrickin äiti Hennes kuoli synnytyksessä, ja poika jäi yksin isänsä huollettavaksi.
Ottelumenestyksensä takia Dominick oli ansainnut mittavan elannon ja asui yhdessä Carrickin kanssa suuressa ja hulppeassa, monikerroksisessa talossa, mutta isä oli usein poissa, eikä Carrick ollut elämäänsä täysin tyytyväinen. Paikkallakin ollessaan Dominick oli poissaoleva, eikä hän tuntunut olevan pojastaan yhtään kiinnostunut. Vaikka he olivat sukua, Carrick ja Dominick eivät tunteneet toisiaan.
Joskus, Carrick sattui näkemään jonkun isänsä otteluista, eikä mennyt kauaa huomata, että jotakin kummaa tapahtui niiden aikana. Ne alkavat aina samalla tavalla. Dominick käyttää aikansa väistäen ja torjuen kaikki iskut, antamatta itse yhtäkään. Tämän jatkuttua jonkin aikaa, vastustajan huomio tuntuu siirtyvän johonkin muuhun. Kerran eräs vastustaja vaikutti yhtäkkiä menevän sokeaksi. Kun tämä tapahtuu Dominick tekee täystyrmäyksen, voittaen matsin.
Kun Carrick otti asian kerran puheeksi, Dominick loi illuusion Carrickille, kertoen pojalle erityiskyvystään.
Tästä Carrick innostui. Jos hänen isänsä kykeni illuusioihin, miksei hänkin? Carrick käytti vuosia yrittäessään toistaa sen mitä oli nähnyt isänsä tekevän, ja pitkän aikaa hän ei onnistunut. Mutta eräänä päivänä, hän teki sen, ja hänen kykynsä illusionistina vain kasvoivat siitä lähtien.
Ikävä kyllä hän kehitti kleptomanian tajutessaan, kuinka helppoa se oli viedä ihmisiltä heidän lompakkonsa kun heidän huomionsa oli kiinnittynyt illuusioon.
Carrickin ollessa 18, Dominick sai vihiä poikansa rötöstelyistä, ja he ajautuivat mittavaan riitaan, jonka seurauksena Carrick pakkasi kamppeensa ja lähti, eikä koskaan katsonut taakseen. Hän kierteli maailmaa ja keräsi rahaa katutaikurina, sekä varkaana. Hän tunnusteli voimiensa rajoja oppiakseen täsmälleen mihin kykeni, ja oppi matkoillaan myös yliluonnollisen olemassaolosta.
Lopulta Carrick päätyi Vechnostiin, kun parin rikollispomon huijaus meni pahasti pieleen.

Muuta: Carrick asustelee parhaillaan vanhassa kartanossa, joka sijaitsee Synkillä Raunioilla.

Tässä Carrickin uudistetut tiedot. Uskoisin niiden olevan ainakin pieni parannus alkuperäisestä. Olisi niitä voinut ehkä pidempäänkin viilata, mutta kun koitan tehdä remontin kaikille hahmosilleni, niin en nyt ihan ikuisuutta hhalua projektin kestävän.

Nimi: Anthony

08.04.2018 20:07
Anteeksi että spämmin nyt tänne, mutta kun scrollasin alemmas, hoksasin että sanoitte ettette taida hyväksyä edes Flickristä kuvia hahmolle. Jos asia näin on, niin jättäkää kuva lisäämättä hahmon tietoihin jos se hyväksytään, ja piirrän hänelle kuvan sitten myöhemmin ^^

Vastaus:

Mä en itseasiassa ikinä ole edes tajunnut, että Flickristäkin voisi tosiaan hahmolle kuvia etsiä. Mutta ongelmana tässä piilee se sama, kuin kaikilla muillakin kuvapalveluilla: kuka vaan voi sinne ladata kuvia, eikä tiedetä, onko kuvien taustat kunnossa. Joten mennään pelkästään itsetehdyillä kuvilla, piirtele siis oma jahka kerkiät :)

- Sonya

Nimi: Anthony

07.04.2018 08:33
Ainiin, muuta-kohtaan olisi vielä Fritjofin talosta lisättävää, jonka unohdin liittää!

Fritjofin talo keijumetsässä on puutalon ja omakotitalon yhdistelmä. Yksi kerros on maan pinnalla, mutta portaat vievät suuren tammen ympäri kiertäen vähän korkeammalle olevaan kerrokseen, joka on myös uudempi ja hyväkuntoisempi verrattuna maanpinnalla makaavaan, ehkä hieman vanhahkoon, asuntoon.
Ensimmäisessä kerroksessa, kuten Fritjof aina tykkää sanoa, ovat keittiö, suihkutilat ja vessat. Siellä on myös puolijumalan vanha huone, joka on tälläkin hetkellä tyhjillään Fritjofin muutettua nukkumaan toiseen kerrokseen.

Puutalo-osassa sijaitsevat miehen makuuhuone ja vaatteet, ja siellä on suuret ikkunat joista näkee hyvin ympärille. Siellä on myös paljon taidetta seinillä, joissa ikkunat eivät vie koko tilaa, ja kirjoja pienessä kirjahyllyssä. Makuuhuoneen sängyn vierellä on vanha terraario käärmeelle, mutta se on tyhjillään edellisen kuoltua pois.

Susimetsässä sijaitseva "vara-asunto" muistuttaa vanhaa mökkiä, ja sisällä on kodikasta. Ikkunat ovat suurehkoja mutta niitä ei ole paljon, ja talossa ovat ainoastaan kylpyhuone, vessa, makuuhuone ja keittiö. Piha on aidattu noin metrin korkealla puuaidalla.

Vastaus:

Selkis!

- Sonya

Nimi: Anthony

06.04.2018 22:48
Nimi: Fritjof Lokison
Kutsumanimi: Fritjof
Laji: Puolijumala (Jättiläissukuinen)
Syntynyt: 1591 Norjassa (427-vuotias), ulkoisesti 25 vuotta
Sukupuoli: Mies

Luonne:
Perusolemukseltaan Fritjof on melko leikkisä, usein sekä miesten että naisten perään flirttaileva hurmuri, joka välittää lähinnä ulkonäöstä. Ehkä hivenen myös luonteenpiirteistä. Mies ei ole aina täysin rehellinen, mikä varmasti johtuu hänen sukujuuristaan - jos isä on kepposten ja valehtelun jumalolento, tuskin poikakaan kovin vilpitön voi olla. Fritjof jääkin harvoin kiinni päin naamaa valehtelustaan, ja vaikkei edes tarvitsisi, lisäilee hän sukkelasti rehellisen puheensa sekaan pieniä, valkoisia valheita elävöittämään hänen sanojaan ja vitsejään.
Sosiaalisissa tilanteissa mies hymyilee, puhuu matalalla brittiaksentillaan ja kevyesti viittoo käsillään puhuessaan. Hän valehtelee niin, ettei moni edes huomaa, kun keskittyvät kaikkeen muuhun hänessä. Puolijumalaa ei ole myöskään helppo manipuloida, sillä hän yleisesti tunnistaa suuren osan valehtelijoista, aiankin huonoimmat heistä.

Fritjof ei tunne halua miellyttää muita teoillaan, muttei ole aivan narsistinenkaan, pikemminkin egoistinen. Hän haluaa itselleen parasta, mitä voisi saada (tai hänelle miellyttävintä) - olipa se palvelua, esineitä tai jotain muuta - muttei niinkään vaadi jatkuvaa ihailua. Fritjof ymmärtää myös pysyä hiljaa hänen sukujuuristaan ja puolijumaluudestaan. Jos huhu alkaisi leviämään, hänellä voisi olla pahimmassa tapauksessa tukalat oltavat.

Ihmisistä hän ei lajina piittaa, koska he ovat suoraan sanottuna hänen mielestään mitättömiä ja aikaansaamattomia olentoja. Joskus Fritjof saattoikin käyttäytyä epäkohteliaasti heitä kohtaan, etenkin, jos hän on ollut erityisen huonolla tuulella. Jos on päinvastainen tilanne, vaikuttaa Lokin poika hurmaavalta herrasmieheltä, kuka tahansa häntä vastaan sattuisikaan kävelemään. Hän arvostaa eniten vahvoja ja muita kaltaisiaan, mutta myöntyy kunnioittamaan myös hivenen heikompia olentoja. Ulkonäkö on usein myös yksi syy, miksi hän kunnioittaisi jotakin toista henkilöä enemmän kuin toista, sillä hän rakastaa kauniita neitejä ja komeita nuorimiehiä.
Fritjof kunnioittaa luontoa ja eläimistöä, ja tuntee olonsa kotoisaksi viileässä, kesäisessä metsässä vailla huolen häivää ja häiriötekijöitä. Mies tulee hyvin toimeen kaikenlaisten eläinten kanssa, ja hän pitää erityisesti pörröisistä metsäneläimistä.

Mies ei ole kuitenkaan paha, ja hän on hivenen hyväntahtoisempi mitä isänsä. Hyväksikään häntä ei kuitenkan voi kutsua, ja jos tämän pitäisi valita puoli jossa taistella, valitsisi hän luultavasti sen, joka voittaisi. Fritjof haluaisi olla tälläisissä tilanteissa korkeammassa asemassa mitä muut, ja saattaa harrastaa pientä diktatuurimaista johtajuutta jos saa siihen tilaisuuden - niin kauan, kunnes asiat kääntyisivät huonompaan suuntaan. Puolijumala ei tunne itseään ilkeäksi tai sadistiseksi, mutta hänellä on hivenen sellaisia piirteitä, jotka saattavat nosta ääritilanteissa esiin, esimerkiksi sodassa.

Ulkonäkö:
Fritjof näyttää täysin tavalliselta, jokseenkin pitkähköltä mieheltä tummine karvoineen naamallaan ja päässään. Hänen hiuksensa ovat korpinmustat ja päistä hieman kihartuvat ja ylettyvät olkapäihin. Miehen partakarvoitus on melko heikkoa, ja se kasvaa hyvin hitaasti jos ollenkaan. Hänen tummat kulmakarvansa ovat melko huolitellut ja suhteellisen siistit sekä hänen kasvonsa ovat puhtaat ilman aknen tai finnien häivääkään. Fritjofilla ei myöskään ole pisamia tai luomia päässään, mutta häneltä löytyy aina muutama tumma piste käsistä ja jaloista.
Miehen silmät ovat vihreänruskeat ja kirkkaat, mutta muuten melko tavalliset.

Rakenteeltaan puolijumala on solakka, muttei niinkään siro. Hän ei ole naisellinen myöskään olemukseltaan, vaikka saattaisikin näyttää 180cm pitkän, melko lihaksittoman kehonsa kanssa vaivaiselta katutolpalta. Tuon iho on vaalea, ja erityisesti käsivarsien alta ne ovat hyvinkin kalpeat verrattuna muuhun ruumiiseen. Ihon valkeus johtuu luultavasti siitä, ettei hän ole koskaan ollut lämpimien ilmojen ja auringon ystävä, ja on aina talvisin viettänyt aikaansa ulkona. Hän siis palaa erityisen helposti kovassa auringonpaisteessa.

Fritjof ei yleensä pukeudu kovin ylellisesti, mutta rakastaa erityisesti vihreän ja kullan värien yhdistelmää. Hän innostuu usein käyttämään joko rentoja ja tummia vaatteita, mutta joskus harvemmin myös tiukempia nahka- ja turkisvaatteita vihreän, mustan ja kullan sävyissä. Koruja mies ei käytä ellei hänelle suoraan tarjota - mutta silloinkin inostus niihin hiipuu muutamassa päivässä. On siis melko harvinaista nähdä Fritjof kävelemässä kultakorujen peittelemänä, vaikka hänestä paistaa ylpeys ja "kuninkaallisuus" lävitse. Ehkä se on vain hänen egonsa. Useimmat hänen vaatteistaan ovat hänen itse tekemiä.

(Kuva Flickristä, tekijänoikeudet ja lisenssit suluissa sen perässä)
https://www.flickr.com/photos/breauxtos/19015863216/ (A. Breaux, https://creativecommons.org/licenses/by/2.0/)

Taidot:
Fritjofin voisi lukea puolijumalaksi, sillä olihan hänen isänsä itse kepposten ja valheiden jumala, Loki. Mutta koska asiat eivät koskaan voi olla yksinkertaisia, on hän samanaikaisesti puoliksi myös jääjättiläinen. Tämän vuoksi hän kykenee lähes luonnostaan muuttamaan veden jääksi, ja nauttii olostaan kun astelukemat ovat pakkasella. Samaan aikaan hänessä virtaa kuitenkin aito ihmisen veri, mikä karsii osan Fritjofin kyvyistä ja olemuksesta, mukaanlukien sinisen ihonvärin ja raakalaisen verenpunaiset silmät. Hän on täyttä lihaa ja punaista verta.

Miehen taidot taikuuden saralla ovatkin jo paljon enemmän huomionarvoisia, vaikkeivat yletä samalle tasolle mitä hänen isänsä taidot. Tästä huolimatta Fritjof on taitava, ja kykenee muuttamaan muotoaan, luomaan illuusioita ja tehdä muutamia fyysisiä asioita kuten ruokaa tai pieniä esineitä. Puolijumala ei silti kykene käyttämään taikuutta liioissa määrin, sillä se on hyvin vahvasti kytköksissä hänen terveyteensä; liikaa käytettynä Fritjof voi kokea vakaviakin sivuvaikutuksia, ja on kerran elämässään tästä syystä käynyt lähellä kuolemaa - usein ne muistuttavat hieman humalatilaa, eikä Fritjof ole aina tietoinen edes päivästä tai vuodesta. Usein pieni taikuuden käyttö ei aiheuta sivuvaikutuksia, mutta esimerkiksi muodon muuttaminen kyllä. Illuusiot ovat hänelle helpointa, ja hän voi luoda niitä paljon ja pitkään, kunnes alkaa väsymään kunnolla.
Puolijumala ei myöskään voi luoda minkään sortin älyllistä elämää, mikä lukee mukaansa eläimet hiiristä karhuihin, yksisarvisiin tai ihmismäisiin olentoihin. Hän voi luoda jotain samankaltaista, mutta se tulisi olemaan vain epäonnistunut, eloton ruumis.


Menneisyys:
Fritjof syntyi Norjassa, vuonna 1591, pieneen pirttiin, melko tavalliselle nuorelle naiselle. Tämä nainen oli ollut erityisen kaunis ja vaaleasilmäinen, mutta kuoli ruttoon Lokin täyttäessä virallisesti 17, vaikka näyttikin reilusti nuoremmalta ja pienemmältä, noin 10 vuoden ikäiseltä, vaikka hän älyllisesti vastasi hieman yli murrosikäistä. Jos hän olisi ollut aivan tavallinen nuori ihminen, olisi hän todennäköisesti itsekin sairastunut, mutta niin ei käynyt.

Nuorukainen joutui elämään pohjalla muutamia vuosia, vaellellen ympäriinsä, varastellen ja talvisin etsien turvaa kuolevaisten mökeistä. Eräässä pirtissä hän kuunteli mielenkiinnosta, kuinka perheen isovanhemmat selostivat tarinoita Odinista, ukkosenjumala Thorista ja mahtavasta maailmanpuusta, Yggdrasilista. Mutta hänen isästään ei kerrottu kuin pahaa, lukuunottamatta sivumainintoja, kuinka komea kyseinen keppostelijajumala oli. Niinpä, ehkäpä omaksi parhaakseen, Fritjof ei koskaan kertonut olevansa kyseisen jättiläissukuisen jumalan poika.

1700-luvulla Fritjof halusi oppia enemmän itsestään, taikuudesta ja maailmasta, missä hän eli. Oli hän kuullutkin Vechnostista, mutta hän ei vielä halunnut keskittyä siihen. Hieman reilut sata vuotta täyttänyt Fritjof oli vielä nuori, eikä ollut saavuttanut sukukypsyyttäkään. Hänellä olisi vielä tuhansia vuosia edessäpäin - ja erityisesti hän halusi tavata isänsä. Hän ei kuitenkaan Maasta saanut vastauksia.
Mutta miten Fritjof, joka ei edes osannut hallita taikuuttaansakaan kunnolla, pystyisi matkustaa maailmojen välillä? Häntä olisi kiinnostanut kovasti matkustaa 1700-luvun loppuvaiheessa Asgårdiin, tai jopa Jotunheimiin. Minne tahansa hän olisi voinut mennä Heliä lukuunottamatta, mutte hänellä ollut niihin pääsyä. Tämä oli niitä aikoja, jolloin Vechnost alkoi kiinnostamaan puolijumalaa.

Joskus 1800-luvun puolivälissä hänen halunsa vaihtaa maisemia tavallisten ihmisten keskuudesta johti siihen, että mies päätyi kuin päätyikin toiseen ulottuvuuteen. Jokin oli kuitenkin mennyt vikaan, olikohan kenties se, että hän oli viimehetkellä epäröinyt, ja putosi kirjaimellisesti taivaalta Niflheimin valtakuntaan. Aluksi Fritjof luuli päässeensä määränpäähänsä, mutta ihmetteli paikan kolkkoisuutta. Ainakin siihen asti, kunnes kohtasi kirjaimellisesti jääjättiläisiä - sinisiä, pelottavia olentoja - ja tajusi, ettei paikka ehkä ollutkaan Vechnost, jonne hänen määränpäänsä oli. Hän ei enää ollut niin nuori kuin ennen, ja ymmärsi, että voisi joutua vaikeuksiin - mutta samanaikaisesti hän luotti ehkä liioinkin taikuuteensa. Puolijumala unohti olevansa myös puoliksi aivan tavallista, norjalaista ihmistä, vaikkei siltä voimiensa perusteella aina vaikuttanut. Hän ei ollut yhtä vahva kuin jumalolennot, ja kun hän matkasi vihdoin Asgårdiin, koki mies karvaan pettymyksen ja joutui karkotetuksi. Hän, Lokin poika, ei ollut ilmeisesti kovinkaan tervetullut, ja Fritjof lähetettiin Bitfrostilla takaisin Misgårdiin, Maahan.
Tälläkin kertaa jokin meni toisin kuin oli suunniteltu, ja Fritjof joutui - tai pikemminkin pääsi - vihdoin Vechnostiin vuonna 1901. Hän saapui jälleen kerran ympäristöön, ja mietti taas olevansa jossain muualla, kuin missä hänen olisi pitänyt olla. Pakotetulla paluumatkallaan Maahan hän saikin huomata, että oli todellakin, ja vihdoin, Vechnostissa, mutta valitettavasti oli päätynyt Uniaavikolle.

Muuta:
Fritjof on biseksuaali, mutta hänellä ei ole niinkään innostusta romanttiselle suhteelle edes lajitoverinsa tai hengenheimolaisensa kanssa. Hän on harrastanut yhden yön juttuja, ja hänellä on luultavasti ollut joskus lapsia, mutta kaikki ovat luultavasti jo kuolleet. Tuskin kukaan 1700-luvulla syntynyt - luultavasti - tavallinen ihmislapsi olisi enää 2000-luvulla hengissä. Fritjof pystyisi olemaan isän lisäksi äiti omien muodonmuutoskykyjensä ansiosta, jos ei otettaisi muutamaa seikkaa huomioon, sillä raskaus ja taikuuden jatkuva käyttö muodon muuttamiseen voisivat olla niin raskaita, että joko lapsi tai Fritjof eivät selviäisi - suurella todennäköisyydellä molemmat kuolisivat. Lisäksi hänellä ei ole kiinnostusta tälläiseen.

Hän voi elää noin viiden tuhannen vuoden ajan ennen kuin kuolee vanhuuteen. Miehen vastustuskyky on normaalia vahvempi, eikä hän sairastu niin helposti.

Puolijumala asuu keijumetsässä virtaavan joen rannalla, mutta kesäaikaan saattaa asua Susimetsässä, sillä ei ole kovin innoissaan kesän tuomasta lämmöstä. Joskus myös talvisin Fritjof innostuu lähtemään viileämmälle seudulle, mutta palaa aina takaisin asunnolleen Keijumetsään, joka sijaitsee itseasiassa melko lähellä kahvilaakin.

//Noh, eipäs muuta. Jos on jotain mitä pitäisi muokata, sano niin voin korjata ^^

Vastaus:

Todella hyvät tiedot näin niinkun kokonaisuutena ja mielenkiintoinen hahmo! Menneisyyden ekassa kappaleessa tosin varmaan pitäisi Lokin tilalla lukea Fritjofin?

Ainoa mitä tässä nyt jäin miettimään, on nämä menneisyydessä ilmenneet toiset ulottuvuudet ja tää norjalaisen mytologian käyttö. Blackrose on aikalailla remontissa, eikä missään täällä sivuilla lue tarpeeksi tietoa mistään... :'D Pahoitteluni siitä. Mutta niin, hamassa tulevaisuudessa on aikeena, ettei peliin sotketa muita ulottuvuuksia saatika liiemmin mitään jumaluuksia. En kuitenkaan kiellä hyödyntymästä norjalaista mytologiaa, en tosiaan, mutta vähän se nyt kaihertaa, että on suoranaisesti Lokin poika tässä kyseessä. Eihän tänne kukaan voi kristinuskon Jumalankaan poikaa tehdä.

Miltä kuulostaisi sellainen versio, ettei ole olemassa virallista todistusta siitä, että hahmo on Lokin poika, vaan että äiti olisi vain sanonut hänelle, että Loki on isäsi? Sitten se kuittaantuisi sillä, että äiti uskoi norjalaisiin jumaluuksiin ja sitä kautta poikakin uskoo norjalaisten mytologioiden olevan totisinta totta? Tota jääjättiläisten ulottuvuudessa vierailua en mun mielestä tarvitse muokata, mutta sitten taas toi Asgårdiin. Pointtina tässä se, ettei pelin maailmassa ole otettu kantaa siihen, onko mitä jumaluuksia olemassa ja mitä ei, vaan hahmot saa uskoa mihin haluavat. Tajuatko yhtään, mitä ajan takaa? :'D

- Sonya

Nimi: Duchamp

12.02.2018 19:18
Oisin erittäin kiinnostunut osallistumaan, mutta en yhtään tiiä, miten mun aika tulis riittämään :/ Kattelen ja mietiskelen tätä tässä ja palaan vielä asiaan ^^

Vastaus:

Hei ja erittäin mukavaa, että olet törmännyt roolipeliimme ja kiinnostunut liittymisestä! Vaikka aktiivisuus totta kai on positiivista, Blackrose on ilmapiiriltään rento ja ymmärtäväinen, joten emme ole heti lätkäisemässä erotusuhkaa, vaikka välillä tulisi hiljaisempia kausia. Toivottavasti kuulemme sinusta vielä :>

— Harley

Nimi: Gaapriel

29.01.2018 18:32
Pahoittelut kirjoitusvirheistä;) Yöllä hakemusta kirjoittelin, että ne virheet on ihan mahdollisisa. Kyllä Cornelian nyt sitten saa vaihtaa noidan ja vampyyrin hybridiksi jos se hyvältä tuntuu. Erikoinen kyky tosiaan ainoa osa noidasta:)
Paikka tuntuu erittäin mielenkiintoiselta, että enköhän tule viihtymään!

Vastaus:

Ei hätää! Kyseessä ei kuitenkaan ole vakavampia virheitä. Hmm, jäin itse asiassa miettimään vielä tätä Cornelian lajiasiaa ja ajattelin, että olisiko hyvä ratkaisu, jos Cornelia on vampyyri, mutta hänellä on jotain noitasukua? Erityiskyky olisi voinut sitten periytyä noilta kaukaisilta sukulaisilta, eikä sinun tarvitsisi kokonaan vaihtaa Cornelian lajia. Käyn ainakin toistaiseksi muokkaamassa tietoihin näin ja toivon, että sanot täällä tai chatissa, sopiiko tämä sinulle!

— Harley

Nimi: Wompatti

28.01.2018 10:23
Ja jooh. Hiukan tietoja Jonin korpille. Mietin tietoja tähän kohtaan. Kohta löytyy muuta-osiosta :3

Takapihalla on suuri tammi, joka on hassu näky keskellä havumetsää. Tammessa on hänen korppinsa epävirallinen asunto. Suuren linnun nimi on Arrow, joka nimenä kuvaa hyvin lemmikin tapaa tarrautua omistajansa mukaan kuin nuoli lihaan.

//Ja joo pahoittelen hakemuksessa ilmenneitä kirjoitusvirheitä :d En siis suosittele hakemuksen oikolukemista kello tiesmitä ::3 Pilkkujakin vähän oudosti. Espanjakin väärin kirjoitettu... Haluaisitko millään korjata sen samalla oikein jos lisäilet korpin minitiedot? :3
Thankjuu <3

Vastaus:

Kiva, kun jaksoit kirjustaa lisäinfoja korpista! Ja ei todellakaan mitään hätää kirjoitusvirheistä, noitahan sattuu itse kullekin (varsinkin just kun oikolukee väsyneenä, liian tuttu tunne :'D) Ja tokitoki voin korjailla samalla, kun käyn lisäämässä tämän pätkän!

— Harley

Nimi: Gaapriel

04.01.2018 02:01
Ja sieltä jäi nyt jo jotainXD Jos viitit lisätä vaikka tonne muuta kohtaan että Englantiin päästyään vaihto nimensä Amadorasta Corneliaan poistaakseen vanhan ja pahat muistot sen perheestä?:)

Vastaus:

Ei haittaa, fiksaan asian!

— Harley

Nimi: Gaapriel
Kotisivut: http://https://www.youtube.com/watch?v=JJ3eioQBzeQ/

04.01.2018 01:59
Nimi: Cornelia Donner (Entinen nimi ennen vaihtoa: Amadora De rosa)
Kutsumanimi: Cornelia
Laji: Vampyyri
Syntynyt: 600-luvulla Roomassa. Noin 1400 vuotias. Ulkuosesti 25 vuotias
Sukupuoli: Nainen

Luonne:
Monen vuosisadan myötä laskelmoivaksi ja viisaaksi ja jopa hieman kieroksi kasvanut nainen rakastaa elämää. Toisten huijaamien ja vedättäminen kuuluvat naisen jokaiseen päivään. Cornelia pelkää rakastua, sillä tietää lopulta jäävänsä aina yksin. Ystävystyminen ja muiden kanssa ajan viettäminen ovat harvinaista herkkua. Tästä huolimatta naisella on muutama ystävä jotka viettävät tämän luona aikaa. Laskelmoiva nainen ei juuri luota kehenkän ja juuri siksi välttää kertomasta itsestään juuri mitään. Toisaalta taas, miksi nainen ei saisi nauttia elämästä? Yhdenillan jutut ovat Cornelialle tuttuja, mutta harvemmin miehelle jää mitään muistoja illasta.

Cornelia rakastaa herkuttelua, mutta harvoin tappaa syödäkseen ellei naista todella suututa. Jos tämän naisen ystävyyden tai rakkauden voittaa, ei yhtä uskollista kumpania löydä. Cornelia suojelee ehdoitta lähimmäisiään kaikelta pahalta. Kuitenkin jokaisella on kaksi puolta. Cornelian pahaa ja pimeää puolta ei kannata suututtaa, sillä pimeälle puolelle joutuminen meinaa varmaa loppua. Ajansaatossa naisesta on tullut jopa hieman vainoharhainen. Tämän takia hymy ei aina tarkoita ystävyyttä. Yksinkertaisuudessaan vainoharhaisuus ilmenee siten, että liian pitkä tuijotus tarkoittaa salaliittoa tai suunnitteilla olevaa murhaa. Vainoharhaisuus tulee esille lähinä hänen ollessa vihainen. Muuten nainen on oma laskelmoiva ja kiero oma itsensä jonka päässä pyörii suunnitelmia tehdä ihmisten elämistä vaikeampaa. Kaikesta huolimatta muutamasta asiasta hän ei kuitenkaan luovu, nimittäin kunnia ja arvokkuus ovat iso osa naisen elämää.

Joskus paljastavasta vaatetuksesta huolimatta hän ei tyrkytä itseään kenellekkään tai kenenkään seuraan. Omallatavalla sanottuna saalis tulee aina hänen luokseen. Hyvin yksinään baaritiskillä viihtyvä nainen ei kuitenkaan ole vaikeasti lähestyttävä. Vaikka hän ei juuri puhu itsestään, ei keskusteleminen naisen kanssa ole vaikeaa. Parhaiten naisen kanssa juttuun tulevat henkilöt, jotka eivät pelästy hieman kylmää vastaanottoa. Keskustelun alottaminen ei aina suju ja Cornelialta voi saada aika kiukkuisen töksähteleviä ja jopa loukkaavia vastauksia alkuun. Luovuttaa ei kuitenkaan kannata sillä jos jaksaa nauraa naisen loukkaaville sanoille ja niitä ei ota tosissaan, niin pian juttu alkaa luistaa.

Huolitellusta ulkonäöstä huolimatta Cornelia ei pelkää sotkea käsiään. On kyseessä sitten tallilla oleminen, jonkun sydämmen irti repiminen tai mikä tahansa muu sotkuinen puuha, ei naista haittaa. Kynsien alle menneen lian voi aina putsata pois ja sotkuiset vaatteet voi aina pestä. Cornelia ei siis niinkään ole hihittelevä pikku tyttö jota on helppo huijata. Hän huolehtii itsestään ja ei anna muiden nousta niskanpäälle. Nainen siis pyrkii olemaan aina muutaman askeleen edellä asioissa.

Ulkonäkö:
Cornelia on 180cm pitkä. Hänellä on lapaluiden väliin ylettyvä valkoinen tukka joka on yleensä korkealla ponnarilla tai auki. Syvän mustat silmät porautuvat syvälle sieluusi. Hyvin vaalea ja heleä iho on virheetön. Mustia silmiä korostaa yleensä musta ja kimaltava luomiväri, rajauksia ja ripsiväliä unohtamatta. Valkoisista hiuksista huolimatta hänellä on vaaleanruskeat huolitellut kulmakarvat. Siroja kasvoja harvemmin korostaa muunlainen meikki.

Cornelia rakastaa korkokenkiä ja nahkatakkeja. Vaatekaapista löytyy mekkoja, mutta myös erilaisia farkkuja, paitoja ja takkeja. Nainen myös ratsastaa mielellään, joten vaatekaapista löytyy myös kuluneita tallille sopivia vaatteita. Huulillaan hän ei juuri käytä väriä, mutta jos käyttää ne ovat hyvin luonnollisia sillä hänella on luonnostaan muhkeat huulet, joita ei tarvitse korostaa huulipunalla. Lajistaan huolimatta naisella on hieman kissamaiset, kaarevat ja pitkät kynnet. Kynnet ovat todella terävät ja nainen onnistuu joskus jopa satuttamaan itseään. Kynsissä on aina verenpunainen tai musta kynsilakka. Cornelia näyttää aina kalpealta ja tummat vaatteet eivät edesauta asiaa ollenkaan. Hän pukeutuu myös väreihn, mutta ei niin usein. Nainen omistaa puoleensavetävät muodot ja litteän vatsan joita esittelee mielellään. Kapeita ja siroja sormia korostaa erilaiset sormukset ja naisen kaulassa roikkuu aina jonkinlainen kaulakoru. Sirossa ja muodokkaassa vartalossa on kuitenkin voimaa. Jopa ilman vampyyrin voimiaan, hän olisi kova vastus jopa monelle miehelle.

Ratsastaessa hänellä on aina mustat farkut ja pitkähihainen paita ellei ole lämmin sää. Silloin pitkähihaisen korvaa toppi tai t-paita. Sateella paidan päälle heitetään viitta mainen kaapu jossa on valtava huppu ja pitkät hihat. Kaavun helma on niin pitkä että se ylettyy hevosen takapuolen päälle. Asuun kuuluu myös naisten nahkahanskat jonkinlaisella koristelulla. Vaikka hienostuneella naisella onkin kauniita vaatteita kaapissaan, ei hän arkena pukeudu paljastaviin tai yli hienoihin vaatteisiin. Yleisessä arkipukeutumisessa hän suosii tavallisia farkkuja ja ja paitoja sekä huppareita. Jalassaan tuolla on joko varrelliset nahkasaappaat korolla tai tavalliset niken tai adidaksen lenkkarit. Talvisin asut ovat samoja mutta lämpimällä takilla tai viitalla ja talvi kengillä.

Taidot:
Tavallisten vampyyrin voimien lisäksi naisella on lumoavan kaunis ääni. Jos Cornelia oikein kovasti haluaa, hän voi päästä ihmisten pään sisälle joko puhumalla, laulamalla tai vaikka viheltämällä jotain kaunista sävelmää. Kyvyn onnistumiseksi, täytyy Cornelialla olla fyysinen kosketus uhriinsa. Tässä hän näyttää apunaan kynsiään joilla sivelee uhrinsa poskia ja niskaa tai vaikka haroo tuon hiuksia. Kyvyn heikkous on se, että se ei toimi naisiin ja vain vahvimmat miehet voivat vastustaa naisen kauniin heleää ääntä. Uhrin olo muuttuu rennoksi ja hänestä tuntuu että maailmassa ei ole muita ääniä kuin Cornelian. Tämän jälkeen uhrila on pakottava tarve miellyttää naista. Kyky on saman tyyppinen kuin seireeneillä. Cornelian kynsistä pääsee vain jos hän itse niin haluaa tai uhri on tarpeeksi voimakas puskemaan naisen ulos päästään ja mielestään. Kyky on fyysisesti raskas ja sitä on vaikea ylläpitää montaa päivää. Cornelia voi ylläpitää lumousta max kolme päivää ja hän ei voi tehdä sen kuin kahdesti päivässä. Kaiken lisäksi lumouksen alla ei voi olla kuin yksi ihminen kerrallaan.
Kaiken muun Corneliä hoitaa taitavasti miekkaa heiluttamalla tai jousella ampumalla. Ja jos oikein äärimmäisyyksiin mennään, hän syö vastustajansa.

Menneisyys:
Cornelia syntyi onnelliseen vampyyri perheeseen Roomaan 600-luvulla. Kaupungissa kuitenkin vainottiin noitia ja muita yliluonnollisia olentoja, joten nuoren tytön perheineen oli vaihdettava paikkaa. He lähtivät retkikunnan ja paavin lähettämien lähetyssaarnaajien kanssa kohti Englantia. Yksikerrallaan retkikunnan jäsenistä sairastui euroopassa riehuvaan isorokkoon ja nuoren tytön perheen kuolemattomuus alkoi tulla esille. Perhe katoili yllättäen, eikä syönyt muun retkikunnan kanssa. Rooman paavin alaiset surmasivat Cornelian perheen matkalla Englantiin ja vain nuori vampyyrin alku selvisi. Yksin ja huonon itsehillinnän kanssa nuori nainen selvisi Englantiin ja asettui sinne. Selvitäkseen Cornelian täytyi oppia hillitsemään janoaan, jotta voisi asettua aloilleen. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan aina kerta toisensa jälkeen hänet ajettiin uudelleen liikkeelle. Cornelia oppi huolehtimaan itsestään ja selviämään yksinään. Hän matkusti ympäri maailmaa ja koki sekä näki paljon erilaisia aikakausia sekä sotia. Lopulta hän päätyi Vechonostiin ja ei sieltä sen koommin ole yrittänyt lähteä pois.
Nyt vietettyään muutaman vuosisadan saarella, on nainen asettunut vihdoin aloilleen. Totta puhuen hän rakastaa saarta sillä kukaan ei tuomitse siitä minkä laiseksi on syntynyt.

Muuta: Cornelia asuu omassa kartanossaan, lähellä Pikku Lisetten majataloa. Majatalo on ratsastus matkan päässä. Kartano on näkyvällä paikalla ja nainen ei ole yrittänyt piilottaa sitä keneltäkään. Kahville vaan jos usklataa. Kivi kartanon pihassa on pieni talli jossa asuu Cornelian suuri Friisiläis ori Pluton. Pluton ei anna kenenkään muun koskea itseensä kuin Cornelian. Moni on yrittänyt ja epäonnistunut. Itse kartanoa taas suojelee naisen lemmikki tiikeri Nox. Suuri naaras tiikeri on kaikkien niiden kaveri, joiden kaveri Cornelia on.
(Nox--> Roomassa tarkoittaa yön jumalatarta.)
(Pluton--> Roomassa tarkoittaa kuolleiden jumalaa ja manalan valtiasta.)

//Musiikki kotisivut kohdassa ja toivottavasti ei puutu mitään ja kaikki on ok:) Kirjotain tota lyhyttä kuvausta varmaan puolipäivää ku ajatus ei kulkenuXD//

Vastaus:

Hei ja pahoittelut, että vastauksessa on ottanut aikaa. Satunnaisia kielioppivirheitä lukuun ottamatta kaikki vaikuttaa olevan kunnossa. Menneisyys voisi mieluusti olla hippusen pidempi, mutta se kertoo tärkeimmät asiat. Cornelia vaikuttaa siis hyvälle oikein hyvälle ensimmäiselle hahmolle!

Cornelian seireenimäinen kyky tosin hieman arveluttaa minua, sillä tuollainen voima ei ole tämän roolipelin vampyyreille ominainen taito. Mitäpä sanoisit, jos esimerkiksi vaihtaisit Cornelian puhdasverisestä vampyyristä vaikkapa vampyyrin ja noidan hybridiksi? Noidan sukujuurilla voisi helpolla selittää Cornelian uniikin voiman alkuperän :>

Joka tapauksessa menen lisäilemään Cornelian tiedot. Erittäin lämpimästi tervetuloa mukaan remmiin, toivottavasti tulet viihtymään :> Tule rohkeasti jutustelemaan muiden pelaajien kanssa ja etsimään seuraa hahmollesi chatin puolelle!

— Harley

Nimi: Aurinko

28.12.2017 18:16
Nimi: Lucy Piper

Laji: S-ihminen

Syntynyt: 22.7 1996

Sukupuoli: Nainen

Luonne: Lucy on itsevarma nuori nainen, joka ei ohikulkiessaan jätä ketään kylmäksi. Hän osaa olla ystävällinen mutta useimmiten hän käyttäytyy viileästi, miesseurassa jopa hyvinkin flirttailevasti, mikäli ulkonäöltään miellyttävä henkilö sattuu paikalle. Lucy ei yleensä ole pitkien suhteiden ystävä ja käyttäytyykin ystäviensä tavoin sen mukaisesti. Kuitenkin, jos hän sattuu rakastumaan johonkuhun on hän parisuhteessa yhtä hyvin mukana kuin vaikka koulun aineprojektissa aikoinaan - tarkoittaen siis sitä, että tämä nuori nainen on suhteessa rakkaansa kanssa, mutta kukaan ei voi luvata, etteikö hän olisi myös toisten kanssa.

Lucy ei anna kenenkään loukata itseään millään tavalla; jos joku haukkuu häntä, nainen haistattaa pitkät sille idiootti paralle ja näyttää keskisormea vielä perään - tai yksinkertaisesti kävelee vain ohi sen enempiä välittämättä. Hän on hyvinkin itsetietoinen. Hyvä itsetunto ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö yhtään mikään tuntuisi yhtään missään. Jopa Lucylla on omat, heikot hetkensä, hän ei vain näytä niitä kellekään. Hän on oppinut, että täytyy olla vahva, tuli mitä tuli. Menneisyytensä takia hän on millainen on - nainen, joka etsii ja hakee huomiota miehiltä, yrittää olla näille niin hyvä, tarpeet tyydyttävä nainen kuin voi olla. Tietenkin hän osaa pitää myös puolensa, mikäli tulee tilanne, jossa niin täytyy tehdä. Hän on ajoittain kipakka ja teräväkielinen, eikä hän jätä mitään sanomatta.

Ulkonäkö: Lucy on kaunis ja kapeakasvoinen nainen. Hänellä on brunetet hiukset, jotka paksuina ja hieman lainehtivina ulottuvat lapaluihin asti. Lucyn silmät ovat ruskeat. Hän on hoikka, 170cm pitkä ja yleensä viimeisen päälle meikattu. Joskus hänen ollessaan kotona meikkiä ei välltämättä niin paljoa ole jos on ollenkaan. Hän suosii kasvoillaan rajauksia, ripsiväriä sekä erityisesti huulipunaa, joka on yleensä kirkkaanpunaista. Nuoren naisen vaatekaappi sisältää monet farkut, revityt sekä täysin ehjät sellaiset, toppeja, huppareita ja ruskean sekä mustan nahkatakin muutaman muun takin lisäksi. Hän käyttää eniten farkkuja ja jotain niihin sopivaa paitaa tai hupparia - tai niiden yhdistelmää. Kenkinä on joko punaiset, varrettomat Converset tai talvisaikaan mustat, korkokenkien tapaiset nilkkurit. Hänellä on isot rinnat, joten ei pitäisi yllättää jos näkee hänen käyttävän liiankin paljastavaa paitaa. Juhliin pukeutuminen ei Lucylle ole ongelma, mikäli puhutaan vaatepuolesta; mekkoja ja korkokenkiä kyllä löytyy. Lucy pitää hyvää huolta ulkonäöstään ja käyttää jos minkälaisia kasvorasvoja ynnä muita, ja hänen kulmansa ovat aina huolellisesti ja siististi muotoiltu ja nypitty. Kulmat ovat ruskeat, kuten hiuksetkin. Hänen kynsiään voisi luulla tekokynsiksi niiden sileyden ja pituuden vuoksi mutta ne ovat ihan oikeat kynnet. Joskus niin tahtoessaan - aika useinkin - hän lakkaa ne kirkkaanpunaisella tai vaihtoehtoisesti yönsinisellä kynsilakalla. Mikäli hän ei ole tehnyt itselleen kampausta, ovat hänen hiuksensa auki tuulen mukana hulmuamassa. Kun Lucy hymyilee, hymy voi olla lempeä, huvittunut, kylmä tai flirttaileva, riippuu aina tilanteesta. Ensiksi mainittua tuskin kovinkaan usein näkee mutta niinä harvoina hetkinä kyllä... Hänellä on melko pitkät jalat kuin jollakulla mallikaunottarella, eikä hän epäröi muutenkaan käyttää vartalonmyötäisiä vaatteita. Nainen on urheilullinen, joten vatsa on litteä mutta vatsalihaksia ei näy - se on Lucyn mielestä enemmän miesten juttu, vatsalihasten esiin treenaus nimittäin. Hän on timmissä kunnossa useiden salikäyntien ja juoksulenkkien ansiosta.

Taidot: Hän on erittäin taitava piirtäjä ja tekeekin sitä usein, onhan hän myös taiteellinen persoona. Lucy kykenee hallitsemaan ihmisen mieltä. Jos hän haluaa jonkun tulevan luoksensa, tämä henkilö tekee niin ilman mitään aavistusta, mikä sen aiheutti. Hän vain päättää, että kappas, lähdenpä Lucyn luokse ja niin tapahtuukin. Yleensä Lucy ei vaivaudu kykyään käyttämään mutta tilanteen niin vaatiessa hän käyttää sitä. Hän on s-ihminen, eli voisi sanoa, että hän on normaali naisihminen kaikinpuolin, lukuun ottamatta edellä mainittua taitoa. Hän on harrastanut kamppailulajeja, kuten nyrkkeilyä, joten hallitsee itsepuolustuksen.

Menneisyys: Lucyn vanhemmat olivat kovia riitelemään ja käyttämään alkoholia. Toisinaan Lucy jätettiin yksin kotiin jopa päivää pidemmäksi aikaa isoveljensä kanssa. Onneksi tämä veli sentään oli paikalla, eikä hän koskaan jättänyt siskoaan yksin - lukuun ottamatta sitä aikaa, kun Lucy oli täyttänyt 14 vuotta ja veli alkanut olettaa hänen pärjäävän sillä välin, kun itse käy kaveriporukkansa kanssa viettämässä iltaa. Illanvietto oli sellaista, että alkoholia ja huumeita kulutettiin melko suuriakin määriä, ja veljen rönytessä kotiin joko tyystin ympäripäissään tai enemmän tai vähemmän jurrissa, Lucy joutui ottamaan vastuun hänestä, isoveljestään. Niinä kertoina, joina vanhemmatkin olivat kotona, tunnelma oli jollain tapaa kireä, jännitteet perheen välillä rätisivät kuin sähkö ilmassa. Niinäkin kertoina jossain näkyi vilaus puolillaan olevasta viinapullosta tai jääkaappikylmästä oluttölkistä. Veli kuoli melko nuorena päihteiden suurkulutuksen ja sekakäytön takia, minkä jälkeen vanhempien meno lähti aivan pois raiteiltaan. Heiltä ei herunut tyttärelleen lohdutusta saati muunkaanlaista huomiota, vaikka tämä olisi sitä tarvinnut surunsa keskellä. Silloin Lucy muuttui; hän hankkiutui hyvään asemaan kaveriporukassaan ja nykyään hän on se, jolta kysytään asioita. Hän alkoi käydä yhä enemmän kaikenlaisissa ystäviensä järjestämissä bileissä, joissa meno oli kovaa, ja vietti öitä enemmän tai vähemmän vieraiden miesten sängyssä. Lucy kovetti itsensä; hän ei enää halunnut olla se menneisyyden heikko tyttö, kahden alkoholistivanhemman tytär, joka huoneensa nurkassa itki itsensä uneen joka yö. Hän halusi olla vahva. Hänestä myös tuli vahva, eikä hän aio enää koskaan palata menneeseen. Lucy syntyi Vechnostin saarella.

Muuta: Lucy asuu talossa, jota hän on itse hieman kunnostanut. Se on niin modernisti sisustettu kuin vain saarella voi sisustaa, ja hallitsevat värit siellä ovat valkoinen ja musta.


Vastaus:

Pahoittelut, että olet joutunut odottamaan hahmohyväksyntää näinkin pitkään! Luonteessa, ehkä myös menneisyydessä, voisi kenties olla hitusen enemmän pituutta, mutta kaiken kaikkiaan tiedot ovat oikein hyvät, siispä menen lisäämään Lucyn. Erittäin lämpimästi tervetuloa teille molemmille! Kysele ihmeessä seuraa ja juonikuvioita hahmollesi, jotta pääset pelailemaan :>

— Harley

Nimi: Wompatti

03.12.2017 19:42
Ja vielä Jonin naama: http://u.kahvipaketti.com/u/95034265378.png

Vastaus:

Jees!

— Harley

Nimi: Wompatti

03.12.2017 11:54
Ei kaikista kaunein ja selvin konseptikuva:
http://u.kahvipaketti.com/u/19550270400.png

//kuvassa Black Widow ja Jon. Ihonväri ei täsmää, mutjoo :D Laitan vielä kuvan myöhemmin pojan kasvoista puhelimellani.

Vastaus:

Jees!

— Harley

Nimi: Wompatti

02.12.2017 16:59
Nimi: Johnny Laurent Orléans, Jon.
 
Syntynyt: 22.9.1992
 
Laji: Varjo-olento
 
Sukupuoli: Mies
 
Luonne:

And we all still die
But we're leaving high
And we all still die.

Jon on hyvin synkältä vaikuttava persoona. Hän ei paljoa puhu, erityisesti tuntemattomille. Hän on jopa hiukan karmiva tai pelottava hiljaisuuden ja mystisyyden vuoksi. Luonteeltaan Jon on viileä, eikä kauheasti välitä tunteista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että hän olisi ilkeä tai julma. Päinvastoin, miehenalku on ihan mukavaa seuraa, sitten kun on jutustellut hänen kanssaan tovin, ja on hänen luottamuksen arvoinen. Jos jutustelu tai tilanne käy ahdistavaksi, on Jonilla hassu taito vain kadota nopeasti. Tämä johtuu osikseen siitä, että hän on Varjo-olento ja kykenee sulautumaan varjoihin. Ja niin kauan kun hän on varjojen lähellä tai varjoissa, voi hän huoletta kadota paikalta. Vaikka hän onkin hiljainen, monia asia kiehtoo häntä. Uteliaana persoonana hän on myös erittäin varovainen ja kävisi salaisena agenttina tai vakoojana.
 
Jonin hiljaisuus johtuu pojan halusta olla mahdollisimman huomaamaton ja näkymätön. Hän ei ikinä ole ollut valokeilaan pyrkivää tyyppiä, enemmänkin varoo tuota paikkaa. Mies ei usein halua, että häntä aletaan puhuttelemaan, vaan usein yrittää vilkuilla ympärilleen ja katsoa, olisiko joku muu jolle henkilö olisi puhunut. Mutta jos saa Jonin pysymään aloillaan ja saa aloitettua keskustelun, joutuu varautumaan siihen, että sinä saatat olla se, joka puhuu enimmikseen. Tosin joskus, hyvin harvoin Jon antaa mennä ja osallistuu keskusteluun. Lämpenemiseen kestää aikaa, ja luottamus edes yhden keskustelun ajaksi saattaa olla haastavaa. Jon kestää suuria ihmismassoja, ja sen takia kykenee käymään kylillä ilman suuria ongelmia. Ongelmana on vain jos joku alkaa puhutella, muuten hänellä ei ole sosiaalisten tilanteiden kanssa ongelmia. Muutenkin kun liikkuu vain hämärän aikaan ja varjoissa, ei kovin moni välttämättä uskalla tulla puhumaan varjoissa liikkuvaan ja välillä katoilevalle hyypiölle.

Death doesn't discriminate me
between the sinners and the saints

Jon on hiljaisuuden lisäksi hyvin tunteeton ihminen. Itkevä lapsi, kerjäävä vanhus, apua tarvitseva nuorukainen, ei mitään reaktiota. Tai no, ei hän täysin sydämetön ole, joten saattaa hän auttaa hiukan, mutta hyvin viileällä tavalla. Harvoin katsoo ketään silmiin jos pitäisi auttaa, vaan tekee tarvittavan ripeästi ilman puhetta. Kylmä käyttäytyminen useimpiin ihmisiin johtaa hiukan ilkeisiin ja halveksuntaa täynnä oleviin katseisiin, mutta miksi ihmeessä Jonin pitäisi välittää?
Käsitteet ilo, suru, rakkaus, huumorintaju ovat lähes tuntemattomia käsitteitä. Kyllä miehenalku osaa surra, iloita rakastaa ja nauraa vitseille, mutta se on hyvin harvinaista. Hän on sulkeutunut omaan kuoreensa ja sen murtaminen saattaa olla vaikeaakin.
 
Ystäviä Jonilla on vain pari, jos edes sitäkään. Heihinkään ei pidetä yhteyttä, jollei vastapuoli tee aloitetta. Oikeastaan vain pimeys, varjoissa elävät olennot, kirjat ja kirjoittaminen sulkakynällä sekä rauha kiinnostavat häntä. Muu on kyseenalaistettu alusta alkaen ja tätä seikkaa on vaikea muuttaa. Se on Jonille hyvin tavallista, kyseenalaistaa kaikki mikä ei kiinnosta tai mikä ei ole tieteellä todistettua tai itse nähtyä.

I move in all directions
I don't need any protection
And this beast is interjecting

Vihollisia on puolestaan suuri määrä. Suurin osa kuitenkin täysin harmittomia, kantavat vain kaunaa tai ovat jo kukistettuja. Onhan niitä muutama verivihollinen, joiden kanssa on kokoaika ilmapiiri kireänä ja miekat vastakkain. Vaikka Jonin pinna on pitkä, ei kannata alkamaa haastamaan riitaa. Hän ei anna helpolla anteeksi ja asettaa riitaa haastaneen henkilön mustalle listalleen. Jos alkaa haastamaan riitaa varjon kanssa, kannattaa olla valmiina tappeluun. Mutta huonosti palavan pinnan takia poikaa on vaikea ärsyttää. Usein Jon pitää suunsa kiinni tai ärsyyntyessään pistää vastapuolelta jauhot pussiin ja saa muutamalla sanalla ärsyttäjän hiljaiseksi. Jon itse ei haasta riitaa, sillä pitää rauhallisemmasta ympäristöstä.
 
Uteliaana persoonana usea asia kiehtoo häntä. Pienistä olennoista ihmisiin ja universumiin. Hän on hyvin luova, mutta hylkää kaikki ajatukset jotka eivät käy järkeen. Jokin häntä ja pää pitää nyt ajatuksissa ja pohdiskeluissa olla. Jonilla on erikoinen tapa tutkia. Hän liikkuu hiljalleen ja tarkkailee joskus jopa päiviä yhtä pientä yksityiskohtaa tai asiaa. Huvittavaa kyllä, ottaen huomioon Jonin arkuuden puhumisen suhteen, tykkää nuori varjo vakoilla ihmisiä. Harvoin häntä saa kiinni itse teosta ja jos saa, niin häntä on vaikea saada myöntämään mitään, erinomaisen valehtelutaitonsa takia.
 
Johny on rohkea ja urhea mies, eikä pelkää tosipaikan tullessa. Tokihan on niitä pari pelkoa, muutenhan hän olisi tyhmänrohkea. Ei Jon ole kuitenkaan niin typerä että hyppäisi kerrostalon katolta alas pelkkä lakana apunaan. Ei, hän on uhrautuvainen sekä peloton vain oikeissa tilanteissa. Taistelussa on turha jänistää, sen hän on oppinut nuoresta pitäen.
 
Ulkonäkö:
Jon on lihaksikas, mutta myös solakka nuorimies, jolta ei kuntoa puutu. Hänellä on pituutta suunnilleen 186 senttiä, eli suhteellisen normaalin pituinen. Pituus jakautuu tasaisesti jalkojen ja muun vartalon mittasuhteisiin. Itse asiassa ruumiinrakenteeltaan miehenalku on hyvin normaalin näköinen ja kokoinen. Lihakset ovat tasaiset jokaisessa raajassa ja vastassa. Ne eivät kuitenkaan luo vaikutusta, että Jon olisi steroideja nauttinut härkä. Illuusio komeasta miehestä alkaa kuitenkin hiljakseen rikkoutua kun tarkastelee Johnnya tarkemmin. Miehen iho on rusehtavaa ja siihen sekoittuu hiukan oliivinruskeaa. Arpia on useita, suurin osa näyttää miekasta tai kynsistä tulleilta. Varjo-olennon lihaksista oikeaa kättä kiertää muutaman kukan sisältävä piikikäs ruusuköynnöstatuointi, joka alkaa hehkua himmeästi voimakkaan tunteen vallatessa Jonin. Tatuointi alkaa olkapäästä ja takaapäin hiukan aikaisemmin lapaluusta säikeinä, joista varsi hiljakseen muodostuu. Toinen pää loppuu kaventuen ja kietoutuen sulavasti miehen ranteen ympärille ja yksi kärkeä kohti kaventuva säde loppuu juuri vähän ennen keskisormen alkua. Muita tatuointeja miehellä ei olekaan.
 
Miehen pää on tietyllä tavalla kulmikas ja poskipäät erottuvat hyvin. Hänen silmät ovat normaalia hiukan suuremmat ja erittäin kummalliset. Muodoltaan aivan tavalliset, hiukan persoonalliset, niin kuin kuuluu olla, mutta väritys on poikkeava. Iirikset ovat tumman violetit ja mustuaisia kiertää keltaiset ympyränmuotoiset juovat. Johnyn nenä on hiukan kyömy ja suu melkein kuin viilto, ohkaisilla huulilla varustettuna. Huulet ovat lähes ihon väriset, joten niitä on kaukaa katsottuna lähes mahdoton huomata. Miehen vasemmassa poskessa on kolme tasaisin välein olevaa eripituista arpea. Jonyn hiukset ovat jokseenkin pitkät, juuri riittävät yltämään kaulan alkuun. Hiukset ovat hiukan kiharat ja väriltään hyvin tummanruskeat, melkein mustat. Hiukset ovat usein tiellä, joten Jon pitää niitä aina poninhännällä. Miehen kulmakarvat ovat särmikkään kulman omaavat ja hiusten väriset. Vasemmassa kulmakarvassa on kaksi naarmua, joista kulmakarva katkeaa.
 
Vaatetus nuorella miehellä on erittäin tummaa ja siistiä. Hänestä tulee usein mieleen sotilas, sillä siltä hän usein näyttääkin. Useimmiten Jonylla näkee päällä lyhythihaisen paidan, väriltään usein harmaa, vihreä, vaalea tai musta. Housut ovat ihonmyötäiset, mutteivät täysin tiukat ja kiinni ihossa. Väriä housuillakin on vähän ja rajatusti. Housut ovat usein ruskeat, vaaleamman beiget tai täysin mustat. Vihreitä housuja hänellä on vain kahdet, nekin maastokuvioidut. Myös yhdet valkoisetkin löytyy, enemmän ihonmyötäiset ja pillifarkkumaiset. Jalassa Johnylla on lähes aina polviin ylettyvät ratsastussaappaita kovasti muistuttavat kengät. Ainut ero on vain se, että niissä on huomattavasti helpompi juosta ja kävellä. Sekä ne ovat hyvin kestävää materiaalia ja saappaat on terästetty erikoisella, hyvin kevyellä metallilla joka joustaa mutta suojaa.
 
Jos hän käyttää takkia, on se tummanharmaa, pitkä, melkin polviin yltävä kaulustakki, tai musta nahkatakki. Vaihtoehtoina ovat myös musta hupullinen kaapu - jota Jon käyttää oikeastaan vain öisin tai varjoissa kulkiessaan- Tai sotilastakki maastokuvioinnilla. Hän käyttää myös mustia nahkakäsineitä. Lyhytvartisia sellaisia. Jossakin vaatekaapin syvyyksissä on myös Ranskan värejä edustava sotilastakki, vaikkei mitään sotaa olekaan sotinut, mutta käyttää sitä mahdollisesti kylillä.
Yleisin yhdistelmä jota nuori kuitenkin käyttää on saappaat, tummat housut, nahkatakki tai kaapu, asuun sopiva paita ja nahkakäsineet. Hänet saattaa myös nähdä sotilastakissa, saappaissa ja valkeissa housuissa.
 
Taidot:
Varjo-olentona Jon kykenee tietenkin sulautumaan varjoihin sekä tuntemaan näissä kulkevat olennot ja varjojen liikkeet. Omana erikoisuutena Jon on kuitenkin oppinut hallitsemaan varjoja. Joskus, jos hän keskittyy, kykenee hän muuttamaan varjojen liikkeitä sekä lisäämään varjojen määrää ja käyttämään tätä puolustuksessa, sillä se hämää loistavasti. Se on kuitenkin energiaa vievää, eikä Jon käytä taitoa melkein milloinkaan.
 
Jon on taitava miekkojen sekä tikarien ja veitsien käyttäjä. Myös ampuminen käsiaseella onnistuu hyvin. Jon osaa myös ratsastaa ja omistaa Black Widow nimisen lähes kuolemattoman hevosen. Jonilla on myös suuri korppi, joka roikkuu usein hänen mukanaan. Johnny kykenee jotenkuten kommunikoimaan varjoissa elävien olentojen ja eläinten kanssa.

Jon puhuu sujuvasti niin englantia, ranskaa kuin espaniaakin. Joskus, kun hän on yksin, soittaa hän viulua, useimmiten hyvin surullisilla sävelillä.
 
 
Menneisyys:
Vuonna 1992 syyspäivän tasauksena Varjomaailman etäisessä kolkassa syntyi kauniille naiselle lapsi. Naisen nimi oli Becca. Lapsi oli terve ja komea, mutta tuore äiti vihasi lastansa syntymästä asti. Jonyn isä oli eronnut puoli vuotta ennen lapsensa syntymäänsä vaimostaan, sillä ei ollut tykännyt ideasta, että hänelle tulisi lapsi. Beccakaan ei ollut tyytyväinen ja päätti hylätä vielä nimettömän lapsensa. Beccalla ei ollut ystäviä jotka olisivat ottaneet lapsen, joten nainen päätti jättää lapsensa jonnekin ihmisten ulottuville. Lopulta Becca päätti jäätävänsä lapsen Ranskaan, erääseen orpokotiin. Niinpä seuraavana iltana äiti matkusti lapsi mukanaan Ranskaan, eikä aikaakaan kun lapsi oli hylätty kauhean ja ankean orpokodin eteen.
 
Seuraavana aamuna, noin kello kuuden aikoihin orpokodin johtaja kävi tavallisella rutiininomaisella postinhaku reissullaan, oli hän lähellä kompastua portailla kyhjöttävään ja peitossa nukkuvaan lapseen. Kummastuneena vanha rouva otti lapsen mukaansa sisälle. Mukana ei ollut lappua, joten ei lasta voitu palauttaakaan. Hassua kyllä pieni lapsi ei itkenyt kertaakaan tämän elämänsä ensihetkinä. Hylätty lapsi sai nimekseen Johnny Laurent Orléans. Orpokodin perustaja oli ollut ystävällinen vanha herra Orléans, joten mikä sen parempi sukunimi.
 
Viikot ja kuukaudet vierivät ja hiljakseen uusi lapsi kasvoi. Ensimmäiset pari vuotta orpokodissa meni ihan hyvin, kun kukaan ei vielä välittänyt, eikä kohta seitsemän vuotta täyttävä lapsi näyttänyt mitään erikoisia voimia. Vaikka normaalisti Varjot olivat täysin tietoisia voimistaan heti syntymästä lähtien, Jon ei ollut.. Hiljainen lapsi muiden joukossa oli tuossa orpokodissa kummallinen ilmestys. Ehkei orpokodin olosuhteet olleet parhaita, eikä tekemistä ollut paljoa, mutta erikoista kyllä, kaikki muut lapset tuntuivat olevan kaikki ADHD- potilaita. Kun ensimmäinen orpo alkoi kiusaamaan nuorta poikaa hiljaisuudesta, muut ryhtyivät leikkiin. Ja tämä vain pahensi tilannetta. Jonista tuli entistä hiljaisempi, eikä yksikään orpokodin työväestä tuntunut huomaavaan mitään.
 
Kun Jon oli 9, eräänä kevätpäivänä, huhtikuussa, saapui orpokotiin yllätysvieras. Eräs ihminen luennoimaan armeijasta ja Ranskan käymistä sodista. Lähes jokainen orpokodin poika, ja muutama tyttö oli innostuneita. Kun kello tuli neljä, aloitti mies luennoimisensa. Tietysti suurin osa pojista varmasti odotti tarinoita verenvuodatuksesta ja ihmeellisistä aseista. Kyllähän niistäkin puhuttiin, mutta vain sivuaiheena. Jonin mieluinen aihe tuli esiin, yhteishengen pitäminen ja sotilaallinen rohkeus. Erityisesti se toinen seikka jäi mieleen. Kun luento loppui tunnin kuluttua, inspiroituneena kuulemastaan hän painui jaettuun huoneeseen miettimään kuultuja asioita. Aihe oli ollut mielenkiintoinen, ja jos hän ei olisi ollut raukka ja lihakseton orpo, olisi hän halunnut käydä armeijan isona. Kun ilta tuli, Johny meni nukkumaan mielellään. Kenties hän näkisi unia itsestään sotilaana puolustamassa Ranskan maata, ilman ärsyttäviä kiusaajia. Hän olisi taitava aseiden käyttäjä sekä uskollinen ja rohkea...
 
Eräänä Halloweenina, vuonna 2002, kun Jon oli juuri vähän aikaa sitten täyttänyt 12 vuotta, tapahtui asia, joka mullisti koko hänen elämän. Muut juhlivat köyhillä varustuksilla salissa juhlaa, kun Jon puolestaan kyhjötti hiljaa varjoisassa nurkkauksessa avoimen oven takana. Poikaa ei huvittanut juhlia, sitä paitsi salissa oli kauhean valoisaa. Tuohon aikaan Jon oli alkanut inhoamaan liian valoisia paikkoja, se tuotti hänelle huonon olon. Komeron, jossa nuori kyhjötteli, kulki ohi sillä hetkellä muutama orpokodin orpolapsi. Valitettavasti he huomasivat Jonin istuvan komeron nurkassa ja kävivät heti kimppuun. He aloittivat vetämällä raa'asti paidasta repimillä Jonin ulos komerosta. Sitten alkoi pilkka ja töniminen. Jon ei uskaltanut puolustautunut kolmea häntä vanhempaa vastaan ja pysyi vain hiljaa ja otti tönimiset vastaan. Häntä ei itkettänyt, vaikka yhä kovakouraisemmat tönimiset ja lyönnit sattuivatkin. Jon ei osannut itkeä, ei silloin eikä nykyään.
"Säälittävä Joni-poika oli taas itkemässä kaapissa, etkö ollutkin", yksi pojista naurahti pilkallisesti ja muut yhtyivät pilkkaan. Silloin joku sai idean kaataa pojan maahan, jotta muut saisivat potkia häntä. Maa oli kova ja kengät samoin. Yskien maassa ja muiden nauraessa pojan katse osui pienen matkan päässä osuvaan varjoon. Jokin tuossa tummassa läntissä veti Jonia puoleensa ja epätoivoisesti ja kuin ihmeen kautta poika sai jalkansa alle ja syöksyi hiukan typerän näköisenä kohti varjoa. Muiden tullessa perässä orpo varjo sulki silmänsä ja toivoi parasta.

Are you, are you
Coming to the tree
Where I told you to run
So we'd both be free?

Iskeytymistä maahan ei tullut. Tai no, tuli, mutta se oli niin kevyt kosketus. Jon uskalsi avata silmänsä ja huomasi kiusaajien hämmentyneet ja pelokkaat katseet.
"Magia! Noituutta! Se katosi kuin tuhka tuuleen! Häivytään!" kiusaajista yksi huusi hätääntyneenä ja niin lapsikatras katosi takaisin saliin. Huokaisten helpotuksesta nuori Jon sulki silmänsä ja antoi itsensä tuudittautua uneen. Hän ei todellakaan tiennyt mitä oli tapahtunut, mutta kaikki tuntui nyt paremmalta.
 
Avatessaan silmänsä nuori tiesi heti ettei enää ollutkaan orpokodissa, vaan jossakin metsässä. Ympärillä oli rauhallista, eikä kukaan ollut häiritsemässä. Jon oli saapunut tiedostamatta Vechnostiin.
 
Ensimmäiset päivät uudessa paikassa kului tutkiessa saaren ympäristöä. Hän majoittui joksikin aikaa yhteen majataloon, jossa sai viettää rauhassa aikaa. Mutta paikka jossa hän oli ei ollut tavallinen. Ihmisiä ei ollut, vain erilaisia suojaa tarvitsevia olentoja. Nuo sanat hän oli kuullut monesti majatalon omistajalta, mukavalta naiselta.
 
Muutaman vuoden kuluttua Jon löysi oman paikan Susimetsästä, ja rakensi sinne talonsa. Vechnostissa asuessaan hän oppi hallitsemaan omia kykyjänsä paremmin ja alkoi harrastaa miekkailua ja tarkkuusammuntaa pistooleilla ja revorlvereillä.
 
Muuta:
Jon asuu Susimetsässä kaksikerroksisessa mökissään. Tosin ylin kerros on lähemmäs yksiön kokoluokkaa, alempi sitten jo huomattavasti isompi. Taloa ympäröi hyväkuntoinen kuusiaita, joka rajaa laajan piha-alueen ja estää kutsumattomia vieraita tulemasta käymään omin luvin. Takapihalla on laaja katos, jonka alla voi ottaa rennosti saamatta auringonpistosta ja vaikka tehdä ruokaa. Takapihalla on suuri tammi, joka on hassu näky keskellä havukkoa. Tammessa on hänen korppinsa epävirallinen asunto. Tammen vasemmalla puolella, noin kymmenen metrin päästä runkoa on hevostalli. Talli on siisti ja sisältää kolme karsinaa, joista kaksi on tyhjiä. Lähimpänä käytävän toista päätä, toisten ovien vieressä asuu Black Widow, kaunis musta lämminveritamma. Loput karsinat ovat vieraskarsinoita. Tallista johtaa aidattu noin viisitoista metriä pitkä tie laitumelle. Laidun on huolellisesti suojattu, sillä se on kuusiaidan ulkopuolella.
 
Jon tykkää paikasta missä asuu, sekä Vechnostista. Tarpeeksi rauhaa ja omaa tilaa.

//Buahah, toivottavasti ei häiritse, että loin jo toisen hahmon xD Inspiä on aivan liikaa. Mutta joo, kuvat tulevat perässä :) Toivottavasti ei löydy kauheasti virheitä tai puutoksia.

Vastaus:

Ei todellakaan haittaa, että loit jo toisen hahmon, mahtavaa jos peli inspiroi! Bongasin muutamia kirjoitusvirheitä, mutta ei mitään vakavaa. Mielellään lukisin hitusen lisää Jonin lemmikeistä (esim. onko korpilla nimi?), mutta tällaiset lisäinfot eivät tietenkään ole välttämättömyyksiä. Yleisesti ottaen kaikki vaikuttaa olevan reilassa ja Jon on mielenkiintoinen hahmo, käyn siis lisäämässä tiedot! :>

— Harley

Nimi: Frosty

15.10.2017 22:47
Hahmoille kuvia! :D

Coal: http://aijaa.com/97u5WP
Annawon: http://aijaa.com/05Gloe
Riptide: http://tinypic.com/view.php?pic=j6hqvc&amp;s=9#.WSXXUYZOTqA

Kiitos ja hei ^^

Vastaus:

Riptiden kuvan linkki ei toimi :( Muut lisäilty!

Nimi: Gaapriel

28.09.2017 20:21
Tuli vielä kysymys mieleen niin aattelin kysyä. Eikös kuvan saa kopioida netistä jos se on lupa kuvan kopioimiseen. Esim pixabaysta saa kopioida kuvia?

Vastaus:

Valitettavasti ei, koska esimerkiksi juuri pixabayhin, flickriin ja muihin vastaaviin kuvapalveluihin, joista kuvia saa kopioida, voi kuka tahansa lähettää kuvia, jotka on voitu ottaa mistä tahansa eli jälleen kuvien alkuperäiset tekijänoikeudet kärsivät. Jos saat luvat suoraan kuvan tekijältä, niin siinä tapauksessa kyllä :)

Nimi: Gaapriel

26.09.2017 20:12
Juu kiitos:) kirjottelen lomakkeen varmaan viikonloppuna!

Vastaus:

Jees ihanaa! :)

Nimi: Gaapriel

16.09.2017 13:06
Heippa hei:) Liittyminen olis täs mielessä ja samalla kysyn saanko tehdä ahneuden synnin?

Vastaus:

Moikka moi, ihanaa että liittyminen kiinnostaa! Syntiä et kuitenkaan valitettavasti voi ihan ensimmäiseksi hahmoksi luoda. Suosittelen aloittamaan jollain helpolla, yleisemmällä lajilla, jotta pääset vaivattomasti mukaan pelin maailmaan :)

Nimi: Amé

16.09.2017 01:00
Nimi: Lady Elisabeth Louisa Mary Clark
Kutsumanimi: Lady Elisabeth, tutuille Lizzie
Laji: S-ihminen
Syntynyt: 07.01.1997
Sukupuoli: Nainen

Same bed but it feels just a little bit bigger now
Our song on the radio but it don't sound the same

Luonne: Elisabethistä huokuu sellainen, että nainen on todella kasvatettu hyvin. Elisabeth on hillitty, eikä tämä tee ikinä mitä harkitsematonta. Jo pelkkä tämän puhe on hyvin rauhallista, ja tämän argumentointi on hyvin korostettua. Nainen on kaikille asiallinen, muttei juurikaan anna itsestään mitään ulos. Joitakin se häiritsee, mutta se on se, miksi Elisabeth on kasvatettu. Nainen on hyvin ulospäin suuntautunut, joka näkyy jokseenkin Elisabethin käytöksessä. Brittinainen rakastaa nauramista, ja yleensä oikeastaan nainen hymyileekin, vaikka se onkin jäykkä hovihymy. Nainen on hyvin älykäs, oikeastaan tätä voisi kutsua jopa lapsineroksi. Elisabeth rakastaa kaikkea politiikkaan liittyvää, ja osallistuu poliittisiin asioihin mielellään.

Nainen haluaa aina suojella heikompia, ja pitää sitä rikkautena, että maailma on monimuotoinen. Jotkut kutsuvat Elisabethiä jopa uudeksi Dianaksi. Nainen ei juurikaan suosi väkivaltaa, ja yrittääkin vakuuttaa aina kaiken puheella. Tästä voisi siis hyvinkin päätellä ettei Elisabeth halua riitaa. Tämä pitää hyvinkin pitkälle paikkansa. Elisabeth ei halua missään nimessä haastaa riitaa, vaan haluaa elää sovussa ja rauhassa muiden kanssa. Elisabeth on kuitenkin elänyt hovissa, jossa nainen ei saanut päättää juurikaan mistään. Se on jättänyt jälkensä naiseen. Tämä varoo tarkasti mitä sanoo, eikä uskalla miesten läsnäollessa kertoa omia mielipiteitään hirveän hanakasti. Elisabeth on kriisitilanteissa parhaimmillaan, ja osaa toimia hyvin paineen alla. Tietenkin nainen pelkää mokaamista, muttei kuitenkaan niin paljon ettei uskaltaisi tehdä jotain.

Jos Elisabeth päättää tehdä jotain, nainen myös tekee sen. Tätä voisi kutsua jääräpäisyydeksi. Nainen ei halua jättää mitään asioita kesken, varsinkaan sellaisia jotka voivat vaikuttaa muiden elämään paljon. Feministininen puoli tulee Elisabethissä usein esille, ja nainen puolustaa naisia kaikessa mahdollisessa. Nainen kuitenkin haluaa noudattaa parhaansa mukaan etikettiä, joka sitten taas näkyy vahvasti kaikessa muussa. Mutta naisessa elää aina pieni kapinasielu, joka vain odottaa syttymistään. Manipulointia Elisabeth ei siedä ollenkaan, eikä oikeastaan ole ollenkaan manipuloitavissa, sillä nainen kyllä tajuaa milloin joku vain haluaa käyttää häntä hyväkseen, ja silloin manipuloijalle tulee olemaan kyyti kylmää. Nimittäin Elisabethia ei todellakaan kannata suututtaa.

Elisabeth vihaa valehtelua, ja jos naisen luottamuksen rikkoo, ei sitä saa ihan hevillä takaisin. Nainen ei siedä minkäänlaisia valheita, ei edes sellaisia, jotka auttaisivat jotain muita. Nainen pitää juonittelua erittäin tyhmänä, sillä siitä jäisi kuitenkin kiinni. Kuitenkin, vaikka Elisabethille valehtelisi, nainen ei näyttäisi sitä suoraan. Tämä pätee muussakin suuttumisessa. Elisabeth teeskentelee että kaikki on hyvin, ja saattaa vain iskeä totuuden päin naamaa. Tämä on naisen tavallaan oma kosto. Yleensä nainen vain yrittää hiljalleen luoda luottamusta takaisin, kunhan on saanut syyn valehtelulle. Jos ei ole, nainen ei ole valmis myöskään antamaan anteeksi millään tasolla.

Kuten aiemmin sanottu, nainen on hyvin fiksu. Kymmentä kieltä sujuvasti puhuva Elisabeth on älyllisesti todella siunattu. Nainen osaa ratkaista niin käytännön pulmia kuin oikeasti vaikeita pulmia. Jo koulussa loistanut nainen on fyysikon ja kemistin kaltainen, sillä Elisabeth rakastaa kemiaa, ja yrittääkin etsiä uusia alkuaineita. Naisen keskiarvo koulussa oli erinomainen, eikä tällä ollut oikeastaan mitään missä parantaa. Tätä älykkyyttä Elisabeth on tarkasti vaalinut, ja yrittänyt säilyttää sellaisena mitä on. Älykkyys on tullut onneksi muillekin ilmi, sillä Elisabeth sai hovissaan vaikeita asioita ratkottaviksi.

Etiketti on aina ollut naiselle hyvin tärkeä, ja tämä noudattaakin sitä aina. Missään tilanteissa Elisabeth ei suostu rikkomaan sitä. Vaikka teitittely kuullostaakin oudolta, nainen ei halua todellakaan lopettaa sitä. Se saisi Elisabethin tuntemaan olonsa luovuttajaksi, siihen nainen on opetettu. Etiketti on kuin pakonomainen reaktio kaikkeen, eikä sitä vain voi lopettaa. Elisabeth on hyväkäytöksinen juuri sen takia, joten on siinäkin myös hyviä puolia. Nainen on välillä vähän jopa liiankin kohtelias, jos sitä voi olla, sillä tämän kohteliaisuudet kuullostavat sarkastisilta vaikka nainen tarkoittaisi niitä ihan todella.

When our friends talk about you, all it does is just tear me down
'Cause my heart breaks a little when I hear your name

Ulkonäkö: Lady Elisabeth on hyvin kaunis, langanlaiha nainen. Hänellä on hyvin muodoton keho, ja yleensä tämän päällä onkin jonkin sortin korsetti. Naisella on pituutta kehossaan reilut 170 cm, ja painoa reilusti alle 50 kilogrammaa. Tästä voi päätellä miten laiha oikeasti Elisabeth on. Silti, tämä näyttää todella terveeltä ja hyvältä, mikä on käytännössä ihme. Naisella on valtavan pitkät, ja ohuet sääret. Elisabethilla on kapeahkot jalat, sekä todella ohuet kädet. Naisen sormet ovat todella ohuet, mutta niissä on hyvin huolitellut kynnet. Elisabethin sormet ovat kuin ilmetyt soittamaan pianoa, mikä näkyy oikeastaan hyvin pitkälle. Nainen on hyvin sopusuhtainen, eikä missään ole yhtään mitään ylimääräistä. Elisabethin kasvot ovat suorastaan kauniit, vähintään sievät. Nainen on normaalin näköinen, mutta silti jotenkin erityisen näköinen.

Elisabethilla on valtavan suuret, ruskeat silmät. Iirikset ovat suuret, ja saavat naisen silmät näyttämään todella kauniilta, kuin kaivoilta johon voisi hukkua. Muutenkin naisen silmistä pystyy lukemaan paljon tämän tunteita. Ne toimivat ikäänkuin sielun peilinä. Elisabethin iiriksissä on häivähdys kultaista sävähdystä, mikä saa naisen katseen näyttämään lempeämmältä ja ystävällisemmältä mitä se oikeasti on. Silmien yläpuolella on tuuhea rivi mustia ripsiä, ja koska Elisabeth rakastaa luonnollisuutta, ei tämä niihin ikinä mitään laita. Naisella on täyteläiset huulet, jotka suorastaan hehkuvat luonnollisuutta. Elisabethin kulmakarvat ovat hyvin nypityt, ja hyvin siistit. Ne ovat myöskin väriltään tummanruskeat, niin kuin naisen hiuksetkin. Hiukset ovat paksut, ja niissä on muutamia luonnon kiharoita. Koska Elisabethin hiuksia piti saada hovissa erilaisiin kampauksiin, ylettyvät hiukset melkein alaselkään asti. Ne ovat huolellisesti leikattu, ja niistä näkyy että hiuksia on hoidettu huolellisesti. Hiuksissa on muutamia tummempia kohtia, jotka ovat värjäytyneet auringossa. Naisen poskipäillä on muutenkin auringosta tulleita pisamia, joka tuo Elisabethin ulkonäköön hiukan lapsenomaisuutta.

Elisabeth pukeutuu Victorian aikaisiin pukuihin. Tästä tulee tämän korsetit, joita nainen käyttää aina. Korsettien päällä on aina valkoinen alusmekko, joka on Elisabethille todella tärkeä. Nainen ei oikeastaan lähde minnekään ilman sitä. Elisabeth ei halua näyttää liian säädyttömältä, eikä sen takia halua näyttää omia muotojaan, muita kuin tiimalasivartaloaan, joka naisella todellakin on. Alusmekon päällä on päällimekko, jonka värivalikoima vaihtelee suuresti niin sen mukaan mikä sää on, ja millä tuulella Elisabeth on. Päälimekko on yleensä todella yksinkertainen, eikä Elisabeth jaksa kuluttaa aikaa omaan ulkonäköönsä sen enempää. Jos naisella ei ole tämän rakkaita mekkojaan päällä, on tällä yksinkertainen housupuku. Niissä on leveät lahkeet, joka korostaa tämän vyötärölinjaa. Naisella on jalassaan yleensä mustat korkokengät tai jotkut muut vastaavat jotka sopivat asuun parhaiten. Jakkupuvut ja muut hillityt vaatteet ovat suosittuja, jos Elisabeth haluaa näyttää asialliselta.

Asusteet ovat taas Elisabethille tapa näyttää hiukan kapinahenkeä. Nainen kantaa mukanaan aina joko kevyttä aurinkovarjoa, tai sitten käsilaukkua. Käsilaukut ovat yleensä aina todella yksinkertaisia, mutta varjot taas jotain aivan muuta. Ne ovat koristeellisia, niihin on kirjoiltu erilaisia tekstejä. Tekstit ovat yleensä ranskaa, ja niissä lukee erilaisia kapinalauseita. Nainen rakastaa oman mielipiteensä näyttämistä asusteiden kautta. Toinen Elisabethin salainen kapina-asuste on valtava punainen nauha, jonka tämä kietoo vyöksi. Nainen tarkoittaa sillä vähän samaa kuin Lucia-neito. Elisabeth käyttää kuitenkin mielummin aurinkovarjoa kuin vyötä, sillä vyö on liian helposti arvattava, ja muutenkin punainen väri ei sovi järin hyvin naisen värimaailmaan ja vaatteisiin. Valkoiset vaatteet ovat melkein ainoita joiden kanssa nainen sitä käyttää.

Naisen hiukset ovat yleensä koristeellisilla kampauksilla. Niihin on kulutettu paljon aikaa, ja sen kyllä näkee. Yleisin kampaus mitä Elisabethilla on, on kalanruotoletti. Se ulottuu hyvin sidottuna lapaluiden alle, ja se on Elisabethin kannalta käytännöllisin. Nainen suosii myös erilaisia nutturoita, etenkin löysiä, joista valuu hiuskiehkuroita silmille. Hiuksiin nainen solmii yleensä kukkia ja koruja, joskus jopa lehtiä, mikäli vain niitä on saatavilla. Tällä on aina päässään kruunumainen koru, joka on kiedottu otsalle. Siinä on pieni, mutta hyvin kaunis timantti. Muuten koru on hyvin yksinkertainen, vain hopeinen koru. Mutta se on silti aina Elisabethilla.

Take you to every party
'Cause all you wanted to do was dance
Now my baby's dancing
But she's dancing with another man

Taidot: Elisabeth on s-ihminen, ja tämän taitona on tunteiden lukeminen. Eli kun nainen katsoo toisen ihmisen silmiin, tämä näkee lähes automaattisesti mitä toinen tuntee. Sen lisäksi, nainen tuntee muiden tunteet todella vahvasti. Eli jos joku toinen tuntee surua, Elisabethkin alkaa helposti surra jotain todella vahvasti. Silmiin katsominen on kuitenkin näistä kahdesta se vahvempi osapuoli. Peruskunnoltaan Elisabeth on ihan hyvä, onhan tämä todella hyvässä kunnossa. Naisella on hyvä kestävyys, mutta missään pikajuoksussa tämä ei ole hyvä. Taisteluissa Elisabeth on auttamatta häviöillä. Nainen ei vaan pysty edes satuttamaan muita, saati sitten taistelemaan. Aseita nainen osaa käyttää, mutta tähtäys ei nyt ole mitenkään paras. Jos naisen pitäisi juosta 20 km, nainen tekisi sen ihan helposti. Eli muuten juokseminen on Elisabethille hyvin mieluista, yksi ratsastuksen lisäksi tärkeimmistä harrastuksista. Nainen ratsastaa lähes EM- tasolla. Eli tämä siis todella osaa ratsastaa erilaisilla hevosilla ja poneilla.

Menneisyys: Elisabeth syntyi Walesin hoviin Lady Catherinelle ja Herttua Charlesille. Elisabethille suotiin yksi pikkusisko, Victoria, ja sisaruksilla oli kokonaiset kaksi vuotta ikäeroa. Jo alusta alkaen Catherine koulutti tyttäriään etiketin mukaisiksi, sillä tiesi että Elisabethistä tai Victoriasta tulisi jossain vaiheessa Walesin hallitsija. Catherine palkkasi tyttöjen ohjaajaksi tiukan Lise-Loten, joka määräsi tytöille erilaisia harjoitteita, niin että loppujen lopuksi 6- ja 4 vuotiaille tytöille ei jäänyt ollenkaan aikaa esimerkiksi leikkiä. Tämä vaikutti hyvin paljon Elisabethin käyttäytymiseen, ja tästä tuli jo hyvin nuorena todella aikuismainen.
Lise-Lotte alkoi vaikuttamaan yhä enemmän ja enemmän tyttöjen elämään, Catherinen sairastuttua vakavasti. Tämä muokkasi yhä enemmän Elisabethin elämää.

Lise-Lotte opetti Elisabethiä soittamaan pianoa, ja siitä tulikin Elisabethille rakas harrastus. Charles oli aina Elisabethille todella läheinen, ja tämä halusi tarjota tytölle mahdollisuuden olla jotain mitä muut tytöt eivät saaneet tehdä hovissa. Niin mies vei Elisabethin ratsastamaan. Istuttuaan ensimmäisen kerran hevosen satulaan, tyttö tiesi että ratsastus oli se hänen juttunsa. Jo 10 vuotiaana Elisabethille ostettiin ensimmäinen oma Connemaran poni Kirma, joka on vieläkin Elisabethillä, tosin vain eläkehevosena. Mutta Kirma opetti Elisabethille alkeita, ja kyllä tyttö kisasi Kirmalla muutamissa kilpailuissa, huonolla menestyksellä kuitenkin.

13-vuotiaana Lise-Lotte alkoi odottamaan esikoistaan. Elisabeth pääsi kunnolla tutustumaan opettajaansa, ja sai selville että Lise-Lotella ja Charlesilla oli ollut suhde, ja lapsi jota Lise-Lotte odotti oli hänen sisarpuolensa. Tieto sai Elisabethin kauhistuneeksi, ja tämä riensi kertomaan siitä heti ensimmäisenä äidilleen. Sairas Catherine loukkaantui Charlesin teosta, ja muutamaa kuukautta myöhemmin kuoli rintasyöpään. Koko perhe kaipasi Catherineä, etenkin Charles joka oli tajunnut kuinka paljon rakasti vaimoaan. Mies päätti purkaa tunteet lapsiinsa, ja osoittaa heille rakkauttaan.

Elisabeth sairastui vakavasti bulimiaan muutamaa kuukautta myöhemmin. Victoria huolestui nähdessään siskonsa oksentamassa ruoan jälkeen, ja kertoi tästä heti isälleen ja Lise-Lotelle. Viimeisillään raskaana oleva Lise-Lotte sanoi Victorialle vain että se kuului teini-ikään. Charles päätti luottaa rakastajattareensa, ja antaa Elisabethin jatkaa oksenteluaan ja ruoan vähentämistä koko ajan. Muutenkin Charles antoi yhä vähemmän aikaa kahdelle tyttärelleen, ja keskittyi enemmän metsästämiseen ja Lise-Lotteen. Victoria alkoi tuntea jo silloin mustasukkaisuutta isästään, ja kertoi aina joskus tunteistaan Elisabethille, joka ei kuitenkaan jaksanut välittää pikkusiskonsa murheista.

Elisabeth ja Victoria saivat pikkuveljen Elisabethin ollessa 14 ja Victorian 12. Charles ja Lise-Lotte alusta asti huomioivat Georgea enemmän kuin kahta tyttöä, ja se alkoi todella häiritä nyt kumpaakin tyttöä. He kertoivat omista tunteistaan Charlesille, joka ihan vain "hyvää" hyvyyttään palkkasi valtavassa linnassa asuville tytöilleen palvelusneidot. Victorian palvelusneidoksi osui 54-vuotias Anne, mutta Elisabeth sai onnekseen Georginan, 27 vuotiaan kahden lapsen äidin. Heistä tuli oikeastaan todella hyviä ystäviä, mikä auttoi Elisabethia parantumaan syömishäiriöstään. Kamarineidot pitivät heille seuraa melkeinpä aina, koulunkin ohella.

Elisabethin täytettyä 16, tämä alkoi saada omituisia oireita. Tämä tunsi omituisia tunteita, ja tunsi ihan mitä sattuu. Tämä saattoi purskahtaa yhtäkkiä raikuvaan nauruun, ja sen jälkeen itkuun. Tyttö oli kuin hormonipiikin saaneena koko ajan. Charles ja Lise-Lotte alkoivat epäilemään että Elisabethillä oli joku sairaus, mutta he eivät kuitenkaan halunneet viedä tyttöä lääkärille. Niin Elisabeth jatkoi omituisten tunteiden tuntemisen, kunnes törmäsi toiseen s-ihmiseen, Hannahiin, joka selitti Elisabethille miten asiat todella olivat

19 vuotiaana, Elisabeth pakkokihlattiin. Naiselle valittiin 26 vuotias, hyvin jörö ja ilkeä mies, joka haukkui Elisabethiä, ja löi tätä sen minkä kerkesi. Nainen oli ihan kauhuissaan, eikä edes uskaltanut sanoa miehelle, Anthonylle vastaan. Lopulta nainen vain suostui kohtaloonsa, ja suostui kihlautumaan tämän kanssa. Kihlajausyönä, nainen kuitenkin karkasi hevosellaan Walesin nummille. Naisen perään lähetettiin monia ihmisiä, ja muutama yrittikin saada Elisabethin kiinni, onnistumatta. Elisabeth tiesi että Victoria olisi ihan onnellinen Anthonyn kanssa, ja halusi jättää kruunun pikkusiskolleen. Seikkailtuaan metsässä kauan, nainen löysi lopulta saarelle, ja aloitti uuden elämän.

Caused a good strong woman like you to walk out my life
That I should've bought you flowers
And held your hand

Muuta: Puhuu sujuvasti englantia, ranskaa, saksaa, espanjaa, koreaa, kiinaa, japania, swahilia, ruotsia ja venäjää. On hyvin puolueeton aina kaikessa, ja asuu oikeastaan pienessä mökkerössä, jonka löysi Keijumetsästä. Aseksuaali, eli tuntee hyvin harvaan mitään vetovoimaa. Vetovoiman kohde voi kuitenkin olla sekä mies että nainen.

Although it hurts
I'll be the first to say that I was wrong
Oh, I know I'm probably much too late
To try and apologize for my mistakes
But I just want you to know

Vastaus:

Hyvät tiedot, lisään!

Nimi: Frosty

14.09.2017 22:30
I'm forever blowing bubbles
Pretty bubbles in the air
They fly so high
Nearly reach the sky

Nimi: Deva Everhart Sapveziko
Kutsumanimi: Deva
Laji: hybridi (S-ihminen + velho)
Syntynyt: 5.3.1999
Sukupuoli: muunsukupuolinen

Fortune's always hiding
I've looked everywhere
I'm forever blowing bubbles
Pretty bubbles in the air

Luonne: Deva ei ole niitä persoonia, jotka tuovat itsensä äänekkäästi esille. Sen puolen hoitaa hybridin huomiota herättävä ja rajoja rikkova pukeutumistyyli. Jos hän päätyy tilanteeseen, että on jonkun itsellen tutun kanssa jossakin ja joku vieras tulee juttelemaan, antaa hän toisten jutella ja on itse hiljaisena sivustakatsojana, joka ei osallistu keskusteluun, ellei välttämättä täydy. Juroa vaitonaisuutta se ei kumminkaan ole, ehei, ujo hymy ja ystävällinen katse kyllä estävät moisen harhaluulon syntymisen. Jos ketään tuttua ei ole tukena ja turvana, vaan hybridi joutuu kohtaamaan vieraan yksinään, puhetta kyllä tulee, pakkohan siinä on jotain sanoa. Ujohko Deva ei tällöinkään puhu paljoa, vain sen verran, mikä on tarvis. Riippuu täysin toisen henkilön olemuksesta, alkaako tekstiä tulla enemmän vai vähentyykö se entisestään.

Kunhan Devaan tutustuu paremmin, alkaa puhettakin tulla enemmän. Hollantilainen jaksaa kyllä puhua, jos puheenaihe on mielenkiintoinen eikä ujous hyökkää kimppuun, jolloin hän sulkeutuu kuin simpukka. Yleensä hän ei ole se keskustelun puheliaampi osapuoli, vaan antaa mielihyvin keskustelukumppanin hoitaa suurimman osan puhumisesta ja itse nyökkäilee, puistelee päätään, hymähtelee, sanoo välillä jotain, Deva kun on luonteeltaan enemmänkin kuuntelija kuin puhuja. Hän ei oikein osaa vitsailla, eikä toisaalta myöskään uskalla, viaton huumorihan saattaisi loukata jotakuta eikä hän sitä halua. Huumorin ymmärtäminen on muutenkin vähän niiin ja näin, mutta jos hän onnistuu saamaan vitsin päästä kiinni, kyllä sitä nauruakin tulee.

Jos hybridin suosioon onnistuu pääsemään, hän ei hevillä päästä irti vaan yrittää pitää ihmissuhteistaan kiinni niin hyvin kuin osaa. Hän ei halua tulla hylätyksi ystäviensä toimesta, niin ihmisten kuin eläimienkään osalta, vaan tahtoo pitää heidät lähellään, tosin mielummin henkisesti kuin fyysisesti. Tämä voi toisinaan ilmetä epämiellyttävänä takertuvuutena, jonka saa loppumaan millä tahansa, mikä käy kiellosta: pelkkä tuikea katsekin voi auttaa asiaa. Muutoin hän on varsin ystävällistä ja kohteliasta seuraa, seassa myös ujoa kömpelyyttä enemmän tai vähemmän.

Vilpitön huolehtivaisuus ja empaattisuus on myös tärkeä osa Devan luonnetta. Tämä näyttäytyy esimerkiksi taipumuksena pyytää toisia kertomaan kuulumisiaan, tarpeen vaatiessa erinäisten lääkerohtojen tuputuksena, sekä sateensuojan tarjoamisena ventovieraallekin, ellei tämä vaikuta vaaralliselta, epämiellyttävältä tai ole pukeutunut klovniksi (lapsuuden trauman vuoksi hän pelkää klovneja kuin ruttoa). Kuten sanottu, Deva on luonteeltaan kuuntelija, ja mieluusti hän kuunteleekin, olipa kyseessä ilo tai suru, josta tarinoidaan. Neuvoja hänellä ei aina ole, mutta kyllähän puhuminenkin auttaa ongelmanratkaisussa. Lavertelua hybridi ei harrasta, vaan pitää hänelle uskotut asiat visusti omana tietonaan.

Joskus tämä luonteenpiirre menee yli ja hybridi heittäytyy turhankin huolehtivaiseksi. Jos Devalla on aihe olla jostakusta huolissaan, niin hänhän on huolissaan, ja kunnolla. Huoli voi viedä yöunet ja aiheuttaa erityisen holhoavaa käytöstä sitä henkilöä kohtaan, josta hollantilainen on huolissaan. Jos hänelle sanoo, ettei ole syytä huoleen, muttei onnistu todistamaan sitä mitenkään, huoli vain kasvaa, Deva kun pelkää, että hänelle valehdellaan ja ei tahdo uskoa, että kaikki on hyvin ilman muitakin todisteita kuin pelkkä puhe. Rasittavaa? Voi kyllä.

Kiitos vanhempiensa ajatusmallien, joiden mukaan ruumiilliset rikkeet estetään kieltämällä fyysinen kontakti, Deva on joutunut elämään pienestä pitäen vailla muiden ihmisten kosketusta ja fyysistä läheisyyttä. Tästä johtuen hän on varsin kosketusarka: pomppaa kauemmas jos joku taputtaa olalle, korvaa kättelyn kumarruksella tms., eikä halua olla ruumiillisessa kontaktissa muiden ihmisten kanssa kuin pakon edessä, kuten loukkaantumisen yhteydessä. Tällöin hän on jännittynyt kuin viulunkieli, punastelee eikä muista hengittää. Lempeän kosketuksen aiheuttama mielihyvä tuntuu hybridistä jollakin asteella väärältä, eikä hän näin ollen osaa moisesta kunnolla nauttia, silloin harvoin kun edes koskea antaa.

Devalla on ollut masennusta, joka tosin on parantunut, onneksi. Masennusoireita ei ole enää pitkään aikaan ollut sairaan mittakaavassa, mitä nyt satunnaista, normaalia matalamielisyyttä ja ahdistuksen tunnetta on tullut koettua. Näissä tilanteissa avun antaa saippuakuplien puhaltelu, josta on muotoutunut negatiivisten tunteiden poistokeinon lisäksi myös rakas harrastus ja keino käsitellä myös positiivisia tunteita. Kuplan voi kuvitella sisältävän jonkin verran negatiivista tunnetta tai sen aiheuttajan, joka leijuu kauas pois ja kuplan särkyessä häviää. Hollantilainen osaa velhon kyvyillään muokkailla saippuakuplien muotoa ja voi sitäkin kautta purkaa tunteitaan, esimerkiksi pisaran tai sydämen mallisilla kuplilla.

Hollantilaisen tapa kokea surua on pisaran mallisten kuplien puhaltelun lisäksi itku ja puhuminen - joko lemmikeilleen tai jollekulle ihmisolennolle, joka vain jaksaa kuunnella, mitä hänellä on sydämellään. Totta kai myös päiväkirjakin on apuna, Devan päiväkirjoista löytyy vaikka kuinka monta sivua surullisena kirjoitettua tekstiä. Harvemmin hän enää sulkeutuu suruissaan näkymättömänä peiton alle torkkumaan, vaikka kyllä sitäkin välillä tapahtuu. Surun kestoaika vaihtelee ihan tilanteesta riippuen.

Kuten kuka tahansa muukin, Devakin pelkää erinäisiä asioita. Lapsuuden ajan trauma on jättänyt hurjan pelon klovneja kohtaan, taannoinen itsemurha yritys taasen on saanut aikaan sen, ettei hän viihdy vedessä tai turhan lähellä vedenrajaa. Pimeääkin hän pelkää. Säikähdys tai muu voimakas pelkotila saa taikaolennon kehon puolustautumaan näkymättömyydellä. Täysin tahaton itsesuojelumekanismi, josta tuskin on apua puolustautumisessa mutta joka ainakin piilottaa Devan näkyvistä. Yleensä pelkoon liittyy silkan pelon lisäksi myös painostavaa ahdistusta.

Hybridillä on parantumaton halu olla hyödyksi ja toisille mieliksi. Tämä ei ilmene jatkuvana nuoleskeluna ja pokkurointina, moista hollantilainen ei harrasta. Ei, mieluummin hän kysyy varovasti, tarvitaanko apua ja jollei tarvita, poistuu sivuun, jonnekin, missä arvelee ettei ole kenenkään tiellä. Tämä piirre yhdistettynä menneisyydessä vähäiseksi jääneeseen ihmiskontaktiin on suurimpia syitä Devan jonkinasteiselle epävarmuudelle ja hiljaisuudelle joissain sosiaalisissa tilanteissa, etenkin uusien tuttavuuksien seurassa. Hybridi haluaa voida vaikuttaa asioihin ja olla perillä tilanteesta, hän ei halua olla täysin määräiltävissä vaikka apuaan mieluusti tarjoaakin ja yrittää pitää edes jotkin langat käsissään, oli tilanne mikä hyvänsä. Hän ei halua joutua suuttumuksen kohteeksi, moinen tilanne aiheuttaisi paljonkin pelkoa ja häpeää. Lienee ristiriitaista, että tästä huolimatta hän kyllä osaa sanoa pahastikin, vaikkakin se kaduttaa jälkeenpäin.

Jos Devalle antaa aihetta polttaa päreet, suoranainen raivostuminen on harvinaista. Yleisempää on jonkinmoinen pahasti sanominen ja sitä seuraava mykkäkoulu ja murjotus. Tämä tosin ei ole pitkäkestoista, hollantilainen ei vaan osaa olla pitkävihainen tällaisessa tilanteessa, ellei aikaiseksi saa riitaa venyttämällä juttua pidemmälle ja pidemmälle, kunnes on vain yksinkertaisesti pakko vastata jotain. Tällaisen tilanteen syntymistä Deva pyrkii ehkäisemällä joko haipumalla näkymättömiin, tai yksinkertaisesti purjehtimalla pois paikalta. Tätä seuraa suuren luokan katumus, ja jos kiistan toisena osapuolena on ollut joku Devalle itselleen tärkeä henkilö, myös pelko siitä, että siinä meni se ihmissuhde. Tämä seuraa aika lailla aina kiistan jälkeen, ellei toinen osapuoli tule samoin tein selvittämään asiaa, vaan esimerkiksi häipyy ovet paukkuen. Viimeistään seuraavan vuorokauden puolella hybridi pyrkii löytämään toisen osapuolen ja esittämään erittäin vuolaat anteeksipyyntönsä.

Oletko mies vai nainen? Sukupuolia on vain kaksi. Olet mies, koska sinulla on miehen ruumis.
Jos Devasta haluaa väittelykaverin, yllä mainitut lauseet ja niiden muunnokset toimivat hyvin väittelyn aloittamisessa. Vaikka muunsukupuolinen ei riitelystä ja väittelystä perusta, niin sukupuolen moninaisuudesta hän on valmis väittelemään, vaikka se voi kärjistyä riidaksikin. Löytyy niitä muitakin aiheita, joista hänellä on sanansa sanottavana, jos on tarve sanoa, mutta eritoten tuo aiemmin mainittu. Hän ei pidä alkuunkaan siitä, jos hänestä käytetään jotain sukupuolittavaa käsitettä, neutraaleille käsitteille näytetään vihreää valoa.

Stone and feather
Move outside your head
Now or never
Strong in every step

Ulkonäkö: Pituudessa 170:neen senttimetriin yltävän Devan ruumiinrakenne on aika hentoinen, niin painon kuin lihaksistonkin osalta. Kyllähän jousiampujalta pitää voimaa löytyä, ei Deva mikään veltto ja voimaton ole, muttei todellakaan mikään voimailijakaan. Muunsukupuoliseksi itsensä luetteleva hybridi omistaa miehen ruumiin ja piirteet niin kehossa kuin kasvoissa ovat maskuliinisia, pehmeän pyöreähköjä tosin, kaikki lapsekas pyöreys ei ole päässyt häviämään kehosta. Kapeammanpuoleiset hartiat ja pitkät raajat tuntuvat korostavan hentoisuutta jonkin verran.

Kasvoiltaan Deva on jotakuinkin ovaalinmallinen. Hän ruskettuu helposti ja tuntuu talvisinkin omaavan hennon rusketuksen vaaleassa hipiässään. Poskipäitä ja suorahkon nenän vartta koristavat ruskeasävyiset pisamat. Hiukset muunsukupuolisella ovat väriltään kahvinruskeat, joista on värjätty latvat sinisiksi taikuuden avulla. Tämä väri tosin ei ole mitenkään kiveenkirjoitettu, saattaa se vaihtuakin välillä. Kurittomat, puolipitkiksi kasvaneet kutrit taipuvat laineille ja ainakin otsahiusten osalta ovat jatkuvasti tulossa silmille. Tässä asiassa auttaa sini-pinkkiraitainen hiuspinni, joka lähtee yleensä pois päästä vain nukkuessa. Silmät Devalla ovat hiukka eksoottisen väriset: heterokromian puolesta vasemman silmän kellertävässä iiriksessä on pari vaaleanvihreää pilkkua, oikeanpuoleisessa silmässä iiris on puoliksi kellertävä, puoliksi vaaleanvihreä. Huononäköisenä olentona Deva käyttää silmälaseja: violetit kehykset, mustat sangat.
Masennuksen sairastaminen jätti jälkensä Devaan: hybridi kantaa viiltelyarpia kyynärvarsissaan, pohkeissaan ja kyljissään. Näitä arpiaan hän yrittää peittää vaatetuksellaan sekä itseltään että muilta.

Pukeutuminen on Devalla varsin omintakeista: värikkäät vaatekappaleet voivat kuulua kummalle sukupuolelle hyvänsä, taikka sitten olla unisex-vaatteita - tosin kauniimmaksi mielletylle sukupuolelle tarkoitetut vaatekappaleet tuntuvat löytävän tiensä useimmiten hybridin ylle. Hameet ja mekot ovat toistaiseksi pysyneet poissa muunsukupuolisen päältä, niitä hän ei koe luontevina. Poikkeuksen tässä asiassa tekee hänen rakas yöpukunsa: nilkkoihin ulottuva, pitkähihainen vaaleanlila yömekko, jossa on pienenpieniä keltaisia kukkia. Yleensä Devan päällä näkee sinisen, valkein pilkuin kuvioidun pitkähihaisen paidan ja vaaleanvihreät lappuhaalarit, sekä mustavalkoraidalliset nilkkasukat. Aina hän ei näitä vaatteita käytä, vaikka ne yleisimmät ovatkin, Deva pukeutuu milloin mihinkin, häneltä voi odottaa oikeastaan mitä hyvänsä. Eritoten bändipaidat ovat hänelle mieleen, olkoon bändi mikä hyvänsä. Arpensa peittääkseen hybridi pukeutuu aina joko pitkähihaisiin ja -lahkeisiin vaatteisiin, tai pitää lyhythihaisten ja -lahkeisten vaatteiden kanssa pitkävartisia sukkia ja pitkävartisia kynsikkäitä (varret ulottuvat yli kyynärpäiden) Kenkinään hän käyttää joko punaisia, valkopilkullisia hollannikkaita - ei sellaisia vanhanaikaisia, vaan nykyaikaisempia - tai tummansinisiä lenkkareita. Jalkineisiin on kiinnitetty tiuku per kenkä - lenkkarissa pujotettu nauhaan, hollannikkaassa narulla remmiin - ihan vain sokean lemmikkikoira Jasperin eloa helpottamaan.

Fortune's always hiding,
I've looked everywhere,
I'm forever blowing bubbles,
Pretty bubbles in the air.

Taidot: S-ihmisen ja velhon hybridinä Devalla on taitoja kummaltakin vanhemmaltaan. Kuten äitinsä, hän kykenee muuttumaan näkymättömäksi. Ahkeran harjoituksen tuloksena aloillaan ollessaan hän voi olla näkymättömissä hyvinkin pitkään, mutta liikkeessä ollessaan hän ei kykene katoamaan näkyvistä. Pitkäaikainen näkymättömyys kuluttaa paljon energiaa, tällöin Deva vaipuu horroksentapaiseen tilaan energiaa säästääkseen. Horteestaan hän voi herätä itse tai jonkin ulkoisen ärsykkeen, kuten kovan äänen voimasta. Säikähdys voi muuttaa Devan näkymättömäksi, tahtoipa hän sitä tai ei.
Velhon kykyjään Deva ei oikeastaan käytä muuhun kuin hiustensa sinisävyn luomiseen ja saippuakuplien loihtimiseen. Kuplien teko sujuu häneltä kuin vettä vain ja hyvin taidokkaasti: Deva kykenee puhaltamaan kuplista hyvinkin suuria tai pieniä puhaltimen koosta riippumatta, muovaamaan niistä suht yksityiskohtaisia asioita, tekemään niistä niin kestäviä että ne kestävät jalkapallopeliäkin vaikka särkyvätkin jossain vaiheessa, ja saa ne hohtelemaan eri väreissä. Hän kykenee vangitsemaan toisen olennon hetkeksi tarpeeksi suuren ja kestävän kuplan sisälle, mutta kupla kyllä ennen pitkää puhkeaa.
Mamma Sapveziko, Devan isoäiti opetti lapsenlapselleen vaikka sun mitä parantavia rohtoja. Niitä Deva mökissään keittelee aina välillä, puutarhasta löytyy rohdoskasveja. Hän on harrastanut jousiammuntaa pienestä pitäen ja on kehittynyt erittäin hyväksi siinä lajissa.

Can't you see
How I cry for help
Сause you should love me
Just for being myself

Menneisyys: Deva syntyi Hollannissa, S-ihmisen ja velhon kauan kaivattuna lapsena vuoden 1997 maaliskuussa. Poikavauvan ylpeät vanhemmat, Maryse ja Dirk Sapveziko olivat haaveilleet pitkään omasta lapsesta. Nyt odotus oli palkittu, kun pieni vauva lepäsi äitinsä käsivarsilla. Lapsi nimettiin Devaksi ja parin vuoden iässä alettiin huomaamaan, että hän oli perinyt äitinsä kyvyn muuttua näkymättömäksi. Isältä perityneet velhon kyvyt alkoivat ilmoitella olemassaolostaan pojan ollessa kolmen vanha, kun hän leijutteli lattialta löytynyttä hiusmyttyä - Marysen hiustenharjuuoperaation jäljiltä - kämmenensä päällä. Ylpeät vanhemmat alkoivat ohjata poikaansa voimien käytössä, pitääkseen taikaolentojen olemassaolon salassa he opettivat Devaa jo aivan pienestä pitäen hallitsemaan kykyjään.

Sekä Maryse että Dirk olivat syntyneet Magien kylässä, taikaolentojen asuttamassa pienessä kylässä, maaseudulla, kaukana kaikesta. Kylä pidettiin tiukasti salassa normaaleilta ihmisiltä ja siellä oli varsin tiukat säädökset. Kylän asukkaista pidettiin tarkkaa lukua, joten lasten hankintaan piti hakea erikseen luvat. Vampyyrit, ihmissudet sun muut vaaralliset otukset eivät olleet alkuunkaan tervetulleita kylään. Seksuaalisen hyväksikäytön ja muiden ruumiillisten rikkeiden ehkäisyksi oli asetettu tiukkoja sääntöjä, joista yksi oli se, ettei toiseen koskettu kuin pakon edessä. Tämä toimi, vieläpä kun kylässä liikuskeli suurikokoisia lihaskimppuja vahtimassa, että sääntöjä noudatettiin. Rangaistuksena sääntöjen rikkomisesta toimi joko vankeus tai karkotus kylästä. Maryse ja Dirk, jotka olivat oma-aloitteisesti päätyneet muuttamaan pois kylästä Amsterdamiin, pitivät moisista säännöistä edelleen kiinni, koska kokivat ne hyviksi. Ja niin he päätyivät opettamaan Devan pysymään poissa ruumiillisesta kontaktista.

Deva varttui ja aloitti koulun. Koulun henkilökuntaa infottiin "moraalisista syistä johtuvasta kosketuskiellosta", eikä hänen esimerkiksi tarvinnut kätellä ketään. Se hoitui kumarruksella. Muutaman ensimmäisen luokan ajan lapsi puuhaili poikien kanssa, leikki "poikamaisia" leikkejä sun muuta ja oli kuin kuka tahansa lapsi, mitä nyt pysyi erossa fyysisestä kontaktista ja välillä saattoi sujauttaa hollanninkielisen puheen sekaan esperantonkielisiä sanoja, ihan vain vanhasta tottumuksesta kun kotona kumpaakin kieltä käytettiin. Neljännellä luokalla hän ei sitten puuhaillutkaan enää vain poikien kanssa, vaan alkoi olla myös tyttöjen kanssa, leikki kotia ja muita "tyttömäisiä" leikkejä silloin kun ei esimerkiksi potkinut palloa poikien kanssa. Kun isä Dirk sai tietää asiasta, Deva joutui puhutteluun aiheesta "käyttäydy miehekkäästi, älä leiki tyttöjen leikkejä". Äiti Maryse suhtautui suvaitsevaisemmin poikansa ajanviettoon ja leikkeihin tyttöjen kanssa, mutta oli silti miehensä kanssa sitä mieltä, että Devan kuuluisi touhuta poikien kanssa, vieläpä kun eräällä kauppareissulla lapsi oli ääneen ihastellut vaatekaupassa tyttöjen puolelta löytyviä, kirkasvärisiä vaatekappaleita ja tuntui tarkastelevan leluhyllystä tyttömäiset lelut, kuten nuket hiukka tarkemmin kuin poikien autot sun muut. Vanhempiensa painostamana Deva jätti tyttöjen kanssa leikkimisen ja aloitti jousiammunnan - isänsä sanojen mukaan miehekkään harrastuksen.
Jousiammunta oli mieluisa harrastus ja poikien kanssa oli mukava touhuta, mutta Deva olisi halunnut yhä olla tyttöjenkin kanssa. Häntä ärsytti: miksi isä ja äiti eivät antaneet hänen olla kavereiden kanssa? Miksi piti pelata palloa poikien kanssa, muttei saanut mennä tyttöjen leikkeihin? Miksei hän saanut pukeutua kivan värikkäästi? Kysymyksiä riitti, vastauksia ei tullut.

Silloin, kun perhe lähti sukuloimaan Magien kylään, Dirkin ja Marysen synnyinkylään, kohosi Devan mieliala kertaheitolla. Kylässä nimittäin asui muiden muassa Edda Sapveziko, joka tunnettiin mamma Sapvezikona - Devan mummi isän puolelta. Mökissään mustan kissansa Belin kanssa asuva leskimuori tunnettiin tehokkaista parannusrohdoistaan, kerkeästä kielestään ja loistavista tarinankerrontataidoistaan. Mamma Sapvezikon luona Deva sitten suurimman osan kylässä vietetystä ajasta vietti, mummin seurana tarinoita kuunnellen, jutellen ja rohtojen kanssa autellen. Siinä sivussa mamma opetti lapsenlapsellen helppoja ja yksinkertaisia, mutta tehoavia rohtoja, joiden tekoon ei kummoisia velhokykyjä avuksi tarvittu, jos tarvittiin ollenkaan.

Yhdentoista vanhana Deva sai uuden perheenjäsenen: hänelle syntyi pikkusisko, Neve. Neven syntymässä oli niin hyviä kuin huonojakin puolia. Olihan pikkusisko mukava asia, vieläpä sellainen hymyilevä ja hyväntuulinen pikkusisko kuin Neve, mutta esikoinen Deva, vanhempiensa silmissä kummajainen jäi siskonsa varjoon. Hän koki olevansa tiellä ja päätyi näinollen sulkeutumaan pitkiksi ajoiksi huoneeseensa, istumaan näkymättömänä nurkassa lattiaa tuijotellen. Mamma Sapvezikosta tuli Devalle tärkein ja rakkain sukulainen. Edda välitti ja huolehti, kyseli ja kertoi. Häneltä huomiota sai, toisin kuin vanhemmilta. Harmi vain, että mummia näki harvoin, olihan hänen kotikylänsä kaukana Amsterdamista eikä siellä vierailtu kovinkaan usein.

Kun Deva sitten kahdentoista ikäisenä lähti toisen asteen koulutuksen pariin, olivat vanhemmat monta vuotta pakottaneet häntä miehiseen muottiin. Itsetunto ja välit vanhempiin olivat huonontuneet ja mieli musta, pojan rooli ei tuntunut ollenkaan omalta. Ennen niin puheliaasta tuli hiljainen ja syrjäytynyt.
Mutta sitten hän tutustui Ankiin.
Anki Visser oli poikatyttö, army-takkiin pukeutuva siilitukka jonka naamataulua koristi vahva goottimeikki. Korvissa killuivat siniset renkaat ja kynsiä peitti värikäs lakka. Alkuun Deva arasteli reippaasti seuraansa lyöttäytynyttä koulun kummajaista, mutta ajan kuluessa tottui tytön seuraan ja rohkaistui. Ankin seura oli yllättävän mukavaa ja siilitukan avulla Deva alkoi saada hataraa itseluottamustaan vahvistumaan. Hän ei kertonut kotona, että oli koulussa tytön seurassa, itse asiassa hän ei puhunut koulusta oikein mitään. Näytti vain koepaperit ja kertoi koulunkäynnistään, jos kysyttiin, eli varsin harvoin. "Kummajaislapsi" oli menettänyt silmäterän asemansa Neven syntymän myötä.

Ankin omaperäisyyden inspiroimana Deva alkoi pohtia omaa persoonaansa ja identiteettiään. Hän ei viihtynyt poikana, muttei toisaalta kokenut olevansa tyttökään. Maskuliinisia ja feminiinisiä piirteitä oli sikin sokin hybridin persoonassa. Poikamaiset jutut menivät siinä missä tyttömäisetkin. Hän ei halunnut olla poika, muttei tyttökään, ei mies eikä nainen. Termi muunsukupuolinen ei ollut Devalle vielä silloin ollenkaan tuttu, ei hän ollut moisesta edes kuullutkaan eikä näinollen osannut itseään sellaiseksi luokitella. Loppujen lopuksi pohdiskellessaan asiaa hän päätti olevansa poika, joka ei halua olla poika.

Kun identiteetti alkoi pikku hiljaa ja vähän kerrallaan selkeytyä, alkoi vaatetuskin muuttua. Poikamaiset, Devan näkökulmasta turhan tylsän väriset vaatteet saivat seurakseen värikkäämpiä vaatekappaleita. Alkuun kirkasvärisiä huiveja kaulassa ja ranteen ympärillä, myöhemmin rohkeuden lisiessä muitakin vaatekappaleita. Mustan kahvin väriset hiukset saivat latvoihinsa tummansinisen sävyn, kun Deva hiukan käytteli taikavoimiaan. Vanhemmat, jotka eivät enää huomioineet kummajaislastaan paljoakaan, säikähtivät muutosta. Siitä seurasi tulikivenkatkuista kiistelyä ja riitoja, joiden lopputulos oli se, etteivät vanhemmat enää jaksaneet poikansa omalaatuisuutta, vaan jättivät hänet entistä vähemmälle huomiolle ja antoivat olla. Se sopi Devalle: vaikka vanhempien huomion puuttuminen sattui, oman persoonan toteuttaminen tuntui sen arvoiselta.
Koulussa asiat kääntyivät huonolle tolalle. Anki, joka aiemmin oli ollut ystävä, muuttui kiusaajaksi, hankki muita kavereita ja yllytti muuta porukkaa jättämään Devan pois joukosta. Imeisesti Anki ei pitänyt siitä, että joku muukin halusi olla niin räikeästi omalaatuinen. Hybridi sai kuunnella huutelua, kippasi monen monta kertaa nurin toisten kampittamina ja etsiskeli koulutarvikkeitaan roskiksista. Itsetunto alkoi rapistua ja mieli mustui kuin kynttilän liekin yläpuolella pideltävä paperi. Löytyi kyllä niitäkin, jotka eivät viitsineet välittää painostuksesta ja pysyivät yhä Devan kavereina, mutta harmi kyllä, vähitellen asianomainen alkoi ajatella, että he tekivät sen vain säälistä. Masennus teki tuloaan.

Uusi perheenjäsen liittyi Sapvezikojen perheeseen, kun Deva lähti kohti kuudennettatoista ikävuottaan. Tulpvacht Jaspis, sokeana syntynyt saksanpaimenkoiran pentu muutti Amsterdamissa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon, kun Maryse-äiti kuuli eräältä koiria kasvattavalta ystävättäreltään, ettei eräs pentu meinannut millään saada kotia. Kukaan ei tuntunut haluavan antaa kotia hyväntuuliselle, mutta umpisokealle pallerolle. Maryse ja Dirk olivat jo jonkin aikaa harkinneet koiran hankintaa, ja kun perhe sitten kävi pentua muutaman kerran katsomassa, päätettiin että Jaspis-pentu muuttaisi heille. Asunnon sisustusta muutettiin sokealle koiralle turvallisemmaksi ja koiran saavuttua perheenjäsenet kiinnittivät tiukuja kenkiin ja vaatteisiin, jotta pentu tietäisi helposti, missä muut olivat. Alun perin pentua piti kutsua nimellä Jaspis, mutta nimi ei ollutkaan Neven mieleen. Pikkutyttö alkoi kutsua Jaspista Jasperiksi, eikä suostunut muuksi kutsumaankaan. Niin koiran kutsumanimeksi vakiintui Jasper, vaikka se narttukoira olikin.

Vaikka kotona menivät asiat hiukan paremmin, olihan koiranpentu poistanut jonkin verran jännitteitä perheenjäsenten väliltä, koulussa meni heikosti niin numeroiden kuin kaverisuhteidenkin puolesta. Numeroiden eteen Deva ei jaksanut nähdä vaivaa, ne tuntuivat merkityksettömiltä. Kavereita ei ollut. Tulevaisuus näytti hybridin silmissä tylsän merkityksettömältä, energiaa ei tuntunut riittävän yhtään mihinkään. Olo oli turha, hän oli vanhemmilleen ja koulukavereilleen yhtä tyhjän kanssa. Friikki. Outo. Turha.
Ympäri kehoa oli ilmestynyt viiltojälkiä. Niitä oli kyljissä, pohkeissa, kyynärvarsissa. Kaikki ne kertoivat tuskasta sisällä, olivat avunhuuto, johon ei vastattu. Vanhemmat olivat nähneet jäljet käsissä, vahingossa ja tarkoituksetta. He eivät olleet vastanneet avunhuutoon, vaan kääntäneet selkänsä ja keskittyneet taas Neveen. Neve oli vanhempien lemmikki, pikku prinsessa, täydellinen, toisin kuin veljensä.
Ehkei ketään haittaisi, vaikkei sitä veljeä enää olisikaan.

Kuu kumotti taivaalla, kun kaksi hahmoa käveli kohti joenrantaa. Jasper oli välttämättä halunnut päästä Devan matkaan yölliselle kävelylle, eikä ollut auttanut muu kuin ottaa se mukaan, ettei se olisi herättänyt muita. Sitä Deva vähitellen olisi kaivannut juuri nyt. Elämän merkitys tuntui hävinneen kokonaan, päivät sulautuivat yhtenäiseksi, harmaaksi, ankeaksi massaksi. Tuntui parhaalta vaihtoehdolta vain lähteä. Tuska päättyisi eikä muiden enää tarvitsisi kestää häntä.

Kuunvalo heijastui vedenpintaan, kun kaksikko saapui rantaan. Koira jäi komennosta tottelevaisesti istumaan. Vesi loiskui, kun katseensa alaspäin suunnannut hahmo kahlasi kengät jalassa eteenpäin nopeasti syvenevässä vedessä. Äkkiä öistä ilmaa halkoi koiran voimakas haukku. Jasper ei halunnut jäädä yksin, sen olo oli turvaton kun ei ollut ketään auttamassa ja ohjaamassa sitä vieraassa paikassa. Deva antoi sen haukkua, samapa se oliko koira hiljaa vai ei.
Vaikka öinen joenvarsi vaikutti ensialkuun hiljaiselta ja aika lailla autiolta, oli liikkeellä muitakin myöhäisiä liikkujia. Esimerkiksi pyöräilijä, joka kuuli Jasperin haukun ja pysähtyi katsomaan, mikä oli pielessä. Kun hän huomasi joessa ihmishahmon, joka hulahti pinnan alle, jäi hän seuraamaan tilannetta kauempaa. Ja kun tuo hahmo ei muutaman minuutin kuluessa noussut pintaan, jätti tämä pyöräilijä pyöränsä ja kypäränsä maahan, heitti lenkkarit jalastaan ja säntäsi veteen pelastusretkelle, kiskoen sieltä rantaan tajuttomaksi menneen, rillipäisen uimarin.

Kun kävi ilmi, että uimaretki oli ollut itsemurhayritys, päätyi Deva sairaalasta suorinta tietä osastolle saamaan hoitoa masennukseensa. Kotiväki oli järkyttynyt asiasta, nyt vanhemmat ymmärsivät, miten vakava tilanne oikeasti oli. Viiltelyjälkien näkeminen ei ollut herättänyt heitä todellisuuteen, mutta tämä, että heidän lapsensa halusi päättää itse oman elämänsä, oli kuin isku vasten kasvoja.
Osastolla Deva ei aluksi viihtynyt alkuunkaan. Vieras ympäristö ja vieraat ihmiset pelottivat ja ahdistivat. Ensimmäinen yö menikin sitten valvoen ja ahdistusta potien, nyt ei ollut edes Jasperia käpertymässä kylkeen nukkumaan ja luomaan turvallisuuden tunnetta. Hiljainen ja sulkeutunut olento ei uskaltautunut oma-aloitteisesti tutustumaan muihin osastolla oleviin, ryhmässä tehtävät aktiviteetit eivät alkuun tuntuneet ollenkaan mieluisilta, epämukavilta ja stressaavilta vain. Vapaasti elämään tottuneelle hybridille ei ollut helppoa myöskään totutella tiukkaan kurinpitoon.
Mutta uusiin asioihin tottui, ja hiljalleen masennus alkoi väistyä, kiitos lääkityksen, uusien kavereiden ja keskustelutuokioiden. Alkuun puhuminen ei meinannut luonnistua, hiljainen Deva ei oikein osannut avautua asioistaan, olihan hän tottunut kotipuolessa siihen, ettei niillä ollut muille mitään merkitystä. Mutta kun sanat alkoivat löytyä, niin sitten sitä tekstiä tuli, usein kyyneleiden saattelemana. Sisälle kasatut tunteet pääsivät purkautumaan ulos.

Osansa masennuksesta parantumiseen oli myös saippuakuplienpuhalteluharrastuksen löytymisellä, sekä eräällä toisella osaston potilaalla.
Eräs työntekijöistä patisti kerran ryhmän potilaita ulkosalle - valvonnan alaisina tietenkin - ja antoi jokaiselle pullon saippuakuplanestettä ja puhaltimen (se ympyrä josta niitä kuplia puhalletaan). Potilaiden piti puhaltaa kuplia, eri kokoisia ja ajatella lähettävänsä niiden mukana negatiivisia ajatuksia taivaan tuuliin. Kuplien puhaltelu rentoutti ja rauhoitti, ainakin Devalla moinen metodi toimi. Silloin, kun muut eivät nähneet, testasi hybridi taikavoimiaan saippuakupliin, muokkasi niiden muotoa pikkuhetkiksi, puhalteli oikein isoja kuplia ja joskus uskaltautui laittamaan kuplansa hohtelemaan kevyesti. Läheltä piti-tilanteita riitti, onneksi magialla sai poksautettua ne kuplat, jotka jäivät esimerkiksi tähden muotoisiksi.

Ja sitten oli se osastotoveri, Wiesje Bakker.
Wiesjeen Deva tutustui melko pian osastolle saapumisensa jälkeen. Anoreksiaa poteva, fyysiseltä sukupuoleltaan naispuolinen, noin kuudentoista vanha potilas herätti huomiota huulikorullaan ja läpitunkevan sinisillä silmillään. Aluksi hybridi vierasti Wiesjeä, kuten muitakin osastolaisia, mutta vähitellen he tulivat tutuiksi toisilleen ja ystävystyivät. Kaksikko viihtyi yhdessä ja touhusi vapaa-ajat mieluusti keskenään. Jossain vaiheessa keskustelun puheenaiheeksi tuli sukupuoli ja sen moninaisuus. Tällöin Deva sai ensi kertaa kuulla termin "muunsukupuolinen", kun Wiesje tuli sen maininneeksi. Asiaa aikansa pohdittuaan Deva tuli siihen tulokseen, että kyllä, hän oli muunsukupuolinen. Se tuntui vain jotenkin sopivan hänelle itselleen. Identiteettipalapelissä loksahti pala paikalleen.

Aika kulki eteenpäin. Osastoelämä jatkui ja jatkui, masennus hiipui ja hiipui. Kunnes eräänä päivänä Deva sai kuulla, että hän pääsisi kotiin. Totta kai Deva oli iloinen parantumisestaan, mutta oli lähtö haikeaakin, osastolta oli saanut paljon kavereita ja ystäviäkin. Kun isä Dirk kurvasi autolla pihaan, oli jäähyväisten aika. Sitten lähdettiinkin kotiin, jossa odottivat Maryse, Neve ja Jasper, kaikki kolme hurjan innoissaan. Kun äiti kaappasi Devan erittäin yllättävään ja suorastaan harvinaiseen halaukseen, ja Neve juoksi ympäri asuntoa kiljuen "Deva tuli kotiin! Deva tuli kotiin!", ei asianomainen olisi voinut olla hämmentyneempi. Tällaista vastaanottoa hän ei todellakaan ollut odottanut.
Asiat kääntyivät pikku hiljaa parempaan suuntaan. Vähitellen vanhemmat alkoivat oppia antamaan Devalle huomiota siinä missä Nevellekin ja perheen lasten välinen tasa-arvo parani. Koulussa asiat paranivat myös, kun koulua infottiin Devaan kohdistuneesta järjestelmällisestä syrjinnästä ja muusta kiusaamisesta.Enää ei tarvinnut sietää huutelua, putsata hiekkaa asvaltti-ihottumasta kampituksen jäljiltä taikka etsiä koulutavaroita roskakoreista, vaikka porukka edelleen häntä vierastikin. Ne muutamat kaverit, jotka olivat pysyneet Devan rinnalla muiden jättäessä hybridin pois porukasta, eivät vierastaneet niin paljoa - alkujännityksen jälkeen välit alkoivat palata ennalleen. Jännitteitä vanhempiin oli, muttei enää samassa mittakaavassa kuin aiemmin. Ja kun Ankikin pyysi anteeksi - noh, se oli varsin mieltä ylentävä kokemus Devalle.

Aika vieri jälleen eteenpäin. Tuli joulu, jolloin Sapvezikojen asuntoon pakkautui sukulaisia joulun viettoon. Myös mamma Sapveziko kolisteli rollaattorinsa kanssa paikalle Marysen siskon ja tämän aviomiehen kyydillä. Kun ilta koitti, oli asunto täynnä sukulaisia. Kun ateria oli saatu syötyä ja olisi ollut lahjojen avaamisen vuoro, päätti eräs Devan ja Neven serkuista, pikkuinen Claire mennä silittämään Jasperia. Koira nukkui eikä herännyt lapsen askeleisiin, ja kun se tunsi yhtäkkiä kädet turkissaan, sokea koira koki tarvetta puolustautua ja puri Clairea.
Joulujuhla kääntyi hetkessä kaaokseksi. Claire parkui äitinsä sylissä poskessa ja silmäkulmassa veriset hampaanjäljet, Dirk oli sännännyt pitelemään kiinni koiran kaulapannasta, Maryse etsi kiireen vilkkaa ensiaputarvikkeita, Deva nökötti nurkassa näkymättömissä, Clairen isä vaati että Jasper pitäisi lopettaa, sukulaiset puhuivat ääneen järkyttyneinä...tilanne oli kaoottinen. Loppujen lopuksi Clairea lähdettiin kärräämään terveyskeskukseen varmuuden vuoksi ja väki hajaantui tahoilleen avaamattomat lahjat matkassaan. Se ei todellakaan ollut mikään mukava joulu.

Joulusta kului muutama päivä, kun Dirk-isä keräsi perheen keittiön pöydän ääreen, kuulemma oli tärkeää asiaa. Kainostelematta ollenkaan Dirk pudotti pommin: Jasper vietäisiin seuraavana päivänä lopetettavaksi, koskapa se oli purrut Clairea. Clairen vanhemmat uhkasivat heitä korvausvaatimuksilla, jos aggressiivisesti käyttäytynyttä koiraa ei lopetettaisi. Vaikka Dirk oli yrittänyt selittää, että Jasper oli puolustautunut, koska se ei ollut nähnyt tai kuullut Clairea, eivät vaatimukset olleet muuttuneet. Joko koira lopetettaisiin, tai korvausvaateet maksettaisiin.
Sinä yönä Deva ei nukkunut silmän täyttä. Jasper oli kiltti koira, Claire oli vain säikyttänyt sen! Vähitellen muodostui uhkarohkea suunnitelma, jonka Deva päätyi toteuttamaan. Yön pikkutunneilla hän nousi hissun kissun, pukeutui, pakkasi tavaransa niin hiljaa kuin osasi ja Jasper matkassaan lähti karkuun kotoa. Aamulla kotiväki huomasi, että kaksi perheenjäsenistä puuttui. Poliisille soitettiin, sosiaaliseen mediaan lisättiin kuvat kadonneista ja pyydettiin apua etsintöihin. Mutta täysin turhaan, kaksikkoa nimittäin ei koskaan löytynyt. Deva ja Jasper olivat nimittäin päätyneet vaeltamaan Vechnostiin, jonne eivät ihmismaailman etsinnät yltäneet. Ulottuvuuden asukkailta kysellessään hybridi sai selville, että minne oli koirineen päätynyt. Aikansa ympäriinsä kuljeskeltuaan kaksikko päätyi Keijumetsään, josta löytyi mukava, autio mökki villiintyneen puutarhan ympäröimänä. Sinne he asettuivat taloksi. Jasperilla oli tilaa peuhata pihalla, kunhan oppi tuntemaan paikat ja Devalle löytyi uusi harrastus puutarhanhoidosta muiden harrastusten rinnalle.

Eräänä syyspäivänä Deva oli lenkkeilyttämässä Jasperia joenvartta pitkin. Äkkiä koira pysähtyi ja jäi kuuntelemaan. Sitten se kiskaisi hihnan toisessa päässä roikkuvan Devan mukaansa ja lähti juoksemaan. Kun se taas pysähtyi, löytyi sen käytökselle syy: pieni koira oli pudonnut jokeen ja kamppaili virtausta vastaan pitäen hampaillaan kiinni pohjan kivien väliin kiilautuneesta oksasta. Jasper oli kuullut lajitoverinsa tukahtuneen uikutuksen ja sännännyt apuun.
Deva ei hukuttautumisyrityksensä jälkeen ollut liiemmin pitänyt uimisesta, peseytyi joessa niin nopeasti kuin osasi ja haki vettä, ei muuta. Nyt oli kuitenkin pakko kahlata virtaan ja pelastaa koira sieltä. Likomärkä, huppariin kääritty ja upiuupunut karvakasa sylissään, Jasperin hihna toisessa kädessään Deva otti suunnan kohti kotia.
Pikkukoira toipui uimareissustaan hoidolla ja ruualla. Se oli laiha ja vältteli kosketusta, puripa se muutaman kerrankin arkuudessaan. Kaulastaan siltä löytyi panta, jonka nimilaatassa luki Whisky. Koira vaikutti hylätyltä ja villinpuoleiselta. Vähitellen Whisky oppi luottamaan isokokoisen koirakaverinsa lisäksi myös mökin ihmisasukkaaseen. Kukaan ei ilmestynyt kyselemään joessa uiskennellutta hauvaa, joten se jäi Devan ja Jasperin luokse. Myöhemmin joukkoon liittyi vielä neljäskin jäsen: joen penkalta löytynyt, raajarikko härkäsammakko, joka sai nimen Spongo ja muutti saaviin olohuoneen nurkkaan.

He was just eighteen and in-between
A lady and a man
His daddy's girl in momma's world
That was when he ran

Muuta: Devan äidinkieli on virallisesti esperanto, tosin hollantia tuli enemmän käytettyä. Virallinen äidinkieli on peruja hänen vanhempiensa sukulaissuhteesta: Maryse ja Dirk ovat pikkuserkukset, joiden isoisovanhempien peruja esperanto äidinkielenä on. Esperantoa hän puhuu heikommin kuin hollantia. Näiden kielien lisäksi nuorukainen puhuu melko sujuvasti englantia, tosin epämääräisellä hollanti-esperantoaksentilla. Välistä kielimuuri totta kai tulee hankaloittamaan kommunikaatiota, mutta kiertoilmaisut, sanaselitys ja kansainvälinen huitomakieli pelastavat tilanteen.

Hybridin koti sijaitsee Keijumetsässä, lähellä Keijujokea. Joen ylittävä puusilta ja sillalta aina etuovelle asti jatkuva siisti tientapainen vievät kulkijan kätevästi talolle. Valkean, pienen kivitalon katolla kasvaa paksu nurmikko ja lukuisia kukkia. Kukkia riittää myös talon ympäristössä: puutarhan hoitoa harrastavalla Devalla on useita kukkapenkkejä, joissa koreilee ties mitä värikkäitä kasveja sulassa sovussa. Myös kasvimaa löytyy, talon takaa. Lehtipuumetsän ympäröimän talon pihassa kasvaa valtava, vanha omenapuu ja yhtä lailla valtava ja vanha kirsikkapuu. Omenapuun jykevään oksaan on kiinnitetty keinu.

Tulpvacht Jaspis, tutummin Jasper, on suurikokoinen saksanpaimenkoiranarttu, väriltään ruskea mustin merkein. Jos koiran sokeutta ei huomaa sen silmistä, huomaa sen viimeistään neonvihreästä "Caution, I'm blind"-huivista tai kaulapannassa roikkuvasta "I'm blind. I can't see you."-merkistä. Leikkisä koira rakastaa noutamisleikkiä ja viihtyy ulkosalla. Vaikka sakemannissa piisaa energiaa, mielummin se loikoo auringonpaisteessa kuin kirmaa ympäriinsä. Ulkoilemaan Jasper tosin ei pääse ilman valvontaa. Vaikka se onkin sokea, varoittaa se vieraista kumealla haukulla. Englanninkielisten käskyjen noudattaminen ei onnistu kaikkien käskyjen kohdalla, hollanninkielisillä käskyillä se kyllä tottelee.
Whisky on nimensä mukaisesti väriltään viskinsävyinen australianterrieri. Vilkas ja hilpeä koira haukkuu kimeästi pihaan saapuville vieraille yhdessä Jasperin kanssa ja on aina valmiina leikkimään. Whisky ei kavahda isompaa koiraa, se kuvittelee olevansa vähintäänkin yhtä iso taikka isompikin. Vaikka koira muuten on yleensä kaikkien kaveri, kovaääniset, uhkaavasti käyttäytyvät olennot, etenkin miespuoliset, eivät ole ollenkaan sen mieleen. Whisky myös pelkää ukkosta kuin hullu, kova sadekin, olipa se vesisade tai raesade, kammottaa sitä. Tottelevaisuuskoulutus on vielä kesken, peruskäskyt sentään onnistuvat.
Spongo on varsin isokokoinen, härkäsammakoksi tunnistettavissa oleva otus. Hyppykyvytön, toisen takakoipensa vammauttanut sammakko liikkuu vaappuvasti kävellen ja viettää aikaansa pääosin olohuoneen nurkkaan pöydälle sijoitetussa suuressa saavissa, josta löytyy vettä, multaa ja kasveja. Etenkin sateen jälkeen se pääsee tiukassa valvonnassa ulkoilemaan ja mönkimään pitkin pihamaata. Spongo on leppoisa otus, sitä ei hätkähdytä yhtään mikään, ellei tilanne ole tosissaan vaarallinen.

Devan harrastuksiin lukeutuvat saippuakuplien puhaltelun ja jousiammunnan lisäksi puutarhanhoito sekä päiväkirjan kirjoittelu. Päiväkirjan pitäminen on hänen pitkäaikaisimpia harrastuksiaan ja täyteen kirjoitettuja kirjoja löytyy pilvin pimein.

Something's gonna bring a change
Journeys we are meant to take
Something at the edge of space
Calling us to fly away

Vastaus:

Hyvä hahmo tämäkin, lisäilen!

Nimi: Nanaba
Kotisivut: http://u.kahvipaketti.com/u/37603785237.png

18.08.2017 16:18
Hupsheijjaa, tein jo pieniä muutoksia tuohon uuteenkin kuvaan :'D linkki kotisivuissa

Vastaus:

Upea kuva <33

Nimi: Nanaba

13.08.2017 00:13
Päivittelen vähän Bomin tietoja :') sukunimen vaihdan, pituutta lisäsin, muutaman luonteenpiirteen lisää ja uusi kuva.

kuva: http://u.kahvipaketti.com/u/41638485109.png

Nimi: Somboom Buabueng

The strongest drug that exist for humas
is a another human being.

- muut "minitiedot" -

Feeling like a loser
Feeling like a bum
Sitting on the outside
Observing the fun

Luonne: Somboomia parhaiten voisi kuvailla sanoilla hurmaava, herkkä, lapsekas, lojaali mutta äärimmäisen omistuksenhaluinen. Monet kuvailisivat häntä varsinaiseksi koiranpennuksi, johtuen luultavasti hänen tavastaan seurata ystäviään ympäriinsä, pysytellen näiden varjossa ja totellen lähes jokaista pyyntöä. Tämä saa monet pitämään häntä lapsellisena, naiivina ja jopa typeränä, vaikkei asia ihan niin olekaan – Somboom on sosiaalinen eläin, joka kaipaa muiden hyväksyntää ja pyrkii miellyttämään niitä, joita hän kunnioittaa. Pelkkä riippakivikään hän ei ole, sillä jos Somboomin luottamuksen ansaitsee, voivat monet vain haaveilla niin lojaalin ystävän tuesta. Hän on valmis tyytymään mukisematta muiden päätöksiin, vaikkeivät ne hänestä ihanteellisia olisikaan. Suhteen syventyessä ja Somboomin itsevarmuuden kasvaessa voi hän alkaa jo avata itsekin suunsa ja pyrkiä saamaan tahtonsa läpi jopa lapsellisella vikinällä ja vänkäämisellä, mutta jos hänelle tekee selväksi ettei tämä käy, on hän myös nopeasti alistumassa.

Tällainen mestari-koiranpentu-suhde kuulostaa monesta kontrollia ja uskollisuutta ystävyyssuhteissa kaipaavasta varsinaiselta unelmalta, mutta on siinä myös varjopuolensa – siinä missä Somboom on valmis puolustamaan ystäviään, se tarkoittaa puolustamista kaikilta, jotka niitä eivät ole. Kilpailijoiksi poika lukee jokaisen uudenkin tuttavuuden, luoden näihin pistäviä mulkaisuja tilaisuuksien tullen ja pyrkien pitämään omat ystävänsä erossa kaikista muista. Joskus hänen omistushaluisuutensa ja kateutensa voi mennä jopa lapselliselle tasolle pisteeseen, jossa poika fyysisesti estää ystäviä lähtemästä luotaan, anoen jäämistä ja valittaen yksinäisyyttä koiranpentuilmeellä. Pahimmassa tapauksessa Somboom muuttu hyvinkin kontrolloivaksi ja suojelevaksi, saaden jonkinasteisen leijonaemo-syndrooman.

Somboom on myös äärimmäisen herkkä – hänen ripustautumisensa ja huomionhakuisuutensa käy varmasti aikanaan kenen tahansa hermoille, varsinkin jos kaipaa edes hieman yksinäisyyttä silloin tällöin. Hienovaraisesti asiasta huomauttaminen harvemmin tehoaa, mutta äänensä korottaminenkaan ei välttämättä ole hyvä vaihtoehto, ellei tahdo pojan loukkaantuvan verisesti ja aloittavan mykkäkoulua anteeksipyyntöön asti. Hänestä on siis vaikea päästä eroon, ellei jopa mahdoton. Somboomin ystävyys on varsinainen kaksiteräinen miekka – täytyy vain toivoa, että hänen seuransa oli kaikkien niiden pojan pois ajamien tuttavuuksien arvoista.


Vaikka kolme neljäsosaa Somboomin persoonasta perustuu ystävyyssuhteisiin ja niiden muodostamiseen, on hän jonkun tuntemattomien seurassa kuin toinen ihminen (tai tässä tapauksessa ihmissusi). Hän on kohtelias ja ystävällinen kaikille keitä ei vielä tunne, ja jos joku hänet paremmin tunteva olisi sen näkemässä, ei hän varmasti uskoisi silmiään (vaikka kaikkihan siitä pisteestä Somboomin kanssa aloittivat, saattaa hyvin nopeasti unohtua ettei poika aina ollut se koiranpentumainen Somboom). Kuitenkin heti kun joku kehen ripustautua ilmaantuu paikalle, muuttuu hänen persoonallisuutensa silmänräpäyksessä.

Lyhyesti - vaikka Somboom vaikuttaakin suloiselta ja lojaalilta koiranpennulta, ei sovi unohtaa, että hän on silti susi.

Don't get on my bad side
I can work a gun
Hop into the backseat baby
I'll show you some fun


Ulkonäkö: Somboom on varsin solakka, arvioltaan 176cm pitkä nuorukainen. Ei ehkä tyypillisin ruumiinrakenne miespuoliselle ihmissudelle, mutta pojalle on sentään kertynyt lihasmassaa jalkoihinsa ja käsivarsiinsa, vaikka vaatetus tuppaakin peittämään sen.
Kasvonpiirteissä pojalla ei ole mitään, mihin huomio kiinnittyisi ensimmäisenä. Hänellä on tummat, aasialaisia muistuttavat silmät, ”luonnolliset silmäpussit” ja suora nenä. Hymyillessä esiin pistävät hymykuopat molemmilla puolin poskia, jolloin usein näkyvätkin myös Somboomin ”pupumaiset” etuhampaat. Vasemmassa poskessaan hänellä on myös pieni arpi, jonka synnystä pojalla ei ole oikein varmuutta – luultavasti hieman astetta rajummaksi yltyneiden lapsuusleikkien tulosta. Korvissa Somboomilla on yhteensä seitsemän lävistystä, toisessa kaksi peruskorvakorua, toisessa kolme sekä kaksi helix-lävistystä. Hiukset ovat pikimustat, eivät ihan keskeltä jaetut.

Tavallisimmin Somboom kulkee yllään musta, ¾ hihainen poolopaita, ja kaulassaan hänellä roikkuu – yleensä paitansa alla – hopeinen, hieman kulunut ristikoru. Uskonnollinen hän ei ole, mutta kristitty kuitenkin. Päällisimpänä hänellä on suuri, preussinsininen pilottitakki, jonka hihoja koristaa muutama musta raita. Siihen on läntätty jos jonkinmoista paikkaa, mm. Union Jack vasempaan käsivarteen.
Jalassaan nuorukaisella on malliltaan boyfriend-farkkuja muistuttavat siniset farkut, joita niitäkin on paikattu vähän milläkin sävyllä mistäkin. Alun perin ne olivat revityt vain polvien kohdalta siististi vaakasuunnassa, mutta nykyään repeämiä löytyy vähän sieltä täältä. Jalkineina hänellä on mustat, kuluneet ja kärsineet maiharit.

These people are weird in here
And they're giving me the fear
Just because you know my name
Doesn't mean you know my game

- Taidot -

I look myself in the face
And whisper "I'm in the wrong place"
Is there more to lose than gain
If I go on my own again? (On my own again)

- Menneisyys -

People are connecting
Don't know what to say
I'm good at protecting
What they want to take

- Muuta -

Spilt the milk at breakfast
Hit me double hard
And I grinned at you softly
Because I'm a fucking wild card

Vastaus:

Päivitän!

Nimi: Frosty

03.08.2017 15:30
//Opaali-neitoselle uusia tietoja :D


I ain't trying to do what everybody else doing
Just cause everybody doing what they all do

Nimi: Opale Lina Graywood
Kutsumanimi: Opal, Pal
Laji: Hybridi (muodonmuuttaja + enkeli + noita)
Syntynyt: 15.11.2003
Sukupuoli: nainen

So what we get drunk?
So what we smoke weed?
We’re just having fun
We don’t care who sees

Luonne: Ensivaikutelma angstisesta teinistä rikkoutunee, kunhan Opal alkaa puhua. Ystävällisyys höystettynä terävällä sarkasmilla ja huumorilla kertoo paljon neidin luonteesta tummien vaatteiden ja hiusten takana, samoin kuin tylyn perusilmeen reipas pehmeneminen ja jatkuva virnistely puheen aikana.

Voimakasluonteinen, tulisen temperamentin omaava Opal osaa olla halutessaan varsinainen kapinoiva teini. Hän on oppinut pitämään päänsä ja seisomaan mielipiteidensä takana, vaikkain tarpeeksi hyvillä argumenteilla voi onnistua mielipidettä muuttamaan. Suorasanaiselle tytölle ei ole mikään ongelma sanoa rehellistä mielipidettään asioista, olipa mielipide kuinka loukkaava hyvänsä. Teini-iässä mielialat tunnetusti vaihtelevat paljon, tämä pätee Opalillakin. Yksi väärä tai oikea sana ja pum, mieliala voi muuttua joko negatiiviseen tai positiiviseen suuntaan.

Vaikka neiti on kova puhumaan ja soittamaan suutaan, huomion keskipisteenä oleminen ja itsensä ilmaisu fyysisesti eivät ole hänen ominta alaansa. Liika huomio hermostuttaa ja esimerkiksi tanssiminen tuntuu nololta ja inhottavalta aktiviteetilta. Eri kuvataiteen muodot, erityisesti piirtäminen ja maalaaminen ovat hybridin mieleen, silloin kun hän saa työskennellä rauhassa. Olan yli kurkkiminen ja työjäljen arviointi joko positiivisesti tai negatiivisesti hermostuttavat ja ärsyttävät, kyseisen toiminnan harjoittamisesta saa osakseen kärttyisän kiellon. Jos joku tieten tahtoen pyytää Opalia piirtämään jotain tai vaikka näyttämään, miten jousella ammutaan, paineet kasaantuvat, stressitaso nousee ja homma ei suju läheskään niin hyvin kuin mitä voisi.

Kaikilla on huonoja päiviä, sehän nyt on selvää. Kun huono päivä osuu Opalin kohdalle, naamataulu pysyy myrtyneenä ja hauskoiksi tarkoitettuihin juttuihin reaktio on "ha ha"-tekonaurua, tällöinkin nyrpeä ilme on ja pysyy. Muiden hyvä tuuli ärsyttää, joten hybridi erakoituu mökkiinsä linnun ja kuvataiteen kanssa, masentuu kun piirros tai maalaus menee pieleen ja joko lähtee purkamaan mustaa mieltään saalistuksen parissa tai käpertyy peittojen ja tyynyjen sekaan murjottamaan. Jollei erakoitumiseen ole mahdollisuutta, saavat kanssaeläjät kestää mököttävää seuralaista.

Vaikkei sitä puheliaasta hybridistä aina uskoisi, kuluu aikaa ennen kuin hänen luottamuksensa kunnolla saa. Koulukiusattu ei ole tottunut kestäviin kaveri- ja ystävyyssuhteisiin, hänen on hankalaa toimia sellaisissa, eikä hän totta puhuen jaksa uskoa että joku hänen kaverinsa, taikka ystävänsä tosissaan haluaisi ollakaan. Eritoten noitia - ja miksei velhojakin kohtaan hän on epäluuloinen, jopa varautunut, noidan loitsuhan toisen silmän sokeutumisen aiheutti.

Suru on kunniavieras, niinkö? Opal ei näin ajattele. Suru on normaali tunne ja sen tunteminen on tervettä, sen hän kyllä ymmärtää, mutta surun näyttäminen on hybridin mielestä epämiellyttävää ja merkki heikkoudesta. Voimakkaasti tunteita ilmaisevan tytön yritykset tapella kyyneleitä ja alakulon näyttämistä vastaan ovat kuitenkin tuomittuja epäonnistumaan, eikä surun peittely onnistu, ei sitten millään. Lohdutuksen vastaanottaminenkaan ei tunnu Opalista oikein mukavalta, mieluiten hän vetäytyy ylhäiseen yksinäisyyteensä suremaan, mutta sinnikäs lohduttaja, joka vaikkapa vangitsee tiukkaan halaukseen, saattaa hyvinkin onnistua saamaan tytön jäämään.

Enkelin tytär ei ole mikään erityisen uskonnollinen persoona, hän ei ole kokenut "hihhulointia" tarpeelliseksi tai mieluisaksi. Silti häneltä löytyy uskoa korkeampiin voimiin ja tiukoissa tilanteissa avunpyyntö lähtee Taivaaseen. Sillä jos on enkeleitä, niin täytyyhän olla Jumalakin?

Don't judge a thing until you know what's inside it
Don't push me
I'll fight it
Never gonna give in
never gonna give it up, no

Ulkonäkö: Opaliin kyllä tarttuisi rusketus...sikäli mikäli hän oleskelisi auringossa ja ei pukeutuisi niin peittäviin vaatteisiin. Tyttö on kalvakka kuin aneemikko ympäri vuoden, vaikka kesäisin hän saakin hiukan väriä pintaan. Pituutta sirorakenteiselta neidiltä löytyy 165 senttiä, hän tuskin kasvaa enää paljoakaan pidemmäksi. Suora ryhti, päättäväinen ja suora katse, sekä paksupohjaiset kengät tosin tuntuvat antavan hänelle jonkin verran lisäpituutta. Murrosiän myötä naiselliset ruumiinmuodot ovat alkaneet löytää tiensä neidin kehoon.

Kasvot Opalilla ovat ovaalinmalliset. Kasvonpiirteet ovat pehmeähköt, mitä nyt leuka on terävänpuoleinen. Nenä neidillä on suora. Kasvoja kehystävät pikimustat, pituudessaan kainaloihin yltävät suorat hiukset, jotka on yleensä harjattu sivujakaukselle. Otsatukka on päässyt kasvamaan aika lailla pois, muttei vielä yllä poninhännälle, hädin tuskin korvien taa, joten se tuppaa välistä tulemaan silmille. Silmät ovat kenties huomiota herättävin ja erikoisin asia Opalin ulkonäössä. Vasen silmä on aivan normaali, väriltään koivunvihreä. Oikea silmä taasen on aika lailla erikoinen: iiris on väriltään taivaansininen, pupilli jonkin verran iiristä vaaleampaa sinistä. Oikeasta kulmasta katsottaessa silmänvalkuaisessa voi nähdä kullankeltaista halkeamia muistuttavsa kuviota. Tähän on syynsä, noidan loitsu kun sokeutti tytön oikean silmän.

Vaatepuolella Opal suosii suht tummasävyistä pukeutumista. Yleensä hänen yllään näkee mustat urheiluhousut, harmaan lyhythihaisen paidan varustettuna tekstillä Fuck off ja mustan hupparin, jonka selkään on printattu valkea lohikäärmesiluetti. Vaatetus toki vaihtelee, vaikkakin tyyli pysyy samanmoisena: hupparit, printtipaidat ja urheiluhousut, säällä kuin säällä.
Vasemmassa ranteessaan hän pitää lähes aina tummanharmaata rannesuojaa, saman käden etu-
ja keskisormeen on hyvin usein viritelty hiuslenkkejä apuna käyttäen kiinni sormisuoja, sekin jousiampujan varusteita. Kenkinään tyttö käyttää mustia, hiukan kulahtamaan päässeitä maihareita. Kylmillä säillä, silloin kun paksuinkaan huppari ei riitä pitämään kylmyyttä poissa, hän vetää ylleen mustan huopatakin.

Eläinmuodosta asiaa: Opal on eläimenä musta pantteri. Kokoa eläimellä on pituudessa ilman häntää 180 senttiä, hännän kanssa 290 senttiä. Säkäkorkeutta löytyy 90 senttiä.

If you can't catch a wave then you're never gonna ride it
You can't come uninvited
Never gonna give in
never gonna give it up, no
You can't take me
I'm free

Taidot: Muodonmuutoskykyhän Opalilla on: eläinmuodon virkaa toimittaa pantteri. Tyttö ei vielä aivan hallitse muodonmuutostaan, vaan esimerkiksi voimakkaat tunteet tai säikähdys voivat laukaista muutoksen. Eläinmuodon ominaisuuksia on Opalilla myös ihmishahmossaankin: pantterin sulava ketteryys ja hiljaisuus, kissaeläimen ruumiinvoimat ja jonkinmoinen pimeänäkö löytyvät, samoin kuin kyky äännellä muutoseläimensä tavoin.
Sekä eläin- että ihmismuodossaan Opal ymmärtää varislintujen raakuntaa jonkin verran, ihmismuodossa kielitaito on hatarampi. Jonkinmoinen jutustelu niiden kanssa onnistuu, ihmismuodossa varsin vähäisesti, eläinmuodossa paremmin, mutta silloinkaan ei kovin hyvin. Isojen kissaeläinten kanssa juttelu sujuu ihmisenä paremmin kuin lintujen kanssa juttelu, vaikkei Opal siitäkään kaikkea älyä.
Enkeligeenien ja noitageenien puolesta Opalilla on muuan erikoinen ominaisuus: hän on immuuni bansheen huudolle, mitä nyt kova ääni ottaa korviin. Mitä heikommassa hapessa hän on, sen heikompi tämä immuniteetti on. Enkeligeenit sen lisäksi parantavat naarmut ja pienet haavat ynnä mustelmat nopeasti, noin kymmenessä tunnissa, isommat haavat parantuvat normaalia tahtia mutta arpikudosta ei muodostu.
Jousiammuntaa pienestä pitäen harrastanut Opal on kehittynyt lajissa oikein hyväksi ja käsittelee jousta taitavasti. Lintutarhalla kasvanut hybridi osaa hoitaa niin murtuneen siiven kuin puusta pudonneen poikasenkin, sekä osaa käsitellä tirppoja suht hyvin.

Fuck you
Fuck you very, very much
Cause we hate what you do
And we hate your whole crew

Menneisyys: Opal syntyi Skotlannin Aviemoressa, enkelin ja muodonmuuttaja-noitahybridin lapsena. Tyttöä hoiti pääosin hänen isänsä, hybridi Joshua Graywood. Enkeliäiti Daphiel ei liiemmin ollut läsnä tytön elämässä, täytyihän hänen hoitaa työnsä, saattaa sieluja tuonpuoleisen porteille. Opalin ollessa neljän vanha äiti jätti perheensä kokonaan, varsin vastentahtoisesti, mutta jätti kuitenkin. Syynä tähän ei suinkaan ollut piittamattomuus tai vastaava, ei suinkaan. Daphiel pelkäsi asettavansa perheensä vaaraan, jos tavalliset kuolevaiset sattuisivat näkemään hänet Joshuan ja Opalin seurassa, eikä näinollen uskaltanut enää vierailla maan päällä. Niin Opal jäi kokonaan isänsä vastuulle, Daphielin lapselleen muistoksi antama siipisulka korurasiassa lipaston laatikossa.

Joshualla oli lintutarha, Graywood Birdie Castle nimeltään, jonka vieressä Graywoodien kotitalokin sijaitsi. Tarhalla muun muassa hoidettiin loukkaantuneita tirppoja ja orpoja linnunpoikasia, sekä koulutettiin metsästyshaukkoja ja kirjekyyhkyjä. Pienestä pitäen Opal vietti aikaa tarhalla, ja kun ikää oli kertynyt tarpeeksi, hän alkoi avustaa isäänsä ja tarhan työntekijöitä lintujen hoidossa, muun muassa hoitamalla linnunpoikasia ja ruokkimalla lintuja. Pääsipä hän myös auttamaan vammojen hoidossa ja haukkametsästys- ja kirjekyyhkykilpailuissa, joihin tarhan linnut satunnaisesti osallistuivat.

Kotona ja harrastuksissa asiat sujuivat suht hyvin, koulu olikin eri asia. Opal ei ollut laisinkaan suosituimmasta päästä. Kyllähän hänellä muutamalla ensimmäisellä luokka-asteella oli kavereita, mutta vuosien myötä he jättivät tytön. Ja vähitellen porukasta ulos jättäminen, kiusaaminen otti uuden muodon. Nyt se oli sanallista, joskus ruumiillistakin: haukkumista, huutelua, tönimistä sun muuta. Opalia haukuttiin muun muassa kanalatytöksi, hänen erikoista puheääntään pilkattiin, erivärisiä silmiä ivattiin...kyllähän se söi itsetuntoa ja kasvatti tytön inhoa kiusaajiaan kohtaan. Ei hän kotona uskaltanut taikka viitsinyt asiasta kertoa, olihan isällä paljon tekemistä kodin ja lintutarhan asioiden kanssa. Niin kiusaaminen pääsi jatkumaan.

Opalista tuli syrjäytynyt yksilö, kiusaajiaan varova ja muista eristäytynyt seinänvarsillanotkuja, joka kohdisti koulussa kaiken tarmonsa hyvien numeroiden saamiseen. Siinä missä muut viettivät vapaa-aikaa yleensä kavereiden kanssa, Opal vietti sen joko kotonaan, tarhalla tai harrastustensa, jousiammunnan ja maalaamisen parissa. Aikaa kului, kiusaaminen jatkui ja muuttui pahemmaksi. Tönimisestä siirryttiin potkiskeluun ja lyömiseen, koululaukun viskomiseen lammikoihin ja talvisin naaman lumipesuihin soransekaisella lumella. Enkeligeenit paransivat haavat ja mustelmat nopeaan, henkisiä vammoja eivät. Viha ja inho kiusaajia kohtaan kasvoi ja kasvoi, kunnes alkoi purkautua ulos vähän kerrassaan. Lyöntiin vastattiin lyönnillä, potkuun potkulla, ivaan ärinällä - muodonmuutoskyvystään tietämätön Opal alkoi oppia äänenkäytön salat -, lumipesusta riistäydyttiin irti. Kun voimakas ja ärhäkkyytensä löytänyt kiusattu alkoi käydä liian hankalaksi, etsivät kiusaajat helpomman uhrin.

Irlantilaistyttö Emily Fry tuli uutena kouluun Opalin käydessä viimestä ensimmäisen asteen luokkaansa. Arka, silmälasipäinen punapää oli maanmainio kiusaamisen kohde. Aikansa sitä menoa seurattuaan Opal päätti panna jutulle pisteen. Kun Emily eräänä päivänä joutui taas tönimisen ja huutelun kohteeksi, lampsi hybridi myrskyn merkkinä paikalle ja hätisti kiusaajat tiehensä maihareilla varpaille polkien ja kovaan ääneen ärhennellen. Niin Emily sai toisesta tytöstä suojelusenkelin - ärhäkän, teräväkielisen, mieluusti Fuck off-paitaa käyttävän suojelusenkelin. Opal lyöttäytyi aamuisin koulumatkalla Emilyn seuraan, oli koulussa välitunnit punapään seurassa, kulki osan kotimatkasta samaa tahtia ja piti huolen, etteivät törpöt kiusaajat pääsisi häiriköimään. Tytöistä tuli tiiviisti yhteenhitsautunut kaksikko, vartija ja vartioitava.

Angel
Take me to a better place, where I see those brighter days
Angel
We'll seize the day and break away
My angel

Toinen aste alkoi, tyttöjen tiet erosivat luokkien osalta. Muuten homma jatkui kuten ennenkin, yhteisistä koulumatkoista ja välitunneista oli tullut rutiini. Suuremmassa koulussa oli totta kai enemmän porukkaa kuin aikaisemmassa koulussa ja alakoulun luokka oli sekoittunut ja vaihtunut - sanomattakin selvää, että Opalille ja Emilylle alkoi löytyä muutakin seuraa kuin toisensa. Uusia kaverisuhteita syntyi, Emilyn itsevarmuus kasvoi ja Opal alkoi hiljalleen muuttua sosiaalisemmaksi. Enää hän ei vahtinut punapään selustaa niin paljon kuin aiemminkin, eikä Emily enää hakeutunut niin hanakasti tummatukan seuraan. Hitaasti mutta varmasti he alkoivat kasvaa erilleen.

Eräänä syyspäivänä tuli yllättäen tarvetta taas puolustaa Emilya: kiusaajat päättivät koettaa onneaan koulupäivän jälkeen ja onnistuivat viskaamaan punapään koululaukun lätäkköön. Kauempaa ohi kulkenut Opal näki tilanteen ja kuten kerran aiemminkin, kirmasi apuun. Tilanne kärjistyi huudosta, kiroilusta ja keskisormien heiluttelusta tappeluksi. Olipa Opal kuinka vahva hyvänsä ja tarkka varpaillepolkija, ja yrittipä Emily kuinka mätkiä kiusaajapoppoon jäseniä likomärällä koululaukullaan puolustautuakseen, jäivät tytöt pian alakynteen. Silloin pitkään uinunut, vihantunteen herättämä muodonmuutoskyky päätti muuttaa Opalin pantteriksi. Muutostaan tyttö itse ei aluksi tajunnut, ihmetteli kovin että miksi muut lähtivät kauhistuneina pakoon. Mustien, pörröisten pantterintassujen aiheuttama säikähdys muuttti hänet taas ihmiseksi. Panikoiva ja puolishokissa oleva tyttö pakeni kotiinsa.

Joshua-isä rauhoitteli tytärtään parhaansa mukaan ja selitti, mistä oli kyse. Opal oli sittenkin muodonmuuttaja, vaikka kyky oli uinunut pitkään, ja nyt he olivat pahassa pulassa. Pantteriksi muuttunut tyttö oli vaarassa, Joshua oli vaarassa, tarha oli vaarassa...piti keksiä jotain. Isäukko päätti lähettää tyttärensä turvaan, jonnekin, minne tavalliset kuolevaiset eivät pääsisi. Daphielilta hän oli kuullut Vechnostin ulottuvuudesta. Siellä Opal olisi turvassa, hän käsitti. Välittämättä siitä, että tyttö ei pääsisi enää takaisin kotiin hän kertoi tyttärelleen sen, minkä tiesi tuosta toisesta ulottuvuudesta, komensi pakkaamaan ja hyvästeli hänet kyynelsilmin, kun Opal lähti kotoa, lopullisesti.

Hiljaa varjoissa hiipien, metsiin kätkeytyen Opal vaelteli aikansa ympäri ämpäri, koettaen löytää rauniot, joista isä oli kertonut. Ja kun nuo kylmät, sateiset rauniot eräänä päivänä paljastuivat puiden lomasta, tyttö ei oikein tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Joten hän teki kummankin yhtä aikaa. Tunnepurkaus luonnollisesti muutti hänet elukaksi, ja kun ei ihmismuotoonsa takaisin päässyt niin lähti kuljeskelemaan raunioilla pantterin hahmossaan. Aikansa talsittuaan huomasi hän muuannen tummapukuisen naishenkilön kasveja poimimassa. Tyttö ajatteli kysellä naiselta ulottuvuudesta ja pysähtyi yrittämään muodonmuutosta, kun nainen päätti käydä kissapedon kimppuun, vaikkei Opal mitään uhkaavaa ollut tehnytkään. Nainen - noita ilmiselvästi - hyökkäsi taikakeinoin, latasi ikävän loitsun kissaeläintä kohden ja katosi paikalta jättäen etutassut silmille painaneen muodonmuuttajan volisemaan kivusta.

Kivusta ja taian aiheuttamasta toisen silmän sokeuden huomaamisen aiheuttamasta paniikista selvittyään Opal jatkoi päämäärätöntä kuljeskeluaan. Aikaa vieri, talvi saapui ja lumi satoi maahan. Kuolemansuon liepeille eksynyt tyttö kuuli talvi-illan hämärässä hätääntynyttä raakuntaa pensaikosta. Pensaikosta löytyi korppi, oksiin sotkeutuneena ja siipi luonnottomasti vääntyneenä. Kaikeksi onneksi Opal oli kasvanut lintutarhalla ja näinollen osasi käsitellä korppia, joka ihme kyllä ei tuntunut pelkäävän häntä. Kaiketi otus oli ollut jonkun lemmikki, tai vaistosi hyväntahtoiset aikeet. Opal päätti jäädä hoitamaan lintua, kunnes sen siipi olisi terve. Aikaa vieri, Satakieleksi ristityn tirpan murtunut siipi tuli kuntoon ja Opal lähti jatkamaan matkaansa. Hilpeästi vislaileva ja ties mitä muita ääniä päästelevä lintu ei selvästikään tahtonut jättää hyväntekijäänsä, vaan lähti mukaan. Eipä Opalilla mitään sitä vastaan ollut, joten Satakieli sai kulkea mukana. Kevään tullen kaksikko päätyi kuljeskelemaan suolle. Sieltä löytyi mukavan oloinen mökkerö, jonne korppi ja tyttö päätyivät muuttamaan mökin osoittautuessa hylätyksi.

I gotta fight another fight
I gotta fight with all my might
I'm getting out, so check it out
you're in my way
Yeah, you better watch out

Muuta: Skotlannista kotoisin olevan Opalin puheessa kuuluu vahva skottiaksentti. Aksentin lisäksi tytön puheesta pitänee kertoa muutama seikka: hänellä on taipumus sorauttaa ärriä ja sihauttaa ässiä, johtuen muutoseläimen äänivalikoimasta ihmishahmossakin. Hänen äänensä noin niinkuin muuten on nuoren tytön ääneksi erikoisenpuoleinen, jopa outo, Opalin ääni kun hyppii kuin äänenmurrosta potevalla teinipojalla. Jo valmiiksi matalahko ääni voi hypätä välistä kimeäksi kuin pikkutytöllä, tai möreäksi kuin pari olutta ottaneella motoristilla. Tähän kun lisätään vielä suuttumuksen yhteydessä kuuluva ärinä ja sähinä niin sekametelisoppa on valmis.

Opalin koti sijaitsee Kuolemansuolla. Korkeiden tolppien varassa nököttävä pieni mökki toimii asumuksena tytölle ja hänen korppiystävälleen. Se on rakennettu hassusti keskellä upottavaa rämettä olevalle pikkuiselle läiskälle kiinteää maata, lammen yli johtaa pitkospuut mökin portaikolle. Oikeastaan mökki on vain yksi huone, yhdistetty ruokailutila, keittiö, olohuone ja eteinen. Peräseinällä on suttuisenvihreällä verholla eristetty soppi, jonne on kasattu erinäisiä tyynyjä ja huopia sängyksi. Talo on yleensä sotkuisenpuoleinen; astiat lojuvat pöydillä, lattia on värjäytynyt kirjavaksi maalitahroista ja korpinsulkia ja -untuvia on siellä, täällä ja tuolla. Linnunjätökset sentään siivotaan heti, kun mokomia ilmestyy.

Niin, korppi. Saarella Opalin ainut perheenjäsen on suuri korppi, Satakieli nimeltään, tutummin Satanen taikka Sata (engl. Nightingale, Gale, Galey). Kokoa löytyy pituudessa sen 70 cm, siipien kärkiväli on lähestulkoon linnun pituus kaksinkertaisena. Väriltään lintu on kiiltävänmusta, mitä nyt oikeanpuoleisen siiven yksi käsisulka on väriltään valkoinen. Satakielellä on laaja äänivalikoima: korppien normiraakunnan sun muun ääntelyn lisäksi se muun muassa matkii teepannun vislausta, huilun ääntä, pikkulintujen visertelyä, oveen koputusta... Opal yrittää noin niinkuin huvin vuoksi opettaa korppiystäväänsä puhumaan. Fiksu otus on oppinut tokaisemaan "hei", sanomaan lempinimensä, "Sata", sekä "hiiohoi" - puheopettajansa höhlää ääntä ja puhetapaa siinä samalla matkien.

Sikäli ironista, että Opal ei osaa luottaa noitiin, taikka velhoihin, onhan hän itsekin osaksi noita: isän puolen isovanhemmista tytön mummo oli noita, ukki taasen muodonmuuttaja. Tosin hän ei koskaan päässyt kumpaankaan heistä tutustumaan, isovanhemmilta kun lähti henki jo ennen tytön syntymää.
Enkeliäidistään Opal ei muista paljoakaan, himmeitä muistikuvia vain. Tytön suurin aarre on parin-kolmenkymmenen sentin mittainen, hohtavanvalkea sulka, enkeliäidin siivestä, jota hän säilyttää pitkänmallisessa, pahvisessa korurasiassa lipaston laatikossa.

They laugh at me, because I'm different. I laugh at them, because they're all the same.

Vastaus:

Päivitän!

Nimi: Wompatti

31.07.2017 15:58
Nimi: Beatrice Eliza Jackson (Kuva: http://u.kahvipaketti.com/u/89208637131.png )
Kutsumani: Bea
Laji: Muodonmuuttaja->Lohikäärme (Kuva: http://u.kahvipaketti.com/u/50389828206.png )
Syntynyt: 13.2.1850, mutta muistuttaa ulkoisesti vain parikymppistä nuorta naista.
Sukupuoli: Nainen

Luonne: Bea on yleisesti rento ja tyyni persoona joka suuttuu vähästä ja tulee tiettyjen ihmisten kanssa hyvin toimeen. Hän on rohkea, muttei kuitenkaan käyttäydy päättömästi ja tee typeryyksiä. Hänellä on vain muutama pelko, joista yksi on olla kuolleiden ympäröimänä. Nainen on valmis auttamaan hädässä olevia. Ystäviä hänellä on kuitenkin vähän, johtuen hänen ennakkoluuloistaan ja epävarmuudesta uusia ihmisiä kohtaan. Bea kyllä kykenee olemaan tuntemattomien ihmisten seurassa, mutta on silloin hyvinkin kireä ja vähäsanainen. Beaticen luottamusta edellämainituista syistä on vaikea voittaa puolelleen, joten jos tässä epäonnistuu, voi unohtaa täysin salaisuudet ja luottotiedot. Mutta onnistuessaan saa rinnalleen mahdollisesti elinikäisen ystävän, joka sekä suojelee, että pitää synkimmätkin salaisuudet sisällään.
Nainen on taitava valikoimaan ihmisistä juuri ne, joista uskoo olevan eniten hyötyä ja joihin voi myöhemmin luottaa ja pitää ystävinään. Joten jos haluaa tämän neidin ystäväpiiriin, kannattaa odottaa Bean aloitetta.

Mitä luonteeseen tulee, hän on osittain lohikäärmeeksi yllättävän tyyni ja huumorintajuinen persoona, joka tykkää pitää hauskaa ystäviensä kanssa, tietyissä rajoissa kuitenkin. Bilehileeksi häntä ei kuitenkaan voi kutsua. Bea ei oikein ikinä ole tykännyt suurista tapahtumista, kovistä äänistä tai valtavista ihmismassoista. Nämä seikat saavat hänet ahdistuneeksi, ja halu päästä pois, kauas pois, vain kasvaa. Tämän takia hän kannattaa pienimuotoisia juhlia, eikä mielellään lahde suuriin tapahtumiin, jos niitä nyt ikinä ilmenisikään.
Hän on sisimmissään kuitenkin hyvin tempperamenttinen ja täynnä energiaa, vaikkei aina sitä näyttäisikään. Parisatavuotinen elämän antama kokemus on juurtunut Bean muistiin, ja ymmärtää olla tekemättä tiettyjä virheitä toistamiseen. Kokemus on tehnyt hänestä myös erittäin älykkään yksilön, vaikka sitä ei aina huomaisikaan.

Bean tyyneys perustuu hänen taitoon olla välittämättä pilkoista ja pysymällä rauhallisena. Tosin, täytyyhän jokaisella rauhallisellakin eliöllä olla huonoja päiviä. Jos nyt huonojen päivien yleisyyttä keskiarvolla mitattaisiin, tulos päätyisi noin kertaan-kahteen kuussa. Näinä harvoina päivinä Beaa ei edes kannata koettaa lähestyä, sillä hänen mieli on hyvin ailahtelevainen, ja saattaa herkästi suuttua, pahimmassa tapauksessa muuttua tahdotta lohikäärmeeksi.
Vaikka Beatricsen suututtaminen on hankalaa, voi olla olemassa sekin riski, että onnistuu. Usein ärsyttäjä on puhunut sivu suunsa, liittyen joko hänen menneisyyteensä tai muuten vain johonkin hyvin yksityiseen asiaan. Suuttuessaan häntä voisi kuvailla aikapommiksi; mitä enemmän ärsyttää, sitä vähemmän aikaa mittarissa näkyy. Ja kun aika on lopussa, edessä on räjähdys, joka johtaa joko tappeluun, tai kärventymiseen hengiltä. Ja koska Bea on harrastanut nuoresta pitäen taistelu-ja itsepuolustuslajeja, on hänellä usein ylivoima käsikähmässä. Usein jonkun muun täytyy irroittaa Bea toisesta osapuolesta, tai toinen vaihtoehto on, että vastustaja joko menettää tajuntansa tai luovutta

Ulkonäkö: Bea on keskiverto naisen pituinen ja sporttisella tavalla lihaksikas ja voimas. Pituutta hänellä on suunnilleen 170cm. Bean iho on sävyltään hyvinkin vaalea, joka tuo mieleen pohjoismaiden asukit. Hänellä ei oiken ikinä näy rusketusta, muttei häntä voi kutsua kalpeaksikaan. Naisen jalat ovat hiukan normaalia pidemmät, mutteivät silmiinpistävän kummalliset. Hänen normalaaipituiset käsivarret kiinnittyvät pehmeästi olakapäihin. Bean hartiat kulkevat pehmeässä kaaressa kummallekin sivuille hänen siroa mutta voimakasta kaulaa. Beatricsen solisluut näkyvät kummallisen selkeästi, samoin lapaluut. Hänen kaulaansa kiinnittyy pyöreän mallinen, mutta siro pää. Bean harmaansiniset, hiukan suurehkot silmät sijaitsevat suunnilleen keskellä päätä, missä niiden pitääkin sijaita. Hänellä on tuuheat ja keskipitkät ripset, jotka ovat niin tummat, että näyttäisi melkein siltä, että niissä olisi ripsiväriä. Bealla on tummat, melkein mustat kulmakarvat. Hänellä on on hiukan terävä ja siro nenä, jonka alapuolella on punertavat huulet. Kokonaisuuden kruunaa kauniit tuuheat ja vaaleat hiukset jotka laskeutuvat kevyeinä, lähes huomaamattomina laineina alas, lähelle selkärangan puoltaväliä. Usein Bean hiukset ovat kuitenkin siistillä poninhännällä tai letillä.
Beatrice kulkee aina suorassa, ja joustavin askelin. Hänestä ei heti huomasi, että toisessa muodossa hän onkin suuri, usean aikuisen norsun painoinen lohikäärme.

Lohikäärmeenä Bean ulkomuoto muuttuu täysin. Hänestä kasvaa suuri, vaaleanharmaa, melkein valkoinen lohikäärme, jonka hiukan tummempien siipien kärkiväli on lähelle kahtatoista metriä. Pituutta tällä on lähes kymmen metriä, josta melkein puolet kuuluu paksuun häntään, joka kapenee kuin piikikkääksi ruoskaksi päätyä kohti. Bean pää muistuttaa huomattavan paljon kotkan ja suuren käärmeen pään sekoitusta. Jalat ovat pitkät ja lihaksikkaat, varustettuina terävillä ja pitkillä kynsillä. Koko matkan päästä hännänpäähän asti, kulkee selkää pitkin teräviä, kooltaan vaihtelevia piikkejä. Vatsapuolta ja kaulaa suojaa panssarilevyjä muistuttava vaalea rivistö, joka jatkuu häntään asti.

Bean vaatetus on usimmiten vaaleaa, tai joskus lähes mustaa. Mutta räikeitä vaatteita hän ei ikinä käytä. Usein hänellä näkee pastellisävyisiä paitoja taikka vain ihan valkoista tai hyvin vaaleanharmaata. Paidat ovat usein joko hihattomia, tai lyhythihaisia t-paitoja. Housut ovat usein joko joustavaa ja harmaata tai mustaa 'farkku' kangasta, tai mahdollisesti beigeä tai vaaleanruskeaa housukangasta. Mutta tärkeintä Beatricselle on vaatteiden sopiminen yhteen ja niiden joustavuus yllä. Turhan räikeyden Bea unohtaa suosiolla. Kengät ovat usein hiukan kuluneet tummat lenkkarit.
Koruja Bealla on vain yksi. Lohikäärmeen muotoinen puhdasta hopeaa oleva koru, jonka silmän paikalla kiiltelee kauniisti hiottu pieni rubiini.

Taidot: Bea kykenee muuntautumaan suureksi, vaaleaksi lohikäärmeeksi. Lohikäärmeenä hän kykenee syeksemään tulta valatavasta kidastaan, ja myös kestää tämän lämpöä. Ihmismuodossa Beatrice kykenee kestäään jonkin verran lämpöä ja tulta, ilman vakavia vammoja, vaikka se nuolisi hänen ihoaan. Kummallista kyllä, Bea kykenee myös aistimaan loistavasti toisen pelon, melkeinpä haistamaan. Tarkka haju-ja kuuloaisti on jäänyt hänelle muodonmuuttamisesta. Näkö ei ole ehkä parhaimmasta päästä, mutta hän pärjää ilman laseja ja pystyy aistiensa varassa selvittämään tiensä ulos pimeässäkin.
Beatrice ei ikinä ole ollut mikään mestari uimari, ja tykkää vedestä oikeastaan vain juoma-ja pesytymiskäytössä. Hän on taitava kulkemaan hiljaa ja joustavin askelin pimeässä metsässäkin ja on erinomainen jousipyssyn käyttäjä sekä veitsenheittäjä. Lähitaistelussa hän pärjää oikeastaan vain ja ainoastaan itsepuolustus taitojensa ansiosta.

Menneisyys: Beatrice syntyi tuulisena yönä Lohikäärmevuorile, kauas pohjoiseen, paikkaan, josta kukaan muu, kuin siellä asuneet eivät tienneet mitään. Hänen äitinsä oli kaunis, vaaleahiuksinen nainen ja muistutti kovasti lastaan. Ainut ero oli vain, että hänellä oli vihreät silmät. Bean isä oli komea tummatukkainen mies, jolta hänen esikoinen oli perinytkin silmänsä. Kummatkin vanhemmista olivat muodonmuuttajia. Lohikäärmeitä. Koko vuoren juurella elelevä kylä iloitsi tuoreiden vanhempien puolesta. Koko kylään ei ollut kahtenakymmenenä vuonna syntynyt yhtään lasta.
Monta onnellista vuotta perhe eleli rauhassa omassa pikku mökissään kaukana ihmisten murheista. Bea kasvoi kovaa vauhtia, ja muistutti nyt neljävuotiasta ihmislasta. Nimittäin ennen täysi-ikäiseksi tulemista, lapset kasvoivat normaalia vauhtia, riippumatta siitä, olivatko he osittain lohikäärmeitä.
Eräänä kauniina elokuisena iltana, vuonna 1855, Bellan ollessa viisivuotias, tapahtui hirveitä. Ulkoa mökistä kuului kauhunkiljahduksia ja rääkynää. Tietenkin Bean isä, urhea mies, meni ulos katsomaan mitä tapahtui. Kolme suurta laivaa miehistöineen oli löytänyt salaisen saaren. Maaginen suojakenttä, joka oli pitänyt saaren piilossa tavalliselta kansalta, oli selvästi rauennut. Syytä ei ikinä saatu tietää, mutta kylä oli kaikesta huolimatta suuressa vaarassa. Laivasta valui kuin virtana haarniskoihin pukeutuneita ihmisiä. Joillain oli miekkoja lepäämässä lonkaa vasten, ja joillain suuria revolverejä ja kiväärejä. Osalla jopa hevosia ratsuinaan. Koko kylä katseli kauhun vallassa kuin sotilaat muodostivat ryhmiä ja aloittivat valloituksen. Jos Lohikäärmesaaren asukit olisivat silloin puolustautuneet, olisivat he mahdollisesti pelastaneet niin itsensä kuin saarensa. Osa muodonmuuttajista muuttivat muotoaan ja lensi pakoon, osa jäi puolustamaan maatansa, kuten Bean isä teki. Jopa saaren suurimmat lohikäärmeet, nämä aidot yksilöt, jotka tavallisesti vähät välittivät tapahtumista, ryhtyivät sotimaan. Mutta kaikesta huolimatta joukot joutuivat perääntymään monen verisen tunnin kuluttua. Ihmiset olivat vähentyneet kolminkertaisesti enemmän kuin Lohikäärmevuoren asukit, mutta kukistettuaan saaren päällikön, hyökkääjät voittivat. Osa muodonmuuttajista ja lohikäärmeistä ehtivät paeta, kun osa jäi kiinni, ja tästä osasta suurin osa teloitettiin. Sodan aikana Bean äiti oli kätkenyt lapsensa, ja kun sotilaat saapuivat Bean sortuneelle kotitalolle hakemaan hänen äitiään ja pidättämään häntä, he eivät löytäneet Beaa. Monen tuskaisen tunnin, kenties päivänkin päästä pieni lapsi kuuli laivojen lähteneen. Beatrics nousi hiljaa ylös piilostaan ja kurkisti ulos. Koko kylä oli raunioina. Siellä täällä paloi vielä liekkejä, ja koko maa tuntui olevan täynnä haarniskoilla peitettyjä ruumiita. Yksi laivakin oli kaatunut, ja paloi nyt hiljakseen loppuun. Kun Bea uskaltautui tutkimaan, hän huomasi suuren kehon jättämän raahausjäljen maahan. Sen täytyi olla kuollut lohikäärme, joka oli viety pois. Tämän hän sentään ymmärsi pienillä lapsen aivoillaan. Hetken vain seistyään Bea muisti vanhempansa ja alkoi huudella näitä epätoivoisasti, tietämättä näiden kuolemasta. Hän lopetti vasta kun oli haravoinut koko saaren lyhyillä jaloillaan ja huutanut kurkkunsa kuivaksi. Hetkeäkää ajattelematta pieni lapsi kaatui maahan vollottamaan surkeana. Kauaa hän ei kuitenkaan ehtinyt itkeä, kun tunsi jonkun tarttuvan pehmeällä ja lämpimällä kourallaan häntä hartiasta. Käsi auttoi hänet pystyyn ja ohjasi lähimmalle hökkelille. Mökissä haisi palanut puu ja lattiasta pöllyävä tuhka kutitti nenää. Käsi ohjasi Bean pehmeälle mutta noesta mustana olevalle sängylle. Hän kuuli kuinka joku kolisteli astioiden kanssa ja saikin huomata pian, että hänen käsiin laskettiin höyryävä soppakulho. Kun Bea oli syönyt omasta mielestä tarpeeksi, hänet peiteltiin, ja nukahti pian.

Bea heräsi seuraavana aamuna astioiden kilinään ja katseli ympärilleen. Hetken hän luuli nähneensä äidin keittiönpöydän ääressä syömässä ruisleipää ja juovan kahvia. Mutta samassa kaikki muistui pienen Bellan mieleen. Häntä ei jostain syystä enää itkettänyt, vaan hän raahautui pöysän ääreen ja käänsi katseensa iäkkääseen rouvashenkilöön. Vanhus hymyili lempeästi, ja ojensi Bealle leipää, jonka oli voidellut valmiiksi. Bea otti hämillään leivän vastaan ja maistoi sitä. Se oli herkullista! Vasta syötyään koko leivän, hän katsoi mummelia ja uskaltautui kysymään hänen nimeä. Mummeli hymyili ja vastasi 'Olen Maya. Vanhempasi toivoivat että ottaisin sinut hoiviini jos heille sattuisi jotakin. No, pyyntö täytetty. Sinä asut tästä lähtien minun luonani. Siihen asti, että löydämme sinulle turvapaikan'. Bea nyökkäsi vain ja jatkoi aamupalan syöntiä. Siitä asti kaksikko asui yhdessä, auttelivat toisiaan ja pitivät sillointällöin hauskaakin.

Oli kulun kolmenkymmentä vuotta Bellan vanhempien surmasta ja muutosta Mayan luokse. Bean syntymäpäivän aattona, kylmänä talvipäivänä, Maya koputti ottolapsensa oveen. Hän kertoi löytäneensä Bealle paikan asua, kehittyä ja elää onnellisena, turvassa pahuuksilta. Bea suostui ja ryhtyi pakkaamaan, ja puolen tunnin päästä hän olikin lähtövalmis. Matkasta tulisi pitkä. Joten vasta kuukauden kuluttua, etsittyyän Mayan kanssa pääsyporttia turvapaikkaan se löytyi. Meren kymmenet ylittämiset, kävelyt aavikolla, ja puuduttavat patikoinnit eivät olleet valuneet hukkaan. Itkuntäyteisen hyvästien jälkeen kaksikko erosi, ja Bea pääsi vihdoinkin turvaan. Ennen eroaan Mayasta, hän oli luvannut pitää hänet ikuisesti mielessään ja toivoi hänelle kaikkea hyvää. Mutta Mayalla oli jotakin annettavaa sanojen lisäksi. Hän lahjotti oman hopeakaulakorun, jonka päässä kimmalteli hopeainen lohikäärme, ja sanoi sen kuuluneen ennen Bean äidille.

Noin kuukausi muuton jälkeen, hän sai tietää vihdoin voimistaan. Voimistaan muuttua lohikäärmeeksi, tuoksi ihmeelliseksi otukseksi.

Muuta: Bea asustelee omassa, mukavassa talossaan yhden kapean ja kirkkaan joen lähellä, hiukan syrjäseudulla. Talosta johtaa noin kahdenkymmen metrin pituinen kivipolku joesta haarautuvalle purolle, jonka vesi on aina puhdasta ja kirkasta. Hänen talon pihalla kasvaa muutama puu ja pieni lampi on reunustettu vaaleilla ja sileillä pikkukivillä.

Bean mielipide Vecnostiin on pelkkää positiivistä plussaa. Täältä hän löysi turvallisen ja pysyvän kodin, ja saa olla kaikessa rauhassa ja peittelemättä juuri se henkilö joka haluaa olla.

Vastaus:

Pahoittelen todella paljon, että vastaamisessa on kestänyt näin järkyttävän kauan!! Hahmosi tiedot ovat oikein hyvät, tervetuloa mukaan! Sukella rohkeasti roolipelin ja chatin maailmaan. Lisään hahmosi tiedot vähän myöhemmin, jahka minulla on paremmin aikaa ja olet ehtinyt jo roolata muutamaan kertaan :)

Nimi: Frosty

04.07.2017 01:26
Nimi: P-67NFC2 Coal
Kutsumanimi: Coal
Laji: geenimanipuloitu
Syntynyt: 17.5.2001
Sukupuoli: nainen

Stamp on the ground
Jump, jump, jump, jump
Moving all around
Tep tep da dow

Luonne: Coal on varsin energinen persoona, ylivilkas ja kuin kissa pistoksissa. Hän liikkuu oikeastaan jatkuvasti, energiaa tyttösellä on niin paljon ettei hän yksinkertaisesti kykene olemaan aloillaan. Paikallaan olo tuottaa hänelle tuskaa ja on hyvin hankalaa, kärsimätön ADHD:ta poteva geenimanipuloitu kiemurtelee ja vääntelehtii levottomasti eikä osaa olla ollenkaan paikallaan. Jatkuva liikkumisen tarve kuljettaa Coalia ympäri saarta puissa kiipeillen, ympäriinsä juoksennellen ja saaliita jahdaten. Illalla hän onkin jo niin väsynyt että uni tulee silmään oikeastaan heti kun ne painuvat kiinni, ja aamulla sama ralli jatkuu.

Coal ei viitsi murehtia tulevaa tai mennyttä, parempi keskittyä hetkessä elämiseen ja nauttia elämästä silloin, kun vielä voi. Hän antaa elämän viedä minne huvittaa eikä yritä yleensä tieten tahtoen muokkailla tulevaisuudennäkymiään, asiat tulevat jos ovat tullakseen ja niitä on turha murehtia. Poikkeuksiakin löytyy tietysti, jos tulevaisuus alkaa näyttää liian synkeältä, huoleton kissaneiti yrittää totta kai muuttaa sitä. Hän on huolettomuutensa ja ADHD:nsa puolesta varsin huono vastuunkantaja, jos hänen vastuulleen annettu asia ei jaksa kiinnostaa niin Coal viskaa sen syrjään ja siirtyy mielenkiintoisempiin asioihin, kuten jahtaamaan perhosia.

Kissaneidillä riittää kissamaisia luonteenpirteitä. Hän on itsenäinen persoona, joka ei tarvitse holhoojaa ja joka pärjää itsekseen ja on aina omilla teillään. Tyttönen on vapaan elonsa aikana oppinut siihen, että hän saa liikkua missä huvittaa ja tehdä, mitä huvittaa eikä ole iloinen jos hänen menemisiään ja tulemisiaan aletaan rajoittamaan. Mukavuudenhaluakin häneltä löytyy, Coal rakastaa lämpimiä paikkoja ja sitä, kun joku rapsuttaa ja paijaa ja muutenkin pitää hyvänä, silittelee kuin kissaa. Hän tosin häipyy lupaa kysymättä, jos tulee siihen tulokseen että silitykset riittävät, nyt on parempaakin tekemistä. Kehräys, sähinä ja mouruaminenkin kuuluvat tiiviisti tytön itseilmaisuun, vaikkeivät ne aivan samanlaista ääntelyä olekaan kuin kissoilla niin silti hän käyttää näitä ääniä. Coal on yöeläjä: silloin kun ei ole tullut päivällä purettua tarpeeksi virtaa niin se puretaan yöllä eikä välttämättä nukuta juuri lainkaan. Satunnainen unenpuute ei haittaa, päinvastoin, sehän vain lisää kissaneidin energisyyttä.

Coal on utelias persoona. Hän on jatkuvasti kyselemässä tarkentavia kysymyksiä, jos kokee sen tarpeelliseksi, kurkkii kivenkoloihin nähdäkseen, onko siellä mitään, laittaa muurahaisia seilaamaan lehdellä vesilammikossa nähdäkseen, uppoaako lehti öttiäisten painosta, ynnä muuta mukavaa. Kysymyksissään hän ei välttämättä ymmärrä, milloin menee turhan henkilökohtaisiin asioihin, joten hänen utelunsa voi mennä hyvinkin henkilökohtaisiin asioihin, jos on mennäkseen. Muutenkin hän osaa olla melkoinen pölkky ihmissuhdeasioissa, eihän hänellä ole niistä paljoa kokemusta. Yllättävää kenties, että kissaneiti loppujen lopuksi on varsin älykäs ja fiksu otus, jolla piisaa faktoja ja nippelitietoa eri asioista. Hän on aina valmis esimerkiksi väittelemään maapallon pyöreydestä, Coal kyseenalaistaa tämäntyyppisiä tieteellisiä faktoja mieluusti. Se ei ole hänelle ongelma.

Ikävuosiinsa nähden Coal on jälkeenjäänyt, sekä henkiseltä että fyysiseltä puolelta, geenimanipulaation sivuvaikutuksena. Kissamaisen leikkisä tyttö on aina valmis vaikkapa jahtaamaan lankakerää, oli leikkikaverina kuka hyvänsä, kuin pikkulapsi konsanaan. Siinä missä muut hänen ikäisensä potevat murrosiän tunnemyrskyjä sun muuta, on Coal vielä lapsi heihin verrattuna, vaikkakin itsenäinen kuin mikä. Silmät kirkkaina hän kyselee maailmasta, kasvattaen jo valmiiksi suurta tietomääränsä yhä entisestään. Surullista mutta totta, häneltä kyllä löytyy tieteellisiä faktoja vaikka sun mistä, mutta muille arkipäiväiset käsitteet saattavat olla hänelle täysin vieraita, kuten vaikkapa rusetti, kattila ja kaakeli. Sukulaissanastoa hän tuntee tuskin ollenkaan. Maailman avoimesti vastaanottava kissaneiti haluaa oppia ja tietää asioita, jotka muutkin tietävät ja näinollen hän kyselee, ärsyttävänkin paljon.

Coalilla on pitkä pinna. Hän ei suutu helpolla, suututusyrityksiin vastataan kummastuneella taikka oudoksuvallakin katseella. Siitä huolimatta hilpeänpuoleinen kissaneiti osaa myös suuttua. Suuttumuksensa Coal ilmaiseen kyyryllä asennolla, korvien hienoisella luimistuksella ja vihaisella sähinällä. Jos joku uskaltautuu kiukkuisen geenimanipuloidun lähelle rauhoitteluaikeissa, saa olla varuillaan, ettei saa kynsistä, tytöllä kun on taipumusta käyttää kyseisiä luonnollisia aseita suutuspäissään turhankin paljon. Myös silloin, jos Coal kokee olonsa uhatuksi, hän käyttäytyy kuin vihaisena, puolustautumista ajatellen parempi kuin paikallaan vapiseminen.

Pelosta puheen ollen, Coal pelkää harvoja asioita. Suojatussa laitosympäristössä eläneenä hän ei ole oppinut varomaan esimerkiksi avarilla paikoilla oloa ukkosella, huteriin puihin kiipeilyä, ei edes tulta - ne asiat, joita normaalissa ympäristössä kasvaneet osaavat varoa, ovat Coalille vain asioita siinä missä muutkin. Hän saattaa tasapainotella liukasta tukkia pitkin yli joen ihan vain huvin vuuoksi, mikä tosin ei hännän kanssa ole erityisen haastavaa, ajattelematta asiaan liittyviä vaaroja. Hän ei ole peloton, ei vaan ole oppinut varomaan samalla lailla kuin muut.
Toisinaan, jos kissaneiti kokee olonsa turhan uhatuksi, säikähtää pahoin, on peloissaan tai muuta vastaavaa, paniikkikohtaymus saattaa yllättää. Sydämen epäterveen nopea syke, tukehtumisen tunne ja huimaus ovat omiaan laukaisemaan Coalissa karmaisevan kuolemanpelon. Kohtauksesta selviäminen on joka kerta yhtä huojentavaa, koettu pelko purkautuu ulos vuolaana kyynelehtimisenä.

Coal tekee asiat mieluusti täysillä. Se pätee myös suruun. Jos suru kohtaa, hän on synkkä kuin sadepäivä. Kyyneleitä riittää, kissaneiti on masentunut ja suorastaan rypee murheessa. Toisinaan kissaneidin mielen valtaa surun kourissa tumma, inhottava itsetuhoisten ajatusten möykky, joka on jo muutaman kerran ajanut hänet vahingoittamaan itseään: kämmenien kynnenjäljet kertovat ikävää tarinaa. Ei hän varsinaisesti edes käsitä, että mitä tuli tehtyä, kunhan vain ajattelee, että kipu tuntuu hyvältä, kun masentaa. Lohdutusta hän ottaa ilomielin vastaan, jos sitä tarjotaan, sanat, läheisyys, lasi lämmintä maitoa, mikä vain kelpaa.

Are you blind when you're born? Can you see in the dark?
Would you look at a king? Would you sit on his throne?
Can you say of your bite that it's worse than your bark?

Ulkonäkö: Pienikokoiselta ja hoikalta Coalilta löytyy pituutta tarkalleen 162.4 cm ja painoa 45.3 kg. Kissaneidin ruumiinrakenne on hoikkuuden lisäksi enemmänkin jäntevä kuin lihaksikas, jaloissa tosin löytyy paljon ponnistusvoimaa. Geenimanipulaatiosta johtuen ruumiillinen kehitys on monta vuotta myöhässä, kasvupyrähdys ja naiselliset muodot antavat odottaa itseään. Kissamaisen sulavaliikkeisen ja notkean Coalin tauoton liikehdintä tuntuu olevan kuin nopeutetun tai chi-tekniikan harjoittamista, liikkeet tuntuvat sulautuvan yhteen ja on hiukan hankalaa sanoa milloin yksi loppuu ja toinen alkaa.

Kissaneidin kasvonpiirteet ovat varsin pehmeät ja lapsekkaan pyöreät. Ihonväri hänellä on vaalea pienillä tummemmilla pisteillä ympäri kehoa, vasemmanpuoleista ohimoa pitkin kulkeva pitkä arpi ja kämmenissä olevat pienemmät arvet ovat oikeastaan valkoisia. Suuret, pörröiset kissamaiset korvat sojottavat hörössä lähes suorassa kulmassa sivuille päin ja kasvoissa tuijottaa kaksi suurta silmää. Tai no, toinen niistä tuijottaa, toinen on peitetty mustalla silmälapulla lähestulkoon aina, silmän värinvaihtokokeilun vuoksi Coal on lähes puolisokea ilman lappua. Terve silmä on kauniin keltainen eikä silmänvalkuaista näy yleensä juuri ollenkaan, pupillit käyttäytyvät kuin kissalla. Lähes sokea silmä, jonka väriä yritettiin vaihtaa ja joka on lapun peitossa on varsin karu näky: syöpyneitä kohtia riittää, pupillista jäljellä olevat osat ovat sameanharmaita ja loput silmästä onkin vihreän, sinisen ja keltaisen sekasotkua. Kissageenit toivat tytölle myös kissan viikset: viiksikarvoja löytyy niin silmien päältä kuin poskistakin. Hiustyyli Coalilla on suora ja lyhyt, pituudessaan leukaperiä muutama sentti niiden alapuolella seuraava pörröinen kuontalo kulmakarvojen kohdalle ylettyvällä otsatukalla. Hiukset ovat pohjaväriltään hyvin vaaleanharmaat, lähes valkoiset, jonka seassa on satunnaisia mustia ja tummanruskeita hiuksia.

Geenimanipulaatio antoi Coalille muitakin kissamaisia piirteitä ulkonäköön. Häntäluun jatkeena tytöllä on puolen metrin mittaan yltävä häntä, jonka ansiosta tyttönen putoaa yleensä jaloilleen ja joka toimii apuna tasapainon ylläpidossa, terävänpuoleiset hampaat auttavat lihansyönnissä ja vaaleat kynnet ovat pitkähköt, vahvat ja hyvässä terässä. Turkkiakin Coalilta löytyy, poskissa sitä on jonkin verran, niska, selkä, lapaluut ja olkapäät ovat turkin peitossa, samoin kämmenselät, jalkapöydät, häntä ja korvat. Turkki tosin ei laadultaan ohuena pahemmin lämmitä. Värimaailma turkissa on sama kuin hiuksissa, pituudeltaan se on puolipitkää, kämmenselissä ja jalkaterissä lyhyttä.

Pukeutumistyyli Coalilla on varsin yksinkertainen: lyhythihainen paita ja legginssit, kummatkin väritykseltään kivenharmaat. Paidan rintamukseen on brodeerattu vihreällä langalla teksti "P-67NFC2 Coal" ja siihen viereen sen tutkimuslaitoksen logo, jossa Coalia pidettiin. Kissaneiti pitää oikean olkavartensa ympärillä tarranauhalla kiinnitettävää, ihmismaailman roskiksesta löytämäänsä kulunutta käsivarsiheijastinta, jolla hän on kiinnittänyt käteensä rakkaan hiiripehmolelunsa.

When you fall on your head, do you land on your feet?
Are you tense when you sense there's a storm in the air?
Can you find your way blind when you're lost in the street?

Taidot: Koska Coaliin on tungettu norjalaisen metsäkissan geenejä, erikoiskyvyiksi luokiteltavat kyvyt ovat geenimanipuloinnin tulosta ja varsin kissamaisia. Tytön aistit ovat paljon tarkemmat kuin normaalin ihmisen, itse asiassa yhtä tarkat kuin kissoilla. Näköaistin tarkkuutta syö toisen silmän osittainen sokeus ja syvyysnäkö on kärsinyt siitä jonkin verran, vaikka haittaakin lähinnä Coalin ollessa väsynyt. Muuten näköaisti toimii hyvin. Hän on aika nopea juoksija ja hyvä kiipeilemään puissa kynsiensä avulla. Jalkojen ponnistusvoiman avulla Coal kykenee hyppimään kissan lailla varsin korkealle ja pitkiäkin matkoja, hännän avulla tyttö laskeutuu lähes aina jaloilleen. Hän on hyvin notkea ja ketterä, kissageenien ansiota sekin. Geenimanipuloidun yleiskunto on jatkuvan liikkumisen takia huippuluokkaa ja tyttö on erinomainen hiirten, rottien ynnä muiden tuhoeläinten eliminoija. Hän puhuu sujuvasti englantia, amerikkalaisittain siis.

Run away, run away
Don't look back it's okay
Race the wind, be the first to find
The light of a new day

Menneisyys: Coalin lapsuus kului amerikkalaisessa tutkimuslaitoksessa, jossa tehtiin geenimanipulaatiokokeita, ihmisillä siis. Eräs laboratorion naistyöntekijöistä antoi vastasyntyneen tyttövauvansa laitokselle kokeita varten, ei-toivottu vahinkolapsi ei ollut hänelle mieleen eikä hän olisi kyennyt lapsesta huolehtimaankaan, jos edes olisi halunnut hänet pitää. Niin tyttö sai nimen P-67NFC2 Coal ja geenimanipulointi aloitettiin. Vauvasta saakka häneen tökittiin piikein norjalaisen metsäkissan geenejä, tarkoituksena oli selvittää, ottiko vauvan keho paremmin muutoksen vastaan kuin varttuneemman henkilön. Geenit aiheuttivat ikäviä kouristuksia ja raivokasta huutoa, kun ne etsivät paikkaansa Coalissa, eikä oire heikentynyt ajan myötä, vaikka tyttö oppikin sietämään tuskaa jonkin verran, ainakin huuto muuttui hiljaisemmaksi.

Ikää karttui ja Coal varttui, saamatta koskaan tietää oikeita vanhempiaan. Tytön äiti kyllä työskenteli laitoksessa edelleen, mutta suhtautui tyttäreensä kuten muihinkin geenimanipuloituihin, ammattimaisen viileästi, suosimatta häntä mitenkään. Kissan geenit eivät toimineet niin kuin piti: muutaman vuoden iässä Coalille alkoi puskea turkkia. Sitä ennen punertavat hiukset olivat alkaneet kasvaa eri värisinä. Seitsenvuotiaana häntä alkoi kehittyä ja korvat muotoutua, eli kaikki ei mennyt niin kuin piti. Siitä huolimatta geenimanipulaatiota jatkettiin, tiedeväki tahtoi nähdä, miten tilanne kehittyisi.

Kissageenien piikityksen ja ruumiillisten tutkimusten ohessa Coalin älyä testattiin. ADHD:ta poteva lapsi ei kuitenkaan jaksanut keskittyä lukemaan opetteluun, saatika laskemiseen, hän ei nähnyt sitä mielenkiintoisena. Sen sijaan lasten- ja tietokirjat ääneen luettuna kiinnittivät kissaneidin huomion ja saivat hänet kuuntelemaan tarkkaavaisesti. Lukemisesta saatu informaatio myös jäi päähän, suulliset kyselyt paljastivat hänen muistinsa oikein hyväksi ja kertoivat, että Coal oli varsin fiksu lapsi. Jälkimmäisestä kertoivat myös tytön kyseenalaistavat kysymykset ja väitteet, muun muassa lintujen lennosta ja kalojen kiduksista tuli väiteltyä paljonkin. Sinnikäs väittäjä onnistui kerran periksiantamattomuudellaan aiheuttamaan erään uudenpuoleisen, nuoren työntekijän purskahtamisen itkuun. Kyseinen heppu oli kolmantena työpäivänään käsketty lukemaan Coalille, helppo homma, oli sanottu. Enää hän ei tapauksen jälkeen töihin ilmestynyt, moisia herkkänahkaisia ei sinne kaivattu. Täytynee vielä mainita, että kissaneiti oli varsin kiinnostunut hänelle tehdyistä tutkimuksista ja kyseli niistä paljon. Hänelle kyllä kerrottiin asioita, mutta varmuuden vuoksi häntä vannotettiin pysymään niistä vaiti, eihän ollut suotavaa että tutkimukset vuotaisivat ulkopuolisille, niin epätodennäköistä kuin se olikin.

Coalin elämän tärkeimmästä henkilöstä täytynee myös kertoa. Bibi Attenborough oli nuori tutkijanainen, joka tuli laitokseen töihin Coalin ollessa kahdeksan. Aluksi Coal suhtautui uuteen henkilöön epävarmasti, mutta uteliaisuus vei voiton, kun Bibi houkutteli hänet luokseen parilla kalalla. Lempeä silitys, ystävällinen olemus ja ei-niin-kovakouraiset otteet kuin suurella osalla muista tutkijoista kasvattivat kissatytön luottamusta naiseen. Loppujen lopuksi näistä kahdesta tuli varsin läheiset. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Eräs varsin raivopäinen leobardin geeneillä muunneltu henkilö kävi Bibin kimppuun, repien naiseen paljon haavoja ja kaulavaltimon auki. Coal meni aivan masentuneeksi, kun rakas henkilö oli kuollut, mutta eipä hänen annetu surra rauhassa, saati lohdutettu. Tutkimuksia vaan, pelkkä koekappalehan hän tutkijoille oli.

Kun Coalille oli kertynyt ikää muutamaa kuukautta vaille 13, hänet ja kolme muuta geenimanipuloitua päätettiin siirtää erääseen toiseen tutkimuslaitokseen. Paria kuukautta aiemmin kissaneidin toista silmää oltiin yritetty värjätä keltaisesta siniseksi, huonoin tuloksin. Hapon tavoin vaikuttanut aine oli tehnyt pahaa jälkeä ja nyt lähes puolisokea tyttö joutui käyttämään silmälappua, päänsäryn ehkäisynä. Koko ikänsä samassa laitoksessa elänyt Coal ei tahtonut lähteä kodistaan, vaan tappeli vastaan raapien, purren, sähisten ja sylkien, mutta ei auttanut, loppujen lopuksi hänet saatiin pakettiauton takakonttiin kolmen kohtalotoverinsa seuraan ja matka sai alkaa. Kaikki neljä geenimanipuloitua joutuivat matkustamaan häkeissä, tutkijat pitivät heitä enemmän eläiminä kuin ihmisinä, villeinä koekappaleina joita pidettiin häkeissä ja komenneltiin kuin koiria. Vaikka kyllähän he aika eläimellistä väkeä olivatkin. Yksi omisti harmahtavan ihon ja syöksyhampaiden tapaiset, toisella oli turkkia ja kynnet kuin tiikerillä ja kolmannella oli ruskeita suomuja kehossaan, sekä käärmeen kieli, jolla hän huitoi ilmaa sihisten aina välillä, ja sitten vielä Coal kissankorvineen ja -häntineen. Tiikerin geenejä omaavan, miehen nimeltä Ralph kanssa kissaneiti tuli ihan hyvin juttuun, muista kahdesta ei oikein ollut juttuseuraksi vilkkaalle lapselle.

Häkissä matkustaminen oli ADHD:ta potevalle Coalille varsin epämukava kokemus. Liikkumiselle ei ollut paljoa tilaa ja täytyi olla aloillaan, eikä kissaneidillä ollut mahdollisuutta purkaa energiaansa. Jossain vaiheessa hän onnistui nukahtamaan levottomaan uneen, mutta kova rysäys ja häkin seinää vasten lentäminen herätti hänet varsin ikävästi. Auton takaosa oli mennyt ilkeästi ruttuun, samoin käärmenaisen ja Ralphin häkit. Coal itse ei sitä tiennyt, mutta pakettiauton takaosaan oli rysäyttänyt vettä väkevämpää nautiskellut joukko nuoria aikuisia autollaan. Siinä eivät säästyneet vahingoilta kummankaan auton matkustajat: juopuneessa seurueessa kolari aiheutti luunmurtumia, haavoja ja lievän aivotärähdyksen, kun taas geenimanipuloitujen seurueessa tuli vakavampia vammoja. Auton etuosassa matkustaneet kaksi tutkijaa eivät loukkaantuneet pahoin, mutta Coal sai haavan ohimoonsa, löi päänsä ja sai mustelmia ja ruhjeita lennettyään törmäyksessä häkin seinää vasten, norsumies oli taittanut kätensä ja Ralphilta ja käärmenaiselta lähti henki: ensimmäinen taittoi niskansa, toinen repi itsensä metalliin saaden kuolettavia haavoja. Tutkijat yrittivät kiireellä poistaa geenimanipuloituja autosta, jottei poliisi vain saisi tietää laittomasta lastista, laittomana ja salassahan he tutkimuksiaan tekivät. Auton sivuovi jouduttiin vääntämään sorkkaraudalla auki ja häkit revittiin kiireessä ulos. Siinä sivussa Coalin häkin vääntynyt ovi aukesi. Kissaneiti otti tilaisuudesta vaarin ja verta vuotavasta ohimostaan ja huimauksesta välittämättä luikki pakoon.

Coal eli suunnilleen vuoden päivät paossa, juoksennellen ympäri metsiköitä ja piilotellen tutkijoilta. Arvokasta geenimanipuloitua ajettiin takaa koirien, erilaisten kulkuneuvojen ja nukutuskiväärien kanssa, ansastaakin yritettiin tuloksetta. Loppujen lopuksi Coal saatiinkin nukutuspanoksella kiinni tytön pinkoessa pakoon risukossa. Uinuva kissaneiti lastattiin autoon ja matka uuteen kotiin sai jatkua. Mutta eipä Coal ikinä sinne perille päässyt. Seuraavan kerran kun tyttö heräsi, hän oli kylmillä, sateisilla raunioilla. Automatkan aikana tyttönen oli päätynyt turvaan Vechnostiin.

Run away, run away
There's no reason left to stay
I won't sheld a single tear because
My life begins today

Muuta: Geenimanipulaatiosta on tullut Coalille mukavampien seurauksien lisäksi ikävämpiäkin - hänellä on ADHD, hän on aika lailla puolisokea ja saa silloin tällöin paniikkikohtauksia. ADHD on tytöstä yleensä ihan mukava asia yliaktiivisuuden puolesta, mutta esimerkiksi kun pitäisi olla aloillaan tyttösen mielipide ylivilkkaushäiriöstä ei ole mitenkään erityisen mukava. Hän rakastaa lankakerillä leikkimistä, syö rottia ja hiiriä sekä lintuja oikein mielellään ja kuljettaa aina mukanaa harmaata hiiripehmolelua nimeltä Bibi, jonka Coal sai lahjaksi eräältä mukavalta tutkijalta. Coalin nimen alku, P-67NFC2 on lyhennetty sanoista ja numeroista "Project 67 Norwegian Forest Cat 6", eli siis tyttönen on laitoksen 67:äs geenimanipuloitu ja toinen, jossa on norjalaisen metsäkissan geenejä. Vechnostissa eloon hän on enemmän kuin tyytyväinen eikä tahtoisi asustella missään muualla.


//tarkat paino- & pituusmitat koska tieteellisyys :'D Tällainen tällä kertaa~

Vastaus:

Oikein hyvät tiedot, lisäilen!

©2018 BLACKROSE - suntuubi.com