Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Ylläpitäjä poissa 27.3. - 24.4. !!

Tervetuloa liittymisnurkkaan!

Tässä netinkolkkani osiossa käytetään järkeä ihan tosissaan.
Laittakaa asiat liittymisestä, hahmojen tietojen muunnoksista yms. selvästi tänne, niin asia hoituu helposti ja nopeasti ♥

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Frosty

24.03.2017 00:40
Materiaali:
Normaalimuoto: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/236x/9b/ff/fe/9bfffe5d2c3c53c9b56d46ef 73eaa503.jpg
Muutoseläin: http://tinypic.com/view.php?pic=1zvg9sg&s=9#.WNA2siIyDqA
Silmien normaali väri: http://www.eyedoctorguide.com/images/blue-eye.jpg
Silmien väri vedessä: http://1u1nd1w46xu30i5iz3ud2h21.wpengine.netdna-cdn.com/wp-content/uploads/ 2016/02/beautiful_bright_blue_eye_by_ih8m0r0nz.jpg
Hiukset vedessä: https://img0.etsystatic.com/014/0/6288795/il_fullxfull.450491130_lxpq.jpg


Nimi: Sarah Bowie, tutummin Skylla
Laji: muodonmuuttaja ~ hippokamppi
Ikä: 14, syntymäpäivä 15.11.
Sukupuoli: nainen

The seaweed is always greener
In somebody else's lake
You dream about going up there
But that is a big mistake
Just look at the world around you
Right here on the ocean floor
Such wonderful things surround you
What more is you lookin' for?

Luonne: Kohtelias ja ystävällinen realisti. Skylla ei rakentele pahemmin pilvilinnoja, vaan pitää jalat maan pinnalla. Tietysti jokaisella on jotain haaveita, mutta Skyllalla ne ovat saavutettavissa olevia unelmia. Hänelle on kehittynyt urheiluharrastuksen myötä tiukka itsekuri, jonka avulla hän on onnistunut pääsemään niin pitkälle urheilussa. Tyttö on periksiantamaton ja sinnikäs tavoitteissaan eikä hevin luovuta. Jos hän jotain päättää niin hän menee päätöksensä vuoksi vaikka läpi harmaan kiven.
Tiukasta itsekuristaan huolimatta Skylla osaa nauttia elämästään. Suurinta iloa hänelle tuovat onnistumiset ja itsensä ylittäminen. Iloinen hymy on hänelle luonnollisempi asia kuin nauru, mutta se on hänen tapansa ilmaista iloa. Hänellä on hiukan merkillinen huumorintaju ja sarkasmi on yleisempää kuin varsinaiset vitsit. Hän on liiankin avulias ja yltiöempaattinen: jos surettaa, Skylla ainakin yrittää auttaa.
Pitkäpinnainen tyttö ei suutu herkästi ja yrittää selvittää asiat puhumalla. Hänet saa yrittää suututtaa, mutta se on hankala homma. Kommentit suututtamisyrityksiin ovat luokkaa "jaa" ja "aivan" ja joskus jotain pidempiä kmmentteja. Yleensä hän suuttuu kunnolla vasta silloin kun joku loukkaa jotakuta hänen ystäväänsä. Silloin voimiaan hallitsematon Skylla muuttuu hippokampiksi ja karjuu jotain käsittämätöntä. Jos hän onnistuu pysymään ihmisenä, hän raivoaa kaiken kohteliaisuuden menettäneenä kuten teinit yleensäkin. Köh köh.
Valehtelu ja epäluotettavat ihmiset saavat hänet näkemän punaista ja jos Skyllan luottamuksen menettää kerran, ei sitä takaisin saa. Itse hän ei valehtelua harrasta.
Surullisena, oikein säikähtäneenä tai hyvin peloissaan Skylla pillahtaa yleensä itkuun. Kyyneleitä tulee kuin vettä Niagarasta eivätkä ne ihan heti lopu. Tyttö ei yleensä häpeä itkeä, mutta tietyssä seurassa hän kokee itkemisen hyvin nolona, esimerkiksi jos seura on hyvin epämiellyttävää.

Under the sea
Under the sea
Darling it's better
Down where it's wetter
Take it from me

Ulkonäkö: Skylla on noin 170 cm pitkä tyttö, vai pitäisikö sanoa nuori nainen. Hän omistaa pitkät platinanvaaleat hiukset ja vaaleansiniset silmät. Hiuksiaan tyttö pitää yleensä auki, mutta joskus hänet saattaa nähdä pitävän hiuksiaan poninhännällä. Ruumiinrakenteeltaan tyttö on hoikka, mutta sopusuhtainen ja uintiharrastuksen myötä hänelle on kehittynyt voimakkaat lihakset. Hän pukeutuu yleensä harmaansiniseen paitaan, tummanharmaisiin college-housuihin ja lyhytvartisiin, kuluneisiin harmaisiin Converseihin; samoihin vaatteisiin jotka hänellä oli päällään hänen tullessaan Vechnostiin. Kasvoiltaan Skylla näyttää hiukan ikäistään vanhemmalta. Hän omistaa korkeat poskipäät, terävähkön leuan ja hiukan painuneet posket. Ihonväriltään tyttö on melko kalvakka kaveri, vaikkakin poskilta löytyy tervettä punaa. Hän ei ole koskaan pahemmin meikannut, silloin tällöin puuteria ja ripsiväriä. Vechnostin puolella Skylla kuitenkin on hylännyt meikkaamisen: kosmetiikkatuotteet kun tahtovat olla saarella kiven alla.
Vedessä Skyllan vaaleat hiukset ja siniset silmät vaihtavat väriä: hiukset värjäytyvät liukuvärjäyksenä päälaelta alkaen tummansinisiksi, turkoosihtavan sinisiksi ja lopulta vihreiksi, silmät taas muuttavat väriään merensinisiksi. Tämä ilmiö tapahtuu myös Skyllan kastuessa esim. sateessa, tosin värit ovat hailakammat.
Eläinhahmossaan Skylla on lähes viisimetrinen hippokamppi. Suurin osa pituudesta kuluu pitkään pyrstöön. Vaikka Skylla itse onkin vielä nuori, on hän eläimenä jo lähes täysikasvuisen hippokampin kokoluokkaa. Hänellä on turkoosin sävyiset vihreät suomut, jotka valon osuessa niihin kimaltelevat vaaleanvioletteina. Harjas ja evät puolestaan ovat vaaleanvihreitä ja läpikuultavia. Hänen eturäpylöissään on vihreät, terävät kynnet, jotka auttavat maalle nousussa.

Up on the shore they work all day
Out in the sun they slave away
While we devotin'
Full time to floatin'
Under the sea

Menneisyys: Skylla aloitti elämäsä Floridan auringon alla, tarkemmin sanottuna Miamissa. Miamista hän muutti perheensä kanssa viiden vanhana Clearwateriin, meren äärelle. Meressä Skylla oppi uimaan ja vietti siellä suuren osan vapaa-ajastaan. Ennen koulun alkua pikkuneiti osasi uida oikein hyvin ja pystyi ko sanomaan, että meri oli hänelle kuin toinen koti. Silloin hänen hiuksensa ja silmänsä eivät vielä vaihtaneet väriä uidessa.
Koulussa Skylla yritti pärjätä mahdollisimman hyvin: hän teki läksyt, opiskeli asiat niin hyvin kuin taitoi ja riensi sitten taas mereen. Uimaharrastus jatkui ja jatkui, läpi vuoden, säällä kuin säällä. Kun myrskysi, Skylla jätti uinnin välistä, silloin se oli liian vaarallista.
Muutaman vuoden koulua käytyään tyttö huomasi ilmoitustaululla ilmoituksen uintijoukkueesta: Clearwater Cycloneista, johon etsittiin uusia jäseniä. Skylla ilmoittautui ja pääsi kuin pääsikin mukaan joukkueeseen: testiuinneissa hän oli ehdottomasti nopein. Siitä aukeni uusi tie uintimaailmaan: enää hän ei viettänyt niin paljon aikaa meressä, sillä syvä sininen korvautui uimahallilla. Hän harjoitteli ja harjoitteli, tavoitteenaan päästä huipulle.
Ikävät hännystelijät alkoivat kuljeskella Skyllan kannoilla, olihan tieto hänen hjuikeasta uinnistaan kiirinyt ympäri koulun. Aluksi hän nautti huomiosta, mutta se alkoi vähitellen pänniä yhä enemmän ja lopulta tyttö kylmän viileästi käski ikäviä hännystelijöitä jättämään hänet rauhaan. Ei hän suuttunut, mutta määrätietoinen käsky tehosi, jättäen Skyllan jokdeenkin yksin. Siinä vaiheessa hän oli ehtinyt saada lempinimensä antiikin Kreikan merihirviöltä, Skyllalta.
Uinti jatkui ja koulunkäynti jatkui. Elämä kulki samaa rataa. Skylla ei huolinut läheleen ketään muita kuin oikeat ystävänsä ja vietti yhä enemmän aika uimahallilla. Sitten, eräänä päivänä iski myrsky. Skylla oli rannalla kävelemässä ja katseli aaltoja. Yhtäkkiä eräs suuri aalto vyöryi hänen ylitseen ja heitti hänet mereen! Skylla yritti uida, mutta aallot kiskoivat häntä yhä kauemmas rannasta, eikä hänen auttanut kuin uida. Voimakkaat potkut pitivät tyttöä pinnalla, mutta märät vaatteet alkoivat hitaasti mutta varmasti kiskoa häntä raivoavan meren syvyyksiin. Skylla oli jo luovuttamassa, mutta huomasi yhtäkkiä pysyvänsä paremmin pinnalla. Sitten hän tajusi jalkojensa sulautuneen yhteen. Ja käsiensä muuttuneen somuisiksi jaloiksi, joissa oli räpylät. Kauhuissaan Skylla alkoi upota ja yritti henkensä kaupalla pysyä pinnalla, huutaen kauhuissaan kuin mikäkin poro. Yhtäkkiä hän huomasi maata. Sinne tyttö ui kauhuissaan ja ryömi kuivalle maalle. Siellä hän tajusi, että hänellä oli pyrstö. Ja suomut. Ja että meri oli yhtäkkiä kadonnut ja hän oli yksin kummallisilla raunioilla, kummallisessa hahmossa, kauhuissaan ja kylmissään.

Down here all the fish is happy
As off through the waves they roll
The fish on the land ain't happy
They sad 'cause they in their bowl
But fish in the bowl is lucky
They in for a worser fate
One day when the boss get hungry
Guess who's gon' be on the plate?

Taidot: Skylla on todella hyvä ja voimakas uimari, niin ihmis- kuin muutoshahmossaan. Hän kykenee uimaan pitkiä aikoja ja matkoja hengästymättä ja väsymättä paljoakaan. Sekä ihmis- että eläinhahmossaan hän kykenee hengittämään veden alla, ihmisenä kuitenkin rajoitetun ajan. Aika riippuu veden lämpötilasta; viileässä tai kylmässä vedessä hän saa henkeä paremmin kuin lämpimässä, koska kylmään veteen liukenee enemmän happea. Vedessä hän ei tunne kylmyyttä kuin vasta siinä vaiheessa kun vesi alkaa jäätyä, muulloin hänellä on pelkästään mukavan viileää. Hän ei vielä hallitse muodonmuutostaan ja muuttuu milloin missäkin: joskus vedessä, joskus maalla.

Under the sea
Under the sea
Nobody beat us
Fry us and eat us
In fricassee
We what the land folks loves to cook
Under the sea we off the hook
We got no troubles
Life is the bubbles
Under the sea
Under the sea

Muuta: Skylla ei liiemmin pidä etunimestään ja pyytääkin aina tapaamiaan henkilöitä kutsumaan häntä Skyllaksi. Hänen ääntelynsä hippokamppina muistuttaa joskus poron tai hirven ölinää ja roukunaa, toisinaan hevosen hirnuntaa, toisinaan valaan laulua.

Under the sea
Under the sea
Darling it's better
Down where it's wetter
Take it from me
Up on the shore they work all day
Out in the sun they slave away
While we devotin'
Full time to floatin'
Under the sea


Nonni, valmis! :D

Nimi: Shina

22.03.2017 20:01
Nimi: Springmoon "Moon"
Laji: Muodonmuuttaja (Puuma)
Ikä: 19v puumana 1v
Sukupuoli: Nainen/Naaras

Luone: Moon on eräittäin itsevarma ja rauhallinen persoona. Moon on välillä ilkeä ja äkkipikainen. Moon viihtyy yksin mutta hän tykkää olla myös seurassa. Moon auttaa yleensä hädässä olevaa. Hän on myös lempeä ja kiltti, mutta hän osaa myös puolustautua ja olla ilkeä. Jos Moon suuttuu niin hän pyrkii omaa olemaan yksin, mutta jos häntä häiritsee niin hän hyökkää kimppuun, mutta taas iloisena hän on rauhallinen ja pyrkii olemaan muiden kanssa. Moon osaa olla myös hauska ja viihdyttää muita. Moon osaa pitää salaisuudet ja häneen voi luottaa. Hän on myös uskollinen ystävilleen. Mooniin on helppo tutustua koska hän on yleensä rauhallinen ja kiltti. Moon ei pelkää mitään. Moon on yleensä oma itsensä. Hän on myös huolehtivainen ja viisas. Moon on nopea oppimaan uutta. Moon ei yleensä halua näyttää tunteitaan muille, mutta Moon osaa olla oma itsensä. Ja yleensä Moon luottaa ystäviinsä. Moon osaa toimia vaikeissa tilanteissa.

Ulkonäkö: Moonin hiukset ovat pitkät ja punaiset ja silmät ovat ruskeat. Moon pitää yleensä farkkuja,paitaa ja hupparia tai sitten punaista tai sinistä mekkoa ja housuja. Moon on aika laiha,lyhyt ja kaunis. Moonin turkki on puumana vaalea jossa on valkoisia viiruja, ja silmät ovat kirkkaan siniset. Hän on myös puumana aika pieni. Moonin hampaat ja kynnet ovat terävät puumana, jonka takia hän on hyvä kiipeämään puissa. Moon pitää yleensä myös kaulukorua ja korviksia.

Taidot: Moon voi siis muuttua puumaksi. Hän on taitava uimari ja hyvä kiipeään puissa. Puumana hän näkee hyvin piemeässä. Kun Moon hermostuu niin hänen silmät muuttuvat tummiksi. Hänen äänensä on myös erittäin lumoava. Moon on myös hyvä taistelemaan.

Menneisyys: Moon syntyi normaalisti ihmis perheeseen johon kuului, äiti.isä ja kaksi siskoa. Hän eli ihanaa ja rauhallista elämää. Päivät kuluivat ja Moon täytti 14v jolloin hän päätti mennä metsään joka oli aina kieletty hänellä ja hänen siskoille. Moon eksyi metsään, mutta hän tajusi että hänen pitää etsiä uusi koti. Viimein hän löysi uuden kodin johon on sopeutui nopeesti ja hän oppi saalistamaan,uimaan ja kiipeämään puissa.

Tää on kyllä lyhyt, no en mä nyt keksinyt mitään :3

Vastaus:

Vähän tuntuu hutaisten tehdyltä :') Ulkonäkökuvauksen täytyy olla paljon pidempi, jos hahmolla ei ole kuvaa ja myös menneisyyttä tulisi pidentää. Tässä oli myös paljon kirjoitusvirheitä. Ihan ajan kanssa kannattaa tehdä sellainen hahmo, joka varmasti inspiroi, eikä yrittää pakolla kehittää hahmoa, josta ei omien sanojesi mukaan meinaa keksiä mitään :)

Nimi: Pumpkin-Girl

20.03.2017 21:56
Materiaali:
Kuva: http://aijaa.com/2OhaQL

Nimi: Cyma Sabrina Formannus "Cyma"
Laji: geenimanipuloitu
Ikä: 17 syntymäpäivä 19.1
Sukupuoli: nainen

Luonne: Geenimanipulaation takia Cyma on todella huono puhumaan, eikä täten tee ystäviä kovinkaan helposti. Cyman puhe on pääosin murahtelua ja ärinää, josta ei saa selkoa. Hänen joskus valitessaan puhua tuntemattomille on hän kuitenkin suorapuheinen ja päästelee paljon epämiellyttäviä asioita suustaan. Hän ei tee tätä tahallaan, vaan se on tietynlainen suojelusmenetelmä, jottei hänen luokseen ajautuisi pettureita tai sydäntensärkijöitä. Cyma siis valikoi melko tarkkaan ketkä päästää lähelleen, mikä johtuukin hyvin paljon tämän elämän traumaattisista kokemuksista. Hänellä on todella paljon luottamisongelmia, jotka kuitenkin häviävät pikkuhiljaa kun tähän tutustuu.

Kun Cymaan tutustuu saa helposti sulatettua tämän sydämen. Hänestä tulee todella lempeä ja äidillinen, eikä hänestä helpolla pääsekään sitten eroon. Hän on todella huolehtivainen ja suojelevainen, joka saattaa joskus yltyä liiallisuuksiinkin. Cyma on myös hyvin uskollinen ystävilleen, eikä jättäisi milloinkaan ketään pulaa, vaikka tilanne olisi todella paha.

Cyma ei mielellään näytä tunteitaan kovinkaan avoimesti. Tunteet oikeastaan jopa pelottavat ja hämmentävät häntä, sillä hänelle itselleen ei juurikaan ole koskaan niitä osoitettu. Sureminen on tälle heikkous, eikä sitä voi muiden edessä – ei edes ystävien edessä – näyttää. Cyma ei kuitenkaan kontrolloi tunteitaan niin hyvin että saisi ne peitettyä, joten välillä tämä murtuu. Menetyksen tuska on tälle jotain sanoinkuvaamattoman kamalaa ja saa tämän kyynelkanavat aukeamaan. Kun Cyma menettää hänelle jotain tärkeää, niin hän ei edes yritä peitellä tunnepurkauksiaan. Viha ja katkeruus ovat voimakkaimmat tunteet, jotka Cyma pystyy näyttämään muillekin kuin ystävilleen avoimesti.

Cyman itsetunto on todella heikko, eikä hän siksi aina uskalla näyttää omia tunteitaan tai olla oma itsensä. Hän pitää itseään kummajaisena, eikä ole vieläkään päässyt yli traumoistaan, jotka geenimanipulaatiot häneen jättivät. Geenimanipulaatioit ovat tehneet tästä todella katkeran ja itseensä tyytymättömän tytön.

Ulkonäkö: Cymalla on hyvin leveä ja lihaksikas ruumis, jossa on melko maskuliinisia piirteitä. Hänen hartiansa ovat leveät, ja lihasmassaa on riittämiin käsissä ja jaloissa. Erityisesti hänellä on lihaksikkaat ja pitkät jalat, joissa on selvästi enemmän pituutta kuin hänen yläruumiissaan. Cyma ei jaloistaan huolimatta ole mikään hujoppi ja pituus onkin tasan 170cm. Cymalla on pyöreähköt kasvot, joita halkoo kaksi syvää arpea. Toinen arvista mutkittelee pitkin nenänvartta ja toinen taas menee melkein oikean silmän yli. Cyman silmät ovat väriltään yönmustat ja kooltaan ne ovat häkellyttävän suuret. Muodoiltaan silmät ovat pyöreät. Cyman iho on väriltään rusehtavaa, mikä johtuu geeneistä joita häneen syötettiin. Hänen hiuksensa taas ovat todella kiharat ja afromaiset, väritykseltään mustat. Yleensä hän pitää hiuksiaan auki, mutta joskus hän saattaa sitoa ne tiukalle nutturalle, jotteivat ne tulisi tielle. Cymalla on puhtaanvalkoinen hammasrivistö, jonka kulmahampaat ovat erityisen terävät. Cymalla on useimmiten yllään valkoinen, musta tai harmaa toppi, jonka hän on yhdistänyt camo kuvioisiin löysiin farkkuihin. Hänellä on myös monesti vaaleanharmaa huppari kiedottuna vyötärönsä ympärille. Jaloissaan hänellä on usein mustat nahkasaappaat, jotka kätkeytyvät suurimmaksi osaksi löysien housujen alle.

Taidot: Cyma on geenimanipuloitu, jonka geeneissä on karhun geenejä. Siksi Cyma onkin hyvin vahva ja pärjää hyvin nyrkkitappeluissa. Puihinkiipeilykin luonnistuu tältä ja tämä liikkuukin oksistossa yllättävän ketterästi. Cyman runsas lihasmassa luo tälle usein ongelmia, sillä tämä ei täysin aina hallitse massiivista kehoaan ja onkin usein hieman kömpelö.

Menneisyys: Cyma syntyi italialaiseen perheeseen ainoaksi lapseksi. Hänen äitinsä menehtyi piakkoin tyttärensä syntymän jälkeen ja Cyma jäi isänsä kasvatettavaksi. Cyman isä murtui vaimonsa kuolemasta ja vetäytyi omiin oloihinsa. Hän ei juurikaan kiinnittänyt huomiota tyttäreensä ja palkkasikin lukuisia lastenhoitajia vahtimaan tätä, jotta saisi vastuun vieritettyä niskoiltaan. Cyman isä teki paljon töitä ja yritti tehdä tieteellistä läpimurtoa ja lopulta hän keksikin mitä voisi yrittää tehdä. Hän päätti tehdä tyttärestään koekaniininsa.

Cyman täyttäessä yhdeksän alkoi hänen elämänsä alamäki. Hänen isänsä alkoi tehdä erilaisia kokeita tyttärellään. Cyman isä syötti tyttäreensä karhun geenejä ja vähitellen alkoivat muutokset näkyä Cymassa. Hänen ihonsa tummeni ja hänelle alkoi tulla enemmän lihaksia. Myös tytön käytös muuttui ja hän alkoi murista ja ärhennellä enemmän. Cyman isä oli tästä tietysti innoissaan ja seurasi innoissaan tyttärensä kasvua geenimanipuloituna ihmisenä.

Cyma vuosien kuluessa itsekin ymmärtää mitä hänen isänsä hänelle teki ja tästäkös seurasi raivokas riita kaksikon välillä. Cyma kieltäytyi olemasta enää isänsä koekaniini ja uhkasi lähtevänsä pois. Cyman isä raivostui tästä ja kävi tyttärensä kimppuun hyvin kovakouraisesti. Cyma tappeli isäänsä vastaan ja onnistui pääsemään pakoon. Väsyneenä ja epätoivoisena Cyma etsi itselleen turvapaikkaa ja hyppäsi sen enempää ajattelematta junaan. Tyttö nukahti junaan ja seuraavalla kerralla avattuaan silmänsä löysi hän itsensä täysin tuntemattomasta paikasta. Cyma ei tästä järkyttynyt vaan oli lähinnä helpottunut päästyään pois vanhasta ja ankeasta elämästään.

Muuta: Cyma syö paljon raakaa kalaa ja hunajaa geeniensä takia. Cyma asuu milloin missäkin ja yöpyy teltassaan, jota kantaa aina mukanaan.

Vastaus:

Oikein hyvän tiedot, lisäilen heti! Tervetuloa mukaan :)

Nimi: Nanaba
Kotisivut: http://mysterycats.suntuubi.com/

19.03.2017 22:00
Dodi. Katsotaas kuinka miun lomakkeen kirjoittamistaidot ovat ruostuneet, ja toivotaan että ropetustaidot ois edes puoliksi yhtä "loistavassa" kunnossa. ( ͡° ͜ʖ ͡°)

Materiaali:
Kuva: http://u.kahvipaketti.com/u/4746643453.png

Nimi: Somboom Lee, tutut käyttävät lempinimeä "Bom."
Laji: ihmissusi
Ikä: 17.02.2001 || 16v.
Sukupuoli: mies

Luonne: Somboomia parhaiten voisi kuvailla sanoilla hurmaava, herkkä, lapsekas, lojaali mutta äärimmäisen omistuksenhaluinen. Monet kuvailisivat häntä varsinaiseksi koiranpennuksi, johtuen luultavasti hänen tavastaan seurata ystäviään ympäriinsä, pysytellen näiden varjossa ja totellen lähes jokaista pyyntöä. Tämä saa monet pitämään häntä lapsellisena, naiivina ja jopa typeränä, vaikkei asia ihan niin olekaan – Somboom on sosiaalinen eläin, joka kaipaa muiden hyväksyntää ja pyrkii miellyttämään niitä, joita hän kunnioittaa. Pelkkä riippakivikään hän ei ole, sillä jos Somboomin luottamuksen ansaitsee, voivat monet vain haaveilla niin lojaalin ystävän tuesta. Hän on valmis tyytymään mukisematta muiden päätöksiin, vaikkeivät ne hänestä ihanteellisia olisikaan. Suhteen syventyessä ja Somboomin itsevarmuuden kasvaessa voi hän alkaa jo avata itsekin suunsa ja pyrkiä saamaan tahtonsa läpi jopa lapsellisella vikinällä ja vänkäämisellä, mutta jos hänelle tekee selväksi ettei tämä käy, on hän myös nopeasti alistumassa.

Tällainen mestari-koiranpentu-suhde kuulostaa monesta kontrollia ja uskollisuutta ystävyyssuhteissa kaipaavasta varsinaiselta unelmalta, mutta on siinä myös varjopuolensa – siinä missä Somboom on valmis puolustamaan ystäviään, se tarkoittaa puolustamista kaikilta, jotka niitä eivät ole. Kilpailijoiksi poika lukee jokaisen uudenkin tuttavuuden, luoden näihin pistäviä mulkaisuja tilaisuuksien tullen ja pyrkien pitämään omat ystävänsä erossa kaikista muista. Joskus hänen omistushaluisuutensa ja kateutensa voi mennä jopa lapselliselle tasolle pisteeseen, jossa poika fyysisesti estää ystäviä lähtemästä luotaan, anoen jäämistä ja valittaen yksinäisyyttä koiranpentuilmeellä.

Somboom on myös äärimmäisen herkkä – hänen ripustautumisensa ja huomionhakuisuutensa käy varmasti aikanaan kenen tahansa hermoille, varsinkin jos kaipaa edes hieman yksinäisyyttä silloin tällöin. Hienovaraisesti asiasta huomauttaminen harvemmin tehoaa, mutta äänensä korottaminenkaan ei välttämättä ole hyvä vaihtoehto, ellei tahdo pojan loukkaantuvan verisesti ja aloittavan mykkäkoulua anteeksipyyntöön asti. Hänestä on siis vaikea päästä eroon, ellei jopa mahdoton.
Somboomin ystävyys on varsinainen kaksiteräinen miekka – täytyy vain toivoa, että hänen seuransa oli kaikkien niiden pojan pois ajamien tuttavuuksien arvoista.

Vaikka kolme neljäsosaa Somboomin persoonasta perustuu ystävyyssuhteisiin ja niiden muodostamiseen, on hän jonkun tuntemattomien seurassa kuin toinen ihminen (tai tässä tapauksessa ihmissusi). Hän on kohtelias ja ystävällinen kaikille keitä ei vielä tunne, ja jos joku hänet paremmin tunteva olisi sen näkemässä, ei hän varmasti uskoisi silmiään (vaikka kaikkihan siitä pisteestä Somboomin kanssa aloittivat, saattaa hyvin nopeasti unohtua ettei poika aina ollut se koiranpentumainen Somboom). Kuitenkin heti kun joku kehen ripustautua ilmaantuu paikalle, muuttuu hänen persoonallisuutensa silmänräpäyksessä.

Ulkonäkö: Somboom on varsin solakka, arvioltaan 173cm pitkä nuorukainen. Ei ehkä tyypillisin ruumiinrakenne miespuoliselle ihmissudelle, mutta pojalle on sentään kertynyt lihasmassaa jalkoihinsa ja käsivarsiinsa, vaikka vaatetus tuppaakin peittämään sen.
Kasvonpiirteissä pojalla ei ole mitään, mihin huomio kiinnittyisi ensimmäisenä. Hänellä on tummat, aasialaisia muistuttavat silmät, ”luonnolliset silmäpussit” ja suora nenä. Hymyillessä esiin pistävät hymykuopat molemmilla puolin poskia, jolloin usein näkyvätkin myös Somboomin ”pupumaiset” etuhampaat. Vasemmassa poskessaan hänellä on myös pieni arpi, jonka synnystä pojalla ei ole oikein varmuutta – luultavasti hieman astetta rajummaksi yltyneiden lapsuusleikkien tulosta. Korvissa Somboomilla on yhteensä seitsemän lävistystä, toisessa kaksi perus korvakorua, toisessa kolme sekä kaksi helix-lävistystä. Hiukset ovat pikimustat, eivät ihan keskeltä jaetut.
Somboom pukeutuu tyypillisesti varsin tummanpuhuvaan vaatekertaan, suosien erityisesti mustia poolopaitoja ja vaatteita, jotka ovat mukavia päällä ja joissa on mukava liikkua. Jalassaan hänellä on varsin kuluneet, mustat combatbuutsit.


Taidot: Somboomilla ei ole erikoiskykyjä ihmissusien tarkkojen aistien, ketteryyden ja massiivisen voiman lisäksi.
Taistelussa hän ei ole voittamaton vastus, mutta fyysisen voimansa ja atleettisen taustansa takia pojan päälle rynniminen ei ehkä ole paras mahdollinen siirto heti kättelyssä. Vaikka Somboom onkin varsin passiivinen persoona, ei hänellä ole aikomustakaan armahtaa ketään, joka oli hänen kurkussaan kiinni ensin.

Menneisyys: Somboomin perhetausta on varsin tavanomainen – hän oli keskiluokkaisen brittiperheen keskimmäinen lapsi. Äiti työskenteli sairaanhoitajana paikallisessa sairaalassa, isä pyöritti kuppilaa keskustassa serkkunsa kanssa ja isoveli muutti Lontooseen päästyään sinne opiskelemaan. Somboomilla itsellään oli edessään loistava ura pikajuoksijana, laaja kaveripiiri ja rakastava tyttöystävä.
Elämä näytti hymyilevän, kunnes Somboomin pikkusisko Saengdaolle todettiin koira-allergia, joka tarkoitti luopumista Somboomin rakkaasta koirasta. Poika oli ollut aina herkkä, joten hän ei tietenkään suhtautunut uutiseen kovin hyvin – Somboom päätyi viettämään vähemmän aikaa kotona ja pitämään yhteyttä perheeseensä, tällöinkin vain tiuskien ja mulkoillen vanhempiaan ja pikkusisartaan, vaikkei asia heidän syynsä oikeastaan ollut.

Kohtalokkaan valinnan Somboom kuitenkin teki viikonloppuna, jona hän päätti lähteä ystäviensä kanssa telttailemaan kokeeseen lukemisen sijaan. Vanhemmat eivät varmastikaan olleet iloisia hänen lapsellisesta käytöksestään ja laskeneista arvosanoistaan, mutta kun Somboom oli jotain päättänyt, ei heistä ollut herraa pysäyttämään.
Paljoa Somboomilla ei olekaan muistikuvaa sen yön tapahtumista – vain kiljuntaa, hämärä muisto suuresta, tummasta olennosta ja sanoinkuvaamaton kipu hänen vasemmassa reidessään. Seuraavaksi hän muisti maanneensa sairaalapedillä, itkevää äitiä lohduttava isä ja murtunut pikkusisko rinnallaan.
Kouluun takaisin päästyään Somboomia ympäröivät huolestuneet ystävän ja tyttöystävä, kysellen hänen vointiaan ja tapahtumia siitä yöstä. Poika ei ollut varma miten hänen ystävänsä olivat kohtauksesta selvinneet, ja juuri silloin häntä ei paljoa kiinnostanutkaan – häntä ympäröivät erilaiset hajut, korviin särähtävät äänet ja muut pienet asiat, jotka poika kuitenkin sivuutti lääkkeiden aiheuttamana yliherkkyytenä joka kuitenkin katoaisi ajan myötä.

Somboomin maailma romahti kuitenkin uudelleen, kun hänen tyttöystävänsä jätti hänet. Siinä missä Somboom ei nähnyt mitään väärää tytön miespuoliselle ystävälle (joka oli ihastunut hänen tyttöystäväänsä, Somboom oli siitä varma) turpaan antamisessa, oli tyttö kutsunut Somboomia kontrolloivaksi friikiksi, joka ei ollut oma itsensä telttailuonnettomuuden jälkeen.
Vaikka Somboom olisikin ollut ”oma itsensä” aiemmin, viimeistään tässä vaiheessa hän ei ollut. Temperamenttinen persoona poika ei koskaan ollut, joten hänen pimahtamisensa tuli varmasti yllätyksenä pojan vanhemmille, joiden ei auttanut kuin katsella vierestä heidän nuorimman poikansa rynnätessä yön pimeyteen.

Jälleen koitti yö, jonka tapahtumista Somboom ei muistanut paljoakaan – ja jälleen koitti aamu, jolloin hän heräsi keskeltä metsää, verisenä ja uupuneena. Hän oli vihdoin valmis myöntämään itselleen, ettei kaikki ollut kunnossa. Hän oli varma tulleensa hulluksi, ja vaikkei poika koskaan kovin uskonnollinen ollutkaan, hän päätyi polvilleen rukoilemaan vapautusta tästä, mitä ikinä tämä olikaan. Ja silmänsä avatessaan hän ei enää ollutkaan jo tutuksi käyneessä havumetsässä Southamptonin liepeillä.

Muuta: Somboom on vasenkätinen. Hän on syntynyt ja kasvanut Southamptonissa, Englannissa, joten puhuu äidinkieltään brittiaksentilla. Thaita hän ei osaa, vaikka onkin puoliksi thaimaalainen.
Ennen täysikuuta Somboom muuttuu kireäksi ja vetäytyy usein omiin oloihinsa, joka tulee yleensä yllätyksenä hänen takertuvaan persoonaansa tottuneille.
Somboomilla ei ole varsinaista asuinpaikkaa – ainakin toistaiseksi hän vaeltelee ympäriinsä, yöpyen siellä missä mahdollista.



Ugh, kauhean tönköltä tekstiltä tuntui. :'D noh katsotaas nyt jos pääsen tällä läpi, varmasti päädyn jossain vaiheessa juttuja lisäilemään/uudelleen kirjoittamaan.

Vastaus:

Tää mikään tönkkö ollut, aivan todella mainiot tiedot! Ja siis toi kuva on ihan törkeen hieno! Minäpä lisäilen nämä heti, tervetuloa mukaan! <3

Nimi: Frosty

16.03.2017 17:04
Nonni, arvasinhan että jotain jäi kesken >:c parannellampas vielä.

Ulkonäkö: Netopýr on pitkänhuiskea, hoikka nainen. Naisen kalvakoita, teräväpiirteisiä kasvoja kehystävät pitkät ja suorat, reisien puoliväliin asti kasvaneet korpinmustat hiukset, jotka ovat yleensä letitetyt. Vampyyri on hyvin ylpeä hiuksistaan, eikä aio leikata niitä enää lyhyemmiksi ja nykyään vain siistii latvoja välillä. Hänellä on tumman kuusimetsän sävyiset vihreät silmät, jotka verenjanossa muuttuvat tummanpunaisiksi. Vaikka Netopýr on hoikka, hänelle on kertynyt lihaksia ruumiillisen työn ansiosta. Naisella on pitkät, hämähäkkimäiset sormet ja lähes valkea, hiukan harmaaseen taittava iho. Tummat silmänaluset yhdistettyynä ihonväriin saavat naisen ulkonäön sairaalloiseksi. Teräväpiirteiset kasvot, suora nenä, hiukan painuneet posket ja ohuet, vaaleat huulet saavat aikaan tylynpuoleisen ilmeen. Netopýr pukeutuu mustiin oikeastaan aina, yleensä vaatetukseen kuuluu musta hihaton mekko ja musta neuletakki, mutta toisinaan hänen päällään voi nähdä puupölyiset mustat suorat housut ja tummanharmaan T-paidan. Kenkinä hän käyttää vanhanmallisia, mutta nykyaikaistettuja vihreä-mustia kenkiä (tuo kuvassa olevan kengän valkea osa on siis vihreä). Talvella ja muutenkin kylmällä säällä nainen pukee vanhan, mustan popliinitakin ja kaulaansa vihreän villakaulaliinan. Hänen ainoa korunsa on tummunut, hopeinen ohut päiväsormus, jossa kimaltelee pikkuinen vihreä timantti. Pituutta häneltä löytyy 184 cm.

Vastaus:

Jees!

Nimi: Frosty

15.03.2017 18:17
Materiaali:
Aseet: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/89/18/51/8918516bb6165d707a58df6b 7f83ab32.jpg
Sirkusmeikki 1 (kissat): http://www.iluvdiy.com/wp-content/uploads/2015/08/eyes6.png
Sirkusmeikki 2 (veitset): http://media-cache-ak0.pinimg.com/originals/14/9d/36/149d360263396024f15088 63184c5ce2.jpg
Koti: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/1f/a2/aa/1fa2aa73bcf7e74a3040f78b a9fac1cc.jpg
Kengät: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/e2/0a/5b/e20a5b31a5b73745e8b 67b77260ab28b.jpg
Anastasia: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/0b/e1/97/0be197b3a0332338a48632ee be65a458.jpg
Bastet: http://aime.us/photos/isw_03131.jpg
Sabina: https://bioventures.files.wordpress.com/2013/02/munchkin-cat.jpg
Puff: http://www.cozycatfurniture.com/images/custom/ragdoll_cat.jpg
Theme: https://m.youtube.com/watch?v=X9WAwyBqWgg

Nimi: Netopýr Bessmertnyj, kutsumanimenä toimii Pyrri. Käyttänyt valenimiä Amalia Popov, Nadya Solojev, Lanassa Kozlov, Ksana Sokolov, Milena Novikov ja Pauline Lebedev.

Laji: vampyyri

Ikä: 250 vuotta, ulkoisesti 25-vuotias. Syntymäaika 6.1.1767.

Sukupuoli: nainen

Are you insane like me? Been in pain like me?
Bought a hundred dollar bottle of champagne like me?
Just to pour that motherfucker down the drain like me?
Would you use your water bill to dry the stain like me?

Luonne: Netopýrin ylväs olemus ja viileän asiallinen käytös antavat hänestä usein kylmäkiskoisen ensivaikutelman. Hänessä on tiettyä salamyhkäisyyttä, hän kun ei puhu paljoa ja silloinkin kun puhuu, tekee sen niin että puolet lauseen merkityksestä saattaa jäädä pois. Netopýrillä kun on tapana epähuomiossa sanoa päänsä sisällä lauseen alku, mutta ääneen sanoa vain loppu. Tämä luo myös unohtelevaisen ja hajamielisen vaikutelman, mikä on osittain totta, joissakin asioissa vampyyrillä on hyvin laho pää. Netopýr puhuu paljon itsekseen ja kissoilleen ja saattaa höpistä jotain itsekseen, vaikka hänellä olisikin ihmisseuraa. Keskustellessakin hän saattaa vajota ajatuksiinsa, jolloin hän ei välitä muusta maailmasta tuon taivaallista. Jos hänelle tällöin sanoo jotain, vastauksena on melkein aina hyökkäävä "mitä?". Ei hän sitä ilkeyttään tee, hän on vain viettänyt niin paljon aikaa yksin itsensä ja kissojensa kanssa että vajoaa ajatuksiinsa ihan vain tavan vuoksi.

Netopýrin epävakaa luonne ja lyhyt pinna yhdistettynä vampyyrin ominaisuuksiin ja heittoveitsiin luo vaarallisen yhtälön. Nainen sattaa muuttua hetkessä kohteliaasta seuralaisesta raivostuneeksi paholaiseksi, joka ei ajattele mitä sanoo ja tekee, vaan antaa tunteiden viedä. Tuuliviirin lailla heittelehtivä mieliala tasaantuu kuitenkin hetkessä: vaikka Netopýr yhtenä hetkenä tarrautuisi kiinni kaulukseen ja uhkaisi veitsellä, hän saattaa seuraavassa hetkessä jo päästää irti ja jatkaa elämäänsä rauhoittuneena kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Kuitenkin on tapahtunut niinkin, että useammin kuin kerran nainen on vihanpuuskassaan haavoittanut toista pahasti ja muutaman kerran tappanutkin. Joskus hän katuu jälkeenpäin, joskus ei. Hän on mestari kantamaan kaunaa pahoista loukkauksista, kerran kävi niinkin että Netopýr palkkasi vampyyrinmetsästäjän tappamaan erään toisen vampyyrin, joka oli saanut vampyyrin kaunan osakseen.

Kylmästä ulkokuoresta huolimatta Netopýrillä on lämmin sydän, hän ei vain näytä sitä. Oikeastaan kylmyys johtuu siitä, että hänet on opetettu pienestä pitäen piilottamaan tunteensa. Jos hänen ystäväkseen pääsee, saa huomata ettei nainen olekaan niin kylmäkiskoinen kuin antaa ymmärtää, vaan hymyilee ja saattaa naurahtaakin. Hänellä on hyvä huumorintaju, eikä hän loukkaannu itseensä kohdistuvasta vitsailusta, ellei sen tarkoituksena ole loukata. Netopýr on hyvä kuuntelija ja vaikkei aina osaisikaan antaa neuvoja hankalassa tilanteessa, hän pyrkii myötätunnolla ja teekupposella saamaan toisen paremmalle tuulelle. Jos hän joutuu tilanteeseen, joka on hänelle vieras, hänestä huomaa sen. Vampyyri muuttuu tuolloin vaivaantuneeksi ja käytöksestä tulee kömpelömpää kuin tavallisesti, vaikka hän sen kuinka yrittäisi peittää.

Kaikenlaista elämänsä aikana nähneenä Netopýr on siedättynyt kuoleman näkemiselle, sekä itseensä että muihin kohdistuvalle väkivallalle ja epärehellisyydelle. Vaikkei hän itse valehtele kuin hätätilanteessa, muiden epärehellisyys ei jaksa häntä hetkauttaa ellei se kohdistu häneen itseensä. Naiselle ei ole mikään ongelma varastaa, mutta sitäkin hän tekee nykyään vain pakon edessä. Hän osaa näytellä tarpeen vaatiessa viatonta, mutta jos hänet käräytetään varkaudesta tai valheesta, hän myöntää virheensä ja pyytää anteeksi. Muukin kuin viattoman näyttely onnistuu: inhon peittely hymyn taakse, pahoinvoinnin ja väsymyksen esittäminen, kylmän naamarin pito ynnä muu ovat helppoja kuin heinänteko.

Kun suru kohtaa, vaikkapa joku Netopýrille läheinen kuolee, nainen ottaa asian raskaasti. Kylmä suojamuuri alkaa rakoilla ja hän pakenee yksinäisyyteen, vaikka tietää kyllä ettei yksin murehtiminen ole hyvästä. Hän pyrkii olemaan itkemättä seurassa ja antaa kyyneleiden tulla vasta yksin ollessaan. Joskus tämäkin pettää ja vampyyri pillahtaa itkuun seurassa, vaikkei sitä itse tahtoisikaan. Surun kourissa Netopýr etsitytyy sinne missä väkijuomia tarjoillaan, juo itsensä humalaan ja hoippuu sitten kotiinsa ennen kuin ehtii sammua. Humalassa kylmyys hajoaa ja tällöin naisen henkinen puolustuskyky on hyvin heikoilla kantimilla. Hän ei käyttäydy aggressiivisesti, vaan muuttuu oudon ystävälliseksi ja avoimeksi, mutta itkuherkäksi.

Are you deranged like me? Are you strange like me?
Lighting matches just to swallow up the flame like me?
Do you call yourself a fucking hurricane like me?
Pointing fingers cause you’ll never take the blame like me?

Ulkonäkö: Netopýr on pitkänhuiskea, hoikka nainen. Naisen kalvakoita, teräväpiirteisiä kasvoja kehystävät pitkät ja suorat, reisien puoliväliin asti kasvaneet korpinmustat hiukset, jotka ovat yleensä letitetyt. Vampyyri on hyvin ylpeä hiuksistaan, eikä aio leikata niitä enää lyhyemmiksi ja nykyään vain siistii latvoja välillä. Hänellä on tumman kuusimetsän sävyiset vihreät silmät, jotka verenjanossa muuttuvat tummanpunaisiksi. Vaikka Netopýr on hoikka, hänelle on kertynyt lihaksia ruumiillisen työn ansiosta. Naisella on pitkät, hämähäkkimäiset sormet ja lähes valkea, hiukan harmaaseen taittava iho. Tummat silmänaluset yhdistettyynä ihonväriin saavat naisen ulkonäön sairaalloiseksi. Teräväpiirteiset kasvot, suora nenä, hiukan painuneet posket ja ohuet, vaaleat huulet saavat aikaan tylynpuoleisen ilmeen. Netopýr pukeutuu mustiin oikeastaan aina, yleensä vaatetukseen kuuluu musta hihaton mekko ja musta , mutta toisinaan hänen päällään voi nähdä puupölyiset mustat housut ja tummanharmaan T-paidan. Kenkinä hän käyttää vanhanmallisia, mutta nykyaikaistettuja vihreä-mustia kenkiä (tuo kuvassa olevan kengän valkea osa on siis vihreä). Hänen ainoa korunsa on tummunut, hopeinen ohut päiväsormus, jossa kimaltelee pikkuinen vihreä timantti. Pituutta häneltä löytyy 184 cm.

Hey girl, open the walls, play with your dolls
We'll be a perfect family.
When you walk away, it's when we really play
You don't hear me when I say,
Mom, please wake up.
Dad's with a slut, and your son is smoking cannabis

Menneisyys: Netopýr syntyi arvostettuun Bessmertnyjn vampyyrisukuun hiukan Moskovan ulkopuolella sijaitsevassa kartanossa, joka oli ollut suvun hallussa jo pitkään. Perheeseen kuuluivat isä Petrov, äiti Amalji ja isoveli Fedor. Nuorempana lapsena hänelle ei asetettu niin suuria odotuksia kuin Fedorille, mutta kyllä Netopýrillekin niitä riitti. Koulun hän aloitti kotiopettajan johdolla oikeastaan heti opittuaan puhumaan ja kävelemään. Normaaleiden kouluaineiden lisäksi hänelle opetettiin balalaikan soittoa, ratsastusta ja veitsenheittoa. Tyttö kulki vanhempiensa ja veljensä mukana eri tilaisuuksissa, jonne heidät kutsuttiin ja Netopýr oppi, että hänen täytyi "olla eduksi perheelleen" käyttäytymällä arvokkaasti. Eihän se pikkulapselta onnistunut, mutta hänen kasvaessaan se alkoi sujua aina vain paremmin.
Siinä missä Bessmertnyjtä pidettiin muiden keskuudessa kunniallisina kansalaisina, totuus oli jokseenkin toinen. Alkoholi, huumeiden käyttö ja Petrovin yön yli kestävät retket toisten naisten luo olivat aivan normaaleja. Ehkä se oli osasyyllinen siihen, että aikuisena Netopýrkin alkoi hukuttaa surujaan pulloon.

Hey girl, look at my mom, she's got it going on
Ha, you're blinded by her jewelry.
When you turn your back she pulls out a flask
And forgets his infidelity.
Uh-oh, she's coming to the attic, plastic
Go back to being plastic.

Netopýrin ollessa kahdentoista vanhemmat päättivät naittaa tytön erään toisen arvostetun suvun jäsenelle, Boris Ivanoville. Siihen hän ei kuitenkaan suostunut ja riideltyään pahanlaisesti vanhempiensa kanssa ja pakeni äitinsä päiväsormus sormessaan kotoaan. Nuori vampyyrityttö eli kolmen vuoden ajan kiertolaisena pakoillen perhettään ja Ivanoveja, jotka yrittivät kaikin voimin saada vastahakoista morsianta nalkkiin. Keksittyään valenimen Amalia Popov Netopýr pestautui erääseen kapakkaan tarjoilijaksi, mutta erosi myöhemmin työstään maan alkaessa jälleen polttaa jalkojen alla. Tämän jälkeen Amalia Popov kierteli vuosikymmenien ajan ympäriinsä tehden hanttihommia ja välttäen huomiota juomalla ihmisveren sijaan eläinten verta. Raadot hävisivät muiden eläinten toimesta ja Netopýrin pakolaiselämä sujui oikein mallikkaasti. Hän oppi nerokkaaksi salailijaksi ja hvyväksi valehtelijaksi.
Erään kerran hän tutustui erääseen mukavaan vampyyrimieheen pakoillessaan Novgorodin kaupungissa. Mies esittäytyi Aleksantr Smirnoviksi. Hän herätti Netopýrissä kummallisia tunteita ja pian hän tajusi olevansa ihastunut. Kävi ilmi, että Aleksantr tunsi samoin. Seurustelu ei ollut kovinkaan pitkäaikaista ja kohta jo suunniteltiin häitä. Mutta kun kihlasormus oli Netopýrin sormessa, Aleksantr paljasti, kuka todella oli: naamioitunut Boris Ivanov oli onnistunut kietomaan naisen pikkusormensa ympärille ja petkuttanut häntä toden teolla. Raivostunut Netopýr viskasi sormuksen päin miehen naamaa, löi veitsen hänen olkaansa ja häipyi paikalta. Kaunaisena hän onnistui etsimään käsiinsä vampyyrinmetsästäjän ja palkkasi hänet tappamaan Boriksen, onnistuen pitämään salassa sen että oli itse vampyyri. Kun puolisoksi tarkoitettu mies oli poissa pelistä, pakkoavioliitto ei enää painanut Netopýrin mieltä. Sen sijaan tuli toinen syy pakoilla, sillä Ivanovit vainosivat häntä Boriksen murhauttamisen johdosta. Nainen eleli jälleen kerran kiertolaiselämää, mutta kun Venäjän maaperä alkoi olla liian vaarallinen, hän pakeni Suomen puolelle ja sieltä laivalla Englantiin. Englannissa hän käytti valenimeä Nadya Solojev.
Nyt jo lähemmäs sadan vuoden ikään ennättänyt, mutta edelleen nuorelta näyttävä Netopýr pestautui kauppaan töihin myyjäksi. Hän teki sitä työtä muutaman vuoden ja vaihtoi kukkakauppaan. Hän hankki talon Lontoosta ja alkoi elää jokseenkin normaalia elämää. Kolme kulkukissaa sai kodin hänen luotaan. Vuosikymmenet kuluivat ja nainen tottui rauhallisuuteen, mutta sitten kaikki romahti Ivanovien saadessa hänen olinpaikkansa selville. Nainen myi talonsa ja livisti laivalla Ranskaan.

Are you high enough without the Mary Jane like me?
Do you tear yourself apart to entertain like me?
Do the people whisper ‘bout you on the train like me?
Saying that you shouldn't waste your pretty face like me?

Ranskassa Netopýr keksi itselleen jälleen uuden nimen: Lanassa Kozlov. Työpaikaksi tuli tälläkin kertaa kauppa, josta hänet kuitenkin erotettiin pian Ranskan kielen taidon puutteen vuoksi. Sen jälkeen hän eleli kissoineen kiertolaisena tehden välillä hanttihommia. Kissalauma kasvoi kahdella, nyt niitä oli viisi. Mikään naisen työpaikosta ei ollut pitkäaikainen ja rahat alkoivat käydä työttämyyden vuoksi vähiin, kunnes nainen päätyi vuonna 1895 Le Cirque De Monsieur Loyaliin veitsenheittäjäksi. Myöhemmin hän alkoi opettaa nyt jo kahdeksanpäiselle kissalaumalleen temppuja ja sai toisen numeron veitseneiton lisäksi. Sirkus oli hänen siihen asti pitkäaikaisin työpaikkansa, mutta sen kaaduttua hän oli taas vailla työtä. Sirkuksessa hän kuitenkin oli harjoittanut taskuvarkauksia, suurimmaksi osaksi työnantajansa käskystä, mutta saaliistaan hän oli antanut vain osan tirehtöörille ja pitänyt loput itsellään, saaden kerättyä mukavasti omaisuutta. Sen turvin hän eli yhä pakoillen tehden välillä töitä milloin missäkin.
Eräänä päivänä Netopýr sai kirjeen veljeltään. Fedor kirjoitti, että vanhemmat olivat kuolleet vampyyrinmetsästäjien toimesta ja kysyi, tahtoisiko hän ottaa suvun yrityksen, Moskovassa sijaitsevan hautaustoimiston hoitoonsa. Itse Fedor siihen ei kyennyt vakituisen työsuhteen ja perheen, sekä kaukaisen asuinpaikan vuoksi. Hän kirjoitti myös, että jos Ivanoveista olisi harmia, hän olisi valmis auttamaan pikkusiskoaan niin hyvin kuin osasi. Niin paljon kuin Netopýr vanhempiaan inhosikin ja Ivanoveja pelkäsikin, hän päätti ottaa riskin ja lähti kissoineen takaisin Venäjälle, tällä kertaa Netopýr Bessmertnyjnä.

Places, places, get in your places
Throw on your dress and put on your doll faces.
Everyone thinks that we're perfect
Please don't let them look through the curtains.

Netopýr asettui asumaan suvun kartanoon, joka tällä haavaa oli tyhjillään. Hän otti hautaustoimiston haltuunsa, opetteli hautajaiskukka-asetelmien ja ruumisarkkujen teon ja käytti työssään hyödykseen kaupoissa työskennellessään oppimaansa asiakaspalvelutaitoa. Työ alkoi sujua ja rahaa virtasi tasaisesti, tällä kertaa laillisin keinoin. Vuosiin Netopýr ei ollut juonut lainkaan ihmisverta ja oli kituuttanut eläinten verellä, mutta silloin tällöin hän uskaltautui puremaan jotakuta. Hän myös keksi uuden keinon saada ihmisverta: hän hiipi terveyskeskuksiin yöaikaan ja pihisti veripusseja, joista särpi silloin tällöin. Aika kului ja yritys menestyi. Kahdeksan kulkukissaa, joita Netopýr oli hoivannut ja joiden kanssa hän oli esiintynyt sirkuksessa, kuolivat yksitellen. Netopýr suri niitä aikansa, mutta surukin haipui aikanaan pois. Myöhemmin hän hankki neljä uutta kissaa, osoittaakseen että vaikka hän rakasti entisiä kissojaan edelleen, hän pääsi elämässä eteenpäin eikä jäänyt menneisiin vellomaan.
Sitten kaikki romahti.
Ivanovit alkoivat jälleen vainota Netopýriä ja vaativat häntä tilille Boriksen kuolemasta. Netopýr puolustautui teräväsanaisesti ja ilmoitti, että itsepähän Ivanovit sitä olivat kerjänneet. Hän kirjoitti Fedorille, että nyt apua tarvittaisiin ja laittoi hautaustoimistoon lapun luukulle, lukittautuen kartanoon. Fedorin saavuttua sisarukset puolustautuivat yhteisvoimin ulkopuolella parveilevia Ivanoveja ja heidän liittolaisiaan vastaan, mutta lopulta tilanne oli niin paha että Fedor komensi Netopýrin pakenemaan. Kissoineen ja vähine matkatavaroineen Netopýr lähti kartanosta.

Picture, picture, smile for the picture
Pose with your brother, won't you be a good sister?
Everyone thinks that we're perfect
Please don't let them look through the curtains.

Kiertolaiselämä alkoi jälleen. Nainen ei uskaltanut asettua pitkäksi aikaa aloilleen ja käytti jatkuvasti uusia nimiä. Hän kuuli Vechnostin ulottuvuudesta ja päätti etsiytyä sinne. Hän kirjoitti veljelleen Bessmertnyjn kartanoon seuraavanlaisen kirjeen:
"Hei Fedor,
minä en enää jaksa tällaista pakenemista. Olen päättänyt lähteä. Yritän päästä Vechnostiin, toiseen ulottuvuuteen. Siellä uskon olevani turvassa. Olet tehnyt hyväkseni paljon ja lähetän tämän kirjeen mukana rahaa, jolla voit huolehtia omasta ja perheesi hyvinvoinnista. Kun Ivanovit kysyvät, missä minä olen, kerro että olen lähtenyt kokonaan ja sano, ettet tiedä miten luokseni pääsee. Ole hyvä ja lähetä minulle se muotokuva, jonka maalautin kissoistani, sekä se muotokuva, jossa olemme koko perhe, se joka roikkuu salin seinällä. Tahdon ne mukaani Vechnostiin. Majailen tällä hetkellä Petroskoissa, osoitteeni on Tietäjänkuja 10. Hävitä tämä kirje tehokkaasti, kun olet lukenut sen. En unohda sinua. Olet rakas.
Sisaresi Netopýr."
Fedor toteutti Netopýrin toiveen ja maalaukset saapuivat Petroskoihin. Nainen lähti tauluineen ja kattilaumansa kanssa etsimään reittiä Vechnostiin, Ivanovit edelleen perässään. Putkahtaessaan yhtäkkiä Petroskoin kadulta Synkille raunioille hän ei olisi voinut olla onnellisempi. Vechnostissakin kulkijan elämä jatkui, kunnes hän törmäsi tyhjillään olevaan vanhaan taloon, jonne hän sitten jäi asumaan kissoineen. Elämä rauhoittui ja vihdoinkin Netopýrin ei tarvinnut paeta.

No one ever listens, this wallpaper glistens
One day they'll see what goes down in the kitchen.

Taidot: Kuten vampyyrit yleensäkin, Netopýr omaa yliluonnollisen nopeuden ja ruumiinvoimat. Puhdasverisenä vampyyrinä hänen voimansa ovat kuitenkin jonkin verran vahvemmat kuin vampyyreiksi muuttuneina. Nainen on melko ketterä ja hänellä on hyvä pimeänäkö, nälkäisenä näkö terästäytyy entisestään saaliin huomaamiseksi. Netopýr on erinomainen veitsenheittäjä ja kantaakin aina mukanaan vähintään kolmea heittoveistä, joita käyttää aseinaan. Muutoin hänen aseinaan ovat hampaat ja ruumiinvoimat. Tarpeeksi tiukan tilanteen sattuessa hän hyödyntää vampyyrin nopeuttaan ja pakenee paikalta, eikä jää tappelemaan ylivoimaista vastusta vastaan. Sirkuksesta jäivät myös varkaan taidot, jotka tosin ovat ehtineet ruostua.
Myös hautausurakoitsijan työstä Netopýrille on jäänyt hiukan epätavallisempia taitoja: hän tunnistaa monia puulajeja lautatavaranakin ja osaa nikkaroida ruumisarkun, sekä tietää miten hautajaisiin tehdään kukka-asetelmia ja -kimppuja. Hän puhuu sujuvasti venäjää ja englantia sekä muutaman sanan ranskaa. Hänellä on erittäin hyvä yleistietämys ja hän osaa ratsastaa oikein hyvin. Balalaikansoittotaito on vielä tallessa, mutta totaalisesti ruosteessa. Paettuaan vuosikaudet ja esiinnyttyään eri nimillä hän oppi taitavaksi väärentäjäksi: ylimääräiset henkilöllisyystodistukset ja passit lipaston laatikossa puhuvat puolestaan.

D-O-L-L-H-O-U-S-E
I see things that nobody else sees

Muuta: Sirkusajoiltaan Netopýrille jäi toivoton kissahulluus, joten hänellä on nyt neljä kissaa, venäjänsininen Anastasia, ragdoll Puff, egyptinmau Bastet ja kinkalow Sabina. Hän asuu kissalaumansa kera vanhassa tudor-tyylisessä talossa Käärmekanjonin, Keijumetsän ja Lohikäärmelaakson rajamailla. Hänen äidinkielensä on venäjä ja hän puhuu englantia venäläisellä aksentilla. Alkoholi maistuu Netopýrille pieninä määrinä ja satunnaisesti, mutta surullisena juominen lähtee käsistä. Vampyyrin kestävyyden ansiosta saattaa mennä kolmekin pulloa ennen kuin hän humaltuu. Kännääminen ei kuitenkaan aiheuta naiselle pahoinvointia, vain kammottavan päänsäryn. Hänellä on kotonaan paljon valokuvia, joita hänelle on elämän aikana kertynyt ja olohuoneen seinällä kaksi maalausta. Toinen on perhepotretti, joka maalattiin Netopýrin ollessa 11 ja jonka hän otti mukaansa Vechnostiin, toinen on taulu jonka hän maalautti sirkuskissoistaan. Hiljainen venäjänkielinen puhe ja varjomaiset hahmot eivät ole kummallisuuksia Netopýrin kotona, kuten eivät myöskään tömähdykset ja maukaisut silloin kun kaikki kissat ovat hiljaa ja paikallaan. Varjohahmot saavat eläimet suunniltaan, mutta tömähdyksistä ja maukaisuista alkaa ystävällinen miu'unta ja äänien suuntaan luodaan ystävällisiä ja uteliaita katseita. Välistä tuntuu siltä, että taulujen silmät liikkuisivat...

Vastaus:

Kuvia lukuun ottamatta lisätty, tuu taas huutelee jos unohdan myöhemmin lisätä ne! Nyt alkaa silmät jo mennä kiinni...

Nimi: Amé

12.03.2017 14:22
Materiaali: Kuva muutoseläimestä: https://pixabay.com/fi/eläinten-sininen-vesi-vaarallisten-1867075/
Toine n kuva muutoseläimestä: https://pixabay.com/fi/valkohai-shark-suu-kala-398276/
Theme Song: https://m.youtube.com/watch?v=vWaRiD5ym74

Nimi: Avala Aquiris Miracyne "Avala"

Laji: Hybridi (muodonmuuttaja-noita)

Ikä: 19 syntymäpäivä on 20.4

Sukupuoli: Nainen

Maybe I'm foolish
Maybe I'm blind
Thinking I can't see through this
And see what's behind

Luonne: Avala on yleensä pirteä olento, jolla riittää tavallaan omia juttujaan vaikka muille jakaa. Tämä aukoo päätään liikaakin, ja yrittää esittää olevansa niin sanotusti sinut itsensä kanssa. Yleensä nainen on positiivinen, ja jakaa mielellään sen muiden kanssa, joskus jopa liiankin ylipirteästi. Nainen ymmärtää yleensä kaikenlaista huumoria, mutta itse viljelee sarkasmia suhteellisen paljon. Auttamatta tämä neito on optimisti, vaikka esittääkin välillä olevansa realisti, mutta siihen ajattelutapaan ei Avala missään nimessä kykene.

Avala kuuntelee mielellään kaiken maan murheita toisilta, oikeastaan yleensä saadakseen itsensä masentuneeksi väkisin. Tämä nainen nimittäin masentuu herkästi, mutta nouseekin niin sanotusta masennuksestaan todella helposti. Kai nainen yrittää sillä esittää ymmärtävänsä pieniä murheita, joita hän ei oikeastaan itse ymmärrä. Nainen yrittää aina parhaansa mukaan lohduttaa toisia, yleensä vain nauramalla ja olemalla oma itsensä, jos vain mahdollista. Tämä menee joskus mahdollisesti liiankin pitkälle omalla positiivisuudellaan yrittäessään auttaa muita.

Vaikka ulospäin saattaakin näyttää että Avalalla ei ole yhtään elävää aivosolua tämän pääkopassa, on hän kuitenkin oikeastaan älykäs. Se yleensä heijastuu taktikoinnilla, jota kuitenkin tapahtuu aivan liian harvoin, ja yleensä väärissä tilanteissa. Mutta kyllä, eläviä aivosoluja löytyy muutama. Tämä oikeastaan menee hiukan tyhmän esittämisen puolelle, jos Avala kokee toisen henkilön uhkaavaksi. Silloin joko nainen käyttää voimiaan tai esittää tarvittaessa vaikka kanaa, jos se saa toisen pysymään kaukana.

Jos taas Avala antaa niin sanotusti noituutensa näkyä, tästä tulee hiukan hämärä persoona, joka ei lauo suustaan yhtä paljon kommentteja kuin aikaisemmin. Silloin nainen saattaa vain katsoa toista, ja arvioida tätä. Tämä on silloin erittäin herkästi suuttuva, jolloin periaatteessa kannattaisi pysyä kaukana. Nainen ei pelkää sanoa mitä ajattelee, etenkään jos ajattelee kuin noita. Tämä tila on kuitenkin harvoin, mutta Avalassa näkyy kokoajan että tämän sanoissa on taka-ajatuksia, vaikka nainen ei sitä niin tarkoittaisi.

Olento on hiukan seurankipeä, eikä tämä haluaisi missään nimessä haluaisi elää yksin. Sen takia hän oikeastaan etsiikin aika aktiivisesti itsellensä seuraa jonka kanssa voisi sitten elää. Kaikesta huolimatta, Avalan luottamusta on äärimmäisen vaikea saada. Nainen yleensä vain esittää että toinen on saanut luottamuksen, vaikka tosiasiassa suunnittelee mielessään pakosuunnitelmaa jos jotain vaikka tapahtuisi. Jos kuitenkin Avalan luottamuksen saa ja ansaitsee, on tästä naisesta seuraa vaikka kuinka.

Nainen tavallaan kammoaa itseään, sillä ei oikein tiedä mitä tarkoittaa olla niin sanottu hybridi. Avala yrittää esittää ihan normaalia ihmistä, vaikka välillä kertookin omista voimistaan vapaaehtoisesti. Tätä kuitenkin tapahtuu vain niille harvoille jotka ovat todella saaneet naisen luottamuksen. Ja niitä on vain muutama. Kaikille muille Avala esittää ihmistä, vaikka joku uhkaisi tämän henkeä, tämä yrittää kaikin voimin pitää itsensä kurissa. Toisinsanoen tämä nainen on hankala persoona, josta on hankala saada selville minkälainen tämä oikeasti on.


In what you believe
'Cause I'm only human after all
You're only human after all
Don't put the blame on me
Take a look in the mirror
And what do you see
Do you see it clearer
Or are you deceived

Ulkonäkö: Avala on siro nainen, joka näyttää heikolta kuin haavanlehti. Ja sitä tämä oikeastaan onkin. Hänellä ei ole mitenkään kehuttavan paljon lihaksia, vaikka yrittääkin liikkua paljon. Tämän pitkä ja notkea vartalo kuitenkin yleisesti korvaa sen. Pituutta tältä neidiltä löytyy 178 senttimetriä. Nainen näyttää kuitenkin paljon pitemmältä kun katsoo tämän ohuita ja pitkiä sääriä. Ne tuntuvat jatkuvan ja jatkuvan.

Hänellä on suurehkot silmät, joissa on yltiö isot iirikset. Ne ovat väriltään siniset, joissa on kuitenkin myös hiukan vihreän erilaisia vivahteita. Ne ovat kuitenkin pääasiassa jäänsiniset. Silmiä reunustaa tuuhea rivi mustia ripsiä, jotka kaartuvat kauniisti ilmankin meikkiä. Silmien yläpuolella on tummahkot kulmakarvat. Naisen hiukset ovat itsessään siniset, muutaman värjäyksen tuloksena. Nyt kuitenkin väri on jäänyt pysyäkseen ja naisen pitkissä, melkeinpä alaselkään yltävissä hiuksissa on tummansininen sävähdys.

Avalan pukeutuminen on yleensä väljää, niin väljää kuin vain voi. Vaikka pakkasellakin nainen yrittää pitää itsellään löysät vaatteet, joiden värimaailmaan kuuluu vain ja ainoastaan sininen. Joissakin tilanteissa nainen ottaa päälleen joitakin muita värejä, mutta pääsääntöisesti siihen kuuluu sininen. Naisella on kuitenkin korvassa koko matkalta korvakoruja, jotka ovat niittimäisiä. Niitä Avala kuitenkin peittelee yleensä pitämällä hiukset auki.

Some people got the real problems
Some people out of luck
Some people think I can solve them
Lord heavens above
I'm only human after all
I'm only human after all
Don't put the blame on me

Taidot: Avala on kerrassaan surkea noita, eli nainen ei osaa käyttää parantamiskykyään joka hänelle on suotu, missään. Yleensä se vain menee auttamattomasti sähläyksen puolelle naisen yrittäessä tehdä edes jotain. Kuitenkin noituuden puolelta on tullut lahjaksi kyky pitää ulkonäkö nuorena. Sitä Avala käyttää suhteellisen usein. Muodonmuuttajan kykyjään Avala taas hallitsee lähes täydellisesti. Hän osaa jopa hillitä omaa muutostaan jonkinverran, harjoittelun tuloksena. Kun tämä muuttuu haiksi, hän on äärimmäisen nopea uimaan, ja tämän puruvoima on yhtä voimakas kuin valkohailla.

Avala on kätevä käsistään, ja osaakin tehdä itselleen muutenkin aseita ja verkkoja, joita tämä hyödyntää ravinnonsaannissa. Pääasiassa nainen käyttää kuitenkin saalistuksessa jousipyssyä, jota voi hyödyntää sekä maalla, että vedessä jos tarve vaatii. Muita aseita oikeastaan Avala ei osaa käsitellä.

Menneisyys: Avala syntyi lämpimänä kevätpäivänä Australiaan, kahdelle olennolle. Hänen äitinsä oli arvostettu noita, Ikeshia. Nainen ei kuitenkaan olisi halunnut saada lasta rakastettunsa, muodonmuuttaja Saevelin, joka Alavan tavoin osasi muuttua haiksi. Niin Ikeshia päätti jättää vauvansa Saevelin hoitoon, ja pakeni paikalta nopeasti. Saevel oli jörö ja karski mies, joka ei todellakaan osannut hoitaa pientä vauvaa. Hän kuitenkin sai apua naapurintädiltä, Tiatha Milleriltä, joka oli jokaisen lapsen mieleen.

Avala sopeutui hyvin elämään Tiathan ja Saevelin kanssa. 4-vuotiaana hänellä kuitenkin alkoi olemaan muutamia noitamaisia ominaisuuksia. Tämän haavat paranivat nopeasti, vaikka pikkutyttö ei sitä itse tiedostanut. Saevel huolestui, oikeastaan pelkäsi että Avala oli perinyt äitinsä noituuden, koska kukaan ei tietänyt opettaa tyttöä. Avala muutenkin vaikutti kasvavan nopeasti, ja tyttö oppi uimaan 5-vuotiaana todella hyvin.

Avala meni normaalisti kouluun, ja menestyikin ala-asteella todella menestykkäästi, ja oli monien opettajien "lemppari". Ystäviä tytöllä ei ollut, hän oli koulussa eräänlainen erakkosielu. Muutama uskollinen tyttö tämän ympärillä kokoajan kuitenkin pyöri, vaikka Avala ei olisi halunnutkaan. Roshia ja Veronica muodostuivatkin tytölle oikeasti todella tärkeiksi, ja Avala hyväksyi heidät ystävikseen.

Sitten tuli se päivä, kun Avala täytti 16. Tyttö meni uimaan luokan kanssa, olihan sekin kai jokin elämys. Tyttö sukelsi syvälle, syvälle, osasihan tämä uida todella hyvin. Muutama poika ui tämän jäljessä, ja yksi heistä ahdisteli Avalan rantakallioita vasten. Silloin Avala suuttui ja muuttui nopeasti valtavaksi valkohaiksi. Tyttö ei itsekään tajunnut mitä oli tapahtunut ennenkuin huomasi tappaneensa kummatkin pojista. Se tai nuoren pakokauhun valtaan ja hän lähti uimaan avomerelle. Kauan tämä saikin uida, muutamia kuukausia, ennenkuin tämä löysi rannalle. Siellä hän rantautui, ja odotti muuttumista ihmiseksi. Muututtuaan tämä löysi tiensä nopeasti Synkille raunioille.

Muuta: Avala puhuu Englantia Aussi- aksentilla, jonka huomaa selvästi puheesta. Avala kantaa mukanaan aina tiimalasia, jonka sisällä on kotirannaltaan hiekkaa. Avala viihtyy aivan loistavasti saarella, eikä oikeastaan haluaisi sieltä pois. Tyttö nauttii surffaamisesta, ja osaakin sitä jonkin verran.

Saarella tyttö asuu yleensä siellä missä huvittaa. Eli tällä ei ole pysyvää asuinpaikkaa, vaan tämä vaeltelee yleensä siellä sun täällä ja etsii ihmisiä. Tämä vain rakentaa jonkun majan kahdessa minuutissa ja nukkuu seuraavan yön sen alla.

//Lainaukset otettu kappaleesta Human- Rag'n' Bone Man

Vastaus:

Lisätty <3

Nimi: Harley

12.03.2017 02:20
olenpa heittäytynyt ahkeraksi, täältä tulee kolmatta heppua :D

~~~

I raise my flag and dye my clothes
It’s a revolution, I suppose

Nimi: Leonid Amvrosiy Davydenko

Kutsumanimi: Ambrose, Rose, Rosy

Laji: Haltia

Ikä: 29 vuotta

Sukupuoli: Mies

They will not force us
They will stop degrading us
They will not control us
We will be victorious

Luonne: Ambrose on tulisielu, jonka intohimoa ei voi olla huomaamatta. Miehen läsnäolo on voimakas ja innoittava, jopa ravisuttava, sillä joskus kiihko yltyy hyökkääväksi. Uudistusmielinen, pelottomasti mielipiteidensä takana seisova Ambrose on uusien tuulien henkilöitymä: sorrettujen puolestapuhuja, ihmisoikeuksien kiivas varjelija ja idealisti, joka ei vain puhu paremmasta huomisesta, vaan ponnistelee kohti konkreettista muutosta. Paikoitellen Ambrosen ajatusmaailma tulee esiin mustavalkoisena, mutta kyseessä on yleensä tunnekuohu, ei oikea ehdottomuus. Kuitenkin, vaikka Ambrose puoltaa rauhanaatetta ja halveksuu väkivaltaa, hänellä on tarkoitus pyhittää keinot -tyyppinen ajattelutapa, jonka mukaan äärimmäisissä olosuhteissa on joskus turvauduttava äärimmäisiin keinoihin. Miehelle kompromissista neuvotteleminen on kuitenkin aina ensisijainen tapa lähestyä ongelmia.

Ambrosen vahvat käsitykset ja hänen tarpeensa puuttua maailman vääryyksiin tulevat esille kaikissa toimissa. Hän on aina tekemässä muutosta ja siksi levoton; edistymättömyys saa hänet tyytymättömäksi. Ambrose on suunnannäyttäjä, jolla on vangitsevaa vahvan johtajan karismaa, joka saa ihmiset kuuntelemaan, ottamaan puheenaiheet vakavasti ja usein tekemään vaikutuksen. Miehen puhetapa on nopea, älykäs ja näpäyttävä, ylimielisen rajamailla. Vaikka Ambrose ei ole äänekkäin eikä edes erityisen seurallinen luonne, hän ei missään tilanteessa pelkää avata suutaan. Hän ei jää seuraamaan maailmanmenoa hiljaa vierestä, mutta toisaalta ei puhu vain puhumisen ilon vuoksi, vaan keskittyy tärkeisiin aiheisiin; arkinen lörpöttely on miehestä turhanpäiväisyyttä. Ambrose ei ole tyystin ajattelematon, mutta puhuu suoraan sydämestä ja antautuu tilanteen tunnekuohuille, joten hänen saarnansa sorretuista ihmisoikeuksista ja maailman pahuudesta ovat värikästä, lähes koomisen teatraalista kuultavaa. Ambrose häävin itse myöntää, mutta hän on paikoitellen hyvin runollinen ja suurieleinen.

Ambrose rakastaa älykkäitä keskusteluja ja nauttii väittelyistä, jotka terveestä kilpailusta pitävän Rosyn osalta voivat yltyä kunnon sanaharkoiksi. Sivistyneisyydestä Ambrose ei kuitenkaan tingi, vaan muistaa edes pikkuriikkisen kunnioittaa vastapuolta, vaikka olisi jyrkästi eri mieltä heidän kanssaan. Ambrose on oman päänsä pitävä ja itsepintainen, mutta ei typerä: hän suostuu aina kuuntelemaan, pohtimaan muiden tarjoamia näkökantoja ja ennen kaikkea oppimaan niistä, vaikkei ole helposti taivuteltavissa.

Tuntemattomassa seurassa Ambrose on etäisen neutraali. Riippuu vastapuolesta, innostuuko Ambrose solmimaan suhdetta; jos toinen ei vaikuta kiinnostavalta, Ambrose on haluton seurustelemaan. Hän ei silti tuomitse ensivaikutelman perusteella, onhan moinen täysin avarakatseisuutta ihannoivan miehen periaatteita vastaan. Ambrose on siis puolueettoman peruskohtelias, jollei hänelle anneta aihetta käyttäytyä toisin. Mies on lähtee helposti mukaan syvällisiin keskusteluihin ja myös provosoituu herkästi. Ambrose on erittäin rehellinen olemisessaan eikä koe tarpeelliseksi antaa kenellekään erityiskohtelua tai peitellä ajatuksiaan. Mies monesti onkin turhan kovaotteinen ihmissuhteissa ja kertoo brutaalin suorasukaisesti, jos joku tekee jotain mielestään tyhmää tai väärää. Ambrose ei tajuta huomioda läheistensä tunteita ja tarpeita, koska on kiireinen pohtiessaan koko luomakunnan hyvinvointia, mutta hän on äärimmäisyyksiin saakka lojaali ystävä. Ambrosen luottamus pitää ansaita, eikä se aina käy tuosta vain, mutta ajan kanssa Rose luottaa toiseen perinpohjaisesti - ja odottaa luonnollisesti samanlaista sitoutumista.

Miehellä on selviä strategin piirteitä; nokkelana hän käyttää hyväkseen vanhoja konsteja ja uusia lähestymistapoja, järkeilee siirtoja pitkälle ja tähtää parhaisiin tuloksiin. Rose ei kuitenkaan juutu kiinni asioihin: jos suunnitelma A ei toimi, Ambrose ei märehdi asiaa ja tuhlaa aikaa, vaan tarttuu suunnitelmaan suunnitelmaan B ja osoittaa näin joustavuutta ja nopeaa älyä. Huolimatta idealismistaan, on Ambrose jalat maassa pitävä realisti, joka ei anna sokerikuorrutteisille haavekuville liikaa sijaa elämässään. Toisaalta mies osaa huonoina päivinä olla paha pessimisti, jolloin hän lyö otsaa seinään ja vaikertaa, kuinka on menettänyt (tuhannetta kertaa) uskonsa kaikkeen elolliseen.

Nuorukainen on huomattavan vakava. Hän ottaa tosissaan oikeastaan kaiken mahdollisen - tuskin edes leppoisa komedianäytelmä säästyy hänen pilkunviilaukseltaan ja kritiikiltään. Sarkasmia mies ymmärtää ja viljelee toisinaan itsekin, eikä ole paksukalloinen, joten ymmärtää useimmiten, milloin joku on tosissaan ja milloin ei. Se ei kuitenkaan estä Ambrosea olemasta paatunut tosikko, jota on hyvin vaikea hymyilyttää, naurattaa ja ylipäänsä viihdyttää. Hupiveikkoihin, jotka eivät lopeta vitsailua, Ambrose suhtautuu nyrpeästi, toruvasti ja silmiään pyöritellen. Erinomaisen pokerinaaman omaava haltia ei katso pelleilyä ollenkaan hyvällä, varsinkin jos meneillään on jotain tärkeää, ja hänellä on taipumus ottaa asiat naurettavan totisesti ja takertua lillukanvarsiin.

Ambrose ei pidä tunteita häpeällisenä eikä yritä padota niitä sisälleen. Vaikka Rose ei ole herkistelijä pahimmasta päästä, hän on kokee asiat tulisesti, mikä tulee ilmi hänen eläytyessä kiihkeästi palopuheisiinsa. Ambrose pyrkii ammentamaan voimaa tunteista, mutta ei anna niiden missään nimessä lamaannuttaa tai viedä pois todellisesta. Mieheltä löytyy myös yllättävän hurja temperamentti. Hän ärsyyntyy vähästä, varsinkin, jos suunnitelmat eivät suju tai joku häiritsee huonolla hetkellä. Näreissään Ambrose on melko kiivas; lyö nyrkkiä pöytään, polkee jalkaa ja ärisee. Hän ei onneksi anna tunnekuohahduksille ylivaltaa itsestään, joten mies harvoin sortuu typeryyksiin pelkästä kiukusta, vaikka käyttäytyminen menee joskus ylireagoinnin puolelle. Sanoissaan Ambrose osaa olla paha ja satuttaa toisia rajuudellaan, vaikka ei ole suoranaisesti riidanhaluinen - mies on vain joskus hyvin ankara toisia kohtaan ja saattaa rähjätä asioista, jotka eivät muista ole yhtään merkityksellisiä. Kiistojen sopiminen kuuluu Ambrosen periaatteisiin eikä hän ei ole niin ylpeä, etteikö myöntäisi virheitä ja pyytäisi anteeksi. Pitkävihaisuuteen hän kuitenkin sortuu, jos joku ansaitsee miehen inhon rikkomalla hänen vahvoja moraalikäsityksiään.

Interchanging mind control
Come, let the revolution take its toll
If you could flick the switch and open your third eye
You’d see that we should never be afraid to die

Ulkonäkö: Ambrose on noin 176 senttimetriä pitkä, kaikin puolin solakka mies; erityisesti sormet ja jalat ovat pitkät ja hoikat. Miehen sorjissa käsivarsissa on hitusen enemmän voimaa kuin päällepäin uskoisi. Ihossa on hiekkaista lämpöä, vaikka väri on melko vaalea. Ambrosella on erittäin hyvä ryhti ja nopeat, päättäväiset, jopa hieman vihaiset askeleet.
Ambrosella on muutama hyvin harkittu tatuointi: solisluun päällä kahdella rivillä lukee kirjoituskonestekstillä “Before God we are all equally wise - and equally foolish” ja niskassa, melkein vasemman korvan takana on pieni teksti “set free”.

Ambrosen perusilme on lähes kärttyinen: päättäväiset, matalat kulmat ja tiukasti toisiaan vasten painetut huulet. Kasvojen luusto erottuu selkeästi ja näin ollen kasvonpiirteet ovat tarkat, sirot, jopa veistetyn terävät. Nenänvarsi on hyvin suora ja jyrkkä. Menneisyyden hurjempi kapinallisuus näkyy hammaskalustossa - syvän armorinkaaren vuoksi helposti tunnistettavat huulet taipuvat harvemmin hammashymyyn, mutta kun niin käy, näkee vasemmasta etuhampaasta lohjenneen suurehkon palasen. Rosen lempinimet eivät myöskään ole aivan tuulesta temmattu, sillä miehen terävillä poskipäillä ja huulilla hehkuu tunnusomaista ruusunpuna. Haltiaksi miehen tunnistaa siroista suippokorvista.
Ambrosen silmät ovat kapeat, mantelinmuotoiset ja mieleenpainuvat - katseessa on nimittäin hämmästyttävää tahdonvoimaa ja intohimoa, hänen sammumaton tulensa. Kirkkaan jadenvihreitä silmiä kehystää tummat ja tuuheat räpsyripset.

Miltei hartiapituiset, pehmoiset ja luonnonlainehtivat hiukset korostavat Ambrosen hoikkaa, pitkää kaulaa, selkeää aataminomenaa ja kasvojen kapeutta. Tuuheat ja vallattomat, alimittaista leijonanharjaa muistuttavat hiukset ovat väriltään tummahkon kullanruskeat. Useimmiten hiukset ovat huolettomasti auki ja roikkuvat kasvoille, mutta vauhdikkaiden askareiden äärellä Ambrose saattaa kietaista pienen poninhännän tai nutturan.

Pukeutumiseltaan Ambrose on rennon boheemi, melkein grunge-tyylinen, eikä hän koskaan piitannut ylellisestä vaatetuksesta ja trendikkyydestä. Lähes aina Ambrosella on tiukasti istuvat, käytössä kuluneet ja polvista revityt tummat farkut, selvästi liian suuri villapaita ja mustat maihinnousukengät. Vilukissan oireidensa vuoksi hänellä on toisinaan villasukkia ja paksuja kaulahuiveja, ja vähänkin kylmällä säällä Ambrose vetää ylleen väljän maastonvihreän lentäjäntakin.

Kill your prayers for love and peace
You’ll wake the thought police
We can’t hide the truth inside

Taidot: Vaikka Ambrose on täysverinen haltia, hänen maagiset kykynsä eivät ole suuret. Ambrose pystyy haltioiden tapaan olemaan syvässä ymmärryksessä luontoon, ja eräänlainen sanaton kommunikointi niin kasvien kuin eläinten kanssa sekä nuukahtaneiden kukkien herättäminen henkiin onnistuvat. Hän osaa myös pieniä parantavia taikoja, joista on kuitenkin hyötyä lähinnä vain naarmujen ja mustelmien korjaamiseen.

Ambrose ei ole atleetti, mutta kelvossa kunnossa ja nopea jaloistaan. Nuorimies on erittäin puolustuskykyinen, paitsi kapinoinnista sattuneiden käsikähmien vuoksi, myös harrastettuaan pikkulapsesta saakka sekä miekkailua että jousiammuntaa. Haltioille tyypillisesti hän onkin erittäin taitava ja tarkka jousiampuja. Hän omistaa haltioiden takoman pistomiekan, jousen sekä nuoliviinen ja hopeisen puukon. Edellä mainituista Ambrose pitää ulkona liikkuessaan mukanaan vain puukkoa, koska se kulkee näppärästi reiteen kiinnitettävässä kotelossa.

Love is our resistance
They’ll keep us apart
And they won’t stop breaking us down
Hold me, our lips must always be sealed

Menneisyys: Davydenkon ylvään ja satumaisen rikkaan haltiasuvun juuret juontavat pitkälle. Perheen esi-isät ovat vechnostilaista syntyperää ja he ovat aina olleet äärimmäisen ylpeitä verenperinnöstään sekä lajistaan. Suvulla on ollut horjumaton valta-asema koko Itä-Euroopan alueella jo vuosisatoja, ja viimeisten vuosikymmenten aikana Davydenkojen maine ja valta on levinnyt oikeastaan joka mantereelle, enemmän tai vähemmän. Heidän omaisuutensa ylettyi kiinteistöistä ja yrityksistä jalokiviin ja mineraalikaivoksiin. Perhekunta esiintyi ulospäin kunniallisena ja arvokkaana seurapiiriväkenä, joka välittää alaisistaan ja lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta totuus kulissien takana oli paljon kiillotettua pintapuolta synkempi. Davydenkojen toimiin liittyi valtavat määrät korruptiota: rikollisuus, pimeät liiketoimet, kiristys, lahjominen, jopa ihmiskauppaa. Ne sivulliset, joille paljastui Davydenkojen todellinen luonto alamaailman ruhtinaina, maksettiin, uhkailtiin tai piestiin hiljaiseksi - ja jos mikään ei tepsinyt, viholliset saattoi tietenkin aina eliminoida lopullisesti.

Leonid Amvrosiy Davydenko syntyi tämän valheiden verkkoa kutovan perheen nuorimmaiseksi lapseksi joulukuussa vuonna 1987, suvun hienossa kartanossa Neuvostoliitossa, Kiovan kaupungin lähiseudulla. Hänen isänsä ja suvun pomo Volodimir Davydenko oli julma mies, pahaa-aavistamattomien kansalaisten ihailema ja alaistensa pelkäämä. Hän oli paitsi piinkova sijoittaja, myös korkean oikeuden kunnianarvoisa tuomari - ja pohjia myöten korruptoitunut sellainen. Hän veteli lukuisten merkkihenkilöiden naruista ja toimi takapiruna hämärissä hankkeissa, mutta ei jäänyt koskaan kiinni petollisuudesta, kiitos oveluutensa, häikäilemättömyytensä ja rahavarojen. Äiti Vasylna oli niin ikään palvottu julkisuuden henkilö, jota ylistettiin paitsi nerokkaana bisnesnaisena, myös salaperäisenä kaunottarena. Perheeseen kuuluivat myös Leonidin vanhemmat siskot Larysa ja Oleksandra.

Rikkauksia perheellä riitti, mutta rakkautta ei niinkään. Leonidin ja kahden sisaruksensa vanhemmat olivat kylmiä ja säälimättömiä, ajattelivat vain itseään ja ahneita tavoitteitaan. He pitivät lapsia enemmän rasitteena kuin jonakin arvokkaana, joten perheessä oli äärimmäisen vahva “lapsen pitää näkyä muttei kuulua” -toimintatapa. Perheenjäsenet olivat hyvin etäisiä keskenään, myös sisarukset, ja arkipäiviin kuului ankarassa kotiopetuksessa kärvistelyä, käytöstapojen opettelua ja muita sivistyneitä puuhia, kuten kulttuurituntemuksen kerryttämistä ja Leonidin tapauksessa miekkailua, silloin tällöin myös julkisiin tilaisuuksiin ja seurapiirijuhliin osallistumista. Volodimir ja Vasylna kasvattivat jälkikasvuaan lukuisten lastenhoitajien ja muiden palvelijoiden välityksellä tarkasti määriteltyyn muottiin, eikä pieniäkään rikkeitä katsottu hyvällä. Ylpeämieliset haltiat opettivat lapsille, että ihmiset ovat vähäarvoisia, saastaisia ja säälittäviä olentoja, eivätkä näin ollen Leonid sisaruksineen saaneet olla tekemisissä heidän kanssaan - jopa herraskartanon palvelusväki koostui pelkistä taikaolentojen sukua omaavista henkilöistä.

Leonid oli sisaruskatraan ainoa poika, joten vanhoilliset vanhemmat ryhtyivät kasvattamaan hänestä Davydenkon mittavan imperiumin perillistä. Sylivauvasta saakka Leonid oli melkoisessa paineessa, mutta siitä saakka hän myös tuotti vanhemmilleen harmaita hiuksia. Hän ei nimittäin noin vain niellyt pajunköyttä, jota vanhemmat yrittivät syöttää hänelle, ja mitä vanhemmaksi poika varttui ja mitä enemmän hän ymmärsi, sitä kapinallisempi ja itsepäisempi hänestä tuli. Esiteini-ikään mennessä Leonid pisti hanttiin kaikin tavoin ja sai niskuroinnilla hoitajansa, opettajansa ja ennen kaikkea vanhempansa raivostuneeksi. Hän karkasi jatkuvasti ihmisten pariin ja rakastui nopeasti oikeaan maailmaan, jonka vanhemmat olivat yrittäneet sinnikkäästi pitää piilossa häneltä. Leonid huomasi myös, kuinka virheellinen ja väärä hänet lumonnut maailma oli, ja varhaisten teinivuosien aikana hänessä syttyi sammumaton palo oikaista maailman vääryydet.

17-vuotiaana Leonid oli kurkkuaan myöten täynnä vanhempiaan. Hän halveksui heitä, tuota hulppeaa ja välinpitämätöntä elämäntyyliä, petollisuutta ja rikollisuutta. Vanhemmat inhosivat poikaa kuitenkin vähintään yhtä paljon kuin poika heitä, sillä Volodimirille ja Vasylnalle kuopus oli suuri häpeä ja pettymys, suvun musta lammas ja mätä omena. Arki oli täynnä jatkuvaa riitelyä ja vastarintaa, ja vanhemmat yrittävät keksiä mahdollisimman ankaria rankaisuja saadakseen lapsen oikealle polulle - näin ollen Leonid joutui toisinaan paitsi henkisen, myös fyysisen pahoinpitelyn kohteeksi. Rangaistukset, kuten lukitseminen viikoksi eristyksiin omaan huoneeseensa, eivät häntä lannistaneet, pikemminkin vain voimistivat hänen kapinahenkeään.

Nuoruusvuodet kuluivat siis riitelyn ohella kotikartanosta karkaillen. Leonid solmi syviä suhteita lähikaupunkien ihmisiin sekä taikaolentoihin, keräten ympärilleen suuria kaverijoukkoja, joiden kanssa hän kirmaili yömyöhään hylätyillä teollisuusalueilla, graffiteilla töhrityissä alikuluissa ja toinen toistaan suuremmissa mielenosoituksissa, joissa Leonid karjui koko sydämestään megafoniin milloin minkä ihmisoikeuden puolesta. Mutta niin paljon kuin Leonid sitä halusi, hän ei pystynyt pakenemaan perheensä kultahäkistä. Perhekunta halveksi yhteisvoimin Leonidia, josta ei saisi toivottua perillistä, mutta he eivät aikoneet antaa pojalle sitä tyydytystä, että hän pääsisi livistämään ja riehumaan vapaana kuin taivaan lintu. Kun Leonid yrittikin karata pysyvästi, hänet löydettiin aina ennemmin tai myöhemmin - Davydenkoilla kun oli kätyreitä joka puolella, eikä Leonid saanut eksytettyä heitä kannoiltaan.

Vasta 19-vuotiaana Leonid pääsi pysyvästi pois vanhempiensa hirmuvallasta. Hän oli mukana seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavassa marssissa, joka yltyi kiivaaksi mellakaksi, jonka päätteeksi Leonid joutui poliisilaitokselle. Koko lähiseutu juorusi, kuinka arvoisien Davydenkojen nuorin poika oli päätynyt nenä veressä putkaan - vanhemmille tämä häväistys oli viimeinen pisara ja he kirjaimellisesti potkivat hänet ulos talosta. Leonidille se oli kuitenkin unelmien täyttymys, sillä hän viimein pääsi eroon perheestään.
Tässä vaiheessa Leonid alkoi varsinaisesti käyttää itsestään kansainvälisempää nimeä Ambrose - nimenvaihdos johtui lähinnä siitä, ettei hän enää halunnut käyttää vanhempiensa antamaa etunimeä. Ambrose asui ystäviensä nurkissa kaupungissa ja vältteli huomiota parhaansa mukaan, sillä ei halunnut saada Davydenkon perhedraamaa selvittäviä toimittajia riesakseen. Pari kuukautta myöhemmin Ambrose järjesti paikallisessa puistossa muutaman uskotun ystävänsä kanssa melkoisen tiedotustilaisuuden, jonka tarkoituksena oli paljastaa Davydenkon suvun todellinen rikollinen luonne. Tästä aiheutui tietenkin suuri kohu ja hässäkkä mediassa. Davydenkot kiistivät kaikki väitteet ja Ambrose ystävineen joutui pakosalle, koska hyväuskoiset tai lahjotut poliisit puolustivat Davydenkoja ja yrittävät saada kaveriporukan tuomiolle “kunnianloukkauksesta”.

Kohuun kyllästynyt Ambrose lähti parin ystävänsä kanssa karkuun naapurimaa Romaniaan. Sieltä matka vei lopulta länteen, koska he saivat nopeasti peräänsä metsästäjien Veljeskunnan jäseniä - Ambrosen ystävien joukossa oli nimittäin Margo-niminen ihmissusi ja hippielämää viettävät vampyyrisisarukset. He viettivät vainoojien sekä perässä juoksevien poliisien vuoksi hektistä kiertolaiselämää, jonka aikana turvan sekä kodikkuuden tunteet olivat harvinaista nautintoa. Kaveriporukka, joka ajan kuluessa vuoroin pieneni ja kasvoi, piti kuitenkin tiiviisti yhtä, ja Ambrosesta tuli heille tulisieluinen ja luotettava johtajahahmo.
Useamman vuoden kuluttua Ambrosen ja muiden elämä viimein vakautui. Väärennettyjen henkilöllisyystietojen avulla hän pääsi eroon jahtaajistaan sekä koti-Ukrainassa aiheuttamastaan kohusta, mikä mahdollisti uuden alun ulkomailla. Mieheksi varttunut nuorukainen asusteli Keski-Euroopan ja Etelä-Euroopan alueella, varsinkin Kööpenhaminan Christianiassa hän majaili pitkään. Koska Ambrosella ei ollut varsinaista koulutusta, työnhaku oli vaikeaa, mutta hän sai pätkätöitä sen verran, että rahat riittivät yksinkertaiseen eloon. Vapaa-ajalla Ambrose oli tuttu kasvo kaikissa maailmanmenoa ja ihmisoikeuksia koskevissa tapahtumissa, mielenosoituksissa, marsseissa ja jopa mellakoissa. Hän ryhtyi toimimaan puheiden pitäjänä ja useiden eri uudistusmielisten pienryhmien johtohahmona. Myös taikaolentopiireissä Ambrose oli aktiivinen ja pyrki tuomaan taikaolentoja yhteen, kannusti heitä tukemaan toisiaan ja puhui esimerkiksi eri taikaolentolajien tasa-arvoisuuden ja taikaolentojen ja ihmisten välisen sopusoinnun puolesta.

Vechnost, josta Ambrose oli kuullut ja lukenut paljon jo pikkupoikana, oli aina kiehtonut häntä. Ambrose näki sen loisteliaana mahdollisuutena, ja 25 ikävuoden paikkeilla hän alkoi vakavissaan harkita reitin etsimistä ulottuvuuteen. Kuitenkin vasta 28-vuotiaana Ambrose päätti toteuttaa pitkäaikaisen suunnitelman ja etsiä reitin esi-isiensä asuinpaikkaan. Hän saapui saarella vuoden 2016 syksyllä ja ryhtyi tutkimaan paikkaa erittäin perinpohjaisesti, tutustuen ympäristöön sekä saaren asukkaisiin oma-aloitteisuudella. Hän ei asettunut aloilleen, kunnes useamman kuukauden vaelleltuaan tapasi Becca’s Café -nimistä kahvilaa pyörittävän noidan, Rebeccan, jonka luota Ambrose sai itselleen asuinpaikan ja töitä. Miehen mielessä alkoivat kehkeytyä kovaa tahtia suuret suunnitelmat, kuten haaveet kukoistavan yhteiskuntajärjestelmän virittelemisestä.

Look at me
I just can’t believe
What they’ve done to me
We could never get free
I just wanna be
I just wanna dream

Muuta: Ambrosen äidinkieli on ukraina, mutta hän osaa englantia ja venäjää sekä kohtuullisesti myös romaniaa ja tanskaa. Englannin kieli on pitkälti puhdasta, vaikka Ambrosen korostus on selkeästi kuultavissa - varsinkin, jos hän puhuu tunnekuohun vallassa tai unisena. Nuorenmiehen ääni on hyvin kantava ja ilmaisuvoimainen, ei kovin tumma muttei myöskään kovin kirkas.

Ambrose harrastaa shakin pelaamista sekä viulunsoittoa. Molemmat puuhat rauhoittavat häntä ja ovat avuksi unettomina öinä. Viulunsoittoa Ambrose on harjoittanut lapsesta saakka ja kehittynyt noin 25 vuoden aikana taitavaksi muusikoksi. Hänen eebenpuusta valmistettu viulunsa on vanha mutta soi yhä kauniisti. Ambrose vinguttaa viulua aina tunteella, suorastaan raivokkaasti. Myös shakkiotteluihin hän suhtautuu erittäin keskittyneesti eikä ole laisinkaan helppo vastus strategisten taitojensa ansiosta.

Ambrose asuu Rebecca-nimisen noidan nurkissa. Rebecca omistaa merenrannan läheisyydessä Becca’s Café -kahvilan, jossa Ambrose auttelee ja työskentelee vastapalveluksena naisen katon alla asumisesta, lähinnä siivoaa ja ottaa tilauksia vastaan asiakkailta. Ambrosen huone sijaitsee rakennuksen yläkerrassa ja siellä vallitsee järjestelmällinen kaaos. Huoneessa on sohvasänky, tilava vaatekaappi, antiikkinen arkku tavaroiden säilytykseen ja kirjoituspöytä tuoleineen. Suuren, pyöreän ikkunan ikkunalauta on sen verran syvä, että siinä voi oleilla ongelmitta, joten Ambrosen löytää usein sieltä katsomassa ulos tai kirjoittamassa päiväkirjaa.

I’d rather stand tall
Than live on my knees

~~~

kiitos jälleen kerran! Sen verran vielä sanon tästä, että kuten huomasit, kirjoittelin jo nuo suhteet Rebeccaan valmiiksi. Ajattelin, että on järkevämpi laittaa ne jo näin etukäteen kuin alkaa vähän myöhemmin lisäilemään niitä :3

Vastaus:

Lisätty <3

Nimi: Frosty

11.03.2017 23:15
*spämmii viekkuja hullun hymy naamallaan*

Muttamutta, huomasin että tuo Marien muutoseläimen (leijona, Sonya, leijona! xD) kuvan linkki ei toiminut, tässäpä uusi linkki: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/9/98/Lioness_czech_zoo.jpg

Vastaus:

Jees!

Nimi: Harley

09.03.2017 21:28
täältä tulloo seuraavaa hahmoa :D

~~~

I have often dreamed of a far off place
Where a hero's welcome would be waiting for me

Nimi: Eileifr

Kutsumanimi: Eir

Laji: Hybridi [keiju-haltia]

Ikä: 20 vuotta

Sukupuoli: Mies

I’m a boy, no, I’m a man
You can’t take me and throw me away

Luonne: Eirin luonnetta hallitsee lapsenomainen into, poikamainen hilpeys, hyväsydämisyys ja reippaus. Päivisin hän on vaatimaton, suoraselkäinen ja ahkera työläinen, joka ottaa käskyt vastaan nöyrästi, hoitaa hommansa valittamatta, pyrkii tekemään hyvää jälkeä ja pysyttelee poissa tieltä. Pinnan alla asuu jotain kilttiä ja kuuliaista juoksupoikaa suurempaa: itsepäinen haaveilija, joka koko sydämestään kaipaa vapauteen. Vaikka nuorimies on saanut osakseen suurin määrin epäoikeudenmukaisuutta, hän uskoo rehellisyyden ja reiluuden kaltaisiin jaloihin arvoihin, ja optimismissaan Eir on naiivi, jopa periksiantamaton. Hänen luonteessaan on suurta lämpöä, vilpittömyyttä ja viattomuutta, jotka ovat sitkeästi säilyneet, vaikka majatalon väki on koetellut häntä vuosien ajan.

Eir on ennakkoluuloton ja avoin tuttavuuksille. Hän on erittäin ystävällinen ja ihmisläheinen persoona, joka nauttii seurasta, kokemusten jakamisesta ja läheisyydestä. Aito yhteenkuuluvuuden tunne on Eirille hyvin houkutteleva mielikuva. Ystävänä poika on äärimmäisyyksiin saakka uskollinen päivän piristäjä, joka ei kuitenkaan aina tajua, milloin joku esimerkiksi kaipaa omaa seuraa tai lohdutusta. Myönteinen seura ja arvostuksen antaminen saavat Eirin todella innostuneeksi, ilahtuneeksi ja imarrelluksi. Hän on leikkisä, menevä ja hassuttelevasta, viattomasta vitsailusta pitävä nuorukainen, joka lämpenee tuntemattomille nopeasti ja riemastuu, jos ilmassa on vähänkään kaveruuden merkkejä. Mitä tulee tyttöjen seuraan, Eir voi olla hermostunut ja kömpelö, sillä naiskauneus saa hänet helposti hämilleen: herkästi ihastuva, romantikon vikaa omaava miehenalku on sulaa vahaa, jos mukava tyttö hymyilee hänen puoleensa.

Nuorimies yrittää kuitenkin pitää ajatukset itsellään ja pysyä sivussa. Eirille on yritetty opettaa, ettei muita kiinnosta hänen asiansa ruokaa kerjäävän kulkukoiran vertaa - ja ainakin majatalon piireissä tämä pitää hyvin paikkansa. Eir on tottunut ajattelemaan, että hänen tehtävänsä on pitäytyä poissa muiden jaloista, joten hän ei kaikissa olosuhteissa uskalla lähestyä vieraita. Kokemustensa vuoksi Eirillä on syvään juurtunut ennakko-oletus, että hän saa ja ehkä muka ansaitsee osakseen kylmää kohtelua kaikkialla. Hänellä on joustamiseen ja vaatimattomuuteen taipuva luonne sekä pitkä pinna: töykeä käytös muilta ei hermostuta Eiriä, vaan puree hammasta ja nielee ilkeyksiä pistämättä hanttiin, vaikka oikeasti harmistuisi ja loukkaantuisi. Eiriä voi myös hyvin helposti vetää nenästä, sillä hän on liiallisuuteen saakka luottavainen eikä usein huomaa toisissa mitään epäilyttävää tai tunnista piiloviestejä muiden käytöksessä. Herkkäuskoinen nuorimies saattaa joskus tulkita toisten sanomiset ja aikeet täysin pieleen, mistä seuraa väärinkäsityksiä ja kiusaantuneisuutta.

Eir on lapsenmielinen unelmoija, joka leijailee välillä pää pilvissä. Hänelle haaveilu on ollut aina pakokeino tosimaailman karuudelta: ajatuksissaan hän saa tehdä mitä tahansa, vaikka muut kieltäisivät ja sanoisivat, ettei hän pysty siihen tai tähän. Eir tuijottaa usein tyhjyyteen, vaipuu ajatuksiinsa, hymyilee hölmösti itsekseen ja on kaiken kaikkiaan hajamielinen. Hänet hurmaa ajatus seikkailuista, salaperäisistä meristä ja tutkimattomista maista, ja hän ihailee silmät kimmeltäen konkareita, jotka ovat pelastaneet ihmishenkiä ja päihittäneet roistoja. Eirin haaveilu sankariksi ryhtymisestä on suloista, joskin sitä välttämättä pysty ottamaan aivan tosissaan, sillä loppujen lopuksi hän on parikymppinen tallipoika, jonka villein taistelu on ollut kuvitteellisia vihollisia vastaan luudanvarsi miekkana.
Nuori romantikko myös viihtyy luonnossa ja eläinten parissa, ja aina kun mahdollista, hän livahtaa heittämään leipäkiviä rannalle tai katsomaan maisemia kanjonille. Pilvibongailu kuuluu Eirin lempipuuhiin: hän rakastaa tuijottaa taivaalle ja miettiä, miltä tuntuisi lentää, äitinsä keijunsiipiä hän kun ei suureksi harmikseen perinyt.

Nuorukainen pitää sisukkaasti pään pystyssä, olla murehtimatta ja nousta jaloilleen, kun putoaa. Jos jokin vaivaa ja harmittaa Eiriä, hän yrittää kääntää ajatuksensa aivan muualle, keksiä jotain mielekästä tekemistä ja siirtyä eteenpäin. Toisaalta Eir myös vähättelee huoliaan, välttelee ikävien asioiden kohtaamista eikä halua käsitellä negatiivisia tunteita. Hän käyttää huumoria, aurinkoisuutta ja liikkeessä pysymistä puolustuskeinona.
Eir on melko tunteellinen, vaikka kiistää herkkyytensä. Hän tuntee ja osoittaa ilonsa voimakkaasti, mutta vaikka murheellisuus ei näy päällepäin yhtä hyvin, hän kokee alamäet vastaavalla lailla väkevästi. Nuorukaisella on uljaita piirteitä: rohkeutta vaikeassa paikassa, sisäsyntyinen tahto auttaa toisia ja ritarillisia tapoja. Hän kuitenkin esittää urheampaa, vahvempaa ja hurjempaa kuin on; esimerkiksi itkemistä muiden nähden ja pelkäämisen myöntämistä Eir pitää hyvin nolostuttavana. Hän saattaa heittäytyä kapinalliseksi, rehvastelevaksi tai uhmakkaaksi, jos kokee itsensä epävarmaksi tai haluaa tehdä vaikutuksen johonkuhun, vaikka todellisuudessa tuskin tekisi pahaa kärpäsellekään. Tämä liittyy Eirin haluun olla joku, jota muut katsovat ihaillen ylöspäin. Eir ei ehkä myönnä, mutta hän janoaa kipeästi muiden hyväksyntää. Poika hermostuu, jos häntä vähätellään, aliarvioidaan tai hyvää hyvyyttään yritetään suojella, ja Eir saattaa olla mahdoton jukuripää, mitä tulee pystyvyyden osoittamiseen. Nuorukainen haluaa todistaa olevansa yhtä kykenevä kuin muut, tehdä jotain merkittävää, ja haaveet suuruudesta saattavat ajaa Eirin huimapäisyyksiin.

And I want the moment to be real
Wanna touch things I don’t feel
Wanna hold on and feel I belong

Ulkonäkö: Eir on vaaleahipiäinen, noin 172 senttimetriä pitkä nuorukainen, jolla on erittäin hoikka rakenne, joskin ruumiillisen raadannan ansiosta käsivarsissa erottuu hieman lihasta. Pojalla on reipas askel ja olemuksessa tiettyä nuoruuden viattomuutta, johon ristiriitaa luo useat mustelmat ja likatahrat kasvoissa ja vaatteissa.

Eirin ilmeikkäät, iloiset kasvot ovat melko teräväpiirteiset ja sirot, tavallaan keijukaismaiset, mutta niissä on kuitenkin pehmeyttä ja hellää poikamaisuutta. Ystävällisten kasvojen hallitsevat piirteet ovat kapea leuka, korkeat poskipäät, pitkä nenä sekä veitikkamainen hymy, jonka yhteydessä paljastuu myös hymykuopat ja hieman vino, kuitenkin valkea hammasrivi. Posket ja nenänvarsi ovat tunnusomaisesti pisamien täplittämät, ja pojan haltian verestä kertoo suipot, pitkät korvalehdet. Eirillä on suurehkot, pyöreät ja pitkien ripsien kehystämät tähtisilmät, väriltään tummansiniset.

Pojan tukka on melko villiä ja pörröistä kiharaa. Luonnonpunaiset, omin käsin leikatut hiukset sojottavat hieman minne sattuu, ovat tuulen tuivertamat ja aina hieman ylikasvaneen oloiset. Yleensä latvat roikkuvat huolettomasti melkein Eirin olkapäillä saakka. Hän antaa hiusten olla auki, mutta joskus töitä tehdessään nuorukainen sitoo ne jonkinlaiselle poninhännälle käytännöllisyyden vuoksi.

Koska Eirin vaatevalikoima ei huimaa päätä, hän liikkuu oikeastaan aina samoissa vaatteissa, jotka ovat työnteossa likaantuneet ja kuluneet. Hänellä on väljät, kokopitkät tummat housut, kevyt hihaton aluspaita ja sen päällä kermanvaalea, pussihihainen pitkähihainen, joka suuren kokonsa vuoksi on pikemminkin tunika. Vyönä Eir käyttää vanhaa huivia. Kenkiä hän ei pidä lämpimään aikaan, mutta omistaa kyllä nahkaiset ratsastussaappaiden tapaiset. Talvisin Eir kietaisee kankaanpalan kaulahuiviksi ja vetää ylleen telttamaisen ruskean takin sekä sormista rikkinäiset hansikkaat.

And how can the world want me to change?
They’re the ones that stay the same
They can’t see me, but I’m still here

Taidot: Eir ei perinyt vanhemmiltaan keijujen siipiä eikä haltioiden luonnontaikuutta, mutta keijukaisten magiaa hän hallitsee kohtalaisesti. Keijujen lumouksiin tunnetusti kuuluu mieleen vaikuttavat voimat, kuten hallusinaatiot, hypnoosi ja telepatia. Eir osaa luoda joitakin yksinkertaisia harhakuvia, jotka kuitenkin rikkoutuvat, jos lumottu yrittää koskettaa niitä. Hän kykenee myös vaivuttamaan haluamansa henkilöt uneen tai hämäämään heitä, mutta vaikutukset eivät ole pitkäaikaisia.
Eir tarvitsee kykyjään jokapäiväisessä kommunikaatiossa. Periaatteessa kanssakäyminen toimii niin, että hän kanavoi magiaa viittomalla: viittomien näkijä ymmärtää ne, vaikkei tavallisesti osaisi ollenkaan viittomakieltä. Varsinainen telepatia ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä taian kohde ei esimerkiksi kuule viestejä päänsä sisällä. Pitkien keskustelujen käyminen alkaa uuvuttaa Eiriä, jolloin hänen täytyy pitää taukoa taian kanssa, mutta yleisesti ottaen järjestely toimii ongelmitta.

Eir on vikkelä jaloistaan ja ketterä kiipeilemään. Löytyy häneltä myös hieman voimaa, vaikka on hentorakenteinen, kiitos fyysistä suorituskykyä kehittävien töiden. Työnsä kautta ja luonnoltaan Eir tulee hyvin toimeen eläinten kanssa, erityisen hyvin hän käsittelee hevosia ja osaa ratsastaa. Mitä taisteluun tulee, Eir ei oikein hallitse aseita tai kamppailulajeja, mutta haaveilee oppivansa miekkailun salat.

Yeah, the world is still sleeping
While I keep on dreaming for me
And their words are just whispers
And lies that I’ll never believe

Menneisyys: Eileifr syntyi jossakin päin Skandinaviaa, erittäin syvällä syrjäisen aarniometsän kätkössä. Vanhemmat Algut ja Remundus olivat keiju ja haltia, joten oli vain luonnollista, että he asuivat luonnon helmassa ihmisten ulottumattomissa. Ennestään perheessä oli kaksi vanhempaa sisarusta, jotka molemmat olivat perineet äidiltään keijujen siivet ja lentokyvyn: vahva isoveli Efraim oli karski luonnoltaan, pisamakasvoinen sisko Adis puolestaan iloisempi ja kujeileva. Myös iäkäs ja ylväs isoisä Odhenkarl, joka oli vanhaa keijusukua ja suuresti ylpeä sinipunaisista siivistään, asui perhekunnan kanssa hirsitalossa, joka oli pystytetty mahtavien tammien katveeseen.

Äidin ja isoisän harmiksi Eir, toisin kuin isosisaruksensa, ei syntynyt siivet selässään. Varsin pian vanhemmat tajusivat, että pojalta puuttui jotain muutakin: lapsi oli syntyjään kuuromykkä. Äiti Algut siis neuvoi, miten viittoa, lukea huulilta ja käyttää keijujen taikuutta avuksi viestimisessä, ja pienokainen oppi nopeasti.
Eir oli hyvin energinen ja aurinkoinen lapsi, joka ei lannistunut vähästä, mutta hän ei koskaan saanut tehdä kuten huvittaa, liikkua omillaan metsässä tai lähteä sisarustensa ja heidän ystäviensä kanssa leikkimään. Vaikka hän varttui pärjääväksi pojaksi kuin kuka tahansa, äiti ei lakannut ylisuojelevaista holhoamista, vaan pakotti kuopuksen pysymään turvassa pihapiirin rajojen sisällä. Aliarvioivaa, huolehtivaa käytöstä osoittivat myös kaikki muut perheestä, vaikka kaiken kaikkiaan heillä oli hyvin lämpimät ja rakkaat välit, varsinkin sisaruksilla: veli ja sisko viettivät paljon aikaa pienen Eirin kanssa, kertoivat hauskoista sattumuksista ja toivat hienoja kiviä ja käpyjä lahjaksi retkiltään kuin lohdutukseksi. Ajankuluksi Eir auttoi talon kotitöissä, kiipesi pihan korkeimman puun latvaan, punoi koreja, veisteli puupatsaita ja sitoi solmuja isoisän opastuksella, leikki yksinään ja ennen kaikkea haaveili suurista seikkailuista.

Iän myötä Eir kuitenkin turhautui olemaan tottelevainen. Uteliaisuuden ja vapauden kutsun yltyessä liiaksi Eir alkoi livahtaa omille teilleen, kunhan äiti käänsi hetkeksi selkänsä. Kielletyistä retkistä seurasi tietenkin kotiarestia, ulkonaliikkumiskiellot ja entistä tarkempi vartiointi, mutta ne eivät pidätelleet poikaa, joka keksi ryhtyä ulkoilemaan salaa öisin muiden nukkuessa.
Eir oli vain 6-vuotias, kun hän hiippaili tapansa mukaan yölliselle tutkimusretkelle. Tietämätön lapsi ei tietenkään tajunnut, että metsässä liikkui täydenkuun yönä ihmissusia, ja vailla pelon häivää hän kulki kauas kotoa. Adis oli onneksi huomannut pikkuveljen kadonneen vuoteesta. Vanhemmat kiirehtivät apuun kreivin aikaan: Eir oli juuri kiivennyt turvaan korkealle puuhun ja alhaalla kehää kiersi peräti kaksi nälkäistä ihmissutta. Pojan isä karkotti pedot miekallaan, mutta loukkaantui kahakassa vakavasti. Kun vanhemmat taluttivat kauhusta kalpean Eirin kotiin, he kiehuivat raivosta ja huolesta, jonka pojan temppuilu oli aiheuttanut.

Välikohtaus järkytti koko perhettä, mutta Eir meni täysin tolaltaan. Vaikka isän toipuminen edistyi hienosti, syyllisyyden tuska tapahtuneesta ei hellittänyt ja Eir koki itsensä pelkäksi hyödyttömäksi riippakiveksi; aina uhmaamassa vanhempia, aina joutumassa pulaan ja olemassa vaivaksi. Vakuuttuneena siitä, että perhe olisi onnellisempi ilman häntä, Eir karkasi kotoa keskellä kirkasta päivää, kyyneleet silmissä, ilman omaisuutta, vain 6 vuoden iässä.

Pikkupoika hortoili kohti tuntematonta. Hän oli väsynyt, yksinäinen ja peloissaan, mutta myös eksyksissä; kotiinpaluu ei ollut siksi mahdollista. Parin päivän vaelluksen jälkeen Eir asteli tietämättään eri ulottuvuuteen, pelottaville raunioille, joilta hän eteni mahdollisimman nopeasti pois. Hän eksyi pahamaineiseen Pikku Lisetten majataloon, jonka isäntä Bertrand tarjoutui ottamaan oman onnensa nojassa olevan lapsen suojiinsa. Eir, jolla ei ollut päämäärää eikä liiemmin turvapaikkaa, ei voinut olla tarttumasta tarjoukseen.
Eir sai vanhoja vaatteita ylleen, niukasti ruokaa syödäkseen ja nukkumapaikan tallin ullakolta - se vähä ei ollut samanlaista kuin kodin turvassa, mutta silti jotain. Mikään ei kuitenkaan tule ilmaiseksi Pikku Lisettessä, eikä Bertrand pitänyt poikaa kattonsa alla hyvää hyvyyttään: Eirin täytyi vastapalveluksena olla nöyrä työntekijä ja paiskia töitä kukonlaulusta iltamyöhään. Tuore työntekijä, vieläpä näin puolustuskyvytön lapsi, oli helppo kohde pilkkaamiselle, ja Eir oli pian muiden kiusanteon kohteena. Vain Rocco, jättikokoinen lihaskimppu, joka hänkin oli sorsittu majatalon piirissä, ei katsonut uusinta tulokasta alaspäin.

Hyvin pian majataloon muuttamisen jälkeen Eir tapasi Marie-nimisen muodonmuuttajan, joka kohteli häntä eri tavalla kuin muut asiakkaat; ystävällisyydellä ja huomioiden. Vaikka Marie oli jo varttunut nuori nainen, Eirin ja hänen välilleen syntyi lämmin ystävyys, joka merkitsi aiemmin yksinäiselle lapselle erittäin paljon. Riemu ei kestänyt kuitenkaan pitkään, kun Bertrand sai tietää tapaamisista ja hääsi Marien pois - työnantaja ei nimittäin ilahtunut mistään, mikä tuotti iloa pojannulikalle. Raskain mielin Eir luopui ainoasta ystävästään. Valitettavasti joitakin kuukausia myöhemmin Bertrand kertoi järkyttäviä uutisia: Marie oli kuollut, ja huhut kertoivat, että hengenlähtö johtui kielekkeeltä putoamisesta. Ystävän poismeno jäi vaivaamaan Eiriä pitkäksi aikaa.

Eir säilytti hymynsä kaikesta huolimatta. Lattiaa kuuratessaan hän saattoi ajatuksissaan tehdä mitä vain, vaikka lentää halki sinisen taivaan, eikä kukaan voinut viedä haaveita pois, vaikka kuinka kurjasti he kohtelisivat häntä. Unelmat pitivät pojan mielialan korkealla. Eir koki olevansa velkaa monsieur Loyalille, vaikka majatalon väki suhtautui häneen miten suhtautui, eikä siksi poika uskaltanut valittaa tai kapinoida kuria vastaan.
Poika varttui majatalossa lattioita pesten, vettä kantaen ja hevosia hoitaen. Kasvaessaan hän talletti lapsenmielisyytensä eikä lakannut rakastamasta Käärmekanjonin putousten kirkkaissa vesissä uimista ja ajanviettoa lintuystäviensä kanssa. Yhä edelleen, vaikka onkin jo aikuisikään tullut miehenalku, Eir asustaa tallin heinäullakolla, tehden kiltisti töitä monsieur Loyalin nimissä ja haaveillen jostain suuremmasta.

Many moons will lighten the way
And sure this night will follow a day
And everything you once loved remains
Unbroken, unbroken, unbroken

Muuta: Eir on ollut syntymästä saakka kuuromykkä. Kommunikoidakseen hän käyttää viittomakieltä yhdistettynä keijumagiaan (ks. Taidot). Hän lukee todella taitavasti huulilta, mutta liikkuminen ja keskusteleminen yhtäaikaisesti on vaikeaa. Eir luku -ja kirjoitustaidot ovat heikot.

Nuorukainen asuu ja työskentelee Pikku Lisetten majatalossa. Hän on kiitollisuudenvelassa talon isännälle, Bertrand Loyalille, joka tarjosi hänelle lapsena asuinpaikkaa luotaan - lähteminen ei siis ole vaihtoehto, vaikka Eir salaa siitä haaveilee.
Eirin työnkuvaan kuuluu tallipojan lisäksi jokapaikanhöylänä toimiminen: hän tekee mitä milloinkin käsketään, oli kyse siivoamisesta tai tarjoilemisesta tavernassa. Eiriä valitettavasti pidetään majatalossa surkeana juoksupoikana, josta on iloa vain pilkan kohteena, ja muut kutsuvat häntä tylysti vain “pojaksi”. Toisin kuin muut työntekijät, hän ei saa muuta palkkaa kuin ruoka. Eirin nukkumapaikka on heinäullakolta tallissa, jossa asustaa myös viisi hevosta: tammat Elegance, Magnifique, Jolie ja oriit Festin ja Roulette.

Hevoset eivät ole ainoita eläimiä, joiden kanssa Eir tulee toimeen, hän nimittäin pitää erityisen paljon linnuista. Kiintymys siivekkäisiin johtuu ehkä Eirin haaveesta voida lentää. Hänellä on ystävänä kaksi pientä sinitiaista, jotka hän löysi muutama vuosi sitten hylättyinä pesästä ja antoi niille sittemmin nimet Siri ja Orri. Linnut ovat niin kiintyneet Eiriin, että niitä voi kutsua hänen lemmikeiksi. Eir ei voi ottaa tiaisia asumaan luokseen, mutta hän käy tapaamassa ja ruokkimassa niitä kun töiltä ehtii.

If only they’d look closer
Would they see a poor boy?
No siree, they’d find out
There’s so much more to me

~~~

kiitos jälleen kerran!

Vastaus:

Hän on ihana! <3

Nimi: Frosty

07.03.2017 11:01
Meh, tietysti jotain unohtui. Taidot-kohtaa parantelin:

Taidot: Kuten edellä mainitsinkin, Marie omistaa muutoseläimensä leijonan ruumiinvoimat ja kyvyn esim. murista tai sähistä ihmishahmossaankin. Tämän lisäksi hän kykenee näkemään pimeässä, osaksi muutoseläimensä, osaksi revontulihengen hehkun ansiosta. Ihmisruumiissaan hän kykenee käyttämään muodonmuuutoskykyään. Henkihahmossa tämä ei onnistu, sillä Marie sattui saamaan toiseksi henkimuodokseen suden, eikä näinollen kykene muuttumaan miksikään muuksi kuin väliaikaisesti ihmiseksi.
Jos et usko mihinkään jumalaan, niin onneksi olkoon! Sinulla on hyvät mahdollisuudet päästä revontulihengeksi! Revontuliin päätyvät useimmat villieläimet, mutta siellä on hyvin paljon ihmisiäkin. Hengillä on pitkä litania eri voimia, mutta niiden hyödyllisyydestä voidaan olla montaa mieltä. Lisäksi ne heikentyvät huomattavasti, jos jostain syystä siirryt takaisin aineelliseen ruumiiseen. Revontulihenkien voimiin kuuluvat levitaatiokyky, korkealla taivaalla kun elävät, kyky kasvattaa omaa kokoaan ja pienentää se takaisin normaaliksi, yliluonnollinen nopeus ja kyky voimistaa omaa hehkuaan. Mutta se siitä mainostuksesta, minunhan piti kertoa nimenomaan Marien henkivoimista! Voit kyllä jäädä kuuntelemaan, jos haluat.
Kuten edellä mainittiinkin, henkihahmossaan Marie kykenee kasvattamaan kokoaan kaksikerroksisen talon korkeuteen asti, mutta pystyy pitämään koon suurena vain korkeintaan viisi minuuttia, tämän jälkeen hän palaa automaattisesti normaalikokoonsa. Mitä vähemmän koko kasvaa, sen pidempään se myös pysyy. Tämä voima on oikeastaan vain vastustajan säikäyttämiseen, eikä hengen olemattoman pieni massa kasva ollenkaan voimaa käyttäessä. Aineellisessa ruumiissa tämä ominaisuus ei toimi ollenkaan.
Hehkunsa voimakkuutta henki pystyy kasvattamaan niin pitkään, että hän näkyy vain valkeana valohahmona. Tällöin vapautuu myös auringosta peräisin olevaa lämpöä, joka osaltaan auttaa vastustajan voittamisessa. Tämän voiman käyttö vie kuitenkin hyvin paljon voimia ja kestää vain puolisen minuuttia, jonka jälkeen hehku humahtaa hyvin heikoksi, koska henki on käyttänyt paljon voimaa hehkunsa kasvattamiseen. Revontulihenget kykenevät myös himmentämään hehkunsa hyvin, hyvin pieneksi niin tahtoessaan. Tämä on kätevää, jos ruumiiseensa palannut revontulihenki joutuu harjoittamaan huomaamatonta ja salaista hiiviskelyä.
Levitaatio, jokaisen revontulihengen peruskyky. Yksinkertaisesti mahdollistaa sen, että henget pystyvät lentämään ja saamme ihailla värikästä tanssia taivaalla. Aineellisessa ruumiissaan henki kykenee levitoimaan korkeintaan puolen metrin korkeudella, koska ruumis on sen verran painava ettei henki jaksa nostaa sitä korkeammalle. Kovin pitkällinen ja/tai korkealla levitointi aineellisessa ruumiissa vie voimia hiukan vähemmän kuin hehkun kasvattaminen hyvin voimakkaaksi, mutta vie hengen kuitenkin pariksi päivää lepäämään ja keräämään voimia.
Näiden enemmän tai vähemmän hyödyllisten voimien lisäksi revontulihengillä on sen verran massaa henkihahmossaankin, että he kykenevät halutessaan tekemään pieniä haavoja ja mustelmia eläviin, sekä kantaman hyvin kevyitä esineitä ja tönimään kevyesti. Muuten he ovatkin aineettomia olentoja.
Ja aineettomuudesta päästäänkin henkien suorastaan hulluun nopeuteen. He kykenevät halutessaan liikkumaan puolessa minuutissa monen kymmenen kilometrin matkan, hyvin kevyitä kun ovat. Tässäkin tulee pulmaksi väsymys: jos kirmaat liian pitkän matkan liian nopeasti, joudut lepäämään muutaman tunnin.
Revontulilla on oma kielensä, joka koostuu vinkaisuista, naksahduksista ja sähähdyksistä. Kyky puhua ja ymmärtää revontulia on ja pysyy jokaisella revontulella ja -hengellä, olivatpa he missä muodossa hyvänsä. Ihmisten kanssa keskustelu ei luonnistu hengiltä kauhean hyvin, yksittäiset sanat ja kirjoittaminen onnistuvat jotenkuten.
Maallisempina erikoistaitoina voinen mainita Marien vanhan ystävän, kuuromykän Eirin opettamat sormiaakkoset, sekä taito puhua norjaa ja englantia revontulen lisäksi. Viittominen on vähän haastavaa puuttuvien sormien vuoksi, mutta onnistuu jotenkuten. Hän ei myöskään kykene kamalan pikkutarkkaan näpertelyyn, syyllisenä jälleen kerran sormet.

Vastaus:

Jees :3

Nimi: Frosty

07.03.2017 03:20
Materiaali:
Henkihahmo (suuntaa-antava kuva):
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/236x/da/c2/85/dac285dd7cbf06 ee0afb66809ab38d1a.jpg
Muutoseläin: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/21/2a/94/212a94de05c8f1245dec9e8e decfa329.jpg
Hiusten väri: https://scontent.cdninstagram.com/t51.2885-15/s320x320/e15/10932342_5877529 04700872_826210892_n.jpg?ig_cache_key=MTAxOTIzOTA0MzI2ODgwNzcxMg%3D%3D.2
nKaulakoru: http://media.gadgetsin.com/2015/03/the_witcher_geralt_of_rivias_necklace_wi th_wolf_head_pendant_2.jpg

Nimi: Marie Løve, lempinimenä toimii Meow

Laji: revontulihenki ~ susi/muodonmuuttaja ~ leijona

Ikä: ulkoisesti 23, ikää kuitenkin on kertynyt yhteensä 37 vuotta. Syntymäaika 25.7.1980

Skp: nainen/naaras

Oli maailma jossa kaikilla
Hyvä olla oli niin
Ikiaikainen koti yhteinen
Merten kuohuista taivaisiin
Ja sen polkuja myös kulkivat kerran
Veljet nämä tuimasti niin
Ja jos tie harhaan vei
He katseensa käänsi
Ylös päin, kohti taivasta näin

Luonne: Marie on ikuinen optimisti. Hän on periksiantamaton ja päättäväinen eikä heti lannistu vaikka jokin menisi pieleen, vaan yrittää uudelleen. Hän uskoo että kaikista löytyy ainakin pieni hitunen hyvyyttä ja ettei kukaan ole täysin paha. Tämä ominaisuus tekee hänestä varsin luottavaisen, jopa liiankin kanssa. Mutta jos hänen luottamuksensa kerran pettää, ei sitä niin vain saa takaisin. Jo eläessään energisen naisen vauhdikkuus näkyy revontulihengeksi muuttumisen myötä vain kasvaneen. Hän on aina menossa ja on kärsimätön persoona. Marie omistaa mainion huumorintajun ja viljelee puheissaan vitsejä ja enemmän tai vähemmän nokkelia heittoja. Hän myös nauraa paljon.
Nainen muistuttaa luonteeltaan useimpia syntyperäisiä revontulia: myös ne ovat positiivisia, energisiä ja tarpeen tullen hyvinkin ärhäköitä. Mariekin osaa suuttua kaikesta positiivisuudestaan huolimatta: hän ei ehkä ole niitä kaikkein äkkipikaisimpia ja hänellä on pitkä pinna, mutta jossain vaiheessa revontulihengenkään hermot eivät enää kestä. Suuttumuksen kyllä huomaa: henki hehkuu tummanoranssina ja antaa kiukun ja ärtymyksen purkautua sähisevänä, kiukkuisena puheena (tai oikeastaan se kuulostaa murinan ja sähinän sekoitukselta).
Vaikka revontulihenki onkin varsin rohkea heppu, hän pelkää silti ahtaita ja korkeita paikkoja, ihmissusia sekä hämähäkkejä. Korkeanpaikankammo juontaa juurensa Marien kuolemasta; nainen pakeni ihmissutta merenrannan kallioille, putosi ja taittoi niskansa. Vaikka henkihahmossaan nainen viettää aikansa korkealla taivaalla, pelko on säilynyt.
Kapinahenkeä Mariella riittää: jos jokin asia on hänen mielestään väärin, hän ei epäröi nousta vastustamaan sitä. Tällöin muuten harkitsevasti käyttäytyvä nainen saattaa tehdä hyvinkin harkitsemattomia asioita. Hän on hyvin perso riisille, etenkin raa'alle, ja juo mielellään teetä.

Oi takana taivaan vahvuuden
Suuret henget jälleen
Kotiin löytää meidän antakaa
Tähän lauluun yhtyy koko maailma
Joka ainut joka pintaa sen tallaten
Kodin jakaa yhteisen

Ulkonäkö: Marie pitää itseään lyhyenä: 165-senttinen henki ei ole siitä pisimmästä päästä. Ruumiinrakenteeltaan nainen on melko siro, mutta leijonan ruumiinvoimilla varustettu Marie jaksaa nostella melko painaviakin asioita. Pyöreissä kasvoissa tuikkivat mantelin malliset, meripihkan väriset silmät, joiden pupillit kapenevat viiruiksi kirkkaassa valossa. Silmiä kehystävät tummat ripset. Hänellä on melko suora ja pieni nenä ja keskivertokokoiset, persikan sävyiset vaaleanpunaiset huulet. Marien nauraessa hänen silmäkulmiinsa ilmestyy naurunryppyjä ja poskiin hymykuopat. Nainen omistaa kainalomittaiset, oranssihtavat hiukset, jotka ovat kiinni valkealla, leveällä pannalla niin, että lyhyemmät otsahiukset sojottavat hassusti eteenpäin. Marie pukeutuu aina paksuun, ihonmyötäiseen valkeaan neulemekkoon, kulahtaneisiin sinisiin farkkuihin, lyhytvartisiin oransseihin Converseihin ja pitkään, oranssilla, keltaisella ja punaisella liukuvärjättyyn kaulaliinaan. Hän ei tykkää käyttää koruja, mutta silti hänellä on joka hetki kaulassaan metalliketju, jossa roikkuu tummanharmaa, yhtä lailla metallinen sudenpään muotoinen riipus, joka pakottaa Marien pysymään ihmisruumiissa. Koska Marie käytännössä vain pitää entistä, korjailtua ruumistaan vallassaan, hänen hehkunsa paistaa ihmisruumiin läpi. Tämän vuoksi hän joutuu toisinaan käyttämän pitkää mustaa, hupullista kaapua, joka peittää suurimman osan hehkusta, paitsi kasvoista tietenkin. Hehkun väri vaihtelee Marien mielialan mukaan: iloisena hehku on pirteän vaaleanoranssi, vihaisena taas lähes punainen. Hehkun voimakkuus riippuu naisen fyysisestä ja henkisestä kunnosta: haavoittuneena hehku himmenee, terveenä se on vahvempi. Leijonamuodonmuuttajaksi syntyneellä Mariella on muuan huvittava ominaisuus: kuten leijonilla on vain neljä varsinaista varvasta, Mariellakin on vain neljä sormea ja varvasta. Tästä johtuen hänellä on hiukan normaalia kapeammat kämmenet ja jalkaterät, sekä paksummat sormet ja varpaat.
Henkihahmossaan Marie on valkoinen susi, jonka turkilla tanssivat punaiset, oranssit ja keltaiset revontulten liekit. Silmät sudella ovat kokonaan meripihkan väriset, niissä ei siis ole iiristä tai valkuaista. Hän pystyy kasvattamaan kokoaan kaksikerroksisen talon korkeuteen asti, mutta ns. normaalikoossaan hänellä on säkäkorkeutta 70 cm, pituutta ilman häntää 110 cm. (Tuossa kuvassa näkyy se, millä tapaa Marie liekehtii, muuten se ei kuvasta paljoa ollenkaan hänen ulkonäköään.) Rakenteeltaan hän on varsin kevytrakenteinen, mutta paksu turkki luo illuusion vahvarakenteisuudesta.
Muodonmuuttajan voimat säilyivät, vaikka Marie kuolikin. Ihmisruumiissaan hän kykenee käyttämään kykyään ja muuttumaan leijonaksi. Kooltaan hän on 140 cm pitkä ja metrin korkea. Hännän pituus naaraalla on 80 senttiä. Sekä henki- että muutoshahmossaan hänellä on kaulassaan kaulaliinansa ja -korunsa, vaikka muut vaatteet häviävätkin muutoksen yhteydessä.

Jos olis voimaa antaa se muille
minkä saavansa itse sois
Vähän rakkautta, niin kai maailma
koti kaikille olla vois
Elämä kantaa ja tien meille näyttää
Eteenpäin, se vie kohti parempaa
Se on tie yhteinen, sitä silmät ei nää
Sydän sen yksin tuntea voi

Menneisyys: Marie syntyi. vuonna 1980 Olof ja Laurene Løvelle. Kumpikin vanhemmista oli tuiki tavallinen ihminen vailla yliluonnollisia kykyjä, samoin Marien kaksi isoveljeä, Peter ja Lars. Marie oli siis perheessään ainoa, joka omasi, tosin tietämättään, yliluonnolliseksi luokiteltavan kyvyn ottaa eläimen hahmo.
Marie vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Oxfordissa. Perhe asui kerrostaloasunnossa lähellä koulua, joten Marie veljineen vietti paljon vapaa-aikaansa koulun pihalla jalkapalloa pelaten, kiipeilytelineissä roikkuen ja keinuissa keinuen. Koululla vietti aikaansa myös muita lapsia, joten Marie sai tutustuttua moniin eri ihmisiin. Marien siirtyessä kouluun hänellä oli paljon kavereita. Hän oli saanut lempinimen Meow, johtuen hänen kyvystään äännellä kuin leijona. Lienee sanomattakin selvää, kuka sai aina leikeissä leijonan roolin.
Nelisormisuutensa ja -varpaisuutensa avulla Marie sai osakseen myös kyseenalaista huomiota ja sai kuulla ilkeää huutelua ja Nelisormeksi nimittelyä. Tätä ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kumea ärinä sai huutelijat lopettamaan hyvin äkkiä. Mariella meni siis kaikin puolin mukavasti. Hän pärjäsi hyvin koulussa, erityisesti liikunnassa hän pärjäsi oikein hyvin leijonan voimiensa ansiosta. Ala-aste meni hyvin.
Toiselle asteelle siirtyessä tuli ongelmia.
Ongelma 1. Marie joutui täysin uutena luokalleen eikä tuntenut sieltä ketään.
Ongelma 2. Hän saavutti hyvin nopeasti kyseenalaisen maineen meripihkan väristen silmiensä, puuttuvien sormiensa ja varpaidensa sekä leijonanmatkimiskykynsä ansiosta.
Ongelma 3. Hän pärjäsi hyvin koulussa.
Ja sehän on tunnettu tosiasia että yläkoulussa kaikki kummalliset tyypit jotka pärjäävät hyvin koulussa eivät ole sopivaa seuraa kenellekään. Hyvin nopeasti Marie sai huomata olevansa yksin. Onneksi tätä ei kestänyt kauaa. Peterin ja Larsin avulla hän päätyikin sitten itseään vanhempien poikien seuraan, mutta ei se haitannut, sillä vaikka yksinoloa ei ollut estänyt kauaa, sosiaaliselle Marielle se oli ollut aivan tarpeeksi pitkään. Aluksi hän sai osakseen kummastuneita katseita, mutta pääsi pian porukkaan mukaan. Sitä kesti neljä vuotta, kunnes tuli uusi ongelma: Marien veljet kavereineen lähtivät toiselta asteelta jatko-opintoihin. Ja taas Marie oli yksin.
Oli vuosi 1995. Marie oli koulun jälkeen kävelemässä puistossa. Hän manasi mielessään omaa erilaisuuttaan ja sitä, miten ärsyttävää oli kun ei ollut kavereita. Siinä angstatessaan hän päätyi pohtimaan, millaista olisi olla leijona. Kaikki kunnioittaisivat häntä, koska leijona on eläinten kuningas, ravintoketjun huipulla, ei luonnollisia vihollisia. Pohdiskellessaan tätä syvällistä asiaa Marie ei ensin tajunnut, mitä hänelle tapahtui. Ja kun hän tajusi, hän meni paniikkiin ja lähti juoksemaan.
Vuonna 1995 leijonamuodonmuuttaja Marie Løve ilmestyi Vechnostin Synkille raunioille.
Se päivä muutti Marien koko elämän. Hän ymmärsi, mistä leijonanmatkintakyky, ruumiinvoimat ynnä muut olivat tulleet. Kaikki loksahti paikoilleen. Marie alkoi elää kiertolaisen elämää ja päätyi kiertelemään Lohikäärmelaakson alueelle. Hän kasvoi ja oppi hallitseman muodonmuutoskykyään.
Eräänä päivänä, monta vuotta siitä kun hän oli Vechnostiin tullut hän sattui kulkiessaan löytämään majatalon, Pikku Lisetten. Muilta kulkijoilta Marie oli kuullut paikan maineesta, mutta päätti lähteä katsomaan, oliko paikka todella maineensa veroinen. Ja olihan se: kaljamahainen isäntä, epämääräiset vieraat ja kummallinen palvelusväki. Eipä Marie olisi useampaa kertaa majataloon tullut, ellei olisi tutustunut Eiriin. Kuuromykkä hybridi vei naisen sydämen ja Marie alkoi tapailla lasta salassa majatalon omistajalta. Eiriltä Marie oppi sormiaakkoset ja kykeni niiden avulla juttelemaan lapselle. Valitettavasti tuttavuus loppui lyhyeen kun majatalon omistaja, kaljamahainen ukko Bertrand yllätti heidät yhdessä ja käski Marien jättämään Eir rauhaan. Marie teki työtä käskettyä, joskin vastahakoisesti ja lähti majatalosta, vaeltaen lopulta Seireenimeren rannoille asti. Siellä Marien lyhyt elämä päättyi traaagisesti: nainen pakeni ihmissutta, mutta putosi kalliolta ja taittoi niskansa. Hänet haudattiin Keijumetsän laitaan.
Marie päätyi kuoltuaan revontulihengeksi. Alkuun hän vihasi olla henki: suden olomuoto ja korkealla taivaalla oleilu kammottivat häntä. Vähitellen hän tottui näihin asioihin ja ystävystyi Thumbelina-nimisen hengen kanssa. Thumbelina oli ollut eläessään kani. Thumbelina puolestaan tutustutti hänet Pinoccioon, joka taasen oli ollut eläessään koira. Kolmikko vietti hauskaa aikaa taivaalla tanssien. Sitä kesti monta vuotta, kunnes ylemmältä taholta tuli päätös: lähetetään Marie takaisin Vechnostiin! Marie ei älynnyt, miksi näin toimittiin, mutta ei pystynyt muuttamaan päätöstä suuntaan eikä toiseen. Niin hän päätyi takaisin maan päälle, kaulassaan kahlitseva koru ja seuranaan Solar ja Castor.

Oi takana taivaan vahvuuden
Suuret henget jälleen
Kotiin löytää meidän antakaa
Tähän lauluun yhtyy koko maailma
Joka ainut joka pintaa sen tallaten
Kodin jakaa yhteisen

Taidot: Kuten edellä mainitsinkin, Marie omistaa muutoseläimensä leijonan ruumiinvoimat ja kyvyn esim. murista tai sähistä ihmishahmossaankin. Tämän lisäksi hän kykenee näkemään pimeässä, osaksi muutoseläimensä, osaksi revontulihengen hehkun ansiosta. Ihmisruumiissaan hän kykenee käyttämään muodonmuuutoskykyään. Henkihahmossa tämä ei onnistu, sillä Marie sattui saamaan toiseksi henkimuodokseen suden, eikä näinollen kykene muuttumaan miksikään muuksi kuin väliaikaisesti ihmiseksi.
Jos et usko mihinkään jumalaan, niin onneksi olkoon! Sinulla on hyvät mahdollisuudet päästä revontulihengeksi! Revontuliin päätyvät useimmat villieläimet, mutta siellä on hyvin paljon ihmisiäkin. Hengillä on pitkä litania eri voimia, mutta niiden hyödyllisyydestä voidaan olla montaa mieltä. Lisäksi ne heikentyvät huomattavasti, jos jostain syystä siirryt takaisin aineelliseen ruumiiseen. Revontulihenkien voimiin kuuluvat levitaatiokyky, korkealla taivaalla kun elävät, kyky kasvattaa omaa kokoaan ja pienentää se takaisin normaaliksi, yliluonnollinen nopeus ja kyky voimistaa omaa hehkuaan. Mutta se siitä mainostuksesta, minunhan piti kertoa nimenomaan Marien henkivoimista! Voit kyllä jäädä kuuntelemaan, jos haluat.
Kuten edellä mainittiinkin, henkihahmossaan Marie kykenee kasvattamaan kokoaan kaksikerroksisen talon korkeuteen asti, mutta pystyy pitämään koon suurena vain korkeintaan viisi minuuttia, tämän jälkeen hän palaa automaattisesti normaalikokoonsa. Mitä vähemmän koko kasvaa, sen pidempään se myös pysyy. Tämä voima on oikeastaan vain vastustajan säikäyttämiseen, eikä hengen olemattoman pieni massa kasva ollenkaan voimaa käyttäessä. Aineellisessa ruumiissa tämä ominaisuus ei toimi ollenkaan.
Hehkunsa voimakkuutta henki pystyy kasvattamaan niin pitkään, että hän näkyy vain valkeana valohahmona. Tällöin vapautuu myös auringosta peräisin olevaa lämpöä, joka osaltaan auttaa vastustajan voittamisessa. Tämän voiman käyttö vie kuitenkin hyvin paljon voimia ja kestää vain puolisen minuuttia, jonka jälkeen hehku humahtaa hyvin heikoksi, koska henki on käyttänyt paljon voimaa hehkunsa kasvattamiseen. Revontulihenget kykenevät myös himmentämään hehkunsa hyvin, hyvin pieneksi niin tahtoessaan. Tämä on kätevää, jos ruumiiseensa palannut revontulihenki joutuu harjoittamaan huomaamatonta ja salaista hiiviskelyä.
Levitaatio, jokaisen revontulihengen peruskyky. Yksinkertaisesti mahdollistaa sen, että henget pystyvät lentämään ja saamme ihailla värikästä tanssia taivaalla. Aineellisessa ruumiissaan henki kykenee levitoimaan korkeintaan puolen metrin korkeudella, koska ruumis on sen verran painava ettei henki jaksa nostaa sitä korkeammalle. Kovin pitkällinen ja/tai korkealla levitointi aineellisessa ruumiissa vie voimia hiukan vähemmän kuin hehkun kasvattaminen hyvin voimakkaaksi, mutta vie hengen kuitenkin pariksi päivää lepäämään ja keräämään voimia.
Näiden enemmän tai vähemmän hyödyllisten voimien lisäksi revontulihengillä on sen verran massaa henkihahmossaankin, että he kykenevät halutessaan tekemään pieniä haavoja ja mustelmia eläviin, sekä kantaman hyvin kevyitä esineitä ja tönimään kevyesti. Muuten he ovatkin aineettomia olentoja.
Ja aineettomuudesta päästäänkin henkien suorastaan hulluun nopeuteen. He kykenevät halutessaan liikkumaan puolessa minuutissa monen kymmenen kilometrin matkan, hyvin kevyitä kun ovat. Tässäkin tulee pulmaksi väsymys: jos kirmaat liian pitkän matkan liian nopeasti, joudut lepäämään muutaman tunnin.
Revontulilla on oma kielensä, joka koostuu vinkaisuista, naksahduksista ja sähähdyksistä. Kyky puhua ja ymmärtää revontulia on ja pysyy jokaisella revontulella ja -hengellä, olivatpa he missä muodossa hyvänsä.
Maallisempina erikoistaitoina voinen mainita Marien vanhan ystävän, kuuromykän Eirin opettamat sormiaakkoset, sekä taito puhua norjaa ja englantia revontulen lisäksi. Viittominen on vähän haastavaa puuttuvien sormien vuoksi, mutta onnistuu jotenkuten. Hän ei myöskään kykene kamalan pikkutarkkaan näpertelyyn, syyllisenä jälleen kerran sormet.

Muuta: Marien mukana revontulista maan päälle tulivat Solar ja Castor, kaksi syntyperäistä revontulta. Kumpikin heistä on syntynyt auringon säteistä ja ovat luonteeltaan energisiä ja iloisia, mutta äkkipikaisia, sekä hyvin persoja raa'alle riisille. Solar on revontulista rohkeampi ja syöksyy innolla uusiin tilanteisiin. Castor puolestaan on syrjään vetäytyvä ja hyvin arka, ja viettääkin mielellään aikaa turvassa Marien kaulahuiviin sulautuneena. Ulkonäöltään nämä ovat noin metrin mittaisia liekehtiviä valonauhoja, joilla on kettumainen pää, kokonaan keltaiset vinot silmät ja pienet korvat. Siinä missä Solar loimuaa punaisena, oranssina ja keltaisena, Castorin väritys koostuu punaisesta, sinisestä ja vihreästä. Kun Mariesta tuli revontulihenki, hän ei saanut olomuodokseen leijonaa, vaan suden, kertomaan siitä tavasta, millä hän kuoli. Vaikka Marie ei erityisemmin pidä susista, on hän oppinut sietämään sudenhahmoaan. Häntä ei enää pysty tappamaan, mutta hänet pystyy häätämään ruumiistaan poistamalla korun hänen kaulastaan. Kyseisessä korussa on voimakasta taikuutta, joka pitää Marien ruumiissaan. Jos joku toinen laitaa korun kaulaansa, Marie singahtaa oitis hänen ruumiiseensa, halusi tai ei. Marien isä on norjalainen ja äiti britti.

Kodin yhteisen!

Vastaus:

Kaikki ok! Miun täytyy nyt liitää unten maille, joten lisään nää myöhemmin. Muistuttele, jos meinaan unohtaa :D

Nimi: Harley

04.03.2017 22:24
lurjukseni saapuu vihdoin :D

---

Ma chere mademoiselle
It is with deepest pride and greatest pleasure
That we welcome you tonight

Väliaikainen kuva: http://oi68.tinypic.com/o9h5s0.jpg

Nimi: Bertrand Lachance [Bertrand Loyal]

Kutsumanimi: Monsieur Loyal, Bertrand, Bert

Laji: Ikinuori ihminen

Ikä: Noin 270 vuotta, fyysisesti 36-vuotias

Sukupuoli: Mies

I have dreams like you - no, really!
Just much less touchy-feely
They mainly happen somewhere warm and sunny
On an island that I own, tanned and rested and alone
Surrounded by enormous piles of money

Luonne: Bertrand on moraaliton huijari, kiero varas ja pohjattoman ahne liikemies, joka häikäilemättömästi käyttää ihmisiä hyväkseen ja vie heiltä sukatkin jalasta, jos vain saa tilaisuuden. Bert on ytimekkäästi ilmaistuna itsekäs, epärehellinen ja laiska vääräleuka, jolla on suuret käsitykset itsestään: mitä leveämmin pystyy kävelemään ja mitä kovempaan ääneen kerskumaan, sitä parempi. Tämä entinen sirkustirehtööri on suurten lavojen showmies, joka pystyy pistämään käyntiin vaikka minkälaisen hullunmyllyn ja osaa ladella superlatiiveja pistääkseen päät pyörälle. Hygieniasta piittaamaton majatalon omistaja on omaksunut paheelliset elämäntavat, kuten uhkapelit, irtosuhteet ja sikarien polttelun, eikä alkoholin makuun päässyt mies vaikuta koskaan olevan sataprosenttisesti selvinpäin.

Bertrand on huomiota herättävä, äänekäs, keikarimainen ja erittäin suurisuinen persoona, joka liikkuu väkijoukossa kuin kala vedessä, taputtaa asiakkaita toverillisesti selkään, yllyttää yleisöä aplodeihin, kertoo liioiteltuja tarinoita ja rivoja vitsejä. Miehellä on omanlaista rähjäistä charmia ja mitä tulee perättömien juttujen keksimiseen, hänen mielikuvituksellaan ja puheenlahjoillaan ei ilmeisesti ole rajaa. Bertillä on niin paljon suhteita, että hän vaikuttaa tuntevan milteipä kaikki ja heidän sukupuunsa sekä salaisuutensa, joten jos tuoreimmat juorut kiinnostavat, Bertin tavernasta löytää varmasti etsimänsä - tosin tietoa ei irtoa ilman asianmukaista korvausta, luonnollisesti.
Bert on lipevyyden fyysinen ilmentymä: ovela, epäaito mielistelijä ja imartelija, joka voitelee asiakkaat pehmeillä sanoilla, maireilla hymyillä ja teennäisillä herrasmiehen elkeillä, kuten käsisuudelmilla ja kumarruksilla. Jos herra uskoo hyötyvänsä kohteliaasta käytöksestä, hän valitsee sanansa hyvin, on todella avulias aatu ja esittää huippuluokan gentlemannia. Naiskauneus lukeutuu miehen moninaisiin suuriin heikkouksiin: rietas ukko katselee jokaista neitiä sillä silmällä eikä yleensä pysty pitämään niljakkaita näppejään erossa vastakkaisen sukupuolen edustajista.

Rahanahneella, röyhkeällä bisnesmiehellä on aina taka-ajatuksia ja juonia mielessään. Jos sinusta ei ole hyötyä tai viihdettä, olet tarpeeton tai vielä pahempaa, häiriötekijä, eikä Bert jaksa turhaa seuraa montaa hetkeä. Bertin ystävällisyys ei koskaan ole vilpitöntä, sille on aina vissi syy. Bertrand on todelliselta luonnoltaan pahansisuinen ja sivistymätön moukka, joka pilkkaa, sortaa, vähättelee ja kohtelee miltei kuin hölmöinä eläiminä niitä, joiden näkee olevan itseään alempiarvoisia. Hän saattaa tehdä suunnanvaihdoksen sormia näpäyttämällä, jos vastapuoli osoittautuu arvioitua tärkeämmäksi henkilöksi - mutta vastavuoroisesti, jos juttukaverista ei sittenkään ole hyötyä, Bertin hymy hyytyy ja maanittelu vaihtuu äkäisyydeksi ja töykeydeksi. Bert siis valitsee puolensa tilanteen ja saatavan edun mukaan; sylkee niiden päälle, joita ei arvosta, mutta on yhtä hymyä tarpeen tullen.

Bert, vaikka onkin teatterin ammattilainen, on kaukana herkästä ja yökkäilee tunteilulle. Mies on valmis vääntämään krokotiilinkyyneleitä, jos se tietää hänelle voittoa, mutta muuten Bertrandia ei voi vähempää kiinnostaa, loukkaako hän jonkun tunteita tai toimiiko moraalikäsitysten vastaisesti. Hän vannoo vuolaasti lempeä kaunokaisille ja hoilaa juomalauluja äijien kanssa kuin tosiystävä, mutta sanoille ei kannata antaa arvoa; Bert tuskin rakastaa muuta kuin rahaa, ehkä myös omaa naamaansa. On varmaa, ettei hän uhraa mitään omaansa muiden vuoksi vapaaehtoisesti. Bertiä dominoi mielihyvähakuisuuden lisäksi kiukku eri muodoissaan, sillä majatalon herra on melko äkkipikainen ja kärttyinen tapaus. Bert ärsyyntyy pienestä, huokailee raskaasti, pyörittelee silmiään ja repii pelihousunsa, jos asiat eivät suju hänen toiveidensa mukaan. Hän on helposti puolustuskannalla, hyökkäävä ja purkaa pahaa tuulta eritoten majatalon työntekijöihin. Joskus Bert muistuttaa murjottavaa pikkulasta, joka ei saa haluamaansa, eikä häntä aina uskoisi lähemmäs 300-vuotiaaksi.

Lurjus on myös todellinen pelkuri, vaikka hän kieltää sen jyrkästi ja esittää ronskia kovanaamaa. Bert välttelee vastuuta viimeiseen saakka. Hän on myös juonikas ja epäreilu takapiru, joka mieluiten lahjoo ja kiristää muut tekemään likaiset työt puolestaan ja kahmii voitot päivän laiskottelun päätteeksi itselleen. Vaaratilanteessa Bert ei uhraa ajatustakaan muiden hyvinvoinnille, vaan ottaa jalat alleen ja pelastaa oman kalliin nahkansa. Ongelmatilanteessa Bert pyrkii siirtämään huomion pois itsestään päästäkseen hiipimään takavasemmalle, ja hän tekeytyy taitavasti typeräksi, syyttömäksi tai marttyyriksi, vierittäen syytökset syntipukin harteille. Nokkela kieli on pelastanut Bertin monesti: hän on erittäin taitava puhumaan itsensä pois pulasta eikä pode koskaan huonoa omaatuntoa valehtelemisesta. Vaikka mies on ylpeä ja röyhkeä, tositilanteessa hän vajoaa polville ja rukoilee armoa, jos se pelastaa hänen henkikultansa.

Welcome, monsieur, sit yourself down
And meet the best innkeeper in town
As for the rest, all of ‘em crooks
Rooking their guests and crooking the books

Ulkonäkö: Bertrand on ikinuori, mutta ei missään loistokunnossa ja ulkonäkö on selvästi lähempänä 40 ikävuotta. Vaaleahipiäinen, hieman kalvakka Bertrand on noin 170 senttimetriä pitkä, hieman raihnaisen ruumiinrakenteen omaava mies: runsaan juomisen vuoksi vatsan seudulle on kertynyt ylimääräistä ja miehen ryhti on kumara, ellei hän tietoisesti suorista selkäänsä. Yleisvaikutelma Bertistä on ennen kaikkea rähjäinen, ja vaatteiden myskinen, ummehtunut haju ja pesemättömät hampaat eivät ainakaan houkuttele.

Bertillä on pitkät, pyöreäpiirteiset, ilmeikkäät ja hyvin punottavat kasvot. Bertrandilla on suuri, koukkuisa ja leveä nenä, turpeat huulet ja ovela, vino hymy - osa keltaisista hampaista on norsunluisia, osa kultaisia ja osa puuttuu kokonaan. Vahvaa leukaa koristaa epämääräinen, lyhyt risuparta ja korvien suuruutta korostaa takkuiset pulisongit.
Miehen verestävät, raskaiden silmäluomien ja harottavien kulmakarvojen varjostamat silmät ovat myös mieleenpainuvat. Vasen silmä on ruskea, oikea vaaleansininen, ja silmien ympärillä on aina rähjääntynyttä vaikutelmaa luovat tummat renkaat.

Bertin epämääräisesti leikatut, karheat ja lyhyet hiukset ovat hyvin vallattomat ja tuuheat. Vaalean oranssihtava, melkein oljenkeltainen, kiiltonsa menettänyt hiuspehko on erittäin villiä kiharaa, eikä mies näe juuri vaivaa pitääkseen kutrit kurissa. Joskus kuontalo on osittain piilossa mustan, kulahtaneen silkkipytyn alla.

Hyvästä tyylitajusta Bertiä ei voi kehua. Hänen vaatekaappinsa sisältö on jämähtänyt vuosikymmenten taakse ja pukimet ovat enemmän tai vähemmän likaisia, kulahtaneita ja rikkinäisiä. Bertillä on yleensä aina yllään simppeli kellastunut aluspaita, tummat polvihousut, vyö, pitkät sukat ja pohjasta rikkinäiset solkikengät tai saappaat. Näiden ylle hän vetää haalistuneen kirkkaanpunaisen, kultakirjaillun tirehtöörin takin, joka on jäänne sirkusajoilta.
Bertillä on monenmoisia asusteita. Sormenpäistä puhki kuluneet hanskat sekä lukuisat sormukset ja rintataskusta roikkuva monokkeli kuuluvat hänen perusvarustukseensa. Bertillä on myös antiikkinen kävelykeppi, jossa on koristeellinen kullattu nuppi - sillä on hyvä mätkiä tottelemattomia työntekijöitä. Kävelykeppi ei ole kuitenkaan pelkkä koriste, sillä kahvan voi irrottaa, mikä paljastaa sisään piilotetun veitsen.

Seldom do you see
Honest men like me
A gent of good intent
Who’s content to be

Master of the house, doling out the charm
Ready with a handshake and an open palm
Tells a saucy tale, makes a little stir
Customers appreciate a bon-viveur

Taidot: Bertrand on tavallinen ihminen, joka sai noidalta ikinuoruuden. Hän voi kuolla ihmisen tapaan vammoihin tai esimerkiksi nälkään, mutta on immuuni sairauksille eikä vanhene fyysisesti päivääkään. Bertillä ei ole oveluutensa ja taskuvarkaan taitojensa lisäksi erityisiä voimavaroja, ja konflikteista hän selviää puhumalla uhkan ympäri, kieroin keinoin tai pakenemalla.

Master of the house, quick to catch an eye
Never wants a passerby to pass him by
Servant to the poor, butler to the great
Comforter, philosopher and lifelong mate

Menneisyys: Vuoden 1748 talvella Lyonissa syntyi avioton lapsi. Lapsen äiti oli nuori nainen, köyhä ja koditon prostituoitu, joka ei pystynyt huolehtimaan pojastaan. Näin ollen pienokainen hylättiin alle kuukauden iässä vilkkaan kaupungin kujille. Lapsella oli kuitenkin hitunen onnea matkassaan, sillä Lachancen vanha pariskunta huomasi ohikulkumatkalla itkevän vauvan ja he noukkivat pojan mukaansa. He antoivat löytölapselleen nimen Bertrand.

Monsieur ja madame Lachance eivät olleet seurapiiriväkeä, vaan pennittömiä ja raihnaisia. Kovia kokenut pariskunta asusti ränsistyneessä tönössä kaupungin huonolla puolella. Heillä oli kuitenkin hyvä sydän ja he huolehtivat Bertrandista kuin omasta pojastaan. Bertrand eleli kolmisin ottovanhempiensa kanssa, koska heille ei ollut koskaan siunaantunut biologisia lapsia.
Bertrandin lapsuus oli risaista aikaa. Heillä oli pula ruoasta, poika pukeutui ottoisän koinsyömiin vaatteisiin ja Bertiä pilkattiin, koska hän oli avioliiton ulkopuolella syntynyt orpolapsi. Sen sijaan, että Bertrand olisi saanut koulutusta, hän käytti päivät auttamalla vaivaisia ottovanhempiaan kotiaskareissa. Vapaa-ajalla Bert leikki löytämillään romuilla naapuruston muiden poikien kanssa.
Oikeastaan Bert oli vain onneton pikkupoika, joka haaveili lämpimästä ruoasta ja rikkauksista, mutta hän oli myös ovela sekä taitava suustaan. Hädin tuskin 6-vuotiaana Bertrand jo näpisteli kolikkoja pahaa-aavistamattomien kaupunkilaisten taskuista ja leipää markkinakojuista. Varttuessaan Bert kavereineen siirtyivät vakavampiin rötöksiin, kuten suuremman luokan huijauksiin, asuntomurtoihin ja varastetun tavaran myymiseen. Monet kerrat hän oli joutua kiinni, mutta pääsi pälkähästä vikkelien jalkojensa, puheenlahjojen ja rikostoverien tuen avulla.

Tilaisuus teki Bertrandista aina varkaan, mutta aikuistumisen myötä hän yritti kunnostautua ja ryhtyi hanttihommien tekijäksi. Tie vei kouluttamattoman, pennittömän nuorukaisen Lyonista Pariisiin työn perässä. 21-vuotiaana hän sai maksamattomien vuokrien seurauksena häädön, jolloin Bertrand asui väliaikaisesti pariisilaisessa majatalossa. Hän iski silmänsä nopeasti majatalon omistaja monsieur Tremblayn nuorimpaan tyttäreen, vaaleaan ja kauniiseen Amandineen, joka työskenteli isänsä nimissä. Bertrand joutui lähtemään kaupungista työtehtävien vuoksi, mutta ennen lähtöään hän hurmasi rusoposkisen vaaleaverikön ja kihlasi Amandinen, luvaten palaavansa heti tilaisuuden tullen.

Vuoden kestäneen eron jälkeen Bertrand palasi Pariisiin lunastamaan lupauksensa. Monsieur Tremblay oli mielissään saadessaan nuorenmiehen perijäksi majatalolleen, eikä kestänyt aikaakaan, kun vietettiin Bertrandin ja Amandinen häitä. Bertrand jäi asumaan appiukkonsa majataloon ja sai sieltä itselleen töitä liiaksikin saakka. Kun parin vuoden kuluttua monsieur Tremblay nukkui pois sairauttaan, Bertrand vaimoineen peri majatalon omistajuuden ja he jatkoivat yrityksen pyörittämistä tyytyväisinä. Bertrand omaksui majatalon isännän identiteetin perinpohjaisesti ja tunsi olevansa kutsumusammatin äärellä toivottaessaan asiakkaita tervetulleeksi, tarjotessaan tuoleja ja nostaessaan maljan vieraiden kunniaksi. Hän ei koskaan päässyt pahoista tavoistaan ja huijarin elkeistään, joten majatalon asiakkaat ihmettelivät salaperäisesti kadonneita arvotavaroita, mutta Amandine-vaimon kurinpito hillitsi Bertrandia retkahtamasta suurempiin rötöksiin.

Vuonna 1772, jolloin Bertrand oli 24-vuotias, pariskunnalle syntyi ensimmäinen lapsi. Hunajahiuksisen tyttären nimeksi tuli Faustine. Kaksi vuotta myöhemmin maailmaan saapui heidän toinen tyttärensä, ja Lisetteksi nimetty vaalea ja sinisilmäinen tyttö tuli kovasti äitiinsä niin ulkomuodon kuin ilkikurisen luonteen puolesta.
Bertrand ei ollut ihanteellisin perheenisä - alkoholi maistui hänelle hyvin, varastelu ja epärehellisyys olivat osa miehen perusluontoa eikä hän ollut aina uskollinen vaimolleen. Siitä huolimatta Bert aidosti välitti perheestään ja lasten syntymän myötä hän oli onnellisempi kuin koskaan. Majatalon menestyksen vuoksi hänellä ensi kertaa elämässään ei ollut pulaa rahasta tai ruoasta, ja perheen lisäksi miehellä oli laaja ystäväpiiri kaupungissa.

Useampi ilontäyteinen ja rauhallinen vuosi myöhemmin, kun Bertrand oli jo 34-vuotias, vakava kulkutauti saapui kaupunkilaisten piinaksi ja kaatoi Amandinen sekä Faustinen sängynpohjalle. Perheellä riitti rahaa keskiluokkaiseen arkielämään, mutta lääkärin palkkaamiseen ja kalliisiin lääkkeisiin heillä ei ollut todellakaan varaa. Hädissään Bertrand myi suurimman osan omaisuuttaan, myös majatalon irtaimistoa, jotta sai kerättyä tarpeeksi rahaa lääkärin palveluihin. Kun hänellä viimein oli tarpeeksi maksua varten, oli liian myöhäistä. Lääkäri totta kai yritti parhaansa mukaan auttaa, mutta syksyn kylmyydessä sairaus vei sekä Amandinen että Faustinen hengen.

Bertrand ei menettänyt vain perhettään, vaan myös omaisuutensa ja yrityksensä. Myytyään omaisuutensa ja käytettyään rahat lääkärin palkkaamiseen, ei hänellä ollut varaa majatalon ylläpitoon, joten rakennus pakkohuutokaupattiin pariisilaiselle liikemiehelle pilkkahintaan. Bertrand piti tekohymyä yllä Lisette-tyttärensä vuoksi. Entinen majatalon isäntä, nöyryytettynä ja tyhjätaskuna, koetti pitää huolta eloonjääneestä nuoremmasta lapsestaan, mutta se ei ollut helppoa tässä tilanteessa. Koska kotia ei enää ollut, he majoittuivat tuttujen ja muukalaisten nurkissa sekä kaduilla, mutta tuntemattomien ystävällisyys ei riittänyt pitkälle.

Vuoden kestäneen kiertelyn, köyhyydessä kärvistelyn ja loppumattoman nälän jälkeen Bertrand oli kulkenut Lisetten kanssa Pariisista yhä etelämmäksi, Toulousen kaupunkiin. Tuulisena talviyönä he kohtasivat torin laidalla mystisen vanhuksen, joka esittäytyi madame Poingdestreksi, “mahtavaksi noidaksi”. Bertrand suhtautui pikkuruiseen mummoon epäluuloisesti, mutta kuunteli, mitä hänellä oli sanottavana. Madame esitti yllättävän ehdotuksen: tytär ikinuoruutta vastaan.
Madame vakuutti pitävänsä lapsesta hyvää huolta, kouluttavansa hänet näppärän kotiapulaisen itselleen. Sitä paitsi, eikö ikuinen nuoruus ollut jokaisen unelma? Bertrand antoi periksi houkutukselle ja hetken epäröityään suostui kaupantekoon. Hän kätteli madamea, tunsi kosketuksen myötä olonsa virkeäksi kuin uudestisyntynyt ja jäi katsomaan, kuinka Lisette itki isänsä perään lähtiessään madamen kanssa yön selkään.

Ikinuoruuden saatuaan ja perheettömäksi jäätyään Bertrand sysäsi menneisyyden tietoisesti syrjään, käänsi täysin uuden sivun elämässä. Hänellä ei ollut paikkaa, jonne mennä, eikä ketään, joka kaipaisi häntä. Tästä alkoi päämäärätön vaeltaminen ympäri Eurooppaa - aikaahan hänellä ainakin oli, joten kiirettä ei tarvinnut pitää. Rikkauksien jahtaamisesta tuli Bertrandille uusi tavoite tai pakkomielle, olihan mies koko elämänsä mies haikaillut yltäkylläistä elämää.
Vuosikymmenten varrella Bertrand ehti tehdä vaikka ja mitä. Rahanhimossaan mies laittoi huijauksissa kaiken peliin, jonka seurauksena Bertin elämäntyyli oli hankala ja epävakaa, suoranaista vuoristoratakyytiä. Hän hyppi maasta toiseen viranomaisia pakoillessaan, koska kiinnijääminen ja siitä seuraava linnatuomio ei houkuttanut.
Bertrand on muun muassa myynyt tekotimantteja kiskurihintaan ja toiminut varastetun ja väärennetyn antiikin välittäjänä. Keksijänä mies kasasi romumetallista outoja vempaimia ja väitti niiden olevan korvaamattoman arvokkaita ihmekoneita, räätälinä hän taas myi asiakkaiden parsittavat vaatteet eteenpäin korjaamisen sijaan. Kerran Bertrand väitti keksineensä keinon kullan valmistamiseen, jonka avulla hän kiskoi suuria summia hyväuskoisilta. Hän on esittänyt olevansa katolinen pappi, maailmankuulu taiteilija, suurlähettiläs, kauppalaivan kapteeni, kuninkaallisen armeijan kenraali, poliisi, lääkäri, tuomari ja vaikka mitä. Bertrand on esiintynyt aatelisena, kuningasperheen kadonneena jäsenenä ja korkea-arvoisten henkilöiden aviottomina lapsina, ja 1800-luvun loppupuolella miehen onnistui jopa uskotella olevansa kuvitteellisen valtion kruununprinssi.

Yksi suurimmista ja pitkäaikaisimmista huijauksista oli yritys, jonka Bertrand perusti hetken mielijohteesta 1890-luvun alulla Ranskassa. Mahtipontisen sirkuksen ja friikkishow’n nimeksi Bertrand antoi Le Cirque de Monsieur Loyal, ja Bert alkoi pian nauttia asemastaan sirkuksen johtajana niin suuresti, että vaihtoi sukunimensä Loyaliksi, jolloin hänen kutsumanimensä kirjaimellisesti tarkoitti sirkustirehtööriä. Show veti ihmisiä odottamattoman paljon puoleensa, joten Bert panosti siihen yhä enemmän. Parin vuoden kuluttua hänellä oli kasassa värikäs joukko maailman hylkiöitä, jotka etsivät turvapaikkaa ja työtä sirkuksesta. Joukosta löytyi huimapäisiä akrobaatteja, kesytettyjä villieläimiä ja toinen toistaan hurjempia luonnonoikkuja, jotka olivat paitsi taitavia esiintyjiä, myös näppäsäromisia varkaita ja huijareita, jotka päivän päätteeksi veivät katsojilta näpistetyt arvoesineet pomolle. Bert johti kummajaistensa joukkoa miltei hirmuvaltiaan ottein, mutta paistatteli asiakkaiden suomissa aplodeissa sekä rahavirrassa, joka kiihtyi suosion kasvaessa.
Sirkuksen taru kesti melkein 15 vuotta ja sen aikana paljon mainetta niittänyt show ehti kiertää Ranskan lisäksi naapurimaissa. Bertrand joutui kuitenkin pistämään lapun luukulle erään työntekijän surmattua asiakkaan näytöksen kulisseissa. Tapauksesta tuli niin suuri kohu ja paniikki, että Bertrand menetti maineensa ja asiakkaat alta aikayksikön. Kukoistavan yrityksen tuho sai Bertrandin hyvin katkeraksi, mutta kyllä mies keinot keksi ja jatkoi eteenpäin.

Seuraavat vuosikymmenet Bertrand piti kiinni tavallisista tavoistaan; rikkoi lakia, huijasi, valehteli, vohki ja varasti minkä kerkesi. Hän joutui pari kertaa telkien taakse, mutta onnistui oveluuttaan pakenemaan tai odotti kärsivällisesti tuomion loppumista. 1980-luvulla maailmanmenoon kyllästynyt Bertrand päätti hakeutua Vechnostiin, josta oli kuullu paljon tarinoita taikaolentojen piireissä liikkuessaan. Vechnost ei vastannut Bertrandin unelmia, joten saarelle saapuminen oli hänen kirjoissaan virhe, mutta poispääsyn etsimisen sijaan Bertrand keksi perustaa majatalon ulottuvuuden asukkaiden iloksi. Lohikäärmelaaksossa sijaitseva majatalo sai vuosien varrella hurjan maineen, eikä aivan turhaan. Yhä edelleen Bertrand pyörittää majataloa ja nauttii olostaan kukoistavan yritystoiminnan johtohahmona. Miehen suunnitelma tällä hetkellä on haalia mahdollisimman paljon arvotavaraa, jonka voimin hän voi palata ihmismaailmaan ja elää siellä herroiksi.

Master of the house, master and a half
Comforter, philosopher, don’t make me laugh
Servant to the poor, butler to the great
Hypocrite and toady and inebriate

Muuta: Bertrandin äidinkieli on ranska. Hänen korostuksensa on hyvin paksu ja englannin osaaminen paikoin hieman ontuvaa, mutta hän ymmärtää muita ja tulee ymmärretyksi. Bert osaa oveluuttaan toki hyötyä tästäkin: epämiellyttävässä tilanteessa hän saattaa teeskennellä, ettei osaa puhua englantia pätkän vertaa.

Bert liikkuu metsässä usein hevosensa kanssa, varsinkin pidemmillä matkoilla. Ruunikon tamman nimi on Elegance ja se majailee majatalon tallissa neljän muun Bertrandin omistaman hevosen kanssa. Suurikokoinen ja ylväs Elegance on kiivas, töykeä ja kohtelee kopeasti jopa armasta isäntäänsä. Bert on kuitenkin löytänyt tamman heikon kohdan; ruoka ja herkut. Makupalojen avulla Elegancea on helppo lepyttää ja suostutella yhteistyöhön.

Ladies and gentlemen, boys and girls
Step right up, step right up, come closer
You won’t believe your eyes

Pikku Lisette: Bertrand on pyörittänyt jo yli vuosikymmenen majataloa nimeltään Pikku Lisetten majatalo, lyhyemmin vain Pikku Lisette. Majatalo sijaitsee melko syrjäisellä paikalla Lohikäärmelaaksossa. Paikan maine on melko hurja ja saarella liikkuu juoruja riettaista juhlista, älyttömistä hinnoista ja mystisesti katoavista arvoesineistä. Majatalon palveluihin kuuluu yösijan tarjoamisen, ruokailumahdollisuuksien ja hevosten vuokraamisen lisäksi taverna, jossa tarjolla on ilonpitoa, väkijuomia ja viihdettä joka lähtöön. Paikka on auki vuorokauden ympäri, mutta vilkkaimmillaan toiminta on illasta ja yöstä. Suurilta osin asiakkaat maksavat arvoesineiden, kuten korujen, avulla, mutta asiasta voidaan neuvotella: Bertrand hyväksyy maksuvälineeksi myös arvokkaita kirjoja ja loitsukääröjä, salaisuuksia ja vastaavaa informaatiota sekä naisväen osalta “yksityisiä palveluksia”.

Majatalo ulkoapäin: https://archive-media-1.nyafuu.org/wg/image/1422/19/1422199497092.jpg


Taverna: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/44/b7/15/44b715d0b21d6738d74 84f28f1eb4dc4.jpg

Vuokrattava huone: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/10/f6/e5/10f6e56ffb5b46488da 030be6aa80ebc.jpg

Kellari: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/e3/c7/b7/e3c7b7fccb6ab3b1e427d3d3 2df63fc4.jpg

Bertin huone: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/98/7e/4d/987e4dd87d6f41ebfcd 3c6114c5bff67.jpg

Majatalon pihamaalla on kaivo sekä pieni talli, josta löytyy säilytystilan lisäksi vuokrattavia ratsuja. Itse majatalo on suuri, kaksikerroksinen vanha kivitalo. Kun astuu pääovista sisään, saapuu aulaan, jossa on portaat yläkertaan, narikka vaatteiden ja tavaroiden säilytykseen (varoituksen sana: tavaroita katoaa epäilyttävän paljon) sekä vastaanotto. Vastaanotossa voi kysellä ja tiedustella, vuokrata huoneita sekä pyytää pääsyä tavernan puolelle. Aula on suhteellisen siisti ja rauhallinen, joten ensivaikutelma majatalosta on hämäävän siveellinen ja mukava. Illuusio rikkoutuu kuitenkin, kun pääsee kurkistamaan tavernan puolelle.
Tavernaan pääsee ovesta vastaanottotiskin oikealla puolella. Tilavassa salissa pari baaritiskiä ja oluttynnyreitä, lukuisia pöytäryhmiä sekä pieni esiintymislava kera vanhan pianon. Tunnelmallisen valaistuksen antaa kynttilälliset kattokruunut. Talon isännällä Bertrandilla on oma vakiopaikka: muhkea nojatuoli lähellä esiintymislavaa, melkein salin keskellä. Vaikka tavernalla on kokoa, paikka on usein ahtauteen saakka täynnä ja ilma on paksu sikarinsavusta ja puheensorinasta.

Vuokrattavat makuuhuoneet löytyvät yläkerran puolelta. Huoneita on kymmenen ja sänkyjä sitäkin enemmän, joten majataloon mahtuu kerralla paljon väkeä majoittumaan - ruuhka-aikana majapaikkaa voi pyytää myös henkilökunnan puolelta tai tallista. Kaikissa makuuhuoneissa on perustarpeet, eli sängyt, pöytä tuoleineen ja vaatekaappi. Huoneet eivät ole kovin kookkaita ja niiden kunto sekä siivo jättävät paljon toivomisen varaa, joten Pikku Lisette ei ole todellakaan viiden tähden hotelli. Peseytymisen vieraat voivat hoitaa erillisessä huoneessa kellarissa. Lisämaksusta he saavat aamiaiset ja muut ruoat tavernan puolelta.

Rakennuksesta löytyy myös henkilökunnan tiloja. Suuressa kellarissa on makuuhuoneita työntekijöille, jos he asuvat työpaikalla, ja paljon varastotilaa, jossa on säilytyksessä muun muassa kymmenittäin oluttynnyreitä. Bertrand itse ei tietenkään nuku ummehtuneessa kellarissa, vaan majailee talon tornissa. Korkea portaikko tornin huipulle on piilossa vastaanottotiskin takana ja aina lukittuna. Bertrandin makuuhuone on tilava, korkeakattoinen ja ilman muuta kaikista ylellisin: suuri pehmoinen sänky, kristalleilla koristeltu kattokruunu ja koristekaiverretut kaapit täynnä vaikka mitä rompetta. Huoneessa on melkoinen siivo ja ympäri lattiaa lojuu arvoesineitä ja vaatteita.

Bertrandilla on majatalossa monta vakituista työntekijää, eihän näin suuren bisneksen pyörittäminen kävisi yksin. Henkilökunta koostuu aika omaperäisestä porukasta, kaikki ovat enemmän tai vähemmän hylkiöitä. Hän itse on kaikkien pomo ja työnjohtaja, jonka tehtäviin kuuluu yleisesti muiden komentelu, työn valvominen ja asiakkaiden viihtyvyyden takaaminen. Iltaisin Bert seurustelee asiakkaiden kanssa, kertoo viihdyttäviä tarinoita ja juontaa illan ohjelmiston (ja näpistelee siinä sivussa). Bert jatkuvasti palkkaa saarelaisten joukosta viihdyttäjiä, kuten muusikkoja ja tanssijoita, esiintymään majatalossa.

Mia ja Sophia ovat nuoret, tiimalasivartaloiset ja punapäiset haltiakaksoset, joilla on suloisten hymyjen ja englantilaisen korostuksen lisäksi sydäntenmurskaajan elkeet. Kaksossiskot toimivat majatalossa tavernan tarjoilijoina ja päivisin he siivoavat paikkoja.
Saanvi on vähäpuheinen, viekas nuori nainen, pantteriksi muuttuva muodonmuuttaja, jolla on salaperäiset tummat silmät ja pitkät mustat hiukset. Jazmine on kaksosten tapaan tarjoilija ja siivooja.
Yi-an on pienikokoinen ja höperö vampyyri-noita, jonka saparokampaus antaa oudon lapsekkaan vaikutelman, vaikka hän on suurin piirtein 60-vuotias. Hän on jokapaikanhöylä, joka työskentelee tarjoilijana, siivoojana sekä apulaisena keittiön puolella.
Cynthia on nelikymppinen ihmissusi, riuska ja erittäin lemmenkipeä neito, joka on vastuussa majatalon vastaanotosta sekä keittiöstä. Cynthia on vuorokauden ympäri tyly ja kärttyisä, mutta jos vastaanottoon eksyy hyvännäköinen nuorimies, hän on yhtä hymyä ja silmäniskuja.
Rocco on salaperäinen, karski ja erittäin hiljainen mies, lajiaan hän ei tuo ilmi. Korsto on melkoinen näky: kalju, kauttaaltaan tatuoitu ja melkein yli kaksi metriä pitkä kehonrakentaja. Rocco toimii tavallaan portsarina, joka heittää epämieluisat asiakkaat pihamaalle ja huolehtii rauhasta, mutta hän auttaa kaikissa majatalon töissä.
Eir asustaa tallin ullakolla ja on vastuussa hevosista, mutta toimii myös yleisenä juoksupoikana. Haltian ja keijun hybridi on kiitollisuudenvelassa monsieurille, joka otti hänet lapsena asumaan majataloon, ja poikaa pidetään melkein pakkotyössä. Eiristä on valitettavasti tullut koko henkilökunnan sylkykuppi ja naurunaihe.

Behind this curtain, witness something
You’ve never seen before
Heard before, dreamt before
The most amazing show on earth

---

Kiitos jälleen kerran!

Vastaus:

Hän on niin mahtava! <3

Nimi: Amé

05.01.2017 18:52
Nimi: Gianna Chita Hemsworth "Giata"
Laji: Muodonmuuttaja• Gepardi
Ikä: 20
•Syntymäpäivä: 6.2
Sukupuoli: Nainen

I move through town, I’m quiet like a fight,
And my necklace is of rope, I tie it and untie.

Luonne: Giata on sosiaalinen, mutta yleensä enemmän yksinoloon vaipuva naishenkilö. Hän on suhteellisen kummallinen persoona, hän on hetkessä vihainen ja hampaat esillä ja muutaman minuutin kuluttua valmis sopimaan ties kuinka hyvän ystävyyssuhteen saman henkilön kanssa. Nainen on älykäs, siitä ei käy kiistäminen. Mutta tämän ajatukset eivät ikinä yllä mitenkään filosofiselle tasolle, ei ollenkaan. Giata ei ikinä tee mitään uhkarohkeaa kenenkään muun kuin itsensä vuoksi. Jos kyse on elämästä ja kuolemasta, siinä nainen tekee poikkeuksen, mutta se johtuu vain siitä, että Giata haluaa saada muut olennot hänelle kiitollisuudenvelkaan jonka hän voi myöhemmin lunastaa. Nainen vaipuu vähän liiankin usein tasolle jossa hän tappaa jokaisen eteen tulevan olennon. Giata yleensä pyrkii etsimään itsellensä muutaman uskollisen ystävän joiden kanssa saalistaa. Nainen ei ole sen kummallisempi henkilö yleensä, mutta silloin kuin tämä vaipuu masennukseen tästä tulee erittäin viileä ja kylmä. Silloin on normaalia että Giata ryntää jopa ystäviensä kimppuun kynnet esillä. Nainen ei siis mitenkään pelkää näyttää omaa kykyään, vaikkei tätä yleensä jokaiselle vastaantulijalle kuuluta ensimmäisenä. Giata on jollain kummallisella tavalla erittäin ujo, joka heijastuu naisen hyökkäysvalmiudesta. Naisella on outo tarve löytää se elämän rakkaus, vaikkei Giata edes oikeastaan tiedä miltä rakastuminen tuntuu. Giata ei oikein tiedä mitään muita tunteita kuin surun, pelon ja vihan, joiden varassa nainen yrittää keikkua.

I'm the princess cut from marble, smoother than a storm. And the scars that mark my body, they're silver and gold.

Ulkonäkö: Giata on todella sirorakenteinen nainen, jonka olemus on kuitenkin todella arvokkuutta useimmissa herättävä. Naisella on hiukan kissamaiset vihreät silmät, joita kuitenkin kaunistaa todella pitkät mustat ripset. Hän on noin 180 cm pitkä, eli suhteellisen pitkä naiseksi. Giata on hoikka, siis todella, todella hoikka. Hänellä on pitkät vaaleat hiukset, joissa on kuitenkin luonnostaan mustia raitoja. Naisella on omituisen terävät hampaat, jotka muistuttavat hämmästyttävän paljon gepardin hampaita. Sen lisäksi naista muistuttaa tämän voimista pitkät, siis todella pitkät kynnet jotka muistuttavat enemmän petoeläimen kynsiä kuin ihmisen kynsiä. Hänellä on yleensä hiukset kahdella letillä, tai jos Giata jaksaa laittaa hiuksia enemmän, silloin hänellä on hiukset korkealla nutturalla. Naisella on pitkät raajat, mutta vielä pitempi on tämän keskivartalo. Giatalla on pitkät ja aika luikeron näköiset jalat, jossa on kuitenkin lihaksia. Nainen on muutenkin todella treenatun näköinen, vaikka hän onkin todella siro. Hänellä on normaalisti päällä jotkut liikunnalliset vaatteet, kuten esimerkiksi t-paita ja juoksuhousut. Joskus nainen laittaa päälleen revityt farkut ja hupparin, mutta se tapahtuu vain jos Giatan mielestä on kylmä, tai jos on muutenkin ohjelmaa johon ei liity urheilua. Nainen omistaa muutaman kajalin, joita hän käyttää silloin tällöin silmiensä rajaamiseen. Mutta tätä tapahtuu harvoin, sillä kenen vuoksi Giata edes laittautuisi? Nainen on oikeasti todella sievä ja kaunis, vaikka sitä ei ehkä heti tajuaisi.

My blood is a flood of rubies, precious stones, it keeps my veins hot, the fire's found a home in me.

Taidot: Giata ei oikeastaan hallitse voimiaan, muuta kuin tämän nopeaa juoksua ja taitavaa kynsien käyttöä. Kaikki muu tapahtuu jos on tapahtuakseen. Mutta jos nainen suuttuu, on melko varmaa että silloin hän myös muuttui gepardiksi. Giata osaa joissain tilanteissa muuttua hiljalleen gepardiksi, kuten esimerkiksi niin, että ensimmäisenä muodosta tulee esille häntä, korvat ja sitten koko muu vartalo alkaa muuttua kissaeläimeksi. Mutta tämä tapahtuu vain kovalla tahdonvoimalla mikä kuluttaa energiaa. Giata taitaa ketterän juoksutaidon, jota tämä hyödyntää päivittäin.

And now people talk to me, but nothing ever hits home
People talk to me, and all the voices just burn holes.
I’m done with it

Menneisyys: Giata on ollut aina oman tien kulkija. Nainen syntyi aikoinaan Afrikassa kahdelle britille, Peterille ja Shirleylle. Hänellä on synnynnäisesti ollut muodonmuuttajan maine joka on periytynyt tämän vanhemmiltaan. Pikkuinen Giata ehti olla muutaman päivän elossa kun hänen vanhempansa löydettiin kuolleena safarilta. Näin nainen menetti ainoat ihmiset jotka olisivat voineet kertoa hänelle tämän voimista. Giata vietiin sosiaaliviranomaisten toimesta takaisin brittein saarille, jossa hän sai sijaisperheen. Hänellä oli mukavaa tiukan sijaisperheensä kanssa, johon kuului 40-vuotias Jasmine, 39- vuotias Bruno ja heidän lapsensa, Hailey, joka oli 14- vuotta. Pieni lapsi otettiin hyvin vastaan ja Giata luuli oikeasti olevansa yksi heidän lapsistaan. Hän kasvoi normaalisti päiväkodissa, kunnes tuli alakoulun aika. Haileyllä ja Giatalla oli riita naisen ensimmäisenä koulupäivänä, ja Hailey tuli lipsauttaneeksi, että Giata ei ollut Brunon ja Jasminen lapsi. Nainen järkyttyi tästä, ja lähti kouluun sekavin tuntein. Pieni 7-vuotias ei ollut oikein kenenkään kanssa ensimmäisinä kouluvuosina, ainoa joka hänestä oikeasti piti oli tämän naisopettaja. Yläasteella Giata kuitenkin löysi muutaman ystävän, jonka kanssa nainen oli yleensä joka päivä. 9. luokalla, toukokuun 9. päivänä, kaikki kuitenkin muuttui. Giatan luokanvalvoja, Mary, kutsui hänet luokseen keskusteluun ja Giata tietenkin meni, uskoihan hän kaiken olevan hyvin. Niin ei kuitenkaan ollut. Mary kertoi että oli harkinnut pitävänsä Giatalle erityisopetusta, niin huonosti tämän koulu meni, vaikka hän olikin todella älykäs. Giata suuttui tästä, ei Marylle, vaan itselleen. Silloin se tapahtui. Hänen hahmonsa muuttui gepardin hahmoksi. Ainoa mikä oli samaa kuin ennen, oli vihan liekki tämän silmissä. Giata ei tiennyt ollenkaan mitä oli tapahtunut, sillä hän oli lievässä shokissa. Hänen luokanvalvojansa oli noussut seisomaan pöydälle ja kiljui kuin henkihieverissä oleva sika. Muutama muu opettaja ryntäsi sisään ja heistä jokainen näki Giatan, gepardin joka oli vielä hetki sitten ollut normaali tyttö. Giata säikähti ihmisiä ja lähti juoksemaan. Hän ryntäsi ulos ovesta, jonka takana opettajat olivat. Tämä aiheutti sellaisen kaaoksen, että Giata pääsi turvallisesti luikkimaan kauas koulusta. Hän juoksi nummille, kauas koulusta. Sieltä nainen vaelsi pienelle vuorelle. Hän ehti muuttua normaaliksi tytöksi sillä välin, vaikka hän tunsi yhä olevansa gepardi. Vuoren takaa paljastui paikka joka muutti Giatan kokonaan- Synkät rauniot. Nainen etsi oman paikkansa, ja muutti asumaan merenrannalle jossa hän oli lähellä Seireeninmerta, ja paikkaa jossa hänen vanhempansa sielut vaelsivat.

Muuta: Giata omistaa kaulakorun, jossa on sininen kivi, ja se näyttää siltä, että sen sisällä on pieni valtameri. Nainen tykkää tanssia, vaikka se saattaa näyttääkin enemmän sadetanssilta kuin miltään järkevältä. Hän asustelee merenrannalla, pienessä majassa joka on tehty lähimpään puuhun. Nainen ei haluaisi muuttaa mihinkään, muttei nyt ole elämäntilanteeseensa mitenkään erityisen tyytyväinen.

Lainaukset: Yellow Flicker Beat-Lorde

Vastaus:

Oikein mainiot tiedot, lisäilen nämä heti! :)

Nimi: Frosty

29.12.2016 02:22
Kuvat:
Ase: http://vignette1.wikia.nocookie.net/zombie/images/5/53/Bow_and_arrow_by_juc iely-d7a67vu.png/revision/latest?cb=20160402090333
Soitin: http://previews.123rf.com/images/porpeller/porpeller1311/porpeller131100363 /23394096-a-wooden-pan-flute-isolated-over-a-white-background-Stock-Photo.j pg
Opal (suuntaa antava kuva): http://www.polyvore.com/cgi/img-thing?.out=jpg&size=l&tid=80309005
Silmä t (suuntaa antava kuva): http://s9.favim.com/orig/131223/anime-girl-beatiful-eyes-black-and-white-lo ng-hair-Favim.com-1175637.jpg
Koti: http://img.hdwallpaperpc.com/cover/73/Fantasy_Swamp_Trees_House_Drawing_Cot tage_72035_detail_thumb.jpg
Muutoseläin: http://www.comicbookreligion.com/img/b/l/black_panthers.jpg
Satakieli: https://www.allaboutbirds.org/guide/PHOTO/LARGE/common_raven_5.jpg

N imi: Opale Lina Graywood, "Opal"
Laji: Muodonmuuttaja ~ pantteri
Ikä: 13, syntymäpäivä 14.11.
Sukupuoli: nainen

Luonne: Ystävällinen, huumorintajuinen, itsenäinen ja impulsiivinen: nämä neljä adjektiivia kuvaavat Opalia oikein hyvin. Vaikka hän onkin taipuvainen muille irvailuun, hän ei yleensä tarkoita loukata sillä ketään. Entinen koulukiusaaja päätti Vechnostiin päädyttyään aloittaa puhtaalta pöydältä ja muuttaa tapansa, jossa hän onkin onnistunut varsin hyvin. Vaikka ilkeitä kommentteja toisinaan livahteleekin tytön suusta, hän on muuten onnistunut muuttamaan luonnettaan parempaan suuntaan. Äkkipikaisuus kylläkin on ja pysyy, Opalilla on todella lyhyt pinna. Suuttuessaan hän on todella häijy eikä ajattele sanomisiaan melkein ollenkaan. Muuten tyttö on ystävällinen ja erinomaisen huumorintajunsa ansiosta mukavaa seuraa. Hän nauraa melko paljon, naurun sävy riippuu tilanteesta. Tyttö viljelee puheissaan melko paljon sarkasmia, aina tilanteen mukaan. Yleensä hän yrittää keventää tunnelmaa vitsimäisellä heitolla, joskus hän yrittää saada keskustelukumppaninsa täysin sanattomaksi. Vaikka hän nauraakin paljon, kantaa hän usein kasvoillaan varsin vakavaa ilmettä. Tytön saa kuitenkin melko helposti hymyilemään, riippuen tietenkin hänen mielialastaan.
Opalin on hankala luottaa uusiin tuttavuuksiin, etenkin noitia kohtaan hän on hyvin epäluuloinen -ja hyvästä syystä, noidan taika nimittäin sojeutti Opalin toisen silmän. Riippuu todella paljon toisen henkilön persoonasta ja lajista, kuinka nopeasti Opal oppii häneen luottamaan (vai oppiiko ollenkaan). Hän on tottunut yksinäisyyteen, joten hän on hiukan erakkomainen ja tarvitsee välillä yksinäisyyttä. Kuolemansuolla asuessaan hän ei joudu kohtaamaan useinkaan ketään, joten kotonaan hän saa yleensä yksinäisyytensä.
Äkkipikainen tyttö joutuu helposti hankaluuksiin tulisen temperamenttinsa vuoksi, mutta kohtaa seuraukset pystypäin. Jos hän onnistuu joutumaan tappeluun, niin hänhän tappelee hennosta ulkomuodostaan huolimatta kuin muutoseläimensä pantteri.

Ulkonäkö: Opal on erikoisen näköinen. Tytöllä on suuret silmät, joista toinen, vasen, on vaaleansininen ja oikea koivunvihreä. Pupillit eivät ole mustaa nähneetkään, väri on silmän iiriksen värin mukaan joko vaaleanvihreä tai hailakan sininen. Pitää kai vielä sanoa, ettei hän näe vasemmalla silmällään sen enempää kuin oikealla sen ollessa kiinni. Joten jos päätämme sanoa saman asian selkeästi: Opalin vasen silmä on sokea. Tytöllä on kainalopituiset suorat mustat hiukset. Otsatukka on kasvanut niin pitkäksi, että menee välistä silmille. Opal on suunnilleen 165 cm pitkä, eikä hän tiedä, kasvaako hän pidemmäksi. Hän on siro, mutta omaa pantterin voimat, jopa ihmisenä. Luonnostaan kalpeaihoinen tyttö voi vaikuttaa vampyyriltä ensinäkemältä, ennen kuin häneen tutustuu paremmin. Pantterina Opal on noin 190 senttiä pitkä, hännän kanssa 3 metriä. Hän on noin 1 metrin korkuinen. Ja Opalilla ei ole niitä naurettavia kuvioita turkissaan, hän on musta ja sillä siisti!
Pukeutumistyyli on melko yksivärinen: Opal pukeutuu mustaan pitkään napitettavaan takkiin, mustaan pitkähihaiseen paitaan, mustiin kenkiin ja mustiin suoriin housuihin. Ulkosalla hänet näkee myös musta pitkä kaapu yllään.

Taidot: Opal on hyvin ketterä (kätevää, kun asuu Kuolemansuolla) ja hänellä on ihmismuodossaankin pantterin voimat. Hän voi myös äännellä ihmismuodossaan kuin pantteri, koska hänen äänihuulensa ovat siltä osin kuin muutoseläimellään. Opal osaa myös ampua jousella, neiti ei ole kuitenkaan mikään tarkka-ampujamestari eikä osu aina maaliinsa. Hän on täysin immuuni bansheiden huudolle, mutta kun vastaan astelee hirviömuodossa oleva banshee, on hänellä hätä kädessä. Tappeluissa hän pärjää suht hyvin, yleensä kukaan ei älyä, että hänen toinen silmänsä on sokea eikä hyökkää siltä puolen. Jos niin kuitenkin käy, hän vain muuttuu pantteriksi.

Menneisyys: Opal syntyi kahdelle aivan tavalliselle englantilaiselle, Elisabeth ja Claus Graywoodille. Opal oli iloinen ja ystävällinen, muttei saanut ystäviä. Syynä oli muiden lasten kokema pelko Opalia kohtaan, kukaan muu kuin aikuiset eivät uskaltaneet katsoa häntä silmiin. Silloin Opalin toinen silmä oli vielä terve, mutta silmät olivat silti kumman näköiset. Tämä ei kuitenkaan lannistanut tyttöä, mutta kun hän ei saanut kaikista yrityksistä huolimatta ystäviä. Niin Opal alkoi muuttua luonteeltaan; hän kasvatti ympärilleen jäisen kuoren ja sulkeutui sen sisälle. Ja koska Opal ei näin ollen pystynyt kehittämään sosiaalisia taitoja muiden lasten kanssa, tuli hänestä ilkeä ja töykeä. Kolmannella luokalla luonteen muuttuminen jatkui. Tyttö alkoi kiusata muita ikäisiään, nuorempia ja jopa vanhempia oppilaitakin. Hän ei enää oleskellut yksin vaan onnistui keräämään ympärilleen parin kolmen kaltaisensa ilkiön joukon ja kiusasi porukkaa. Useammin kuin kerran tämä joukko joutui vakavaan puhutteluun kotona tai koulussa, muttei se auttanut asiaa. Kiusaaminen vain jatkui ja paheni entisestään.
Opal ei tiennyt syntymässään saamistaan kyvyistä mitään, joten kun ne ensi kerran tulivat ilmi, ne säikäyttivät kaikki.
Eräässä puhuttelussa, kun koko kiusaajien kööri, heidän vanhempansa ja muutama opettaja sekä koulukuraattori olivat läsnä, jokin suututti Opalin. Ehkä se oli jokin opettajan lause, kenties se johtui kuraattorin painostavasta läsnäolosta.
Yhtä kaikki Opalin hermot pettivät. Juuri silloin opettaja kysyi häneltä jotain ja vastaus tuli suureksi osaksi...pantterin karjuntana!
Tämä tietysti säikäytti kaikki, myös Opalin itse. Kun opettaja alkoi torua tyttöä, hämmentynyt Opal yritti puolustella itseään, sanoa, ettei tiennyt itsekään mistä karjunta oli tullut. Puhe tuli pelkkänä sekavana murahdusten sarjana. Tämä sai kaikki ryntäämään huoneen toiseen päähän, jopa Opalin jengiläiset rynnivät yhtenä sekavana laumana vanhempiensa luo. Muttei siinä vielä kaikki.
Kun Opal tajusi, ettei hän pystynyt puhumaan tavallisesti, hän alkoi itkeä. Niin, ilkeässä tytössä oli vielä jäljellä entistä Opalia. Ja kun hän itki, alkoivat hänen kätensä ja jalkansa muuttua pantterin jaloiksi ja tassuiksi. Korvien paikka siirtyi lähemmäs päälakea samalla, kun niistä tuli mustat, pyöreät ja pörröiset. Yhden kauhistuttavan minuutin jälkeen itkevän tytön paikalla seisoi musta pantteri, jonka silmissä kiilsivät kyyneleet.
Muut huoneessa olijat alkoivat huutaa hysteerisesti ja kuraattori otti puhelimensa esille aikomuksenaan soittaa poliisit, palokunta, armeijan yksiköt, legioonan verran mielisairaalaan työntekijöitä ja anoppinsa, sillä kuraattori oli mies.
Pantteri-Opal otti jalat alleen ja pakeni nummelle. Hän ei tajunnut muuta kuin että piti päästä pakoon, pois koululta, pois kaikkien ihmisten lähettyviltä.
Oli jo ilta, kun Opal lopulta pysähtyi. Jotenkin kummallisesti hänen tiensä oli johtanut Stonehengelle, jonne hän jäi yöksi.
Aamulla Opal huomasi herätessään olevansa taas ihminen ja pystyi puhumaan tavallisesti. Mutta sitä, missä hän oli, ei hän tiennyt.
Opal oli 11 vuotta herätessään Vechnostin Synkillä raunioilla. Hän ei jäänyt sinne, vaan lähti kulkemaan eteenpäin, kohti Susimetsäksi kutsuttua aluetta.
Pitkälle hän ei ehtinyt kulkea, kun matkantekoa jo häirittiin. Viiltävä kipu lävisti Opalin jalan ja tyttö kaatui kylmälle maalle. Kun hän nosti katseensa, hän näki vähän matkan päässä mustakaapuisen naisen, joka puristi kädessään sauvaa.
Kun seuraava taika lähti matkaan, Opal kierähti sivuun ja hypähti ylös. Pantteriksi muuttuminen tuli tällä kertaa Opalin omasta tahdosta ja musta kissapeto hyökkäsi noidan - sillä noita nainen epäilemättä oli - kimppuun manausten sadellessa. Tyttö raapi ja puri noitaa, mutta tunsi äkkiä kipua vasemmassa silmässään. Opal hoippui kauemmas ja kaatui. Runneltu noita kampeutui pystyyn ja katosi paikalta loihtimansa usvapyörteen sisällä.
Kivun hellitettyä Opal jatkoi matkaansa yhden silmän näköä köyhempänä. Hän tottui puolisokeuteen vähitellen matkatessaan kohti Susimetsää, välittämättä siitä, minne kulki. Hän halusi vain päästä Stonehengelle, sillä uskoi vieläkin olevansa siinä toisessa ulottuvuudessa, jossa oli elänyt aiemmin.
Kun ensimmäinen päivä Vechnostissa taittui iltaan, Opal kuuli heikkoa raakuntaa. Hän etsi äänen lähdettä, ja löysi korpin, joka käveli eteenpäin siipeään laahaten.
Tyttöä kävi sääliksi korppia, joten hän päätti ottaa linnun mukaansa ja hoitaa sen siiven kuntoon.
Korppi tottui pian Opaliin, joka nimesi sen Satakieleksi korpin laajan äänivalikoiman vuoksi. Vähitellen Opalin tavatessa yhä enemmän taruolentoja hänelle valkeni, ettei hän enää löytäisi Stonehengeä eikä hänen tarvitsisi paeta. Hän oli turvassa Vechnostissa, jonne kukaan "tavallinen" ihminen ei päässyt. Opal asettui asumaan Kuolemansuon laidalle pieneen mökkiin Satakielen kanssa. Vaikka korpin siipi oli nyt terve, oli se kiintynyt Opaliin eikä lähtenyt tytön luota.

Muuta:
Opal asuu itse rakentamassaan pienessä mökissä Kuolemansuon laidalla. Hän tykkää maalata ja hänen kotonaan seiniä peittävät monet maalaukset. Neidin toinen silmä sokeutui hänen ensi päivänään Vechnostissa, kun noita hyökkäsi hänen kimppuunsa. Siitä huolimatta Opal tykkää asua Vechnostissa, hän pitää paikasta paljon enemmän kuin entisestä kotiulottuvuudestaan ja kokee olevansa Vechnostissa paremmassa turvassa kuin siellä mistä tuli. Neiti viljelee puheissaan lausahdusta "voi banshee", tämä toimii Opalilla voimasanana kiroilujen tilalla. Lausahdus on myös hienovaraista pilkkaa bansheita kohtaan, Opaliin kun niiden kiljunta ei vaikuta. Jos kutsut Opalia hänen oikealla nimellään, Opale, olet pahassa liemessä. Neiti ei siedä oikeaa nimeään. Hän omistaa paksuseinäisistä ontoista suokaisloista tehdyn panhuilua paljolti muistuttavan soittimen, jonka ääntä hänen lemmikkikorppinsa, Satakieli matkii mielellään. Opal löysi Satakielen toinen siipi katkenneena ensi päivänään Vechnostissa. Hän nimesi sen Satakieleksi ja hoiti linnun siiven kuntoon. Kun Satakieli oli kunnossa, ei se tahtonut lähteä pelastajansa luota vaan jäi Opalin luokse. Satakieli on hyvin viisas ja se on oppinut matkimaan monia eri ääniä, esimerkiksi Opalin huilun ääntä. Opal saattaa muuttua täysin tahtomattaankin pantteriksi, etenkin suuttuessaan tai nauraessaan. Tällöin muutos ei tapahdu silmänräpäyksessä, kuten normaalisti, vasn se on samanlainen kuin Opalin ensimmäinen muodonmuutos ihmisestä pantteriksi.

Vastaus:

Oikein hyvät tiedot, tervetuloa takaisin! Lisään nämä parin viikon sisällä, muistuta jos meinaan unohtaa :D

Nimi: Harley

11.12.2016 20:16
Hei! Xifeng olisi nyt valmis ja tässä hän on :3
Ripottelin tuonne joukkoon vähän linkkejä suuntaa antaviin kuviin, mikäli vain passaa.

---

O great spirit, hear our song
Help us keep the ancient ways
Keep the sacred fire strong
Walk in balance all our days


Nimi: Xifeng


Kutsumanimi: Xifeng, Feng


Laji: Muodonmuuttaja [fenghuang]


Ikä: 22 vuotta


Sukupuoli: Nainen


You’ve carried on so long
You couldn’t stop if you tried it
You’ve built your wall so high
That no one could climb it


Luonne: Xifeng on kasvatettu pikkulapsesta saakka kansansa johtajaksi. Hän on tottunut olemaan esikuva, arvohenkilö ja suunnannäyttäjä: aina ylväs, määrätietoinen, hillitty ja hallittu. Toisaalta jatkuva roolin ylläpitäminen on tehnyt hänestä myös jäykän ja etäisen. Xifengin ulkokuori on tyynen rauhallinen ja järjestäytynyt, jossain määrin kylmä ja kova. Naisen elegantit tavat, hienostunut elekieli, minimaalinen ilmeikkyys ja sotilaallisen suora ryhti kielivät arvovaltaa, kuninkaallisuutta ja kunnianarvoisuutta, ja Xifengin läsnäolo voi herättää nöyryyttä ja alemmuudentunnetta. Hienostuneisuus ja kurinalaisuus hallitsee naisen luonnetta erittäin pitkälle. Lyhyesti hänen voisi kuvailla olevan hiljainen mutta vahva persoona.


Muodonmuuttaja on aina erittäin tietoinen itsestään, seurastaan ja ympäristöstään. Hän on järjestelmällinen ja nopeaälyinen tarkkailija, joka ei ole joukon äänekkäin yksilö, mutta puhuu asiaa ja on äärimmäisen observoiva. Xifeng huomioi yleensä pienimmätkin asiat ja neuvokkuutensa ansiosta osaa käyttää havaintojaan edukseen, suorasti tai epäsuorasti. Xifeng on jalat tiukasti maassa kulkeva, täsmällinen ja vastuuntuntoinen nainen, joka arvostaa tietämystä ja turvautuu itse faktoihin ja realiteetteihin niin päätöksenteossa kuin keskustelussa. Pilvilinnojen rakentaminen, haihattelu ja mahdottomuudet - kenties lukuun ottamatta uskonnollisia käsityksiä - eivät kuulu järkipuheita uskovan naisen ajatusmaailman alkuunkaan ja hän karttaa niitä huolella. Logiikkakeskeinen Xifeng yrittää löytää ratkaisut ongelmatilanteisiin aina käytännöllisestä ja älyllisestä näkökulmasta, jopa silloin, kun kyse on tunne-elämän asioista eikä tällainen lähestymistapa tuota tulosta.


Sosiaalisissa tilanteissa toimiminen voi vaihdella. Xifeng ei hätiköi eikä paljasta tarpeetonta tietoa itsestään - hän valikoi sanansa huolella ja puntaroi tilannetta, jotta häne suuresti arvostamansa harmonia säilyy. Xifeng in hankala tapaus, sillä vähäilmeisen ja kaunopuheisen naisen ajatusmaailmaa on vaikea tulkita, ja hän tuleekin joskus esille viileänä ja välinpitämättömänä. Jo lapsuudessa alkanut palvonta ja hemmottelu ovat totta kai jättäneet jälkensä naisen käytökseen ja hän on melko ylpeä. Xifeng osoittaa silti omanlaista nöyryyttä - hän on tiukka ja vaativa kuten ylipapittaren auktoriteetille sopii, mutta myös vieraanvarainen, todella hyvätapainen ja kohtelias. Käytöstavat ovat Xifengille kaikki kaikessa ja hän kavahtaa epäkohteliaisuutta, säädyttömyyttä ja töykeyttä. Ruma kielenkäyttö ja halpamaisuus ovatkin varma keino saada papittaren paheksunta osakseen, vaikka hellävarainen nainen ei koskaan arvostele toisia suorasanaisesti. Mitä vitsailuun tulee, on Xifeng sen suhteen hyvin jäykkä ja häntä voi kutsua tosikoksi hyvällä omallatunnolla. Nainen ei ole helposti huvitettavissa eikä nauratettavissa, mutta kyllä tarpeeksi hyvässä seurassa ja tilanteessa hymy kaareutuu punaisiksi maalatuille huulille.


Xifeng on sydämeltään strategi. Logiikka, järkiperäisyys ja käytännöllisyys ovat hänelle hyvin tärkeitä asioita, tunteet jätetään tylysti sivuun. Xifengin on hyvin helppo hillitä mielihaluja ja tunnekuohuja ja hän pitää ajatuksensa hyvin pitkälle itsellään. Vaikka näiden piirteiden ansiosta hänellä on rautainen itsekuri ja pitkäjänteisyyttä, hän on myös heittäytymiskyvytön ja tunnemaailmaltaan tylsän mekaaninen. Xifeng on myös erittäin suunnitelmallinen ja järjestäytynyt, jossain määrin kontrolloiva, sillä kun asiat ovat hänen omissa käsissään, kokee Xifeng olevansa turvallisella maaperällä. Naisen älykkyys, ikään nähden suuri viisaus ja taktiset kyvyt näyttäytyvät monella muotoa: hän esimerkiksi rakastaa shakkia ja osaa sosiaalisissa tilanteissa valita siirtonsa hyvin. Xifeng tiedostaa paikkansa elämässä, kunnioittaa ylempiään eikä tarpeettomasti sorra alempiaan, ja on erittäin taitava, sivistynyt keskustelija sekä neuvottelija, joka pyrkii yhteiseen hyvään ja kompromisseihin. Vaikka nainen ei ole suoranaisesti ovela, on hän laskelmoiva ja harkitsevainen: hän valitsee tarkoin sanansa ja eleensä ja käyttää lähes aina neutraaleja lähestymistä kuin myös kiertoilmaisuja. Xifeng ilmaisee asiat hieman epäsuorasti ja osaa pukea sanomisensa, vaikka se olisi jotain ikävää, kauniisiin sanoihin. Vaikka Xifeng on määrätietoinen ja itsenäinen, hän harvoin sanoo ei, vaan elegantisti puhuu itsensä pois tilanteesta. Tämä tapa on osittain opittu ja juontaa juurensa jälleen naisen ehdottomaan kohteliaisuuteen ja töykeyden kaihtamiseen keinolla millä hyvänsä.


Xifeng on opetettu työntämään omat ajatuksensa sekä tunteensa taka-alalle ja keskittymään siihen, mikä on muille parhaaksi. Hän yrittää täyttää muiden odotukset, olla kunniaksi, eikä halua tuottaa häpeää kansalleen. Xifeng onkin monessa mielessä ihanteellinen johtajatar, armollinen mutta tiukka, ja hän edustaa teoissaan kaikkea, mitä eläinmuoto fenghuang symboloi: arvokkuus, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, uskollisuus ja rauha. Vaikka Xifeng pitää huolen, että on aina edustuskunnossa, valmiina älykkääseen keskusteluun tai opastamaan muita, hän on todellisuudessa melko sisäänpäin kääntynyt luonne ja kaipaa paljon omaa tilaa ja rauhaa. Xifeng vetäytyy mielellään omiin oloihinsa vaikkapa lukemaan, pelaamaan shakkia tai juomaan teetä. Myös rukoilu sekä suitsukkeiden ja kynttilöiden polttaminen rauhoittaa häntä ja myös antaa toivoa ja voimia jatkaa etsimistä, tämän mahdottoman tehtävänsä toteuttamista. Omista hetkistä on tullut tiukasti aikataulutettua elämää eläneelle Xifengille mahdollisuus selvittää ajatuksia ja aina välillä pysähtyä tutkimaan omia tunteitaan.


Well, I've got thick skin and an elastic heart
But your blade—it might be too sharp
I'm like a rubberband until you pull too hard
Yeah, I may snap and I move fast
But you won't see me fall apart
'Cause I've got an elastic heart

Ulkonäkö: Xifeng on noin 160 senttimetriä pitkä kiinalainen leidi. Ruumiinrakenne on yleisvaikutelmalta siro. Naisen lantio on kuitenkin leveä suhteessa hentoon, kapeaan ylävartaloon. Ihonväri on lämmin ja suhteellisen vaalea - joskin Xifeng harvoin liikkuu ilman meikkiä ja kasvojen puuterointi sekä poskipuna vie pois ihon luonnollista sävyä.
Yhtä lukuun ottamatta naisella ei ole tatuointeja: vasemmassa olkapäässään Xifengillä on tummanpunaisella musteella kiinalainen kirjoitusmerkki 火 (huǒ, suom. tuli). Merkki on paitsi Xifengin kansan tunnus, se myös kuvastaa hänen rooliaan kansansa johtajana sekä tulenhengen läheisyyttä.


Xifengin kasvot ovat pienipiirteiset ja sirot, melko ovaalinmuotoiset. Leukaperät ovat erottuvat ja leveähköt suhteessa muihin piirteisiin, mikä vetää huomiota puoleensa, vaikka leuan kärki itsessään on pienehkö. Lyhyttä leukaa korostaa korkea otsa. Naisen huulet ovat leveyssuunnassa kapeahkot ja paksuuden puolesta hyvin hallitseva piirre kasvoissa, varsinkin Xifengille ominaisen punaisen huulipunan kanssa.
Naisen silmät ovat kapeat, mantelinmuotoiset ja silmänurkat syvät. Väriltään sielunpeilit ovat todella tummanruskeat, miltei kokonaan mustat. Silmien yllä on tuuheat ja tummat, yleensä meikillä tummennetut, jotka nousevat ulkonurkasta ja saavat aikaan tiukan ja tuiman perusilmeen. Otsasta, melkein kulmakarvojen välistä löytyy usein myös pikkuruinen koristemaalaus, eräänlainen punaisella piirretty kukkakuvio. Silmissä on usein myös tummat rajaukset ja vahvaa punaista, oranssia tai kultaista luomiväriä.


Xifengin lähes mustat hiukset ovat suorat ja pitkät, miltei lantiolle saakka yltävät, mutta melkein aina sidottu toinen toistaan monimutkaisemmille kampauksille ja kuorrutettu hiuskoristeilla. Kotioloissa Xifengin kampaukset olivat aikamoisia ylilyöntejä, mutta modernissa maailmassa moinen tyyli herätti liikaa huomiota ja oli epäkäytännöllistä, joten nykyään hänellä on yleensä vain viimeisen päälle laitettu nuttura ja pari yksinkertaista hiussolkea. Yksin ollessaan tai rennolla tuulella naisella voi nähdä hiukset myös auki tai yksinkertaisella, nopealla kampauksella.


Suuntaa antavia kuvia arkikampauksista: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/0f/37/2f/0f372f4b7ee46d39804 cb0f9918bdd18.jpg
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/564x/fa/d8/a7/fad 8a74d7e56dec7df897d12dd4bba8d.jpg


Pukeutumisen suhteen Xifeng on monimuotoinen. Hän on tottunut pukeutumaan äärimmäisen runsaasti ja kuninkaallisesti, historiallisiin, perinteikkäisiin silkkipukeisiin, mutta nykymaailma muutti tämänkin. Tavallisten ihmisten ilmoille muutettuaan Xifeng omaksui uuden vaatevaraston. Hänellä on hyvin fiini, aistikas ja tyylistä tinkimätön maku - esimerkiksi tyköistuva paita, jakku, bisneshenkinen hame, sukkahousut ja korkeavartiset saappaat. Asusteita on aina runsaasti, korva -ja kaulakoruista huiveihin ja käsilaukkuihin. Vaatteiden värimaailma on yleensä hillityn musta ja valkoinen pienellä säväyksellä punaista ja kultaa.
Keisarittaren tyylisistä, itselleen tutummista vaatteista Xifeng ei ole kuitenkaan luopunut ja Vechnostissa hän käyttää niitä edelleen ahkerasti, varsinkin laittautumistuulelle sattuessaan tai palvontamenoja pitäessään. Perinnevaatteiden värit ovat lähes poikkeuksetta punainen ja kultainen, joskus myös tummansininen, eikä silkkikankaan määrässä ole säästelty runsaiden, kauniisti koristeltujen pukujen kanssa. Erityisissä juhlatilaisuuksissa Xifeng pukeutuu asuun, joka hyvin pitkälle muistuttaa historiallista keisarinnan vaatetusta: tummansinisen ja punaisen värinen, kultakirjailtu puku sekä niin kutsuttu feenikskruunu, joka on koristeellinen sininen päähine.


Suuntaa antavia kuvia:
http://www.moicontrelavie.com/wp-content/uploads/2015/06/Ladylike -Looks-of-the-Week-Russian-Fashion-Blogger-Street-Style-600x900.png
http ://66.media.tumblr.com/ef78007322716d1d9db32714b7ec57c6/tumblr_no3n3j9hFv1u v67xio1_1280.jpg
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/4f/b0/bd /4fb0bdf85a893ece62694bae436aa1be.jpg
http://65.media.tumblr.com/efaf568 284c8b653c20fae09a2c80516/tumblr_no3n3j9hFv1uv67xio2_500.jpg


And I will stay up through the night
And let's be clear, won't close my eyes
And I know that I can survive
I'll walk through fire to save my life


Taidot: Xifengin eläinmuoto on fenghuang, myyttinen siivekäs, jota länsimaissa joskus kutsutaan myös nimellä kiinalainen feeniks. Näiden harvinaislaatuisten lintujen elementti on tuli ja tarut kertovat niiden olevan peräisin auringosta. Lintu edustaa arvokkuutta, oikeutta, rehellisyyttä, uskollisuutta ja rauhaa. Fenghuang on myös hyvän onnen enne ja muinaisessa Kiinassa lintu yleensä liitettiin keisarinnaan.


Fenghuang on kirjavasulkainen, kaunis ja kaikin puolin elegantti, lähes 2 metriä korkea ihmeolento, jonka ruumiinosat ovat ikään kuin peräisin eri lintulajeilta. Pyrstössään fenghuangilla on viisi pitkää eriväristä sulkaa (musta, valkoinen, punainen, keltainen ja vihreä), joilla on myös symboliset merkitykset. Myyttisen linnun kerrotaan olevan lauhkea olento, joka käyttää ravinnokseen kastepisaroita ja jonka lento on henkeäsalpaavan sulokasta ja rauhallista. Fenghuangin laulu myös muodostaa kiinalaisessa musiikissa tunnetun pentatonisen asteikon viisi säveltä ja on kaunista kuultavaa. Toisin kuin feenikslintu, fenghuang ei elämänsä päätteeksi syty palamaan ja synny uudelleen tuhkasta, mutta fenghuang on silti hyvin pitkäikäinen olento - todennäköisesti Xifeng on saanut myös tämän ominaisuuden itselleen eläinmuodon kautta.


Suuntaa antavia kuvia:
http://2.bp.blogspot.com/-R7Edc3LumFU/UX5f4ef_2wI/AAAAAAAADd8/mC6 uoUHIUZs/s1600/22.+Phoenix+tattoo+art.jpg
http://www.zhenzhufen.org/uplo ad/tu2010051904.jpg


Lintumuodossaan Xifeng pystyy lentämään todella nopeasti ja kuljettamaan raskaita kuormia, jopa parisataa kiloa painavia lasteja. Koska fenghuang on tulilintu, tuli on Xifengille rakas ystävä. Hän kestää äärimmäisiä lämpötiloja eikä tuli tuota hänelle vahinkoa, vaan parantaa haavoja ja uupumusta, ja Xifeng esimerkiksi mielellään nukkuu tulessa. Xifengin ruumiinlämpö on luonnostaan hieman tavallista korkeampi ja hän voi jonkin verran säädellä sitä tahdonvoimalla, eikä sen vuoksi palele edes kylmällä säällä. Fenghuang-muodossa Xifengin koko ruumis hehkuu kuumuutta.
Xifengillä on myös pienimuotoista kontrollia tulen voimiin - hän voi esimerkiksi ottaa tulta käsiinsä kuin vettä ja siirtää sen haluamaansa paikkaan, tai luoda tulipatsaan puhaltamalla liekkiin. Xifeng ei ihmisenä eikä eläinmuodossa kuitenkaan voi suoraan hallita tulta, eikä esimerkiksi voi luoda sitä tyhjästä, kontrolloida ajatuksen voimalla tai siirtää palamattomaan aineeseen.
Rauhaa edustavan fenghuang-linnun läsnäololla on myös yleensä tyynnyttävä vaikutus ihmisiin. Erityisesti linnun korkeasoittoisen laulun kuuleminen saa aikaan rentoutuneen ja rauhoittuneen olotilan.


Sen lisäksi, että Xifeng hallitsee muodonmuutoksen erinomaisesti, hänet on koulutettu hyvin ja laaja-alaisesti. Hän on oppinut monella osa-alueella, erityisesti kielissä ja matematiikassa, ja strategisesti taitava nainen hallitsee shakin erinomaisesti. Xifeng ei ole karaistunut taistelija, mutta osaa joitakin itsepuolustustekniikoita ja on kelvollinen miekkailija. Hän omistaakin kultakoristeisen jian-miekan, joka kulkee toisinaan hänen vyöllään kotelossa. Xifengillä on poikkeuksetta mukanaan tulitikkuja, koska tuli on loppupeleissä naisen paras puolustus.


Don't let them in, don't let them see
Be the good girl you always have to be
Conceal, don't feel, don't let them know
Well, now they know


Menneisyys: Lin Mei syntyi Kiinan vuoristoseudulla pikkuriikkisessä syrjäkylässä. Kylä saattoi olla unohdettu, eristyksissä ja hiljainen, mutta siellä vallitsi iloinen ilmapiiri - kaikki tunsivat toisensa, auttoivat arkipäivän askareissa ja pitivät yhtä. Mei oli käsityöläisperheen ainoa lapsi ja vanhempiensa sekä armaan isoäitinsä silmäterä. Aivan kuten isoäitinsä, oli myös Mei muodonmuuttaja, ja hän oppi taitonsa harvinaisen varhaisessa iässä, vain 4-vuotiaana. Hänen vanhempansa ja isoäitinsä olivat hyvin ylpeitä pikku Meistä, joka pystyi silmänräpäyksessä ottamaan legendaarisen fenghuang-linnun muodon. Pikkukylässä, jossa kaikki olivat ystäviä, ei tarvinnut pelätä paljastumista - Mein perhe ei ollutkaan ainoa, joiden suvussa virtasi taikaolentojen veri. Koko kylä ihmetteli ja ihasteli pikkutytön kykyä napata liekki käteensä ja siirtää se toisen kynttilän sydänlankaan tuosta vain. Mein elo perheensä kanssa oli kylässä yksinkertaista mutta onnellista, ja hän vietti päivät auttamalla vanhempiaan ja isoäitiään työnteossa ja kotiaskareissa, leikkimällä kylän muiden lasten kanssa ja kotiopetuksessa äitinsä huomassa.


Valitettavasti hyväntahtoiset kyläläiset eivät olleet ainoat, joita Mein harvinaislaatuiset kyvyt kiinnostivat. Vieläkin syvemmällä etelän syrjäseuduilla asusti joukko salaperäisiä tulenpalvojia, tulenhengen valitsemiksi itseään nimittävä Huǒn kansa (lue lisää Muuta-osiosta). Heidän joukkoonsa kiiri sana vuoristokylässä asuvasta lapsesta, joka pystyi muuttumaan tarujen linnuksi. Fenghuang tunnettiin Huǒn kansan keskuudessa heidän jumalahahmonsa tulenhengen eräänä esiintymismuotona ja pyhänä eläimenä, jonka vuoksi huǒlaiset pitivät lasta merkkinä. He uskoivat hänen olevan itsensä tulenhengen lähettämä sanansaattaja, joka viimein johdattaisi heidät myyttisen elämän liekin äärelle.


Huǒlaiset eivät aikailleet, vaan lähettivät heti papiston jäseniä ja parhaimmat vartijat matkaan. He halusivat toimia huomaamattomasti, joten iskivät kohteeseen yöllä. Huǒlaiset löysivät etsimänsä talon ja lapsen nukkumasta rauhassa sängyssään. He veivät 5-vuotiaan Mein mukanaan ajattelematta lainkaan hänen vanhempiensa surua ja hätää. Seuraavana päivänä koko kylä kauhistui kuullessaan Mein katoamisesta ja kaikki etsivät häntä kuumeisesti, mutta oli liian myöhäistä, pikku Mei kuului nyt Huǒn kansalle.


Mei oli luonnollisesti kauhun kangistama, kun tuntematon väki oli vienyt hänet pois kotoa perheensä luota. Tytön lohduttomuus ja itkeminen sai huǒlaiset alkuun huolestuneeksi, mutta he ajattelivat hänen sopeutuvan ajan kanssa. Mei kiikutettiin Huǒn kansan kotiin, vuorenrinteille rakennettuun pieneen temppelikaupunkiin, jonka muurinharjojen soihduissa paloi aina tuli. Siellä hänelle annettiin ikiomaksi suuri, ylellinen makuuhuone ja kasoittain lahjoja osoituksena kunnioituksesta sekä siitä, että Huǒn kansa otti hänet vastaan juhlittuna sankarina. Hänet puettiin kalleimpaan punaiseen silkkiin ja kultakoruihin, jonka jälkeen oli aika kohdata mestari, Huǒn kansan johtaja. Mestari Zhu oli iloinen ja viisas vanha mies, joka otti kansansa uuden suojatin erittäin lämpimästi vastaan ja kohteli pikku Meitä alusta alkaen kuin omaa tytärtään - unohtamatta kuitenkaan kunnioittaa häntä, olihan kyseessä tulenhengen lähettiläs.
Mestari Zhu vastasi kaikkiin Mein kysymyksiin kahdenkeskeisen juhla-aterian äärellä ja lohdutti koti-ikävää potevaa lasta parhaansa mukaan. Zhu selitti ummet ja lammet pyhästä tulesta, elämän liekistä ja tulenhengen mahdista, ja siitä, että Mei tosiasiassa on hengen ylin palvelija, mutta ei vain ollut vielä tiennyt sitä. Zhu sepitti myös, kuinka onnelliseksi Mei tulisi heidän kansansa luona. Kaikki rakastaisivat häntä ja mitä tahansa hän haluaisi, hän saisi sen sormia näpäyttämällä, näin mestari lupaili.
Mei oli yhä vastahakoinen, mutta huǒlaiset sulkivat korvansa valitukselta. Aterian päätteeksi juhlapukuun sonnustettu Mei esiteltiin suuressa salissa koko Huǒn kansalle - kymmenet ihmiset hurrasivat valtavaan ääneen nuorelle johtajalle. Esittelyn päätteeksi mestari Zhu ilmoitti hymyssä suin, ettei tästä lähtien tytön nimi olisi enää Lin Mei.
Hän oli nyt Xifeng, Huǒn ylipapitar.


Kuten sanotaan, kaikkeen tottuu. Vähitellen Mei omaksui uuden nimensä ja roolinsa. Hänet tutustutettiin perinpohjaisesti huǒlaisiin ja heidän tapoihinsa. Zhu ja papit istuivat lukemattomat tunnit tytön kanssa tutkimassa huǒlaisten muinaisia kirjoituksia. Hänen suhteensa mestari Zhuhun, papistoon, moniin henkilökohtaisiin palvelijoihinsa ja yleisesti ottaen kultin jäseniin syveni nopeasti, eikä hän pitänyt heitä enää pelottavina vieraina tai vihollisina. Vuoden päivien kuluttua pikkutyttö oli kotiutunut ja melko pitkälle jättänyt taakseen entisen elämänsä tavallisen kylän kasvattina. 5-vuotiasta ei ollut vaikea saada uskomaan, että hän oli kuin olikin tulenhengen valitsema johdattaja, ja Xifeng kasvoi kiinni asemaansa kaikkien kunnioittamana papittarena.


Xifeng sai varsin tarkan, monipuolisen koulutuksen. Hänen koulutuksensa oli papiston vastuulla ja suurimman osan ajastaan pieni ylipapitar viettikin seuraillessaan pappien toimia, auttamassa tehtävissä ja opiskelemalla huǒlaisia tekstejä. Sen lisäksi häntä opetettiin monissa tieteissä, kielissä ja taiteissa sekä erikoisemmissa aiheissa, esimerkiksi miekkailussa ja shakissa. Ylipapittaren oli tietenkin ensiarvoisen tärkeää olla sivistynyt ja hyvin oppinut sekä taitava keskustelija ja johtaja, mikä Xifengistä todella kasvoikin.
Xifengin asema oli kieltämättä erittäin ylhäinen, hän oli kansansa prinsessa, melkeinpä palvottu. Kaikki, jopa kansan virallinen johtaja mestari Zhu, katsoivat häneen ylöspäin, ja viime kädessä pienen ylipapittaren sana oli laki. Opintoja, seremonioiden toimittamista ja yleisenä edustushenkilönä toimimista lukuun ottamatta hänen ei tarvinnut tehdä töitä laisinkaan, koska palvelusväki hoiti kaiken aina vuoteen sijaamisesta vaatteiden valintaan. Hänet puettiin hienoimpiin vaatteisiin ja helyihin, hän söi vain juhla-aterioita eikä lahjojen määrällä ollut loppua - kallista kirjailtua silkkiä, jadesta valmistettuja korurasioita, harvinaislaatuisinta oolong-teetä ja varta vasten hänelle teetettyjä pienoisveistoksia, lauluja ja runoja. Hemmottelulla ja palvonnalla oli ikävä kääntöpuoli, sillä Xifengin elämä oli myös erittäin kontrolloitua, rajoitettua ja valvottua. Hänelle oltiin luvattu, että hän saisi mitä tahansa pyytäisi, mutta totuus oli erilainen. Hänen tekonsa määrättiin ennalta ja valtansa omaa elämäänsä kohtaan oli kerrassaan mitätön - hän juoksi oppitunnilta seuravaavalle, juhlaseremoniasta toiseen. Hän ei saanut olla lapsi ja leikkiä, eikä koskaan riehua, käyttäytyä sopimattomasti tai seikkailla. Xifeng kasvatettiin tiukasti hyville käytöstavoille ja hänen mieleensä iskostettiin, että hänen tuli edustaa tilanteessa missä hyvänsä niitä piirteitä, joita fenghuang edustaa: ylväyttä ja arvokkuutta, oikeutta ja rehellisyyttä. Hänellä ei saanut olla huonoja päiviä, vaan hänen piti olla elegantti ja hillitty vuorokauden jokaisena tuntina.


Xifeng koki olevansa häkkilintu. Vaikka hän oli koko ajan huǒlaisten suosion piirittämä ja he palvoivat maata hänen jalkojensa alla, hänellä ei koskaan ollut oikeita ystäviä. Mestari Zhu oli hänelle läheinen, melkein kuin oma isä, mutta hänkään ei nähnyt pintaa syvemmälle. Kukaan ei kohdannut häntä toisena ihmisenä, tavallisena ja inhimillisenä, eikä hänellä ollut ketään kuuntelemassa hänen ajatuksiaan ja tunteitaan. Kaikessa oli kyse aina vain velvollisuudesta, koska hän oli valittu, fenghuangin henkilöitymä, sanansaattaja, elämän liekin luokse johdattaja. Xifeng kuitenkin taipui yksinäisyyteensä juuri kuten hänelle oli opetettu, meni muottiin muiden tahdon mukaisesti. Kasvaessaan hänestä tuli vetäytyväinen ja kuoreensa piiloutunut. Vähitellen luonteesta kasvoi vankkumattoman rauhallinen ja hallittu, mutta myös sulkeutunut, hymytön ja jäykkä. Yksinäisyydessään Xifeng lohduttautui soittamalla guzhengiä ja juttelemalla monille lemmikkilinnuilleen, joita hän sai tuon tuostakin lahjaksi mestari Zhulta.


Rutiininomainen elämä jatkui päivästä toiseen. Vuodenajat kuluivat, mutta mikään ei oikeasti muuttunut. Xifeng kasvoi ja katseli, miten Huǒn kansan lapset varttuivat hekin kohti aikuisuutta. Kun Xifeng ylittänyt parinkymmenen vuoden iän, mestari Zhun terveys alkoi pikkuhiljaa heikkenemään, olihan mestari jo hyvin vanha mies. Kaikki huolestuivat suuresti mestarin voinnista, myös Xifeng, olihan Zhu hänelle rakas. Xifeng kävi monen monta keskustelua sängynpohjalle joutuneen mestarin kanssa, joista jotkut yltyivät melkein riidoiksi, koska Xifengin oli vaikea hyväksyä, että mestari Zhu alkoi käydä vanhaksi. Papisto kävi kiivasta keskustelua, miten tähän valitettavaan tilanteeseen pitäisi suhtautua, ja pitkien kokousten päätteeksi kaikki pääsivät yksimielisyyteen. He kuin myös Xifeng ja mestari olivat sitä mieltä, että Xifengin oli aika lähteä etsimään elämän liekkiä.


Sisimmässään Xifeng oli odottanut lähdön päivää, jonka hän oli 5-vuotiaasta saakka tiennyt joskus koittaan. Hän oli istunut monet kerrat temppelikaupungin muurin harjalla ja katsellut kaukaisuuteen, miettien, minkälaista elämä muualla olisi. Silloin tällöin hän oli päässyt juoksentelemaan kaukana siintäville niityille, mutta sen kauemmas hän ei ollut lähtenyt turvapaikastaan.
Papisto auttoi lähdön suunnittelussa. Muutaman päivän ajan he tutkivat kuumeisesti vanhojen kirjoitusten tekstejä ja karttoja, tekivät laskelmia ja johtopäätöksiä, yrittivät ratkaista vedenpitävän reitin tulenhengen luokse. Palvelijat pakkasivat kiireellä leidi Xifengin tavarat, joita kertyi valtavat määrät - kaikki tiesivät, että matkasta tulisi pitkä, jopa vuosien mittainen, joten oli varauduttava kunnolla. Mukaansa Xifeng sai lukuisten onnentoivotusten ja ohjeiden lisäksi uusia vaatteita, jotta hän sopeutuisi nykymaailman katukuvaan, sekä hillittömät määrät kylmää käteistä. Huǒn kansa, vaikka he eivät juuri käyneet kauppaa, olivat satumaisen rikkaita, kiitos kaikkien omistamiensa jalometallien ja arvoesineiden.
Lähtöpäivänä kaikki kynnelle kykenevät saapuivat hyvästelemään Xifengiä, pienimmästä lapsesta joukon vanhimpaan muoriin. Vierähti yli tunti, kun Xifeng hyvästeli kädestä pitäen kaikki kymmenet alamaiset, ja siinä ajassa ylipapitar itsekin alkoi hieman herkistyä. Hän oli opiskellut kaiken, lukenut kirjat, tehnyt tehtävänsä, mutta pärjäisikö hän tosimaailmassa? Onnistuisiko hän koskaan täyttämään kansansa toiveet?
Huǒlaiset jäivät hurraamaan ja huutamaan onnea hänen peräänsä, kun Xifeng otti eläinmuotonsa, levitti kirjavat siivet ja lensi temppelikaupungin turvasta kohti uutta ja tuntematonta.


Xifeng asettautui ensitekijöiksi lähimpään suurempaan kaupunkiin, siirtyi sitten vähitellen paikasta toiseen. Hän eli useamman kuukauden eräänlaisessa kulttuurishokin tilassa, joka hieman myös hairahdutti häntä tehtävästään. Melkein kaikki herätti hänessä hämmästystä ja kummastusta, mikä oli täysin ymmärrettävää - nuori nainen oli lukenut tästä kaikesta vain kirjojen sivuilta. Hän oli aina tiennyt, että tämä maailma täynnä ihmismassoja, kuhisevia kauppakeskuksia, teknologiaa ja autoruuhkia oli olemassa, mutta se oli tähän saakka tuntunut epätodelliselta ja kaukaiselta. Nyt kun Xifeng pääsi kokemaan kaiken itse, uutuuden viehätys oli melkein huumaavaa.
Xifeng matkusti Kiinassa ja naapurimaissa päämäärättömästi. Häntä ahdisti tehtävän etenemättömyys, mutta synkkiä ajatuksia ja turhautumista lievitti uudet, jännittävät kokemukset. Hän liikkui nimellä Lin Xifeng ja kertoi olevansa Lin Zhu -nimisen bisnesmogulin tytär. Vakuuttaminen kävi vaivattomasti, koska kyllähän hänellä oli rahaa, jolla todistaa vauraus. Rahaa tosiaan kului, sillä Xifeng osteli mielellään uusia vaatteita ja matkamuistoja, söi tottumusten mukaan kalliissa ravintoloissa ja yöpyi viiden tähden luksushotelleissa. Mitä enemmän Xifeng perehtyi nykymaailman huvituksiin, sitä syvemmin hän alkoi ymmärtää asioita. Vaikka ylipapitar pysyi alkuun pitkään kuoressaan ja vältti kaikenlaista ihmiskontaktia, alkoi hän heltyä ja pikkuhiljaa muodosti jonkinlaisia ystävyyssuhteita, tapasi jopa pari miestä, jotka eivät tosin jääneet kovin kauaksi aikaa.


Vaikka Xifengin päämäärä - hänen suureksi harmikseen ja häpeäkseen - pääsi hieman katoamaan tähtäimestä, ei hän missään välissä unohtanut matkansa todellista tarkoitusta. Joka päivä hän levitti muinaiset kääröt pöydälle, tulkitsi tekstejä ja yritti etsiä jonkin vihjeen, joka johtaisi hänet tulenhengen luo. Aika kului, mutta mitään edistystä ei tullut, ja Xifeng alkoi käydä hermostuneeksi ja huolestuneeksi. Hän yritti käyttää suhteita, löytää käsiinsä taikaolentoja tai ketä tahansa, jotka tietäisivät jotakin tulenhengestä. Sellaisia henkilöitä ei löytynyt paljoakaan ja ne, jotka löytyivät, horisivat suurimmilta osin aivan omiaan.
Eräs vanhanpuoleinen nainen kuitenkin muutti Xifengin matkan kulun. Xifeng oli ilmoittanut etsivänsä tulenhenki-myytistä tietäviä henkilöitä haastateltavaksi “mytologian tutkimusta” varten, ja kyseinen muori otti häneen yhteyttä, kun Xifeng oli majoittunut Singaporessa. Vanhus oli vähintään yhtä salaperäinen kuin Xifeng itse ja myhäili kertoessaan Vechnost-nimisestä ulottuvuudesta. Xifeng oli epäileväinen, kunnes nainen todisti olevansa noita esittelemällä taikavoimiaan. Loppujen lopuksi naisen kertomuksessa oli ideaa. Tämä Vechnost ei ehkä johdattaisi häntä suoraan tulenhengen syliin, mutta se voisi olla merkittävä edistysaskel.


Naisen palkitsemisen ja kiittämisen jälkeen Xifeng lähti matkaan. Muorilta hän oli saanut ohjeita, miten tähän niin sanottuun toiseen ulottuvuuteen voisi mahdollisesti löytää, ja Xifeng lähti viipyilemättä jatkamaan etsintöjään. Naisen opastukset veivät parissa viikossa Xifengin syrjäisessä metsässä sijaitsevan hylätyn temppelin luo. Vanhuksen tiedot olivat hintansa väärti, sillä Xifeng asteli porteista sisään sumuisille raunioille tavallisen temppeliaukion sijasta.
Xifeng oli löytänyt tiensä tähän Vechnostiin, paikkaan, joka oli hänelle yhtä vieras kuin tavallinen ihmisten parissa eläminen pari vuotta sitten. Epävarmana siitä, mistä etsiä, mutta päättäväisenä yrittämään, hän lähti tutkimaan saarta. Xifeng toivoi, että viimein etsintöjensä jälkeen kohtaisi tulenhengen - tai vähintään pääsisi hieman lähemmäs ratkaisua.


Oh, the queen of peace
Always does her best to please
Is it any use? Somebody's gotta lose


Muuta: Äidinkielenään Xifeng puhuu hieman erikoisempaa kiinan kielen murretta, jonka hän oppi Huǒn kansan parissa, mutta häneltä sujuu aivan yhtä hyvin myös tuttu mandariinikiina. Sen lisäksi hän hallitsee useampaakin muuta kieltä. Hänen englantinsa on hyvää, vaikkakin korostus on selkeästi kuultavissa.


Nuoren naisen vapaa-ajan harrasteisiin kuuluu muun muassa kirjallisuus (erityisesti realistiset tai historialliset romaanit), pitkät teehetket ja lentoretket ympäri saarta. Xifeng soittaa kauniisti guzhengiä, perinteistä kiinalaista instrumenttia (soittonäyte: https://www.youtube.com/watch?v=ujzMHLac404). Hän nauttii myös suuresti shakin pelaamisesta niin yksin kuin haastajia vastaan. Arkipäiviin kuuluu myös rukoushetkien ja eräänlaisten palvontamenojen pitäminen.


Yksi Xifengin arvokkaimmista esineistä, vaikkakin tunnemielessä, ei rahallisessa arvossa, on eräs käärö, niin sanottu Tulen kirja. Päällisin puolin pitkä, suurelle rullalle sidottu paperikäärö ei vaikuta kummemmalta, mutta se on Huǒn kansan tärkein tietolähde ja periaatteessa heidän pyhä kirjansa. Käärö on ikivanha, peräisin Huǒn kansan perustamisen ajoilta, joten haurasta paperia täytyy käsitellä varoen. Käärössä kuvataan kirjoituksella ja yksityiskohtaisilla piirroksilla Huǒn kansan historia sekä heidän uskomuksiaan ja myyttejään. Kääröstä löytyy esimerkiksi piirroksia kiistelevästä fenghuangista ja lohikäärmeestä, joka kuvastaa Huǒn kansan riitautumista vedenhengen kannattajien kanssa, erilaisia kuvauksia elämän liekistä, monia rituaaleja ja jopa karttoja, joiden kerrotaan johdattavan tulenhengen asuinsijoille. Huǒn kansan kirjoituksissa ja piirroksissa henget on välillä kuvailtu ihmisolentojen sijasta abstrakteita olemuksina tai symbolisilla eläimillä, esimerkiksi tulenhenki fenghuangina ja metallinhenki tiikerinä.


Xifeng on asettunut Vechnostissa Lohikäärmelaakson laitamilta löytämäänsä hylättyyn kivirakennukseen, joka arkkitehtuurin puolesta muistuttaa melkein pientä keskiaikaista kirkkoa. Paremman paikan puutteessa hän asutti talonrämän.
Kun pariovista käydään sisään, on vastassa avara suorakaiteen muotoinen huone, jota reunustaa osittain romahtaneet kivipilarit. Xifeng on ripustanut seinille punaisia seinävaatteita, joissa on kultakirjailuja ja kiinalaista kirjoitusta, otteita Tulen kirjasta. Keskellä huonetta on alttarimainen pöytä, jolle Xifeng on asettanut monia kynttilöitä, pieniä kultaisia patsaita ja Tulen käärön. Myös huoneen reunoilla on kapeita tasoja, joilla on niin ikään kynttilöitä ja suitsukkeita.
Paljoa muuta asumuksesta ei löydy. Rakennuksen perällä on kuitenkin pieni, kapea huone, josta löytyy sänky, vaatekaappi, kirjoituspöytä ja takka. Siellä Xifeng viettää yönsä ja peseytyy, vaihtaa vaatteita ja viettää joskus vapaa-aikaa.


Tulen kansa (voisiko tämän esimerkiksi tummentaa että tulisi selkeämpi jako? :’D): Huǒn kansa tai Tulen kansa on omintakeinen uskonnollinen kultti. Tällä pienellä järjestöllä on pitkä, värikäs historia ja sen juuret yltävät pitkälle muinaiseen Kiinaan saakka. Todennäköisesti se syntyi Keltaisenjoen korkeakulttuurin piirissä eläneiden taikaolentojen parissa. Kansan perimätiedon mukaan Huǒn kansa kuului alunperin suurempaan yhteisöön, jossa palvottiin sulassa sovussa kaikkia viittä henkeä: tulen, veden, maan, puun ja metallin henkiä. Tarinan mukaan yhteisön sisäiset erimielisyydet, varsinkin tulenhenkeä suosivien ja vedenhenkeä suosivien väliset kiistat, lopulta jakoi heidät pienempiin ryhmiin, hajotti yhteisön ja kukin ryhmä lähti kulkemaan omille teilleen. Mitä kehittyneemmäksi maailma ympärillä muuttui, sitä kauemmas vanhoja perinteitä vaaliva Huǒn kansa pakeni. Lopulta he piiloutuivat Etelä-Kiinan syrjäisille vuoristoseuduille, jossa he yhä asuvat salaisessa temppelikaupungissa keskellä luonnon rauhaa.
Pitkän historiansa aikana Huǒn kansan perinteet ovat muuttuneet. Tapoja on muovannut vaikutteiden ottaminen muualta, esimerkiksi 600-luvulla he omaksuivat joitakin zarathustralaisia piirteitä. Huǒlaisuuden luonteessa on vahvasti läsnä kungfutselaisuuden viisi hyvettä - inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, uskollisuus, viisaus ja hyvätapaisuus. Taolaisuuden piirteet ovat erittäin esillä Huǒn kansan tavoissa, esimerkiksi luonnonmystiikan korostaminen on tärkeä osa kansan uskomusta.


Tulen kansa on tiivis ja pieni, nykyään vain noin 200-300 hengen yhteisö, joka pysyttelee todella huolellisesti erossa ulkomaailmasta. Heidän olemassaolonsa on ulkopuolisille tyystin salaisuus. Kontakti ulkomaailmaan on sallittua vain välttämättömissä asioissa ja vastuu tällaisista tehtävistä, esimerkiksi ravinnon ja tavaroiden hankintaa koskevat asiat, kuuluu vain yhteisön ylimmille jäsenille.


Huǒn kansalla on selkeä arvojärjestys. Kaikkien johtaja on niin kutsuttu mestari, joka on syvästi kunnioitettu ja valvoo koko yhteisön hyvinvointia. Jopa mestari Zhun yläpuolella on tällä hetkellä niin kutsuttu tulestasyntynyt eli ylipapitar Xifeng, joka Huǒn kansan silmissä on tulenhengen lähettiläs ja sen vuoksi jumalallisessa asemassa. Ylipapittaren sanaa pidetään jossain määrin lakina, mutta myös mestaria kuunnellaan päätöksenteossa. Voisi sanoa, että mestari on enemmän maallinen johtaja ja ylipapitar hengellinen johtaja.
Vain noin 10 yhteisön jäsenistä kuuluu korkeampaan luokkaan eli papistoon, jotka omistavat kaiken aikansa tulen ja temppelien hoitamiseen, rituaalien ja palvontamenojen suorittamiseen sekä yleisesti yhteisöstä huolehtimiseen, kuten käytännön asioiden hoitamiseen ja kaikkia koskevien päätösten tekemiseen. Muut jäsenet ovat maallikkoja, jotka ovat omistaneet elämänsä valaistumisen tavoitteluun tulenhengen palvelemisen kautta. Heidän tehtäviinsä kuuluu monet ylläpitotyöt, kuten viljely, ruoanlaitto ja siivoaminen, ja palvelutehtävät, kuten tarjoilu ja viihdyttäminen. Ylhäisillä jäsenillä, kuten mestarilla ja ylipapitar Xifengillä, on useita henkilökohtaisia palvelijoita.


Huǒn kansa palvoo nimenomaan tulenhenkeä, jota he kutsuvat yleisesti nimellä Huǒ. Hengelle pidetään palvontamenoja, lausutaan rukouksia, poltetaan kynttilöitä ja suitsukkeita ja annetaan tulisijalla lahjoja, kuten kukkia, ruokaa, arvoesineitä ja joskus eläinuhreja. Huǒlaiset uskovat, että tuli on elämän tuoja, ja että he ovat tulenhengen itsensä valitsema kansa. He odottavat tulenhengen vielä joku päivä palkitsevan heidät uskollisuudestaan myyttisellä elämän liekillä, joka antaa ihmiselle ikuisen elämän, viisauden ja voiman. Huǒlaisten uskomus perustuu ikivanhaan perimätietoon, kansanvanhimpien oppeihin sekä ennen kaikkea kääröön (ns. Tulen kirja), johon on kirjattu ylös huǒlaisten historia ja myytit ammoisista ajoista alkaen.


Huǒn kansasta vain pari on kotoisin yhteisön ulkopuolelta, he kun pitävät itsensä salassa eivätkä pidä ulkopuolisista. Kansa on vuosisatojen ajan ollut katoamaisillaan ja heidän kulttuurinsa vetelee viimeisiä henkäyksiä. Vaikka alunperin uskomukset kehittyivät taikaolentojen parissa, nykyään suurin osa Huǒn kansaan kuuluvista on tavallisia ihmisiä. Heidän joukkoonsa mahtuu silti edelleen hieman taikaolentojen sukua. Historian varrella heihin on kuulunut muun muassa paljon noitia ja velhoja, mikä on ollut todella merkittävää, sillä taikaolentojen tietämys hengistä on vaikuttanut huǒlaisuuden synnyssä, kehityksessä ja kulttuurin jatkuvuudessa.


The gods may throw the dice
Their minds as cold as ice
And someone way down here
Loses someone dear


The winner takes it all
The loser has to fall
It's simple and it's plain
Why should I complain?

---

Kiitosta!

Nimi: Sebarus

18.11.2016 18:59
Nimi: Chor'Ghahkralagh, lyhyesti Chor, koodinimeltään Sloth
Laji: Korr'Sha
Ikä: 24
Sukupuoli: Mies

Oh, my eyes are seein’ red
Double vision from the blood we’ve shed
The only way I’m leavin’ is dead
That’s the state of my, state of my, state of my head

Luonne: Moni voisi pitää Choria hyvin ristiriitaisena henkilönä. Miehen kasvoilla lepää järkähtämättömän vakava katse, josta tunnetilat eivät paljoakaan paista. Syynä tähän ei suinkaan ole tunteettomuus, vaan enemmänkin hänen lajilleen tyypilliset jäykät kasvolihakset, jotka mahdollistavat hyvin vähän liikehdintää naamassa leuan ja silmien lisäksi.
Silmät juurikin, ovat keskeistä Chorin kanssa viestinnässä, sillä vain niistä voidaan miehen oikeat tuntemukset nähdä, sillä ne vaihtavat väriä tunnetilojen mukaan.

Chor on kylmän järkevä. Ei tee hätiköityjä päätöksiä, eikä sano mitään ajattelematonta. Yleensäkkään mies ei puhu paljoa ja kun hän päättää suunsa avata, ovat lauseet lyhyitä ja ytimekkäitä, jotka eivät jätä paljoa arvailun varaan.
Hänellä kuitenkin on syvä arvostus kaikkea elävää kohtaan, eikä tappaminen ole hänelle 3leikin asia. Chorilla ei suinkaan ole mitään hengen ottamista vastaan, päinvastoin. Hän on melkeinpä addiktoitunut siihen, mutta hän ottaa tappamisen aina vakavasti, ja jos kyseessä ei ole pimeyden olento, siunaa hän aina vainajan hengen taatakseen rauhallisen matkan tuonpuoleiseen, sekä varmistaakseen ettei edesmennyt tule myöhemmin riivaamaan häntä tai hänen läheisiään.
Chor myös rakastaa luontoa ja sen asukkeja yli kaiken ja hänet voi usein löytää puhumasta puille ja eläimille. Toisin kuin ihmisten kanssa, hän saattaa pitää pitkiäkin keskusteluja aiemmin mainittujen olentojen kanssa, useimmiten rauhassa muista.

Suuttuminen on hyvin harvinaista miehelle, mutta jos ja kun joku saa hänen verensä kiehumaan, yleensä kohdistettuaan epäkunnioitusta Chorin läheisiä kohtaan sillä hän ei paljoakaan välitä loukkauksista itseään vastaan, ei se ole kaunista katseltavaa, sillä tämä hyvinkin isokokoinen mies kykenee hajottamaan taloja halutessaan.
Myöskään suru ei tavallisesti riivaa miehen mieltä, mutta näin käydessä, ei se näy muuten kuin silmistä, sillä masennus ja surumielisyys eivät häiritse hänen toimintaansa, lukuun ottamatta harvinaisia tapauksia joissa Chorin täytyy seurata heimonsa tapoja.

You better get up out the way
Tomorrow we'll rise so let's fight today
You know I don't give a f*ck what you think and say
'Cause we gon' rock this whole place anyway

Ulkonäkö: Chorin ulkomuoto voi monelle olla huomattavan uhkaava, sillä mittaa miehellä riittää. Uros ylittää 2 metriä reilulla 5 senttimetrillä, laskematta sarvia jotka lisäävät 10 senttiä lisää mittaan. Miehen kokonaispituus on siis 215 senttimetriä, mikä on normaali pituus hänen rodulleen.
Pituus ei ole ainut asia mikä koiraassa on uhkaavaa. Hänen karvaton kehonsa on kirkkaan keltainen savannille soluttautumisen takia, sekä hyvin lihaksikas, mutta silti notkea. Hiuksien tilalla hänen päätään koristavat komeat, tumman ruskeat, pässimäiset sarvet jotka kiertyvät takaapäin. Näiden lisäksi hänellä on pieniä, suomumaisia keratiinisarvia jotka peittävät hänen päälakensa, selkänsä, sekä osan käsivarsista. Keratiinipiikit korvaavat myös hänen kulmakarvansa.
Hänen nenänsä on aikalailla mitäänsanomaton, pelkät sieraimet paistavat keskeltä Chorin naamataulua.
Miehen hampaat ja kynnet ovat terävät ja petomaiset, eikä ilmiselvälle pedolle kuuluvaa suutaa ympäröi minkäänlaiset huulet. Silmät ovat terävät ja pistävät, ja niiden väri vaihtelee tunnetilojen mukaan. Useimmiten, neutraalissa olotilassa, ne ovat kirkkaan keltaiset, mutta Chorin ollessa innoissaan tai iloinen, muuttuu värillinen osa vihreäksi. Surua kuvastaa tumma purppura, pelkoa punainen ja vihaa syvä musta. Tuntiessaan monia tunteita yhtä aikaa, voi silmissä nähdä useampia värejä samaan aikaan.
Koska kirkkaissa väreissä hohtavat silmät pistävät helposti silmään, ja piilossa pysyminen on Korr'Shaille tärkeää, on heillä erityinen sekundäärinen silmäluomi, joka on kuin ohut harmaa kalvo, jonka Chor voi halutessaan sulkea. Kalvo pimentää hänen näkökenttäänsä hieman, mutta estää saalista, tai saalistajaa, näkemästä häntä erikoisten silmiensä takia.
Korvat ovat olemattomat, sillä ne ovat sammakoiden tapaan pään sisäiset ja niitä päällystää vain ohuet nahkakalvot, jotka ovat sarvien suojassa.

Chorin keho niin heimonsa kuin 7 Sinsin metsästäjänäkin on kokenut kovia ja jättänyt jälkeensä useita pieniä arpia Korr'Shan raavaaseen vartaloon. Osa näistä arvista liittyy myös lajille ominaisiin rituaaleihin, kuten syvä oikeassa kämmenessä oleva arpi, josta hän vuodattaa keltaista vertaan uhriensa ruumiille siunauksen muodossa.

Chor ei niinkään välitä muodista eikä pukeutumisesta, minkä takia aina voidessaan hän kulkee rinta paljaana, jaloissaan vain ruskeat housut joita pitää paikallaan vyö, johon on kiinnitettynä Korr'Shien yleisesti käyttämä taistelukirves.
Totta kai, liikkuessaan ihmisten ilmoilla 7 Sinsin kanssa hän pukeutui kattavasti piilottaakseen luontaiset piirteensä, koska sarvipäisillä jäteillä on tapana kiinnittää huomiota.

Think it through you can’t undo
Whenever I see black and blue I feel the past, I share the bruise
With everyone who’s come and gone
My head is clear my voice is strong, now I’m right here to right the wrong

Taidot: Korr'Shat ovat luonnonläheistä porukkaa, joille on evoluution kautta kehittynyt useita metsästystä helpottavia ominaisuuksia, mukaan lukien loistava pimeänäkö, jonka ansiosta miehen silmät loistavat pimeässä kissaeläimen tavoin. Hänen näkönsä on muutenkin hyvin tarkka, samoin kuin hajuaisti. Kuulo kärsii hieman päänsisäisen sijaintinsa takia.
Korr'Shailla on myös kuudes aisti, sillä pieni ihonalainen elin sierainaukkojen välissä mahdollistaa elektromagneettisten kenttien aistimisen, minkä takia Chor tietää missä kukakin lähistöllä oleva on vaikka silmät kiinni ja korvat ja nenä tukittuna.
Tämän lisäksi hänen lajillaan on ominaisesti yhteys henkimaailmaan, joka mahdollistaa henkien, sekä menneiden tapahtumien näkemisen. Tähän tilaan pääseminen vaatii kuitenkin ankaraa keskittymistä. Henkimaailmaan itsensä yhdistäneen Korr'Shan tunnistaa puhtaan valkoisista silmistä.

Chor on mestari piiloutumaan isosta koostaan huolimatta, sekä jäljittämään. Häneltä ei pääse helposti karkuun, ja jos hän on kintereilläsi, on ympäristön tarkkaileminen suositeltavaa.
Hän ei hallitse mitään virallisia itsepuolustuksen muotoja, mutta nopeiden refleksiensä, suuren kokonsa ja vahvuutensa takia hän on huomattava vastus nyrkkitappelussa. Toisaalta älykäs vastustaja voi osata hyödyntää hänen isoa kokoaan, mikä myös tekee hänestä helpon maalitaulun esim. jousta käyttäessä.
Chor ei myöskään ole perehtynyt aseisiin erityisen paljon, mutta luotettavaa kirvestään hän kyllä osaa käyttää pelottavan tarkasti.

Born in this world as it all falls apart
We are strong
But we don't belong
Born in this world as it all falls apart

Menneisyys: Chor'Ghakralaghin tarina alkaa Afrikasta, Sambian tasangolla sijaitsevasta Korr'Sha kylästä, joka on hyvin piilossa maanalaisessa luolassa.
Vuonna 1992, Mbalarqwala nimisen kylän kahdelle jäsenelle, Abwarahaqwalle ja Shessami'Rastukille syntyi terve poika, joka sai nimensä kylän vanhimmalta.

Niinkuin kaikki Korr'Sha lapset, Chor opetettiin metsästämisen ja jäljittämisen tavoille jo pienestä asti, ja nuoresta koiraasta nopeasti kehittyikin yksi heimon parhaista metsästäjistä. Aina tarvittaessa hän toi suuren saaliin kylään, eivätkä pelätyt ihmiset ikinä huomanneet häntä heinien seasta. Chorista tuli arvostettu heimonsa keskuudessa ja hänellä oli etuoikeus valita kenet tahansa halusi heimon naaraista, mutta Chor ei kuitenkaan ollut kiinnostunut.
Vasta tavattuaan kilpailevan heimon metsästäjänaaraan, Trewaqwi'Qwalan, hänen keltainen sydämmensä jätti lyönnin väliin. Tämän kyseisen Yelalyad'Dwara heimon jäsenen kasvot uurtuivat Chorin mieleen loppu kierroksen ajaksi, sillä tämä oli ainut kerta vuosiin, kun Chor'Ghakralagh oli tullut kotiin ilman saalista, sillä kyseinen naaras oli vienyt suuren biisonin aivan hänen sarviensa edestä.
Koska liitto heimojen välillä on hyvin epätavallista, ei Chor uskaltanut kertoa syytä epäonneensä kellekään.
Seuraavalla metsästyksellä, Chor saalistikin kaksi biisonia. Toisen omalle heimolleen ja toisen Yelalyad'Dwara heimon vanhimmalle.
Oman biisoninsa hän piilotti siunauksen jälkeen hiekkaan, ja toisen hän nosti olalleen ja käveli kilpailevan heimon maille. Pian häntä vastassa olivat heimon vartijat, jotka hyvin aggressiiviseen sävyyn vaativat tietää, mitä Chor teki heidän reviirillään. Omalla kielellään hän selitti, että oli tullut kosimaan erästä heimon naaraista. Hänet päästettiin kylään, missä Chor tunnisti Trewaqwin kasvot. Uros asteli naaraan eteen ja laski uhrilahjansa tämän eteen.
Piinaavan hetken ajan Trewaqwi pysyi hiljaa, ennenkuin hän leikkasi eläimen pään irti kirveellään.
"Zawambwi." hän sanoi, mikä on Korr'Shaiden kieltä, tarkoittaen 'hyväksyn'.
Koska Trewaqwi oli hyväksynyt kosinnan, tarkoitti se sitä että hänestä tuli osa Chorin heimoa, eikä täten kelläkään olisi mitään sanottavaa asiaan.

Chor ja Trewaqwi saivat elää onnellisesti kolme vuotta ja lapsikin oli jo tuloillaan. Kaikki kuitenkin päättyi eräänä kierroksena, kun Chor ei löytänytkään ketään metsästysretkeltä palattuaan. Kylä oli autio, mutta koskematon. Taistelun merkkejä ei näkynyt missään. Aivan kuin kaikki olisivat vain jättäneet askareensa kesken ja lähteneet.
Sitten, hänen silmänsä muuttuivat purppuran, punaisen ja mustan kakofoniaksi kun hän näki maassa, puoliksi hiekkaan hautautuneena sarvipäisen Korr'Sha kallon. Lähempi tarkkailu paljasti useita uurteita muuten puhtaan kallon kelmeän valkoisella pinnalla. Siinä ei näkynyt verta, mutta silti Chor tiesi, että se ei ollut täällä ennen. Ei ollut Korr'Shaiden tapana jättää ruumiita heimon reviirille, etteivät henget tulisi myöhemmin riivaamaan.

Chor istuuntui maahan pitäen kalloa kaksin käsin. Hän sulki silmänsä ja keskittyi kalloon, yrittäen etsiä sen kuolinhetkeä mielessään. Meni tovi, kun hän vain istui siinä, täydessä hiljaisuudessa, keskittyen.
Sitten, kun Chor sai mielensä kohdistettua yhteen, tiettyyn hetkeen, hänen silmänsä rävähtivät auki kelmeän valkoisina. Ilma oli yhtäkkiä sinertävä ja siellä täällä oli pieniä säröjä, sillä menneet tapahtumat eivät pysy kiinteinä. Tutut kasvot kuljeksivat ympäriinsä suorittaen arkisia askareitaan. Chor nousi ylös ja sävähti, kun eräs koiras käveli hänen lävitsensä. Kaikki näytti normaalilta.
Sitten, Chorin huomio kiinnittyi luolan suuaukolle, josta astui sisään kaksi vartijaa mukanaan ihminen, joka oli löydetty väijymästä luolan suuaukon ulkopuolelta. Mies oli pukeutunut kokomustiin. Musta, siistitelty takki, musta kauluspaita ja khakkihousut sekä mustat pukukengät komeilivat hänen päällään. Miehen hiukset olivat rastoilla ja hänen kasvonsa olivat tyytyväisen huvittuneet, vaikka hän oli keskellä maanalaista kylää täynnä kaksimetrisiä olentoja, jotka ei selvästikään olleet ihmisiä.
Kylän vanhin saapui paikalle päättämään, mitä muukalaiselle tehtäisiin.
"Kiitos kuin saatoitte minut paikan päälle oikein kädestä pitäen! Olisin kyllä löytänyt tänne itsekkin." hän sanoi naureskellen. Sitten, hän näytti hajoavan savupilveksi, joka nopeasti peitti alleen kummankin vartijan sekä kylän vanhimman, ihan vain hetkeksi, ennen kuin materialisoitui taas, paljastaen että vartijat ja kylän johtaja, olivat kadonneet tyystin. Vain muutama luu lojui maassa. Sitten mies muuttui taas. Hän liikkui niin nopeasti, etteivät Chorin silmät pysyneet mukana. Pilvi kävi kylän läpi, jättäen jälkeensä vain luita. Sitten Chor näki, kuinka pilvi oli kiinnitänyt huomionsa juuri kodasta ulos astuneeseen Trewaqwiin, syöksyen häntä kohti ja peittäen naaraan hetkeksi, ennenkuin lähti ja pakeni ulos luolan suuaukosta, tiputtaen jälkeensä Trewaqwin kallon juuri siihen kohtaan, mistä Chor sen myöhemmin nostaisi. Hän oli tietämättään pidellyt kuolleen vaimonsa kalloa.
Näky päättyi ja kaikki palasi normaaliksi, mukaan lukien Chorin silmät, joiden valkoinen muuttui nyt syvän mustaksi vihasta. Hän ryntäsi ulos luolasta kirves kädessään, ja lähti etsimään kylänsä lahdannutta olentoa.

Useita kuukausia kului, eikä hirviöstä näkynyt jälkiäkään, ennenkuin hän viimein astui ihmiskylään, joka oli samalla tavalla vandalisoitu. Paitsi tällä kertaa, olento oli jättänyt yhden huomaamatta.
Rampaantunut mies kauhistui nähdessään Chorin suuren hahmon.
"Amazimu! Amazimu!" hän huusi kauhuissaan ja yritti epätoivoisesti paeta Chorin läheltä.
Chor päätteli, että mies ei kuuntelisi järkeä ja sen sijaan nosti hänet seinälle kysellen, mihin hänen kylänsä tuhonnut olento oli mennyt. Mies kertoi kauhuissaan että tämä 'adze' asusti läheisessä luolassa ja tuhoaisi kaikki jotka lähestyivät sen kotia.
Pidemmittä puheitta, Chor päästi miehen kärsimyksistään ja lähti etsimään tämän mainitsemaa luolaa.

Matkallaan kohti adzen kotiluolaa, ei kovin kaukana siitä, Chor törmäsi seitsemästä henkilöstä koostuvaan ryhmään, jota ilmeisesti johti hyvin vaikuttava naaras.
Lyhyen keskustelun aikana selvisi, että tämä outo porukka oli metsästämässä samaa olentoa. Koska itseään nimellä 7 Sins kutsuva ryhmä, eikä Chor, ei suostunut jäämään pois, päättivät he yhdistää voimansa päihittääkseen adzen.
Päästyään luolaan, ei mennyt kauaa ennenkuin adze huomasi joukkion ja helvetti pääsi irti. Kaikki olivat miehen perässä, joka liikkui nopeasti yrittäen päihittää joukkion, joka sen yllätykseksi ei luovuttanutkaan helpolla.
Taistelun temmelyksessä, adze oli onnistunut syömään yhden 7 Sinsin jäsenistä. Muodonmuuttajan koodinimeltään Sloth. Tämän syötyään se pysähtyi hetkeksi, mikä antoi Chorille mahdollisuuden halkaista olennon kallo kirveellään.

Taistelun aikana, Marinaksi itseään kutsunut naaras oli havainnut Chorin ilmiselvät taidot tappamisessa ja koska tiimistä uupui nyt jäsen, tarjosi hän jätille paikkaa ryhmästä. Heimonsa ja perheensä menettämisen johdosta, ja kun Trewaqwin kuolemakin oli nyt kostettu, ei Chorilla ollut enää paikkaa Sambiassa, joten hän päätti tarttua Marinan tarjoukseen.
Hänelle annettiin koodinimeksi Sloth ja hän on pysynyt 7 Sinsin mukana tuosta päivästä saakka, eliminoiden pimeyden olentoja.

We're breaking everything, r-rowdy like a classroom
Pack of wolves 'cause we don't follow the rules
And when you're running your mouth, our razor blades come out

Muuta: Chor kuuluu 7 Sins ryhmään, jonka päämääränä on etsiä ja tuhota pimeyden olentoja. Työ, johon Chor on enemmän kuin tyytyväinen. Hän arvostaa ryhmän johtajaa, Marinaa, suuresti ja on kuuliainen tätä kohtaan, ei sillä että hänellä olisi vaihtoehtoja. Koko ryhmästä on tullut hänelle kuin uusi heimo.
Chor puhuu oudolla afrikkalaisella aksentilla, joka kuulostaa välillä hieman sammaltavalta jäykän naaman takia. Hän on oppinut 7 Sinsin jäseniltä englantia, mutta lukeminen häneltä ei luonnistu vieläkään, sillä häntä ei oikeastaan kiinnosta.

Chor omaa joitakin outoja, Korr'Shaille tyypillisiä luonteenpiirteitä. Muunmuassa, hän inhoaa pehmeitä alustoja, mistä syystä hän mieluummin nukkuu sekä istuu maassa kautta lattialla, kuin patjalla tai tuolilla.
Hän myös rakastaa karvasta ja happamaa, sekä tulisia ja ylisuolaisia ruokia, mutta makea saisi hänen naamansa nyrpistymään, jos sellainen ilmeily olisi hänelle mahdollista.

Vastaus:

Oi hän on oikein mielenkiintoinen! En myöskään löytänyt mitään muuttamista vaativia epäkohtia, mitä nyt tuo henkimaailma termi voi olla hämäävä, koska meiltä löytyy myös tuo luonnonhenkien kotiulottuvuus :D Mutta mitäs pienistä, lisäilen nämä!

Nimi: Sebarus

08.10.2016 15:04
Nimi: Carrick Brexon
Laji: S-Ihminen
Ikä: 28, Syntymä-aika 20.8.1988
Sukupuoli: Mies

Luonne: Carrickia voisi kuvailla salaperäiseksi, sillä mies nauttii asioiden jättämisestä arvailujen varaan. Hänellä on terävä kieli eikä pelkää sanoa mielipidettään itseään kolme kertaa suuremmalle ja voimakkaammalle henkilölle, vaikka riskinä olisi selkään saaminen. Carrick usein leikkii muiden kustannuksella, ivaillen ja ironisia tokaisuja heitellen. Miehen huumori on musta, eikä hän ole sitä tyyppiä joka nauraa omille vitseilleen, hänellä on aina pokerinaama, minkä takia onkin usein vaikeaa sanoa onko hän tosissaan vai ei.
Hyvän pokan ansiosta hän on myös erinomainen valehtelija. Huijarista on miltein mahdoton nähdä mitään valehtelun merkkejä, mutta hän itse osaa tunnistaa valheet helposti. Muutenkin hän osaa hyvin lukea ihmisiä ja käyttäytyy siksi hieman eri tavalla eri ihmisten läsnä ollessa päästäkseen lähelle, silti säilyttäen oman ironisen mysteerimiehen roolinsa.
Carrick ei niinkään välitä naisista eikä miehistä, ainoastaan itsestään, eikä hän ole ikinä yrittänyt edes etsiä kumppania sillä miehestä oma seura on paras seura, eikä hän pelkää satuttaa muita ja voi siksi halutessaan olla vaarallinen. Kleptomania on myös eräs hänen piirteistään ja mies onkin erinomainen taskuvaras.
Hän kuitenkin nauttii muiden viihdyttämisestä ja ihmisten häkeltyneet kasvot Carrickin illuusioiden edessä pistävät aina hymyn voimakkaan irlantilaisen aksentin omaavan miehen huulille.

Ulkonäkö: Carrick on 175 senttimetrin korkeudessa heiluva miekkonen jonka neliömäisiä kasvoja koristaa karkea parransänki ja tyylitellyt ruskeat hiukset. Naaman keskeltä paistavat kylmän turkoosit silmät joiden katse on porautuva, Carrickia suoraan silmiin katsoessa tuntuu siltä kuin ne näkisivät suoraan läpi, tietäisivät sinusta kaiken ja Carrick saa helposti uskoteltua että asia todella olisi niin.
Illusionisti pukeutuu tyylikkäästi, hänellä on päässään harmaa stetsoni jota ilman hän ei mene minnekkään, se on hänen tärkein omistuksensa. Hatun väriin sopiva hihallinen liivitakki, joka on useimmiten kiinni, roikkuu miehen harteilla ja sen taskut ovat täydelliset esittämään kaiken maailman esineiden kaivamista tyhjästä. Takin sisällä on myös kaksi taskua, joista toisessa on puukko tupessaan pahan paikan varalle sekä useita tiirikoita ja toisessa ketjun päässä oleva taskukello. Liivin alla on musta kauluspaita ja jaloissa harmaat khakihousut.
Carrick on suhteellisen hyvässä kunnossa. Lihaksia löytyy kyllä mutta hän ei ole mikään atleetti, eikä oikein osaa taistella muutoin kuin puukkonsa kanssa ja siksi välttääkin yhteenottoja viimeiseen asti.

Taidot: Carrick on S-Ihminen ja hänen spesiaali kykynsä on silmänkääntäminen, tai toisin sanoen illusionismi. Hän kykenee laittamaan ihmiset näkemään mitä ikinä Carrick itse tahtoo, kunhan he näkevät kautta kuulevat hänet. Kaikista helpointa tämä on jos miestä katsoo silmiin. Carrick voi luoda illuusioita yksittäiselle ihmiselle tai kokonaiselle väkijoukolle, vaikka viimeinen onkin huomattavasti haastavampaa.
Illuusiot perustuvat osittain jonkin asteiseen telepatiaan, osittain harhauttamiseen ja osittain huijauksiin ja kaikenlaisiin temppuihin, jopa hypnoosiin.
Kuvajaiset todella ovat sitä, pelkkiä kuvia. Ne näyttävät äärimmäisen aidoilta ja saattavat jopa tuntua, mutta lopulta kaikki on pelkkää illuusiota ja jos joku ulkopuolinen joka ei ole Carrickin huijauksen alaisena tulee paikalle, näkee hän miten asiat todella ovat ja jos tämä henkilö mainitsee asiasta, kuvajainen katoaa tyystin ja kaikki muutkin näkevät vedätyksen, mutta jos Carrick itse häipyy paikalta, voi illuusio yhä säilyä jonkin aikaa.
Kleptomaaninen silmänkääntäjä omaa pitkät ja näppärät sormet jotka sulavasti ja nopeasti hujahtavat illuusiota ihmettelevän ihmisen taskuun ja näpistävät mitä tahansa arvokasta siellä voisi olla. Myös tiirikoiminen luontuu mieheltä helposti.

Historia: Carrick syntyi Irlanissa, pienessä kaupungissa nimeltä Mullingar. Hänen isänsä, Dominick Brexon, oli kuuluisa nyrkkeilijä, joka ei ollut hävinnyt yhtäkään ottelua vuosiin. Carrickin äiti Hennes kuoli synnytyksessä ja poika jäi yksin isänsä huollettavaksi.
Ottelumenestyksensä takia Dominick oli ansainnut mittavan elannon ja he asuivat suuressa ja hulppeassa kolmikerroksisessa talossa, mutta isä oli usein poissa eikä Carrick ollut täysin tyytyväinen. Dominick ei ollut ikinä tehnyt poikansa kanssa melkein mitään ja he tuskin edes tunsivat toisiaan. Poika ei tiennyt missä hänen isänsä liikkui kaiket päivät eikä häntä oikeastaan kiinnostanutkaan, mutta välillä hän pääsi katsomaan isänsä otteluita, jotka olivat pojasta mielenkiintoista katseltavaa. Jonkin aikaa Dominick tanssahteli vastustajansa kanssa torjuen kaikki iskut, tekemättä itse yhtäkään. Sitten, jossakin vaiheessa vastustajan huomio kiinnityi johonkin aivan muuhun jolloin hän sai kokea täystyrmäyksen ammatilaisnyrkkeilijä Dominickin nyrkin rysähdettyä keskelle tämän naamataulua.
Aina välillä poika kysyi isältään miksi tämän ottelut taipuivat aina samaan kaavaan ja aina Dominick vältteli vastausta, mutta eräänä päivänä hän pyysi poikaansa katsomaan itseään silmiin, jolloin hänen kasvonsa muuttui suomuisen demoniseksi nuorukaisen silmissä. Carrick huudahti kauhistuksesta ja meni äkkiä usean askeleen taaksepäin, jolloin hänen isänsä kasvot muuttuivat takaisin normaaleiksi ja mies tuli lohduttaen poikansa luo.
"Ei hätää, minä se vain olen. Se mitä juuri näit, oli illuusio. Silmänkääntötemppu. Minulla on kyky luoda niitä." hän selitti.

Muutama vuosi meni ja Carrick oppi itsekkin luomaan kuvajaisia. Aluksi vain huvin vuoksi, mutta pian hän tajusi kuinka helppoa oli ryövätä ihmisiä kun he toljottivat jotakin olematonta ja täten hänen kleptomaniansa kehittyi.
Eräänä päivänä Carrickin ollessa 18, Dominick sai kuulla poikansa rötöstelyistä ja he ajautuivat mittavaan riitaan, jonka seurauksena Carrick pakkasi kamppeensa ja lähti, eikä katsonut taakseen. Hän kierteli maailmaa ja keräsi rahaa katutaiteilijana, sekä varastellen. Hän tunnusteli voimiensa rajoja oppiakseen täsmälleen mihin kykeni.

Eräänä sumuisena iltana Carrickin loistava rötösputki kuitenkin päättyi kun lauma ihmissusia oli nähnyt hänen illuusionsa läpi ja huomannut esiintyjän varastaneen lauman johtajan taskusta lompakon, jolloin joukkio lähti etumatkaa ottaneen silmänkääntäjän perään joka ajojahdin seurauksena oli ajautunut pimeälle kujalle. Toivoen hartaasti että hän pääsisi raivostuneilta susilta jotenkin karkuun hän hyppäsi suureen kierrätysjätesäiliöön, tippuen yllätyksekseen roskiksen pohjan läpi, tömähtäen kivikkoiseen maastoon sumun keskelle.
"Mielenkiintoista." Carrick puheli itsekseen lähtiessään kulkemaan läpi raunioisen ympäristön halki, törmätäkseen vanhaan, hylätyltä vaikuttavaan kartanoon.

Muuta: Carrick asustelee parhaillaan historiassa mainitussa kartanossa Synkillä Raunioilla, mutta kiertelee usein ympäri muita Vechnostin mantuja ja hänellä on pieni talonpahanen myös Susimetsässä. Kumpaakin asuinsijaa vartioi illuusio suuresta peikkomaisesta pedosta, jota Carrick säännöllisesti käy vahvistamassa että se ei hiipuisi.

//Tässä :3 Aika mitään sanomaton, anteeksi siitä. Toivottavasti ei kuitenkaan tylsistyttävä.

Vastaus:

Oikein passeli hahmonen, lisäsin!

Nimi: anastashia

21.09.2016 15:48
Materiaali:
Morgan - http://i.imgur.com/CXRt5rd.jpg
Morgan 2 - http://i.imgur.com/3o6zpNu.jpg
Kartano - http://i.imgur.com/m4b9kUW.jpg

Nimi: Morgan Brynhildr Miller
Laji: Vampyyri
Ikä: Ulkoisesti kolmenkympin paikkeilla, elänyt kuitenkin yhteensä jo yli viisisataa vuotta
Sukupuoli: Nainen

I am a lion and I want to be free
Do you see a lion when you look inside of me
Outside the window just to watch you as you sleep
'Cause I am a lion born from things you can not be

Luonne: Morgan voi vaikuttaa näennäisesti täysin tavalliselta ihmiseltä - hauraalta, haavoittuvalta ja herkältä. Hänen suklaanruskeat silmänsä huokuvat empatiaa, hänen katseensa on lempeämpi kuin kevään ensiaskeleet, hänen olemuksensa kielii vienon epävarmana puhkeavaa pelkoa ja lukuisten haarniskankappaleiden ja aseiden peittämä vartalo kertoo vastaantulijalle ettei hänellä ole mitään muuta tapaa puolustaa itseään. Hän on olevinaan heikko, neito vailla pelastajaansa, jopa vainoharhainen kokemuksiensa pohjalta. Naisen elehdintä on kuin nurkkaan ahdetulla, viattomalla lampaalla joka haluaa kipeästi takaisin laumansa luokse, taattuun turvaan ja kauas kaikesta pahasta. Morgan on se, jota halutaan suojella, mutta kysymys kuuluukin... Kuka suojelee sinua häneltä?
Morgan. Jopa paholaiseksi sopii häntä kutsua. Hän nauttii suuresti esittämästään roolista eikä kukaan voisi uskoa kauniista viattomasta neidosta mitään pahaa, ennen kuin hän paljastaa todelliset kasvonsa. Hauraan ihmisenolennon illuusio pirstoutuu tuhansiksi lasinsirpaleiksi nopeasti ja yllättäen, eikä jäljelle jää muuta kuin verenhimoinen saalistaja, pedoksi ja hirviöksi tituleerattu, tumma naishahmo joka tuntuu kantavan suoranaista pimeyttä harteillaan. Verestävät sielunpeilit puhuvat puolestaan eikä keneltäkään jää epäselväksi, mikä nainen todellisuudessa on.

Morgan on julma ja armoton olento jonka ainoa elämäntehtävä on kuoleman ja sen pelon kylväminen häntä ympäröivässä maailmassa. Nainen on emotionaalisesti hyvin irtaantunut, hänen tunneskaalansa on epäinhimillisen suppea ja näin ollen ei ole lainkaan alakanttiin arvioitua sanoa että ainoa tunne hänen sisimmässään on viha. Morganin sydän ei kykene käsittelemään mitään muuta kuin katkeruuden lietsomaa vihaa, ja sitä myöten inhoa kaikkea muuta elollista kohtaan. Nainen katsoo maailmaa äärimmäisen mustavalkoiselta pohjalta, nähden alati pelkkää punaista ympärillään. Hän on yksin yhdessä kaltaistensa kanssa ja kaikki muut ovat vastenmielisiä turhakkeita, ravintoa mikä ei edes sammuta hänen ikuista, kyltymätöntä janoaan.
Morgan on tahdittoman impulsiivinen ja mahdottoman egoistinen henkilö, jonka käsitteleminen on erityisen hankalaa, jopa mahdotonta. Ehdottoman aggresiiviselle ja väkivaltaiselle persoonalle käsitys moraalista on jo sanana itsessään hepreaa, mutta Morgan puolestaan ymmärtää sen tarkoituksen. Hän on kykenevä erottamaan hyvän pahasta, oikeutetun epäoikeudenmukaisesta, mutta hän on kuitenkin niin ylpeyden sokaisema ja ikiroudalla sisältäkäsin verhoiltu olento että hän säätelee itse oman moraalinsa. Morgan oikeuttaa itselleen teon kuin teon, hän ei mieti jälkikäteen oliko se kannattavaa ja mikä olennaisinta, hän ei voi katua. Vampyyrilta puuttuu täysin inhimillisyys, häntä ei voi henkisestikään luokitella millään muotoa ihmismäiseksi eikä hän sitä kieltämättä olekaan. Hän on täydellisen tunteeton hirviö, erinomainen soturi ja barbaarimaista taistelutahtoa täynnä oleva, brutaaleja menetelmiä ihannoiva peto jonka koko olemus kielii hyytävästä, kerrassaan veretseisauttavasta todellisuudesta. Tappaminen on naisen intohimo, kärsivän, kuolemaa tekevän uhrin armoa-anelevat sanat ovat musiikkia hänen korvilleen ja silmät joista loistaa pakokauhu, pelko ja epätoivo kuoleman hetkellä ovat kuin kaunein, jokaisen yksilöllinen taideteos. Morganin mieli on mustaakin mustempi ja hän on uponnut jo liian syvälle siihen suohon mahduttaakseen pääkoppaansa enää mitään muuta.
Nainen on nykymaailman vampyyreihin verrattaessa jopa poikkeuksellinen. Suuri osa kyseisistä pimeydenolennoista tyytyvät piilottelemaan, he ikään kuin häpeävät tarvettaan juoda verta elävistä kanssaihmisistä ja he ovat lisäksi vuosien mittaa rauhoittuneempia, mutta Morgan on tämän kaiken vastakohta - hän rakastaa itseään, hän kokee suurta ylpeyttä ja ihailua omaa lajiaan kohtaan ja jokaisen tilaisuuden tullen hän kyllä näyttää kyntensä todistaakseen muille kuinka kaunista ja lumoavaa vampirismi ääripäässään olikaan. Hänen vallan -ja kunnianhimoinen raivonsa, viha mikä myllertää naisen sisimmässä on kasvanut vain päivä päivältä voimakastahtoisemmaksi. Hän on välitön hengenvaara jokaiselle, henkilö jonka kanssa on tärkeää pelata korttinsa oikein, persoona, jota täytyy osata vetää oikeista naruista... Elämä Morganin kanssa on kokonaisvaltaista ja äärimmäistä uhkapeliä, eikä siinä voi kuin loppupeleissä hävitä.

How can I sleep at night there's a war inside my head
I found a lion hidden right beneath my bed
I will not hide myself from the tears that you have shed
'Cause I am a lion, and you are dead

Ulkonäkö: Morgan on rakenteellisesti varsinainen kansikuvatyttö - pitkät sääret, täyteläinen peräsin, tiimalasin mallinen torso ja luonnostaan suuret rinnat luovat illuusion monen mielestä jopa ihanteellisesta naisvartalosta. Vampyyri on täysin oikeutetusti ylpeä saavutuksistaan, mitkä hän on itselleen kovan työn ja kurin kautta haalinut. Näin ollen Morganin vartalo ei koostukaan täysin naisellisen pehmeistä piirteistä, vaan hänestä löytyy myös treenauksen välttämättömänä tuloksena näkyviä lihaksia, mitkä pääsevätkin oikeuksiinsa käsivarsissa, reisissä ja vatsassa. Näkymä ei kuitenkaan ole liioitellusti atleettinen vaan sukupuolelleen ominaisesti jokseenkin hauras. Morganin ruoto on 170 senttimetriä pitkä.
Nainen suosii pukeutumisessaan goottihenkisiä vaateparsia ja niissäkin lähes ainoa kriteeri on se, että ne nuolisivat vartalon linjoja. Vampyyrin päällä on nähtävissä useimmiten tiukkaa ja tiukkaakin tiukempaa vaatekerrosta, mikä on lisäksi paljastavaa ja tummaa. Eritoten nahka, lateksi ja pvc ovat Morganin suuressa suosiossa ja erilaiset korsetit, korsettitopit ja lepakkopaidat. Vampyyrin pukeutumisessa on myös hyvä muistaa hänen hajanainen haarniskansa, minkä näettekin kokonaisuudessaan toisessa kuvassa - siihen nainen pujottelee aina vaatteidenvaihdon jälkeen joten hän ei kulje missään, ikinä eikä koskaan ilman sitä. Haarniskaan kuuluu olennaiseen osaan erilaiset tikarit, stiletit, heittoterät, veitset sekä miekat, joihin hänelle on muodostunut jopa eräänlainen pakkomielle.

Heres a story of everything we'll ever be
You can hide but some of us can never leave

Taidot: Morgan on tyypillisesti epäinhimillisen voimakas ja nopea, mutta ollessaan syntyjään vampyyri, hänen fyysiset ominaisuutensa ovat äärimmäiset - kuoleman kautta vampyyrin tittelin ansainnut olento ei pärjää hänelle voimamittelössä, mutta kaltaisensa täysiverinen vampyyri on luonnollisesti kovempi pala purtavaksi. On kuitenkin väärin ajateltua, että elämä olisi niinkin voittamattomalle vastustajalle helppoa sillä sitä se ei ole ja todisteena tasavertaisuudesta, Morgan ei ole koskaan onnistunut haalimaan itselleen päiväsormusta. Sitä nainen kiihkeästi janoaa, sillä tällä hetkellä aurinko on hänen ainoa kunnioitusta herättävä vihollisensa. Päivä pitelee vampyyria vankinaan, mutta tämä yksilö ei ole halukas antautumaan kohtalolleen...

And if you go I don't need those little things
They remind me of all our little dreams

Menneisyys: Morgan syntyi aikapäiviä sitten kunnioitetulle äidilleen Dorothealle ja isälleen Donovanille, joista kumpikin oli täysiverisiä vampyyrejä vaikutusvaltaisista perheistä. Heidän liittonsa yhdisti kaksi keskenään eriävää sukua ja tieto raskaudesta vahvisti vampyyreistä muodostuvan yhteiskunnan voimaa alueella, joka tunnettiin ja tunnetaan nykypäivänäkin nimellä Lontoo. Kaunis kaupunki oli erittäin hienostunut ja upea ilmestys, ihanteellinen kasvuympäristö huolimatta 1500-luvulle raivokkaaksi kehittyneistä noitavainoista. Vampyyrit olivat valkea väripilkku harmaata taustaa vasten ja jokainen taikauskoinen ihmisrodun edustaja käyttäytyi hermostuneesti valkohipiäisen vampyyrin kohdatessaan. He erottuivat tavallisten kansalaisten joukosta valitettavan helposti ja Morganin vartuttuessa lajilleen ominaisesti niin hurjaa vauhtia, heidän täytyi jatkuvasti muuttaa Lontoon puoliskolta toiseen jotteivat ihmiset huomaisi nuoren tytön nopeaa kasvua. Ongelmaksi osoittautui myöskin hänen vanhempien nuori ulkomuoto, mikä ei vanhentunut päivääkään Morganin varttuessa ja kehittyessä puolestaan rivakasti kohti aikuisuuden kynnystä. Dorothea oli kuitenkin syntynyt, kasvanut ja kokenut kaiken Lontoossa eikä hän halunnut muuttaa asuinsijoitaan minnekään. Donovan kunnioitti hyvänä aviomiehenä rakkaansa tahtoa sekä toiveita, eikä hänkään rehellisesti puhuen halunnut luopua hohdokkaan hienostuneesta Lontoosta. Siispä he kiertelivät koko Morganin aikuistumisen ajan puolin ja toisin Lontoota, muutellen nimiään, hius- ja pukeutumistyylejään jotta hyväuskoiset ihmiset eivät ymmärtäisi heidän olevan yksiä ja samoja ihmisiä, kuin parikymmentä vuotta sitten. Se oli suhteellisen toimiva tapa, mikä kantoi oivallisesti hedelmää. Vaikkakin noitavainojen aikaan ihmiset olivat hermostuneita, epävarmoja ja vainoharhaisia, he parhaansa mukaan yrittivät niellä Millerien todentuntuiset selitykset perheestään, että kuinka identtisiä he ovatkaan keskenään. Ihmisrotu ei ollut älyllisesti vielä kehittynyt tappiinsa joten osa heistä uskoi, mutta osa taasen syytti Millereitä noituudesta. Ihmiset alkoivat sysäämään heitä kohti rovion liekkejä jotta paha saataisiin poltettua irti heidän kalmankalpeista kehoistaan, mutta kyseinen pyrkimys ajoi ihmisiä toisiaan vastaan, kun vampyyriperheen ystävät kokivat herjat aiheettomaksi. Käytännössä se olikin kohtuutonta, vampyyreilla ja noidilla ei ollut keskenään mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta ihmisethän eivät Millerien perheen salaisuutta tienneet ja vaikka tilanteet saivatkin Donovanin kiristelemään hampaitaa, hän parhaansa mukaan ratkoi tilanteita herrasmiesmäisen rauhallisilla menetelmillä ja järkeilevillä sanoilla. Oli kuitenkin enemmän kuin oletettavaa ettei hänenkään kaltaisen, kokeneen ja maailmaa nähneen vampyyrin hermot kestäisi ikuisuuksiin, joten ei kestänyt vuosikymmentäkään Morganin aikuistumisesta, kun pitkään todellisuuttaan piilossa pitäneet vampyyrit eivät enää olleet halukkaita nöyrtymään inhimillisyyttä esittävään, alhaiseen asemaansa.

Can you hear the words, all I can say
We can watch the world even if they walk away

Yhtesöt olivat jälleen riitaantuneet keskenään. Millerit olivat halveksittuja noitia, heitä syytettiin taikuudesta ja mustan magian harjoittamisesta, mutta tällä kertaa he eivät nielleet syytöstä purematta. Vampyyrit olivat ylpeitä, äärimmäisen ylpeitä ja ihmisen esittäminen raastoi heitä suuresti sisältäkäsin.
"Olemme jo tarpeeksi pitkään kuunnelleet kuolevaisten alhaisia syytöksiä. He luulevat tietävänsä keitä ja mitä olemme, he luulevat olevansa meidän yläpuolellamme, mutta he ovat pahemman kerran erehtyneet, mikäli he luulevat olevansa oikeassa. Me olemme joutuneet pitkään sietämään tätä kurimusta, olemme pidätelleet sisäistä janoamme vuosisatojen ajan. Olemme tyytyneet vähempään, vaikka olemme ihmisrodun yläpuolella. Olemme liki unohtaneet, keitä todellisuudessa olemme. Olemme unohtaneet oikeutemme, todellisen elämäntapamme, intohimomme", Donovan julisti syrjään kokoontuneelle kansalleen kuuluvalla, äärimmäisen ärsyyntyneellä ja raspikurkun karhealla äänellä, käydessään katseellaan läpi ystäviään, kaltaisiaan. Omaa perhettään.
"Nyt siihen on tehtävä kuitenkin muutos!", hän likimain karjaisi raivokkaasti sanansa ulos ja löi nyrkkinsä suurella tarmolla edessään olevan, leveän kivipaaden päälle. "Me emme enää anna heikon ihmisrodun - meidän ravintomme, hyppiä kunnianarvoisille silmillemme. Näytämme heille, mihin he kuuluvat ja keitä me olemme. Tänä yönä paljastamme todelliset kasvomme. Tänään julistamme sodan ja hukutamme heidät heidän omaan vereensä!", miehen sanat kantautuivat vahvan huutomaisesti ulos hänen kurkustaan, Donovanin kohottaessa samalla toisella kädellään eläimen verellä täytettyä maljaa. Suunnitelma oli pistetty jo käytäntöön. He hyökkäisivät yöllä, kun kuu olisi täysi ja se oli tapahtuva pian.

Forget about tomorrow, tomorrow is today
You where born a lion and a lion you will stay

Maankamaran täytti usva. Syksy oli Lontoossa silloin kylmä ja tunnelma kerrassaan aavemainen kuun hopeanhohtoisen kajon valaistessa tulevan taistelutantereen. Tuuli ei viheltänyt oranssinkirjavissa latvustoissa eivätkä linnut pitäneet pienintäkään ääntä. Oli kuin ympäristö olisi vaistonnut tapahtuman ja kuollut jo valmiiksi, antanut sorretuille vampyyreille ihanteellisen ympäristön täyttää kiihkeästi haluamansa. Pimeyden olennot, verenhimoiset pedot nousivat pian hiljaisuuden laskiessa usvaisille mukulakiville. Mustiin kaapuihin pukeutuneet ihmismäisyydet olivat kaukana inhimillisyydestä, heidän kasvonsa olivat täyttyneet pintaan kohonneille verisuonilla, heidän silmänsä olivat jo janosta punertavat, terävät ja ylipitkät kulmahampaat puskivat nälkäisinä ikenistä ja välkehtivät kuun kelmeässä kajossa. Aika oli tullut eikä kukaan heistä epäröinyt aikeitaan. Jokainen oli valmis.
Se yö oli sanalla sanoen, helvetinmoinen. Kun vampyyri saa pitkän ajanjakson jälkeen maistaa ihmisverta, jano ei sammu lainkaan. Se vain yltyy jokaisen pisaran myötä, olennon mieli täyttyy ajatuksilla, mitkä kiertyvät pelkän punaisen elämäneliksiirin ympärille. Sitä on saatava lisää, mikään ei anna vampyyrille tilaa ajatella muuta eikä siinä osassa Lontoota ollut enää sen yön jälkeen jäljellä pisaraakaan. Mukulakivikäytävät oli täytetty verettömillä ruumiilla, jokainen lapsi, vanhus ja sairas olivat saaneet surmansa, kukaan ei välttynyt vampyyrien raivolta ja verenhimolta. Moraali oli täysin vieras käsite heille, jotka olivat pitkään itseltään kieltäneet mahdollisuuden hyvään elämään. Heille ihmisveri oli elinehto ja se oli jatkuvasti uusiutuva - vuosien päästä Lontoo olisi jälleen yhtä vilkaslukuinen kaupunki kuin ennen joukkosurmaa, mikä lopulta saivat ihmiset uskomaan kiihkeästi taruihin verta imevistä vampyyreista. Tuon illan jälkeen Dorothea ei kuitenkaan ollut enää kotipaikalleen niin uskollinen, jopa hän halusi lähteä tutkimaan, mitä Englannilla oli tarjota ja tuolloin kahdesta suvusta koostunut vampyyriyhteisö erkani toisistaan. Perheet lähtivät omille teilleen, osa jatkoi täysin omillaan ja Morgankin halusi maistaa miltä itsenäinen elämä maistui. Hän aloitti uuden elämän Nottinghamissa, kun taas vanhempansa suuntasivat Oxfordiin.

* * *

I am a lion and I want to be free
Do you see the lion when you look inside of me
Outside the window just to watch you as you sleep
'Cause I am a lion born from things you can not be

* * *

Morgan koki yksinäisyyden ja eräänlaisen erityisyyden miellyttävänä. Kaupunki oli ottanut taidokkaana kutojana esiintyvän nuoren naisen avosylin vastaan eivätkä ihmiset kohdistaneet hetimiten ahdasmielisiä epäilyksiään matkaajaa kohtaan. Morgan oli tuolloin esitellyt itsensä nimellä Hazel ja kangastaiturin roolilla nainen onnistui saamaan monia ystäviä oman sukupuolensa edustajista, mutta unohtamatta kuitenkaan todellisuuttaan, hän ruokki itseään öisin kenenkään huomaamatta. Silloinen Hazel oli vielä kuitenkin kokemuksen puitteissa varomaton, hän iski haluamaansa uhriin välittämättä siitä kuka hän oli ja kenen kanssa hän asui, nainen teki, miten itse asiat parhaiten näki murehtimatta huomisesta. Lähtökohtaisesti ajatus oli täysin oikea ja kunnioitettava, mutta kun kuolemat olivat alkaneet kasvamaan Morganin himon äityessä, näki hän parhaimmaksi jättää Nottinghamin taakseen jottei ihmisten syyttävät sormet kohdistuisi häneen, vielä tuntemattomaan matkalaiseen jonka taustoista ei tiedetä juuri mitään.
Birmingham. Silloin se oli varsin vähälukuinen, pieni ja rauhallinen, kaunis kaupunki mikä kattoi sisälleen uuden jakson Morganin elämässä ja uuden, oman seikkailunsa. Omalla nimellään toimiva nainen oli orpo kaupustelija, joka etsi paikkaansa elämässä. Surullinen nuori nainen otettiin lämpimästi vastaan ja hänet opittiin nopeasti tuntemaan oivallisena tarinankertojana joka eläytyi kertomuksiinsa, mitkä olivat rohkean fantasiapainoitteisia. Noitavainot eivät olleet vielä haihtuneet mihinkään, mutta Birminghamin väestö tuntui olevan äärimmäisen kiinnostunut kauniista pienistä maahisista, jotka olivat lisäksi äärimmäisen hyväsydämisiä, myös luonnonläheisiä siipiveikkoja. Morgan nautti suuresti elämästään Englannin keskiosan kehittyvässä kaupungissa, mutta jälleen oli naisen lähdettävä jottei hänen nuorekkuutta vuosikymmenestä toiseen hehkuva hipiänsä antaisi ihmisille aihetta huolestua ja jakaa epäilyksiään yhdessä muiden kanssa. Lisäksi salaperäiset kuolemat olivat hyvä syy vaihtaa taas maisemaa toiseen. Sellaista hänen elämänsä oli hyvin pitkään. Morgan kierteli pitkin Englannin maaperiä, tutustuen sen kaupunkeihin ja tarjolla oleviin mahdollisuuksiin. Uhrien määrä kasvoi päivä päivältä suuremmaksi Morganin janon yltyessä kyltymättömäksi. Hän ei voinut enää itselleen mitään, vaan ennen kuin vampyyri asettui pitkän ajan jälkeen takaisin Lontooseen, hän suolesti matkallaan yhden, kokonaisen pienen kyläpahasen. Yksikään sielu ei jäänyt lavertelemaan hänen jälkeensä, jokainen ihmiskeho oli rutikuiva ja jäljellä oli vain haperoitunut, kuivahtaneen kalpea iho, tuhoutuneet sisäelimet ja liitoksistaan lähteneet luurakenteet. Näky oli mitä kammottavin, kylän yllä leijaili voimakas kalmankatku ja ainoa mitä silmä tavoitti, oli kuolleet ihmiset, joista osa oli myös irvokkaasti revitty kahtia... Mitään muuta siellä ei enää ollut kuin kuolemaa.
Morgan oli huomannut muutoksen itsessään, ja hän piti siitä. Hän oli pohjattoman ylpeä itsestään, veriteoistaan ja hiljalleen muodostuneesta tunneköyhyydestään. Se oli kaikkea, mitä nainen oppi elämältä toivomaan ja se oli kaikki mitä hän osasi enää elämältä odottaa eikä se vain kuulostanut surulliselta, vaan se oli. Vampyyri oli viettänyt koko elämänsä kiertelemällä kaupungista ja kylästä toiseen ja joka kerralla, hänen uhrimääränsä oli kasvanut. Veri alkoi muodostumaan Morganille pakkomielteeksi, intohimoksi ja tappaminen oli kaiken sen ohella bonusta, harrastus paremman puutteessa.

* * *
Remember an army of all those little kids
Livin' life like they only get a little bit
It's hard to fight when you're born in the middle-end
I'd rather die then watch you givin' in

* * *

Lontoo. Kaunis Lontoo oli muuttunut äärimmäisen paljon sitten jälkeen 1500- luvun. Niin oli kaikki muukin. Morgan oli nähnyt maailman kehityksen ja tavallaan se jopa pelotti häntä. Ihmisrotu ei enää 1800-luvulla ollut niin yksinkertainen, taidot olivat laajentuneet monella saralla ja kaikki oli... Kehittynyttä. Aseistus oli raskasta, ihmiset osasivat nyt puolustautua paremmin ja jokaisen nurkan takana oli virkavalta pitämässä tavallisen pulliaisen puolia tilanteen niin vaatiessa. Se oli kiinnostavaa, mielenkiintoista ja upeaa, mutta samaan aikaan hyvin pelottavaa vampyyrin silmin, joka oli nähnyt ihmisen avuttomina vuosina ja tottunut eräänlaiseen etulyöntiasemaan. Morganin valtti oli kuitenkin se, että hän tosiaankin oli nähnyt kehityksen ja kulkenut sen mukana. Hyödyntäen tietojaan ja oppejaan, nainen antoi itsensä jälleen kotiutua vanhoille synnyinsijoilleen sen tarkemmin selittämättä kuka oli ja mistä tuli.
Salaperäisyydellään oli Morgan onnistunut saamaan kaltaisensa kiinnostumaan itsestään, täysin huomaamattaan. Hän näki miehen päivittäin kaupungin kaduilla - pitkä, harteikas ja ruodoltaan kaikinpuolin voimakas, kalmankalpea hahmo tummanpuhuvissa viitoissaan, korkeissa maihareissaan ja mustissa reisitaskuhousuissaan paidatta... Ei ollut mikään yllätys että juuri sellainen rentunpoikanen saisi kiinnitettyä goottipainotteisen Morganin huomion itselleen. Nainen ei kuitenkaan tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt siinä tilanteessa tehdä. Hän ei ollut koskaan pitkän elämänsä aikana kokenut minkäänlaista, seksuaalista vetovoimaa kehenkään, mikä voitaisiin ihastukseksikin tituleerata. Tunne oli myöskin muodostunut täysin tyhjästä, pelkän ulkoisen olemuksen perusteella. Morgan itse väitti kivenkovaa pienessä mielessään olevansa naurettava ja että pilvilinnojen rakentelu on turhaa, mutta hänenkin kylmä kuorensa alkoi hiljalleen rakoilemaan kun mies onnistui yllättämään hänet kesken ruokailuhetken.
Morganin hampaat olivat porautuneet ahnaasti nuoren naisen kaulavaltimoon, hänen haarniskoilla peitellyt sormensa raastoivat ihmisen kaulaa toiselta puolelta, kun toinen käsi upotti omansa poloisen vatsaan, sormien repiessä irvokkaasti lähes kuolleen henkilöitymän sisäelimiä rikki. Nainen oli äärimmäisen brutaali silloin, kun hänen tarkoitusperänsä kulminoituvat uhrin kuolemaan. Vampyyri oli ymmärtänyt, kuinka käytännöllistä oli jättää veripankit henkiin, mutta toisinaan tappaminen oli välttämätöntä, naisen henkilökohtaisen luonnon pitkälti jopa vaatiessa sitä.
"Olette kuin eläin, Morgan", tumma miesääni puhutteli naista lähettyviltä. "Enkä voi sanoissa mitata, kuinka paljon pidän siitä", ääni jatkui mikä sai naisen lopettamaan hetkellisesti kaiken liikkeensä. Hän oli muutaman sekunnin ajan kuin patsas, mutta jatkaen pienen jäätämisensä jälkeen aterioinninsa loppuun, Morgan irtaantui kuolleesta, barbaarimaisen revitystä ruumiista ja käänsi veriset kasvonsa puhujaa kohden. Mies, jonka hän oli nähnyt monet kerrat kaduilla. Mies, jonka olemus yritti sitkeästi saada naisen polvet veteliksi ilman, että hän olisi sitä ikinä edes itselleen myöntänyt pienessä mielessään.
"Te", vampyyri sihahti jopa käärmemäisesti. Hänen verestävä katseensa oli nauliintunut hahmoon, kuin yrittääkseen repiä siitä kaiken oleellisen irti. "Kuinka tiedätte nimeni, ja kuka olette?", Morgan janosi sitä tietoa enemmän, kuin mitään muuta maailmassa ja saalistajan tavoin hän alkoi maanisen hitaasti lähestymään miestä, kiertämään häntä ja katsoen, kuin voisi jo pelkillä sielunpeileillään syödä kyseisen henkilön suihinsa, repiä kappaleiksi. Mies ei kuitenkaan liikahtanut. Hänen läpeensä mustat silmät tarkkailivat naista yhtäjatkoisesti, hänen jäänsiniset hiuksensa kehystivät sitä pirullisen saatanallista virnettä olennon huulilla, pitkien kulmahampaiden pilkahdellessa huulien lomasta.
"Paljon kysymyksiä yhdelle kertaa, kultaseni. Voinemme kuitenkin aloittaa nimestäni...", mies puhui tumman samettisella, viehättävän matalalla äänellä salaperäisesti antaessaan ahdistavan mustan, pupillittoman katseensa upota Morganin verenpunaisiin, kyltymättömästä janosta kieliviin sielunpeileihin. Ensimmäistä kertaa nykyisessä elämässään, hän jopa pelkäsi. Se tunne, minkä mies hänessä aiheutti oli ristiriitainen - siinä missä Morgan olisi voinut vampyyrinomaisesti heittäytyä nopeasti miehen vahvaan syleilyyn ja repiä hänen vaatteensa kappaleiksi vanhan kirkon kivisten raunioiden kupeeseen, olisi hän voinut ilomielin myös kadota kuin tuhka tuuleen. "Lazarus", mies lopulta ilmoitti herrasmiesmäisen syvän kumarruksen kera piinallisen hiljaisuuden jälkeen virne vain raamikkailla kasvoillaan syventyen.

I'm sorry daughter but you're fathers not the same
I can look into your eyes and I swear that I will change
But tomorrow is tomorrow so forgive me if I say you can hide
Beneath the covers while I hide behind the pain

Morgan keskittyi hetken aikaa epäolennaisesti miehen ulkonäköön - pitkissä jäänsinissä hiuksissa oli musta juurikasvunsa, hänen musta partansa oli muotoiltu siististi kiitoradaksi kulmikasta leukaa koristamaan, kaulalta ohimoille nousevat tatuoinnit kehystivät miehekkäitä kasvoja, pukeutuminen oli voimakasta ja tummanpuhuvaa ja jatkuva paidattomuus kertoi katsojalle selkeästi ylpeydestä, siitä että kyseinen henkilö oli nostanut itsensä jalustalle, korkeammalle jalansijalle. Nainen luki Lazarusta ulkonäön perusteella kuin avointa kirjaa, mutta siltikin miehessä oli jotakin käsittämättömän mystistä, jotakin suurta mikä jäi kaiken nähtävän varjoon. Kenties jotain syvempää. Morganin hyytävän verestävä katse kohosi jälleen takaisin tutkailemaan seuralaisensa selittämättömän mustia, kerrassaan sieluttomia silmiä vailla pupilleja. "Lazarus", hän toisti rekisteröityneen nimen, ikään kuin maistellen sitä verisillä huulillaan. "On hyvin epäkohteliasta ja julkeaa keskeyttää vieraiden henkilöiden ateriointi antamatta vastineeksi tökeröstä käytöksestään mitään oleellista", nainen tuumasi rauhallisesti siristäessään silmiään. "Eikö teistä, arvon Lazarus?", koska oli ilmiselvää, että herra hänen edessään edusti vanhanajan vampirismia, naisen lähestymistapa oli varsin poikkeava. Lazarus hymähti selkeää tyytyväisyyttä osoittaen ja myötäili naisen sanoja "Olette aivan oikeassa, pahoitteluni ajattelemattomuuteni. Toisinaan nykymaailma antaa hyvin ymmärtää, ettei vanholliset perinteet ja periaatteet ole tarpeen", hetken hiljaisuuden jälkeen, mies kuitenkin jatkoi. "Olen jo pitkään tarkkaillut teitä, neiti Morgan. Liikkeitänne, tapojanne ja toimintamallejanne. Olette tehnyt minuun suuren vaikutuksen, lähtemättömän", joku muu olisi voinut vannoa, että Lazaruksen sanat olivat muotoiltu vain tarkoituksena miellyttää naista, mutta totuus ei puhunut lainkaan kyseisen väitöksen puolesta.
"Vasta nytkö olette saanut kerättyä vihoviimeiset rohkeudenrippeenne tullaksenne puhumaan minulle vai koetteko ajan olevan vain oikea juuri nyt?", Morgan vastasi Lazaruksen kaunopuheisiin jokseenkin piikittelevästi, mutta mies kyllä ymmärsi asian pointin - nainen oli sellainen. Kyse ei ollut välttelevyydestä, kyse oli luonteenpiirteestä mikä Morganille oli siunaantunut ja mikä hänelle kieltämättä sopikin. Hän oli omistautunut henkisesti mielensä kanssa yhteensopivaan tyyliin ja piti voimakkaasti kiinni periaatteistaan ja kaikesta siitä, mitä hän kokonaisuudessaan edusti. Kenties se olikin syy miksi Lazarus koskaan oli iskenytkään silmänsä häneen sillä se oli hallitsevin ominaisuus Morganissa ja lisäksi sen kykeni päättelemään hyvin pitkälti päältäpäin. "Olette etevä suustanne. Kunnianhimonne kuultaa sanaisesta arkustanne läpi kuin auringonpaiste ohuesta pilviverhosta", kaunokielinen Lazarus totesi hymynsä lomasta. "Lähtekää kanssani seisovan pöydän äärelle, pyydän. Voimme halutessanne sopia romanttisesta illallisesta ihmisveren parissa, mutta voimme myös peitellä janomme yhdessä puhtaasta tahdosta oppia tuntemaan toisemme", mies puhui ja loi Morganille katseen, mikä ei oikeastaan tarjonnut mahdollisuutta kieltäytyä. Miksi hän olisikaan? Lazarus ei ollut antanut pienintäkään syytä vältellä itseään, joten nainen päätti myöntyä hänen pyyntöönsä. "Voinen varoittaa teitä vajavaisesta arvostuksestani romantiikkaa kohtaan - kynttilöiden huokama lämpö on tukalan ahdistavaa, tummanpunaisten ruusujen terälehdet kutittelevat voimakkaalla tuoksullaan hengitysteitä liiaksi ja seksiä edeltävä läheisyys on miltein kuin lupaus yhteisestä tulevaisuudesta", Morganin puhe oli rauhallista ja omalla tavallaan armottoman suorapuheista. Nainen mittaili kuitenkin kaiken aikaa miehen olemusta, josko se olisi muuttunut suuntaan tahi toiseen tämän kuullessaan, mutta mikään ei muuttunut. Ainoastaan se salamyhkäinen hymy mikä hänen huulillaan oli leijailut aikaisemmin, oli nyt ehdottoman lämmin, jokseenkin tyytyväinen. "Jättäkäämme siis kynttilät ja ruusun terälehdet tyhjyyteen, ja hypätkäämme kauniin teurastuksen jälkeen suoraan seksiin, minkä jälkeen voittekin kadota teille tuntemattomille", Lazarus vastasi naisen kylmiä faktoja sisältävään sanahelinään mikä antoi Morganille pitkästä aikaa aidon syyn hymyillä. Siitä hetkestä alkoi kaksikon kivinen, mutta yhteinen taival kohti tulevaisuutta.

* * *
After all only so much we can say
Words can lose their meaning once you walk away
Promise me that you'll love me, watch me as I fade
I'll give you all the things that these lions never gave
The hands on the clock and the things we cannot change
Tearin' out the pieces and take back what I made
If there's one thing I'd keep, it's you that I would save
'Cause I am just a lion and a lion I will stay

* * *

Lazarus ja Morgan olivat eriskummallinen pariskunta. Oli silminnähtävää kuinka palavasti he toisiaan rakastivat, mutta riidat jotka kykenivät kehkeytymään täysin mitättömistäkin asioista, paisuivat niinkin suuriin mittakaavoihin että sanoille ei löytynyt enää pienintäkään sijaa kun he jo antoivat eläimelliselle puolelleen vallan ja itselleen täyden oikeuden yrittää repiä toinen tuhansiksi kappaleiksi niille sijoilleen. Heidän suhdettaan oli äärimmäisen vaikea määritellä, sillä siinä missä he aidosti toisistaan välittivät ja rakastivat, he vihasivat toisiaan myös yhtä paljon - kaksi voimakasta persoonaa yhdessä toimivat kuin kaksi samanarvoista magneettia, mutta silti he olivat niin sidoksissa toisiinsa, että osa heistä ei osannut, kyennyt saatika halunnut päästää irti. He ymmärsivät toisiaan täysin, tunsivat toisensa täydellisesti ja tiesivät tarkoin mitä toinen milloinkin halusi, heidän liittonsa ja sanoinkuvaamattoman uskomaton yhteytensä teki mahdottomasta mahdollisen ja ainutlaatuisen ja siksi se toimikin niin hyvin. Vaikka karu totuus siitä, että he vihasivat toisiaan yhtä paljon kuin rakastivat kuulosti ulkopuolisen korvaan järjettömältä, se oli todellisuudessa rikkoutumaton kombo. Morgan ja Lazarus kuuluivat ilmeisen selvästi yhteen, kukaan ei kyseenalaistanut sitä, mutta kukaan ei myöskään ymmärtänyt miten he kykenivät elämään todellisessa viha-rakkaussuhteessa. Kaksikon elo oli soutamista rakkaudenosoituksista tappoyrityksiin saakka, joten luonnollisestikin se alkoi kiinnittämään uteliaiden naapureiden huomion. Vaikka he elivätkin jo 1800-luvun loppupuolta, noitavainot eivät olleet vieläkään ohi. Ihmiset uskoivat yliluonnolliseen, tekivät johtopäätöksiä ja osoittivat sormillaan kohteitaan. Lazarus ja Morgan olivat heidän kohteensa.

I am a lion and I want to be free
Do you see the lion when you look inside of me
Outside the window just to watch you as you sleep
'Cause I am a lion born from things you cannot be

Raivoisat riidat eivät antaneet vampyyripariskunnalle mahdollisuutta huomioida ympäristöään, he keskittyivät vain toisiinsa, toistensa suolestamiseen ja raatelemiseen, ymmärtämättä lainkaan kuinka monet silmäparit seurasivat tilannetta salaa heidän talonsa ikkunoista. Ihmisten nähtyä mihin kaksikko kykeni, he tiesivät että kyseessä oli jotain muutakin kuin noituutta. He loivat teorioita siitä, että parivaljakko kuuluisi paholaisen leiviin, kenties suunnittelivat koko ihmiskunnan tuhoa ja kaikki muu oli näytelmää inhimillisten kaksijalkaisten päänmenoksi. Yksikään heistä ei kuitenkaan uskaltanut toimia, he eivät tienneet mitä Morgan ja Lazarus edustivat eivätkä he siksi voineet tietää, kuinka kyseiset, pahuuden ilmentymät tuhottaisiin. Siitä heidän oli otettava selvää, ja suunnitelma olikin seuraavanlainen;
"Yksi meistä astuu tuonne kuolonpesään. Se on uhraus koko ihmisrodun pelastamiseksi ja välttämätön toimenpide", yksi heistä ilmaisi ääneen mikä sai aikaan kuiskutuksien kirjon ja kauhistuneiden katseiden rykelmän. "Mitä jos ne äkkäävät meidät? Olisimme jokainen tuhon oma, eikä kukaan pääsisi jakamaan tietoa eteenpäin", toinen osapuoli ilmaisi oman asiansa kun jo kolmas oli heti äänessä; "Demoneja ne ovat, poltetaan koko rakennus!", hiljainen kuhina täytti syrjäisen jalkakäytävän läpeensä kun vihdoin ja viimein ihmisjoukon seasta esiin astui sairas, vanha muori joka suoristi kylmänkarkeaa, käheää ääntään. "Nuoret ovat lajimme jatkumon tulevaisuus. Minä menen", ja niin hän tekikin.

Hey! I never meant to let go
All I want and you're all I'll ever wanna know

Nainen avasi varovaisesti nitisevän oven edessään. Hän oli luonnostaan jo kankea, mutta kylmyys, mikä oli tunkeutunut niin luihin kuin ytimiinkin, kangisti häntä entisestään. Marie piteli kipeytynyttä kurkkuaan toisella kädellä kun toisella hän raotti ovea riittävästi mahtuakseen lämpimiin sisätiloihin. Uksi kolahti pian hänen jälkeensä kiinni tarkoituksettoman kovaa, mikä saikin muorin säpsähtämään huomattavasti. Hän ei kuitenkaan uskonut että yläkertaan noussut pariskunta kuuli sitä, mutta hän osui luuloissaan vikaan - niin Morgan kuin Lazaruskin kuulivat, he aistivat vanhan naisen läsnäolon hänen jos avatessa oven ensimmäistä kertaa.
"Voinko auttaa teitä, rouva Marie?", nuoren naisen ääni kantautui yllättäen vanhemman leidin takaata, Marien ja oven välistä. Morgan tutkaili kovasti pelästyneen naisen olemusta ja maassa makaavaa kehoa. Hän oli ristinyt kätensä selkänsä taakse säädyllisesti, ja antoi rauhallisen hymyn laskeutua huulilleen.
"Olettehan kuullut pitkän elämänne aikana, että toisen kotiin tunkeutuminen luvatta on rikos, mistä rangaistaan?", Lazarus kysyi kiinnostuneena toiselta puolen Marieta, joka ei kauhusta kankeana saanut pienintäkään sanaa suustaan ulos. "On suorastaan julkeaa teidän kaltaiseltanne, kokeneelta vanhalta ihmiseltä tehdä jotain sellaista...", Morgan jatkoi miehensä vanavedessä, jolloin puheenvuoro siirtyi jälleen Lazarukselle. "Ja uskoakseni, olette ennenkin ollut turhankin kiinnostunut meidän elämästämme", sitä lausetta seurasi pitkä, piinallinen hiljaisuus minkä särki viimeinen puheenparsi; "Tässä on rangaistuksenne", sanojensa päätteeksi Morgan syöksähti Marien luokse, nosti hänet ryntteistä ylös ja iski armotta hampaansa vanhuksen kaulavaltimoon kiinni. Silmät verenpunaa hohkaten, hän imi rouvan verta antaumuksellisesti omaan elimistöönsä, Lazaruksen yhtyessä hauskanpitoon toiselle puolen Marien pehmyttä kaulaa. Mies kuitenkin kunnioitti puolisonsa huveja ja irtaantui vielä naisen ollessa hengissä, antaen näin rakkaimmalleen mahdollisuuden leikkiä ruoallaan - kuten hänellä oli tapana.
Morganin ahnas katse kohdistui kituvaan ja miltei kuolleeseen Marieen joka aneli selkeästi armoa omalla, avuttomalla katseellaan. Hän ei kuitenkaan välittänyt vaan tarttui naisen molemmista käsistä kiinni ja alkaen venyttämään vanhaa ihmiskehoa päinvastaisiin suuntiin, brutaalin hitaasti. Tuska oli selvästi luettavissa Marien kituvilla kasvoilla, vuolaiden kyynelten vieriessä pitkin hänen ryppyistä ihoaan. Morgan ei lopettanut, hidastanut saatika nopeuttanut tekemisiään. Hän repi torsoa aina viimeiseen pisteeseen saakka, mitä jäljensi oksettava rutina... Hetken hiljaisuuden jälkeen naisen katse ihaili vielä tuoreiden sisäelimien kirjoa kotitalonsa lattialla. Se oli näkynä kaunis ja tunteena huumaava. Morgan osasi oivallisesti toteuttaa itseään tappaessaan ihmisiä, ja siitä Lazarus hänessä pitikin. Mies lähestyi puolisoaan ja hukutti hänet voimakkaaseen syleilyyn ja intohimoiseen suuteluun. Ihmisten onni oli se, että he keskittyivät seuraavaksi vain toisiinsa eivätkä erehdyksissään huomanneet spektaakkelia vierestä seurannutta yleisiöä mikä vain vaivoin sai pidettyä itsensä näkymättömissä.

Can't hide in the attic of a pretty home
Of a pretty home, of a pretty home

Marien kuolemasta ehti kertymään muutama vuosi, ennen kuin ihmiset alkoivat toimimaan. He olivat yhteydessä vampyyreja tutkivaan ryhmään, joka tuli kaupunkilaisten avuksi tuhoamaan verta ravintonaan käyttävän lajin jotta tavalliset ihmiset saisivat elää elämiään rauhassa. Morgan ja Lazarus olivat edelleen tiedottomia siitä, että mukavia naapureita esittävät henkilöt todellisuudessa olivat kaikki yhdessä suunnittelemassa kaksikon kuolemaa. He keräsivat itselleen kasapäin puisia vaarnoja ja muita esineitä, jotka olivat nimenomaan puusta alusta alkaen valmistettuja, aseiksi erinomaisesti kelpaavia. Sen jälkeen he aikoivat vain odottaa aurinkoista päivää, jotta he voisivat hyvässä tapauksessa saada itselleen etulyöntiaseman ja mahdollisuuden onnistua toimissaan.
Kenties se oli kohtalon ivaa oikeuden nimissä, sillä ihmiset saivat haluamansa. Jo seuraava päivä loisti aikaisesta kukonlaulusta alkaen kirkkaana sekä hohdokkaana. Pariskunta heräsi tukalaan ja vahvaan savunkatkuun mikä kantautui heidän talonsa alakerrasta. Rakennus oli syttynyt heille tuntemattomasta syystä palamaan, mikä ajoi Morganin ja Lazaruksen suorinta tietä ulos - he haalivat kaiken välttämättömän mukaansa ja syöksyivät lähimmän ikkunan läpi päivänvaloon sekä lisäksi suoraan ihmisten virittämään ansaan. Ulkona paloa ja aurinkoa pakoon pyrkivät vampyyrit kohtasivat elämänsä pahimman painajaisen, nähdessään valtaisan ihmislauman ympärillään, jokaisella vaarnat kourissaan, erilaiset harppuunankaltaiset aseet ja muut vempaimet tehostamassa puun tuottamaa vahinkoa. Lazarus ja Morgan olivat valtaisassa ahdingossa, he eivät päässeet pakoon, aurinko poltti tuskallisesti heidän kalmankalpeaa ihoaan, jolloin ihmiset pääsivät miltei turvallisesti hyökkäämään heitä kohti. Kaksikko onnistui kyllä puolustamaan itseään, mutta vakavilta iskuilta kumpikaan heistä ei välttynyt ja kun polvilleen maahan lyyhistynyt Morgan oli luovuttamassa ja vastaanottamassa katapultista häntä suoraan kohti lähestyvän vaarnan, Lazarus antoi sen upota omaan rintaansa. Mies oli saanut hetkellisesti voimansa takaisin nähdessään rakkaimpansa olevan hengenvaarassa ja uhrasi itsensä antaakseen Morganille mahdollisuuden elää, mikäli hän onnistuisi pakenemaan paikalta. Nainen katsoi kauhistuneena itseensä päin kääntynyttä Lazarusta edessään.
"Morgan..", ääni oli heikko, kärsivä ja katoava. "Tilaisuutesi on tullut. Lähde helvettiin täältä äläkä katso taaksesi. Pakene ja lupaa minulle, että tulet selviämään tästä", Lazarus kuiskasi ilmaan, ennen kuin hän kaatui kuolleena maahan. Morgan ei osannut käsitellä tilannetta, hän itki ensimmäistä kertaa elämässään ja monta sataa vuotta piilossa pysyneet kyyneleet tulvivat suoranaisesti ulos hänen suklaanruskeista silmistään. Hän oli kuitenkin luvannut mielessään miehelle selviävänsä, joten antamatta ihmisille haluamaansa, nainen ryntäsi polttavasta auringosta ja ehtyneistä voimistaan huolimatta suoraan päin ihmisjoukkoa aiheuttaen pienimuotoisen kaaoksen ja löytääkseen sitä kautta tilaisuutensa, hän katosi haavoittuneena metsän siimekseen. Tämä tulisi muuttamaan kaiken, tällä tulisi olemaan järisyttävän suuri merkitys hänen elämässään ja Morgan tiedosti sen hyvin itsekin.

* * *
Hey! I never meant to let go
All I want and you're all I ever wanna know

* * *

Ennen kuin Morgan päätyi sattuman kautta Vechnostiin haudottuaan tarpeeksi kauan ja hartaasti suloista kostoaan, hän ehti tutustumaan 2000-luvun kehittyneeseen, teknologiantäytteiseen aikakauteen, sopeutumatta siihen lainkaan. Nainen oli kiinteästi juuttunut omaan aikaansa, mistä kieli hänen synkkä, vanhollinen pukeutumisensa, tähänkin päivään mennessä säilynyt teitittely, kielikuvien käyttö ja sisällötön sanahelinä. Hän ei ollut yhteydessä kehenkään Lazaruksen kuoleman jälkeen, hän lopetti yhteydenpidon sukuunsa, hän sulkeutui emotionaalisesti koko maailmasta ja syrjäytti itsensä muusta elämästä. Ainoa tunne mikä naisessa enää vaikutti oli viha ja sitä seuraava katkeruus. Hän ei potenut surua menetyksestään, hän ei haikaillut vanhojen aikojen perään vaan janosi jopa maanisesti kostoa. Ihmisrodun tuho kuulosti paremmalta kuin vain Lazaruksen tappaneen suvun nykyisten jäsenien surmaaminen. Morgan ei käytännössä piilotellut, hän suolesti jokaisen epäonnisen, jonka sattui matkallaan halki Euroopan kohtaamaan. Yksikään hänen kanssaan puhunut tai edes häntä vilkaissut ihminen ei välttynyt brutaalilta kohtalolta. Nainen oli pettynyt, loppumattoman vihainen ja kyltymättömän verenhimoinen. Sääli, se oli kokonaan vieras käsite yhdessä armollisuuden kanssa. Vain tahto tuottaa kärsimystä, surua ja kuolemaa ajoi Morgania eteenpäin, eikä se tuskin tulisi koskaan muuttumaan - ei edes sen jälkeen, kun hän syksyisenä yönä kävelymatkaa taittaessaan onnistui suorimaan eräänlaiseen aikajakaumaan, ulottuvuuksien väliseen porttiin minkä kautta hän päätyi tuntemattomaan Vechnostiin. Uusi seikkailu sai jälleen luvan alkaa... To be continued

Can't hide in the attic of a pretty home
Of a pretty home, of a pretty home
Hey!

Muuta: Morgan tavoittelee ahnaasti päiväsormusta ja hän on kiinnostunut mahdollisesta kyvystä matkustaa eri ulottuvuuksien välissä. Nainen ei siis niinkään ole tyytyväinen asemaansa, olla nyt vangittuna Vechnostiin mihin hän ei alkujaankaan ollut halukas päätymään - niin kuitenkin kävi ja nyt hän etsii keinoa kompromissiin.
Morgan asuu suuressa kartanossa Synkillä raunioilla.

I am a lion and I want to be free
Do you see the lion when you look inside of me
Outside the window just to watch you as you sleep
'Cause I am a lion born from things you can not be

Menneisyys se vain venyi ja venyi joten anteeksi kirjoittamastani novellista ja pahoittelen, jos se on jokseenkin raskasta luettavaa. Itse en ainakaan enää muutaman kerran jälkeen yksinkertaisesti jaksanut :'D

Vastaus:

Oi, tää on hieno hahmo! <3 Olihan tuo menneisyys hiukka pitkä, mutta sun kirjoitustyyli on kyllä niin mielenkiintoinen, että kyllähän tuon jaksoi lukaista! Lisäilen nää tiedot vähän myöhemmin, muistuttele sitten :D

Nimi: Dovahkiin

13.09.2016 17:13
Nimi: Desmond Walker
Kutsumanimi: Desu
Laji: Ihmiskissa
Ikä: 54.
Sukupuoli: Mies

Luonne: Desmond on sosiaalinen ja viihtykin hyvin muiden olentojen seurassa, olkoon nämä ihmisiä tai lohikäärmeitä. Hän ei pelkää astella uuden tuttavuuden luokse ja esitellä itseään, vaikka saattaakin olla ensin hieman varautunut. Vaikka mies olisi kuinka sosiaalinen, hänen luottamuksensa saaminen ei ole mitenkään helppoa. Sydämensä asiat hän luottaa vain parhaimmille ystävilleen.
Kissamainen olento on hieman impulsiivinen ja temperamenttinen ja saattaakin leikkisästä kissanpennusta muuttua minuuteissa sähisevään, suureen petoon, varsinkin ärsytettynä tai muuten vain häiriintyneenä. Vihaisena hän menettää kokonaan kontrollinsa itsestään ja silloin pitää vain toivoa, että on nopea juoksija.
Desmond on kuin yksi huumorintajuinen ja sarkastinen suttu ja saakin yleensä muut hymyilemään jollekin typerälle vitsille, joukon ilopilleri kun on.
Hänet saattaa joskus löytää ajatuksiinsa painautuneena jostakin lammenrannalta. Hän viihtyy aina välillä omissakin oloissaan, sillä liika sosiaalisuus saa jopa hänet ahdistumaan joskus.
Desu pitää paljon hyräilystä, vaikka se ei muiden korvissa varmastikkaan kuulosta mitenkään kovin kivalta.
Hän ei ole aina kovin älykäs, mutta vakavoituneena hän ajattelee järkevästi ja miettii mahdollisuutensa aina tarkasti.

Ulkonäkö: Desmond on varsin iso olento. Hänellä on pituutta noin 187 senttiä seisoessaan kahdella jalallaan. Jalat ovat suht pitkät ja lihaksikkaat, kehittyneet kahdella jalalla kävelyyn ja juoksemiseen. Kädet ovat pidemmät ja niissäkin on paljon voimaa, vaikka hän ei sitä usein käytäkkään muuhun kuin metsästykseen ja kiipeilyyn.
Miehen lavat ja rintakehä ovat varsin leveät. Kyllä vain, hän on todella voimakas, mutta hidas juoksija raskaan ruumiinrakenteensa takia.
Desu on tummanruskean, mustaraitaisen turkin peitossa ja hänen rinnassaan on valkea laikku. Kynnet ovat sisäänvedettävät ja terävät raateluaseet. Hampaat ovat myös pitkät ja terävät, hieman kellertävät.
Korvat sijaitsevat pään sivuilla ja ne ovat pitkät, tupsukärkiset Kuono on lyhyt ja jykevä, siinäkin on voimaa. Silmät ovat väriltään keltaiset.
Kädet muistuttavat ihmisen käsiä, pitkine sormineen ilman polkuanturoita. Jalat muistuttavat enemmän kissantassuja. Varpaita on neljä ja niiden välissä on ihopoimut, jotka saavat jalan näyttämään räpylämäiseltä jos varpaat ovat levitetyt. Varpaiden kynsiä ei pysty vetämään sisään. Miehellä on pitkä, tiheästi raidoitettu häntä joka tasapainottaa häntä hienosti.
Miehellä on useasti tummat, sudennahasta taiteillut shortsimaiset housut ja hänen kaulassaan killuu kaulakoru, jossa on karhun kulmahammas. Hammas on ujutettu nahkaisen nauhan lävitse.

Taidot: Desmond on siis ihmiskissa, ihmistä muistuttava hyvin suuri ja lihaksikas olento. Hän on voimakas ja kykeneväinen repimään raa'asti pieniä eläimiä kahtia, vaikka ei sellaista tekisikään.
Desu osaa, ihme kyllä, silti liikkua hiljaa kuin kissa. Mies on taitava kiipeilijä ja metsästäjä ja tekee itselleen taidokkaasti vaatetuksen. Nopea hän ei ole, joten on turvauduttava hiipimiseen. Talviaikaan hänen turkkinsa tuuhenee, mutta se ei siltikään ole tarpeeksi kylmyyttä vastaan, vaan hän joutuu käyttämään enemmän vaatteita.
Ihmiskissamaisuus leviää samalla tavalla kuin ihmissusien tapauksessa, eli puremalla, yleensä puhdasveriseltä yksilöltä. Ihmissusista poiketen, muutos saattaa kestää useita päiviä, sillä ihmiskissat ovat aina ja ikuisesti kissan muodossaan.
Useimmiten ihmiskissoilla on täysi kontrolli kehostaan, mutta suuttuessaan ne napsahtavat ja menettävät kontrollinsa, jolloin ne ovat vaarallisimmillaan. Joskus ne saattavat menettää kontrollin lopullisesti.
Ihmiskissoilla on hyvä vastustuskyky, jonka takia ne eivät sairastu kovin helposti. Jotkut sairaudet kuitenkin ovat liian voimakkaita ja joskus jopa tappavia.

Menneisyys: Desmond on itseasiassa puhdasverinen ihmiskissa joka syntyi kahdelle toiselle puhdasveriselle ihmiskissalle Vechnostissa. Vanhempien nimet olivat Ivy ja Hadvar.
Desu oli jo pienenä lihaksikas ja pitkä ja käyttikin sitä hyväkseen kun isoitteli muille olennoille, jotka eivät uskaltaneet asettua pentua vastaan, sillä vanhemmat olisivat hyvin suojelevaisia ja valmiina repimään häiriköt palasiksi.
Vastoin nykyistä luonnettaan, pienenä mies oli mahtaileva ja aina ongelmissa äkkipikaisuuden takia.
Viiden vanhana hän joutui näkemään rakkaan äitinsä, Ivyn sairauden kourissa mitä he eivät olleet ennen nähneet. Sairaus kuihdutti hänen äitinsä täysin ja kolmen viikon hourailun ja tuskien jälkeen, Ivy kuoli eikä viimeisinä elinpäivinään edes tunnistanut pentuaan ja puolisoaan.
Tämä mursi Desmondin ja Hadvarin täysin. Hadvar muuttui etäiseksi ja kylmäksi, taas kun Desu masentui ja tuskin enää jutteli isälleen. Nuori ihmiskissa joutui itse opettelemaan metsästyksen kun isä hylkäsi hänet, sillä Desu muistutti Hadvaria liialti Ivystä, olihan hänellä äitinsä turkin väritys ja samanlaiset pitkät korvat.

Seitsemän vanhana hän lähti silloisesta asuinpaikastaan missä hän oli elänyt Ivyn kuoleman jälkeen. Hän oli ystävien avulla päässyt yli masennuksesta ja voi paljon paremmin. Hän oli jo omaksunut nykyistä persoonallisuuttaan.
Hän ajautui Susimetsään ja asettui sinne seuraavaksi kolmeksikymmeneksi vuodekseen. Siellä eläessään hän oppi metsästyksen taidon paremmin, varsinkin kun siellä liikkuminen ja hiipiminen oli hankalampaa kuin muualla.
Mies eli Susimetsässä yksinään, tutustumatta kehenkään. Se oli ensiksi hänelle hankalaa, mutta Desu selviytyi hyvin kun tottui yksinäisyyteen. Ne harvat jotka eksyivät hänen luokseen saivat ystävällisiä neuvoja häneltä, jolloin hänen luonteensa sai viimeisen ripauksensa.

Neljänkymmenen vuoden iässä Desu lähti kulkemaan ympäri Vechnostia ja pysytteli edelleen yksinään, mutta pysähtyi välillä juttelemaan tarpeeksi uskaliaiden kanssa.

Muuta: Desmond vaeltelee paljon, eikä asu erityisesti yhtään missään. Hän pysyttelee samassa paikassa enintään puoli vuotta ja jatkaa sitten matkaansa. Hän on taitava käsistään ja tekee itse omat vaatteensa ja mahdolliset työkalunsa. Hänellä on karhun kulmahampaasta tehty kaunis kaulakoru. Mies viihtyy hyvin Vechnostissa ja ei muistele menneitä juurikaan, sillä tuskin edes muistaa mitään lapsuudestaan.

Vastaus:

Kaikki on kunnossa, mielenkiintoinen hahmo! :) Sukella ihmeessä roolipeliin ja chattiin, lisäilen nämä tiedot vähän myöhemmin, kun pahimmat kiireeni hellittävät (muistuttele, jos meinaan unohtaa)!

Nimi: Sebarus

05.09.2016 14:18
Nimi: Aidan Timothy Flemming
Laji: Tulenhenki
Ikä: Syntynyt 07.03.1961, ulkoisesti 20
Sukupuoli: Mies

We're gonna rock this house until we knock it down
So turn the volume loud, cause it's mayhem 'til the A.M.
So baby make just like K-Fed and let yourself go, let yourself go
Say f*ck it before we kick the bucket
Life's too short to not go for broke

Luonne: Aidan on varautunut persoona, joka ei luota kehenkään suinpäin. Miehen luottamus täytyy ansaita, eikä se aina ole välttämättä helppoa.
Jos hengen luottamuksen kuitenkin onnistuu voittamaan, saa huomata että kovan pinnan alla on oikeasti mukava ja ystävällinen mieli, joka nauttii viihdyttämisestä ja hauskanpidosta, sekä on usein kerrassaan levoton, mutta osaa tarvittaessa olla myös sivistynyt ja rauhallinen, hän ei vain pidä sitä niin mielekkäänä. Surullisena häntä harvoin, jos milloinkaan näkee, koska miehen elämänperiaate on ottaa hetkestä kaikki irti, eikä hän siksi jää murehtimaan menneitä. Joku voisi miestä kuvailla lapsellisenakin, eikä olisi täysin väärässä. Mutta niinkuin tuli, saattaa hengen olemus yhtäkkisesti vaihtua leikkisästä kynttilän liekistä täysin kontrolloimattomaan tulipaloon. Suuttuessaan Aidan on pelottava ilmestys, sillä hänen temperamenttinsa on yhtä leiskuva kuin hänen elementtinsäkkin. Hän saattaa räjähtää yhtäkkiä kasvoillesi vihaisena ollessaan. Kirjaimellisesti. Huutaessaan miehen suusta tuntuu syöksyvän liekkejä, eikä raivostunutta Aidania vaikuta pysäyttävän mikään mahti maailmassa. Tästä voimme päätellä hengen olevan melko impulsiivinen.
Myös toinen asia hänen luonteessaan on verrattavissa liekkeihin. Miehen intohimo jotakin hänen rakastamaansa asiaa tahi henkilöä kohti on nimittäin palavaa, eikä sitä voi vähällä sammuttaa. Aidanin rakastaman persoonan täytyisi tehdä jotakin kertakaikkisen anteeksi antamatonta, että liekki sammuisi, eikä hän välttämättä silloinkaan unohda kyseistä henkilöä.
Hän on myös rohkea, joskus hieman turhankin, joka saattaa johtaa tyhmien riskien ottamiseen. Kääntopuolena, hän on myös valmis tekemään mitä tahansa selviytyäkseen, tai suojellakseen jotakuta läheistään, vaikka riskeeraisi oman henkensä prosessissa. Huonoista tilanteista pois pääseminen ei hengelle siis onneksi ole mahdottomuus, sillä Aidan on älykäs ja osaa hyvin käyttää ympäristöään omaksi hyödykseen, mutta toisaalta levottomuutensa takia hän ei välttämättä jaksa keskittyä pähkäilyyn kovin kauaa, eikä miehen fiksuus usein siksi pääse loistamaan.
Niinkuin aiemmin sanottu, Aidan yrittää aina tuntemattomien tai tuttavien lähellä esittää mahdollisimman kovaa, kylmäkiskoista gangsteria ja on valmis tekemään melkein mitä vain pitääkseen vaikutelmaa yllä, piti hän siitä tai ei. Tämän takia miekkonen voi vaikuttaa erityisen pahaluontoiselta sekä epämiellyttävältä henkilöltä päällepäin, eikä oikeiden ystävien tekeminen siksi ole miehelle helppoa.
Naiset ovat kuitenkin eri asia, sillä Aidan nauttii heille leveilemisestä ja usein saakin heidät sulamaan edessään. Tällä kertaa ei kirjaimellisesti. Tämän takia henki onkin saanut hurmurin maineen, mutta hän ei etsi kestosuhdetta. Hameväen kaataminen on enemmänkin hauskan pitoa hänelle, mutta toisaalta mikä ei olisi.

Can you feel the music and the melody?
I can feel it moving
Through my whole body (feel the melody)
Sound, it takes me higher to another place
Lose control of myself when I hear the bass

Ulkonäkö: Aidan on raamikas sekä lihaksikas mies jonka päälaki heiluu 183 sentin korkeudessa. Hänen kasvonsa ovat kulmikkaat ja leuka on vahva. Täydellistä mallin naamaa hänellä ei kuitenkaan ole, sillä hänen nenänsä on jäänyt hieman vääntyneeksi erään tappelun jäljiltä.
Tulenhengeksi miehen tunnistaa leiskuvan oransseista silmistä, joiden katse on aina tulinen, sekä kirkkaan punaisista hiuksista, jotka Aidanin halutessa, voimia käyttäessä tai suuttuessa muuttuvat leiskuvaksi liekiksi. Muuten tuli on tyyni ja leikkisä, mutta suutuspäissään hänen hiuksensa muuttuvat raivokkaaksi roihuksi.
Oikeassa käsivarressaan miehellä on kokomusta tatuointi, joka esittää käsivarren ympärille kiertynyttä kiinalaista lohikäärmettä. Tatuointi ei ole ainut asia joka koristaa hänen kehoaan, sillä sen lisäksi hänen ruumiinsa on täynnä erinäköisiä arpia, joista moni on tullut puukon terästä. Aidan ei kuitenkaan häpeä jälkiä, vaan kantaa niitä ylpeänä ja siksi usein kulkee ilman paitaa, samalla esitellen pyykkilautavatsaansa, mikä saattaa olla osasyynä. Joskus hänellä on hänellä on harmaa huppari tai musta t-paita.
Jaloissaan hänellä usein on mustat collegehousut, jotka antavat hyvin tilaa liikkua, mikä on Aidanille tärkeää. Lantiolla olevalla vyöllä heiluu myös puukko, jota mies tuskin koskaan käyttää. Kyse on enemmänkin tunnearvollisesta artefaktista, kuin käyttöesineestä.
Henki pitää paljain jaloin kulkemisesta alustasta huolimatta, miksi hänen jalkapohjansa ovat hieman kovettuneet eivätkä terävät sorakivetkään enää häiritse miestä.

We're building it up
To break it back down
We're building it up
To burn it down
We can't wait
To burn it to the ground

Taidot: Tulenhenkenä, Aidan kykenee muuttumaan kokonaan, tai osittain tuleksi ja sitä kautta sytyttämään syttyvää ainesta tuleen. Myös tulen kontrollointi on osa hänen repertuaariaan ja niin tehdessään Aidan voi kohentaa, tai kokonaan tukahduttaa liekkejä, mutta hän ei voi liikuttaa niitä. Tulella tai kuumudella ei myöskään ole minkäänlaista vaikutusta mieheen ja hän voisi tuosta vaan kävellä tuliseinän läpi tuntematta kipua tai saamatta minkäänlaisia vaurioita. Hänen kehonsa jopa hohkaa lämpöä itsessään ja siksi Aidanin lähellä oleminen kuumana kesäpäivänä voi olla erittäin tuskallista, tai äärimmäisen mukavaa talven aikaan. Tästä huolimatta, hän ei ole immuuni kylmälle ja palelee itseasiassa herkemmin kuin muut olennot.
Henki voi myös syoksyä tuleen, sulautuen siihen ja muuttuen osaksi liekkejä. Veden koskettaminen tässä olomuodossa kuitenkin aineellistaa hänet ja mies ilmestyy näkyviin litimärkänä. Vesi kaikissa muodoissaan estää myös muidenkin voimien käyttämisen, lukuunottamatta ulottuvuuksien välillä siirtymistä ja teleporttaamista.
Niinkuin aiemmin mainittu, Aidan kykenee liikkumaan ulottuvuuksien välillä, niinkuin kaikki henget. Tämä on erittäin näyttävää, sillä näin tehdessään mies hajoaa roihuavaksi tulipatsaaksi, kadoten sitten jälkiä jättämättä. Teleporttaaminen ulottuvuuden sisällä tapahtuu samaan tapaan.
Ja niinkuin kaikki henget, on Aidankin käytännössä kuolematon. Vain ihmisolento pystyisi ottamaan hänen elämänsä, samalla saaden hengen voimat ja velvollisuudet. Mies tuntee kyllä kipua ja saa haavoja, hänen luunsa voivat murtua ja elimensä puhjeta, mutta hän ei vain kuole mihinkään näistä, ellei vaurio ole ihmisolennon aiheuttama.

Aidan on myös ammattilainen breakdancissa, jota hän usein höystää pienillä tuliefekteillä, sekä parkourissa. Näiden harrastustensa takia hänellä on ilmiömäinen tasapaino sekä kehonhallinta ja hän kykenee erinäköisiin vaikuttaviin temppuihin, kuten esimerkiksi yhdellä kädellä seisomiseen, joita hän mielellään esittelee naispuolisille henkilöille. Mies on myös taitava tappelemaan, sillä kokemusta löytyy, sekä heilumaan puukon kanssa.
Hän on myös aikamoinen taiteilemaan tulen kanssa, toinen asia jolla hän leveilee toiselle sukupuolelle.

When you fall, I'll take my turn
And fan the flames
As your blazes burn

Menneisyys: Aidan syntyi Washingtonissa 1966 Marla Flemmingille sekä silloiselle tulenhengelle Raleynille, joka pian pojan syntymän jälkeen lähti omille teilleen, jättäen Marlan yksinhuoltajaksi. Vain kuva leiskuvasilmisestä ja tulisen tukan omaavasta isästä jäi jäljelle. Näistä piirteistä huolimatta, Aidan omasi synnyttyään ruskean tukan ja vihreät silmät.
Hieman tulisen luonteen omaavan pojan kasvattaminen yksin, kaksiossa rapistuneessa kerrostalossa, köyhänä, kävi Marlan hermoille ja nainen vaipui masennukseen, sortuen alkoholismiin. Ruskeahiuksinen teini meni missä meni, milloin meni, päätyen hengailemaan huonossa seurassa, mikä johti useisiin tappeluihin joista poika palasi kotiin verta vuotaen. Marla ei jaksanut enää välittää, eikä tehnyt mitään asian eteen. Aidan teki oman ruokansa pienestä asti, korjasi omat vaatteensa, hoiti omat haavansa. Hän ei ikinä oikein tuntenut äitiään, eikä Marla tutustunut poikaansa, he olivat toisilleen vain samassa asunnossa asuvat tuntemattomat.
1976, Aidanin ollessa 15, Marla kuoli alkoholimyrkytykseen. Tämän seurauksena poika päätyi kadulle, josta eräs paikallinen jengi hänet värväsi joukkoonsa. Aidan pakotettiin jättäytymään koulusta, johon epätoivoinen poika suostui, sillä hänellä ei ollut muuta paikkaa mihin mennä.
Hylätyssä tehtaassa asuvaan jengiin liityttyään Aidan joutui olemaan joku, joka hän ei halunnut olla. Kylmä, kova ja kaikintavoin ilkeä. Hän joutui hakkaamaan viattomia ihmisiä, jotka olivat jotakin velkaa jengin johtajalle, tummalle ja pitkälle nuorukaiselle jonka katse oli terästä, kuin kaksi jäätikaria jotka tunkeutuivat suoraan aivoihin. Hänen äänensäkkin olin niin tunteeton, että se nostatti aina kylmänväreet pitkin Aidanin selkää. Weriksi nimetty mies ei vaikuttanut ihmiseltä, hän oli menettänyt inhimillisyytensä aikoja sitten eikä jäljellä ollut enää muuta kuin sadistinen kone jonka elämäntehtävä oli satuttaa. Tälle miehelle Aidan joutui tekemään töitä.
Mutta kyllä tilanteesta jotain hyvääkin löytyi, sillä jengistä hän löysi elämänsä palon ja intohimon. Breakdancen ja parkourin.
Aidan katseli kateellisena, sekä hieman ihailevana Derek nimistä poikaa, joka oli myös mukavin jengin jäsenistä. Derek suojeli häntä, turvasi Aidanin selustan tappeluissa, sekä antoi jopa osan omasta ruuastaan hänelle. Sänkihiuksinen poika oli häkellyttävän taitava breakdancessa sekä parkourissa, joka Aidanin mielestä olivat äärimmäisen kiehtovia, joten eräänä kauniina päivänä Aidan, josta oli tullut kuin pikkuveli Derekille, rohkeni pyytää häntä opettamaan poikaa.
Derek suostui ja opetti Aidanille kaiken mahdollisen harrastuksistaan, sekä taistelusta ja muutaman vuoden sisällä Aidanista kehittyi idolinsa veroinen atleetti. Hän ja Derek viihdyttivät muita jengin jäseniä breakdance esityksillään ja he olivat joukkion parhaat murtovarkaat parkour taitojensa ansiosta. Mikään ei tuntunut olevan heidän tiellään. Pojat tiirikoivat tiensä taloihin, ottivat kaiken mitä pystyivät ja karkasivat vaultaten ikkunasta alas tai talojen kattojen kautta. Kukaan ei saanut heitä kiinni ja pitkästä aikaa, Aidan tunsi olonsa kotoisaksi, hän jopa nautti murtokeikoista Derekin kanssa ja kaikesta juoksemisesta sekä hyppimisestä.
Voitokas putki kuitenkin loppui kun eräänä sateisena päivänä, Derek kaatui vaultatessaan vedestä liukkaan parvekkeen kaiteen yli, venäyttäen jalkansa. Talon omistaja oli kutsunut jo poliisin ja Aidan kuuli heidän pilliensä soivan kaukaisuudessa. Hän oli pattitilanteessa. Jos hän juoksisi, hän pääsisi karkuun, mutta hylkäisi ystävänsä ja jos hän jäisi, heidät kummatkin napattaisiin. Aidan ei kuitenkaan voinut jättää Derekiä, joten hän vaulttasi kaiteen yli, tippuen noin kolme metriä ja teki kierähdyksen maahan laskeuduttuaan.
"Tule äkkiä!" Aidan huusi ja auttoi Derekin ylös, tukien häntä kävellessään. He eivät voineet juosta ja Aidan tiesi, että pakeneminen oli mahdotonta, mutta yrittänyttä ei laiteta.
"Se on turhaa! Emme ikinä pääse kyttiä pakoon tällä vauhdilla! Älä välitä minusta, juokse!" Derek huusi ähkien sateen yli, mutta Aidan ei välittänyt ja jätti toverinsa puheet täysin huoimioimatta.
Pian hätääntynyt poika kuuli juoksuaskelia takanaan ja joku taklasi heidät maahan.
"Olet pidätetty! Sinulla on oikeus pysyä vaiti ja kaikkea mitä sanot, tullaan
käyttämään sinua vastaan!" kyttä sanoi stereotyyppisesti, pistäessään käsirautoja kaksikolle. Ylös päästyään Aidan vastasi sylkäisemällä miehen kasvoille, josta seurasi lyönti takaraivoon. Isku ei ollut kova, mutta tuntui silti.
Pojat pakotettiin poliisiauton perälle ja kumpikin tiesi, mitä asiasta seuraisi.
"Miksi tulit perääni Aidan?"
"En minä voinut jättää sinua sinne yksin." Aidan puolusteli itseään.
"Sinä et tiedä mitä Wer tekee meille jos ikinä enää näkee meitä. Emme voi mennä takaisin. Ikinä." Derek kertoi, mikä sai Aidanin hiljenemään. Hän ei tiennyt mitä sanoa.
Ikuisuudelta tuntuneen ajomatkan jälkeen auto pysähtyi poliisiasemalle, jossa Aidan ja Derek erotettiin toisistaan ja vietiin eri huoneisiin kuulusteltavaksi. Kirkas valo kohdistettiin pojan kasvoille, pakottaen hänet siristelemään.
"Tiedämme että kuulutte paikalliseen jengiin joka on vandalisoinut aluetta jo liian pitkään. Missä piilopaikkanne on?" kuulusteli virkavallan edustaja, jota Aidan ei häikäisyltään kyennyt näkemään.
"En kerro mitään." poika sanoi päättäväisesti.
Kuulustelija kokeili eri taktiikoita. Uhkailua, palkitsemista, mutta mikään ei saanut Aidanin mieltä taipumaan. Hän ei paljastanut jenginsä olinpaikasta mitään.
Tunnin tai kaksi kestäneen kuulustelun jälkeen miehen radiopuhelimesta kuului korahdus ja mies meni nurkkaan laite kädessään.
"Niin?" hän sanoi ja radiopuhelimesta kuului epäselvää muminaa.
"Kyllä. Ymmärrän." mies vastasi jollekulle laitteen toisessa päässä ja pisti puhelimen takaisin vyölleen. Sitten hän tuli takaisin Aidanin luokse ja napsautti valon pois päältä.
"Kuulustelu on ohi. Kaverisi kertoi kaiken." hän sanoi ja viittoi poikaa nousemaan ylös.
Ei se voinut olla. Ei Derek tekisi niin. Ei hän voisi pettää jengiään sillä tavoin, Aidan ajatteli seuratessaan kuulustelijaa ulos. Mies oli viisikymppinen, vähän rähjäinen henkilö, jonka leukaa koristi takkuinen sänki.
Hänet johdatettiin autoon ja pian myös Derek pakotettiin takapenkille. Hänen ilmeensä oli jännittynyt, hieman pelokas jopa, mutta siitä kuvastui myös jonkin asteista tyytyväisyyttä.
"Miksi petit heidät? Miksi menit kertomaan heille missä jengi on?" Aidan raivosi.
"Tein sen pelastaakseni meidät. Ehtonani oli, että he päästävät meidät menemään. Miksi sinä edes välität? Älä sano että koet itsesi osaksi heitä. Tiedän että et."
Derek oli oikeassa, Aidan ei kokenut jengiä perheenään, mutta se oli pitkään ollut hänen ainoa perheensä, paras perheensä. Aidan ei sanonut enää mitään. Koko loppumatkan hän pysyi aivan hiljaa, ei suostunut edes katsomaan Derekiä päin.
Auto pysähtyi vanhalle tehtaalle ja Aidan huomasi siitä ulos noustuaan, että niitä oli enemmänkin, joista kaikista nousi ylös poliiseja jotka murtautuivat tehtaaseen aikeinaan pidättää kaikki jengiläiset, paitsi kaksi, jotka pitelivät Derekiä ja Aidania, joka näki mahdollisuutensa ja iski kyttää takaraivollaan päähän, kääntyi ja potkaisi maahan. Myös Derek oli käynyt toimeen ja sen seurauksena toinenkin poliiseista oli maassa ja jotenkin, avain käsirautoihin oli pojan sidotuissa käsissä. Vaivalloisesti, hän avasi Aidanin raudat, joka puolestaan auttoi metallirenkaat Derekin ranteista ja pojat juoksivat. He pinkoivat niin kovaa kuin pystyivät, välillä seinien, välillä kattojen kautta. He hyppivät siltojen välillä ja tekivät muita vaikuttavia tempauksia, mutta silti joku tuntui jahtaavan heitä.
Ikuisuudelta kestäneen juoksemisen jälkeen he pysähtyivät ilmiselvästi hylätylle kaksikerroksiselle talolle. He murtautuivat sisään ja nukkuivat yön nurkassa toisiinsa käpertyneinä lämmön vuoksi.
Herätys oli julma. Jollakin tavoin, Wer ja pari muuta jätkää olivat löytäneet heidät. Jengiläiset pitivät Derekiä aloillaan, kun Wer herätti Aidanin potkaisemalla tätä vatsaan. Ilmaa haukkova poika nousi vaivalloisesti ylös ja hetken tokeamisen jälkeen mustanpuhuva gangsteri avasi suunsa.
"Minä pidän sinusta Aidan. En välitä vaikka olisit ollutkin kantelupukki. Annan sinulle nyt mahdollisuuden. Mahdollisuuden liittyä takaisin joukkoomme." hän sanoi ja ojensi Aidanille puukkonsa. Siinä oli kiiltävä, käyrä terä josta Aidan kykeni näkemään oman peilikuvansa. Sen kahva oli tumman punaista tekonahkaa, joka oli kirjailtu taidokkaan näköisillä uurteilla. Poika tarttui terä-aseen varteen ja otti sen hitaasti Werin kädestä.
"Ainut mitä sinun pitää tehdä, on viiltää hänen kurkkunsa." hän sanoi viittoen Derekiä päin.
Aidan otti muutaman hitaan askeleen ystäväänsä kohti ja katsoi häntä suoraan silmiin, jotka kuvastivat pelkoa, surua, hämmenystä. Sitten, salamannopealla kädenliikkeellä, Aidan viilsi auki toveriaan aloillaan pitelevän miehen kurkun. Sekunnin kestäneen hämmenyksen jälkeen Derek tajusi mitä tapahtui ja selätti toisen pitelijänsä, samalla kun Aidan asetti nyrkkinsä keskelle Werin kasvoja. Sitten he juoksivat taas.

Muutaman vuoden ajan, kaksikko kulki ympäri Yhdysvaltoja varastellen ja parkouraten. He nukkuivat milloin missäkin, hylätyissä taloissa, kellareissa, ojissa ja söivät mitä saivat näpistettyä, joskus harvoin he saivat varastetun tavaran myymisestä tarpeeksi rahaa ostaakseen aterian pikaruokapaikassa. Elämä kohteli heitä kaltoin. Sairastumiset, nukkuminen sateessa, mustelmat ja muut kolhut, sekä jatkuva kuolemanvaara olivat käyneet pojille tutuksi, mutta heillä oli hauskaa. He olivat vapaita kaikista kahleista ja heillä oli toisensa. Kunnes, Aidanin juuri täytettyä 20, eräänä kohtalokkaana yönä pojilla oli ollut nopeuskilpailu eräällä pimeällä kujalla, Derek oli varaslähdön ottamalla päässyt edelle ja kadonnut nurkan taakse. Aidanin melkein kaatoi kumoon yhtäkkinen kirkas valo, joka näytti siltä kuin kulman takana olisi valtava tulipalo, jota seurasi Derekin huuto. Aidan juoksi valon sammuttua kujalle ja löysi ystävänsä ruumiin savuamasta maasta. Hänen vaatteensa olivat mustuneet ja kasvonsa palaneet.
Päänsä nostettuaan Aidan huomasi miehen, joka käveli hitaasti pois paikalta. Hänen hiuksensa olivat leiskuvan punaiset ja näyttivät hehkuvan pimeydessä. Poika tarttui vyöllään roikkuvaan, ennen Werille kuuluneeseen puukkoon ja ryntäsi kohti muukalaista, upottaen puukkonsa tämän rintaan takaapäin. Mies kaatui maahan ja Aidan näki hänen kasvonsa, jotka yllätyksekseen tunnisti lapsuudenkodin seinällä olevasta kuvasta. Derekin tappaja, oli hänen isänsä. Heti tämän järkyttävän tajuamisen jälkeen, Aidan menetti tajuntansa.
Silmät avattuaan, hän näki kahden miehen kasvot. Paikkaa hän ei tunnistanut, mutta sivusilmästään hän näki jonkinlaisella yöpöydällä makaavan puukkonsa, johon Aidan tarttui välittömästi, ponkaisi ylös ja työnsi myöhemmin Williamiksi paljastuneen miehen seinää vasten puukko hänen kaulallaan.
"Missä minä olen? Ja keitä te olette? Missä Derek on?" Aidan, jonka hiukset ja silmät olivat nyt muuttaneet väriä, uteli huutaen.
Miehet selittivät Aidanille, että mies jonka hän oli tappanut, hänen isänsä, oli todellisuudessa ollut tulenhenki ja hänet surmattuaan voimat olivatkin siirtyneet Aidanille. Havainnollistettuaan että hän ei kykenisi tappamaan kumpaakaan miehistä, uusi tulenhenki suostui istumaan alas ja kuuntelemaan mitä heillä oli kerrottavana.
Liekinhenki William ja kipinänhenki Rakesh kertoivat Aidanille kaiken uusista voimistaan, sekä velvollisuuksistaan jotka menivät puoliksi ohi korvien, muunmuassa ulottuvuuksien välillä matkaamisesta. Tämän kuultuaan Aidan kiinnostui ja kyseli, että voisiko hän kokeilla voimaa.
Tehtyään niinkuin uudet tuttavansa olivat hänelle neuvoneet, Aidan yllätyksekseen näki kuinka hänen kehonsa näytti kirjaimellisesti räjähtävän ja yhtäkkiä, hän seisoikin keskellä autotietä, josta henki jotenkin onnistui puikkelehtimaan pois vahingoittumatta. Tämän jälkeen Aidan lähti hymyillen uusien mahdollisuuksien johdosta. Hetken mielijohteesta, hän käveli tatuointiliikkeeseen ja otatti lohikäärmetatuoinnin uusien tuleen perustuvien voimiensa takia. Tämän jälkeen hän kävi kyselemässä parilta ihmiseltä asioita selvittääkseen Werin olinpaikan ja lopulta, häntä onnisti ja hän sai tietää että mies asustaa rantatalossa.
Tällä kertaa Aidan ei tyytynyt tiirikoimaan. Tällä kertaa hän potkaisi oven sisään.
"Wer!" hän huusi hilpeästi.
Muutama jengiläinen rynnisti eteiseen missä henki nopeasti hoiteli heidät käyttäen osittain voimiaan ja heidän perässään tuli itse Wer.
"Mitä hel... Aidan, olet värjännyt hiuksesi." hän sanoi ja Aidan seisoi hetken pöllämystyneenä siitä että Wer oli enemmän tyrmistynyt hänen hiuksistaan eikä siitä että hän oli juuri tappanut entisen pomonsa uudet käskyläiset.
"Wer. Minulla olisi ilmoitettavaa sinulle. Katsos kun, vuosia, sinä komensit minua, sinulla oli yliote minuun. Mutta nyt kortit ovat vaihtuneet ja täyskäsi on nyt minulla. Sinä et voi minulle mitään." hän kuitenkin kertoi, hieraisi kämmeniään yhteen samalla sytyttäen niihin tulen. Sitten Aidan läheni kohti Weriä, joka vain seisoi siinä ja tuijotti hengen käsistä nousevia liekkejä, kunnes oli aivan tämän edessä ja asetti kätensä tämän ohimoille. Lyhyt huuto karkasi miehen huulilta ja sitten hän valahti velttona maahan.
Tämän jälkeen Aidan, muutaman päivän ajan, piti hauskaa. Hän kävi baareissa ja sytytti ihmisten juomia tuleen, esitteli breakdance taitojaan, kaikki iskeäkseen naisia jotka roikkuivat jatkuvasti hänen kaulassaan. Kunnes sitten eräänä aamuna tutut henget seisoivat Aidanin sängyn jalkopäässä tämän herätessä. He pakottivat Aidanin tulemaan kanssaan takaisin henkimaailmaan missä hänelle selitettiin uudelleen velvollisuutensa tulenhenkenä ja kuinka niitä täytyisi noudattaa. Tällä kertaa mies suostui jäämään ja olemaan kunnon henki koska ilmeisesti hän ei päässyt pakoon uusia tuttaviaan. Tämä ei kuitenkaan ollut huono asia sillä vuosien saatossa kipinän-ja liekinhengestä tuli hänen parhaita ystäviään, kunnes eräänä päivänä William kuoli ja hänen tilalleen tuli uusi liekinhenki Marzia, jota kohtaan Aidan oli aluksi varautunut, mutta ei mennyt kauaa kun hän lämpeni uudellekkin hengelle, joka on nykyään Rakeshin lisäksi miehen paras ystävä, eikä Aidania muutenkaan haittaa naisen läsnäolo.

You on fire
Thats how ya know your on a roll
Cause when you hot its like your burnin up everyone elses cold
Your on fire

Muuta: Aidan asustaa tulihenkien siivessä henkimaailmassa, mutta hän kuljeksii usein Vechnostissa tai ihmisten maailmassa pitämässä hauskaa.

//Saanen esitellä, tulenhenki Aidan! Tässä hän nyt olisi :D Toivottvasti tykkäätte :)

Nimi: Harley

02.09.2016 22:50
Noniin, tässäpä Gryselda olisi :'D En tosiaan ole tarkasti oikolukenut näitä, joten ehkäpä joskus pitää korjailla ja kirjottaa tarkemmin tai muuta. Kuvakin on nyt tuollainen luonnos, ei löytynyt valmiimpaa tähään hätään.

--

Kuva: http://i2.aijaa.com/b/00842/14246735.jpg?2016-09-02%2022:47:22

Nimi: Gryselda Adolphuksentytär

Kutsumanimi: Gryselda, ystäville myös Elda

Laji: Kääpiö

Ikä: Noin 400 vuotta [fyysisesti noin 30-vuotias]

Sukupuoli: Nainen

Lost the battle, win the war
Bringing my sinking ship back to the shore
Starting over, we'll head back in
There's a time and a place to die but this ain't it

Luonne: Gryseldasta huomaa oitis, että hän on sanavalmis ja lujatahtoinen nainen: kovaksi keitetty taistelijaluonne, vahvan todellisuudentajun omaava yksilö, jota voisi jopa karskiksi ja tuimaksi kuvailla. Gryselda uskoo vahvasti jokaisen olevansa oman onnensa seppä. Hän on koko ikänsä ollut periksiantamaton uurastaja, joka ponnistelee päämäärätietoisesti tavoitteitaan kohti. Tällä toiminnan naisella on tukeva ote elämästä eikä hänellä ole aikomustakaan päästää sitä menemään. Jahkailu ei ole hänen heiniään, vaan Gryselda tarttuu oitis härkää sarvista ja mitä tekeekin, tekee hän sen kerralla kunnolla.

Gryseldaa voisi kuvailla keskivertoisen sosiaaliseksi tapaukseksi, joka ei pelkää avata suutaan ja esitellä itseään uusille tuttavuuksille, kiitos riittoisan itsevarmuutensa. Hän ei pane seuraa pahakseen, varsinkin jos kemiat kohtaavat keskustelukumppanin kanssa, mutta on perimmäiseltä luonteeltaan hyvin itsenäinen ja toisista riippumaton henkilö. Gryselda haluaa voimansa tulevan ensisijaisesti hänestä itsestään, vasta sen jälkeen saa luvan turvautua ystävien jakamiin voimavaroihin. Työskennellessään pajassaan hän usein kaipaa omaa rauhaa keskittymiseen, ottaahan hän työnsä erittäin vakavasti ja odottaa itseltään vain parasta laatua, mutta muutoin naisen ovet ovat avoimet yllätysvierailulle ympäri vuorokauden.
Gryselda on suhteellisen ennakkoluuloton. Hän ole tuomitsevaa sorttia ja kuuntelee mieluusti koko tarinan ennen sen arvioimista. Nainen on kuitenkin kaukana hyväuskoisesta - Gryselda on oppinut kantapään kautta, ettei maailma ole mukava paikka, eikä hän luota uusiin tuttavuuksiin aivan sormia näpäyttämällä, vaikka näennäisesti on suhteellisen rento vieraidenkin seurassa. Nainen on perusystävällinen, mutta jos häntä kohdellaan huonosti, on turha odottaa pienintäkään mukavuutta hänen puoleltaan. Epämiellyttävän seuran Gryselda häätää pois elämästään epäröimättä, hän ei halua tuhlata energiaansa myrkyllisiin suhteisiin.
Naisesta on hieman vaikea kaivaa esiin reaktioita, oli kyse sitten naurusta, pelosta taikka hämmästyksestä. Myöskään vaikutuksen tekeminen Gryseldaan tai kehujen saaminen häneltä ei ole helppoa, tosin ainakin voi olla varma, että kun hän sanoo jotakin, hän myös tarkoittaa sitä. Hän ei ulospäin hätkähdä paljoakaan mistään ja shokeeraaviakin paljastuksia kuullessaan tapaa vain kohottaa toista kulmaa jopa kyllästyneen oloisena.

Gryseldalla on sarkasmilla kyllästetty, melko musta huumorintaju ja hän usein piikittelee toisia kommenteilla, jotka herkempi saattaa ottaa itseensä. Muutoinkin Gryselda on hieman karkea ja häntä saattaa erehtyä pitämään tylynä, jopa ilkeänä, vaikka hänen tarkoituksenaan ei yleensä ole pahoittaa kenenkään mieltä.
Kääpiö on tunnettu rempseydestä, suorasukaisuudesta sekä pienoisesta nenäkkyydestä. Ystävänä Gryselda on erittäin uskollinen ja auttaa toverinsa vaikeuksien ylitse puskemalla heitä selästä eteenpäin vaikka mikä tulisi, ikään kuin pakottaen heidät kohtaamaan ongelmansa. Hän tarjoaa enemmänkin ratkaisuja ongelmiin kuin henkistä tukea ja lohdutusta. Kääpiö on paikoittain hyvinkin kovaotteinen ihmisten kanssa, joten kovin hienotunteisesti häntä ei voi kehua, vaikka Gryselda usein tarkoittaa hyvää.
Naisen ei ole kovin helppo tuoda kiintymystään esille, koska “Rakastan sinua” -lirkuttelu, halailu ja muu hempeily ovat hänelle hyvin harvinaista ja epäluontevaa käytöstä. Hänellä on hieman omat tapansa kertoa, että hän välittää, niitä on vain vaikea huomata mutta sitäkin helpompi ymmärtää väärin. Hän saattaa vaikka töytäistä olkapäähän ja haukkua leikkisästi hölmöksi, mutta tarkoittaa sillä, että pitää kyseisestä henkilöstä.

Kääpiö ei siedä itsesäälissä rypemistä, surkuttelua ja valitusta, varsinkaan jos asioille ei edes yritetä tehdä mitään. Gryselda inhoaa myös menneisiin takertumista sekä jossittelua ja hän katsookin aina kohti tulevaisuutta “menneet on menneitä” -tyyppisellä asenteella. Anteeksi pyydetään, anteeksi annetaan ja sitten mennään eteenpäin, niin yksinkertaista se on eikä Gryselda mielellään lähde monimutkaistamaan asiaa.
Jos jokin on vialla, sitä ei jäädä vatvomaan, vaan tartutaan toimeen, etsitään ratkaisu ja asia hoidetaan, vaikka ei millään huvittaisi tai se olisi vaikeaa. Gryselda on kovaksikeitetty realisti, joka ei aseta toiveita liian korkealle vaan pitää odotuksensa järjen rajoissa. Hän ei hevillä anna itselleen lupaa tunteiluun ja haaveiluun, vaan keskittyy kurinalaisesti nykyhetkeen ja pitää jalat tiukasti maassa. Gryselda tavoittelee väsymättömästi haluamiaan asioita paiskimalla töitä, eikä mielellään anna tielleen tulla “esteitä”, oli kyseessä jokin keskittymistä häiritsevä ihmissuhde tai mielihyvähakuisuus. Tämä on yksi syy sille, miksi Gryselda lämpenee todella kehnosti flirttailulle ja vastaavanlaisille huomionosoituksille, eikä pidä romansseja suuressakaan arvossa, vaan kokee ne enemmänkin häiriötekijöinä ja turhuuksina. On tosin mainitsemisen arvoista, että myös hänen huonot kokemuksensa ovat muovanneet käsityksiä parisuhteista.

Gryselda on päättäväinen, voimakastahtoinen kääpiö, joka ei ikinä jää hiljaiseksi hyväksyjäksi, vaan puhuu pelottomasti ja rehellisesti. Naiselta löytyykin ihailtavaa uskallusta ja luonteenlujuutta. Hän ei niele huonoa kohtelua tai epäoikeudenmukaisuutta ja osoittaa aina tyytymättömyytensä, vaikka tietäisi, että olisi helpompaa taikka turvallisempaa pitää suu kiinni. Nainen ei ole kenenkään kynnysmattona ja tuo kantansa asioihin selkeästi esille, puhuu asioista niiden oikeilla nimillä eikä tanssi totuuden ympärillä. Hän ei halua huijata itseään jumittamalla mukavuusalueella ja menee kohti ongelmia ja haasteita sen sijaan, että pakenisi niitä, ja omaa hieman “se mikä ei tapa vahvistaa” -tyyppisen mentaliteetin.
Gryseldan on usein hankala käsitellä surua ja useimmiten se purkautuu ulospäin kärttyisyytenä ja raivokkaana raudantakomisena tunteista puhumisen ja niiden asianmukaisen käsittelyn sijaan. Muutenkin työ on Gryseldalle tärkeä kanava ajatusten ja ahdistuksen purkamiseen.

Gryselda on aikamoisen temperamenttinen yksilö ja hänen silmissään näkee kiivautta ja kipinöintiä varsin usein. Kuumaverisyydestään huolimatta Gryselda ei raivoa aivan pikkuasioista, vaikka närkästystä saattaa helposti osoittaa, vaan suutahtaa vain, jos se vaikuttaa tarpeelliselta. Kokiessaan, että hänellä on oikeus ja syy olla vihainen, on hän vihainen aivan tosissaan eikä tunnetusti säästele sanojaan. Gryselda osaa lyödä toisille luun kurkkuun ja olla sanoissaan suorastaan murskaava, eikä vastapuoli saa välttämättä kovin herkästi puheenvuoroa itselleen. Jos Gryseldaa onnistuu yllyttämään, alkaa rajuotteinen nainen uhoamaan ja rusauttelemaan rystysiään, vaikka ei hän aivan tuosta vain lähde haastamaan käsirysyyn.
Gryselda on monesti suuttuessaan todella äärimmäinen sekä ehdoton kannoissaan, ja saattaa sanoa hyvin pahasti myös niille, joista välittää, vaikka ei välttämättä tarkoita sanojaan. Tätä hän katuu myöhemmin, mutta Gryselda ei ole turhan ylpeä sorttia ja osaa pyytää anteeksi kun siihen on syytä. Nainen ei ole myöskään pitkävihainen ja hän tyytyy siihen, että vastapuoli pahoittelee ja myöntää virheensä.
Kaksinaamaisuus ja epärehellisyys saavat naisen veren kiehumaan. Hän inhoaa valehtelijoita, eikä kerro itse edes valkoisia valheita, koska uskoo totuuden olevan aina parempi vaihtoehto, tekisi se kuinka kipeää tahansa.

I can't buy your love, don't even wanna try
Sometimes the truth won't make you happy, still I'm not gonna lie

I know I'm far from perfect, nothin' like your entourage
I can't grant you any wishes, I won't promise you the stars

Ulkonäkö: Gryseldan ruumiinrakenne on lihaksikas, suorastaan melko riuska, vaikka pehmeää pintaa löytyy paljolti. Naisella löytyy vahvat käsivarret ja leveät hartiat, mutta naisellisuudesta ei voi erehtyä pyöreiden muotojen, erityisesti runsauden vuoksi. Naisella on vahva kehonkieli ja itsevarma olemus. Pituutta hänellä on juuri ja juuri 140 senttimetriä. Ihonväri on lämpöisä, tumman maitokahvin värinen.

Naisen kasvonpiirteet ovat vahvat ja melko kulmikkaat, varsinkin leuka ja leukaperät, ja kasvoilla on yleensä melko tuima ilme. Nenä on leveähkö ja matala, huulet todella täyteläiset ja silmät kapean mantelinmuotoiset, väriltään kääpiöille tyypillisesti kullankeltaiset. Silmien värin lisäksi ihmisistä erottava piirre on suipot korvalehdet. Gryseldan molemmissa korvissa roikkuu pienet kultaiset korut ja vasemmassa sieraimessa on pieni samanvärinen rengas.
Gryseldan hiukset ovat väriltään todella tumman ruskeat, sävy on vahvasti punertava. Hiukset on omatoimisesti leikattu, minkä näkee karkeassa kädenjäljessä. Malli on lyhyt ja usein tuulen tuivertama, otsahiukset on pyyhkäisty toiselle sivulle huolimattomasti. Toisella puolella hiukset ovat pidemmät ja ne on sidottu yhdelle pikkuisen poninhännän tapaiselle.

Gryseldan vaatetus on käytännönläheinen ja yksinkertainen. Vaatteissa on lähes poikkeuksetta likaa, kulumia ja muita työnteon merkkejä. Useimmiten hänellä on tyköistuva hihaton paita tai pitkähihainen, jonka hihat on kääritty ylös kyynärpäihin, kokopitkät tummanruskeat housut, jaloissa kovempaakin retkeilyä kestävät saappaat ja tukeva vyö, josta roikkuu nahkakotelo pikkuesineitä varten sekä usein vasara ja heittokirves, käsissä on toisinaan lyhytvartiset hansikkaat.
Työskennellessään pajassa Gryseldalla on normaalien vaatteiden päällä paksusta nahasta valmistettu, työnteosta kulunut ja tahriintunut sepän esiliina, päällä vyö sekä useimmiten myös puoleen matkaan kyynärpäähän yltävät nahkahansikkaat. Turhaa somistusta Gryseldalla ei koskaan näe korvakoruja ja nenälävistystä lukuun ottamatta.

Cause when you've given up
When no matter what you do it's never good enough
When you never thought that it could ever get this tough
That's when you feel my kind of love

I know sometimes I get angry, and I say what I don't mean
I know I keep my heart protected, far away from my sleeve
But don't ever question if my heart beats only for you, it beats only for you

Taidot: Gryselda on kääpiö, nykyään hyvin harvalukuisen lajin edustaja. Kääpiöt on vanha, lähes kadonnut laji, joka saapui hyvin varhaisessa vaiheessa asuttamaan Vechnostia, vaikka heitä piileskeli maanalaisissa kaivoksissa Skandinavian sekä Keski-Euroopan alueella ihmismaailmassa. Loistokaudella sekä sodan aikana kääpiöt olivat saaren maineikkaimpia seppiä ja tunnettu myös kaivoksistaan, joiden tunneleita yhä voi löytää Käärmekanjonilta. He asuivat omissa maanalaisissa yhteisössään Uniaavikon sekä Käärmekanjonin alla mutkittelevissa luolastoissa. Vechnostin sodassa osa kääpiöistä lähti sotajoukkoihin, vaikka suurin osa heistä pysytteli ahjon ääressä ja tuotti kalustoa taisteluihin - sille osapuolella, joka maksoi parhaan hinnan. Lähes kaikki kääpiöt kuolivat sodassa tai pakenivat ihmismaailmaan, piiloutuivat ihmisiltä tai soluttautuivat elämään ihmisten joukkoon, jääden sille tielleen.
Kääpiöiden tunnetuin ominaisuus on heidän pituutensa. Heidät kuvitellaan usein lyhyemmäksi kuin he todellisuudessa ovat - nykyään kääpiöt ovat noin 130-150 senttimetriä pitkiä, vaikka on totta, että muinaisina aikoina keskipituus oli tuskin metriä. Kääpiöt ovat hyvin inhimillisen näköisiä olentoja. Yhteisiä piirteitä heille on lihaksikas ruumiinrakenne, suipot korvalehdet sekä kullanväriset silmät, ja miehillä on usein komeat parrat.
Kääpiöitä kuvaillaan usein tulen ja maan lapsiksi. Heillä on nimittäin vahva yhteys tulen elementtiin ja maaperään. Kääpiöillä on luontainen taipumus sepäksi ryhtymiseen, siinä hommassa he ovatkin mestareita, ja heidän kykynsä auttavat metallin muotoilussa ja raaka-aineiden hankinnassa. He kestävät todella korkeita lämpötiloja, palaviin hiiliinkin voi koskea ilman pelkoa itsensä satuttamisesta, eikä myöskään kylmä pure heihin helpolla. Kääpiöillä on uskomaton suuntavaisto, joka auttaa maanalaisissa tunneleissa kulkemista. He kykenevät aistimaan arvokkaiden mineraaliesiintymien läheisyyden, mikä tulee hyödyksi raaka-aineita etsiessä. Kääpiöt hallitsevat myös pienimuotoista taikaa, jota he saattavat käyttää maan muokkaamiseen kaivostoiminnassa, tulen kohentamiseen tai metallin muokkaamiseen. Ennen kaikkea kääpiöiden magia sopii taikaesineiden, vaikkapa omistajalleen aina palautuvan miekan, tuhoutumattoman haarniskan tai päiväsormusten valmistamiseen. He pystyvät myös tarkastelemalla esinettä, mieluiten koskettamalla, kertomaan, mistä se on valmistettu, milloin ja kenen toimesta.
Varsinkin kokonsa huomioon ottaen kääpiöt ovat erittäin vahvoja olentoja. Vahvimmat heistä pystyvät nostamaan kolminkertaisesti, ehkä jopa nelinkertaisesti oman painonsa. Vahvuus onkin tärkeää kaivostoiminnassa, jossa kaikki tehdään omin käsin.
Kääpiöillä on mainio pimeännäkö, he elävätkin pimeässä. Auringonvalo ei ole heille välittömän tuhoisaa tai aiheuta kipuja kuten esimerkiksi vampyyreille, mutta he luontaisesti viihtyvät hämärässä ja asuttavat maanalaisia alueita mieltymystensä vuoksi. Pitkä oleskelu auringonvalossa, useita tunteja ilman taukoa, kuitenkin alkaa muuttaa heitä hitaasti kiveksi, ja jos näin käy, ei paluuta ole.
Kääpiöiden elinikä on parhaimmillaan lähemmäs 1000 vuotta, tämäkin vaihtelee. Kääpiöt ikääntyvät tasaisesti koko ikänsä ajan - lapsuudessa ikääntyminen on ihmislasten kaltaista, mutta hidastuu aikuistumisen myötä pitkän ikään sopivaan tahtiin. Kääpiöt voivat lisääntyä muiden tarpeeksi inhimillisten olentojen kanssa. Kääpiöiden geenit eivät ole kuitenkaan vahvasti periytyviä ja puolikääpiöiden ominaisuudet ovat hyvin heikkoja, elleivät jopa olemattomia.

Gryselda on loistava seppä, joka osaa takoa luotetun vasaransa kanssa melkein mitä tahansa maan ja taivaan välillä. Hän on erittäin omistautunut työlleen, harjoitellut ankarasti ja tyytyy vain parhaaseen, joten hänen luomuksensa ovat aina laatutavaraa. Kääpiöiden magia onnistuu häneltä myös sujuvasti. Nainen tuntee myös kaivostoiminnan ja raaka-aineiden hakkuu onnistuu ongelmitta. Hän on lajilleen ominaisesti todella vahva ja jaksaa kannella yli parisataa kiloa painavia kuormia.
Kiperässä tilanteessa Gryselda on valmis taistelemaan vaikka paljain käsin, mutta hänellä kulkee mukana yleensä vasara sekä heittokirves, ja naisen tarkkaa tähtäystä on syytä pelätä.

There's been trials and tribulations
You know I've had my share
But I've climbed the mountain, I've crossed the river
And I'm almost there, I'm almost there
I'm almost there

Menneisyys: Loistokausi oli taittumaisillaan sotaan ja kasvavat levottomuudet näkyivät jo saarelaisten arjessa, kun nuorehkolle pariskunnalle syntyi kääpiöiden maanalaisissa asumuksissa tytär. Hän oli kuin kuka tahansa muu kääpiölapsi, syntynyt kivisten tunnelien kotoisassa hämärässä, kohtalonaan olla mestariseppä lajitoveriensa tapaan. Brynja ja Adolphus, tytön vanhemmat, pitivät uusinta perheenjäsentä kuin kukkaa kämmenellä ja antoivat hänelle nimen Gryselda.
Niin kuin taruissa kerrotaan, ovat kääpiöt seppäkansaa, maanalaisissa yhteisöissä eläviä maan ja tulen lapsia. Gryseldan perhe ei ollut mitenkään poikkeuksellinen. Molemmat vanhemmat paiskivat töitä kääpiöiden maineikkaissa sepänpajoissa Uniaavikon ja Käärmekanjonin alla mutkittelevissa luolastoissa, joissa Gryselda varttui kääpiöille ominaisiin tapoihin koko suuren sukunsa kaitsemana. Isoveljet Ceolmund, Finnr ja Hrodulf olivat huomattavasti nuorimmaista sisarustaan vanhempia, joten heistä ei kummemmin ollut leikkiseuraa pienelle Gryseldalle. Se ei perheen kuopusta harmittanut ja hän alkoi kulkea veljiensä jalanjäljissä miltei heti kun kävelemään oppi. Sepän taitojen sekä kaivostyön opettelu oli Gryseldan koulunkäynti, vapaa-aika ja leikki pienestä pitäen ja jo lapsena hän päätti, että hänestä tulee suuri ja taidoistaan ylistetty seppä, kunniaksi suvulleen.

Gryselda oli 6 vuotta vanha, kun sodan synkkä ja tuhoisa varjo levittäytyi saaren ylle. Lapsi kun oli, hän ei täysin ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa, vaikka ikäisekseen terävänä tiesi hän heti, että jokin oli pahasti vialla. Häntä kiellettiin lähtemästä maanalaisesta kodista. Vanhemmat sanoivat, että ulkona on vaarallista. Vaikka kielto hieman turhautti pientä meneväistä tyttöä, totteli hän kiltisti, sen verran vakavilta äiti ja isä olivat vaikuttaneet häntä puhutellessaan.
Ei kestänyt kauaakaan, kun Gryseldan äiti, isoveljet sekä monet muut sukulaiset ja ystävät liittyivät sotajoukkoihin. Gryseldaa pidettiin aika lailla epätiedossa maanpäällisestä tuhosta ja verilöylyistä, vaikka hän kuinka kyseli ja uhosi lähteä ottamaan itse selvää. Kääpiöiden tunneleissa oli kuitenkin turvallista asustaa, sinne vihamieliset sotajoukot eivät helpolla löytäneet. Joskus tunneleihin tehtiin kuitenkin suurta tuhoa aiheuttavia hyökkäyksiä, oli sotajoukkojen kyseessä yritys varastaa taisteluvälineitä tai päinvastaisesti estää niiden valmistaminen, joskus jopa kaivostunneleita romahdutettiin. Sodan aikana suurin osa kääpiöistä nimittäin toimi sotilaiden sijasta seppinä - täytyihän jostakin saada välineitä taisteluun ja kääpiöt jos ketkä osasivat valmistaa miekkoja, kilpiä ja haarniskoja. He ahersivat suurin joukoin yötä päivää maanalaisissa pajoissa. Aseet saivat käyttöönsä se osapuoli, joka tarjosi eniten - kääpiöitä ei nimittäin kiinnostanut sodan kulku, hengissäpysymisen ohella tärkeintä oli hyötyä tilanteesta.
Vain vuosi sotaan ja monet olivat kaatuneet taisteluissa, myös useat kääpiöt, jotka voimastaan huolimatta jäivät helposti alakynteen suurikokoisempia ja taikavoimia omaavia olentoja vastaan. Kaatuneiden joukossa oli monta Gryseldan sukulaista, serkkuja ja vanhempien sisaruksia, kuin myös perheen tuttuja ja ystäviä. Raskaimmat menetykset olivat äidin ja Finnr-veljen kuolema. Kun uutinen vaimonsa ja vanhimman poikansa kuolemasta kantautui Gryseldan isän korviin, hän päätti, etteivät he jäisi sodan jalkoihin enää yhtään pidemmäksi aikaa. Isänsä, veljiensä ja useiden muiden kääpiöiden kanssa Gryselda pakeni sodan tieltä Vechnostista ihmismaailmaan.

Parikymmenhenkinen kääpiöjoukko päätyi ihmismaailman syrjäseuduille. Kukaan heistä ei pitänyt ajatuksesta ihmisten lähestymisestä, joten hiljaiselo miellytti heitä kovasti. Joukko vaelsi autioituneilla vuorilla aikansa, kunnes he löysivät sopivan luolaston, jonka asuttaa. Kääpiöt eivät ole maanpäällisiä eläjiä, he kaipaavat pimeyttä, peruskallion päänsä päälle ja mahdollisuuten kaivostoimintaan.
Niin Gryselda aloitti perheineen uuden elämän ihmismaailmassa. Asettuminen uuteen kotiin kävi melko nopeasti, sillä totta puhuen ero Vechnostiin ei ollut päätähuimaava - samanlaista hiljaiseloa maan alla huomaamattomissa, arvometallien hakkuuta ja raudan takomista päivästä toiseen. Tunnelma toki oli hieman synkempi kuin aiemmin, olivathan kaikki joukosta menettäneet kotinsa ja useita rakkaitaan. Hymyilyyn ei ollut paljoa voimia.
Gryseldan lähestyessä 100 vuoden ikää, toisin sanoen kääpiöiden täysi-ikäisyyttä, oli hän varsin turtunut arkeen. Hänestä oli kasvanut vahvaluontoinen nuori nainen, oman tiensä kulkija ja päämäärätietoinen yksilö, myös yksi kotikontujensa taitavimmista nuorista sepistä. Hän oli vuosikaudet joutunut viettämään kaavoihin kangistunutta elämää ja vaikka välitti perheestään, yhteisöstään ja työstään, ei nuori kääpiö enää jaksanut jatkaa samaa rataa. Gryselda ei pitänyt mistään enempää kuin alasimen ääressä viettämästään ajasta, mutta häntä turhautti tehdä työtä, jota kukaan ei arvostanut - heillä ei ollut asiakkaita, kaikki vaivalla tehdyt esineet varastoitiin ja sittemmin unohdettiin.
Päättäväisesti Gryselda asteli isänsä luokse ja selitti, miten asiat ovat. Isä, joka oli Finnrin kuoleman jälkeen kohdellut kolmea jäljellä olevaa lastaan turhankin suojelevaisesti, ei päästänyt Gryseldaa mielellään menemään, mutta tiesi, ettei voisi estää lujatahtoista tytärtään lähtemästä, jos hän sitä halusi. Ceolmund ja Hrodulf olivat kuitenkin toista mieltä ja yrittävät pitää Gryseldan kotona väkisin. Monta riitaa myöhemmin Gryselda sai kuin saikin veljiensä myöntymyksen. Viivyttelemättä hän pakkasi tavaransa, jätti hyvästit perheelleen ja ensi kertaa elämässään lähti tutkimaan ulkomaailmaa, suurta ja tutkimatonta.

Alku oli hankala. Gryselda huomasi hyvin pian, ettei tiennyt, minne mennä, eikä hän ollut tottunut ihmisten läsnäoloon. 1700-luvun katukuvassa lyhkäinen, kultasilmäinen ja ajan muottiin sopimaton nainen herätti kummastusta, sekä paheksuntaa että uteliaisuutta. Gryseldalle ihmiset yhteisöineen olivat pettymys: toki hän oli kuullut kauhutarinoita ihmisten julmuudesta, mutta oli silti pöyristynyt, kuinka todenperäisiä kuulopuheet olivat. Yksikseen kiertelevällä, pennittömällä naisella oli rankkaa, ja oman pajan perustaminen alkoi vaikuttaa epätoivoiselta tavoitteelta.
Mutta siinä missä Gryselda kohtasi epämiellyttäviä ihmisiä, tuli matkoilla vastaan myös mukavaa väkeä. Hän oli matkustellut jo liki 15 vuotta ja harkitsi vakavissaan palaamista kotiin, kun saapui Potsdamin kaupunkiin. Gryselda oli ohikulkumatkalla, mutta huomasi kaupungin halki kulkiessaan sepänpajan ja alasimen ääressä huhkivan vanhan miehen. Ehkäpä se johtui partaukon ystävällisistä kasvoista tai hänen upeasta työstään, lähestyi Gryselda seppää ja kävi juttusille hänen kanssaan.
Vanhuksen nimi oli Ingulf. Hän oli hyväntahtoinen mies, kokenut paljon vuosikymmenten varrella ja kuului kaupungin seppien parhaimmistoon. Gryselda ei ennättänyt montaa minuuttia keskustella tähtisilmäisen partaveikon kanssa, kun Ingulf myhäillen sanoi: “Lyhyenlähtä, kultasilmäinen seppä. Olet kääpiö, olenko oikeassa?”
Gryselda oli luonnollisesti yllättynyt Ingulfin oikeaan osuneesta arvauksesta. Nopeasti mietittyään, väittääkö vastaan vai myöntää asia, hän nyökäytti päätään ja sai tietää, että Ingulf itse oli velho. Sydämellinen vanhus poistui työnsä ääreltä ja yksinkertaisesti käski Gryseldaa näyttämään parhaansa. Aluksi Gryselda ei ymmärtänyt, mitä Ingulf tarkoitti, mutta hetken kuluttua tajusi. Hän laski tavarat pajan perälle ja kävi toimeen.

Gryselda valmisti Ingulfille koristeellisen miekan, jota kieltämättä pystyi kutsumaan taidonnäytteeksi. Ingulf oli todella vaikuttunut Gryseldan työstä, koska ei totta puhuen ollut odottanut nuorelta naiselta ihmeitä. Kuunneltuaan Gryseldan haaveista tulla arvostetuksi sepäksi, Ingulf tarjosi kääpiölle oppipojan paikkaa. Gryselda yllättyi mutta ilahtui - vanhus vaikutti mukavalta ja hänellä oli paljon kokemusta. Ingulfin opissa hän uskoi pääsevänsä vielä pitkälle.
Siitä lähtien Gryseldan päivät täyttyivät työnteosta varhaisesta aamusta yön tunneille saakka. Ingulfilla riitti asiakkaita, joten työtä oli tehtävä paljon, että kaikki saivat tilauksensa ajallaan. Palkakseen Gryselda sai katon päänsä päälle, ruokaa ja kokemusta, ja silloin tällöin Ingulf antoi kääpiön pitää osan tienatusta rahasta. Gryseldalla ei ollut valittamista, koska hän viimein sai tehdä, mitä oli toivonut, oppi joka päivä ja viihtyi velhovanhuksen kanssa hyvin.
Parikymmentä vuotta Gryselda työskenteli Ingulfin alaisena. Vanhus oli ylpeä oppipojastaan ja piti Gryseldan työtä mestarin veroisena. Kaupungin asukkaiden keskuudessa oli myös huomattu Gryseldan taidot, minkä myötä hän sai viimein osakseen väen arvostuksen.
Ingulf oli kuitenkin jo vanha. Hänen voimansa alkoivat ehtyä ja kunto heiketä, ja päivien kuluessa Gryselda otti enemmän ja enemmän vastuuta pajan toiminnasta, kun velho lepäili sängynpohjalla. Gryselda tiesi, että väistämättä Ingulfista aika jättäisi, mutta hän oli silti surullinen, kun eräänä syysaamuna mestariseppä ei herännyt.
Ingulfista oli tullut isoisällinen hahmo Gryseldalle. Ennen kuolemaansa hän oli toivonut, että Gryselda jatkaisi hänen työtään ja mikä tärkeämpää, ei ikinä luovuttaisi unelmiensa tavoittelemista. Gryselda painoi Ingulfin sanat mieleensä ja hänen muistoaan kunnioittaen huhki minkä jaksoi. Ilman velhon lämmintä ääntä paja tuntui alkuun tyhjältä ja surulliselta, mutta aika paransi haavat.

Gryselda ehti jatkaa työntekoa Ingulfin jälkeensä jättämässä pajassa miltei viisi vuotta, kunnes varoittamatta vieras mies hontelo nuorukainen mukanaan saapuivat juttusille. Suurikokoinen mies esitteli itsensä Leofriciksi ja nuoremman pojan Osgariksi, kisällikseen. Gryselda oli hämmentynyt, mitä muukalaiset halusivat - he kertoivat olevansa tärkeällä asialla, mutta eivät olleet sepän palvelusten perässä.
Leofric sanoi olevansa Ingulfin poika. Hän oli tullut perimään menehtyneen isänsä perintöä, pajaa. Gryselda ei saattanut uskoa sitä todeksi ja oli aluksi varma, että Leofric yritti huijata häntä. Mies puhui kuitenkin totta. Vaikka Gryselda yritti kuinka selitti hänelle, että Ingulf halusi nimenomaan hänen jatkavan työtään, ei Leofric antanut periksi. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että paja kuului Ingulfin pojalle, eikä Gryselda voinut kääntää heidän päätään.

Pajan menettämisen jälkeen Gryselda oli vailla työtä, kotia ja rahaa. Hän oli tavattoman turhautunut. Unelma oli ollut jo hänen hyppysissään, mutta se karkasi ennen kuin hän sai otettua kiinni. Gryseldalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä jatkamaan kiertolaiselämäänsä, toivoen vielä joskus löytävänsä paikan, jossa hänen olisi mahdollista saavuttaa tavoitteensa. Kääpiö piti päättäväisesti kiinni Ingulfin sanoista: hän ei luovuttaisi, ei vaikka mikä tulisi.
Gryseldan seuraavat vuosikymmenet olivat melkoista pompotusta. Aamuisin hän nousi varhain ja päättäväisenä selättämään uuden päivän, vaikka arki oli kivikkoista kädestä suuhun elämistä. Hänellä ei ollut kotia, johon palata, vaan tie vei minne oli mennäkseen, lähinnä nainen juoksi työn perässä. Ingulf oli ollut harvinainen yksilö, sillä muut karsastivat lyhyenläntää yksineläjänaista eivätkä osoittaneet hänelle arvostusta, mikä ei tehnyt elosta lainkaan rattoisampaa. Hän ansaitsi elantonsa tekemällä hanttihommia, kun sellaisia osui kohdalle, työtehtävien suhteen ei voinut olla turhan nirso. Joskus hän joutui nukkumaan yönsä kadulla ja kituuttamaan päiväkausia ilman ruokaa, joskus ajat olivat helpommat ja hän sai tehdä oman alansa töitä jonkun sepän alaisena.
Lähemmäs neljäkymmentä vuotta Ingulfin pajan menettämisen jälkeen, jolloin Gryselda alkoi olemaan 180-vuotias, asettui hän Berliiniin. Jatkuva matkanteko ja pätkätyöskentely uuvuttivat häntä, mutta ei tuottanut hedelmää, joten oli pakko kokeilla uutta lähestymistapaa. Gryselda aloitti rankan työtahdin kerryttääkseen varoja liiketilan ostamiseksi. Hän teki kahta, joskus kolmea vuoroa samana päivänä, kaikki liikenevät rahat menivät säästöön nälkiintymisenkin uhalla. Työpaikkoihin lukeutui muun muassa kapakoita, teehuoneita ja majataloja, ehti hän myös esitellä taitojaan seppänä paikallisille pienissä syrjäseutujen pajoissa, joiden asiakaskunta koostui hieman hämäräperäisestä sakista.

Varojen kartuttaminen oli aikaa vievää, silkkaa raatamista vuodenajasta toiseen ja lomapäiviä ehkä kerran tai kaksi kuussa. Muutaman vuoden sisällä Gryseldalla oli vasta noin puolet hänen tarvitsemastaan summasta koossa, koska huolimatta hänen vaivannäöstään ei palkka ollut hääppöinen.
Gryselda oli tekemässä siivousvuoroa eräässä majatalossa. Oli jo ilta, ja hän oli herännyt taas kukonlaulun aikaan aamuiseen työvuoroonsa, joten ei ollut ihme, että häntä väsytti. Vuoron lähestyessä loppuaan Gryselda jynssäsi likaa irti lattiasta tarmolla, kun etuajassa sisään astui huoneen vuokrannut matkalainen. Gryselda jätti työnteon tauolle puhuakseen tulijan kanssa.
Kalpeaihoinen hujoppi esittäytyi Normaniksi. Gryselda ei vakuuttunut herran keikarimaisesta hymystä, vaan tuhahti ja esitteli itsensä lyhytsanaisesti, yrittäen jatkaa hommiaan ja jättää asiakkaan huomioimatta. Norman ei kuitenkaan suonut työskentelyrauhaa Gryselda, vaan alkoi jutella niitä näitä. Kun Gryseldan mitta alkoi vähitellen täyttä, käännähti hän miehen puoleen sanoakseen pari valittua sanaa, mutta seisahtui aloilleen, kun huomasi Normanin kaulassa riippuvan korun. Gryseldalla ei kestänyt kauaa tunnistaa kultariipus Ingulfin kädenjälkeksi. Havainnon myötä hänen uteliaisuutensa heräsi ja hän tivasi, mistä Norman oli hankkinut korun. Kävi ilmi, että Norman oli ostanut sen itseltään Ingulfilta jotakin aikaa sitten, hän kehui tunteneensa vanhan sepän aikoinaan hyvin. Gryselda ei mainnut uskoa sattumaa todeksi. Norman ilahtui kuullessaan Gryseldalta hänen oppipoika-ajoistaan Inguilfin luona ja pyysi Gryseldaa tapaamaan hänet seuraavana päivänä majatalon vastapäisessä kapakassa, mies ehdotti tarjoavansa lasillisen. Tässä vaiheessa Gryselda tutki miehen kasvoja huomattavalla epäluulolla - hän ei tiennyt, pitikö muukalaisesta vai ei, mutta eihän hänellä riittäisi aikaa tavata keskellä päivää, töitä pitäisi tehdä. Gryselda avasi jo suunsa kieltäytyäkseen, mutta hän oli utelias kuulemaan lisää Normanista ja siitä, miten hän oli tuntenut Ingulfin. Ennen kuin hän huomasi, oli hän sopinut tapaavansa Normanin puoliltapäivin seuraavana päivänä.

Tapaaminen Normanin kanssa venyi pidemmäksi kuin Gryselda oli suunnitellut. Heillä riitti puhuttavaa, ja vaikka alkuun aiheet pyörivät pitkälle Ingulfissa, vaihtuivat ne pian tutustumiseen - kyseltiin mieltymyksiä, kotipaikkaa ja sen sellaista. Norman kertoi, että hän oli asunut lapsuudessaan Potsdamissa ja hänen vanhempansa olivat tunteneet Ingulfin pitkään ennen hänen syntymäänsä. Riipuksen Ingulf oli antanut Normanille syntymäpäivälahjaksi kauan sitten. Gryselda tajusi tässä vaiheessa, että Normanin täytyisi olla todella vanha, mutta eihän mies näyttänyt paljoakaan parikymppistä vanhemmalta. Norman havaitsi oitis Gryseldan kummastuksen.
“Olen haltia. Äläkä yritä väittää, ettet tiedä taikaolennoista, olihan entinen opettajasi velho. Et itsekään ole vaivainen ihminen”, Norman saneli ovela hymy suupielillään keinuen.
Eikä se jäänyt viimeiseksi tapaamiseksi. Norman oli tullut viipymään majataloon pidemmäksi aikaa, ja silloin tällöin kesken työvuoron Gryselda pujahti Normanin huoneeseen juttelemaan, välillä jopa nukkumaan pois kasautuneita univelkojaan. Hän näki miestä myös sillä vähäisellä vapaa-ajalla, mitä töiltä liikeni. Gryseldasta tuntui, että pitkästä aikaa hänellä oli joku, jolle saattoi puhua mistä vain - hän koki olonsa Normanin kanssa ymmärretyksi ja välitetyksi. Tunne vaikutti olevan molemminpuolinen, ja ennen kuin Gryselda ehti tajuta, oli hän onnistunut rakastumaan haltiaan.

Melkein vuodet päivät kuluivat. Gryseldan kassa oli kertynyt hyvin, vaikka työaikaa oli uhrautunut Normanin vuoksi, ja hänellä oli vihdoin ja viimein kasassa tarpeeksi varoja haluamansa liiketilan ostamiseen. Hän oli innostunut päästessään kertomaan asiasta Normanille, mutta keskustelu ei mennyt aivan niin kuin hän oli odottanut.
Norman vaikutti hermostuneelta ja apealta. Hän kehui Gryseldaa ja kertoi, miten kovin ylpeä oli hänen uurastuksestaan. Ylistystä ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun puheenaihe vaihtui paljon epämieluisampaan. Norman esitti pyynnön, joka veti Gryseldan sanattomaksi:
“Gryselda, rakas, minun täytyy myöntää sinulle jotain. Minä olen veloissa. Todella, todella pahoissa veloissa. Ja jos en maksa niitä pois alta, minä... Minun henkeni on vaakalaudalla. Ei, ei - älä kysy, miksi. Luota vain minuun. Jos odottaisit vielä jonkin aikaa - ei kauan, rakas -, etkä ostaisi pajaa vielä. Jos voisit antaa rahat minulle, maksaisin velkani pois. Maksaisin sinulle aivan pian takaisin, lupaan sen. Ole kiltti, rakas, autathan? Se merkitsisi minulle paljon.”
Gryselda oli tyrmistynyt. Norman ei ollut koskaan maininnut sanallakaan veloista. Kuinka hän voisi pyytää tällaista, antamaan nyt vuosikausien uurastuksen hedelmän tuosta vain Normanin haltuun? Gryselda ei tiennyt, miten vastata. Mutta hän rakasti tätä miestä, ja jos Normanin henki oli uhattuna, ei ollut muuta vaihtoehtoa.
Gryselda suostui. Norman ylisti hänet maasta taivaisiin, kiitti minkä kerkesi, suukotteli ja halaili. Vielä silloin Gryselda uskoi tehneensä oikean päätöksen, mutta kuinka väärässä hän olikaan, tämä oli hänen elämänsä suurin virhe.
Saman päivän illansuussa Gryselda kiikutti mittavat säästönsä ja ojensi ne Normanin haltuun vastahakoisesti, olihan summaan kiinnitettynä vuosien kituuttaminen ja aherrus. Pikkuruiseen ullakkoasuntoon palatessaan Gryselda tunsi kuitenkin pelon ja epävarmuuden kasvavan hetki hetkeltä, ja hän pelkäsi, ettei tästä hyvää seuraisi.
Siinä hän oli oikeassa. Gryselda heräsi aamulla ahdistuneena ja lähti rientämään majatalolle tapaamaan Normania. Saavuttuaan majatalolle hän rynnisti rappuset ylös, etsi Normanin huoneen oven ja koputti. Ketään ei kuulunut. Toinen koputus, kolmas, ei mitään.
Gryselda avasi oven. Huone oli tyhjä - ei merkkiäkään Normanin tavallisesti ympäriinsä levitetyistä tavaroista. Huone oli siivottu, yleensä sotkuinen peti pedattu. Kylmä koura puristi Gryseldan sisintä hänen astellessaan peremmälle ja katsoessaan hiljaista huonetta epäuskon vallassa.
Sängylle oli jätetty pieni lappu. Gryselda nosti sen ja luki rivi riviltä:
“Kiitos rahoista, rakas. Älä turhaan jää odottamaan minua.
Ensi kerralla ei kannata olla niin hyväuskoinen.
- N”
Gryselda ei tiennyt, olisiko pitänyt purskahtaa itkuun, mutta silloin mikään menetyksen suru maailmassa ei riittänyt kilpailemaan hänen vihalleen. Hän rutisti paperinpalan nyrkkiinsä ja heitti sen käsi täristen maahan. Vuosien työ, kaikki hänen rahansa oli huijattu häneltä sen keikarin toimesta. Jo toista kertaa elämässä tuoli oli vetäisty hänen altaan.

Sen jälkeen Gryselda oli tyhjän päällä. Hänestä tuntui, että kaikki, mitä hän koskaan teki, oli ollut turhaa, ajanhukkaa. Isä ja veljet olivat olleet oikeassa, ei hänen olisi koskaan pitänyt edes lähteä. Normanin lähdettyä ja vietyä kaikki mennessään Gryselda oli vähällä luovuttaa, mutta yritti pitää Ingulfin sanat mielessään: luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Hänet valtasi kuitenkin koti-ikävä. Hän ei ollut kuullut perheestään sen koommin, kun vuosikymmeniä sitten oli lähtenyt.
Paluumatka vuorelle, jonka maanalaisissa tunneleissa Gryselda oli varttunut, ei ollut helpoimmasta päästä. Kesti pari vuotta ennen kuin hän vihdoin löysi tiensä takaisin, vain huomatakseen, ettei kukaan ollut siellä. Isä, veljet ja kaikki muut - poissa joka ikinen. Ei merkkiäkään kaivoksista tai tunneleista. Kaikki oli poissa, eikä Gryselda tietänyt, mitä oli tapahtunut.
Ei ollut enää jalanjälkiä, joita pitkin kävellä takaisin turvaan, joten ainoa vaihtoehto oli löytää kokonaan uusi reitti. Gryselda lähti kiertelemään Keski-Euroopassa, edeten pikkuhiljaa lännemmäksi. Vuodet seurasivat toisiaan, ja vaikka Gryselda yhä yritti tehdä töitä ja saada elämän maistumaan joltakin, ei mikään tuntunut oikein miltään. Lopulta 1800-luvun vaihtuessa uuteen vuosisataan Gryselda muutti Pohjois-Amerikkaan, toivoen Uudesta Maailmasta löytyvän hänellekin jotain paljon puhutusta onnesta ja vapaudesta. Siellä hän teki useita vuosia töitä kaivostoiminnan parissa, kunnes vetäytyi viettämään pitkäksi aikaa hiljaiseloa mantereen eteläosiin.

Noin kymmenen vuotta sitten Gryselda löysi tiensä takaisin Vechnostiin. Paluu ulottuvuuteen, jossa hän syntyi, oli käynyt naisen mielessä aiemmin, mutta hän oli uskonut sodan tuhonneen sen kokonaan. Muuttaessaan kotipaikastaan kauemmas matkailun lisäännyttyä lähellä hänen kotinsa liepeillä Gryselda onnistui eksymään Vechnostiin. Ulottuvuuden vaihdos ei ollut hänelle laisinkaan epämiellyttävä käänne, vaan oli pikemminkin tyytyväinen päästessään ihmismaailmasta. Hän alkoi tutkia paikkoja eritoten Käärmekanjonin alueelta, ja sinnikkään tarkkailun myötä onnistui löytämään jäänteitä kääpiöiden aikoinaan asuttamasta tunneliverkostosta. Gryselda asettautui asumaan syvällä maan alla sijaitsevaan luolaan ja jatkoi kutsumusammattinsa harjoittamista kaikessa rauhassa, rakentaen pala palalta itselleen pajan sekä kaivostunnelit raaka-aineiden louhintaa varten. Vaikka kysyntää ei hänen palveluilleen oikeastaan ollut, eihän juuri kukaan sepän olemassaolosta tiennyt, sai hän aina silloin tällöin tehdä tilaustöitä tai onnistua vaihtokauppaamaan jonkin tekeleistään. Vechnostissa Gryselda sai uuden itselleen alun ja totesi, että menneet ovat menneitä, tästä suunta on vain ylöspäin.

I wonder, how am I supposed to feel when you're not here
'Cause I burned every bridge I ever built when you were here
I still try, holding onto silly things, I never learn
Oh why, all the possibilities I'm sure you've heard

I drowned out all my sense with the sound of its beating
And that's what you get when you let your heart win

Muuta: Gryselda puhuu englantia erikoisella korostuksella, joka on eräänlainen yhdistelmä saksalaista ja Yhdysvaltojen eteläisten osavaltioiden aksentteja. Englannin lisäksi Gryselda osaa kääpiökieltä, jota Vechnostissa asuneet kääpiöt aikoinaan puhuivat, sekä saksaa.
Gryselda asustaa Käärmekanjonin alla sijaitsevassa tunneliverkostossa, jossa aikoja sitten eleli kääpiöyhteisöjä. Kallionkielekkeen juurelta lähtevä, valaisematon käytävä vie syvälle maan alle, missä on suurehko, soihduilla himmeästi valaistu matalakattoinen luola, jonka tunnistaa hyvin nopeasti sepän pajaksi. Luolassa on ahjo, alasin ja siellä täällä pöydillä ja hyllyillä tarvikkeita, keskeneräisiä ja valmiita luomuksia. Luolan perällä on korkeampi tasanne, josta vie suuaukko pienempään luolaan, missä on yksinkertainen sänky ja kaappi. Pajaluolasta lähtee useita tunneleita, jotka johtavat eri puolille Käärmekanjonia tai aina Uniaavikolle saakka. Pari niistä johtaa pieniin luoliin, joissa Gryselda varastoi luomuksiaan sekä raaka-aineita.
Gryseldalla on Käärmekanjonilla myös kaivostunneleita, joissa hän viettää paljon aikaa malmeja etsien ja louhien. Pienet ja pimeät kaivostunnelit mutkittelevat sinne tänne syvällä maan alla ja niihin on hyvin helppo eksyä, ellei tunne tietä.

There's a dream in the future
There's a struggle that we have yet to win
And there's pride in my heart
'Cause I know where I'm going, yes I do
And I know where I've been

--

Kiitosta ^^

Nimi: Sebarus

28.08.2016 17:34
Nimi: Seresta Milogne Aguez, lempinimi Bug/Ötökkä
Laji: Altavozen
Ikä: 19, ikääntyy normaalisti, syntymäpäivä 18.7.1997
Sukupuoli: Nainen

Oh written in the stars
A million miles away
A message to the main
Oh

Luonne: Seresta on ujo tyttönen jolle ystävien teko voi joskus olla vaikeaa, sillä hän ei uskalla omatoimisesti puhua tuntemattomille. Kysyttäessäkin hän vastaa lyhyesti ja hiljaisesti, sekä välttää katsomasta kysyjää silmiin. Jos tytön kanssa onnistuu kuitenkin ystävystymään, löytyy ujon ulkokuoren alta puhelias ja elämäniloinen nuori nainen joka ei nauti mistään muusta niin paljon, kuin ystäviensä kanssa nauramisesta.
Seresta on aina ystävällinen, eikä usko väkivaltaan. Hänestä kaikki ongelmat voi ratkaista puhumalla, mutta urheuttakin tästä likasta löytyy, ja tosipaikan tullessa hän osaa kyllä puolustaa itseään tai muita.
Serestaa on vaikea vihastuttaa, mutta jos siinä sattuu onnistumaan, ei hän ala huutamaan kurkku suorana, vaan lähinnä lähtee kävelemään johonkin nurkkaan hiljaa mököttämään. Yleensä tyttö on helppo lepyttää pyytämällä anteeksi mahdollisimman pyytteettömällä äänellä.
Tämä neitokainen on haaveilija, joka uneksii paremmasta tulevaisuudesta ja uskoo, että sen saavuttaminen on mahdollista, jos sen eteen tekee töitä. Hän on kristitty ja uskoo Jumalaan, mutta ei kohtaloon. Serestan mielestä kaikki muovaavat oman kohtalonsa teoillaan ja Jumalan hän uskoo olevan vain joku, jolta voi pyytää johdatusta. Tyttö uskoo, että huolimatta siitä mitä joku on saattanut tehdä, kaikki voidaan pelastaa.
Tämän ajattelutavan johdosta Seresta ei aina välttämättä näe muiden persoonien todellisia aikomuksia, uskoen aina vain parasta kaikista, mikä on hieman omituista ottaen hänen menneisyytensä huomioon, ja joutuukin usein pulaan tämän takia.
Hän on myös lojaali, eikä ikinä paljasta muiden salaisuuksia ja tyttö usein pitää kaikkia muitakin yhtä lojaaleina ja saattaa möläyttää itsestään jotakin jollekulle, joka ei pidä salaisuuksia yhtä hyvin.

For a sec I even gave up believing and praying
I even done illegal stuff and was leaded astray
They say the money is the root to the evilest ways
But have you ever been so hungry it keeps you awake

Ulkonäkö: Serestaa ei ole pituudella siunattu. Tyttö on vain 160 senttiä, sekä hoikka ja hänen käsilihaksensa ovat aika mitättömät. Hyvä jos yhden leuan saa tehtyä. Juosta hän kuitenkin osaa ja halutessaan kovaa. Ei yliluonnollisen lujaa, mutta ihmisten rajoissa.
Etniseltä taustaltaan Seresta on latino ja se näkyy hänen kauniin päivettyneestä ihostaan, sekä hartioihin ylettyvistä mustista hiuksista. Hänen pienet ovaalin muotoiset silmänsä ovat niin tumman ruskeat, että ne näyttävät melkein mustilta.
Kasvonpiirteiltään tyttö on siro. Korkeat poskipäät ja hymykuopat koristavat iloista naamaa. Hänen huulensa ovat pienet ja kulmakarvat ohuet. Finnejä tytölle ei helposti tule, mistä hän on hyvin kiitollinen.
Seresta pukeutuu yleensä vaatimattomaan harmaaseen toppiin ja farkkuihin. Hän ei ole ikinä välittänyt muodista ja pukeutuu siihen, mikä hänestä on mukava päällä. Kaulassaan tytöllä on puinen, suvussa periytyvä ampiaisen muotoinen riipus.
Muotoja hänellä ei oikeastaan ole, mutta Serestaa ei voisi vähempää kiinnostaa.
Kummassakin ranteessaan Serestalla on pieni aukeama, joista hänen pistimensä tulevat ulos.

One day I had a dream I tried to chase it
But I wasn't going nowhere, running man!
I knew that maybe someday I would understand

Taidot: Seresta on altavozen, Perusta peräisin oleva hyönteismäinen taikaolento, jonka voimiin kuuluu muunmuassa kommunikointi hyönteisten kanssa. Ne eivät aina tottele Serestaa jos hän käskee niitä tekemään jotain, varsinkaan petomaiset hyönteiset kuten hämähäkit. Ampiaiset ja niiden sukuiset hyönteiset (mehiläiset, kimalaiset yms.) kuitenkin lähes aina tottelevat häntä.
Altavozen-suvuilla on aina oma nimikko hyönteisensä, jonka ominaisuuksia suvun jäsenillä usein on. Milogne Aguezien nimikko hyönteinen on ampiainen, ja täten Serestalla on myös sisäänvedettävä, musta ja myrkyllinen pistin kummassakin ranteessa, jonka pituus on suunnilleen 20 senttimetriä.
Seresta on myös hyvin taiteellinen. Hän on hyvä piirtäjä ja maalaaja ja tytön lauluääntä on usein kuvattu kauniiksi ja hän pitää hyönteisille laulamisesta.
Serestalla on lemmikkinä taianomainen sudenkorento, jonka myrkyllä on monia ominaisuuksia. Sekoittamalla sitä eri rohtoihin hän osaa tehdä erilaisia parantavia juomia. Sellaisenaan myrkky on tappavaa.


People work hard just to get all their salary taxed
Look I'm just a writer from the ghetto like Malorie Blackman
Where the hell's all the sanity at, damn
I used to be the kid that no one cared about
That's why you have to keep screaming 'til they hear you out

Menneisyys: Seresta syntyi Miguel ja Adriana Aguezille Perun pääkaupungissa Limassa, slummissa nimeltä San Juan de Lurigancho, joka on kaikista tiheimmin asutettu alue Perussa.
Hänen lapsuudenkotinsa oli pieni kaksihuoneinen hökkeli, joka Serestan iloksi ei ollut kiinni muissa samanlaisissa, niinkuin suurin osa oli, sekä oli rakennettu sademetsän rajalle. Täten hänellä oli käytännössä oma takapiha ja paikka johon mennä näkemättä muita ihmisiä. Nämä olivat asioita, jotka slummissa muilta puuttuivat.
Elämä ei silti ollut helppoa. Ruoka oli vähissä, samoin puhdas vesi. Vapaa-aikaa ei paljon ollut sillä pienen tytön täytyi auttaa vanhempiaan kotitöissä. Ulkona ei ollut turvallista ja aina siellä liikkuessa piti pelätä vastaantulijoita, eikä heidän perheellään ollut tarpeeksi rahaa kouluun, joten Serestan oppiminen oli täysin hänen vanhempiensa varassa, jotka eivät olleet itsekkään koulussa lapsina.
Kaikista ongelmista huolimatta Serestasta kasvoi iloinen tyttö joka vapaa-aikanaan juoksenteli tutkimassa sademetsää, leikkien hyönteisten kanssa, jotka ovat aina olleet tärkeä osa hänen elämäänsä, jo ennen kun hän sai tietää perimästään.

Lapsuus kuitenkin loppui kun Serestan äiti yllättäen sairastui tytön ollessa 10. Tämän jälkeen Seresta joka auttoi vanhempiaan kotitöissä jo valmiiksi joutui tekemään nyt myös äitinsä työt, jakaen osan isänsä kanssa. Kumpikin joutui katsomaan voimattomana kuinka Adrianan kunto romahti eksponentiaalisesti lyhyen ajan sisällä. Kaksi vuotta sairastamista kului ja Serestan äiti kuoli. Lääketiede olisi ehkä voinut pelastaa hänet mutta perheellä ei ollut varaa sairaalamenoihin.
Sinä päivänä kun Adriana kuoli, lauma ampiaisia tuli sisälle taloon ja laskeutui hänen päälleen, aivan kuin surien. Serestan hätistelyistä huolimatta ne laskeutuivat aina vain takaisin ruumiin päälle.
Tällöin Miguel veti tytön pois äitinsä luota ja käski ampiaisten lähteä ja Serestan yllätykseksi ne tottelivat, lähtivät lentoon ja katosivat.
Mies vei tyttärensä toiseen huoneeseen ja käski istua. Oli aika tytön tietää totuuden perheestään. Miguel kertoi kaiken altavozeneista ja muista tuntemistaan taikaolennoista, joita ei tosin ollut kovin montaa. Kertomuksen jälkeen hän nosti kaulastaan puisen ampiaisriipuksen ja ojensi sen Serestalle, joka mitään sanomatta pisti sen kaulaansa. Koru oli heidän sukunsa vaakuna ja oli hänen vuoronsa kantaa sitä.

Seuraavina vuosina, aina voidessaan Seresta harjoitteli kommunikointia hyönteisten kanssa. Hän opetteli kaiken mahdollisen eri lajeista niiden kanssa puhuessa ja oppi, mitkä lajit tottelevat helpommin kuin toiset ja ketkä eivät tottele laisinkaan. Hämähäkit tuppasivat käymään päälle jos hän yritti käskyttää niitä.

Murrosiän alkaessa, Seresta alkoi tuntemaan kovaa kipua ranteissaan. Hän luuli sen olevan jokin olennainen osa murrosiän muutoksia, eikä siksi kysynyt asiasta isältään. Olihan koko aihe hieman nolo teini-ikäiselle tytölle. Mutta eräänä päivänä, pyykkiä pestessä järvellä, kipu yhtäkkiä hellitti kun suuret piikit ampaisivat ulos juuri auenneista aukeamista, repien reiän yhteen hänen lempipaidoistaan.
Tyttö piilotti käsivartensa veteen, yrittäen vetää piikit takaisin. Puolen tunnin ajan hän jännitteli käsilihaksiaan eri tavoin, kunnes piikit sulahtivat takaisin ihon alle.
Seresta keräsi äkkiä vaatteensa ja juoksi kotiin, peläten että äskeinen toistuisi. Hän muisti mitä isä oli kertonut hyönteisten ominaisuuksista hänen lajissaan, mutta hän ei ollut kertonut, millaisia ominaisuuksia suvussa oli.
Kotiinsa päästyään Seresta näytti pistimensä isälleen, joka paljasti omaavansa samanlaiset. Hän opetti tyttärelleen lihastekniikan jolla hallita niiden paljastamista ja sisäänvetämistä.

Serestan ollessa 18, hän tuli eräänä päivänä metsäretkeeltään kotiin ja löysi sisältä isänsä ruumiin kiedottuna seittiin asunnon kattoon.
Surun ja pelon sekainen tyttö panikoi ja juoksi takaisin metsään, joka nyt näytti kuhisevan hämähäkkejä, kuullen juoksuaskelia takaansa.
Jahtaajat saivat hänet kiinni ja pistivät puuta vasten. Mies oli aikeissa pistää huulien alta paljastuneet hämähäkkimäiset hampaat hänen niskaansa.
Paniikissa, Seresta mitään ajattelematta veti pistimensä ulos ja pisti miestä vatsaan. Hän katsoi kuinka elämä pakeni miehen mustista silmistä ja arachnidi-hampaiden vetäydyttyä takaisin hänen huuliensa taakse, mies rojahti veltoksi Serestan terän varaan, joka nyt vetäytyi takaisin sisään pudottaen miehen maahan.
Hieman kauempana Seresta näki toisen miehen, jonka suusta yhtälailla hämähäkkihampaat pilkottivat. Hän muisti, kuinka nämä miehet luultavasti olivat tappaneet hänen isänsä ja kaikki pelko karisi pois ja sen tilalle tuli puhdas viha.
Seresta huusi kurkkunsa pohjalta metsään, jolloin parvi ampiaisia kerääntyi miehen ympärille, iskien pistimensä häneen kerta toisensa jälkeen. Kun ampiaiset hajaantuivat, mies makasi maassa kuolleena.
Seresta romahti polvilleen maahan ja itki tuntikausia, surien isäänsä, sekä äskeistä tekoaan. Hän ei voisi ikinä antaa itselleen anteeksi kahden elämän ottamista, vaikka he olivatkin tappaneet hänen isänsä ja yrittäneet listiä hänetkin.
Itkemisen lopetettuaan hän nousi ylös ja lähti. Hänellä ei ollut enää mitään syytä jäädä slummiin joten hän häipyi mahdollisimman nopeasti.

Tätä kautta hän päätyi Liman kaduille. Nälkäisenä, kodittomana, hän kulki kaduilla ja toivoi, että joku kiltti sielu antaisi hänelle ruokaa.
Näin meni puoli vuotta, kunnes eräänä yönä, Serestan kyyhöttäessä sateessa, mies sateenvarjon kanssa ilmestyi tarjoten suojaa sateelta.
"Mitä kaltaisesi kaunis nuori nainen tekee ulkona sateessa?" hän kysyi. Mies ei näyttänyt ihmiseltä. Hän oli pitkä, ihonsa kalman kalpea. Pitkät valkoiset hiukset lepäsivät hartioilla ja kirkkaat jäänsiniset, mutta silti jotenkin lämpimät silmät hohtivat sateen läpi. Hän oli pukeutunut pitkään mustaan takkiin ja käsissään miehellä oli nahkahanskat.
"Minulla ei ole mitään paikkaa, johon mennä." Seresta vastasi vaisusti.
"Tule." muukalainen sanoi. Hänen äänessään oli jotakin lämmittävää. Se oli niin ylen ystävällinen ja sai Serestan tuntemaan olonsa turvalliseksi. Hän ei ollut täysin vakuuttunut miehen aikomuksista, mutta hänellä ei ollut mitään menetettävää ja hän kaipasi kattoa pään päällä hullun lailla, joten hän seurasi miestä mitäänmukisematta.
Mies johdatti Serestan kauniin vanhan kartanon luo.
"Minun nimeni on Vared. Ja tämä on koti kaikille taianomaisille hädässä. Jos vain suostut, se voisi olla koti sinullekin. Tule, mennään esittelemään sinut muille."
Seresta käveli äimästyneenä Varedin vierellä ja empi hetken kun hän avasi oven.
"Ei hätää. Tule nyt." Vared sanoi ja Seresta astui varovasti sisään ovesta. Ilmapiiri kartanon sisällä oli lämmin ja kotoisa. Ehkä se johtui vain siitä että Seresta ei ollut niin kotoisassa ja hyväkuntoisessa rakennuksessa ikinä. Hän ei edes tiennyt, että näin suuria taloja oli, asuttuaan pienessä hökkelissä koko elämänsä, näkemättä mitään muuta.
"Meille tuli vieras! Tulkaa esittelemään itsenne!" Vared huusi jolloin ripeitä askelia alkoi kuulua kaikkialta.
Eteisestä ylös johtavista portaista ja alakerran huoneista tuli joukko olentoja, jotka kaikki näyttivät onnellisilta ja kiinnostuneilta Serestasta.
"Tässä on koko porukka! Meissä on monenlaista. Kääpiö, haltija, altavozen ja muita. Jos päätät jäädä, olen varma että tutustut kaikkiin joten esittelyt tuskin ovat sen enempää tarpeen. Mutta kertoisitko sinä, kuka olet ja mikä olet?" Vared kysyi leveä hymy kasvoillaan.
"Hyvä on. Nimeni on Seresta Milogne Aguez, olen altavozen. Mistä sinä tiesit että olen taikaolento?"
"Minulla on sellainen ominaisuus. Mutta hauska tavata Seresta. Meillä itseasiassa on täällä toinenkin altavozen. Marcos, tulisitko esiin?" Vared sanoi joukkoon, jolloin nuori poika, Serestan ikäinen astui esiin joukosta ja vilkutti ujosti.
Seresta oli sanaton. Hän ei vanhempiensa ja isänsä tappajien lisäksi ollut tavannut yhtäkään altavozenia. Tämä yllätys sai Serestan jäämään kartanoon asumaan muiden olentojen kanssa.
Puhuessaan Marcosin kanssa, hänelle selvisi että hänen sukunsa nimikkohyönteinen oli kärpänen, minkä takia hän pystyi kävelemään seinillä ja katoissa. Hänelle selvisi myös, että hänen isänsä tappaneet altavozenit kuuluivat Ridoguel Neme sukuun. He olivat Miguelin mukaan verenhimoisia tappajia jotka systemaattisesti tuhosivat muita altavozen sukuja ja he olivat tappaneet myös hänen vanhempansa.

Viikkojen kuluessa Seresta ystävystyi kaikkiin turvakodin asukkaisiin, mutta hän ei kiintynyt kehenkään niinkuin Migueliin.
He viettivät päivänsä yhdessä, pitäen hauskaa ja nauraen. Lopulta, nuoret lajitoverit rakastuivat toisiinsa ja heistä tuli pari.
Nuori rakkaus ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun eräs pieni hämähäkki eksyi kartanoon ja näki Serestan. Se muisti kuinka sen mestarit olivat käskeneet etsiä juuri tämän nuoren naisen ja se lähti kipittämään herttuattarensa luokse kertoakseen ilouutisen.
Tämän takia, eräänä yönä kartanon ovi räsähti rikki ja sisään astui raivoava punatukkainen nainen nahkatakkiin pukeutuneena ja hänen perässään saapui kaksi raamikasta miestä, joista toisella oli siistitellyt ja muodoillut hiukset ja toinen oli kalju sekä tatuoitu arpinaama.
Kartanon asukkaat ryntäsivät alakertaan katsomaan mikä on tilanne löytääkseen mustanpuhuvan kolmikon seisovan eteisessä.
"Keitä te olette ja miksi olette murtautuneet kotiimme?" Vared kysyi hermostuneella äänensävyllä.
"Nimeni on Janessa. Tulin hakemaan erästä pikkulikkaa joka tappoi kaksi miestäni. Ei se minua sinäänsä haittaa, kyllä minulla miehiä riittää", hän sanoi viittoen vierellään seisoviin korstoihin, "mutta se on enemmänkin kunnianloukkaus. Yksikään pikku pistiäinen ei ryttyile hämähäkkien kuningattarelle!" Janessa huusi, jolloin hänen silmänsä muuttivat väriä pikimustiksi ja hänen huuliensa alta työntyi esiin hämähäkkimäiset hampaat, aivan kuin niillä miehillä jotka olivat yrittäneet tappaa Serestan.
Janessa sihisi uhkaavasti. "Missä hän on?" hän tivasi, jolloin Seresta astui ulos joukosta.
"Tässä minä olen." hän sanoi, puristi kätensä nyrkkiin ja mustat pistimet työntyivät ulos.
"Luulitteko todella että kolmella altavozenilla olisi mahdollisuuksia meitä vastaan. Katsokaa ympärillenne, meitä on enemmän!" Vared uhosi hymäillen.
"Päinvastoin. Meitä on reilusti enemmän." Janessa vastasi hymyillen ja sillä hetkellä, kartanon lattia täyttyi sadoilla vilisevillä hämähäkeillä jotka kiipesivät turvakodin asukkaiden päälle, purien ja kutoen seittiä. Pian kaikki paitsi Seresta, jota hämähäkkien oli käsketty välttämään, sekä Marcos joka oli kiivennyt kattoon pakoon, olivat liikuntakyvyttömiä seitin ja tainnuttavan myrkyn takia.
"Jos sinä satutit heitä minä vannon..."
"Sinä vannot mitä? Mitä luulet voivasi minulle? Aijotko pistää pikku pörriäisesi perääni? Hämähäkit pitävät huolen niistä. Sinulla ei ole mahdollisuuksia." Janessa uhosi.
Samassa, Marcos syöksyi katosta, taklaten punatukkaisen naisen, lennättäen hänet ulos maahan. Janessan korstot syöksyivät hänen peräänsä, joka antoi Serestalle mahdollisuuden iskeä. Hän syöksyi pistimensä ojossa ulos ja repäisi toisen miehen paidan rikki, tehden suuren verta valuvan haavan. Mies kääntyi tyttöön päin hämähäkkihampaat sihisten ja löi tätä kämmenselällä, heittäen Serestan maahan. Mies lähestyi, mutta hän ei pitkään ehtinyt kun Seresta nousi ylös ja lävisti hänen jalkansa pistimellään.
Tyylitelty mies kaatui sihisten maahan pidellen jalkaansa. Hän oli vähitellen alkanut muuttumaan kalpeaksi myrkyn vaikutuksesta.
Tatuoitu korsto saapui toverinsa avuksi ja osouttautui vaikeammaksi päihittää, kun mies otti Serestan pistimestä kiinni tämän yrittäessä viiltää häntä, mutta Seresta oli nopeampi ja pisti miestä tämän olkapäähän. Hän yritti kaikkensa että ei tappaisi heitä, haavoittaisi vain, muttakun mies ei perääntynyt Serestan aiheuttamista lukuisista haavoista huolimatta, hänen oli pakko pistää häntä vatsaan. Sihinän saattelemana elämä karkasi miehen silmistä joiden musta pieneni muuntaen silmät takaisin ihmismäisiksi.
Seresta oli taas itkun partaalla, mutta sitten hän näki hieman kauempana oudosti vääntyneen kehon makaamassa maassa, sekä hiljalleen pimeään katoavat punaiset hiukset.
"Marcos!" Seresta huusi ja juoksi rakastettunsa luo, jonka kaulassa olivat kaksi verta vuotavaa reikää. Hänen silmänsä olivat tyhjät ja kasvonsa kalpeat.
"Ei, ei, ei, ei Marcos, ei. Sinä et voi jättää minua! Et voi! Et voi." Seresta itki Marcoksen pää sylissään. Hän vannoi joku päivä kostavansa Janessalle.
Hiljaisuudessa, hän hautasi rakastettunsa, leikkasi verkot tainnutettujen tovereidensa päältä, sanoi hyvästi ja lähti.
Hän lähti kävelemään sateeseen, taas kerran kodittomana, surun murtamana, ilman päämäärää.

Hän päätyi sademetsään asumaan, samoilemaan yksin hyönteisten kanssa. Metsän kauneus ja hyönteisten kanssa leikkiminen sai hänet väliaikaisesti unohtamaan kaiken, mutta öisin muistot tulivat takaisin ja hän itki itsensä uneen joka yö.
Sademetsässä Seresta tapasi suuren, aikuisen miehen käsivarren kokoisen, vihreän smaragdin värisen sudenkorennon, jonka taianomaisella myrkyllä on monia eri vaikutuksia. Tästä korennosta tuli hänen paras ystävänsä.

Eräänä päivänä metsässä samoillessaan Seresta törmäsi haltijaan. He juttelivat pitkään ja haltija kertoi Serestalle maagisesta paikasta nimeltä Vechnost, jonka nuori nainen päätti etsiä.
Joten eräänä sumuisenä yönä, Seresta sudenkorentonsa kanssa astui sakeaan sumuverhoon ja jonkin aikaa kuljettuaan Seresta huomasi, että ei ollut enää metsässä, vaan jonkinlaisilla raunioilla.

Seasons come and go
But I will never change
And I'm on my way

Muuta: Seresta asuu pienessä talonpahasessa Susimetsän siimeksessä. Ränsistyneestä ulkomuodostaan huolimatta se on Serestalle koti, sekä hulppeampi kuin hänen lapsuudenkotinsa.
Tytöllä on lemmikkinä puolentoista metrin pituinen smaragdin vihreä sudenkorento, nimeltä Nano.

//Tässä hän nyt on cx Toivottavasti kelpaa. Lyriikat ovat biisistä "Written In The Stars" by Tinie Tempah

Vastaus:

Kelpaa tosiaan, lisään hänetkin ihan pian! :)

Nimi: Kiiwi

28.08.2016 14:22
Materiaali: Mickai 1: https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/5b/36/11/5b3611a051c73c1c01137426 1522fb93.jpg
Mickai 2: http://pix.academ.info/images/img/2014/09/13/ce33bd4eb78230712dad238dc0dd03 36.jpg
Mickai 3: http://hagalla.de/Webbilder/illan10.jpg
Mickai 4: http://www.infusionemporium.com/wp-content/uploads/2013/09/illan-300x300.jp g
Mickai 5: http://pix.academ.info/images/img/2014/09/13/f4530108b18c2fc07bd4504cbc5bc1 e4.jpg
Kissana: http://www.yourcat.co.uk/images/catimages/Breed_Mau/mau4.jpg
Vasemman kämmenen silmä (lämpönäkö): http://vignette1.wikia.nocookie.net/creepypasta/images/2/2a/Vampire_Eyes_03 _by_VampHunter777.jpg/revision/latest?cb=20110308172355
Rintakehän silmä: http://hdwallpaperfx.com/wp-content/uploads/2015/12/scary-eye-manipulation. jpg

Nimi: Mickai
Laji: Jumalaolento/epäjumala (muodonmuuttajan, vampyyrin ja s-ihmisen ”sekoitus”, mutta oma lajinsa)
Ikä: 2400, 19
Sukupuoli: Mies

He has danced into the danger zone,
when a dancer becomes a dance
It can cut you like a knife, if the gift becomes the fire
On a wire between will and what will be
He's a maniac, maniac on the floor
And he's dancing like he's never danced before
He's a maniac, maniac on the floor
And he's dancing like he's never danced before

Luonne: Mickain voisi kuvailla olevan kaikkea muuta kuin ikäisensä. Eletyt vuodet ovat toki vieneet lapsellisen naiiviuden mennessään ja hän on oppinut virheistään kantapään kautta, mutta sisäistä nuorenomaista paloa ja intohimoaan hän ei ole suostunut sammuttamaan. Mickai on villi ja vapaa sielu, omalla tavallaan mystinen ja eksoottinen, kuin lajinsa viimeinen paratiisilintu. Lintu toki olisi ihailtavan kaunis häkissään, mutta jokin kertoisi, ettei se kuulu sinne. Mickai on vuosisatojen aikana itsenäistynyt omaksi herrakseen, eikä enää taivu niin helpolla muiden mieliksi tai anna heidän rajoittaa Mickain vapautta.

Runolliset vertauskuvat sikseen, Mickai on luonteeltaan menevä ja taitaa hetkeen tarttumisen jalon taidon. Tunteet, intuitio ja impulsiivisuus ovat avainsanoja. Hän kyllästyy nopeasti, jos elämä muuttuu liian rutiininomaiseksi, ja siksi onkin usein avoin uusille kokemuksille. Mickai tarvitsee elämäänsä jännitystä, nautintoa ja jotain hätkähdyttävää aina silloin tällöin. Tunteellisena ja herkkänä persoonana Mickain mieliala saattaa heilahdella paljonkin yhden päivän aikana, vähänkuin hänen energiatasonsakin. Siitä johtuen Mickain käytös ja ideat ovat jopa räjähtäviksi kuvailtavia, sillä hän haluaa hämmästyttää, rikkoa rajoja sekä normeja, ollen kaikkea muuta paitsi normaali.

Mickain luonteeseen liittyy vahvasti myös tanssiminen ja esiintyminen. Hän on luontainen viihdyttäjä ja nauttii kun saa olla huomion keskipisteenä sen nimissä. Muulloinkin kuin tanssiessa, mutta erityisesti tanssiessa Mickai on jokseenkin flirttaileva ja kujeileva. Mickaille myös irtosuhteet ovat tulleet tutuiksi, eikä hän näe yhden yön jutuissa mitään pahaa. Lähipiirilleen hän kuitenkin aiheuttaa helposti niillä huolta, sillä Mickai viettää joskus öitä hyvinkin huonossa seurassa tehden hallaa itselleen.

Huomiosta nauttiminen näkyy myös Mickain kissamaisuudessa, varsinkin kun hän elelee kissana. Mickai viihtyy ihmisten seurassa varsinkin kun saa silityksiä. Tuttujen henkilöiden seurassa huomiota kaivatessaan Mickai tekee sen kyllä selväksi, ja usein tunkee syliin istumaan, tai muuten vain kiehnää jaloissa. Syliin nostelusta Mickai ei pidä, ellei sitä erikseen kerjää. Nyrkkisäännöksi voisi sanoa, että Mickai kyllä hakeutuu luoksesi jos haluaa huomiota ja pitää sinusta, mutta tekee myös harvinaisen selväksi jos ei halua sinun koskevan häneen.

Mickaissa on myös ristiriitoja. Hän on samaan aikaan hyvinkin tunteidensa vietävänä, ja toisaalta taas kylmän tunteeton sille tuulelle sattuessaan. Hänellä on myös eräänlainen kierompi ja synkempi puoli luonteessaan. Sillä toisaalta hän ei pidä vieläkään verenvuodatuksesta, ja potee siitä helpolla huonoa omatuntoa, vaikka tarvitseekin verta elääkseen. Mickai on myös voimakastahtoinen, mutta jos osaa vetää oikeista naruista, niin hänenkin vastarinta on helppo romuttaa maantasalle. Hänet on rikottu monta kertaa, mutta aina Mickai on jollain tapaa päässyt takaisin jaloilleen ja jatkanut elämäänsä. Sen takia Mickailla on vaikeuksia luottaa ihmisiin, ja hänelle on vaikea ottaa apua vastaan, yleensä sekoittaen sen sääliin.

I’ve never been confronted with my own thoughts
They don’t bother me when I’m alone
Can you come over save me, because he won’t stop
Now get him off his f*cking throne
Caution the floor’s wet in here, been crying
I don’t know why he seems convinced I’m lying
I don’t know what he’s capable of doing
But he’s hurting me

Ulkonäkö: Mickai ei ole ruumiinrakenteeltaan mitenkään erityinen. Hänellä on sulavaliikkeinen tanssijan vartalo, eikä lihasmassaa ole silmäänpistävästi, mutta notkeutta kyllä riittää. Pituutta hänellä on noin 170 senttiä. Kasvojenpiirteet ovat hillityt ja sopusuhtaiset, eivätkä meikit ole vieras näky niitä koristamassa. Hänellä on nenälävistys ja muutamat reiät korvissa. Mickain hiukset ovat tummanruskeat ja lyhyehköt, oikean puolen korvan takana niskassa hänellä on kuitenkin kaksi pidempää lettiä, joihin hän usein kiinnittää sulkia tai koruja.

Eniten huomiota Mickaissa herättää kuitenkin hänen silmät. Sen lisäksi, että Mickain silmät ovat eriväriset, hänellä on ”lisäsilmiä” kehossaan. Oikeanpuoleisen aidon ruskean ja vasemmanpuoleisen vaaleansinisen silmän lisäksi Mickailla on silmä keskellä rintakehää, otsassaan ja keskellä molempia kämmeniään. Normaalia silmää isompi silmä keskellä rintakehää on monimutkaisen näköinen, ja iiris koostuu eräänlaisista renkaista, jotka laajenevat, pienenevät ja pyörivät satunnaisesti. Vasemman käden silmästä saa helpoiten selkoa kuvasta ja oikean käden silmä on keltainen kotkan silmä (suunnilleen ihmisen silmän kokoinen). Keskellä otsaa pystysuunnassa oleva silmä on kokomusta, mutta Mickain käyttäessä sen kykyä silmän ulkonäkö muuttuu (taidoissa tarkemmin). Lisäsilmissä ei ole luomia eikä ripsiä, eikä hän pysty räpyttämään niitä. Lisäsilmät eivät ole aina esillä.

Mickai pystyy halutessaan muuttumaan kissaksi, rodultaan tarkemmin Egyptin mauksi. Turkki on sileä ja kuparinruskea tummemmilla kuvioilla. Vasemmanpuoleinen silmä on kissanakin vaaleansininen ja oikea ruskea, vaikka yleensä mauilla on vihertävät silmät. Muita ”lisäsilmiä” Mickai ei kissana voi käyttää. Ihmisenä Mickailla ei ole ulkoisia kissamaisia piirteitä, muutakuin aavistuksen terävämmän kulmahampaat.

Pukeutumiseltaan Mickai jokseenkin erikoinen. Hän käyttää paljon pussihousuja tai löysiä suoria housuja, lisänä lantiolle kietaistut kangassuikaleet, korut ja muut härpäkkeet. Paitaa Mickailla harvoin on päällä niin kauan kun säät sallivat, kompromissina jonkinlainen liivi. Kylmemmillä ilmoilla yläkropan suojana ovat erinäiset kietaisuvaatteet, kaavut, viitat sun muut. Mickai pitää kaikenlaisista koruista ja käyttää niitä paljon melkein poikkeuksetta.

You’ve given me much more than I can return
Yet there’s oh so much you deserve
Nothing to say, nothing to do
I’ve nothing to give
I must live without you
You know we’re heading separate ways
And it feels like I’m just too close to love you
There’s nothing I can really say
I can lie no more, I can hide no more
Got to be true to myself
It feels like I am just too close to love you
So I’ll be on my way

Taidot: Mickai ei voi kuolla vanhuuteen sillä hän ei ikäänny, ja hän pysyisi periaatteessa hengissä verellä. Verta Mickai tarvitsee vähintään kerran vuodessa, mutta koko vuoden paastoaminen veren suhteen tekee aika tiukkaa. Usein hän hörppii verta kerran kuukaudessa, ellei useammin. Normaalin ruuan syöminen kuitenkin vähentää veren tarvetta. Mickain verenhimo eroaa jokseenkin vampyyristä, sillä hän ei ole niin nirso sen suhteen, että onko veri eläimestä vai ihmisestä, taikka onko se miten tuoretta. Tuore ihmisveri kuitenkin on tehokkainta ja parhaimman makuista. Mickai ei ole normaalia ihmistä vahvempi, ja kuolee melkein yhtä helposti. Tuoreen veren juominen nimittäin nopeuttaa hänen toipumisprosessia pahoista vammoista, mutta ei se silloinkaan hetkessä tapahdu. Hän kuolee myös, jos ei saa verta kerran vuodessa.

Mickai pystyy tanssiessaan tavallaan hypnotisoimaan katsojansa, mutta se toimii oikeastaan vain ihmisiin ja vaihtelevasti muihin ihmisolentoihin. Mitä epävarmempi ja huterampi persoona, sitä helpommin Mickai pystyy saamaan heidät eräänlaiseen transsiin liikkeillään ja joskus jopa hieman manipuloimaan.

Mickai pystyy muuttumaan kissaksi mielensä mukaan. Kissana hän ajattelee kohtuullisen samalla tavalla kuin ihmisenäkin, mutta usein toimii silti ”kissamaisesti” – joskus ihmisenäkin. Mickai ei pysty kissana kommunikoimaan sen kummemmin, kuin normaalitkaan kissat.

Mickailla on tosiaan ”lisäsilmiä”, joissa on erilaisia kykyjä. Otsassaan olevalla mustalla silmällä Mickai pystyy näkemään toisen olennon menneisyyteen, mutta kyvyn käyttö vaatii keskittymistä, eikä ole Mickaillekaan mukava kokemus. Menneisyyteen katsoessaan musta silmä ottaa ”kohteen” silmän ulkomuodon, ja Mickai näkee sen kautta toisen menneisyyden. Hän ei toistaiseksi osaa kunnolla hallita sitä, miten paljon menneisyydestä näkee, joten traagisempien menneisyyksien kohdalla näyt saattavat järkyttää Mickaitakin pidemmäksi aikaa. Näyt ovat hyvin eläväisiä, ja kokemus on pahimmillaan musertava, kuin koko menneisyyden kokeminen viidessä sekunnissa, minkä jälkeen Mickailta saattaa lähteä taju hetkeksi.

Rintakehässään olevan silmän kyky on hieman suurpiirteisempi ja tunneperäisempi. Mickai pystyy sillä näkemään tavallaan toisen sieluun ja havaitsemaan toisen auran, saamaan siis käsityksen siitä, millainen toinen on oikeasti pohjimmiltaan. Mitä kauemmin Mickai käyttää silmää, sitä selkeämmän kuvan hän toisesta saa, mutta sielun liialla tutkimisella on samanlaiset jälkivaikutukset kuin liiallisella menneisyyden urkkimisellakin. Nopea katsaus antaa enemmänkin ”minusta tuntuu, että sinä et tahdo hyvää/sinulla on suuri salaisuus/sinä olet viaton”-tyylisen fiilispohjaisen kuvan.

Vasemman käden silmässään Mickailla on eräänlainen lämpönäkö. Hän havaitsee elävät olennot (ei nyt ihan hyönteisiä, mutta monimutkaisempaan ajatteluun kykenevät otukset) noin kymmenen metrin säteellä, nähden myös osittain kiinteiden esteiden läpi (jos joku pelannut ACtä, niin vähän eagle visionin tapainen).

Oikean käden silmällä Mickailla on ns. ”zoominäkö”. Hän pystyy näkemään hyvin kauas ja hyvin tarkasti, kuin kotka. Ihanteellisissa olosuhteissa Mickai pystyy erottamaan liikkeen kilometrinkin päästä ja parhaimmillaan näkökyky on päivällä.

Omilla silmillään Mickai pystyy näkemään pimeässä, mutta niihin ei liity muita kykyjä. Käsiin liittyvissä silmissä on sellainen rajoite, että Mickain pitää sulkea vähintään toinen ”normaali” silmänsä, molemmat jos haluaa nähdä selkeämmin. Jos hän haluaa käyttää molempia käsien silmiä yhtä aikaa, pitää Mickain sulkea molemmat silmänsä. Maininnan arvoista on myös se, että Mickailla voi olla kaikki silmät esillä ilman, että käyttää niistä yhdenkään kykyä (paitti normaali näkö omissa silmissä).

I am a creature of habit, and I move in circles around you
I will admit there’s a pattern, one I created myself
None of my lovers dared to leave me, I grew impatient and stale
Didn’t look back once I’d left them cause I always expected to fail
But this time it’s different, the rules don’t apply
But I need some distance to step out of line
So grant me this wish and meet me back here in a year
If we still exist, I can let go of my fear
Fear of normalcy
Fear of the solid walls of our future and let go of my past.

Menneisyys: Mickai syntyi, tai ehkä oikeammin ilmestyi maailmaan noin 400 eaa. Hän oli jo syntyessään ulkoisesti 19 paikkeilla, mutta silti sangen pihalla maailman menosta, kuitenkin tietäen tarkalleen, mikä oli, ja mihin yliluonnollisuuksiin pystyi. Mickai vietti elämänsä alussa paljon aikaa kissana tarkkaillen ja yrittäen omaksua ihmisten käytöstä, sillä kissana elämisen hän taitoi luonnollisemmin. Tanssiminen oli yksi ensimmäisistä asioista, mitä hän uskalsi tehdä muiden ihmisten nähden ihmisen eloon totutellessaan. Tanssiminen ja musiikkiin eläytyminen oli hänelle yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Muutoin Mickai eli eräänlaista kiertolais-elämää, kulkeutuen maasta toiseen.

Silloin, kun hän malttoi pysyä samalla alueella useamman vuosikymmenen, Mickaille kehittyi eräänlaisen jumalaolennon maine. Mickai ei aina vaihtanut muotoaan kovin salassa, joten silminnäkijät kertoivat näkemäänsä eteenpäin. Mickai piti erityisesti lapsista ja lapsenomaisista aikuisista, näyttäytyen heille useammin ja viettäen jopa aikaa joidenkin kanssa. Hän oli kuitenkin jo silloin hieman pirullinen, ja vääryyttä nähdessään yritti puuttua asiaan. Toki hän leikki myös muiden kustannuksella huvikseen.

100 vuoteen Mickain elämässä ei oikeastaan tapahtunut mitään maailmaa mullistavaa. Hän eleli tyytyväisenä kohtuu merkityksettömän jumalaolennon elämäänsä. 300 eaa. Mickai kuitenkin vangittiin. Hän oli suututtanut jo pari turhan arvovaltaista henkilöä ja lisäksi aiheuttanut myös järjestystä ylläpitäville sotilaille päänvaivaa useammin kuin kerran. Viimeinen pisara tipahti molemmin puolin vartijoiden käskiessä Mickaita tanssimaan muualla ja Mickain sylkäistessä toista kasvoihin. Vankilasta Mickai siirtyi orjakauppaan, sillä hänen tanssitaitonsa olivat siitä päättävien tiedossa. Orjakaupasta Mickai joutui ensimmäistä kertaa aidosti jonkun omistukseen ja siirtyi asumaan Egyptiin.

Mickai tapasi omistajansa ensimmäistä kertaa vasta uudessa ”kodissaan”, sillä hänet oli käynyt ostamassa herralleen joku toinen. Rimpuilevaa Mickaita talutettiin kahleissa kohti salimaisen huoneen toista päätyä, jossa hänen tuleva herransa – Ramei – odotti. Ramein palvelijoiden piti käytännössä pakottaa Mickai polvilleen, sillä hän ei olisi halunnut osoittaa kunnioitusta miehelle. Paikalle oli tuotu muitakin orjia, miehiä ja naisia, joita odotti sama koitos.

”Sinulla siinä on selvästi sisua. Pidän haasteesta”, Ramei oli todennut naurahtaen. ”En toivottavasti tuhlannut rahojani teihin turhaan, joten näyttäkää mitä osaatte. Tanssikaa minulle. Viihdyttäkää minua. Yksi teistä saa elää”, hän oli lopettanut, minkä jälkeen musiikki alkoi soida. Ja Mickai tanssi. Mickai tanssi henkensä edestä. Heti aluksi hän yritti vaikuttaa Rameihin hypnotisoinnin kyvyllään, mutta miehen mieli oli liian vahva. Oli kuin Ramei olisi tuntenut Mickain yrityksen manipuloida häntä ja aavistanut, että Mickai ei ollut mikään tavallinen olento. Ja niin Ramei aavistikin, sillä hänkään ei ollut tavallinen ihminen.

Ramei käski palvelijoitaan viemään orjia sitä mukaa pois huoneesta, kun he eivät enää miellyttäneet häntä. Rummutuksen tihentyessä loppua kohti salissa tanssi enää vain Mickai ja yksi toinen orjista. Nainen horjahti pyöriessään, ja hänet vietiin pois, minkä jälkeen Mickai ilme värähtämättä jatkoi pyörimistään, katsoen joka kierroksella Rameita silmiin, ja sai elää.

Ramei oli vaikutusvaltainen ja varakas mies kiistanalaisella maineella. Ramein tiedettiin olevan halutessaan raaka ja kiero persoona, mutta hänen juhlansa olivat vertaa vailla. Hänen tiedettiin myös pystyvän antamaan muille vaihtokaupassa yliluonnollisia lahjoja, mutta niissä oli usein koira haudattuna. Ramei toimi pääosin kaikenlaisten juhlien ja tilaisuuksien isäntänä, kutsuen hulppeaan asumukseensa vierailemaan arvovaltaisia henkilöitä. Ramei oli kuitenkin tunnettu erityisesti juhliensa esiintyjistä, jotka hän henkilökohtaisesti valitsi orjikseen – vaikka nimitystä vältti – viihdyttämään vieraitaan. Nähtyään Mickain esityksen, Ramei oli päättänyt jo mielessään, että muovaisi Mickaista uuden iltojen pääesiintyjän.

Seuraavana päivänä Mickai herätettiin huoneestaan – tai no selli se enemmänkin oli – ja hänen käskettiin mennä siistittäväksi ennen Ramein tapaamista. Mickai ei paljoa pystynyt vastaan laittamaan, joten hänet vietiin muun palvelusväen hyysättäväksi. Mickai ei voinut olla huomaamatta, että useimmat palvelusväestä vaikuttivat säälivän häntä. Hän yritti saada heiltä vastauksia, mutta joutui tyytymään selvästi aihetta kierteleviin kommentteihin.

Mickai vietiin Ramein luokse, ja Mickai oli hyvin skeptinen ja jännittynyt. Ramei kuitenkin hoiti puhumisen suurilta osin, kertoen kuka ja mikä oli. Hän kertoi, että oli Mickailla olevan kykyjä ja päätellyt siitä, että Mickai oli jotain muuta kuin ihminen. Lajin tarkempiin kyselyihin Mickai vain mykkäkouluaan jatkaakseen kohautti olkiaan, sillä ei tiennyt sen tarkempaa lajiaan. Oli selvää, että Mickai ei olisi halunnut alistua asemaansa ja että Rameita kiehtoi juuri Mickain itsepäisyys.
”Minä aion murentaa vastarintasi pala palalta ja luoda sinut uudelleen. Kohtelen sinua kuin roskasakkia, mutta et voi vihata minua, sillä pidän perustarpeistasi huolen. Kun olet valmis päättämään elämäsi, annan sinulle syyn elää. Vapautta haikaillessasi muistutan sinua, että olen ostanut vapautesi, eikä elämäsi ole enää sinun päätettävissäsi. Sinä syöt kun sanon, sinä itket kun sanon, sinä istut hiljaa kun sanon. Ennen kuin huomaatkaan, et edes kyseenalaista asemaasi, sillä se tuntuu luonnolliselta. Kysyttävää?” Ramei puhui. Mickailla ei ollut kysyttävää, joten Ramei sai jatkaa kertomalla illan ohjelmasta. Mickain oli määrä saada kokeilla tanssitaitojaan yleisön edessä Ramein alaisena ensimmäistä kertaa saapuvana iltana.
”Älä yritä mitään typerää.”

Ilta saapui, eikä Mickai muistanut koskaan olleensa niin hemostunut. Toki hän oli yleisölle tanssinut, mutta tällä kertaa hän ei tiennyt mitä häneltä oletettiin. Mickaille oli annettu erillinen koristeellinen esiintymisasu Ramein valitsemana, joka päällään hän odotti eräänlaisessa takahuoneessa yksikseen. Mickai pyöritteli käsissään olevia sormuksiaan peilin edessä, mutta lopetti huomatessaan Ramein seisovan hänen selän takana.

”Älä turhaan hermoile. Kuvittele, että tanssit minulle heidän sijaan, sen tiedän sinun osaavan. Tahdon, että tanssit minulle. Tahdon heidän näkevän kuinka kaunis olet. Joka tavalla”, Ramei sanoi. Tilanne oli sähköinen ja jännittynyt, eroten aikaisemmasta. Ramei asetti hieman läpikuultavasta harsosta tehdyn hunnun Mickain suun ja nenän peitoksi silmien alle, ja solmi sen kiinni, ohjaten sitten Mickaita liikkumaan. Mickai ei tiennyt mitä ajatella tuntiessaan Ramein käden kyljellään ja toisesta hohkaavan lämmön selässään, sillä sama mieshän oli juuri aikaisemmin tehnyt selväksi, että Mickai oli roskasakkia. Jollain tapaa Ramei kuitenkin tuntui turvalliselta, rauhoittavalta, omistushaluiseltakin.

“He eivät voi vastustaa. Eivät miehet, eivät naiset. He tulevat kaukaa vain joutuakseen kauneutesi vangeiksi. Tee heistä omiasi. Tee heistä orjiasi. Vapauta itsesi. Anna heidän nähdä sinut, anna heidän tuntea sinut. Kun kysyin lajiasi, et tiennyt. Minä lupasin luoda sinut uudelleen. Sinä voit olla heidän jumalansa. Sinulla on lahja vangita liikkeilläsi, nähdä heidän mieliinsä, saada heidät haluamaan lisää. Älä heitä sitä hukkaan. ”, Ramei jatkoi, pitäen katseensa kokoajan Mickaissa peilin kautta. Sen jälkeen Ramei ohjasi Mickain saliin, jossa hänen oli määrä esiintyä. Kaikkien katseet kohdistuivat Mickaihin, musiikki alkoi ja Mickai teki sitä minkä parhaiten osasi. Ramei istui salin seinustalla irrottamatta katsettaan Mickaista, ja Mickai tanssi hänelle, niin kuin oli pyydetty.

Mickain elämä jatkui oikeastaan juuri siten, miten Ramei oli sanonut sen jatkuvan. Ajoittain Mickaita ei edes kohdeltu kuin ihmistä, mutta taas toisaalta hän sai elää kohtuullisen mukavissakin oloissa, kunhan totteli. Mickaista muotoutui Ramein oma ”lemmikki” ja hänelle tuli tutuksi kaulassa pidettävät kahleet, mitä joutui pitämään oikeastaan aina, paitsi esiintyessään. Vaikka oli selkeää, että Ramei manipuloi Mickaita, oppi Mickai kuitenkin kiintymään mieheen. Mickain ja Ramein välillä oli myös seksuaalista kanssakäymistä, mutta aitoa tunnetta siinä ei ollut mukana, ja muutenkin ne tilanteet etenivät vain Ramein ehdoilla, eikä Mickailla ollut mahdollisuutta laittaa vastaan.

Kaikenkaikkiaan Mickai oli orjana 200 vuotta, mutta vapautta vailla vuosilla ei ollut enää niin suurta merkitystä. Mickai ei myöskään ollut kokoaikaa Ramein suosikkina, vaan tuli myös siirretyksi sivuun toissijaiseksi ajoittain. Mickain piti pakottaa itsestään esiin uusia puolia syrjäyttääkseen Ramein uuden leikkikalun ja päästäkseen takaisin miehen huomion keskipisteeksi. Silloin Mickai joutui astumaan hyvin kauas mukavuusalueeltaan. Kyseiset tilanteet olivat henkisesti hyvin raskaita – fyysisistä rasitteista kun oli jo tullut melkein arkipäivää-, sillä Mickain piti muokata itsestään sellainen, mikä miellytti Rameita ja välillä Mickaista tuntui kuin kadottaisi oman itsensä. Mickai ei edes yrittänyt karata, sen verran tiukka ote Rameilla oli häneen.

Kaikki kuitenkin muuttui noin vuonna 100 eaa. kun mies nimeltä Khamenrah tuli kuvioihin. Mickai oli huomannut vieraan miehen salissa tanssiessaan, mikä oli normaalista poikkeavaa, sillä usein juhlissa kävivät samat kasvot. Suojeluksen jumala näki kuitenkin Mickain huonon kohtelun ja päätti puuttua asiaan. Jollain ihmeen ilveellä Khamenrah sai Mickain vapautettua kaksisataa vuotta kestäneestä orjuudesta.

Vapauduttuaan Mickai seisoi hetken tyhjän päällä. Hänen elämänsä oli keskittynyt niin kauan yhteen paikkaan ja yhteen tarkoitukseen, ettei hän oikein edes muistanut mitä vapaus tarkoitti. Maailma oli muuttunut ja tuntui kuin kaikki pitäisi opetella uudelleen. Varsinkin oman tahdon huomioon ottaminen tuotti alussa hankaluuksia. Valintoja tuntui olevan liikaa, varsinkin kun ei tiennyt mitä elämältään halusi. Ensimmäinen loogiselta vaikuttava suunnitelma oli muuttua kissaksi, sillä maailmaan ilmestyessäänhän Mickai oli myös ollut kujalla maailman menosta ja kissana siihen oli helppo tutustua. Mickai päätti seurata vaistojaan myös toisessa asiassa, ja lyöttäytyi pelastajansa matkaan.

Hiljalleen Mickai alkoi palautua ennalleen orjuudestaan, ja nautti taas vapaudestaan täysin siemauksin. Khamenrahin seurassa hän yhä viihtyi hyvin paljon – vaikka toki kissana taisikin olla suunnilleen 30 vuotta hänen seurassaan. Ei Mickai Khamenrahin seurassa 24/7 ollut, vaan ennemminkin tuli ja meni oman mielensä mukaan, välillä ollen omilla teillään päivän tai pari, kunnes palasi muutamaksi päiväksi nurkille.

Khamenrah ja Mickai ehtivät tuntea toisensa noin sata vuotta, ja sinä aikana Mickai sai huomata pitävänsä Kharasta enemmän kuin ystävänä, vaikka asian yrittikin kieltää. Siihen mennessä Khara oli ehtinyt oppia tuntemaan Mickain jo sen verran hyvin, että huomasi kyllä muutokset Mickain käytöksessä. Mickai halusi samaan aikaan ottaa etäisyyttä toisesta ja nauttia Kharan seurasta, eikä hankalaa tilannetta auttanut se, että Kharalla oli myös satunnaisesti ”yhden yön juttuja”. Mickai oli mustasukkainen, ja jollain tapaa haki huomiota ajautumalla itsekin tunteettomiin yhden yön säätöihin. Säädöt eivät olleet millään tapaa Mickaille hyväksi, sillä ne palauttivat orjuuden muistot hänen mieleensä, vaikka Mickai oli juuri viimeisen vuosisadan yrittänyt päästä siitä ajasta yli.

Khamenrahin ja Mickain monimutkainen ystävyyssuhde loppui yllättäen Khamenrahin vaipuessa tuhatvuotiseen uneen Anubiksen toimesta. Mickai ei kuitenkaan tiennyt sitä, ja hänen näkökulmasta pitkä aikaisin ystävänsä oli vain kadonnut maanpäältä mitään sanomatta. Kirsikkana kakun päällä Mickai oli viimetapaamisella kertonut tunteistaan Khamenrahille, joka oli tarvinnut aikaa miettiä tilannetta omassa rauhassa. Mickailta katosi jo toisen tai kolmannen kerran lattia jalkojensa alta, ja hän otti Khamenrahin katoamisen vastauksena, ettei mies tuntenut samoin. Aluksi Mickai jaksoi uskotella itselleen, että pärjäisi yksinkin, ja sata vuotta hän jaksoi sinnitellä.
Vuonna 100 Mickai löysi itsensä matelemasta takaisin Ramein luokse. Mickai pyysi Rameita ottamaan hänet takaisin, luopumaan vapaudestaan vapaaehtoisesti ja tekemään mitä vain mies halusi, sillä hänen pelastaja oli hylännyt hänet, mitä Ramei ei koskaan tekisi. Ramei kuitenkin kieltäytyi ollen oikeassa sanoessaan, että vapaa elämä oli Mickain helvetti maan päällä, eikä antaisi hänelle siihen helpotusta. Ramei käski Mickain painua matkoihinsa.

”Hyvä on! Älä ota minua takaisin. Entä sopimukset? Kuulin, että teet sellaisia sopivasta maksusta. Kykyjä. Ramei haluan nähdä enemmän! Ei riitä, että pystyn tanssiessani näkemään heikoimpien mieliin. En minä voi tanssia kokoaikaa. Minun pitää nähdä, ettei kukaan pysty enää yllättämään minua. En halua langeta kenenkään illuusioihin. Minun pitää nähdä enemmän”, Mickai puhui, polvillaan itkien epätoivoisena. Mickai ei halunnut, että kukaan pääsisi enää loukkaamaan häntä niin syvästi vain sen takia, ettei nähnyt totuutta.
”Mitä sinulla voisi olla, mitä minä haluaisin? Ei mitään. Säälittävyytesi teki minuun kuitenkin vaikutuksen ja vanhojen hyvien aikojen kunniaksi, hyvä on. Minä annan sinulle kyvyn nähdä. Yksi yö sängyssäni sinä huorana, mikä sinä sisimmässäsi olet, olkoon maksusi. Saat kannettavaksesi myös verenhimon, sillä veri on kanava sieluun, ja tiedän ettet mielelläsi satuta muita”, Ramei vastasi.

Kyseinen yö oli nöyryyttävin ja kivuliain kokemus, mitä Mickaille oli tapahtunut. Mickai muistaa verta olleen kaikkialla. Ensin Ramei ”manasi” silmät Mickain sisälle, minkä jälkeen hänen piti kirjaimellisesti kaivaa ne esiin. Toimenpidettä suorittaessaan Ramei selitti, mitä Mickai voisi tehdä milläkin silmällä. Rameilla oli kuitenkin vielä viimeinen temppu hihassaan. Hän nimittäin peitti oman silmänsä ja Mickain vasemman silmän, lausuen muutaman epäselvän sanan, minkä jalkeen hän oli ”kopioinut” oman silmänsä Mickaille.
”Siinä sinulle pieni muisto yhteisistä ajoistamme”, hän tokaisi, kunnes hätisti Mickain tiehensä. Ensimmäisen kerran peiliin katsoessaan Mickai sai aikamoisen hermoromahduksen. Mickai ei näyttänyt enää itseltään, varsinkaan kun peilistä takaisin tuijotti Ramein sininen silmä, aivan kuin mies vieläkin tarkkailisi Mickain elämää sen kautta. Silmäepisodin jälkeiset vuosikymmenet eivät olleet parhaita mahdollisia Mickain kannalta, ja hänellä kesti kauan saada itsensä taas kasattua sekä oppia elämään verentarpeensa kanssa.

Vuodet ja vuosisadat kuluivat, Mickai oppi elämään itsensä kanssa, vaikka kyllä nykypäivänäkin vihaa vaihtokaupan jälkeistä ulkomuotoaan, eikä nauti siitä, mitä hänen pitää tehdä verta saadakseen. Mickai on myös ymmärtänyt, että vaihtokauppa oli ehkä huonoin idea hänen elämässään, ja että hänen olisi pitänyt olla tarkempi sanojensa kanssa, mutta tehty mikä tehty. Hänellä on ollut kaikki aika maailmassa surra ja vihata Khamenrahia ja on Mickai ehtinyt katkeroituakin. Loppuen lopuksi – vai pitäisikö sanoa viimein – Mickain elämässä alkoi pitkäaikaisempi vaikkakin loiva positiivinen nousukausi. Hän omisti kaikkensa tanssimiselle, palaten tavallaan tapaan elää ennen ensimmäistä vastoinkäymistä. Hän on toki skeptisempi kuin elämänsä alkuaikoina, ja on pitkälti menettänyt uskoaan ihmisiin ja hyvyyteen. Kaikesta menneisyyden kamaluudesta toipuminen vie aikansa, mutta sekin tapahtuu hiljalleen. Elämässä vastaantulevat pienet onnellisuuden ja ystävällisyyden osoitukset muistuttavat Mickaita siitä, että ehkä maailma ei olekaan niin kamala paikka elää.

I’m not the same, now something went missing
There’s a cage, it feels like a prison
Here, I’ll stay until you come back home
Who put that rock in your chest, won’t you tell me?
If I said I wish you the best, I was lying
Waking up just brings me down
Cause every morning you were nowhere to be found
And my bed is half empty, not half full
I’d rather live with broken bones
Then lay here all on my own like a lovesick fool

Muuta: Mickai saapuu Vechnostiin pelin alussa, eikä toistaiseksi asu missään. Hän ei myöskään mitään kummempaa tavoitetta.
Mickai on homoseksuaali.
Tanssinäyte: https://www.youtube.com/watch?v=gF6Zo58wsAQ

//Tässä tää Mickai nyt olis :’D en yhtään epäilis jos jotain ajatuskatkoja eksynyt tietoihin kun eilen yöllä väsäilin, mutta toivottavasti ei. Sitten kanssa varmaan Hidekin voi poistella, ja oikeastaan Gabrielinkin. Laitan vielä perään Danten taitojen-muokkaamisen, kun piti sinne niitä kuolemisjuttuja muoksia. Toivottavasti muistin suunnilleen kaiken mitä piti lisätä.

Taidot: Nykyisenä maanhenkenä Dantella on maanhengen voimat, mutta niiden hallinta on vielä hieman hakusessa. Hän pystyy muovaamaan maata mielensä mukaan, luomaan maanjäristyksiä ja kivivyöryjä
Hengeksi muuttumisen jäljiltä Dantelle ei jäänyt mitään geenimanipulaatioon liittyviä kykyjä, mutta ulkoiset muutokset eivät kadonneet.
Kyborgina Dantella ei ole mitään erikoisia sisäänrakennettuja aseita tai vastaavia, mutta hän on ihmistä huomattavasti kestävämpi ja vahvempi – isommatkin kivenmurikat eivät ole este tai mikään -, eikä hänen tarvitse syödä. Kyborgiksi muuttumisen jälkeen hänen muistia myös paranneltiin, ja halutessaan pystyy muistamaan tapahtumia valokuvantarkasti. Danten sisäänrakennettu energiareaktori varmistaa energiansaannin noin 150 vuodeksi käynnistämisestä laskettuna, mutta todennäköisempää on, että Danten aivot menisivät liian huonoon kuntoon sitä ennen.
Danten saa tapettua jos hänen energiaa tuottava reaktori rintakehässä tuhotaan tai irrotetaan. Myös tarpeeksi pahat aivovauriot hoitavat homman. Mikään eläin tai toinen henki ei kuitenkaan voi tappaa Dantea, sillä hänet tappanut saa maanhengen voimat, ja siihen hommaan tarvitaan ihmisolento.

Vastaus:

Ihana Mickai, lisäilen hänet! :3 Ja päivitän nää muut jutskat tietty kans :D

Nimi: anastashia

24.08.2016 20:48
Materiaali:
Taurus - https://mir-s3-cdn-cf.behance.net/project_modules/disp/00b05a34949591.56015 7f51da26.jpg
Lauluääni - https://www.youtube.com/watch?v=QxJrjV4PNXA
Esimerkkejä soittotaidoista - https://www.youtube.com/watch?v=fPYxUa1ZVAY, https://www.youtube.com/watch?v=8kQZHYbZkLs

Nimi: Taurus
Laji: Fauni
Ikä: Ulkoisesti reilun kolmenkymmenen, elänyt kuitenkin yhteensä jo 649 vuotta
Sukupuoli: Mies

Luonne: Taurus on varsin luonnerikas yksilö, jota voisi ailahtelevaisuutensa vuoksi kutsua perin arvaamattomaksi. Ei ole koskaan niin sanottua miten hän reagoi tai millä mielellä mies yleisesti ottaen liikkuu eikä kontaktin ottaminen fauniin ole täten aina ihan helppoa. Hän osaa olla tarvittaessa äärimmäien äkkipikainen ja väkivaltainen, toisinaan ensivaikutelma hänestä voi olla erittäin herttainen kun taas seuraavana päivänä hän on jälleen yhtä aggresiivinen kuin raivohärkä tahi vastavuoroisesti aurinkoisen päivänsäteen varsinainen ilmentymä. On hyvin hankalaa ja peräti mahdotonta seurata miehen vilkasta ajatuksenjuoksua joka on kaikkiaan jotakin niin hämmentävää, ettei sitä voi sanoinkaan kuvailla. Tauruksen äärettömän laaja persoonallisuus ei tunne rajoja, hän voi olla mitä tahansa, hänellä ei ole juuri tietynlaista käytösmallia vaan hän omaksuu jokaisen luonteenpiirteen itselleen täydellisesti. Näin ollen voimme olettaa että fauni on etevä mukautumaan tilanteisiin ja tulemaan hankalasti käsiteltävien henkilöiden kanssa erinomaisesti toimeen, mikä osin pitää paikkansa. Se, että haluaako hän, on asia täysin erikseen.
Taurusta on mahdoton oppia ymmärtämään saatika tuntemaan, hän on erityisen monimutkainen persoona missä ei tunnu olevan päätä eikä häntää. Kaiken takana on kuitenkin olemassa jonkinlainen, pettämätön logiikka, sillä fauni tietää itse tarkoin, mitä tekee, missä tilanteessa, kenen kanssa ja miksi. Hän on fiksu, laskelmoiva ja anlyyttinen vaikka ulkopuolisen silmiin kaikki se, mitä mies edustaa on sulaa hulluutta ja yhdisteltävissä silkkaan mielenvikaisuuteen. On totta, että Taurus on erittäin kieroutunut, hänen huumorinsa on pääosin mustaa ja hän viihdyttää itseään kyseenalaisin keinoin, mutta kaikki perustuu tarkoin harkittuun suunnitelmaan, jolla on jokin suurempi merkitys - mikään edellämainituista ominaisuuksista ei kuitenkaan ole este tutustumiselle tai ylipäänsä kaveeraamiselle. Taurus arvostaa hyvin paljon henkilöitä, jotka ilmaisevat selkeästi olevansa halukkaita osallisuuteen hänen elämässään ja antavat paljon jotta jonkinlainen suhde onnistuisi. Sitkeys, yritteliäisyys ja päättäväisyys ovat määrätietoisuuden ohella luonteenpiirteitä, joita fauni pitää itsessään viehättävinä ja tällaiset yksilöt usein voittavatkin väkkyräjalan mielenkiinnon puolelleen. Toki, ystävystyminen hänen kanssaan vaatii paljon, se voi ajaa kenet tahansa raivohulluuden partaalle ja sen lisäksi Taurus on harvinaisen hankala käsitellä, häntä ei voi ymmärtää eikä hänen kanssaan aina tule tekemälläkään toimeen, mutta mikäli ei anna näiden seikkojen haitata, monet voivat huomata että vaiva oli kaiken arvoista. Mies todenteolla välittää ystävistään, hän osaa auttaa pahimmassakin pinteessä ja seisoo heidän rinnallaan tarvittaessa aina kuolemaan asti. Fauni on varsinainen löytö, mikäli joku hänet onnistuu voittamaan elämäänsä.
Taurus osaa myös rakastaa, mutta hän ihastuu vain tarkalleen tietynlaisiin persooniin sukupuoleen katsomatta. Suurin ongelma piilee kuitenkin tunteiden näyttämisessä - sitä fauni ei osaa eikä hän edes haluakaan. Mies tietää paremmin kuin hyvin olevansa kykenemätön teettämään jälkeläisiä joten vakavan suhteen luominen naisten kanssa tuo sarvekkaalle itselleen niin suuret paineet, että hän saattaa käyttäytyä jopa äärimmäisen aggresiivisesti kyseistä henkilöä kohtaan, johon hänellä on muodostunut vahvoja, lämpimiä tunteita. Taurus on luonut itselleen hyvin selkeän käsityksen siitä, että väkivalta on ainoa keino paeta tunteitaan eikä hän täten kaihda lainkaan sen käyttämistä. Hän on mielivaltaisesti antanut itselleen luvan kohdella rakastettuaan niin paskamaisesti kuin itseään huvittaa, koska loppujen lopuksi fauni ajattelee kyseisen osapuolen parasta työntämällä hänet mahdollisimman kauas itsestään. Kenties jos häntä joku oppisi ymmärtämään edes jotenkuten, tällekin käytännölle voisi löytyä täysin looginen ja järkeenkäypä syy sekä perustelu. Myös se, että onko miehestä edes kumppaniksi, on täysinäisen hämärän peitossa.

Ulkonäkö: Taurus on 188 senttimetriä pitkä, sopusuhtaisen harteikas ja lihaksistoltaan hyväkuntoinen mies jolta löytyy vuohimaisten väkkäräjalkojen lisäksi vahvat kierteelle vääntyneet sarvet sekä vitsikäs pukinparta. Faunin keho on myös suurimmilta osin päällystetty pitkällä, karkealla ja säänraiskaamalla karvapeitteellä, mutta kuitenkin jonkinlaista, omaleimaista karismaa hänen eläimelliseen ulkomuotoonsa tuo kulmikkaan teräväpiirteiset ja voimakkaat kasvot lempeine kullankeltaa leiskuvine silmineen joissa pienet ja terävät pupillit ovat epärealistisen valkoiset.
Taurus ei käytä vaatteita lainkaan. Hänellä esiintyy kyllä erinäisiä asusteita sekä koruja, mutta vartaloa peittäviä kankaita mies ei edes omista - alastomuus on fauneille luonnollista ja mies henkilökohtaisesti itse ihastelee aatamin ja eevan asuihin sonnustautuneita yksilöitä, vaateparret vain peittävät sen yksilöllisen kauneuden mikä on jokaiselle yksinoikeudella suotu.

Taidot: Faunit ovat henkeen sekä vereen ehdottomia luonnonlapsia, heillä on vahva side eläimiin ja kukoistukseen eivätkä he katso kovinkaan suopeasti niitä, jotka kaltoinkohtelevat luomakuntaa asukkaineen. Faunit ovatkin yleisen käsityksen mukaan epämiellyttävää ja viheliäistä kansaa mikä pitää osin paikkansa - heillä on omat perinteensä, he taidoillaan sekä kyvyillään ylläpitävät eräänlaista harmoniaa ihmisolentojen sekä eläinten välillä, mutta vuosituhansien saatossa useimmat taikaolennot ovat antaneet fauneille syyn oppia vihaamaan sekä halveksimaan ihmismäisen inhimillisen ulkokuoren omaavia lajeja mistä johtuen useimmat joutuvat juonittelevien faunien alhaisten, halpamaisten ja katalien kepposten uhreiksi. Käytännön perimmäinen tarkoitus oli pitää ihmisolennot kaukana heidän sekä eläinlajien asuinsijoilta, mutta vuosien aikoina siitä on kerennyt muodostumaan jo osa faunien yleistä persoonallisuutta.
Useimpien kaltaistensa tavoin Taurus osaa puhua eläinten kanssa ja huilunsoitollaan hän voi halutessaan kutsua niitä luokseen esimerkiksi yleisöksi kuuntelemaan tai vaikkapa tanssimaan! Hän kykenee myös yksinkertaiseen, luontoaiheiseen taikuuteen.
Mies on lisäksi erinomainen liemenkeittäjä ja hän osaakin valmistaa erilaisia rohtoja, taikajuomia sekä alkeellisen perinteikästä pontikkaa, eikä muidenkaan harvinaisempien ja omaleimaisten alkoholijuomien keittely tuota varsinaista ongelmaa. Se, että uskaltaako niitä herra itsekään käyttää on asia täysin erikseen...!
Erilaisia juomia, rohtoja ja liemiä; lemmen-, uni-, parannus- ja totuusjuomat, hermostoon hetkellisesti vaikuttavat myrkyt, hallusinaatioihin perustuvat, huumaavat liemet, viinakset sekä viinit unohtamattakaan muita monen monituisia enemmän tai vähemmän hyödyllisiä keitoksia. Taurus on kiinnostunut kokeilemaan uusia asioita ja saattaakin olla että hän kokeilee vieraita yhdistelmiä pahaa-aavistamattomaan vastaantulijaan...

Menneisyys: Mentäessä 649 vuotta taaksepäin Vechnostin ihmeellisessä maailmassa, loistokausi oli kauneimmillaan. Tai sitä mieltä olivat fauneiksi kutsuttu kansa kun arvostettu pariskunta Aquilam ja Anguis toivat julki jo pitkään oletettavissa olleen ilouutisensa - heille syntyisi lapsi seuraavan sydäntalven aikoihin ja ennustusten mukaan vieläpä poika. Puolikas vuosi tuntui piinallisen pitkältä ajalta vain odottaa ja odottaa, he halusivat kovasti jo tavata poikansa, näyttää hänelle Vechnostin kauneuden sekä kukoistuksen ja opettaa hänet kunnolliseksi fauniksi. Lasta varten he olivat suunnitelleet jo kaiken eikä nuoripari nähnyt minkäänlaista vaivaa peittääkseen innostustaan. Ensimmäisen lapsen syntymä on suuri askel ja sitoi vanhemmat entistä tiiviimmin yhteen. Lapsi oli siunas, suurin maailmassa olemassa oleva lahja minkä kukaan voisi koskaan saada... Lapset olivat luomakunnan tulevaisuus, elämän jatkuminen riippui heistä, siitä minkälaisiksi he kasvoivat ja siitä kuinka vahvoja heistä tulisi - kaikella oli merkitystä.
Pian koittikin jo aika, jolloin jokainen Susimetsää asuttanut fauni kerääntyi Aquilamin ja Anguisin luonnonläheisen mökkipahasen liepeille. Uteliaat, vanhemmat lapset sekä nuoret kurkkivat vaivihkaa ikkunoista sekä lahoutumisen myötä reikiintymään päässeistä seinämistä, ollakseen ensimmäisiä jotka pysyivät tarkalleen tilanteen tasalla. Faunit olivat varsinaisia luonnonlapsia sekä realisteja mistä johtuen jälkikasvulle opetettiin jo varhain lisääntymisen vaatimukset, todellisuus seksuaalisuudesta ja aktin mahdollisesta seuraamuksesta ja näin ollen, suurin osa heistä oli nähnyt jo monia synnytyksiä lyhyen elämänsä aikana. Vanhemmat osapuolet ajattelivat kyseisen käytännön enemmänkin kuin vain hyödyllisenä ja sitähän se olikin. Kun lapsi tiesi tarkoin mitä aikuisuus toisi tullessaan, tapahtumat eivät päässeet yllättämään eikä vahinkoja juurikaan ikinä sattunut. Joka tapauksessa, nuorimmat faunit tutkailivat tilannetta kiinnostuneina ja osoittivat onnistuneesta syntymästä raikuvilla hurraa- huudoilla sekä erilaisten huilujensa iloisilla soinnuilla yhden polkiessa sorkillaan rytmiä tantereesta ja muiden tanssahdellessa villisti ympäriinsä pyörien kuin hyrrät konsanaan. Hyvin pian jälkeen ilakoimisen, Anguis astui ulos pienestä talopahasestaan puolisonsa Aquilamin kanssa joka uupuneena nojasi parempaa puoliskoaan vasten ja piteli pientä, vedellä huuhdottua lasta sylissään. Nuoret faunit olivat heti etunenässä tervehtimässä uutta tulokasta, mutta heidän jälkeensä myös kansan vanhimmat kävivät toivottamassa pienokaisen tervetulleeksi. Perinteitään kunnioittaen, Taurukseksi ristitty poika sai paljon lahjoja joihin lukeutui muun muassa kotitekoinen, soljuvasti soiva panhuilu, koristeellinen nokka- ja poikkihuilu, erilaisia riipuksia, asusteita ja koruja, yrtti- ja kasvitietoon tarvittavia kirjoja sekä hyvin paksu opus mikä oli täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia ohjeita taikajuomia, rohtoja, uutteita, liemiä sekä muita keitoksia varten. Lahjat odottavat lapsen varttumista varmassa tallessa, minne hänen vanhempansa sekä muut kansalaiset veivät joka vuosi lisää tavaroita jotta lapsukaisella olisi aikuisena jokapäiväiseen elämäänsä tarvittavat tarvikkeet ja vähän ylimääräistäkin.

Taurus eli elämää, josta monet voivat vain haaveilla. Hänelle suotiin tasapainoinen, mitä miellyttävin lapsuus jumalallisen luonnon seesteisessä helmassa. Joka ilta faunit kokoontuivat suuren nuotion ääreen vanhempien kertoessa uskomattomia tarinoita omista kokemuksistaan, nuoruudestaan ja elämästään, toisten puheiden kulminoituessa fiktiivisiin että viihdyttäviin, erittäin mielenkiintoisiin taruihin sekä legendoihin... He tanssivat niin yksin kuin myös pareittain, soittivat omaa kaunista musiikkiaan ja loivat pieniä spektaakkelimaisia esityksiä käyttäen hyväksi taikuuttaan ja liemenkeittotaitojaan unohtamatta eläimiä, jotka tieten tahtoen saapuivat mukaan karkeloihin. Elämä oli kuin juhlaa, jokainen voi hyvin, kenenkään sydäntä eivät murheet painaneet ja yhdellä sanalla kuvaten, se oli täydellistä. Vanhentuessaan Taurus itsekin rupesi ottamaan osaa illasta seuraavaan aamuun kestävissä juhlallisuuksissa, viihdyttäen nuorempia kuin myös vanhempia osapuolia sepityksillään ja erinomaisiksi kehittyneillä soittotaidoillaan. Hän tanssahteli väsymättä, vaihtoi soittamaansa säveltä vauhdissa ja kutsui luomakunnan neliraajaiset asukkaat askellajiinsa mukaan, tarjoten kansalleen värikkäitä, silkkisen pehmeitä ja maukkaita virvokkeita jolloin hän näytti myös kyntensä konkarimaisena liemenkeittäjänä. Samoihin aikoihin hän teki lisäksi vaikutuksen erääseen erityiseen naishenkilöön, Amaryllikseen, kenestä muodostuikin pian Tauruksen mielitietty, parempi puolisko ja elämän rakkaus joka toi pelkällä olemassaolollaan valoa jo ennestään hohdokkaaseen maailmaan.
Onnea kesti kahden ja puolensadan vuoden ajan. Vechnostiin oli saapunut paljon väkeä eri maailmoista, mutta suurin osa oli syntynyt sekä elänyt Maassa, tavallisten ihmisten keskuudessa. Faunit saivat muiden taikaolentojen tapaan kuulla verestäviä kauhutarinoita minkälainen ihmisrotu olikaan ja kuinka he suhtautuivat epäinhimilliseen kansaan, mutta harmikseen he saivat myöskin tehdä tuttavuutta ihmisyydestä vaikutteita ottaneihin yksilöihin joita vyöryi valtoimenaan ennen niin kovin rauhalliseen ja harmoniseen metsään. Eri maailmoista kotoisin olevat, jopa ennenkuulumattomat taikaolennot pilasivat sen kaiken kauneuden minkä eteen faunit olivat omistautuneesti tehneet töitä, karkottivat hyväntahtoiset eläimet kauas piiloihinsa eikä harmonisesti toimivasta yhteisymmärryksestä ollut enää tietoakaan. Ennen varsinaisen ja laajan kaaoksen alkua, faunit julistivat henkilökohtaisen sodan ihmisolentoja vastaan eivätkä he enää päästäneet pahuuden inhimillisiä ruumiillistumia metsiinsä rellestämään ilman seuraamuksia. Luonnon hyvinvointi oli heidän ainoa sekä korkein prioriteettinsä, eivätkä he halunneet että kukaan turmelee elämän elinehtoa itsekkäiden tarpeidensa vuoksi, ja hyvin pian faunien ehdottoman päätöksen jälkeen, Vechnostissa syttyi sota mikä verotti maaperää sekä sen asuttamaa kansaa enemmän, kuin kukaan osasi alkuun kuvitella.

Se oli täysin tavanomaisen kaunis päivä muiden joukossa, sää oli lämmin sekä pilveetön ja faunitkin saivat huolehtia täysin omista asioistaan, keskittyen luontokappaleiden hyvinvointiin sekä ympärisön vehreyteen. Oli kuitenkin jopa liian hiljaista. Ihmisolentoja ei ollut mailla saatika halmeilla, linnut eivät laulaneet sulosävelmiään ja nelijalkaiset eläimet käyttäytyivät poikkeuksellisen rauhattomasti. He eivät itsekään tienneet mikä sai heidät niin varuillaan, kertoivat aistivansa jotakin pahaa, mutteivät tienneet mitä... Silloin faunien herätyskellot alkoivat soimaan. Kansa kehotti eläinkuntaa menemään piiloihinsa huolehtimaan toisistaan kuin omistaan ja olemaan varuillaan. Se pahuus, mikä Vechnostiin oli valumassa, tulisi olemaan jotakin suurta, jotain, mikä sai vahvimmankin soturin polvilumpiot kilkattamaan yhteen ja hampaat kalisemaan.
Faunit kerääntyivät mahdollisimman tiiviisti Susimetsän reunoille. He pysyttelivät varjojen takana piiloissa, mutta heidän kullankeltaiset silmänsä hohkasivat pimeydestä olentojen tarkkaillessa hartaasti ympäristöään. He tähystivät pitkään aloillaan, heidän katseensa kävi tiuhasti läpi maita ja mantuja, mutta mitään ei tapahtunut. Pian he havahtuivat riviensä harvenemiseen - faunit kaatuivat heikkokuntoisina maahan toinen toisensa perään, sairaudet iskivät heikompiin aivan yllättäen. Silloin he tajusivat, mitä sota oli luonnolle tehnyt. Luonto oli kuolemassa. Faunien tärkein ja ainoa elinehto oli tuhoutumassa ja sen heikkeneminen vei käppyräjalkaisia suojelioitaan mennessään. Järisyttävä uutinen oli kartakaikkisen hirvittävää, jokainen heistä oli varma kohtalostaan ja siitä että kuolema oli pian käsillä. Faunit yrittivät elvyttää luontoa, mutta turhaan. Mitään ei ollut tehtävissä tiimalasin alkaessa valumaan. He eivät voineet kuin istua alas ja odottaa omaa vuoroaan kaatuneiden ystäviensä ja perheenjäsentensä rinnalla.
Monet muut olivat valmiita luovuttamaan, mutta Taurus ei. Hän oli menettänyt kaiken, mutta hänellä oli vielä elämä elettävänään ja päiviä nähtävänä eikä hän suostunut antamaan huonovointisen luonnon vaikuttaa omaan elinkaareensa. Mies tainnutti itsensä myrkyllä kooman kaltaiseen tilaan ymmärtäessään sen olevan ainoa vaihtoehto selviämiselle. Hän oli tehnyt kaikkensa ja hieman enemmänkin luonnon hyvinvoinnin eteen eikä hän voinut uskoa että luontoäiti olisi niinkin armoton ettei palkinnut millään tavoin nuorukaisen uurastuksia. Ottaen tietoisen riskin, Taurus menetti pian tajuntansa elintoimintojen hiljentyessä. Se oli kuin unta, mutta se kesti määrittelemättömän monen vuosikymmenen ajan.

* * * *

Unenmoinen maailma tuntui todelliselta, mutta ennenkaikkea... Hetkelliseltä. Tuntui kuin vuosikymmenten kulku kiteytyi vain yhteen yöhön, muutama tuntia kestäneeseen uneen. Tauruksen keho alkoi jo liikahdella, hänen väkkyräkoipensa nytkähtelivät ja kasvojen lihakset kiristyivät. Kylmettyneet sormet painautuivat hitaasti nyrkkiin sotkuisan kiehkurahännän heilahdellessa aggressiivisen passiivisesti puolelta toiselle. Vartalon löytäessä pian kokonaan tuntumansa todellisuuteen, myös kullankellertävät, valkopupilliset silmät avautuivat epäselvän sumeaan näkymään. Tauruksella kesti oma aikansa ymmärtää mitä oli tapahtunut ja tapahtumassa, joten hän reagoi heräämiseensä suhteellisen vahvasti ponkaistessaan jaloilleen kuin vieteri ja huohottaessaan kuin maratonin kertaalleen juossut. Sokeus oli hetkellistä ja kun mies viimeinkin sai selvää missä hän oli, valtaisa helpotus täytti faunin mielen. Hän oli jokseenkin jopa yllättynyt että luontoäiti oli hyväksynyt hänen temppunsa. Yrittihän mies aavistuksen epäitsekkäällä tavalla osoittaa antaumuksellisuutensa luontoa kohtaan, mutta selkeästi maaemo ei ollut siitä mieltään pahoittanut.
Taurus virittäytyi viimeinkin kohtaamaan kansansa pitkän ajan jälkeen uudelleen, mutta suureksi pettymyksekseen ja surukseen, häntä vastassa ei ollut muuta kuin uudistunut luomakunta uusine asukkaineen. Mies pelkäsi pahinta, eikä hän voinut muuta kuin sivuuttaa kaiken muun ja ottaa selvää siitä, oliko siinä maailmassa fauneja enää jäljellä. Mies asettui aloilleen aukealle niitynkulmalle, upotti huilun suun huulilleen ja soitti. Hän soitti yötä päivää, tanssahteli luomansa musiikin tahdissa saamatta nuoteilleen kuitenkaan koskaan vastakaikua. Oliko hänen kansansa kadonnut kokonaan? Oliko hän ainoa kappale enää jäljellä? Mitä hänen kansalleen oli tapahtunut? Mikä hänen tehtävänsä nykyään oli? Lukuisat kysymykset täyttivät Tauruksen mielen miehen yrittäessä sopeutua uuden luonnon helmaan. Kaikki oli erilaista, mielenkiintoista ja jännittävää. Monen monituiset, uudet ja uniikit lajit värittivät Miracle Forestia, jokainen heistä oli värikäs, persoonallinen yksilö, mutta läheskään jokainen ei ollut miellyttävimmästä päästä. Hiljalleen Taurus alkoi ymmärtämään että mikään ei ollut niin kuin ennen - ei mies itsekään. Menetetyt vuosikymmenet olivat faunia itseäänkin muuttaneet eikä aikaakaan kun viattomat ihmispolot saivat tuta maailmanmenosta tipahtaneen, nykyisyyteen tyytymättömän ikinuoren lapsellisista kepposista...

Muuta: Taurus rakastaa tanssimista ja huilujensa soittamista, hän voi koikkelehtia instrumentti huulillaan aamusta seuraavaan yöhön saakka kyllästymättä siihen lainkaan.
Faunien ikähaarukkaa on hyvin hankala määritellä - he voivat elää tuhansia vuosia, mutta osa kuolee jo sadan vuoden tietämillä. Ympäristöllä, luonnon elinvoimalla ja heidän omilla elämäntavoillaan sekä tyyleillään on hyvin paljon merkitystä siihen kuinka pitkä heidän elinkaarensa onkaan sekä myöskin geenit vaikuttavat. Kuoleman lähestyessä fauneja, heidän sattumanvaraiseen ikään pysähtynyt, fyysinen kuntonsa alkaa vanhenemaan päivä päivältä jolloin myös elintoiminnot huononevat ja lopulta pysähtyvät kokonaan. Mikäli fauneja ei tapeta tavalla tai toisella eivätkä he joudu kuolemaa johtavaan tapaturmaan, he menehtyvät poikkeuksetta luonnolliseen sydäninfarktiin minkä estäminen tai hoitaminen ei ole mahdollista. Uskomuksien mukaan se on luontoäidin tapa kiittää fauneja heidän kunniallisesti hoidetuista tehtävistään ja suojeluksesta luontoa kohtaan.
Taurus ei ole virallisesti asettunut vielä mihinkään, hän etsii yhä paikkaansa, kiertelee ympäri Vechnostia ja etsii itselleen miellyttävää ja hakukriteerinsä noudattavaa asuinaluetta.

Nonnih, vihdoinkin sain herran tehtyä loppuun! Yritin keskittyä hirveästi Vechnostin aikajanaan ja hänen menneisyyteensä etten kovinkaan pahasti mokaa sen kirjoituksessa... Mutta niin, tässä olisi minun pieni sarvipäinen faunini :3

Vastaus:

Siis vautsi, tää on aivan mahtava!! Siis aivan törkeen hyvin oot perehtynyt tohon historiaan ja kaikki meni yksiin mun sekavien aatosten kanssa! Tervetuloa mukaan, muista liittyä jutusteluun myös chatin puolella! (Arvaa sainko tästä sun faunista inspiraation uuteen hahmoon... Hih, lisää siitä joskus tulevaisuudessa ;D)

©2017 Blackrose ☆ - suntuubi.com