Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tervetuloa liittymisnurkkaan!

Tässä netinkolkkani osiossa käytetään järkeä ihan tosissaan.
Laittakaa asiat liittymisestä, hahmojen tietojen muunnoksista yms. selvästi tänne, niin asia hoituu helposti ja nopeasti ♥

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Nasta

21.05.2017 21:09
Tässä olisi Dominick Higgsille sopivampi hahmobiisi :)

It's time for training and we're getting started
it's on, you know
and we wanna see you whip and shout it
we rock!
you roll!

They say, go slow
and everything just stands so still
We say, go go,
We're ready for the fight, we know the drill

Nimi:...
Kutsumanimi:...
Laji:...
Syntynyt:...
Suk upuoli:...

Monday morning and we feel defeated,
seems so long ago
tuesday's comin'
we just keep on beating
'til we're in our zone

They say, go slow
and everything just stands so still
we say, go go!
you're gonna see us rip into it,

Luonne:...

Just jump up kick back whip around and spin
and then we jump back, do it again
Ninja-Go!
Ninja-Go (uoo)
come on, come on
we're gonna do it again,

We just jump up kick back whip around and spin
and then we jump back, do it again
Ninja-Go!
Ninja-Go! (uoh)
come on, come on
and do the weekend whip

Ulkonäkö:...

Wednesday mornin' and we soon discover
we gotta push our game
we slept on Thursday just to get it over,
the whip's a day away!

They say, go slow!
and everything just stands so still
we say, go go!

Taidot:...

You're gonna see us rip into it,
just jump up kick back whip around and spin
and then we jump back, do it again
Ninja-Go!
Ninja-Go! (uoh)
come on, come on
we're gonna do it again,

We just jump up kick back whip around and spin
and then we jump back, do it again
Ninja-Go!
Ninja-Go! (uoh)
come on, come on
and do the weekend whip

Menneisyys:...

They say, no! no!
but we don't wanna sit around no more
we say, go go!
You're gonna see us rip into it,

Just jump up kick back whip around and spin
and then we jump back, do it agaaan
(and then we jump back, do it again)
Ninja-Go!
Ninja-Go! (uoh)
come on, come on
we're gonna do it again,

Muuta:...

We just jump up kick back whip around and spin
and then we jump back, do it again
Ninja-Go!
Ninja-Go! (uoh)
come on, come on
and do the weekend whip

Ninja-Go!
Ninja-Go! (uoh)
come on, come on
and do the weekend whip
jump up kick back whip around and spin!

Vastaus:

Päivitän nämä :)

Nimi: Nanaba
Kotisivut: http://u.kahvipaketti.com/u/42532871011.png

21.05.2017 01:53
Somboomin kuvan tulin (taas) päivittämään. c: kyllästyin tuohon semirealistiseen kuvaan jo eikä silmät kestäny enää katsella sitä. :'D

Uusi kuva: http://u.kahvipaketti.com/u/42532871011.png

Vastaus:

Vaihdettu! Ihan törkeen hieno kuva jälleen :3

Nimi: Harley

20.05.2017 21:27
Tulin heittämään Domenicon (entisen Raffaelen) uusitut tiedot :>

~~~~

Lie to me, convince me that I’ve been sick forever
And all of this will make sense when I get better

Nimi: Domenico Gabriele Abatangelo

Kutsumanimi: Domenico, Mico, alias Fides

Laji: Tuntematon

Syntynyt: 22.7.1996

Sukupuoli: Mies

I’ll tell you my sins
And you can sharpen your knife
Offer me that deathless death
Good God, let me give you my life

Luonne: Domenicon katseessa on yhtä aikaa lempeys ja murhe; haikeuteen taipuva rauhallisuus ja pohdiskelu leimaavat nuorenmiehen koko olemusta. Hän on aina ollut mietteliäs, ihmetellyt elämää ja viettänyt aikaa suurten kysymysten äärellä. Domenico on kauan joutunut kamppailemaan erityisesti itsensä löytämisen ja hyväksymisen kanssa, eivätkä hänen taistelunsa ja hapuilu omalle polulle ole vielä pitkään ohitse. Menneisyyden kokemukset ovat jättäneet jälkiä ja saaneet nuorukaisen epäilemään kykyään pysyä pinnalla ajatustensa syvissä vesissä. Romanttiseen idealismiin taipuvalla Micolla on vahvoja mielipiteitä ja arvoja, joita haluaa vaalia, mutta tuo ne esiin arjen pienillä teoilla saarnaamisen sijaan. Hän pyrkii toimillaan tekemään maailmasta edes hieman paremman paikan, ja vaikka Domenicon hyvää tahtoa on käytetty väärin useammin kuin kerran, ei hän lakkaa seisomasta periaatteidensa takana.

Nuorukaisen tavatessa voi hänen todeta olevan erittäin hyvätapainen, maltillinen ja ystävällinen luonne, joka vaikuttaa tasapainoiselta rauhan rakastajalta. Domenico tarvitsee tuulettuakseen riittämiin omaa tilaa ja jotain leppoisaa tekemistä, esimerkiksi syventymistä kirjaan tai kävelyä merenrannalla. Eritoten vieraiden kesken Mico on kaino ja nöyristelevän kohtelias, mutta selkeästi humaani ja tunneälykäs persoona, joka mielihyvin laajentaa tuttavapiiriään ja kohtaa ihmiset aitoudella. Miehenalku on todella huomaavainen keskustelukumppani, joka varoo sekä liiallista tuttavallisuutta että liiallista hiljaisuutta. Vaikka arkiset sekä henkevämmätkin keskustelut sujuvat, hän tilanteen suodessa mieluummin kuuntelee kuin on äänessä. Mico onkin erinomainen kuuntelija: kiinnostunut, kunnioittava ja ymmärtäväinen. Vahva intuitio ja hienotunteisuus tekevät hänestä hyvän ihmistuntijan ja auttavat vaikeiden tilanteiden käsittelyssä. Micolla on taito lohduttaa sanoilla ja eleillä, kuten katsomalla pitkään silmiin tai laskemalla käden rohkaisevasti hartialle. Hänen helposti lähestyttävä, aidosti välittävä olemuksensa viestii luotettavuudesta. Domenico uhraa jopa liian valtavia määriä aikaa ja vaivannäköä ihmissuhteisiin, eikä ikimaailmassa käyttäisi toista välineenä oman edun tavoittelemiseen.

Domenico ei halua olla vaivaksi muille tai tuoda itseään esille; hän on varsin vaatimaton. Miehellä on tapana vähätellä ja laiminlyödä tunnekokemuksiaan, vaikka on herkkä ja elää myötä -ja vastoinkäymiset voimakkaasti. Hän avautuu mieltään painavista asioista ylimalkaan vain, jos joku läheinen sinnikkäästi kerta toisensa jälkeen, onko hänellä kaikki hyvin. Mico pitää silti tunteista puhumista ja toisten ihmisten kohtaamista onnellisuuden kulmakivenä, eikä kannusta ketään patoamaan surujaan - hänen olisi hyvä ottaa oppia omasta periaatteestaan ja harjoittaa rohkeutta itseilmaisuun. Hän ei pane pahakseen, jos ventovieras tarvitsee olkapään, jota vasten itkeä, sillä hellällä nuorukaisella ei ole sydäntä käännyttää edes verivihollista pois luotaan. Mico on jopa niin naurettavan epäitsekäs ja uhrautuvainen, että kyynisempi voi ajatella hänen teeskentelevän pyhimystä. Hän asettaa toisten tarpeet ja toiveet alinomaa itsensä edelle: Domenico on valmis venymään saumoistaan ratkeamispisteeseen saakka ja jättämään omat ongelmansa taka-alalle ollakseen hyödyksi, tueksi ja lohduksi. Micon sopuisuuden, miellyttämishalun ja mitään pyytämättömän avuliaisuuden vuoksi hänen kiltteyttään on vaivatonta käyttää hyväksi.

Hyväntahtoisuus dominoi nuorukaisen persoonaa. Hengelliselle katolilaiselle uskonnolliset arvot ja lähimmäisenrakkauden sekä nöyryyden kaltaiset hyveet ovat lähellä sydäntä. Domenico uskoo jokaisen, oli kyse todella kenestä tahansa, kykenevän rakkauteen, hyvyyteen ja katumukseen. Hän haaveilee sopusoinnusta ja haluaa toimia niin, että tekee toisille kaiken, minkä tahtoo heidän tekevän hänelle, kuten tunnettu vuorisaarna opettaa. Domenico pyrkii olemaan oikeudenmukainen, jakamaan omastaan ja välttämään toisten satuttamista joka tilanteessa. Joskus miehen naivistinen kaipuu täydelliseen harmoniaan on lähes vaaraksi, sillä se yllyttää häntä sivuuttamaan täysin aiheellisia ja oikeutettuja negatiivisia tunteita. Hän hyväksyy hammasta purren, jos joku toistuvasti satuttaa häntä, eikä rohkene suoraan vaatia kunnollista kohtelua. Mico antaa helposti myöten anteeksipyynnöille ja suo uuden mahdollisuuden silloinkin, kun luottamiseen ja armahtamiseen ei ole syytä. Koska hänellä on tapa potea syyllisyyttä ja kantaa vastuuta sellaisesta, johon ei voi mitenkään vaikuttaa, vaikuttaa usein siltä, että Domenico yrittää kannatella yksinään koko maailman murheita.

Edes Domenico ei sulata kaikkea vaan on kykenevä vihaan siinä missä kuka hyvänsä. Vihaisena hän haluaa eristäytyä kaikista ja kaikesta, ettei tekisi mitään, jota katuisi jälkikäteen. Vaikka vihaan olisi perusteltu syy, Domenico kärsii tunnontuskista suuttuessaan ja pinnistelee viimeiseen saakka pitääkseen kiukunpuuskan sisällään. Hillitty ilmaisutyyli ja pehmeät keinot eivät rajoitu vain mielipahaan: Hän on hymyileväinen, mutta ei naura usein. Hän herkistyy kyyneliin helposti, mutta ei mielellään itke muiden seurassa. Domenico silti kokee kaiken vahvasti, erityisesti asiat, jotka koskettavat ihmisiä hänen ympärillään. Hän aistii nopeasti muiden mielialan vaihtelut, myös piilotellut surut ja epävarmuudet. Vääryyttä ja pahantekoa todistaessaan Micosta nousee esiin nukkuva voimakkaampi puoli. Hän ei kerrassaan siedä, jos jotakuta kohdellaan kaltoin hänen vahtivuorollaan, eikä mies alistu pysymään hyödyttömänä sivustakatsojana, vaan käy sanan säilällä puolustamaan sorrettua. Tämä jokseenkin sotii Domenicon tarkasti harkitsevaa, muiden mielihaluja myötäilevää luonnetta vastaan. Väkivaltaan rauhan ja rakkauden puolestapuhuja kieltäytyy sortumasta, vaan hän tuo rohkeutensa julki ennemmin tunteisiin vetoamalla, järjen puhumisella ja sopuisilla neuvotteluilla.

Surullisista tapahtumista ja läheisten vastoinkäymisistä kuuleminen, puhumattakaan niiden todistamisesta, saavat Domenicon synkistelemään. Hän käyttää välillä huolestuttavan paljon aikaa eksistentiaaleissa ajatuksissa lillumiseen, pahimmillaan nuorukainen kääriytyy allapäin peittoihin useaksi päiväksi. Mico saattaakin vaikuttaa apean mietteliäältä jopa hyvällä tuulella, eikä siksi ole helppo uskoa, vaikka hän vakuuttaa kaiken olevan kunnossa. Myös hyvässä seurassa Domenico saattaa mielessään joutua tuuliajolle, vaipua huolestuneeseen hajamielisyyteen ja kadota ajatusmaailmaansa. Murskaavat melankolian ja epätoivon puuskat yllättävät hänet silloin tällöin, minkä seurauksena hän jumiutuu pitkiksi ajoiksi puimaan mennyttä, nykyistä sekä tulevaa yksikseen. Alitajunnan pohjaan työnnetyistä epävarmuuksista ja kipuiluista huolimatta Mico yrittää parhaan kykynsä mukaan olla kiitollinen joka päivästä ja ajatella positiivisesti. Keksimällä itselleen mielekästä puuhaa, ulkoilemalla meren äärellä, hakeutumalla hyvään seuraan ja turvautumalla rukoukseen hän pääsee ylitse pahimmasta alakulosta. Domenico ilmaisee ajatuksistaan vain murto-osan ääneen ja pitää paljon kuohuja sisällään, vaikka uskaltautuu filosofiseen keskusteluun sellaisen sattuessa kohdalle.

And the tears come streaming down your face
When you lose something you can’t replace
When you love someone, but it goes to waste
Could it be worse?

Ulkonäkö: Domenico on noin 180 senttimetriä pitkä, erittäin solakan, hieman atleettisen ruumiinrakenteen omaava nuorukainen. Italialaisen miehen ihonväri on vaalean oliivinen ja ruskettuu nopeasti kesäauringossa. Micon elekieli ja liikkuminen on yksinkertaistetun rauhallista ja luontevaa, vaikka hänellä on muutamia tiedostamattomia maneereja, kuten hiusten pyyhkiminen kasvoilta ja kaulaketjun hypistely.

Nuorukaisen kasvot ovat jokseenkin kulmikkaat ja siro luusto erottuu selkeästi, varsinkin poskipäät, kapeaan leukaan verraten vahvat leukaperät ja hädin tuskin koukkuinen, lähes suora nenänvarsi. Piirteet ovat siitä huolimatta ystävällisen pehmeät. Rentona Domenicon perusilme on luonnostaan hitusen alakuloinen ja mietteliäs, mitä matalat kulmakarvat korostavat, mutta suupielissä näkyy usein pieni, ujo ja hyväntahtoinen hymy. Miehellä on pitkät tummat ripset ja lempeät, vihreään taittavan vaaleansiniset silmät, jotka peilaavat hänen mietteitään liiankin perinpohjaisesti. Domenicon todella paksut, kiharaiset hiukset yltävät reilusti leukapieliin saakka ja ovat väriltään syvän tummanruskeat, lähes mustat.

Domenico pukeutuu arkisen siististi ja suhteellisen yksinkertaisesti, esimerkiksi hyvin istuviin kivipestyihin farkkuihin, pitkähihaiseen puuvilla -tai neulepaitaan ja mukaviin purjehduskenkiin. Kesällä riittää polvipituiset shortsit, t-paita ja sandaalit, talvella asuun kuuluu pitkä ruskea duffelitakki ja ruudullinen villahuivi. Värimaailma on maltillisen hillitty, nuorimies suosii muun muassa neutraaleja sinisiä, vihreitä ja harmaita. Domenico ei perusta asusteista, mutta uskonsa merkkinä hänellä on kaulassaan aina hopeinen krusifiksi-koruketju, yleensä paidan alla näkymättömissä.

God knows what is hiding in
This world of little consequence
Behind the tears, inside the lies
A thousand slowly dying sunsets

Taidot: Domenicolla ei ole ilmennyt yli-inhimillisiä kykyjä, joten hän on vakuuttunut olevansa tuiki tavallinen ihminen. Jo luonteensa vuoksi hän pysyy erossa tappeluista, joten hänellä ole mainittavia taistelutaitoja. Kunto Micolla on kuitenkin kehuttava, tarkemmin ottaen juoksunopeus -ja kestävyys, kiitos fyysisen aktiivisuuden, kuten lenkkeilyn. Nuorukaisen vahvuudet keskittyvät taiteelliselle ja henkiselle puolelle; hän on taitava musiikin parissa, erityisesti laulussa ja kitaransoitossa, ja erinomainen ihmisten kanssa, mitä tulee murheiden kuuntelemiseen ja lohduttamiseen.

I believe in miracles
‘Cause it's a miracle I'm here
Guess you could call me spiritual
‘Cause physical is fear

Menneisyys: Onnelliseen perheeseen syntyi Italian rannikolla, Camoglin pienessä kalastajakaupungissa esikoispoika vuoden 1996 kesällä. Lapsi sai nimekseen Domenico Gabriele Abatangelo. Pikku Micon vanhemmat, sairaalan sihteerinä työskentelevä Silvia-äiti ja rakennusmestari-isä Filippo, olivat asuneet jo vuosia Camoglissa ennen hänen syntymäänsä ja siellä poika vietti lapsuutensa varhaisimmat vuodet. Domenicon ollessa lähes 7-vuotias he muuttivat sisämaassa sijaitsevaan San Gimignanon kaupunkiin, jossa pojanviikari tuli käymään koulunsa ja varttumaan. Muuton aikoihin perhe sai lisäystä, kun pikkusisko Angiola syntyi. Domenico vietti hyvin paljon aikaa siskonsa kanssa ja oli aina kaitsemassa pienokaista, joten sisaruksille muodostui todella läheinen, kestävä ja luottamuksellinen suhde.

Domenicolla oli turvallinen lapsuus rakastavan perheen ja laajan ystäväpiirin ympäröimänä. Perheessä korostettiin koulutuksen ja arvosanojen tärkeyttä, joten Mico jaksoi aina lukea läksynsä, ja vapaa-aikansa reipas poika vietti kavereiden ja jalkapallon parissa. Jo varhaisessa lapsuudessa musiikki oli kiinteä osa Domenicon arkea ja persoonaa, koska isä soitti kitaraa aina ehtiessään ja laulatti lapsia. Alakoulussa hän aloitti laulamaan paikallisen kirkon kuorossa ja teini-iässä opetteli itsekseen kitaralla ja pianolla soittamista, vaikka pikkuhiljaa varttuessa musiikkiharrastus jäi laulamista lukuun ottamatta taka-alalle. Syntymästä saakka merkittävä osa arkipäivää oli myös perheen uskonnollinen vakaumus: Domenicon molemmat vanhemmat olivat hartaita katolilaisia ja halusivat lastensa kasvavan uskoon. Uskonnosta tuli merkittävä osa Micon identiteettiä, sunnuntaikirkko oli jokaviikkoinen tapa ja poika nautti suuresti uskonnon tarjoamasta yhteenkuuluvuudesta - kirkon tapahtumien ja lasten kerhojen kautta, kuten kuorosta, hän löysikin monia hyviä ystäviä. Vaikka myöhemmin teini-iän tuoma kyseenalaistaminen ja itsensä etsiminen saivat hänet hämilleen, kokemaan ulkopuolisuutta ja epäröimään uskoaan, yhä edelleen Domenico kantaa ristinmerkkiä kaulassaan.

Micon tullessa 13 vuoden ikään perheidylli särkyi. Vanhempien välit olivat kireät ja vakavat, eikä nuori käsittänyt, mikä oli vialla. Lopulta Silvia-äiti ei voinut enää peitellä kauan piiloteltua salaisuuttaan: hänen aviomiehensä ei ollut Domenicon biologinen isä, sillä Silvia oli pettänyt puolisoaan ja saanut lapsen toiselle miehelle, vaikka vuodet hän oli pitänyt syrjähypyn salassa ja uskotellut Micon olevan Filippon lapsi. Tunnustuksen myötä syttyi, kuten arvata saattaa, ennenkuulumaton riita. Kukaan ei eripuran keskellä kysynyt, miltä Domenicosta tilanne tuntui, ja hän oli hämmennyksensä, surunsa ja syyllisyydentuntojensa kanssa omillaan. Ankarat kiistelyt päättyivät avioeroon, jonka seurauksena Domenico ja Angiola jäivät asumaan äitinsä huoltajuuden alaiseksi. Isä muutti synnyinseuduilleen Pohjois-Italiassa, eivätkä lapset valitettavasti tavanneet häntä enää usein välimatkan ja työkiireiden vuoksi. Mico kuitenkin edelleen piti Filippoa oikeana isänään yhtä lailla kuin Filippo häntä poikanaan, eivätkä heidän läheiset välinsä kärsineet totuuden paljastumisesta.

Avioero koetteli rankasti perheen äitiä, jolle surun taakka meinasi olla liian raskas kannettavaksi, eikä kerääntyvä työväsymys ja taloudelliset vaikeudet auttaneet toipumisessa. Domenico yritti epätoivoisesti olla avuksi, joten nuoresta iästään huolimatta hän teki ahkerasti kotitöitä, huolehti pikkusiskosta ja muun muassa kiersi illat kaupunkia polkupyörällä jakamassa paikallislehteä. Koska huolehdittavaa oli paljon, hän joutui karsimaan pois tapaamisia kavereiden kanssa ja rakkaita vapaa-ajan aktiviteetteja, myös jalkapallon. Äidin poissaolevuus ja melankolia eivät yksin ahdistaneet varttuvaa Domenicoa, sillä epäselvät tulevaisuudensuunnitelmat, jatko-opinnot ja perheen ulkopuoliset suhteet olivat oma lukunsa. Vaikeina päivinä teinipoika haki tapansa mukaan tukea ylemmästä voimasta - äiti saati pikkusisko eivät tulleet enää seuraksi, mutta Mico jaksoi käydä joka viikko kirkossa lohdutusta etsimässä.

Nuoruuden kynnyksellä kasvavat identiteettikysymykset koettelivat Domenicoa. Toisin kuin monet kaverinsa, oli hän täysin kokematon rakkauselämän suhteen, eikä kotona näistä asioista juuri sanallakaan hiiskuttu. Jo pikkupoikana Mico oli tuntenut olevansa erilainen, sillä tiesi kokevansa kiinnostusta samaan sukupuoleen, mutta oli jättänyt ohimenevät perhoset vatsassa huomiotta ja puoliksi tiedostaen sivuuttanut asian. Lukion ensimmäisellä luokalla Domenico kuitenkin joutui kohtaamaan tosiasiat, kun hän ihastui kaksi vuotta itseään vanhempaan opiskelijaan. Nino Lombardo oli paha paha poika mustassa nahkatakissa. Kun ujosteleva Domenico päätyi puheväleihin Ninon kanssa, paluuta ei ollut ja rakkaus kärjistyi pakkomielteen rajamaille.

Domenico piti suhteensa Ninoon ehdottoman salaisena ja pelkäsi paljastumista henkensä edestä. Hän häpesi itseään, uskoi olevansa rikollinen ja inhosi valehtelemista, mutta ei kuitenkaan voinut pysyä erossa armaastaan. Ensirakkaudesta lumoutuneena ja naiivina Domenico ei myöntänyt itselleen, kuinka myrkyllinen ja manipuloiva Nino oli - vanhempi opiskelija nimittäin painosti, uhkaili, häiriköi ja välillä ruumiillisesti kaltoinkohteli häntä. Arveluttava niin sanottu romanssi kesti vaivaiset neljä myrskyistä kuukautta ja päättyi, kun kyllästynyt Nino paljasti, että oli pettänyt Micoa suhteen alusta saakka, toisin sanoen käyttänyt häikäilemättä hyväkseen hämmentynyttä poikaa. Domenicon oli kivuliasta niellä, ettei Nino ollut koskaan rakastanut häntä, kun oli tehnyt parhaansa ollakseen riittävä. Vahingollisesta suhteesta selviämisestä teki erityisen vaikeaa se, ettei Domenico mielestään voinut puhua tapahtuneesta ristin sielulle. Tarvittu tuki ja lohdutus jäivät kokonaan saamatta, joten ikävät kokemukset jättivät selvät arvet.

Perheen arkea piristi elpynyt taloudellinen tilanne ja äidin uusi aviomies, sähköinsinööri Faustino Vitali, joka muutti heidän luokseen häiden myötä ja tuli hyvin läheiseksi isäpuoleksi lapsille. Ensirakkauden kariutumisen myötä Domenico tajusi kulkevansa umpikujaa kohti. Sisällä kytevä paha olo sai nuoren hyvin onnettomaksi ja eristäytyneeksi, mutta hän ei osannut tai uskaltanut hakea apua masennuksen oireisiin. Hän kitkutteli lukiossa, kunnes jätti opintonsa uupumuksen vuoksi kesken toisena vuonna, jonka jälkeen pohti mahdollisuuksia, auttoi kotona, hoivasi 9-vuotiasta pikkusiskoaan ja teki töitä perhetutun kahvilassa jaksamisen mukaan. Tutkinnon puute ja epävarma tulevaisuus pelottivat häntä valtavasti. Silvia-äiti astui yllättäen kuvioihin muistuttamalla poikaa Amedeo-isoveljestään, joka työskenteli katolisen kirkon palveluksessa Vatikaanissa. Amedeo suostui ilomielen auttamaan siskonpoikaa mäessä, ja enon suosituksen, moitteettomien papereiden ja työvoimapulan ansiosta Domenico pääsi siivoojaksi apostoliseen palatsiin. Työn vuoksi Mico muutti omilleen pikkuruiseen yksiöön pääkaupunki Rooman kuhinassa.

17-vuotias Domenico koki Vatikaanivaltion leivissä siivoojana toimimisen olevan suuri kunnia, ja työnteko ylensi nuorukaisen lohdutonta mielialaa rutkasti. Hän ehti työskennellä vain viikon, kun esimies pyysi häntä juttusille ja johdatti kuuluisaan Sikstuksen kappeliin, jossa odottamassa oli kardinaali, jonka nimeä saati kasvoja Mico ei muistanut tuntevansa. Poika kuunteli hämillään ja nöyränä, kun kardinaali kertoi, että hänelle tarjottiin erityistä, ehdotonta sitoutumista edellyttävää työtehtävää. Kun Domenico vannoi uskollisuutensa, kardinaali alkoi selittää tilannetta: apostolisen palatsin maanalaisissa kerroksissa oli lukittuna tyttö, jolle he tarvitsivat ruokalähetin. Häneltä ei vaadittu muuta kuin aterian kiikuttaminen tytölle määrättyinä ruoka-aikoina normaalien siivoustehtävien lisäksi. Kardinaali vetosi ymmällään olevaan nuorukaiseen lisäämällä, että hän saisi palkkaansa tuntuvan bonuksen. Ennen suostumusta Domenico uskalsi pyytää tarkennusta, ja kardinaali kierrellen vastasi tytön olevan kaukaista sukua jollekulle kardinaaleista ja mieleltään niin pahasti järkkynyt, että hänet pidettiin eristyksissä, jotta saisi parantua turvassa ja rauhassa. Kun nuorukainen epäröiden otti lisätehtävän vastuulleen, tyytyväinen kardinaali tarkemmin selittämättä ilmoitti, että tästedes hänen täytyi liikkua apostolisessa palatsissa salanimellä Fides.

Seuraavana päivänä Domenico kävi uuteen toimeen täristen ja kulki kellariin salaoven taakse piilotetun portaikon kautta. Eristysselliä muistuttava huone, jossa piilotettu tyttö asui, oli ankea näky. Laihasta ja kalpeasta nuoresta tytöstä saattoi sanoa samaa, mutta pelkoa, surua tai ahdistusta hänen silmissään ei näkynyt. Domenico epäröi peremmälle käymistä, koska hänelle oli varoitettu tytön olevan pahimmillaan hyvin vaarallinen, vaikka sillä hetkellä tummahiuksinen ei noteerannut ruokalähettiä ollenkaan. Mico koetti onneaan lähestymällä tyttöä ja esittelemällä itsensä. Seuraavaksi tyttö oli jo kampannut ja vanginnut hänet makuulleen maahan, ja kun hän pääsi pyristelemään irti ja lukitsemaan rautaoven takanaan, tajusi hän tytön kovakouraisuuden aiheuttaneen käteen murtuman. Lyhyen sairasloman jälkeen Domenico palasi ruokalähetiksi järkyttävästä tapahtumasta huolimatta, mukanaan polttavia kysymyksiä salaperäisestä tytöstä. Hän alkoi salaa viipyä joka käynnillä pari minuuttia huoneessa ja tytön kanssa vietetty aika piteni kerta toisensa jälkeen. He tottuivat toinen toiseensa, ja sitä mukaa tytön holtiton käytös rauhoittui, vaikka päällekarkauksia sattui välillä.

Domenico tunsi suurta sääliä ja myötätuntoa Aquilaksi esittäytynyttä tyttöä kohtaan. Hän alkoi kokea voimakasta, väkevyydessään lähes pakkomielteistä suojeluvaistoa ja tahtoa olla pelastava enkeli tälle aliravitulle, vankeudessa pidetylle ja omasta mielestään väärinymmärretylle tytölle. Mitä enemmän he puhuivat, sitä paremmin Mico alkoi ymmärtää tilanteen hirveyden. Kardinaalien valheet paljastuivat, kun ajan mittaan Aquila kertoi totuuden taustoistaan: hän oli työtä tarjonneen kardinaalin tytär, jota pidettiin vankina sen vuoksi, ettei totuus kardinaalin selibaatin rikkomisesta pääsisi päivänvaloon. Kirkonmiehen petollisuus järkytti Domenicoa, mutta nuorten välinen side vahvistui entisestään. Aquilan vuoksi poika jatkoi työskentelyä Vatikaanissa peräti kahden vuoden ajan. Parissa vuodessa nuorille oli kehkeytynyt vahvoja tunteita toisiaan kohtaan, ja uusi, yllättävä rakkaus oli parantavaa nuorukaiselle, joka edelleen hoivasi Ninon jälkeensä jättämistä mustelmia. Domenico oli vakaasti sitä mieltä, että tytön täytyi päästä pois julmasta vankeudesta pikimmiten, ja näin he ryhtyivät kehittämään pakosuunnitelmaa. Hän oli valmis ottamaan riskin, että joutuisi hankkeensa vuoksi jopa hengenvaaraan, jos he jäisivät kiinni. Myöhäisenä iltana, kun Domenicon työvuoro päättyi, hän livahti Aquilan luo ja avasi sellin oven viimeistä kertaa. Kaksikko otti jalat alleen ja pakeni Vatikaanista.

Domenicon äiti, isäpuoli ja sisko olivat muuttaneet Veronaan noin vuosi aikaisemmin. Hän ei halunnut jäädä Roomaan, epämieluisan lähelle apostolisen palatsin uhkaa, joten he pakkasivat välttämättömät tavarat ja kiiruhtivat Domenicon perheen siiven suojaan kohti pohjoista. Sieltä he löysivät uuden rauhan ja onnen. Vaikka Domenicon perhe oli yhtä mieltä, että perheen esikoisen tyttöystävässä oli jotain sangen erikoista, he ottivat hänet lämpimästi vastaan. Aquilan taustoja nuoret eivät vielä uskaltaneet paljastaa, vaan he pelasivat varman päälle ja salasivat koko totuuden toistaiseksi. Pari kuukautta he viettivät rauhallista arkea Veronassa. Kun Mico lähti parin vanhan ystävänsä kanssa naapurikaupungin vuotuisille kirkkomusiikkijuhlille, hän sai palattuaan tietää, että onni oli särkyvämpää kuin hän koskaan oli uskonut.

Kuinka osuvaa, että tragedia tapahtui Romeon ja Julian kotikaupungissa: Domenicon palatessa junalta aamuvarhain koti oli painajaismainen, verinen sotku. Äidin, isäpuolen ja 13-vuotiaan pikkusiskon ruumiit retkottivat tuhotussa olohuoneessa, Aquila sen sijaan seisoi koskemattoman näköisenä keskellä kaaosta. Murskaavan surun ylitse puski alkukantainen raivo, jonkalaista Domenico ei ollut koskaan kokenut; ensi kertaa hän halusi satuttaa tarkoituksella. Hermorauniona ja hysteerisenä nuorukainen paiskasi tytön seinään, repi häntä mistä kiinni sai ja yritti kuristaa, vaikka suurta vahinkoa ei saanut aikaan paljain käsin, ja pystyi huutamaan vain kysymystä “Miksi?” toistuvasti riehuessaan. Aquila pääsi lopulta karkaamaan häneltä, poistumaan talosta ja pakenemaan tuntemattomille teille. Domenico uskoi tukehtuvansa itkuun, kun hän pahoinvoivana ja kaikkensa menettäneenä lyyhistyi pikkusiskonsa ruumiin viereen. Ennen pitkää hän menetti tajunsa ja illansuussa heräsi uuteen itkukohtaukseen, johon uuden tason ahdistusta lisäsi pelko aiempaa käytöstä kohtaan - sellaista väkivaltaisuutta hän ei voinut antaa itselleen anteeksi, vaikka Aquila olisi tehnyt mitä pahaa hyvänsä.

Domenico sai soitettua poliisit paikalle, virkavalta saapui apuun ja hänet vietiin turvaan kauttaaltaan kauhusta tärisevänä. Aquilaa ei koskaan napattu, vaan etsinnöistä luovuttiin vuoden jälkeen - poliisit jopa kyseenalaistivat koko henkilön olemassaolon, koska hänestä ei löytynyt tietoja edes väestörekisteristä. Äidin, isäpuolen ja siskon hautajaisissa osa Micosta meni multaan heidän mukanaan, hänen mielensä oli pirstaleina. Hän kävi säännöllisesti terapiassa, söi lääkkeitä, sai tukea isältään, tapasi vanhoja ystäviään ja rukoili, mutta kivipohjan pimeästä nouseminen vaikutti mahdottomuudelta. Domenicon kierre mielen synkkyyteen syveni, hän alkoi vierastaa kaikkea sosiaalisuutta ja linnoittautua peittojen alle tuntikausiksi. Puolitoista vuotta perheen kuolemasta oli kulunut, ja vaikka nuorimies oli halunnut ja yrittänyt jatkaa, hän alkoi uskoa, että päätepysäkki oli tullut vastaan. Hän kävi ripittäytymässä, lähetti asuntonsa ja äidiltä perityn talon avaimet isälleen ja kirjoitti kaikille läheisilleen parin rivin jäähyväiskirjeet.

Mies otti mukaansa reppuun vain vesipullon, kun lähti kotoaan iltapäivällä ja nousi tyhjään bussiin, joka pitkän matkan jälkeen pysähtyi lähelle metsää, jossa hän oli aikoja sitten retkeillyt perheensä kanssa. Päämäärättömästi ja tietämättä, kuinka kauas polut kantaisivat, hän lähti kulkemaan metsän rauhaan. Domenico saapui suurelle joelle, istahti kivelle katselemaan veden virtausta ja jäi pohtimaan, olisiko elämä nopeasti ohitse, jos hyppäisi. Laskevan auringon leikki vedenpinnalla oli hypnoottista, ja huomaamattaan hän vaipui syvistä mietteistä unen puolelle.

Kun nuorukainen heräsi, hän ei ollut enää tuntemassaan metsässä - ympärillä oli karua maata ja kummallisia raunioita. Taivas se tuskin oli, sinne pääsyään Domenico nimittäin epäili vakavasti. Hän lähti kävelemään ympäriinsä tietämättä, oliko unessa vai jopa kuollut. Vastaantulijoiden tapaamisen myötä kokonaisuus alkoi hahmottua pala palalta: hän oli Vechnost-nimisellä saarella, jota taikaolennot asuttivat. Vähitellen Domenicon ei auttanut kuin luopua epäuskosta ja hyväksyä fantasiakirjoista tutut yliluonnollisuudet todeksi. Hän oli metsään mennessään luullut, ettei sieltä varmaan palaisi, eikä toiseen ulottuvuuteen päätyminen ollut osa suunnitelmaa. Micosta alkoi kuitenkin tuntua, että saarelle päätyminen oli merkki siitä, että hänen pitäisi vielä yrittää. Niinpä hän kunnosti itselleen kotoisan kivimökin ja tarttui odottamattoman käänteen suomaan tilaisuuteen rakentaa uutta elämää. Pitkästä aikaa vaikutti siltä, että tunnelin päässä odotti valoa. Saarella asumisen myötä Domenico sai paljon uusia tuttavuuksia, muun muassa hänet hukkumiselta pelastaneen meren suojelija Krin. Pakkaa sekoittamaan ilmaantui myös aave menneisyydestä, Aquila, ja kohtalokkaan jälleennäkemisen myötä hänelle paljastui totuus perheensä kuolemasta ihmissuden kynsissä.

Not ready to let go
Cause then I’d never know
What I could be missing
But I’m missing way too much
So when do I give up
What I’ve been wishing for?

Muuta: Domenico hallitsee äidinkielensä italian lisäksi hyvin englannin ja latinan. Englanti ei ole hiottu täydellisyyteen, mutta satunnaiset kielioppivirheet ja korostuksen pois lukien kielitaito on hyvä. Hänellä on todella pehmeä, rauhoittava, mataluudestaan huolimatta kirkas ääni, jota on miellyttävä kuunnella.

Koska Domenicolla ei ollut harmainta aavistusta taikaolentojen olemassaolosta ennen saarelle päätymistä, hän on melko pihalla asioista. Hänen tuntemuksensa taikamaailmasta on vähäinen, mutta saarella asumisen myötä perusasiat on saatu hallintaan. Mico ei tiedä lainkaan, mikä on lajiltaan - asia mietityttää häntä, mutta toisaalta nuorukainen ei halua uskovansa olevan muuta kuin tavallinen ihminen.

Domenico asuu yksin Käärmekanjonin alueella, hyväkuntoisessa kivimökissä. Mökki sijaitsee rauhallisella paikalla kallionkielekkeen varjossa, josta ei ole pitkä saati raskas matka putouksille. Pihassa on vanha kaivo, joka on osoittautunut käteväksi. Sisätilat siistimällä Mico on saanut itselleen mukavan asumuksen, ja mökin ainoassa, tilavassa huoneessa on suuri kivinen tulisija, pöytäryhmä, sänky, pari hyllyä ja nojatuoli, työtasoja sekä suuri puinen lipasto. Hyllyillä on reilusti hyödyllistä pientavaraa, kuten astia kasvojenpesuun, pieni peili, vanha kitara, ihmisten kirjoja ja shakkilauta sadepäivien iloksi.

I ain’t no angel
I never was

Vastaus:

Mahtavaa, päivitän nämä!

Nimi: Aria

20.05.2017 16:51
Nimi: Thalia
Kutsumanimi: -
Laji: Muodonmuuttaja - susi
Syntynyt: 17.3.2000
Sukupuoli: nainen

Luonne: Thalia on varautunut ja epäluuloinen nuori nainen. Hän ei helposti uskalla tutustua muihin, mutta kaipaa silti läheisyyttä ja laumaa. Thalia pitää enemmän suden hahmossa liikkumisesta, sillä vuoristoisella alueella se on helpompaa.

Thalia kaipaa silloin tällöin takaisin ihmisten ulottuvuuteen ja maailmaan. Tyttö kokee, että hänen vahvaleimainen ihmisyytensä on huono juttu saarella, vaikka hän muodonmuuttaja onkin. Thalia vieroksuu joitakin saaren olentoja, sillä hän on elänyt aina tavallisten ihmisten keskellä. Tyttö tiedostaa kuitenkin, että hän joutui jättämään ihmisten ulottuvuuden heidän itsensä takiaan. Hän ei kaipaakaan itse ihmisiä vaan muistoa siitä, kuinka helppoa kaikki joskus oli.

Vaikka Thalia on epäluuloinen lähes kaikkea kohtaan, tämän pinnan alla kytee silti myös vahvaa uteliaisuutta. Hän käy usein omilla tutkimusretkillään saarella, mutta livahtaa yleensä nopeasti pois näkyvistä, jos sattuu törmäämään johonkuhun toiseen.

Thalia uneksii silloin tällöin, että kaikki maailman olennot voisivat elää sovussa keskenään. Hän on pohjimmiltaan rauhaa rakastava, iloinen sekä kiltti persoona, vaikka vuosien varrella häneen kiinni juurtunut epäluuloisuus varjostaa näitä luonteenpiirteitä hieman.

Ulkonäkö: Thalia on hoikka ja sirorakenteinen. Hän on noin 165 senttimetriä pitkä, ja näine ominaisuuksineen Thaliaa voikin kutsua yleisesti pienikokoiseksi. Thalia juoksee paljon, ja siten tytölle on kehittynyt hyvä kestävyyskunto. Hän ei ahkerasta yrityksestään huolimatta saa lihasmassaansa kasvamaan kovinkaan menestyksekkäästi, eikä näin ollen ole erityisen vahva. Tämän puutteen Thalia yrittää korvata nopeudella ja taktikoinnilla.

Thalialla on pitkät hiukset, joiden väritys johtuu pitkälti hänen sutensa turkin värityksestä. Savunharmaat, joissa siellä täällä on vaaleampia, hopeaan taittavia raitoja. Hän pitää hiuksiaan useimmiten kiinni. Tytön silmät ovat pistävän kultaiset niin susi- kuin ihmishahmossakin. Hänen kasvonsa ovat sirot, huulet täyteläiset ja iho melko vaalea.

Susihahmossaan hänellä on hoikat jalat, tuuhea turkki ja kapea kuono. Hopeita kohtia hänellä on korviensa päissä, vasemmassa etujalassa, silmien ympärillä sekä hännässä. Thalia on suden hahmossakin melko sirorakenteinen eikä kovin suuri.

Ihmisenä Thalia tykkää pukeutua mahdollisimman mukaviin ja joustaviin vaatteisiin. Hänellä on yleensä päällään urheilutrikoot, varsikengät ja huppari, jotka kaikki ovat mustia. Tyttö omistaa jonkin verran myös muita vaatteita, mutta on kokenut edellämainitut käyttökelpoisimmiksi.

Taidot: Thalia on nopea ja ketterä, mutta harmikseen ei kovinkaan vahva. Hän pärjää taistelussa joten kuten näiden ominaisuuksien ansiosta, mutta lähikontaktissa vahvemman vastustajan kanssa on melko lailla helisemässä. Thalialla on hyvin tarkka kuulo ja hajuaisti, joiden ansiosta hän on pelastunut pinteestä jos toisestakin. Hän ei osaa pahemmin käsitellä aseita, vaan turvautuu ennemmin suden hahmoonsa ja sen tuomiin lisäetuihin. Thalia on taitava hiljaa liikkumisessa ja piileskelyssä.

Menneisyys: Thalia ei käynyt koulua muiden lasten kanssa, vaan hänelle järjestettiin kotiopetusta. Thalian molemmat vanhemmat olivat muodonmuuttajia, ja he kertoivat tytölle varhaisessa vaiheessa myös tämän olevan mahdollisesti sellainen. Thalian silmät ja hiukset olivat erikoiset jo hänen syntymästään lähtien, joten oletus periytymiseen oli vahva.

Thalia ei lähes koskaan leikkinyt muiden lasten kanssa. Kun hän tuli vanhemmaksi, hänen vanhempansa kuitenkin päästivät hänet kaupungille sillä ehdolla, että hän hankkisi piilolinssit. Niinpä Thalian silmät muuntautuivat aina vihreiksi hänen lähtiessään ulos, sillä oli helpompaa teeskennellä omaavansa tavallisen väriset silmät kuin väittää käyttävänsä kultaisia piilolinssejä. Erikoisen väriset hiukset selittyivät onneksi helposti värjäämisellä.

Thalia viihtyi hänen ihmisystäviensä seurassa, ja pian hän aloitti tavallisen koulun. Tyttö ei ollut vieläkään missään vaiheessa muuntautunut eläimeksi, kunnes eräänä päivänä keskellä ihmispaljoutta se tapahtui. Teinitytön muuntautuminen petoeläimeksi ei mahtunut ihmisten tajuntaan, ja asia oli helpompi kuitata sillä, että "uhkaavasti käyttäytyvä susi jouduttiin ampumaan" - joskin Thalian onneksi niin ei koskaan käynyt, sillä hän kerkesi paeta paikalta.

Thalia vietti seuraavan yönsä metsässä sutena. Kun hän muuntautui takaisin ihmiseksi ja palasi kotitalolleen, sen ympärillä tungeksi ihmisiä ja virkavaltaa. Thalia piiloutui jälleen, ja kun hän suuremman kohun laskeuduttua meni takaisin, hänen vanhempansa olivat poissa. He eivät tulleet takaisin, vaikka tyttö kuinka odotti ja odotti.

Lopulta hän pakkasi tavaransa pieneen matkalaukkuun ja jätti kotitalonsa. Thalia oli aivan yksin, eikä hän tiennyt, mitä hänen vanhemmilleen oli tapahtunut. Hänellä ei ollut mitään päämäärää.

Thalian oli jonkin ajan kuluttua pakko mennä ihmisten ilmoille, sillä hän tarvitsi ruokaa. Tyttö piilotti hiuksensa ja silmänsä, mutta hänen pahaksi onnekseen ihmiset tunnistivat hänet uutisista. Alkoi takaa-ajo, ja Thalia juoksi juoksemistaan, vaikka ei ymmärtänytkään miksi häntä jahdattiin.

Tarpeeksi kauan juostuaan aika yhtäkkiä aivan kuin hidastui. Thalia tunsi raastavaa epätoivoa, ja kun hän vilkaisi taakseen, tyttö huomasi yllätyksekseen että häntä ei enää seurattu. Samalla hän huomasi myös, että kaupunki oli vaihtunut karuksi, kivikkoiseksi metsäksi. Thalia yritti palata takaisinpäin, mutta huomasi matkan katkeavan mereen, joka jatkui silmän kantamattomiin. Näin Thalia päätyi Vechnostiin; hänen aikansa oli tullut, sillä hän ei enää kyennyt elämään ihmisten kanssa.

Muuta: Thalia asuu Käärmekanjonin itäpuolella, vuoriston juurelta löytämässään pienessä puumökissä. Mökin lähistöllä virtaa joki, ja sen ympärillä on sen verran kasvillisuutta, että Thalia tuntee olevansa suojassa. Vaikka Thalia kaipaakin toisinaan ihmisten maailmaan, hänen mielestään Vechnostissa on parempi, sillä täällä hän saa elää rauhassa. Thalian kallein aarre on pikimusta, sileäksi hiottu kivi, jota hän kantaa kaulallaan. Sen hän on löytänyt ihmisten ulottuvuudesta kotitalonsa pihamaalta.

Vastaus:

Oikein hyvät tiedot, tervetuloa mukaan! Lisäilen nämä pian :)

Nimi: Pumpkin-Girl

16.05.2017 22:30
Nimet: Fubuki Tanaka
Kutsumanimi: Fubuki
Laji: Muodonmuuttaja (iriomotenkissa)
Syntynyt: 18.7.1992
Sukupuoli: Nainen

Luonne: Fubuki on varsinainen diiva. Nainen ei pelkää kailottaa muille saavutuksiaan ja lesoilla olemuksellaan. Fubuki on tahtomattaankin hieman itserakas ja tahtoo saada muiltakin ihmisiltä huomionosoituksia ja ihailua. Hän haluaa tehdä kaiken isosti ja näyttävästi ja tylsät ja yksinkertaiset ihmiset eivät ole hänen mieleensä. Fubuki tykkää esitellä muille musikaalisia taitojaan ja erityisesti esiintyminen suuryleisön edessä on hänelle mieleen. Isot lavashowt ja niiden järjestäminen kuulostaa Fubukin korviin täydelliseltä ajanvietolta. Lavakarismaa naisella riittää ja onhan hänellä kovin kaunis lauluäänikin.

Fubuki ärsyyntyy herkästi, jos ihmiset eivät arvosta häntä ja jos asiat eivät muutenkaan mene naikkosen suunnitelmien mukaan. Hän on hyvin tarkka aikatauluissa ja vihaa ihmisiä, jotka eivät niitä noudata tahallaan tai tahattomasti. Fubukilla riittää myös perfektionistin piirteitä, sillä hän monesti tekee muiden tekemät asiat uudestaan, jos ne eivät häntä itseään miellytä.

Fubukillakin on ongelmia itsensä kanssa, sillä hänen sukunsa suhtautuminen häneen on jättänyt tyttöön jäljet. Täydellisyyteen pyrkivälle Fubukille ei tunnu mikään loppujen lopuksi riittävän. Vaikka esiintymisessä ja sen jälkeen olo olisi hetkisesti mainio, pian alkaa nainen jo arvostelemaan itseään ja miettiä mitä olisi voinut tehdä paremmin. Varsinkin ulkonäkönsä kanssa nainen on hyvin kriittinen. Hänen tyytymättömyytensä omaan kehoonsa on ajanut hänet laihduttamaan itsensä luuviuluksi.

Ulkonäkö: Fubukilla on vaaleankellertävä ja pehmeä iho. Nainen on ruumiinrakenteeltaan siro, mutta selvästi alipainoinen. Naisen luuston rakenne näkyy selvästi ja kylkiluutkin pistävät esiin langanlaihan kehon alta. Naisella on erittäin pitkät jalat, jotka kuitenkin laihuutensa vuoksi näyttävät enemmän kanankoivilta kuin näyttäviltä. Fubukilla on pituutta 180cm ja hänen ryhtinsä on mitä mainioin. Nainen on todella ylväs näky. Hänellä on sirot ja kaunisluustoiset kasvot, joilla on yleensä hieman ylimielinen ilme. Naisen silmät ovat kauniin tummanruskeat ja ne ovat aasialaistyylisesti kapeat ja vinot. Hänellä on usein silmiään korostamassa punertava tai oranssihtava hento silmämeikki. Naisen ripset ovat häkellyttävän tummat ja pitkät. Fubukin huulet ovat ohuet, niissä on hyvin terävä amorinkaari ja ne ovat luonnollisesti pehmeän punertavat, mutta nainen kuitenkin käyttää huulillaan tummanpunaista ja voimakasta huulipunaa. Naisen poskipäät ovat terävät ja niillä on usein persinkanväristä poskipunaa korostuksena. Fubukin hiukset ovat tummanruskeat ja ohuet. Hänen hiuksensa ulottuvat lanteille, mutta hän pitää niitä yleensä tiukalla nutturalla, josta karkailee pari hiusta. Fubukin kynnet ovat pitkät ja ne on usein lakattu kultaisiksi hopeisilla yksityiskohdilla. Fubuki pukeutuu yleensä aprikoosinväriseen kimonoon, jossa on punaisia liljoja. Jaloissaan naisella on vaaleat sandaalit. Naisella on yleensä hiuksissaan erilaisia koristeita. Fubukia ei juurikaan näe ilman meikkiä, koska hän haluaa olla mieleenpainuva ja näyttävä ulkonäöltään.

Taidot: Fubuki on muodonmuuttajana hyvinkin ketterä ja nopea liikkeissään. Naisen näkö on myös todella hyvä. Kiipeilytaitojakaan ei Fubukilta puutu, mutta nainen ei juurikaan käytä muodonmuuttajuudesta tulleita taitojaan. Fubuki ei osaa uida.

Menneisyys: Fubuki syntyi japanilaiseen Tanaka-perheeseen toiseksi lapseksi. Neitokainen ei ollut kaivattu lapsi, sillä hänen vanhempansa toivoivat poikaa, joka voisi menestyä ja tuottaa suvulleen kunniaa, aivan kuin Fubukin isoveli. Fubukilla oli ankea lapsuus, sillä hänen koko sukunsa vertaili neitokaista hänen isoveljeensä. Fubuki tottuikin siihen, että hän jäi aina täydellisen isoveljensä varjoon. Tytölle sanottiin hänen olevan huono ja ettei hän tulisi pääsemään elämässään pitkälle ja valitettavasti japanilaisneito uskoikin näihin julmiin kommenteihin.

Fubukilla oli aina ollut sydämessään paikka musiikille ja aina tytön ollessa surullinen hän lauloi. Hän toivoi saavansa vielä uran musiikista, mutta oli epävarma, koska koko hänen sukunsa tuntui pitävän häntä säälittävyyden huippuna. Vasta vanhetessaan Fubuki uskaltautui menemään opiskelemaan musiikkia ja siellä hänen lahjansa huomattiin. Fubuki kuuli ensimmäistä kertaa oikeasti olevansa lahjakas. Tämä lämmitti kovasti nuoren naisen sydäntä ja kun häntä pyydettiin esiintymään hän ei kahta kertaa harkinnut vastaessaan myöntävästi. Esityksen myötä tuli ilmi, että Fubuki oli esiintymisessä luonnonlahjakkuus ja ihmiset ihastuivat oitis häneen ja hänen persoonallisiin esityksiinsä.

Fubuki sai esiintymisiensä myötä paljon huomiota ja pian hän solmi levytyssopimuksen. Hän nautti kovasti saadessaan toteuttaa itseään musiikin kautta, mutta vähitellen alkoi musiikin myötä tullut suosio nousta hänen päähänsä. Fubukista tuli melko itsekeskeinen ja entistä vaateliaampi esityksiään kohtaan. Hän alkoi myös vaatia itseltään enemmän, koska tiesi ihmisten odotusten olevan korkealla. Nainen alkoi myös laihduttaa ollakseen miellyttävän näköinen lavalla tanssahdellessaan ja laulaessaan.

Vaikka Fubukilla olikin kovat vaatimukset itsensä ja esityksiensä kanssa, oli naisen elämässä oikeastaan kaikki kohdalla. Hän oli pidetty, rikas ja hän sai toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. Kaikilla ei elämässä ollut käynyt yhtä onnekkaasti - Fubukin isoveli eli halvassa ja homeisessa asunnossa. Hänellä oli pahoja ongelmia alkoholin kanssa ja veli oli todella katkera siskonsa menestyksestä. Veli päättikin käydä vierailemassa siskonsa luona "onnitellakseen" häntä saavutuksistaan.

Fubuki ei innostunut alkoholilta lemuavan veljensä tupsahtaessa hänen kotiovelleen. Vielä ikävämmän yllätyksen Fubuki koki veljensä muuttuessa raivokkaaksi villisiaksi. Veli kävi Fubukin kimppuun ja kaikessa siinä hässäkässä heräsi Fubukin sisässä asuva muodonmuuttajakyky ja neitokainen muuttui iriomotenkissaksi. Nainen ei ehtinyt veljensä kynsissä panikoimaan muutostaan eläimeksi, sillä tärkeämpää oli päästä pakoon. Fubuki onnistui pienehkönä ja ketteränä eläimenä pakenemaan. Hän rynnisti oitis ulos talostaan ja juoksi paniikissa vailla päämäärää. Lopulta eläimeksi muuttunut laulaja väsähti ja lysähti maahan lepäämään. Kun hän seuraavan kerran heräsi oli hän muuttunut takaisin ihmiseksi, mutta paikka ei todellakaan ollut Japani. Hän oli päätynyt Vechnostille.

Muuta: Fubuki asustaa Keijumetsässä. Naisen talo muistuttaa pienikokoista japanilaista temppeliä ja se on väriltään valkoinen mustalla katolla. Fubuki elää varsin tiukalla ruokavaliolla ja välillä nainen ei syö mitään muutamiin päiviin. Fubuki puhuu sujuvasti japania, englantia ja myös espanjaa.

Vastaus:

Vallan mainio hahmonen, lisäilen :)

Nimi: Nasta

16.05.2017 20:24
Ja vielä lisätietoja Adamista "Muuta" kohtaan viimeiseksi:

Adam oppi ymmärtämään ja puhumaan englantia tiedemiesten laboratoriossa. Olihan poika kuitenki noin 10 vuotta kuunnellut tiedemiesten kommunikoimista englanninkielellä.

Vastaus:

Nonni, nyt on koko paketti kasassa! :D

Nimi: Nasta

16.05.2017 06:33
Jotta kävisin kunnolla hermoillenne niin annan korjausten vuoksi uuden linkin Adamin kuvaan:

http://aijaa.com/nfiKlr

Vastaus:

Jees :D

Nimi: Nasta

16.05.2017 06:22
Nonni, ulempahan lisäämään Adamiin korjauksen elikäs "Adam on 168 cm pitkä ja hän painaa 67 kg" tuo tulisi silmien värin jälkeen :)

Vastaus:

Jees :)

Nimi: Nasta

15.05.2017 22:14
Tässä on linkki Dominickin kuvaan, jossa on nimmari:

http://aijaa.com/1Pn650

Vastaus:

Jees

Nimi: Nasta

15.05.2017 22:12
Adamin kuva:

http://aijaa.com/maOKn5

Vastaus:

Jees

Nimi: Nasta

15.05.2017 21:54
Nimi: Adam Ruff

Kutsumanimi: Adam

Laji: Geenimanipuloitu

Syntynyt: 14.10.2002

Step by step I walk this lonely road
High on love, divinity, wine and gold
But my conscious starts to crumble
In the city of the jungle
And the holy cry of mumbles
Now is the time

Luonne: Adam on suhteellisen rento ja rauhallinen persoona. Hän ei niinkään välitä kiireestä ja antaa asioiden tapahtua omalla painollaan. Poika ei jaksa välittää "vinkumisesta" eli siitä, että joku saarnaa kuinka Adam teki tuon väärin ja tämän huonosti jne. Hän ajattelee mielummin asiat positiivisuuden kautta ja on sitä mieltä, jos vaikka täysi vesilasi kaatuu niin sittenpähän kaatuu. "Ei sitten ensi kerralla laiteta lasia liian lähelle pöydän reunaa.", hän voisi vastata jokseenkin viisastellen hauskan ärsyttävä virne kasvoillaan. Vaikka Adam onkin rento hänen välinpitämättömyytensä voi loukata herkästi toisia. "Huonosta piirteestään" huolimatta Adam osaa kuitenki pyytää anteeksi typeryyttään. Hän ei tykkää riitelystä etenkään henkilöitten kanssa joihin hän on jollain tapaa kiintynyt tai he ovat hänen ystäviään. Adam voi joissain tapauksissa suuttua herkästi, jos joku ei kunnioita hänelle tärkeitä asioita.

Adam ei ole koskaan seurustellut eikä ihastunut kehenkään. Poika osaa kuitenkin joissain tapauksissa olla romanttinen ja hei let's face it, eiköhän tuon söpöliinin joku onnekas vielä nappaa ;D.

To howl like the wolf that you are
So howl like the wolf that you are
The wolf that you are, you are, you are
You are, you are, you are
So howl like the wolf that you are
The wolf that you (The wolf that you)

Ulkonäkö: Adam on kotoisin Thaimaasta. Hänen ihonvärinsä on tummemman puoleinen. Adamilla on vaaleat lyhyehköt hiukset, mutta sen verran pitkät kuitenkin, että etuhiukset ylettyvät silmille. Adamin silmät ovat jokseenkin poikkeuksellisen väriset, sillä hänen silmiensä iirikset ovat kirkkaanpunaiset.

Adamiin on istutettu suden geenejä, joka on aiheuttanut hänen korviensa katoamisen ja tialalle on tullut suden korvat lähemmäksi päälakea. Geenimanipulaation myötä pojan alaselkään on kasvanut suden häntä.

Adamilla on yllään vaaleansininen resoriton huppari ja tumman siniset farkut. Jalassaan pojalla on tummanharmaat skeittikengät joissa on valkoiset pohjat.

Breath by breath I run for thousand miles
Pumping blood, adrenaline deep inside
Cause when your conscious starts to crumble
In the city of the jungle
And the holy cry of mumbles
Now is the time

Taidot: Geenimanipulaatio on saanut Adamissa heräämään suden vaistoja. Hänen kuulo- ja hajuaistinsa ovat parantuneet huimasti. Poika on myös nopeampi juoksia ja ketterämpi menijä kuin ennen muutosta. Geenimanipulaatio ei kuitenkaan ole tehnyt Adamista verenhimoista eikä vegaani ole edes harkinnut koskevansa lihaan.

To howl like the wolf that you are
So howl like the wolf that you are
Oh you better howl
You better howl
So howl like the wolf that you are
The wolf that you (The wolf that you)

Menneisyys: Adam syntyi thaimaalaiseen perheeseen ja asuikin Thaimaassa elämänsä kolme ensimmäistä vuotta. Hänellä oli yksi isoveli Atid ja yksi isosisko Arich. Sisarukset olivat jo kuitenkin niin vanhoja, että he olivat jo muuttaneet pois kotoa ennen Adamin syntymää. Hänen vanhempansa ovat Mali ja Decha Ruff. Kun Adam oli kolme vuotias hänen vanhempansa erosivat isän huumeiden käytön takia ja erosta lähtien pojan elämä olikin pelkkää helvettiä.

Adam ja hänen äitinsä Mali muuttivat Intiaan Adamin isän Dechin jäädessä heidän entiseen kotiinsa. Mali näki parhaimmaksi vaihtoehdoksi lähteä mahdollisimman kauas kuin varaa oli, jotta huumeista seonnut Dechi ei satuttaisi poikaa. Elämä Intiassa alkoi suhteellisen hyvin ja kaksikko elelikin vuoden ilman ongelmia. Lisää onnellisuutta heille toi Malin uusi aviomies Mitul Yadav, joka rakastikin Malia ja Adamia koko sydämestään.

Viiden vuoden iässä Adam katosi kuin tyhjään. Mali ja Mitul etsivät poikaa lähiseuduilta ja hälyttivät poliisinkin apuun. Etsintää kesti noin kolmisen kuukautta ilman minkäänlaisia tuloksi. Poliisi kertoi huolestuneille vanhemmille, että todennäköisin syy pojan katoamiselle on hukkuminen. Olihan merelle vain muutama sata metriä matkaa. Todellisuus oli kuitenkin toinen. Adamia oli tarkkailtu muutama päivä ennen hänen katoamistaan. Sen kerran, kun poika jäi yksi ulos leikkimään. Aloittivat pakettiautossa odottaneet miehet suunnitelmansa ensimmäisen vaiheen, lapsen kaappaamisen. He onnistuvat ja veivät pojan salaiseen laboratorioon Etelä-Kiinaan. Siellä tiedemiehet aloittivat laittomat ihmiskokeet Adamilla. Tiedemiehet suunnittelivat tekevänsä geenimanipulaation, jossa asetetaan ihmiseen suden geenejä.

Laboratorio saikin merkittäviä tuloksia ja tiedemiehet olivat yllättyneet miten lapsi kesti niin suuret muutokset kehossaan. Eräänä päivänä tiedemiehet poistuvat neuvottelemaan uusista geenivalmisteista laboratorion kokoushuoneeseen ja huomaamattaan jättivät Adamia paikallaan pitävät remmit liian löysälle. Adam huomasi tilaisuutensa ja onnistui kuin onnistuikin jotenkin pääsemään laboratorion viemäriverkostoon. Päästyään viimein pois loputtomista tunneleista Adam huomasi seisovansa raunioiden ja hyisen tuulen ympäröimällä kerrassaan selkäpiitä karmaisevalla alueella. Adam oli saapunut Vechnostiin.

Muuta: Adam ei osaa taistella, koska hänen ei ole koskaan tarvinnut edes lyödä ketään. Adam ei myöskään omista minkäänlaisia aseita. Adam on vegaani eikä hän syö ollenkaan lihaa tai eläinperäisiä tuotteita.

Vastaus:

Hyvät tiedot nämäkin, lisäilen pian!

Nimi: Nasta

15.05.2017 06:25
Dominickin kuva:

http://aijaa.com/7laO06

Vastaus:

Jees :)

Nimi: Nasta

14.05.2017 20:07
Nimi: Dominick Higgs

Kutsumanimi: Dominick, Dom

Laji: S-ihminen

Syntynyt: 7.6.2002

Sukupuoli: Mies

I could never find the right way to tell you
Have you noticed I've been gone?
'Cause I left behind the home that you made me
But I will carry it along

Luonne: Dominick on jokseenkin utelias, mutta myös hieman arka ja pysyttelee varjoissa etenkin, jos hän on vieraassa ympäristössä eikä tunne paikallista väkeä. Hän ei ole hirveän oma-aloitteinen tutustuja. Hän mielummin odottaa, että joku tulisi puhumaan hänelle kuin, että hän itse puhuisi tuntemattomille. Hän voi myös käyttäytyä poikkeuksellisesti joissain tilanteissa. Tutustumisen alkuvaiheessa Dom saattaa vaikuttaa ujolta tyypiltä, mutta ajan myötä hänestä voi paljastua aivan uusia puolia. Dom on tottunut olemaan yksin eikä mielellään puhu menneisyydestään. Hän kuitenkin joskus kaipailee ystävää, johon turvautua. Dominick ei ole koskaan ihastunut kehenkään eikä seurustellut. Hän ei ole kauhean romanttinen johtunee hänen nuoresta iästään ja kokemattomuudestaan rakkauden poluilla.

Dominick arvostaa suuresti luontoa ja sen kaikkia elementtejä. Hän myös viihtyy enemmän rauhaisassa metsikössä kuunnellen luonnon ääniä kuin kaupungissa erilaisten koneiden ja muiden hyrinän keskellä. Hän ei pidä ympäristön turmelemisesta eikä epäkunnioittavasta käytöksestä sitä kohtaan. Kaikki roskaamiseen syylistyneet saavat huomautuksen Dominickilta mikäli hän sattuu olemaan paikalla näkemässä kyseistä toimintaa. Temppelissä Domin ollessa hänen isoisänsä Sensei Hiroshi oli opettanut pojalle, että ympäristössä piilevä kaikkialla jollain tavalla läsnäoleva jumaluus vaatii puhtaan ja luonnollisen elintilan. Dom kunnioittaa Hiroshia ja tämän opetuksia koko sydämestään ja haluaisi kaikkien ymmärtävän luonnon ja ympäristön hyvinvoinnin tärkeyden.

And it's a long way forward, so trust in me
I'll give them shelter, like you've done for me
And I know, I'm not alone, you'll be watching over us
Until you're gone

Ulkonäkö: Dominick on puoliksi japanilainen ja puoliksi englantilainen. Hän on ihonväriltään jokseenkin tummemman puoleinen. Hänellä on ruskeat silmät ja tummanharmaan sävyiset pystyyn sojottavat hiukset. Dom on noin 170 cm pitkä ja hän painaa 70 kg. Hän ei ole erityisen lihaksikas, mutta voimaa kyllä löytyy, onhan hän sentään ninja. Domin vasen kulmakarva on ollut syntymästä asti katki. Poika pitää erikoista kulmaansa syntymämerkkinään.

Domilla on suhteellisen tavallisen näköinen musta ninjan asu, keikogi, paitsi, että hänen takissaan, uwagissa ei ole hihoja. Uwagin alla Domilla on valkoinen ninjan paita. Keikogin housut, zubon ovat myös mustat. Pojalla on valkoinen keikogiin kuuluva vyö, obi. Obin väri ei mittaa hänen osaamistaan ninjana. Domilla on myös köysi rintakehänsä ympärillä siten, että se kiertää oikean olkapään ja molempien kylkien kautta eteen ja taakse solmuun. Edessä olevan solmun päällä on kultainen mitali johon on kaiverrettu "D", joka tarkoittanee Dominickia itseään. Takana olevassa solmussa hänellä mukanaan musta tuppi, jossa hän pitää isältään lahjaksi saamaansa katanaa. Katana on hänen ensimmäinen oma aseensa. Aseen kahva on musta ja terä kiiltävä vaaleanharmaa. Terän juureen on kaiverrettu pojan nimi ja syntymäaika. Jalkineena Domilla on ninjan tabi-jalkineet. Niiden pohjat ovat niin pehmeät, että askelet ovat lähes äänettömät. Tabi-jalkineissa isovarvas on erotettu muista. Näin ollen se parantaa otetta ja helpottaa kiipeämistä. Pojalla on myös ninjan huivi, sanjaku-tenugui, joka kootaan kahdesta lähes metrin mittaisesta kangaskaistaleesta. Kankaat kiedotaan pään ympäri niin, että vain silmät jäävät näkyviin.



When I'm older, I'll be silent beside you
I know words won't be enough
And they won't need to know the names on our faces
But they will carry on for us

Taidot: Dominick taitaa kaikki ninjan perustaidot, joita selviytymiseen tarvitaan. Hän osaa itsepuolustusta ja väijytystä. Vakoilukin onnistuu nuorukaiselta. Domin koulutuksen mukaisesti hän osaa myös tappaa, mutta poika on oppinut ettei sitä lasketa vaihtoehdoksi ellei ole aivan pakko.

Pienestä asti Dominick on ollut kiinnostunut kiipeilystä ja ns. kaikenlaisista tempuista kuten volteista yms. joten hänellä on hallinnassaan parkouria muistuttavaa osaamista.

Dominick on lajiltaan s-ihminen eli ei täysin tavallinen tallaaja, vaikka voisi päällepäin niin luulla. Domilla on erikoinen kyky telekinesia. Telekinesian avulla hän pystyy siirtämään ja leijuttamaan kaikenlaisia objekteja koskematta niihin. Edellinen kyvyn taitaja Domin suvussa oli hänen isänsä isoisoisoisä, jolta poika peri kyvyn.

And it's a long way forward, so trust in me
I'll give them shelter, like you've done for me
And I know, I'm not alone, you'll be watching over us
Until you're gone

Menneisyys: Dominick on koko ikänsä asunut Japanissa. Hänen äitinsä on japanilainen ja isänsä englantilainen. Dom on saanut nimensä isänsä Anthony Dominick Higgsin mukaan. Domin äidin nimi on Kameyo Higgs. Dom perheineen asui maaseudulla, kauempana kaupungista ja kylistä, vähän syrjäisemmällä alueella. Tosin eihän sinne kukaan noin vain päässytkään, kun aluetta vartioivat ninjat.

Domin äiti Kameyo oli ninja-mestarin tytär. Domin perhe asuikin ninja-temppelissä, jossa hänen sukunsa äidin puolellta oli jo vuosia harjoittanut erilaisia kamppailulajeja. Temppelissä asui paljon Kameyon sukulaisia, jotka halusivat vaalia perinteitä ja jakaa Kameyon isän Sensei Hiroshin ja hänen esi-isiensä opetuksia tuleville sukupolville. Toki oli myös niitä, jotka eivät välittäneet perinteestä. He, jotka päättivät toisin lähtivät ja jättivät luostarin ja arvokkaan kamppailulajien taidon perinnön. Yksi lähtijöistä oli Kameyon veli Katashi. Sensei Hiroshi ei ollut mielissään ainoan poikansa lähdöstä, mutta ei voinut estää tätä.

Aikaa kului ja Dominick alkoi olla vähän varttuneempi. Sensei Hiroshi alkoi opettaa Dominickia niin kuin hän oli aikanaan Katashiakin opettanut. Näin Dominick oppi ninjan perustaidot ja vain muutamassa vuodessa, kun hän oli innokas oppilas ja Hiroshilla oli aina aikaa lapsenlapselleen. Koulutuksen lomassa Domin telekinesia paljastui. Domin isä Anthony kertoi Hiroshille hänen suvussaan kulkeneesta telekinesian taitajan legendasta. Hiroshi tiesi paljon erikoisista kyvyistä ja taidoista. Sensei oli nähnyt temppelissä monenlaisia ninjoja, koska siellä asui muidenkin sukujen edustajia. Pian hämmennyksestä toivuttiin ja Dominickin koulutus jatkui normaalisti.

Suuri yllätys oli kuitenkin luvassa. 7.6.2010 Dominickin yhdeksänvuotissyntymäpäivänä temppeliin hyökkäsi joukko tummansinisiin keikogeihin pukeutuneita ninjoja mustine panssareineen. Heidän johtajansa oli Katashi. Hän määräsi ninjansa vangitsemaan isänsä Sensei Hiroshin ja siskonsa Kameyon sekä surmaamaan kaikki yli kolme vuotiaat temppelin asukkaat. Alle kolme vuotiaat otettaisiin huostaan ja kasvatettaisiin Katashin riveihin. Suurin osa temppelin ninjoista päätti päivänsä tuolloin myös Domin isä kuoli. Katashi ninjoineen jäi asuttamaan temppeliä. Ne harvat, jotka pääsivät karkuun eivät koskaan palanneet edes lähiseuduille. Yksi karkulaisista oli Dominick. Hän onnistui livahtamaan hyökkääjien ohi ja pääsi ulos luostarista. Hän sai napattua mukaansa vain katanan, sen, jonka oli saanut isältään lahjaksi.

Seuraavat vuodet Dom olikin asunut kadulla ja välillä anteliaitten ja hyväsydämisien ihmisten luona ennen kuin löysi tiensä Vechnostiin. Dominick ei vieläkään tiedä, miksi Katashi hyökkäsi temppeliin tai saatika surmasi lähes kaikki sen asukkaat. Poika usein pohtii halusiko Katashi valtaa vai oliko enonsa vain päästään sekaisin.

Oh it's a long way forward, trust in me
I'll give them shelter, like you've done for me
And I know, I'm not alone, you'll be watching over us
Until...

Muuta: Dominick ei aluksi tiedä päätyneensä Vechnostiin. Saatuaan sen selville, Dom koittaa jäädä hetkeksi aloilleen pohdiskelemaan viime vuosien tapahtumia ja muutoksia hänen elämässään. Hän yrittää myös kasvaa henkisesti. Dom toivoo, että jonain päivänä hän voisi palata temppelille vahvana ja viisaana kukistamaan Katashin ja tämän pahat joukot, mutta ennen kaikkea hän haluaa pelastaa äitinsä ja isoisänsä. Dom tietää, että Kameyo ja Hiroshi voivat olla jo mennyttä, mutta palattuaan temppelille hän ainakin poistaisi sieltä kaiken pahuuden ja alueen yllä varjostavan tumman pilven.

Vastaus:

Hyvät tiedot, tervetuloa mukaan! :)

Nimi: Harley

10.05.2017 22:37
Leave all your love and your longing behind
You can't carry it with you if you want to survive

Nimi: Ludovic Felix Martel-Levesque

Kutsumanimi: Ludovic, Ludo, koodinimi Wrath

Laji: Puoliverinen metsästäjä

Syntynyt: 14.1.1965

Sukupuoli: Mies

All the nightmares came today
And it looks as though
They’re here to stay

Luonne: Ludovic on tuima, elämän karaisema, jämäkkä ja päämäärätietoinen pessimisti, jolla on raaka ja synkkä maailmankuva, jossa ei löydy paljoa uskoa ihmisyyteen. Miehen haudanvakavat ilmeet viestivät, ettei hänen kanssaan kannata ryhtyä pelleilemään, eikä Ludo ole tuskin kertaakaan eläissään epäröinyt avata suutaan ja ärähtää kunnolla. Hän on suorapuheinen, ärhäkkä ja otteissaan hyvin ankara, todellinen karun ja kaunistelemattoman luonteen perikuva. Monenlaisten koettelemusten koulima, kaduilta sekä kirjoilta oppinut lääkäri luottaa itseensä eikä emmi tuoda mielipiteitään ja ammattinsa suomaa auktoriteettia esille tilanteessa missä hyvänsä. Periksiantamattomana, henkeen ja vereen sisukkaana selviytyjänä Ludovicin ensisijainen päämäärä elämässä on pysyä elossa.

Alituiseen kärttyinen Ludo on vaikeasti lähestyttävä, karkeatekoinen ja tunnetusti hurja suustaan. Kitkerä katkeruus, vihanpito ja epäluuloisuus koko luomakuntaa kohtaan paistavat lävitse miehestä, joka on sen verran hapannaamainen, ettei häntä uskalla mennä häiritsemään kuin hyvin perustein. Koska mies itse on negatiivinen, logiikkaan nojaava pessimisti, hän kiristelee hampaitaan omaan makuunsa liian iloisille elämänasenteille, äänekkäille ihmisille ja typerille kysymyksille. Sarkastista, mustaa ja kuivaa huumorintajua häneltä löytyy vakavuudestaan huolimatta, mutta sietokyky piloille ja vitsailulle on rajallinen. Pahantuulinen, lyhytsanainen lääkintämies toden totta on yrmeä ja osaa loukata toisia kohtuuttomalla ankaruudella, alituisella tylyttämisellä ja tuomitsevilla katseilla. Herkempi luonne todennäköisesti pelkää rajuotteista, rautaista miestä, vaikkei Ludon kovakuorinen käytös ole tarkoituksellista, mielipiteiden esittäminen rehellisinä ja sensuroimattomina on vain luonnollinen osa persoonaa. Ludovic kokee pehmittelyn ja mielistelyn turhaksi vaivaksi ja teeskentelyksi, mutta niin vaikea kuin sitä on uskoa, on hän kykeneväinen hienotunteisuuteen ja maltillisiin keskusteluihin tilanteen vaatiessa hellempää lähestymistapaa.

Ludo ei kiinny muihin helposti saati päästä heitä liian lähelle, koska ei uskalla solmia liikaa tunnesiteitä. Suhteen rakentaminen miehen kanssa vaatii työstämistä molemmilta osapuolilta, mutta jos hän oikeasti välittää jostakusta, on uskollisuus sataprosenttisen aitoa. Toki kiivas äkäpussi päätyy riitelemään vaikka ja mistä, mutta Ludo on on valmis kestämään tuhansia sanaharkkoja ja verenvuodatuksia itselleen tärkeiden ihmisten puolesta. Hänellä on suorastaan vanhemman tarkkaavaiset, huolehtivaiset vaistot - isällinen rakkaus onkin ainoaa laatua, joka häntä puhuttelee, romantiikka kun on aina ollut sangen typerä ja kaukainen konsepti miehelle. Harvoja läheisiään kohtaan Ludo on todella suojelevainen ja seuraa heitä vaikka maailman ääriin. Vaikkei hän tuo kiintymystään esille klassisin keinoin, esimerkiksi herttaisilla sanoilla tai halauksilla, hänet tunteva osaa tulkita hellyydennosoituksiksi tarkoitettuja eleitä ja tietää, että hän välittää. Mies tarkkailee läheistensä vointia, paikkaa haavat, laittaa ruokaa, komentaa nukkumaan, toimii tuomarina riitatilanteissa ja ennen kaikkea tarjoaa tukea vaikeissa tilanteissa, niin henkistä avustusta kuin käytännön ratkaisuja. Ludovic ei ole ehkä paras lohduttaja, koska usein vahingossa onnistuu murskaamaan toisten haaveet, mutta ei ole olemassa sellaista murhetta tai salaisuutta, josta läheinen ei voisi tulla juttelemaan hänen kanssaan.

Karaistunut ja maailmasta paljon tietävä lekuri omaa ylpeyttä ammattikuntaansa kohtaan. Vaikka Ludovic on tuskastuttavan nyrpeä, paha suustaan ja melkeinpä poikkeuksetta huonolla tuulella, kivikuoren alla piilee palasia jalomielisistä lääkärin ominaisuuksista, kuten tahdosta auttaa loukkaantuneita ja sairaita. Ludo ei kuitenkaan ole sankari, joka pelastaa ihmisiä hyvää hyvyyttään: Miehen omatunto ei soimaa herkästi, eikä ilmekään värähdä väkivallasta ja rikollisuudesta. Ludovic pitää aina ryhmänsä puolia eikä epäröi sukeltaa taistelun tuoksinaan, mutta pitää kiinni periaatteestaan, ettei itse surmaaminen varsinaisesti kuulu hänen työnkuvaansa.

Ludo on hyvin tietoinen osaamisestaan ja pitää huolta, että muutkin ovat. Hän ei todellakaan nauti, jos häntä väheksytään tai muut luulevat olevansa asioista paremmin perillä kuin hän. Ludovic on jossain määrin todella ylpeä ja käyttää lääkärin asemaa tehokkaasti hyödyksi tilanteiden ohjaamiseen. Se oli aikoinaan vain ammatin vaatima tapa pitää tilanne hallinnassa ja potilaiden luottamus puolellaan, mutta lääkärin roolista on tullut kiinteä osa hänen perusluonnettaan. Miehellä on voimakas läsnäolo ja hänen epäröimätön luonteensa luo mielikuvan vallasta ja siitä, että hän vuorenvarmasti tietää, mitä on tekemässä. Mies puhuttelee toisia melkoisen usein käskymuodossa, mistä kaikki eivät ilahdu - Ludo taas ei ilahdu, jos hänen komentojaan ei noudateta, ja tottelemattomia kohtaan hän on närkästyneenä kerrassaan raa’an rajuotteinen. Hyvin usein miehen kuulee perustelevan pomottelua ja muita tekemisiään sanomalla, että kyseessä on “lääkärin määräys”.

Ludovicilla on päättäväinen ja suoraviivainen lähestymistapa elämään: hänellä vaikuttaa olevan suunta, päämäärä ja toimintasuunnitelma aina valmiina. Ludon täsmällisyys, itsevarmuus ja järjestelmällisyys ovat turvaverkko myös muille, sillä on huojentavaa ajatella, että joukon viisas ja kokenut keksii aina keinot hätään. Mies ei menetä toimintakykyään edes järkyttävissä tilanteissa. Peräänantamattomuus ja paksu nahka ovat hänelle sisäsyntyistä, mutta rankat kokemukset ovat vahvistaneet kyseisiä piirteitä entisestään. Vaikka Ludovicin temperamentti antaa vaikutelman, että hänen itsehillintänsä on hyvin heikko, on hän pitkämielisempi kuin miehen pintapuolin tunteva koskaan uskoisi. Vaikka kiivastuminen yllättää hänet itsensä toisinaan, suurimman osan ajasta Ludovic on tasan tarkkaan tietoinen, miten toimii. Tarvittaessa hänellä on erinomainen kontrolli mieleensä ja hän pystyy pitämään pään kylmänä kriittisellä hetkellä. Hätätilanteissa Ludo vaikuttaa suorastaan konemaisen kylmältä, koska näkyvää pelkoa ja surua ei saa irti miehestä sormia näpäyttämällä.

Lääkintämies on varsinainen kontrollifriikki, jonka käytös taipuu useissa tapauksissa neuroottisuuden puolelle. Hän on järjestäytynyt, pikkutarkka ja taipuvainen pilkunviilaamiseen asiassa kuin asiassa. Mies esimerkiksi arvostaa siisteyttä suuresti ja haluaa kaiken olevan hyvin ojennuksessa. Ludovic esimerkiksi ärsyyntyy syvästi, jos joku siirtää hänen tavaroitaan vain senttimetrillä. Hän tutkii herkeämättömästi ympäristöään luontaisen valppautensa sekä harhaluuloisuutensa vuoksi, ja miehen intensiivisestä läsnäolosta tulee olo, että täytyy olla koko ajan varpaillaan ja varuillaan. Koska Ludon intuitio ja havaintokyky ovat karmivan tarkat, vaikuttaa melkein siltä, että hän osaisi lukea ajatuksia ja hän huomaa aivan kaiken, pienimmätkin liikahdukset. Naruista vetelyn halusta mies arvioi ahkerasti muiden tekemisiä. Ludovic puuttuu ahkerasti toisten asioihin, vaikka tekopyhästi on olevinaan piittaamaton ja ärsyyntyy itse suunnattomasti, jos muut sekaantuvat hänen asioihinsa pyytämättä. Ludo huomauttelee pienimmistäkin asioista, kuten paidasta roikkuvasta langasta ja sitomattomista kengännauhoista. Hän myös moittii aina toisia esimerkiksi huonosta kielenkäytöstä ja tupakoinnista, vaikka on itse rääväsuu ja ketjupolttaja.

Come on now
I hear you’re feeling down
Well, I can ease your pain
And get you on your feet again

Ulkonäkö: Ludovic on noin 174 senttimetriä pitkä, melko tummaihoinen, hyväkuntoisuuden puolesta vahva ja raskasrakenteinen keski-ikäinen mies, jolla riittää hauislihasten lisäksi auktoriteettia. Hän liikkuu hyvässä ryhdissä ja kovin, määrätietoisin askelin, vaikka nilkuttaa näkyvästi vasenta jalkaansa vanhan ampumavamman takia, joka ei koskaan parantunut täysin. Vaikka Ludo on metsästäjä, joka on tottunut käsiensä likaamiseen, hän pitää huolta ulkomuotonsa siisteydestä ja on pikkutarkka henkilökohtaisesta hygieniasta. Miehellä on vain yksi tatuointi poskipäässään: pikkuruinen musta risti, joka symboloi lääkintämiehen ammattia. Taistelujen jättämiä pieniä ja suuria arpia löytyy ympäri kehoa puolestaan hyvin runsain määrin aina suupieliä pitkin.

Hymy ei kuulu Ludovicin perusilmeeseen, joka on varsin tympääntynyt ja tyytymätön. Miehen tuimat kasvot ovat pehmeän kulmikkaat - erityisen vahvoja piirteitä ovat siistin sängen peittämä leuka ja leukaperät, kapeat mutta täyteläiset huulet ja leveähkö, suoravartinen nenä. Ikävuosien kertyminen ja rankka elämä jokseenkin näkyvät konkarin karkeissa kasvonpiirteissä, ja jyrkkien kulmien välissä on usein keskittynyt ryppy. Ludovicin tummanruskeissa, viisaissa silmissä on erittäin polttava, naulitseva ja läpitunkeva katse, tarkkaavaisen miehen tuijotusta voi kuvailla haukkamaiseksi. Ludovic usein käyttää työskennellessään ja lukiessaan silmälaseja, joiden pyöreät linssit ovat oranssinsävyiset. Miehen luonnostaan todella kähärät ja karheat mustanruskeat hiukset on leikattu varsin lyhyiksi, sivuilta miltei siiliksi.

Mies on tosiasiassa melko valikoiva, mitä tulee pukeutumiseen, ja pitää kiinni tyylikkyydestä työkiireiden keskellä. Asun käytännöllisyys ja asiallisuus ovat silti avainsanoja Ludovicille, joka suosii kestäviä ja yksinkertaisia vaatteita. Alaosana on useimmiten suorat tummat housut kanssa vyön, yläosana taas hyvin istuva hihaton paita tai muotoon ommeltu pitkähihainen, usein v-muotoisella kaula-aukolla. Kylmemmällä säällä liikkuessa miehellä on myös pitkä karvareunainen päällystakki. Niin paljon kuin Ludovic pitää italialaisista nahkakengistä, käyttää hän työajalla mieluummin siistejä lenkkikenkiä, joissa on kevyt liikkua. Iloisia värejä viimeiseen saakka karttava Ludovic suosii poikkeuksetta neutraaleja, tummia ja maanläheisiä sävyjä, eritoten mustaa, harmaata ja vihreää. Somisteita hänellä ei korvakoruja ja rannekelloa lukuun ottamatta ole, jos mukaan ei lasketa vyölle kiinnitettäviä asekoteloja ja aina mukana kulkevaa, tilavaa lähettilaukkua, joka pitää sisällään tärkeimmät lääkintätarvikkeet.

Feels like the weight of the world
Like God in heaven gave me a turn
Don’t cling to me, I swear I can’t fix you
Still in dark, can you fix me?

Taidot: Mieleltään terävä Ludovic on lääketieteen ammattimainen moniosaaja, joka hallitsee vaikeimmat hoitotoimenpiteistä viimeisen päälle ja diagnosoi potilaansa ilman epäröintiä. Lääkärin taitojensa ja älykkyytensä lisäksi hän on perusteellisesti koulutettu, kokenut taistelija, joka tuntee itsepuolustustekniikat erinomaisesti. Huolimatta siitä, että jalkavamma ja ikä ovat verottaneet esimerkiksi nopeutta, eikä juokseminen tai vaikkapa kiipeily suju niin kuin nuorena, on hän erittäin vakavasti otettava vastus. Ludon ehdoton valtti on hänen roima fyysinen voimansa; väkivahva mies pystyy nostamaan helposti raskaammankin ihmisen ilmaan kauluksista. Ludo osaa itsepuolustuslajeja, mutta luottaa käsiaseisiin, erityisesti vanhaan revolveriinsa, ja lähitaistelussa paljaiden käsien lisäksi stilettiin. Mies kastaa veitsensä terän usein myrkkyyn tehostamaan vahinkoa. Metsästäjän verensä vuoksi Ludovicilla on luonnostaan muun muassa tavallista ihmistä herkemmät aistit, nopeammat refleksit ja parempi paranemiskyky.

Come out upon my seas
Cursed, missed opportunities
Am I part of the cure
Or am I part of the disease?

Menneisyys: Ludovic Martel-Levesque syntyi alkuvuodesta 1965 Kanadassa, ranskankielisessä Quebecin provinssissa, kaikkea muuta kuin tavallisissa olosuhteissa: Lapsi nimittäin kuului Veljeskuntaan, taikaolentojen metsästäjien yhteisöön, ja kasvoi pienessä tukikohdassa, jossa yhteisön jäsenet kasvatettiin sylivauvasta saakka ehdottomaan kurinalaisuuteen. Ludovicin äiti Justine oli tavanomainen metsästäjä, keskinkertainen, huomiota herättämätön uurastaja, joka näennäisesti oli juuri niin lojaali ja nöyrä kuin kunnon metsästäjän kuuluu. Hänen onnistui hyvin pitkään salata totuus vakavista sääntörikkomuksistaan ja poikansa syntyperästä: Ludon isä oli taikaolentojen verta omaava ihminen, jonka hän oli tavannut Acton Valen kaupungissa metsästysretkillään. Parisuhde Veljeskunnan ulkopuoliseen henkilöön ja puoliverisen lapsen synnyttäminen olivat jyrkästi kiellettyjä, rangaistavia tekoja, joten Justine piti synkät salaisuutensa visusti omana tietonaan. Itsensä lisäksi totuuden tiesi vain ja ainoastaan hänen läheisin ystävänsä Patrick Martel, joka lähti mukaan peitetarinan näyttelemiseen, omaksui isän roolin Ludovicin elämässä ja jopa nai Justinen, jotta esitys menisi täydestä. Vaikka epäilyksiä olisi ollut ilmassa, kollegat uskoivat kaksikon olevan pojan vanhemmat, eikä edes Ludovicille paljastettu äitinsä rikoksia.

Ludovicin lapsuus noudatti tyypillistä metsästäjien kasvatusmallia. Elämä metsästäjäyhteisön jäsenenä oli pienokaisesta pitäen ankaraa ja vakavaa: lapset opetettiin pärjäämään omillaan, eikä aikaa naurulle ja leikeille annettu. Ludo aloitti koulutuksensa perinteiden mukaan jo 5-vuotiaana. Valtaosa ajasta kului rankkoihin fyysisiin harjoituksiin ja kirjatiedon ahkeraan pänttäämiseen. Vähäisen vapaa-aikansa hän vietti yksin, sillä kavereita ei ollut ja vanhemmat loistivat poissaolollaan. Ludovicin hatara suhde vanhempiin oli syntymästä saakka huono. Justine ja Patrick olivat poissa alituisesti, mikä oli surullisesti lähes jokaisen metsästäjälapsen kohtalo, ja selviytyäkseen hänestä kasvoi pikkuvanha ja itsenäinen pikkupoika. Etäisyydestä ja kohtuuttomasta tiukkuudesta huolimatta kumpikin välittivät hänestä paljon, mutta koska he jättivät rakkautensa pitkälti ilmaisematta, ei poika uskonut heidän piittavan hänestä. Silloin harvoin, kun Ludo näki äitiään, he lähinnä riitelivät, sillä pelottavan lyhytpinnaisena naisena Justine raivostui pienestä, korotti äänenvoimakkuutta ja kuritti poikaansa ruumiillisesti. Ludovicin äkkipikaisuus ja aggressiivisuus todennäköisesti osin juontavat juurensa äidin antamaan esimerkkiin.

Kun Ludo oli 11-vuotias, koitti hänen elämänsä ensimmäinen merkittävä taitoskohta. Pojalla ei ollut harmainta aavistusta, että hänen äitinsä ja Patrick kuuluivat pienimuotoiseen salaliittoon, joka juoni suuruudenhullua kapinaa Veljeskunnan vallanpitäjiä vastaan. Joukosta löytyi kuitenkin vakooja, joka ilmiantoi vallankumoukselliset johtajille, ja koko sakki vangittiin alta aikayksikön. Ludovic raahattiin sängystään keskellä yötä kuulusteluihin, koska Veljeskunta epäili, että petturivanhempiensa kautta lapsi saattaisi tietää jotain kapinallisten sisäpiiristä. Armottomissa kuulusteluissa häntä hiillostettiin, uhkailtiin ja jopa kidutettiin, mutta lopulta he myöntyivät myöntämään, että lapsi oli niin tietämätön liittoumasta kuin vakuutti olevansa. Vapauden sijaan Ludovic kuitenkin päätyi vankeuteen. Hän joutui riutumaan ankeassa sellissä epätietoisuudessa ja ilman seuraa, peläten tulevansa hulluksi häkkieläimenä. Piinaavat puolitoista kuukautta myöhemmin hänet vietiin saliin, jossa salaliittolaisten oikeudenkäynti käytiin. Oikeustoimien edetessä Ludovic sai tietää, että kuulusteluissa Justine oli tunnustanut poikansa isän oikean henkilöllisyyden, mikä pahensi äidin ja pojan tukalaa tilannetta. Tuomioita langetettiin säälimättömästi suoralta kädeltä, niin oli Veljeskunnalla tapana kohdella vihollisiaan, ja pojan vanhemmat mukaan lukien koko vallankumouksellinen ryhmä määrättiin teloitettavaksi. Kauhuissaan Ludovic oli viimeistään, kun hänen tuomiostaan ryhdyttiin väittelemään. Hänellä ei ollut rikoksia nimissään, mutta Veljeskunta ei kelpuuta puoliverisiä petturin lapsia joukkoonsa. Päättäjät eivät päässeet yksimielisyyteen, joten Ludo joutui viettämään telkien takana vielä pari viikkoa lisää. Suuri osa vaati hänelle tuomioksi teloituksen tai vähintään elinikäisen vankeuden ja pakkotyön, mutta enemmistö oli sitä mieltä, että pikkupoika pitäisi armahtaa. Lopulta Ludovic vapautettiin syytteistä, mutta mikään ei palannut entiselleen: vanhempiensa kuolemasta, jopa julkisen teloituksen seuraamisesta, hän rämpi eteenpäin. Se, mitä hän ei voinut karistaa, oli hänen harteilleen siirtynyt rikosten paino. Veljeskunta ei luottanut petturien jälkikasvuun tippaakaan, vaan häntä pidettiin herkeämättä valvonnassa. Kuin salaissta sopimuksesta kaikki mulkoilivat epäluuloisesti ja hän joutui avoimen halveksunnan, syrjinnän ja mustamaalauksen kohteeksi.

Ludovic oli jo lapsena sisäänpäinkääntynyt ja synkeä luonne, jonka kylmä älykkyys, karkeat tavat ja poikkeavat mielenkiinnon kohteet olivat pitäneet toiset tehokkaasti loitolla, joten hänellä ei ollut koskaan ollut varsinaisia ystäviä. Vanhempiensa kiinnioton jälkeen hänen oli turha edes haaveilla kavereista, sillä kukaan ei halunnut saati uskaltanut veljeillä petturin lapsen kanssa. Hän oli pitkään erkaantunut yhteisön sosiaalisesta piiristä, mutta 13-vuotiaana kohtasi viimein erään, joka ei katsonut häntä pahalla. Hänen nimensä oli Maxime Cote, lyhyemmin vain Max. Vuoden nuoremman pojan perhe teki paluumuuton tukikohtaan työtehtäviltä Euroopasta, mikä oli perimmäinen syy sille, miksei Max osannut suhtautua Ludoon vihamielisellä varauksella. Max oli kuitenkin persoonaa myöten erilainen, sillä ensimmäistä kertaa Ludovic koki kohdanneensa tasaveroisen, samalla aaltopituudella olevan toverin. Teinipojista tuli todella nopeasti läheiset, suorastaan erottamattomat ystävät, joiden vahva side rakentui hengenheimolaisuudelle. Ennen pitkää he jakoivat kaiken keskenään, harjoittelivat toisiaan vastaan ja viettivät liikenevän vapaa-ajan yhdessä.

Vuotta myöhemmin Maxin kannustuksen myötä Ludovic pyysi lupaa siirtyä opiskelemaan metsästäjän sijasta lääkintämieheksi. Hän pystyi luettelemaan epätavalliselle valinnalleen lukuisia syitä, mutta yksi tärkeimmistä oli, ettei nuorukainen uskonut pystyvänsä metsästäjänä saamaan yhteisössä takaisin asemaan, jonka oli menettänyt jo lapsena äitinsä petturuuden vuoksi. Lääkärin ammatti tuntui tieteistä kiinnostuneelle pojalle muutenkin luontevammalta uralta. Päätöksen julkistamista venytettiin muutamalla kuukaudella, mutta lopulta päättäjät myönsivät luvan, ja niin vain 14-vuotiaana Ludovic alkoi opiskella edistynyttä lääketiedettä. Vaikea koulutus oli rankkaa miehenalulle, mutta hän ahkeroi yötä päivää ja teki terävyydellään todella suuren vaikutuksen kouluttajiinsa ja epäilijöihin. Hän työskenteli välillä lyhyitä pätkiä ja keikkahommia ulkomaailmassa kentällä, mutta toimi pääasiassa tukikohdan sairaalasiivessä. Opintojen aikana Ludovicia karaisivat monet raa’at näyt ja kokemukset, esimerkiksi ihmissusien raatelemat ja henkensä leikkauspöydälle heittävät metsästäjät. Nuorimies piti päänsä kylmänä, painoi pitkää päivää ja ponnisteli tiensä alansa ammattilaiseksi.

20-vuotiaana Ludovic nimitettiin täysivaltaiseksi lääkintämieheksi, mikä tarkoitti kahta tärkeää asiaa: Hänen maineensa yhteisössä oli kohentunut ja hän saattoi pestautua vakituisesti metsästäjäryhmään. Max, joka oli edelleen hänen ainoa, pitkäaikaisin ja läheisin ystävänsä, oli niin ikään saanut aikuisen oikeudet ja liittynyt vampyyrinmetsästykseen erikoistuneeseen ryhmään. Ludolta ei tarvinnut kahdesti kysyä, kun Max pyysi ystäväänsä ryhmänsä lääkintämieheksi, ja pian hän matkusti uusien työtoverien kanssa ympäri maata ja huolehti joukon terveydestä. Parin vuoden aikana ryhmä koki riittämiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joiden puolesta Ludovicin taidot lääkärinä tulivat todellakin tarpeeseen. 22-vuotiaana Ludo menetti rakkaimman ystävänsä, vaikka teki parhaansa pelastaakseen hänet: Erään ryhmän nuoremman jäsenen puolesta uhrautunut Max menehtyi vakaviin vammoihinsa aamuyöllä 14.2.1987. Maxin menetys oli valtava isku hänelle, olihan kyseessä mies, jonka kanssa hän oli varttunut, hänen ainoa todellinen ystävänsä. Vihaisena maailmalle ja pettyneenä itseensä Ludovic menetti uskonsa kykyihinsä, irtisanoutui ryhmästä ja alkoi välttelemään töitä. Vain parissa viikossa Ludo teki yhden elämänsä merkittävimmistä päätöksistä karkaamalla Veljeskunnasta - metsästäjien yhteisöllä ei ollut enää tarjottavaa hänelle, kun Max oli poissa.

Ulkomaailmassa Ludon oli vaikea selviytyä, olihan hän ollut koko ikänsä osa metsästäjien yhteiskuntaa, ei ihmisten yhteiskuntaa. Luonnollisesti Veljeskunta lähetti karkurin perään kiinniottajia, mutta Ludovic pakeni menneisyyttään aikailematta naapurivaltio Yhdysvaltoihin, hankki väärennetyt henkilöllisyyspaperit ja aloitti puhtaalta pöydältä. Hän muutti kaupungista toiseen ja paiski hanttihommia elättääkseen itsensä. Pimeän kaupan kautta saadulla todistuksella hän pääsi ennen pitkää työskentelemään sairaalassa korkeaan lääkärin virkaan. Vaikka ihmisten parissa kelpuutettavia todistetta taidoista ei ollut, Ludovic totta kai osasi asiansa. 29-vuotiaana mies jäi kiinni väärennetystä todistuksesta ikävän tapahtumasarjan myötä. Parin kuukauden oikeudenkäyntien jälkeen hänet tuomittiin 3 vuoden vankeuteen valelääkärinä toimimisesta, vaikka hänellä ei ollut nimissään yhtäkään hoitovirhettä - epäoikeudenmukaiselta tuntuva tuomio syvensi miehen katkeruutta ihmisyyttä kohtaan. Vankilaelämä ei kohdellut häntä hellästi, vaan ajat telkien takana olivat synkkiä. Ludovic kuitenkin piti pintansa ja pärjäsi erinomaisesti, kiitos terävän kielenkäyttönsä, periksiantamattomuutensa ja nyrkkiensä. Mies, jonka huhupuheet kertoivat olevan vankilan kovimpia luita, herätti ajan mittaan hiljaista kunnioitusta muissa, joten hän sai olla pitkälti rauhassa ja erakoitua sotaromaanien ja tiedelehtien pariin.

Ludovic kärsi tuomionsa kiltisti, mutta vapauduttuaan ei saanut töitä, vaikka kuinka yritti, rikosrekisteri nimittäin piti työnantajat visusti loitolla hänestä. Hän halusi päästä pois ja pistää elämänsä toista kertaa uudelle alulle jossain kaukana. Niinpä hän alkoi haalia rahoja muuttaakseen pois ja ostaakseen uuden henkilöllisyyden. Työttömyyden kierteen jatkuessa Ludovic koki rikollisen tien olevan nopeampi ratkaisu ja etsi itselleen jalansijan huumebisneksessä myyjänä. Oppineena älykkönä hänen onnistui opetella kotioloissa valmistamaan eri yhdisteitä, kuten muuntohuumeita, ja lopulta mies vakiintui valmistamaan metamfetamiinia. Vuoden ajan teki tuottoisaa pimeää bisnestä Detroitissa. Pääsylippu vapauteen oli jo lähellä, kun eräs hänen vakioasiakkaistaan ilmoitti hänet virkavallalle. Rikollisista toimista rapsahti peräti 9 vuotta vankeutta, mutta vihoissaan Ludovic ei aikonut jäädä lusimaan toista tuomiota, vaan pakeni korruptoituneiden vartijoiden avustuksella 4 pitkäpiimäisen vuoden jälkeen. Hän karkasi maasta ja eli vuosikaudet epävakaata kiertolaiselämää ilman kotia, omaisuutta ja ihmissuhteita.

Katkeruus ihmiskuntaa kohtaan ajoi Ludovicin erakoitumaan syvälle Australian koskemattomaan erämaahan, jossa mies asui ylhäisessä yksinäisyydessä monta vuotta. Hän alkoi nauttia eristäytyneestä elämäntavasta, mutta vuonna 2010, kun hän oli 36-vuotias, keskeltä ei mitään löytyi muuan loukkaantunut muukalainen. Ludo kärräsi naisen asumukselleen ja paikkasi hänet kuntoon. Potilaan palattua tajuihinsa paljastui, että nuoren naisen nimi oli Marina ja hän johti 7 Sins -nimellä liikkuvaa metsästäjäryhmää. Odottamattomien tapahtumien seurauksena Marina tarjosi hänelle lääkintämiehen paikkaa ryhmästään, ja Ludovic, jolle pysähtyneen elämän rauhallisuus alkoi olla jo liian puuduttavaa, tarttui tilaisuuteen.

Siitä pitäen Ludovic on kulkenut 7 Sinsin matkassa, ystävystyen muiden jäsenien kanssa, astuen isähahmon saappaisiin, paikkaillen haavat ja moittien virheistä. Ajan mittaan hänestä ja Marinasta hitsautui varsin läheinen kaksikko, ja Ludo alkoi tuntea vahvaa isällistä kiintymystä pomoaan kohtaan. Yli viisi vuotta ja monia värikkäitä kokemuksia myöhemmin Marina katosi yllättäen. Ludovic otti tehtäväkseen löytää jäljettömiin joutuneen johtaja, joten hän lähti kiertämään maailmaa ryhmän sala-ampujan ja kaistapään Greedin kanssa. Kun johtajasta ei kuulunut moneen kuukauteen mitään eivätkä etsinnät edenneet, alkoi Ludovic huolestua toden teolla. Lopulta kaksikko löysi tiensä silkan sattuman kautta Vechnostiin, jonne myös etsintäkuulutettu Marina oli päätynyt. Paluu ihmismaailmaan osoittautui toistaiseksi poissuljetuksi vaihtoehdoksi, mutta taikaolentojen asuttamassa ulottuvuudessa riitti töitä metsästäjille.

Life doesn't discriminate
Between the sinners and the saints
It takes and it takes and it takes
And we keep living anyway
We rise and we fall and we break
And we make our mistakes

Muuta: Kanadan ranskankielisestä Quebecista tuleva mies puhuu äidinkielenään ranskaa. Ludovic osaa kuitenkin englantia natiivitasolla, ja myös latina ja saksa sujuvat häneltä hyvin, vaikkeivät virheettömästi. Ludon ääni on erittäin syvä, matala ja tumma, mutta tilanteen vaatiessa se taipuu myös todella pehmeäksi ja rauhoittavaksi.

Ludo on osa 7 Sins -nimistä metsästäjäryhmää, jonka tavoite on tuhota kaikki pimeyden olennot. Ludovic toimii ryhmän lääkintämiehenä ja hänet tunnetaan koodinimellä Wrath. Hänestä on lisäksi tullut koko ryhmän isähahmo ja tarpeen tullen toimittaa virkaa pomon sijaisena. Ludo onkin erityisen läheisissä väleissä ryhmän johtaja Marinan kanssa, jolle hän on oikea käsi ja joka hänelle on melkein kuin oma tytär.

And if there's a reason I'm still alive
When so many have died
Then I'm willing to wait for it

~~~~

Hän on vihdoin ja viimein täällä :'D Kiitoksia paljon taas jälleen kerran!

Vastaus:

Rakastan <3 Lisään heti :3

Nimi: Frosty

03.05.2017 18:42
Materiaali:
Kuva: http://tinypic.com/view.php?pic=t69t0m&s=9#.WQhnvCLjHqA

Nukkuu korpi, ja nyt, aatoksissain minä matkaa teen
Yli metsien, uinuvan veen
Kuutar taivaan yön valaisee
Maalaa maiseman, pohjoisen siimeksen

Nimi: Aura Iiris Aikio
Kutsumanimi: Aura
Laji: muodonmuuttaja -> karhu
Syntynyt: 15.4.1988
Sukupuoli: nainen

Unta onko tää,
Vai kuolema jossa palata sinne saan missä
hiillos jo luovuttaa lumen alla
Kun astun maailmaan, erämaan aikaan
Ensilumi satoi kahdesti
Maalasi sieluni taulun

Luonne: Auraa voi huoleti kutsua eräjormaksi, sellainen hän on. Nainen ei kavahda kurakossa ja risukoissa rämpimistä eikä huono sää lannista häntä. Pesun ja linkouksen kestävä vaeltelija viihtyy ulkosalla ja on oikeastaan jatkuvasti liikkeessä, hän ei pysy pitkään samassa paikassa vaan on kohta uudestaan matkalla. Jos häneltä kysyy minne hän on menossa, vastaus yleensä on että sinne minne nenä osoittaa. Auralla ei ole selkeää päämäärää, hän antaa elämän näyttää mikä on hänen tiensä ja kulkee itseään etsien mutta vapaana kuin lintu - tai karhu. Nainen elää hetkessä eikä kanna huolta huomisesta, turha on murehtia tulevaa kun on vaikka mitä nähtävää ja koettavaa. Hän rakentaa maailmansa faktatiedon pohjalta ja ei yritä nähdä synkkien pilvien hopeareunuksia jos niitä ei yksinkertaisesti ole. Satunnaiset naurahdukset eivät ole kummallisuus, Aura ymmärtää hyvin huumoria, etenkin tummasävyisempää.

Kuten suomalaiset yleensä, ei Aurakaan mikään sosiaalisin mahdollinen henkilö ole. Hän ei yleensä mene juttelemaan muille, muiden täytyy tulla mielummin juttelemaan hänelle. Häntä voisi luonnehtia introventiksi ja ujoksikin, hän kun on alkuun melko vähäpuheinen ja jännittynyt uusien olentojen seurassa. Yleensä varsin suorapuheinen nainen on tällöin hiljaisempi ja harkitsevampi puheissaan kuin ennestään tuttujen henkilöiden seurassa. Tämä piirre aiheuttaa myöhemmin yllätyksiä, kun mahdollisen pidemmän tuttavuuden myötä hiljaisesta ja jännittyneestä Aurasta kuoriutuu puhelias nainen joka höpisee ummet ja lammet kaikennäköisestä ja myös latoo faktoja ja omia mielipiteitään pöytään aika lailla suodattamatta jos kokee tällaisen toiminnan tarpeelliseksi. Hän on rehellinen eikä valehtele, häneen voi huoleti luottaa sillä jos Auralle uskoo salaisuuden, hän ei ala levittelemään sitä yltympäri vaan pitää sen visusti omana tietonaan.

Se legendaarinen suomalainen sisu on pesiytynyt Auraan varsin vahvana, hän on periksiantamaton ja itsepäinen eikä luovuta ennen kuin on tavoitteessaan tai tavoite on todistetusti mahdoton. Tämä piirre on ollut tärkeä voimavara Auran elämässä, niin suljetulla osastolla, karhujen parissa kuin vaeltelijana Vechnostissa. Nainen on hyvin omanarvontuntoinen eikä salli nenille hyppimistä vaan antaa samalla mitalla takaisin. Hänellä on rajat niin henkiseen kuin fyysiseenkin kanssakäymiseen muiden kanssa: ystäviltä ja kavereilta sallitaan kyllä olantaputukset ja halaukset, sekä henkilökohtaisempi huumori ynnä muu kunhan se ei ole loukkaavaa, ventovierailta tai pari kertaa aiemmin tavatuilta olennoilta lääppiminen ja liian henkilökohtaisuuksiin menevät puheet on kielletty, silloin karhujen käytöstapoja omaksunut Aura ärähtää reippaasti ja saattaa läimäyttääkin liian lähelle uskaltautunutta.

Joskus Aura vaikuttaa enemmän karhulta kuin ihmiseltä, etenkin Kaarnan seurassa, puhe kääntyy murahteluksi, liian lähelle tulevien kimppuun käydään kynsin hampain ja kun tulee uhkaava tilanne, juostaan karkuun tai kavutaan puuhun. Hänellä on karhun vaistot ja niiden avulla hän on selvitytynyt luonnossa. Naisen ruokavalioonkin kuuluvat lähinnä liha, kala ja marjat, sekä mehiläispesistä varasteltu hunaja. Hän ei liiemmin syö kypsennettyä ruokaa eikä salaatteja, nainen on ruokien suhteen kaavoihin kangistunut ja nuuhkii epäileväisenä kaikkea uutta ruokaa. Jos hän sattuu olemaan nälkäinen, ruoka kyllä maistuu muttei ilman nenän nyrpistelyä. Syksyllä hän syö enemmän ja talvella on uneliaampi, nukkuu pitkään ja haukottelee jatkuvasti. Talvisin hän myös laihtuu koska ruokailut ovat harvemmassa ja annokset pienempiä. Jos hän viettäisi koko talven karhuna, hän vaipuisi talviuneen, mutta koska ei halua uinailla koko kylmää vuodenaikaa hän viettää talvet pääosin ihmisenä ja nukkuu parin päivän unia karhuna silloin tällöin, pyytäen aina jonkun herättämään hänet.

Karhuemon lempeydellä varustettu Aura on suojeleva ja huolehtivainen ystäviään kohtaan. Kun kerran on saanut hänestä ystävän, se side kestää ellei sitä tieten tahtoen lähde rikkomaan. Kerran rikottua sidettä ei enää saa korjattua ennalleen, Aura muistaa kyllä sen katkeamisen eikä enää koskaan luota samalla tavalla kuin aiemmin vaikka side jotenkin korjattaisiin. Ainahan siihen jää ompelusauma jos sitä yrittää korjailla. Nainen on hyvin lapsirakas ja viettää mieluusti aikaa lasten ja lapsenmielisten seurassa, vaikka hänellä on kokemuksia siitäkin että karhumainen käytös on säikyttänyt joitain ipanoita. Kyseisten kokemusten perusteella hän yrittää olla lasten seurassa varovainen ja käyttäytyä niin ihmismäisesti kuin suinkin vain enää osaa. Auran tunteville saattaa olla huvittavaa nähdä aina niin vahva ja suorapuheinen nainen niin varovaisena ja lempeänä kuin hän lasten seurassa on.

Jos Aura huomaa että jollakulla ei ole kaikki kunnossa, on masentunut, itkee, vaikuttaa eksyneeltä, on loukkaantunut tai muuta sellaista, hän menee auttamaan ja yrittä parhaansa mukaan korjata tilannetta: lohduttaa surullisia, auttaa eksyneet määränpäähänsä ja hoitaa loukkaantuneiden haavoja. Hän on avulias ja empaattinen persoona, joka tosin on hiukan kömpelö lohduttaja joka mielummin taputtaa olalle kuin sanoo yhtään mitään, mutta ainakin hän yrittää auttaa. Karhumaista käytöstä omaksunut nainen saattaa ihan läheisimpiä ystäviä yrittää lohduttaa täysin spontaanisti poskea nuolaisemalla, vaikka on jälkeenpäin kamalan vaivautunut ja punastelee kovasti jos tapauksesta kyselee, murahtelee jotain ja yrittää selittää että se johtuu karhuista kokonaan, ja niinhän se johtuukin.

Vaikka Aura pääosin on ihan leppoisa kaveri, hän osaa olla äksy kuin mikä jos hänet suututtaa. Hän ei suutu hetkessä vaan ärtymyksen taso nousee hiljalleen. Kun naisen käytös alkaa muuttua kireäksi ja olemus juroksi ja puhe murahtelevaksi, kannattaa lopettaa ärsyttäminen siihen. Jos Auran suututtaa kunnolla, hän usein muuttuu refleksistä karhuksi, ja äreää karhua tuskin kukaan haluaa kohdata. Suurpeto ärjyy, nousee takatassuilleen ja hutkii etutassuilla lähtien tarpeen vaatiessa vaikka jahtaamaan sitä joka hänet suututti. Aura ei lepy helpolla, anteeksipyynnönkin jälkeen häneltä saa osakseen tuikeita silmäyksiä ja murahtelua, hän kun osaa olla hyvinkin pitkävihainen.

Surullisena Aura seilaa ympäriinsä jonkinlaisessa transsitilassa, hän ei välitä siitä minne menee vaan vaeltelee vailla mitään päämäärää ja ympärilleen katsomatta. Hän voisi pudota suonsilmään eikä välttämättä välittäisi siitä lainkaan. Hän pelkää menettää itselleen tärkeitä asioita, olivatpa ne sitten olentoja tai esineitä. Toisinaan hän hakeutuu yksinäisyyteen, toisinaan ilmestyy ovelle kolkuttelemaan ja pyytämään yösijaa tai sateensuojaa, jääden sitten nurkkaan nököttämään jos suojaa saa. Surullisena Aura lopettaa syömisen oikeastaan kokonaan, ei itke eikä naura ja on ilmeetön kuin kivinen patsas. Hän ei myöskään puhu paljoa, muutamia huokaisten lausuttuja sanoja ja satunnaista murinaa voi kuulla. Talvisin nainen saattaa vaipua viikoiksi horrokseen, vaikka tietää ettei se ole lainkaan terveellistä jos ei syö yhtään mitään.

Tää jylhä kauneus ja ääretön yksinäisyys
Lapsuuteni metsän, taivaan
Kaikuu se haikeus halki tän matkan
Aamun tullen yö tarinansa kertoo

Ulkonäkö: Auran pituus on siinä 173 sentin paikkeilla. Hänen ruumiinrakenteensa on melko lihaksikas ja voimakashan karhumuuttuja onkin, muutoseläimensä voimilla varustettu kun on. Naisen paino vaihtelee vuodenajan mukaan: talvella alipainoinen, samoin keväällä, kesällä paino normalisoituu, syksyllä se taas nousee jonkin verran ylipainon puolelle. Hänellä on maantienharmaat, yleensä saparoilla olevat kainalomittaiset hiukset ja haikakansiniset silmät, joita kehystää ei niin kovin tuuhea rivi ruskeasävyisiä ripsiä. Naisen nenä on melko pieni ja vaaleasävyiset huulet ohuehkot. Auran ihonväri on vaalea, hän ei rusketu kunnolla kesäisinkään, silloinkin väriä tulee vain hiukan. Hänellä on pehmeät piirteet niin kasvoissa kuin kehossaankin vaikka kehossa lihakset jonkin verran rikkovatkin tätä vaikutelmaa. Hänellä on vasempaan olkavarteensa tatuoituna hyökkäävä karhunpää ja selkään kuihtunut kielo. Auralla on kehossaan lukuisia karhuhahmossa saatuja arpia: kummassakin kyljessä risteilee kynnenjälkiä, kaulassa on hampaanjäljet, samoin käsivarsissa ja jaloissa on useita hampaanjälkiä, selässä on kynsien repimiä arpia ja kasvoissa kynsien jättämät arvet. Ihme ja kumma ettei Aura ole sokeutunut kasvoihin revittyjen kynnenjälkien ansiosta, kaikeksi onneksi kynnet menivät juuri ja juuri silmän ohi. Hänellä on kasvoillaan yleensä mitäänsanomattoman vakava ilme, joka kääntyy kuitenkin usein hymykareeseen. Parhaiten ilmeitä voi lukea Auran silmistä. Naisen vaateparteen kuuluvat yleensä vaelluskengät, harmaa T-paita jossa on poron kuva, tummanvihreä huppari ja mustat kuorihousut, joiden alla ovat yhtä lailla mustat collegehousut. Talvella hän kiskoo ylleen kulahtaneen, harmaan neljäntuulenlakin, harmaat paksut lapaset, vanhan hiekanruskean toppatakin ja tummansinisen kaulaliinan. Toisinaan hän pitää mustia Ray Ban-silmälaseja.

Eläimenä Aura on jyhkeä, 180 cm:n pituusmittaan yltävä karhu. Karhun ruskeanharmaa turkki piilottaa suurimman osan arvista, mutta kasvojen arvet näkyvät selkeästi, samoin selän arvet joita turkki ei kunnolla peitä. Auran turkki on siis ruskeanharmaata, väri on harmahtavampaa kuonossa ja silmien ympärillä. Silmät hänellä ovat tässäkin hahmossa hailakansiniset, minkä perusteella Auraa voisi luulla sokeaksikin.

Jylhä on kauneus ja ääretön yksinäisyyteni
Sitä henkeensä halajaa
Kehtoni hauta, hautani paikka
Erämaan viimeinen on

Taidot: Kuten muodonmuuttajat yleensäkin, Aura osaa muuttua eläimeksi, tarkemmin sanottuna karhuksi. Ihmishahmossaankin hänellä on muutoseläimensä voimat ja kyky äännellä kuin karhu. Hän myös ymmärtää karhuja missä muodossa hyvänsä ja kykenee juttelemaan niille ihmisenäkin, vaikka se onkin kankeampaa kuin eläimenä. Hän puhuu äidinkielenään suomea, mutta englannin puhuminen onnistuu hyvin.

Minne katosivat muut
Suon noidat, neidontornit
Ja varjoissa havisevat puut
Kielon istutin ikihankeen
Ja hiljaisuuden tultua luotin tulevaan
Ensilumi satoi kahdesti
Maalasi sieluni taulun

Menneisyys: Aura syntyi Suomessa, tarkemmin sanottuna Ranualla. Hänen perheeseensä kuului isä Tuomo, äiti Laura, sekä isosisko Kielo. Muut Auran perheestä olivat normaaleja kuolevaisia, ainoastaan Auralla oli erikoisia kykyjä. Ranuan eläinpuisto oli lähellä perheen kotia, joten heidän tuli vierailtua siellä usein. Eräällä vierailulla, Auran ollessa kuusivuotias, hän kuuli karhujen aitauksista puhetta. Se oli epäselvää ja kuulosti lähinnä mörinältä, mutta kyllä pikkutyttö sen ymmärsi jotenkuten. Mainitessaan puheesta vanhemmilleen hän sai osakseen oudoksuvia katseita ja puheita siitä että hän oli vain kuvitellut koko jutun. Aura intti vastaan, mutta eivät vanhemmat häntä uskoneet. Tyttö päätti pitää kuulemansa puheen omana tietonaan kun häntä ei kerran uskottu. Aina Ranualla vieraillessaan hän tosin pysähtyi karhuaitausten luona pidemmäksi aikaa ja kuunteli, mitä puhe tällä kertaa käsitteli.

Koulun alkaessa Aura alkoi huomata, että pystyi tekemään paljon aidompia murina-ääniä kuin kaverinsa, itse asiassa Aura kuulosti opettajienkin mukaan aivan karhulta kun niin mörisi. Tyttö oli tietysti ylpeä siitä että osasi jotain, mitä kukaan muu ei osannut ja esitteli ärinöitään oikein mielellään. Vasta myöhemmin hän tajusi kykenevänsä muodostamaan murinallaan joitain sanoja ja kun siihen lisäsi vielä muut äännähdykset, jotka tuntuivat tulevan aivan luonnostaan, Aura opetteli vähitellen puhumaan karhua. Hänen pärjäämisensä koulussa oli niin ja näin, liikunta, kuvaamataito, äidinkieli ja ympäristötieto, myöhemmin biologia sujuivat hyvin mutta muissa aineissa olikin hankaluuksia, Auraa ei yksinkertaisesti kiinnostanut opiskella. Tyttö kävi paljon tukiopetuksessa ja erityisopettajalla, mutta koulunkäynti ei silti mennyt kovin hyvin. Hän jäi kolmannella ja kuudennella luokalleen, ollen näin kaksi vuotta vanhempi kuin luokkakaverinsa hänen viimeinkin päästessä yläasteelle. Aurasta kierteli ikäviä, perättömiä huhuja luokalle jäämisen syistä, muun muassa väkivaltaista käytöstä epäiltiin. Loppujen lopuksi Aura päätyi muristen kertomaan totuuksia juorukelloille, jonka myötä huhut vaihtuivat faktaperäisiksi tarinoiksi Auran huonosta koulumenestyksestä, joka ei yläasteellakaan kohentunut.

Kahdeksannen luokan biologian tunnilla Auran luokka lähti retkelle Ranuan eläinpuistoon, jossa Aura oli vieraillut säännöllisen epäsäännöllisesti karhunmörinää kuuntelemassa. Karhujen kohdalla hän päätti piloillaan yrittää tervehtiä niitä ja onnistui joidenkin yritysten jälkeen muodostamaan tervehdyksen. Hämmästyksekseen hän alkoi kuulla ihmettelyä siitä, kuka kumma oli puhunut! Puolipaniikissa hän vastasi että se oli hän, ihminen joka katseli karhuja. Otsoja alkoi kerääntyä katselemaan Auraa, samalla kun huolestuneita luokkakavereita kerääntyi paikoilleen jäätyneen, murahtelevan tytön ympärille. Karhut kyselivät Auralta kaikenlaista heidän puheensa osaamisesta, mutta ei hän osannut vastailla kuin muutamiin kysymyksiin. Sillä aikaa, kun hän jutteli karhuille, opettaja vei muun ryhmän kauemmas ja otti yhteyttä Auran vanhempiin, jotka saapuivat Ranualle ja veivät tyttärensä sairaalaan. Taannoinen väite karhuaitauksesta kuuluvasta puheesta ja tämä tapaus ajoivat Lauran ja Tuomon viemään tytön mielenterveystutkimuksiin, joissa Aura sulkeutui kuin simpukka eikä vastannut kysymyksiin. Hänet päätettiin ottaa varmuuden vuoksi tarkkailuun suljetulle osastolle.

Suljetulla ollessaan Aura ei pahemmin viihtynyt muiden ihmisten seurassa, lähinnä hän istuskeli nurkassa lukemassa, teki koulutehtäviä, piirsi ja saattoi tuntikaupalla murista ja möristä lattialla istuen. Lääkärit epäilivät aiemman ja nykyisen käytöksen perusteella jonkinlaista psykoosia. Aura pyrki sulkemaan korvansa tohtorien höpinöiltä, mutta silti hänen päänsä sisällä alkoi kehittyä epäilys: entä jos hän olikin mielisairas? Tämä ajatus pelotti Auraa. Pelon ajamana hän ryhtyi sosiaalisemmaksi ja onnistui ystävystymään muutaman muun potilaan kanssa, vaikka hänen puheeseensa oli alkanut tulla sanojen lisäksi refleksinomaista murinaa, jonka takia hän joutui vähän väliä toistamaan puheitaan toisille. Ullalla oli masennusta, Jessellä oli syömishäiriö ja Annilla jakautunut persoona. Aura alkoi sietää eloa suljetulla paremmin uusien ystäviensä ja isosisko Kielon vierailujen ansiosta. Mutta kaikki päättyy joskus.

Aura oli ehtinyt olla osastolla puolisen vuotta, kun hän löysi muodonmuutoskykynsä. Hän oli lueskelemassa, kun eräs hoitaja, yrmeä vanha nainen tuli tuomaan lääkkeitä, joita Aura söi oletettuihin psykoosioireisiinsa. Jo valmiiksi huonolla tuulella olevaa Auraa alkoi yhtäkkiä ärsyttää mokomat lääkkeet ja mokoma hoitaja aivan kertakaikkisen paljon, etenkin kun hoitaja jäi viereen seisomaan nähdäkseen, ottiko hän todellakin lääkkeensä. Aura ärähti naiselle että häivy siitä kyyläämästä, mutta sanat tulivat ulos kummallisena karjahduksentapaisena. Muori näytti yhtäkkiä tavattoman kauhistuneelta ja kaatui sitten pyörtyneenä lattialle. Aura tuijotti naista järkyttyneenä, ennen kuin tajusi, että mitä yrmy oli säikähtänyt. Paniikkiin joutunut karhu pakeni osastolta ja jätti jälkeensä useita kaatuneita huonekaluja ja kauhistuneena kirkuvia ihmisiä. Pahaksi onneksi Kielo oli juuri tulossa tapaamaan pikkusiskoaan. Paniikissa juokseva Aura ei edes tajunnut kunnolla, mitä teki, kun oli jo tönäissyt Kieloa niin, että sisko kaatui vasten parkkipaikalla ollutta betoniporsasta, lyöden päänsä ja kuollen samoin tein.

Muodonmuutoskyky avasi Auran silmät, nyt hän tajusi miksi ymmärsi karhua ja miksi oli niin vahva! Kielon kuolemasta masentuneena hän päätti vetäytyä erämaahan, karhuna karhujen joukkoon. Viimeiset teot sivistyksen parissa olivat kielotatuoinnin ottaminen ja lukuisissa eräliikkeissä asiointi. Tatuointi kehossaan, rinkka selässä ja valmiina seikkailuihin Aura hylkäsi sivistyksen ja lähti vaeltamaan kohti Lapin erämaita, muodonmuutosta harjoitellen ja eräjormaksi opetellen. Sää yritti lannistaa Auran ja monta kertaa oli sellainen tilanne, että hän harkitsi jo takaisin kääntymistä. Tahdonvoimalla ja suomalaisella sisulla Aura kuitenkin jatkoi ja jatkoi, kunnes ajan kuluessa vaeltelu alkoi tuntua oikeammalta elämäntavalta kuin mukavuuksien keskellä elely.

Vähitellen Aura oppi hallitsemaan muodonmuutoksensa ja alkoi omaksua yhä enemmän karhumaisia tapoja. Talviunta hän tosin ei nukkunut, mutta ruokailutottumukset menivät uusiksi ja muutenkin hän alkoi muistuttaa enemmän ja enemmän muutoseläintään. Erämaassa elo opetti hänet tappelemaan, välillä nainen osui eläimenä liikuskellessaan muiden karhujen reviireille ja joutui puolustautumaan reviirin äreää hallitsijaa vastaan. Erään kerran hän sattui tutustumaan muuanteen uroskarhuun, joka nuoresta iästä huolimatta oli paljon Auran karhumuotoa suurempi ja jolla ei vielä ollut omaa reviiriä. Karhu esittäytyi Lohkareeksi. Aura päätyi lähtemään kulkemaan Lohkareen seurassa, karhua kun ei tuntunut haittaavan Auran ihmisyys, sillä olihan Aura osaksi karhu, aikakin Lohkareen mukaan. Vähitellen karhun ja naisen ympärille kehittyi paljon ystävyyttä voimakkaampi side, ja lopulta Auran oli pakko tunnustaa itselleen että kyllä, hän oli rakastunut karhuun.

Aika kului. Auralle ja Lohkareelle syntyi kaksi pentua, joista uros sai nimekseen Kaarna ja naaras nimekseen Aalto. Ainut kokonainen talviuni, jonka Aura nukkui oli juuri se nimenomainen talvi, jolloin hän odotti pentuja. Kaarna ja Aalto oppivat jo pienestä pitäen että vaikka heidän emonsa oli karhuksi muuttuva ihminen, ei muiden ihmisten luo saisi mennä, aina oli vaara joutua kiväärin tähtäimeen. Pahaksi onneksi seikkailunhaluinen Aalto päätti lähteä eräänä yönä testaamaan, olivatko ihmiset tosiaankin niin vaarallisia kuin mitä väitettiin, eihän emokaan ollut ilkeä, miksi muut olisivat? Lohkare ja karhu-Aura lähtivät etsimään Aaltoa, Kaarna jäi pensaaseen odottamaan. Pentu löytyi lopulta, muttei mistään turvallisesta paikasta. Aalto oli nimittäin päätynyt autotielle, jossa muuan rekka tällä hetkellä ajoi, sangen kovaa vauhtia ja huomaamatta tielle peuran lailla jäätynyttä karhunpoikaa. Lohkare rynni pelastamaan pennun ja tönäisi Aallon pois tieltä - jääden itse rekan töytäisemäksi. Kauhistunut Aura säntäsi herättelemään rakastaan, edelleen karhuna ja kauhistuneesta rekkamiehestä välittämättä, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä, Lohkare oli kuollut. Raivon ja surun vallassa Aura kävi rekkamiehen kimppuun psykopaattisella vimmalla, repien ja raadellen, paeten sitten karhunraadon ja revityn ihmisruumiin luota Aaltoa niskasta retuuttaen.

Aura masentui kumppaninsa kuolemasta ja löi pentujaan laimi. Hän saattoi istua monta tuntia tuijottaen tyhjyyteen ja muistellen Lohkaretta ja Kieloa, kuolleita rakkaitaan. Kaarna ja Aalto joutuivat tulemaan pitkälti toimeen omillaan. Siinä missä Aalto katkeroitui emolleen laiminlyönnistä, Kaarna alkoi huolehtia Auran hyvinvoinnista ja käytännössä pakotti hänet syömään, nukkumaan, heräämään ja muutenkin auttoi emoaan pääsemään yli Lohkareen menetyksestä. Aikaa vieri. Aura pääsi vähitellen yli siitä, ettei Lohkaretta enää ollut ja alkoi huolehtia pennuistaan paremmin, tosin välit Aallon kanssa olivat lopullisesti rikki ja nuori naaraskarhu lähti kuono pystyssä ja hyvästelemättä elämään omaa elämäänsä, jättäen Kaarnan ja Auran kahdestaan. Aura vieraili vielä kerran sivistyksen parissa: hankkimassa kielotatuoinnin seuraksi toisen, hyökkävän karhun pään, muistona rakkaasta Lohkareesta. Hän jatkoi vaeltelua, tällä kertaakin seurana oli suuri, nuori uroskarhu. Eräänä päivänä Aura ja Kaarna päätyivät Synkille raunioille. Elämä Vechnostissa saattoi alkaa.

Tää jylhä kauneus ja ääretön yksinäisyys
Lapsuuteni metsän, taivaan
Kaikuu se haikeus halki tän matkan
Aamun tullen yö tarinansa kertoo

Muuta: Aura on vasenkätinen. Hän ei varsinaisesti asu missään vaan kiertelee ympäri Vechnostia, etenkin Käärmekanjoni ja Susimetsä ovat karhumuuttujalle mieleisiä paikkoja. Hän kantaa mukanaan rinkkaa, jossa on yhtä sun toista tarpeellista: linkkuveitsi, termospullo, huopa, telttapatja, teltta, sadetakki, ensiapulaukku, vaihtovaatteita, muistiinpanovälineet, silmälasikotelo ja lasit ynnä muuta. Hän joutuu muuttuessaan ottamaan rinkan pois eikä näinollen liiku kovin pitkiä matkoja karhuna, vaan pysyttelee samalla alueella eläimenä. Naisella on huono lähinäkö, senpä vuoksi hän käyttää lukulaseja. Hän juo mieluusti kahvia. Toinen Auran pennuista, uroskarhu nimeltä Kaarna kulkee emonsa seurana ympäri Vechnostia, häviten välillä omille teilleen mutta palaten aina takaisin. Kaarna on Auraa hiukan suurempi, pituutta löytyy kaksi metriä ja väri on hiukan tummempi. Luonteeltaan Kaarna on varsin ihmisystävällinen, leikkisä ja suojeleva otus joka tosin on ennestään tuntemattomia henkilöitä kohtaan aluksi varautunut.

Jylhä on kauneus ja ääretön yksinäisyyteni
Sitä henkeensä halajaa
Kehtoni hauta, hautani paikka
Erämaan viimeinen on



Jottatuota muodonmuuttaja. Mutta suomalaisvajetta piti paikata. Ja karhu on Suomen kansalliseläin. Isänmaallista. Köh. Kiitos.

Vastaus:

Ihana hahmo! Ja tosiaan ensimmäinen suomalaistaustainen, ihan mahtavaa!

Nimi: MelanieMoon

03.05.2017 11:05
~~~~
Nimi: Cynthia Valeria Cullen
Kutsumanimi: Cynth

Laji: vampyyri

Syntynyt: 1999

Sukupuoli: nainen

Luonne: Cynthia on luonteeltaan aika itsepäinen, ja on itsevarma. Hän on myös utelias, ja haluaa tietää asioita jotka hänelle ei välttämättä kuuluisi. Cynthia voi vaikuttaa päältä päin itsekkäältä ja tunteettomalta, mutta sisältä voi paljastua syvällinen ja lempämpi puoli. Cynthia on myös rohkea, eikä pelkää melkein mitään. Hän voi olla myös äkkipikainen, ja voi joutua taisteluihin muiden kanssa.

Cynthia viihtyy toisinaan seurassa, mutta joskus haluaa vetäytyä yksin. Hän ei ystävysty kovin helposti, eikä tule toimeen kaikkien kanssa niin hyvin. Mutta Cynthia voi pitää tietyistä tyypeistä, ja hänen käytöksensä on heille erilainen.

Cynthia ei anna helposti periksi, ja hän on sinnikäs. Hän on myös aika pitkävihainen, ja kostonhimoinen. Cynthia voi suuttua helposti ja hän on silloin holtiton.

Cynthia ei luota helposti muihin, sillä hänen luottamuksensa on usein petetty. Cynthia ei myöskään anna helposti anteeksi. Cynthia voi olla liiankin suorasanainen, ja voi vahingossa loukata muita.
Kun Cynthia on huonolla tuulella, hän voi olla hyvinkin ilkeä, vaikkei oikeasti tarkoittaisikaan mitä sanoisi.

Ulkonäkö: Hänellä on pitkät pikimustat hiukset, jotka ovat usein takkuiset. Hiukset ovat aika paksut, ja takkuisuudesta huolimatta ihan hyväkuntoiset. Hiuksissa jakaus on usein keskellä, mutta välillä missä sattuu.

Cynthia tykkää pukeutua mustiin vaatteisiin, ja hän pitää yllään usein tiukkoja mustia farkkuja, ja tummaa hupparia. Hän voi myös käyttää pitkiä mustia mekkoja, ja hänen tyylinsä on goottimainen. Hän tykkää käyttää erilaisia koruja, ja hänellä on usein kaulassa choker.

Cynthian kasvot ovat kauniit, mutta samalla myös kylmät. Poskipäät aika korkeat, ja huulet luonnostaan verenpunaisen sävyiset. Hänen silmät ovat punaiset, niinkuin vampyyreilla luonnollisesti. Kun Cynthia on verenhimoinen tai vihainen, hänen silmiensä väri on kirkkaampi. Kun taas Cynthia on esimerkiksi sairas, hänen silmät voivat olla haalistuneemmat. Cynthian silmät ovat aika isot ja kauniit, mutta myös kylmät. Hänen nenänsä on aika siro ja suora.

Cynthian korvien päät ovat terävät ja kapeat, ja hänen kaulansa on aika pitkä. Cynthia on aika lyhyt, mutta hoikka vartaloltaan. Hän on myös aika siro, ja omaa pitkät jalat.



Taidot: Cynthia osaa muuttua mustaksi lepakoksi, joten hän voi siinä muodossa lennellä ja olla huomaamaton. Hän osaa myös hieman eräänlaista pimeää magiaa, jonka kyvyn on perinyt äidiltään. Sen avulla hän voi esimerkiksi tainnuttaa vastustajansa. Hän ei kuitenkaan hallitse sitä magiaa täydellisesti, ja se vaatii muutenkin keskittymistä. Cynthia on myös nopea ja vahva, johtuen siitä että hän on vampyyri. Hän voi esimerkiksi heittää vastustajansa kevyesti puuhun tai seinään.

Menneisyys: Cynthian vanhemmat asuivat hienossa talossa joka oli jollain saarella, ja olivat molemmat vampyyreja. He olivat suunnitelleet elävänsä kahdestaan ikuisesti, ja nauttimalla elämästä. Mutta sitten heille syntyi lapsi, Cynthia. Cynthian äiti kuoli synnytyksessä, joka oli ollut hänelle tuskallinen. Cynthian isä yritti pelastaa Cynthian äidin, mutta oli jo liian myöhäistä. Cynthian isä kuitenkin päätti yrittää hoitaa lastaan, mutta oli surullinen vaimonsa kuolemasta. Hän ei ollut suunnitellut sellaista elämää, mutta hänen oli vain jaksettava.

Eräänä päivänä, kun Cynthia oli 13-vuotias, hänen isänsä oli vähän sekaisin. Hänellä oli ongelmia raha-asioissa, ja hänen aivoissa naksahti. Cynthian isä yritti nimittäin tappaa Cynthian, puisella vaarnalla. Sillä hän oli edelleen katkera, että hänen vaimonsa oli kuollut tuon vahinkolapsen takia. Cynthia väisti iskun, ja oli järkyttynyt että isä halusi tappaa hänet. Hän purskahti itkuun, ja oli luullut kaiken aikaa että hänen isänsä välitti tästä. Hän kuitenkin pyyhki kyyneleensä, ja katsoi isäänä viimeisen kerran, kylmästi. Sitten hän muuttui lepakoksi, ja lensi ulos talosta. Hän oli vailla päämäärää, mutta hän vain lensi. Hän vihasi isäänsä, mutta yritti unohtaa tämän.

Lopulta Cynthia näki saaren, joka kutsui häntä luokseen. Cynthia oli utelias, eikä hän keksinyt muutakaan paikkaa mihin mennä. Hän lenti saarelle, ja muuttui lepakkomuodosta vampyyriksi. Hän katsoi paikkaa, ja tunsi että hän kuului tänne. Ja että hän ei enää pääsisi saarelta, mutta hän ei edes halunnut. Silloin hänen uusi elämänsä alkoi.

Muuta:
-Cynthia asuu Susimetsässä, eräänlaisessa puumajassa. Puumaja on rakennettu pitkään, paksuun ja vanhaan puuhun. Puumajaan vievät tikkaat, jotka ovat jo vähän lahot. Cynthia ei kuitenkaan vaivaudu usein kiipeämään niitä, vaan lentää kotiinsa lepakkomuodossa. Puumajan sisustus on kotoisa, ja siellä on lämmin takkakin. Cynthialla on oma ruumisarkku, jossa hän tykkää nukkua.

-Cynthialla on lemmikkinä pieni sudenpentu, minkä hän löysi metsästä hylättynä ja heikkona. Vaikka Cynthia janoaa kaikenlaisten olentojen verta, hän ei ikinä joisi lemmikistään verta.

Vastaus:

Oikein hyvät tiedot, mutta yleensä ei tavallisella vampyyrilla ole kyllä kykyjä pimeään magiaan eikä muodonmuutoksiin. Ehkä hän olisi hybridi ja hänen äitinsä olisi esimerkiksi ollut muodonmuuttaja-noita? Se selittäisi hyvin senkin, miksi Cynthian äiti kuoli synnytyksessä :) Ulkonäkö-kohtaan voisi muuten lisätä hahmon ulkoisen iän, kun hän ei vampyyrina enää vanhene tietyn pisteen jälkeen.

Nimi: Amé

03.05.2017 07:27
Nimi: Firn Azure Wallace

Kutsumanimi: Fifi

Laji: Ilmanhenki

Syntynyt: 2.3.1909

Sukupuoli: Nainen

Skin head, dead head
Everybody gone bad

Luonne: Firn on yhdellä adjektiivilla kuvattuna ujo. Nainen on yleensä vain hiljaa, eikä oikeastaan puhu juuri ollenkaan. Tämä on joskus jopa puuduttavaa, sillä Firn ei edes vahingossakaan avaa suutaan tai tee mitään muuta elettä joka saattaisi saada muiden huomiot häneen. Nainen suorastaan kammoksuu toisten katseita, ja jos joku todella katsoo tätä, painuu Firn kirjaimellisesti kasaan. Tämän ryhti muuttuu kumaraan ja naisen katse hapuilee maahan. Jos joku tuntematon, tai uhkaavan näköinen henkilö esittää tälle kysymyksen, Firn todennäköisesti vastaa mahdollisimman lyhyesti ja sulautuu paikalta pois. Nainen ei siis halua oikeastaan kommunikoida muiden kanssa, ja sen takia tämä on täysin tavoittelemattomissa. Firn on muutenkin todella sulkeutunut, eikä tämä todellakaan aio avautua kenellekään vapaaehtoisesti. Avautumiseen vaaditaan todella pitkä ystävyys, tai jotain muuta joka saisi Firnin kertomaan itsestään jotain. Tälläisiä syitä ovat esimerkiksi ihastuminen ja rakastuminen. Muuten nainen vaikenee kuin muuri. Tämä ei halua jakaa omia salaisuuksiaan kenellekään, ei siis yhtään kenellekään. Tämä on pienoinen luottamuspula, sillä nainen ei oikeasti halua että joku menee levittelemään tämän juttuja. Muutenkin tämän tunteita ja ilmeitä on todella vaikea tulkita, sillä Firn on kuin jonkun muurin takana silloin kun hän itse haluaa olla sen takana. Yleensä näin on kokoajan, sillä nainen ei todellakaan edes halua kenenkään näkevän edes näkevän tämän ilmeitä, jotka ovat yleensä kutakuinkin samoja, pelokkaita ja ujoja ilmeitä, jotka kertovat naisen luonteesta paljon. Omia voimiaan Firn pelkää lähes hysteerisesti, ja tämä nauttii niiden käyttämisestä vain silloin kun tämä on yksin, koska silloin hän ei voi satuttaa ketään. Muutenkin nainen ei halua satuttaa toisia, ei niin henkisesti kuin fyysisestikään. Jos Firn vahingossa satuttaa jotenkin toista, nainen vaipuu masennuksen kaltaiseen tilaan, jossa ajatukset pyörivät lähinnä itsemurhan ja kuolemisen ympärillä. Firniä koettelee muutenkin se todella paljon ettei nainen voi tehdä itsemurhaa, sillä nainen haluaa ennen kaikkea hyvän lopun. Nainen muutenkin suunnittelee todella paljon kuolemaansa, vaikka se nyt ei todennäköisesti ihan hirveän lähellä ole. Muita olentoja Firn hiukan pelkää, eikä oikeastaan halua kunnolla edes tutustua ihmisten kanssa. Nainen pelkää sitä, että joku todella pettää tämän luottamuksen pahasti, ja vaikka hyökkää tämän kimppuun. Firn on todella avuton, eikä tämä osaa oikeastaan tehdä hirveästi mitään muuta oma-aloitteisesti, kuin hoitaa luontoaan. Luonto on naiselle kaikki kaikessa, eikä tämä halua taittaa edes yhtäkään oksaa puista, jos vain niin on mahdollista. Erityisesti nainen rakastaa kevättä, kun kaikki on kukassa, ja metsässä on upeita värejä. Firn ei oikein ymmärrä huumoria, vaikka saattaakin hymähtää ja antaa jotain hyväksymisen merkkejä toisen huumorille. Itse nainen on ilmiselvä realisti-pessimisti, eikä Firn todellakaan ikinä ajattele mitään positiivisesti. Yleensä nainen vain ajattelee asiat niin yksinkertaisesti kuin ne ovat, eikä yritä mitenkään värittää ajatuksia ruusuisilla kuvioilla. Firn ymmärtää kuitenkin jollain ajatuksen tasolla niitä jotka ajattelevat kaikkea positiivisesti. Oikeastaan nainen salaa jopa ihailee heitä, onhan hän itse heille vastakohta. Nainen on älykäs, siitä ei todellakaan käy kiistäminen. Muutenkin Firn on nokkela tilanteissa joissa sitä vaaditaan, vaikka nainen pitääkin nokkeluuden täysin itsellään. Nainen ei osaa ollenkaan puolustautua sanoilla jos joku alkaa tätä haukkumaan, vaan Firn murtuu silmissä. Tämä muutenkin on itsetunnoltaan todella heikko, ja vaikka tämä esittääkin olevansa hyvin tyyni ja rauhallinen, tämä on oikeasti ihan pihalla itsekin omista tunteistaan. Jos seura on samanhenkistä kuin Firn, saattaa nainen oikeasti jopa uskaltaa puhua. Siihen kuitenkin vaaditaan toiselta vähintään rakkaus luontoon. Nainen muutenkin heltyy aina nähdessään jonkun nauttivan luonnon kauneudesta. Yleensä Firn tekee sen kuitenkin salaa, ollessaan itsekin osa ilmaa. Se saa muutenkin naisen aina rauhoittumaan, eikä tämä koe silloin olevansa yhtä haavoittuva kuin ihmisenä.

Situation, aggravation
Everybody allegation
In the suite, on the news
Everybody dog food
Bang bang, shot dead
Everybody's gone mad

Ulkonäkö: Firniä ei ole pituudella siunattu, mittaa kehosta löytyy 169 senttimetriä. Muutenkin tämä on todella hento, sekä reilusti alipainoinen. Naisen keho näyttää ihan lapsen keholta, niin muodoton oikeastaan tämä on. Tämän solisluissa on kolme tatuointia, jotka ovat kaikki sinimustia kukkia. Sen lisäksi, lähes samanlaisia tatuointeja on ympäri tämän kehoa, niitä on täsmälleen yhtä monta kuin maailmassa on ihmistä jota Firn rakastaa. Tatuointeja on siis rintojen yläpuolella kolme, navan vieressä yksi ja nilkassa kaksi. Eli yhteensä tatuointeja on yhdeksän. Kuitenkin nainen on sopusuhtainen, eikä mitään hirveitä pituuseroja Firnin ruumiinosilla ole. Ainoa mikä on hoopon näköistä on tämän pitkät, hiukan hontelot sääret. Firn on muuten todella sievä, suorastaan kaunis nainen. Tällä on kapeat kasvot, jotka ovat todella kalpeat. Kalpeuden perusteella voisi jopa luulla että nainen on sairas, niin vaaleat tämän kasvot ovat. Firnillä on suuret, miltei valtavat siniharmaat silmät, joihin välillä tuntuu uppoavan. Niissä on niin syvä väri. Silmiä ympäröi todella tiheä ja tuuhea rivi mustia ripsiä, joita ei ole ikinä ei siis ikinä meikattu. Firn on muutenkin todella luonnonlapsen näköinen jos ei lasketa tatuointeja mukaan. Tällä on luonnolliset piirteet, joissa ei ole ikinä meikkiä. Nainen suorastaan pitää meikkaamista tabuna, eikä laita sitä ikinä, ei siis ikinä naamaansa. Firnillä on paksut, hiukan rintojen alapuolelle yltävät, tummanharmahkot hiukset. Hiuksissa on kuitenkin hiukan sinertävä sävy, joten väri on hiukan epäselvä, ja on jokaisen katsojan silmissä. Yleensä hiukset on erilaisilla kampauksilla, eli harvoin naisella on sama kampaus kahta päivää peräkkäin. Kuitenkin nainen käyttää aina kampauksissaan yhtä tiettyä koristetta, joka on metallisen värinen, todella yksityiskohtainen, kaunis kukka. Se on yhdistetty ponnariin, joten nainen käyttää sitä ponnaria aina. Firnillä on yleensä päällään jotain sinistä, tai harmaata, mutta ei yleensä mitään sen värikkäämpää ole. Keväällä naisen vaatevarastoon kuuluu mekko, joka on tiukka, ja siinä on avonainen kaula-aukko. Väriltään se on harmaansininen. Sen päällä Firn pitää hiukan jakkumaista takkia, joka on harmaa. Jalassaan tämä pitää hiukan ballerinoiden kaltaisia kenkiä, jotka ovat siniharmaat. Kesällä tämä käyttää samankaltaista mekkoa, joka on vaan väriltään taivaansininen. Jalassaan silloin tämä käyttää avokkaita, jotka ovat harmaat. Syksyllä naisen tyyliin kuuluu bomber takki, joka on harmaa, ja farkut, jotka ovat perus tummansiniset. Talvella Firn on pukeutunut paksuun tummansiniseen toppatakkiin jossa on karvakaulus. Sen lisäksi tällä on päällään hiukan verkkareiden kaltaiset mutta tiukemmat harmaat housut. Jaloissaan tällä on Timberlandin näköiset merensiniset kengät.

All I wanna say is that
They don't really care about us

Taidot: Firn on harjoitellut kykyjään ahkerasti, ja sen näkee. Hän osaa hallita kykyjään lähes täydellisesti, ja etenkin luonnon auttamisessa nainen on todella hyvä. Hapen varastaminen ilmasta sujuu todella hyvin, vaikka Firn ei sitä yleensä hirveästi tee. Nainen on muutenkin ilmanhengen hommissaan hyvä, ja tämän yksi "erikoisuuksuuksista" on lintujen kanssa jutustelu. Sitä Firn harrastaa kun kyselee minkälaisen ilman linnut haluaisivat. Taistelumielessä Firn on todella avuton, sillä ainut mitä tämä osaa tehdä on ilmanpaineen pudottaminen vaarallisen matalaksi, ja hapen varastaminen ilmasta. Kaikki muu mitä Firn yrittää taisteluissa tehdä on todella avutonta ja hyödytöntä. Muita erikoiskykyjä lintujen juttelun lisäksi on juttelu ilman kanssa. Nainen siis nyt lähinnä kyselee ilmalta kysymyksiä, ja odottaa että tietyt merkit kertovat Firnille vastauksen. Sen lisäksi, kuten muutkin henget, Firn pystyy sulautumaan elementtiinsä, eli tässä tapauksessa ilmaan. Tämä on Firnille arkipäivää, joten se ei oikeastaan edes vaadi mitään. Peruskunnoltaan Firn on nopea ja ketterä, mutta muuten tämä on todella surkea peruskunnoltaan.

Beat me, hate me
You can never break me
Will me, thrill me
You can never kill me
Jew me, sue me
Everybody do me

Menneisyys: Firn syntyi Skotlannissa vuonna 1909 vanhemmilleen Oak Wallacelle ja Annabelle Wallacelle. Tälle suotiin kaksi, tosin hiukan huonommalla tiellä olevaa sisarusta, isoveli Marco, joka oli Firnin syntyessä 13 vuotias, sekä Seleste, joka oli 16. Firn oli kovin rakastettu perheessään, vaikka tämän vanhemmat olivatkin kiireisiä omissa töissään. Oak oli normaali työmies joka työskenteli Edinburghissa kaivoksessa. Miehen työrytmi oli tiukka, ja tämä työskenteli kolmen kuukauden jaksoissa, jonka jälkeen tämä sai olla kuukauden kotona. Se koetteli Annabellen hermoja, joka oli ompelija. Lapset olivat tiukassa kurissa, mutta Marco ja Seleste olivat kumpikin salaa rikkoneet lähes kaikkia yhteisesti laadittuja perheen sääntöjä. Näitä olivat esimerkiksi että toisten kanssa ei saanut olla ulkona kello kahdeksan jälkeen, ja että kuinka ei saanut seurustella poika pojan kanssa ja tyttö tytön kanssa. Marco oli ehdottomasti läheisempi pienelle Firn-vauvalle, joka tuntui olevan Selesten mielestä lähinnä ylimääräinen taakka. Isosisko oli oikeastaan todella mustasukkainen pikkusiskolleen tämän saamasta huomiosta joka oli otettu tietenkin esikoisen huomiosta.

Arki ei oikein ottanut sujuakseen Firnin ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Kävi ilmi että 17 vuotias Seleste oli pamahtanut paksuksi naapurin pojalle, joka oli nimeltään Ben. Annabelle oli ihan kauhuissaan esikoisensa käytöksestä, mutta sisällä sydämessään tämä oli onnellinen Selesten puolesta. Nuori teinityttö kuitenkin päätti että jos koko perhe ei tukisi tämän päätöstä, tämä muuttaisi pois kotoota. Niin Annabelle joutui nöyrtymään tämän edessä, sillä tarvitsi edelleen apua Firnin hoidossa. Niin sanotusti sillä teolla Annabelle menetti viimeiset arvostuksensa rippeet kahden vanhimman lapsensa silmissä. Jopa Firn joka oli täysi taapero, alkoi vieraantumaan äidistään, kuin sopimuksesta. Marco otti yhä enemmän osaa Firnin hoitamiseen, ja suorastaan auttoi tyttöä vieraantumaan yhä enemmän äidistään. Annabelle oli surun murtama, koska kaipasi Firniä lähelleen.

Vuonna 1910, kun Firn täytti yhden, tämän isosiskon synnytys käynnistyi, ja tämä sai siskonpojan. Seleste oli päättäväinen äiti jo heti lapsen syntymästä lähtien, eikä antanut kenenkään koskea lapseensa. Ainoa jonka tämä edes salli olla samassa tilassa lapsen kanssa oli Firn, koska Seleste näki ensimmäistä kertaa siskossaan jotain, mitä muut eivät nähneet. Hän ajatteli että Firn olisi vielä joskus perheen helmi, se joka tuottaisi ylpeyden aihetta. Sen takia hän halusi kaikin keinoin auttaa siskoaan, sillä vain millä voi. Sen takia Seleste ajatteli että jos tämän poika ja Firn ystävystyisivät, tämänkin pojasta voisi joskus tulla jotain muutakin kuin alkoholisti. Ben, eli tämän lapsen isä ei ollut erityisen innostunut poikansa syntymästä, eikä halunnut olla mukana tämän elämässä. Sen takia Seleste oli erityisen päättäväinen, että kasvattaisi pojastaan vielä suuren ihmisen.

Kun Firn täytti vuoden ja kolme kuukautta, Wallacen perhettä odotti suru. Firnin isä oli menehtynyt kaivosonnettomuudessa, eikä perheellä olisi nyt kahden ihmisen palkkaa. Se sai Annabellen lähes sekopäiseksi, kun tämä teki töitä yöt ja päivät. Selesten poika, Jonny varttui huomattavasti nopeammin kuin Firn, mikä sai Selesten nokan kohoamaan yhä ylemmäs. Tämä alkoi jälleen halveksua siskoaan, ja ylisti aina Jonnya enemmän kuin siskoaan, vaikka Firn teki paljon enemmän ja tärkeämpiä kuin Jonny. Joskus jopa vaikutti siltä että Seleste oli saanut koko perheen vihaamaan Firniä, mutta Marco oli aina Firnin puolella ja piti hyvää huolta pikkusiskostaan. Tyttö tutustui Marcon salaiseen poikaystävään, Michaeliin, joka oli jo muutaman viikon jälkeen tytölle kuin oma veli.

Kolmen vuoden iässä Seleste lopullisesti päätti saada poikansa Firnin yläpuolelle. Pikkuinen tyttö oli juuri oppinut puhumaan katkonaisia lauseita, ja tämän kommunikointi oli muutenkin todella vajaanaista. Seleste opetti Jonnyn nopeasti puhumaan, ja sai tällä Firnin epäilemään itseään. Jo pienestä tytöllä oli huono itsetunto, ja noin vuoden tätä nuorempi poika oli oppinut puhumaan tätä nopeammin sai tytön järkyttymään. Michael kuitenkin lohdutti tyttöä, ja yhdessä Marcon kanssa kehitti Firnin sanavarastoa sanakirjojen avulla. Sen lisäksi Michael alkoi opettamaan tyttöä lukemaan, jotta jossain tämä olisi etevämpi kuin Jonny, eikä Seleste pääsisi nokittamaan tästä tyttöä. Michael myönsi Marcolle, että piti todella Firnistä, ja haluaisi että muukin perhe tietäisi Marcon ja hänen suhteestaan. Firnin veli lupasi harkita asiaa, koska tiesi mitä se tekisi perheelle.

Tasan vuoden kuluttua, kun Firn täytti neljä, Marco kertoi perheellensä että seurusteli Michaelin kanssa. Annabelle oli hyvin homofoobinen, eikä hyväksynyt ollenkaan poikansa suhdetta. Michael toi kuitenkin naiselle jotain hyvää, tämä opetti Firnin soittamaan pianoa. Jo viisi vuotiaana tyttö osoitti olevansa suorastaan luonnonlahjakkuus, mikä lämmitti äidin mieltä syvästi. Seleste taas ei välittänyt siitä yhtään, olisihan hän halunnut että Michael olisi enemmin opettanut Jonnya soittamaan pianoa. Firn oli yleensä todella hiljainen mikä jo itsessään tympi Selesteä. Nainen oli nimittäin itse todella suulas, ja näki pikkusiskossaan kaiken sen älyn mikä häneltä itseltään puuttui. Aina kun Firn teki jotain, Seleste morkkasi asian täysin, ja kertoi että Jonny oli tehnyt jotain paljon, paljon suurempaa.

Kaikki sujui täydellisesti kymmenen vuotta. Firnistä kasvoi kaunis nuori tyttö, joka rakasti perhettään syvästi. Huolta aiheutti kuitenkin Jonny, joka oli jo kolmentoista vuoden iässä täydellinen riiviö, joka pyöritti Edinburghissa monta samanikäistä tyttöä samaan aikaan. Tämän äiti, Seleste oli kuitenkin ylpeä poikansa saavutuksista, tai ainakin koulunero Firnin saavutuksia suurempia. Michael ja Marco, jotka suunnittelivat kihlajaisiaan alkoivat pikkuhiljaa jopa olla kiistoissa Selesten puolella. Annabelle kuten aina, oli pihalla asioista, ja tuki vain Selesteä, jonka oletti vanhimpana lapsena tietävän parhaiten. Michael opetti yhä ahkerasti Firnille pianon soittoa, ja neljätoista vuotiaalta sujui helposti jo muutamia Mozartin kappaleita. Michael oli ylpeä pienestä oppilaastaan, ja halusi opettaa tälle yhä enemmän ja enemmän.

Pianonsoitto alkoi merkitä Firnille yhä enemmän ja enemmän. Seleste alkoi muiden mukana kuuntelemaan pienen tytön soittoa, joka tuntui lumoavan kaikki. Jopa Seleste myöntyi tytön soitolle, mutta salaa mielessään alkoi suunnittelemaan Jonnyn aloittavan pianonsoiton. Firn teki Annabelleen vaikutuksen kun tämä osasi soittaa Beethovenin kuutamosonaatin. Se sai kaikki itkemään, niin kaunista tytön soitto oli. Jopa Jonny istui hetkeksi kuuntelemaan hiljaisen tytön soittoa. Kaikista näytti kuin Firn olisi herännyt henkiin, noussut ulos kuorestaan kun tämä soitti.

Viisitoista vuotiaana Firn tajusi yhden asian. Seleste odotti uutta lasta yhden illan jutulle. Nokkela tyttö hiipi heti kertomaan tästä Marcolle ja Michaelille, jotka kumpikin järkyttyivät tästä. Firnin huomion kiinnitti se, että Michael kummallisesti puhui itsekseen, ja tuijotti koko ajan tyhjyyteen. Firn kysyi tästä suoraan Michaelilta, ja mies murtui täysin. Tämä otti puukon esille, ja antoi sen Firnille. Vapisevin käsin tyttö Michaelin pyynnöstä iski sen miehen sydämeen. Mies kuoli Firnin käsivarsille, kertoen samalla voimistaan ja tehtävästään. Firnin mieleen nousi kysymys miksi. Michael kertoi, että oli hankkiutunut hiukan... No, ongelmiin henkimaailmassa, ja oli ollut helpompaa vain pyytää Firn tappamaan hänet. Tyttö oikeastaan järkyttyi siitä, että häntä oli käytetty hyväksi, ja suurinpiirtein samoihin aikoihin kun Michael menetti henkensä, Firn menetti tajuntansa. Sieltä Firn heräsi henkimaailmassa. Tyttö säikähti todella, mutta silloinen tuulenhenki selitti Firnille mitä oli tapahtunut, ja mitä tämän pitäisi tehdä. Tyttö ymmärsi asian tärkeyden, ja päätti yrittää parhaansa. Asioiden opettelu kesti yllättävänkin kauan Firniltä, ja tämä meinasi jo muutaman kerran luovuttaa, mutta pian tämä oppi kaiken tarvittavan, ja tämä pääsi hoitamaan kunnolla velvollisuuksiaan.


Tell me what has become of my life
I am the victim of police brutality
Now I am tired of being the victim of hate

Muuta: Firn asuu henkimaailmassa. Tämä haluaisi omistaa mustan, kiiltävän flyygelin. Nainen on muutenkin harrastanut pienestä asti pianon soittoa, ja on siinä niin sanotusti hyvä. Firn on sen lisäksi lievästi univajeessa, sillä nainen ei ole nukkunut pitkiin aikoihin omasta tahdostaan. Tyttö on todellinen Michael Jackson fani, ja osaa kaikki tämän laulut ulkoa, sekä soittaa ne. Muutenkin tällä on kaunis lauluääni.

//Sanat otettu Michael Jacksonin kappaleesta They dont care about us

Vastaus:

Kiitos joustamisesta <3 Lisään nämä!

Nimi: Pumpkin-Girl

02.05.2017 22:38
Korjaanpas menneisyyden:

Menneisyys: Pauline syntyi rikkinäiseen perheeseen Bergenissä, Norjassa. Hänen äitinsä Hildegun oli taiteilija, joka ei koskaan tahtonut lapsia itselleen. Hän kuitenkin tuli epäonnekseen raiskatuksi myydessään kadunkulmassa maalauksiaan. Hänet raiskannut mies sattui olemaan vielä muodonmuuttaja. Shokissa Hildegun alkoi käydä terapiassa, jotta saisi helpotusta traumoihinsa, mutta hänen järkytyksensä kasvoi entisestään hänen saadessaan tietää olevansa raskaana.

Hildegun ei kehdannut tehdä aborttia, sillä hänestä elämän riistäminen pieneltä olennolta olisi väärin, joten hän päätti synnyttää lapsen. Hildegun ei kuitenkaan tiennyt kuinka kivinen reitti hänellä tulisikaan olemaan lapsensa kanssa. Pauline syntyi äidilleen ja Hildegunille pisti heti silmään Paulinen hopeiset hiukset. Hän kuitenkin ajatteli sen johtuvan mutaatiosta, eikä vaivannut päätään asialla enempää.

Hildegun kasvatti lastaan parhaansa mukaan, vaikka panostikin enemmän maalaamiseen. Pauline joutui usein olemaan yksin kotona ja varsin nuorella iällä. Hän meni usein viettämään aikaansa naapurustossa asuvien mummojen ja vaarien kanssa, sillä he todella pitivät tästä aurinkoisesta tytöntylleröstä. Heiltä Pauline myös sai itseluottamusta ja tuntui olevan edes jonkin verran pidetty ja kaivattu.

Ongelmat alkoivat kun Pauline alkoi noin kuusivuotiaana sairastella. Hän saattoi olla vuoteen vankina parista päivästä jopa kuukauteen. Hildegunilla ei ollut varaa ostaa lääkkeitä sun muita, joten hän käytti entistä enemmän aikaa töissä tienatakseen enemmän. Pauline oli entistä enemmän yksin ja tämäkös seurallista norppamuodonmuuttajaa harmittikin. Tyttö alkoikin viihdyttämään itseään muuttumalla norpaksi silloin tällöin, koska tuossa ikävaiheessa hän oli oppinut käyttämään kykyään. Hänen oli vain varottava, ettei äitinsä huomaisi, sillä Pauline tiesi Hildegunin järkyttyvän syvästi jos näkisi tyttärensä olevan eläin. Hildegunin jatkuva poissolo erkaannutti Paulinea äidistään entisestään ja kaksikon suhde alkoi hiljalleen rikkoutua. Tyttöparka olikin koulun alkamiseen asti lähinnä yksikseen.

Koulussa Pauline hädintuskin jaksoi käydä sairastelunsa takia, joten hän opiskeli paljon yksin. Paulinen täyttäessä kaksitoista hänen äitinsäkin lopulta kuoli stressiin ja masennukseen. Norppamuodonmuuttaja jäi ypöyksin. Hän ei osannut surra äitiään, jota hädintuskin tunsikaan, mutta ajatukset hänen oli purettava. Niinpä Pauline lähti uintiretkelle norppana. Tyttö ui pitkään kunnes näki saaren, jonne hän päätti asettua lepäämään. Sinne Pauline nukahti, mutta herättyään löysi hän itsensä aivan toisaalta, Vechnostilta nimittäin.

Vastaus:

Jees :)

Nimi: Pumpkin-Girl

30.04.2017 00:02
Nimi: Pauline Lise Haga
Kutsumanimi: Pauline, Pallero
Laji: Muodonmuuttaja (norppa)
Syntynyt: 4.4.2002
Sukupuoli: Nainen

Luonne: Pauline on ikuinen optimisti ja positiivisyyttä levittelevä pikkuinen tyttö. Hän rakastaa muiden piristämistä ja ilahduttamista ja pitää aina huolen, että kaikilla hänen kanssaolijoillaan on mahdollisimman hyvä olla. Hän osaa lohduttaa toisia kun he ovat surullisia - kenenkään murhe ei ole liian pieni tämän kuultavaksi. Paulinelle avautuminen on todella puhdistavaa , sillä hän todella kuuntelee ja osaa sanoa juuri oikeat sanat helpottaakseen murtuneiden tuskaa.

Pauline on todella seurallinen ihminen, eikä se olekaan mikään ihme. Monet hakeutuva hänen seuraansa, koska tästä suorastaan huokuu lämpöä. Elämänsä Pauline onkin omistanut muiden auttamiselle ja välillä hän unohtaa kokonaan oman hyvinvointinsa keskittyessään muiden olon parantamiseen. Tämä ei kuitenkaan harmita Paulinea, sillä hänet tekee onnelliseksi muiden hymy ja onnellisuus.

Paulinen hyväntuulisuus ja iloisuus saattavat myös vetää vääränlaisia henkilöitä puoleensa. Tyttönen kun on hyvin sinisilmäinen ja luottaa usein toisiin liian sokeasti. Häntä on monesti käytetty anteliaisuutensa ja hyväntahtoisuudensa takia hyväksi. Nämä hetket eivät kuitenkaan ole Paulinea lannistaneet vaan hän haluaa yhä luottaa ja uskoa, että kaikkialta löytyy jotain hyvää.

Kaikesta positiivisuudesta huolimatta on Paulinellakin välillä niitä huonoja päiviä. Tyttönen on huonoina päivinään hiljainen ja vetäytyväinen. Hän ei puhu muille mitään, vaan purkaa kaikki tunteensa itsekseen. Hän itkee ja yrittää parhaansa mukaan lohduttaa itseään. Näitä päiviä on Paulinella kuitenkin varsin harvoin, sillä hän ei nauti suremisesta sitten yhtään. Pauline ei osaa näyttää muille suremistaan, koska pelkää sen haihduttavan vaikutelmaa iloisesta ja energisestä tyttösestä.

Ulkonäkö: Pauline on itse suloisuus. Tyttönen näyttää kaikin tavoin herttaiselta ja halittavalta, joten hän kerää paljon katseita ja henkäyksiä puoleensa. Hän on ruumiinrakenteeltaan hieman pyöreähkö - suloisella tavalla - ja pituudeltaan hän on melko lyhyt, 146cm. Paulinella on pyöreät ja pulleat posket, joita tekee vain mieli puristaa. Hän on ihonväriltään kalpeahko ja kasvoja täplittävät rusehtavat pisamat. Hänen kulmakarvansa ovat paksut ja tuuheat, mutta Pauline pyrkii pitämään ne siisteinä, jotteivat ne sojota sinne tänne. Tytöllä on suuret ja pyöreät silmät, joissa on aina eloisa hohde. Hänen silmänsä ovat väriltään mustat ja ne tuikkivat kuin itse tähtitaivas. Pyöreitä silmiä koristaa vaaleahko rivistö ripsiä, jotka eivät ole erityisen pitkiä. Hänen vaaleat ripsensä kuitenkin kaartuvat kauniisti korostaen hänen lämpimiä silmiään. Hänellä on lyhyehköt ja paksut hiukset, jotka lepäävät hänen olkapäillään. Hiukset ovat väriltään hopeanharmaat, mutta hiusten juuri on luonnostaan tummanharmaata. Pauline pukeutuu yleensä valkoiseen tekoturkistakkiin, jonka alla hänellä on musta maksimekko, jossa on pitkät hihat. Mekon alla hänellä on mustat sukkahousut. Jaloissaan hänellä on valkoiset uggit. Joskus Pauline koristelee hiuksiaan värikkäillä kukilla tai simpukoilla.

Taidot: Pauline on mainio uimari, koska onhan hän kuitenkin norppamuodonmuuttaja. Hän sietää hyvin kylmää, mutta kuumuudesta hän ei nauti. Pauline on myös loistava kalastaja ja harva kala on tarpeeksi onnekas päästäkseen tältä karkuun. Liikkeetkin Paulinella ovat vikkelät, mutta juoksussa hän ei pärjää. Pauline ei osaa puolustautua taistelussa, eikä kyllä edes haluaisi vahingoittaa ketään - tämä on siis melko helppo saalis.

Menneisyys: Pauline syntyi rikkinäiseen perheeseen Bergenissä, Norjassa. Hänen äitinsä Hildegun oli taiteilija, joka ei koskaan tahtonut lapsia itselleen. Hän kuitenkin tuli epäonnekseen raiskatuksi myydessään kadunkulmassa maalauksiaan. Hänet raiskannut mies sattui olemaan vielä muodonmuuttaja. Shokissa Hildegun alkoi käydä terapiassa, jotta saisi helpotusta traumoihinsa, mutta hänen järkytyksensä kasvoi entisestään hänen saadessaan tietää olevansa raskaana.

Hildegun ei kehdannut tehdä aborttia, sillä hänestä elämän riistäminen pieneltä olennolta olisi väärin, joten hän päätti synnyttää lapsen. Hildegun ei kuitenkaan tiennyt kuinka kivinen reitti hänellä tulisikaan olemaan lapsensa kanssa. Pauline syntyi äidilleen ja Hildegunille pisti heti silmään Paulinen hopeiset hiukset. Hän kuitenkin ajatteli sen johtuvan mutaatiosta, eikä vaivannut päätään asialla enempää.

Hildegun kasvatti lastaan parhaansa mukaan, vaikka panostikin enemmän maalaamiseen. Pauline joutui usein olemaan yksin kotona ja varsin nuorella iällä. Hän meni usein viettämään aikaansa naapurustossa asuvien mummojen ja vaarien kanssa, sillä he todella pitivät tästä aurinkoisesta tytöntylleröstä. Heiltä Pauline myös sai itseluottamusta ja tuntui olevan edes jonkin verran pidetty ja kaivattu.

Ongelmat alkoivat kun Pauline alkoi noin kuusivuotiaana sairastella. Hän saattoi olla vuoteen vankina parista päivästä jopa kuukauteen. Hildegunilla ei ollut varaa ostaa lääkkeitä sun muita, joten hän käytti entistä enemmän aikaa töissä tienatakseen enemmän. Pauline oli entistä enemmän yksin ja tämäkös seurallista norppamuodonmuuttajaa harmittikin. Tyttö alkoikin viihdyttämään itseään muuttumalla norpaksi silloin tällöin, koska tuossa ikävaiheessa hän oli oppinut käyttämään kykyään. Hänen oli vain varottava, ettei äitinsä huomaisi, sillä Pauline tiesi Hildegunin järkyttyvän syvästi jos näkisi tyttärensä olevan eläin. Hildegunin jatkuva poissolo erkaannutti Paulinea äidistään entisestään ja kaksikon suhde alkoi hiljalleen rikkoutua. Tyttöparka olikin koulun alkamiseen asti lähinnä yksikseen.

Koulussa Pauline hädintuskin jaksoi käydä sairastelunsa takia, joten hän opiskeli paljon yksin. Paulinen täyttäessä kaksitoista hänen äitinsäkin lopulta kuoli stressiin ja masennukseen. Norppamuodonmuuttaja jäi ypöyksin. Hän ei osannut surra äitiään, jota hädintuskin tunsikaan, mutta ajatukset hänen oli purettava. Niinpä Pauline lähti uintiretkelle norppana. Tyttö ui pitkään kunnes näki saaren, joka veti häntä puoleensa. Tuolle saarelle Pauline nousi tietämättä, että paluuta entiseen ei enää olisi - tyttö oli päätynyt Vechnostille.

Muuta: Asuu Käärmekanjonilla aivan putousten juurella omassa pikkuisessa puumökissään. Paulinella on todella huono vastustuskyky ja hän sairastelee paljon, vaikka sietääkin kylmää todella hyvin.

Vastaus:

IHANA! <3 Lisäilen mitä pikimmiten :3

Nimi: Amé

27.04.2017 20:59
Nimi: Firn Azure Wallace

Kutsumanimi: Fifi

Laji: Ilmanhenki

Syntynyt: 2.3.1909

Sukupuoli: Nainen

Skin head, dead head
Everybody gone bad

Luonne: Firn on yhdellä adjektiivilla kuvattuna ujo. Nainen on yleensä vain hiljaa, eikä oikeastaan puhu juuri ollenkaan. Tämä on joskus jopa puuduttavaa, sillä Firn ei edes vahingossakaan avaa suutaan tai tee mitään muuta elettä joka saattaisi saada muiden huomiot häneen. Nainen suorastaan kammoksuu toisten katseita, ja jos joku todella katsoo tätä, painuu Firn kirjaimellisesti kasaan. Tämän ryhti muuttuu kumaraan ja naisen katse hapuilee maahan. Jos joku tuntematon, tai uhkaavan näköinen henkilö esittää tälle kysymyksen, Firn todennäköisesti vastaa mahdollisimman lyhyesti ja sulautuu paikalta pois. Nainen ei siis halua oikeastaan kommunikoida muiden kanssa, ja sen takia tämä on täysin tavoittelemattomissa. Firn on muutenkin todella sulkeutunut, eikä tämä todellakaan aio avautua kenellekään vapaaehtoisesti. Avautumiseen vaaditaan todella pitkä ystävyys, tai jotain muuta joka saisi Firnin kertomaan itsestään jotain. Tälläisiä syitä ovat esimerkiksi ihastuminen ja rakastuminen. Muuten nainen vaikenee kuin muuri. Tämä ei halua jakaa omia salaisuuksiaan kenellekään, ei siis yhtään kenellekään. Tämä on pienoinen luottamuspula, sillä nainen ei oikeasti halua että joku menee levittelemään tämän juttuja. Muutenkin tämän tunteita ja ilmeitä on todella vaikea tulkita, sillä Firn on kuin jonkun muurin takana silloin kun hän itse haluaa olla sen takana. Yleensä näin on kokoajan, sillä nainen ei todellakaan edes halua kenenkään näkevän edes näkevän tämän ilmeitä, jotka ovat yleensä kutakuinkin samoja, pelokkaita ja ujoja ilmeitä, jotka kertovat naisen luonteesta paljon. Omia voimiaan Firn pelkää lähes hysteerisesti, ja tämä nauttii niiden käyttämisestä vain silloin kun tämä on yksin, koska silloin hän ei voi satuttaa ketään. Muutenkin nainen ei halua satuttaa toisia, ei niin henkisesti kuin fyysisestikään. Jos Firn vahingossa satuttaa jotenkin toista, nainen vaipuu masennuksen kaltaiseen tilaan, jossa ajatukset pyörivät lähinnä itsemurhan ja kuolemisen ympärillä. Firniä koettelee muutenkin se todella paljon ettei nainen voi tehdä itsemurhaa, sillä nainen haluaa ennen kaikkea hyvän lopun. Nainen muutenkin suunnittelee todella paljon kuolemaansa, vaikka se nyt ei todennäköisesti ihan hirveän lähellä ole. Muita olentoja Firn hiukan pelkää, eikä oikeastaan halua kunnolla edes tutustua ihmisten kanssa. Nainen pelkää sitä, että joku todella pettää tämän luottamuksen pahasti, ja vaikka hyökkää tämän kimppuun. Firn on todella avuton, eikä tämä osaa oikeastaan tehdä hirveästi mitään muuta oma-aloitteisesti, kuin hoitaa luontoaan. Luonto on naiselle kaikki kaikessa, eikä tämä halua taittaa edes yhtäkään oksaa puista, jos vain niin on mahdollista. Erityisesti nainen rakastaa kevättä, kun kaikki on kukassa, ja metsässä on upeita värejä. Firn ei oikein ymmärrä huumoria, vaikka saattaakin hymähtää ja antaa jotain hyväksymisen merkkejä toisen huumorille. Itse nainen on ilmiselvä realisti-pessimisti, eikä Firn todellakaan ikinä ajattele mitään positiivisesti. Yleensä nainen vain ajattelee asiat niin yksinkertaisesti kuin ne ovat, eikä yritä mitenkään värittää ajatuksia ruusuisilla kuvioilla. Firn ymmärtää kuitenkin jollain ajatuksen tasolla niitä jotka ajattelevat kaikkea positiivisesti. Oikeastaan nainen salaa jopa ihailee heitä, onhan hän itse heille vastakohta. Nainen on älykäs, siitä ei todellakaan käy kiistäminen. Muutenkin Firn on nokkela tilanteissa joissa sitä vaaditaan, vaikka nainen pitääkin nokkeluuden täysin itsellään. Nainen ei osaa ollenkaan puolustautua sanoilla jos joku alkaa tätä haukkumaan, vaan Firn murtuu silmissä. Tämä muutenkin on itsetunnoltaan todella heikko, ja vaikka tämä esittääkin olevansa hyvin tyyni ja rauhallinen, tämä on oikeasti ihan pihalla itsekin omista tunteistaan. Jos seura on samanhenkistä kuin Firn, saattaa nainen oikeasti jopa uskaltaa puhua. Siihen kuitenkin vaaditaan toiselta vähintään rakkaus luontoon. Nainen muutenkin heltyy aina nähdessään jonkun nauttivan luonnon kauneudesta. Yleensä Firn tekee sen kuitenkin salaa, ollessaan itsekin osa ilmaa. Se saa muutenkin naisen aina rauhoittumaan, eikä tämä koe silloin olevansa yhtä haavoittuva kuin ihmisenä.

Situation, aggravation
Everybody allegation
In the suite, on the news
Everybody dog food
Bang bang, shot dead
Everybody's gone mad

Ulkonäkö: Firniä ei ole pituudella siunattu, mittaa kehosta löytyy 169 senttimetriä. Muutenkin tämä on todella hento, sekä reilusti alipainoinen. Naisen keho näyttää ihan lapsen keholta, niin muodoton oikeastaan tämä on. Tämän solisluissa on kolme tatuointia, jotka ovat kaikki sinimustia kukkia. Sen lisäksi, lähes samanlaisia tatuointeja on ympäri tämän kehoa, niitä on täsmälleen yhtä monta kuin maailmassa on ihmistä jota Firn rakastaa. Tatuointeja on siis rintojen yläpuolella kolme, navan vieressä yksi ja nilkassa kaksi. Eli yhteensä tatuointeja on yhdeksän. Kuitenkin nainen on sopusuhtainen, eikä mitään hirveitä pituuseroja Firnin ruumiinosilla ole. Ainoa mikä on hoopon näköistä on tämän pitkät, hiukan hontelot sääret. Firn on muuten todella sievä, suorastaan kaunis nainen. Tällä on kapeat kasvot, jotka ovat todella kalpeat. Kalpeuden perusteella voisi jopa luulla että nainen on sairas, niin vaaleat tämän kasvot ovat. Firnillä on suuret, miltei valtavat siniharmaat silmät, joihin välillä tuntuu uppoavan. Niissä on niin syvä väri. Silmiä ympäröi todella tiheä ja tuuhea rivi mustia ripsiä, joita ei ole ikinä ei siis ikinä meikattu. Firn on muutenkin todella luonnonlapsen näköinen jos ei lasketa tatuointeja mukaan. Tällä on luonnolliset piirteet, joissa ei ole ikinä meikkiä. Nainen suorastaan pitää meikkaamista tabuna, eikä laita sitä ikinä, ei siis ikinä naamaansa. Firnillä on paksut, hiukan rintojen alapuolelle yltävät, tummanharmahkot hiukset. Hiuksissa on kuitenkin hiukan sinertävä sävy, joten väri on hiukan epäselvä, ja on jokaisen katsojan silmissä. Yleensä hiukset on erilaisilla kampauksilla, eli harvoin naisella on sama kampaus kahta päivää peräkkäin. Kuitenkin nainen käyttää aina kampauksissaan yhtä tiettyä koristetta, joka on metallisen värinen, todella yksityiskohtainen, kaunis kukka. Se on yhdistetty ponnariin, joten nainen käyttää sitä ponnaria aina. Firnillä on yleensä päällään jotain sinistä, tai harmaata, mutta ei yleensä mitään sen värikkäämpää ole. Keväällä naisen vaatevarastoon kuuluu mekko, joka on tiukka, ja siinä on avonainen kaula-aukko. Väriltään se on harmaansininen. Sen päällä Firn pitää hiukan jakkumaista takkia, joka on harmaa. Jalassaan tämä pitää hiukan ballerinoiden kaltaisia kenkiä, jotka ovat siniharmaat. Kesällä tämä käyttää samankaltaista mekkoa, joka on vaan väriltään taivaansininen. Jalassaan silloin tämä käyttää avokkaita, jotka ovat harmaat. Syksyllä naisen tyyliin kuuluu bomber takki, joka on harmaa, ja farkut, jotka ovat perus tummansiniset. Talvella Firn on pukeutunut paksuun tummansiniseen toppatakkiin jossa on karvakaulus. Sen lisäksi tällä on päällään hiukan verkkareiden kaltaiset mutta tiukemmat harmaat housut. Jaloissaan tällä on Timberlandin näköiset merensiniset kengät.

All I wanna say is that
They don't really care about us

Taidot: Firn on harjoitellut kykyjään ahkerasti, ja sen näkee. Hän osaa hallita kykyjään lähes täydellisesti, ja etenkin luonnon auttamisessa nainen on todella hyvä. Hapen varastaminen ilmasta sujuu todella hyvin, vaikka Firn ei sitä yleensä hirveästi tee. Nainen on muutenkin ilmanhengen hommissaan hyvä, ja tämän yksi "erikoisuuksuuksista" on lintujen kanssa jutustelu. Sitä Firn harrastaa kun kyselee minkälaisen ilman linnut haluaisivat. Taistelumielessä Firn on todella avuton, sillä ainut mitä tämä osaa tehdä on ilmanpaineen pudottaminen vaarallisen matalaksi, ja hapen varastaminen ilmasta. Kaikki muu mitä Firn yrittää taisteluissa tehdä on todella avutonta ja hyödytöntä. Muita erikoiskykyjä lintujen juttelun lisäksi on juttelu ilman kanssa. Nainen siis nyt lähinnä kyselee ilmalta kysymyksiä, ja odottaa että tietyt merkit kertovat Firnille vastauksen. Sen lisäksi, kuten muutkin henget, Firn pystyy sulautumaan elementtiinsä, eli tässä tapauksessa ilmaan. Tämä on Firnille arkipäivää, joten se ei oikeastaan edes vaadi mitään. Peruskunnoltaan Firn on nopea ja ketterä, mutta muuten tämä on todella surkea peruskunnoltaan.

Beat me, hate me
You can never break me
Will me, thrill me
You can never kill me
Jew me, sue me
Everybody do me

Menneisyys: Firn syntyi Skotlannissa vuonna 1909 vanhemmilleen Oak Wallacelle ja Annabelle Wallacelle. Tälle suotiin kaksi, tosin hiukan huonommalla tiellä olevaa sisarusta, isoveli Marco, joka oli Firnin syntyessä 13 vuotias, sekä Seleste, joka oli 16. Firn oli kovin rakastettu perheessään, vaikka tämän vanhemmat olivatkin kiireisiä omissa töissään. Oak oli normaali työmies joka työskenteli Edinburghissa kaivoksessa. Miehen työrytmi oli tiukka, ja tämä työskenteli kolmen kuukauden jaksoissa, jonka jälkeen tämä sai olla kuukauden kotona. Se koetteli Annabellen hermoja, joka oli ompelija. Lapset olivat tiukassa kurissa, mutta Marco ja Seleste olivat kumpikin salaa rikkoneet lähes kaikkia yhteisesti laadittuja perheen sääntöjä. Näitä olivat esimerkiksi että toisten kanssa ei saanut olla ulkona kello kahdeksan jälkeen, ja että kuinka ei saanut seurustella poika pojan kanssa ja tyttö tytön kanssa. Marco oli ehdottomasti läheisempi pienelle Firn-vauvalle, joka tuntui olevan Selesten mielestä lähinnä ylimääräinen taakka. Isosisko oli oikeastaan todella mustasukkainen pikkusiskolleen tämän saamasta huomiosta joka oli otettu tietenkin esikoisen huomiosta.

Arki ei oikein ottanut sujuakseen Firnin ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Kävi ilmi että 17 vuotias Seleste oli pamahtanut paksuksi naapurin pojalle, joka oli nimeltään Ben. Annabelle oli ihan kauhuissaan esikoisensa käytöksestä, mutta sisällä sydämessään tämä oli onnellinen Selesten puolesta. Nuori teinityttö kuitenkin päätti että jos koko perhe ei tukisi tämän päätöstä, tämä muuttaisi pois kotoota. Niin Annabelle joutui nöyrtymään tämän edessä, sillä tarvitsi edelleen apua Firnin hoidossa. Niin sanotusti sillä teolla Annabelle menetti viimeiset arvostuksensa rippeet kahden vanhimman lapsensa silmissä. Jopa Firn joka oli täysi taapero, alkoi vieraantumaan äidistään, kuin sopimuksesta. Marco otti yhä enemmän osaa Firnin hoitamiseen, ja suorastaan auttoi tyttöä vieraantumaan yhä enemmän äidistään. Annabelle oli surun murtama, koska kaipasi Firniä lähelleen.

Vuonna 1910, kun Firn täytti yhden, tämän isosiskon synnytys käynnistyi, ja tämä sai siskonpojan. Seleste oli päättäväinen äiti jo heti lapsen syntymästä lähtien, eikä antanut kenenkään koskea lapseensa. Ainoa jonka tämä edes salli olla samassa tilassa lapsen kanssa oli Firn, koska Seleste näki ensimmäistä kertaa siskossaan jotain, mitä muut eivät nähneet. Hän ajatteli että Firn olisi vielä joskus perheen helmi, se joka tuottaisi ylpeyden aihetta. Sen takia hän halusi kaikin keinoin auttaa siskoaan, sillä vain millä voi. Sen takia Seleste ajatteli että jos tämän poika ja Firn ystävystyisivät, tämänkin pojasta voisi joskus tulla jotain muutakin kuin alkoholisti. Ben, eli tämän lapsen isä ei ollut erityisen innostunut poikansa syntymästä, eikä halunnut olla mukana tämän elämässä. Sen takia Seleste oli erityisen päättäväinen, että kasvattaisi pojastaan vielä suuren ihmisen.

Kun Firn täytti vuoden ja kolme kuukautta, Wallacen perhettä odotti suru. Firnin isä oli menehtynyt kaivosonnettomuudessa, eikä perheellä olisi nyt kahden ihmisen palkkaa. Se sai Annabellen lähes sekopäiseksi, kun tämä teki töitä yöt ja päivät. Selesten poika, Jonny varttui huomattavasti nopeammin kuin Firn, mikä sai Selesten nokan kohoamaan yhä ylemmäs. Tämä alkoi jälleen halveksua siskoaan, ja ylisti aina Jonnya enemmän kuin siskoaan, vaikka Firn teki paljon enemmän ja tärkeämpiä kuin Jonny. Joskus jopa vaikutti siltä että Seleste oli saanut koko perheen vihaamaan Firniä, mutta Marco oli aina Firnin puolella ja piti hyvää huolta pikkusiskostaan. Tyttö tutustui Marcon salaiseen poikaystävään, Michaeliin, joka oli jo muutaman viikon jälkeen tytölle kuin oma veli.

Kolmen vuoden iässä Seleste lopullisesti päätti saada poikansa Firnin yläpuolelle. Pikkuinen tyttö oli juuri oppinut puhumaan katkonaisia lauseita, ja tämän kommunikointi oli muutenkin todella vajaanaista. Seleste opetti Jonnyn nopeasti puhumaan, ja sai tällä Firnin epäilemään itseään. Jo pienestä tytöllä oli huono itsetunto, ja noin vuoden tätä nuorempi poika oli oppinut puhumaan tätä nopeammin sai tytön järkyttymään. Michael kuitenkin lohdutti tyttöä, ja yhdessä Marcon kanssa kehitti Firnin sanavarastoa sanakirjojen avulla. Sen lisäksi Michael alkoi opettamaan tyttöä lukemaan, jotta jossain tämä olisi etevämpi kuin Jonny, eikä Seleste pääsisi nokittamaan tästä tyttöä. Michael myönsi Marcolle, että piti todella Firnistä, ja haluaisi että muukin perhe tietäisi Marcon ja hänen suhteestaan. Firnin veli lupasi harkita asiaa, koska tiesi mitä se tekisi perheelle.

Tasan vuoden kuluttua, kun Firn täytti neljä, Marco kertoi perheellensä että seurusteli Michaelin kanssa. Annabelle oli hyvin homofoobinen, eikä hyväksynyt ollenkaan poikansa suhdetta. Michael toi kuitenkin naiselle jotain hyvää, tämä opetti Firnin soittamaan pianoa. Jo viisi vuotiaana tyttö osoitti olevansa suorastaan luonnonlahjakkuus, mikä lämmitti äidin mieltä syvästi. Seleste taas ei välittänyt siitä yhtään, olisihan hän halunnut että Michael olisi enemmin opettanut Jonnya soittamaan pianoa. Firn oli yleensä todella hiljainen mikä jo itsessään tympi Selesteä. Nainen oli nimittäin itse todella suulas, ja näki pikkusiskossaan kaiken sen älyn mikä häneltä itseltään puuttui. Aina kun Firn teki jotain, Seleste morkkasi asian täysin, ja kertoi että Jonny oli tehnyt jotain paljon, paljon suurempaa.

Kaikki sujui täydellisesti kymmenen vuotta. Firnistä kasvoi kaunis nuori tyttö, joka rakasti perhettään syvästi. Huolta aiheutti kuitenkin Jonny, joka oli jo kolmentoista vuoden iässä täydellinen riiviö, joka pyöritti Edinburghissa monta samanikäistä tyttöä samaan aikaan. Tämän äiti, Seleste oli kuitenkin ylpeä poikansa saavutuksista, tai ainakin koulunero Firnin saavutuksia suurempia. Michael ja Marco, jotka suunnittelivat kihlajaisiaan alkoivat pikkuhiljaa jopa olla kiistoissa Selesten puolella. Annabelle kuten aina, oli pihalla asioista, ja tuki vain Selesteä, jonka oletti vanhimpana lapsena tietävän parhaiten. Michael opetti yhä ahkerasti Firnille pianon soittoa, ja neljätoista vuotiaalta sujui helposti jo muutamia Mozartin kappaleita. Michael oli ylpeä pienestä oppilaastaan, ja halusi opettaa tälle yhä enemmän ja enemmän.

Pianonsoitto alkoi merkitä Firnille yhä enemmän ja enemmän. Seleste alkoi muiden mukana kuuntelemaan pienen tytön soittoa, joka tuntui lumoavan kaikki. Jopa Seleste myöntyi tytön soitolle, mutta salaa mielessään alkoi suunnittelemaan Jonnyn aloittavan pianonsoiton. Firn teki Annabelleen vaikutuksen kun tämä osasi soittaa Beethovenin kuutamosonaatin. Se sai kaikki itkemään, niin kaunista tytön soitto oli. Jopa Jonny istui hetkeksi kuuntelemaan hiljaisen tytön soittoa. Kaikista näytti kuin Firn olisi herännyt henkiin, noussut ulos kuorestaan kun tämä soitti.

Viisitoista vuotiaana Firn tajusi yhden asian. Seleste odotti uutta lasta yhden illan jutulle. Nokkela tyttö hiipi heti kertomaan tästä Marcolle ja Michaelille, jotka kumpikin järkyttyivät tästä. Firnin huomion kiinnitti se, että Michael kummallisesti puhui itsekseen, ja tuijotti koko ajan tyhjyyteen. Firn kysyi tästä suoraan Michaelilta, ja mies murtui täysin. Tämä otti puukon esille, ja antoi sen Firnille. Vapisevin käsin tyttö Michaelin pyynnöstä iski sen miehen sydämeen. Mies kuoli Firnin käsivarsille, kertoen samalla voimistaan ja tehtävästään. Tyttö oli kauhun vallassa, ja pakeni paikalta Skotlannin metsiin. Tämä juoksi päiviä, kunnes uupumuksesta pyörtyi pieneen laaksoon, jossa laidunti muutamia lehmiä. Sieltä Firn heräsi henkimaailmassa. Tyttö säikähti todella, mutta silloinen tuulenhenki selitti Firnille mitä oli tapahtunut, ja mitä tämän pitäisi tehdä. Tyttö ymmärsi asian tärkeyden, ja päätti yrittää parhaansa. Tämä pääsi Vechnostiin, ja alkoi miettimään siellä tulevaisuuttaan. Tyttö sai ystäväkseen tuulenhengen, joka lupasi tuoda tälle uusimpia nuotteja, ja kaikkea mitä Firnillä oli. Niin tyttö sai kaikki rakkaat tavaransa mukaan.

Tyttö löysi Käärmekanjonista hylätyn talon, jota tämä alkoi hitaasti ja varovaisesti kunnostaa. Tuulenhengen avustuksella tämä raahasi sinne pianon, tarkemmin sanottuna flyygelin, joka oli löytynyt toisesta talosta. Oikeastaan Firn oli varastanut sen, mutta tiesi että tämän mielenterveys ei kestäisi elämää ilman soittamista. Viimein tämä sai kunnostettua talon, ja päätti muuttaa sinne, koska ei nauttinut ollenkaan henkimaailmasta. Se oli Firnin mieleen täydellisen pimeä, eikä tämä halunnut olla siellä.

Tell me what has become of my life
I am the victim of police brutality
Now I am tired of being the victim of hate

Muuta: Firn asuu suuressa talossa Käärmekanjonissa. Talo on suhteellisen moderni, ja se on kirjaimellisesti täynnä kirjoja. Sen lisäksi keskellä olohuonetta on valtava flyygeli, jota Firn soittaa lähes kokoajan. Nainen on muutenkin harrastanut pienestä asti pianon soittoa, ja on siinä niin sanotusti hyvä. Firn on sen lisäksi lievästi univajeessa, sillä nainen ei ole nukkunut pitkiin aikoihin omasta tahdostaan. Tyttö on todellinen Michael Jackson fani, ja osaa kaikki tämän laulut ulkoa, sekä soittaa ne. Muutenkin tällä on kaunis lauluääni.

//Sanat otettu Michael Jacksonin kappaleesta They dont care about us

Nimi: Holly

27.04.2017 20:31
Nimi: Lílya
Kutsumanimet: Líly, Aya
Laji: Noita
Syntynyt: 22.7.1999
Sukupuoli: Nainen

- Luonne: -
Lílya on melko salaperäinen persoona, eikä neiti paljasta itsestään paljoa varsinkaan ensitapaamisella. Hän on oppinut varomaan tuntemattomia ja sitä keneen hän luottaa. Lílyan luottamusta onkin vaikea voittaa, ja luonnollisesti hänen kanssaan ystävystyminenkin kestää yhtä kauan. Noita huomaa heti, jos valehtelet, joten sitä ei edes kannata yrittää. Jos onnistut saamaan Lílyasta ystävän, on hän usein kultaakin kalliimpi. Ystävänsä neiti valitsee tarkasti, ja luottaa näihin ajan kuluessa. Hän puolustaa läheisiään aina, ja on valmis heittäytymään seikkailuun kuin seikkailuun näiden puolesta.

Lílya oikeastaan pelkää muihin luottamista, koska viimeksi kun hän teki niin, sillä oli katastrofaaliset seuraukset. Neiti avautuu toisille menneisyydestään hyvin, hyvin harvoin. Hän on tottunut pitämään pahan olon sisällään, ja keskittymään muihin asioihin sen sijaan.

Lílya saattaa vaikuttaa viileältä, piikittelevältä, välinpitämättömältä ja jopa tunteettomalta, mutta sitä hän ei ole. Noita on tottunut salaamaan tunteensa ja heikkoutensa toisilta. Kovan kuoren sisällä on herkkä ja helposti loukkaantuva persoona. Lílya on kuitenkin lähes täysin omaksunut läpipääsemättömän luonteensa. Huumorintajua tuolta löytyy, ja neiti viljelee sarkasmia mielellään, sopi se sitten tilanteeseen tai ei. Mustan huumorin Lílya hallitsee myös.

Paniikkitilanteessa hän pysyy yhtä rauhallisena kuin muutenkin, ja se onkin yksi neidin hyvistä puolista. Helposti et häntä onnistu suututtamaan, mutta tuon viha on hyvin tulista ja pitkäkestoista. Voit siis arvata, ettei Lílya harrasta toisien tilaisuuksien antamista muille. Jos petät hänen luottamuksensa (mikä olisi sinänsä hyvin harvinaista), voit olla varma, ettei hän ikinä unohda sitä

Jos Lílyasta pitäisi sanoa jokin hyvä asia, niin se, että hän ei ikinä anna periksi, ja jos tuo jotain tahtoo, niin sen hän myös saavuttaa. Jos noitaa onnistuu pehmittämään hieman, voi hän osoittaa jopa kiintymyksen merkkejä. Ystävyytensä ja luottamuksensa Lílya ilmaisee epäselvästi, hän ei arvatenkaan harrasta 'tarpeetonta' tunteilua. Jos neiti sanoo sinulle esimerkiksi "Hyvä, ettet kuollut! Mikä sotku siitäkin olisi syntynyt...", hän luultavasti välittää sinusta, muttei vain uskalla sanoa sitä. Tutustuminen tuohon sulkeutuneeseen tyttöön ei kuitenkaan ole mahdotonta, ja syvällä sisimmässään Lílya itsekin kaipaa ystävää, vaikkei ikimaailmassa myöntäisi sitä.

- Ulkonäkö: -
Ruumiinrakenteeltaan Lílya on melko hoikka ja lyhyehkö. Hän omaa pyöreähkön lantion ja lihaksikkaat reidet. Jalat ovat voimakkaat, mutta käsissä hänellä ei ole lihaksia läheskään yhtä paljon. Vatsalihakset ovat hänellä myös melko heikot.

Sormet ovat melko pitkät, ja kynnet värittömät, hieman epätasaiset ja niissä on myös melko huonot kynsinauhat (voit kai olettaa, ettei noita käy manikyyrissä joka viikko...).

Kaula on pitkähkö, ja korostaa kasvoja, jotka ovat hieman kolmiomaisen soikion muotoiset. Leuka on melko teräväpiirteinen, eikä tunnu sopivan kasvojen asetelmaan. Huulet ovat ohuet ja luonnollisen värisinä hieman oranssihtavatkin. Nenä on siro, ja kaartuu lopussa pieneen hyppyriin. Silmät kiinnittävät huomion kasvoista lähes heti; pitkät ripset luovat varjoja kasvoille, samoin ylipitkäksi kasvanut otsatukka. Mantelinmuotoiset silmät loistavat varjoista ja katse kiinnittyy heti niiden erivärisyyteen; vasemmanpuoleinen on vaaleahkon lehdenvihreä, ja oikea taas paljon tummempi, kuin kuusenneulasten värinen. Kulmakarvat taas ovat kulmikkaat ja tuuheat.

Lílyan hiukset ovat usein hieman takkuiset, ja väriltään tumman rusehtavan punaiset.

Ne ylettyvät hieman olkapäiden alapuolelle melko epätasaisella leikkauksella. Myös jakaus on välillä missä sattuu, mutta sen pitäisi sijata pään oikealla puolella, hennolla sivujakauksella.

Kuten sanottua, Lílyalla on myös otsatukka, joka on leikattu puolikaaren muotoon, niin että puolikaaren hieman pidemmät sivut ovat kasvojen reunoilla, ja otsan keskelle mentäessä leikkaus nousee hitusen ylemmäs. Tuokin leikkaus on melkoisen epätasainen ja ylikasvanut, ja peittää hänen kulmakarvansa helposti, korostaen kasvojen salaperäisyyttä.

Vaatteina Lílya suosii yksinkertaisia, peittäviä vaatekappaleita, kuten kaapuja ja pitkiä takkeja. Kenkinä hän käyttää mustia lyhytvartisia saappaita, jotka soveltuvat hyvin niin metsässä, kuin kalliollakin liikkumiseen. Väreinä Lílya käyttää yleensä vain tummia värejä, kuten mustaa, tummanharmaata sekä -sinistä.

- Taidot: -
Lílya on noita, ja luonnollisesti osaa taikoa. Hän harjoittelee parantamistaikuutta, kuten haavojen ja murtumien parantamista. Tässä hän ei kuitenkaan ole kovin taitava, ainakaan vielä.

Neiti on harjoitellut useita taikuuden lajeja, ja hallitsee hyvin ajatusten lukemisen. Tämä on ollut Lílyan 'erikoisuus' aina pienestä pitäen. Joskus erityisesti maagisten olentojen ajatusten lukeminen hankalaa, mutta hän aistii vähintään tuon olennon mielialan ja sen vaihtelut.

Aseita Lílya osaa käytellä yllättävän taitavasti. Erityisesti veitsien heittämisessä hän on taitava. Miekkailussa ei hän suorasanaisesti loista, mutta osaa sentään muutaman perusliikkeen. Jousiammunnassa Lílya on totaalisen surkea, ja nuolet lentävät korkeintaan kahden metrin päähän. Toisaalta, hän ei olekaan harjoitellut jousiampumista paljoakaan, eikä kiinnostusta sille alalle juuri riitä.

Taistelussa Lílya ei ole vaikein vastustaja, muttei todellakaan helpoin. Vaikeaa noidan kanssa taistelusta tekee se, että hän osaa lukea ajatuksesi, ja aavistaa ennalta mihin aiot iskeä. Lílya osaa myös parantaa haavoja yms. kohtalaisen hyvin, mutta tähän menee aikaa ja se kuluttaa hänen voimiaan.

- Menneisyys: -
22.7.1999, keskellä kesää, paikassa nimeltä Wales, syntyi pieni tyttölapsi. Tytön vanhemmat olivat noita ja velho, nimeltään Larissa ja Joshua Lake. He nimesivät pienen tyttärensä Samantha Lakeksi. Samantha, eli Sammy, kasvoi Walesissa aina kuusivuotiaaksi asti. Tyttö eli täysin normaalia elämää, ja luuli että taikuus, kuten ajatusten lukeminen, jonka hän osasi jo pienestä asti, oli täysin normaalia.

Tuohon tuli muutos eräänä päivänä, vuonna 2005. Kylä, jossa Sammy perheineen asui, oli melko pieni ja siellä kaikki tunsivat toisensa. Sinä päivänä oli torille järjestetty tapahtuma, jossa esiintyi muun muassa laulajia ja sirkustaiteilijoita. Laken perhe lähti tietenkin torille muiden kanssa, kun yht'äkkiä alkoi torille kasvaa suuria, mustia köynnöksiä. Niitä tursui joka paikasta, ja ne poimivat ihmisiä kuristusotteeseensa.

Kaikkien noiden köynnösten keskellä istui pieni, viaton Samantha-tyttö, joka oli aivan ihmeissään nostattamistaan kasveista ja liikutteli niitä ympäriinsä tajuamatta satuttavansa ihmisiä. Ne jotka kykenivät juoksivat pakoon henkensä edestä.

Larissa veti Samanthan pois, ja samassa köynnökset haihtuivat kuin ilmaan. Kyläläiset tajusivat nopeasti, että kyseessä oli jotain outoa, vaarallista voimaa. He lähtivät jahtaamaan Laken perhettä uskoen, että nämä oli kirottu tai muuta vastaavaa. Joshua, joka hallitsi taitavasti teleporttaustaiat, taikoi heidät kilometrien päähän satamaan.

Perhe matkusti Tanskaan, jossa uskoi olevansa turvassa. Samanthalle opetettiin, ettei hän ikinä saisi käyttää taikuutta ihmisten nähden. Pieni tyttö oli aivan hämillään, mutta uskoi vanhempiaan.

Niinpä tyttö kasvoi ja kävi koulua Tanskassa. Hän lopulta tottui maahan ja sai muutaman ystävän koulusta. Kaikki oli taas onnellista, kunnes kaikki tuhoutui täydellisesti.

Oli tammikuu, ja taivaalta satoi lunta. Samantha oli 14-vuotias, ja matkalla koulusta kotiin. Talolleen päästyään tyttö huomasi heti, että jokin oli vinossa; ovi oli lähes revitty paikoiltaan. Talon sisältä Samantha löysi vanhempiensa elottomat ruumiit. Tyttö järkyttyi syvästi. Hänellä ei ollut mitään tietoa, minne mennä, tai kuka oli tappanut hänen vanhempansa.

Samantha vietiin orpokotiin toiseen kaupunkiin, joka hän vihasi heti sydämensä pohjasta. Tytön sydämessä oli tyhjä aukko, kaikki oli jäänyt taakse. Vanhemmat ja ystävät, kaikki millä oli hänelle merkitystä.

Samantha alkoi kapinoida, koulu ei merkinnyt hänelle enää mitään, ja hän alkoi harjoittaa noidan voimiaan. Tyttö eksyi helposti väärään seuraan, joka ryyppäsi ja tupakoi.

Samantha ihastui päätä pahkaa itseään pari vuotta vanhempaan poikaan, Reyhyn, eräänä iltana baarissa. Samantha ei pystynyt lukemaan pojan ajatuksia, mikä oli outoa, muttei estänyt Samanthaa. Rey alkoi manipuloida Samanthaa tytön sitä tietämättä, ja lumosi tämän tottelemaan itseään. Liian myöhään tytölle selvisi, että Rey oli itsekin velho, ja voimakas sellainen. Samantha luotti poikaan sokeasti, vaikka tämä johdatti häntä yhä mustemman taikuuden maailmaan. Reyn takia Samanthalle tuli tutuksi veitsien heittely ja miekkailu.

Kerran Rey uskotteli Samanthalle, että hänellä oli vihamiehiä jotka halusivat tappaa hänet ilman syytä, ja suunnitteli kostoretkeä heidän luokseen.

Samantha, Rey, ja joukko Reyn ystäviä hyökkäsi vampyyrien tukikohtaan, joilla oli jotain kaunoja Reyn kanssa (arvatenkin hyvästä syystä), ja Samantha jopa tappoi yhden vampyyrin, nuoren tytön, jonka kauhunhuudot noita muistaisi ikuiseksi. Vasta silloin, kun nuori, vasta 12- tai 13-vuotias tyttö kuoli Samanthan tikariin, Reyn häneen langettama lumous haihtui. Samantha pystyi taas kuulemaan pojan ajatukset, jotka olivat läpikotaisin pahoja. Samantha joutui raivon valtaan, hän käytti suoraan sisältään tullutta energiaa, ja paiskasi Reyn sen avulla seinää päin. Sitten tyttö painoi saman verisen tikarin sumeilematta pojan sydämeen.

Tuon jälkeen Samanthalla oli perässään sekä vampyyrit, että Reyn jengi, jotka olivat kaikki raivoissaan. Hän oli oppinut isältään muutaman teleporttaustaian, ja käyttäen melkein kaikki voimansa, hän siirsi itsensä omituiseen ulottuvuuteen, Vechnostiin. Sinä päivänä Samantha muuttui lopullisesti, hän päätti ettei ikinä luottaisi keneenkään enää, ja muutti nimensä Lílyaksi.

Lílya harhaili saarella vähän aikaa, ja vuosien kuluessa oppi tuntemaan paikat paremmin, ja rakensi pienen mökin itselleen. Noita pysytteli mieluiten melko tuntemattomana muille, ja liikkui enimmäkseen itsekseen metsässä harjoitellen taikuutta.

- Muuta: -

- Lílya asuu pienessä mökissä metsikön varjossa, Susimetsän lähellä.
- Hän ei halunnut jättää mitään entiseen elämäänsä kuuluvaa tavaraa tai vaatetta jäljelle, vaan hän poltti ne kaikki.
- Lílya löysi kerran metsästä nuoren villikissanaaraan, joka alkoi seurata noitaa. Lopulta hänen oli pakko ottaa kissa mökkiinsä, sillä hän ei kuitenkaan halunnut tappaa sitä. Nimekseen tuo sai Lotus, valkoisen ja vaaleankellertävän turkkinsa ansiosta.

Vastaus:

Oikein hyvät tiedot! Tervetuloa mukaan! :)

Nimi: Frosty

27.04.2017 05:40
Nonih, vielä kahdelle hahmolle syntymäjat:
Skylla 15.11.2002
Opal 14.11.2003

Vastaus:

Kiitos!

Nimi: Frosty

25.04.2017 22:55
Jottatuota Elenalle se syntymäaika... 5.7.1994. ^^

Vastaus:

Jees!

Nimi: Amé

25.04.2017 20:27
Ainiih, taidoista unohtu:

Taidot: Noella ja Morgan osaavat kumpikin muuttua merenihmisistä ihmisiksi

Vastaus:

Jees

Nimi: Amé

25.04.2017 19:50
Nimi: Morgayne- Noella Heleyra

Kutsumanimi: Morgan ja Noella

Laji: Merinoita

Syntynyt: 2.1.1999

Sukupuoli: Nainen

You and me, we made a vow
For better or for worse
I can't believe you let me down
But the proof's in the way it hurts


Luonne: Tämä nainen on kaksoispersoonan omistava olento. Morgan on kaksikosta ehdottomasti se julmempi, häijympi ja ilkeämpi persoona. Nainen on suoraan sanottuna todella kylmä ihminen, joka ei välitä mistään tai kenestäkään. Morgan on todellakin olento jonka eteen ei kannata joutua. Nainen ei nimittäin tunne sääliä ketään kohtaan, vaan jos joku todella alkaa Morgania ärsyttämään, nainen kyllä vetää toista helpostikin pataan. Nainen rakastaa ylikaiken kaikkea väkivaltaista, ja jos vain voi, niin Morgan manipuloi muut tekemään jotain väkivaltaista. Sehän on naiselle kuin viihdettä, katsella miten muut tappelevat ja sitten myöhemmin vaikka tappaa kumpikin osapuoli. Se on naiselle ihan okei, ja oikeastaan voisi ajatella että Morganilla ei ole omaatuntoa juuri ollenkaan. Ja se on totta. Nainen harvemmin tuntee minkäänlaista omatunnon pistosta vaikka olisi tappanut rekkalastillisen ihmisiä. Se kertookin jo varmasti naisen luonteesta paljon. Morgan valehtelee usein, vaikka itse vihaakin sitä yli kaiken. Mutta tehty mikä tehty, nainen valehtelee lähes aina jos ei halua kertoa totuutta. Ja tämäkin tulee automaationa, sillä jos totuus ei ole miellyttävä, Morgan valehtelee vain itsensä takia. Eli nainen on todella, todella itserakas. Ei mikään merkitse tälle yhtä paljon kuin tämä itse. Morgan laittaa itsensä aina muiden edun edelle, eikä edes häpeä sitä. Nainen on erittäin pitkävihainen, ja joskus vaikuttaa että Morganilla on lista kenen kanssa on joskus riidellyt, niin kauan nainen joskus vihoittelee joillekin. Jossain vaiheessa nainen vielä vetää kehiin että toinen on tälle velassa. Silloin toinen on pulassa. Morgan saattaa nimittäin keksiä ties minkälaisia tehtäviä mitä toisen pitää suorittaa tälle. Sukeltaa seireenien sekaan jotta saisi jonkun tärkeän yrtin. Esimerkiksi tuollaisia tehtäviä tulee useinkin vastaan. Morgan on nainen joka mieluusti tekee toisille palveluksia, jotta toiset saavat joskus korvata tuplasti sen naiselle. Ja jos luvattua korvausta ei kuulu, Morgan laittaa sen kuulumaan. Nainen ei pelkää mitenkään näyttää voimiaan, vaan mieluusti haastaa toisille riitaa ja toimii toisten henkisenä että fyysisenä hakkaajana. Lapsia kohtaan Morgan tuntee kirjaimellista vihaa, ja yleensä tämän vihan kohteeksi joutuukin pienet lapsoset. Heihin nainen ei kuitenkaan kajoa pitkällä tikullakaan, vaan enemmänkin laittaa jotain myrkkyä ruokaan. Se olisi naisen moraalille sopivaa. Morgan on hyvin tietoinen Noellan olemassa olosta, ja pyrkii kaikella toiminnallaan vahingoittamaan kaksoispersoonaansa.

Noella on kuin Morganin vastakohta. Tämä on herkkä ja hellä, lähes aina ystävällinen nainen. Tämän suusta tuskin ikinä kuulee yhtään toisia loukkaavia sanoja, vaan enemmänkin välillä vähän liiankin täydellistä tekstiä. Joskus saattaa jopa vaikuttaa siltä että Noella on kuin satujen prinsessat, täynnä kaikkea hyvää ja aina hyvällä tuulella. Se pitää kutakuinkin paikkansa. Nainen sen harvemmin on huonolla tuulella, ja silloinkin se esiintyy vain normaalista hiljaisempana päivänä, jolloin Noella kuluttaa päivät uimalla ja luonnon kauneutta ihailemalla. Noella on muutenkin yleensä suorastaan hyväntuulisuutta hehkuva, eli nainen suorastaan levittää sitä ympärilleen hymyilemällä, toisia kehumalla ja olemalla ystävällinen. Noella vihaa valehtelua, eikä juurikaan valehtele ikinä. Nainen on hyvin tietoinen siitä mitä Morgan tekee, ja yrittää parhaansa mukaan korvata kaksoispersoonansa tekemisiä, vaikkei se oikein onnistukkaan. Noella on siis välillä hiukan liiankin tietoinen kaksoispersoonansa olemassa olosta, ja yrittää koko ajan pitää Morganin poissa päänsä sisältä. Sen saattaa huomata naisen käytöksestä, sillä tämä on varovainen, eikä suostu missään olosuhteessa sanomaan nimeä noita. Noella on muutenkin hiukan ujo, eikä tästä saa millään ilveellä suulasta. Korkeintaan ehkä persoonaksi, joka puhuu sopivan määrän. Huumoria Noella ymmärtää todella hyvin, ja itse laukoo hyväntahtoista, yleensä ihmisiä naurattavaa läppää. Nainen itse eniten on ehkä realisti, mutta välillä tämän ajatukset kohoavat optimistin tasolle, vaikka yleensä Noella yrittääkin ajatella kaiken positiivisen kautta. Noella on todella eläinystävällinen, ja tämä ei ikinä haluaisi satuttaa yhtäkään eläintä. Yleensä tytön löytääkin ihailemasta merien ja luonnon monimuotoisuutta ja kauneutta. Noella rakastaa merta, eikä vapaaehtoisesti halua jättää sitä, muuta kuin muutamiksi tunneiksi. Nainen on utelias, ja välillä tämän uteliaisuus käy niinkin kovaksi että Noella lähtee sen takia tutkimaan maata. Silloin tämä yleensä pitää Morgania lähellään, jotta tarpeen tullen pystyisi vaihtamaan persoonaansa, silläkin uhalla että tämä katoaisi ikuisiksi ajoiksi.

For months on end I've had my doubts
Denying every tear
I wish this would be over now
But I know that I need you here

Ulkonäkö: Morgan on tästä kaksikosta se rumempi yksilö, vaikka tämäkin on ihan kaunis. Nainen on painoonsa nähden muodokas, mutta kuitenkin todella laiha. Eli ei tällä mitenkään kehuttavan muodokas keho ole. Naisella on hiukan liiankin valkoiset ja luiset kasvot, jotka ovat kuitenkin ihan sievät. Morganilla on suurehkot, jäänsiniset silmät, joissa on hämmästyttävän kirkas väri. Naisella on sen lisäksi mustat, todella paksut hiukset, jotka yleensä ovat auki, ihan vain koska Morgan ei osaa laittaa niitä muuten. Morganilla itseasiassa pituutta on vajaat 180 senttimetriä, eli tämä on yllättävän pitkä. Tosin siihen kyllä vaikuttaa se, että melkeinpä puolet tämän pituudesta vie tämän pyrstö, joka on kuin mustekalan lonkerot. Väriltään lonkerot ovat liilat, mutta imukupit jotka lonkeroiden alapuolella ovat, ovat hiukan vaaleamman violetit. Morgan pitää yläosassaan hiukan merileväsuikaletta muistuttavaa kappaletta, joka peittää kaulasta navan yläpuolelle tämän ihon. Sen lisäksi tämän kaulassa on koru, joka on keltainen simpukka. Koru kuitenkin hehkuu todella kummallisesti. Morgan on ihmismuodossaan reilut 175 senttimetriä pitkä, ja tällä on hontelot jalat ja muutenkin hontelo vartalo. Silloin nainen käyttää tiukkoja vaatteita, jotka ovat mahdollisimman paljastavia, eli yleensä talvisinkin tällä on bikinien yläosa ja sortsit päällään. Jalassaan tämä pitää tennareita tai lenkkareita, joilla tämä saa liikuttua paikasta toiseen nopeasti.

Noella on taas kuin kauneus itse. Naisella on muodokas keho, joka on täydellinen tiimalasivartalo. Noella on 178 senttimetriä pitkä pyrstöineen päivineen. Tällä on platinablondit hiukset, jotka yltävät noin rintojen korkeudelle. Niissä on muutama kihara, ja aina kastuttuaan, hiukset ovat todella kiharat. Noella on muutenkin kasvoiltaan täydellinen. Naisella on kaunis, vaaleahko iho, jolla on muutama harmiton pisama. Silmät Noellalla ovat kauniin taivaansiniset, mutta aivan iiriksien ulkoreunoilla väri tummenee merensinisiksi. Merensinisten reunojen vierellä on aivan pieni häivähdys jäänsinistä, mutta se on todella vaikeasti huomattavissa. Naisella on pitkä pyrstö, joka muistuttaa eniten ehkä merenneitojen pyrstöä. Se on väriltään vaaleansininen, mutta joissakin kohdissa, kun esimerkiksi evissä se on paljon tummempi, enemmän merensinisempi. Noellalla on yläosassaan kaksi valkoista simpukkaa, jotka peittävät juuri sopivasti naisen rinnat. Noella ihmismuodossa on yhtä kaunis, 173 senttimetriä pitkä valkohiuksinen nainen. Noellalla on silloin päällään lähes aina valkoista, mutta joskus jotain sinistä. Yksi piirre vaatteissa on lähes aina, ne ovat väljät, ja jollain tavalla tyttömäiset. Niissä on harvoin mitään enempää paljastavaa, vaan ne ovat todella peittävät. Noellalla on sen lisäksi Morganin tavoin koru, joka on hohtava valkoinen simpukka. Jalassaan nainen pitää valkoisia sandaalin tyyppisiä kenkiä.

You say I'm crazy
Cause you don't think I know what you've
But when you call me baby
I know I'm not the only one

Taidot: Morganin taitoihin kuuluu ehdottomasti erilaisten taikojen tekeminen. Toisin kuin Noella, Morgan on opiskellut paljonkin noitien perusteita, ja on todella taitava noita. Tämän taidot ovat oikeastaan todella hyvällä mallilla, mutta tällä on todella paljon opittavaakin vielä. Nainen on sen lisäksi nopea uimaan, ja harva meriolio osaa uida yhtä pienistä koloista kuin Morgan, tämän lonkeroiden ansiosta. Nainen on muuten fyysiseltään kunnoltaan ihan sitä perussakkia, ei mitään sen kummallisempaa osaamista muuten osaa.

Noellan voimat ovat taas enemmän veteen liittyviä kuin Morganin. Nainen osaa parantaa veden kautta, ja jopa maallakin olevia, mereltä tulevista myrskyistä tulevia tuhoja nainen pystyy korjailemaan veden kautta. Sen enempää Noella ei kuitenkaan kykene tekemään. Peruskunnoltaan Noella on todella ketterä, ja nopea uimaan, mutta muuten tämän peruskunto on aikas huono.

You've been so unavailable
Now sadly I know why
Your heart is unobtainable
Even though Lord knows you kept mine

Menneisyys: Nainen syntyi normaalisti vanhemmilleen, Vechnostiin, Seireenin merelle. He olivat kumpikin meri-ihmisiä. Hänen äitinsä Gilla ja isänsä Iala, olivat kumpikin halunneet kauan lapsia, ja kun he saivat naisen, he olivat onnensa kukkuloilla. Tasan vuosi naisen syntymän jälkeen he saivat vielä kaksoset, kaksi poikaa, Miroslavin ja Sebastianin. Miroslav etenkin on ollut aina huolehtivainen isosiskoaan kohtaan, ja on pitänyt tätä kuin kukkaa kämmenellään.

Hänen vanhempansa alusta alkaen tiesivät että naisella oli kaksoispersoona, ja näistä kahdesta vanhemmat pitivät paljon enemmän Noellasta, joka totteli aina vanhempiaan mukisematta. Merenmiehet eivät kuitenkaan välittäneet Noellan hienoisesta avuttomuudesta, vaan käyttivät tätä pahasti seksuaalisesti hyväksi kun tyttö oli 8 vuotias. Se sai Noellan traumatisoitumaan, ja myöhemmin Miroslav meni kirjaimellisesti vetämään poikia turpiin jotka olivat satuttaneet tämän siskoa.

Morgan oli koko murrosikänsä ajan hyvin kapinoiva, ja tämä seurusteli todella monen pojan kanssa. Pisin aika jonka tämä seurusteli yhden pojan kanssa, oli kutakuinkin puolisen vuotta. Morgan rakastui merenmieheen, Theoon, ollessaan 16. Tämä yritti kaikkensa tehdäkseen Theoon vaikutuksen, ja 17 vuotiaana nainen onnistuikin tässä. Theo rakastui naiseen, ja käytti tätä hyväksi kuten Noellaa. Morgan suuttui tästä, ja kaikkien kauhuksi raa'asti surmasi Theon läheiseen merivirtaan. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut tehdä mitääm Morganille, koska pelkäsivät samalla satuttavansa kaikkien rakastamaa Noellaa, ja muutenkin Morgan oli todella vaarallinen jo siinä iässä.

Noella oli kouluissa aina huippuoppilas, ja tämä haaveili että olisi voinut lukea itselleen jonkin ammatin. Tätä kuitenkin häiritsi se, että jokainen suorastaan vältteli tätä, sillä meri-ihmiset pelkäsivät että Morgan vaihtuisi persoonaan. Se sai Noellankin tuohtuneeksi, ja juuri kun tämä oli täyttänyt 18 Noella karkasi kahdeksi kuukaudeksi maalle. Silloin meri-ihmiset ikävöivät todella iloista ja valovoimaista persoonaa, mutta etenkin Miroslav. Tämä suorastaan sairastui huolestaan siskoaan kohtaan, ja sai itselleen pahan masennuksen. Noella taas rakastui syvästi mantereen kauneuteen, ja halusi ehdottomasti uudestaan mantereelle, kun palasi merelle.

Merellä Noellan persoona vaihtui nopeasti Morganiin. Huolesta sairas Miroslav helpottui nähdessään siskonsa palaavan mantereelta, mutta Noellan vaihtuessa persoonaan Miroslavin kannalta kaikki oli liian myöhäistä. Mies on edelleenkin sairas, eikä tähänkään mennessä ole löydetty parannuskeinoa sairauteen. Noella kuitenkin yrittää joka päivänä etsiä parannuskeinoja.

Muuta: Morgan ja Noella ovat kumpikin heteroseksuaaleja, ja tykkäävät saarella asumisesta. Noella on harrastanut aina maalla käydessään tanssia, ja tämä tanssii lumoavan kauniisti. Noellalla on lumoava lauluääni. Aina kun Noella sanoo sanan noita, tämän vartalo muuttuu Morganin vartaloksi.

//Sanat otettu Sam Smithin kappaleesta I'm not the only one

Vastaus:

Muuten jees, mutta kaipaisin vähän lisää selvennystä tohon kaksoispersoona juttuun. Miten käytännössä toimii, mistä johtuu yms. ? :)

©2017 Blackrose ☆ - suntuubi.com