Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli ihan ite.

Teleporttaa chattiin! >click<

Huomioithan, että peli on avoin vain hyväksytysti liittyneille.
Hahmojen tiedot löytyvät pelaajat-osiosta.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kiiwi

23.09.2017 12:24
Adrian//
Jaa että uimaan. En edes muistanut koska olisin viimeksi uinut, mutta toisaalta ei minulla sinänsä hukkumisenkaan vaaraa ollut, joten miksi ei. Taisin kuitenkin silti jumittaa liian pitkään, nimittäin Gryselda komensi minua vähentämään vaatetta kättäni rystysillään huitaisten kävellen sitten ohitseni kohti lampea.
Minulla ei ollut mielessäni vastaväitteitäkään, joten aloitin riisumisen kengistäni. Löysä vaalea paitani lähti seuraavana pääni yli ja laskin sen hiekkaan kenkieni tuntumaan. Vaaleasta ihostani huolimatta olisi pitänyt olla aika sokea jos ei olisi huomannut kehoani peittäviä arpia. Oli isoa ja pientä, oli viiltoa ja pistojälkeä, paikoitellen rykelmissä ja yksittäisiä siellä täällä. Itselläni ei ollut niistä oikein mielipidettä, en häpeillyt niitä mutta en nyt oikeastaan pitänytkään niistä, kunhan olivat. Housuistani astuin pois viimeisenä, jättäen nekin rantahiekkaan (jotain kuitenkin jäi päälle sovitaan näin). Jaloissani jatkui sama arpi-teema, mutta ne eivät olleet vuosien aikana ottaneet yhtä paljon osumaa.
Suuntasin sitten rantaveteen, kahlaillen kaikessa rauhassa syvemmälle.

Mickai//
Olo oli sangen paska ja julma kun jouduin seuraamaan sanojeni vaikutusta Tomásiin. Ottaisin sanani takaisin jos voisin, pyörittäisin niitä niin kauan kunnes saisin ne parempaan muotoon ja tarjoaisin niitä uudelleen. En kuitenkaan ehtinyt saada mitään kelvollista lausetta aikaiseksi kun Tomás tuntui palautuvan edes jotenkuten ennalleen ja hän kumartui puoleeni. Tomásin lauleskelemat samat saivat minut naurahtamaan vaisusti, sillä koin vieläkin loukanneeni häntä liian pahasti. Olin myös halunnut ehkä selittää ajatusmaailmaani vielä lisää, mutta Tomásin huulet ehtivät kaulalleni ensin. En edes tiennyt olisinko selittämällä vain pahentanut asiaa, joten yritin antaa asian olla.
Kallistin päätäni hieman sivuun ja huokaisin hiljaa. Sisältä kylmäävä olo alkoi hiljalleen siirtyä syrjään sitä edeltävän fiiliksen palatessa. Hetken kuluttua kallistin päätäni eteenpäin sen verran, että sain painettua muutamat suudelmat Tomásin leuan sivuun(?).
//jäi vähän.. toiminnassa puutteelliseksi xD en muista yhtään ovatko jo stripanneet vaatteita tms???//

Kri//
Omituisuuden nopeat ja arvaamattomat liikkeet saivat minut sangen epäileväiseksi ja lähemmäs singahtaminen sai minut vähintään säpsähtämään. Epämukavuuttani ilmaisin hieman irvistelemällä ja näyttelemällä hampaitani kun hiippari kumartui lähemmäs. Ylpeyteni ei kuitenkaan antanut sen vertaa periksi, että olisin kauemmas yrittänyt luikkia. Sen sijaan menin tuhahtamaan tympääntyneesti rumasti muotoillulle kysymykselle. Äkillinen naurunpuusta kuitenkin nakersi itsevarmuuttani tilanteessa, sillä hiippari vaikutti entistä arvaamattomammalta. Minulla oli jo valmiiksi vaikeuksia ennakoida muiden käytöstä?? Ei tämä ollut reilua.
”Kri. Meren suojelija. Entä itte?” vastasin yrittäen kaikesta huolimatta pitää ulkokuoreni kuitenkin jotenkuten varmana.

Cole//
”Hypoteettiselle aamupalalle siis hop!” sanoin melkein liiaan pirteänä omastakin mielestä ottaen huomioon aamutunnit. Välillä pelotin itseäni. Tiesin omat mieleni sopukat kuitenkin sen verran hyvin, että rentous ja huolettomuus oli eräänlainen huijaus itseänikin kohtaan. Olimmehan Leen kanssa aika tyhjän päällä, missälie ulottuvuudessa. Mutta olimme me ennenkin jotenkin selvinneet hengissä seuraavaan päivään.
Vaikeat ja vakavat ajatukset huoneeseen jättäen suuntasin ovelle, odottaen että Lee ehtisi matkaan.
//Oisko ideaa skippailla aamupalat? pääsevät suoraan pahantekoon?//

Nimi: Frosty

21.09.2017 22:05
Aura//
Eipä siltä Siryeenan tarinoinnin kuuntelulta oikein ehtinyt ympäristön ääniä kuunnella. Eikä oikein vaikuttanut siltä, että Vocch-armeija olisi ainakaan ihan heti käymässä päälle. Joten jätin ympäristön äänten kuuntelun ja siirryin kuuntelemaan sininahan puhetta keskittyneesti. Se ulottuvuus, josta hän oli - Olemus - kuulosti hämmästyttävältä, oudolta ja mahdottomalta. Eihän mitään tuollaista voinut olla olemassa! Kurtistin kulmiani epäileväisenä. Toisaalta, asuin ulottuvuudessa, jonka asukkaiden ei pitäisi olla missääm määrin todellisia ja keskustelin alienin kanssa, mutta silti....kuulosti niin eriskummalliselta.
"Ihan outoa", puukahdin, puistellen päätäni epäuskoisena ja katse maanpinnassa samalla käyden. "Ei tuollaista uskoisi olevan olemassakaan. Mutta pakko kai se on uskoa."

Nimi: Sebarus

19.09.2017 22:26
Siryeena//
Hymähdin lempeästi karhun ja Auran lyhyelle sanojen vaihdolle ja karhun hellyttävän löntystävälle tassutukselle.
Sitten kiinnitin huomioni Auran kysymykseen ja koitin hetken miettiä tapaa yksinkertaistaa vastaus muotoon joka on ihmisten aivojen ymmärrettävissä.
"Me kutsumme sitä Olemukseksi. Se ei koostu mistään ihmisten tuntemasta materiasta enkä ole tavannut Vechnostissa enkä Maassa mitään mikä olisi edes samassa aineen olomuodossa. Yksinkertaisin tapa kuvata sitä olisi varmaan sanoa, että se on samaan aikaan sekä kiinteää että nestemäistä. Se liikkuu ja muovautuu kokoajan ja on ääretön, mutta silä on silti rajat. Olemuksessa ei ole minkäänlaisia taivaankappaleita joita voisi ihmisten avaruudesta löytää, ei planeettoja eikä tähtiä ja me Vocchit olemme koko ulottuvuuden ainut elämänmuoto.", selitin. Olemuksesta puhuminen teki minut hieman nälkäiseksi ja energia-absorbioelimeni pään sivuilla värähtivät hieman.

Nimi: Frosty

19.09.2017 21:37
Aura//
"Jaa", sain aluksi sanottua. "Sepä...mielenkiintoista. Ja hämmentävää."
Että sillä lailla siellä päin. Siryeenan kotiulottuvuus ja hänen lajinsa alkoi kuulostaa hetki hetkeltä oudommalta ja kiinnostavammalta. Ettei sukupuolia laisinkaan... Noh, se ajatuksenpoikanen siitä, että tämä Vocch olisi ollut nainen, sai luvan häipyä, jos hänellä kerran ei ollut sukupuolta niin sitten ei ollut.
"Syömään", Kaarna mörähti hiukan yllättäen.
"Mene vaan", vastasin sille pienen hymyn kera. Karhu löntysteli etsimään marjoja ja löydettyään niitä istahti maahan ja alkoi noukkia marjoja tassulla suuhunsa.
"Millainen se ulottuvuus oikeastaan on?" kysyin Siryeenalta silkasta mielenkiinnosta. Millainen oli paikka, jonka 'seinämästä' asteli esiin sinisiä ölliäisiä?

Nimi: Sebarus

19.09.2017 21:10
Siryeena//
"Meillä ei ole sukupuolia ollenkaan. Lisääntymisemme ei vaadi minkäänlaista kanssakäymistä muiden Vocchien kanssa."
Eihän meillä käytännössä ollut vanhempiakaan, ellei Olemusta itseään voisi pitää kaikkien Vocchien vanhempana.
"Me vain yksinkertaisesti astumme ulos ulottuvuutemme seinämästä täysin kehittyneenä ja oppineena."

Nimi: Frosty

19.09.2017 20:26
Aura//
Hymähdin myöntävään sävyyn. Niin, olihan se mielenkiintoista, vuorottelu ihmisen ja eläimen välillä, villipedon luonto sekoittuneena maailman typerimmän lajin älyyn. Tosin minulle se oli täysin luonnollista, jokapäiväinen asia, mutta toisen ulottuvuuden alienille se oli vissiin uusi juttu.
Nyökkäsin Siryeenan ensimmäiselle lauseelle, toinen taasen sai osakseen hienoisen kulmien kurtistuksen.
"Hmh, niin?" vastasin kysyvään sävyyn. "Eikö teilläpäin sitten ole? Useampaa sukupuolta siis?"

Nimi: Sebarus

19.09.2017 19:13
Siryeena//
"Sangen mielenkiintoista.", hihkaisin iloisesti. En voi sanoa olleeni yllättynyt ottaen huomioon hänen eläintoverinsa sekä hänen kykynsä keskustella kyseisen lajin kanssa. Muodonmuuttajat olivat mielestäni yksiä mielenkiintoisimmista olennoista näissä ulottuvuuksissa, sillä heillä on kyky, jota edes minun lajitovereillani Olemuksessa ei ole.
"Niin, se on uskomatonta kuinka paljon monimuotoisuutta ulottuvuudessanne on jopa yhden lajin sisällä. Teillähän on jopa useampi sukupuoli." Naurahdin. Ajatus ihmisten tavasta lisääntyä oli aina vaikuttanut jotenkin.. alkukantaiselta ja epäkäytännölliseltä, kun eiväthän he useimmiten synnyttäkkään kuin yhden lapsen kerrallaan.

Nimi: Frosty

19.09.2017 16:39
Aura//
Vaikka pidin katseeni edelleenkin keskustelukumppanissani, kuulostelin tarkkaavaisena kaikenmoisia epäilyttäviä ääniä, jotka voisivat kieliä siitä, että Siryeenan lajitoverit sieltä toisesta ulottuvuudesta siirtyisivät tänne Vechnostiin vallatakseen sen. Mutta toisaalta...ei Siryeena itse vaikuttanut vähääkään vihamieliseltä. Mutta se saattoi olla vain näytelmää. Tiedä häntä, mutta aioin pitää korvat auki!
"Tavallisia ihmisiä en ole täällä tavannut", sanahdin. "Itse olen muodonmuuttaja, muutun karhuksi."
Muutoseläimeni oli oikeastaan itsestäänselvyys, kun otti huomioon lähes ympärivuorokautisen seurani, mutta parempi sanoa se saman tien.

Nimi: Sebarus

19.09.2017 08:03
Siryeena//
Nyökkäsin. Samaan tapaan kuin tämä ulottuvuus oli minulle mielenkiintoinen ja vieras, täytyi Olemuksen olla samanlainen tämän ulottuvuuden olennoille. Puhumattakaan siitä kuinka Olemuksessa eivät päde samat fysiikan lainalaisuudet ja materiakin on eri olomuodossa. Pystyivätköhän ihmisten aivot edes käsittämään sitä, mietin itsekseni.
"Mikä sinä olet sitten? Havaintojeni mukaan Vechnostin asukkaat eivät ole aivan tavallisia ihmisiä.", kysyin.

Nimi: Frosty

18.09.2017 21:49
Aura//
Tarkasteleva ja tutkaileva katseeni muuttui hämmentyneeksi tuijotukseksi. Niin että mikä? Vocch? Mikäs se sellainen oli? Tai no tuollainen Siryeena-otushan se vissiin oli, mutta mitä se teki, millainen se muuten oli, ja mikä oli se toinen ulottuvuus? Mars-arvaukseni taisi mennä metsään.
"Sehän...mielenkiintoista", sain sanottua. Sitten tajusin, etten voisi kertoa Kaarnalle, mikä Soryeena oli - ei karhujen kielessä ainakaan minun tietääkseni ollut mitään vastinetta tälle...Vocchille. Sikäli harmillista.

Nimi: Sebarus

18.09.2017 20:03
Siryeena//
Nyökkäsin Auran selitykseen ymmärtäväisesti. Olihan olemassa jopa ihmispuhetta kehittyneempiä tapoja keskustella, kuten esimerkiksi telepatia, jota Vocchit yleensä käyttävät keskenään. Minulta se ei vain enää luonnistunut muutoin kuin kosketuksen kautta.
"Aivan, ulkomuotoni täytyy olla sinulle vieras. Olen Vocch, ja kotoisin toisesta ulottuvuudesta." Selitin alkuperästäni. Ihmiset olivat mielenkiintoisia, niin samanlaisia, mutta silti aivan erilaisia. He luultavasti näkivät minut samalla tavalla.

Nimi: Frosty

18.09.2017 19:06
Aura//
Hillitsin halun puhahtaa halveksuvaankin sävyyn. Niinpä niin, tuskinpa siellä Marsin suunnalla karhuja liikuskeli. Ole hänelle ystävällinen, Aura, jokin äääni takaraivossa hoki. Ei hän varmaankaan tarkoittanut loukata. Niin hänen sanansa antoivat ymmärtää. Sen halveksuvan puhahduksen sijaan tyydyin nyökäyttämään päätäni myöntävän sävyisen murahduksen kera.
"He eivät puhu kuten ihmiset", selitin, "mutta ovat silti fiksuja."
Paino toisella jalalla leväten tarkastelin Siryeenan kasvoja.
"Sopiiko kysyä, mistä olet kotoisin?" kysäisin. Menisiköhän Mars-arvaus oikein?

Nimi: Sebarus

18.09.2017 18:53
Siryeena:
Hymyni hälveni hieman Auraksi itseään kutsuneen naisen alettua murisemaan, mutta paikaltani en liikahtanut.
"Olen pahoillani jos loukkasin teitä, minä en tunne kaikkia maailmanne olentoja vielä, esitin kysymykseni silkasta mielenkiinnosta.", pahoittelin. Olin kyllä nähnyt Kaarnan kaltaisa olentoja ennenkin ja tiesin, että niitä nimitettiin karhuiksi, mutta en ollut päässyt perehtymään niihin lähemmin.

Nimi: Frosty

18.09.2017 18:42
Aura//
Loin alieniin hiukan tarkoittamaani terävämmän ja pahansuovemman katseen.
"Hän on juuri niin älykäs kuin hänen tarvitsee", lähestulkoon murisin kireään sävyyn - olin ottanut jälkimmäisen kysymyksen käytännössä katsoen loukkauksena jälkikasvuani kohtaan. "Ja kyllä, me keskustelemme."
En nähnyt tarpeelliseksi kertoa syytä sille, miten Kaarna ja minä kykenimme keskustelemaan, eihän sitä oltu kysytty. Ärtymys, jonka alienin kysymys oli aiheuttanut, alkoi hiljalleen hälvetä - johtuiko se sitten sini-ihoisen kohteliaasta esittäytymisestä Siryeenaksi vaiko hänen huiman rauhallisesta olemuksestaan, sitä tarina ei kerro.
"Aura", murahdin vastauksen. "Ja hän on Kaarna", jatkoin nyökäten karhun suuntaan.

Nimi: Sebarus

18.09.2017 13:39
Siryeena//
Seurasin mielenkiinnolla vierestä naisen ja eläimen sanatonta kanssakäyntiä, enkä voinut estää uteliaisuuttani heräämästä.
"Keskusteletteko te keskenänne? Kuinka älykäs tämä eläin on?" kysyin katsoen karhua ja sitten kääntäen katseeni kysyvästi takaisin naiseen. Sitten aloin miettimään, josko olin liian suorapuheinen, enhän ollut vielä edes esitellyt itseäni!
"Ah, anteeksi tahdikkuuteni, nimeni on Siryeena.", sanoin kumartaen taas hieman.

Nimi: Frosty

17.09.2017 22:42
Elena//
Jaahas, jälleen kerran sellainen kysymys, johon vastaaminen vaati pohdiskelua.
"Heetki pieni, minä muistelen", tokaisin ja nostin toisen käden etusormen pystyyn, kuin yrittäen pysäyttää jotain. Hetkenhän siinä joutui miettimään
"Olen minä muutaman kerran. Kai. Ainakin kahdesti, varmaan useamminkin, mutta nyt ei tule mieleen kuin kaksi kertaa. Ensimmäinen oli lapsena. Olin vanhempien kanssa Sisiliassa lomareisssulla ja siellä uimassa rannalla, ihan siis meren rannalla. Siinä tuli sitten uiskenneltua vähän kauemmas vanhemmista, kun yhtäkkiä näin alhaalla vedessä ison, tumman kalan hahmon. Ensin en älynnyt, että hei, sehän on oikea hai, pitäisi lähteä rantaan, kunnes sitten annettiin haihälytys ja muutkin huomasivat sen. Se ei ollut mukava tapaus, onneksi se fisu ei hyökännyt."
Ikävä puistatus kävi kehon läpi muiston myötä. Yhhyi, jos se hai olisi hyökännyt niin ei olisi hyvä heilunut. Ehkä oli ollut ihan hyvä, että olin luullut sitä harhaksi ja näinollen pysynyt rauhallisena enkä lähtenyt räpiköimään kuin mikäkin päätön kana.
"Toinen kerta oli sitten ihan aikuisiällä, täällä Vechnostissa siis. Silloin oli talvi ja olin etsiskelemässä jotain suuhunpantavaa. Näin valkean jäniksen loikkivan kauempana ja lähdin tietty seuraamaan sitä. Pupu näytti menevän lumikasan kyljessä olevaan koloon, enkä kerennyt pysäyttää, vaan rysähdin päätä pahkaa sinne lumikasaan. No eihän siellä mitään jäniksenpesää ollut, vaan karhun talvipesä! Siinä pitikin sitten juosta tuhatta ja sataa karkuun, onneksi karhu ei jaksanut juosta kauaa perässä ja pujotella puiden lomassa."
Corvon sorkilla oli ollut hyvä kirmata lumihangessa ja yksisarvisen ketteryydellä pujotella puiden lomassa. Nalle oli tainnut olla unenpöpperössä ja ehkä pennutkin mahassa, kun ei ollut saanut kiinni.
Vastasin Adamin pieneen hymyyn samanmoisella. Tosin se saattoi olla leveämpi. Ehkä. Minulla kun ei ole liiemmin tapana vertailla omaa ja toisen hymyä.
"Ei kukaan ole seppä syntyessään", vakuuttelin. "Kyllä sinä ehdit vielä oppia ystävyydestä yhtä sun toista, usko pois! Minä voin opettaa, ja varmasti sinulle löytyy muitakin ystäviä kuin tällainen kävelevä rikkaruohomyrkky", jatkoin nauru sanojen takana kuplien. "Eikä ystävyyden jalosta lajista voi ikinä osata kaikkea, aina on oppimista!"

Aura//
Kumma kyllä oloni tuntui suhteelisen rauhalliselta, vaikka minun ja poikani seuraan oli liittynyt juuri jonkin sortin alieni. Ei se vihamieliseltä vaikuttanut ja kohteliaskin oli...mutta toisaalta, ehkä se oli vain näytelmää? Ehkä ulkoavaruuden muukalaiset olivat sittenkin valtaamassa Vechnostin ja yrittivät tuudittaa sen viattomat asukkaat valheelliseen turvallisuuden tunteeseen?
"Kaunistahan täällä on", vastasin aavistuksen jähmeästi, katse tiiviisti olennon kasvoissa. Kas, sehän hymyili!
Kaarna tuuppasi kättäni kuonollaan huomioni saadakseen. Käännyin katsomaan karhua.
"Kysy mikä se on", pentuni mörähti.
"Ei kohteliasta", esitin vastalauseen tiukkaan sävyyn karhujen kielellä.
"Tuhma emo."
Kaarna tujotti minua uhmakkaasti ja vastasin katseeseen samalla mitalla, kumartuen aavistuksen karhun ylle "minä olen pomo"-meiningillä ja hampaita väläytellen. Hetken siinä kesti, ennen kuin Kaarna käänsi katseensa puhahtaen pois. Niin, ei pidä hyppiä emon silmille!

Nimi: Aria

16.09.2017 14:24
Norine//
Hymyilin hieman astetta leveämmin, kun Eir viittoi pikaisen "joon" ja näytti peukkua. Punatukkainen näytti muutenkin rentoutuvan silminnähden, enkä aistinut ilmassa ahdistusta enää niin paljoa. Vilkaisin vaivihkaa Eiriä silmiin vahvistaakseni päätelmäni, sillä tunteiden aistiminen ilman katsekontaktia oli vaikeaa. Pian Eir otti muutaman rauhallisen askeleen eteenpäin, kohti kärsivällisesti odottavaa Magnifiqueta. Mies viittoi minua seuraamaan, ja nyökkäsin jatkaen matkaani itsekin. Annoin katseeni kiertää maisemassa kahlatessani heinikossa; niitty näytti illan hämärässä mielestäni vielä kauniimmalta kuin päivänvalossa.

Thalia//
Dominick otti taskustaan esille pienen pussin, jonka hän painoi ojennettuun käteeni ja sulki sormeni sen ympärille. Kädelleni jäi viipyilemään pieni kihelmöinti, joka johtui todennäköisesti siitä, että en ollut koskettanut toista ihmistä aikoihin. Viimeisin oli ollut äitini. Ei siitä oikeasti niin kauaa ollut, mutta se tuntui siltä.
"Kiitos", nyökkäsin pienesti.
Dominick tiedusteli uudemman kerran, eikö minulla tosiaan ollut hänelle edes pientäkään tehtävää. Ei minulla oikeastaan ollut, mutta päätin käyttää tilaisuuden hyväksi.
"Kerro minulle jotain itsestäsi?" ehdotin uteliaasti.

Nimi: Sebarus

15.09.2017 23:50
Seresta//
Katselin mielenkiinnolla puuntakaa kurkkien, mitä mysteerinen sateenvarjomies oikein puuhasi. Näytti, aivan siltä, kuin hän olisi kuumeisesti koittanut päättää, mihin suuntaan mennä.
En vielä uskaltanut mennä lähemmäs, Vechnostin asukkaista kun ei ikinä tiennyt, joten päätin kokeilla onneani hyönteisystävieni avulla. Kurkottelin mieleni avulla lähellä olevia hyönteisiä ja löysin läheisessä puussa kykkivän peikkokuoriaisen, joka oli vain vähän kissaa pienempi. Pyysin kuoriaista menemään lähelle mysteerimiestä, ja vastahakoisuuksista huolimatta sain vesikammoisen siivekkään hylkäämään sateensuojansa ja lentelemään miehen läheisyydessä, menemättä kuitenkaan kosketusetäisyydelle.

Nimi: Harley

15.09.2017 22:04
Charlie//
Rauhallinen ja ryhdikäs kulkuni sekametsikön varjostamalla polulla hidastui entisestään askel askeleelta, kunnes tienhaaraan saavuttuani seisahduin kokonaan. Loin katseen vasemmalle viettävään reittiin, sitten verkkaisesti oikealle puolelle - ulkopuolinen luultavasti arvelisi minun puntaroivan, kumpaan suuntaan lähteä, vaikka tosiasiassa lähinnä vain seisoskelin ilman sen erityisempää aikomusta matkan jatkamisen suunnitteluun. Eihän loppujen lopuksi silläkään ole merkitystä, minne kuljen, vai kuljenko ollenkaan minnekään, ajattelin poissaolevana sateenvarjon pintaan rummuttelevien pisaroiden säestäessä hiljaisuutta.

Nimi: Nasta

14.09.2017 07:51
Adam//
Kuuntelin Elenan kertomusta harhoista. Tietyllä tavalla koin todellisuuden ja harhojen sekoittelun pelottavaksi, mutta samalla myös kiinnostavaksi. Tapaaminen etelänkruunukurjen kanssa kuulosti siistiltä. Muutenkin olin mietiskellyt, että haluaisin itsekin tavata muodonmuuttajia, kun niistä nyt vähän olin oppinut, kiitos Elenan.
"Oletko joutunut minkäänlaiseen vaaratilanteeseen, jos olet vaikka luullut oikeaa otusta tai asiaa harhaksi?", kysyin kiinnostuneena.
Ystävä kysymykseni hämmensi tietyllä tapaa itseänikin, kun olin sen hetki sitten lausunut. Elenan vastaus kuitenkin oli mieltä lämmittävä. Katsoin edessäni olevaa naista ja hymyilin pienesti.
"Minun puolestani voin olla ystäväsi enemmän kuin mielellään, vaikka en ystävyydestä paljoa tiedäkkään.", sanoin. Olimme jutelleet jo ties kuinka kauan. Mieltäni synkensi ajatus siitä, että pian tiemme eroaisi.

Nimi: Sebarus

12.09.2017 23:40
Siryeena//
Puun viereltä ylös noussut nainen havahdutti minut mietteistäni, näytti siltä että olin meinannut törmätä häneen ja hänen karhukumppaniinsa.
"Tervehdys. Pahoittelen hajamielisyyttäni, tämän ulottuvuuden kauneus vain sai ajatukseni harhailemaan hetkeksi." sanoin asettaen ystävällisen ja rauhallisen hymyn kasvoilleni kallistaessani pitkänomaista päätäni kummallekin hienovaraisena tervehdyksenä.
Tutkailin muukalaista hetken mustilla silmilläni, enkä voinut olla huomaamatta kasvon arpia. Kenties niiden alkuperä oli ollut onnettomuus, mutta päätin silti olla varuillani, sitä kuitenkaan näyttämättä. Hänen eleensä eivät kuitenkaan vaikuttaneet vihamielisiltä, joten ehkä olin turvassa, ajattelin. Vieressä nuuhkivasta eläimestä en kuitenkaan saanut tehtyä päätelmiä, mutta mielenkiintoinen se kyllä oli.

Nimi: Frosty

12.09.2017 21:53
Aura//
Olin tainnut torkahtaa hetkeksi, siltä ainakin tuntui. Olin ummistanut silmäni hetkeksi ja nyt kun ne taas avasin, oli muistissani aukkokohta. Taisi olla oikein hyvä, että heräsin, sillä näytti ikävästi siltä, että alienit olivat hyökänneet Vechnostiin! Tuijotin silmät hämmästyksestä ja säikähdyksestä pyöreinä merkillisen näköistä olentoa, joka lampsi suoraan minua ja pentuani kohden!
"Mikä?" Kaarna mörähti hiljaa.
"En tiedä", vastasin, katse naulattuna merkilliseen otukseen. Sininen, kokomustat silmät, avaruusolennon olemus...tämä ulottuvuus se jaksoi aina yllättää!
"Tuota noin...päivää!" hihkaisin ET:n sukulaiselta vaikuttavalle elämänmuodolle ja kömmin ylös maasta. "Kannattaisi pysähtyä tai vaihtaa suuntaa, jos et tahdo törmätä."
Karhukaverini oli myös kömpinyt pystyyn maasta ja taisi nuuhkia ilmaa, äänestä päätellen.

//älä suotta pahoittele, koeviikko mikä koeviikko. Tsemppiä ja onnea matkaan! ♡

Nimi: Sebarus

12.09.2017 21:42
Siryeena//
Kävelin rauhallisesti metsässä, jonka värit olivat vähiten muuttumassa syksyn punaisiksi ja keltaisiksi. Vihersolujen vetäytyminen puiden lehdistä oli mielestäni yksi kauniimmistä ihmeistä tässä maailmassa. Luonnon monimuotoisuudessa riitti muutenkin ihmeteltävää, ja taas kerran löysin itseni haahuilemasta silmät pyöreinä ajatuksiini uppoutuneena. Niin uppoutuneena, etten edes huomannut puuta vasten nojaava naista ja karhua, joita kävelin suoraan kohti.

Seresta//
Sateen takia hyönteiset eivät pyörineet ympärilläni niin kuin tavallista, lukuunottamatta Nanoa, joka oli tarpeeksi suuri siihen, että sade ei haitannut hänen lentoaan. Se ei tehnyt hänelle muuta kuin sai hänen vihreän ulkokuorensa ja läpikuultavat siipensä kiiltelemään sateenkaarin väreissä.
Tavattomasta yksinäisyydestäni huolimatta olin iloinen ja hyppelehdin puiden keskellä huolettomasti, sateessa tanssien. Tanssini kuitenkin keskeytti musta hahmo, joka vilahti puiden välistä. En uskaltanut mennä lähelle, mutta hahmo kiinnosti minua, joten käskin Nanon istahtamaan olalleni etteivät hänen siipensä surisisi, ja hiivin lähemmäs.

//sori kun kesti, mutta koeviikko käynnissä ja pitää pysyä aikalailla nenä kirjassa kiinni :/

Nimi: Frosty

11.09.2017 22:19
Aura//
Huh, miten paljon marjoja oli tullut syötyä! Puolukoita ja mustikoita sisältäneen aterian jälkeen oli mukava ryhtyä hetkeksi levolle puun alle, selkä vasten Kaarnan karheaa, mutta lämmintä kylkiturkkia ja kuunnella siinä luonnon ääniä, ehkä jutella jotain tai sulkea silmät ja torkahtaa. Tosin siihenkin sekoittui apeutta: oli syksy ja pentuni talviunien alkamisajankohta lähestyi lähestymistään. Talvet olivat ankeita ilman rakasta poikaani vierellä. Luulisi, että siihen on jo tottunut, että menetän Kaarnan joka talvi, mutta aina se jättää jälkeensä yhtä tyhjän olon. Pitäisi kai itsekin koisia kylmän vuodenajan yli, ettei tarvitsisi ikävöidä.
Siinä siis lepäilimme, Kaarna puuhun ja minä Kaarnaan nojaten. Siinä oli mukavan rauhallista. Ja vielä oli aikaa talviunen alkuun.

//Sebaruus :D Tulipas tästä lyhyt *hmm*

Nimi: Harley

11.09.2017 21:59
Charlie//
Syyskauden kynnyksellä pääsin vihdoin palaamaan kokonaisvaltaisesti töihin, siirtymään hallinnollisista tehtävistä ja muodollisuuksista tositoimiin ja häivyttämään kuluneen kesäajan hellepäivien jättämän kuivuuden. Vaaleanharmaat harsopilvet riippuivat matalalla ripotellessaan alas vilpoisaa tihkusadetta, jonka olin henkimaailmasta saarelle siirtyessäni tuonut matkassani. Nurkan takana odottava syksy antoi itsestään selviä lähestymisen merkkejä viilenneellä säällä, päivä päivältä lyhenevillä vuorokausilla ja navakan tuulen kirpeällä maulla. Puunlatvat eivät kuitenkaan kiiruhtaneet verhoutumaan ruskapukuunsa; vain muutamat lehdet olivat ehtineet värjäytymään keltaisen, punaisen ja ruskean kirjaviksi. Metsikön kesäinen vihreys ja haalean lämmin ilma kenties antoivat harhaanjohtavan käsityksen vuodenajasta, vaikkei kalvakka aurinko uskaltautunut pilkistämään sadepilvien takaa.
Tarkastelin ilmeettömin kasvoin ympäristöä puolikuulasien takaa, kun kellonlyönnin tasaisella tahdilla etenin kapeaa, marjamättäitä myötäillen mutkittelevaa kinttupolkua. Liikuin Keijumetsän läntisissä osissa, sikäli jos suuntavaistoni väittämään on uskomista. Kostea ja pehmyt multamaa kadotti hitaan askelluksen äänet, vain pikkuruiset sadepisarat ropisivat mustaa sateenvarjoani vasten. Muutoin oli kerrassaan hiirenhiljaista, kuin luonto hiiskumatta vartoisi jotain tapahtuvaksi. Siinä tyyneydessä vailla määränpäätä kulkiessani kaukaiset ajatukset suuntautuivat huomaamatta Irikseen. Missä hän mahtoi tälläkin hetkellä olla? Liitämässä yläilmoissa, jossa maankamaran vaeltajille hän oli pelkkä välähdys sateenkaaren väreistä taivaankannella? Siinä tapauksessa minun lienee turha edes harkita pyrkiväni etsimään hänet.

©2017 Blackrose ☆ - suntuubi.com