Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli ihan ite.

Teleporttaa chattiin! >click<

Huomioithan, että peli on avoin vain hyväksytysti liittyneille.
Hahmojen tiedot löytyvät pelaajat-osiosta.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Amé

25.05.2017 11:09
Firn//
Pojan muuttuessa eläimeksi, säpsähdin. En ollut ajatellut että tämä pystyisi todella muuttumaan eläimeksi. Jotenkin ajatus ei vain kulkenut kunnolla.
"Siskoni", totesin nopeasti, nyyhkien yhä samalla.
Mieleni olisi tehnyt kertoa pojalle vähän enemmän, mutta tuskin se nyt yhtään helpottaisi, ainakaan positiivisella tavalla.
"Seleste vihasi minua. Tuo jotenkin muistutti minua siitä", kuiskasin yhä hiljaisella äänellä.
Siskoni pusertava viha tuntui kivenä sydämelläni. Se ahdisti henkeäni. Katsoin eläimeen hiukan rauhallisempana. Hymähdin tälle kun katselin tätä.
"Eläinmuotosi on kaunis, Riptide", totesin lempeällä äänellä.
Ojensin tälle maasta tupon jotain ruohoa, ja hymyilin tälle nyt kunnolla. Eläinmuoto oli niin, niin, niin upea, etten voinut olla hymyilemättä ja nauramatta.
"Tekisin mitä vain että olisin eläin. Tai vaikka normaali ihminen", totesin hymyillen ujosti.
En pitänyt roolistani ilmanhenkenä, ja kerroin sen ihan avoimesti. Tai siis avoimesti ja avoimesti, olinhan muuten aika sulkeutunut.
"Anteeksi. En olisi saanut avautua sinulle noin. Kaikilla on omat ongelmansa ja jokaisen tulee pärjätä niiden kanssa", mutisin lähes kuuluvalla äänellä.
Siirsin hiukset silmiltäni ja katselin nyt poikaa niin että koko kasvoni näkyivät.

Nimi: Frosty

25.05.2017 00:41
Riptide//
Räpyttelin silmiäni hämmentyneenä. Missä välissä minä muka olin pätäni pudistellut? Itse en muistanut sellaista tehneeni.
"Enhän minä", puhahdin. Ei se mikään turhautunut puhahdus ollut, enemmänkin puolusteleva, vaikka toisaalta, pystyikö puhahdus olemaan puolusteleva? Kaipa se pystyi, eihän sitä ikinä tiennyt.
Ilmanhengen alkaessa yhtäkkiä hysteerisesti parkua puolittain nauraen säikähdin toden teolla. Säpsähdin voimakkaasti ja oikeastaan silkasta refleksistä muutuin eläimeksi. Kopsuttelin aivan tytön viereen, korvat huolestuneesti hiukan luimussa ja pää matalalla, jotten vaikuttaisi uhkaavalta. Kuuntelin Firnin sanoja hämmentyneenä. Kuka kumma oli Seleste? Sikäli mikäli olin kuullut oikein, henki oli sanonut niin. Anteeksipyynnöt hämmensivät entisestään. Epäröiden töykkäsin tytttöä lempeästi turvallani olkaan, kuin sanoen, ettei hänen tarvinnut pyytää minulta nateeksi, eihän hän ollut tehnyt mitään väärää! Katselin Firnia lempeän huolestuneesti. Mikä kumma hänellä oikein oli?

Nimi: Nasta

25.05.2017 00:28
Adam//
Ympäristöni oli hyvin erikoinen. Lähes joka puolella leijaili eri värisiä ja kokoisia geometrisia kuvioita muistuttavia objekteja. Tunsin oloni hieman tavallista kevyemmäksi tai ainakin hypätessä jäin joksikin aikaa ilmaan. Olikohan painovoimassa jokin häiriö? Ei sen puoleen, että ympäristöni olisi näyttänyt kauhean realistiselta ja oikeastaan kaikki ympärilläni vaikutti hyvältä, turvalliselta ja iloiselta. Tunsin oloni todella rennoksi tässä ympäristössä.
Yhtäkkiä alue muuttui lähes täysin. Ilmassa lentelevät kappaleet haihtuvat pois ja muu ympäristö muuttui ahdistavan harmaaksi ja muutenkin epämukavan oloiseksi. Ilmaa oli vaikea hengittää. Näin myös hieman ihmisiä muistuttavien varjojen lipuvan ohitseni kuin aaveet. Ahdistus ei loppunut vielä tuohon vaan kertakaikkiaan säikähdin ihan toden teolla, kun yksi varjoista pysähtyi kohdalleni ja heitti kädessä olevan veitsen suoraan minua kohti. Samassa huomasin olevani samaisen puun alla, jonka juurelle olin käpertynyt nukkumaan. Puusta tipahtanut pieni oksan palanen oli säpsäyttänyt minut hereille.
"Huh... Se oli vain unta, vain unta, vain unta...", sanoin hiljaisella äänellä ja toistin samaa hetken aikaa itsekseni, jotta rauhoittuisin. Jälleen kummallinen kokemus sai minut kavahtamaan kauhusta, mutta onnekseni se oli vain unta. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta tällaisten unien parissa.
"Mitäköhän muuta annettavaa geenimanipulaatiolla on?", kysäisin ääneen itseltäni ja nousin ylös maasta lojumasta.
"Lienee parempi lähteä menemään.", sanoin ja valitsin suunnan itselleni.

Nimi: Harley

25.05.2017 00:03
Nikolai//
Nuori Leontjev taittoi kotimatkaansa illan hämyssä kevyen rivakasti, ilman kylmä kirpeys pistellen pehmeitä poskipäitä, pakkaslumi solkikenkien alla narskuen. Seinäruusun ujoudessaan oli nuorimies oppinut pitämään katseensa nöyristyvän alaviistossa, mutta kun hän uskaltautui vilkuilemaan ohikulkijoihin viuhkoina kaartuvien ripsiensä takaa, saattoi äänettömäksi tervehdykseksi ruusuhuulten pieliin herkkä hymynkare taipua. Edessä kirkassointuisena helähtelevä lasten nauru kutsui uteliaisuuttaan, ja juuri parahiksi katsahti ylös, sillä väkijoukosta lähestyi muuan mies häntä puhutellakseen.

Harmaaseen päällystakkiin, vihreään huiviin sonnustautuneesta miehestä vain ensivilkaisulla saattoi poimia kaksi voimallista piirrettä; pituus ja komeus, jotka kilvan toisiaan täydensivät. Hän oli tarinoiden pohjolan prinssi; hätkähdyttävän vaalea, marmoriselta iholtaan kuin myös silkkisiltä valkeilta hiuksiltaan. Herrasmiehen miellyttävän tyynissä kasvoissa, veistetyn ylväissä ja kaunisluisissa, lepäsi nuoruus, joka antoi vihjeen, ettei hän häävin olisi runoilijaa vanhempi kuin muutaman vuoden päivät. Silmiensä syvä väri, ikivihreänä havuna lumenharmaassa maisemassa, lävisti, vangitsi opiskelijan.
Kuinka perin omituista; kuin olisi joku hänen sisintään koskettanut kirkkaalla valolla ja liekillä, kun tuo tuntematon käveli kohti. Niin kävi, että sydämensykkeensä hurjistui levottomaan laukkaan. Väristys juoksi alas Nikolain selkärankaa, ja illan kylmästä huolimatta kasvoille lehahti heikottava, punainen polte, joka mielen ja askeleen teki hataraksi kuin kuumeisella.

Ei toinen ehtinyt hänen luokseen poikki vilkasta katua, kun jo Nikolain askel nytkähtäen pysähtyi kuin olisi näkymätön este kulkunsa katkaissut. Lepattaen löi sydän vasten aataminomenaa; ajatuksensa nuorimies pelkäsi kadottavansa ujon luonnon kirvoittamaan pakokauhuun, kun häntä itseään sangen pidempi vaaleahiuksinen mies esitti kysymyksensä. Kuinka pehmyt oli tuo kohtelias ääni, sopiva siniverisen huulille. Myös vaatteensa vieraalla olivat kovasti tyyriin oloiset; liekö kyseessä jalo aatelissukuinen, kenties kamariherran perhettä kuin hän itse?
"Hy-hy-hyvää. Il-iltaa, herra", Leontjev sopersi perin yllättyneenä, parhaansa kykynsä mukaan lausuen rauhassa ja selkeästi, häveten katkonaisuutta ja haparointia, hengitys raskaan kevyenä rintakehässä.

Epävarmasti Nikolai tutkaili paperinpalalle piirrettyä muotokuvaa, jota herra esitteli hänelle. Piirroksen tummaverinen naishenkilö oli kaukaisen tuttu, mutta vaikka kaiveli mielikuviaan, ei hän osannut yhdistää ulkomuotoon muistoa taikka nimeä. Vaikka ylen mielellään hän turvallisen etäältä seurasi pietarilaisten eloa, mielenkiintoisia yksinäisiä kulkijoita ja viehkeitä kasvoja, ei nuorimies rohjennut soveliasta pidempään katsoa; tuijottamista saatettiin malliesimerkkinä käyttää, jos puheen tuli epäkohteliaisuus.
Hämillisen pienen hetken, joka hänestä piinallisen pitkältä tuntui, oli nuori Leontjev sanaton, kehonsa ja kielensä vähintään kahdella lukolla. Isovanhemmat häntä siitä ankaria sanojaan säästelemättä moittivat moittimasta päästyään; tuosta synnynnäisestä ja parantumattomasta ihmisarkuudestaan, joka hänet sai vieroksumaan seurapiirien keskustelijoita, jotka puheenlahjoillaan poikkeuksetta saattoivat häpeään hänen omiensa puutteen.

"Minä, mi-minä olen, olen e-e-erittäin pahoillani, herra", Nikolai takelteli, äänensä hiljainen ja nuoruudesta kirkas, vilpittömästi anteeksipyytävä, kun ei hyödyksi osannut olla. Vielä hän kerran vilkaisi piirrosta, jos sittenkin pystyisi auttamaan, mutta turhaa vainen; tyystin ventovieras oli muotokuvan nainen.
"En, en va-valitettavasti. Tu-Tunne häntä, h-h-herra", hän vastasi viimein, suoraa katsekontaktia kainosti varoen, mutta hymyillen pahoittelevaisena, vaatimattomana. Leontjev kostutti pikaisesti ikävästi kuivanneita huuliaan, kun rakensi hiljaisuudessa mieleen juolahtaneen kysymyksen valmiiksi, ennen kuin rohkeni sen julki lausua.
"Hyvä, h-hyvä herra. Suokaatte a-a-anteeksi minun, minun. Mi-minun uteliaisuuteni", hän puhui hiljaisen pehmeästi, tapasääntöjä myötäillen, ajatuskatkojen aikana vilkuillen rauhatta sivuille kuin neuvonantajaa etsien, "mutta, mutta saanen t-t-tiedustella, kuka on tä-tämä neito, jota te, jo-jota te etsitte?"

Nimi: Amé

24.05.2017 23:50
Firn//
Pojan lauseet eivät saaneet minua ainakaan yhtään varmemmiksi mistään. Kohautin vain huvikseni olkiani, kun katselin poikaa.
"Pääsi pudistelu yleensä kertoo tarpeeksi", kuiskasin.
Jotenkin se toi mieleen siskoni, enkä voinut estää miten kalpenin äkkiä, ja astelin askeleita taaksepäin. Mielikuvat siskostani saivat niskakarvani pystyyn, ba ennen kuin huomasinkaan, olin puoliksi itkemässä ja puoliksi nauramassa pelosta.
"Seleste", kuiskasin murtuneella äänellä, enhän halunnut pojan kuulevan oikeastaan mitä sanoin.
Miten siskoni sai aina seurattua minua? Menneisyyden varjot kummittelivat mielessäni.
"Anteeksi! Anteeksi!" pyytelin pojalta, kun katseeni haparoi jotain mitä voisin katsoa hyvällä omatunnolla, mutten löytänyt sitä.
Olisin halunnut soittaa pianoani, mutta se ei ollut järin lähellä.

Nimi: Frosty

24.05.2017 23:37
Riptide//
Firnin vastaus harkitsemattomaan kysymykseeni oli toisaalta ilahduttava, en tiedä miksi, mutta toisaalta hämmentävä, olihan hän ainakin vaikuttanut siltä että oli tekemässä lähtöä. Tai no, mistäs sen tiesi, minusta ilmaan haipuminen oli vaikuttanut siltä, että tyttö oli lähdössä. En ymmärtänyt, miksi se tuntui niin pahalta ajatukselta. Ehkä keskeneräiseksi jäävän keskustelunpoikasen vuoksi. Katselin itsekin orvokkia, jota Firn pyöritteli käsissään. Kukka oli kaunis. Kesä oli selvästikin tulossa, kun orvokitkin kukkivat.
Kysymys oli niin hiljainen, että meni hetki, ennen kuin tajusin, mitä tyttö oli sanonut. Kohautin epävarmasti olkiani.
"En tiedä", sanoin hiljaa, hiukan häpeävän kuuloisena. Enhän minä tiennytkään. Firnin hymy ilahdutti ja kohotti mielialaani, oliko tyttö piristynyt? Se toivo oli ilmeisesti turhaa, ilmanhenki käänsi pian katseensa maahan hymyn paetessa kasvoilta. Ilma tuntui taas kummallisemmalta. Mitä ihmettä oikein tapahtui? Firnin lausahdus hämmensi minua entisestään.
"Mitä tarkoitat?" kysyin huolestuneeseen sävyyn. Harkitsin muuttuvani kohta taas eläimeksi, ehä se rauhoittaisi hengen mielialaa.

Nimi: Amé

24.05.2017 22:51
Firn//
Katsahdin poikaan kysyvänä. Miksi ihmeessä en sitten lähtisi kun kerran tilanne oli... Hiukan nolo. Katsahdin jälleen varpaisiini, ja hengitin syvään.
"En minä tiedä", kuiskasin.
Nostin maassa olevan kukan, ja pyörittelin sitä käsissäni. Silitin sen terälehtiä, ja katselin sen täydellistä, kerrassaan täydellistä ulkonäköä. Päättelin nopeasti kukan ulkomuodosta mikä se oli. Orvokki. Kaunis sellainen, oikea täydellisyys.
"Miksi sitten edes jäisin?" kysyin vielä hiljaisemmalla äänellä.
Katseeni tarkkaili nyt poikaa valppaammin. Kallistin hiukan päätäni, ja pieni hymy nousi huulilleni. Se oli kuitenkin vain ohimenevä juttu, pian katseeni oli taas maassa ja hymy poissa.
"Tajusin jo kyllä mitä ajattelet", henkäisin, ja pakosta ilmanpaine laski vielä vähän, mutta pyrin korottamaan sitä parhaani mukaan normaaliksi, siinä tosin kesti tovi.

Nimi: Frosty

24.05.2017 22:42
Riptide//
Vastausta ei kuulunut, Firn vain vilkaisi minua ennen kuin painoi siniharmaan katseensa takaisin maahan. Vaihdoin painon toiselle jalalle ja katselin ihmetellen, kun tyttö liikutteli sormiaan ja kättään ilman näkyvää syytä. En ymmärtänyt, mitä ilmanhenki touhusi. Henget olivat joskus outoja, sen olin oppinut Sephin seurassa. Ikivanha ajanhenki tosin oli ollut Firniä kummallisempi kymmenvuotiaan pikkulapsen ruumiillaan ja monituhatvuotisella elämänviisaudellaan.
Firn alkoi kohota ilmaan, leijuen, liikutellen yhä käsiään. Otin askeleen taaemmas. Nyt sain jo sanallisen vastauksen kysymykseeni, hiljaisen kuin tuulen henkäys, mutta vastauksen kuitenkin. Nyökkäsin, mutta arvelin että vastaus ei ihan totuudenmukainen ollut, päätellen henkitytön selvästä nolostuksesta. Ilmanala tuntui muuttuneen oudosti. En osannut sanoa että mikä siinä.oli outoa, se vain ei tuntunut samalta kuin hetkeä aiemmin. Hipelöin kaulakorun riipuksia hermostuneesti ja vilkuilin ympärilleni pelokkaastikin. Oliko Firn tehnyt ilmalle jotain?
Kun harmaahapsi alkoi kadota näkyvistä, hätäännyin. Aikoiko hän jo lähteä?
"Lähdetkö sinä?" älähdin säikähtäneesti.

Nimi: Aria

24.05.2017 21:54
Thalia//
"En minä täällä kauaa ole ollut", mutisin.
Tuijottelin edelleen valitsemaani kiintopisteeseen kallion halkeamassa. Jostain tuntemattomasta syystä päätin alkaa purkamaan ajatuksiani miehelle. Ehkä en vain enää kestänyt niitä oman, hiljaisen pääni sisällä.
"Tiedätkös, minä en koskaan halunnut tälle saarelle", sanoin. "Ja nyt minä olen, no, kuin susi häkissä. Miltähän elämän mittainen yksinäisyys mahtaa tuntua?"
Naurahdin pienesti ajatukselle ja sain lisää rohkeutta puhua kerran aloitettuani.
"Eikä asiaa auta yhtään se, että olen susi. Laumaeläin, kuinka hauska sattuma", hymähdin hieman katkeruutta äänessäni.
Todennäköisesti mies pitäisi minua hieman vinksahtaneena, mutta mitäpä pienistä.

Nimi: Amé

24.05.2017 21:26
Firn//
Olin loukkaantunut. Tai en loukkaantunut, vaan ehkä enemmän häpeissäni. Nostin vain hiukan katsettani maasta, ja vilkaisin poikaan. En sanonut mitään, painoin vain katseeni maahan takaisin. Leikittelin toisen käteni käteni kanssa ilmalla. Liikuttelin sitä näkyvästi sormillani, ja hymyilin hiukan tuntiessani ilman ihollani. Se tuntui hyvältä. Annoin ilman nostaa minut omalla "voimallaan" ylös, käsilläni pyöritellen yhä ilmaa. Pidin ilmanpaineen korkeana, mutta laskin sitä hiukan. Kuin kertoakseni Riptidelle mitä juuri tein.
"On", vastasin niin hiljaa kuin olla ja voi, melkein niin ettei ääntäni kuullut juuri ollenkaan.
Vihelsin ilmaan, ja kuin ilma olisi vastannut lintujen kuoron tavoin vihellykseeni. Hymyilin hiukan.
Aloin muuttua takaisin ilmaksi.

Nimi: Kiiwi

24.05.2017 21:20
Adrian//
Katsoin hetken hämilläni tyttöä, kun hän ei tuntunut saavan sanomaansa sanotuksi, ja käski vielä lopuksi unohtaakin.
"Siinä tapauksessa taidat ajatella minunkin puolestani. Oletko uusikin asukki vai olenko minä vain huono naapuri kun emme ole aiemmin tavanneet?" kysyin.
Huomasin etäisellä tiedostamisen tasolla nuoremman välttelevän minuun katsomista, mutta se tosiaan jäi niin etäiseksi, etten osannut ajatella oman seisahtuneen katseeni häiritsevän.

Nimi: Frosty

24.05.2017 21:19
Riptide//
Firnin painaessa katseensa alas pyyhkäisin sinisenharmaita, kurittomia hiussuortuvia pois kasvoilta ja loin tyttöön huolestuneen silmäyksen. Olihan hän selvästi ujo, mutta olinko sanomisillani jotenkin aiheuttanut katseen painumisen? Tarkastelin ilmanhenkeä varoen: hän näytti olevan selvästi alipainoinen, mikä saattoi toli selittyä silläkin että hän oli ilmanhenki ja siksi hentoinen, mutta sekin oli vain arvaus. Tumman sinertävänharmaat hiukset kehystivät sairaalloisen kalpeita kasvoja, joissa suuret, yhtä laila siniharmaat silmät katsoivat maahan. Mieleeni hiipi kysymys siitä, kuinka vanhana hän oli hengeksi muuttunut. Ruumiinrakenteensa puolesta Firn oli kuin lapsi.
Ilmanhengen lehahtaessa hiukan lähemmäs automaattinen reaktioni oli liikahtaa kauemmas. Poskia poltti nolostuksesta, kun älysin, miten loukkaavasti käyttäydyin ja liikahdin takaisinpäin sen verran, mitä olin poispäin mennyt. Tytön yllättävä tarjous hämmensi, punasilmäni levahtivat apposen auki ja sen enempää ajattelematta pudistin päätäni. Sitten nyökyttelin. Ja taas pudistelin. En oikeastaan tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä. Firnin käpertyessä ilmeisen nolona kerälle maahan räpyttelin punasilmiäni ja kumarruin varoen lähemmäs.
"Kaikki hyvin?" kysyin huolehtivaisesti.

Nimi: Harley

24.05.2017 21:16
Tomás//
Ilmeeni valahti perin hölmistyneeksi, kuin olisin tajunnut jättäneeni uunin päälle kotona. Hetkessä naamani levisi poskia jomottavan suureen virneeseen ja repesin hillittömään nauruun, jonka voimasta heitin leuan ylöspäin ja läimäisin etureittäni kämmenellä.
"Helkkari, tajusin juuri, tämä kuulosti paljon seksuaalisemmalta kuin päässäni", henkäisin hekotuksen lomasta, vaikken pätkän vertaa nolostuneena, ja pyyhkäisin peukalollani naurunkyyneleen katsoessani intensiivisesti Mickain omaperäisen erivärisiin silmiin.
Tartuin hänen sanoihinsa kuin jännittävään haasteeseen, johon vastasin kulmien kohotuksella ja päättäväisellä, vinolla virneellä. Asetin toisen käteni lantiolle nenäkkäästi, liioitellun itsevarmana.
"Voi kuule, voin listata sinulle vaikka koko loppupäivän hyviä syitä, miksi sinun ehdottomasti kannattaa tarttua tarjoukseen", sanailin vilkkaasti ja pilaillen, pystymättä vastustamaan tilaisuutta ujuttaa ääneen flirttailun makua. "Mutta kun juttu on simppelisti niin, että sinun on pakko tulla. Aikuisten oikeasti. Sinä olet niin -"
Huidoin käsiäni ylös alas, viitaten Mickain koko olemukseen, ja jäin ähkimään suu raollaan yrittäessäni löytää oikeaa ylistävää sanaa. Kallistin pääni iloisesti huokaisten.
"Sensaatiomainen", lopetin lauseen painokkaasti. "Hei, usko tai älä, mutta en liioittele sanoessani, että olen nähnyt varmaan satoja tanssijoita, mutta harva vetää vertoja sinulle. Haluan esitellä sinut kavereilleni, Tomcat & The Alleycatseille - okei, okei, vähän pöljä nimi, myönnän keksineeni sen, mutta siitä viis! Tanssimme osalla porukasta, joten luonnollisesti ajattelin, että sinä voisit liittyä remmiin!"
Kasvoni sädehtivät toiveikkaassa hymyssä, kun päätin puhetulvani.

// helkkarin olisi tarkoitus olla bloody hell, järkevämpää suomennosta en keksinyt X'D //

Ross//
Vilkuilin tuiman syrjäkarein kantamukseni kasvoihin, mutta lähinnä pidin ikävystyneen katseen menosuunnassa. Pitkillä variksenpelättimen jaloillani harpoin reipasta vauhtia merta kohti, edes yrittämättä antaa Krille tasaista kyytiä. Ärsytti hitosti. Kiristelin hampaita aggressiivisesti. Hiekkaa meni tennareihin.
Pysähdyin vasta, kun aallokko nuoli kengänkärkiäni.
"Perillä", totesin kuivasti. Tämä olikin ollut huima kahdeksan metrin matka -
toisaalta olisin mieluummin valinnut turska-armeijan koston kuin viettänyt yhtään enemmän aikaa mekkohiipparin kanssa.
Pienen harkinnan jälkeen päätin purkaa turhautumiseni Krihin kippaamalla hänet alas käsivarsiltani vedenrajaan - hongankolistajan pituuteni vuoksi pudotus varmaan tuntuisi, mutta ei hänelle pahemmin pitäisi käydä. Okei, ehkä se oli tarpeetonta, mutta sainpahan irti vahingoniloista tyydytystä.

Ruvik//
Kuuntelin Danten vastauksen äärimmäisellä huolella, punniten sanavalintoja ja rekisteröiden tarkasti pienimmät äänenpainot. Ilmeetön ilmeeni oli vailla hymyä, kun kriittisesti tutkailin hänen kasvojaan, kuin etsien merkkiä valehtelusta, salailusta tai tarkentavasta selityksestä. Puolestani hänen olisi sietänyt avata tilannetta enemmän ja mennä yksityiskohtiin, mitä hän ei-toivotulla sotkulla tarkoitti, mutta lykkäsin asian perinpohjaisempaa puimista toistaiseksi. Annoin tauon venyä hieman, odottaen mahdollista jatkoa, mutta lopulta hymähdin lyhyesti ja kohtuullisen tyytyväisenä.
"Levottomuutta herättänyt katoamisesi on kohutuin skandaali vuosikausiin. Jos ei muuta, tukikohdan sotilaat saivat riittämiin puheenaihetta", puhuin pehmeästi ja työnsin etusormella pyöreitä laseja ylös nenänvarrella. "Niin, ja minä tietenkin irtisanomisen johtoportaalta."
Äänensävy oli sama maltillisen kepeä, vaikka tulin juuri paljastaneeksi, että kiitos Danten katoamistempun, olin saanut potkut. Mies ehdottomasti tunsi minut sen verran, että tiesi, miten suuressa arvossa pidin työpaikkaani ja ennen kaikkea tekemääni työtä. En enää kokenut katkeruutta tarpeelliseksi - olin sangen huvittunut, kuinka todella huonon päätöksen he olivat tehneet erottaessaan minut. Jos kalliit palvelukseni eivät kelpaa tukikohdan naiiveille keskinkertaisuuksille, annan heille kaiken vapauden jäädä pulaan oman onnensa nojaan.

Nimi: Aria

24.05.2017 20:50
Thalia//
"Lohikäärme?" toistin ääneen.
Vau. En ollut osannut koskaan ajatellakaan, että saarella voisi asustaa sellaisiakin. Vaikka olinkin itse muodonmuuttaja, jotkin asiat ampuivat minullakin välillä yli. Syynä toki saattoi olla se, että mieleni oli vahvasti juurtunut ihmismaailman normeihin, sillä en ollut asunut Vechnostin saarella kovin kauaa.
"Minä vain..." aloin selittämään ihmettelyäni, mutta huomasin kuulostavani aivan ihmiseltä, joka kummastelee jotakin yliluonnollista.
Vaikenin. Yhtäkkiä koko Vechnost alkoi ärsyttämään minua suunnattomasti; en minä tiennyt, kuinka minun tulisi käyttäytyä muiden olentojen kanssa. Minut oli repäisty maailmasta, jossa olin kasvanut, täysin tuntemattomaan ulottuvuuteen.
"Niin, siis", yritin uudestaan mutta sekosin sanoissani. "Äh, ei mitään. Unohda. Ajattelen liikaa."
Seisoskelin jokseenkin nolostuneena miehen edessä ja välttelin katsekontaktia häneen. Tällä hetkellä minusta tuntui, etten kuulunut saarelle alkuunkaan.

Nimi: Kiiwi

24.05.2017 20:20
Adrian//
Nainen - vai pitäisikö tytöksi kuvata - kertoi asuvansa lähistöllä. Se sitten selittikin hänen kuljeskelunsa täälläpäin.
"Ah. Onhan minulla. Lentämiseen en sentään edes minä kykene. Lohikäärme on pitänyt minulle jo pidemmän aikaa seuraa elon käydessä liian hiljaiseksi", vastasin. "Hän itseasiassa oli se joka sinusta minulle vihjasi", lisäsin vielä.

//anteeksi lyhyys

Nimi: Amé

24.05.2017 20:17
Avala//
Yritin parhaani mukaan estää muuttumistani haiksi, ainoa mikä nyt ehkä oli näkyvin merkki oli hiukan terävämmäksi muuttuneet hampaani, sekä tietenkin silmäni. Haroin hiuksia yhä enemmän silmilleni, enkä todellakaan halunnut näyttää isännälleni mitä minulle para-aikaa tapahtui.
"Se on varmasti todella hieno", sanoin astetta matalammalla ja tummemmalla äänellä.
Pidin kättäni suuni edessä, kun huoneen ovi avautui. Huone oli kerrassaan täydellinen! Syöksähdin huoneeseen nopeasti, ja aloin katsella ympärilleni. Kirjat vaikuttivat kutsuvilta, ja mieleni olisi vain tehnyt mieli juosta lukemaan niitä. Muutenkin huone oli yksinkertaistettuna syötävän söpö.
"Tämä on täydellinen! Miten jotain näin söpöä voi olla?" kiljaisin.
Silmäni pursuivat intoa, vaikka niissä olikin vielä hiukan haimaisia piirteitä, mutta pääasiassa ne olivat jälleen kirkkaat ja kauniit.
Hivelin toisella kädelläni kirjojen pintoja, varoen kuitenkin kaatamasta hiukan Pisan kaltevaa tornia muistuttavaa kirjapinoa.
"Sauol, kiitos! Tämä on ihana!" kimitin täysin rakastuneena huoneeseeni.


Firn//
Painoin katsettani alemmas, enkä halunnut nostaa sitä. Poika oli kaunis. Tai ehkä pojista piti sanoa komea, mutta Riptide oli kaunis. Tällä oli kauniita kuvioita ihossa, ja tämän silmät olivat kerrassaan mielenkiintoiset. Lehahdin hiukan lähemmäs, tarkoituksena olla huomaamaton, mutta tuskin onnistuin tavoitteessani erityisen kehuttavasti. Nostin harmaita hiuksiani pois kasvojeni edestä.
"Hyvä jos kaikki on hyvin", totesin jälleen hiljaisella äänellä, vastaamatta sen enempää pojan muihiin sanoihin.
Minua pelotti jutella Riptidelle, mutta tämä vaikutti niin suloiselta, suorastaan syötävän suloiselta, että tavallaan jopa halusin luottaa tähän, vaikka pakolla.
"Jos kaipaat jotain apua, kenties yösijaa, minulla on talo tuolla vähän matkan päässä", sanoin ystävällisellä äänellä.
Mieluusti antaisin jonkun huoneistani pojan käyttöön, mikäli tämä vain pojalle kävi, ja tämä tarvitsi sitä.
"Tai siis jos sitä haluat", kuiskasin.
Olin taas nolannut itseni! Puna lehahti poskilleni, ja käperryin pienelle kerälle istumaan maahan, polvet rintojani vasten vedettynä.

Nimi: Aria

24.05.2017 19:55
Thalia//
Tutkailin miehen kasvoja tarkkaavaisesti. Hän puhui kohteliaasti ja huolettoman oloisesti, mutta en tiennyt, kannattaisiko minun paljastaa asuinpaikkaani. En uskaltanut vieläkään rentouttaa lihaksiani, vaan tasapainoilin jonkinlaisen pakovalmiustilan rajoilla.
"Asun tässä lähistöllä", sanoin lopulta ympäripyöreästi.
Puhuminen tuntui vieläkin oudolta. Vilkaisin hermostuneena sivuilleni pimeään, mutta en nähnyt mitään erikoista. En osannut päättää, puheliko mies muuten vain kohteliaisuuttaan vai oliko minulla syytä huoleen. Ehkä olin vain liian epäluuloinen koko saarta kohtaan. Sitten muistin aiemmin taivaalla näkemäni varjon, joka kaiveli minua niin paljon, että uskaltauduin jopa avaamaan suuni uudemman kerran.
"Tuota, onko sinulla joku kaveri täällä?" töksäytin. "Olin näkevinäni aikaisemmin jotain taivaalla... ellet sitten osaa itse lentää?"

Nimi: Kiiwi

24.05.2017 19:21
Adrian//
Hetken susi piti minua vielä jännityksessä, kunnes muuntautui silmieni edessä ihmiseksi todeten, että hän se taisi olla kyseessä. Aiempiin pohdintoihini viitaten siis.
”Muodonmuuttajako? Tedänkaltaisianne en olekaan nähnyt sitten…” aloitin, mutta lauseeni loppuosa hukkui ajatusteni virtaan katseeni valuessa myös vieraasta poissaolevasti sivuun. Jäin nimittäin miettimään, koska viimeksi olin muodonmuuttajan tavannut, mutta tulin siihen lopputulokseen, että taisimme puhua ajasta ennen sotaa. Siispä ehkä harhautumiseni oli ihan hyvä siinä mielessä, etten uutta tuttavaa järkyttänyt samantien historiallani ja sen pituudella.
Niiden ajatusten myötä palasin taas ajatuksistani kohdistaen katseeni hymähtäen sudensieluiseen.
”Mikä mahtaa teidänlaisenne ajaa näinkin karuihin maisemiin? Vaiko sanoisitteko jopa asustelevanne näillä main?” kysyin tarkkaillen toista harmaalla katseellani.

Mickai//
Saaaatoin mielessäni jupista jotain siihen suuntaan, että jätkällä tuskin oli aivannn samanlaista tanssitaustaa kuitenkaan. Mielessäni vain. Aivan ohimennen. No harm done. Kundin jatkaessa sekin kuitenkin unohtui.
”Sen yrityksen minä haluaisin nähdä”, kommentoin naurahtaen ”mutta ensin sallin sinulle mahdollisuuden ympäripuhua. Miksi minä lähtisin mukaasi?” kysyin, tehden asiasta näennäisesti monimutkaisempaa kuin mitä se oli. Kunhan halusin vähän härnätä.

Kri//
Kulmat kurtussa vilkuilin vuoroin maata ja Rossia kohotessani maasta kanneltavaksi. En ollut varmaan koskaan ollut kannettavana.
Vaikka Ross liikkeelle lähtiessään olikin sanonut jotain täydellä höyryllä kulkemisesta, niin minulla oli hankaluuksia pysyä nahoissani, nimittäin meri tuntui lähestyvän silti liian hitaasti.

Dante(kahdessa paikassa)//
En tiennyt minkälaista vastausta olin Ruvikilta odottanut, mutta hänen antamansa ei olisi pitänyt yllättää senkään vertaa.
”Ajauduin tänne matkalla tukikohtaan. Jos ajautuminen vieraaseen ulottuvuuteen tutulta reitiltä on sinusta looginen niin olkoon”, vastasin. ”Olen kierrellyt ympäriinsä joutuen mukaan sotkuun mihin en tietääkseni pyytänyt päästä osalliseksi. Tylsää minulla on ollut”, vastasin. Ei mainintaa äitihengen taposta, ilmeisesti koomassa olemisesta taikka maanhengeksi muuttumisesta.

Nimi: Frosty

24.05.2017 18:13
Riptide//
Katsoessani Firniä varuillani huomasin hänen tärisevän. Tyttöparka, en minä tarkoittanut säikäyttää! Omatuntoni soimasi, mutta sen ääni hiljeni jonkin verran harmaahiuksisen kertoessa syyn säikähdykselleen. Nyökkäsin katsoen häntä myötätuntoisesti.
"Ei se mitään", sanahdin hiljaa.
Kykenin jollain tapaa samaistumaan ilmanhengen tottumattomuuteen, en minä itsekään suuremmin viettänyt aikaa muiden kanssa. Liian suuret joukot ahdistivat ja olin muutenkin niin pahuksen arka ja ujo että muiden olentojen seura ei tuntunut läheskään aina mukavalta. Olo oli yleensä kömpelö ja pelokas, niinkuin nytkin.
Kun Firn kehui eläinmuotoani, laskin katseeni vaivautuneesti maahan ja hymyni levisi hitusen. Luultavasti olin punastunut, poskia kuumotti jonkin verran vaivaantuneesta mielihyvästä, jota kehu oli saanut aikaan.
"Kiitos", pihahdin ja vilkaisin uutta tuttavaani aran ystävällisesti alta kulmain. Olihan se eläinmuoto ihan kiva, hyödyllinen ainakin, vaikka olisi saanut olla vähemmän eksoottisen näköinen värimaailmansa puolesta, niin Katen kirous ei välttämättä olisi vaikuttanut ulkonäkööni niin radikaalisti.
Kysymystulva säpsäytti hiukan. Hymy hävisi hämmennykseen ja kohotin katseeni maasta, katsoen Firniä kuin höppänää.
"Kaikki on hyvin", vakuuttelin. "Ei huolta. Olen kunnossa."
Pidin hetken tauon, ennen kuin älysin, että olin unohtanut vastata ensimmäiseen kysymykseen: mitä minä täällä tein? Kasvojen kuumotus palasi ja yskähdin, ennen kuin puhuin taas.
"Kiertelen. Satuin osumaan tänne."

Nimi: Frosty

23.05.2017 22:54
Opal//
Naputtelin hajamielisesti sekavaa rytmiä etusormella pöydän pintaan ja vastasin Rebeccan kertomaan kahvilan oletetusta iästä nyökkäyksellä. Kokeilevasti maistoin teetä uudestaan. Lila neste oli jäähtynyt jonkin verran kupissa mutta oli vielä aika kuumaa. Päätin antaa sen juomisen odottaa vielä hetken.
"Kahvilan pitäminen on varmaan mielenkiintoista. Koskaan ei tiedä, kuka seuraavaksi tulee paikalle, hmh?"
Kohotin toista kulmaani kysyvästi, ilkikuriseen vivahtava vino hymy huulillani. Itse tuskin asiakaspalvelijaksi sopisin muuansien luonteenpiirteideni vuoksi, mutta sen verran jota olin Rebeccaa oppinut tuntemaan, hän oli varmasti hyvä kahvilanpitäjä. Mukava ja ystävällinenkin.
Yllättävä kumaus vei huomioni ja käännähdin hätkähtäen sokealta puoleltani tulleen äänen suuntaan. Mieleeni hiipi pahoja aavistuksia.
"Suo anteeksi, käyn katsomassa törmäsikö Satakieli ikkunaan", sanahdin noidalle ja pikakävelin nopsaan ovelle, josta ulos päästyäni pinkaisin juosten sen lyhyen matkan, joka kumahduksen puoleiselle ikkunalle oli. Äänen voimakkuus kertoi siitä, että lintu oli ollut suuri, kuten korppi. Maassa retkottava pikimusta höyhenkasa vahvisti pahimmat pelkoni todeksi: kyllä, se oli lemmikkilintuni.
"Satakieli!" parkaisin ja pinkaisin linnun luo, polvistuen sen viereen ja sivellen höyhenpukua varoen. En uskaltanut nostaa korppia, tiedä häntä vaikka luita olisi poikki! Silmät puoliavoimina ja siivet levällään makaava lintu näytti hirveältä, ihan samalta kuin kaikki muutkin linnut joita olin nähnyt kuolleina ikkunaan törmättyään.
"Satakieli...herätys, höyhenaivo, herää", maanittelin ääni särkyen ja mustia sulkia silitellen. "Hölmöläinen, nyt ei ole hyvä hetki tällaiselle..."

Nimi: Sonya

23.05.2017 22:04
Marina//
Pyörittelin mustaa metallia käsissäni pitkän tovin. Olin löytänyt sen yli kuukausi sitten ja vempaimen käyttö sujui nykyään huomattavasti helpommin. Enää en joutunut keskittämään kaikkia ajatuksiani kaipaamaani muotoon, jotta musta aines käsissäni tapuisi käskyjeni mukaisesti.
Kokeilumielessä heitin sillä hetkessä tikarin muodossa olevan kappaleen ilmaan. Se laskeutui kämmenelleni sormuksena, aivan kuten aina, kun otteeni irtosi siitä. Lisäksi tunsin jonkin sortin pienen sähköiskun, jos yritin komentaa asetta jakautumaan useampaan osaan. Siinä olivat kaikki tietoni. En voinut mitenkään käsittää, miksi joku oli jättänyt sen vuorille niin huonosti piilotettuna.

Kyllästyttyäni sormuksella pelleilyyn sujautin sen takaisin sormeeni ja heilautin itseni yhdellä sulavalla liikkeellä alas reilu kolme metriä kallionkielekkeeltä, jolle olin kavunnut. Suuntasin kulkuni muutaman kymmenen metrin päähän vedenrajaan. Jätin tavarani huoletta levälleen kalliolle. Jos joku ehtisi varastamaan omaisuuteni ennen kuin pysäyttäisin hänet, hän olisi todellakin ansainnut saliinsa.
Kumarruin vedenrajaan ja tuijotin uupunutta peilikuvaani pitkän tovin. Olin kura- ja veritahrojen peittämä. Ludo valittaisi itsensä uuvuksiin, jos näkisi huonosti hoidetut haaverini. Olihan tässä uudessa ulottuvuudessa temmeltäessä päässyt tosiaan kertymään mustelma poikineen ja useampia pintaruhjeita.
Huokaisin syvään. En minä niitä itse jaksa hoitaa. Sen takia minulla ylipäänsä on lääkintämies.
Upotin käteni turhautuneena veteen ja pesin kasvoni viileällä vedellä. Täytyisi kai jatkaa matkaa ja yrittää vain löytää tie ulos täältä, vaikka mielelläni tänne jäisinkin vielä pidemmäksi aikaa. En kuitenkaan haluaisi viettää aikaani tässä ulottuvuudessa enää viikkoakaan yksinäni.

Haru//
"Kiitos", henkäisin syvään ja hetken istuttuani aloillani sain jalkani pakotettua liikkeeseen. Nousin kankeasti ja laahustin sangen kutsuvan näköisen sängyn luo. Oli sinänsä hyvin, hyvin omituista käpertyä Ivanin kodin suojissa hänen puhtaisiin lakanoihinsa, mutta juuri nyt en yksinkertaisesti jaksanut välittää.
Pitkälle päästyäni ajatukseni vaivasivat minua vielä pitkään, mutta lopulta väsymys vei voiton ja nukahdin syvään, mutta jokseenkin rauhattomaan uneen.


Nimi: Frosty

23.05.2017 20:03
Marie//
Vastasin Eirin närkästyneeseen mulkoiluun ihmettelevällä kulmien kohautuksella, mutten sanonut mitään. Tietysti oli harmi, kun onnistuin häntä loukkaamaan, mutta olin yrittänyt olla vain ystävällinen! Huomioni siirtyi ystävästäni pikkutyttöön, Paulineen. Vastasin nyökkäyksellä hänen vastatessaan kysymykseeni määränpäästään. Kysymyksen myötä kurtistin kulmiani ja vedin kädet puuskaan. Kyllä, totta ihmeessä täällä oli vaarallista!
"En minä valehtelekaan. Vähän matkan päässä on majatalo, joka suorastaan kuhisee juoppoja ja muita laitapuolen kulkijoita. Sinne ei kannata mennä, se on hullu paikka. Varkaitakin siellä huhuista päätellen piisaa. Anteeksi vain suorapuheisuuteni, mutta sinunkaltaisesi sievä tyttö voisi hyvinkin joutua joidenkin iljettävien perverssien kännikalojen huomion kohteeksi. Kiitä onneasi, että olet saanut olla vielä rauhassa."
Olisin voinut jatkaa jaaritteluani ja varoitteluani Pikku Lisetten, sen omistajan, asiakaskunnan ja työntekijöiden - Eiriä lukuun ottamatta - kelvottomuudesta. Lapsen aurinkoisuus ja ihmettely raastoivat sydäntä, hän ei selvästikään tiennyt ollenkaan, miten vaarallista täälläpäin oli. Olihan koko saari tietysti vaarallinen omalla tavallaan, mutta täällä hyväksikäytön vaara oli käsinkosketeltavan suuri.
Paulinen Eirille osoittama kysymys sai aivoni lyömään hetken tyhjää. Kun sisäistin kunnolla, mitä lause luultavasti tarkoitti, kiepahdin ympäri lähes säikähtäneenä. Seuraukset pyörähdyksestä eivät olleet mitenkään erinomaiset: heikko tadapainoni petti ja päädyin villisti huitoen ja yrittäen pysyä pystyssä hoipertelemaan muuannen pensaan luokse, jonne kippasin nurin. Kömmin istualleni luovan sadatteluryöpyn saattelemana ja sylkäisin lehden suustani. Kohdistin tiiviin ja lähes syyttävän, hämmentyneenkin meripihkan värisen katseen nuoreen mieheen, joka kaikesta päätelen koetti suoranaisesti paeta paikalta!
"Minne matka?" töksäytin ja nyppäisin oksanpätkän hiuksista, kohentaen samalla pannan asentoa.

Nimi: Frosty

22.05.2017 23:16
Fedor//
Talviauringon kalvakka valo oli alkanut illan tullen huveta, ja se jos mikä sopi minulle. Vampyyrin silmät kun eivät liiemmin päivänvalosta pitäneet. Puikkelehdin Pietarin katujen ihmisvilinässä, paksu harmaa talvitakki yllä ja vihreä kaulahuivi kaulassa, toisessa kädessäni piirroskuva mustahiuksisesta nuoresta naisesta. Ulkomuistista ja improvisoiden väkerretty kuva kadonneesta pikkusiskostani oli auttanut suuresti etsinnöissä ja sen avulla hankittujen vihjeiden perusteella olin hakeutunut tänne Pietariin, jossa Netopýr oli viimeisimpien tietojeni mukaan ollut. Tietysti minua inhotti joutua mukaan näihin etsintöihin, jos Pyrri löytyisi, siskorukka joutuisi Boris Ivanovin kanssa naimisiin vasten tahtoaan! Mutta pakko minun oli häntä etsiä, vanhempieni ja Ivanovien painostuksesta johtuen. Olisin itsekin korviani myöten liemessä, jollen etsisi Amalia Popovina tunnettua pikkusiskoani.
Esittelin piirrostani vastaantulijoille, sukkuloin ees taas ihmisjoukkiossa ja esitin saman kysymyksen jokaiselle: oletteko nähneet tätä naista? Useimmat vastaukset olivat kieltäviä, muutama myönteinenkin mahtui joukkoon. Kukaan ei varsinaisesti myöntänyt tavanneensa häntä, mutta samannäköisiä henkilöitä oli tavattu senkin edestä. Aloin turhautua, sisarenpojan veljen kummin kaiman kälyn yhdennäköisyys Netopýrin kanssa ei auttanut minua tässä asiassa.
Silmiini sattui rivakkaa tahtia matkaa taittava ruskeahiuksinen nuorukainen. Miehellä oli kalliilta vaikuttavat vaatteet, kuten itsellänikin, hänellä oli kaksi kirjaa sylissään ja pieni hymy huulillaan. Huomioni herättänyt nuoruukainen saattaisi kenties olla se, joka tietäisi missä Pyrri oli, eihän sitä ikinä tiennyt. Niinpä pujottelin pitkin askelin ihmisten seasta miehen luokse.
"Hyvää iltaa", tervehdin. "Anteeksi häiriö, mutta oletteko sattuneet näkemään tätä naista?"
Näytin paperia kiharahiuksiselle, kysyvä ilme kalvakoilla kasvoillani.

Nimi: Nasta

22.05.2017 22:59
Adam//
Suden vaistoni eivät havainneet tällä hetkellä minkäänlaista elämää lähistölläni. Olin vaeltanut varmaan useamman tunnin tai siltä se ainakin tuntui. Olin menettänyt ajantajun jo vuosia sitten, kun ne sekopäät kaappasivat minut. En oikeastaan tiedä, olenko koskaan edes ymmärtänyt aikaa. Siinä onkin sitten ihan kerrakseen pohdittavaa, mutta asiasta kukkaruukkuun: on löydettävä jotakin syötävää.
Olin jonkinlaisessa metsässä, joten voisin hyvällä säkällä löytää joitain marjoja. Riippuu tietysti, kasvaako tähän vuoden aikaan mitkään marjat vai kypsyvätkö ne vasta syksyksi.
"Minähän ehdi kuolla jo monta kertaa siihen mennessä!", tuhahdin nuuhkiessani maata. Mahtoikohan se näyttää hupaisalta, kun ihminen ryömii maassa ja nuuskii sitä hullun lailla. Olin kuitenkin pääosin ihminen geenimanipulaation radikaaleistakin ulkonäön muutoksista huolimatta.
"Jospa vain löytyisi joku kasvimaa, josta voisin pihistää muutaman porkkanan niin olisin vielä huomennakin elävien kirjoissa.", pähkäilin toivottomana ja valahdin istumaan takanani ollutta puuta vasten. Äkkiä silmissäni alkoi hämärtää ja pian olinkin jo syvässä unessa ja täysin tietämätön ympärilläni tapahtuvista asioista.

Nimi: Harley

22.05.2017 22:47
Nikolai//
Sydäntalvi oli levittänyt valkean morsiushuntunsa ja tyystin jäädyttänyt Neva-joen, joka halkoi koko kaupungin mittaa. Pietarin komealla pääkadulla kuhisi tavan mukaan väentungos, kansalaiset kulkivat kiireessä asioillaan vielä iltahämärän aikaan: opiskelijoita keskustelemassa suurella joukolla, kalliisti pukeutuneita nuoriamiehiä naureskelemassa toistensa tarinoille, muutamia äitejä lapsikatrastaan paimentamassa, arvokas vanha pariskunta myöhäisellä kävelyllä. Talviajan varhain saapuvaan pimeään toivat katulyhdyt lohdullista valoa lepattavilla liekeillä, kun kuiva ja jääkylmä ilma pisteli kurkussa ja sakeasti huurusti joka hengityksen.
Ihmisparven rauhallisessa puheensorinassa omaa omaa tietään etsi nuori Nikolai Leontjev, pakkasen puremat poskipäänsä ruusuisina, kastanjanruskea katse hapuillen epävarmasti ympäristön ja katukivetyksen välillä, pehmyt aavistus varovaisesta hymystä suupielten kaareen unohtuneena. Leukapieliä syleilivät kiharaiset hiukset, jotka olivat äidiltään perinyt ja joihin navakka tuulenpuuska tarttui mielellään, ja yllään rikkaan perheen kasvatilla oli karvavuoratun päällystakin alla kauniisti hopeakirjailtu puku.
Ylhäinen ja tunnettu oli tosiaan varhain orvoksi jääneen nuorukaisen suku: isänsä suuresti suosittu säveltäjä ja isoisänsä itse kenraali ja kamariherra Rostovsky, joka voitokkaana sotasankarina juhlittiin kautta maan. Vaan ei säihkyväsilmäinen kasvatti luontonsa hempeydellä ja romantikon sydämellä tuottanut kenraalille ylpeyttä, sillä pojanpoika haparoi puheessaan, kaihtoi juhlien loistoa ja tarttui mieluummin sulkakynään kuin sotilaan miekkaan.
Ja parhaillaan Nikolai teki paluuta kotikartanon lämpimään sulosanaisten sonettiensa ääreltä koulusta, jossa hän hartaudella opiskeli hallitsemaan kirjallisuuden taitolajin, jota salaa enemmän arvosti kuin isoisänsä sotataitoa. Keskittymisessään intomielinen nuorimies oli jälleen kerran unohtunut saliin kirjoittamaan, vaikka opiskelijatoverit olivat kauan sitten poistuneet kotimatkoilleen, ja muuan sisäkkö oli häntä joutunut oikein olalle koputtamaan ja muistuttamaan päivän päättyneen. Nikolai koetti kiiruhtaa, vaan koska ei millään kehdannut vauhdittaa kulkuaan juoksuksi, tyytyi hän vain hieman tavallista reippaammin ohittamaan Stroganovin palatsin uljaan julkisivun. Nuorukainen puristi kahta kantamaansa kirjaa, ranskankielistä runoutta molemmat, suojellen rintakehäänsä vasten toivoessaan, että ehtisi palata ajoissa, jottei myöhästymisellä antaisi isovanhemmille syytä nuhteluun.

©2017 Blackrose ☆ - suntuubi.com