Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli ihan ite.

Teleporttaa chattiin! >click<

Huomioithan, että peli on avoin vain hyväksytysti liittyneille.
Hahmojen tiedot löytyvät pelaajat-osiosta.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Nasta

16.07.2017 23:16
Adam//
Kuuntelin rauhallisensa Elenan selittelyä mielipiteistään ja näkökannoistaan. Kyllähän kaikilla saa se oma mielipide olla. Enhän minä sitä häneltä voinut kieltää.
"Niin, mielipiteesi en voi mitenkään vaikuttaa.", sanoin huokauksen kera, "Olen sujut sen kanssa.", sanoin viitaten Elenan ajatuksiin. Parempi olla rauhassa kuin vääntää rautalangasta niin, että jokainen kamppailu kääntyisi omaksi voitoksi.
"Kuule, itse en välitä niinkään vääntämisestä tai riidoista. Rentous on minulle ominaisinta. Jos en pääse niskan päälle, voin hyväksyä sen. Sitten en vaan parempaan pysty eikä sille voi mitään.", sanelin mietteitäni. Kieltämättä sanomani ei ollut aikalailla mitenkään puheen aiheeseemme liittyvää, mutta sitähän meidän pitikin vaihtaa.
Naisen huomattua silmäni, hämmennyin, kun hän kysyi, että johtuuko punainen väri geenimanipulaatiosta vai olinko kenties vampyyri.
"Ei, ei kummastakaan.", sanoin elehtien käsilläni kieltävään sävyyn, "Ihan synnynnäinen silmien väri.", kerroin perään.
Elenan harhat kuulostivat ihan mielenkiintoisilta ehkä jopa vähän huvittaviltakin. Tunsin oloni yhtäkkiä ahdistuneeksi, kun nainen mainitsi takanani näkemästään harhasta.
"Pliis! Älä sano, et se on mun takana!", sanoin hieman kovemmalla äänellä pistäen kädet kasvoilleni.
"Ei takanani ole ketään, ei ole, ei...", kuiskasin itsekseni.

Nimi: Frosty

16.07.2017 13:59
Annawon//
Pörröpäinen farkkupukuidiootti ei tainnut olla mielissään, kun Mortyn kanssabystävällismielisesti huomauttelimme hänen pukeutumistyylinsä älyttömyydestä. Hyvänen aika, moinen lumppu yllään hän voisi joutua noloon tilanteeseen!
"Ainakin huononäköinen hän tuntuu olevan", olin kuiskuttavinani pikkumiehelle suupielestäni. Tosin äänenvoimakkuus laski tuskin lainkaan. "Ompelujälkikin on hirvittävää."
Pörröpää päätti liittyä keskusteluun: "Ompelin tämän itse hyvin tarkkaan!"
"Jaa että tarkkaan?" nauroin. "Umpikännissäkö? Apinakin ompelisi tarkemmin."

Fedor//
Hymynpuolikas suupielessä kuuntelin Fubukia, ja kieltämättä saatoin hymähtää lauseen lopuksi. Eihän sitä ikinä tiennyt.
"Jano ei katso aikaa eikä paikkaa, eikä janoinen vampyyri välitä saaliin henkilöllisyydestä", kerroin oman kantani asiaan. Kieltämättä vääränvärisen päästäminen päiviltä olisi mukava homma, mutta enhän minä ilman janoa alkaisi ketään pureskelemaan. Väitettä seurasi toinen - ja tällä kertaa purskahdin nauruun.
"Vai ei niin paha...Pyrri, sinua väheksytään", hekotin. Pikkusikon puolelta reaktio oli murhaava mulkaisu yhdistettyvä vinoon hymyn yritelmään, mikä loi varsin jännän ilmeen. Nauru loppui aikanaan, mutta kuten tavallista, hymyilin.
"Vai vainaa..." hymähdin.

Netopýr//
Äitimuori suvaitsi häipyä paikalta, joten käännyin taas velipoikani ja japanilaisnaisen suuntaan.
"Se pyhimysveli", tuhahdin Fubukille, viitaten aikaisempaan, kiusalliseen keskusteluun. Tuskin Fedor minua pahempi olisi, velihän oli luonteeltaan kuin viilipytty minuun verrattuna.

Opal//
Nytkähtävällä pään liikkeellä vilkaisin Marya kulmaani aavistuksen kohottaen, kun hän sitten kertoi, mitä Pariisissa oli oikein tehnyt. Olisi kai ollut kohteliaampaa katsoa keskustelukumppaniin, mutta oli turvallisempaa kävellä katse eteenpäin suunnattuna, kuin vilkuilla sivusuuntaan. Niinpä käännyin taas katsomaan menosuuntaan.
"Ahaa, vai niin", vastasin. "Pariisi on kuulemma hieno paikka."
En tosin ollut itse siellä ikinä käynyt, olin viettänyt aikani ihmismaailmassa koti-Skotlannissa. Mieleni teki kysyä, minkä työn puolesta Mary Pariisiin oli päätynyt, mutta surkea huokaisu naisen suunnalta ilmaisi, ettei nyt tainnut olla hyvä hetki moiselle utelulle. Niinpä pidin suuni kiinni, siihen asti kunnes enkelinkiharainen alkoi taasen puhua.
"Matkustelu mahtaa olla mielenkiintoista", tokaisin. "Ja maaseudulla mahtaa olla rauhallisempaa kuin kaupungissa. Noh, makunsa kullakin."
Kohautin olkapäitäni. Hassua, miten jotkut tykkäsivät kaupungeista, kun maaseudulla oli niin rauhallista. Meillä päin vaarallisinta oli ollut herra Fieldsin sonni Visapää - tai Vikapää, niinkuin kaikki sitä kutsuivat -, joka tuli joka kesä laitumensa aidoista läpi vähintään kahdesti, sekä ah-niin-siistit (huomaa sarkasmi) mopopojat jotka notkuivat nurkilla kittaamassa kaljaa ja polttamassa tupakkaa. Ja sitten vielä energiajuomia lippis väärin päin päässä litkivät jonnet, jotka olivat vielä vaarallisempia kuin Vikapää ja mopopojat. Heitä nähdessään oli kuolla silkasta myötähäpeästä.
"Skotlannista", vastasin Maryn kysymykseen. "Oletko ikinä käynyt siellä? Kaunis paikka, ja mielenkiintoinenkin."
Skotlannin salaperäiset nummet ja kiehtovat tarut olivat mielenkiintoisia, ainakin allekirjoittaneen mielestä. Säkkipilleistä nyt puhumattakaan.
Satakieli liihotteli jo kaukana edellä. Pahaksi onneksi tirppa alkoi kadota näkyvistä!
"Hei, Sata! Tänne!" rääkäisin linnun suuntaan (ihan totta rääkäisin, hyppivä ääneni särkyi kerrassaan). Lintu liihotti paikalle ja jäi lentämään ympyrää yläpuolellemme. Vaivautumatta muuttumaan eläimeksi ja ihmisseurani ignooraten ainakin yritin selittää linnulle, ettei se saisi lentää niin nopeasti. Asia piti vääntää rautalangasta, mutta loppujen lopuksi se taisi mennä perille. Ainakin tirppa lensi hitaammin.

Nimi: Sonya

16.07.2017 11:28
Mary//
Seurasin tyttöä reippain askelin ja tarkkailin vaistomaisesti hänen jokaista liikettään. Olin perusluonteeltani kovin luottavainen, mutta täytyihän sitä näissä hommissa muistaa, ettei kenenkään ulkonäöstä voi päätellä mitään. Opal kuitenkin vaikutti olevan harmiton muodonmuuttaja.
Kysymys sai lempeän hymyni hetkeksi levenemään. "Työmatkan ja loman täydellinen yhdistelmä", vastasin jokseenkin ylpeällä äänellä, mutta hetkeä myöhemmin huokaisin surkeasti. Tässä inhottavassa, kammottavassa tihkusateessa ilman kenkiä likomärässä kesämekossa sitä todella tunsi olonsa epätoivoiseksi. Olisin tehnyt mitä vain voidakseni palata tällä sekunnilla aurinkoiseen Pariisiin.
En kuitenkaan voisi asialle juuri nyt mitään, joten oli turhaa murehtia. Ei auttaisi kuin jatkaa matkaa ja ehkä ajatella jotain muuta. "Olisi kyllä ihanaa asua Pariisissa. Tosin liikkeellä pysyminen ja matkustelu on enemmän juttuni, vaikka sydämeni aina halajaakin takaisin kauniiden eurooppalaisten kaupunkien sykkeeseen", totesin haaveilevasti.
"Mistä sinä olet kotoisin, jos saan kysyä?", kysyin sitten.

Noel//
Ambrosen vastaus selitti hyvin, miksi aksentissa oli tuttu kaiku. Ukrainasta tuli suhteellisen paljon hyviä luistelijoita. Muistan kohdanneeni heitä niin maailmanmestaruuskilpailuissa kuin olympialaisissa. En tosin saanut juuri nyt mieleeni yhtäkään nimeä, vaikka olin aivan varmasti myös keskustellut heidän kanssaan. En ikinä vaivautunut painamaan nimiä saatika kasvoja mieleeni. Keskityin vain itseeni, ellei joku sitten sattunut olemaan jotenkin aivan erityisen merkittävä. Yksi monista huonoista ominaisuuksistani, niin Nela oli minulle kerta toisensa jälkeen sanonut.
Olin ehtinyt uppoutua muistelemaan siskoani teetä hörppiessäni ja minulla kesti häiritsevän kauan rekisteröidä Ambrosen uusin kysymys. Minua jäi vaivaamaan, kuinka kauan jouduin oikeasti miettimään vastausta. Oman iän pitäisi tulla kuin apteekin hyllyltä, enkä ollut vielä edes ollut täällä kauaa. Silti ajantaju oli kadonnut, tai no oikeastaan olin antanut sen kadota.
Rebeccalla oli vanhoja kalentereita, joiden avulla hän seurasi parhaansa mukaan kuukausia ja vuosia, päiviäkin ehtiessään. Olin tänne tullessani tarkastanut ne viikoittain, suorastaan laskenut tunteja, mutta hyvin nopeasti olin tajunnut, ettei moisessa toiminnassa ollut mitään järkeä. Olin tajunnut, miten surullista se on, kuinka ihmiset ovat sidottuja järjestelmiinsä.
"25. Sinä?" vastasin kuitenkin lopulta, saatuani numeron päähäni.

Nimi: Nasta

15.07.2017 23:47
Dominick//
"Oletettavaa, kyllä hän varmaan jotain tietää", kommentoin Thalian kertomaan siitä, kuinka 'varjo' oli pitkään asunut Vechnostissa.
Facepalmasin mielessäni, kun Thalia sanoi, että kyseinen henkilö on lajiltaan varjo. En ollut tajunnut sitä ja olin hieman nolostunut tyhmyyteni takia.
"Öm... Se olisi hienoa.", sanoin pikkuisen häpeissäni, "Huomenna jatkan matkaa ja jos näyttäisit tietä, olisin hyvin kiitollinen.", selitin hiukan suunnitelmaani toivoen, että tyttö suostuisi oppaakseni.
Lohikäärmeestä mainitseminen sai minut enemmän innostumaan varjon tapaamisesta. Olin kuullut lohikäärmeistä useita tarinoita Senseiltä. Oikeaa sellaista en ole koskaan nähnyt.
"Lohikäärme, mahtavaa. Olen enemmän kuin innoissani varjon tapaamisesta.", kerroin ajatukseni. Olen aina halunnut nähdä sen pyhän eläimen.
Hetken haaveiltuani, muistin jo muutama aika sitten mieleeni tulleen kysymyksen.
"Noh, maistuuko tee?", vilkaisin Thalian suuntaan.

Nimi: Frosty

15.07.2017 23:06
Riptide//
Vilkuilin Soarin koskettimistoa kuin se olisi hetkwnä minä hyvänsä voinut purra minulta käden irti. Kuulostelin Firnin puhetta tarkkaavaisesti ja puntaroin vaihtoehtoja. Jos en osaisi soittaa helppoa kappaletta, nolaisin itseni. Mutta entä jos se onnistuisikin?
Varoen, tuskin antaen pianon päästää ääntäkään aloin pingottuneesti liikutella sormia koskettimistolla, seuraten Firnin kättä tarkkaan. Nyt ei saisi mokata! Pahaksi onneksi mokasin: sävel meni pieleen. Sitten toinen, kolmas, neljäs, epäonnistuminen sekoitti pasmat. Onneksi niiden neljän virheen jälkeen sain kiinni soitosta, posket tulipunaisina häpeästä.

Nimi: Amé

15.07.2017 22:56
Firn//
Naurahdin heleästi.
"Seuraa perässä. Ei ole vaikea. Helpompi kuin oikea käsi", naurahdin. Aloin soittaa liioitellun hitaasti, jotta jokainen sävel olisi oikea. Oikealla kädellä hahmottelin oikean käden liikkeitä.
"Usko itseesi. Opin soittamaan tämän kahdeksan vuotiaana. Hyvin helppo", sanoin.
Mozartin Eine kleine nachtmusik oli upea.

Nimi: Frosty

15.07.2017 22:42
Riptide//
Tummatukkaisen ilmanhengen ilmestyessä taas näkyviin pälysin häntä pelokkaasti ja seurasin silmät ja korvat tarkkana hänen soittoaan. Iloisen sävyistä musiikkia. Kuunnelesssani aloin jo rentoutua hiukan, mutta kysymyksen myötä rentous oli tipotieddään.
"En osaa", vastasin automaationa, nopsaan ja hätäisesti, mutta kuitenkin anteeksipyytävään sävyyn. Kyllähän minä soittaisin jos osaisin...paitsi että osasin. En tiennyt, mitä osasin ja miksi, mutta osasin kuitenkin. Saatoinhan minä osatakin soittaa tuon kappaleen vasemman käden osuuden, mutta jollen osaisi, nolaisin vain itseni.

Nimi: Amé

15.07.2017 17:26
Firn// Muutuin takaisin ihmiseksi lähinnä sen takia kun en enää jaksanut olla ilmaa. Se oli hyvin raskasta. Laskin käteni pianolle ja hellästi aloin soittamaan. Soitin tällä kertaa duuria, jotain Mozartia se oli. Käteni leikittelivät pianolla, enkä voinut olla hymyilemättä.
"Haluatko soittaa vasemman käden osuutta?" kysyin

Nimi: Pumpkin-Girl

11.07.2017 22:50
Fubuki//

Fubuki naurahti Fedorin kysymykselle.
"Ei hän nyt kissaeläimeksi muuttuvaa raaskisi tappaa", Fubuki sanoi ja väläytti virnistyksen Netopýrille. "Eikä hän nyt niin paha loppujen lopuksi ole - meillä on paljon yhteistä." Japanilainen silotti ryppyjään kimonostaan luisevilla sormillaan ja kohensi sitten hieman kampaustaan, vaikkei siinä mitään parannettavaa ollutkaan.
"Jos hän olisi niin paha, niin sinäkin olisit varmaan jo vainaa. Ellet ole pahempi", Fubuki sanoi Fedorille varovasti.

//Ei kiirettä Annalla Frostyseni ^^//

Nimi: Aria

08.07.2017 22:51
Shannon//
Rose näytti taas hetken aikaa jotenkin erikoiselta, poissaolevalta, kunnes hänen katseensa tarkentui minuun jälleen. Sitten hän ojensi kätensä minua kohti ja esitteli itsensä Prieksi. Kohotin toista kulmaani kysyvänä. Rose - tai no, näemmä nyt Prie, ihan sama - kertoi asuvansa siskonsa kanssa samassa kehossa. Ei uponnut tajuntaani, ja tuijotin naista kulmat aavistuksen rypistettyinä silmiin.
"Samassa kehossa?" kysyin lopulta, sanoen yhden pisimmistä lauseistani koko keskustelun aikana.
Joo, saarella varmaan kaikki oli mahdollista, mutta tällaiseen en ollut ennen törmännyt. Joko Rose yritti pistää pääni tahallaan ihan sekaisin tai sitten edessäni seisova nainen ei ollut enää hän.

Thalia//
Pitelin mukia varovasti molemmissa käsissäni ja istuin sohvalle Dominickin kanssa. Hän näytti muistavan aiemmin mainitsemani Adrianin, sillä seuraava kysymys liittyi häneen.
"Okei", sanoin hetken jälkeen. "Se on asunut täällä tosi kauan, joten arvelisin sen tietävän asioista."
Hörppäsin välissä teetä. Se maistui itse asiassa melko hyvältä; maku oli makea ja todella täyteläisen tuntuinen. En erottanut teestä mitään tuttua vivahdetta, vaikka kuinka yritin pyöritellä sitä kieleni päällä.
"En mä oikein tiedä mitä kertoisin. Se on lajiltaan daeva eli varjo, niin kuin aiemmin sanoin, selitin. "Eikä se asu tästä hirveän kaukana. Että jos sulla on tarve nähdä sitä, niin kai se onnistuu."
En tiennyt, oliko Adrian luolallaan, mutta jos Dominick haluaisi siellä joskus vierailla, niin voisinhan minä näyttää tien.
"Ja se asuu valtavan suuren lohikäärmeen kanssa", lisäsin tuntien pienoista ylpeyttä siitä, että olin saanut tavata Necatorin.
Kallistin mukia uudemman kerran täyttäen suuni kuumalla juomalla.
//Adrianhan ei siis ole tällä hetkellä kotonaan *lukee Kiiwin rooleja*, niin Dominickin ei välttämättä hetkeen onnistu tavata häntä :3

Nimi: Frosty

08.07.2017 22:44
//Annteeksi Pumpsipum kun jätän Annan roolimisen vähän myöhemmälle, hankala hahmo roolia :/

Fedor//
Silmät ystävällisesti, ilkikurisestikin tuikkien kättelin naista. Fubukin sormien luisevuus tuntui valkean hansikkaankin läpi melko selkeästi ihoa vasten. Huomasin myös kauniin kynsilakan pitkissä sormenkynsissä (?), meikin kasvoilla ja japanilaistyylisen pukeutumisen. Mielialani laski aavistuksen - aasialainen, vääränvärinen, hyi! En antanut inhotuksen näkyä ulospäin, mitä nyt silmien ystävällinen tuike himmeni hiukan, liitin kädet rennosti yhteen selän takana ja olin sanomassa juuri jotain kohteliasta liittyen aiheeseen x, kun huomioni vei pikkusiskon aggressiivinen kiepahtelu ja komento.
"Älä riehu", äsähdin tarpeettoman äkkipikaisesti, kun sitten huomasin aaveen.
"Jaha, riehu pois sitten", korjasin sanomisiani ja käänsin katseeni takaisin aasialaiseen, vilkuillen sivusilmällä tummaa naisen varjoa.
"Jos saan kysyä, miten ihmeessä oikein siedät häntä, tai olet ylipäätään hengissä?" kuiskutin. Niin, miten tämä Fubuki oli säästynyt siskoni verenjanolta, tai heittoveitsiltä?

Netopýr//
Kohotin kulmaani ihmettelevään sävyyn. Mihin oli hävinnyt se naurettava ylimielisyys? Kieltämättä tuntui loukkaavalta, että Fedorille osattiin kyllä olla kohteliaampi kuin minulle, vaikka sille kyllä olikin ymmärrettävä syy. Olihan veli minua paljon ystävällisempi, kohteliaampi, elegantimpi, eikä omistanut vodkanhajuista hengitystä. Kuin yö ja päivä, lepakko ja riikinkukko.
Liikahdus näkökenttäni rajamailla aiheutti refleksinomaisen kiepahduksen ympäri, raivostuneen "otvali!"-rääkäisyn ja tuimaa mulkoilua eteen päin liikkuneen aaveen suuntaan.
"Älä riehu", Fedor äsähti, ja oli ilmeisesti aloittamassa saarnaa aiheesta "vieraiden aikaan käyttäydytään korrektisti", kun tuntui huomaavan aaveen. Ja sitten jo sainkin luvan riehua. Riehuminen tosin meni samaan lokeroon alkoholinkäytön kanssa tällaisella hetkellä, kun meillä oli vieras talossa - poskettoman huudon ja raivoamisen sijaan päädyin suoristamaan kumaraan painuneen ryhtini ja aloittamaan järjestelmällisen, matalaäänisen, venäjänkielisen äitini morkkaamisen, pakottaen itseni olemaan reagoimatta Fedorin puheisiin.

Nimi: Pixie

08.07.2017 18:09
Rose//
Jess! Zeta suostui tulemaan kylään! Ja hän suostui juomaan kahviakin. En itse osannut yhtään keittää teetä, kun en ikinä juonut sitä, mutta Prie oli siinä oikea mestari. Meillä oli kotona erilaisia kahvilaatuja ja kaikkea. Niitä oli isoissa purkeissa hyllyllä, ja Prie mietti aina tarkkaan, mitä lajia halusi minäkin päivänä. Aamukahvi kuulemma potkaisi koko päivän käyntiin, ja jos joi sellaista kahvia joka ei sopinut kyseiseen päivään, oli ikävä olo koko päivän. Minä en ollut teen suhteen yhtä pikkutarkka. Pidin vihreästä teestä, mutta join myös maustettuja versioita, kuten lakritsiteetä.
*Jos nyt välttämättä haluat esitellä meidät, niin hoidetaan asia alta pois*, Prie tuumasi. Nyökkäsin ja päästin irti kehosta. Annoin itseni lipua taaemmas ja päästää Prien etualalle.

Prie//
Avasin silmäni ja katselin Zetaa. Hän vaikutti ihan mukavalta tyypiltä. Tyhjänpäiväinen jutustelu ei ollut koskaan ollut minun alaani, siksi annoinkin Rosen hoitaa sosiaaliset asiat. Itse harvemmin juttelin muiden kuin hänen kanssaan. Minun ei tarvinnut mittailla Zetaa päästä varpaisiin, olin jo tehnyt sen Rosen jutellessa naisen kanssa. Minulla oli jonkinlainen kuva siitä, minkälaisen tyypin kanssa olin tekemisissä.
"Hei, olen Prie", esittelin itseni ja ojensin kättäni. Vähän omituista, kun periaatteessa olimme jo kätelleet kertaalleen. "Olen Rosen isosisko... asumme samassa kehossa. Sori siskon puolesta, hän osaa olla aika kiusallisen tuttavallinen välillä. Olit siis tulossa meille käymään?"

//Sori etten oo ehtinyt käydä, yritän aktivoitua vähäsen :')

Nimi: Pumpkin-Girl

07.07.2017 22:27
Mortimer//
Morty naurahti hybridin kommentille ja virnisti ivallisesti farkkupukua käyttävälle miekkoselle.
"Oletko ikinä katsonut itseäsi peilistä?" Morty naurahti ja sekoitti hiuksiaan, "vai oletko sittenkin sokea?" Pikkuihminen pyöritteli silmiään farkkupukuiselle idiootille, kuin ei voisi käsittää mihin nykymaailma oli muoti-ilmiöineen menossa.
"Kuten tämä "ystäväiseni" sanoi, niin näyttää siltä kuin käyttäisit perunasäkkiä oikeiden vaatteiden sijaan."

Fubuki//

Japanilainen katsoi hieman epäröiden Fedorin kättä, jonka hän oli ojentanut eteenpäin kätelläkseen. Fubuki kätteli miestä varovasti luisella kädellään.
"Juu, hauska tutustua", Fubuki nyökkäsi, hän ei tohtinut käyttäytyä ylimielisesti noinkin hienon miehen edessä. Fedor ainakin vaikutti järkevämmältä ja... ei kajahtaneelta. Missäköhän hän oli muuten ollut?

Nimi: Frosty

06.07.2017 23:15
Elena//
Surumielisen, katkeran hymyn hiipiessä kasvoille puistelin päätäni.
"Ei oikeastaaan. Se tappaa kasvit joihin paljaalla iholla kosken, teinpä mitä hyvänsä estääkseni ja se reagoi vihantunteeseen polttavalla kivulla ja tällä pahuksen ulkonäön muutoksella", selitin. "Korkeintaan tunteiden pitäminen kurisssa auttaisi, mutta se ei minulta onnistu."
Italialaisena olon varjopuolia oli juurikin luonne, eloisa ja temperamenttinenkin.
"Niin surenkin", napautin, "oikein paljon. Hän on reppana suoraan sanottuna."
Niin, se oli yksi mielipiteistäni, joita minulla oli Drakesta. Tietysti hän oli myös mukava ja hauska sun muuta, mutta myös reppana.
"Ulkonäölleni en voi mitään, sitä sinä saat vielä kestää, mutta ainahan voimme vaihtaa puheenaihetta ja jättää geenimanipulaatiosi sikseen?" ehdotin. "Olen pahoillani, jos onnistuin kaiken kukkuraksi masentamaan sinua puheillani. Mielipiteelleni en voi yhtään mitään, se on ja pysyy, vaikka itse hyväksyisitkin sen, mitä sinulle on tehty, minä en voi sellaista hyväksyä. No jaa, kaipa faktat vain pitää ottaa faktoina", höpöttelin, lausuen viimeisen lauseen lannistuneeseen sävyyn. Vilkaisin omilla valkeilla silmilläni susipojan silmiin - jotka olivat, hyvä tavaton sentään, punaiset!
"Johtuuko silmien värikin geenimanipuloinnista vai oletko joku vampyyrikin?" kysäisin, leikkisä virne kasvoillani.
"Harhat ovat hyvinkin erilaisia", vastasin. "Joskus näen iloisia ja hauskoja asioita, toisinaan hyvin synkkiä. Voin nähdä pinkin, voilettiraitaisen koalan tanssimassa salsaa, flamingoja päiväkahvilla, hienon herran kierimässä kuralammikossa, jonkun hullun moottorisahamurhaajan, epämääräisiä varjohahmoja...mitä hyvänsä ihmismieli vaan voi kehitellä."
Lauseen pätti hilpeä naurahdus, harhani olivat lähinnä huvittavia, vaikka osasivat olla hirveitäkin.
"Haluatko kertoa, millaisia ne varjot unissasi oikein ovat?" kysyin. En esittänyt suorasukaista utelua, halusin antaa pojalle tilaisuuden olla vastaamatta, jollei hän haluaisi kertoa.
"Tuo hahmo sinun takanasi on musta, reunoilta utuinen rotevan mieshenkilön silhuetti", päätin kuvailla omaa harhaani. "Se seisoo tällä hetkellä aloillaan, tuon pensaan takana", jatkoin, osoittaen tarkoittamaani puskaa.

Nimi: Frosty

06.07.2017 22:58
Riptide//
Kieltävän vastauksen ja ilmanalan oudon muutoksen myötä päädyin nyökyttelemään hätääntyneen nopeasti.
"Selvä, selvä", sanoin hiljaa, nopeasti ja pälyillen lähes pelokkaasti ympärilleni, koettaen havaita ilmannhengen. Pian havaitsin, missä hän oli: Soar-pianon luota kuulu hirmuinen kolaus, joka sai minut hypähtämään vinkaisten toiseen suuntaan. Tasasin säikähdyksen kiihdyttämää hengitystäni, ennen kuin arasti, lähes hiipien liikuin pianon luo ja epävarmasti istuuduin penkin reunalle, tuijotellen lattiaa. En ollut varma, oliko tilanne kärjistynyt niin pahaksi, että minun pitäisi lähteä. En kuitenkaan uskaltanut kysyä asiasta, joten yritin vain näyttää mahdollisiman vaarattomalta.

Nimi: Amé

06.07.2017 22:49
Firn//
Pidin itsepintaisesti itseni osana ilmaa.
"En muutu!" sanoin itsepäisesti, ja ihan kuin pisteenä iin päälle, nostin ilmanpainetta.
Halusin tehdä selväksi etten muuttuisi. Olin jo saanut itseeni ihan liikaa negatiivista huomiota. Istahdin pianon päälle edelleen osana ilmaa, ja siitä kuului hirveä kolahdus.

Nimi: Frosty

06.07.2017 22:44
Riptide//
Tuijotin Firniä silmät järkytyksestä lautasen kokoisina, oudistaen uudestaan päätäni lähes paniikissa. Ei, en halunnut tappaa häntä, en yhtään ketään! En kykenisi riistämään henkeä muilta kuin inhoilta hyttysiltä, paarmoilta sun muilta inhoilta purevilta ja pistäviltä öttiäisiltä, Firn saisi luvan jäädä rajan tälle puolen.
"En voi", napautin terävään sävyyn. "En halua. En pysty. Saat elää."
Kun henkityttö katosi jälleen näkyvistä anteeksipyynnön saattelemana, paniikinpuoleinen olotilani muuttui lähinnä kauhunsekaiseksi häpeäksi: olinko sanonut jotain väärin? Olinko loukannut häntä jotenkin?
"Tule takaisin", pyysin hätääntyneesti. "Ei hätää. Kaikki hyvin."
Jos suinkin vain olisin uskaltanut, olisin kenties muuttunut sarvipäähevosmikälieksi, mutten kohteliaisuuden nimissä uskaltanut. Olihan sitä paitsi käynyt jo selväksi, että ilmanhenki pelkäsi sitä muotoani.

Nimi: Amé

06.07.2017 22:34
Firn//
Katselin poikaa varovaisesti.
"Ei sitä! Vaan voitko? Enkä nyt vitsaile. Haluan täältä pois. Saat ihan upeita voimia, ja susta tulee kirjaimellisesti osa luontoa", sanoin varovaisesti.
Jotenkin kaikki tuntui niin raskaalta, kun katselin Riptideä.
"Enkä tarkoita että sun olisi pakko. Anteeksi", kuiskasin.
Muutuin nolostuksesta osaksi ilmaa.

Nimi: Frosty

06.07.2017 22:01
Fedor//
Tuijottelin vihreää kangasta yläpuolellani, samalla kun sängylläni maaten - epäsivistyneesti kengät jalassa - soittelin piccolohuilulla mitä lie päämäärätöntä tiluliluliitä, yrittämättä soittaa mitään varsinaista kappaletta, kunhan vain lurittelin jotain epämääräistä. Vaikka aamu olikin hyvin aikainen, aamuyötä itse asiassa, mutta huoneeni oli kaukana muista asutuista huoneista, joten soittoni tuskin häiritsisi yhtään ketään. Vanhempani olivat kutsuneet isän puolen isovanhempani kylään, ja totta kai minäkin jouduin saapumaan paikalle, olinhan ollut siskometsällä suht lähellä Moskovaa, Kotelnikissä. Sieltä olin sitten joutunut karauttamaan hevoskyydillä kotikartanoon, keskustelemaan sivistyneesti politiikasta vanhempieni ja häiritsevän nuorekkaiden isovanhempieni kanssa ja vieläpä jäämään tänne pariksi yöksi! Taas kerran...juurihan minä muutama päivä sitten olin joutunut täällä yöpymään!

Huoneessa leijuva ikävä pöly kutitti nenää ja soittoni keskeytyi aivastusten sarjaan. Hetken mielijohteesta kömmin ylös, vein huilun pöydälle, otin takin tuolin selkänojalta ja poistuin huoneestani. Käytäviä pitkin kopistellessani kiskoin takin ylleni, eteishalliin vievissä portaissa napitin sen, sitten olinkin jo ulkona. Ilma oli kylmä, tähdetön taivas pikimusta. Lunta tipahteli hiljakseen, se jäi hiuksiin ja takkiin kiinni, kuin koristeeksi. Kädet taskuissa, katse yläviistoon suunnattuna otin pitkiä, hitaita askeleita pihatiellä. Oli mukavaa olla tässä pihalla aivan yksin, katsoa hiutaleiden kieppumista maahan ja tuntea talven tuuli kasvoilla ja hiuksissa.
Idyllinen rauhani kuitenkin rikkoutui, kun korvani tavoittivat kavioiden kopinaa. Närkästyneenä käänsin katseeni eteenpäin, suoristin hiukan takakenoon päässeen ryhtini ja jäin kuulostelemaan. Kopse lähestyi. Jaaha, se oli postimies.

Lisää mekkalaa: kun posteljooni tuli näkösälle, toinen kartanon pariovista raottui ja palvelustyttö puikahti ulos kylmään talvi-ilmaan. Pyyhältäessään portille hän pysähtyi kohdallani niiaamaan - mihin vastasin nyökkäyksellä - ja riensi avaamaan portin ja ottamaan vastaan postin. Kun hevonen laukkasi tiehensä, portti sulkeutui ja palvelija lähti kävelemään takaisin talolle , lähdin häntä vastaan.
"Aikaista huomenta, Nessa", tervehdin, kun olin pysähtynyt palvelustytön kohdalle.
"Aikaista huomenta teillekin, nuoriherra Bessmertnyj", toivotteli hän, niiattuaan ensin uudestaan.
"Sattuuko siellä olemaan minulle postia?" kysyin, nyökäten kohti palvelustytön kädessä olevaa kirjenippua. Hätäisen nopeasti hän alkoi selata nippua, ojentaen sitten minulle kirjekuoren.
"Tämä vain, arvoisa herra."
Otin kuoren itselleni, suupieliin taipui huvittunut virne, kun kuoreen raapustetun tekstin siisti käsiala kavalsi lähettäjän. Kas, jaksoi Leontjev minulle kirjoittaa? Sepä mukavaa.
"Selvä. Kiitoksia, ja oikein mukavaa aamunjatkoa", toivottelin, kääntyen sitten kannoillani ja harppoen takaisin talolle - pysähtyen totta kai pitämään punastelevalle ja niiailevalle Nessalle ovea auki.

Hento laventelin tuoksu lennähti ilmoille, kun avasin kuoren huoneeseeni palattuani. Liekö paperi ollut hajustettua? Siltä vaikutti, kuori kun ei ollut laventelille lemunnut eikä kuoresta löytynyt myöskään itse kukkasta. Virnuilin itsekseni hajustetulle paperille - suoraan sanottuna siitä tulivat mieleen imelät rakkauskirjeet ja lemmenluritukset -, mutta lukiessani hymy hälveni keskittyneeksi ilmeeksi. Luettuani sen pari kertaa läpi istuuduin taas pöytäni ääreen kirjoittelemaan vastausta opiskelijanuorukaisen yhteydenottoon.

"Moskovassa 28. helmikuuta 1805
Arvoisa herra Leontjev,

kirjeenne saapuminen posteljoonin matkassa piristi suuresti tätä kylmää ja pimeää talviaamua. Sattuneesta syystä päädyin vierailulle kartanoon aiemmin kuin suunnittelin, isovanhempani näes tulivat kylään. Heidän vierailunsa sattui ilmeisen sopivaan aikaan, sillä nyt saan vastattua kirjeeseenne saman tien. Turhaan olette pahoillanne, hyvä herra, kirjeenne tuovat mukavaa vaihtelua väsyttävään matkusteluun, piristävät stressaavaa etsintää kuin kahvikupillinen aamuvarhaisella.

Vaikka tämäkin kiinniottoyritys päätyikin jatkeeksi surkeiden sattumusten sarjaan, en voi muuta kuin olla kiitollinen sekä teille, että myös herra Petrovichille avustanne. Oli silkkaa omaa typeryyttämme, että kiinniottoyritys jäi vain yritykseksi, olisi pitänyt olla enemmän väkeä apuna. Kalaverkostakin olisi voinut olla hyötyä. Kiitokset osanotostanne - ja vielä astetta suuremmat kiitokset siitä, että vielä teidemme erottuakin voitte auttaa etsinnöissä ja käyttää kallista aikaanne kyselläksenne sisarestani tuttavapiiriltänne. Toivon, ettei tämä vie teiltä liikaa aikaa, vieläpä kun olette opiskelijakin, koulu tunnetusti vie aikaa.

Minua huojentaa kuulla, etten aiheuttanut suuren luokan myöhästymistä. Se jos mikä olisi saanut omantuntoni kolkuttelemaan, vieläpä kun vaikutitte kiireiseltä jo siinä vaiheessa, kun teidät ajattelemattomasti pysäytin. On kuitenkin harmillista, että onnistuin ilmeisesti lisäämään kiirettänne, menihän siinä keskustellessa kuitenkin jonkin aikaa. Tästä asiasta tahdon joka tapauksessa esittää anteeksipyynnön. Ja tahtomatta suinkaan asettaa isoisänne - ja ilmeisesti myös teidänkin - aikataulutusta huonoon valoon; miten haasteellista lieneekään elo moisen aikataulun mukaan, kun kellon jatkuva vahtiminen lienee välttämätöntä jotta olisi oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Rohkea kysymys, herra Leontjev. Voisin aivan hyvin jättää vastaamatta siihen, asia kuitenkin on varsin yksityinen ja valehtelematta arkakin. Esititte kuitenkin kysymyksenne hyvin, ja koska kuitenkin olette päätyneet osaksi etsintäretkiä, olisi minulta varsin halpamaista olla vastaamatta kysymykseenne. Sisareni yritettiin naittaa vastoin hänen tahtoaan juurikin herra Ivanoville, mutta yritykseksihän se vain jäi; Netopýr omapäisenä henkilönä lähti pakosalle, eikä kaikessa oveluudessaan ole jäänyt kiinni. Hän luikkii aina pakosalle, vaikka hänet olisi saatu kiinni niin hän tappelee itsensä irti ja katoaa taasen. En voi muuta kuin nostaa hattua, tarvitaan lujaa luonnetta moiseen piilotteluun.

Minulla tuskin on paljoa lisättävää tähän pitkään ja syvälle pureutuvaan selostukseenne, voin vain nyökyttää päätäni myöntelevästi. Ihmismieli on ihmeellinen, älykäs ja kuten sanoitte, joissain asioissa jopa taianomainen. Jokainen mieli on erilainen, kaikilla on omat mielipiteensä, näkemyksensä, arvomaailmansa; se on hämmästyttävää, miten kaikki me olemme erilaisia, niin ulkoa kuin sisältä. Jopa identtiset kaksoset eroavat toisistaan ties kuinka monella eri piirteellä. Maailma on ihmeellinen paikka. Nämä eroavaisuudet ovat sekä positiivisia, että negatiivisia, ottakaamme esimerkiksi vaikka juurikin tämä kirjoitetun sanan ymmärtäminen. Mitä jos ystävälle tarkoitettu sarkasmintäyteinen kirje, jonka sisältö olisi tarkoitettu silkaksi vitsiksi, onnistuisi loukkaamaan tätä ystävää pahanpäiväisesti? Eriävä kirjeen sisällön ymmärrys saattaisi rikkoa näiden esimerkkiystävysten välit. Kaikeksi onneksi ystävysten ajatusmaailmat yleensä kohtaavat, joten jos joku päätyisi kirjoittamaan ystävälleen vitsikkään kirjeen, tämä ystävä ainakin minun näkökulmastani varsin todennänöisesti ymmärtäisi sen olevan vitsi.
Olette siis kirjallisuuden opiskelija? Ilmankos tavatessamme kannoitte runokirjoja mukananne, ja ilmankos viljelette kirjeissänne paljolti kaunosanaista tekstiä. Saanen kysyä, mitä moiset opinnot pitävät sisällään? Erinäisten kirjojen lukemista, tehtävien tekoa ja omien tekstien kirjoitusta, kenties? Tarkoitukseni ei suinkaan ole olla tungetteleva, olen vain kiinnostunut, itse kun kävin kouluni kotiopettajain opastuksessa enkä koskaan näinollen ole varsinaisessa koulussa opiskellut. Jos suinkin saan kertoa mielipiteeni, jonka tarkoitus ei suinkaan ole loukata teitä millään muotoa; sujuvat sanankäänteenne kirjeissä ovat hämmästyttävän varmoja verrattuna ontuvaan puheeseenne. Älkää silti suotta vähätelkö älykkyyttänne: jos on älykäs paperilla, on älykäs muutenkin.

Jaaritelkaa pois, onhan pitkiin teksteihin ainakin omasta mielestäni mukavampi vastata kuin parin rivin sisällöttömään jorinaan. Olettamuksenne osunee oikeaan, onhan se jo posteljooninkin kannalta järkevämpää lähettää kirjeet tänne kartanoon, jottei työn raskaan raataja suotta joutuisi juoksentelemaan ympäri maita ja mantuja toimittaakseen postin minulle henkilökohtaisesti, ja ties minne lähetys voisikaan matkalla kadota! Pieni varoituksen sananen teille: toisinaan voi mennä parikin kuukautta, ennen kuin pääsen etsinnöiltä vastaamaan kirjeeseen. Toivoakseni tämä seikka ei tule koettelemaan kärsivällisyyttänne liiaksi, jos pidempäänkin kirjeenvaihtoon päädymme. Paljon kiitoksia onnentoivotuksistanne! Onnea näissä etsinnöissä kyllä tarvitaan. Tahdon toivottaa teillekin oikein mukavaa ja aurinkoista kevättä, sekä paljon onnea kirjallisuusopintoihinne! Ja jos saan puhtaan hyväntahtoisesti hiukan laskea leikkiä: koettakaa toki lähteä koulupäivän jälkeen hiukan aikasemmin kotipuoleen, jottei kiire pääse jälleen yllättämään.

F. P. Bessmertnyj"

Nimi: Nasta

06.07.2017 21:14
Adam//
Kuuntelin Elenan mietteitä tarkkalla korvalla. Ymmärsin hänen ärtymyksensä ja vihansa täysin, mutta en myöskään halunnut, että häneen sattuisi.
"Onko mitään keinoa taltuttaa tuon kirouksen vaikutuksia?", kysäisin väliin.
Elenan sepitykset toisista geenimanipuloiduista saivat minut jälleen avaa maan suuni.
"Kun kerran tunnet toisen saman kohtalon kokeneen niin voit sitte surra hänen puolestaan.", ehdotin ehkä hieman väärin sanavalinnoin.
"Vaikket tahtoisi niin yritä silti olla seurassani sillä tavalla kuin 'ongelmaa' ei olisi, ok?", ehdotin kohottaen oikeaa kulmaani.
"Se on aika masentavaa, kun paheksut asiaa, jonka kanssa itse olen sujut. Eikös se ole tärkeintä, että pystyy itse hyväksymään itsensä?", sanoin vielä tavoitellen punaisilla silmilläni Elenan katsetta. En tiennyt oliko hän jo huomannut erikoisen väriset silmäni.
Olin näreissäni Elenan säikyttelystä, mutta lepyin pian, kun hän selitti tilanteen.
"Ai niinkö? Millaisia ne sinun näkemäsi harha hahmot ovat? Tummista ihmishahmoista tulee minulle mieleen uneni varjot.", kerroin. Minua jäi kuitenkin vaivaamaan se, että olikohan takanani kuitenkin joku. Juttelun lomassa vilkuilin levottomasti ympärilleni hieman stressaantuneena. Nainen antoi minulle aiheet ensi yön painajaisiin. Totta puhuen en kyllä näe painajaisia, että siinä mielessä ei hätää. Unta vain näen, aina sitä samaa.

Dominick//
Siroteltuani myös Thalian kuppiin teen heilautin kuppeja hieman, että jauhe sekoittuisi veteen paremmin. Sitten annoin kupin Thalialle ja palasimme takaisin sohvalle (?). Ennen teen juomista mieleeni juolahti itseäni jo hetken vaivannut kysymys.
"Voisitko nyt kenties kertoa siitä mainitsemastasi varjosta tai mikä onkaan, kuka kumminkin tietää saaresta vähän enemmän?".
//Dom ei vielä näin uutena tunne saaren olentoja/lajeja :D

Nimi: Aria

04.07.2017 14:49
Thalia//
Katselin pää kallellani, kun Dominick ripotteli jauhemaista teetä veteen. Hän kertoi sen olevan hänen Senseinsä - mitä se sitten tarkoittikaan, tietääkseni jonkinlaista mestaria tai jotain sinnepäin - itse valmistamaa. Kun kuulin, että tee auttaisi pääsemään hetkeksi eroon mielen varjoista, suupielilläni käväisi pieni hymy; saisipa nähdä. Ojensin kuitenkin kuppini lähemmäs Dominickia, kun hän sitä pyysi.

Shannon//
Yllätyin jälleen hieman, kun Rose pyysi minua vierailulle omaan tukikohtaansa. Kummastelin hieman sitä, kuka ylipäätään halusi ventovieraan luoksensa noin spontaanisti, mutta ehkä se oli normaalien ihmisten - ja olentojen - tapa. Minulla ei ollut aavistustakaan, millaista pulla oli, sillä en muistaakseni ollut koskaan sennimistä ruokaa syönyt. Kahvi, sitä minä olin juonut koulutuksenkin aikana, tosin silloin se oli ollut melko huonosti keitettyä ja karmean makuista. Toinen juoma kuulosti etäisesti tutulta, ja pohdin hetken, olivatko vanhempani keittäneet sitä joskus.
"Kahvi käy", sanoin karistaen teen ja etenkin vanhempani mielestäni.
Kyllähän minä heitä tavallaan rakastin. En vain tiennyt, oliko tämä rakkaus pelkkää tottumusta, sellainen kaava, että vanhempia nyt vain piti rakastaa. Minua kirpaisi myöntää, että en oikeastaan tuntenut heitä ollenkaan, mutta ainakin nämä kaksi ihmistä olivat niitä harvoja, joille toivoin hyvää.
Rose kertoi, että hänellä oli isosisko, Prie nimeltään. Minulla ei ollut sisaruksia. Enhän toki mitenkään voinut tietää asian laitaa; vanhemmillani saattoi hyvinkin olla nykyään isokin perhe, sillä emme olleet tavanneet koulutuksen aikana kertaakaan. Mutta mahdolliset lapset eivät tietäisi minusta, heille en olisi isosisko. Enkä minä heitä koskaan pääsisi näkemäänkään. Joskus leikittelin ajatuksella, että joku heistä olisikin muodonmuuttaja, ja saapuisi joku kaunis päivä saarelle.
Havahduin mietteistäni ja käänsin päätäni Rosen puoleen.
"Kai se sopii", kohautin olkiani, vastaten kysymykseen tämän Prien tapaamisesta.
En jaksanut olla varuillani siitä, että tapaisin jälleen uuden ihmisen. Jos hän olisi vähänkään Rosen kaltainen, minulla ei pitäisi olla huolehdittavaa.
//Shannon bestiskoruun verhoutuneena... :'D

Nimi: Harley

04.07.2017 02:51
Nikolai//
Opiskelija oli vallan päästään pyörällä - oli mielialoissaan herkkä romantikko nuoresta iästään huolimatta kokenut monet kerrat ohikiitävää hetken hurmaa ja lumoutuneita sydämentykytyksiä, vaan oli nyt vuorenvarmaa, että vain ruusunnupulla orastava ihastus on kyllin voimallinen pyyhkimään ihmisestä pois jok’ainoan järjen hivenen ja karkottamaan vuosikausien saatossa mieleen kurinalaisin komennoin iskostetut säädyllisyyden, oikean ja väärän rajat. Päällimmäisenä Leontjevin nuorukaista kaihersi ylipääsemätön hämmennys, sillä tunteensa, jotka vahvassa tahdossaan tapasivat hallita isäntäänsä enemmän kuin hän niitä, olivat pujotelleet solmuisaksi vyyhdiksi, kuiskuttivat salaisista unelmista, joita ei runoilija taatusti ollut haaveksinut tietoisuuden valoisalla puolella. Avuttoman tietämättä, mitä ajatella ajatuksistaan, hän rauhatta kierteli kehää makuukamarissaan kynttilän lepattavassa kajossa, laskeskeli hallattaren ikkunaruutuun piirtämiä kuurankukkia lyhyiden talvipäivien painuessa mailleen ja talon väen käydessä autuaille unille. Kun vastausta ei kuulunut viikon sisään, lujittui pelonsekainen huoli siitä, oliko kirje joutunut hukkateille - tai mikä hirvittävämpää, oliko herra Bessmertnyj pöyristynyt lähes ventovieraan miehen yhteydenotosta niin, ettei ollut alkujaan aikeissa vastata. Valtavat epävarmuudet häilyivät Nikolain yllä sateenharmaana pilvikattona.

Sydänjuurilla soittava jännitys, joka hiiviskelevänä varjokuvana seurasi nuorenmiehen kannoilla kaikkialle, yltyi päivä päivältä. Ehti Nikolai jo harmistuneena harkita toivostaan luopumista - mutta viimein helmikuun 21. päivän illansuussa, kun riisui päällystakkiaan aulassa, kiikutti yksi kartanon palvelija hänelle hopeatarjottimella siistin kirjekuoren, kertoi sen tulevan Moskovasta. Kiihtynyt punastus kasvoille rynnäten, sydän sotaratsun raivolla laukaten runoilija nappasi hänelle nimetyn kirjeen, riensi marmorirappuset ylös huoneeseensa, väänsi oven lukkoon yksityisyyden halusta ja uloshengitys väristen istahti satiinipedatun sängyn reunalle lukemaan. Hän kävi vastauskirjeen läpi mittaamattomalla huolellisuudella tasan kuusi kertaa, ja jokaisella olisi voinut vannoa hengen kotvaksi salpautuvan, kun herra Bessmertnyj luonnehti hänen kirjettään myönteiseksi yllätykseksi. Vasta sitten hän pystyi laskemaan paperin piirongille vapisevista käsistään - koko tuon ajan rusohuulten nurkissa koreili haltioitunut hymy, silkastaan sen vuoksi, että herra Bessmertnyj oli uhrannut vaivaa ja aikaa kirjoittaakseen hänelle takaisin. Hän riensi välittömästi kirjoituspöydän ääreen, vähät välittäen suunnitelmista siirtyä levolle, otti laatikosta esille useamman arkin kirjepaperia, tällä kertaa hennosti laventeliöljyllä hajustettuja, ja kastoi sulkakynän yönsiniseen musteeseen.

Nuorukainen pureksi alahuultaan ja perin huolestuneesti silmäili aikaansaatua tekstiä. Suurin mielen matalaksi painavista murheenaiheista oli sisältö kokonaisuuten: oliko hän jotakin liikaa tai liian vähän, esimerkiksi röyhkeästi tungetteleva tai pitkästyttävä tyhjänpuhuja? Hän turhankin hyvin tiedosti, kuinka oli innostunut tarkoitusta suulaammaksi, ja hermostuneesti epäröi näin epätavanomaista puheliaisuutta, joka saattaisi hänet maalata vastaanottajan mielessä negatiiviseen valoon, kuten kevytkenkäiseksi, ikävystyttäväksi lörpöksi, joka ei ymmärrä kohtuullisen sanamäärän päälle - piinallinen kauhukuva sai runoilijan nieleksimään. Kasvavista epäilyksistä huolimatta hän itsepintaisesti piti päänsä, suostui laskemaan kynänsä alas ja hyväksymään kirjeensä valmiiksi - sillä salaa hiljaisuudessa Nikolai elätteli toivoa, että ehkäpä tämä riski, kirjeen tarpeeton laajuus ja uhkarohkeat kysymykset, tekisivät kirjeitse käydyn keskustelun venyttämisen mahdolliseksi. Sydämessään saakka nimittäin tuntui kumman kaihoisa pisto, kun hän ajatteli, jos joutuisi jo pian, vain muutaman viestin myötä, luopumaan herra Bessmertnyjin nimen raapustamisesta kirjekuoreen.

“Pietari, 21. helmikuuta 1805
Kunnianarvoinen herra Bessmertnyj,

kuinka ilahduksesta keveä on tämä huojennuksen tunne, kun raskas kivinen taakka vierähti sydämeltäni kirjeenne saapuessa - en saata kyllin ilmaista iloani siitä, että te suotte minulle kunnian vastaanottaa henkilökohtaisen kirjeen teiltä, ja viestini vaikeuksista huolimatta löysi tiensä oikeisiin käsiin. Älkää suotta pahoitelko vastauksen viivästystä, se ei missään nimessä ole tarpeen; onhan sangen ymmärrettävää, että etsinnät ja siihen liittyvä matkanteko pitävät teidät kirjeenvaihtoa tähdellisempien asioiden äärellä - ja tästä nimenomaisesta syystä olen erityisen pahoillani, että vaivaan teitä kaiken kiireen keskellä.

Uskokaa, että minua lämmittää mitä suurimmin, kuin elokuinen auringonpaiste olisi saapunut vierailulle keskellä tätä lohduttoman sysimustaa talvea, saadessani tietää neuvoni osoittautuneen hyödylliseksi teille ja toveri herra Ivanoville. Miten valitettavaa, että pikkusiskonne katosi paikalta jatkamaan piileskelyään - esitän osanottoni epäonnisen sattuman vuoksi ja toivon hartaasti puolestanne, ettei hän ole ehtinyt kyllin kauas. Annan teille mielihyvin lupaukseni kertoa, jos korviini kantautuu jotain sisareenne tai hänen olinpaikkaansa viittaavasta edes puolikas sana - otan tehtäväkseni hetimmiten kysellä tuttavapiiriltäni, onko yksikään sielu sattumalta kuullut naisesta nimeltä Amalia taikka Netopýr.

Älkää myöskään huoliko kiireestäni tuona tapaamisemme iltana; myöhästymiseni oli kohtuullisen vähäinen - vaikka keisarillisen armeijan miehenä isoisäni luonnollisesti noudattaa säntillistä minuuttiaikataulua. Muistelen keskusteluamme ja miellyttävää seuraanne lämmöllä ja vakuutan, syytä anteeksipyyntöihin ei ole. Rehellisyyden nimissä tapauksen taustalla on viime kädessä ennemmin oma paheeni hukata ajantaju ja notkua koululla pitkään oppituntien päätteeksi.

Ja kirottu olkoon pohjaton uteliaisuuteni, kuin malttamattomalla lapsella - en suinkaan halua loukata teitä tai olla töykeän tungetteleva. Jos kuitenkin armossanne suotte anteeksi säädyllisyyden rajamailla temppuilevan kysymyksen, sallitteko minun julkeasti tiedustella: mistä syystä sisarenne lähti harharetkille ja pakenee teitä, omaa lähisukulaistaan, joka häntä selvästi hartaudella etsii kaupunkien kolkista?

Mitä tulee hienovaraisiin sävyeroihin puhutun ja kirjoitetun sanoman välillä: olen samaa mieltä kanssanne, etteivät musteviivat paperilla ehkäpä aina välitä kyllin monipuolisesti puhujan hakemia ajatuksia - koska kukin tulkitsee tekstiä yksilökohtaisella tavalla, peilaten sitä omaan mielenmaailmansa, on ikävien väärinkäsitysten mahdollisuus väistämätön. Silti juuri tämä piirre tekee kirjoittamisesta niin arvokkaan ajatusten jakamisen ja yhteydenpidon muodon. Kuinka sangen kiehtovaa on, että jokaisella sanalla on kunkin mielessä tyystin oma merkityksensä: jollekulle sininen symboloi vaikkapa valtameren tyyneyttä, kun toinen mieltää kyseisen haikeuden ja surun väriksi; tämä on minusta ihmismielen taikuutta. Vakaasti uskon, että kirjoittajan on mahdollista onnistua olemaan kasvokkain esitettyä, äänenpainoilla, elekielellä ja ilmeillä tuettua ilmaisua vielä voimakkaampi ja vivaihteikkaampi sanomassaan, jos vain on tarpeeksi harjaantunut kynäniekka. Minua tällaiset sanan säilän koetukset suuresti houkuttelevat, mikä luonnollisesti on minut ajanut opiskelemaan kirjallisuutta, runouteen erikoistuen, jonka saattaisin rohjeta peräti intohimokseni nimetä - sillä vain paperilla olen mieleltäni rohkea, ajatuksessa rehellinen ja ilmaisussa varma; vain ja ainoastaan kirjoitetussa sanassa olen älykäs.

Pahoittelen äskeisen osuuden turhanpäiväistä jaarittelua ja koko kirjeeni pitkällisyyttä; toisinaan kynä vie kirjoittajaa odottamattomaan suuntaan. Rohkenen tehdä olettamuksen, että vastaisuudessa kirjeiden lähettäminen sukukartanoonne Moskovassa on käytännöllisin ja luotettavin tapa menetellä, toimin näin jatkossakin. Toivotan teille onnea ja voimavaroja etsintöihin! Kunpa Luoja suo koittavan maaliskuun olevan menestyksekäs ja hiljakseen lähestyvän kevään tuovan suotuisat säät sekä ratkaisun, jolla voitte saattaa etsinnät päätökseen.

Kiittäen ja terveisin
Nikolai V. Leontjev”

Nimi: Frosty

03.07.2017 22:38
Fedor//
Lumi narskui nahkakenkien alla ja matkalaukku painoi toisessa kädessä, kun harpoin tavalliseen, ripeään tahtiini kohti hiukan kaupungin ulkopuolella metsässä sijaitsevaa rakennusta, Bessmertnyjn sukukartanoa. Pakollinen, vastenmielinem vierailu kotipuolessa oli taasen koittanut, joutuisin viipymään pari yötä vanhempieni luona, sitten jatkaisin siskoni etsintää. Olihan se mukavaa saada taukoa ainaisesta ympäriinsä juoksentelusta, mutta mielummin olisin viettänyt aikaani missä tahansa muualla.
Lapsuudenkotiani ympäröivä, vankka takorauta-aita portteineen tuli näkyviin metsiköstä. Portin kaarta koristava rautainen kohokuvio, siipensä levittänyt ja suunsa ammolleen avannut lepakko näytti tarpeeksi uhkaavalta pitääkseen kutsumattomat vieraat loitolla. Raotin porttia hiukan, puikahdin syntyneestä raosta kartanon pihamaalle ja suljin portin.
Askeleet kuljettivat minut pitkin lumista pihatietä vaikuttavan rakennuksen raskaille tammioville. Taloa ympäröi ikävä, ahdistava aura, sinne ei oikein halunnut mennä. Lukuisat ikkunat mulkoilivat ikävästi, pihapuut kuiskivat tuulessa. Vedin syvään henkeä rappusten edessä seistessäni, astelin parin portaan matkan oville ja koputtamatta puikahdin sisään.

Melkein heti, kun suljin oven takanani, nuori nainen lipui näkyviin portaikon varjosta. Itseäni noin kymmenen senttiä lyhyempi, käärmemäisen sulavasti liikkuva äitini oli kuin kaksikymmenvuotias, kasvoiltaan nuori, ruskeat hiuksensa nutturalla. Tummansiniseen mekkoon sonnustautuneena oli hän yhtä kaunis kuin aina, vaikka hänen suunnaltaan leyhähtikin häivähdys alkoholin hajua.
Isä saapui paikalle ripein askelin, tummassa puvussaan. Mustat mursuviikset peittivät puoli naamaa, tuuheat kulmat varjostivat silmiä, mustat hiukset oli kammattu siististi taakse. Vampyyrille poikkeuksellisen vanhoilla ja elämän kuluttamilla kasvoilla oli tyly ilme. Häntä minun täytyi katsoa ylöspäin, olihan kaksimetrinen minua kolmisen senttimetriä pidempi, mikä ärsytti.
Tervehtiminen sujui hiljaisuuden vallitessa. Isä nyökäytti päätään, äiti halasi, minä taivuin johonkin jähmeään kumarrukseen, joka oikeastaan oli lähinnä ylävartalon pieni taivutus eteen. En pokkuroisi inhoamiani henkilöitä, mutta joskus oli pakko painua alaspäin. Kun hiljaisuuden vallitessa kopistelin portaat ylös ja lumista takkia päältä kiskoen kohti huonettani, kaksi vihreää silmäparia seurasi matkantekoani, kunnes katosin vanhempieni näköpiiristä. Matkalla koukkasin ruokasalin kautta, tervehtimässä muuatta maalausta. Kyseessä oli perhepotretti, tervehdin kädenheilautuksella kuvassa vierelläni seisovaa 11-vuotiasta pikkusiskoani. Kuvien tervehtiminen oli tällä haavaa oikeastaan ainut tapa tervehtiä häntä. Sitten jatkoinkin matkaa huoneeseeni.

Ovi sulkeutui narahtaen kevyesti. Huolimattomasti viskasin takin tuolin selkänojalle, laskin matkalaukun lattialle ja riensin avaamaan ikkunan verhot. Huone oli suurehko, ovelta katsoen suoraan edessä oli ikkuna, kirjoituspöytä ja tuoli. Oikeanpuoleisella seinustalla oli massiivinen vaatekomero ja katosvuode, jonka vihreät verhot oli vedetty kiinni. Vasemmanpuoleisella seinällä oli nurkassa kamiina lämmitykseen ja tumma puulipasto. Siinä ikkunaverhoja aukoessani huomasin pöydällä kirjekuoren. Kulmani kurtistuivat, kun otin kuoren pöydältä ja kääntelin sitä käsissäni. Kuka kumma minulle kirjeen lähettäisi tänne? Enhän enää varsinaisesti edes asunut täällä. Noh, sehän selviäisi vain yhdellä tavalla, avaamalla kirje ja lukemalla se! Istuin siis pöydän ääreen, kirjeveistä apuna käyttäen auoin kuoren ja aloin lukea.
Kaunopuheisesta, siistillä käsialalla kirjoitetusta kirjeestä en löytänyt ainuttakaan virhettä. Selvästikin se oli kirjoitettu suurella huolellisuudella. Kieltämättä yllätyin siitä, kuka kirjeen oli lähettänyt: se ujo, jollain hölmöllä tavalla suloinen runoniekka Pietarista, joka änkyttäen oli antanut arvokkaan vihjeen Netopýrin etsintöihin. Hämmästyttävää, miten taidokkain sanankääntein hän kirjoitti, puhe kun oli tuntunut olevan hankalaa. Luin kirjeen läpi kerran jos toisenkin - virnistäen typerästi aina, kun luin "ylevästä syntyperästä", ei sukuni niin kovin ylevä ollut, kuin mitä vaikutti. Ja oliko nuorukainen luullut minua ja Ivanovin retaletta ystävyksiksi? Eijeijei, mehän inhosimme toisiamme! Kun kolmannen kerran olin lukenut kirjeen läpi, metsästin kirjoituspöydän laatikoista paperiliuskan, mustepullon ja kynän, alkaen sitten kirjoittaa vastausta.

"Moskovassa 16. helmikuuta 1805
Hyvä herra Leontjev,

sallikaa minunkin esittää pahoitteluni, kun vastaan kirjeeseenne näin myöhään. Vanhempani eivät toimittaneet kirjettä eteenpäin minulle ja vasta nyt, kun tulin vierailemaan sukumme kartanoon, sain luettavakseni kirjeenne. Täytyy sanoa, että se yllätti minut. En laisinkaan osannut odottaa, että kukaan lähestulkoon ventovieras minulle kirjoittaisi, mutta elämä osaa yllättää, positiivisestikin. Tapaamistanne tuskin vähään aikaan unohdan, onnistuitte antamaan pienen, mutta hyvin arvokkaan vihjeen. Herra Boris Ivanov, joka käväisi seurassamme hetken aikaa - se tummahiuksinen, jääkatseinen nuorimies - kävi kyselemässä herra Petrovichilta, oliko hän tavannut Amalia Popovia. Herra Petrovich kertoi tavanneensa kyseistä nimeä kantavan naishenkilön ja tunnisti hänet kuvasta, samasta kuvasta, jota teillekin näytin. Loppujen lopuksi onnistuimme löytämään tämän Amalia Popovin - sivumennen sanoen oikealta nimeltään Netopýr Bessmertnyj - muuannesta siivottomasta kapakasta, jossa hän työskenteli tarjoilijana. Oli lähellä, että olisimme saaneet hänet kiinni, mutta sisar luikahti pakoon kuin ankerias konsanaan. Vähäpätöinen ohjenuora, te sanotte, mutta siitä oli hyvin suuri apu, omaa hitauttamme ja typeryyttämme emme saaneet häntä nalkkiin. Tällä hetkellä hänen olinpaikkansa on arvoitus, katosi kuin maan nielaisemana, mutta jatkamme etsintöjä yhä löytääksemme hänet niin pian kuin mahdollista. En tahdo millään muotoa painostaa teitä, mutta jos satutte näkemään taikka kuulemaan mitään, mikä auttaisi etsinnöissä, pyydän, että kirjoittaisitte minulle siitä: kuten on tullut ilmi, pienikin vihje voi auttaa paljon. Ja niin, toivottavasti en aiheuttanut teille suurta kiirettä, saatika myöhästymistä kun niin tuhlasin aikaanne. Mikäli tällainen valitettava tapaus on sattunut, esitän teille nöyrimmät pahoitteluni asian johdosta. Tarkoituksenani ei ollut suinkaan viedä niinkään paljoa aikaanne kuin silloin vein, minulla vain on harmillinen taipumus jäädä suustani kiinni, jos satun tapaamaan mukavan keskustelukumppanin.

Kieltämättä lukiessani kirjeenne alkua mieleeni nousi kysymys: mistä tämä nuorukainen tietää oikean osoitteen? Kiitoksia tästä selvennyksestä, on väistämätön tosiseikka, että jos olisin alkanut udella teiltä, mistä tietonne saitte, olisi tekstin sävy voinut olla jopa hyökkäävä - täysin tahattomasti totta kai, paperilla sanat vain voivat saada kummasti vääränlaisen sävyn. Se on kummallista, vaikka sanat täysin hyvää tarkoittasen kirjoittaisi, niin joku voi loukkaantua pahastikin. Vaikka onhan kasvokkain sanotut sanat helpompi käsittää oikein kuin kirjoitettu teksti, paperilla olevilla sanoilla kun ei ole kasvoja.
Niin, tällä hetkellä kierrän niin paljon ympäriinsä, että kirjeiden välitys suoraan minullle on ymmärrettävästi haastavaa, järkevä teko lähettää se paikkaan, jossa etsintöjen tuoksinassakin välillä vierailen. Tiedä häntä, onko kirjeenne joutunut ennen perille päätymistään kiertämään ties missä; nyt se huoli kuitenkin on turhaa, kun näitä sanoja kirjoitan niin teidän kirjeenne on tuossa pöydällä, paperipinon vieressä. Oikein hyvää helmikuun loppua ja mitä parhainta onnea opintoihinne!

F. P. Bessmertnyj"

Nimi: Kiiwi

03.07.2017 18:51
Cole//
Jossain kohtaa aamua heräsin joutuen hetken pää tyynystä koholla muistelemaan missäs halvatussa olin. Lee nyt kuitenkin oli vielä vieressäni(?), joten vieraan miehen kanssa en ainakaan maannut mikä oli jo puoli voittoa. Olin melkein ylpeä itsestäni.
Aamujähmeydestä huolimatta edellisen päivän tapahtumat palasivat mieleeni, mikä sitten saikin minut tympeästi tuhahtamaan ja lysähtämään takaisin vasten tyynyä. Ne hemmetin tikarit olisi pakko saada takaisin ennen kuin suostuisin lähtemään. Ja olihan talo luvannut aamupalankin.

Adrian//
Gryseldan mennessä edeltä harkitsin hetken seuraavani samalla tyylillä, mutta laiskuuden ja mukavuuden nimissä kuljin ryteikön läpi varjona. Ranta oli kaunis, vaikka jokseenkin karun näköinen.
”Ihan kiva tosiaan”, vastasin, vaikka sanavalinta ei ehkä olisi aivan se, jonka olisin itse valinnut. Astelin veden rajaan tarkkaillen sen tyyntä pintaa, oman kuvajaisenkin löytäen. Hetken harkinnan jälkeen kyykistyin, kokeillen vettä sormenpäilläni. Vesi ei ollut edes älyttömän kylmää, ainakaan omasta mielestäni.

Mickai//
”Pointti onkin siinä että jos kerta oon ’helkkarin upea meikit poskillakin’ niin mähän näytän aivan drop dead gorgeousilta(finglish? xD)”, vastasin. Nousin seisomaan ja meinasin jättää viinikuppini alakertaan, mutta metrin edettyäni pyörsin vielä hakemaan sen sittenkin matkaan yläkertaan.
Kipitin yläkertaan Tomásin ohjeiden mukaan löytäen perille. Peiliin osuessani saatoin hieman irvistää, kunnes aloin siivoilemaan silmänalusiani. Ja toki kaikkeen varautuneena kiertolaisena kannoin aina jotain mustaa silmien maalaamiseen soveltuvaa mukana ja paremman puutteessa häivytin ja pehmensin tekeleen reunoja savuisemman näköisiksi. Peilikuvaan taas tyytyväisenä suuntasin kuppeineni takaisin alakertaan. Matkalla hörpin varovaisesti viiniä, yrittäen sipsuttaa sen aikaa mahdollisimman tasaisesti ja siinä onnistuen pääsin sohvalle asti läikyttämättä.

Dante//
”Aliarvioit vaikutusvaltasi minuun”, kommentoin hymähtäen itsekseni pitäen katsettani hetken hieman alakantissa miettiessäni.
”I just- I need to check something. I’ll probably come back if it turns out to be nothing”, selittelin – kovin kehnosti, myönsin sen kyllä itsekin. Nousin seisomaan sanojeni perään ja suuntasin sitten kohti ulko-ovea ja jos Ruvik ei lähtöäni sanojensa mukaan vastustaisi niin lähtisin kävelemään pois pihamaalta.
Se oli outo tunne. Jonkinlainen ajatus siitä, että halusin selvittää paskamyrskyn kerrallaan. Lyhyellä tapaaisella Ruvikin kanssa oli tullut nopeasti selväksi, että minulla oli asioita mitä en halunnut jatkaa tai edes välttämätt osannut. Ehkä olisi siis parempi yrittää saada oma tilanteeni selvemmäksi ennen kuin alkaisin edes yrittämään sen sovittamista menneisyyteeni.

Nimi: Pixie

03.07.2017 15:30
Rose//
Nyökkäsin Zetan vastaukselle. Minusta oli edelleen tosi omituisen kuuloista, ettei joku tykännyt juttelemisesta, mutta toisaalta kaikkihan pitivät muutenkin vähän eri asioista. Prie esimerkiksi rakasti puissa kiipeilyä, kun taas minä en erityisemmin pitänyt siitä. Mietin, mitä Zetan kanssa sitten voisi tehdä, jos hän ei pitänyt juttelemisesta eikä innostunut kukistakaan. Hän ei vaikuttanut sellaiselta joka tykkäisi leikkiä, mutta ehkä hänestä olisi kiva saada jotain hyvää suuhunpantavaa? Meillä ei ollutkaan käynyt vieraita ikuisuuksiin.
"Haluaisitko tulla käymään meillä?" kysyin iloisesti. "Minulla on siellä eilistä pullaa. Ja voin laittaa teetäkin jos haluat. Tai kahvia.Kaikki eivät tykkää teestä. Prie juo mielummin kahvia... haluaisitko tavata Prien? Hän on minun isosiskoni."
*ROSE. Jätä minut ulos tästä.*
En kuunnellut. Jos aioin ystävystyä Zetan kanssa, pitäisi varmaan kertoa, että meitä on kaksi. Muuten siitä voisi tulla myöhemmin hämmentäviä tilanteita. Parempi kertoa asiasta heti, niin se olisi sitten alta pois.

//Rose niin suunnittelee näille jo yhteistä tulevaisuutta ja bestiskoruja :D//

©2017 Blackrose ☆ - suntuubi.com