Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli ihan ite.

Teleporttaa chattiin! >click<

Huomioithan, että peli on avoin vain hyväksytysti liittyneille.
Hahmojen tiedot löytyvät pelaajat-osiosta.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Harley

22.01.2017 15:24
Ludovic//
Nyökäytin päätäni lyhyesti oven suuntaan vastauksen saatuani, käskien Marinaa sillä tavalla ulos. Odotin hänen menevän edellä, jonka jälkeen suljin oven riippulukolla, laittaen pienen avaimen visusti talteen maastokuvioisten housujen taskuun. Hattua oikaisten kävelin autolle ja kävin istumaan ratin taakse huokaisun säestyksellä.
"Turvavyö kiinni", komensin pelkääjän paikalla istuvaa Marinaa samalla, kun vanhan kasetin auton soittimeen ja laitoin kokoelman 80-luvun hittejä soimaan hiljaisella volyymilla matkamusiikiksi. Löin hajamielisesti tahtia jalalla, peruutin mökin pihasta, painoin kaasun pohjaan ja niin huristelimme kohti kaupunkia pölyisen erämaan kuumuudessa.

// Anteeksi autohitistä ^^' //

Calypso//
Iriksen ilahdus tarttui minuun nopeasti. Kerta kaikkiaan suloinen tyttö, tuumasin.
"Voi hyvänen aika, älä teitittele - ja pahoittelu on täysin turhaa!" naureskelin Irikselle hyväntahtoisesti, aidosti huvittuneena moiselle muodollisuudelle.
"Olet saattanut kuulla puhuttavan noita Inosta, joka aikoinaan oli rakentamassa saaresta taikaolentojen turvapaikkaa?" Loin välissä kysyvän vilkaisun Irikseen.
"Ino on sattumoisin äitini, ja perin hänen arvonimensä noitajumalattarena joitakin vuosisatoja sitten", selitin, hymähtäen itseironisesti ja huiskuttaen ilmaa kädelläni vaatimattomasti. Minusta se oli aina kuulostanut niin höpsöltä, vaikka sylivauvasta saakka minua oli kasvatettu äidilleni arvoisaksi perilliseksi. Minähän olin vain yksi ikäloppu noita!
"Onpa piristävää, kun päätit pistäytyä kylään. Maistuisiko sinulle tee? Kirjaston tutkimisen jälkeen, tietenkin", kyselin vielä, ilmiselvästi hyvin mielissäni seuralaiseni yllätysvierailusta.

Charlie//
En ollut varma, pitäisikö minun olla huolissani Marzelan vastauksesta, mutta päätin antaa asian olla - vaikka se olisi ilman muuta virhe, jos myöhemmin saisin kuulla tulenhenkien vaikka tuhopolttaneen luonnonsuojelualueen ihmismaailmasta.
"Minä varmaan jatkan matkaani", sanoin sitten hiljaa ja välinpitämättömän oloisena, koska minulla ei ollut kiirettä tai määränpäätä, keskustelun aikaansaaminen tai seurasta innostuminen oli vain vaikeaa. Tuijotin Marzelan pisamaisia kasvoja räpäyttämättä puolikuun muotoisten lasien takaa.
"Älä yritä polttaa metsää enää, pyydän", totesin ehkä entistä vakavammin, jos mahdollista. Se viimeistään paljasti, ettei Marzelan aiempi selitys sytyttimen testaamisesta ollut aivan vakuuttanut minua.

Nimi: Sonya

22.01.2017 13:10
//Jees :D En nyt jaksa ropettaa Harulla, se viipotti yläkertaan laittamaan Avivan nukkumaan ja etsimään sitä nauhaansa xD//

Marina//
Lopulta tuo helvetillinen terveystarkastus oli ohitse ja sain jopa jäädä pieneksi hetkeksi omaan rauhaani. Ludon pyyhällettyä autolle kampesin itseni ylös ja nilkutin sille pöydälle, jolla tavarani lepäsivät suorastaan huvittavan siististi viikattuna.
Napakka paketti jalassani oli niin paksu, etten edes yrittänyt vetää ihonmyötäisiä housuja jalkaani. Kiinnitin veitsikotelon paljaan reiteni ympärilleni miettiessäni vaihtoehtojani. Lopulta päädyin kietomaan mustan viittani lanteilleni hameeksi. Kokonaisuus ei ollut kaikkien aikojen tyylikkäin, mutta sehän ei minua voinut pätkän vertaa kiinnostaa. Lopulta vedin ohuen pitkähihaisen pääni yli ja vedin mustan saapikkaan terveeseen jalkaani.
Tungin juuri muistivihkoani paitani alle urheiluliiveihini, kun Ludo palasi. Hän nakkasi minulle lierihatun, jonka tungin mukisematta päähäni. "Olen", vastasin lyhyesti tuhahtaen ja nappasin toisen saapikkaani ja housuni käteeni.

Iris//
Leukani loksahti auki Calypson sanojen myötä. Ulottuvuuksien paras kirjasto ja minä saisin käyttää sitä vapaasti? "Ihanko todella? Kiitos tuhannesti!" älähdin hämmästyksestä ja riemastuksesta sekavana. Silmieni katse sädehti entistä kirkkaammin nyt, jos se edes oli mahdollista. Jännityksen sijaan sydämeni pamppaili nyt silkasta ilosta.
Nyt kun en enää kokenut olevani tunkeilija, uskaltauduin kysymään mieltäni askarruttavasta asiasta: "Anteeksi, jos tämä on töykeää, mutta... Kuka te todella olette?"

Marzia//
Kurtistin kulmiani pettyneesti ja tuhahdin hiljaa, kun Charlien vastaus oli niin tynkä ja synkeä kuin olettaa saattaa. Kuten yleensä? Siitä voisin päätellä hänen istuneen hiljaisuudessa kuin patsas tai kävelleen, jälleen kerran hiljaisuudessa, ympäri saarta ilman tarkoitusta. Voi raukkaa.
"Jaa-ah, enpä ole nähnyt toviin", vastasin olkiani kohauttaen. En tosiaan tiennyt, missä veljeni huitelivat ja mitä tekemässä, mutta eipä se minua juuri nyt liiemmin kiinnostanutkaan.

Nimi: Harley

18.01.2017 16:57
Ludovic//
Vilkaisin lattianrajasta ylös Marinan silmiin, hieman toruvan näköisenä neliskanttisten lasieni takana, kun hän hoputti. Nousin seisomaan ja skannasin tytön katseellani vielä kerran päästä varpaisiin, suostuen sitten antamaan hyväksyvän nyökkäisyn.
"10 minuuttia", ilmoitin jämäkästi kuin opettaja ohjaamassa koululaisia luokkaretkellä. "Pue päälle ja kerää tavarasi. Laitan sillä välin auton valmiiksi."
Laitoin silmälasit keittiötasolle taitettuani sangat siististi sisään ja kävin heti toimeen. Olin tottunut olemaan sotilaallisen ripeä, joten vain muutamassa minuutissa olin kerännyt tarvittavat kamppeet juomavedestä metsästyskivääriin, kiikuttanut ne autoon ja käynnistänyt menopelin moottorin valmiiksi. Palattuani sisään alkavan keskipäivän kuumuudesta heitin Marinalle lainaksi leveälierisen hatun, melkein samanlaisen kuin sen, joka minulla oli jo päässä.
"Suojaksi auringolta", selitin, vaikka se tuskin oli tarpeen.
Työnsin vielä aurinkolasit nenänvarrelleni. "Joko olet valmis?"

Ivan//
Vastasin Harun hymyyn lämpimästi. "Tietenkin. Näkemiin. Kerro Iskariotille terveiset."
Kumarsin syvään, vaaleita hiuksia valahtaen harteilleni, ja suoristuessani silmäilin Harua ja pienokaista hellästi. Sipaisin vielä nopeasti hyvästiksi Avivan poskea, suunnaten sitten kevein askelin kartanon etuoville. Minusta tuntui, että juuri nyt oli hyvä aika säveltämiseen.
// Näin on hyvä, saavat pitää taukoa toisistaan :D //

Calypso//
Iriksen hämmästys ja lapsen lailla kimmeltävä katse oli suorastaan sydäntä lämmittävää, hymyni pehmeni yhä vain hänelle. Nyökyttelin hänen selitykselleen.
"Kuulemasi huhu pitää paikkansa", sanoin, silmäkulmissa salaperäinen ja samalla miltei ilkikurinen tuike, "täällä tosiaan on suuri kirjasto - en nyt yritä kehuskella, mutta todennäköisesti on yksi ulottuvuuksien parhaista, ellei paras."
Kasvoillani näkyi jonkinlaista huvittuneisuutta, kun vilkaisin Irikseen vierelläni.
"Ja olet erittäin tervetullut tutustumaan hyllyjen valikoimaan aina halutessasi. Minun on pakko myöntää, että vaikka olisin kuinka voimakas noita, en minäkään ole immuuni mökkihöperyyden vaikutuksille." Naurahdin ja pudistelin hajamielisenä päätäni sanojen päätteeksi.

Charlie//
Meinasin kysyä, mitä hulvattoman hauskaa, niin kuin Marzela esitti asian, hän oli tehnyt Aidanin kanssa, mutta tulin toisiin ajatuksiin - en välttämättä halunnut ottaa selville. Sitä paitsi, Marzela jo kyseli omasta talvestani. Siinä ei ollut paljoa kertomista.
"Kuten yleensä", vastasin pienen hiljaisuuden jälkeen mitäänsanomattomasti, eikä aikeissani ollut keksiä enempää sanottavaa asiasta. "Entä veljesi? Missä he ovat?"
Tulenhenget viihtyivät käsittääkseni aika hyvin keskenään, kuten Marzela oli periaatteessa äsken ilmaissut Aidanista ja hauskanpidosta puhuessaan. Mahdollisesti kysymykseeni sisältyi myös hienovarainen, piilotettu ja tiedostamaton toive, ettei loput tulenhenkien perheestä olisi parhaillaan esimerkiksi polttamassa metsää maan tasalle.

Nimi: Sonya

18.01.2017 14:35
Rebecca//
"Näkemiin", huikkasin miesten perään ja vilkutin vielä pikaisesti. Oven napsahdettua kiinni ja hiljaisuuden palattua kahvilaani astelin vähän turhan isoksi kertyneen tiskivuoren pariin. Siinä samassa loin katseen hyllykköön, joka oli täynnä yrittipurnukoita. Yli puolet olivat jo muutaman hyppysellisen päässä pohjasta. Täytyisi niitäkin täydentää ja useampia uusia rohtokeitoksia pitäisi kehitellä.
Huokaisin syvään ja aloin huuhdella astioita väsyneesti. Alan vakavissani harkita työntekijöiden palkkaamista. Mutta millä ihmeellä muka voisin kenellekään vakituisesti jotain sellaista antaa, että he haluaisivat jatkaa töitä pitkäänkin? Siihen tarvittaisiin joku hyväntahtoinen hölmö.

Marina//
Tilanne kesti tuskaisen ikuisuuden ajan. Purin hammastani niin kovaa, että meinasin saada siitä päänsäryn. Lopulta Ludo kuitenkin taisi olla valmis, ainakin toivottavasti. Hänen kosketuksensa sääreni ympäriltä katosi ja käänsin katseeni jäykästi siististi paketoidun raajan puoleen.
"Voimmeko nyt lähteä?" kysyin toiveikkaasti, ilmeeni kuitenkin yhä vain jäisenä.

Haru//
Mietin asiaa hetken ja sitten kasvoilleni leimahtikin aivan uudenlainen päättäväisyys ja pieni pilkahdus innokkuutta. "Totta. Itse asiassa taidankin mennä etsimään sen saman tien", totesin ja nousin ripeästi seisomaan, kantaen Avivaa tukevasti mukanani. Voisin samalla viedä Avivan kunnollisille päiväunille. Ja ehkä ensi yönä voisin pitkästä aikaa haukata raikasta happea. Mutta ensin se silkkinauha.
"Kiitos, että olet taas uhrannut aikaasi ilokseni. Nähdään taas pian, eikö?" sanoin vielä Ivanille hymyillen.
//Vähän tämmönen yllätyslähtö, mutta enpä nyt keksinyt muuta, saadaanpahan parivaljakko hetkeksi erilleen :D//

Iris//
Seurasin Calypsoa kiireisesti kipittäen, vilkuillen ympärilleni silmät ihastuksesta pyöreinä. Tämä paikka oli suorastaan uskomaton. Olisipa ihana asua tällaisessa - tosin valoisammassa saaren osassa ja ei missään nimessä yksin.
"O-olen vain tiedonjanoinen", vastasin vielä hieman takellen, mutta aloin jo saada ääneni kuuluviin. Ajatusteni karatessa taas kaikkiin kirjaston kätkemiin aarteisiin viimeisetkin lukkoni aukenivat ja suuni liikkui kuin itsestään: "Kuulin huhuja, että sinun kirjastostasi voi löytää aivan kaiken. Olen lukenut niin paljon ihmisten kirjoja, mutta vain muutamia kirjoja, jotka kertovat Vechnostista, aikaolennoista, magiasta, alkuperäislajeista, hengistä... Haluan tietää lisää tästä kaikesta jännittävästä ja taianomaisesta elämästä, johon minä kuulun!"
Silmissäni kipinöi innostus, mutta tajutessani miten hupsusti olin höpöttänyt, puna kohosi taas poskilleni.

Marzia//
En voinut olla naurahtamatta Charlien kutsuessa minua jälleen Marzelaksi. Oikea nimeni kuulosti aina yhtä vieraalta, aivan liian hienostuneelta. Hyvä ettei sentään Vanesaksi kutsunut. Se ei tosin olisi ollut enää niin huvittavaa, vaan pikemminkin jo ärsyttävää.
"Aivan erinomaista, kuten lähes aina, kiitos kysymästä!" vastasin liioitelun tekopirteästi. "Meillä oli Aidanin kanssa aivan hulvattoman hauskaa muutama viikko sitten ihmisten maailmassa", totesin leveästi virnistäen. "Mites itse olet talvesi viettänyt, Charlie?" kysyin, vaikka tiesin, ettei tämä mies nauttinut tällaisesta rupattelusta laisinkaan.

Azami//
Pieni huokaus karkasi huulilani, kun Giata perääntui kurkultani ja sain tilaa hengittää. Kohotin katseeni hänen silmiinsä, tiedostaen, etteivät vastaukseni ehkä ilahduttaisi häntä. Olin yhä valmiina pakenemaan, jos nainen päättäisi purkaa mahdollisen turhautumisensa minuun. "Ei täältä oikeastaan pääse pois. Ja koralliriutalta ei pääse eteenpäin, joten kukaan ei tiedä", vastasin rauhallisesti.

Nimi: Harley

16.01.2017 22:23
Gryselda//
Kulmani painuivat hämmentyneesti alas, kun linnut kirkuivat lajitovereilleen ja voimakas tuulenpuuska ravisutti lehdettömiä puita. Silmäni pyöristyivät ällistyksestä, kun kuulin jaloissa saakka tuntuvan karjaisun ja valtava lohikäärme lähestyi suoraan kohti, levittäen varjon yllemme.
Tässä siis oli Necator. Suuri peto herätti minussa ensin pelokasta epävarmuutta, mutta muistin sen nopeasti Adrianin kumppaniksi - ystäviähän tässä kaikki oltiin, vai mitä? Loin Adrianiin sivusilmällä kysyvän, todella huvittuneen katseen. Olin olettanut, että hän lähtee kävelemään omille teilleen, mutta toisaalta miksi ihmeessä tyytyä apostolinkyytiin, kun voi matkustaa lentäen?
Lohikäärmeen tutkiessa minua lähemmin annoin jännittyneiden hartioideni laskeutua ja hymyilin vinosti, katsoen upeaa olentoa silmiin. Adrianin hyvästely sai minut kääntämään huomioni takaisin hänen puoleensa ja huvittunut virneeni sen kuin leveni, koska jos oikein ymmärsin, hän tarjosi käsisuudelmaa. Mikä herrasmies.
Ojensin sepäntöiden karhentaman käteni Adrianille melkein läimäyttämällä, kovempaa kuin olisi tarvinnut - olin otteissa hellävarainen oikeastaan vain, jos jokin tekele vaati yksityiskohtien kaivertamista tai varovaista takomista.
Niin paljon kuin huulten hipaisu rystysille minua nauratti, se oli hölmöllä tavalla melkein suloista. Nyökkäsin Adrianille vielä viimeiset heipat, astahdin kauemmas Necatorista ja katselin, kun hän kiipesi tottuneesti jättikokoisen lohikäärmeen selkään. Ilmavirta, joka syntyi lohikäärmeen ponnistellessa lentoon, sai minut kallistumaan taaksepäin ja suojaamaan kasvoni osittain käsivarteen. Kun Necator lopulta lähti liitämään Adrian kyydissään kauemmas, suoristauduin ja katsoin maan kamaralta heidän menoaan.
Vislasin vaikuttuneena ennen kuin suuntasin takaisin pajalle päin.

Raffaele//
Painuin vielä hieman enemmän kasaan, eikä kasvoistani näkynyt kuin kaistale hiusten takaa. Nieleskelin ristiessäni käteni. En rukoillut, mutta ele oli vaistomainen.
Kuristava, pakokauhuinen tunne kietoi armottomat ja tutut kätensä kurkkuni ympärilleni, enkä päässyt kokemuksesta eroon, vaikka yritin hengitellä syvään. Minua kadutti välittömästi, että olin edes ottanut koko asian puheeksi, pakottanut Krin osalliseksi. Päässä humisi syyttäviä huutoja ja syyllisyyttä. Tunsin itseni rikolliseksi. Riippakivi muille, ajattelin itsestäni ja kavahdin sitä välittömästi, koska samaa olin hokenut itselleni matkallani kanjonille.
Pelkäsin, että avautuminen päästäisi valloilleen tunnekuohun, jollaista en todellakaan ollut osannut ennustaa. Kontrollin menettäminen ei houkutellut, mutta onnekseni Krin sanat herättivät minut jotenkin, kiskoivat pinnalle.
Minua riipaisi hieman, mutta en voinut olla naurahtamatta ja hymyilemättä heikosti. Vaikka minulla olisikin ollut siivet, epäilin vahvasti, etteivät ne olisi kantaneet.
"Joo. Viimeinen kerta", vastasin suu kuivana ja nyökkäsin jämäkästi, yritin saada sanoihin jotain varmuutta, vahvuutta. Halusin vakuuttaa enemmän itselleni kuin Krille, että se oli totta enkä napsahtaisi enää.
Kauhu vetäytyi ilokseni pois, mutta häpeä ja vaivaantuneisuus lisääntyi sen myötä. Suoristin selkäni yrityksenä kasata itseni ja pyyhkäisin hiuksia pois kasvoilta, pyrkien tahdonvoimalla saada aikaiseksi hymyn ja jotain eloa silmiini.
"Anteeksi, kun vaivaan sinua jutuillani", sanoin aidosti pahoittelevaan äänensävyyn. "Tämä ei ihan oikeasti ole tapaistani, siis pakkosyöttää muille murheitani näin. Minä vain jotenkin jouduin tunnepuuskan valtaan."
Olen joutunut vähän liian usein lähiaikoina, lisäsin synkästi ajatuksissani. Holtittomuuteni kauhistutti itseänikin. Viimeisten viikkojen tapahtumat olivat pakottaneet minut tunteiden vuoristorataan ja tuntuivat enemmän hullulta unelta kuin todellisuudelta. Tämäkin päivä, Krin pelastaminen onkalosta, oli täysin absurdi seikkailu.
"Minulla on nyt paljon asioita järjesteltävänä, mutta kyllä saan ne ennen pitkää kuntoon, uskoisin", melkein huokaisin, vaikka äänessä kuului jo toivoa. Suunnitelmani Aquilan etsimisestä ja uudesta välienselvittelystä pelotti, mutta se vaikutti ainoalta oikealta ratkaisulta - en tosin halunnut tai kokenut tarpeelliseksi selostaa asiasta Krille.
"Kiitos, kun kuuntelit", lisäsin loppuun ja katsoin Kritä nyt suoraan silmiin. Huulilleni kaareutui pehmeä, rauhoittunut hymy. En ollut edes tajunnut, kuinka pahasti minun oli tarvinnut saada tämä sydämeltäni.

Nimi: Kiiwi

16.01.2017 21:08
Adrian//
Matkan aikana maanpinnalle Necator nousi luolastosta ilmaan, hieman laiskanpuoleisesti tosin kallioiden muotoja hyväksikäyttäen.
"Kuin myös", vastasin, seisten sitten Necatoria odottaen. Jos osai yhtään luonnon merkkejä lukea, niin lohikäärmeen tulon osasi kyllä ennustaa hyvissäajoin. Linnut päästivät muutamia varoitushuutoja ilmoille ja katseeni suuntautui suuntaan, mistä arvelin Necatorin näkyviin tulevan.
Lohikäärme karjaisi ilmoille mahtavan karjaisun tehden olemassaolonsa tunnetuksi varmasti kauempanakin, sillä hän jos joku tiesi arvonsa eikä epäillyt joskus leveillä sillä. Löydettyään tilaa laskeutumiselle Necator hidasti hallitusti, saaden puiden latvat heilumaan siipiensä aiheuttaman ilmavirran voimasta, kunnes tilanne rauhoittui hänen saatua jalkansa maahan.
Hän laski päätään alemmas tutkaillen Gryseldaa katseellaan mittaillen, nostaen kuitenkin päänsä sitten takaisin korkeuksiin hyväksyntänsä kääpiön olemassaololle antaen.
"Ensiviikkoon", sanahdin vielä Gryseldalle tarpeentullen välimatkaamme lyhentäen, sitten kättäni eteenpäin kämmen ylöspäin tarjoten. Jos Gryselda kämmenensä ymmärtäisi siihen laskea, niin ritarillisena - jonnekkin selkäytimeen juurtuneella - eleellä painaisin huuleni kevyesti hänen rystysiään vasten hieman kumartuen.
Sen tehtyäni suoristasuin ja astelin Necatorin luokse olennon etujalkaa pitkin selkään kiiveten. Kyytiin päästyäni Necator levitti taasen siipensä ja ilmaa niillä pahoinpidellen kohosi hiljalleen ylemmäs kohoten viimeisen ponnistuksen jälkeen puiden latvojen yläpuolelle.

Kri//
Kuuntelin Raffaelen selitystä aika pitkälti jokaisen tunteeni heijastuessa samantien kasvoiltani, vaikka ei Raffaele niitä paljoa ehtint katsoa. Ehkä parempi niin, sillä ilmeissäni oli hämmennystä, ärtymystä, melkein turhautumistakin ja lopulta taas hämmennystä.
Jostakin tyypistä kertominen ketä en tiennyt, ja jonka menneisyydestä Raffaelin kanssa en tiennyt, tuntui varsin turhalta. Raffaelen kertoessa aikeistaan hypätä oli lähellä, etten olisi tokaissut, että eihän toinen nyt luullut vielä osaavan lentääkin, kun uiminenkin oli epäonnistunut. Jos sinulla oli jalat, niin kuuluit maalle, mikä siinä oli niin vaikeaa?
Jokin.. jokin hyvin tunneperäinen ajatus kuitenkin viittasi siihen suuntaan, että Raffaele kertoi jostain muusta kuin siitä, mitä olin hänen sanoistaan saanut irti. Ja sekös vasta tilanteesta tekikin hankalan.
"Se oli viimenen.Tarkotuksella tai ei. Sulla ei oo siipivä josset oo sattunu huomaamahan", vastasin jääden kuitenkin jokseenkin vaisuksi ja mietteliääksi. Koska minua vaivasi se, että jollain tapaa sain käsityksen, että Raffaele olisi halunnut päättää elämänsä, mutta samalla jokin sellainen oli aivan liian vierasta minulle käsiteltäväksi.

Nimi: Harley

16.01.2017 17:04
Gryselda//
"Se on sitten sovittu", tokaisin tyytyväisen oloisena.
Lähdin kulkemaan reippaasti Adrianin edellä mutkitteleviin tunneleihin. Valitsin luonnollisesti nopeimman reitin ja johdatin Adriania tottuneesti ahtaissa käytävissä, vilkaisten aina välillä taakseni häneen ja virnistäen itsekseni pimeässä kaveriparalle, joka joutui kulkemaan selkä kumarassa.
Kuljin paljon vikkelämmin kuin saapuessamme, liikkuminen oli totta ie kevyempää ilman raskasta lastia. Noin varttitunnin hiljaisuudessa talsimisen jälkeen tunneli vietti ylöspäin ja astuimme kylmään ja harmaaseen ulkoilmaan.
"Oli hauska tutustua", sanoin kääntyessäni Adrianin puoleen ja asettaessani kädet tomerasti lanteille. Kujeileva hymy paljasti hetkeksi etuhampaani. "Nähdään ensi viikolla."

Raffaele//
En tiennyt, oliko Krin omalaatuinen suorasukaisuus enemmän hämmentävää vai viehättävää. Kallistuin jälkimmäisen puoleen, koska se teki hänelle puhumisen jollain tavalla helpommaksi. Tapoihini ei edes kuulunut kertoa näin kärkkäästi asioistani, puhumattakaan lähiaikojen huonoja muistoja verestäneistä tapahtumista ja häpeällisistä aikeistani, mutta Kri teki poikkeuksen sääntöön. Outo jännitys sai silti rintakehäni kivistämään ja tunsin itseni lähinnä hölmöksi, kuin olisin ryhtynyt leikkimään Krin kanssa terapiaa.
"Tämä voi kuulostaa vähän hullulta", naurahdin kankeasti, pyyhkäisin hiuksia korvan taakse ja sanat meinasivat tarttua hankalasti kurkkuun. Hengähdin painavasti kuin aloituksen merkiksi.

"Tapasin jotain aikaa sitten yhden tärkeän henkilön menneisyydestäni. En olisi edes uskonut, että näen häntä enää koskaan - tai ehkä vain toivoin, ettei niin käy. Asiat välillämme ovat, tuota, hyvin monimutkaiset. Mutta se on aivan oma tarinansa."
Katseeni oli käynyt etäiseksi ja laitoin levottomana kädet ristiin sylissäni.
"Sain häneltä selville erään asian ja tajusin, miten ... kamala, paha olen ollut. Periaatteessa sain tietää, että olen elänyt monta vuotta valheessa, mikä on omaa syytäni, ja -"
Puheeni oli kiihtynyt hieman, mutta katkesi, kun vedin väristen henkeä. Katseeni harhaili taas jäätyneissä rantakivissä.
"Se tapaaminen johti siihen, että minä, tuota, lähdin jatkamaan matkaani aika sekavassa mielentilassa", jatkoin selitystä, sanat puuroutuen puheen käydessä nopeammaksi, sydän hakaten kiivaammin, "ja aioin mennä kanjonille. Että voisin hypätä. Kalliolta siis. Koska minä kai ajattelin, että se olisi palvelus."
Säikähdin itseäni, sitä, kuinka kertomus oli kiihtynyt loppua kohden katkonaiseksi puhetulvaksi. Hämilläni sekä hieman pahoinvoivana ryhtini painui kumaraan. Toljotin maata ja toivoin, että en alkaisi itkemään, koska olin jo luullut olevani tarpeeksi vahva keskustelemaan tästä.

"Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun aioin tehdä tällaista", myönsin, mutta ääneni oli niin vaisu ja pieni, että sitä hädin tuskin kuului. Kauhu lävisti minut, kun tajusin sen olevan liikaa sanottu, ja nostin katseeni hätääntyneenä Krihin.
"Mutta silloin, kun pelastit minut - se johtui aivan oikeasti siitä, että en osaa uida - en minä tarkoituksella..." Toivottomalta tuntuva selittelyni hiljeni lopulta olemattomiin ja purin alahuultani hieman luovuttaneesti. En missään nimessä halunnut Krin saavan väärän käsityksen ensikohtaamisestamme - olin niin kiitollinen, että hän pelasti minut merenpohjasta, olin aivan todella.
Painoin pääni kaikesta häveten alas. Vaistomaisesti ja huomaamatta sormeni nousivat hypistelemään ristikorun hopeaketjua, joka pilkisti vain osittain villapaidan kauluksen alta.

Nimi: Kiiwi

15.01.2017 15:37
Adrian//
”Sen sanoin tosiaan”, totesin, jättäen Gryseldan haasteeseen suoranaisesti vastaamatta. Olin kohtuullisen varma, että Necator kyllä savustaisi minut ulos luolasta, jos kerta Gryselda pitäisi tavata.
Viittasin kädellä Gryseldaa kulkemaan edellä, sillä hän varmaankin muistaisi reitin maanpinnalle helpommalla ja varmemmin kuin minä ja sitä paitsi, naiset ensin.
Necator vaikutti ottaneen merkin keskustelustamme ja valmisteli itseään lentokuntoon. Siihen sisältyi venyttelyä ja viivyttelyä, haukottelua ja katkerien savupilvien tuhahtelua.

Kri//
Olin havaitsevinani Raffaelen olemuksessa muutoksen, mutta valitettavasti ihmisten käytöksen ymmärtämiseen liittyvät tietotaitoni eivät olleet tarpeeksi kattavia, jotta olisin niistä jotain ihmeellisempää osannut päätellä.
Raffaelen jatkaessa hieman harhailevaa puhettaan otin paremman asennon rantahiekalla. Vedin pyrstöni vedestä kaarelle hiekalle jääden joskeenkin sivuttain toiseen käteeni nojailemaan.
”Kuten mitä?” kysyin silmiäni tyhjentävästi kerran räpäyttäen, sillä en oikein ymmärtänyt toisen kiertelyjä ja kaarteluja.

Nimi: Harley

13.01.2017 23:25
Frank//
Naurahdin ja nyökyttelin hyväntuulisena Rebeccan vitsailulle. Olin aivan oikeasti nauttinut olostani, tarjoilu kuin myös palvelu olivat erinomaiset - minulla ei siis ollut mitään syytä olla kehumatta paikkaa tutuille.
"Nähdään taas", sanoin ovensuusta, vilkuttaen ujosti.

Valentin//
Virnistin säteilevästi Beccan sanoille ja tein leikilläni sotilastervehdyksen. "Ilman muuta", naureskelin vastaukseksi.
Frank seurasi minua kiltisti ovelle. Pysähdyin vielä kerran katsomaan taakseni.
"Näkemisiin, kahvilatyttö", hyvästelin uuden tuttavuuden hymyillen ja heilauttaen kättä leveässä kaaressa. Sitten vedin Frankin mukanani ulos kylmään, harmaaseen talvipäivään, heittäen käsivarteni hänen harteilleen, kun lähdimme kävelemään rupattelun lomassa majapaikallemme.

Ludovic//
Hymähdin, miltei murahdin matalasti Marinan sanoille, välinpitämättömästi ja hajamielisenä, sillä keskityin tekemisiini paljon enemmän kuin hänen puhumisiinsa. Hetkessä olin saanut pyöritettyä siteen pois jalan ympäriltä, jonka jälkeen tutkin tarkasti ruhjoutunutta säärtä, taivuttelin jalkaterää eri suuntiin ja hivelin mustelmien tummentamaa ihoa sormenpäilläni. Hyvältä ei näyttänyt, mutta se oli jo parempaan päin. Aloin sitoa jalkaa uudelleen, tottunein ja itsevarmoin ottein, varmistaen tukisiteen olevan sopivan tiukka.

Ivan//
"Sinun pitäisi ottaa se käyttöön uudelleen", sanoin, en käskynä, vaan pehmeänä, hymynkareen sävyttämä kehotuksena. Nauha tosiaan sopisi kauniisti noihin kirkaansinisiin silmiin, olin varma siitä.

Calypso//
Olin ehtinyt kävellä jo muutaman askeleen, kun tajusin, että Iris oli jättäytynyt jälkeen. Käännyin hänen puoleensa kysyvästi, hämilläni ja huvittuneesti hymyillen.
"Siinä olet oikeassa! On erittäin hauska tavata", vastasin hänelle reippaasti, siniharmaissa silmissä innostunut ja lämmin tuike. En ollut odottanut vieraita, mutta Iriksen ilmestyminen ovelleni oli ilman muuta positiivinen yllätys - juuri tällaista sosiaalisuutta kaipasin herättämään itseni unisesta arkielosta, jollaiseen solahdin ja unohduin aivan liian helposti!
"Tulehan, rakas", hoputin lempeästi, lähtien johdattamaan Iristä halki useiden hiljaisten ja hämärien käytävien. Kaiverretut, korkeaan kattoon kurottavat pylväät muodostivat holvikaaria ja askeleemme kopisivat pölyttynyttä marmoria vasten.
"Mitä mahdat etsiä tämän kartanon kirjaston kätköistä?" kyselin sovittaessani askellukseni Iriksen tahtiin, jotta kävelimme rinnakkain ja pystyin vilkuilemaan seuralaiseni puoleen. "Tarvitsetko jotakin erityistä tietoa tai ratkaisua pulmaan - vai oletko kenties vain tiedonjanoinen sielu?"

Charlie//
Jos ilmeettömyyttäni olisi voinut kuvailla, se olisi kai ollut lähinnä tympääntynyt.
"Sitä samaa", vastasin hiljaa ja täydellisen ympäripyöreästi. "Entä sinulle, Marzela?"
Esitin vastakysymyksen opetellusta tottumuksesta tai sellaisesta, mitä ihmiset nimittivät kohteliaisuudeksi, en aidosta mielenkiinnosta.

Gryselda//
"Älä yliarvioi sosiaalista elämääsi", sanoin Adrianille piruilevan virnistyksen kanssa.
Hyppäsin seisomaan suorille jaloille Adrianin mallin mukaan, katsoen ylöspäin miehen kasvoihin. Asetin käteni reippaasti lanteilleni, tuttu huvittunut ja itsevarma hymy suupielessäni viipyen.
"Minä vaikka hankin sinulle kalenterin lahjaksi, jos se siitä jää kiinni", puuskahdin pää hieman kallellani. Äänensävyssäni oli erehtymättömästi kiusoittelua, jopa haaste. "Sinähän sanoit, että Necator haluaa tavata minut. Toteutetaan hänen toiveensa, eikö?"

Raffaele//
Otin rennomman asennon ristimällä jalkani ja nojaamalla eteenpäin. Yritin hieroa yhteen kohmeisia sormenpäitäni, sulkien sitten veriset, kirvelevät kämmeneni varovaisesti toisiaan vasten. Pitäisi puhdistaa haavat, kun pääsen kotiin.
Räpyttelin Krin yllättävälle toteamukselle silmiäni, hymyni laskeutuen pettyneesti. Jään läpi rojahtaminen -kommentin myötä jännityin kauttaaltaan, sillä se sai minut nolostumaan edellisen uintireissuni vuoksi ja muistamaan, että vain muutamia viikkoja sitten olin ollut valmiina hyppäämään alas kalliolta.
Kaikki se tuntui hyvin väärältä, kuin olisin rikollinen. Kri oli pyyteettömästi pelastanut minut - oli kiittämätöntä sanoa nyt päin naamaa, että vain vähän kyseisen tapaturman jälkeen olin vakavissani, tieten tahtoen aikonut päästä hengestäni.
"Ei tulisi mieleenikään", naurahdin hermostuneesti Krin sanoille, vain vaisu hymy käyden huulillani. Katseeni lähti harhailemaan, vaikka yritin olla luonteva.
"Tuota", aloitin aiempaa kankeammin ja tunnustelevasti, yrittäen miettiä, mitä kaikkea minun olisi hyvä kertoa Krille, ja murehtien samalla, puhuisinko liikaa tai kiinnostaisiko häntä edes kuulla koko asiasta. "Minulle on ... sattunut vähän kaikenlaista sen jälkeen, kun viimeksi tapasimme."

Nimi: Frosty

13.01.2017 07:55
Opal//
Toinen sarvijaakoista näytti pettyneeltä, kun en ollutkaan saaliseläin ja laittoi kädessään olleen kirveen takaisin vyölleen. Kyseisen miekkosen silmät näkyivät välähtävän purppuran sävyisinä, jos oikein näin. Metallimiehen kädet muuttuivat jokseenkin turvallisen näköiseksi: ainakaan niistä ei sojottanut teriä joka ilmansuuntaan.
"Opaliksi haukkuvat", vastasin metallimiehen kysymykseen.
"Ja te olette..?"
Vilkuilin kumpaakin miekkosta hiukan epäluuloisesti. He eivät tosiaankaan olleet antaneet itsestään parasta mahdollista ensivaikutelmaa.

Nimi: Amé

13.01.2017 07:31
Giata: Nauroin. Haroin pitkiä hiuksiani.
"Selvä. Voisitko kertoa miten täältä pääsee pois?" kysyin kohteliaalla äänellä.
Se ei ollut juttuni, mutta ainakaan tuo olento ei enää voinut mitenkään sanoa etten ollut kohtelias. Siirryin istumaan kaatuneen puun päälle, odottaen tarkasti naisen vastausta.
"Ja mitä koralliriutan takana on?" jatkoin.

Nimi: Sonya

12.01.2017 23:18
Azami//
Nojauduin taaksepäin horjahtaen kauemmas tämän Giatan tunkeiluista. Tunsin oloni hieman uhatuksi ja olin peloissani, mutta sain hieman uutta puhtia toimiini, kun naisen röyhkeä asenne alkoi tympimään jopa minua. "Olet ilmeisesti uusi täällä", totesin kovin mitään sanomattomalla äänellä. Minun äänestäni nyt ei saisi ilkeää tai töykeää tekemälläkään, mutta aiempi lempeys oli enää muisto vain.
"Kaikki on kovin laaja käsite. Mitäpä jos kysyisit kohteliaasti mitä haluat tietää, niin voin yrittää parhaani mukaan auttaa", jatkoin, painottaen sanaa kohteliaasti vähän turhankin liioitellusti. Auttaisin mielelläni uuden tulokkaan alkuun, mutten todellakaan antaisi naiselle edes yhtä tiedon murusta, jos hän käyttäytyisi tällä tavalla.

Nimi: Kiiwi

12.01.2017 19:41
Dante//
Päästyämme lähemmäs kohtasimmekin nuorehkon naisen, mikä sai minut vain kohottamaan toista kulmaani. Olin melkein pettynyt, kun painoin käteni terät takaisin piiloon.
”Jos et ole saaliseläin niin millä nimellä tulisit sitten mielummin kutsutuksi?” kysyin. Olin aika varma, että minun silmissä oikeastaan koulutytöltä näyttävästä henkilöstä ei olisi meille vaaraksi, joten saatoin ottaa hieman rennomman mielentilan käyttöön.

Adrian//
”Vähintään siedettävä”, vastasin ilme kohtuullisen vakavana, vaikka lause olikin jokseenkin sarkastinen, tai no ainakin aliarvioiva. Gryseldan tapaaminen oli ollut erikoinen mutta ihan positiivisen puolelle jäävä sattuma.
Gryseldan tokaisu kuitenkin tapaamisesta ensiviikolla samaan aikaan hämmensi minua. Sen takia mietinkin hetken, mitä oikein vastaisin.
”Saatan olla kalenterin tarpeessa jos sosiaalinen elämäni, muuttuu niinkin kiireelliseksi, että aikataulutetuille tapaamisille on tarvetta”, sanoin sitten, juoden loput teestä laskien mukin sitten pöydälle ja nousin seisomaan.

Mickai//
Khara vaikutti olevan vähintään poissa mukavuusalueeltaan tanssin parissa, joten ehkä hän kaipaisisi hieman lämmittelyä. Tein kuitenkin pienen tanssahtelukierroksen etääntyen hetkeksi Kharasta. Tiesin osaavani tanssia hyvinkin… noh eroottisesti, mutta aivan sinne asti en mennyt. Tanssini oli enemmän leikittelevää.
Palasin kuitenkin pyörähdellen lähemmäs Kharaa, ja aikalailla toisen sosiaaliseen kuplaan päästyäni siirsin hänen kätensä lantiolleni(?), ellei hän sitä itse ehtisi tekemään ensin. Sen jälkeen nostaisin omat käteni hänen hartioilleen jatkaen tanssimista samalla, tosin hieman hillitymmin sooloiluun verrattuna.

Kri//
Meinasin sanoa, että Raffaele oli yksinkertaisesti vain surkea uimari, siitä se johtui, mutta ehdin ajoissa harkita edes sen verran, että pidin suuni sittenkin kiinni. Ehkä toinen ei tarkoittanut lausettaan aivan niin suoraviivaisesit.
Raffaelen seuraaviin pohdintoihin en osannut oikein vastata mitään, joten kohautin hartioitani.
”Et näje mua paljua jos meri jäätyy tänä talaven”, totesin hypäten aiheesta toiseen ilman minkäänlaista aasinsiltaa. Oli jo itsessään erikoista, että meri oli pysynyt edes tähän asti auki rannasta. ”Ellet tietty päätä rojahtaa jään läpi”, lisäsin hetken kuluttua katsahtaen Raffaelea hieman ennalta tuomitsevasti, jos hän saisi siitä jotain ideoita.

Nimi: Amé

12.01.2017 07:43
Giata// "Tappajalla on tappajan vaistot", sihisin vilauttaen naiselle kynsiäni. En kuitenkaan ollut mikään kannibaali, joten se ei minua kiinnostanut. Sekopäinen nauruni jatkui ja kävelin aivan Azamiin kiinni.
"Kerros nyt kaikki mitä tiedät tästä saaresta", sanoin.
Silmissäni oli julma kiilto, vaikka oikeasti olin peloissani. En tiennyt ketä uhkailin.

Nimi: Sonya

11.01.2017 23:11
Azami//
Hermostukseni palasi Giatan viimeisten sanojen myötä. Otin vaistomaisesti askeleen taaksepäin, pitäen katseeni tiukasti naisessa. Miten voi olla edes mahdollista, että kun päätän sulaa hulluuttani raahautua ulos lämpimästä sängystäni keskellä talvea, kohtaan juuri tällaisen henkilön?
"Olin vain kävelyllä, joten tuskin sinulla on mitään syytä vahingoittaa minua", totesin, yrittäen yhä hymyillä naiselle kohteliaasti. Olin minä hetkenä hyvänsä valmiina haihtumaan paikalta ja palaamaan henkimaailmaan, mutta todella toivoin, ettei Giata oikeasti haluaisi minua syödä.
Ajatuksissani huokaisin vaimeasti. Nainen ei tainnut tietää laisinkaan, kenen kanssa oli tekemisissä. Jos hän tietäisi, hän tuskin haluaisi tappaa minua. Uskoin tosin, että pääsisin ongelmitta pakoon tarpeen vaatiessa, joten ehkä ajatus oli epäolennainen.

Nimi: Amé

11.01.2017 15:08
Giata// Naurahdin häijysti, mutta erotin äänessäni empatiaa ja lempeyttäkin.
"Ihan sopiva sää minulle", naurahdin ja rentouduin välittömästi, kävellen rennosti jonkin hengen tai haltian luokse.
Nauroin jotenkin sekopäistä nauruani, kun katselin pitkiä kynsiäni. Liutin kättäni kurkullani, matkien elettä jolla joku olento tapetaan. Tuijotin naista tai tyttöä kurtistellen kulmiani.
"Onko sinulla jotain asiaa vai tapanko sinut aamupalanani? Tai ainakin yritän", kysyin

Nimi: Sonya

11.01.2017 14:59
Azami//
Arvaukseni oli osunut oikeaan ja kyseessä oli tosiaankin muodonmuuttaja. Vain hetkeä myöhemmin edessäni seisoi itseäni huomattavasti pidempi hoikka nainen. "Hauska tavata", sanoin hymyillen ja pääsin lopullisesti yli pienestä säikähdyksestäni nyt, kun olin melko varma, ettei hän ainakaan hyökkäisi kimppuuni.
Annoin katseeni seurata tätä Giataa hänen kierrellessään ympärilläni saalistajan lailla. Hänen kevyt pukeutumisensa kiinnitti huomioni, mutten viitsinyt kommentoida asiaa enempää. "Aika ikävä sää, eikö?" totesin kuitenkin, kun en viitsinyt aivan hiljaakaan olla.

Nimi: Amé

11.01.2017 07:43
Giata// Tuijotin Azamia uhkaavasti. Olento ymmärsi mitä kysyin. Olin siitä todella hämmästynyt. Pelko ja viha ruumiissani rauhoittui ja tunsin kuinka muutuin taas suhteellisen "normaaliksi" ihmiseksi.
"Minä olen Giata", sähähdin tuijottaen yatävällisen näköistä olentoa(?).
Kiertelin olennon ympärillä, kuin tämä olisi seuraava saaliini, mutta oikeasti yritin vain pitää itseni rauhallisena.

Nimi: Sonya

10.01.2017 20:39
Azami//
Yllätyin todella, kun eteeni loikkasi aivan yhtäkkiä gepardi. Saatoin aluksi näyttää hieman pelästyneeltä, mutta ystävällinen hymy palasi hetkessä kasvoilleni. "Päivää. Olen Azami. Entäpä sinä, mikä on nimesi?" esittäydyin kohteliaasti olennon kysyttyä henkilöllisyyttäni. Arvasin kyseessä olevan muodonmuuttaja, sillä eihän täällä elä tavallisia luonnonvaraisia gepardeja. Pystyin kuitenkin ymmärtämään tämän uuden tuttavuuteni puhetta hänen ollessaan myös eläinmuodossa, tietenkin, olinhan luonnonhenki.

Rebecca//
Nousin itsekin ja nappasin ammattilaisen elkein tyhjät kahvikupit tarjottimelle, jota pitelin täydellisessä tasapainossa pääni vierelle. "Kiitos teille ja tervetuloa uudestaan!" sanoin leveästi hymyillen ja astelin takaisin tiskin luokse. "En laita yhtään pahakseni, jos mainostatte kahviani koko ulottuvuuden parhaana", lisäsin vielä ironiaa äänessäni leveästi virnistäen. Kilpailu ei tosiaan ollut kovaa, mutta yhtä kaikki ei olisi lainkaan pahitteeksi, jos tänne virtaisi enemmän väkeä.

Marina//
Tuijotin seinää intensiivisesti ja puristin käsiäni nyrkkiin rystyset valkoisena upottaen kynteni kämmeniini. Yritin keskittyä ajattelemaan kipua jalassani ja kämmenissäni sen sijaan, että olisin huomioinut tuskastuttavan lempeän kosketuksen vaurioituneen koipeni ympärillä.
"Tee mitä parhaaksi näet", murahdin hiljaa, toivoen tämän olevan jo ohi. Olisinpa missä tahansa muualla. Kaupungissa, metsästämässä, nukkumassa, ihan mitä vain. Tällaise virheet eivät saisi toistua. Loukkaantumista en voisi täysin estää, mutta jatkossa pitäisin huolta, ettei kukaan tuntematon onnistuisi löytämään minua tajuttomana.

Haru//
"En oikeastaan muista", vastasin jopa hieman pettyneenä itseeni tajutessani, etten tosiaan ollut käyttänyt kyseistä nauhaa vuosiin. "Se on tallessa makuuhuoneen lipastossa", lisäsin hiljaa, mietteliäästi. Hivelin sitä usein miettiessäni vaikeita asioita, mutta palautin sen aina tarkasti paikalleen. Lapsena pidin sitä aina mukanani, jos en hiuksissani, niin ranteessani. Siinä oli muutama pieni repeämä, merkkejä tuhoisasta menneestä, mutta se oli yhä täysin käyttökelpoinen. Miksiköhän oli lakannut käyttämästä sitä?

Iris//
Kuuntelin tämän Calypson sanoja silmät ihastuksesta ja hämmennyksestä pyöreinä. Pääni kääntyili rivakkaan tahtiin, yrittäen painaa mieleen jokaisen mielenkiintoisen yksityiskohdan kaikesta. Loistokausi? Se oli minulle surullisen vieras käsite. Olin löytänyt siitä vain muutamia teoksia vuosien aikana. Ajatukseni laukkasivat taas edelläni tähän valtavaan kirjastoon, josta olin kuullut huhuja. Siellä olisi aivan varmasti lisää tietoa loistokaudesta, hengistä, muista lajeista, tästä mystisestä henkilöstä edessäni...
Silmäni säkenöivät innostuksesta, mutta sitten säpsähdin liikkeelle tajutessani, että olin jäänyt vain jumittamaan paikoilleni Calypson pyytäessä minua seuraamaan. "Olen I-Iris. Hauska tavata", esittäydyin takellellen ja muistin heti hetkeä myöhemmin, että nainen tiesi nimeni jo. Nolostunut puna kohosi jälleen kasvoilleni ja aloin kieputtaa hiuksiani hermostuneesti sormeni ympärille.

Marzia//
Naurahdin hermostuneesti ja tungin käteni syvälle farkkujeni taskuihin, vaappuen sivulta toiselle. "No niinpä tosiaan tekee, taivaan kiitos", totesin virnistäen pienesti. Halusin siirtää keskustelun tästä rikkomuksestani jonnekin aivan muualle, joten kohotin kasvoilleni hieman kiusoittelevan hymyn. "Noh, mitäs sinulle kuuluu, Charlie?" kysyin oikeasti uteliaana, vaikka epäilin vahvasti mahdollisuuksiani saada tästä miehestä irti oikeaa vastausta.

Nimi: Amé

09.01.2017 07:36
Giata// Loikkasin alas puusta kevyesti, vaikka kylmyys tuntui tunkeutuvan reisieni sisälle. Oli virhe laittaa sortsit, mutta eipä sitä nyt enää viitsinyt kiivetä takaisin laittamaan parempia housuja jalkaan. Silloin kuulin hyväntuulista puhetta joka kuullosti enemmän siltä että puhuttiin itsekseen kuin kenellekkään henkilölle(?). Lähdin hiipimään eteenpäin. Tunsin kuinka automaattisesti häntäni ja korvani puski läpi ja identiteettini muuttui. Tilalla oli se gepardi, josta olin ylpeä. Hiivin eteenpäin, yrittäen nähdä kuka siellä oli. Näin jonkin olennon, joka oli kieltämättä kaunis.
"Kuka sinä olet?" yritin murista, mutta se oli epämääräistä karjuntaa.

Nimi: Harley

08.01.2017 22:39
Valentin//
Rebeccan reaktio ei ollut ehkä, mitä aivan ensimmäiseksi odotin, mutta ainakin positiivinen yllätys. Hänen huvittuneisuutensa ja naurunsa tarttui hyvin nopeasti, joten suupieleni nousivat hämmästyneeseen, leveään hymyyn.
Hengähdin syvään liioitellun helpottuneena ja pyyhkäisin leikkisästi otsaani kädellä.
"Huh, pelkäsin jo, että joudutaan tiskaamaan loppupäiväksi", kujeilin hänelle ja siirsin huomioni hetkeksi Frankiin, joka näytti niin huojentuneelta, että sain vaivoin pidäteltyä hyväntahtoista naurua.
"Siinä tapauksessa", sanahdin kepeästi ja nousin seisomaan, "kiitos todella paljon arvokkaasta työstäsi ja kahvista, Becca." Kumarsin leikkisästi hänelle, vaaleat ja tuulentuivertamat hiukset mennen sen seurauksena entistä pahemmin sekaisin.
"Lähdetäänkö, kuoma hyvä?" kysyin Frankilta, joka parhaillaan nousi itsekin.

Frank//
Kun Rebecca selitti asian laidan, helpottunut rentous valahti lävitseni kuin olisin päässyt irti kokovartalolukosta. Hermostunut mutta huvittunut hymy nousi sen myötä pintaan.
Työnsin tuolin siististi pöydän alle - osittain myös sen takia, ettei Rebecca huomaisi heti, että takamuksestani oli jäänyt kangasverhoiluun märkä läiskä. Minua nolotti kaatumiseni vieläkin, mutta ainakin housuni olivat kuivuneet kahvittelun aikana.
"Joo, mennään vain", vastasin Valentinille nyökytellen. Olisin voinut kyllä jäädäkin kotoisaan kuppilaan, mutta miten vain Val sanoi ja tahtoi.
"Kiitos todella paljon", kiitin Rebeccaa vilpittömästi. Hymyni oli ujo ja pieni, mutta todella tarkoitin, mitä sanoin. Oli aivan upeaa, että joku jaksoi nähdä tällaista vaivaa ilahduttaakseen kaltaisiamme ohikulkijoita. Rebecca oli muutenkin niin mukava.

Ludovic//
Jopa minä pehmenin hieman, kun tajuntaani upposi, kuinka paha paikka tämä taisi olla Marinalle. Osasyy pienimuotoiseen rentoutumiseeni oli myös tietynlainen voitonriemu, sillä periaatteessa olin saanut tytön omatoimisesti tuomaan ilmi, ettei hän ole niin kivinen ja kestävä kuin yrittää antaa ymmärtää. Tosin kukaan ei ole, muistutin itseäni järkevästi - en edes minä, ja se nyt on aika paljon sanottu.
"Huuda, jos tekee liian kipeää", ohjeistin potilastani vielä pikaisesti.
Laskeuduin tukevasti alas yhden polven varaan, tarttuen rauhallisesti mutta kokemuksen ansiosta päämäärätietoisesti Marinan paketoituun jalkaan. Ilmeeni valahti syvän keskittyneeksi, kun pääsin työn pariin. Tunnustelin ja taivuttelin jalkaa kaksin käsin, sen verran hellävaroen, etten aiheuttaisi lisää vahinkoja.
"Voisin kiristää tukisiteen uudelleen", mumisin itsekseni alkaessani pyörittää sidettä pois pohkeen ympäriltä.

Ivan//
Kuuntelin Harun kertomusta hyvin keskittyneesti, aidosti kiinnostuneena. Aluksi katselin häntä, mutta siniset silmäni lipuivat muualle, kun yritin kuvitella tapahtumat eteeni. Kertomus oli hyväntuulinen ja kaunis, mutta silti se sai minut tietyllä tapaa haikeaksi. Kun tarina lopulta tuli päätökseen, käännyin hitaasti takaisin Harun puoleen, hymyillen hiljaa ja lempeästi.
"Se oli jotain iloista", tokaisin hänelle onnelliseen ääneen, ilahtuneena kuulemastani ja ennen kaikkea siitä, että Haru oli jakanut kokemuksen kanssani. Henkäisin pienesti, raukeasti, ja kävin istumaan hänen viereensä pianotuolille. Olisin mielelläni kuullut lisää, itse asiassa paljon lisää, enkä vain hyvistä asioista. Oli paljon, mitä en vielä tiennyt Harun menneisyydestä, mutta en missään nimessä halunnut udella tai painostaa.
"Milloin viimeksi käytit sitä silkkinauhaa?" päätin kysyä ajatuksen tullessa mieleeni. Pystyin kuvittelemaan Harun hiuksiin kirkkaansinisen nauhan, jonka väriä vuodet olisivat hädin tuskin haalistaneet.

Calypso//
Kun tyttörukka viimein pääsi pois tuiskusta, suljin oven visusti kiinni. Hankien peittämä saari oli totta tosiaan satumaisen kaunis, mutta lohikäärmeklaanin nimeen, tällainen pakkanen ja viima ei sopinut minulle!
Astelin Iriksen vierelle lempeästi hymyillen ja pää kallellani.
"Calypso Athena Polymatheia", esittelin itseni hupsulla, mielestäni aivan liian runollisella koko nimelläni. Heti perään huiskautin ilmaa kädelläni vähättelevästi, hymy leviten huvituksesta.
"Mutta nimellä Calypso minut tunnetaan - ainakin tietääkseni", jatkoin samaan tapaan kepeästi ja nyökyttelin Irikselle hyväksyvästi. "Kyllähän sitä kaikenlaisia lisänimiä on mahtanut kertyä vuosisatojen aikana. Loistokaudella varsinkin, kaikki olivat jostain syystä tyrkyttämässä minulle toinen toistaan kummempia titteleitä!"
Naureskelin muistolle itsekseni heleään ääneen astellessani eteenpäin.
"Tätä tietä", sanoin viittoessani Iristä seuraamaan itseäni.

Charlie//
Marzelan selitys ei näennäisesti vakuuttanut minua, mutta en ollut mitenkään suutuksissa - jos siis ylipäänsä olisin saattanut ärsyyntyä. Oli hän ollut pahanteossa tai vain testannut tulentekovälinettä, ainakaan vahinkoa ei ollut ehtinyt tapahtua.
"No", totesin erittäin toteavasti, ääni laahaten matalana ja hiljaisena, "se toimii."
Jäin tuijottamaan Marzelaa, laskien toisenkin käteni kävelykepin virkaa toimittavan sateenvarjon kahvalle.

Gryselda//
Kohotin hilpeästi kulmiani kuullessani Adrianin hymähdyksen. Ei se nyt mikään vuosisadan naurunpuuska ollut, mutta enpä ollut vielä tähän mennessä saanut hänestä irti sellaista hyväntuulisuutta.
"Ai, olet näin pahasti erakoitunut", voivottelin hieman liioitellun häkeltyneesti ja painottaen sanaa "näin", virnistäen kuitenkin jälkeenpäin pienesti. En minä mikään paras puhuja ollut, vietinhän päivät pitkät yksin kaivoksilla tai pajassa. Olen naimisissa työni kanssa, kuten sitä tavataan sanoa.
"Riippuu tietenkin ihan siitä, oliko tämä päivä mielestäsi hyvä", vastasin Adrianin aiempaan kysymyksen myhäillen, katsoen suoraan miehen tummiin silmiin kysyen ja koetellen, melkein haastavasti. Pakko sanoa, että itse olin ainakin viihtynyt. Tämä oli miellyttävää vaihtelua arkipäiviin.
Läimäytin käteni rauhallisesti pöydälle merkitsemään aiheenvaihdosta.
"Joten siis, näemme sitten ensi viikolla samaan aikaan?" Tiesin kyllä, että kysymykseni oli tuulesta temmattu, mutta se oli nimenomaan tarkoitus. Katsoin Adriania muuten tosissani, mutta kullanvärisissä silmissä oli kiusoitteleva tuike.

Raffaele//
Jostain syystä Kri vaikutti hämmentyvän. Olin aikeissa kysyä, oliko häneltä jäänyt osa sanoista kuulematta vai sattuiko jokin väärinkäsitys, mutta annoin asian olla, koska hämmennys näytti suurimmilta osin hälvenevän.
Vastaus sai minut katsomaan Kritä hyvin myötätuntoisesti. Nopeasti huulilleni kaartui kuitenkin pieni hymy, joka leveni holtittomasti. Naurahdin, kykenemättömänä pidättää kasvavaa huvittuneisuuttani.
"Miten onnistumme tässä?" sanoin hiljaisen naurun lomasta, yrittäen samalla myös keventää tunnelmaa. "Kun tulet maalle, joudut maanalaisen luolan vangiksi - kun tulen mereen, joudun veden varaan ja melkein hukun."
Se oli kerrassaan uskomatonta, uskomatonta ja hölmöä. Hyväntuulisuus virkisti mieltäni hetken, mutta palasin maan pinnalle ja hymyni sammui, kun huoli sekä huolehtivaisuus tulivat takaisin. Pyyhkäisin hiuksia pois kasvoiltani.
"Minä säikähdin kovasti, kun tunnistin sinut siellä alhaalla", myönsin hiljaisempaan ääneen. Katseeni kiersi pois Kristä ja tunsin puistatuksen, joka muistutti siitä tyhjästä leimahtaneesta kauhusta, kun olin nähnyt Krin kyyhöttämässä onkalon pohjalla. Olin kokenut samanlaista epätoivoa kuin hän.
"Pelkäsin, että olet loukkaantunut", jatkoin edelleen, itsekin hieman yllättyneenä, kun aloin tällä tavoin puhumaan ajatuksistani. Katseeni palasi Krihin lämpimänä.
"Onneksi olet kunnossa", henkäisin vilpittömän onnellisen kuuloisena, huojentuneesti.
Minä en itse asiassa tiennyt, miten ja missä välissä Kri oli valloittanut paikan sydämessäni, mutta siellä hän kuitenkin oli. Sen ainakin tiesin, että hän oli minulle tärkeä. Vaikka olin nyt korvannut hänen aiemman tekonsa, pitäisin varmasti jatkossakin Kritä pelastajanani - sitä ensikohtaamistamme en unohtaisi koskaan.

Xifeng//
Häivähdys puhtaasta yllätyksestä pilkahti muuten hillityn hallituilla kasvoillani.
En osannut välittömästi päättää, mitä ajatella vastauksesta. Se oli tietenkin järkevää, aivan kaikin puolin järkevää, en voinut kiistää. Silti olin tuntevinani ohikiitävän aavistuksen pettymyksestä, ehkä jopa pahastuksesta, koska minähän olin valittu, minä olin hänen itse lähettämänsä johdattaja alusta saakka. Tiesin, kuinka lapsellista ja häpeällistä moinen ajattelu oli, joten työnsin tuntemukset vaivattomasti syrjään ja keskityin tiukasti olennaiseen.
"Olen erittäin suuresti kiitollinen ja otettu, että te pidätte minua arvoisenanne", kiitin tulenhenkeä jälleen kumartaen. "Vannon, etten tuota teille pettymystä, Mestari."
Suoristautuessani uudelleen lukitsin katsekontaktin hengen kanssa.
"Olen matkannut kauan ja kaukaa pyytääkseni teiltä elämän liekkiä - mutta kertokaa nyt, Mestari, mitä te haluatte minulta?" Mitä tahansa hän minulta vaatisi, täytyisi se minun toteuttaa - olin toki kiireinen pääsemään kansalleni luvatun elämän liekin äärelle, mutta en saisi koskaan unohtaa tahdikkuutta ja velvollisuutta. Tulenhengelle olin nimittäin vain nöyrä palvelija, eikä palvelijalle ole missään tilanteessa laisinkaan sopivaa vaatia herraltaan mitään.

Nimi: Sonya

08.01.2017 21:19
Azami//
Heräsin pienesti hätkähtäen ja kohottauduin istumaan hämärässä huoneessani. En ollut tainnut ehtiä nukkua kuin vasta muutaman tunnin. Olin muutenkin nukkunut tänä talvena kovin katkonaisesti ja levottomasti, vähemmän kuin yleensä. Vaikka tiesin, ettei näin tammikuun alussa juuri missään päin mitään maailmaa olisi minulle töitä tehtäväksi, päätin silti nousta ylös.
Vedin hetkessä ylleni vakiovaatetukseni: paksun, lämpimän, tummanvihreän neuleen, valkoiset farkut ja ruskeat, korkeat saapikkaat. Lisäsin asuun kuitenkin lapaset, pipon ja kaulahuivin. En haluaisi jäätyä heti ulos astuttuani, vaikka se ei tosin tainnut olla vältettävissä.
Vain silmänräpäystä myöhemmin seisoin Vechnostin maaperällä, lähellä merenrantaa. Järkyttävän kylmä pakkanen oli hieman lauhtunut. Pakkasta oli enää korkeintaan muutama aste. Taivas oli pilvinen ja maa valkea paksuista lumikinoksista. Lumi oli kosteaa ja painavaa, ja vähän väliä jostain kantautui tömähdys puiden ravistaessa lumia oksiltaan.
Lähdin kävelemään verkkaiseen tahtiin, kuunnellen puiden rauhallista kuorsausta. Osa nukkui vielä sikeästi, mutta muutamat kuuset torkkuivat levottomasti lämmenneen sään takia. "Ette voi herätä vielä. Nukkukaa kevääseen asti. Lupaan tulla herättämään teidät ajoissa", sanoin itsekseni, hymyillen rauhalliselle luonnolle. Kieltämättä minun pitäisi itsekin nukkua kevääseen asti, mutta eikai yhdestä kävelystä voisi haittaa olla?

//Giata voisi nyt bongata Azamin :)//

Nimi: Sebarus

07.01.2017 20:36
Chor//
Yllättyksekseni esiin astelikin eläimen sijasta ihminen. Seisahduin niille sijoilleni ja katselin hiukan epäilevästi hahmoa keltaisilla silmilläni samalla ilmaa haistellen. Päätin kuitenkin pistää yhä verestä tahraisen kirveeni takaisin vyölle ja suoristaa selkäni, sillä hän vaikutti hyvin nuorelta ja tuskin olisi uhka. Katsahdin kysyvästi Danteen ennenkuin käänsin katseeni takaisin naishenkilöön. Olin hieman pettynyt siitä että saalistaminen ei onnistunut, mikä ilmaisi itsensä hyvin heikolla purppuran häivähdyksellä silmissäni.

Nimi: Amé

07.01.2017 13:37
Giata// Aamu oli jotenkin utuinen herätessäni ennen auringon nousua. Minulla oli kylmä, joten päätin vetää päälleni harvinaisemman asusteen, hupparin. Tyydyin silti vetämään sortsit jalkaan vaikka reiteni tulisivat jäätymään totaallisesti. Puu oli korkealla ja korkealla ilma tuntui jotenkin sopivan kevyeltä. Ei tarvinnut ajatella mitään. Harjasin suhteellisen pitkät hiukseni, joiden väritys tuntui jo jotenkin normaalilta. Viilasin kynteni viilalla, joka oli säilynyt mukanani. Jotenkin yksinolo tuntui tukahduttavan ikävältä.

Nimi: Frosty

07.01.2017 10:44
Opal//
Askeleet kulkivat epämiellyttävästi minun suuntaani. Pahuksen lintu, paljasti olinpaikkani! Katsahdin varovasti eräästä seinässä olevasta kolosta ja kirosin mielessäni; toisella sarvijaakoista oli kirves kädessä! Metallimies näkyi kulkevan hänen perässään.
Peräännyin aukolta ja tein sen, mikä siinä tilanteessa tuntui järkevimmältä; otin jälleen ihmishahmon ja astelin ulos rauniosta pitäen käsiä puolittain ylhäällä.
"Lepo vaan, hyvät herrat, minä en ole saaliseläin!"

©2017 Blackrose ☆ - suntuubi.com