Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli ihan ite.

Teleporttaa chattiin! >click<

Huomioithan, että peli on avoin vain hyväksytysti liittyneille.
Hahmojen tiedot löytyvät pelaajat-osiosta.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Harley

20.11.2017 22:18
Ambrose//
Jatkoin likomärkien vaatekappaleiden ripustamista narulle pyykinpesuun tottunein ottein, mutta seisahduin äkkinäisesti kuudennen aistin viestittäessä, että olin tiiviin tuijotuksen kohteena, ja valppaasti käänsin pääni oletettavasti puolialastomuudestani johtuen punaposkisen Noelin puoleen. Napsautin viimeisen pyykkipojan kiinni, sitten otin vastaan taitoluistelijan ojentaman pinon siististi viikattuja vaatteita tummat kulmakarvani kyseenalaistavasti kurtussa.
"Kiitos", sanoin ohimennen arkisesti, äänestä silti kuultaen arvioiva, jopa epäluuloinen pohjavire, mutta olin liian uupunut ylianalysoimaan. Huomatessani brändin logon huomasin miettiväni, tekikö mies perinpohjaisen taustatutkimuksen kulutusvalintojensa eettisyydestä - tyydyin kuitenkin hillitsemään itseni lyhyellä huokaisulla, tässä tilanteessa lienee ajanhukkaa tuhlata ehtyneitä energiavaroja saarnaamalla epäekologisesta puuvillantuotannosta, lapsityövoimasta ja hikipajoista. Tartuin suosiolla järkevämpiin tositoimiin ja ryhdyin kiskomaan oleskeluasua ylleni, ensin paidan ja sitten housut, joiden vyötärönauhen kiristin ja sidoin näppärästi pienelle rusetille. Alaosan taivaallisen pehmoinen ja lämmin collegekangas hyväili ihoani. Myönnettäköön, etten voinut olla tuhahtamatta nyrpeästi ajatellessani, että näiden kahden ylihinnoitellun ryysyn hinnalla olisin luultavasti voinut ostaa moninkertaisen määrän käyttökelpoisia, vihreiden arvojen ja kierrätyksen edistämisen kannalta parempia vaatteita second hand -liikkeistä.
Pyyhkäisin vaaleita, puoliksi kuivuneita hiuskiehkuroita taaksepäin otsaltani ja tuijotin tuleen pohtivasti.
"Anteeksi, kun kutsuin sinua 'arvon herttuaksi'", tokaisin yhtäkkiä. Rauhallinen äänensävy oli virallinen, muodollinen ja asiallinen, kuin istuisin neuvottelupöydän ääressä suuren luokan lakijuttua sovittelemassa, tavoitteenani päättää keskustelu molempia osapuolia tyydyttävään kompromissiin. Käänsin katseeni vakavasti ja vakaasti Noelin sinisiin silmiin. Ehkei pokerinaamani viileys luonut ystävällistä kuvaa, mutta olin aidosti pahoillani aiemmasta tökeröstä nimittelystä ja katumuksella häpesin, etten kiukunpuuskan vallassa ollut malttanut harkita loppuun. Mieleeni muistui ilkeästi, miten puhtaalla inholla Noel eilen oli puhunut isästään, minkä perusteella oli välittynyt vahvasti käsitys, ettei hän missään asianyhteydessä halua tulla liitetyksi aatelisiin titteleihin. Tässä kontekstissa ymmärrettävää, jos herttua-sanavalinta kenties oli loukannut ja pahastuttanut.
"Itsekontrollin menetys ja henkilökohtaiseen hyökkäykseen alentuminen olivat mauttomia virheitä. Koko säälittävä esitykseni oli käytännössä ontuva argumentaatiovirhe. Ad hominem, tiedäthän", moitin napakasti tukeutumalla retoriikkaoppiin ja hieraisin arkoja ohimoitani itsekriittisesti puuskahtaen. Puistelin päätäni heikosti katseeni lipuessa hiljakseen takaisin tulisijaan, ilmeen kireys hälventyen ja uupumus rakoillen esiin.
"Tiedän, ettei se ole oikeuttava tekosyy, mutta olen... hieman väsynyt juuri nyt", lopetin hiljaisemmin.

Nimi: Sonya

20.11.2017 20:56
Noel//
Puuskahdin epäuskoisen huvittuneesti Ambrosen alkaessa huoletta strippaamaan takkatulen loisteessa. Silmiäni pyöräyttäen käännähdin ympäri ja mitään sanomatta suuntasin parven rappusten alta löytyvän valtavan kaapiston luo. Ilmeettömänä kävin siististi viikattuja tuhansien arvoisia vaatekappaleita läpi ja yritin päättää, mikä asukokonaisuus olisi toimiva. En voisi lainata mitä tahansa, eivätkä huonosti istuvat yhdistelmät tulleet kuuloonkaan. Ambrose tosin taisi olla kanssani melkein samaa kokoluokkaa, joten ongelmia ei pitäisi ilmetä.
Lopulta kiikutin sylissäni Ambroselle Calvin Kleinin rennon vapaa-ajan kokonaisuuden, johon sisältyi vaaleanharmaat college-housut ja valkoinen t-paita. Pysähdyin sohvan vierelle tarkkailemaan keskittyneesti märkiä vaatteitaan ripustavaa miestä, ja jostain kumman syystä haltian paljaaseen kehoon luomani välinpitämätön vilkaisu muuttui hetkessä tarkaksi analyysiksi ja lopulta ahneeksi tuijotukseksi.
Havahduin hetken kuluttua siihen, että Ambrosen käsien liike pyykkinarulla oli pysähtynyt ja hän mitä ilmeisimmin kiinnitti huomionsa taas minuun. Katseeni käännähti hätäisesti pois ja poskilleni nousi puna, kun ojensin vaatteet miehelle. "Siinä", tokaisin viileästi ja vaatteet ojennetttuani pakenin nopeasti muutaman metrin turvavälin päähän. Syytän pitkään jatkunutta erakoitumistani moisista alkukantaisista ajatuksista.

Nimi: Pumpkin-Girl

19.11.2017 22:42
Mortimer//

"Nykynuoret? Mistä tiedät ettemme ole kuolemattomia ja jo satojentuhansien vuosien ikäisiä?" Morty kysyi ilkikurisesti laittaen pienet kätensä puuskaan. Linnunnokka tosiaan alkoi kiihtyä. Näytti siltä että hänen pulleat poskensa alkoivat punottaa kilpaa jättimäisen kärsän kanssa. Morty ei silti ollut varma kannattiko tähän lintuseen tuhlata enempää aikaa. Jossain joku saattoi epätoivoisesti kerjätä pientä herjaa.
"Pitäisikö jatkaa matkaa?" Morty kysyi haukotellen.

Fubuki//

"Niin varmaan sitten", Fubuki hymähti ja alkoi näplätä kimononsa ylisuuria hihoja.
"Mutta onko sitten elukoidenkaan mieli puhdas? Tarkoitan niidenkin elämän päätarkoitus on löytää parittelukumppani ja lisääntyä", Fubuki hymähti jälleen. "Mistä tiedämme mitä elukoidenkin päässä liikkuu." Nyt Fubuki tunsi itsensä pöhköksi, mikä edes sai nuoren laulajattaren puhumaan faneistaan ja sitä myötä elukoista...
"Äsh, unohdetaan koko juttu! Huomaan jo itsekin kuinka hölmöltä kuulostaan! Ehkä se on sinun vikasi - seurahan tekee kaltaisekseen."
8

Nimi: Amé

18.11.2017 21:50
Avala//
Eir kysyi missä asuin. Mitä voisin vastata, kun en itsekään ollut varma missä asuin? Sauolin luona kait, mutta enemmän aikaa vietin rannalla kuin mukavan velhon kanssa. Ja niin, vedessäkin aika paljon aikaa vietin, lähinnä syömisen takia.
”No mä asun.. Kai yhden Sauolin luona. Tai riippuu vähän kaikesta. Yleensä olen enemmän rannalla ja vedessä kuin Sauolin luona. Kai mä vähän vielä ujostelen sen edessä”, naurahdin nopeasti.
Painoin katseeni lattiaan, sillä olihan se nyt aika omituista etten asunut käytännössä vakituisesti missään. Siirryin niin, että olin heinäpaalia vasten. Vedin jalat rintojani vasten ja kiedoin käteni jalkojen ympärille.
”Sauol on mukava tyyppi, mutta en juurikaan vietä hänen luonaan aikaa. Kai se vain on osa minua. En oikein osaa olla paikoillani”, sanoin.
Jotenkin oli noloa sanoa etten osannut asua pelkästään yhdessä paikassa. Ehkä miehet arvostivat enemmän naisia jotka osasivat asettua taloksi johonkin?
”Tiedän, todella noloa...”, naurahdin

Nimi: Amé

18.11.2017 21:19
Avala//
Eirin irrottaessa kätensä kädestäni, kylmyys valtasi heti sormeni, ja jonkinlainen suru laskeutui ylleni, samalla lailla kuin myrskypilvi. Pidin kuitenkin hymyn kasvoillani. Eirin viittoessa minua tulemaan ylös, uteliaisuus valtasi minut. Seurasin Eiriä hiukan varuillani, pysyen noin metrin päässä pojasta. Tämä alkoi kiipeämään tikkaita. En pelännyt korkeita paikkoja, mutta tikkaiden kiipeäminen oli aina jotenkin ollut pelottavaa. Tartuin kuitenkin vahvalla otteella tikkaista, ja lähdin kiipeämään Eirin perään. Poika oli polvillaan aivan lattialuukun vieressä. Tartuin käsilläni lattiasta, ja kevyesti sain itseni istumaan Eirin viereen. Heinäpaaleja oli paljon. Erotin kuitenkin lyhtyjen valossa, että huoneessa oli jonkinlainen sänky, joka ei näyttänyt hääppöiseltä. Oikeastaan aika kylmältä, tosin olin tottunut elämään lämpimässä Australiassa.
”Asutko sä täällä?” kysyin, katsellen samalla hymyillen paikkaa.
Jotenkin paikka oli kotoisa. Se ei ollut liian hieno, ei todellakaan. Mutta se oli aidosti lämpimän tunnelman luoja.
”Tää paikka on tosi hieno, Eir! Olen kateellinen sulle”, naurahdin.
Ja toden totta olin. Eirin talo oli paljon hienompi kuin paikka jossa minä olin tottunut elämään. Lämpö tulvahti sisälleni, samalla kun katselin Eiriä jälleen. Katseeni aina harhautui nuoreen mieheen.
”Eli sä olet täällä töissä koko ajan, jos asut täällä?” kysyin.
Katseeni muuttui huolestuneeksi. Eikö pojalla ollut ketään läheisiä? Sisaruksia? Vanhempia? Ystäviä? Vaimo? Lapsia? Siirryin hiukan lähemmäs Eiriä, ihan vain koska niin tuntui paremmalta.
”Sano vaan jos olen liian lähellä”, pyysin nopeasti.
Vedin jalat koukkuun rintojeni eteen, sinisten hiuksien valahtaessa silmilleni sopivasti. Punastuneita poskiani ei nimittäin näkynyt. Toivottavasti

Nimi: Wompatti

18.11.2017 20:53
//Beatrice

Hymähdin Riptiden kysymykselle ja lopetin hölmönnäköisen hyppelyni.
"No joo. Kestän huomattavasti paremmin kuumaa kuin kylmää... Paitsi siis jos olen lohikäärmeenä, niin kyllä sitä helposti -40 celsiuksen kestää", naurahdin. Poika oli mukavaa juttuseuraa, ja nyt kun olisi pitkästä aikaa seuraa, ei millään haluaisi lähteä. Enkä haluaisi olla törkeäkään. Mutta kieltämättä kylmä alkoi tulla. Ehkä poika uskaltaisi tulla juomaan jotakin lämmintä juomaa läheiseen kuppilaan?
"Öö... Tuota ulkona alkaa tulla jo kylmä, enkä edes muista miksi lähdin jousi kädessä seikkailemaan. Niin tuota haluaisitko tulla 'läheiseen' kuppilaan juomaan jotakin? Kun mulla ei oo ollut pitkään aikaan ketään jonka kanssa jutella... Ehket oo samaa mieltä, mutta nii", sepustin hiukan hermostuneena. Enkä todellakaan tarkoittanut läheisellä kuppilalla Pikku Lisetteä. Ainut mitä olin kuullut, oli että melkein naapurissa sijaitseva juottola oli täynnä sekaisin olevia juoppoja, varkaita ja nooh, innokkaita miehiä ja naisia... No, mutta ihan mitä tahansa poika vastaisikaan, lähtisin toden näköisesti kohtapuolin. Noukin varovaisesti jouseni ja nuoliviinin maasta ja ripustin kummatkin selkääni. Tosin, lentäen kylläkin pääsisin nopeammin perille, mutta se saattaisi olla riski. Ehkä vain odottelisin hetken vastausta ja sitten lähtisin.

Nimi: Frosty

15.11.2017 23:02
Riptide//
Kun sanani eivät loukanneetkaan Beaa, hetkellinen hätä hävisi. Sen tilalle tuli myötätunto.
"Ikävää", sanoin hiljaa, kulmat aavistuksen kurtussa. Nainen vaikutti hurjan mukavalta ja oli jokseenkin hankala uskoa, että joku juoksisi häntä pakoon. Jos minä, arimmasta ja ujoimmasta päästä oleva olento, en lähtenyt pakoon niin miksi kukaan muukaan lähtisi? Vaikka...kyllähän minäkin kai pakenisin, jos Bea olisi lohikäärmeen hahmossa. Kai.
Kulmieni väliin ilmestynyt ryppy suoristui, kun Bea alkoi taas puhua. Kysymys sai aivotoimintani vilkastumaan hetkellisesti suorastaan hurjistuttavan paljon, kun mietin kuumeisesti, mistä minä pidin.
"Öhm...jäkälästä?" sanoin lähinnä kysyvään ja ehdottavaan sävyyn. Purin huultani hermostuneesti ja katselin naista alta kulmain. Hän oli noussut ylös, hypähteli ja hieroi käsiään yhteen. Kieltämättä se hämmensi jonkin verran.
"Paleleeko?" kysyin varoen.

Nimi: Harley

12.11.2017 00:31
Eir//
Avala kiipesi tikkaat ylös heinäullakolle omin avuin, ja toivotin hänet tervetulleeksi varastokamariini lämminhenkisellä hymynpoikasella. Ullakon puukatto riippui sen verran matalalla, että aikuisen täytyi seisoessa kumartua kaksinkerroin, jottei lyönyt päätään, joten pysyttelin suosiolla istualteni, siirtyessäkin vain konttasin nelinkontin paikasta toiseen. Kiskoin itseni käsivoimin pois lattialuukun välittömästä läheisyydestä mukavampaan asentoon. Vaikka vatsanpohjassani kihelmöi yhä vaaniva jännitys, olin hetki hetkeltä rentoutuneempi ja vapautuneempi uuden tuttavuuteni seurassa, joten nojailin selkäni leppoisasti suureen heinäpaaliin takanani ja seurasin sivusta valmiina vastaanottamaan kommentteja, kun Avala tutkaili vierasta ympäristöä.
Nyökkäilin myöntäväksi vastaukseksi tytön kysyessä, asunko täällä, mutta kallistin päätäni yllättyneesti, kun hän sanoi olevansa kateellinen matalasta majasta. Kohautin vaatimattomasti olkiani, siirtyen sitten haromaan hämilläni ja aavistuksen kiusaantuneena takkuuntuneita kiharoitani. Totta kai olin sopeutunut siihen, mitä minulla on, miten minulla muka olisi varaakaan vaatia parempia elinoloja - mutta ei tyytyminen poistanut niitä tosiasioita, että patjaton nukkumapaikkani lattialla oli kivikova ja ilma tunkkainen heinäpölystä ja lahonneen puun hajusta, lisäksi talviöisin hyytävän kylmä. Unohduin hieromaan käsiäni yhteen mietteliäänä.
Avalan toinen kysymys meinasi mennä ohi, mutta onneksi viime hetkellä hoksasin hänen puhuvan. Pureskelin poskeni sisäpintaa pohtiessani, minkälaisen vastauksen voisi muotoilla, ja salaa huojentuneena, ettei tällä kertaa edes tarvinnut valehdella. Periaatteessa kyllä huhkin työvuoroa jokapaikanhöylänä ympäri vuorokauden, ja lomapäivistä haaveilu oli turhaa toiveajattelua, mutta ei minua sentään ihan joka hetki juoksutettu majatalon asioilla. Se on siis vähän niin ja näin, miten asian nyt sattuu ottamaan. Lopulta vain nyökkäsin epäröiden.
Tytön hivuttautuessa lähemmäs virnistin hänelle valonkajossa hilpeästi viestittääkseni, etten pistänyt pahakseni.
Muuan kysymys juolahti mieleeni ja uteliaisuus iski, joten osoitin Avalaa etusormellani haaleita kulmiani kysyvästi kohottaen. "Asua, missä?" tiedustelin puolestani tytön asuinpaikkaa toivoen hartaasti, etten vahingossa ollut liian suorasukainen ja vaikuttanut jonkin sortin karmivalta tungettelijalta.

Nimi: Amé

11.11.2017 23:34
Avala//
Eirin irrottaessa kätensä kädestäni, kylmyys valtasi heti sormeni, ja jonkinlainen suru laskeutui ylleni, samalla lailla kuin myrskypilvi. Pidin kuitenkin hymyn kasvoillani. Eirin viittoessa minua tulemaan ylös, uteliaisuus valtasi minut. Seurasin Eiriä hiukan varuillani, pysyen noin metrin päässä pojasta. Tämä alkoi kiipeämään tikkaita. En pelännyt korkeita paikkoja, mutta tikkaiden kiipeäminen oli aina jotenkin ollut pelottavaa. Tartuin kuitenkin vahvalla otteella tikkaista, ja lähdin kiipeämään Eirin perään. Poika oli polvillaan aivan lattialuukun vieressä. Tartuin käsilläni lattiasta, ja kevyesti sain itseni istumaan Eirin viereen. Heinäpaaleja oli paljon. Erotin kuitenkin lyhtyjen valossa, että huoneessa oli jonkinlainen sänky, joka ei näyttänyt hääppöiseltä. Oikeastaan aika kylmältä, tosin olin tottunut elämään lämpimässä Australiassa.
”Asutko sä täällä?” kysyin, katsellen samalla hymyillen paikkaa.
Jotenkin paikka oli kotoisa. Se ei ollut liian hieno, ei todellakaan. Mutta se oli aidosti lämpimän tunnelman luoja.
”Tää paikka on tosi hieno, Eir! Olen kateellinen sulle”, naurahdin.
Ja toden totta olin. Eirin talo oli paljon hienompi kuin paikka jossa minä olin tottunut elämään. Lämpö tulvahti sisälleni, samalla kun katselin Eiriä jälleen. Katseeni aina harhautui nuoreen mieheen.
”Eli sä olet täällä töissä koko ajan, jos asut täällä?” kysyin.
Katseeni muuttui huolestuneeksi. Eikö pojalla ollut ketään läheisiä? Sisaruksia? Vanhempia? Ystäviä? Vaimo? Lapsia? Siirryin hiukan lähemmäs Eiriä, ihan vain koska niin tuntui paremmalta.
”Sano vaan jos olen liian lähellä”, pyysin nopeasti.
Vedin jalat koukkuun rintojeni eteen, sinisten hiuksien valahtaessa silmilleni sopivasti. Punastuneita poskiani ei nimittäin näkynyt.

Nimi: Harley

11.11.2017 23:20
Eir//
Ennalta-arvaamattoman onnen pistäessä pääni huimaavasti pyörälle oli silkka mahdottomuus pidätellä hullaantunutta hymyä, joka kaareutui hallitsemattomana rohtuneille huulilleni ja paljasti rosoisen hammasrivistöni. Lämmön tunne tuuditti minut vahvaan syleilyynsä, kuin sisälläni sydänlanka olisi sytytetty palamaan ja tuhannen kynttilän liekkimeri läikehtisi heijastellen mielen seinämään värikkäitä valoja, enkä todellakaan osannut tunnistaa ja nimetä ennenkokematonta olotilaani - tiesin ainoastaan, että näin oli hyvä olla, ja en muuta kaivannutkaan. Avalan sievät pikkuiset hymykuopat saivat hetken huumasta seonneen sydämeni jättämään lyönnin välistä, ja unohduin ihastelemaan hänen kasvonpiirteitään pysähtyneesti, kuin yksikin liikahdus rikkoisi lumouksen.
Minulla ei ollut harmainta aavistusta, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi - ja miksen mielelläni vaikka jäätyisi aloilleni tähän kuvankauniiseen hetkeen ainakin, kunnes seuraava kevät sarastaisi ankean talven jälkeen, miksi haluaisin kiirehtiä? Lopulta hengitin syvään sisään rauhoittuakseni, liu'uttaen sormeni erittäin hellävaroen, hitaasti ja jokseenkin vastahakoisesti irti Avalan otteesta, ja samantien mieleen tulvahti outo ja ontto, haikea kaipaus, kun menetin viileän ihon samettisen kosketuksen.
"Ylös", keksin pikaisen mietintätauon jälkeen ja aurinkoisen, pikkupoikamaista intoa säteilevän hymyn väläyttäen osoitin sormellani kattoa kohti. Viitoin kättä huiskauttamalla tyttöä seuraamaan, kun kävelin tallin takaosaan ja tottuneesti lähdin kiipeämään tikapuita pitkin ullakolle, siis makuuhuoneeseeni. Ketterästi kierähdin matalakattoiseen pikku huoneeseen, joka oli ahdettu täyteen heinäpaaleja, paitsi yksi nurkka, jossa kökötti pari hämärän valaisevaa lyhtyä ja heinäkasaan vanhasta tyynystä ja riekaleisesta viltistä kyhätty sänky, jossa olin uinunut yöni viimeiset vuodet. Ei hääppöinen asumus, mutta silti minun ikioma kotipesäni ja turvapaikkani, salainen soppi - täältä majatalon väki ei tuosta vain yllättäisi meitä kahden kesken. Odotin lattialuukun vieressä polvillani, että voisin tarvittaessa ojentaa käden Avalalle auttaakseni hänet sisään.

Nimi: Amé

11.11.2017 22:39
Avala//
Eirin kanssa oli vain niin täydellistä... Kaikki tuntui juuri oikealta, juuri niin kuin kaiken pitäisi olla. Katselin Eirin täydellisiä, poikamaisia, suloisia kasvoja. Pisamat koristivat niin kauniisti tämän poskipäitä, ja tummansiniset silmät tuntuivat olevan suorastaan niin syvät, että olin kadonnut jo jonnekin niiden syövereihin. Minua lyhyempi poika oli vain niin suloinen. En halunnut päästää ikinä tämän käsistä irti. Ne tuntuivat hiukan karheilta, mikä oli tavallaan hyvin mukavan tuntuista. Porkkanapöän hiukset olivat melko pitkähköt, jos otti huomioon minkälaiset hiukset miehillä oli yleensä australiassa. Lyhyet, ananastyyliset hiukset olivat siellä muodissa. Eirille sopi kuitenkin enemmän kuin hyvin pitemmät hiukset. Hiussuortuvat näyttivät niin pehmeiltä. Ellen olisi pitänyt Eirin käsistä kiinni, olisin varmaankin koskenut niihin. Mutta se olisi ollut nyt vähintäänkin epäkohteliasta. Hymy nousi huulilleni hitaasti, paljastaen pienet hymykuoppani. Olin aidosti onnellinen. Eir oli täyttänyt hetkessä elämäni valolla, jota en uskonut ikinä, en ikinä kokevani. Edes Sauolin seura ei ollut saanut minua näin iloiseksi. Eirin seurassa oli helppo olla, enkä juurikaan jännittänyt sitä, että sanoisin jotain tyhmää. Kaikki tuntui niin oikealta, mutta ainoastaan ja juuri Eirin kanssa. En halunnut että hetki loppuisi koskaan. Eirin kädet omieni ympärille kiedottuna, Eirin lämpö minua vasten... Kaikki oli täydellistä.

Nimi: Harley

11.11.2017 22:08
Eir//
Ylitseni tulvahtava huojennus avasi ahdistavan solmun kurkunpäältäni, kun huomasin tytön kireyden haihtuvan rentoutumisen tieltä. Avalan suloisen sirot kädet olivat vilpoisat, mutta silkinpehmeät omia työnteon karhentamia, rakkoarpien ja hiertymien kuluttamia vasten, ja ihoni nousi kananlihalle, kun hän hellästi piirteli sormenpäillään kuvioita kämmeneeni. Ajatukseni lensivät harhaillen, kun vavisuttavan voimakkaiden tunteiden kirjo kasvoi ylivoimaiseksi: olin epävarma mutta täysin varma, valveilla maailman kauneimmassa unessa, ja iloa kupliva mielialani oli yhtäkkiä niin hyvä ja kevyt, että kuvittelin hypähtäväni ilmaan ja leijailevani kauas yötaivaalle istahtamaan kumpupilven reunalle ja poimivani sieltä mukaani kirkkaimman tähden tulijaislahjaksi.
Avalan ennenkuulumattoman kiltit sanat, joiden vilpittömyyteen uskoin epäilemättä hänen aitoutensa vuoksi, nostattivat kasvoilleni rajun punastuksen, rusottavat poskeni polttelivat kuin olisin kuumeinen, ja huulillani koreili hallitsemattoman leveänä onnea, huvittuneisuutta ja hämmennystäkin säihkyvä hymy. Kun tyttö tiukensi otettaan, vastasin puristamalla sormeni lujemmin hänen käsiensä ympärille, uskaltamatta ja tahtomatta päästää taianomaista hetkeä karkaamaan pois ulottumattomiin. Pelkäsin tuijotukseni tuntuvan kiusalliselle tai epäkohteliaalle, mutten väkisinkään tajunnut kääntää päätäni suuntaan tai toiseen, vaan haltioituneena uppouduin tuuheiden ripsiviuhkojen kehystämiin silmiin, joihin hirsiseinillä riippuvien lyhtyjen liekit maalasivat punertavan kajon, kuin olisi ihaillut kullan pilkahduksia meren sinisissä syvyyksissä. Hoksasin äkkiä, etten voinut nyt edes viittoa pysähtyneen tunnelman rikkoakseni, mutta ei se vaivannut; olinhan sanaton.

Nimi: Amé

11.11.2017 21:37
Avala//
Eirin viittoessa nimeni rauhallisesti, tunsin jonkinlaista helpotusta sisälläni. Ehkä tämä ei aikonutkaan tehdä minulle mitään pahaa? Hetken aikaa vain katselin Eiriä, odottaen edes pientä reaktiota, joka osoittaisi pojan valehtelevan minulle. Kuitenkin mitään merkkiä en erottanut. En kuitenkaan pystynyt olemaan täysin rentona. Lihakseni olivat hiukan jännittyneinä, olkapääni olivat hiukan koholla, ja kulmieni välissä oli pieni ryppy. Eirin tarttuessa käsiini, rentoudun täysin. Kiedoin käteni varovaisesti tämän käsien ympärille. Ne tuntuivat niin lämpimiltä omia, melko kylmiä käsiäni vasten. Piirtelin varovaisesti ympyröitä Eirin kämmenelle, ikään kuin saaden tilanteen tuntumaan jotenkin helpommalta. Jotenkin jännitti puhua Eirin kanssa, olihan tämä komea vastakkaisen sukupuolen edustaja. Ja luonteeltaan harvinaisen ystävällinen ja suloinen.
”Olet tosi ihana ihminen. Tai keiju. Tai hybridi!” sopersin hiukan kiusaantuneesti, olinhan sössinyt asioita pahemman kerran.
Kiedoin sormeni vielä tiukemmin Eirin sormien lomaan. En vain halunnut päästää irti. Tuntui niin hyvältä olla pojan lähellä.
”Sä olet tosi lämmin. Ihanan lämmin”, kuiskasin.
Puna nousi uudestaan poskille. Harmikseni siniset hiukseni tuntuivat vain korostavan punaisia poskiani. Yritin painaa katsettani maahan, mutta jotenkin silmäni olivat lukittautuneet Eirin kasvoille. En vain voinut lopettaa tämän katsomista, kuin olisin lumottu

Nimi: Harley

11.11.2017 15:50
Ambrose//
Noelin kohottaessa kulmaansa peilasin ilmettä tekemällä tismalleen saman, joskin oma haudanvakava pokerinaamani oli enemmänkin vaativa ja haastava, kun lievästi kärsimättömänä odotin hänen sanovan jotakin. Puuskahdin hiljaisesti.
"Toisin sanoen kaikki vaatteet", ilmoitin viileän rauhallisesti. Kirjaimellisesti totuus, alusvaatteenikin olivat kosteat rankkasateessa tarpomisen jäljiltä. Uskalsin kuitenkin epäillä, ettei Noel erityisemmin toivonut minun kulkevan talossaan ilman rihman kiertämää - ja niin hän jo tarjoutuikin lainaamaan kuivaa päällepantavaa visiitin ajaksi. Loin sohvalla istuvaan mieheen syrjäkarein analysoivan ja arvioivan, silti jokseenkin yllättyneen katseen. En täysin päässyt eroon hitusen negatiivisesti varautuneesta luulosta, että hän kohteli minua korosteisen vieraanvaraisesti ainoastaan, koska poti jonkin sortin syyllisyyden kolkutusta aiemmasta kiittämättömyydestä. No, pitivät spekulointini korjausliikkeestä paikkaansa tai ei, kunnioitin ystävällisyyttä.
"Jos haluat antaa jotain lainaksi, en pistä hanttiin", vastasin myöntävästi, mutta korostaen taas, että kyseessä oli Noelin oma päähänpisto, ei minun vaatimukseni, ei velvollisuus tai pakko. Avasin farkkujeni etumuksen napin ja vetoketjun, nyhtäen tiukasti istuvat housut jalastani hieman vaivalloisesti nilkkoihin. Reippaasti pujahdin ulos vettyneestä kirpputorineuleesta sekä valkoisesta hihattomasta aluspaidasta, välittämättä lainkaan, että nyt seisoskelin pelkissä mustissa boksereissa, laihat ja pitkät koipeni näytillä ja poikamaisen hoikka ylävartaloni paljaana. Muina miehinä aloin ripustaa vaatekappaleita yksi kerrallaan pyykkipojilla narulle kuivumaan.

Nimi: Sonya

11.11.2017 15:19
Noel//
No en todellakaan ole varma asiasta, mutta jää nyt sitten. Irvistin Ambrosen kiittäessä varmaan kymmenettä kertaa, vaikkei kiitos tällä kertaa ollutkaan minun läksyttämistäni varten. En ole ikinä pahemmin ymmärtänyt kiitosten päälle. Mitä niistä kukaan hyötyy? Hyvää mieltä vai? Turhia, tyhjiä sanoja. Ihmiset aina jaksavat kiitellä ja pahoitella. Se on helppoa. Tekisivät mieluummin jotain asioille. Korjaisivat virheensä ja maksaisivat velkansa... Ei siihen sanoja tarvita.
Ambrosen seuraava kysymys oli aivan sata varmasti sellainen, jota en ollut koskaan aiemmin kuullut ja epäilen, että olisi kovin moni muukaan. Katsoin miestä pitkän tovin täysin ilmeettömänä, kohottaen vain toista kulmaani niin, että kasvoillani loisti jonkin sortin huvittuneisuuden ja epäluulon sekasotku.
Tietenkin Ambrosen kannattaisi hankkiutua eroon likomäristä retkuistaan, eivät ne päällä kuivuisi kovin nopeasti ja olokin olisi mukavampi ja vaikka mitä. Ei sillä, että minua haltian mukavuus kiinnostaisi.
"Kannattaisi varmaan ottaa kaikki märät vaatteet pois. Voit laittaa ne kuivumaan takan lähelle", ehdotin ja viittasin välissä päälläni korkealta parvelta alas takan vierelle laskeutuvaan naruun, jota tapasin pyykkien kuivaamisessa hyödyntää. "Voin kyllä lainata jotain vierailusi ajaksi", lisäsin vielä, lyöden itsenikin ällikällä. Johan minusta nyt hyväntekijä kuoriutuu. Tämän jälkeen voikin sitten loppu vuoden olla tekemättä mitään palveluksia yhtään kenellekään.

Nimi: Harley

11.11.2017 14:28
Ambrose//
Tilanne totta tosiaan toi häiritsevän eläväisesti mieleen ensitapaamisemme, jolloin silloinkin olin päätynyt lepäämään yön yli Noelin olohuoneen sohvalla. Miten surkuhupaisaa sattumaa. Hymähdin nuivasti, kulmat painettua tympeästi matalalle, ja samalla minua kaihersi hämmennys, kuinka aiemmasta tökeryydestä huolimatta mies nyt vapaasta tahdostaan ehdotteli yökyläilyä. Eriskummallinen ja arvaamaton ristiriitaisuuksien mies. Huoahdin raskaasti ääneen. No, joka tapauksessa minun kannattaisi terveen järjen nimissä ottaa tarjous vastaan, eikä Rebecca varmaankaan huolestuisi liiaksi, vaikka olisin yhden yön kateissa.
"Hyvä on, jos kerta olet varma asiasta", sanoin ehkä hitusen varoittavasti ja haastavasti, sillä en menettäisin malttini lopullisesti, jos Noel viiden minuutin kuluttua heittäytyisi marttyyriksi ja valittaisi läsnäolostani, vaikka oli ihan itse päättänyt ryhtyä hyväntekijäksi. "Kiitos", lisäsin asteen ystävällismielisempään sävyyn, aidosti ja rehellisesti.
Huomasin henkisesti että fyysisesti rentoutuvani, kun suostuin suomaan itselleni muutaman tunnin tauon lämmittelyyn ja lepäämiseen, ja olihan lisäkseni lohtunani tieto, että oletettavasti myrsky laantuisi aamunkoittoon mennessä, tehden odottavasta paluumatkasta siedettävämmän.
"Voinko riisua housuni?" hyppäsin yhtäkkiä aiheesta kukkaruukkuun, pätkääkään nolostelematta, vaan kuin kysyen jotain hyvin kasuaalia pikkujuttua. En nimittäin ymmärtänyt paljaan pinnan häpeilyä, alastomuuden tabun ylläpitäminenhän johti vain seksualisoinnin kaltaisiin harmeihin - kysyin lupaa kohteliaisuuden vuoksi, sillä omista mielipiteistäni huolimatta tajusin, että monet takertuivat opittuihin siveysnormeihin eivätkä jostain naurettavasta syystä pitäneet vähää vaatetusta luonnollisena. Mutta pillifarkkuni tuntuivat niin epämukavilta, kun läpimärkinä ja kylminä liimautuivat inhottavasti sääriini, että hankkiutuisin niistä mieluummin väliaikaisesti eroon.

Nimi: Sonya

11.11.2017 14:02
Noel//
Huvittunut hymyn poikanen nyki suupieliäni, kun Ambrose jälleen tuskastui epäsuorasta esittämistavastani. Miehen kysymys sai minut kuitenkin vakavoitumaan ja ihan tosissani puntaroin vaihtoehtoja hetken. Ihan tosissaniko vapaaehtoisesti antaisin Ambrosen taas yöpyä täällä? Jos jotain inhoan, niin ihmisten majoittamista. Jos haluaisin viettää yöni muiden kanssa saman katon alla, perustaisin majatalon sen sijaan, että omistaisin mökin keskellä korpea.
"Mikä ettei. Ei olisi ensimmäinen kerta", totesin lopulta melkein huokaisten, kuin olisi muka päivän selvää, että Ambrose saisi jäädä. Ei siitä kai haittaakaan olisi - tosin saisi oikeasti jäädä viimeiseksi kerraksi, kun tämä pölkkypää pääsisi majaani tunkeutumaan yön yli.

Nimi: Harley

11.11.2017 13:50
Ambrose//
Rajut tuulenpuuskat ulvoivat ulkona ja kopisivat lasisiin ikkunaruutuihin, ja likomärkinä päänahkaan liimautuneet hiukseni valuttivat kylmiä vesipisaroita kasvoilleni, mutta vaatteeni alkoivat pikkuhiljaa kuivata. Puolen minuutin välein yskiskelin ja aivastelin hihansuuhuni, mikä harmikseni enteili flunssanpoikasta, sekä koukistelin kohmeisia varpaitani ja sormiani, joiden iho pisteli ja kihelmöi verenkierron elpyessä ja tunnon palautuessa. Pahus, miten tulisijassa roihuavan valkean lämmin hehku alkoikin salakavalasti tehdä unisen olon, mutta tiukalla itsekurilla yritin olla tuudittautumatta liiaksi tunteeseen.
Vastausta odottaessani katselin olkani taakse sohvalla viltin alla loikovaan, kellonsa kanssa leikkineeseen mieheen kasvot suhteellisen neutraaleina, tosin uupumuksen varjosta huolimatta ilme oli tavan mukaan tuima ja tuijotus pistävähkö. Rytistin kulmani jyrkästi alas, kun Noel puun takaa vastoin odotuksiani tokaisi, ettei minun kannattaisi lähteä paluumatkalle ennen aamunkoittoa. Yrittikö hän taas päteä laukomalla itsestäänselvyyksiä, vai oliko tämä olevinaan jonkinlainen epäsuora tarjous majapaikasta? Minä kun ainakin olin erehtynyt vakaasti uskomaan ennakko-oletukseen, että luistelija tahtoisi passittaa minut pois tontiltaan noudattaen ideologiaa mitä pikemmin, sen parempi.
"Tietenkin se olisi järkevämpää", huokaisin tuskastuneena ja hieraisin särkeviä ohimoitani. Harvempi sentään vapaaehtoisesti patikkaretkeilee tuollaisessa myräkässä metsässä - enhän minäkään olisi lähtenyt tälle ankealle retkelle, jos olisin etukäteen tietänyt päivän sään, mutta minkäs luonnolle mahdoin, puolivälissä matkaa syksyn hirvein rajumyrsky oli yllättänyt ei kovin iloisesti. En hevin myöntänyt uupumukseni suuruutta ääneen, mutta rehellisesti sanottuna kehoni taisi olla niin hajoamispisteessä, etten pahimmillaan jaksaisi raahautua kotiovelle saakka. Toisaalta saattaisin myöhästyä työvuorosta, jos lähtisin vasta huomenna, mikä tuntui sietämättömälle, tapaanhan seurata aikatauluani säntillisesti. Puntaroidessani strategisesti vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia pidin mietteliään tauon, tulenkajo heijastuen vaalean sinivihreisiin silmiini.
"Tarkoitatko siis, että antaisit minun viipyä yön yli?" tivasin selvennystä suorasukaisesti, en erityisen pyytävästi, vaikken toisaalta myöskään liian vaativasti. Siirtessäni katseeni takanreunukselta takaisin Noeliin ilmeeni oli pehmennyt levollisemmaksi.

Nimi: Sonya

11.11.2017 13:12
Noel//
Ambrosen asteltua sisälle suljin oven naurettavan huolellisesti, kuin se muka näin pitäisi myrskyn paremmin ulkona. Astelin sisälle Ambrosen perässä, mulkaisten ohimennen arvioivasti hänen likomärkiä ulkovaatteitaan, jotka jäivät eteiseen valumaan. Hetkessä niiden alle oli laajennut valtava lammikko. Ilmeeni ei tästä ainakaan iloisemmaksi muuttunut, kun hetken kuluttua tunsin sukkani imaisevan toisesta lammikosta vedet sisäänsä. Sen sijaan, että olisin tuntenut huolta ja sääliä likomärkii vierailijaani kohtaan, moitin häntä ajatuksissani kovaan ääneen aiheuttamistaan vesivaurioista.
Takkatulen ääressä heittäydyin takaisin sohvalle lukuisten peittojen ja tyynyjen sekaan, laskin Hobitin kädestäni viereeni, nyhdin märät sukat jaloistani ja tungin paljaat varpaani vällyjen alle turvaan. Sivusilmällä tarkkailin tulen valossa paistattelevaa tunkeilijaa ja yritin ymmärtää, miksi mies oli tässä myrskyssä keksinyt, että on hyvä idea lähteä palauttamaan kelloa. Typerys mikä typerys.
Käteni hakeutui puolivahingossa housujeni taskulle ja hetken kuluttua pyörittelin valkokultaista taskukelloa taas käsissäni, tuijottaen sen hehkuvaa pintaa keskittyneesti. Napautin kellon kannen auki vain sulkeakseni sen uudestaan ja lopulta toistin temppua neuroottisesti. Lukko oli jo vuosien saatossa löystynyt, vaikken eläessäni tästä kapistuksesta ollut aikaa tarkastanut. Kello on ollut pysähtynyt vartin yli kuuteen jo vuosikymmeneksi.
Säpsähdin hereille ajatuksistani Ambrosen puhuessa, napautin kellon kannen kiinni ja kohotin melkein jopa säikähtäneen ilmeeni miehen puoleen, kuin hän olisi yllättänyt minut tekemästä jotain kovin henkilökohtaista ja salaista. Kulmani kurtistuivat hieman kummastuneena Ambrosen selittäessä lähtemisestä. Niin, olihan tässä jo mennyt, mitä, viisi minuuttia?
Lähde ja nopeasti, alitajuntani huusi riemuissaan. Aina parempi minulle. Omatuntonikaan ei pahemmin neuvonut, että olisi julmaa lähettää miestä takaisin myrskynsilmään, mutta silti yllätin itseni toteamasta jotain aivan päinvastaista. "Rebecca tuskin kaipaa sinua keskellä yötä. Olisi paljon järkevämpää matkata takaisin vasta aamulla", sanoin ilmeettömänä, hyvin toteatavaan sävyyn.

Nimi: Harley

11.11.2017 12:39
Eir//
Säpsähdin rajusti, hengitykseni salpautui ja silmäni laajenivat yllätyksestä, kun äkkiarvaamatta Avala kapsahti kaulaani. Muutaman hidastetulta tuntuvan sekunnin ajan olin hellyydenosoituksesta niin täydellisesti puulla päähän lyöty, että seisoin kankean liikahtamatta kuin seipään niellyt, mutta ajatuksenjuoksun kirittyä tilanteen tasalle suupielteni nurkkiin suli hämmennyksestä huolimatta ikionnellinen hymynkare ja varovaisen lempeästi kiedoin käsivarteni hänen ympärilleen vastatakseni halaukseen. Kehoni joka sopukkaan ryntäsi sähköistäviä kylmiä väreitä, värit kirkastuivat kauniimmiksi kuin maailma olisi uudelleensyntynyt silmänräpäyksessä, taivaallinen valo sytytti liekin sisääni. Kun tyttö lepuutti päätään olallani, haistoin sinisenkirjavissa hiussuortuvissa merisuolan hurmaavan tuoksun.
Syleily loppui lyhyeen Avala vetäytyessä äkisti kauemmas. Kirjava tunnemyräkkäni oli niin ylivoimainen, että ajatukseni hämärtyivät jättäen jäljelle vain eriskummallista ja pöllämystynyttä, epätodellisen leijailevaa hyvää oloa - silmäni säihkyivät kirkkaasti kuin syntymäpäivälahjaansa avaavalla pikkupojalla, ja hömelön autuas hymy viipyi kasvoillani.
Olin vähintään yhtä räikeästi punastunut kuin Avala, jota vilkuilin ripsieni alta sydän lepattaen vauhkoontuneesti kuin ensi kertaa lentoon pyristelevän pikkulinnun hauraat siivet. Tytön puhjetessa pahoittelemaan vuolaasti kurtistin kulmiani huolissani ja lempeästi, mutta selvästi ymmälläni ja järkyttyneenä siitä, että hän luuli minun tahtovan jotain pahaa - en todellakaan, en ikimaailmassa! Pudistelin päätäni hädissäni, punaiset kiharat viuhtoen puolelta toiselle, ja astahdin varovaisen hitaasti lähemmäs, peläten liian nopeilla liikkeillä karkottavani tytön tiehensä kuin säikyn metsäneläimen. Miten pystyn todistamaan olevani harmiton, pähkäilin avuttomana.
"A-V-A-L-A", oikeita sanoja löytämättä viitoin ainoastaan tytön nimen ja nostin hymynpoikasen huulilleni, joka toivon mukaan oli rauhoitteleva. Ihoani kihelmöi, enkä melkein uskaltanut liikahtaa, mutta nieleksien ponnistin jännityksen yli ja tartuin epävarmasti kaksin käsin Avalan siroihin käsiin. Puristin viileitä sormia hellävaraisesti.

Nimi: Amé

11.11.2017 11:56
Avala//
Nätti? Kukaan ei ollut aikaisemmin sanonut sitä minulle. Ja nyt Eir, ehkä maailman suloisin olento sanoi tämän minulle!
”Eir!” huudahdin.
Samassa suorastaan hypähdin halaamaan poikaa. Kiedoin ohuet, hiukan jopa kylmät käteni Eirin ympärille. Poika tuntui niin sirolta, niin suloiselta... Painoin pääni tämän olkapäälle, ja hetken aikaa vain nautin tunteesta. Mutta ei sitäkään kestänyt kauaa, kun tajusin mitä olin tehnyt. Varovaisesti irrottauduin Eiristä.
”Anteeksi”, kuiskasin.
Nolous paistoi minusta heti läpi, nimittäin poskeni punehtuivat varmaan yhtä räikeiksi kuin tomaatti. Muutenkin koko kehossani tuntui kihelmöintiä, kuin olisin saanut sadan voltin sähköiskun.
”Ei ollut tarkoitus mitenkään lähennellä tai muuta! Anteeksi todella, todella paljon”, huudahdin.
Astuin varovaisesti taaksepäin, käsien pyrkiessä jotenkin peittämään punehtuneet kasvoni.
”Ei ollut todellakaan tarkoitus”, kuiskasin varovaisesti.
Nostin katseeni varovaisesti takaisin punapäähän. Ehkä tämä nyt tekisi minulle jotain pahaa? Heittäisi ulos tallista? Hakkaisi minut ja heittäisi ojaan?
”Älä kiltti satuta mua nyt.. Ole niin kiltti”, kuiskasin.
Vedin kuitenkin silti varovaisen hymyn kasvoilleni. Se oli samaan aikaan surumielinen ja apea, mutta myös hellä. Halusin pelkästään Eirille kaikkea hyvää.
”Anteeksi”, toistin vielä.

Nimi: Harley

10.11.2017 23:30
Eir//
Selkäsaunat olivat periaatteessa opettaneet, että lähestyvä ihminen ja kohoava käsi ovat vaaroja, joten lihakseni kiristyivät vaistosta, kun Avala astahti niin lähelle, että pystyin laskemaan yksittäisiä mustia ripsiä. Uskalsin hengittää vain pinnallisesti, kun hämmennyksen ja kuplivan jännityksen sekaisessa lumouksessa uppouduin sinisiin silmiin. Sydän tykytti hullaantuneena tuhatta ja sataa kaulavaltimossa, ja tunsin poskipäilläni kuumottavaa pistelyä, kun hän selittämättömästä syystä pujotti korunsa kaulani ympärille - tuntui väärältä ottaa se vastaan, enhän ollut tehnyt mitään ansaitakseni lahjaa, mutten häkellykseni jäädyttämänä pistänyt vastaan. Suunnattoman suuri kiitollisuus läikkyi sisälläni. Kun ennenkokematon lämpö tulvi yli äyräiden pakahduttavasti, tajusin silmänurkkieni kostuvan, mutta kiivaalla räpyttelyllä estin kyyneleet - en muuten selviäisi nolostumiselta hengissä, itkupilliksi leimautuminen nimittäin olisi viimeinen naula häpeän arkkuun.
Hengittelin levottomasti, yrittäen koota itseni ja villisti harhailevat ajatukseni, ja sivelin riipuksen ohutta hopeaketjua varovaisesti, kuin se olisi herkästi katkeavaa hämähäkinseittiä. Avala yllätti jälleen, kun kysyi, saisiko jäädä seuraani - hädin tuskin kukaan hakeutui seuraani vapaaehtoisesti, joten olin sanoinkuvailemattoman otettu. Tiesin tarkalleen, että noudattaakseni kiltisti talon sääntökirjaa minun pitäisi kieltäytyä jyrkästi, mutten kerta kaikkiaan voinut, tytön valovoima hämärsi järjen. Ujosti, mutta varmasti salaista intoa tuikkiva hymynkare valaisi kasvojani, ja vaikka päätöksen mahdolliset seuraamukset huolettivat, nyökkäsin vakaasti. Miten muka olisin voinut sanoa ei ja passittaa hänet ulos rankkasateen armoille?
Hymyni himmeni apeasti, kun Avala väitti, että kaikki vieroksuvat hänen lajiyhdistelmäänsä. Kallistin päätäni kysyvästi, huolta ja myötätuntoa ilmeessäni. Kuinka ihmeessä kukaan voisi pitää häntä, näin ystävällistä ja hyväntahtoista enkeliä, millään tavalla pelkoa herättävänä olentona? Käsittämätöntä.
"Keiju ja haltia", vastasin kysymykseen, kohautin vaatimattomasti olkapäitäni ja huiskin pörröisiä kiharoitani sivuun otsaltani. Enpä tosin ollut kummoinen taruolento, osasin vain muutamia hassuja loitsuja, enkä ollut edes perinyt siipiä isältäni sisarusteni tapaan. Mikä unelmien täyttymys olisikin pyrähtää lentoon, olla vapaa kuin taivaan lintu. Minun täytyi tyytyä liitämään vain öisissä haavekuvissa, ajattelin haikeasti, mutta tottuneena osaani maankamaralle kahlittuna.
Tutkailin aiempaa tarkemmin, mutta edelleen arkaillen Avalan kasvonpiirteitä, kun hän odottamattomasti pyysi minua kertomaan, mitä mieltä olin hänestä. Pääni täyttyi myönteisisä adjektiiveista salamannopeasti - valinnanvaraa uhkasi olla liikaa, joten jouduin kotvan harkitsemaan, katseeni seilaten tallin hirsiseinissä.
"Ihana, kiltti, iloinen", viitoin lopulta hitaasti ja ujo virneenpoikanen nykäisi huuliani. En kehdannut ottaa suoraa katsekontaktia, vaan pälyilin tyttöä nopeilla vilkaisuilla kuin kaino kauriinvasa. "Nätti", lisäsin joukon jatkoksi ankarasti punastuen, mutta epätasainen hammasrivistöni paljastui leveämmässä hymyssä.

Nimi: Amé

10.11.2017 21:01
Avala//
Katsoin Eiriä kulmat koholla. Mitähän tämä tarkoitti? En osannut lukea ihmisiä, ainakaan niin hyvin että olisin osannut lukea jotain ajatuksia tai muuta.
”Eir...”, kuiskasin.
Tartuin koruun varovaisesti. Sen sijaan, että olisin ripustanut sen omaan kaulaani, astahdin Eirin lähelle. Siirsin käteni pojan kaulalle, ja varovaisesti, hennosti ja hellästi kiinnitin korun pojan kaulaan. Pidin katseeni Eirin kaulassa, ja hetken aikaa pidin vain käsiäni siinä. Tajuttuani tekemiseni kuitenkin, vetäydyin varovaisesti taaksepäin. Minua ujostutti, mutta ei enää niin paljon kuin aikaisemmin.
”Ei sun tarvitse pyytää mistään anteeksi! Et sä ole tehnyt mitään pahaa”, sanoin hellästi.
Eli Loyal ei ollut paikalla, joten en voinut myöskään vuokrata hevosia. Ehkä jostain löytyisi joku kolo missä pystyisin nukkumaan, vaikka sitten jonkun hevosen karsinassa jos en muualla. Voisin tietenkin aina maksaa siitäkin...
”Tai sitten voin vain uida riutan yli... Jos sen takana edes on mitään”, mutisin hiljaisella äänellä.
Eirin punaiset hiukset olivat niin söpöt! Teki mieli jotenkin koskea niihin, koska omat hiukseni olivat niin erilaiset. Minun olivat kuitenkin siniset ja Eirin porkkanan väriset.
”Eir, voinko olla täällä vielä hetken aikaa sun kanssa? Ole niin kiltti”, kuiskasin. En halunnut ainakaan olla yksin, koska yksinäisyys tuntui jotenkin ahdistavalta.
”Eli siis sä olet hybridi? Mitä lajeja sussa sitten on? Mä en ees uskalla kertoa mitä lajeja mussa on... Kaikki aina luikkii karkuun huutaen”, naurahdin vaisusti.
Muodonmuuttajana oleminen oli toki ihan mukavaa, mutta minua aina välillä kauhistutti muiden reaktiot. Ja se miten minua syrjittiin sen takia. Tai osa vain katseli pitkin nenänkärkeään, olinhan aika lapsellinen aussi.
”Millaisena sä mua pidät? Kerro pliis rehellinen mielipiteesi!”

Nimi: Harley

10.11.2017 20:43
Eir//
Tiesin valehtelemisen olevan alhainen temppu, mutten keksinyt muuta vaihtoehtoa kuin tanssahdella riskialttiisti totuuden ympärillä. Avala ei kuitenkaan valitettavasti luovuttanut helpolla, vaan ehdotti tapaamisen lykkäämistä seuraavalle päivälle. Vaihdoin painoa jalalta toiselle vaivaantuneena, pureskellen alahuultani yrittäessäni hätäisesti pohtia, miten vetäistä tyhjästä järkeenkäypä vastaus, kun hätävalheiden verkon kutominen vain syvensi soppaani.
Menin hämilleni tytön pian antaessaan kaulakorunsa minulle, sillä tajusin vasta viiveellä hänen tarkoittavan sitä maksuksi hevosen vuokraamisesta. Otin sen vastaan varovaisesti, tutkaillen sievää riipusta uteliaisuuttani parhaani mukaan peitellen. Ketjussa roikkuva koriste esitti varmaan merenelävää eläintä, jos päättelykykyyni uskaltaa luottaa, mutten harmikseni tunnistanut sitä. Hätkähdin Avalan kommenttia kyseenalaisemmista maksukeinoista, enkä ymmärtänyt ollenkaan, oliko hän tosissaan vai laskiko vain leikkiä - koska en tiennyt, miten reagoida asianmukaisesti, väänsin hämmentyneen hymynpoikasen ja pudistelin päätäni kiusaantuneena.
Tytön sädehtivä into lähes tarttui ja sai minut ohikiitäväksi hetkeksi unohtamaan, että edelleenkin rikoin sääntöjä juttelemalla hänelle, kaiken kukkuraksi yrittämällä käännyttää hänet pois majatalon kassalta, mutta palasin nopeasti maan pinnalle. Hätäisesti painoin selkäni vasten pääovea, jotta varmasti seisoisin reitin tukkeena - yritykseni estää matka kievariin taisi väistämättä paljastua, jos yhtään osaa lukea kehonkieltä, vielä kun epätoivo kuvastui kalvenneesta ilmeestäni. Voi pahus, miten ihmeessä muka voisin pelastaa tilanteen täydelliseltä katastrofilta, jollaiseksi se oli riistäytymässä? Enhän voisi käskyttää tai pakottaa häntä kiertämään juottolaa kaukaa, ei minulla ollut mitään oikeutta rajoittaa muiden menemisiä. Ahdistavat, selkäpiitä karmivat kauhukuvat tulvivat mieleeni hyökyaaltona: hän törmäisi kapakassa isäntään ja saisi selville, että olen säälittävä valehtelija, ja inhoaisi minua sen takia ja pitäisi minua pelkkänä vastenmielisenä kummajaisena eikä enää ikimaailmassa haluaisi puhua toiste kanssani, ja samalla pomo saisi selville tottelemattomuuteni ja suuttuisi hirveästi ja sitten minut taas piestäisiin ja huonosta käytöksestä ruoka kiellettäisiin vähintään viikoksi ja korvauksena kuuraisin lattioita yötä päivää ensi kesään saakka.
Rintakehäni kohoili pinnallisen, jopa pelokkaan hengityksen tahtiin, ja pälyilin ympärilleni avuttomasti.
"Ei", viitoin yhdellä kädellä toisen puristaessa tytön kaulakorua. Miten lupaava alku, menee taas niin erinomaisen hienosti, ajattelin kärsivästi ja olisin ihan hyvin voinut vajota maan alle ja pysytellä piilossa siellä mieluusti puoli ikuisuutta. "Siis - ehkä - tai - ei", viitoin katkonaisesti, heitellen paniikissa satunnaisia sanoja tietämättä itsekään, mitä ihmettä selitän. Aataminomenani nousi ja laski raskaan nielaisun mukana.
"Anteeksi", pahoittelin päätöntä toilailuani syvästi nolostuneena, katse pudotettuna mullassa ja mutavellissä likaantuneisiin varpaisiini. Astuin sivuun oven tieltä alistuneesti, päästäen hänet kulkemaan, jos hän tahtoisi mennä, ja epävarmasti ojensin korua takaisin tytölle.

Nimi: Amé

10.11.2017 19:59
Avala//
Loyal? En ollut aikaisemmin kuullut kenestäkään sen nimisestä, mutta jos rehellisiä oltiin, en tuntenut saarelta ketään muita kuin Sauolin. Ja tämänkin vain sitä kautta, että käytännössä asuin velhomiehen luona. Sauol oli todella aikuismainen verrattuna minuun, joten Eirin seura tuntui ihanalta. Muutenkin poika oli raivannut tiensä sydämeeni, en tosin tiedä miten ja miksi ja milloin.
”Jos sitten odotan että nään hänet huomenna? Mä todella tarvitsen hevosta nimittäin. Mun pitäisi vähän kierrellä paikoissa”, sanoin.
Varovaisesti siirsin siniset hiukset kaulaltani, niin että siro ja laiha kaulani paljastui kokonaan. Kaulallani roikkui hopeinen delfiini, jonka olin saanut isältäni. Avasin korun lukon nopeasti, ja vedin sen kaulaltani pois. Kiedoin hetkeksi sormeni sen ympärille, ennen kuin ojensin sen Eirille.
”Käykö tämä maksuksi? Voin maksaa vuokran ihan millä tahansa. Vaikka työllä, seksillä tai jotain”, naurahdin.
Eir vaikutti jotenkin silmiini hermostuneelta. Olinkohan sanonut jotain tyhmää?
”Mitä tuolla juottolan puolella oikein tapahtuu? En oo ikinä käynyt baarissa, ehkä nyt on hyvä hetki rikkoa se neitsyys!” nauroin.
Pompin innostuksesta paikallani. Taputin käsiäni hiukan yhteen, ja kävelin päättäväisesti ovelle.
”Tuletko mukaan? Tai siis jos haluat! Tai sulla on varmaan muitakin ystäviä kun mä... Joten anteeksi tuo äskeinen”, mutisin ujosti. Yleensä en ujostunut helposti, mutta nyt häpeän puna vain nousi kasvoilleni, kysymättä sen enempää lupia.
”Anteeksi”, toistin vielä hiljaisemmalla äänellä.
Peruutin hiukan, ja tartuin toisen käteni kyynärpäästä.

©2017 Blackrose ☆ - suntuubi.com