Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli ihan ite.

Teleporttaa chattiin! >click<

Huomioithan, että peli on avoin vain hyväksytysti liittyneille.
Hahmojen tiedot löytyvät pelaajat-osiosta.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kiiwi

22.02.2017 19:41
Dante//
Ruokaa minä en ollut etsimässä, mutta en jaksanut pilkkua viilata, joten huomautus seikasta sai jäädä sikseen. En myöskään siitä maininnut, että oikeastan en ollut tulokas, mitä nyt vain olin koomannut hyvän tovin.
"En tiedä teistä, mutta minusta nämä rauniot on aika nähty", sanahdin suunnaten sitten jo itse ainakin matkaa jatkamaan. Minne sitten ikinä meninkään.

Mickai//
Khara ei aivan tuntunut lähtevän mukaan siihen... viettelyyn - miksi sitä nyt oikein sanoisi? Ehkä se oli ihan hyväkin, sillä aikaisemmin kurkusta kaatamani juoma olikin tuntunut aika vahvalta. Tyrmätyksi tultuna en voisi tehdä mitään, mitä aamulla katuisin. Ehkä tyrmätyksi tuleminen oli myös hieman turhan vahva ilmaus. Toooisaalta jokin pieni osa minusta oli hieman loukkaantunut.
Miksi edes yritin? Isesäälin ja inhon aalto kuohahti mieleeni ja sain kylmiä väreitä, vaikka kokko hohkasi lämpöään. Positiivista oli ehkä se, että Khara ei huomannut ilmeeni pieniä muutoksia. Ehkä olin vain humalassa ja epätoivoinen, huono yhdistelmä, joka on varmaan pysynyt muodissa vuosisatoja.
Vuosisadoista ajatukseni pääsivätkin hyppäämään siihen, että olinhan melkein vuosisadan yrittänyt tunteeni Kharaa kohtaan kieltää. Ja sitten oli tapahtunut se, että Khara oli silmissäni kadonnut kerrottuani hänelle tunteistani. Silloin jos joskus tunsin itseni tyrmätyksi. Ehkä tämä tilanne sitten muistutti sitä riittävästi huomatakseni silmieni kostuvan. Aivan sama vaikka Kharan käytös johtuisikin esimerkiksi siitä, että olimme ventovieraiden ympäröiminä. Tunteeni harvoin kysyivät lupaa, mikä ehkä tekikin itseni kanssa elämisestä niin vaikeaa.
Ehkä tunnteiden ylivirrassa oli kyse siitäkin, että liian monet menneisyyden haamut olivat palanneet kuvioihin samaan aikaan, enkä ollut vielä ehtinyt käsitellä sitä kaikkea. Halusin huutaa, polkea maata kunnes jalkapohjani vuotaisivat verta, suudella ja samaan aikaan lyödä takanani tanssivaa Khamenrahia, mutta en tehnyt mitään niistä. Jatkoin vain tanssimista, takaraivoani hieman Khamenrahiin nojaten ensimmäisen suolaisen kyyneleen saatua aikaiseksi vierähtää silmäkulmastani. Tunteiden ylivirtaa, sitä se oli.
Ristiriitaista sinänsä, sillä oloni oli varsin turta. Siksi annoinkin tunnemyrskyn jatkua kaikessa hiljaisuudessa mieleni sisällä, antaen itseni ilmi vain, jos joku osaisi katsoa.

//menipäs Mickailla dramaattiseksi :'D tai no... usko minua, tä oli ideoista vähiten dramaattisin xD

Nimi: Sebarus

20.02.2017 18:21
Aidan//
Kuuntelin tarkkaavaisesti naisen kertoessa itsestään. En ikävä kyllä voinut pistää samalla mitalla takaisin, sillä en usko että "Huô" on syntynyt Washingtonissa.
"Hyvä, hyvä. Mutta koita pistää hieman enemmän tunnetta ensi kerralla. Nyt kuulosti siltä kuin olisit lukenut jotakin ulkoa opeteltua tekstiä."
Hän sanoi että "minun kansani" nouti hänet keskuuteensa. Kidnapattiinko hänet kotoaan palvomaan jotakin jumalolentoa? Ja ajatus siitä että hän nyt luuli minun olevan kyseinen olento, oli ehkä hieman häiritsevää.
"Niin, niin, niin, sinulla on velvollisuus totella minua kaikessa mitä sanon ja niin edespäin. Sanoit sen jo. Mutta kerroppas sinä, mitä sinä tahtoisit tietää? Muuta kuin että mitä minulta sinulta haluaisin."
Kaduin sanojani melkein välittömästi, sillä minulla tuskin olisi vastauksia hänelle. Joutuisin taas improvisoimaan, eikä se ollut parhaita osaamisiani.

//Meinaa anteeksi etten tätä aiemmin sanonut mutta syy miksi kirjoitan Huôn tuollaisella oolla on se että kirjoitan puhelimella, eikä näppäimistössäni ole sellaista oota jossa tuo ylämerkintä olisi kärki alaspäin. Halusin kirjoittaa tottakai mahdollisimman todenmukaisesti joten en jättänyt merkkiä kokonaan pois vaan kirjoitin sen noin. Anteeksi jos tämä aiheutti hämmennystä.

Khamenrah//
Ei, ei se ollut ollenkaan kamalaa. Vastasin kysymykseen vain hymähtämällä.
Aistin ilmapiirissä jonkin sorttista viettelyä, mutta pidättäydyin antautumasta sen pauloihin ja pysyin hiukan etäisenä, vaikkakaan en fyysisesti.
Kiepuin ympäriinsä voimaa antavan ankh-riipuksen heiluessa samaan tahtiin. Kokon liekit heijastuivat pukuni ja korujeni pinnasta, samalla lämmittäen. En kuitenkaan hikoillut, enkä hengästynyt. Ainakaan vielä.

Chor//
Muodonmuuttaja, olisi pitänyt arvata. Murahdin pienesti. Ei minulla mitään heitä vastaan ollut, olihan uudessa heimossanikin heitä, mutta jos heitä vahingossa erehtyy metsästämään, saa vain ruumiin jolla ei voi tehdä mitään. Syömäkelvottoman saaliin saaminen on aina turhauttavaa.
"Aikomusperämme ovat aikalailla samat. Tulimme itsekkin tänne vasta äskettäin."

Nimi: Harley

12.02.2017 13:30
Ludovic//
Loin Marinaan hyvin pitkän ja tympääntyneen katseen. En toki itse ollut ainakaan vähemmän epäluuloinen luonne kuin hän, mutta oikeasti? Kaiken tämän koettelemuksen jälkeen hän sinnikkäästi uskoi, että ampuisin hänet autooni tai heittäisin ulos idänruskokäärmeiden uhriksi, jos hän ummistaa silmänsä?
"Ei sitten, en yritä suostutella", huokaisin syvään, kuin teini-ikäisen tyttären oikkuihin kyllästynyt isä. "Toisaalta, jos edelleen suunnittelisin listiväni sinut, miksi näkisin näin paljon vaivaa auttaakseni?"
Katsahdin vierustoveriini hitusen pilkallisesti, lähinnä vain nyrpeänä.
"Aiotko jutella vai istummeko koko matkan pitkästyttävässä hiljaisuudessa?" näpäytin sitten. Minulle oli oikeastaan aika lailla se ja sama, saisimmeko aikaan henkevän keskustelun vai emme, joten Marina sai valita.

Calypso//
"Tietenkin", vastasin leveässä hymyssä, ilahtuneena Iriksen mielenkiinnosta henkimaailmaa kohtaan. Henget tosiaan ovat mitä kiehtovimpia olentoja.
"Tänne päin, kultaseni", viittoilin Iristä seuraamaan ja lähdin johdattamaan häntä syvemmälle kirjastoon. Etenin määrätietoisesti, askel kepeänä, vaikka kirjasto oli kummallinen muuttuva labyrintti, jossa käytävät vaihtoivat paikkaa jatkuvasti aivan huomaamatta.
Kiillotusta kaipaavat haarniskat, pölyttyneet muotokuvat ja marmoriset patsaat kumartelivat ja vilkuttivat meille, kun kävelimme ohitse, ja nyökyttelin niille tervehdyksiä. Keskellä yhtä salia kasvoi suuri, täydessä lehdessä kukoistava puu, jonka paksut juuret puskivat esiin kivilattian alta.
Muutaman minuutin jälkeen, lukuisten käytävien ja mutkien kautta saavuimme portin tapaisesta neliönmuotoiseen huoneeseen, jossa oli sintsipäällysteisiä nojatuoleja ja siniharmaasta kivestä valmistetut kirjahyllyt. Korkealla katonrajassa oli suuri, pyöreä mosaiikki-ikkuna, jonka lävitse siivilöityvä valo värjäytyi kirjavaksi. Yhden hyllyn päällä oli linnunpesä, jossa lepäsi pääskynen, ja nurkassa vitriini, jonka pohjalla oli ikivanha, kauniin yksityiskohtainen henkimaailman kartta.
"Kaikki nämä hyllyt ovat erikoistuneet henkiin", opastin. Kirjastosta löytyi oma osastonsa miltei mille tahansa, eivätkä henget olleet poikkeus. Katselin huvittuneena huomiota herättävän suurta opusta, jonka nimi oli Henkien tunteet ja tunteettomuus.
"En ole tavannut Charlieta pitkään aikaan - hän ei kuulemma koskaan ehdi teelle, se omistautunut työmyyrä. Mitä poikakullalle kuuluu?" Se kuulosti ehkä alkuun höpsön noidan päivittelyltä ei kenellekään, mutta käännyin ilmiselvästi vastausta odottaen Iriksen puoleen.

Charlie//
Kulmani painuivat aavistuksen alas, etäisesti moittivalla tavalla, kun Marzela alkoi taas laskea leikkiä metsien polttamisesta. Ajatukseni tosin olivat harvinaisesti kiinni muussa kuin vastuusta ja velvollisuudesta saarnaamisessa. Harmaa tuijotukseni oli niin etäinen, että ui melkein suoraan Marzelan lävitse, vaikka hän katsoi minua kärkkäästi ja nälkäisenä kuulemaan lisää.
"Kyllä", vastasin uudelleen, tismalleen samaan ääneen kuin äsken. Suu oli oudolla lailla kuiva, mutta olin piittaamatta. En tiennyt, pitäisikö minun sanoa asiasta yhtään tämän enempää. Selittely ja puolustautuminen vaikuttivat täysin turhalta, eikä sääntörikkeelleni yksinkertaisesti ollut mitään hyvää perustelua.
"Hän on Iris", totesin hiljaa, kuin asia olisi päivänselvä itsestäänselvyys, toisaalta melkein epäröiden. Minun oli vaikea ymmärtää, mitä liekinhenki tarkoitti erityisellä henkilöllä. Iriksessä oli selittämättömällä tavalla erilainen kuin kukaan tuntemani, mutta eihän Marzela voinut tietää sitä?

Iskariot//
Olin ollut ulkona lähes vuorokauden ympäri, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun poissaoloni oli venynyt näin pahoin. Päiväsormukset etsinnät eivät edistyneet hääppöisesti, kun juutuin useiksi tunneiksi seisomaan Kohtalonlammen rannalle. Vihdoin illansuussa singahdin kartanon ovelle, kopistelin lumia kengistä ja astuin hieman uupuneena kartanon hiljaiseen hämärään. Ovi kolahti kiinni jäljessäni raskaasti ja kaikui.
Syvän sisäänhengityksen jälkeen lähdin etenemään makuuhuoneeseen, jokainen askel ylös rappusia hitaana ja painavana. Pysähdyin tasanteelle hetkeksi, mutta juhlasali vaikutti äänettömältä, pianosta ei kuulunut säveltäkään.
Pysähdyin seuraavan kerran huoneen ovensuuhun, jäin kynnykselle kuin odottamaan. Takaani pääsi kapea valonkaistale tumman, rauhallisen makuuhuoneen pimeään, joka valaisi Harun puisen kehdon äärellä istuvan hahmon. Seisoin pitkään aloillani ja katselin kihlattuni levollisia kasvoja, miettien, näkikö hän kaunista unta.
Väsyneen lamaannukseni rikkoi vaikerointi kehdosta. Astelin välittömästi lähemmäs ja katsoin Avivaa, joka makasi valkeissa vaatteissa mustien silkkipeitteiden keskellä. Nostin hänet varovaisesti syliini, kun itku yltyi. En edes yrittänyt keinuttaa tytärtä, tuijotin vain jäykästi hänen kasvojaan pimeässä, mutta siitä huolimatta parku laantui tyytyväiseen hiljaisuuteen.

Nimi: Sonya

11.02.2017 22:57
Marina//
Naurahdin pienesti tuhahtaen ja pudistin päätäni epäuskoisena. Vai että on passiivinen tupakointi epäterveellistä. Minusta vähän tuntuu, että tulen kuolemaan ennen keski-ikää ihan muiden asioiden takia, joten ei minua olisi haitannut lainkaan hengittää myrkkyjä keuhkoihini. Valinta oli tietenkin Ludon, siinäpähän leikkisi rauhassa pyhimystä.
Olimme taas hetken hiljaisuudessa ja ajatukseni ehtivät kulkeutua tupakasta lähitulevaisuuteni suunnitteluun. Täytyisi keksiä, miten jatkan matkaa kaupungista kohti Eurooppaa. Täytyisi hommata lentoliput, muuten matkassa menee henki ja elämä. Toisaalta voisin poiketa siinä sivussa Lähi-Idässä, siellä olisi myös muutama keikka odottamassa...
Palasin tähän hetkeen Ludon kysymyksen myötä. "Enpä taida", tokaisin melko kylmästi. Ei tulisi mieleenikään ottaa nokosia tuntemattoman seurassa. En vieläkään luottanut tähän äijän käppänään, en tosiaankaan. Aiempaa "nukkumistani" ei oteta tässä huomioon, olinhan tajuton. Eikä minua muutenkaan väsyttänyt. Edellisten unieni voimalla jaksaisin vielä tarpeen vaatiessa kaksi vuorokautta.

Iris//
Lähdin seuraamaan Calypsoa täysin haltioitueena. Pääni kääntyili puolelta toiselle ja hetken kuluttua uskaltauduin sivelemään kauniita kirjoja varoen sormenpäilläni.
Olisipa uskomattoman mahtavaa osata maahiskieltä tai osata lukea erilaisia riimuja tai osata käyttää parantavia yrttejä. Haluaisin tutustua Vechnostin historiaan ja luonnontieteeseen ja ennean kaikkea lajeihin. Tämä kirjasto antaisi minulle viimeinkin mahdollisuuden siihen. En yhtään tiennyt, mistä aloittaisin.
Hetken kuluttua mieleeni kuitenkin nousi varoen idea siitä, mitä haluaisin lukea ensimmäisenä. "Onko... Onko täällä jotain teoksia luonnonhenkiin liittyen?" kysyin. Puna kohosi taas poskilleni kysymyksen jälkeen tajuttuani sen typeryyden. Tottakai täällä on, täällä on kaikkea. Olisi pitänyt kysyä, että missä ne ovat...

Marzia//
Silmäni suorastaan laajenivat yllätyksestä ja huuliltani karkasi pitkä, ihaileva vihellys. Olin ollut aivan varma, että tuulenhenki joko oli kuvitellut omiaan tai vääristänyt kertomuksen. Olin olettanut, että tämä mahdollinen puutarhassa ollut vaaleaverikkö olisi ollut jonkun aivan muun kuin Charlien vieras.
"Maailman kirjat taitavat olla valmiiksi sekaisin, joten ei kai yksi pieni metsäpalo enää tässä vaiheessa mitään haittaisi", totesin virnistäen ilkikurisesti. Charlien ilme oli kuitenkin yhtä ilmeetön kuin aina ennenkin, tai ainakaan minä en onnistunut huomaamaan siinä mitään muutoksia.
"Okei okei, en aio enää poltella metsiä", vakuutin rennosti, vaikka minusta tuntui, ettei kyseinen asia enää tällä hetkellä huolestuttanut Charlieta. "Mutta siis ihan oikeasti toit jonkun henkimaailmaan? Hän mahtaa olla erityinen henkilö", totesin. Tapitin Charlieta uteliaasti ja toivoin kovasti saavani kuulla jonkinlaisen mehevän paljastuksen, mutta saa nähdä, saako tästä ukosta vieläkään mitään irti.

Nimi: Harley

11.02.2017 00:21
Raffaele//
Krin kommentti pakkosyöttämisestä nykäisi huuleni tavallista leveämpään hymyyn ja hätyytti naurahduksen huuliltani, joka tuntui vierittävän ainakin yhden kiven sydämeltä. Hymyilin ja nyökkäilin Krille, kun hieroin kohmeisia käsiäni yhteen niin hitaasti, etteivät ne lämmenneet. Kuuntelin hänen ohjeistuksensa hyvin tarkasti.
"Tulen käymään", lupasin. Totta puhuen olisin voinut jäädä rupattelemaan pidemmäksi aikaa, mutta ymmärsin Krin tekevän lähtöä. Nousin seisomaan ja heiluttelin käsiäni tietämättä aivan, oliko tälle kerralle vielä jotain sanottavaa.
"Kiitos vielä kerran", hymyilin nyt jo vapautuneempana ja työnsin sormenpäillä aika kömpelösti hiuksia korvan taakse. "Pidäthän huolta itsestäsi?"
En tosiaan halunnut törmätä Krihin enää koskaan tällaisissa merkeissä - hänen löytämisensä onkalosta oli säikäyttänyt minut pahanpäiväisesti, vaikka en oikein osannut selittää, miten ajatus siitä, että jotain pahaa kävisi hänelle, riipi minua näin syvältä.
Katselin sivusta, kun Kri vetäytyi aaltoihin(?).
"Kri, minä -", aloitin, mutta purin alahuultani pikaisesti ja vaikenin. En edes tiennyt, mitä olisin sanonut, mutta jostain syystä sydämeni hakkasi hieman kiihtyneesti.
Tyydyin vilkuttamaan pienesti. "Heippa", naurahdin hiljaa.
Kun Kri katosi tummaan veteen(?), jäin hetkeksi tuijottamaan horisonttiin, hengitin syvään ja huokaisin ulos. Jäinen tuuli vapisutti minua, mutta oli lohdullisella tavalla puhdistava. Loin pitkän, pohtivan katseen suuntaan, jossa Kri oli kertonut kotinsa sijaitsevan, ennen kuin lähdin kävelemään pois rantaviivaa pitkin.

Ludovic//
Oudolla tavalla Marina oli viihdyttävää seuraa, vaikka en hevillä antaisi hänelle sitä riemua, että myöntäisin asian. Tunne saattoi tosin olla molemminpuolinen, sillä minulta ei jäänyt huomaamatta nuoren naisen päivänselvästi huvittuneet ilmeet.
"Kullannuppu", huokaisin tuskastuneesti, "passiivinen tupakointi ei ole hyväksi."
Katseeni oli moittiva, enkä osoittanut tiedostavani tekopyhyyttäni, vaikka tiesin vallan mainiosti, kuinka naurettavaa kaltaiselleni ketjupolttajalle on pitää valistuspuhetta yhtään kenellekään.
"Jaksan odottaa", mumisin tyytymättömästi, lakkasin vilkuilemasta tupakka-askipinoa haaveilevasti ja sen sijaan tähystin ulos hiekkaiseen autiomaahan.
"Ehdit hyvin ottaa päiväunet, jos huvittaa", ehdotin hetken kuluttua. Vilkaisin sivusilmällä kysyvästi Marinan puoleen.

Calypso//
Ymmärsin varsin hyvin, miksi kirjasto oli ollut äitini suuri ilo ja ylpeys; se oli kaikin puolin kruununjalokivi, aina vaikuttavasta arkkitehtuurista käsityskyvyn ylittävään tietomäärään, jota lukemattomat erilaisten kirjahyllyjen rivit suojelivat.
Katto oli korkea kuin katedraalissa, mustavalkoinen marmorilattia osittain pitkien mattojen peittämä ja koristeelliset ikkunat samettiverhojen piilottamat. Seiniltä roikkuvat pronssiset lamput kuitenkin hehkuivat rauhallista, likimain maagista sinertävää valoa hämärään. Vaikka sali, josta useat holvikaariovet ja kiemurtelevat portaat veivät aina vain uusille osastoille, oli valtavan kokoinen, tummat seinät ja tavaranpaljous tekivät tilasta kotoisalla tavalla ahtaan oloisen. Sivupöydillä oli kirjapinojen lisäksi pergamenttirullia ja tyhjiä mustepulloja, salaperäisiä lippaita, hyvin arvottomilta tai hyvin arvokkailta näyttäviä taikaesineitä, pölyttyneitä kristallipalloja, posliiniastioita ja muunlaista pikkutavaraa. Syvennyksissä oli hitusen kummallisia patsaita ja seinillä roikkui tauluja sekä muinaisia seinävaatteita, joihin oli kirjailtu aarnikotkia, yksisarvisia ja muita uljaita taikaeläimiä. Muutamia kirjoja lenteli ympäriinsä itsekseen kuin paperisia lintuja.
Hymyilin autuaana astellessani peremmälle. Nappasin lähimmästä hyllystä, joka oli tukeva ja tammipuinen, hyvin vanhan, pölyisen vihreäkantisen opuksen.
"Kappas, 'Joka Maahisen Opas Maanalaiseen Puutarhanhoitoon'", käänsin kirjan kannesta nimen, joka oli kirjoitettu kapeilla, koukeroisilla riimuilla, ja kuulostin hyvin ilahtuneelta.
"Olemme kasvitieteellisellä osastolla, totta tosiaan! Muistan sen kuin eilisen, kun lainasin tämän kirjan eräälle kääpiölle. Hän käsittääkseni harkitsi kukkatarhan perustamista kääpiöiden kaivostunneleihin - loistoajatus, täytyy mainita. Raukkaparka tosin palautti sen kiukkuisena heti seuraavana päivänä. Hän ei ollut huomannut, että koko kirja on maahiskieltä."
Silmäni siristyivät hyväntuulisesti ja nauroin hajamielisenä, kun työnsin kirjan siististi takaisin omalle paikalleen rivissä. Otin muutaman askelen ja viitoin vasemmalla olevaan, kauas jatkuvaan käytävään. Korkeita puupylväitä koristi latinankieliset kaiverrukset ja näytillä oli luuranko sekä vanhoja piirroksia parantavista kasveista.
"Tuo tuossa on lääketieteen siipi", selostin Irikselle tuike silmissäni, kun pääsin esittelemään paikkoja pitkästä aikaa. Rebecca oli oppilasaikoinaan ollut erityisen kiinnostunut kyseisen osaston tarjonnasta, muistelin lämmöllä.

Charlie//
En vaivautunut edes huokaisemaan Marzelan jokseenkin lapselliselle jankkaamiselle, käännyin vain ja lähdin pää kylmänä kävelemään pois. Ehdin kuitenkin edetä vain muutaman askeleen, kun liekinhenki katkaisi matkani siirtymällä tientukkeeksi.
Yllätys on varmasti liian voimakas sana, mutta kulmani kohosivat mitättömästi Marzelan kysymykselle. Kenenkään muun kuin Mizun ei pitäisi tietää siitä, kukaan ei ollut paikalla todistamassa - eihän?
Saatoin välittömästi aavistaa, kuka oli asialla. Tuulenhenki oli vallaton ja melkoisen unohtelevainen, mutta hänen juorumuistissaan ei tosaan ollut vikaa - aina uteliaana nurkissa odottamassa, huomaamattomana kuin viaton tuulenpuuska. Jos hän olisikin nähnyt Iriksen puutarhassa edes vilaukselta, en epäillyt, etteikö hän heti ensimmäisenä juossut ympäri henkimaailmaa ja saarta kertomassa jokaiselle vastaantulijalle ties minkälaisia tarinoita.
Hampaani painuivat yhteen kuin vaistosta. Ehkä, jos minulla olisi voinut olla niin sanottu herkkä paikka, juuri tämä, ennenkuulumaton tottelemattomuuteni, olisi sellainen. En kuitenkaan tuntenut kiukkua, en edes hienoista ärtymystä.
"Kyllä", vastasin hitusen viileästi, suoraan ja rauhallisena.

Nimi: Sonya

08.02.2017 07:09
Marina//
Kuuntelin keskittyneesti Ludon vastausta, vaikka pidinkin katseeni tiukasti menosuunnassa. Hän todellakin on oikein malliesimerkki kunnon erakosta. Juuri sellainen, joka huonoissa toimintaelokuvissa rynnistää paikalle pelastamaan pulaan joutuneet retkeilijät ja väittää koko ajan muka vihaavansa ihmisiä.
Virnistin pienesti ja huvittuneesti tuntiessani miehen painokkaan katseen. Itsepähän noukit minut matkaasi.
Ludon seuraavien sanojen myötä kasvoilleni kohosi epäuskoinen ja samaan aikaan sekä äärimmäisen huvittunut että hieman loukkaantunut ilme. Ai tämäkin on nyt sitten minun vikani?
"Olen kuule ihan aikuinen ihminen ja polttanut itsekin joskus, joten ole hyvä vaan", totesin kuivasti.

Iris//
Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen pysähdyimme mahtipontisten, koristeellisten ovien eteen. Jäin tuijottamaan ovea sydän pamppaillen ja Calypson sanat menivät aivan täysin ohi. Havahduin vasta hänen kohottaessaan kätensä ovea kohti.
Nytkähdin irti kokovartalolukostani ja laskin käteni hitaasti kahvalle. Tuijotin kevyesti tärisevää kättäni vielä hetken, vedin syvään henkeä ja työnsin hieman raskaan oven auki. Saranoista lähti pitkä narina, joka jäi hetkeksi kaikumaan edessäni aukenevaan valtavaan tilaan.
Astahdin kirjaston puolelle ja leukani loksahti jälleen hämmästyksestä. Lopulta jäin paikoilleni heilumaan sivulta toiselle, kädet innokkaasti nykien, tietämättä lainkaan, mihin suuntaan olisin lähtenyt. Kuinka olisinkaan voinut tietää?
Kirjahyllyjä lähti joka ilmansuuntaan: eteen, oikealle, vasemmalle, ylös. Katto oli niin kaukana, ettei sitä voinut nähdä, eikä käytävien loppukaan ollut havaittavissa. Oli suorakulmaisia ja pyöreitä hyllyjä, hieman vinoja, koristeellisia ja tarkasti veistettyjä, yksinkertaisia ja vanhoja. Kirjoja oli jokaisesta maailman väristä, uusia ja vanhoja, koukeroisilla kultakirjaimilla merkittyjä ja täysin nimettömiä.
"Aivan uskomatonta", henkäisin. Tämän paikan täytyi olla isompi kuin kartano itse, en tosin äkkiseltään keksinyt, miten se olisi mahdollista. Ei kun niin, taikuutta tietenkin.

Marzia//
"Äääh, älä nyt viitsi! Ei kai kuukausi tai kaksi sinne tänne ole niin justiinsa, eihän?" kysäisin äänessäni selvää tyytymättömyyttä, liioiteltua sellaista. Kyllähän minä tiesin, ettei se ihan niin mene. Maailman järjestys järkkyy pienistäkin muutoksista ja sitä rataa. Huoh. Säännöt on tehyt rikottavaksi, eikö? Mikä tuokin mieleeni...
Muutamalla askeleella kuroin minun ja Charlien välimatkan umpeen viekas ilme kasvoillani. "Järjestyksestä puheen ollen... Onko totta, että toit jonkun tytön henkimaailmaan?" utelin silmät kiiluen ja asetuin seisomaan Charlien eteen, varmistaen, ettei hän voisi paeta kysymystäni.

Nimi: Frosty

06.02.2017 19:03
Opal//

Nyökäytin päätäni miekkosten kertoessa nimensä. Metallimies esitti varsin kaunopuheisen kysymyksen, jonka olisi kyllä voinut sanoa selvemminkin. Lauseen perimmäinen tarkoitus selvisi kuitenkin kaikkien sanankäänteiden takaa.
"Tulin katselemaan paikkoja ja etsimään ruokaa", vastasin ja työnsin käteni takin taskuihin. Tuulenvire pyyhkäisi mustat hiukseni silmilleni, joten jouduin ottamaan toisen käteni pois taskusta saadakseni suortuvat takaisin korvan taakse.
"Te arvatenkin olette metsästämässä viattomia muodonmuuttajia", lausahdin sitten. Naurahdin hiukan, tai no, sähähdykseltähän se kuulosti.

//Eipä tuo mitään, Kiiwi, kaikilla meillä on joskus sellaisia aikoja jolloin ropetus ei vaan suju. ^^

Nimi: Kiiwi

06.02.2017 11:38
//Anteeksi nyt kaikille kun tulee hyvin kököä roolintaa, ei millää luonnistu Dx//

Dante//
Uusi tuttavuus esitteli itsensä Opaliksi ja Chor kertoi oman nimensä.
”Dante”, esittelin itseni. En oikein tiennyt miten tilanteessa pitäisi edetä.
”Mikä tuo sinut tänne vai kuulutko siihen päämäärättömästi kulkevien joukkoon mihin itsenikin lokeroin?” kysyin.

Mickai//
”Eihän tämä niin kamalaa ole?” kysyin virnistäen tuijotellessani Kharaa alakantista. Aika pian kysymykseni jälkeen kiepsahdin ympäri, jatkaen tanssimista selkäpuoli vasten Kharan rintakehää. Hetken pidin käsiäni yläkautta koukussa osittain Kharan kaulansivuilla, mutta hetken kuluttua laskin käteni kylkieni viereen, en kuitenkaan täysin toimettomina.
Ilmassa saattoi olla jonkin verran viettelyä, mutta sitä en myöntäisi jos joku kysyisi. Miksi? En minä hitto tiennyt. En minä tiennyt ollenkaan mitä olin tekemässä tai mitä ajoin tällä takaa.

Kri//
”Et sais mua pakkosyötettyvä vaikka halluusitki”, kommentoin. Ei se nyt ehkä suoranaisesti liittynyt murheiden pakkosyöttämiseen, mutta sopi siihenkin. Kiitti Raffaele kuuntelemisestakin ja sain pidettyä hetken katsekontaktia.
”Kuunteleminen o helepompaa. E oo hyvä puhumahan”, vastasin. Pikkukalojen jutut olivat sangen yksinkertaisia ja kaloille puhuminen oli muutenkin enemmän tunnepohjaista viestintää. Omanlainen kielensä sekin.
”Asun tuolla-” sanoin ja osoitin suuntaan, missä luolani oli, piilossa tosin. ”Sisälle pääsee veen kautta mutta katosa on railo. Jos veet jäätyy ni saatat löytää mut sieltä, jos löyvät enste sinne. Tuo tikapuukki jotta pääset pojjeski”, selitin. Aloin tekemään lähtöä raahautuen lähemmäs vesirajaa vielä Raffaeleen vilkaisten(jos ei oo asiaa Krille enää ni voit autohittailla menemään).

Nimi: Harley

05.02.2017 22:34
Xifeng//
Tyyni, maltillinen maskini tuskin värähti, vaikka silmäni siristyivät hitusen epäilevästi. Tutkin hetken aikaa miestä edessäni, kunnioittaen, mutta vaivihkaa puntaroiden tilannetta. Korkeita liekkejä vasten seisoessaan punahiuksisen hahmon ääriviivat näyttivät kullatuilta.
Vakuutin itselleni parhaani mukaan, että hengen vaatimukset olivat täysin järkevät. Tietenkin hänellä oli oikeus koetella minua millä hyvänsä tavalla. Jos tämä oli herrani käsitys palvelijan uskollisuuden kuulustelusta, ei minulla ollut valtaa kyseenalaistaa.
"Vanhempieni antama nimi Lin Mei on jäänyt unholaan kauan aikaa sitten. Synnyin vuoristokylään tietämättömänä kohtalostani, mutta kansanne nouti minut pienenä lapsena keskuuteensa, jonne minut on tarkoitettu. Siellä minut kasvatettiin lähettilääksi, joksi te nimititte minut jo syntymässäni." Puhuin rauhallisesti ja takeltelematta kuin olisin harjoitellut kertomuksen valmiiksi jokaista sanaa myöten, vaikka en ollut koskaan puhunut tällä tavoin varhaisimmista vuosistani. Muistikuvat olivat hataria, vain häilyviä, unohdukseen haalistuvia heijastuksia. Oli erittäin vaikeaa uskoa, että elämäni ennen tulen kansaa oli jotakin enemmän ja todellisempaa kuten vaivainen uni.
"Mitä te tarkalleen ottaen haluatte kuulla, Mestari?" kysyin pienen, tahdikkaan tauon jälkeen. Tummat silmäni keskittyivät tarkkaavaisesti hengen silmiin, pyytäen opastusta tai hyväksyntää. En valitettavasti saanut otetta hengen toiveista, ja epätietoisuus herätti hyvin piilotettua levottomuutta. "Kysykää tai pyytäkää mitä hyvänsä, ja minä vastaan ja palvelen teitä."

// Ymmärrän Sebarus, mullakin on paljon haastetta Fengin kanssa ... :'D //

Ludovic//
Nojasin koko painollani rennosti selkänojaa vasten ja naputin ohjauspyörää musiikin tahtiin sormilla. Puuskahdin Marinan kysymykselle, vilkaisten häneen pisteliäästi. Kylläpä hän heittäytyi uteliaaksi.
"Sanoinhan aikaisemmin: en sopeutunut ihmisten keskuuteen", vastasin suorasukaisella murahduksella. Valtavasti hiekkaa lensi ilmaan, kun huristelimme reipasta tahtia täydellisen aution erämaan halki, ja tuijotin tuulilasiin osuvaa pölypilveä synkeästi.
Kerran metsästäjä, aina metsästäjä, karu totuus. Täytyy sanoa, että yritykseni oli ollut kova, mutta kaltaiseni ei saanut jalansijaa elämästä, jota ihmiset nimittivät normaaliksi.
"Toisen vankeustuomion jälkeen tulin siihen tulokseen, että olen saanut tarpeekseni. Hiiteen kaikki, eikö?" hymähdin hyvin tympeään äänensävyyn, avaamatta tarkemmin mainittujen tuomioiden taustoja. "Päädyin tänne siis omilla ehdoillani. Hyvä ratkaisu. Ei ole ollut väkeä vaivaamassa."
Loin Marinaan painokkaan, moittivan katseen, koska hän oli tullut tekemään poikkeuksen sääntöön tuottamalla minulle vaivaa muidenkin puolesta.
"Hitto, jos et olisi täällä, voisi polttaa", hyppäsin pois puheenaiheesta turhautuneella ähkäisyllä, kun katseeni kävi nälkäisesti kolmen tupakka-askin pinossa, joka oli kasattu siististi vaihdelaudalle.

Calypso//
Hymyilin ilahtuneesti Iriksen myöntävälle vastaukselle. "Siinä tapauksessa laitan kattaukset saman tien valmiiksi odottelemaan! Pöytäryhmä taikaeläinten evoluution osastolla taitaa olla juuri sopiva, luulisin", höpisin iloisesti, lähinnä itselleni, ja piirsin etusormella ohimennen ympyrän ilmaan. Se ei tosin ollut vain merkityksetön kädenheilautus - eleen seurauksena mainitsemalleni pöydälle ilmestyi parasta aikaa posliiniastiasto ja kuppeihin jäähtymätöntä yrttiteetä.
Muutaman minuutin ajan kuljimme hiljaisuudessa, jota en pistänyt pahakseni.
"Perillä ollaan", huokaisin tyytyväisenä ja myhäilin Iriksen innostukselle, kun pysähdyimme korkeiden, kaiverruksilla ja kultakiemuroilla koristeltujen tammiovien eteen. Tämä oli tietenkin vain yksi kirjaston monista sisäänkäynneistä, mutta kauneimpia, jos minulta kysytään.
"Ole hyvä", sanoin lempeästi ja viittasin kädellä suljettujen ovien puoleen, kehottaen Iristä käymään rohkeasti sisään. Toki voisin mennä edellä ja viedä häntä perässäni koko kierroksen kuin turistiopas, mutta tuumasin, että olisi mielekkäämpää, jos Iris saisi aivan oman mielensä mukaan tutkia kirjaston runsaita antimia. Ilman muuta pysyisin hänen kannoillaan, hän oli niin mukavaa seuraa - ja kirjastoon eksyy kauhistuttavan helposti, vaikka uskoisi tuntevansa tien.

Charlie//
Nyökkäsin lyhkäisesti Marzelan lupaukselle, jonka varaan en täysin laskenut luottamustani. Käänsin rintamasuunnan jo puoliksi pois liekinhengestä, mutta hän ei päästänyt minua vielä menemään.
"Kevät tulee ajallaan", sanoin, ja tasapaksussa äänessä oli liki olematon pilkahdus jonkinlaista turhautumista ja tyytymättömyyttä, kuin Marzela olisi hoputtanut minua. Kevät, eikä mikään muu sen puoleen, tulisi missään nimessä etuajassa. Järjestys ja täsmällisyys, niitä ei saanut laiminlyödä toiveiden tai mielitekojen varjolla.
Ajatus muistutti minua, kuinka itse olin vienyt Iriksen sääntöjen vastaisesti henkimaailmaan, ja katseeni painui hitusen poissaolevasti alaviistoon.

Nimi: Sonya

28.01.2017 00:25
Marina//
Nilkutin maasturin kyytiin suhteellisen sulavasti ottaen huomioon jalkani kunnon ja istahdin tyytyväisenä etupenkille. Vihdoin pääsisin pois täältä jumalan selän takaa ja takaisin töihin!
Tuhahdin huvittuneesti Ludon sanoille ja vetäisin turvavyön suojakseni yhdellä sulavalla liikkeellä. Auton lähtiessä liikkeelle katseeni kiinnittyi jonnekin kaukaisuuteen auton ikkunasta ja annoin mielelläni hiljaisuuden laskeutua yllemme.
Kärsivällisyyteni oli kuitenkin hyvin rajallinen ja tylsistyin ennen kuin edes varttia oli kulunut. Maisema ei ollut paljoa ehtinyt muuttua, vaikka auto eteni reippaasti - täällä tuskin oli nopeusrajoituksia, mutta ottaen huomioon, että ajelimme keskellä ei mitään, niin maasturi kyllä liikkui ihastuttavan ongelmattomasti. Lisäksi olin ehtinyt jo suunnitella kaikki seuraavat kuvioni, jotka suorittaisin heti kaupunkiin päästyämme.
Käänsin katseeni hitaasti aina yhtä innokkaan näköisen Ludon puoleen. "Mitenkäs sinä tänne keskelle erämaata päädyit?" kysäisin ihan muuten vain. Jos olisin rehellinen itselleni ja muille, voisin myöntää olevani hyvin kiinnostunut tämän äijän käppänän ärsyttävän vaikealukuisen pääkopan sisällöstä, mutta tällä hetkellä pyrin antamaan sen kuvan, että olin vain kyllästynyt hiljaisuuteen.

Iris//
Ino. Ino... Ino? Äh, en millään saanut yhdistettyä nimeä kasvoihin. Termi noitajumalatar sai kuitenkin silmäni laajenemaan, kuin olisin juuri keksinyt jotakin. Olin minä noitajumalattaresta ja hänen rajattomista voimistaan kuullut tarinoita. Jäykistyin taas hetkellisesti tajutessani, että seurassani oli ihan oikeasti todennäköisesti voimakkain tänä päivänä elävä noita.
Calypso ei tosin vaikuttanut sellaiselta. Hän oli niin kovin ystävällinen ja herttainen. Ei sillä, että lainkaan vähättelisin hänen taitojaan, mutta yleensä voimakkaat ihmiset ovat jotenkin... pelottavia. Charlien äiti ei tosin myöskään ollut pelottava, vaikka hänkin taitaa olla todella voimakas.
Ajatukseni harhailivat Charlieen ja aloin pohtia, mitä hän mahtoi olla tekemässä. Hän varmaan tuntee Calypson, onhan hän henki ja liikkuu tärkeissä piireissä, toisin kuin minä.
Palasin taas ajatusteni kiitoradalta tähän hetkeen, kun rekisteröin Calypson puheesta kysymyksen. "Teekö? Kyllä maistuisi, kiitos paljon", vastasin jälleen häkeltyneenä tästä vieraanvaraisuudesta.

Marzia//
Naurahdin vaivaantuneesti ja haroin pitkiä, kurittomia hiuksiani katseeni seilatessa jossain aivan muualla kuin Charliessa. "En polta, lupaan", vastasin pienesti virnistäen. Huh, olin päässyt pälkähästä, vaikka selitykseni ei ollut mennyt läpi.
Ajattelin ensin Charlien tavoin jatkaa matkaani, mutten kyllä yhtään tiennyt, minne suuntaisin. Päätin yrittää vielä saada Charliesta jotain irti, nyt kun olin kerran löytänyt seuraa. "Vieläköhän kestää kauankin, että kevät tulee? Se voisi minun puolestani tulla vähän etuajassa..." kysäisin. Vieläköhän Azami oli talviunilla? Olisipas kerrassaan tylsää nukkua kuukausia putkeen.

Nimi: Sebarus

25.01.2017 13:53
Chor//
"Chor'Ghakralagh." sanoin tarkkaillessani itseään Opaliksi kutsunutta henkilöä. Mikään hänessä ei tuntunut ilmaisevan mahdollisesta uhasta, mutta mistä sitä ikinä tiesi. Enhän minä tiennyt, millaisia olentoja tässä paikassa saattoi asustella, joten päätin kuitenkin pysyä hieman varuillani.

Khamenrah//
Katselin Mickain sooloilutanssia hieman ihaillen. Hän oli kieltämättä taitava. Tämän tullessa lähelleni, kallistin hieman päätäni yllätyksen paistaessa oranssin sävyisistä silmistäni. Jopa pieni hymynkare saattoi häivähtää huulillani hetken, kadoten kuitenkin nopeasti. Tälläisen hillitymmän tanssin osasin jo paremmin, enkä ollut enää täysin eksyksissä jalkojeni kanssa. Luulin olevani paljon huonompi, olihan siitä jo melkein sata vuotta kun olin viimeksi tanssinut. Annoin tarkoituksellisesti Mickain johtaa, osasihan hän tämän paljon paremmin, jättäytymättä kuitenkaan täysin hänen riepoteltavakseen.

Aidan//
Oijoi, tilanne oli kieltämättä hieman pulmallinen. Mitä ihmettä sanoisin, etten paljastaisi itseäni? Enhän minä tiennyt hänen uskonnostaan yhtikäs mitään, eikä minulla todellakaan ollut pienintäkään hajua mistään Elämän liekistä. Mietin, josko joku edeltäjistäni oli kenties vieraillut näiden tyyppien luona ja väittänyt olevansa jonkin sortin jumala.
Ja nyt hän halusi minun haluavan häneltä jotakin! Saatoin ajatellakin heti joitakin asioita, mutta rajansa kaikella.
Mitä minä sitten halusin häneltä? Turhauduin pienesti sillä pääni tuntui lyövän tyhjää, joten sanoin vain ensimmäisen asian joka mieleeni pulpahti.
"Tahdon vain että kerrot itsestäsi. Tottakai minä tiedäm jo sinusta kaiken, olenhan minä Huô, muttaa tahdon tällä testata totuudenmukaisuuttasi."
Minun teki mieli lyödä itseäni. Kuulostin aivan dorkalta.

//nää Aidanin roolit on yllättävän vaikeeta nytki varmaan 20 minuuttia tai kauemmin oon tota väsänny xD

Nimi: Harley

22.01.2017 15:24
Ludovic//
Nyökäytin päätäni lyhyesti oven suuntaan vastauksen saatuani, käskien Marinaa sillä tavalla ulos. Odotin hänen menevän edellä, jonka jälkeen suljin oven riippulukolla, laittaen pienen avaimen visusti talteen maastokuvioisten housujen taskuun. Hattua oikaisten kävelin autolle ja kävin istumaan ratin taakse huokaisun säestyksellä.
"Turvavyö kiinni", komensin pelkääjän paikalla istuvaa Marinaa samalla, kun vanhan kasetin auton soittimeen ja laitoin kokoelman 80-luvun hittejä soimaan hiljaisella volyymilla matkamusiikiksi. Löin hajamielisesti tahtia jalalla, peruutin mökin pihasta, painoin kaasun pohjaan ja niin huristelimme kohti kaupunkia pölyisen erämaan kuumuudessa.

// Anteeksi autohitistä ^^' //

Calypso//
Iriksen ilahdus tarttui minuun nopeasti. Kerta kaikkiaan suloinen tyttö, tuumasin.
"Voi hyvänen aika, älä teitittele - ja pahoittelu on täysin turhaa!" naureskelin Irikselle hyväntahtoisesti, aidosti huvittuneena moiselle muodollisuudelle.
"Olet saattanut kuulla puhuttavan noita Inosta, joka aikoinaan oli rakentamassa saaresta taikaolentojen turvapaikkaa?" Loin välissä kysyvän vilkaisun Irikseen.
"Ino on sattumoisin äitini, ja perin hänen arvonimensä noitajumalattarena joitakin vuosisatoja sitten", selitin, hymähtäen itseironisesti ja huiskuttaen ilmaa kädelläni vaatimattomasti. Minusta se oli aina kuulostanut niin höpsöltä, vaikka sylivauvasta saakka minua oli kasvatettu äidilleni arvoisaksi perilliseksi. Minähän olin vain yksi ikäloppu noita!
"Onpa piristävää, kun päätit pistäytyä kylään. Maistuisiko sinulle tee? Kirjaston tutkimisen jälkeen, tietenkin", kyselin vielä, ilmiselvästi hyvin mielissäni seuralaiseni yllätysvierailusta.

Charlie//
En ollut varma, pitäisikö minun olla huolissani Marzelan vastauksesta, mutta päätin antaa asian olla - vaikka se olisi ilman muuta virhe, jos myöhemmin saisin kuulla tulenhenkien vaikka tuhopolttaneen luonnonsuojelualueen ihmismaailmasta.
"Minä varmaan jatkan matkaani", sanoin sitten hiljaa ja välinpitämättömän oloisena, koska minulla ei ollut kiirettä tai määränpäätä, keskustelun aikaansaaminen tai seurasta innostuminen oli vain vaikeaa. Tuijotin Marzelan pisamaisia kasvoja räpäyttämättä puolikuun muotoisten lasien takaa.
"Älä yritä polttaa metsää enää, pyydän", totesin ehkä entistä vakavammin, jos mahdollista. Se viimeistään paljasti, ettei Marzelan aiempi selitys sytyttimen testaamisesta ollut aivan vakuuttanut minua.

Nimi: Sonya

22.01.2017 13:10
//Jees :D En nyt jaksa ropettaa Harulla, se viipotti yläkertaan laittamaan Avivan nukkumaan ja etsimään sitä nauhaansa xD//

Marina//
Lopulta tuo helvetillinen terveystarkastus oli ohitse ja sain jopa jäädä pieneksi hetkeksi omaan rauhaani. Ludon pyyhällettyä autolle kampesin itseni ylös ja nilkutin sille pöydälle, jolla tavarani lepäsivät suorastaan huvittavan siististi viikattuna.
Napakka paketti jalassani oli niin paksu, etten edes yrittänyt vetää ihonmyötäisiä housuja jalkaani. Kiinnitin veitsikotelon paljaan reiteni ympärilleni miettiessäni vaihtoehtojani. Lopulta päädyin kietomaan mustan viittani lanteilleni hameeksi. Kokonaisuus ei ollut kaikkien aikojen tyylikkäin, mutta sehän ei minua voinut pätkän vertaa kiinnostaa. Lopulta vedin ohuen pitkähihaisen pääni yli ja vedin mustan saapikkaan terveeseen jalkaani.
Tungin juuri muistivihkoani paitani alle urheiluliiveihini, kun Ludo palasi. Hän nakkasi minulle lierihatun, jonka tungin mukisematta päähäni. "Olen", vastasin lyhyesti tuhahtaen ja nappasin toisen saapikkaani ja housuni käteeni.

Iris//
Leukani loksahti auki Calypson sanojen myötä. Ulottuvuuksien paras kirjasto ja minä saisin käyttää sitä vapaasti? "Ihanko todella? Kiitos tuhannesti!" älähdin hämmästyksestä ja riemastuksesta sekavana. Silmieni katse sädehti entistä kirkkaammin nyt, jos se edes oli mahdollista. Jännityksen sijaan sydämeni pamppaili nyt silkasta ilosta.
Nyt kun en enää kokenut olevani tunkeilija, uskaltauduin kysymään mieltäni askarruttavasta asiasta: "Anteeksi, jos tämä on töykeää, mutta... Kuka te todella olette?"

Marzia//
Kurtistin kulmiani pettyneesti ja tuhahdin hiljaa, kun Charlien vastaus oli niin tynkä ja synkeä kuin olettaa saattaa. Kuten yleensä? Siitä voisin päätellä hänen istuneen hiljaisuudessa kuin patsas tai kävelleen, jälleen kerran hiljaisuudessa, ympäri saarta ilman tarkoitusta. Voi raukkaa.
"Jaa-ah, enpä ole nähnyt toviin", vastasin olkiani kohauttaen. En tosiaan tiennyt, missä veljeni huitelivat ja mitä tekemässä, mutta eipä se minua juuri nyt liiemmin kiinnostanutkaan.

Nimi: Harley

18.01.2017 16:57
Ludovic//
Vilkaisin lattianrajasta ylös Marinan silmiin, hieman toruvan näköisenä neliskanttisten lasieni takana, kun hän hoputti. Nousin seisomaan ja skannasin tytön katseellani vielä kerran päästä varpaisiin, suostuen sitten antamaan hyväksyvän nyökkäisyn.
"10 minuuttia", ilmoitin jämäkästi kuin opettaja ohjaamassa koululaisia luokkaretkellä. "Pue päälle ja kerää tavarasi. Laitan sillä välin auton valmiiksi."
Laitoin silmälasit keittiötasolle taitettuani sangat siististi sisään ja kävin heti toimeen. Olin tottunut olemaan sotilaallisen ripeä, joten vain muutamassa minuutissa olin kerännyt tarvittavat kamppeet juomavedestä metsästyskivääriin, kiikuttanut ne autoon ja käynnistänyt menopelin moottorin valmiiksi. Palattuani sisään alkavan keskipäivän kuumuudesta heitin Marinalle lainaksi leveälierisen hatun, melkein samanlaisen kuin sen, joka minulla oli jo päässä.
"Suojaksi auringolta", selitin, vaikka se tuskin oli tarpeen.
Työnsin vielä aurinkolasit nenänvarrelleni. "Joko olet valmis?"

Ivan//
Vastasin Harun hymyyn lämpimästi. "Tietenkin. Näkemiin. Kerro Iskariotille terveiset."
Kumarsin syvään, vaaleita hiuksia valahtaen harteilleni, ja suoristuessani silmäilin Harua ja pienokaista hellästi. Sipaisin vielä nopeasti hyvästiksi Avivan poskea, suunnaten sitten kevein askelin kartanon etuoville. Minusta tuntui, että juuri nyt oli hyvä aika säveltämiseen.
// Näin on hyvä, saavat pitää taukoa toisistaan :D //

Calypso//
Iriksen hämmästys ja lapsen lailla kimmeltävä katse oli suorastaan sydäntä lämmittävää, hymyni pehmeni yhä vain hänelle. Nyökyttelin hänen selitykselleen.
"Kuulemasi huhu pitää paikkansa", sanoin, silmäkulmissa salaperäinen ja samalla miltei ilkikurinen tuike, "täällä tosiaan on suuri kirjasto - en nyt yritä kehuskella, mutta todennäköisesti on yksi ulottuvuuksien parhaista, ellei paras."
Kasvoillani näkyi jonkinlaista huvittuneisuutta, kun vilkaisin Irikseen vierelläni.
"Ja olet erittäin tervetullut tutustumaan hyllyjen valikoimaan aina halutessasi. Minun on pakko myöntää, että vaikka olisin kuinka voimakas noita, en minäkään ole immuuni mökkihöperyyden vaikutuksille." Naurahdin ja pudistelin hajamielisenä päätäni sanojen päätteeksi.

Charlie//
Meinasin kysyä, mitä hulvattoman hauskaa, niin kuin Marzela esitti asian, hän oli tehnyt Aidanin kanssa, mutta tulin toisiin ajatuksiin - en välttämättä halunnut ottaa selville. Sitä paitsi, Marzela jo kyseli omasta talvestani. Siinä ei ollut paljoa kertomista.
"Kuten yleensä", vastasin pienen hiljaisuuden jälkeen mitäänsanomattomasti, eikä aikeissani ollut keksiä enempää sanottavaa asiasta. "Entä veljesi? Missä he ovat?"
Tulenhenget viihtyivät käsittääkseni aika hyvin keskenään, kuten Marzela oli periaatteessa äsken ilmaissut Aidanista ja hauskanpidosta puhuessaan. Mahdollisesti kysymykseeni sisältyi myös hienovarainen, piilotettu ja tiedostamaton toive, ettei loput tulenhenkien perheestä olisi parhaillaan esimerkiksi polttamassa metsää maan tasalle.

Nimi: Sonya

18.01.2017 14:35
Rebecca//
"Näkemiin", huikkasin miesten perään ja vilkutin vielä pikaisesti. Oven napsahdettua kiinni ja hiljaisuuden palattua kahvilaani astelin vähän turhan isoksi kertyneen tiskivuoren pariin. Siinä samassa loin katseen hyllykköön, joka oli täynnä yrittipurnukoita. Yli puolet olivat jo muutaman hyppysellisen päässä pohjasta. Täytyisi niitäkin täydentää ja useampia uusia rohtokeitoksia pitäisi kehitellä.
Huokaisin syvään ja aloin huuhdella astioita väsyneesti. Alan vakavissani harkita työntekijöiden palkkaamista. Mutta millä ihmeellä muka voisin kenellekään vakituisesti jotain sellaista antaa, että he haluaisivat jatkaa töitä pitkäänkin? Siihen tarvittaisiin joku hyväntahtoinen hölmö.

Marina//
Tilanne kesti tuskaisen ikuisuuden ajan. Purin hammastani niin kovaa, että meinasin saada siitä päänsäryn. Lopulta Ludo kuitenkin taisi olla valmis, ainakin toivottavasti. Hänen kosketuksensa sääreni ympäriltä katosi ja käänsin katseeni jäykästi siististi paketoidun raajan puoleen.
"Voimmeko nyt lähteä?" kysyin toiveikkaasti, ilmeeni kuitenkin yhä vain jäisenä.

Haru//
Mietin asiaa hetken ja sitten kasvoilleni leimahtikin aivan uudenlainen päättäväisyys ja pieni pilkahdus innokkuutta. "Totta. Itse asiassa taidankin mennä etsimään sen saman tien", totesin ja nousin ripeästi seisomaan, kantaen Avivaa tukevasti mukanani. Voisin samalla viedä Avivan kunnollisille päiväunille. Ja ehkä ensi yönä voisin pitkästä aikaa haukata raikasta happea. Mutta ensin se silkkinauha.
"Kiitos, että olet taas uhrannut aikaasi ilokseni. Nähdään taas pian, eikö?" sanoin vielä Ivanille hymyillen.
//Vähän tämmönen yllätyslähtö, mutta enpä nyt keksinyt muuta, saadaanpahan parivaljakko hetkeksi erilleen :D//

Iris//
Seurasin Calypsoa kiireisesti kipittäen, vilkuillen ympärilleni silmät ihastuksesta pyöreinä. Tämä paikka oli suorastaan uskomaton. Olisipa ihana asua tällaisessa - tosin valoisammassa saaren osassa ja ei missään nimessä yksin.
"O-olen vain tiedonjanoinen", vastasin vielä hieman takellen, mutta aloin jo saada ääneni kuuluviin. Ajatusteni karatessa taas kaikkiin kirjaston kätkemiin aarteisiin viimeisetkin lukkoni aukenivat ja suuni liikkui kuin itsestään: "Kuulin huhuja, että sinun kirjastostasi voi löytää aivan kaiken. Olen lukenut niin paljon ihmisten kirjoja, mutta vain muutamia kirjoja, jotka kertovat Vechnostista, aikaolennoista, magiasta, alkuperäislajeista, hengistä... Haluan tietää lisää tästä kaikesta jännittävästä ja taianomaisesta elämästä, johon minä kuulun!"
Silmissäni kipinöi innostus, mutta tajutessani miten hupsusti olin höpöttänyt, puna kohosi taas poskilleni.

Marzia//
En voinut olla naurahtamatta Charlien kutsuessa minua jälleen Marzelaksi. Oikea nimeni kuulosti aina yhtä vieraalta, aivan liian hienostuneelta. Hyvä ettei sentään Vanesaksi kutsunut. Se ei tosin olisi ollut enää niin huvittavaa, vaan pikemminkin jo ärsyttävää.
"Aivan erinomaista, kuten lähes aina, kiitos kysymästä!" vastasin liioitelun tekopirteästi. "Meillä oli Aidanin kanssa aivan hulvattoman hauskaa muutama viikko sitten ihmisten maailmassa", totesin leveästi virnistäen. "Mites itse olet talvesi viettänyt, Charlie?" kysyin, vaikka tiesin, ettei tämä mies nauttinut tällaisesta rupattelusta laisinkaan.

Azami//
Pieni huokaus karkasi huulilani, kun Giata perääntui kurkultani ja sain tilaa hengittää. Kohotin katseeni hänen silmiinsä, tiedostaen, etteivät vastaukseni ehkä ilahduttaisi häntä. Olin yhä valmiina pakenemaan, jos nainen päättäisi purkaa mahdollisen turhautumisensa minuun. "Ei täältä oikeastaan pääse pois. Ja koralliriutalta ei pääse eteenpäin, joten kukaan ei tiedä", vastasin rauhallisesti.

Nimi: Harley

16.01.2017 22:23
Gryselda//
Kulmani painuivat hämmentyneesti alas, kun linnut kirkuivat lajitovereilleen ja voimakas tuulenpuuska ravisutti lehdettömiä puita. Silmäni pyöristyivät ällistyksestä, kun kuulin jaloissa saakka tuntuvan karjaisun ja valtava lohikäärme lähestyi suoraan kohti, levittäen varjon yllemme.
Tässä siis oli Necator. Suuri peto herätti minussa ensin pelokasta epävarmuutta, mutta muistin sen nopeasti Adrianin kumppaniksi - ystäviähän tässä kaikki oltiin, vai mitä? Loin Adrianiin sivusilmällä kysyvän, todella huvittuneen katseen. Olin olettanut, että hän lähtee kävelemään omille teilleen, mutta toisaalta miksi ihmeessä tyytyä apostolinkyytiin, kun voi matkustaa lentäen?
Lohikäärmeen tutkiessa minua lähemmin annoin jännittyneiden hartioideni laskeutua ja hymyilin vinosti, katsoen upeaa olentoa silmiin. Adrianin hyvästely sai minut kääntämään huomioni takaisin hänen puoleensa ja huvittunut virneeni sen kuin leveni, koska jos oikein ymmärsin, hän tarjosi käsisuudelmaa. Mikä herrasmies.
Ojensin sepäntöiden karhentaman käteni Adrianille melkein läimäyttämällä, kovempaa kuin olisi tarvinnut - olin otteissa hellävarainen oikeastaan vain, jos jokin tekele vaati yksityiskohtien kaivertamista tai varovaista takomista.
Niin paljon kuin huulten hipaisu rystysille minua nauratti, se oli hölmöllä tavalla melkein suloista. Nyökkäsin Adrianille vielä viimeiset heipat, astahdin kauemmas Necatorista ja katselin, kun hän kiipesi tottuneesti jättikokoisen lohikäärmeen selkään. Ilmavirta, joka syntyi lohikäärmeen ponnistellessa lentoon, sai minut kallistumaan taaksepäin ja suojaamaan kasvoni osittain käsivarteen. Kun Necator lopulta lähti liitämään Adrian kyydissään kauemmas, suoristauduin ja katsoin maan kamaralta heidän menoaan.
Vislasin vaikuttuneena ennen kuin suuntasin takaisin pajalle päin.

Raffaele//
Painuin vielä hieman enemmän kasaan, eikä kasvoistani näkynyt kuin kaistale hiusten takaa. Nieleskelin ristiessäni käteni. En rukoillut, mutta ele oli vaistomainen.
Kuristava, pakokauhuinen tunne kietoi armottomat ja tutut kätensä kurkkuni ympärilleni, enkä päässyt kokemuksesta eroon, vaikka yritin hengitellä syvään. Minua kadutti välittömästi, että olin edes ottanut koko asian puheeksi, pakottanut Krin osalliseksi. Päässä humisi syyttäviä huutoja ja syyllisyyttä. Tunsin itseni rikolliseksi. Riippakivi muille, ajattelin itsestäni ja kavahdin sitä välittömästi, koska samaa olin hokenut itselleni matkallani kanjonille.
Pelkäsin, että avautuminen päästäisi valloilleen tunnekuohun, jollaista en todellakaan ollut osannut ennustaa. Kontrollin menettäminen ei houkutellut, mutta onnekseni Krin sanat herättivät minut jotenkin, kiskoivat pinnalle.
Minua riipaisi hieman, mutta en voinut olla naurahtamatta ja hymyilemättä heikosti. Vaikka minulla olisikin ollut siivet, epäilin vahvasti, etteivät ne olisi kantaneet.
"Joo. Viimeinen kerta", vastasin suu kuivana ja nyökkäsin jämäkästi, yritin saada sanoihin jotain varmuutta, vahvuutta. Halusin vakuuttaa enemmän itselleni kuin Krille, että se oli totta enkä napsahtaisi enää.
Kauhu vetäytyi ilokseni pois, mutta häpeä ja vaivaantuneisuus lisääntyi sen myötä. Suoristin selkäni yrityksenä kasata itseni ja pyyhkäisin hiuksia pois kasvoilta, pyrkien tahdonvoimalla saada aikaiseksi hymyn ja jotain eloa silmiini.
"Anteeksi, kun vaivaan sinua jutuillani", sanoin aidosti pahoittelevaan äänensävyyn. "Tämä ei ihan oikeasti ole tapaistani, siis pakkosyöttää muille murheitani näin. Minä vain jotenkin jouduin tunnepuuskan valtaan."
Olen joutunut vähän liian usein lähiaikoina, lisäsin synkästi ajatuksissani. Holtittomuuteni kauhistutti itseänikin. Viimeisten viikkojen tapahtumat olivat pakottaneet minut tunteiden vuoristorataan ja tuntuivat enemmän hullulta unelta kuin todellisuudelta. Tämäkin päivä, Krin pelastaminen onkalosta, oli täysin absurdi seikkailu.
"Minulla on nyt paljon asioita järjesteltävänä, mutta kyllä saan ne ennen pitkää kuntoon, uskoisin", melkein huokaisin, vaikka äänessä kuului jo toivoa. Suunnitelmani Aquilan etsimisestä ja uudesta välienselvittelystä pelotti, mutta se vaikutti ainoalta oikealta ratkaisulta - en tosin halunnut tai kokenut tarpeelliseksi selostaa asiasta Krille.
"Kiitos, kun kuuntelit", lisäsin loppuun ja katsoin Kritä nyt suoraan silmiin. Huulilleni kaareutui pehmeä, rauhoittunut hymy. En ollut edes tajunnut, kuinka pahasti minun oli tarvinnut saada tämä sydämeltäni.

Nimi: Kiiwi

16.01.2017 21:08
Adrian//
Matkan aikana maanpinnalle Necator nousi luolastosta ilmaan, hieman laiskanpuoleisesti tosin kallioiden muotoja hyväksikäyttäen.
"Kuin myös", vastasin, seisten sitten Necatoria odottaen. Jos osai yhtään luonnon merkkejä lukea, niin lohikäärmeen tulon osasi kyllä ennustaa hyvissäajoin. Linnut päästivät muutamia varoitushuutoja ilmoille ja katseeni suuntautui suuntaan, mistä arvelin Necatorin näkyviin tulevan.
Lohikäärme karjaisi ilmoille mahtavan karjaisun tehden olemassaolonsa tunnetuksi varmasti kauempanakin, sillä hän jos joku tiesi arvonsa eikä epäillyt joskus leveillä sillä. Löydettyään tilaa laskeutumiselle Necator hidasti hallitusti, saaden puiden latvat heilumaan siipiensä aiheuttaman ilmavirran voimasta, kunnes tilanne rauhoittui hänen saatua jalkansa maahan.
Hän laski päätään alemmas tutkaillen Gryseldaa katseellaan mittaillen, nostaen kuitenkin päänsä sitten takaisin korkeuksiin hyväksyntänsä kääpiön olemassaololle antaen.
"Ensiviikkoon", sanahdin vielä Gryseldalle tarpeentullen välimatkaamme lyhentäen, sitten kättäni eteenpäin kämmen ylöspäin tarjoten. Jos Gryselda kämmenensä ymmärtäisi siihen laskea, niin ritarillisena - jonnekkin selkäytimeen juurtuneella - eleellä painaisin huuleni kevyesti hänen rystysiään vasten hieman kumartuen.
Sen tehtyäni suoristasuin ja astelin Necatorin luokse olennon etujalkaa pitkin selkään kiiveten. Kyytiin päästyäni Necator levitti taasen siipensä ja ilmaa niillä pahoinpidellen kohosi hiljalleen ylemmäs kohoten viimeisen ponnistuksen jälkeen puiden latvojen yläpuolelle.

Kri//
Kuuntelin Raffaelen selitystä aika pitkälti jokaisen tunteeni heijastuessa samantien kasvoiltani, vaikka ei Raffaele niitä paljoa ehtint katsoa. Ehkä parempi niin, sillä ilmeissäni oli hämmennystä, ärtymystä, melkein turhautumistakin ja lopulta taas hämmennystä.
Jostakin tyypistä kertominen ketä en tiennyt, ja jonka menneisyydestä Raffaelin kanssa en tiennyt, tuntui varsin turhalta. Raffaelen kertoessa aikeistaan hypätä oli lähellä, etten olisi tokaissut, että eihän toinen nyt luullut vielä osaavan lentääkin, kun uiminenkin oli epäonnistunut. Jos sinulla oli jalat, niin kuuluit maalle, mikä siinä oli niin vaikeaa?
Jokin.. jokin hyvin tunneperäinen ajatus kuitenkin viittasi siihen suuntaan, että Raffaele kertoi jostain muusta kuin siitä, mitä olin hänen sanoistaan saanut irti. Ja sekös vasta tilanteesta tekikin hankalan.
"Se oli viimenen.Tarkotuksella tai ei. Sulla ei oo siipivä josset oo sattunu huomaamahan", vastasin jääden kuitenkin jokseenkin vaisuksi ja mietteliääksi. Koska minua vaivasi se, että jollain tapaa sain käsityksen, että Raffaele olisi halunnut päättää elämänsä, mutta samalla jokin sellainen oli aivan liian vierasta minulle käsiteltäväksi.

Nimi: Harley

16.01.2017 17:04
Gryselda//
"Se on sitten sovittu", tokaisin tyytyväisen oloisena.
Lähdin kulkemaan reippaasti Adrianin edellä mutkitteleviin tunneleihin. Valitsin luonnollisesti nopeimman reitin ja johdatin Adriania tottuneesti ahtaissa käytävissä, vilkaisten aina välillä taakseni häneen ja virnistäen itsekseni pimeässä kaveriparalle, joka joutui kulkemaan selkä kumarassa.
Kuljin paljon vikkelämmin kuin saapuessamme, liikkuminen oli totta ie kevyempää ilman raskasta lastia. Noin varttitunnin hiljaisuudessa talsimisen jälkeen tunneli vietti ylöspäin ja astuimme kylmään ja harmaaseen ulkoilmaan.
"Oli hauska tutustua", sanoin kääntyessäni Adrianin puoleen ja asettaessani kädet tomerasti lanteille. Kujeileva hymy paljasti hetkeksi etuhampaani. "Nähdään ensi viikolla."

Raffaele//
En tiennyt, oliko Krin omalaatuinen suorasukaisuus enemmän hämmentävää vai viehättävää. Kallistuin jälkimmäisen puoleen, koska se teki hänelle puhumisen jollain tavalla helpommaksi. Tapoihini ei edes kuulunut kertoa näin kärkkäästi asioistani, puhumattakaan lähiaikojen huonoja muistoja verestäneistä tapahtumista ja häpeällisistä aikeistani, mutta Kri teki poikkeuksen sääntöön. Outo jännitys sai silti rintakehäni kivistämään ja tunsin itseni lähinnä hölmöksi, kuin olisin ryhtynyt leikkimään Krin kanssa terapiaa.
"Tämä voi kuulostaa vähän hullulta", naurahdin kankeasti, pyyhkäisin hiuksia korvan taakse ja sanat meinasivat tarttua hankalasti kurkkuun. Hengähdin painavasti kuin aloituksen merkiksi.

"Tapasin jotain aikaa sitten yhden tärkeän henkilön menneisyydestäni. En olisi edes uskonut, että näen häntä enää koskaan - tai ehkä vain toivoin, ettei niin käy. Asiat välillämme ovat, tuota, hyvin monimutkaiset. Mutta se on aivan oma tarinansa."
Katseeni oli käynyt etäiseksi ja laitoin levottomana kädet ristiin sylissäni.
"Sain häneltä selville erään asian ja tajusin, miten ... kamala, paha olen ollut. Periaatteessa sain tietää, että olen elänyt monta vuotta valheessa, mikä on omaa syytäni, ja -"
Puheeni oli kiihtynyt hieman, mutta katkesi, kun vedin väristen henkeä. Katseeni harhaili taas jäätyneissä rantakivissä.
"Se tapaaminen johti siihen, että minä, tuota, lähdin jatkamaan matkaani aika sekavassa mielentilassa", jatkoin selitystä, sanat puuroutuen puheen käydessä nopeammaksi, sydän hakaten kiivaammin, "ja aioin mennä kanjonille. Että voisin hypätä. Kalliolta siis. Koska minä kai ajattelin, että se olisi palvelus."
Säikähdin itseäni, sitä, kuinka kertomus oli kiihtynyt loppua kohden katkonaiseksi puhetulvaksi. Hämilläni sekä hieman pahoinvoivana ryhtini painui kumaraan. Toljotin maata ja toivoin, että en alkaisi itkemään, koska olin jo luullut olevani tarpeeksi vahva keskustelemaan tästä.

"Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun aioin tehdä tällaista", myönsin, mutta ääneni oli niin vaisu ja pieni, että sitä hädin tuskin kuului. Kauhu lävisti minut, kun tajusin sen olevan liikaa sanottu, ja nostin katseeni hätääntyneenä Krihin.
"Mutta silloin, kun pelastit minut - se johtui aivan oikeasti siitä, että en osaa uida - en minä tarkoituksella..." Toivottomalta tuntuva selittelyni hiljeni lopulta olemattomiin ja purin alahuultani hieman luovuttaneesti. En missään nimessä halunnut Krin saavan väärän käsityksen ensikohtaamisestamme - olin niin kiitollinen, että hän pelasti minut merenpohjasta, olin aivan todella.
Painoin pääni kaikesta häveten alas. Vaistomaisesti ja huomaamatta sormeni nousivat hypistelemään ristikorun hopeaketjua, joka pilkisti vain osittain villapaidan kauluksen alta.

Nimi: Kiiwi

15.01.2017 15:37
Adrian//
”Sen sanoin tosiaan”, totesin, jättäen Gryseldan haasteeseen suoranaisesti vastaamatta. Olin kohtuullisen varma, että Necator kyllä savustaisi minut ulos luolasta, jos kerta Gryselda pitäisi tavata.
Viittasin kädellä Gryseldaa kulkemaan edellä, sillä hän varmaankin muistaisi reitin maanpinnalle helpommalla ja varmemmin kuin minä ja sitä paitsi, naiset ensin.
Necator vaikutti ottaneen merkin keskustelustamme ja valmisteli itseään lentokuntoon. Siihen sisältyi venyttelyä ja viivyttelyä, haukottelua ja katkerien savupilvien tuhahtelua.

Kri//
Olin havaitsevinani Raffaelen olemuksessa muutoksen, mutta valitettavasti ihmisten käytöksen ymmärtämiseen liittyvät tietotaitoni eivät olleet tarpeeksi kattavia, jotta olisin niistä jotain ihmeellisempää osannut päätellä.
Raffaelen jatkaessa hieman harhailevaa puhettaan otin paremman asennon rantahiekalla. Vedin pyrstöni vedestä kaarelle hiekalle jääden joskeenkin sivuttain toiseen käteeni nojailemaan.
”Kuten mitä?” kysyin silmiäni tyhjentävästi kerran räpäyttäen, sillä en oikein ymmärtänyt toisen kiertelyjä ja kaarteluja.

Nimi: Harley

13.01.2017 23:25
Frank//
Naurahdin ja nyökyttelin hyväntuulisena Rebeccan vitsailulle. Olin aivan oikeasti nauttinut olostani, tarjoilu kuin myös palvelu olivat erinomaiset - minulla ei siis ollut mitään syytä olla kehumatta paikkaa tutuille.
"Nähdään taas", sanoin ovensuusta, vilkuttaen ujosti.

Valentin//
Virnistin säteilevästi Beccan sanoille ja tein leikilläni sotilastervehdyksen. "Ilman muuta", naureskelin vastaukseksi.
Frank seurasi minua kiltisti ovelle. Pysähdyin vielä kerran katsomaan taakseni.
"Näkemisiin, kahvilatyttö", hyvästelin uuden tuttavuuden hymyillen ja heilauttaen kättä leveässä kaaressa. Sitten vedin Frankin mukanani ulos kylmään, harmaaseen talvipäivään, heittäen käsivarteni hänen harteilleen, kun lähdimme kävelemään rupattelun lomassa majapaikallemme.

Ludovic//
Hymähdin, miltei murahdin matalasti Marinan sanoille, välinpitämättömästi ja hajamielisenä, sillä keskityin tekemisiini paljon enemmän kuin hänen puhumisiinsa. Hetkessä olin saanut pyöritettyä siteen pois jalan ympäriltä, jonka jälkeen tutkin tarkasti ruhjoutunutta säärtä, taivuttelin jalkaterää eri suuntiin ja hivelin mustelmien tummentamaa ihoa sormenpäilläni. Hyvältä ei näyttänyt, mutta se oli jo parempaan päin. Aloin sitoa jalkaa uudelleen, tottunein ja itsevarmoin ottein, varmistaen tukisiteen olevan sopivan tiukka.

Ivan//
"Sinun pitäisi ottaa se käyttöön uudelleen", sanoin, en käskynä, vaan pehmeänä, hymynkareen sävyttämä kehotuksena. Nauha tosiaan sopisi kauniisti noihin kirkaansinisiin silmiin, olin varma siitä.

Calypso//
Olin ehtinyt kävellä jo muutaman askeleen, kun tajusin, että Iris oli jättäytynyt jälkeen. Käännyin hänen puoleensa kysyvästi, hämilläni ja huvittuneesti hymyillen.
"Siinä olet oikeassa! On erittäin hauska tavata", vastasin hänelle reippaasti, siniharmaissa silmissä innostunut ja lämmin tuike. En ollut odottanut vieraita, mutta Iriksen ilmestyminen ovelleni oli ilman muuta positiivinen yllätys - juuri tällaista sosiaalisuutta kaipasin herättämään itseni unisesta arkielosta, jollaiseen solahdin ja unohduin aivan liian helposti!
"Tulehan, rakas", hoputin lempeästi, lähtien johdattamaan Iristä halki useiden hiljaisten ja hämärien käytävien. Kaiverretut, korkeaan kattoon kurottavat pylväät muodostivat holvikaaria ja askeleemme kopisivat pölyttynyttä marmoria vasten.
"Mitä mahdat etsiä tämän kartanon kirjaston kätköistä?" kyselin sovittaessani askellukseni Iriksen tahtiin, jotta kävelimme rinnakkain ja pystyin vilkuilemaan seuralaiseni puoleen. "Tarvitsetko jotakin erityistä tietoa tai ratkaisua pulmaan - vai oletko kenties vain tiedonjanoinen sielu?"

Charlie//
Jos ilmeettömyyttäni olisi voinut kuvailla, se olisi kai ollut lähinnä tympääntynyt.
"Sitä samaa", vastasin hiljaa ja täydellisen ympäripyöreästi. "Entä sinulle, Marzela?"
Esitin vastakysymyksen opetellusta tottumuksesta tai sellaisesta, mitä ihmiset nimittivät kohteliaisuudeksi, en aidosta mielenkiinnosta.

Gryselda//
"Älä yliarvioi sosiaalista elämääsi", sanoin Adrianille piruilevan virnistyksen kanssa.
Hyppäsin seisomaan suorille jaloille Adrianin mallin mukaan, katsoen ylöspäin miehen kasvoihin. Asetin käteni reippaasti lanteilleni, tuttu huvittunut ja itsevarma hymy suupielessäni viipyen.
"Minä vaikka hankin sinulle kalenterin lahjaksi, jos se siitä jää kiinni", puuskahdin pää hieman kallellani. Äänensävyssäni oli erehtymättömästi kiusoittelua, jopa haaste. "Sinähän sanoit, että Necator haluaa tavata minut. Toteutetaan hänen toiveensa, eikö?"

Raffaele//
Otin rennomman asennon ristimällä jalkani ja nojaamalla eteenpäin. Yritin hieroa yhteen kohmeisia sormenpäitäni, sulkien sitten veriset, kirvelevät kämmeneni varovaisesti toisiaan vasten. Pitäisi puhdistaa haavat, kun pääsen kotiin.
Räpyttelin Krin yllättävälle toteamukselle silmiäni, hymyni laskeutuen pettyneesti. Jään läpi rojahtaminen -kommentin myötä jännityin kauttaaltaan, sillä se sai minut nolostumaan edellisen uintireissuni vuoksi ja muistamaan, että vain muutamia viikkoja sitten olin ollut valmiina hyppäämään alas kalliolta.
Kaikki se tuntui hyvin väärältä, kuin olisin rikollinen. Kri oli pyyteettömästi pelastanut minut - oli kiittämätöntä sanoa nyt päin naamaa, että vain vähän kyseisen tapaturman jälkeen olin vakavissani, tieten tahtoen aikonut päästä hengestäni.
"Ei tulisi mieleenikään", naurahdin hermostuneesti Krin sanoille, vain vaisu hymy käyden huulillani. Katseeni lähti harhailemaan, vaikka yritin olla luonteva.
"Tuota", aloitin aiempaa kankeammin ja tunnustelevasti, yrittäen miettiä, mitä kaikkea minun olisi hyvä kertoa Krille, ja murehtien samalla, puhuisinko liikaa tai kiinnostaisiko häntä edes kuulla koko asiasta. "Minulle on ... sattunut vähän kaikenlaista sen jälkeen, kun viimeksi tapasimme."

Nimi: Frosty

13.01.2017 07:55
Opal//
Toinen sarvijaakoista näytti pettyneeltä, kun en ollutkaan saaliseläin ja laittoi kädessään olleen kirveen takaisin vyölleen. Kyseisen miekkosen silmät näkyivät välähtävän purppuran sävyisinä, jos oikein näin. Metallimiehen kädet muuttuivat jokseenkin turvallisen näköiseksi: ainakaan niistä ei sojottanut teriä joka ilmansuuntaan.
"Opaliksi haukkuvat", vastasin metallimiehen kysymykseen.
"Ja te olette..?"
Vilkuilin kumpaakin miekkosta hiukan epäluuloisesti. He eivät tosiaankaan olleet antaneet itsestään parasta mahdollista ensivaikutelmaa.

Nimi: Amé

13.01.2017 07:31
Giata: Nauroin. Haroin pitkiä hiuksiani.
"Selvä. Voisitko kertoa miten täältä pääsee pois?" kysyin kohteliaalla äänellä.
Se ei ollut juttuni, mutta ainakaan tuo olento ei enää voinut mitenkään sanoa etten ollut kohtelias. Siirryin istumaan kaatuneen puun päälle, odottaen tarkasti naisen vastausta.
"Ja mitä koralliriutan takana on?" jatkoin.

Nimi: Sonya

12.01.2017 23:18
Azami//
Nojauduin taaksepäin horjahtaen kauemmas tämän Giatan tunkeiluista. Tunsin oloni hieman uhatuksi ja olin peloissani, mutta sain hieman uutta puhtia toimiini, kun naisen röyhkeä asenne alkoi tympimään jopa minua. "Olet ilmeisesti uusi täällä", totesin kovin mitään sanomattomalla äänellä. Minun äänestäni nyt ei saisi ilkeää tai töykeää tekemälläkään, mutta aiempi lempeys oli enää muisto vain.
"Kaikki on kovin laaja käsite. Mitäpä jos kysyisit kohteliaasti mitä haluat tietää, niin voin yrittää parhaani mukaan auttaa", jatkoin, painottaen sanaa kohteliaasti vähän turhankin liioitellusti. Auttaisin mielelläni uuden tulokkaan alkuun, mutten todellakaan antaisi naiselle edes yhtä tiedon murusta, jos hän käyttäytyisi tällä tavalla.

Nimi: Kiiwi

12.01.2017 19:41
Dante//
Päästyämme lähemmäs kohtasimmekin nuorehkon naisen, mikä sai minut vain kohottamaan toista kulmaani. Olin melkein pettynyt, kun painoin käteni terät takaisin piiloon.
”Jos et ole saaliseläin niin millä nimellä tulisit sitten mielummin kutsutuksi?” kysyin. Olin aika varma, että minun silmissä oikeastaan koulutytöltä näyttävästä henkilöstä ei olisi meille vaaraksi, joten saatoin ottaa hieman rennomman mielentilan käyttöön.

Adrian//
”Vähintään siedettävä”, vastasin ilme kohtuullisen vakavana, vaikka lause olikin jokseenkin sarkastinen, tai no ainakin aliarvioiva. Gryseldan tapaaminen oli ollut erikoinen mutta ihan positiivisen puolelle jäävä sattuma.
Gryseldan tokaisu kuitenkin tapaamisesta ensiviikolla samaan aikaan hämmensi minua. Sen takia mietinkin hetken, mitä oikein vastaisin.
”Saatan olla kalenterin tarpeessa jos sosiaalinen elämäni, muuttuu niinkin kiireelliseksi, että aikataulutetuille tapaamisille on tarvetta”, sanoin sitten, juoden loput teestä laskien mukin sitten pöydälle ja nousin seisomaan.

Mickai//
Khara vaikutti olevan vähintään poissa mukavuusalueeltaan tanssin parissa, joten ehkä hän kaipaisisi hieman lämmittelyä. Tein kuitenkin pienen tanssahtelukierroksen etääntyen hetkeksi Kharasta. Tiesin osaavani tanssia hyvinkin… noh eroottisesti, mutta aivan sinne asti en mennyt. Tanssini oli enemmän leikittelevää.
Palasin kuitenkin pyörähdellen lähemmäs Kharaa, ja aikalailla toisen sosiaaliseen kuplaan päästyäni siirsin hänen kätensä lantiolleni(?), ellei hän sitä itse ehtisi tekemään ensin. Sen jälkeen nostaisin omat käteni hänen hartioilleen jatkaen tanssimista samalla, tosin hieman hillitymmin sooloiluun verrattuna.

Kri//
Meinasin sanoa, että Raffaele oli yksinkertaisesti vain surkea uimari, siitä se johtui, mutta ehdin ajoissa harkita edes sen verran, että pidin suuni sittenkin kiinni. Ehkä toinen ei tarkoittanut lausettaan aivan niin suoraviivaisesit.
Raffaelen seuraaviin pohdintoihin en osannut oikein vastata mitään, joten kohautin hartioitani.
”Et näje mua paljua jos meri jäätyy tänä talaven”, totesin hypäten aiheesta toiseen ilman minkäänlaista aasinsiltaa. Oli jo itsessään erikoista, että meri oli pysynyt edes tähän asti auki rannasta. ”Ellet tietty päätä rojahtaa jään läpi”, lisäsin hetken kuluttua katsahtaen Raffaelea hieman ennalta tuomitsevasti, jos hän saisi siitä jotain ideoita.

Nimi: Amé

12.01.2017 07:43
Giata// "Tappajalla on tappajan vaistot", sihisin vilauttaen naiselle kynsiäni. En kuitenkaan ollut mikään kannibaali, joten se ei minua kiinnostanut. Sekopäinen nauruni jatkui ja kävelin aivan Azamiin kiinni.
"Kerros nyt kaikki mitä tiedät tästä saaresta", sanoin.
Silmissäni oli julma kiilto, vaikka oikeasti olin peloissani. En tiennyt ketä uhkailin.

©2017 Blackrose ☆ - suntuubi.com