Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli ihan ite.

Teleporttaa chattiin! >click<

Huomioithan, että peli on avoin vain hyväksytysti liittyneille.
Hahmojen tiedot löytyvät pelaajat-osiosta.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Sonya

16.11.2018 15:51
Marina//
Saatuani kopion käteeni tarkastelin sitä pitkän, hiljaisen tovin jokaista yksityiskohtaa myöden. Se oli kaikin tavoin täydellinen. Suuret kaupungit ja pienemmät kylät oli merkitty taidokkailla kuvioilla piirtäen, mittasuhteet vaikuttivat kaikin puolin realistisilta ja saaren keskustaa hallitseva vuoristo oli kuvattu pelottavan yksityiskohtaisesti. Muutama paikka, joiden olemassaolosta en ollut tähän asti tiennyt mitään, kiinnittivät jo nyt huomioni. Pergamentti oli vanha ja kulunut, mutta silti kartassa oli jotain taianomaista - piirrosjälki tuntui elävän.
Käärin kartan tiukalle rullalle, suljin sen rusetilla ja tungin selkäreppuuni. "Kiitos", sanoin ja soin noitamuorille leveän hymyn. Ehkä kartta haihtuisi pelkäksi tomuksi heti, kun astuisimme ulos kartanosta. Kenties emme edes pääsisi sinne asti, vaan noita päättäisi näyttää todelliset kyntensä ennen kuin ehtisimme ulos. Tai sitten kartta todella oli aito ja saamme sen lahjaksi tuosta noin vain. Jos viimeinen piti paikkaansa, olin kyllä käyttänyt kaikki loppuelämäni onnen rippeet kerralla. Mutta se oli sen arvoista - nyt voimme vakavissamme aloittaa työt tällä saarella.

Mary//
Itkin ja inisin kuin koiranpentu, joka näkee rakkaan omistajansa muutaman kuukauden erossa olon jälkeen. Leijuin pilvissä sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti, ja nauroin Greedin kieputtaessa minua ilmassa. Lopulta laskeuduin takaisin hiekalle, sekava onni päätäni sumentaen. "Tiesin, etten ole täällä yksin! Tiesin koko ajan", sopersin nyyhkien. Pyyhin kyyneleitäni ja katsoin Greediä ilon sokaisemana. Siinä minun rakas veljeni seisoi, elossa ja täysissä voimissa. "Miten sinä tänne päädyit?" kysyin uteliaana, toivoen Greedin tietävän myös, missä muut olisivat.

Noel//
"I don't know, exactly", vastasin vaimeasti, pettyneenä itseeni ja vastaukseeni. Olin vihainen itselleni siitä, millaiseen tilanteeseen pakotin Ambrosen. Pilaan suhteemme turhalla murehtimisella ennen kuin tästä edes ehtii tulla oikea suhde.
"It's just that... As you know, I was raised to be perfect. I had to be, yet I wasn't", sopersin, yrittäen saada peloistani kiinni ja muodostettua niistä järkevän kokonaisuuden, jonka voisi tuhota. Juuri nyt ne vain juoksentelivat ympäriinsä mielessäni, väijyivät ja odottivat heikkoa hetkeäni, eikä minulla ollut aseita niiden torjumiseen.
"I know now, that perfect doesn't exist. But still, my mind doesn't approve it. It's perfect or nothing, that's what my head is trying to tell me", jatkoin. Puhuminen oli vaikeaa, mutta helpotti silti. Kummallista.
"So yeah, I'm afraid of failure. But this time, for the first time, I'm not afraid of not reaching perfect. I'm afraid I'll never be able to give up on being perfect", sain puheeni päätökseen ja käänsin katseeni arasti Ambrosen puoleen. "Do you understand a thing I'm saying?" kysyin ja hymyilin pahoittelevasti.

Nimi: Frosty

13.11.2018 22:25
Coal//
Vaikka Coalin puheessa vilisikin siellä täällä kysymyksiä, ei hän kuunnellut vastauksia kovinkaan tarkasti, vaan jatkoi tauotonta pulputustaan. Banaanien radioaktiivisuutta kommentoituaan hän kuitenkin pysähtyi vetämään henkeä ja saattoi keskittyä hiukan paremmin ”keskustelukumppaninsa” vastauksiin.
’’Ai jaaaa’’, tyttönen hämmästeli pää kallellaan viimeisiä kirjaimia pitkäksi venyttäen. ”Mutta jos syö paljon? Siis toooosi paljon, tuleeko sillon kipeäksi?”
Jälleen kerran vastausta odottamatta Coal singahti kurkkaamaan sadevesitynnyrin sisältöä ja siitä tutkimaan kasvihuoneen rakenteita.
”Asutko sä täällä?” hän tivasi. ”Kasvien kanssa? Vai onko sulla koti muualla?”
Tyttönen tähyili ympärilleen kuin etsien jotain, esimerkiksi tilaa nukkumiselle, ennen kuin naulasi keltaisen katseensa Ruvikin kasvoihin terävähampainen hymy huulillaan.

Annawon//
Hetken jo luulin loppuni tulleen, mutta kökötettyäni nurin niskoin kurassa muutaman hetken, minua alkoi epäilyttää. Raotin silmääni ja huomasin hämmästyksekseni, ettei lehtiö lähestynytkään turhan hitaan ötökän hetkessä liiskaavassa kaaressa. Meinasiko tämä sitä, ettei mies yrittänytkään tappaa meikäläistä?
Oioin varovasti pitkiä hevosenraajojani ja kömmin pystyyn. Turkki oli kuraantunut entisestään ja polvien nirhaumia kirveli, mutta mitäpä pienistä! Hämmästys alkoi tehdä tilaa ilonsekaiselle huojennukselle, joka, myönnettäköön, pisti jalat tärisemään ikävästi. Mutta mitäpä pienistä: ainakaan en ollut liiskautunut lehtiön alle!
Loin kiharapäiseen mieheen tuikean mulkaisun, ihan vaan siitä hyvästä että melkein aiheutti minulle sydänkohtauksen tai jotain, ennen kuin lähdin jatkamaan vaappuvaa matkaani poispäin. Se ei kyllä kestänyt paria sekuntia pidempään, ennen kuin yllättävän äänekäs huudahdus siltä vaaleatukkaiselta vei huomion. Jos olisin ollut ihmisruumiissani, olisin nauranut niin maan kovaa…ei kun. Hetkinen nyt vaan! Sitähän minä juuri tein!
Tuijotin hetken kulahtaneita lenkkareitani ja kuran tahraamia käsiäni, taas kerran hämmentyneenä. Ahah. Tämähän oli kivaa.

Nimi: Corpiet

09.11.2018 14:50
Raven//
Hymyilin pienesti antaen ajatusteni virrata päässä vapaasti. En tiedä johtuiko se teestä, mutta tunsin hartioideni vihdoin laskeutuvan valmiusasennosta. Jos voisin vain jäädä ikuisuudeksi tähän juomaan teetä Moustafan kanssa ja keskustelemaan maailman menosta lämpimänkeltaisen lehden törröttäessä muodonmuuttajamiehen hiuksista. Mutta ei, tämänkin unen oli pakko loppua ennemmin tai myöhemmin.
Säpsähdin huomattavasti ensimmäisen välähdyksen ilmestyessä taivalle välittömästi kumean pakahduksen seuratessa. Jännityin välittömästi takaisin valmiusasentoon vielä vähän aikaa sitten vallinneen rentouden unohtuessa. Hengitykseni tahti kiihtyi huomattavasti ja tiesin näyttäväni nurkkaan ajetulta kaniinilta. Jokin pieni ääni takaraivossani koitti vakuuttaa, ettei hätää ole, mutta se peittyi ukkosen säälimättömiin iskuihin. Mielen valtasivat kuvat lähes kymmenen vuoden takaisesta tradegiasta ja tunsin hukkuvani. Ei, lopeta, päästä minut pois. Olisin halunnut kirkua, huutaa peittääkseni ukkosen äänet, mutta suuni avatessani sain aikaan vain pihinää.
Harhaileva katseeni osui Moustafaan. Auta.

Cosima//
Tiesin että Ambrose oli tekemässä tämän pyytääkseen anteeksi, ja olin jo kieltäytymässä, kunnes sanat pääsivät aivoihini asti. Ilmaista kahvia? Ilman jonottamista? Kyllä kelpaa! Okei Cos, hengitä ja yritä olla näyttämättä liian innostuneelta, you got this.
”Siinä tapauksessa, yksi musta kahvi kiitos”, sanoin virnistäen veitikkamaisesti. Pitäisi melkein hankkiutua useamminkin tappeluihin, jos sillä tavalla saa ilmaista kahvia.
Miehen poistuttua aloin maistelemaan tuon nimeä kielelläni. Ambrose. Ambroose. Aambrohz. Rosy. Sillä oli tuttu tuntu, kuin se olisi jostain välimeren alueelta. Painuin podintoihini niin syvästi, etten kiinnittänyt mitään huomiota silmieni eteen tippuneelle kiharalle.

Jeremiah//
Kävellessäni lähemmäs Tomásta virnistin ilkikurisesti. Pidin huolen että viivyttelin askeleissani juuri sen verran että mies alkaisi kärsimättömäksi. Jos miestenviettely olisi olympialaji, omistaisin jo monta kultamitalia.
”Ehkä”, vastasin muodonmuuttajan retoriseen kysymykseen saapuessani tuon kasvojen eteen. Voi, ei kai meidän Broadwaytähti punastele? Söpöä. Nojauduin miehen korvaa kohti pitäen huolen että hengitykseni pyyhkäisi tuon kaulaa. ”Eikö meillä ollut jotain tekemistä tuolla makkarissa?” Vetäydyin hiukan taaksepäin ja virnistin Tomille haastavasti, nojaten kädelläni tuon viereen pöydälle.

Jacklyn//
Heetkonen. Castiglione? Voi paska, tottakai mä onnistun sekaantumaan mafian asioihin. Mitä seuraavaks? Ne on kidnappaamassa mut vai? ”Salvatore Castiglione? Should've known”, mumisin itsekseni mulkaisten miestä uudelleen. Voi äiti Maria, jätä mut jo rauhaan. Vilkaisin ohimennen tuon 'ihanaa perhettä'. Vaimo näytti siltä, kuin olisi juuri haistanut jonkun kamalan lemun, kun taas pojankloppi oli naisella niskavillaotteessa. Voi herranjestas näiden nykyajan kakaroiden kanssa.
Nousin seisomaan miehen kumartuessa puoleeni. Minähän en olisi se alistuva osapuoli tässäkin tilanteessa. Herra hyvä, mä oon elänyt kaduilla yli neljä vuotta, enkä oo vieläkään jäätynyt kuoliaaksi, mitä se sulle kertoo?
”Sì, i miei genitori erano italiani. Ma in realtà non ti appartiene”, sähähdin ja lähdin juoksemaan hiukan horjuvasti poispäin perhekunnasta. Perhana kun jalatkin puutuvat. Mustat pisteet alkoivat pyöriä silmissäni. Ei, ei nyt, en mä nyt voi pyörtyä! Mutta useamman viikon nälkälakko ja kehon lämpötilan kriittinen laskeminen olivat läsnä, ja pian tunsin kaatuvani maata kohti mustien pisteiden vallatessa koko näkökenttäni.

Nimi: Spitaalinen

09.11.2018 01:21
Zimoy//
Oli aina yhtä ihanaa nähdä Inaa. Hän oli aina yhtä innoissaan minun näkemisestäni kuin minä olin hänen näkemisestään. Hän lähti viemään minua majalleen yhä pitäen kädestäni kiinni. Inan käsi oli lämmin , toisin kuin omani, ja pikkuhiljaa aloin ihmettelemään, eikö kosketuksenii alkanut käydä jo turhan jäätäväksi. "Mistäs sitä koskaan tietää!" vastasin Inan huvittuneeseen sävyyn omallani.
Seurasin katseellani Inan liikkeitä kun hän ripusti paidan roikkumaan. "Minulle kuuluu samaa kuin aina. Talvi on tulossa, sesonkityöt kutsuvat", sanoin vitsailevaan sävyyn. "Eivätkä muutkaan ole laiskottelemaan päässet", totesin kohauttaen olkiani. Meille meni aikalailla kuten aina. Kaikki hoitivat osansa ja homma toimi. Kuten aina.

Nimi: Harley

09.11.2018 01:03
Ina//
Zimoyn kommentti kirvoitti minulta naurahduksen. "Kunpa olisinkin", totesin huvittuneena. Vaikka se oli pelkkää vitsailua, olisi todellakin ollut upeaa, mikäli minulla olisi jokin maaginen yhteys vedenhenkiin. Olisi paljon helpompaa pitää heihin tiivistä yhteyttä, jos voisin yhdellä ajatuksella kutsua heidät luokseni.
Tutkailin jäänhengen kasvoja silmät ilosta säihkyen, jälleennäkemisen riemu lämmittäen sisintäni kuin keväinen aurinko. Voi, miten valtavasti olinkaan kaivannut häntä. "Tule, mennään majalleni", ehdotin ja lähdin kuljettamaan Zimoyta kädestä pitäen kohti kankaista valmistettua laavuani, joka sijaitsi kahden suuren tammen välissä lähellä joenrantaa.
"Mitä sinulle kuuluu? Ja perheellesi?" ryhdyin heti kyselemään, kunhan saavuimme majan edustalle. Kävelin noukkimaan paidan, jonka olin hätiköidessäni pudottanut maahan, ja ripustin sen rauhassa oksalle muiden joukkoon.

Nimi: Spitaalinen

09.11.2018 00:55
Zimoy//
Näin Inan jo kaukaisuudesta, mutta tuon huomatessa minut tunsin riemun kuplivan rinnassa siitä silkasta ilosta jonka Ina tunsi nähdessään minut. Ina laukkasi luokseni ja hypähtelin alas puiden oksilta vastaan. En kokenut ikävää ollessamme erossa, vaan tajusin kuitenkin kokeneeni sitä vasta taas tavatessamme. Tuon tarttuessa käsiini ja saessa olleeni juuri hänen mielessään naurahdin: "Tähän ei ole muuta selitystä kuin se, että olet oppinut kutsumaan minut paikalle vain ajatuksen voimalla". Se olisikin kätevä voima.

Nimi: Harley

09.11.2018 00:49
Ina//
Olin päättänyt käyttää aurinkoisen aamupäivän pyykinpesuun. Pestyäni korillisen vaatteita joessa hyräilin hyväntuulisesti itsekseni samalla, kun ripustin niitä kuivumaan puunoksille, jotka olivat pudottaneet keltaiset ja oranssit lehtensä syksyn taittuessa kohti talvea. Lähestyvien pakkasten ajatteleminen välittömästi toi mieleeni muuan jäänhengen. Kaipasin häntä suunnattomasti, eikä hänestä saati Mizusta ollut kuulunut hiiskahdustakaan pitkiin aikoihin. Heidän hiljaisuutensa alkoi jo huolestuttamaan.
Mietteisiini uponneena hätkähdin, kun olin näkevinäni valkean hiuspehkon silmäkulmassani. Aluksi luulin kuvitelleeni Zimoyn luokseni silkasta ikävästä, mutta käännyin vilkaisemaan olkani ylitse ja tajusin, että tuttu hahmo todellakin lähestyi minua reippaasti metsiköstä. Riemastuneena pudotin vahingossa paidan ruohikkoon, mutta en ehtinyt nostamaan sitä, vaan laukkasin Zimoyta vastaan innoissani.
"Zimoy!" hihkaisin ilahtuneena. Hyvänen aika, hän oli ilmestynyt paikalle kuin tilauksesta. Pysähtyessäni jäänhengen eteen väläytin hänelle leveän hymyn ja tartuin lujasti käsiin, jotka olivat kylmät aivan kuten muistin. "Ihanaa! Olit juuri äsken mielessäni!"

Nimi: Spitaalinen

09.11.2018 00:31
Zimoy//
Tuntui kuin olisin nukkunut todella kauan, sikäli mikäli edes kykenin oikeasti nukkumaan. Ehkä enemmänkin tuijottanut kattoon tarpeeksi kauan, etten ollut enää rekisteröinyt ajan kulua. Sei ollut kovin minun kaltaistani, vain makoilla paikoilaan tekemässä mitään. Suorastaan luonnotonta. Nousin tikkuna istumaan, ihan kuin pelästyneenä. Nyt kun olin herännyt takaisin todellisuuteen niin olinkin taas aivan täynnä energiaa. Hypähdin pystyyn ja sen kummempia miettimättä ilmaannuin Vechnostin metsiin. Hypähtelin kevyesti tuulen vireen kannattelemana puun oksalta toiselle, matkaten ennalta määrittämättömään suuntaan. matkalla kolisutin keppiäni mennessäni puiden runkoja kuin pikkulapset kepillä aitaa. Huomaamattani löysin itseni lähellä Inan asuinpaikkaa. Oikeastaan tänne olin varmaan ollutkin matkalla. Vähän niinkuin vahingossa matkalla. Voisin yhtä hyvin pistäytyä katsomassa oliko hän kotona, nyt kun olin tässä. Ina tiesi aina hauskuutta.

Nimi: Sonya

05.11.2018 16:31
Tino//
Katselin miehen kasvoja tarkkaavaisesti. Pokerinaamaa oli vaikea lukea, mutta aistin selkeästi voimakasta pettymystä. Olisin minäkin pettynyt, jos olisin hänen tilanteessaan - nähdä nyt kaikki tuo vaiva, vain saadakseen tietää, ettei siitä ollut lopulta mitään hyötyä. Ainakaan äkkiseltään en keksinyt, mitä helvetin hyötyä minusta nyt olisi. Toisaalta, mafioson vesa on varmasti nokkela poika, kyllä hän sieluparalleni käyttöä keksii... Ajatuskin väsytti ja turhautti, ja vaivuin syvemmälle nojatuoliin hieroen särkeviä ohimoitani uupuneesti.
Odotin kärsivällisesti vampyyrin reaktiota. En jaksaisi jauhaa asiasta enempää, mutta tuskin tämä oli vielä tässä. Miksipä hän uskoisi minua, vasta tapaamaansa miestä, joka oli vielä hetki sitten ollut vihollinen? Ensimmäistä kertaa nuori herra Castiglione yllätti minut positiivisesti. Hän uskoi minua, ja hetken aikaa katsoin häntä hölmistynyt ilme kasvoillani.

Vielä enemmän hölmistyin, kun kireä tunnelma keventyi ja kummisedän miniversio kiikutti minulle sormuksen. Pyörittelin kaunista kappaletta käsissäni, ja virnistin synkeästi muistellessani aiemmin mielessäni käynyttä vertausta siitä, että menin naimisiin itse Kuoleman kanssa. Nyt sain vielä oikein kihlasormuksen päälle, ai kun kiva.
Selitys kuitenkin seurasi lahjan perässä. Niin, eipä kai tosiaan olisi kiva palaa elävältä. On parempiakin tapoja lähteä. Nyökäten ujutin sormuksen vasempaan etusormeeni. Se istui suorastaan pelottavan täydellisesti.

"Sorry for not being able to tell you anything good", totesin vaimeasti, eikä äänessä edes piilenyt piruilevaa sarkasmia. Hetkellisesti oloni nyt vain sattui olemaan sellainen, etten jaksanut pidellä sotakirvestä korkealla.
Katseeni laskeutui mietteliäänä lattian rajaan. "I guess... Senting us, the criminals worth sacrificing, was a test. They wanted to see whether they have a chance against your mafia or not. Well, they don't. Not to brag, but my team was the best, and we still lost", selitin vakavana, luotuani järkevän teorian tästä kaikesta päähäni.
Suoristauduin seisomaan ja loin tiiviin katsekontaktin uuteen ystävääni, mafiaveljeeni. Tuhoan hänet kyllä vielä, mutten tänään. "They won't be coming after you anymore", totesin olkiani kohauttaen ja väläytin jopa lyhyen, jäykän hymyn.

Nimi: Harley

03.11.2018 19:41
Ludovic//
Erinomainen kysymys, Marina. Siristin silmiäni epäluuloisesti tapittaessani noitamuoria kuin sheriffi lainsuojatonta. Pahat aavistukseni toki saattoivat juontua omasta mentaliteetistani, jonka mukaan on idioottimaista tehdä mitään palveluksia ilmaiseksi, mutta minun oli vaikea uskoa, että hän lahjottaisi arvokkaan kartan ventovieraille hyvää hyvyyttään. Tässä diilissä on joku koira haudattuna, sanokaa minun sanoneen.
"Tietysti. On ilo olla avuksi", muori romutti epäilykseni pirtsakalla tokaisulla. Jaha, käppänä todellakin leikkii Äiti Teresaa. Olin jo ollut valmis, että hän heivaa suloinen mummelin esittämisen jorpakkoon ja paljastaa todelliset synkät aikeensa kera kieron hymyn, mutta ilmeisesti jopa minun tarkka intuitioni on joskus pielessä. Puuskahdin jurosti pistäessäni kädet puuskaan.
"Alkuperäisen kappaleen olisi hyvä säilyä täällä, joten odottakaapa niin minä loihdin teille kopion", Calypso jatkoi. Ahaa, ei hän nyt sentään originaalia aikonut luovuttaa meille, käy järkeen. Seurasin vakavana vierestä, kun noita teki taikojaan: yhdellä vikkelällä kädenheilautuksella hän teki suuresta pergamentista kloonin. Ainakin ensisilmäykseltä se oli prikulleen samannäköinen kuin aito, joten työnjäljessä ei ollut valittamisen varaa.

Greed//
Siristelin silmiä hiekan pöllytessä ja yritin ottaa selkoa, mikäs kummallisten otusten kerholainen se kaukaisuudessa pötköttelee. Jarrutin äkkiä, kun olin päässyt niin lähelle, että erotin tyypin hämmentävän tutuksi, koska ylläri oli luokkaa slaagi. Okei hei, selvitetääs pari juttua. Jotkut väittää, että mulla on ruuvi pari löysällä. Oletetaanpa, että ne on oikeassa. Siitä huolimatta mulla ei (selvänä) ole ikään ollut minkään sortin näköharhoja, joten en tiiä, pitäiskö olla huolissaan. Vannon kautta kiven ja kannon, että Mary se siellä oli. Totta vai sairasta houretta, väliäkös tuolla.
"MARY! MARY!" huusin minkä keuhkoista irti lähti. Vinksahtanut virne naamalla pingoin loppumatkan entistä hurjemmalla vauhdilla käsiä viuhtoen ja heti päästyäni Maryn (kautta harhan) luokse likka pomppasi parkuen roikkumaan kaulaani. Prinsessan painiote oli sen verran luja, että oletin sen olevan lihaa ja verta, ja vastasin halaukseen rutistuksella. En oikein rekisteröinyt tätä todeksi, vaan toljotin ulapalle pöpisti niinku oisin vetänyt tuhdisti jotain mömmöjä, paitsi tämä kauniin jälleennäkemisen euforia voitti kaiken maailman essot ja pirit.
"Mitä vittua? Mae-Mae? MITÄ?" karjuin jotakin epämääräistä onnesta puoliksi itkien, puoliksi nauraen, ja kainaloista pitäen pyöräytin systeriä ilmassa niinku pikkulasta. Simmut kyynelissä tuijotin kauan sitten kadonnutta rakkauspakkaustani ja tunnustelin sen kasvoja ja puristelin poskia ihan vaan varmistaakseni, ettei tää nyt ole joku mielikuvituksen kepponen.

Gene//
Pakko myöntää, että Costan sepityksissä palaset alkoivat loksahtelemaan loogisesti paikoilleen. En voinut siltikään päästää huoletta irti epäluuloistani, vaan mulkoilin miekkosta harkitsevaisesti, puntaroiden tilannetta ja kuunnellen keskittyneesti tarinan jatkoa. Vihdoin ja viimein hän kertoi minulle sanasta sanaan, minkä tehtävänannon pomo oli ladellut ryhmälle ennen heidän typerää rynnäkköään päämajaamme.
Nyökäytin hitaasti ja sivelin mietteliäästi leukaani. Sanomatta kotvaan yhtikäs mitään siirryin katselemaan ikkunasta kadulle. Kylmät, vakavat kasvoni eivät välittäneet hiventäkään ärtymystä, mutta sisälläni kiehui syvä turhautumus. Jos hän kerta oli nyt laulanut koko rehellisen totuuden, oliko kaikki tämä vaiva ja keplottelu ja porsaanreiän etsiminen tyhjästä? Emme saisi nyhdettyä irti mitään hyödyllistä tietoa? Mutta voisinko ylipäänsä luottaa miekkoseen? Mistä sitä tietää, saattoihan hän edelleen pelata kyttien pussiin. Mieli teki rysäyttää nyrkki seinästä läpi, mutta tyydyin vain puremaan hampaita tiukasti yhteen.
Huoahdin hiljaa. Laiskasti ja kyllästyneesti käänsin rintamasuunnan Costaan, silmäillen miestä päästä varpaisiin viileästi, kuin yrittäen vielä viime hetkillä löytää jonkun vihjeen vilpistä hänen itsevarmasta olemuksestaan. "Alright. Guess that'll have to do. I believe you", taivuin antamaan hyväksyntäni hänelle. Saattoi olla, että olin juuri sortunut sinisilmäisyyteen ja saisin maksaa luottavaisuudesta kalliisti, mutta toisaalta mikään ei viitannut siihen, että hän olisi puhunut palturia.
"Well then... I have a little welcoming gift prepared for ya", vaihdoin puheenaihetta lennosta kepeydellä, jolla oli suuri kontrasti äskeiseen tiiviiseen, kireään tunnelmaan. Kävelin rennosti piirongin luo toiselle puolen huonetta ja nostin esiin siron korurasian, jonka vein Costalle. Avatessani lippaan hopeisen kannen sisältä paljastui samettivuorella lepäävä päiväsormus. Täyttä platinaa, simppeli mutta elegantti. Korostaisi oikein kauniisti kultakutrin harmaita silmiä.
"It will protect you from that damned sunlight", selitin tervetuliaislahjan tarkoituksen, muutenhan mies sekottaisi sen kihlasormukseen. "You better make sure to wear it during the day or else you'll regret it gravely", varoitin tuoretta vampyyriamme auringonvalon kuolettavista vaaroista.

Moustafa//
Nyökyttelin pienesti. Jooh, hiffasin kyllä tämmöisen kuljeskelun viehätyksen. Mun mutsi oli ollut tosi samanhenkinen, semmonen vapaa vaeltaja, joka mieluummin kierteli maailmalla kuin jämähti aloilleen. Se monesti sanoikin, että nukkuu parhaiten taivasalla ulkoilmassa, ja meni välillä koisaan meidän parvekkeelle sängyn sijasta, joskus jopa kaatosateella. Makuupussi ja toppatakki ja kaksi kaulahuivia.
Hajamielinen hymynpoikanen häilyi mun suunnurkassa mietiskellessäni menneitä. Otin rauhassa hörpyn teestä ja rapsutin päänahkaa, laskien leuan nojailemaan rystysille. Seinäkellon tikitys oli melko hypnoottinen ääni, ja siinä tuijotellessa kupin pohjaan alkoi hiippailla raukea väsymys. Sekoittelin juomaa lusikalla, se muodosti pieniä pyörteitä.
"Sä voit aina tulla tänne punkkaan... jos haluut tai tarvii", tarjosin vakituista majapaikkaa pitkän hiljaisuuden jälkeen kera unisen haukotuksen. "Ei tarvi koputella ku ovet on auki." Väläytin lyhkäisen hymyn. Mua ei yhtään haittaisi, vaikka Raven pistäytyisi välillä yökuntiin, onhan mun kämpässä reippaasti tilaa kyläilijälle. Mukava likka ylipäänsä.

Tomás//
"Minä? Nauttisin?" henkäisin muka hämilläni ja räpyttelin ripsiä viattomana pikku enkelinä. "Pyh, älä nyt oo naurettava", vinoilin pirullisesti ja väläytin ovelan virneen läpsäyttäessäni saattajaani leikkisästi olalle. Niin kivaa kuin pikkutuhma huulenheitto olikin, keskityin loppumatkan portaiden laskeutumiseen, nimittäin pelkäsin kompuroivani alas jos intoutuisin liikaa jutustelustamme.
Pääsimme onneksi turvallisesti alakertaan. Pureksin alahuulta intopiukeena, kun suuntasimme kohti makkarin ovea, mutta jouduin nielemään pettymyksen, sillä Jerry jäikin norkoilemaan keittiöön. Puuskahdin hiljaa, mutta muistutin itseäni pysymään kiltisti kärsivällisenä, hyvää kannattaa odottaa. Ponnistin reippaasti istumaan pöydälle odottamaan, että Jerry saisi hörpittyä vetensä, koska seisoskelu rasitti jalkaparkaani.
"En tiiä, voisin kai mäkin ottaa lasil -", aloitin vastauksen pahaa-aavistamattomana, mutta puhe loppui kuin seinään, kun Jerry läikytti vedet rinnuksilleen. Seurasin mykistyneenä jätkän strippailua. Härregyyd. Onko täällä kuuma vai johtuuko se tuosta puolialastomasta miehestä? Nakuileekohan se kaikille tutuille vai oonko poikkeus?
"No siis", töksäytin, enkä saanut silmiä irti Jerrystä. "Ei ihan sitä mitä olin aatellut, mutta käy tämäkin." Mun suu repesi väkisinkin leveään virneeseen, ei tähän "vahinkoon" voi suhtautua pokerinaamalla. Posket hehkui normaalia lämpimämpinä ja punaisempina, kun ristin jalat sirosti ja kallistin päätä flirttailevasti sivulle.
"Yritätkö sä vietellä mut?" myhäilin. "Koska jos yrität niin hyvin menee", tunnustin rehellisesti.

Castiglionet//
Herra Castiglione huomasi lapsen suhtautuvan hänen äärimmäisellä varautuneisuudella, joten ei yrittänytkään liikkua lähemmäs, vaan jäi odottelemaan vastausta turvalliselle etäisyydelle. Vaikka tieto ei tullut yllätyksenä, hänen kasvoillaan värähti ohimennen myötätunto, kun katupoika kertoi pakkasen nujertamalla äänellään vanhempiensa menehtyneen. Miten julma maailma onkaan, kun sallii lapsiparkojen selviytyvän omillaan ilman äidin ja isän rakastavaa syliä.
Castiglionet liikkuivat usein julkisilla paikoilla keksityillä identiteeteillä, jos eivät halunneet tuoda ilmi rikostaustojaan, sillä kaikkialla kaupungissa Salvatore Castiglionen nimi tiedettiin kuuluvaksi alamaailman kermaan. Mafialiitoksista ei ole viisasta huudella ympäriinsä, ellei tarkoituksella halua pelotella. Hän aprikoi kotvan, salaisiko henkilöllisyytensä varmuuden vuoksi, mutta emmittyään päätyi tulokseen, ettei uskoisi kymmenvuotiaan klopin olevan vaaraksi.
"I am Mr. Castiglione. There is my lovely family, my wife Fiammetta and my son Eugenio", hän esittäytyi rauhallisesti ja viittasi vaimoonsa ja poikaansa, joka murjotti äitinsä niskavillaotteessa kärsimättömänä. Mies kumartui alemmas, jotta hänen olisi helpompi puhua roskalavan kyljessä kyyhöttävälle orvolle.
"We mean no harm. I'm only worried for you, child. You should be sleeping somewhere safe and sound, not on a street. For Heaven's sake, you'll catch your death if you don't go inside", herra Castiglione selitti hento huoliryppy otsallaan ja katsoi katupoikaa säälien. Miksei tämä untuvikko ollut orpokodin suojissa? Eikö kenelläkään ohikulkijalla ollut riittänyt sydäntä tarjota yösijaa kodittomalle poloiselle tällaisessa lumipyryssä?
"Are you Italian?" mies keksi kysyä, kun hän muisti lapsen puhuneen hänen äidinkieltään. Sekin saattaisi vaikuttaa pojan kovaonniseen kohtaloon, kohtelivathan jotkut amerikkalaiset italialaisia maahanmuuttajia hyvin karusti, herra Castiglionekin oli kokenut heidän halveksuntansa nahoissaan.

Ambrose (Cosima)//
Nainen ei onneksi vaikuttanut järkyttyneen tolaltaan välikohtauksen takia, vaikka olisin ymmärtänyt senkin, vaan vaikutti suhtautuvan hyvinkin rennosti ja rauhallisesti. Hänen todetessaan, että oli tottunut kohtaamaan syrjintää, takahampaani kiristyivät kiukusta. "Sanos muuta", puuskahdin ärhäkästi, mutta empatialla. Pystyin samaistumaan häneen voimakkaasti: minä olin saanut lokaa niskaani niin hitosti äskeisen miehen kaltaisilta ahdasmielisiltä kiihkoilijoilta. Oli kyseessä sitten ihonvärini, sukupuoleni tai seksuaalisuuteni, aina öykkärit löysivät kohteen hyökkäyksille, verbaalisille ja fyysisille. En kyllä ikinä lakkaisi loukkaantumasta ja puolustautumasta.
Vakava naamani heltyi hieman, kun vastasin naisen ystävälliseen esittelyyn lyhyellä hymyllä. Kättelin häntä tuttuun tapaani reippaasti ja jämäkästi. "Ambrose Gorosi", kerroin puolestani oman nimeni. "Työskentelen täällä Rebeccan apulaisena, kuten kuvasta näkyy."
Vilkaisin pikaisesti taakseni ja huomasin, että tiskille jonottavat pari asiakasta vaikuttivat jo hieman kyllästyneiltä odotteluun. "Mitä sinulle saisi olla? Voit sanoa tilauksen tässä ja mennä istumaan, tuon sen sinulle hetkisen kuluttua. Minun pitää vain käydä nopeasti hoitamassa muutkin asiakkaat", sanoin heilauttaessani kantamani keittiöpyyhkeen olalleni. Kahvin kiikuttaminen suoraan pöytään oli vähintä, mitä voisin äskeisen selkkauksen jälkeen tehdä.

Nimi: Corpiet

27.10.2018 12:50
Cosima//
Tuhahdin sovinistisian nopealle liukenemiselle korjatessani punaruutuisen fanellini asentoa. Heti kun joku alkoi uhittelemaan takaisin paettiin häntä koipien välissä. Puistin päätäni itselleni ja käännyin auttajani puoleen kun tuo alkoi puhumaan. ”Ei toi sun vikas ollut, noita on aina joka paikassa, mutta harva alkaa riehumaan tuolla lailla”, kuittasin tuon anteeksipyynön huolettomasti. ”Mä oon jo tottunu, mut se ei tarkota ettei se pistäis vihaks joka kerta, nuo ei vaan ymmärrä erilaisuutta”, jatkoin korjatessani hihojeni asentoa.
Nostin katseeni ja kallistin päätäni kuunellessani. Virnistin ja ojensin käteni miehelle. ”Olen Cosima”, sanoin udellen pisamakasvoisen miehen nimeä. Ei sillä sinäänsä ollut minulle väliä, mutta olisihan se kiva tietää kenelle puhuu.

Nimi: Harley

24.10.2018 00:14
Ambrose//
Epäonnistumisen pelko. Pirujen maalailu seinille, pahimman mahdollisen skenaarion ennustaminen, se vasta on kamalaa. Vaikeimmillaan se pitelee niin tiukasti kuristusotteessaan, ettei lopulta uskalla tehdä mitään, pieninkin riski on liian suuri kynnys harpattavaksi. Mutta jos emme ikinä yritä, vaan piileskelemme elämältä pienessä turvakuplassa, emme koskaan saa selville, miten loistavasti niiden hullujen unelmien tavoittelu olisi saattanut sujua, jos olisimme löytäneet rohkeuden heittäytyä hetkeen. Jossain vaiheessa teini-ikää olin uusinut kankeat mielensisäiset mallini ja omaksunut ajatuksen, että paljon mieluummin kokeilen ja kaadun kuin luovutan ennen aloittamista. Ja jos se yksi onnistuminen vaatii miljoona epäonnistumista, joskus se on kaiken vaivan ja hampaiden puremisen arvoista.
"In what sense?" pyysin tarkennusta, sillä en hahmottanut vielä kokonaiskuvaa. Pelkäsikö hän tuottavansa minulle pettymyksen? Että yhteinen taipaleemme, joka saattoi olla aluillaan, jos vain uskaltaisimme tarttua tilaisuuteen, päättyisi onnettomasti kyyneliin ja tuhoon?

Nimi: Sonya

23.10.2018 23:24
Tino//
Tuhahdin pettyneesti kieltäni naksauttaen. "If you had been shocked by that, I'd be truly disappointed", totesin nuivasti. Tässä ei nyt todellakaan ollut tavoitteena aiheuttaa järkytystä. Enkä pahemmin kaivannut, että yksikään tämän rakkilauman uskollisista jäsenistä näkisi minut jotenkin upeampana henkilönä. Sitä ei ensinnäkään tapahtuisi, vaikka pystyisin todistamaan olevani itse Jumala, eikä sillä ollut pätkän vertaa merkitystä.
"The point is, me being a criminal proves I'm not lying. I don't know a damn thing that could help your cute 'lil mafia", selitin. "We were a group of criminals, not trust-worthy. Any crucial intel was not handed down to us. We were told what we should do and what we should find out, and that's excatly what we did, no questions asked", jatkoin. Vasta nyt jotenkin tajusin, että meille annetun tiedon määrä oli usein poikkeuksellisen vajavainen: suunnilleen sitä tasoa, että pystyimme juuri ja juuri suorittamaan annetun tehtävän.
Venturien mafiaa koskien ohjeistus oli ollut normaaliakin vähäsanaisempi. "Wanna know what my boss told me before coming here, word for word?" kysäisin, odottamatta tietenkään vastausta. Oletin miehen olevan juuri tämän tiedon perässä.
"Break into the mafia and find out anything you can. Get us names and numbers", toistin hitaasti, katsoen vampyyria suoraan silmiin. "And that's it", sanahdin lopuksi. Ei tarkkoja ohjeita, ei motiiveja, ei varoituksia. Vain tehtävä ja tavoite, kuten kymmeniä kertoja aikaisemminkin.

Nimi: Harley

23.10.2018 23:02
Gene//
Voi sentään, jollakulla on pahasti puutetta itsetunnosta. En vaikuttanut juuri korvaani letkauttavan, vedin rauhassa syvät henkoset tupakasta ja tähystelin puoliksi samettiverhon peittämästä ikkunasta alas asfalttiselle kadulle, jolla alkoi aamun valjetessa kuhista ihmisiä kuin muurahaisia pesässä. Salaa tunsin kuitenkin tiettyä tyydytystä, kun kuulin Costan haukkumassa itsensä maanrakoon, tunnustavan mitättömyytensä ja alemmuutensa. Kunpa käytöskin muuttuisi nöyremmäksi niin meillä olisi kasassa kelpo paketti.
Naurahdin huvittuneesti, kun aihe siirtyi agentinuran puimiseen. "Well, fortunately I never thought that you're great, so at least we can agree on that", tokaisin iloisesti, kun löysimme vihoviimein yhteisen sävelen, mutta äänensävyn alavire oli pilkallinen. Väläytin lyhyen, valkean hammashymyn miehelle.
Käännyin kannoillani ja nojailin rennosti seinänpieleen kyynärvarrellani, katsellen nyt maiseman sijasta pöydän ääressä istuvaa miestä, mutta kuunnellen tarinaa yhä samalla välinpitämättömyydellä. Lopuksi hän paljasti olevansa liittovaltion agentin ohella rikollinen, mikä ei tehnyt uskomatonta vaikutusta. Kohotin toista kulmaani kuin odottaen jatkoa, jotain selitystä sille, miksi minun pitäisi olla kiinnostunut hänen rikosrekisteristään, mutta sitä ei herunut. Jumalan tähden, olettiko hän minun järkyttyvän tästä tiedosta? Menevän tolaltani siitä, ettei hän ole puhdas pulmunen? Epäuskoinen hymy nykäisi pienesti suunnurkkaani, sillä olin vähällä ratketa nauruun, hänen naiiviutensa oli suloista. Toki rehellisesti sanoen olin uskonut urhoollisen lainvalvojamme olevan rehti kunnon kansalainen, sen verran hän oli uhkunut ammattiylpeyttä kellarin kopissa, mutta ei ole vuosisadan uutinen, että poliisivoimilla on pimeä puoli. Jos yrittäisin laskea, kuinka monta kaidalta polulta poikennutta tinanappia tunnen, olisimme tässä vielä huomenna. Venturi ei olisi nykyisessä kukoistuksessaan ilman lahjottujen sisäpiiriläisten ystävällistä apua, suurkiitos heidän työpanokselleen.
"Then you'll surely feel at home with us in no time", sanahdin lohduttavasti. "But don't tell that was supposed to be shocking? You do realize we're not oblivious 'bout corruption among law enforcement?" lisäsin kuivakasti ja tumppasin savukkeen tuhkakuppiin.

Nimi: Sonya

23.10.2018 22:38
Noel//
Jouduin tosissani miettimään vastausta Ambrosen kysymykseen. Mitä minä todella pelkäsin? Voi kun tarkalleen ottaen tietäisin. Jos olisikin jokin konkreettinen asia, kykenisin ehkä kohtaamaan pelkoni. Jos pelkää pimeää, voi hitaasti siedättää itseään hämärään. Mutta mitä pitäisi tehdä, kun sekä yksin jääminen että yhdessä oleminen pelottaa?
Ei voi siedättäytyä toisen avulla toiseen, kun molemmat aiheuttavat samanlaista pakokauhua. Se on melkein kuin pimeää pelkäävä joutuisi yllättäen elämään täysin valottomaan kellariin. Ei siinä paljoa siedäty, kun kauhu lamauttaa kunnes kuolema korjaa.
"Of failure, I suppose", onnistuin lopulta vastaamaan ihmeen tyynesti, ja jopa varoen vilkaisin Ambrosen silmiä, vain muutamaksi ohikiitäväksi sekunniksi. Lempeä silitys kämmenselälläni oli jotenkin taian omaisesta rauhoittanut pahimman ahdistuksen piikin.

Nimi: Sonya

23.10.2018 22:30
Tino//
Huokaisin jälleen, tällä kertaa syvempään kuin kertaakaan aikaisemmin. Annan minun kaikki kestää, olisihan se pitänyt arvata, ettei tästä sankarista mitään kunollista vastausta saa. Mutta toisaalta...
"Yeah, you said it. I'm nothing, and I've never been more", totesin tyynesti kohauttaen olkiani, osittain jopa tarkoittaen sanojani. "I do not believe that I'm special. And important? Even less", lisäsin hymähtäen synkeästi.
Oli aika, jona kuvittelin olevani jotakin - suuri herra, todellinen oman elämänsä jumala. Nöyrä palvelijalauma juoksemassa perässä ja kaikkea. Sain kaiken haluamani vain silmiä räpyttelemällä. Hallitsin kaikkea, kunnes koitti se kohtalokas tapaaminen ja tajusin olevani vain surkimus, joka tappoi oman, rakastavan äitinsä.
"I'm not really a cop. I work as a secret agent, or whatever you want to call it, true. But that does not mean I'm something great", jatkoin. Puheeni kuulosti jo ehkä hetken aikaa siltä, että itsearvostukseni taitaa olla miinukselle, muttei asian laita tosiaan ollut niin. Olen sen verran ylimielinen ja ylpeä paskiainen, että jos totta puhutaan, niin en todellakaan osannut katua. Minun ei pitäisi sitä olla, mutta lähtökohtaisesti olin aina ollut tyytyväinen itseeni - senkin jälkeen, kun tiedostin kykyni ja inhottavat tekoni.
"I'm a criminal, and that's the only reason I ever came here, or even became a goddamn agent. That job was the only thing keeping me from a life in prison", sanoin lopulta, tuoden esille siinä koko kysymykseni pointin. Koin suhteellisen olennaiseksi tiedoksi seuralaiselleni, etten ollut mistään ammattikorkeakoulusta valmistunut innokas lainkannattaja. Mies ei tiennyt, kenet hän oli liittänyt perheeseensä.

Nimi: Harley

23.10.2018 22:21
Ambrose//
Vihaan avuttomuutta, sitä, kun kokee olevansa kykenemätön tekemään mitään konkreettista ja pystyy vain katsomaan säälivästi vierestä toisen tukalaa oloa. Yrittäen hillitä eksyneisyyteni ja ottaa rauhallisesti pala kerrallaan pidin katseen tiiviisti Noelin ilon menettäneissä kavoissa, vaikka hän selvästi vältteli silmiäni. Patistamatta häntä vuodattamaan tuntojaan kuuntelin ja odotin kärsivällisesti, varovaisesti silitellen peukalollani miehen sileää kämmenselkää.
Purin hennosti alahuultani Noelin paljastaessa, mistä yhtäkkinen mielialan notkahdus kumpusi. Selitys oli täysin looginen ja ymmärrettävä. Ehkä kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, että äkillinen läheisyys alkoi tuottaa suurta ahdistusta, varsinkin kun hänellä oli paljon negatiivisia kokemuksia kummittelemassa kaikella sillä, mikä voisi mennä pieleen tälläkin kertaa. Isoja askelia ottaessa pelko on normaalia ja inhimillistä - en minäkään ollut tästä vuoristoratakyydistä satavarma, vaikka saatoin vaikuttaa viilipytylle, minuakin kalvoi tuhat kysymystä ja huolenaihetta. En kuitenkaan aikoisi pelon nujertaa meitä, tämä oli liian arvokasta hukattavaksi.
"Of what?" esitin hiljaa tarkentavan kysymyksen, yrittäen päästä paremmin perille Noelin ajatuksista.

Nimi: Harley

23.10.2018 22:06
Gene//
Huokaisin hiljaa, kun mies aloitti teennäisen herroittelun. Onpas todella kekseliästä ja hauskaa, ratkean naurusta. Minua kutsuttiin herraksi sen verran usein, että erotin kyllä helpolla, milloin joku tarkoitti sanojaan ja milloin kyseessä oli vain rasittavaa kettuilua, mutta säästääkseni hermojani en jaksanut tässä ja nyt alkaa valittamaan. Ehtii uutta juoksupoikaa koulia myöhemminkin hyville tavoille, meillä on monta onnellista vuotta yhteistä taivalta edessämme.
Kohotin toista kulmaani viileästi, kun en saanutkaan paljon puhuttua tarinaa, vaan kysymyksen, sangen typerän sellaisen. Hämmentävänkin oikeastaan, sillä minulla heräsi heti epäilys, miksi ihmeessä Costa innostui juuri tällä sekunnilla kartoittamaan käsityksiäni hänestä. Olisin voinut kieltäytyä ja vaatia häntä lopettamaan kiertely ja kaartelu, mutta utelias puoli minussa nosti päätään ja kehotti katsomaan, mikä reaktio vastaamisesta poikisi.
Hymähdin tyytymättömästi viivästykselle, mutta annoin mairean, lähes säälivän hymynpoikasen kihartua kiusoittelemaan suupielilleni. Hetken katselin harmaasilmää kuin kirjoittaen päässäni syvälle pureutuvaa analyysia, kunnes naksautin kiieltäni mietteliäästi.
"Told ya already", tokaisin ja kaivelin rennosti tupakka-askin. "You're nothin'. Just an errand boy. Sure you may have a lil' bit... peculiar background for a soldato, but in the end, you're not really important or special. Though maybe you like to think you are. Well, no matter what you were yesterday, now you're a Venturi."
Sytytin savukkeen ja puhalsin savukiehkuran ilmaan. "Why'd you ask?" tuhahdin pilkallisesti.

Nimi: Sonya

23.10.2018 21:58
//Tääki vaihtuu nyt englantiin, en pysty sulavasti vaihtelee näitä kieliä ja oon aivan liian kiintynyt Tinon kautta tohon englanniks puhumiseen xDD//

Noel//
"Nothing", älähdin vastaukseni aivan liian hätäisesti, ja tajusin heti paljastaneeni asian laidan olevan päinvastainen. Kaiken lisäksi katseeni pakoili pitkin lakanoita, vältellen Ambrosen silmiä kaikin voimin. Hitto, en pystynyt katsomaan hänen kasvojaan. Olin yleensä hyvä kiertelemään ja kaartelemaan asioiden ympäri, puhumaan itseni pois pulasta, mutta tämän miehen kanssa en kyennyt siihen.
Sehän se ongelman ydin kai olikin. Olin kohdannut moisia ihmisiä, sellaisia jotka menevät suoraan sisimpääni suojamuureistani välittämättä ja tekevät sinne pesän, elämässäni vain kolme, ja heistä yksi oli siskoni. Sanomattakin selvää, että toinen oli Lucas. Ja kolmas oli nyt tässä, jakamassa vuoteen kanssani.
"It just that... I... I'm... scared, I guess", mutisin haparoiden. Ei tätä ahdistusta voinut mikään muu aiheuttaa kuin pelko. Pelko epäonnistumisesta, pelko menetyksestä.

Nimi: Corpiet

23.10.2018 21:58
Raven//
Lämmitin käsiäni mukin ympärillä miettien vastausta Moustafan kysymykseen. Vaivasiko kodittomuus minua? En itseasiassa ollut varma. Toisaalta koti olisi ollut mukava, varsinkin kun voisi nukkua yönsä rauhassa ja suojassa sateelta ja tuulelta, mutta silti... Osaisinko mä elää vaan yhdessä paikassa? Voisinko mä vielä tottua siihen, ettei mun tarvi nukkua toinen silmä auki ja lähteä liikkeelle aamun sarastaessa?
”I'm not sure. Of course it would be nice to have my own house to sleep in, but I'm not sure if I could stay in one place for that long”, myönsin tuolle hörpätessäni viilentyneestä teestäni. Tunsin ihoni menevän kananlihalle äkillisistä kylmistä väreistä. Lämmityksellinen talo ei tosiaan olisi pahitteksi.

Jeremiah//
Virnistin Tomin tokaisulle pitäen tuota pystyssä portaita laskeutuessamme. ”Sähän oot innokkaalla tuulella”, kiusoittelin pitäen katseeni tiukasti rappusissa. ”Joku vois melkeen luulla et sä nautit tästä”, jatkoin kääntyen virnistämään Tommylle: ”Mut sehän ei oo mahollista, eihän?” Luoja ku mä nautin tästä.
Alakertaan päästyämme suoraan makuuhuoneen menemisen sijasta astelin keittiötasolle ja otin vesilasin itselleni. ”Haluutsä jotain?” kysyin seuralaiseltani vilkaisematta tuota päin.
Kääntyessäni vihdoin ympäri roiskautin taktisesti osan vedestä paidalleni. Voi, kuinka kömpelöä minulta. Kuorin rinnuksilta märän vaatekappaleen päältäni ja nakkasin tuon huoneen nurkkaan, mistä tulisin luultavasti poimimaan sen aamulla. Siirsin katseeni Tomiin ja vinkkasin tuolle leikkisästi silmää. Let the games begin.

Jacklyn//
Hei älä nyt tänne tuu, enkö mä just käskeny sua häipymään? Nousin istumaan mukavasta asennostani jotta pystyin mulkoilemaan miestä ilman esteitä. Kävin tuon olemuksen nopeasti läpi ja muutin samantien asentoani, jotta pääsisin nopeasti liukenemaan paikalta mikäli tuo koittaisi hyökätä. Tätä vastaan mulla ei nimittäin ois mahdollisuuksia. Pyyhkäisin osittain jäätyneet hiukseni pois naamaltani nähdäkseni paremmin koko kolmikon. Perheen rouvan nyrpeä ilme kuvasti hyvin omaakin suhtautumistani tilanteeseen.
Jaa, luuli tämäkin tunkeilija mua pojaks, kiitti vaan. Toisaalta ymmärsin tuon ja siihen tähtäsinkin, mutta silti. Ja lisäks heti vanhemmista utelemassa. Tiedätkö hyvä herra ettei tuntemattomille saa puhua, mistäs mä tietäisin jos sä vaikka aikoisit syödä mut? Entä jos mä söisin sut? Ei muuten hullumpi idea myöhemmälle, ruuanhankinta oli selvästi listalla. Mutta joo, kai sitä voisi miekkoselle vastatakkin.
”They're dead. Now, who are you and what do you want?” sanoin käheällä, lähes kadonneella äänelläni. Pakkasessa nukkuminen ei selvästikkään kannata jos haluaa laulajaksi. Puraisin huultani tarkkaillen edelleen kolmikon liikkeitä, valmiina lähtemään pakoon.

Nimi: Sonya

23.10.2018 21:47
Tino//
En yksinkertaisesti voinut mitään pienelle, huvittuneen tyytyväiselle hymylle, joka nykäisi suupieliäni mafioson vesan alkaessa paasaamaan arvoista ja tottelemisesta. Vai että kuka määrää ja ketä? Se nähdään vasta sitten, kun pääsemme tarinan loppuun.
"Yes, sir", murahdin virnistäen sarkastisesti, mutta annoin sitten ilmeeni palata pysyvästi peruslukemille. Tämä tarinatuokio todennäköisesti kestäisi tovin, ja ehkä minun pitäisi sen verran malttaa mieleni, etten provosoisi tätä mafiapentua yhtään enempää, olisimme tässä muuten vielä ensi vuonna. Tosin eipä tässä kai ole kiire minnekään, jahka tosiaan elämme ikuisesti.
"Before that, one question for you, sir", aloitin, pitäen herroittelun yllä vain huvin ja urheilun vuoksi. Otin tiiviin, tyynen katsekontakin ja mietin hetken, miten kysymykseni muotoilin, jotta hän ymmärtäisi mitä ajan takaa. "Who and what do you think I am?" kysyin vakavana ja odotin mielenkiinnolla vastausta.
Minulla oli vahva tunne siitä, että uudet ystäväni kuvittelivat minun olevan mies, joka on omistanut koko elämänsä oikeudelle. Oikea pyhimys, joka halajaa maailmanrauhaa ja sotien loppumista. Mies, jolla olisi omakotitalo ja vaimo ja lapset, ärsyttävä anoppi ja talo täynnä jouluisin. Mies, jolla olisi tarkoitus ja päämäärä kaikessa. Se kuuluisa motiivi, jota nytkin ilmeisesti kovasti kaivattiin.

Nimi: Harley

23.10.2018 21:21
Ambrose//
Ihoni nousi kananlihalle, kun Noelin sormet kiemurtelivat omieni lomaan hellävaroen. Annoin jännittyneelle keholleni käskyn rauhoittua, ja syvällä uloshengityksellä tunsin kireiden lihasten rentoutuvan, lukkojen naksahtavan auki. Tämä läheisyys oli vierasta ja hämmentävää, enkä muista tarkalleen, milloin viimeksi olin vain makoillut sängyssä murehtimatta mitään ja kiirehtimättä minnekään. Omalla tavallaan tämä rauha oli kuitenkin niin kaivattua, etten ollut aiemmin edes kunnolla ymmärtänyt, miten paljon olin tarvinnut juuri tätä.
Olin valmis ummistamaan silmäni ja vain nauttimaan hiljaisuudessa, mutta huomasin Noelin hymyn katoavan kuin liekki, ensin lepattaen ja sitten sammuen kokonaan. Sormet takertuivat käteeni lujasti, jopa hätäisesti, kuin hän pelkäisi minun yhtäkkiä lähtevän. Kurtistin kulmiani hennosti, etsien kiivaasti sinisistä silmistä selitystä, mutta näin vain kasvavan ahdistuksen. Paha aavistus tuntui kylmänä kosketuksena olkapäällä.
"Mikä tuli?" kysyin huolestuneena ja kohotin päätäni tyynystä aavistuksen.

Nimi: Harley

23.10.2018 21:07
Gene//
Kohotin kulmani hyisen kylmästi. Vai on herra Costa rehellinen henkeen ja vereen, oi kuinka jaloa ja ihailtavaa. Hänen sankarileikkinsä ei ollut mitään uutta ja aloin jo kyllästyä niihin. Pyöräytin silmiäni hänen vannoessaan olevansa pelkurin täydellinen vastakohta, piittaamatta kultakutrin paatoksellisesta egon pönkittämisestä.
Säpsähdin kuin vastakarvaan silitetty kissa, kun hän haukkui minua kakaraksi, ja katseeni kohdistui terävänä mieheen. Hyvä Luoja, miksi ikinä olin vaivautunut säästämään tuon paskiaisen henkirievun, kadun tätä virhettä luultavasti loppuikäni. Purin hampaani raivokkaasti yhteen, tuijottaen Costan vihastuttavan tyyntä naamaa polttavasti. Kengänkantani kopahtivat, kun astuin suoraan hänen eteensä, syyttävästi osoittava sormeni hipoen hänen leukaansa.
"Don't you dare to command me. You're nothin' but a pathetic gofer. I am your capo, you're under my rule from this day on", madalsin ääneni uhkaavaksi puhutellessani alaistani. Hänen pitäisi suudella maata jalkojeni juurella kuten kunnon palvelijan, ei heittäytyä kapinalliseksi. Jos oppi ei menisi perille hyvällä, joutuisimme turvautumaan ankarampiin metodeihin. "Never again try to tell me what to do, capiche?"
Jos olisin istunut, olisi sen voinut tulkita alentuvaksi, joten selkä suorassa jäin seisomaan pöydän vierelle. Korjasin solmiotani ja sipaisin hiuksia taaksepäin kootakseni itseni, kääntyen takaisin pahuksen maanvaivan puoleen astetta rauhallisempana.
"So, the story?" kysyin välinpitämättömästi.

Nimi: Sonya

23.10.2018 20:54
Marina//
Luonnollisesti olin äärimmäisen varautunut seuratessani noitaa kirjaston sokkeloihin aina vain syvemmälle, mutta äärimmäisen skeptinen Ludo rinnallani uskalsin edetä astetta rennommin ja luottavaisin mielin. Kuuntelin tämän Calypson jorinoita ihmeen keskittyneesti, vaikka muistin toki samalla painaa reittiä mieleeni, kaiken varalta. Tarinat noitamuorin äidistä sijoittuivat varmasti jonnekin aivan käsittämättömän kauas tämän saaren alkuajoille, joista emme valitettavasti tienneet mitään - mistä tulikin mieleeni, että kartan lisäksi historian opus olisi paikallaan.
Kun lopulta saavuimme jonkin sortin kartastoon, unohduin tuijottamaan vaikuttavaa näkymää. Silmäni kiinnittyivät yksityiskohtaiseen karttaan tutusta maapallostamme - se oli tosin vanha, eivätkä kaikki valtiot olleet enää olemassakaan. Jos saisimme kuitenkaan edes vähintään yhtä hyvän tästä paikasta, pärjäisimme mainiosti. Voisimme lisätä siihen itse merkintöjä tietojemme pohjalta.
Noitamuorin lopulta levittäessä kaipaamamme artikkeli eteemme, katsoin sitä tyytyväisenä nyökytellen. Meinasin jo kääriä kartan kasaan, pakata sen mukaan ja lähteä kotimatkalle, mutta sain vihdoin lopetettua eläväisen kirjaston ihmettelyn ja palasin satasella metsästäjäksi, säilyttäen tosin hymyileväisen ja kiltin olemuksen. "Todellako vain annatte tämän meille, tuntemattomille ilman mitään vastapalvelusta?" kysyin mietteliäästi.

Mary//
Olisin voinut vaikka vannoa kuulevani Greedin tutun karjaisun jossain kauempana, saamatta tosin täysin selvää sanoista. Hienoa, nyt alan siis jo kuvitella asioita! Seuraavaksi kun avaan silmäni, olen näkevinäni Greedin ja muut ystävät, ja elän elämäni loppuun asti puhuen mielikuvitushahmoille. Oikeasti kuolen yksin tällä kirotulla saarella.
Avasin silmäni ja käännähdin laiskasti kyljelleni, mylläten lisää hiekkaa pehmoiseen parkatakkiini ja vaalean roosaan paitaani. No helvetti, siinähän se, itse Greed täydessä komeudessaan, korkkarit ja kaikki! Mistähän tähän saisi lääkityksen?
Räpyttelin hetken aikaa silmiäni, katsoen hahmoa surullinen ilme kasvoillani. Oli kamala ikävä. Hitaasti vääntäydyin istumaan ja käänsin katseeni merelle. Elämästäni tuli kamalaa kertaheitolla. Voi Marina, miksi katosit, miksi me hajaannuimme etsimään sinua?!
Huokaisten nousin ja oletin hahmon hävinneen, mutta ei. Siinä hän oli.
Voi luoja. Se on oikeasti Greed.
Parkaisin jotain hyvin epäselvää ehkä englanniksi ja muutamalla rivakalla loikalla olin hypännyt miehen syliin ja kuristanut hänen hillittömään halaukseen, kyyneleet valuen pitkin poskia.

Noel//
"Hyvä", vastasin kasvoillani leveä hymy, joka hetkellisesti paljasti valkean hammaskalustoni. Täydellistä suorastaan. Ja vaikka oloni oli hölmö ja kaikin tavoin typerä, ja vaikka sydän hakkasi ja kädet tärisi, uskalsin silti varovaisesti hilata sormieni tien Ambrosen sormien lomaan. Mitään sanomatta jäin siihen tuijottamaan yhteen kiedottuja sormiamme, hymyillen, ja muistellen, milloin viimeksi olin ollut näin onnellinen.
Ei olisi pitänyt muistella, sillä tieto iski kimppuuni höyryjunan voimalla. Pelokas, kyyninen ja skeptinen pessimistini oli herännyt yöunilta, valmiina sotkemaan ajatukseni epäilyksillä. Sillä vastaus oli, että siitä on niin monta vuotta, etten ole edes pysynyt laskuissa. Kenenkään ei pitäisi elää niin montaa vuotta yksin ilman todellista tukea ja turvaa.
Ja minkä takia olin elänyt niin? Koska lopulta ajan aina kaikki tärkeimmät pois luotani. Satutan heitä ja pilaan kaiken. Koska en osaa ajatella ketään muuta kuin itseäni.
Hymyni hyytyi hitaasti, mutta päinvastoin sormeni puristuivat tiukemmin Ambrosen käden ympärille. Keskity, Noel. Sinä ansaitset tämän kyllä. Sinä et satuta ketään, kun nyt keskityt. Anna mennä vaan.
Mutta mitä voin tehdä, kun pelottaa?

Nimi: Sonya

23.10.2018 20:31
Tino//
Tuolin narahtaessa äänekkäästi käänsin katseeni laiskasti takaisin pikku kummisedän puoleen. Katsoin hänen muka niin mahtipontista olemustaan kaikkeen kyllästyneen näköisenä ja huokaisin syvään. Luuliko hän tosissaan, että olisin peloissani? Että hän pystyisi jotenkin minua uhkailemaan? Typerä junnu, olkootkin ehkä vuosissa kymmeniä kertoja ikäiseni.
Tosin en ehkä ollut itsekään paljoa parempi. Kun vampyyri väitti minua kovaan ääneen valehtelijaksi, nousin melkein itsekin seisomaan, kohottaen ryhtiäni tuolilla. Otin tiukan katsekontaktin ja myrkyllinen katseeni kyllä paljasti ajatukseni. "Don't ever call me a liar again", sanoin hiljaa, varoittavasti, ja annoin sitten kehoni painautua takaisin selkänojaan, ottaen rennon asennon ja pyrkien keskittymään olennaiseen. Nyt ei ollut varaa raivareille, ei kummallakaan meistä.
"If I didn't want to tell you something, I wouldn't even open my mouth - as you might know, thanks to the delightful times we spent together at the basement", jatkoin turhautuneeseen sävyyn. "I don't tell lies. It's an act of cowards, and out of the many things I am, that is not one of them", lisäsin vielä.
"How about you stop acting like the spoiled brat you are, sit back down, and listen to the full story?" kysyin toista kulmaani kohottaen. Jos äijä jaksaisi vielä kiukutella, en kertoisi yhtikäs mitään, ihan vain ärsyttääkseni. Ei minulla enää ollut mitään salattavaa, olinhan kuollut.

©2018 BLACKROSE - suntuubi.com